I beg your pardon, were you talking to me?

// Rigeä & M.A:ta pyydetään saapumaan paikalle. Otsikko suoraan Gossipin biisistä

Toisinaan Nikki ihmetteli miksi helvetissä hän vietti aikaansa ruokalassa, kun koulun alueella olisi ollut noin miljoona parempaakin paikkaa. Hän ei kuitenkaan syönyt mitään saatika juonut – ihan oikeasti, kuka uskalsi nykyisin koskea edes kouluruokaan – vaan istuskeli muina miehinä jonkinkokoisessa porukassa, josta tunsi ehkä alta puolet. Tosin mitäs sillä väliä. Nikki viihtyi välillä milloin missäkin ja vaikka hän usein erakoituikin ties minne, niin välillä piti näyttää naamaansa jonkinlaisessa porukassakin. Oikeastaan se ja sama: Nikki kuitenkin tuli parhaiten toimeen toisten rikkaiden pentujen tai miksei pahistenkin kanssa. Useimmiten hän ajautui kuitenkin istuskelemaan kermalaisten seuraan, vaikka lopulta Nikki haistatti paskat koko klikkiyhteisölle. Hän olisi ihan hyvin voinut olla jossain nörttiporukassa tai tavisten keskellä, mutta harmiksi kyseiset tyypit eivät lähes poikkeuksetta onnistuneet herättämään nuoren mallineidon mielenkiintoa. Tylsää sakkia, josko niin voisi sanoa. Sitä paitsi, kermalaisten keskellä Nikki sai useimmin (piilo)vittuilla jonkun tavoista tai puheista ja saada porukat nauramaankin tai yksinkertaisesti laukoa päteviä totuuksia ainoastaan paljastaakseen pienet valkoiset valheet, joita jotkut saattoivat viljellä ympäriinsä.

Nikki tuijotteli puolitäyttä ruokalaa, jossa ihmismassat olivat jakautuneet aika selvästi klikkiensä mukaan. Löytyi niin pentuja kuin urheilijoita ja nörttejä ja huomaamattomiksikin luokiteltavia taviksia, jotka eivät vaivautuneet erottumaan massasta millään tapaa. Toisaalla leiriä pitivät taas rokkarit ja toisaalla pahikset. Harvinaisen sekalaista seurakuntaa, mutta kaikki kiltisti klikkejä noudattaen samoissa pöydissä. Hyvänä puolena päivässä oli se, että perjantai tiesi juhlia. Tiedossa oli varmaankin kaupunkireissu, vaikka saattaisipa Nikki pistäytyä kutsuttuna (tai useimmiten myös kutsumattomana) jonkun kotibileissä. Sitten todettiinkin että ei helvetti mitä meininkiä ja suunnattiin kohti kaupunkia väärien papereiden turvin. Peruskuviot oli opeteltu jo aiemmin, eikä Nikkillä ollut lähes koskaan ongelmia päästä väärennetyillä henkkareilla klubeille. Ja mitä tehtiin klubeilla? Ensin löydettiin kiva porukka tai sulauduttiin mukaan joukkoon, annettiin muutaman kiinnostuneen äijän tarjota drinkki tai pari, käytiin naistenhuoneessa vetämässä hieman tujumpaa ainetta nenän kautta ja palattiin takaisin apajille. Useimmiten joku tarttui kuitenkin mukaan illanvietoksi, joskaan harvemmin Nikki ketään kotiinsa vei. Ennemminkin käytti vain hyväksi ja häipyi siinä vaiheessa kun jätkä vielä nukkui – tai no, toiset olivat vielä hereilläkin.

Kello näytti jotakuinkin kahtatoista, enemmän tai vähemmän. Vaihtoehtona olisi lähteä loppupäiväksi hengaamaan johonkin päin keskustaa tai Pacific Beachille viettämään aikaa ihan muuten vain. Järkevintä oli kuitenkin pysytellä koulussa ja ilmaantua niille tunneille, jonne pitikin ja mielellään ajoissa. Hetkinen, kuka puhui mitään ajoissa ilmestymisestä. Vaikka Nikki useimmiten saapuikin paikalle juuri ennen kuin tunti alkoi, ei käynyt kieltäminen siitä, että toisinaan neitokainen ilmaantui tunnille reippaasti myöhässä jäätyään polttamaan vielä toista tupakkaa tai vaihtoehtoisesti hengaamaan jonkun tutun kanssa. Syitä ja tekosyitäkin riitti, eikä uusien keksimisessä ollut mitään ongelmaa. Nikki laski katseensa kellosta ruokasaliin ja huokaisi.

//Noniin :--D Nyt minä saavun

Perjantai. Tältä ruokalaan saapuvalta cheerleaderilta ei tarvinnut edes kysyä, mitä hän aikoi tänään tehdä. Sehän oli aivan ilmiselvää. Vaaleaverikkö laittautuisi kauniiksi, aloittelisi juomisen jonkun tutun kotibileissä, josta matka sitten kaupungin yöelämään saisi alkaa. Hän bongaisi itselleen kaikista hyvännäköisimmän miehen, jotta saisi kaikki muut tytöt kateellisiksi. Sitä tämä neitokainen rakasti, saada muissa aikaiseksi kateellisuutta. Mikä olikaan sen parempi tapa aiheuttaa sitä muissa kuin varastaa kaikista halutuimman miehet itselleen. Cheerleader kun sattui omistamaan sellaisen ulkonäön, mitä kenenkään miespuolisen olisi vaikea vastustaa. Niin vaaleaverikkö ainakin itsensä näki. Muiden mielipiteillä ei sitten ollut lainkaan väliä.

Mary-Ann McAllister piteli molemmissa käsissään laukkua. Toisessa kädessä roikkui Guccin laukku, jota tyttö piti koululaukkunaan. Toisessa kädessä taas roikkui harmaa Calvin Kleinin laukku, jota tyttö piti eväslaukkunaan. Aivan, tämä tyttö piti mukana omia eväitään, sillä hän ei todellakaan syönyt koulun ruokia. Vaikka ruokalatädeillä oli hygieniapassit sun muut todistukset taidoistaan, ei vaaleaverikkö luottanut heidän ruuanlaittotaitoihin. Hänellä oli aina mukana omat eväänsä, jotka olivat paljon terveellisempiä kuin koulun pöperöt yhteensä. Tietenkin M.A:n ruuat olivat vähäkalorisia ja mahdollisimman terveellisiä, ja oma kotiapulainen oli ne valmistanut. Mary-Ann luotti kotiapulaiseensa täysin, eikä epäillyt tämän ruuanlaittokykyjä ollenkaan. Eikä tyttö koskaan ollut pettynyt kotiapulaisensa ruokiin.

Tummansiniset silmät tarkkailivat ruokalaa ympäriinsä yrittäen etsiä jotain paikkaa, jonne hän voisi istuutua. Tietenkään hän ei voisi istuutua rahvaiden sekaan, vaan hänen seurassaan täytyisi vain ja ainoastaan olla kermaa. Kermaa, eikä ketään ylimääräisiä. Mary-Ann tarvitsi ruokarauhan.
Tyttö bongasi sitten vapaita paikkoja eräästä pöydästä, jossa istui hänen tuttujaan. Mary-Ann lähti kävelemään sitä pöytää kohti. Yllään hänellä oli mahdollisimman kireät tummat farkut ja valkoinen toppi, joka myötäili hänen treenattua vartaloaan. Vaikka vaatteet saattoivat jollekulle näyttää vaatimattomilta, ne olivat merkkivaatteita ja erittäin kalliita sellaisia. Hiuksia tyttö oli kihartanut ja ne olivat tuuheat sekä kiiltävät kuin hiusvärimainoksesta konsanaan. Päästä löytyi myös musta panta, joka erotti otsahiukset muista hiuksista. Ranteesta taas löytyi pari kultaista rannekorua, jotka rakas isukki oli ostanut tuliaisiksi Euroopassa ollessaan. Jaloista löytyivät mustat avokkaat, jotka antoivat pari senttiä neitokaiselle korkeutta.

Mary-Ann istuutui sitten erään bruneten vierelle, jonka blondi tunnisti Nikki Steeleksi. Toinen kuului rikkaisiin pentuihin, mutta M.A ei kuitenkaan ollut toiseen sen kummemmin tutustunut. ”Hei, Nikki”, Mary-Ann tervehti kuitenkin ystävälliseen sävyyn istuutuessaan vapaalle tuolille tämän viereen. ”Ei taida ruoka maittaa”, Mary-Ann totesi, kun huomasi, ettei Nikki syönyt mitään. Cheerleader nosti Calvin Kleinin laukkunsa pöydälleen ja kaivoi sieltä esille eväänsä. Eväslaatikko, tietenkin väreiltään vaaleanpunainen, asetettiin pöydälle ja tyttö avasi sen maireasti hymyillen. Hänelle kyllä ruoka maistuisi.

// aijoo Nikkin look tänään + kengät

Nikki olisi siinä vaiheessa toivonut jo pääsevänsä vapaalle, mutta valitettavasti iltapäivällä oli pari tuntia, joilla oli pakko käydä istumassa ja osoittamassa, ettei ollut ihan täysin unohtanut sitäkään kurssia. Koulunkäynti nyt meni vähän miten sattui, mutta läpi siinä oltiin menty sentään aineesta jos toisesta. Eri asia oli minkälaisin arvosanoin. Ja sen verran niistä saatoi sanoa, etteivät vanhemmat aina hihkuneet riemusta Nikkin tuodessa kotiin vitosia. Nikki, sä olet tätä fiksumpi tai Nikki, sä et pääse ikinä mihinkään collegeen näillä numeroilla olivat yleisimpiä kommentteja vanhempien suusta, joihin Nikki yleensä vain kohautti olkiaan ja poistui vähin äänin huoneensa kautta takaisin ulos. Seuraelämä oli vilkasta ja mallinhommia hän teki aika ajoin kun kykeni. Valokuvaushommia oli periaatteessa eniten, mutta mieli kaipaili kyllä catwalkillekin silloin tällöin. Minkäs sille mahtoi että San Diegon markkinat olivat pienemmät kuin New Yorkin...

Nikkin mielessä pyöri tasan kaksi kysymystä kun hän näki cheerleadereiden – tai omasta mielestään koko koulun – ärsyttävimmän muijan kävelevän kohti häntä kaksi laukkua käsissään heiluen: Mitä vittua? ja Mihinkäs sitä lähtisi tästä? Loppujen lopuksi tyttö ei ehtinyt liikauttaa eväänsäkään, kun Mary-Ann istahti samaan pöytään ja tervehti häntä kuin ketä tahansa tuttua. Nikkiä huvitti tilanne hyvinkin paljon, muttei sentään antanut sen näkyä ulospäin: ei, siitä voitaisiin nauttia ihan jollain muulla tapaa. Okei, no... kermalaisen status tietenkin antoi siinä plussaa, että naama tunnistettiin ja ehkä jossain osin myös se, että Nikki oli aiemmin päässyt juorupalstoille muutamilla toilailuilla malliaikanaan – hei, minkä hän sille voi, jos mies ei kertakaikkisesti ymmärtänyt vihjettä pitää näppejään erossa ja lopulta Nikki erotti ne näpit pakolla. Jäljelle jäi musta silmä ja päänsärky. Todettakoon, että onneksi koulussa hänet tunnistettiin ehkäpä enemmän ensimmäisestä syystä kuin toisesta (eikä se lienyt ainoa juttu, jonka vuoksi Nikki oli päätynyt juorupalstoille).

Puoliksi ajatuksissaan Nikki ei edes rekisteröinyt kunnolla Mary-Annin kysymystä miettien, että tämä oli varmaankin istunut pöytään ihan vain sen takia, ettei voisi menettää kasvojaan ja pöytä sattui olemaan ainoa kermalaisten valtaama, jossa oli vielä vapaita paikkoja. Mutta miksi ihmeessä cheerlehmä oli juurikin puhunut hänelle?
”Ai sori, puhuitsä mulle?” Nikki pahoitteli ei-niin-tosissaan, mutta ei täysin näkyvästi vittuillenkaan. ”Ja joo ei, kenenkään ei pitäs syödä tota paskaa tai jos syö niin omapa on terveytensä.”
No joo, se oli totta. Kouluruuasta liikkui välillä vähän mitäkin huhuja, vaikka todellisuudessa tietenkin hygieniasyyt kumosivat osan niistä: kuitenkin siinä piti olla jonkinlainen hygieniatieto ja -taito ennen kuin pääsi keittiöhommiin. Eri asia oli se kuinka houkuttelevalta se ruoka näytti ulkopuolelta. Se oli se yksi syy, miksi monet sitä saattoivat kaihtaakin ja kantaa omia eväitään kouluun. Nikki vaan ei todellakaan harrastanut minkäänlaista syömistä koulussa. Ree'stä voisi hakea pitsaakin kotimatkalla. Tai sitten kotoa löytyi jotain ruokaa.
”Sitä paitsi mä oon laihiksella”, Nikki pisti piilovittuillen normaaliin äänensävyyn.

Nikki ei tuntunut aluksi ottavan Mary-Anneen juuri minkäänlaista kontaktia, ja se jos mikä ärsytti M.A:ta. Tyttö oli jo sanomaisillaan toiselle jotain, mutta silloi toinen suvaitsi vastata. Tosin vastaus ei ollut aivan sellainen, mitä Mary-Ann olisi odottanut. Nikki oli kysynyt, oliko M.A puhunut tälle. "Haha, toi oli hyvä", blondi sanoi melko kuivasti ja naurahti ponnettomasti. Nikki oli varmasti huomannut cheerleaderin tulon ja istuutumisen tämän viereen. Turha oli näytellä sellaista, ettei muka ollut huomannut. Mutta sitten bruneten suusta tulikin jo jotain järkevämpää ja varteenotettavaa. M.A nyökkytteli päätään 'olen samaa mieltä' -tyylisesti ja lävisti haarukallaan salaattia eväslaatikostaan. "Sen takia mä suosinkin omia eväitä", cheerleader kehaisi itseään ja hymyili tyytyväisenä. Hän nosti haarukkaansa, johon oli jäänyt kurkkua, tomaattia ja salaatinlehtiä vangiksi ja heilutteli sitä hieman edestakaisin edessään. "Mun eväissä ei oo mitään myrkkyjä, vaan nää on hyvin huolella valmistettu", Mary-Ann jatkoi, käänsi päätään Nikkin suuntaan hymyilläkseen tälle leveästi. Sitten haarukka pistettiin suuhun ja tyttö pureskeli salaattia huoletta.

Toinen sanoi olevansa laihiksella. M.A käänsi jälleen katseensa eväslaatikostaan Nikkiin ja katsoi tätä mittailevasti. "Mut Nikki kulta, eihän sun tarvi laihiksella olla", cheerleader totesi rehellisesti ja viittoi haarukalla toista katsomaan edessä olevaa pöytää. "Sä et oo mitään verrattuna noihin. Kato nyt kuinka niiden kädetki tolla lailla hölskyy, kun ne syö. Siis iy", blondi sanoi, eikä vaivautunut alentamaan äänensä volyymia. Edessä olevassa pöydässä istuvat ihmiset kääntyivät katsomaan Mary-Annen ja Nikkin suuntaan. M.A vain hymyili hurmaavasti tuolla joukkiolle, kunnes laski katseensa takaisin omiin eväisiinsä.
Nikki ei tosin tainnut ihan niin atleettinen olla kuin M.A. Eli kyllä toisella olisi huomattavasti parantamisen varaa, jos toinen tahtoi Mary-Annen tasolle yltää. Tätä tyttö ei sanonut ääneen, sillä hän ei mielellään hankkiutunut ongelmiin kermalaisten kanssa. Olihan hänellä kyllä kärhämää joidenkin kermalaisten kanssa, mutta nämä nyt olivatkin näitä poikkeuksen poikkeuksia.

"Mut mitäs sulle kuuluu? Ei olla aikoihin juteltu", Mary-Ann yritti sitten loihtia keskustelua heidän välilleen. Eihän se olisi sopivaa, jos he molemmat istuisivat vain tuppisuina paikoillaan ruokalassa, jossa oli tapana puhua niitä näitä tuttujen kanssa.

Nikki ei tosissaan tajunnut miksi helvetissä Mary-Ann ei vain tajunnut. Kai se johtui hiuksista. Tyypillinen stereotypian täyttymys blondeista. Plus päälle vielä ilkeys ja sun muuta. Henkilökohtaisesti Nikki ei pitänyt sitä ongelmanaan, jos cheerlehmä halusi istua hänen seurassaan, mutta se ei tarkoittanut myöskään sitä, että Nikkin olisi täytynyt pitää ja rupatella vapaasta tahdostaan tämän kanssa. Hetken hän ehti jo miettiä siirtymistä ulkoilmaan ja omaan rauhaan, mutta toisaalta sitä oli välillä pakko näyttää naamaansa seurassakin. Tosin Nikkille oli hävettävämpää näyttää naamaansa Mary-Annin seurassa kuin vaikka nörtin seurassa. Se oli vain henkinen kysymys. Ja siinä missä blondi ryhtyi esittelemään omia kotitekoisia eväitään, Nikki vain tuhahti.
”Etpä sä voi siitäkään olla varma”, brunette totesi ja virnisti. ”Sä et voi tietää mitä sun selkäs takana tapahtuu. Todellisuudessa kenet tahansa ois helppo oikeestikin myrkyttää, jos ei ite oo koko ajan vahtimassa. Tai sillonkin kun katot muualle hetkeks. On sellasia ihmisiä, jotka ei tarvi kun sen yhden katseen johonki muualle. Tai omaa työrauhaa keittiössä. Joten käytännössä sun salaatissas voi olla enemmän myrkkyjä kun kouluruuassa.”

Nikki pyöräytti silmiään, kun Mary-Ann ei tajunnut vittuilua. Eikös nämä cheerlehmätkin olleet usein hyvin paskantärkeitä ulkonäöstään ja yksi sata grammaa lisää painoa tiesi viikon syömättömyyttä. Nikki ei ehkä ollut niin tarkka oman vartalonsa kanssa ja saattoi pistää poskeensa mitä halusi, kunhan painoa ei kertynyt massoittain enemmän. Ja kuntoilu auttoi, vaikka usein Nikki tyytyikin kuntoilun sijasta seksiin. Se kulutti kaloreita siinä missä aerobic tai lenkkeilykin. Mary-Ann ilmaisikin ällötyksenä kovaäänisesti koko ruokalalle. No, mikäs siinä kun toinen kerran oli jo Nikkin (ja luultavasti jonkun muunkin) mielestä yhtä bimbo kuin Paris Hilton. Itse asiassa, Paris Hilton oli jopa vähemmän bimbo kuin Mary-Ann. Cheerlehmä pääsisi vielä pitkälle otsikoihin ja ajattelisi huononkin julkisuuden olevan hyvää. Nikki ei taas välittänyt juurikaan siitä liikkuiko hänestä lehdissä paskaa vai kehuja.
”Et oo säkään”, Nikki totesi, tarkoittaen kyllä jotain aivan muuta kuin painoa tai ulkonäköä.

Mitähän se hetkautti tosissaan cheerlehmän elämää, mitä Nikkille kuului. Tai no, ehkäpä tämä yritti vain ylläpitää statustaan, vaikka siihen olisi blondin tapauksessa riittänyt varmaan pelkkä istuminen oikeassa seurassa. Ja jos totta puhuttiin, Nikkille ei kuulunut yhtään mitään.
”Samaa vanhaa paskaa, ei se kuule siitä muutu”, Nikki tokaisi ja kaivoi taskustaan tupakka-askin valmiiksi käteensä. Sen verran hänellä oli sentään järkeä päässä, ettei hän tuonut kouluun mitään tupakkaa vahvempaa. Ne odottaisivat kyllä siihen asti kun hän pääsisi kotiin.

Kuunnellessaan mitä Nikki puhui selän takana tapahtuvista asioista Mary-Ann vilkaisi vaivihkaan omia eväitään. Hetken aikaa tyttö pelkäsi Nikkin puhuvan asiaa, mutta pian pieni ivallinen naurahdus kumpusi hänen huuliensa välistä toisen tytön korville. "Voih, Nikki, sä ajattelet aivan liikaa. Mun ruoka jos mikä on puhdasta. Mun porukat on tarkkoja siitä, kenet ne palkkaa", M.A sanoi ja vinkkasi toiselle hyväntuulisesti silmäänsä.
Blondi kuitenkin päätti olla koskematta tomaattiin, sillä hän oli nähnyt yhdessä siivussa oudon tumman läikän. Oliko se kenties pilaantunut, ei Mary-Ann sitä tiennyt, eikä halunnut ottaa sitä riskiä tomaattia syömällä.

Cheerleader tökki jälleen haarukalla salaattiaan yrittäen metsästää kurkkua. Pian kurkunpalasia löytyi ja tyttö söi niitä nautiskellen. Hän oli aina pitänyt kurkusta, sillä se jos mikä oli vähäkalorista, kosteaa ja hyvää (vaikka se ei juuri miltään maistunutkaan.)
Täytyi myöntää, että blondi ei Nikkiä sen kummemmin tuntenut. M.A oli aina pitänyt toista jotenkin... Erakkona. Siis kerman keskuudessa. Toisen pukeutuminen oli joukosta erottuvaa, ja jos toisen porukat eivät olisi rikkaita, kuuluisi Nikki varmasti jonnekin aivan muualle kuin kermaan. Mutta tätä ei voinut ääneen sanoa, ehei. Se jos mikä ei kuulunut kerman tapoihin. Jos toisella oli rahaa- siis paljon rahaa, niin kuului automaattisesti kermaan. Jos Mary-Ann saisi päästää, kuka pääsisi kermaan ja kuka ei, niin aika moni kermalainen putoaisi heti omasta asemastaan. Kermalaisten kuului olla kauniita, hyvin pukeutuvia, suosittuja ja rikkaita. Jep, näin se meni. Kermalaiset eivät hengaa alempien klikkiläisten kanssa, eivätkä pukeudu koko mustiin tai niittikoruihin. Eivät kermalaiset sentään huoria olleet !
Noniin, M.A. Keskitypä nyt vaihteeksi Nikkiin kuin toisen pukeutumiseen. Ei toisen pukeutumisessa siis mitään vikaa ollut. Mary-Annella oli vain tapana arvostella toisten pukeutumista ja vertailla toisen vaatteita omiinsa.

Cheerleader oli jo popsinut eväistään jo puolet. Eihän eväiden syömisessä kauaa menisi, sillä Mary-Annen annos ei kovin suuri edes ollut. Annos oli kuitenkin sen verran suuri, että se riittäisi pitämään tytön kylläisenä seuraavaan ateriaan asti. "Jos sä haluut parantaa elämääs, nii mä annan sulle yhden vinkin; lopeta tupakointi. Mmm, tupakka on pahasta. Pilaa hampaat ja kunnon. Tosin hampaat voi aina valkasta", M.A huomautti, kun toinen oli kaivanut esille tupakka-askin. Mary-Ann ei itse polttanut, sillä hän piti huolta kunnostaan. Hän oli hulluna urheilemiseen, eikä tulisi kestämään sitä, jos hänen kuntonsa laskisi tupakoinnin takia. "Ja sitä paitsi, tupakoijat haisee. Siis en mä nyt tarkota sitä, että sä haisisit. Mut useimmat haisee."

Mary-Ann sulki eväslaatikonsa ja asetti sen takaisin laukkuunsa, josta oli sen hetki sitten esille ottanut. Nyt hän oli tarpeeksi kylläinen. Tosin hänellä oli banaani vielä jäljellä ja nyt tyttö alkoikin sitä availla. "Mitäs teit viikonloppuna?" tyttö kysyi. Nyt katse kuitenkin oli jossain aivan muualla kuin Nikkissä, sillä heidän pöydän ohitse käveli parhaillaan urheilijajoukkio. M.A flirttaili parin urheilijapojun kanssa ja hykerteli tyytyväisenä.

//Sori, aika random vuoro :--D

// tsihihih, noni, nysse Nikki pääsee vittuileen xD Sori kesto//

Tosiaan, Nikki ajatteli kuinka lojaaleita pikkuprinsessa McAllisterin työntekijät mahtoivat olla, jos oli tosiaan kyse blondista itsestään. Nikki ei varmasti olisi ainoa, joka saattaisi silkkaa vittumaisuuttaan tunkea tämän eväisiin jotain, jos – SIIS jos (ja hyvä ettei) – työskentelisi tälle. Vaikka McAllisterin perhe saattoi olla tarkka siitä, ketä palvelukseen palkattiin, se ei taannut sitä, että kyseiset työntekijät välttämättä olisivat yhtä tarkkoja jatkossa. Noh, se siitä aiheesta. Nikki ei jaksanut alkaa väitellä vastaan saatika luoda enempää kauhukuvia Mary-Annin mieleen. Kuinka vaan, mutta sen Nikki tiesi, että mistään ei voinut olla täysin varma jollei tehnyt hommia itse. Kialla ja Nikkillä kun oli tapana pienempänä huijata toinen toisiaan ja tehdä toisilleen mitä erikoisimpia makuelämyksiä.

Nikki katseli hetken kuinka toinen pyydysteli kurkunpaloja suuhunsa ja hymähti hiljaa. Katse kääntyi pian muihin ruokalassa oleviin ihmisiin, kenties tuttuihin ja kenties umpituntemattomiin. Henkilökohtaisesti Nikkin mielestä kuka tahansa muista ihmisistä – vaikka pissis tai emokin – olivat mielenkiintoisempaa seuraa kuin cheerlehmä McAllister. Blondi oli läpinäkyvä kaikin puolin ja sitä paitsi, Mary-Ann McAllisterin sielunelämään pääsi aika hyvin kosketuksiin kun katsoi mitä tahansa teinileffaa, jossa oli se koulun ilkeä kuningatar, joka luuli olevansa jotakin. Tai no, olihan se ”kuningatar” yleensä jotakin – maailman ärsyttävin ja naurettavin tyyppi, jonka puolet koulusta halusi listiä. Mutta teinileffoissakin oli yleensä onnellinen loppu: pahan lahtaamista vastasi teinilehmäkuningattaren valtaistuimen ja ylpeyden vieminen. Paha sai palkkansa ja niin edelleen.

Hiljalleen blondin läsnäolo alkoi ärsyttää Nikkiä. Vaikka kermalaiset pysyttelivätkin yhdessä, ei Nikki välittänyt siitä kelle vittuili – oli se sitten pullonpohjakakkulat omistava nörtti tai bimbo cheerlehmä, joka ei vain ymmärtänyt omaa parastaan. Se ei johtunut kateellisuudesta, sillä Mary-Annilla ei ollut oikeastaan mitään mitä Nikki olisi halunnut. Hän kun ei halunnut yhdeksi suosituista, eikä pahemmin välittänyt deittailisiko urheilijaa vai tavista saatika halunnut harrastaa mitään niin ällöttävää lajia kuin cheerleading. Nikkille riitti, kun hän sai kävellä pitkin catwalkeja tai olla kuvattavana mainoskasvona. Mutta Mary-Ann... pelkkä blondin olemus riitti jo ärsyttämään Nikkiä. Jos hän ei jonkinlaisia ihmisiä voinut sietää, niin Mary-Annin kaltaisia isin pikku prinsessoita, jotka luulivat omistavansa koko maailman. Onneksi Nikkin ei tarvinnut välittää kelle vittuili – tai no, kelle hän sanoi asiat suoraan kun eivät vihjeistä menneet perille.

”Jos sä haluut parantaa elämääs, niin mä annan sulle yhden vinkin: lakkaa esittämästä niinkun tuntisit mut tai että sua tosiaan kiinnostais. Tai oikeestaan, lakkaa esittämästä niinkun sulla olis mitään asiaa mulle”, Nikki totesi kaivaen askista yhden kääryleen ja sytkärin. ”Mä en toimi sun statuksensäilyttäjänäs. Mä suosittelisin, että hakeutuisit niiden jätkien seuraan, jotka on yhtä tyhjiä päästään kun sä.”
Ei suinkaan, ei hän siinä aikonut sitä polttaa, mutta oli valmis lähtemään pihaa kohti, jotta saisi rauhaa ilman että neiti cheerlehmä ärsyttäisi häntä olemuksellaan sen enempää. Nikki nousi jaloilleen ja virnisti vittuilevasti blondille.
”Nähtäillään muru”, Nikki totesi imitoiden Mary-Annin ääntä käppäillessään ruokalan ovia kohti, jotta pääsisi polttamaan sen tupakkansa.

Mary-Ann havahtui flirttailusta yhden urheilijapojan kanssa, kun Nikki alkoi puhua. Tyttö sanoi antavansa M.A:lle yhden vinkin, jolla blondi voisi parantaa elämäänsä. Cheerleader kohautti toista kulmaansa hieman epäilevästi ja ylimairea hymy kohosi hänen kasvoilleen. Mitä vinkkejä Nikki Steele muka voisi antaa Mary-Ann McAllisterille, ihmiselle, jonka elämä oli jo melkein täydellistä.
Toisen suusta tulikin sitten jotain ei niin kivaa ja tähän Mary-Ann reagoi niin, että hänen hymynsä lauhtui. Hän katsoi ilmeettömästi, hitusen paheksuvastikin Nikkiä, joka oli juuri sanonut jotain sellaista, mistä M.A ei pitänyt sitten yhtään. Vai ei Mary-Annen seura sitten kelvannut neiti Steelelle. Tiesiköhän toinen yhtään, että jos ei kuulunut Mary-Annen niin sanottuun turvakerhoon, niin liikkuisi koko ajan heikoilla jäillä. Vaikka Mary-Ann rakastikin levitellä juoruja yhdessä Gemman kanssa, hän ei ollut niin julma kermalaisille, joihin hänellä oli hyvät välit. Nikki oli tehnyt itsestään juuri kohteen, jonka M.A:n pitäisi ampua mahdollisimman pian alas. Mary-Ann ei pitänyt Nikkin kaltaisista ihmisistä, jotka muka kuvittelivat olevansa parempia ihmisiä kuin M.A. Mielummin hän näkisi Nikkin nyt luusereiden joukossa kuin kermassa.

Neiti Steele nousi sitten ylös tuoliltaan ja Mary-Ann seurasi tätä toimitusta silmät viiruina. Hänen suunsa oli vääntynyt tiukalle mutrulle ja silmistä melkein lenteli salamoita, kun hän tuijotti Nikkiä. Statuksensäilyttäjä. Tyhjäpäinen. Nyt toinen oli kyllä mennyt liian pitkälle.
"Kuinka sä kehtaat", M.A tiukkasi kiukkuisena ja nousi nopeasti ylös tuoliltaan. Tuoli pomppasi siinä samassa hieman ilmaan ja aiheutti kolahduksen kaatuessaan nurin, mikä sai ruokalan hiljenemään. Jotkut kuiskailivat 'Mary-Ann on taas vauhdissa' -tyylisiä kommentteja toisilleen. "Vielä äsken sä olit mun 'kohtele hellemmin, kun levität juoruja' -listalla. Mutta arvaa ootko enää", M.A paljasti, eikä hänen kasvoiltaan näkynyt hymyn häivähdystäkään. Tämä ei todellakaan ollut mikään huvittava tilanne, vaikka Mary-Ann nauttikin salaa siitä, että hän sai alistaa muita. Mutta nyt, kun Nikki oli tehnyt hänestä pilkkaa hänen kuullen, tilanne oli saanut aivan erilaisen näkökulman. Nikkille pitäisi nyt kertoa, mitä olisi tiedossa tästä eteenpäin. Niin, täytyihän toinen olla tietoinen siitä, mitä koituisi siitä, kun toinen olisi Mary-Annen 'Ihmisiä joita vihaan ja jotka on tuhottava'-listalla. "Sulla ei taida olla käsitystäkään siitä, mitä mä voin tehdä sulle. Sulla ei taida olla pienintäkään käsitystä siitä, kenestä sä teit just vihollisen."
Okei, Mary-Ann oli todella kiukkuinen. Silloin tytön suusta saattoi tulla vaikka mitä rumuuksia. Kun hän oli vihainen ja onnistunut saamaan itselleen uuden vihamiehen, hän tekisi kaikkensa, jotta onnistuisi säikäyttämään toisen perinpohjin. Mary-Ann McAllisterin nenillehän ei pompittaisi.

"Mä tunnen suositut ja koulun vaikutusvaltaisimman henkilöt. Mun isällä on hyvät välit koulun rehtoriin. Mä voin vaan vähän vihjaista isille, että yks tyttö häiritsee mua koulussa, niin se pystyy erottamaan sut tästä koulusta. Se on tehnyt niin jo pari kertaa. Mä voin kertoo susta Cherielle. Silloin sä vasta pulassa oot. Kun Cherie tietää, keitä koulussa kannattaa vältellä, niin sua välttelee jatkossa kaikki. Silloin... Se on tervemenoa kermasta. Vaikka sulla oiskin rahaa, niin se ei tarkota sitä, että sä voit hyppii mun kaltasen ihmisen nenälle. Mä sentään oon yks koulun tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista henkilöistä!" viimeisen lauseen Mary-Ann sihahti kimeäästi ja tukahtuneesti. Hän oli halunnut tehdä toiselle selväksi sen, mihin tilanteeseen Nikki oli itsensä juuri johdattanut. Sanottakoon kuitenkin, että Mary-Ann isä ei kuitenkaan ollut niin vaikutusvaltainen ihminen, että hän voisi noin vain järjestää jonkun oppilaan erottamisen. Ja sanottakoon vielä, että vaikka Mary-Ann kertoisikin Nikkin halveksivasta käyttäytymisestä Cherielle, niin se ei tarkoittaisi sitä, että Cheriekin tätä inhoaisi. Mutta Mary-Annella oli suuret luulot itsestään, hän kuvitteli tosiaan olevansa jotain suurta tässä koulussa.
"Niin.." Mary-Ann lausui sitten jo rauhallisemmin ja pyyhkäisi silmille valahtaneet hiuksensa pois tieltä. "Mitä mieltä sä oot nyt musta?" Tässä vaihessa ruokalassa alettiin supista hiljaa. Moni oli sitä mieltä, että jos Nikki edelleen uhmaisi Mary-Annea, niin Nikki ansaitsisi kunnon taputukset. Kermalaiset taas katsoivat uhmakkaana Nikkiä. Jos Nikki suututtaisi Mary-Annea tämän enempää, se kostautuisi myös heille.

Hupsista, pikkuneiti McAllister taisi ottaa vähän itseensä. Noh, sehän tässä oli tarkoituksenakin. Nikki pysähtyi kuitenkin paikoilleen kun Mary-Ann avasi suunsa miettien mitähän sieltä seuraavaksi tulisi. Tai no, melkein selvää se kyllä oli, mitä olisi luvassa, mutta Nikki jäisi nauttimaan toisen kilahtamisesta. Mitä lie sadistisia kicksejä tyttö siitä sai, mutta tiesipähän pääseensä päämääräänsä. McAllister näytti hyvin järkyttyneeltä siitä tosiasiasta, että joku uskalsi sanoa blondille jotakin ilkeää päin naamaa. Tai no, jos totta puhuttiin ei Nikki varmaan epäröisi puhua kellekään suoraan, edes suosittujen nelikolle. Mutta onneksi neitokainen ei juurikaan ollut tekemisissä näiden kanssa. Nikki nautti siitä tilanteesta täysin voimin, vaikka epäilikin, että se tuskin vaikuttaisi mitenkään cheerlehmän käyttäytymiseen tulevaisuudessa.

Ruokala hiljeni yhtäkkiä ja huomion keskipisteessä oli kermalaiskaksikko. Nikki kuunteli täysin rauhassa ja tyytyväisesti hymyillen blondin pauhaamista ruokalassa kuinka Nikki teki nyt väärästä ihmisestä vihollisen ja sitä rataa. Nikki sen sijaan ei uskonut tekevänsä siinä kohtaa virhettä, kunhan sanoi cheerlehmälle päin naamaa sen, mitä ajatteli Nikkin lisäksi raa'asti arvioiden suuri osa muista koululaisista, olivat nämä kermaa tai ei. Totuus oli riipaiseva, mutta... no, tosi. Kovin moni tuskin piti Mary-Ann McAllisteria lahjakkaana missään muussa kuin itseään peilistä ihailussa ja urheilijapojuille epätoivoisessa flirttailussa. Ainakaan Nikki ei pitänyt, mutta veikkasi varmasti, ettei hän ollut ainoa, jolla oli sellainen mielipide. Mary-Ann McAllister oli hemmoteltu penikka, joka saisi isukilta mitä vain kun pyytäisi, oli se sitten miljoonakartano tai uusi auto. Blondi ei kuitenkaan ollut ensimmäinen saatika ainoa lellipentu, jonka Nikki oli elämänsä aikana nähnyt. Myönnetään, Nikki oli hemmoteltu itsekin, muttei piloille. Mallivuosien aikana neitokainen oli oppinut tulemaan toimeen omillaan New Yorkissa, eikä elämä ollut muuttunut sen hankalammaksi. Jos nyt ei laskettu mukaan sitä, että siinä vaiheessa elämään astuivat mukaan myös huumeet, tupakka, alkoholi ja huonot tavat. Mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsi.

Nikki katsahti lattiaan yhden silmienräpäytyksen ajaksi, jottei ryhtyisi nauramaan silkkaa huvittuneisuuttaan Mary-Annin kysyessä mitä mieltä Nikki oli hänestä nyt. Täytyikö sitä tosissaan kysyä? Blondi oli vielä blondimpi kuin Nikki oli luullut. Brunette odotti hetken, ennen kuin alkoi puhua.
”Tää on varmaan se hetki kun mun pitäis polvistua sun edessäsi, anoo anteeksantoo ja tarjota sulle mitä ikinä haluutkaan?” Nikki kysyi hymähtäen ja piti pienen tauon. ”Päivän kuuma uutinen: ei tuu tapahtumaan. Mitä mieltä mä olen susta nyt? Äsken sä olit mun mielestäni tyhjäpäinen mutta nyt... Sä olet tyhjäpäinen, naurettava ja lapsellinen blondi, joka ei ymmärrä ettei maailma pyöri aina oman navan ympärillä. Ja okei totta, sä olet yks koulun tunnetuimpia paskanjauhajia ja selkäänpuukottajia, sekä epätoivosimpia flirttailijoita, jotka saa haluamansa kiristämällä tai maksamalla, joten... suoraan sanottuna mua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä paskaa sä jauhat musta tai kenestä tahansa muusta täällä. Valitettavasti sä et pelota mua samalla tavalla kun saatat pelottaa muita. Katos muru, kun sä olet yks ainoa ihminen satojen joukossa. Sä et ole kuningatar, sä et ole maailmanomistaja. Sä et ole yhtään mitään. Ainoastaan säälittävä, huomionkipeä pikkuprinsessa, jonka tie päättyy tässä sadussa sudenkuoppaan. Näet sen sitten ite tai et. Se on karvas totuus, kestä se. Tai, kuten yleensä: tekstaa kavereilles kaikkea paskaa musta, niinkun sulla on varmaan tapana tehdä.”
Nikki virnisti sanojensa päätteksi Mary-Annille vittumaisesti katsoen tätä suoraan silmiin – monikohan edes uskalsi katsoa McAllisterin penikkaa silmiin? No, se oli osoituksena siitä, ettei Nikki todellakaan pelännyt tätä blondia. Brunette hymähti ja kääntyi kannoillaan suunnaten jälleen kohti ovia. Vitun blondi viivytti Nikkin tupakkataukoa, joten Nikki lähti suuntaamaan ruokalan ovia kohti korot kopisten. Vitut siitä, mitä ruokalan sakki ajattelisi. Hän oli vain sanonut sen mitä mieltä itse oli (tai no, luultavasti hän oli puhunut muutaman muunkin puolesta). Nikki tönäisi oven auki ja pääsi koulun käytävälle.

"No pitäis!" Mary-Ann kivahti loukkaantuneena Nikkin sanoille siitä, että toisen kuuluisi nyt polvistua ja anoa anteeksiantoa. "Sulle ei oo oikeutta kohdella mua näin!" blondi jatkoi suivaantuneena, kun toinen pitikin sopivan tauon. M.A:n rintakehä kohoili tiuhaan tahtiin ylös ja alas ja hänen kasvoiltaan näki selvästi sen, että hän ei todellakaan pitänyt Nikkin asenteesta. Cheerleader ansaitsi parempaa kohtelua. Eikkä M.A ollut edes vielä yrittänyt tuhota Nikkin elämää mitenkään, koska toisella ei ole ollut edes poikaystävää, joka olisi ollut varastamisen arvoinen! Joten Mary-Ann ei siis ymmärtänyt toisen asennetta, ei millään. Nikki taisi vain olla vinksahtanut päästään, kun uskalsi uhitella hänelle. Niin sen oli mentävä. Tosin Mary-Ann ei säälisi toista enää mitenkään, sillä blondi oli päättänyt tuhota Nikki Steelen perusteellisesti.

Sitten Nikki alkoi puhua. Ja puhuikin sellaisia, mistä Mary-Ann ei pitänyt edelleenkään. Hänen huulensa vääntyivät suuremmalle mutrulle ja katse muuttui vielä astetta verran jäätävämmäksi. Tytön sirot sormet puristuivat tiukaksi nyrkiksi ja katse pidettiin tiiviisti Nikkissä. 'Tyhjäpäinen, naurettava ja lapsellinen blondi', 'koulun tunnetuimpia paskanjauhajia ja selkäänpuukottajia, sekä epätoivosimpia flirttailijoita', 'säälittävä, huomionkipeä pikkuprinsessa'. Nyt Nikki oli mennyt aivan liian pitkälle.
"HILJAA!" Mary-Ann kiljaisi niin, että kiljaisu luultavasti kaikui jo ympäri koulua. Tyttö hengitti hyvin äänekkäästi ja raskaaksi. Häntä oli loukattu, häntä oli haukuttu. Hänelle oltiin irvailtu. Sitä tyttö ei sallisi, ehei, kukaan ei saisi tehdä hänestä naurunalaista.
Muutama oppilas tirskahti ruokalassa, mutta nämä jähmettyivät heti aloilleen, kun M.A:n vihaiset silmät kohdistuivat heihin. Nuo kaksi cheerleader hoitelisi myöhemmin, nyt hän oli aivan liian kiireinen tämän Nikki-ongelman kanssa.
Kun M.A käänsi katseensa takaisin Nikkiin, tämä oli jo päässyt karkuun käytävälle asti. Cheerleader riensi ruokalan oville, sillä hän ei antaisi Nikkin karata noin vain.

"Nyt sä varmaan oot tosi... Ylpeä! Ylpeä siitä, että haukuit mut koko ruokalan edessä!" Mary-Ann tiuskahti ruokalan ovilta, johon oli jäänyt seisomaan ja huutamaan Nikkin perään. "Täytyy myöntää, että sulla on pokkaa. Mutta se ei tule pelastamaan sua siltä, mitä sulla on edessä", blondi puhui jo astetta verran rauhallisemmalla äänensävyllä ja sipaisi huolettomammin hiuksiaan korvansa taakse. Oikeasti Mary-Annen sisällä kiehui ja pahasti. Hän tahtoi vain kiukutella, huutaa ja potkia, mutta se ei nyt onnistuisi. Hänen täytyisi näytellä olevansa kunnossa. Nikki ei saisi nähdä hänen pelkoaan mitenkään, koska se olisi horjuttanut M.A:n sanomisia. Täytyi vain muistaa draamatunnin neuvot, niin hyvin tässä pärjättäisiin. Nikki ei voittaisi tätä, tästä tulisi vähintääkin tasapeli, vaikka moisesta M.A ei pahemmin pitänyt.
"Tää ei todellakaan ole ohi, Nikki Steele. Mä lupaan, että sä et pääse tästä rangaistuksetta. Kuulitko sä, mä takaan sen, että sä joudut tästä pulaan!" M.A sihahti ja syyttävä sormi kävi osoittamassa käytävälle karannutta tyttöä.

Sen jälkeen Mary-Ann kääntyi ympäri ja käveli hiljentyneen ruokalan läpi. Hän nappasi laukkunsa pöydältä, johon oli sen jättänyt ja suuntasi nyt päinvastaiseen suuntaan kuin Nikki. Onneksi ruokalasta oli toinenkin ulospääsy.
Nikki Steele. Katala lehmä. Bitch. Gemma, missä olet. Heillä olisi nyt kaksi tuhottavaa. Giselen voisi periaatteessa hoitaa hieman myöhemmin, koska ensiksi täytyisi kaataa ne, jotka olivat esteenä Mary-Annelle ja tämän nousemiselle suosittuihin Giselen sijalle.
Vaaleanpunainen kännykkä kaivettiin kiukkuisena esille ja tyttö näpytteli kiivaasti tekstiviestiä ystävilleen.

'Nikki Steelelle täytyy opettaa kerman säännöt. Se bitch aiheuttaa jatkossa vielä ongelmia. Kokoonnutaan ulkoa, HETI. XOXO M.A'

Kännykän läppä suljettiin ja kännykkä sujautettiin laukkuun. Tekstiviesti oli nyt varmasti päätynyt jokaiselle kyseenomaiselle. Mary-Ann käveli nyt koulun käytävää pitkin, tavoitteena päästä ulos, jossa hän voisi jauhoa sotasuunnitelmaa Nikkiä varten.