lazy dance moves

// sokkotreffeilyä, eli sibby ja jessica. :)) //

Oliver oli ollut hermostuneena koko päivän. Historian tunneilla hän ei ollut osannut nimetä edes Yhdysvaltain ensimmäistä presidenttiä, ranskan tunnilla hän oli meinannut unohtaa oman nimensä kieliopista nyt puhumattakaan, vaikka se olikin jätkän toinen äidinkieli. Ja mistä kaikki johtui? Siitä saamarin sokkotreffi-ideasta, johon Oliver oli mennyt mukaan kaveriensa houkuttelemana, ilman pienintäkään ajatusta siitä, että hän oikeasti joutuisi jonkun pariksi! Eihän hän muuten olisikaan ollut hermona, mutta kun hän oli aamulla saanut tekstiviestin, jossa käskettiin saapumaan treffipaikalle, ostarin fa!led-kahvilaan, ellei hän halunnut sekä nimeään että kuvaansa Wall of Shamelle. Ja sitähän poika ei missään nimessä halunnut, joten aamulla hermoiltuaan vaatetuksensa kanssa, ja myöhemmin koulussa, hän oli lähtenyt koulun loputtua ensin tanssitreeneihin, jossa hän oli unohtanut koko jutun.

Tanssitunnin päätyttyä Oliver oli vilkaissut kelloonsa. Hänellä olisi ihan reilusti aikaa ennen kuin tulisi kiire. Poika huokasi, hän oli käynyt nopeasti suihkussa, hikisenä hän ei missään nimessä aikonut mennä paikalle!, ja etsi nyt käsiinsä Dianaa, joka oli luvannut lainata hiustenkuivaajaansa Oliverille. Poika oli selittänyt tytöille, hän oli tanssiryhmänsä ainoa poika, koko sokkotreffijutun, ja tytöt olivat luvanneet auttaa. Diana toi sitten kuivaajan, ja Oliver sai kuivattua hiuksensa. Kun hän oli sitten pukeutunut, poika hyväksytti itsensä kavereillaan. "Älä laita tota lippistä noin", Tamara huomautti ja korjasi Oliverin lippiksen kuntoon, osoittamaan taakse siis. "Ja laita tätä!" Annie huikkasi ja lainasi hajuvettään pojalle, ja vaikka hän ei käyttänyt mitään tuollaisia aineita muuten, niin nyt hän suostui, hän halusi olla hyvännäköinen, kun menisi paikalle. "No, oonko mä nyt hyvä?" jätkä varmisti ja sai hyväksyvän tuomion, Ollie hymyili, huikkasi kiitokset ja lähti autolleen.

Auto oli parkissa ostoskeskuksen edessä, ja Oliver lähti kassinsa kanssa kohti fa!led'ia, joka sijaitsi ostarin kolmannessa kerroksessa. Kello tulisi pian 17.15, eikä hän tosiaankaan haluaisi myöhästyä. Poika lähes juoksi eteenpäin, vaikka aikaa oli vielä reilu vartti. Rullaportaat hypittiin ylös vanhoja mummoja väistellen. Lopulta jätkä pääsi kolmanteen kerrokseen, ja astui sisään kahvilaan. Tai miksi sitä voi kutsua, kun tanssimusiikki soi ja asiakaskunta on nuorisoa. Oliverin täytyi myöntää, että paikka oli valittu hyvin ja musiikki siellä oli aivan upeaa! Muutamalla tanssiaskeleella poika oli pöytien luona, ja istui yhteen niistä. Aamuisessa tekstiviestissä oli annettu ymmärtää, ettei paikalla olisi väliä, kunhan hän vain olisi siellä. Ollie vilkuili ympärilleen, tunnistaen sitten muutaman heidän koulunsa cheerleaderin, jotka olivat varmasti vahtimassa, että porukka oikeasti tuli paikalle. Jätkä kaivoi odotellessaan esille iPodinsa, joka oli tänään oranssi, vaikkei paikan musassa ollutkaan mitään valittamista, mutta hän kuunteli silti musaa omista kuulokkeistaan ja näin. Jätkä sääti musiikin sopivalle volyymille ja jäi odottamaan seuralaistaan.

Jessica käveli kohti ostoskeskusta. Hän oli pukeutunut melkein niin kuin aina, mustiin löysiin capreihin, violettiin lyhyeen toppiin ja skeittikenkiin. Poikkeuksena oli kuitenkin se, että paksu takki oli saanut jäädä kotiin ja sen tilalle oli otettu valkoinen huppari. Meikkiäkin tyttö oli päätynyt laittamaan, tosin vain ripsiväriä. Olihan tänään sentään luvassa jotain erikoisempaa, sokkotreffit.
Jessie ei ollut ikinä ennen ollut sokkotreffeillä, mutta pakkohan hänen oli mukaan lähteä, ihan vain kokeilun vuoksi. Ja kun Whitney hänet oli mukaan ilmoittanut, niin ei hän voinut jättää juttua väliin. Tytölle oli oikeastaan täysin yhdentekevää, vaikka olisikin joutunut Wall of Shamelle, jolle päätyisivät kaikki ne, jotka eivät treffeilleen ilmestyneet.
Jessica oli päättänyt suhtautua koko juttuun huumorilla, ettei joutuisi pettymään karvaasti. Olisi ollut sietämätöntä odottaa jotain suurta tunteiden paloa turhaan. Kun hän kerran ei ollut tosissaan, hän ei ollut niin kovin hermostunut. Tottakai tyttöä hiukan jännitti, mutta lähinnä vain sen takia jos jotain oikeasti tapahtuisi. Sitten hänen asenteensa treffejä kohtaan muuttuisi varmasti ja hän alkaisi hermoilla enemmän.

Ostoskeskukseen päästyään tyttö suuntasi kulkunsa kohti Fa!led nimistä kahvilaa, jossa treffit olisivat. Paikka oli mukava, olihan Jessie siellä joskus piipahtanut kavereiden kanssa. Ei mikään huono paikka treffeille, ainakaan hänen mielestään.
Nopeasti tyttö pääsi portaat ylös oikeaan kerrokseen. Kahvilaan astuttuaan tyttö alkoi heti katsella näkyisikö missään poikaa, joka saattaisi olla hänen seuralaisensa. Hetken porukkaa tuijoteltuaan Jessie huomasi pojan, joka kuunteli musiikkia. Ehkä kyseessä olikin hän? Ainakin sitä voisi kysyä.
Jessica asteli kohti poikaa välittämättä paikalla olevien Astonin kermalaisten, cheerleadereiden katseista. Tytöt tarkkailivat hänen kulkuaan, selvästi siis olivat katsomassa saavuttiinko paikalle vai ei. No, Jessie oli tullut ja se ehkä ärsytti tyttöjä, jotka kai olisivat halunneet päästä merkitsemään hänet Wall of Shamelle.
"Moi, tuota oletkohan sä ehkä mun treffiseuralaiseni?" Jessica kysyi päästyään pojan kuuloetäisyydelle. Hän katseli poikaa uteliaana. Ei tuo ainakaan vaikuttanut miltään kamalalta tyypiltä, joten ehkä heillä saattaisi olla ihan hauska ilta.

Pojan jalka hakkasi huomaamattomasti maahan musiikin tahdissa. Kun kappale, ja myös rytmi muuttui, vaihtui myös jalalla hakattava rytmi. Oliver vilkaisi kelloa kahvilan seinällä aina välillä, ja tuntui kuin aika matelisi, eikä päästäisi hänen treffiseuralaistaan paikalle lainkaan. Poika huokasi, mutta ei vielä suostunut tilaamaan mitään, vaikka tarjoilijatar kävikin jo epäluuloiseksi, mutta Ollie selitti hieman asiaa ja tarjoilija poistui, kunhan oli sanonut, että tilata pitäisi kanssa, muuten ei siellä saisi istua. Poika lupasi tilaavansa jotain, kunhan hänen seuralaisensa saapuisi paikalle. Musiikin volyymia laskettiin hieman, kun vuoroon tuli Madonnan Hung Up, se ei varsinaisesti ollut jätkän lempikappaleita, vaikka laulaja olikin hyvä, mutta siihen pitäisi vain tottua, kun siihen tanssia harjoiteltiin. Oliver sulki silmänsä ja kertasi musiikin tahtiin omat liikkeensä, tai siis ne, jotka oli tähän asti harjoiteltu, lisäähän olisi vielä tulossa, sillä nämä kuviot eivät riittäisi täyttämään heille varattua esitysaikaa.

Oliver vilkaisi uudemman kerran seinäkelloa, joka näytti sitten tasan 17.15, ja jos tuo vielä tuntematon seuralainen olisi täsmällinen, hän olisi paikalla pian. Katse siirrettiin sitten ulko-oville, jonne olikin siinä samassa ilmestynyt eksyneen näköinen tyttö, joka vilkuili ympärilleen. Oliver epäili toisen etsivän jotakuta toista, mutta kun tuo käveli Astonin leadereiden ohitse, varmistui ainakin se asia, että tyttö oli samasta koulusta. Ja kun toinen sitten tuli sitten tarpeeksi lähelle, Ollie hymyili iloisesti. Toinen kysyi sitten hänen mahdollisuuttaan olla tytön treffiseura, ja asia varmistui. Tai no melkein, sillä kuka tiesi oliko täällä muitakin sokkotreffeille osallistuneita tyyppejä. Oliver laski kuulokkeet kaulalleen ja sammutti musiikin, nousten ylös. "Epäilemättä mä saatan olla sun treffiseurasi", jätkä sanoi velmuillen ja hymyili tytölle. Hän oli jostain saanut kerättyä itsevarmuutta, sillä suurin osa ihmisistä, jotka tunsivat hänet, olisivat varmasti ihmetelleen pojan käytöstä. Parhaimmissa tapauksissa kun Oliver olisi saattanut hein sanoa. "Mä olen Oliver, ja kehenköhän mulla on tänään kunnia tutustua?" Ollie kysyi ja virnisti toiselle.

Jessie ei ollut odottanut niin kohteliasta käytöstä kuin poika osoitti. Ei tämän olisi tarvinnut nousta ylös tervehtimään ja esittelemään itseään. No, omapahan oli asiansa miten käyttäytyi, hyvähän se vain oli jos toisella oli käytöstapoja. Ehkäpä hänen tarvitsisi itse kiinnittää tavallista enemmän huomiota käyttäytymiseensä, että treffit sujuisivat. Poikahan pian säikähtäisi, jos hän olisi oma rempseä ja arkailematon itsensä. Hän saattaisi ihan hyvin sanoa mitä sattuu, ellei varoisi puheitaan. Mutta toisaalta, hän oli sellainen kuin oli ja jos se haittasi toista, niin se oli sitten sillä selvä. Jessica ei aikonut missään nimessä muuttaa itseään toiselle mieleiseksi. Se olisi väärin häntä itseään kohtaan ja myös muitakin kohtaan.
"Mä olen Jessica," tyttö vastasi ja hymyili sitten toiselle. Onneksi poika ei ollut mikään ujo reppana, joka ei saanut sanaa suustaan. Se olisi ollut kaikkein tuskallisinta, Jessie kun oli tottunut puheliaaseen seuraan. Hän oli melkein aina äänessä, eikä se välttämättä ollut niin kovin hyvä asia.
"No, mitäs me tehdään?" tyttö kysyi ja istahti sitten pöydän ääreen. Ei hän seisomaankaan viitsinyt jäädä, kun kerran istumaan pääsi. Tuskin Oliverkaan ihan heti oli mihinkään säntäämässä.

Jessica katseli hetken muita kahvilassa olijoita. Cheerleaderit eivät näköjään jaksaneet enää olla kiinnostuneita heidän touhuistaan, sillä nämä kikattelivat keskenään ja vilkuilivat aina silloin tällöin erään poikaporukan suuntaan. Parempihan se niin oli, ei tarvinnut ahdistua siitä, että joku koko ajan seuraisi heidän tekemisiään.
"Mitä sä muuten äsken kuuntelit?" Jessica kysyi kun hänen katseensa osui pojan kuulokkeisiin. Musiikki oli aihe, josta hän jaksoi puhua vaikka kuinka paljon, olihan se tärkeä osa hänen elämäänsä. Hän kun kuunteli musiikkia itsekin melkein aina, nytkin oli iPod taskussa, kaiken varalta. "Noi kuulokkeet on tosi kivat, mulla on vaan nämä mitkä tuli tän soittimen mukana."
Tyttö kaivoi puhuessaan iPodin taskustaan ja näytti sitä pojalle, vaikka toista ei välttämättä edes kiinnostanut asia. Jessie kuitenkin teki taas niin kuin itse halusi, välittämättä siitä mitä muut ajattelivat.

"Jessica on kiva nimi", Oliver sanoi ja virnisti. Ja tytön esimerkkiä seuraten myös Ollie istuutui. Toinen vaikutti onneksi reippaalta, eikä miltään hiljaiselta tai tylsältä persoonalta. Tai niin Oliver päätteli ainakin toisen pukeutumisen perusteella, sillä toisella oli ainakin päällään värikkäistä yksityiskohtia, mikä sai kenet tahansa vaikuttamaan pirteältä ja iloiselta. Jätkä itse oli hieman "synkemmin" pukeutunut, mutta se johtui vain siitä, että oli tullut treeneistä, eikä halunnut esitellä hikistä kroppaansa. Ja mustassahan hiki ei näkynyt, eikös? Toinen oli kysynyt jotain siitä, mitä he aikoisivat tehdä tänään. Se vei jätkän hetkeksi sanattomaksi, sillä eihän HÄN tiennyt mitä toinen haluaisi tehdä, vai tekisivätkö he mitään? Ja osaisiko Oliver päättää mitä he sitten tekisivät? Poika päätti nyt kuitenkin vastata toiselle, jottei Jessica pitäisi häntä aivan tyhmänä. "Öö, mulle on ihan sama", Ollie sanoi: "tai siis, onko sulla mitään toteuttamiskelpoisia ideoita?" Hymy. ÄH! Miksi hän ei osannut käyttäytyä kunnolla, tai siis käyttäytyihän hän, mutta olisihan hän voinut sanoa jotain muutakin. Olliesta tuntui, että olisi voinut hävistä paikalta siltä seisomalta, tai istumalta, mutta ei enää kehdannut. "Äh, sori. Mä en oo ikinä ollut treffeillä, sokkotreffeistä puhumattakaan, niin en oikeen tiiä näitä pelisääntöjä", poika selitti ja katsoi pahoittelevasti hymyillen Jessicaan. Toivottavasti tyttö ei pakenisi paikalta...

Sitten, jätkä onneksi, puhe siirtyi musiikkiin. Okei, se ei ollut helpoin aihe keskustella, mutta Oliver toivoi keskustelun siirtyvän sen jälkeen tanssiin. Mahdollisesti. "Mä kuuntelin Akonin Oh Africaa, harjoitellaan esitystä siihen", jätkä sanoi sitten. Okei, pieni valkoinen valhe, he eivät olleet harjoitelleet tuohon kuin ns. alkutanssin, mutta silti. Olihan sekin eräänlainen esitys. Jessica kehui sitten Oliverin kuulokkeita, joista poika tosiaan olikin ylpeä. Skullcandyt olivat olleet kalliit, ja hän oli säästänyt niihin siitä asti, kun edelliset kuulokkeet olivat menneet rikki. "Kiitti, eihän nää muuten eroo esim. iPodin kuulokkeista, mut nää vaan on mukavammat päässä", Oliver sanoi ja virnisti iloisesti. Niin, hän tosiaan kuunteli mieluummin kuulokkeilla kuin napeilla, sillä ne painoivat ikävästi pitkän kuuntelun jälkeen.
Tyttö kaivoi sitten taskustaan iPodin, jolloin huvittunut hymy nousi Oliverin kasvoille. Kaikilla näytti olevan tuon värisiä iPodeja, hänellä itsellään oli tuon väriset vaihtokuoret, mutta tänään oli tosiaan oranssin vuoro. Tytölle hän ei kyllä sanoisi omistavansa tuon värisiä kuoria, mutta kehuisi kuitenkin. "Siistin väriset kuoret", poika totesi sitten ystävällisesti. "Taitaa olla uus, ellen oo väärässä?" Oliver kysyi sitten ja kohotti katseensa soittimesta sen omistajaan.

"Kiitti! Oliver on myös kiva nimi," tyttö sanoi iloisena nimeään koskevasta kehusta. Kun poikakin istuutui takaisin, Jessie pystyi paremmin tarkkailemaan tätä. Pukeutumisen perusteella toinen vaikutti rennolta, eikä miltään turhantärkeältä, itseään maailman napana pitävältä jätkältä ja se jos mikä oli hyvä juttu. Jessie ei olisi voinut sietää iltaa jonkun omahyväisen ihmisen kanssa. Tosin ulkonäkö saattoi pettää ja pahasti, mutta jostain syystä Jessie ei osannut kuvitella Oliverista mitään niin typerää.
"Voi kuule, parasta on kun ei ajattele mitään typeriä sääntöjä, antaa mennä vaan ja silleen," tyttö virnisti. Oli melkein suloista kun poika tunnusti hänelle tuollaisen seikan itsestään.
"Ei kai meidän oikeastaan mitään erikoisempaa tarvii tehdä," Jessie tokaisi sen kummemmin asioita miettimättä. "Jos sit vaan höpötellään tässä mitä sattuu. Se multa nimittäin onnistuu, usko pois. Ja mäkään en ole koskaan ollut sokkotreffeillä, eli siinä asiassa oon ihan yhtä kokematon kuin sä."
Tavallisilla treffeillä Jessie oli kyllä ollut. Niistä viimeisimmät olivat päättyneet katastrofaalisesti, kun pojan tyttöystävä oli saapunut paikalle. Se oli ollut noloa ja erittäin kamalaa. Sen illan jälkeen Jessie ei ollut edes käynyt treffeillä.

"Aa... Okei," Jessica mumisi. "Akon on kyllä tosi hyvä."
Jessica pyöritteli iPodiaan ja tuijotti sitä samalla kun kuunteli toisen selostusta kuulokkeiden eroista. Oli kyllä totta että nappikuulokkeet eivät olleet niin mukavat, mutta kyllä niilläkin pärjäsi, ainakin kun oli pakko. Jessica olisi ihan mielellään hankkinut samanlaiset kuulokkeet kuin Oliverilla, mutta tuskinpa sellaisiin olisi varaa, iPodkin oli ollut ihan liian kallis, mutta pakko sellainen oli ollut hankkia.
"Onhan tää joo aika uus," Jessica totesi ja laski sitten soittimen käsistään. "Mut harrastatko säkin tanssia? Vai mitä esitystä te ootte harjotellu?"
Jessican uteliaisuus oli nyt todella herännyt. Jos poika tosiaan tanssi, niin sittenhän heillä olisi ainakin puhuttavaa vaikka kuinka, Jessien mielestä ainakin. Hän nyt kyllä keksi puhuttavaa vaikka vessapaperista jos liian hiljaista tulisi. Mutta tuskinpa nyt sellaiseen tarvitsisi turvautua, se kun ei ehkä ollut mikään paras puheenaihe treffeillä.
"Pitäisköhän meidän kohta tilata jotain?" tyttö kysyi sitten, kun tarjoilija loi heihin liian odottavan katseen.

"Kiitti", jätkä sanoi sitten itsekin. Hän ei itse pahemmin pitänyt nimestään, mutta ainahan sitä oli mukava kuulla kehuja. Mutta jos Oliver olisi saanut itse valita nimensä, se olisi ollut mahdollisimman kanadalainen, Benjamin tai Aaron, mutta eihän hän nyt tietenään menisi nimeään vaihtamaan. Ei, se ei tulisi kuuloonkaan. Mutta toisella oli kiva nimi, se täytyi myöntää. Hänellä oli Jessica-niminen serkku, mutta hän oli aika kaukaista sukua, ja jos Ollie oikein muisti, tyttö oli aika tärkeilevä ja muutenkin typerä, ainakin pojan itsensä mielestä. Että ei nimi naista pahenna, jos ei nainen nimeä.
Toisen virnistykselle Oliver hymyili leveästi ja hieman kiitollisena. "Okei, eli ei piitata säännöistä", Ollie totesi sitten ja hymyili vielä. Ja hän oli kyllä iloinen, ettei toinen ollut kauhistunut siitä, ettei Oliver ollut ollut treffeillä aikaisemmin. Tai siis oli ollut treffeillä, mutta ne olivat olleet "muinaisuudessa", perheen asuessa vielä Kanadan puoella, ja muutenkin. Laskettiinko 5-vuotiaiden lasten "treffejä" treffeiksi?
"Höpötys sopii mulle, ja voin kyl uskoo, kaikilla tytöillä kun tuntuu olevan joku puheliaisuusgeeni, joka saa ne puhumaan ihan hulluna", Oliver sanoi sitten ja nauroi hyväntahtoisesti. Hän tosiaan toivoi, että Jessica puhuisi paljon, eikä pojan itsensä tarvitsisi hirvittävästi puhua. Ellei aihe sitten olisi sellainen, josta Oliver itsekin ymmärtäisi jotakin. Ja toivottavasti sellainen tulisi vastaan.

Tyttö ei näyttänyt hirvittävästi innostuneen Akonista, mutta mitä sitten? Kaikki eivät artistista pitäneet, ja sillä sipuli. Eiväthän kaikki pitäneet appelsiineistakaan, eikä kukaan piitannut siitäkään. Joten ei tämä sen suurempi juttu ollut. Oliver katseli, kun toinen etsi kappaleita. Joko tarkoituksella tai ihan vain selailemisen ilosta, joka oikeasti oli kivaa. Sitten poika terästi kuuloaan; säKIN? Eli toinen harrasti siis myös tanssia!! Poika nyökkäsi.
"Joo, show-tanssi on alaani", Oliver sanoi virnuillen: "Ja yhden firman avajaisiin ollaan suunniteltu esitystä." Poika jatkoi selostustaan. Olisi kiva, jos toinen olisi yhtä kiinnostunu tanssista kuin hän itse oli. "Mut sä siis tanssit kanssa?" Ollie kysäisi sitten ikäänkuin varmistaen. "Onks sulla joku tietty laji, vai tanssitko ns. omatoimisesti?" poika kysäisi sitten vielä. Hän tosiaan tanssi ryhmässä, mutta harjoitteli myös itsekseen joitain koreografioita. Mutta ihan vain omaan käyttöönsä.
Poika nauroi ja vinkkasi tarjoilijaa tulemaan luokseen. "Mä lupasin sille, et tilaan jotain", poika selitti. Tarjoilijan saapuessa Oliver oli tutkinut hieman pöydällä ollutta "menua", jossa oli vähäinen, mutta laadukas tarjonta. "Mä ottaisin Spriten ja hedelmäleivoksen", Oliver sanoi, ja tarjoilija otti tilauksen ylös. Ennen kuin tarjoilija oli ehtinyt kääntymään Jessican puoleen Oliver huomautti vielä: "Ja kaverini tilaus tulee myös mun maksettavakseni." Niin, eihän tyttöjen tarvinnut treffeillä maksaa, sen poika tiesi jo ennestään. Toivottavasti Jessica vaan ei pitäisi tuota elettä almujen antamisena tai minään...

Jessien kasvoille kohosi tyytyväinen hymy. Poika ei vaikuttanut ollenkaan siltä, että puheliaisuus olisi haitannut ja pilannut tämän loppupäivän. Jessica saisi siis rauhassa olla oma itsensä ja höpötellä tapansa mukaan yhtä jos toistakin turhaa juttua. Kyllä Oliver kai sanoisi, tai ainakin osoittaisi jotenkin, jos hän alkoi olla liikaa äänessä. Se oli hänelle niin normaalia, ettei hän itse tajunnut puhuvansa liikaa kaikkea typerää ja älytöntä.
Tanssista he molemmat olivat mitä ilmeisimmin kiinnostuneita ja se oli hyvä. Olisi siis ainakin jokin aihe, josta Oliver voisi jutella ihan yhtä lailla, eikä hänen tarvitsisi olla ihan koko ajan äänessä. Yksin puhuminen olisi varmasti alkanut kyllästyttää häntä itseäänkin ennemmin tai myöhemmin, joten oli todella hyvä että löytyi jotain yhteistä.

"Mä tanssin street dancea," Jessica kertoi ja katsoi poikaa nyt suorastaan ihaillen, kiitos sen, että tämä harrasti tanssia. Se jos mikä oli hieno ja positiivinen asia! Ihan kuka tahansa ei osannut tanssia, varsinkaan oikeita koreografioita, joita poikakin varmasti harjoitteli ahkerasti. Jessicakin harjoitteli, eilen viimeksi oli ollut salilla treenit, tänään hän oli kertaillut liikkeitä omin päin kun ei treenejä ollut kuin joka toinen päivä. Harjoittelutahti kyllä kiihtyisi, kunhan kisat lähenisivät. Niihin oli onneksi vielä aikaa ja nyt he vasta yhdessä suunnittelivat ja miettivät millaisen ohjelman tekisivät. Tanssinopettaja oli juuri siksi niin mahtava, kun antoi heidänkin vaikuttaa niin paljon liikkeisiin.
"Tanssiminen on kyllä ihan parasta, rakastan sitä ihan oikeasti. Voisin tehdä sitä työksenikin ihan mielelläni," Jessica selitti iloinen ilme kasvoillaan. Nytkin teki mieli tanssia, mutta ehkä nyt piti kuitenkin istua kiltisti pöydän ääressä, kun tarjoilijakin vinkattiin paikalle.
"Mä otan kanssa Spriten ja sen kanssa vaikka omenapiirakkaa," Jessica käänsi katseensa Oliveriin tämän ilmoittaessa maksavansa hänenkin syömisensä. No, mikäs siinä kun kerran halusi, mukavaahan se oli kun ei itse tarvinnut maksaa.
"Ei sun kyllä tarvi maksaa mun juttuja, mut jos sä haluat niin mikäs siinä," tyttö sanoi ja hymyili kiitollisena. "Niin kuinka kauan sä oletkaan tanssinut? Ihan pienestä asti vai vasta nyt myöhemmin alottanut?"

Poika nyökytti, kun tyttö vastasi tanssivansa streettiä. Hän itse tanssi myös kerran viikkoon streettiä, mutta vain, koska oli mukana show-ryhmässä, jonka oli osattava eri tanssityylejä unissaankin! Oliver oli kokeillut myös beark dancea, mutta street oli vienyt voiton. "Mä tanssin toisena tanssinani streettiä", Oliver totesi ja hymyili toiselle iloisesti. Jessica näytti nauttivan siitä, kun sai puhua tanssista. Tytön silmissä kun tuntui olevan samantyyppistä paloa kuin Oliverilla, kun hän puhui tanssista. Tai sitten poika vain kuvitteli, mutta kaikilla hänen tuntemillaan tanssijoilla on silmissä sellainen tietty palo, kun he puhuvat tanssista, että Ollie epäili Jessicallakin sellaisen olevan. Tai jos toisella ei ollut paloa puhuessaan lajista, niin sitä olisi varmasti tytön tanssiessa. Kukaan tanssija kun ei voinut tanssia ilman sitä tulista tunnetta, jonka tanssiminen sai aikaan.
Tytön sanoille naurettiin iloisesti. "Se ois huippua! Mut harva pystyy kyl moiseen", poika toteti innoissaan hänkin. Toki Oliver itsekin oli ajatellut elettävänsä itsensä joskus tanssimalla ja koreografioita tekemällä, mutta kuultuaan omalta opettajaltaan, ettei se kannattanut, hän oli luopunut ideasta. Mutta toki hän jatkaisi tanssimista, ja opettaisi mahdollisesti myös lapsensa tanssimaan, jos siis sellaisia hankkisi.

Tarjoilija otti myös Jessican tilaukset, ja tyttö meinasi kai väittää vastaan, mutta onneksi se ei kuulostanut aivan siltä. "Njäh, kyl mä nyt noi sun juttus maksan, kun eiks se oo poika joka maksaa?" Oliver kysäisi naljaillen, mutta hymyili sitten toiselle iloisesti. Niin, kyllä hän nyt maksaisi toisen tilauksen, varsinkin kun se oli saman hintainen kuin pojan oma, ja näin. "Öö, mä tanssin itsekseni entisellä kotipaikkakunnalla, mut aloitin virallisesti niinku vasta viime vuonna, eli tässä on toinen vuosi menossa", poika vastasi sitten. Hän oli tosiaan vasta toista vuotta tuossa ryhmässä, mutta ainakin häntä siellä kehuttiin ja hän oli pidetty, joten "aloittelijamaisuus" tuskin siis näkyi. "Mut entä sä sitten, ootko sä alottanut jo nuorempana, vai?" Ollie kysyi sitten vastavuoroisesti: "Ja missä sä tanssit?" Jätkää tosiaan kiinnosti tietää missä Jessica tanssi.

"Ihan totta? Hienoa!" Jessica sanoi innostuneena. Oliverilla ja hänellä oli siis ilmeisen paljon yhteistä. Hän ei ollut kyllä kuvitellut pääsevänsä treffeille jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka tanssisi streetiä kuten hänkin. Olipa hänellä tosiaankin ollut tuuria treffiensä kanssa!
"Niin, se on kyllä kuulemma aika hankalaa," Jessica myönsi. "Mutta no, mieluummin mä kyllä ryhdyn laulajaksi, siinäkin kun saa tanssia."
Jessica tunsi olonsa entistäkin pirteämmäksi ja iloisemmaksi. Se kai johtui siitä, että tanssiminen oli niin hieno aihe. Ja musiikki. Ne olivat ehdottomasti kaksi hänelle tärkeintä, eikä hän olisi ollenkaan sama Jessica, jos menettäisi jomman kumman.
"Ei sillä oikeesti ole mitään väliä kumpi maksaa," Jessica totesi ja virnisti heti perään. Hän kyllä tiesi montakin tyttöä, joka olisi suorastaan kauhistunut, mikäli olisi joutunut itse maksamaan. Hänelle taas sellaiset asiat olivat täysin yhdentekeviä, vaikka olihan se paljon mukavampaa kun omat rahat säästyivät.

Tyttö kuunteli kiinnostuneena kun Oliver vastasi hänen kysymyksiinsä. Poika ei ollut tanssinut aivan yhtä pitkään kuin hän. Jessiekään ei ollut tanssinut ihan pikkutytöstä saakka, koska ei ollut edes tiennyt, että tanssimista voisi jossain harrastaa. Hänen elämäänsä tanssi oli tullut niinä vuosina, kun hän oli ollut sijaisperheessä ja päässyt katsomaan televisiosta upeita musiikkivideoita joilla tanssittiin. Sijaisperhe oli onneksi suostunut kuljettamaan häntä harjoituksiin, eikä Jessie voinut koskaan unohtaa sitä. Isä tuskin olisi vienyt häntä yhtään mihinkään, eikä tämä vieläkään pitänyt siitä, että tyttö harrasti jotain mikä maksoi.
"Oon tanssinu kohta viisi vuotta, eli en mäkään nyt ihan pienestä asti ole tanssinut," Jessica vastasi. "Ja mä tanssin Culture Shockissa, meillä on siellä aika hyvätasoinen ryhmä. Meinataan mennä kisoihin tän vuoden lopussa, saa nähdä pärjätäänkö. Ootko sä ollut jossain tanssikisoissa koskaan?"
Jessican alkoi tehdä koko ajan vain enemmän mieli tanssia, mutta ei kai se nyt mikään ihmekään ollut, kun he tanssimisesta keskustelivat. No, huomenna hän pääsisi taas treenaamaan oikein kunnolla.
"Niin tosiaan, missä sä taas sitten tanssit?" Jessica uteli samaan aikaan kun tarjoilija asteli heitä kohti juomien ja leivosten kanssa.

"Jep", jätkä totesi vielä virneen kera. Toinen oli näemmä hyvinkin mielissään siitä, että myös Oliver tanssi. Hyvä että edes jotakuta kiinnosti tanssiminen ja ennen kaikkea siitä puhuminen. Harvoin kun joku muu kuin tanssija itse, jaksoi kuunnella puhuttavan tanssista. Ja varsinkin jos termeistöä ei tuntenut, saattoi olonsa tuntea hyvinkin vaivaantuneeksi. Poika oli iloinen, että oli saanut treffiseurakseen Jessican, jonkun kermalaisen kanssa pasmat olisivat varmasti menneet sekaisin. Koska Ollieta itseään ihmetytti jo tämä, että hän jutteli noinkin vapautuneesti jonkun puolituntemattoman tytön kanssa, sillä yleensä hänen tyttökaverinsa hoitivat puhumisen ja Oliver tyytyi myöntelemään.
Oliver nyökytteli, kun tyttö totesi asian tosiaan olevan hankalaa. "Niin, mut jos oikeesti osaa hommansa, niin mikäs siinä!" Oliver totesi sitten iloisena. Jessican positiivisuutta oli näemmä tarttunut häneenekin. "Vau, sullon tavoittelemisen arvoiset tulevaisuudensuunnitelmat", Ollie sanoi vakuuttuneena. Toisella olisi kyllä paljn tehtävää, jotta saavuttaisi haluamansa, sillä harva laulaja pysyi pinnalla vuodesta toiseen, kuten Madonna. Siinä vasta olisikin haastetta.
Toisen toteamukselle hymyiltiin, ja nyökyteltiin. "Hmm, eihän sillä tosiaan periaatteessa ole mitään väliä, mut sä et varmaan pistänyt tota pahakses?" Oliver kysyi sitten vitsaillen. Hei, hei, hei!! Mitäs nyt oli tapahtunut, kun Ollie oma-aloitteisesti alkoi vitsailemaan tai ylipäätään olemaan noin puhelias? Poika saisi kyllä kuulla kunniansa kavereiltaan, sillä tietämättään Oliveria oltiin "varjostettu".

Jessica oli siis tanssinut jo jonkin aikaa. Ja viisi vuotta oli jo aika paljon, sillä harva jatkoi samaa harrastustaan vuodesta toiseen. Mutta se oli ihailtavaa, myönnettävä oli. "Joo, muutamissa kisoissa ollaan oltu. Mut lähinnä esiinnytään", Oliver vastasi sitten totuudenmukaisesti. He olivat käväisseet muutamissa kilpailuissa, ja pokanneet palkintosijoja, mutta kultaa ei ollut koskaan tullut. Mutta kaikki kiitos niistä palkintosijoista saatiin laittaa osaavan ryhmän, ja heidän valmentaja-koreografinsa, Mow'in piikkiin. Ilman häntä he eivät olisi niin hyvinä kuin nyt olivat. Ollie huomasi kanssa tarjoilijan lähestyvän, nopeaa palvelua. Mutta hyvä vain, koska hänellä alkoi olemaan hieman nälkä.
"Mä tanssin Dance Academylla", poika vastasi ja hymyili. Hän oli ollut, ja oli yhä, iloinen päästyään SDDA:lle, koska sinne oli kuulemma hankala päästä. Eikä mikään ihme, sillä hän oli kerran ollut seuraamassa klissisen baletin tunteja, niin se oli ollut niin ammattimaista, kuin olla ja voi! Ja siis ne lapset olivat oikeasti lapsia, joitain 12-13 -vuotiaita, ja he treenasivat kuin ammattilaiset.

Jessica nyökkäsi. Olihan se täysin totta, että hänen unelmansa oli tavoittelemisen arvoinen. Kukapa nyt ei haluaisi sellaista elämää? Laulamista, tanssimista, esiintymistä? Saisi tehdä musiikkia työkseen! Se olisi suoraan sanottuna hienointa mitä voisi tapahtua! Jessicaa ei kiinnostanut se, että laulajan työssä tienaisi hyvässä tapauksessa miljoonia. Joku muu olisi ehkä voinut haluta laulajaksi vain rahan ja maineen takia, mutta Jessica ei ollut sellainen tyttö. Hän tahtoi tehdä unelmatyötään vain sen takia, koska rakasti musiikkia ja sen tekemistä. Hänellä oli jo olemassa kohtuullinen varasto itse tehtyjä sanoituksia. Ne kuvastivat hänen elämäänsä ja siksi niitä pystyi esittämään suurella tunteella. Tosin ainoa joka oli saanut nähdä hänen laulavan omia sepityksiään oli Whitney. Isovelikin oli joskus kuunnellut salaa, mutta siitä Jessie ei tiennyt mitään.
"No, jos totta puhutaan, niin en ollenkaan," Jessica virnisti. Hän ei tosiaankaan voinut pistää sitä pahakseen, että toinen tarjoutui maksamaan hänen tilauksensa! Parempihan se niin päin oli, joten Jessie oli vain tyytyväinen asiasta.

Jessica ei ollut ihan varma mitä mieltä oli siitä, että toinen tanssi SDDA:lla. Hän oli aina pitänyt sitä jonain porvarien paikkana, koska vain rikkailla oli hänen mielestään varaa siellä käydä. Hän ei olisi voinut sellaisesta edes unelmoida, ellei olisi hankkinut jotain muutakin työtä jäätelömyynnin lisäksi. Siitä hän sai kyllä ihan tarpeeksi rahaa maksaakseen omat tanssituntinsa. Tosin, sai hän aina silloin tällöin isältäkin rahaa, kun tämä poti huonoa omaa tuntoa.
"Se taitaa olla aika hyvä paikka. Tai niin olen kuullut," Jessica tokaisi ja hörppäsi sitten jo limsaansa, jonka tarjoilija oli tuonut juuri. "Mut kyllä Culture Shock on mulle sopivampi. Tai siis ainakin viihdyn niin hyvin etten sieltä mihinkään aio kadota."
Jessica virnisti. Oikeastaan hän teki sitä melkein koko ajan. Siis hymyili ja virnisteli hölmönä. Se kertoi siitä, että hän oli todella innostunut aiheesta ja että hänellä oli oikeasti hauskaa.

"On se kyllä ihanaa kun saa tanssia. Mulla on huomenna taas treenit ja odotan niitä kyllä jo ihan innolla. Kisoja tietty odotan enemmän. Jos hyvin käy, siellä on joku musavideotyyppi etsimässä uusia kykyjä ja mut valittais esiintymään johonkin," Jessica ajatteli ääneen. "Aina välillä siellä kuulemma on joku ja meidänkin tanssikoulusta on päässyt pari tyyppiä videoon. Mut ehkä toi on vähän liikaa toivottu."
Jessica naurahti omille sanoilleen. Tuskin hän koskaan olisi niin onnekas, että joku hänet huomaisi, vaikka hän olikin oikeasti hyvä tanssija.
"Mitä sä olet aatellut tehdä työksesi?" tyttö sitten kysyi ja tuijotti poikaa uteliaana. "Mä en oikein ole vakavissani miettinyt muuta kuin tota tanssimista ja laulamista."

Toinen ei näyttänyt kovinkaan ilahtuneelta kuullessaan missä Oliver tanssi. No, olihan se ymmärrettävää, sillä SDDA'lle pääsi harva tanssimaan. Ja kallistakin se oli kaiken lisäksi! Tosin koska Ollie ei tanssinut mitään "klassista", vaan showta ja streettiä, niin se ei tietenkään ollut saman hintaista kuin joku klassinen baletti, joka maksoi maltaita. Mutta sitä ei Oliverkaan voinut kiistää, etteikö olisi viihtynyt siellä, heillä oli hyvä tiimi ja ohjaaja, mitä muuta he tarvitsivat?
"Hyvähän se on, mut enemmän just johonki balettiin painottunut", Oliver sanoi virnistäen. Hän oli itsekin konenut eräänlaista syrjintää, sillä nykytansseja, jazzia, streettiä ja showia, ei pidetty kummoisessakaan arvossa SDDA'ssa, oppilaiden keskuudessa nyt ainakaan. "Jep, mäkin vaihtaisin varmaan vaan pakon edessä", poika vastasi itsekin. Niin, harva vaihtoi ryhmää noin vain, ellei ollut pakkotilanne, kuten muutto jonnekin huitsiin. Oliver maistoi sitten hedelmäpiirakkaa, joka oli saapunut pöytään. Se oli hyvää, mutta toiste hän ei sitä kyllä tilaisi. Suklaata ehkä, muttei kyllä tätä....

Poika nappasi sitten kulauksen limsastaan ennen kuin vastasi toiselle, joka selvästikin oli innoissaan kisoista. "Mulla oli just ennen treffejä, ja huomenna kanssa", Oliver sanoi hymyillen. Heillä tosiaan oli melkoisen kova harjoittelutahti, mutta poika sai hyvin sovitettua tanssi- ja näytelmäharjoittelunsa yhteen, isän liikkeen hoitamisesta nyt puhumattakaan. "Se ois varmaan hullun maukasta. Päästä musavideolle siis", poika jatkoi vielä ja virnisti nyt leveästi. Hän ei kyllä itse haluaisi mukaan sellaiseen, mutta jotkut halusivat ja olihan se hyvän, että ne saivat sinne OIKEITA tanssijoita, eikä mitään tissinheiluttajamimmejä, jotka eivät olleet kuulleetkaa tanssimisesta. "Hei, vedät siel parhaas, ni kyl ne sut sieltä bongaa!" poika huudahti sitten, kun Jessica epäili tavoittelevansa kuuta taivaalta. Niin, koskaan ei saanut vetää huonosti, ellei sattunut tanssimaan murtuneella jalalla. Tosin silloin kukaan ei tanssinut.
Mutta sitten tuo toinen vasta vitsin murjaisi. Ei Oliver nyt niin paljoa ollut miettinyt miksi aikoisi isona. "Mä haluaisin työskennellä nuorten kanssa, mut varmaan isän valokuvausliikkeen perijäksi ryhdyn, sisarukset kun ei siitä hommasta niin tykkää", Oliver sanoi sitten ja virnisti. Katse laskettiin sitten piirakkaan, josta otettiin nyt muutama pala. Okei, nyt piiras alkoi maistumaan hieman paremmalta, kuin ensimmäisellä kerralla.

Jessica nyökkäsi. Olihan se erittäin hyvä juttu, että toinen piti paikasta jossa tanssi. Niin sen kuuluikin olla! Jessie ei olisi ainakaan itse voinut kunnolla nauttia tanssimisesta, jos olisi joutunut tekemään sitä paikassa, jossa ei viihtynyt, tai jossa häntä itseään ei arvostettu. Hän viihtyi Culture Shockissa. Siellä oli mahtavaa tanssia. Heidän ryhmänsä oli täynnä toinen toistaan mukavampia kavereita, eikä opettajassakaan mitään vikaa ollut. Saattoihan tietenkin olla niinkin, että Jessica onnistui tietämättään keskittymään niin täysillä tanssiin, eikä häiriintynyt mistään.
"No se tottavieköön olisi maukasta!" Jessica totesi. Oikea unelma! Sellaisesta haaveili kyllä moni muukin, eikä läheskään jokainen saanut edes mahdollisuutta esitellä taitojaan henkilölle, joka tanssijoita etsisi.
"Niin mä todellakin aion tehdä. Päätin että annan siellä kaikkeni ja jos se ei riitä, niin sitten ehkä seuraavalla kerralla," tyttö selitti ja hörppäsi sitten juomaansa.

"Kuulostaa ihan kivalta," Jess sanoi kuultuaan Oliverin suunnitelmista tulevaisuuden varalle. Tällä taisi olla toteuttamiskelpoisemmat suunnitelmat kuin hänellä. Olihan Jessillä tietenkin suunnitelma oman elämänsä varalle, mutta oli täysin eri asia, voisiko se koskaan toteutua. Laulajia kun oli joka ilmansuunnassa ja vaikka kuinka paljon, niin täytyisi todellakin tehdä jotain todella huippua, jotta saisi levyjä myydyksi.
"Harrastatko sä vai valokuvausta?" tyttö kysyi. Olihan poika maininnut isänsä valokuvausliikkeen, joten kai tämä sitten sitä harrasti jos oli edes jonkin verran kiinnostunut kyseisestä ammatista. Ja tietenkin Jessica halusi tietää toisesta kaikkea mahdollista, aina harrastuksista alkaen.
Jessica itse ei paljoa mitään kuvaillut. Eikä hän tehnyt paljon mitään muuta kuin kirjoitteli uusia sanoituksia ja lauleli itsekseen. Eikä voinut unohtaa sitä, että hän pyöri Whitneyn seurassa lähes päivittäin.

Oliver maiskutteli piirakkaansa, joka oli hyvvää vauhtia hupenemassa. Myös limsa oli tekemässä läheisempää tuttavuutta vatsan kanssa, ja jollei Ollie pitäisi varaansa, hän joutuisi pian tilaamaan itselleen lisää juotavaa. Mahdollisesti. Jessica vaikutti oikeasti innostuneelta tuosta asiasta, mutta totuus oli, etteivät oikeasti lahjakkaat välttämättä saaneet kunniaa päästä esiintymään jonnekin suurempiin piireihin, sillä yleensä yhtälönä oli seksikäs tanssijatyttö + tanssitaito 0 ---> tanssimaan! Mutta Oliver toivoi tietysti, että joku moguli löytäisi Jessican. Ainakin silloin poika voisi sanoa olleensa toisen kanssa treffeillä silloin joskus.
"Se ois, ja mä kyllä toivon, et joku bongaa sut sieltä, niin mä pääsen sanoon sit kun oot kuuluisa, että mäpäs olinkin ton tytön kanssa sokkotreffeillä high schoolissa!" poika totesi sitten läpällä, mutta tarkoitti tietysti, että olisi upeaa, jos Jessicasta tulisi joku kuuluisa tanssija.

Tyttö ei vaikuttanut kovin innostuneelta Oliverin kertoessa suunnitelmistaan, mutta eihän se tietenkään ollut mitään verrattuna Jessican omiin. Mutta mitä sitten? Hän halusi työn jossa viihtyi, ja valokuvaaminen totta vieköön oli sellaista! Poika hymyili silti iloisesti.
"Onhan se, muttei yhtään niin helppoa kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa", Ollie totesi sitten, sillä häntä inhotti kun joku väheksyi valokuvaamista! Se oli oikeasti haastavaa, ja varsinkin jos siihen piti liittää kuvankäsittelyä, niin se ei todellakaan ollut lastenleikkiä....
"Jep, iskältä saan vehkeitä, ja oon päässyt muutamia kunnon hääkuviakin ottamaan", poika totesi sitten ylpeänä. "Ja toki mulla on omia kameroita, et mä oon ollut silloin tällöin kuvailemassa esim. noita tanssikilpailuja", Oliver jatkoi sitten hymyillen. Niin, hän oli tosiaan ollut kuvailemassa muutamia tanssitapahtumia, ja saanut jopa kuviaan nettiin! Se oli oikeasti ollut huippu maukas saavutus, ja koko perhe oli ollut ylpeä Oliverin saavutuksista. Ja Aimee oli näyttänyt kuvia kavereilleen, ja muutamien koukeroiden kautta hän oli saanut kesätöitä Kanadasta, samasta firmasta kuin sisko itse työskenteli.
"Mut mitä muuta sä teet kuin tanssit?" poika kysyi sitten ja katsahti seuralaiseensa.

"No, täytyy toivoa parasta," Jessica totesi ja hörppäsi sitten juomaansa. Nyt oli kyllä puhuttu jo ihan tarpeeksi hänen haaveistaan. Olisi Jessie tietenkin voinut puhua niistä enemmänkin, mutta nyt he olivat kuitenkin sokkotreffeillä, eikä siis ollut mikään paras hetki alkaa pohtia tulevaisuutta sen kummemmin. Olisi parempi keskittyä nykyhetkeen ja siis puhua jostain ajankohtaisemmasta. Nyt vielä Oliverin tulevaisuuden suunnitelmat käsiteltäisiin loppuun, sitten saisi riittää. Näin Jessie pohti mielessään.
"No sen uskon, mä en ainakaan osaa ottaa kovin hyviä kuvia vaikka haluaisinkin, kyllähän siinä on pakko olla silmää kuvakulmille ja sellaisille, eikä mulla tosiaankaan ole," Jessie virnisti ja haukkasi palan leivostaan. Se oli jo loppumaan päin, mutta limsaa sentään oli vielä jäljellä reilusti.

Jessica katsoi Oliveria samalla kun tämä selitti kuvaamisesta. Toinen siis oli ollut kisoissakin kuvaamassa, ehkä tämä sitten oli peräti saanut ikuistettua hänetkin johonkin kuvaan? Eihän sitä voinut varmaksi tietää, ei ajatus kuitenkaan ihan mahdoton ollut. Olisi kyllä oikeastaan huvittavaa, jos hänestä olisikin joku kuva tallessa jossain Oliverin tiedostoissa.
Kun nyt viimein oli lopetettu puheet tulevista ammateista ja siirrytty harrastusten pariin, Jessien ei tarvinnut edes miettiä uutta puheenaihetta, sellainenhan oli jo syntynyt.
"En mä nyt oikein mitään erikoisempaa, tanssi on se tärkein," Jessica vastasi kysymykseen totuuden mukaisesti. Ei tytöllä tosiaan ollut juuri muita harrastuksia, eikä hänellä kiinnostusta muuhun ollutkaan. Paitsi musiikkiin.
"Tai no, harrastan mä musiikin kuuntelua ja joskus yritän väsäillä jotain omaakin. Lähinnä mä vaan notkun kaupungilla ilman sen erikoisempaa tekemistä," tyttö sanoi ja virnisti perään. "Entä sä? Kuvaat ja tanssit, mitäs muuta?"

Poika kuutenli ihan mielellään kun Jessica puhui. Hän tosiaan oli sitä hiljaisempaa sorttia, viihtyen siten myös sellaisessa seurassa, jossa ei tarvinnut hirvittävästi puhua. Vaikka toki hän puhui, mutta, kuten esimerkiksi tuosta toisesta huomasi, hän ei puhunut kovinkaan paljoa. Mutta toisaalta, kun hän puhui, hän puhui asiaa, eikä niinkään sellaista turhaa, joka ei kiinnostaisi ketään. Siellä se jos mikä oli turhaa "puhumista", tosin juoruiluun hän osallistui ollessaan treeneissä, mutta se olikin sitten asia erikseen. Koska mitä voi tehdä, kun ympärillä pörrää lauma tyttöjä, jotka kertovat toisilleen uusimpia juoruja? Aivan, puhua mukana.
"Niin, se on vähän kuin tanssiminen: siihen on tunnettava jotain vetoa, ilman mitään tunnetta ei pysty valokuvaamaan, eikä tanssimaan", poika sanoi sitten ja hymyili iloisesti. Asia oli nimittäin totta, sillä jos ei tuntenut mitään vetoa valokuvaamisen, kuvat epäonnistuivat aina. Ja tanssissa oli sama juttu, kaikki menee pieleen, jos asiasta ei oikeasti pidä, ja jos sitä ei halua tehdä. Oliver hörppäsi sitten vielä limsaansa, ennen kuin päätti jättää sitä vielä hetkeksi.

Tyttö näytti kuunnelleen poijan puheita, mutta ei kommentoinut niihin sitten enää mitenkään. Toisaalta se oli vähän tyhmää, mutta kuitenkin, nyt oltiin päästy uuteen aiheeseen, eikä siinäkään olisi enää mitään menetettävään. Koska mieluummin Ollie puhui harrastuksistaan kuin ammattihaaveistaan, niin tutuille kuin lähes ventovieraille, joksi Jessicakin periaatteessa voitiin laskea, koska eiväthän he olleet ennen tätä tavanneet kertaakaan.
Oliver nyökytti tytön sanoille siitä, että tanssi oli tärkeintä. Ja niinhän se yleensä oli, että yksi tanssi oli ylitse muiden. Kuten myös pojalla, joka keskittyi pääasiassa näyttelemiseen tanssin tullessa hyvänä kakkosena. Iloinen virnistys nousi sitten Ollien kasvoille, kun toinen mainitsi kaupungilla hengailun ja musiikin, josta oli jo aikaisemminkin ollut puhetta.
"Miten musta tuntuu, et oon ainoo, joka ei silleen hengaile kaupungilla?" poika kysyi ikäänkuin itseltään. "Mä harrastan tanssin ja kuvaamisen lisäks näyttelemistä, sekä kotitöiden tekemistä, minkä takia mua näkee vaan koululla ja harrastuksissa", Oliver vastasi sitten toisen kysymykseen. Hänellä tosiaan oli paljon isoveljen velvollisuuksia, ja piti niistä tiukasti kiinni. Kaupungilla hän saattoi käväistä, muttei koskaan nutkunut siellä kauaa.

"No joo, niin se kai on. Mä en osaa tohon sanoa mitään kun en itse osaa kuvata mitään kovin hyvin. Siksi se ei edes innosta mua niin kuin tanssi ja musiikki," Jessica sanoi ja haukkasi leivostaan, joka oli jo lähes loppuun syöty. Tyttö ei viitsinyt sitä alkaa säästellä, sillä syötäväksihän se oli tarkoitettu. Hän siis söi leivoksensa loppuun ja hörppäsi sitten perään hieman limsaa. Nyt pystyi paremmin keskittymään jutteluun, kun ei tarvinnut varoa oliko ruokaa suussa vai ei.
Jessica ei kyllä aina jaksanut välittää siitä, miten käyttäytyi. Hän saattoi olla ties kuinka törkeän ja epäsiistin oloinen sille päälle sattuessaan. Nyt hän kuitenkin oli treffeillä ja päätti käyttäytyä sen mukaisesti. Ei siis mitään röyhtäilyitä ja epämääräisiä ilmeitä. Vaikka eihän sillä toisaalta ollut väliä, ei Oliver vaikuttanut ihan hänen tyyppiseltään. Hän piti enemmän pahoista pojista, sellaisista joita hänen veljensä kaveripiiriin kuului. Whitney aina motkotti asiasta, mutta ei Jessie voinut mitään sille, että joku vaarallisen oloisissa miehissä oli niin kiinnostavaa ja houkuttelevaa.

"Etkö sä hengaile kaupungilla?" Jessica kysyi yllättyneenä. Sehän oli ihan perustouhua, jota melkein kaikki hänen tuttunsa harrastivat. Toki hän tiesi paljonkin porukkaa, joka vietti aikansa kotona tietokoneen ääressä, mutta Oliver ei ihan vastannut hänen kuvaansa sellaisesta ihmisestä. Mutta saattoihan ulkonäkö pettää. Tai sitten poika vaan oli aina menossa jossain muualla eikä ehtinyt vain olla ja seikkailla pitkin kaupungin katuja. Syy kuitenkin ilmeni pian, oikeastaan ennen kuin tyttö oli saanut ajateltua asiaa sen enempää. Harrastukset siis veivät pojan aikaa ihan liikaa.
Jessielle se oli lähes jokapäiväistä, että hän kulki kaupungilla ilman sen kummempaa tekemistä. Silloin hän sai aina uutta virtaa ja aiheita lauluihinsa, joita oli kertynyt pöytälaatikkoon jo ihan kiitettävä määrä.
"No, ehkä se on ihan hyvä ettei tuolla kaupungilla aina ole seikkailemassa. Siellä kun törmää ties mihin tyyppeihin. Aika monesti siellä on ihan hämärää porukkaa, jotka yrittää väkisin änkeytyä seuraan," Jessica naurahti.

//Nyt tuli kökköä, mutta alkaa olla kiire töihin//

Tyttö ei näyttänyt olevan mitenkään erityisemmin innostunut aiheesta, eikä Oliverista edes tuntunut enää siltä, että hän aiheesta haluaisi puhua. Hän kun ei halunnut keskustella aiheista, joista toisella ei ollut mitään mielipidettä, koska silloin vastaukset alkoivat olemaan sorttia "ai jaa", "okei", "ihan sama", eikä se oikeastaan ollut enää keskustelua. Vaikka eihän Jessica toisaalta tuollaisia vastauksia antanut, mutta jotekin Oliver ei enää tuntenut olevansa turvallisilla vesillä.
"Niin, siihen tarttee sen jonkun tunteen", poika totesi vielä, ja hymyili hieman. Hän tunsi olonsa ensi kertaa hieman vaivaantuneeksi Jessican seurassa, mutta ehkä se johtui vain siitä, ettei toinen tuntunut pitävän kuvaamisesta, mikä oli Ollielle hyvinkin tärkeää. Toisen esimerkkiä seuraten myös poika mutusteli leivostaan, säästäen sitä vielä hieman, ja hörpäten juomaansa. Toivottavasti se säilyisi siihen asti, että hän saisi syötyä leivoksensa.

Oliver ei hämmästynyt kuultuaan Jessican kysymyksen. Hän oli kuullut sen hyvin useasti, jopa omilta vanhemmiltaan, ettei jaksanut enää keskittyä koko aiheeseen. Hän ei tosiaan ollut sitä sorttia, joka jaksaisi hengailla loputtomiin kaupungilla, tekemättä mitään. Poika kun oli mieluummin vaikka isänsä liikkeessä tienaten rahaa, tai tekemässä kotitöitä.
"En", poika vastasi sitten totuudenmukaisesti. "Mulla on niin paljon kaikkea muuta, etten ees osais varmaan olla enää täällä", Oliver sanoi ja virnisti iloisesti. Mutta ei hän oikeastaan tuntenut jäävänsä mistään paitsi, hän sai kuulla tarpeeksi kaikenlaisia asioita tanssi- ja näytelmäpiireissä, ettei hänen edes tarvinnut liikkua muualla. Ja se sopi hänelle vallan mainiosti.
"Se on aika valitettavaa, mut siltä on paha välttyä, jos siis meinaa kaupungilla liikkua", poika sanoi sitten ja virnisti uudestaan. Oliver söi sitten niin leivoksensa kuin limsansa, jota ei kuitenkaan syönyt!, loppuun. Se siitä, mutta ei jätkä lisää varmastikaan enää tilaisi.

"Mikä muuten sai sut mukaan tähän sokkotreffeilyyn?" poika kysyi sitten hieman uteliaana. Hän halusi tietää mikä oli saanut Jessican lähtemään mukaan koko touhuun, johon jätkä itse ei olisi lähtenyt ilman kavereidensa painostusta, ja omaa tyhmyyttään. Tosin Ollie sai olla iloinen, että oli saanut parikseen jonkun mukavan ihmisen, eikä mitään täyskatastrofia, tai, mikä vielä pahempaa, jotakuta snobia tai ceerleaderia!

// hieman kökköä multakin.... :S //

"No niinpä, mun mielestä on ihan turhaa yrittää harrastaa yhtään mitään jos ei ole kiinnostusta ja sellaista jännää tahtoa tehdä just sitä juttua," Jessica totesi. Hän todella oli sitä mieltä. Ei ollut mitään järkeä ainakaan tanssia, jos ei siitä pitänyt, eikä siis varmaan valokuvaamisessakaan ollut järkeä jos oli täysin yhdentekevää millaisia kuvia otti.
Jessica hörppäsi entistä pidemmän kulauksen limsastaan. Hänellä oli sellainen tunne, etteivät hänen ja Oliverin treffit olisi mikään maailmaa mullistava tapaus. Ei tuntunut ollenkaan siltä, että lempi saattaisi leiskahtaa, mutta eipä se ollut Jessiellä tarkoituksena ollutkaan, vaikka toki hän oli salaa toivonut jotain sen suuntaista. Hänellä ei olisi ollut mitään sitä vastaan, että joku isoveljen kavereista olisi päätynyt hänen treffiseurakseen, mikä kyllä oli niin epätodennäköistä kuin vain saattoi olla.
Tottakai Oliver oli mukava ja hyvännäköinen, mutta ei heidän välillään kyllä kipinöinyt, vaikka olihan heillä aika paljon yhteistäkin. Tai no, lähinnä vain tanssi ja koulu.

"Kuulostaa aika hassulta," Jessica totesi mietteliäästi. "Tai siis, siinä mielessä vaan kun en osaisi itse olla hengailematta kaupungilla. Mulla ei oikein ole ollut koskaan kiinnostusta mihinkään muihin harrastuksiin kun tanssiin ja musiikkiin. Mulla siis on ollut aina ihan kivasti aikaa kulkea täällä ympäriinsä ilman mitään tekemistä."
Jessica virnisti ja jatkoi melkein samantien puhumistaan. Pieni tauko tosin oli ehtinyt jo tulla, vaikka tytöllä olikin vielä sanottavaa asiasta.
"Mä en varmaan osaisi olla ollenkaan jos mulla olisi koko ajan jotain menoa. Se ei varmaan sopis mun luonteelle ollenkaan. Vaikka oonhan mä tavallaan aina menossa, mutta menen miten haluun enkä tiettyyn aikaan mihinkään muualle kuin treeneihin."

Hetken kuluttua puhe siirtyikin itse sokkotreffeihin. Miksi hän oli tullut mukaan? No, siksi kun oli halunnut kokeilla jotain erilaista. Eikä treffeille tulo sitäpaitsi ollut edes ollut hänen ideansa, hän vain oli hyväksynyt asian heti saatuaan siitä tietää.
"Mun bestis ilmoitti mut tähän mukaan," Jessica totesi. "En mä kai muuten olisi lähtenytkään, mutta onhan tää nyt ihan hauskaakin. Jotain vaihtelua sentään."
Tyttö joi taas hiukan limsaansa. Se alkoi jo uhkaavasti vähetä, mutta ei hän aikonut uuttakaan enää tilata.
"Entä sä? Tulitko ihan omasta tahdosta vai ilmottiko joku sutkin ihan kiusallaan mukaan?" Jessica tiedusteli kiinnostuneena.

Pojalla ei ollut enää jäljellä mitään, joten hän vain tyytyi katselemaan vaivihkaa toista. Ilmapiiri tuntui jotenkin painostavalta, eikä Oliver enää tiennyt miten olisi. Mutta hän oli päättänyt kestää treffit loppuun, ja hän tosiaan vietti sokkotreffit mieluummin tällaisen tytön kanssa, kuin sellaisen, jonka kanssa hänellä ei ollut mitään yhteistä.
"Jos siihen ei oo tottunut, niin se ois varmaan tosi outoa", poika kerkesi pistämään väliin, mutta tyttö jatkoikin sitten melkein heti perään. Onneksi, sillä hiljaisuus ei ollut koskaan erityisen mukavaa, ainakaan keskusteluissa. Se vain loi ikävän ilmapiirin, eikä kenelläkään ollut silloin hauskaa.
"Mä taas en varmaan osais olla tekemättä kaikkea, mä kun tykkään tehdä paljon asioita", Oliver sanoi sitten ja virnisti Jessicalle. He tosiaan olivat aika erilaisia, muutenkin kuin ihonvärin ja sukupuolen mukaan, plus tietty harrastukset ja koulu, mutta muuten he vaikuttivat hyvinkin erilaisilta, mikä ei tietenkään ollut ikinä pahasta, mutta tässä tapauksessa Ollie oli vähän pihalla. Hän kun ei liikkunut kaupungilla, ja juorutkin koskivat harvoin Astonia, sillä tanssi- ja näytelmäporukoissa oli oppilaita monista eri kouluista, ja näin. Mutta mitä sitten? Tarkoitus oli pitää hauskaa, ja Oliver kyllä viihtyi, vaikkei odotettavissa olisikaan mitään maata mullistavaa.

Oliver virnisti toisen tarinalle. Aika monelle oli kuulemma käynyt niin, mutta poika itse oli lähtenyt mukaan kavereidensa yllyttämänä. Mutta toki hänkin viihtyi, kun kerran seura oli mukavaa ja näin.
"Mä lähdin kavereiden painostuksesta, tosin ne on itsekin mukana, etten ihan itekseni oo mukana", poika kertoi sitten puolestaan. "Mut hauskaa on ollut", Ollie sanoi sitten ja virnisti hyväntuulisesti tytölle.

// äääk, mitä kökköä :<<<<< //