Vibes, moves and some chemistry

//Joku tourettetytön uhriksi kemiantunnille! : ) //

Ei hemmetti! Gillian puuskahti kun ei löytänyt lääkkeitä laukustaan. Ne olivat sittenkin jääneet sinne yöpöydälle. Ihan varmasti laitoin ne tänne... Voi hemmetti... "Voi VITTU!" hän puuskahti vielä kovaan ääneen itseään hallitsematta. Tyttö sai pelokkaita katseita edessä kulkevilta nörteiltä. Eivätpähän nuo voineet ymmärtää, ettei Gill pahaa tarkoittanut, tuollainen nörttihän hän itsekin oli.

Tästä ei hyvää seurannut. Tyttö oli jo kiirehtinyt kemian tunnille, ja oli nyt valitettavasti hermostuksissaan. Hän ei ollut ehtinyt vessaankaan purkamaan paineitaan edellisen tunnin jälkeen, koska oli juuttunut suustaan kiinni ystävänsä kanssa. Tic-liikkeet alkoivat jälleen pikkuhiljaa. Ensin hänen päänsä tikutti hieman, mutta se loppui. Gillian toivoi, että kohtaus olisi mennyt jo ohitse, mutta siitä ei koskaan tiennyt. Hän voi vain nyt toivoa, ettei kemian tunnilla tehtäisi mitään erikoista. Kerrankin Gillian toivoi teoriaa, mikä ei tosiaan ollut yleistä.

Opettaja avasi oven ja oppilaat löntystelivät hiljalleen sisään. Gillian löysi peräpenkistä paikan, jossa saisi mahdollisesti olla yksin, ilman paria. Olihan luokassa vapaita paikkoja, ei kenenkään täytyisi siihen istua.
Gillian heilautti hiuksensa taakse ja istuskeli hetken käsivarsiinsa nojaten. Hän katseli ulos ja yritti rentoutua. Ihan rauhassa nyt vaan, niin mitään ei käy, hän ajatteli itsekseen.

Alexei löntysteli kohti kemian luokkaa. Oli masentava ajatus, että hän joutuisi olemaan siellä nyt yksin. Katie kun oli joutunut jäämään kotiin parantelemaan vointiaan ja ei siksi tullut kouluun. Niinpä Alexein kemianpari puuttui. Miten helvetissä hän pärjäisi jossain kemiassa ilman kaikkitietävää siskoaan?! Luokan ovi työnnettiin auki ja kitaralaukku olallaan poika asteli luokkaan. Peter Harwood:in ilme kertoi vaihteeksi enemmäin kuin tuhat sanaa Alexein astellessa luokkaan. He eivät oikein tulleet toimeen. Katietä tuo mies taas rakasti. Mikä oli hassua. Olivathan he molemmat rokkareita. Tosin, sisko oli täyden 10 oppilas ja hän juuri ja juuri kutosen...
"Katie soittikin minulle aamulla, ettei pääse kouluun. Sinä kuitenkin tulit?" Mies huomautti nyrpistäen pienesti nenäänsä. Alexei loihti kasvoilleen leveän hymyn.
"Enhän minä herran tunteja jättäisi mistään hinnasta väliin." Tuolle todettiin ja katse käännettiin luokkaan. Tietenkin kaikilla oli parit! Kaverukset istuivat aina vierekkäin tällaisilla tunneilla.

Katse osui kuitenkin luokan perällä olevaan sievään tyttöön. Ei Alexei tuota muistanut. Todennäköisesti tuo oli nörtti tai tavis. Noilla kun oli taito olla näkymättömiä. Rokkari asteli luokan poikki ja istahti kysymättä lupaa toisen viereen. Nörtit olivat luojan lahja taidottomille ihmisille. Kuten Alexeille kemian tai fysiikan suhteen...Hetkinen kumpis aine nyt oli ees kyseessä? Hetken mietittyään aineena taisikin olla kemia. Ja hän kun oli uskonut koko ajan tulevansa Fysiikan tunnille. No, samoja aineitahan ne käytännössä olivat. Mitä eroa? Vieressä istuvalla tytöllä näytti kuitenkin olevan kirjat mukana. Ei hän siis ihan kusessa joutuisi olemaan.
"Saanks kahtoo samast kirjast sun kaa? Luulin et meil on fysikkaa."

//Tyrkkäsin Alexein ^^ //

Gillian huomasi luokkaan astelevan vielä kovasti rokkarin näköisen pojan. Hän tuli yksin - Gillian alkoi vilkuilla ympäri luokkaa, kenen viereen tuo alkoi astella. Gillianin ihmetykseksi tatuoitu poika kävelikin suoraan hänen luokseen. Ja juuri kun hän oli toivonut saavansa olevan tällä kertaa yksin!
Nuori mies istahti sanaakaan sanomatta Gillianin viereen - Gillian kohotti hieman kulmakarvojaan, ja katsoi tuota sivusilmällä. Tuskin hänen tarvitsi tervehtiäkään, kun kerran toinenkaan ei tehnyt elettäkään siihen suuntaan. Nyt Gillian toivoi vielä enemmän teoriaa, ettei hänen tarvitsisi töykeän ihmisen parina olla.

Gillianin pää nykäisi hieman, kun ventovieras pyysi lupaa käyttää yhdessä hänen kirjojaan... Vai niin. Ensin tullaan noin vain viereen istumaan, ja sitten pyritään vielä hyötymään jotenkin?
Mutte ei Gillian töykeäksikään halunnut heittäytyä. Jos hän antaisi itsensä ärsyyntyä, niin johan oireetkin pukkaisivat vauhdilla esiin. Siitä taas ei hyvää seurannut.
Gillian käänsi katseensa laiskasti tulokkaaseen, ja katsoi tätä tylsistyneenä.
"Ihan sama", hän mutisi ja kohautti olkiaan.

Gillian huokaisi ja käänsi katseensa luokan etuosaan.
"Avatkaa kirjat sivulta 56 - teemme tällä tunnilla parityönä kokeen numero kaksi. Olkaa hyvät, olkaa oma-aloitteisia!" Harwood selitti - Gillian päästi tuskanhuokauksen.
"Voi vittu", hän mutisi avatessaan kirjaa ja etsiessään oikeaa sivua, ja sen löydettyään hän työnsi kirjansa keskelle pulpettia, jotta tuo nuorukainenkin siitä saisi katsella.
"Tämmöstä sitten tänään", Gillian tokaisi lukiessaan ohjeita läpi. Sitten hän käänsi katseensa jälleen poikaan, ja mietti, miten innokas tämä olisi tehtävässä.
"No, mennäänkö hakemaan välineet varastosta?" hän kysäisi, ja katsoi kun pari muuta paria suuntasi jo varastoon. Kääntäessään katsettaan takaisin poikaan, hän katseli tatuointeja hänen käsissään, ja hänen silmiään, ja pukeutumistyyliään muutenkin - olihan poika melko tyylikäs ja särmikäs. Kyllä tuollaista nyt katsoi mieluummin kuin vaikka nörttiä, joka työnsi paitansa housuihinsa.

Tyttö ei vaikuttanut innokkaalta Alexein seurasta ja poika katsoikin toista hivenen kysyvänä. Oliko hän ollut jotenkin epäkohtelias? Naisia ei tosiaan voinut aina tajuta. Opettaja alkoi sanelemaan kuitenkin ohjeita, joten ongelmaa ei keretty edes kysymään tytöltä. Katse luotiin eteenpäin. Kuulemma luvassa oli parityötä ja pojan pari osoitti selvästi mielipiteensä asiasta.
"No en mä ny niin kamala pari oo. Lupaan etten pilaa koeta." Hän huomautti toiselle ja taputti toista lohdutukseksi hieman päälaelle ja nousi penkistä. Turha hänen olisi edes ohjeita lukea. Ei siitä olisi mitään apua. Alexei olisi apulainen. Niinkuin Frankesteinilla oli ollut...Hetkinen, vai oliko Frankestein sen hirviön nimi?

Ajatukset jumittuivat tähän mystiseen kysymykseen, mutta pian tyttö herätti hänet hivenen oleellisemmalla kysymyksellä.
"Joo. Mä voin vaik hakeen." Hän totesi virnistäen päälle. Poika nappasi kirjan pöydältä ja asteli muutaman muun perässä varastoon. Lista nimiä ja niistä oletettiin hänen tietävän mitä tarvittiin. Pienesti tuhahtaen kirja suljettiin ja tylysti toisten tavaran valikointia seurattiin. Parissa minuutissa hän saikin kannettua jo oletettavasti oikeat tarvikkeet pöytään. Ainakin toisilla oli tismalleen samat välineet. Kirja laskettiin myös pöydälle.
"Oke. Ellet oo vielä huomannut, niin minä olen se jätkä, joka istuu aina siskonsa vieressä täällä ja pääsen kurssit läpi just ja just sillä et lupaan ens vuonna aina parantaa."