Kitaran säveliä

//Rare & Wyatt//

Oli iltapäivä, aurinko paistoi, mutta Delphine Randall ei nyt jaksanut siitä paljon välittää. Koulu oli jo siltä päivältä loppunut ja se puolestaan tarkoitti sitä, että hän sai käyttää iltapäivän taas omiin touhuihinsa. Ja tällä kertaa hänen ei tarvinnut edes viettää koulun jälkeistä aikaa yksinään. Delphillä kyllä oli tyttöystävä, joten ei hänen useinkaan tarvinnut viettää aikaansa yksin. Mutta nyt hän ei ollut tyttönsä kanssa, vaan oli matkalla yksiöönsä yhdessä erään pojan kanssa. Joku muu olisi saattanut pitää sitä kamalana asiana, kun vei jonkun pojan omaan asuntoonsa kertomatta tyttöystävälleen, mutta Delphille se oli täysin normaalia. Ja sitä paitsi, hän ja Wyatt aikoivatkin vain soittaa, siinä nyt ei ollut mitään kamalaa. Oli mukavaa, kun vaihteeksi sai olla sellaisen ihmisen seurassa, joka myös soitti kitaraa, eikä vain istunut vieressä kuuntelemassa.
"Tuolla on mun talo," Delphine sanoi seurassaan kulkevalle pojalle osoittaen kerrostaloa jonkin matkan päässä. Talon pihalla ei näkynyt ketään, ainoastaan autoja ja pikkulintuja jotka hyppelivät maassa.

Ei mennyt kauaa ennen kuin oli kävelty pihaan saakka, astuttu sisään kerrostaloon ja kävelty raput toiseen kerrokseen. Siellä Delphi kaivoi avaimen laukustaan ja aukaisi oven.
"Tervetuloa nyt sitten vain," Delphi sanoi ja hymyili iloisesti ja odotti että poika astuisi edellä sisälle. Asunto oli siisti, olihan hän sen eilen siivonnutkin, kun oli tiennyt että Wyatt oli tulossa sinne. Koska asunto oli vain pieni yksiö, ei siellä ollut kovin kummoisia huonekaluja. Kunnollista keittiötäkään ei ollut, ainoastaan pieni keittokomero. Tytön yhdistetty olohuone/makuuhuone sisälsikin vain vaatekaapin, hyllykön, ruokapöydän, nojatuolin ja sängyn, joka toimitti myös sohvan virkaa.
"Haluatko sä teetä tai jotain? Mulla on kai omenapiirakkaa ja keksejäkin..." Delphine mutisi riisuttuaan kengät jaloistaan ja asteltuaan peremmälle. Hän laski koululaukkunsa ruokapöydän vierelle ja vilkaisi sitten Wyattin suuntaan.
"Ei tää kovin kummoinen paikka ole," tyttö sanoi sitten. "Mut just sopiva mulle, en mä varmaan tän isommassa paikassa osais edes asua."

//Tuli vähän kökkö, mut toivottavasti ei haittaa...//

Delphinen vieressä kävelevä vaaleahiuksinen poika kantoi isoa kitarakoteloa kädessään. He olivat menossa tytön luo soittelemaan, joten tärkeintä ei oltu unohdettu ottaa mukaan. Taloa, jota pojalle oli hetki sitten näytetty katseltiin sinisillä silmillä. Hän ei ollut käynyt alueella koskaan, mutta ympärillä näytti oikein hyvältä.

Wyatt oli seurannut tyttöä perässä rappusiin, oikean oven tullessa vastaan jäätiin seisomaan paikoilleen.
"Kiitti", poika sanoi ja astui ovesta sisään ensimmäisenä. Silmät katselivat eteen avautuvaa huoneistoa, kitarakotelo laskettiin varovasti maahan, kuten myös selässä ollut reppu. "No... jos siitä ei oo kauheesti vaivaa, niin kyllä mä voin ottaa", sanottiin ja laitettiin osa hiuksista korvan taakse. Poika oli käynyt syömässä koulussa, mutta ajatus piirakasta toi pakostakin tilaa mahaan, niin hyvältä se kuulosti. Wyattin päällä ollut takki laitettiin naulakkoon ja kengät jätettiin tytön kenkien viereen. Tavarat nostettiin maasta ja etsittiin katseella istumapaikkaa.

Wyatt valitsi sängyn ja istui sille. "Ihan hyvä paikka tää on. Turha omistaa sataa huonetta, jos niitä ei tarvitse", sanottiin katsellen Delphiä. "Tarviitko muuten apua niiden juttujen laittamisessa?" Wyatt kysyi, ollen valmis tarjoamaan apuaan jos toinen tarvitsisi ruuan esille asettelussa. Kitaraa ei vielä otettu esille, aikaa oli varmasti siihenkin. "Mäkin kyllä haluaisin tällasen. Asun kotona ja siellä ei aina saa kunnolla omaa rauhaa", kerrottiin. Sellaista kaivattiin aina välillä. "Ootko kauan asunu tässä?"

"Ei siitä mitään vaivaa ole," Deplhi vastasi hymyillen. Oikeastaan oli vain mukava laittaa tarjolle jotain purtavaa. Sai kerrankin hyvän syyn ottaa samalla itsekin jotain. Delphinellä oli hiukan nälkä, hän ei ollut koulussa syönyt paljon ja nyt oikeastaan oli ihan sopiva aika pienelle välipalalle. Ei hän paljon söisi nytkään, illemmalla sitten. Hän ehkä keittäisi makaroonia tai nuudeleita, niitä hänellä ainakin oli kaapissaan.
"En mä kai apua tarvitse, voit istua siinä ihan rauhassa," Delphine sanoi ja pujahti sitten keittiön puolelle. Vettä laitettiin kiehumaan ja tavaroita kannettiin ruokapöydälle.
"No kieltämättä on ihanaa kun on omaa rauhaa," Delphine totesi. "Oon asunut tässä siitä asti kun aloitin Astonissa. Eli vajaat kaksi vuotta. Ja hyvin oon viihtynyt. Tossa viereisessä rapussa on nyt vuokrattavana asunto jos ihan tosissaan kiinnostaa. Se kyllä taitaa olla kaksio."

Delphine jutteli Wyattille samalla kun järjesteli tavaroita pöydälle. Saatuaan kupit ja lusikat, teen sekä sokerit paikalleen, tyttö lähti hakemaan omenapiirakan ja keksit. Pian nekin olivat valmiina. Piirakka oli jopa itse tehtyä, oli hänelläkin joskus tylsää ja silloin hän teki kaikenlaista kummallista, kuten vaikka leipoi jotain. Keksit olivat kuitenkin kaupasta ostettuja, vaikka olisi hän kai osannut jonkinlaisia itsekin tehdä.
Vesi ei ollut ihan vielä kuumennut, joten Delphine istahti hetkeksi nojatuoliin. Kai hän oli kaiken tärkeän muistanut pöytään laittaa? Jos Wyatt keksisi jotakin muuta pyytää, niin tämä saisi vapaasti tehdä niin.
"Mä en varmaan enää osais edes asua vanhempien luona," Delphine totesi. Ja niin asia olikin. Ei se paikka enää tuntunut niin kodikkaalta, kun siellä ei hyväksytty sitä, että hän piti myös tytöistä. "Oon kai jo liian tottunut tähän paikkaan," tyttö selitti, ettei toinen vain keksisi ettei kaikki ollut kunnossa perheenjäsenten kesken.

Delphinen kieltäytyessä avuntarjouksesta, Wyatt jäi toisen kehotuksesta istumaan paikalleen. Huoneisto oli melkein jo katseltu läpi ja poika keskittyi tytön puuhiin. "Muutitko koulun takia esim. lähemmäs?" kysyttiin, oli hyvin mahdollista että Delphi oli joutunut lähtemään pois kotoa pitkän välimatkan takia. Jotkut taas halusivat oman asunnon niin pian kuin mahdollista, kuten Wyatt, mutta ei ollut sellaista pystynyt toteuttamaan. "Ai onko? Kaksioon mun pitäis ottaa joku kämppäkaveri, enkä sillon varmaankaan sais omaa rauhaa", poika naurahti. Se olisi ollut ainoa vaihtoehto, koska ei hänellä ollut varaa maksaa kaksiosta, ei mitenkään. Wyatt ei tehnyt edes koulun ohella mitään töitä, jolloin omaa rahaa olisi kertynyt. "Että ei kiitos, mutta ehkä joku tällanen yksiö tulee vielä vastaan."

Poika nousi seisomaan ja käveli ikkunan luo katselemaan ulos. Siellä näytti samanlaiselta, vaikka perspektiivi olikin eri. "Uskon. Jos on päässyt oman paikan makuun, ei varmasti oo helppoa palata entiseen", Wyatt totesi kääntyen katsomaan punahiuksista. "Vanhempien silmien alle, kytättäväksi", jatkettiin. Hänen kohdallaan oli kyse juuri kyselemisestä, kaikki asiat piti jakaa, olivat ne sitten miten turhia tahansa. Senkin poika oli valmis jättämään vauhdilla taakseen. Edestä löytyvä vastuu ja vapaus kiinnosti häntä. Delphine oli onnekas. "Nytkö on valmista?" Wyatt käveli yhden pöydän ympärillä olevan tuolin taakse ja katsoi kattausta.

Delphi joutui tosissaan miettimään hetken mitä vastasisi pojan kysymykseen. Hänen muuttonsa syynä ei todellakaan ollut pääsy lähemmäs koulua. Syynä oli yksinomaan se, ettei kotona voinut olla isän silmien alla. Tuo kun ei ymmärtänyt hänen kantaansa siitä, että kaksi tyttöäkin saattoi rakastaa toisiaan, muutenkin kuin vain ystävinä. Isä oli muutenkin niin vanhanaikainen ja tiukkapipoinen, ettei tämän naamaa jaksanut paljoa katsella, saati sitten kuunnella tämän juttuja.
"Halusin vaan muuttaa omilleni, ei sen kummempaa," Delphine viimein sanoi. "Ja pääsin sitten samalla lähemmäs kouluakin."
Punapää olisi ollut varsin mielissään, jos Wyatt olisi osoittanut suurempaa kiinnostusta kaksiota kohtaan. Mutta niinhän se oli, harvalla opiskelijalla oli varaa maksaa niin isoa vuokraa. Tytön omassakin asunnossa vuokra oli niin korkea, että rahaa täytyi käyttää harkiten. Delphi kun ei ollut siitä rikkaimmasta päästä, niin täytyi luopua useista mukavuuksista, kuten turhan useista vaateostoksista.

"Etköhän sä joskus jonkun kivan paikan löydä, mä voin ilmoittaa kyllä jos tästä talosta sattuu vapautumaan asunto. Jos nyt tämä paikka on tarpeeksi asumiskelpoinen."
Tyttö nousi ylös paikaltaan, kun kuuli vedenkeittimen pohinan lakkaavan. Vesi oli nyt valmista ja he voisivat Wyattin kanssa ruveta syömään.
"Jep, nyt on valmista," tyttö sanoi astellessaan hakemaan vedenkeitintä. Pian hän asteli sen kanssa ruokapöydän ääreen ja kaatoi vettä kuppeihin. Kannu laitettiin pannulapun päälle, jottei tarvitsisi välillä nousta pöydästä hakemaan sitä uudelleen. Wyatt saattaisi ihan hyvin haluta lisää teetä ja voisihan hän tietysti itsekin ottaa.
"Noin, ole hyvä. Ota siitä ihan niin paljon kaikkea kuin haluat."

// sorry kestosta <3

Wyatt nyökkäisi, sitä mitä hän oli kuvitellutkin toisen muutosta. "Se ois kyllä mukavaa", sanottiin pian kun toinen voisi ilmoittaa vapaista asunnoista. "Hei, tässä on sentään katto ja muutama seinä ympärillä", Wyatt sanoi hymyillen. Pojan mielestä paikka oli kaukana asumiskelvottamasta slummista, juuri äskeisten seikkojen takia. Eikä Wyatt asunut nytkään missään loistaliaassa kartanossa, joten siinä ei olisi mitään suurempaa tottutelemista. "Mut millasia naapureita tässä on, pidetäänkö esim. kovaäänisiä juhlia?" Kysymys esitettiin ajatellen, että hän saattaisi joskus asua talossa. Kerrostaloasumisesta oli kuultu se, että oli hyvä tarkistaa seinäntakana asujat. Loppupeleissä naapureitaan ei pystynyt valitsemaan, eikä se kamalasti vaikuttanut muuttamispäätökseen. Ehkä se olisi jopa hauskaa asua jonkun toisten asioista kiinnostuneneen kanssa samassa talossa, vaikka Wyatt ei hirveästi välittänyt sellaisista salapoliiseista.

Tavis istuutui pöydän ääreen katsellen sen antimia. Poika otti teepussin ja laittoi sen likoamaan. "Itse tehtyä?" kysyttiin kun piirakkaa oli silmäilty hetki. Hän ei tiennyt yhtään mitään leipomisesta tai ruuanlaittamisesta. Ihmetystä suuresti herätti se, miten jotkut pystyivät tekemään jostakin niin hyvää. Jopa ilman ohjeita. Samaa mietittiin hyvän musiikin kohdalla, ei senkään tekemiseen ollut ohjeita. "Se näyttää hyvältä." Wyatt otti kakkulapion käteensä ja leikkasi itselleen palan omenaista piirakkaa. Hänen oli pakko maistaa sitä heti ja ensimmäinen lusikallinen katosi suuhun, jonka jälkeen hän katseli tyttöä hymyillen. "Ja maistuu myös hyvältä." Wyatt katseli teestä värjäytynyttä vettä ja pisti käytetyn pussin lautasensa reunalle. Hän otti sokerikupin käteensä hetkeksi ja lusikoi sekaan yhden lusikallisen makua antamaan. "Vaihdoin muuten mun kitaraan uudet kielet, saa nähdä miltä se kuulostaa", todettiin ja nostettiin kuppia huulille.

"Onhan täällä joitakin jotka juhlii, mutta ei se mua ainakaan häiritse. Kivahan se vaan on että on jotain elämää," tyttö vastasi esitettyyn kysymykseen. "Mut enimmäkseen täällä kyllä on ihan rauhallista porukkaa. Eikä kukaan ole kovin montaa kertaa tullut valittamaan kun on itse tullut joskus juhlittua aika meluisasti."
Delphine virnisti ja odotti että Wyatt ottaisi jotakin syötävää. Hän aina antoi vieraiden ottaa ensin, sehän oli kohteliasta ja reilua. Eikä hän halunnut näyttää siltä että olisi ollut jotenkin huono kestitsemään ketään.
Tyttö sekoitteli teetään. Hän joi sen ilman sokeria, vaikka se ei silloin niin hyvältä maistunutkaan. Wyatt näytti katselevan piirakkaa ja Delphi toivoi että tämä uskaltautuisi maistamaan sitä. Se oli hyvää, se oli myönnettävä. Aina leipomiset eivät suinkaan onnistuneet niin hyvin, vaikka luuli tehneensä kaiken oikein. Omenapiirakka oli onnistunut ja se oli hyvä.

"Joo, itse mä olen sen leiponut," Delphine sanoi ja otti hänkin palan piirakkaa. Mikäli hän olisi ollut yksin, hän olisi varmasti ottanut isomman palasen, nyt hän ei kehdannut, ettei vain näyttäisi liian ahneelta.
"No se on kiva kuulla," Delphine sanoi, kun poika kehui piirakan maistuvan hyvälle. Tuntui mukavalta kuulla, että joku oli oikeasti sitä mieltä, joku muukin kuin hän tai tyttöystävä. "Välillä tulee aina leivottua jotain pientä, ihan omaksi iloksi."
Delphine söi piirakkaansa. Hänen oli alkanut taas mieli leipoa, mutta ei hän nyt voinut. Leipomishalu katoaisi kyllä pian, sillä olihan hänellä nyt luvassa parempaa tekemistä, kitaran soittamista. Toki hän saattoi muutenkin soitella, mutta olihan se nyt aivan eri asia soitella yhdessä jonkun muun kanssa.
"Munkin pitäisi tässä joskus vaihtaa kielet," Delphi totesi, jättäen fiksuna mainitsematta sen, että hoitaisi asian kunhan rahaa olisi tarpeeksi. Hän ostaisi kunnolliset kielet, ei mitään halvimpia mahdollisia. Kitaran kanssa piti käyttää laatutavaraa.
"Ota tuosta sitten noita keksejäkin," Delphine sanoi, yrittäen taas kuulostaa hyvin vieraanvaraiselta.

//Nyt tuli tosi etenemätöntä. Ei luista ajatus >__

// eip haittaa :>

"Ei muakaan kyllä hirveästi mitkään juhlat häiritse", hymyiltiin, "paitsi jos ne häiritsee mun kitaralla harjoitteluja." Wyatt ei ollut kova juhlimaan, koska ei käyttänyt juurikaan alkoholia. Sitähän juhlissa kuin juhlissa oli yleensä tarjolla ja sen ympärillä juttu pyöri. Kun tyttö mainitsi omista, meluisista juhlista katsahti poika ympärilleen tarkastakseen paikkaa uudelleen. "Tää on kuitenkin vielä pystyssä." Ehkä melu ei liittynyt siihen miten paikkaa kohdeltiin, paikan kun paikan sai huonoon kuntoon pienelläkin porukalla. Wyatt pujotti sormensa teekuppinsa korvan ympärille ja joi. Onneksi se oli sen verran jäähtynyt ettei vaaleahiuksinen polttanut kieltänsä. "Juhlitko usein täällä kavereittes kanssa?" poika kysyi saatuaan teensä takaisin pöydälle. Kuten oli sanottu tavis ei ollut juhlissa kävijä, mikä saattoi johtua ettei kutsuja sadellut. Eipä hän ollut järjestänytkään juhlia.

"Syötkö sitten näitä herkkuja vaan julmasti itse?" Wyatt naurahti, omaksi iloksi leipominen oli tuhlausta. Kyllähän muidenkin olisi pitänyt saada maistaa jotain näin hyvää. Lusikalla laitettiin suuhun lisää syötävää ja sitä makustellessa pojalle tuli mieleen idea. "Onko sulla työpaikka? Sähän nimittäin voisit pyörittää pientä leipomoa koulun sivussa, jolla saisit rahaa", ehdotettiin. Wyatt ei tarkoittanut, että tyttö näytti köyhältä ja tarvitsisi rahaa, mutta kenellepä raha ei olisi kelvannut. Omaksi ilokseen oli ehkä ihan mukava leipoa, mutta varmasti oli muillekin. "Vai musisoisitko sä mieluummin?" tavis lisäsi. Hän olisi toteuttanut jälkimmäisen vaihtoehdon itse, tytöllä taas oli talentia monessa asiassa, joten tuolla oli mahdollisuus valita. "Mä ainakin voisin ostaa etenkin näitä piirakoita, jos saisin vähän kaverialennusta", naurahdettiin ja kaavittiin viimeisiä murusia lusikkaan.

Kehotuksesta otettiin muutama keksi lautaselle. Pian nekin oli syöty ja kuppi juotiin tyhjäksi. "Kiitti tästä, en taida ottaa nyt enempää."

"No, en mä oikeastaan kovin usein juhli, täällä siis," Delphine vastasi. Niinhän asia oli, hän meni itse sinne missä porukkaa sattui olemaan, eihän hänellä ollut varaa edes ostaa juomia isolle porukalle. Jos hän jotkut bileet sattui pitämään, niin silloin porukka sai tuoda omat juomansa tullessaan. Tai sitten Delphi sopi ystäviensä kanssa että nämä saisivat ostaa juomat ja hän maksaisi takaisin myöhemmin.
"Yleensä mä menen johonkin kavereiden luo. Ei täällä kerrostalossa nyt kuitenkaan niin halua metelöidä ja häiritä. Enkä mä loppujen lopuksi niin paljon edes välitä juhlimisesta," Delphi virnisti ja siemaisi sitten teetään.

"No kyllä niitä mun kaverit pääsee aika useasti syömään," Delphi naurahti. Hän jätti mainitsematta sen, että erityisesti hänen tyttöystävänsä pääsi leipomuksia syömään. Jostain syystä Delphi ei halunnut kertoa Wyattille olevansa varattu. Suhde kun oli sillä hetkellä todennäköisesti lopuillaan, niin miksi siitä olisi sitten pitänyt kaikelle maailmalle toitottaa? Ja tuskinpa Wyatt edes halusi hänestä mitään kitaransoittoseuraa kummempaa.
"Toi on aika hyvä idea," Delphine myönsi. Leipominen oli ihan mukavaa, mutta ei kai sitä nyt jaksaisi joka päivä tehdä. Toisaalta, rahaa kyllä aina tarvitsi, joten asiaa saattoi harkita.
"Mut en sitten tiedä kun on koulu ja kaikki. En mä varmaan ehtisi soitella tarpeeksi jos olisin töissä. Kyllä se soittaminen ehkä on enemmän mun juttu."
Delphine hymyili iloisesti. Oli oikeasti ihanaa, kun joku piti niin paljon hänen tekeleestään.
"Kyllä sä varmaan alennusta voisit saadakin, jos nyt jonain päivänä vaikka perustan leipomon," Delphine virnisti ja söi piirakkansa loppuun. Pian teekin oli juotu ja Wyattkin näytti jo syöneen tarpeeksi.
"Noin. Kai me sitten ruvetaan kohta soittelemaan? Paitsi että korjaan ensin tän pöydän. Eikä sun tarvi auttaa ellet välttämättä halua."

Wyatt nyökkäsi, hän oli samaa mieltä meluamisesta paikassa jossa olisi paljon ihmisiä lähellä ja häirittävänä.
Kun Delphine oli sanonut, ettei tämä välittänyt juhlimisesta, kummastui poika hieman. Hän oli jotenkin ajatellut, että tyttö olisi hieman erilainen sen suhteen. Hän oli näköjään ollut väärässä.

"Harmi kun vuorokaudessa on vaan 24 tuntia, niin ei voi tehdä paljon mitään", poika naurahti ja haroi hiuksiaan taakse. "Ainakin siltä tuntuu kun joutuu karsimaan juttuja." Hänelläkin oli koulu ja soittaminen sekä kirjoittaminen, ymmärrettiin ettei haluamilleen asioille ollut aina aikaa. Mutta onneksi edes tälle, mukavalle soittelu tuokiolle oli hetkensä. "Heh, toi lupaus pidetään sitten mielessä", hymyiltiin tytön myönnettyä hänelle kaverialennusta ehkä tulevaisuuden leipomosta. "Kyllä mä mieluummin autan kun oon vaan sun passattavana", Wyatt sanoi noustessaan pöydän äärestä ja tarttuen kuppiinsa ja lautaseensa. Hän vei ne tiskipöydälle, palaten sitten takaisin pöydän luo ottaen käteensä tällä kertaa sokeriastian ja vesikannun. Sokeriastian kohdalla pahoiteltiin, kun sitä ei osattu laittaa oikeaan paikkaan. Hän ei halunnut tunkeilla katsomalla jokaiseen kaappiin. Siispä nekin jätettiin vain tiskipöydälle, ensin kannusta oli tyhjenny käyttämätön vesi. Ruokapöydän luo palattiin vielä kerran ja laitettiin tuoli, jossa oli istuttu paremmin paikoilleen. Eikös ollut niin, että kun on monet kädet apuna, hoituu asiat nopeammin?

Tavis kyykistyi lattialle laittamansa kitarakotelon viereen ja avasi sen. Ennen koskemistaan kitaraansa Wyatt hieraisi käsiään murusten ja muun lian pelossa, hän ei halunnut tahrata uusia kieliänsä heti. Kitaran kaulaan tartuttiin ja se otettiin ulos. Ottaessaan askeleita takaisin sängylle taskusta kaivettiin sama plektra jota oli käytetty muutama päivä sitten fysiikan tehtävässä. Paksuinta kieltä näpättiin, kuului E:n tasainen sävel, jota piti vain hieman parannella viritysnupista kääntämällä. Samaa kokeiltiin muihin viiteen kieleen. "Mitäs sä oot soitellu tai laulanu viimeksi?" katsetta nostettiin pitkästä aikaa Delphineen hymyillen.

"Niinpä. Jos ei olis koulua niin sekin helpottaisi jo paljon," Delphine tokaisi. Kouluhan se suurimman osan hänen ajastaan vei, hän kun ei mielellään lintsannut, vaikka ei sinänsä opiskelemisesta pitänyt. Hän tiesi saavansa huonoja numeroita yhdestä jos toisestakin aineesta, joten oli parasta olla paikalla niin usein kuin kykeni. Ja läksytkin hän yritti aina tehdä jotenkuten. Hän mieluummin teki läksyt väärin, kuin jätti ne tekemättä.
"No, selvä sitten," Delphi sanoi hymyillen, kun poika halusi kuitenkin auttaa. Mukavampaahan se kuitenkin oli, kun ei tarvinnut kaikkea tehdä yksin. Tyttö vei astiat tiskipöydälle ja alkoi sitten laittaa piirakkaa ja keksejä kaappiin. Sokeriastia nostettiin tiskipöydältä ja laitettiin eri kaappiin.
Delphine päätti, että tiskaisi vasta myöhemmin, koska eihän sellaista voinut alkaa tehdä nyt kun Wyatt oli vielä paikalla. Pöydän hän kuitenkin pyyhki murusista ennen kuin asteli olohuoneen puolelle.

Tyttö kaivoi kitarakotelonsa esiin sängyn alta. Siellä sille oli ainakin tarpeeksi tilaa, vaikke paikka nyt mikään hohdokas ollutkaan. Kitara otettiin esiin ja odotettiin sitten, että Wyatt sai kielet tarkistettua. Delphine ei viitsinyt omaa kitaraansa alkaa tarkistella sen kummemmin, tiesihän hän sen olevan kaikin puolin hyvässä kunnossa. Isän vanhaa soitinta vaalittiin kuin kalleinta aarretta, mikä se oikeastaan Delphinelle olikin.
Tyttö otti plektran käteensä. Se oli muuten musta, mutta keskellä oli pieni valkoinen tähti. Sen hän oli saanut napattua kerran erään bändin keikalla ollessaan. Bändi tosin oli ollut vain joku paikallinen nuorisobändi, ei mikään maailmaa nähnyt huippu kokoonpano.
"Mä oon soittanut tästä kirjasta. Lainasin kirjastosta," tyttö sanoi ja otti samalla esiin nuottikirjan, jossa oli enimmäkseen vanhoja klassikkohittejä. "Tässä on tosi paljon hyviä biisejä. Kissiä nyt ainakin on ja Metallicaa." Kiirja ojennettiin Wyattille, jotta tämä voisi sitä katsella tarkemmin.

Nuottikirja otettiin käsiin, kitaran nojatessa sylissä. Ensimmäiseksi pureuduttiin sisällysluetteloon. Kuten Delphine oli kertonut löytyi Kissiä ja Metallicaa. Listalla näkyi myös Who'ta, Elton Johnia, Bon Jovia, Bob Dylania sekä muita suuria hittejä tehneitä bändejä tai artisteja. Suurin osa biiseistä oli tuttuja, olihan Wyatt kuunnellut musiikkia laidasta laitaan ja oppinut tuntemaan eri vuosikymmenien suuria tekijöitä. Koulussakin oli sivistetty musiikki tunneilla tästä asiasta. Ainakin pojan kohdalla oli aloitettu tutuimmista lauluista, jotka olivat miellyttäneet. Ja kun hittejä oltiin juuri soiteltu, oli tämän kirjan annista rämpytelty montaa. "Mäkin lainaan usein kirjastosta, mutta on mulla muutamia omiakin", kerrottiin katsellen hetkeksi tyttöä. Tavis osti paljon levyjä, vaikka aika suosikin mp3-tiedostoja, useiden tosi-musiikin ystävien tapaan, jos niin pystyttiin sanomaan. Samoin ostettiin nuottikirjoja vapaa-ajalla ja kitaratunneilla soittamista varten. "Onko sulla muuten lempibändiä?" haluttiin tietää ja selailtiin sisältöä samalla. "Tai jotain tyyliä?"

Wyatt pysähtyi selailussaan yhden kappaleen kohdalle. "Ootko soittanut tätä?", kysyttiin toiselta näytten kirjan aukeamaa. Kyseessä oli legenda John Cashin koskettava kappale Hurt, jota ainakin Wyatt oli nauttinut soittaa. Monta kertaa sitä soittaneena, se meni jo melkein ulkoa. Ehkä he voisivat aloittaa sillä, jos Delphine tiesi sen. "Sä saat sit myös hoitaa laulullisen puolen jos sopii", tavis hymyili, hän halusi kuulla jo toisen äänen.

Delphi katseli ja odotti, kun Wyatt tutki nuottikirjaa. Sieltä varmasti löytyisi jotain tälle mieleistä, jota he sitten yhdessä voisivat kokeilla soittaa. Delphin mielestä melkein kaikki kirjasta löytyvät kappaleet olivat hyviä, ainakin ne jotka hän tunnisti. Osa kappaleista oli sellaisia, joista hän oli kuullut vain nimen, osa taas oli kuultu ties kuinka monesti.
"Ei mulla oikeastaan ole lempibändiä, mutta rokkia mä enimmäkseen kuuntelen," vastattiin esitettyyn kysymykseen samalla kun vaihdettiin asentoa entistä mukavampaan. "Mitäs sä tykkäät kuunnella?"
Delphine käänsi katseensa ikkunasta, josta ulos oli hetkeksi unohtunut tuijottamaan, takaisin Wyattiin, joka yhä tutki kirjaa.

Pojan näyttäessä aukeamaa, Delphine nyökkäsi. Olihan hän kyseisen kappaleen kuullut ja soitellutkin sitä. Hurt oli hyvä kappale ja mukava soittaa, joten sen he voisivat vaikkapa soittaakin.
"Oon soittanut, soitetaanko sit vaikka se?" Delphine vastasi ja esitti kysymyksen heti perään. "Ja joo, voin kyllä laulaa."
Delphine oli nyt erittäin iloinen siitä, että oli käynyt laulutunneilla, muuten hän ei ehkä olisi suostunut toisen pyyntöön. Hänellä oli kyllä hyvä lauluääni, mutta tunnit olivat tuoneet siihen varmuutta, joka oli aiemmin puuttunut.
"Aloitetaanko sitten?" tyttö kysyi hymyillen. Hän ei mitään äänenavauksia viitsinyt alkaa tehdä, sillä tahtoi jo päästä soittamaan. Kyllä hänestä nyt ääntä lähtisi aina yhden laulun verran.

"Sama. Rockia, vanhempaa sellasta yleensä. Mitään örinäheviä en oo koskaan kuunnellu, enkä koskaan tuu varmaan kuuntelemaankaan", poika naurahti. Sama juttu oli mm. kantrin kanssa. Ihan hyvää musiikkia kai se oli, mutta itse sitä ei jaksettu kuunnella. Eikä se innostanut mukaansa kuten muu taviksen kuuntelema musiikki. Etsittiin tunnetta, joka täytti korvat, ajatukset, sanat ja sävel liittoutuivat yhteen ja selittivät elämän pieniä asioita. Se oli musiikkia. "Ehkä sitä sun tätä ois hyvä vastaus", Wyatt jatkoi.

Hienoa, että Delphine tunnisti kappaleen. Olisi tietämättömyys ehkä kummastuttanut, mutta ei Wyattille olisi ollut ongelmallista opettaa kappaletta. Se olisi voinut olla ihan hauskaakin. Poika muisteli omaa kitaraopettajaansa, josta piti paljon. Se ei ollut yhtään niin ankara kuin jotkut opettajat koulussa! Annettiin mennä Wyattin ehdoilla ja joskus tunti kesti hieman pitempään kuin olisi pitänyt eikä opettaja ottanut lisämaksua. Tavis ei olisi tyttö velottanut opettamisesta, ei hän voisi eikä halunnut. Poika katseli kirja paikkaa, josta kummatkin näkisivät sen ja ojenti sitä tytölle. Samalla Wyatt vilkaisi punahiuksiseen joka kyseli aloittamisesta, poika nyökkäsi ja tapaili muutamia sointuja kitarallaan. Eiköhän kaikki sujuisi hyvin. Vaaleahiuksinen taputti kitaraansa tahtia hetken aikaa ja laski neljään, jonka jälkeen soitti ensimmäisen soinnun, sitten toisen ja kolmannen, niin että kohta alkusoitto oli päästy läpi. Wyattin silmät irtautuivat sivulta ja kääntyivät tyttöön, joka aloittaisi laulun. Poika muisteli sointuja ja taivutti sormensa alitajuisesti eteenpäin. Toivottavasti toinen ei häiriintyisi hänen tuijotuksestaan.

"En mäkään ihan mitään örinää kuuntele, tai no riippuu ihan siitä millä tuulella satun olemaan," Delphine kommentoi toisen sanoja. Niin, se mitä hän kuunteli, riippui täysin siitä mitä hän tunsi. Joskus hän kuunteli jopa räppiä, mikäli oli sopivalla tuulella. Rock kuitenkin tuntui sopivan melkein joka tilanteeseen, joten sitä hän useimmiten kuunteli. Delphi tunsi joitakin rokkareita, jotka väittivät, että kaikki muu oli pelkkää roskaa. Niin ei kuitenkaan ollut, sillä kaikki musiikki oli musiikkia, toiset pitivät ja toiset ei. Hänelle sillä ei ollut niin suurta merkitystä mitä toiset olivat mieltä siitä, että hän kuunteli mitä sattui. Hän piti niin monesta, eikä siinä ollut mitään pahaa.

Delphine alkoi soittaa pojan laskettua. Kappale ei onneksi ollut mikään vaikea, joten ei tarvinnut pelätä mokailevansa pahasti. Hetken kuluttua, kun alkusoitto oli loppunut, tyttö alkoi laulaa. Hän ei huomannut pojan katsetta, sillä piti omansa kirjan sivulla. Hän ei halunnut mennä missään kohtaa sekaisin.
Kappale oli ihana. Hän osasi laulaa sen nuotilleen oikein, omasta mielestään ainakin. Sitä oli soittamisen lisäksi mukava myös laulaa. Tyttö käänsi hetkeksi katseensa pois kirjasta ja vilkaisi Wyattia, jonka huomasi nyt tuijottavan. Nopeasti tyttö käänsi katseensa takaisin kirjaan. Aivot alkoivat raksuttaa. Miksi toinen noin tuijotti ja kuunteli? Se oli häiritsevää!
Häiriöstä huolimatta tyttö onnistui kunnolla jatkamaan soittoaan, samoin lauluakin.

//En keksinyt mitään parempaa, mutta koita kestää^^//

Wyatt oli keskittynyt tyttöön ja lauluun niin, että tajusi sen vasta Delphinen vilkaistessa häntä. Nyt hän sekoili, soitti vahingossa seuraavaa sointua aivan liian aikaisin, joka häiritsi hieman siihen asti täydellistä suoritusta. Muutaman sekunnin huonetta täytti vain tytön soitto ja tytön laulu, hänen yrittäessä päästä takaisin mukaan. Siinä onneksi onnistuttiin ja he jatkoivat yhdessä loppuun asti. Viimeiset kohdat vielä ja kappale oli paketissa. Yleensä hän yritti soittamisensa jälkeen sisäistää kappaleen sanomaa, tämä oli niin tuttu, ettei sitä tarvinnut tehdä. Ja edelleen se kosketti, Everyone I know goes away in the end , vaikka Wyatt ei alkanutkaan itkeä. Vaaleahiuksinen haroi hiuksiaan korvien taakse. "Sehän meni hyvin", todettiin, ei ehkä kuitenkaan yllättyneenä. Hän kun ei ollut ajatellut, että Delphi oli huono vaan päinvastoin hyvä, niin kuin äskeinen oli todistanut. Olihan se vaikeaa soittaa sekä laulaa samaan aikaan, mutta toinen hallitsi sen. "Tykkäsin sun äänestä, se muistutti mua jostain laulajasta, mut en muista että kenestä", Wyatt hymyili. "Eikä sun soitossakaan ollut mitään vikaa", melkein ylistettiin. Haluttiin kehua toista, koska tiedettiin että siitä tulisi hyvä mieli ja olo.

"Ehkä meidän pitäis kokeilla toistakin biisiä, et jos tulisi se tyyppi mieleen", tavis ehdotti ja arveli, että muutenkin toisen kappaleen aika tulisi. Hehän olivat vasta päässeet alkuun. Hän soitteli random-biisin sointuja kuin taustamusiikiksi ja nyökäytti kirjaa kohti. "Taitaa olla sun vuoro valita. Mulle kelpaa sit kaikki." Poika jatkoi soittamista ja painoi katseensa kitaran otelautaan.

Delphine oli vasta hetki sitten vilkaissut Wyattia ja silloin tämä oli vielä soittanut varsin sujuvasti, vaikkei edes katsonut nuotteja kirjasta. Mutta sitten tämän soitto kuului menevän täysin eri rataa kuin hänen omansa. Tyttö käänsi taas katseensa poikaan hämmästyneenä, keskeyttämättä kuitenkaan lauluaan. Pianhan toinen varmasti pääsisi takaisin oikeille sävelille? Niin tyttö ainakin toivoi, sillä toista varmasti nolotti mokaamisensa. Häntä ainakin olisi nolottanut samassa tilanteessa, vaikkei hän juuri välittänytkään siitä mitä muut hänestä miettivät.
Koska tyttö tajusi nolostumisen mahdollisuuden, hän käänsi kiireesti katseensa takaisin nuotteihin, ettei häiritsisi toisen keskittymistä. Pian Wyatt onneksi jatkoi taas soittamistaan ja he saivat kappaleen loppuun asti.
Sitten punapää käänsi katseensa taas poikaan ja hymyili. Vielä enemmän hän hymyili kuullessaan toisen kehumisen, se todellakin sai hänet tuntemaan olonsa paremmaksi ja iloisemmaksi.

"Sä soitit myös tosi hyvin, eikä se pieni sekoaminen mitään haittaa kun hoidit sen niin hienosti," Delphine tokaisi, sillä olihan nyt päivänselvää, että Wyatt oli tajunnut hänen huomanneen tämän sekoamisen. Delphi katseli hetken Wyattia sanomatta mitään. Hänellä oli ollut jotain mielessään, mutta se oli unohtunut ihan hetkessä. Sellaiset hetket olivat erittäin ärsyttäviä.
"Sopii hyvin," Delphine sanoi. Hän todellakin halusi tietää keneltä kuulosti toisen korvissa. Ja nyt sitten piti valita kappale. Tyttö selaili kirjan sisällysluetteloa ja päätyi viimein Kissin Foreveriin. Hän rakasti kappaletta ja halusi soittaa juuri sen, vaikka kirjassa oli paljon muitakin hyviä.
"Käykö tämä?" tyttö kysyi etsittyään oikean sivun, näyttäen kyseistä kappaletta. Hän tosiaan toivoi että se kävisi, vaikka tottakai hänelle muutkin kappaleet kelpaisivat, kunhan vain saisi soittaa ja laulaa vielä.

"Jees", Wyatt sanoi laittaen kätensä kaikkien kielten päälle ja ne lakkasivat soimasta. Kyllä hän hyvin oli soittanut, ottamatta lukuun sitä sekoamista minkä tyttökin oli laittanut merkille. "Mut sulla meni kuitenkin paremmin kun soitit sekä lauloit", hymyiltiin, jatkaen toisen kehumista. Vaikka toisella olikin mennyt hieman paremmin, eivät he olleet kilpailemassa. He olivat vain soittamassa ja nauttimassa varmasti kummallekin hyvin tärkeästä harrastuksesta. Wyatt tunsi itsensä jo hieman rentoutuneemmaksi, mikä oli johtunut ehkä soittamisesta. Oli saanut keskittyä muuhun kuin ympäröivään maailmaan. Hän oli enemmänkin keskittynyt Delphiin kuin musiikkiin, mutta näköjään sekin oli auttanut saamaan rauhallisemman olotilan. Tyttö tuntui tutummalta ja turvallisemalta, jonka takia taviksen ei tarvinnut olla noloissaan seikkalustaan kappaleen aikana. Olihan tyttö myös sanonut, että kappaleeseen mukaan taas tuleminen oli hoidettu hyvin ja se antoi enemmän luottamusta. Pojan silmät katselivat toisen kitaraa, joka oli kuulemma saatu isältä. "Tiiätkö kuinka vanha tuo muuten on?", näytti siltä, että soittimesta oli pidetty hyvää huolta, niin kuin kuuluikin.

"Katsotaas, Forever by Kiss", vaaleapäinen sanoi ja katseli sivuille painettuja sointuja. Hän kokeili: sointu, sointu, pientä mutinaa, uudestaan äskeinen ja nyökyttelyä. "Tätä ei ole tullut soitettua", tavis kertoi samalla jatkaen kokeilua, "sano jos menee ihan pieleen." Tutusta kappaleesta oli kyse kuuntelutasolla, sen ehkä toinen huomasi hapuilevasta soitosta. Wyatt hyräili kertosäettä hiljaa kuin kuulosteli soittiko oikein. Kappaleen oikea versio oli rummuilla ja kitararoilla todella hienon kuuloinen, mutta akustisellakin siitä sai hyvän. Ehkä se oli enemmän herkempi tällä tavalla soitettuna ja sai siitä kunnolla ballaadin kuuloisen. Tai ehkä siitä sai, jos Wyatt ei taas kompastuisi omiin sormiinsa. Wyatt käänsi sivua ja huomasi seuraavalla sivulla pienen soolo-osan. "Soitetaanko me toi?" kysyttiin punapään kasvoja tarkastellen, haluaisiko ehkä toinen soitaa sen?

Delphine vaihtoi asentoaan mukavammaksi samalla kun Wyatt tutki hänen ehdottamaansa kappaletta. Tyttö seurasi toisen ilmeitä ja odotti mitä tämä sanoisi. Ilmeisesti kappale ei ollutkaan toiselle niin tuttu kuin Delphi oli odottanut. Hän itse kun piti Kissin musiikista niin paljon, niin ei hän ollut edes ajatellut, että joku muu ei ehkä ollut samalla tavalla innostunut bändistä. Tietysti oli ihan päivän selvää, etteivät kaikki pitäneet Kissistä, mutta no, Delphi ei nyt ollut mikään maailman fiksuin tyttö ainakaan sillä hetkellä.
"Okei, mä sanon," Delphine tokaisi ja hymyili sitten. Oli kuitenkin mukava juttu, että poika halusi soittaa kappaleen siitä huolimatta, ettei sitä ollut ennen soittanut, vaikka selvästi oli kuullut sen. Mutta kukapa nyt ei olisi sitä kuullutkaan? Ihan tunnettu kappalehan oli kuitenkin kyseessä, ainakin punapään mielestä.

Delphine keskittyi kuuntelemaan toisen soittoa ja hyräilyä. Kyllä Wyatt varmasti pääsisi nopeasti kappaleesta kärryille, sillä ei se kovin vaikea ollut.
"Mun puolesta me voidaan jättää se väliin," Delphine totesi pojan kysyessä soolo-osasta. "Ellet sitten välttämättä halua?"
Tytön kasvoille oli kohonnut pieni virnistys. Ei hän uskonut, että Wyattia haittasi jos soolo jätettäisiin soittamatta, eikä se ainakaan haitannut tyttöä itseään.
"Kyllä sä varmasti osaat tuon ihan hyvin, ainakin nyt mitä äsken soittelit. Oikein se kuului menevän," Delphine rohkaisi toista. Sanat varmasti toisivat pojan soittoon lisää varmuutta, ainakin niin tyttö toivoi.

Wyatt piti miettimishetken, nostaen varman katseen toiseen. "No ei meidän tarvitse sitä soittaa." Nyt kappale oli jotenkin hallussa, sillä viimeiset rivit kertasivat edellä jo nähtyä. Sivua käännettiin takaisin päin, kuullessaan odotettua palautetta tytöltä. "Taidan siis olla nopea oppimaan", sanottiin, "ja ellen olisi osannut olisit saanut opettaa mua". Poika olisi ottanut toiselta avun vastaan mieli hyvin, mutta oli mukavampi tietenkin oppia se ihan itse. "Nyt en enää odotuta sua enempää", todettiin naurahtaen ennen kuin alettiin laskea tahtia. Sitä laskettiin niin kauan että toinen oli varmasti mukana, vasta silloin aloitettiin. Nyt Wyattin piti vain muistella mitä äsken oli soittanut ja toivoa ettei hänelle tulisi totaalista blockia. Alkuun hän ainakin soitti samalla tavalla kuin Delpine.

Tavis kuvitteli rummut, tiettyä kuviota soittavan basson ja terävän sähkökitaran taustalle. Kuullessaan toisen äänen, muisteltiin henkilöä joka heikosti muistutti tyttöä. Oli lukemattomasti laulajia, joita Wyatt oli kuullut. Naisia, miehiä, eri maista, eri ikäisiä. Se muistutti yhtä niistä, mutta ketä, sitä ei saanut mieleen. Siispä poika unohti sen pohtimisen ja kuunteli vain musiikkia jota he saivat aikaan. Silmät seurasivat nuotteja, antoivat aivoille käskyjä, jotka kädet sitten toteuttivat. Otelaudalle eri sointuja muodostavat sormet ja sormia pitelevä plektra, joka sahasi ylös alas laittaen kielet soimaan. Pää heilui pienesti mukana. Mukana oli myös jalka, joka polki tahtia lattiaa vasten. Koko kroppa oli mukana hetkessä, hyvän kuuloisessa hetkessä. Oli helppo unohtaa kaikki ja olla kokonaan uppoutuneena tekemiseen. Hetken ajaksi pojan silmät menivät jopa kiinni. Ylimääräiset kuvitellut soittimet oli unohdettu ja kuultiin vain kaksi kitaraa ja naisääni joka kevyesti liiteli mukana.

// liirumlaarumloorum mutta eteenpäin mennään (;

"No, en usko että olisin kovin hyvä opettamaan yhtään mitään," Delphi totesi iloisesti. "Ja mun mielestä sä kyllä olet niin hyvä soittamaan, etten tiedä miten osaisin mitään opettaa."
Delphi melkein sekosi sanoissaan. Mikähän häntä nytkin vaivasi? Johtuiko se seurasta, vai jostakin ihan muusta? Siitä tytöllä ei ollut mitään aavistusta ja siksi asia vaivasi häntä. Hän kuitenkin sai karistettua mietteet kun he alkoivat soittaa. Oikeassa kohdassa, tai no, ehkä sekunnin myöhässä Delphine alkoi laulaa. Hän todella rakasti kappaletta. Hän piti sen sanoista, mutta melodia oli parasta. Tietenkin asiaan vaikutti myös se, että kyseessä oli nimenomaan Kissin kappale. Hän oli aina pitänyt bändistä, jo pikkutytöstä asti. Oli siksi niin helppoa pitää tästäkin kappaleesta.

Delphine osasi kappaleen ulkoa. Hänen ei tarvinnut edes katsoa nuotteja, sillä hän oli soittanut sen niin monesti. Sanatkin hän muisti, eikä siksi ollut mitenkään ongelmallista pitää katse poissa kirjasta. Laulu alkoi olla jo lopuillaan ja Delphi käänsi hymyilevän katseensa Wyattiin. Poika oli selviytynyt taas hienosti, mutta se ei ollut Delphille mikään yllätys. Kertosäkeistä laulettiin vielä kerran, sitten kappale oli soitettu ja laulettu kunnialla loppuun.
"Sä soitit taas tosi hyvin!" punapää kehaisi katse yhä suunnattuna poikaan. "Tätä voisi harrastaa useemminkin. Yhdessä soittamista siis. Se kuulostaa jotenkin tosi hyvältä kun on useampi soittamassa."
Delphinen olisi tehnyt mieli sanoa, että nimenomaan Wyattin kanssa oli mukava soittaa. Ei hän jokaisen kitarataitoisen kanssa onnistunut soittamaan. Joskus kitaratunnillakin oli ollut kamalaa, kun oli joutunut soittamaan jonkun vähemmän mukavan henkilön kanssa. Jotenkin tytöstä tuntui, että Wyattin kanssa oli melkein mukavampaa kuin viime aikoina tyttöystävän kanssa. Heillä oli nyt menossa joku kumma vaihe, eivätkä he enää osanneet olla yhdessä niin kuin ennen.
"Vieläkö soitetaan jotain? Tai siis, ei kai sulla ole kiire mihinkään?" Delphi uteli. "Koska mä ainakin voisin vielä soitella."

"Hyvinhän se meni, myös sulla", tokaistiin hymyillen, ottaen toisen kehut taas vastaan. Tyttö osasi kappaleen varmasti takaperinkin, niin varmalta kaikki oli vaikuttanut. Wyatt nyökytteli Delphinen sanoille uudestaan yhdessä soittamisesta. "Mietin samaa, koska mulla on ainakin ollu tosi hauskaa. Ehkä seuraavalla kerralle sä voisit puolestaan tulla meille", ehdotettiin. Häneltä ei löytynyt yhtä hienoa paikkaa kun tytöltä. Ainoa paikka jossa he saivat olla rauhassa oli hänen oma huoneensa, joka ei pystynyt kilpailemaan siisteydessä Delphin yksiön kanssa häviämättä. "Ellet sä pelkää mun kuusvuotiasta pikkusiskoa. Se saattaa hyppiä päälle tai tarttua jalasta päästämättä irti", Wyatt kertoi hymyssä suin. Poika ei yrittänyt pelotella vaan varoittaa. "Joskus musta tuntuu että en voi olla sukua sille."

Wyattin oli hankala olla soittamatta kitaraansa kun se oli hänen sylissään. Taas poika näppäili jotain kuviota tytön puheen päälle. "Ei mulla oo kiire mihinkään eli taitaa olla puolestaan mun vuoro valita", poika sanoi ja tarttui nuottikirjaan. Hän olisi voinut antaa tytölle taas vuoron valita kappale, mutta päätti noudattaa kuitenkin vuorottelua. Wyatt pläräsi kirjaa ja yhtäkkiä tökkäsi kätensä johonkin väliin. Aukeama joka oli sattunut osumaan oli Bon Jovin kappale Always. Wyatt naurahti omaa tuuriaan. "Tän kappaleen opettelin soittamaan ensimmäisten joukossa", kerrottiin tytölle, kappale oli myös pojan yksi suosikeista. Kirjaa taiteltiin paremmin ja laitettiin esille. "Niin ja tää sopii sulle? Taas tällänen rakkauslaulu", tavis muisti kysyä ja tarttui plektraansa, jonka oli laittanut hetkeksi sängylle.

"No, tää oli mulle jo niin tuttu kappale, eikä se nyt tainnut ihan täydellisesti kuitenkaan mennä," Delphine sanoi vaatimattomasti, mutta silti täysin hyvillään saamistaan kehuista. Tuntui oikeastaan hyvin mahtavalta kun sai kehuja juuri Wyattilta. Delphi oli varma, ettei aivan kaikkien kehuista olisi saanut niin hyvää mieltä kuin vierellä soittelevan pojan sanoista. No, Wyatt vaikutti muutenkin loistotyypiltä. Ihan erilainen kuin moni muu heidän koulunsa poika.
Vielä paremmalle tuntui, kun poika ei tyrmännyt Delphin ideaa siitä, että he voisivat soitella useamminkin yhdessä. Heillä oli molemmilla ollut siis hauskaa ja varmasti olisi koko loppuillan ajan.
"Se olis kyllä kivaa," Delphine hymyili, kun toinen ehdotti että seuraavalla kerralla soiteltaisiin pojan kotona. Delphi naurahti kuullessaan toisen siskosta. Kyllä hän nyt aina kestäisi jonkun pikkulapsen leikkimistä, kunhan vain saisi soittamisen ajan olla rauhassa ettei kitaralle kävisi mitään kamalaa.
"Ehkä mä uskallan tulla. Ja jos sua pelottaa että se käy mun kimppuun, niin voinhan kai tulla joskus kun sun sisko on jossain muualla," tyttö sanoi virnistäen iloisesti.

Delphinen iloinen mieli sai vielä yhden syyn lisää voimistua. Wyatt ei ollut vielä lähdössä, joten heillä oli tosiaan koko loppu ilta aikaa soitella yhdessä. Se kuulosti mukavalta ja varmasti olisikin kun kerran koko iltapäivä oli lähtenyt käyntiin niin lupaavasti.
Tyttö katsoi kiinnostuneena pojan valitsemaa kappaletta. Tällä kertaa oli vuorossa laulu, joka ei ollut hänelle ihan niin tuttu kuin aiemmat. Hänellä oli vain hämärä muistikuva siitä miten kappale meni.
"Mä en ole ihan varma osaanko tota. En ainakaan muista että olisin sitä kuullut. Ehkä olen, mutta en siis ole ihan varma," Delphine totesi. "Mutta ainahan mä voin yrittää."
Delphine vilkaisi nuotteja. Ehkä hän osaisi kappaleen. Paremmin se kuitenkin sujuisi mikäli hän vain kuulisi miten kappale oikeasti meni. Mutta, hän aikoi tosissaan yrittää ja alkoikin näppäillä kitaraa.
"Sano jos menee ihan väärin," Delphi sanoi ja toivoi, ettei nyt soittaisi ihan miten sattuu. Olihan hänellä nyt kuitenkin käsitys siitä, miten kappale eteni, olihan kirjassa nuotit. Tyttö soitti, mutta soitto kuulosti epävarmemmalta kuin vielä kertaakaan sen illan aikana. Mutta hän pysyi oikeassa tempossa ja sävelessä, joten ihan hyvin hän kai sitten suoriutui soitosta.

"No, äiti saa laittaa sen häkkiin siksi aikaa", vitsailtiin ja kuviteltiin sisko telkien takana, vaikka sitä ei tulisi todellakaan tapahtumaan. Jos äiti olisi kuullut Wyattin sanat, olisi hänet lukittu varmasti jonnekin. Onneksi jutun oli kuullut vain Delphine, joka tuskin rientäisi kertomaan mitään pojan äidille. Poika hymyili iloisena siitä, että tyttö oli sentään pitänyt ehdotuksesta. Omassa kodissa kun tuntui kotoisammalta, vaikka punapään asunnossa olikin monia hyviä puolia, joita hän oli aikaisemmin listannut. Jotenkin haluttiin myös kiittää siitä, että tyttö oli ottanut hänet omaan kotiinsa soittamaan sekä tarjonnut teetä ja piirakkaa. Pojat oli helppoja vieraita, kun heille kelpasi pelkkä pitsa, mutta kelpaisiko sellainen toiselle?

Oli hienoa että Delphine yritti kappaletta joka ei ollut yhtä tuttu kuin aikaisemmat. Olihan Wyattkin yrittänyt, eikä ollut luovuttanut ensimmäisenä. Tavis keskittyi kuuntelemaan, ja seuraamaan samalla toisen ilmeitä. Oli hauska katsella täydellistä keskittymistä. Tytöllä oli kauniit piirteet, joita korostivat räiskyvät hiukset. Poika oli huomannut myös sormet, jotka sopivat täydellisesti kitaran otelaudalle. Wyatt hyräili muutamissa paikoissa säveltä auttaakseen, mutta ei hänen olisi tarvinnut, tuntui tyttö onnistuvan ilman sitäkin. "Kuulostaa niin hyvälle, joten eiköhän vaan soiteta." Nuottikirjan asentoa paranneltuaan miettivä katse liimaantui Delphiin. "Mä voisin ehkä laulaa, niin voit keskittyä soittamiseen", poika ehdotti melko innoissaan, hänhän ei ollut vielä laulanut vielä nuottiakaan. Wyatt yskähti muutaman kerran, kurkku tuntui erittäin kuivalta ja hankalalta laulaa. "Voisin ottaa vähän vettä ennen kuin aloitetaan", poika sanoi laittaen kitaran heidän taakseen sängylle. Hän käveli reippaasti keittöön. Hetken tavis arpoi kaappeja katseellaan mistä lasit löytyisivät. Ensimmäisen oven takana ei ollut, mutta seuraavasta kaapista ne löytyikin. Wyatt laski kylmää vettä itselleen, asteli sitten takaisin sängyn luo vettä hörppien. Hyllyä, joka oli sängyn yläpuolella hän ei ollut aikaisemmin huomannutkaan. Nyt pojan silmät tarkastelivat siinä olevia kuvia. Etenkin yksi kuva kiinnitti huomion. Delphine, jonka tunnisti hiuksista, kaulaili toisen tytön kanssa erittäin onnellinen ilme kasvoillaan, samalla kun tämä kuvan toinen henkilö suukotti punahiuksista poskelle. "Kuka hän on?" Wyatt osoitti hyvin onnistunutta kuvaa aidosti kiinnostuneena. Äiti se ei ainakaan voinut olla, koska niin nuorelta vaikutti.

Delphine naurahti taas toisen sanoille. Oli vain niin huvittava ajatus, että pikkusisko laitettaisiin häkkiin. Tai no, sinällään asia ei ollut huvittava, mutta kyllähän Delphi nyt huumoria ymmärsi. Minkähänlainen rasavilli toisen sisko sitten oikein mahtoikaan olla? Kai tämä sitten oli veljeään paljon villimpi, kun tuo siihen sävyyn puhui. Toisaalta Delphillä ei kyllä ollut aavistustakaan siitä, oliko Wyatt villi vai ei, mutta hän jotenkin epäili, ettei niin ollut. Poika vaikutti oikeastaan mukavan rauhalliselta. Ei sellaiselta, joka oli aina menossa ja metelöimässä. Oikeastaan toinen vaikutti erittäinkin mukavalta. Oli kyllä ollut hyvä idea soittaa yhdessä!
"Selvä, hyvä jos meni hyvin," Delphi totesi ja soi taas aurinkoisen hymyn Wyattille. Kyllä hän varmaankin selviäisi kappaleesta, ihan mallikkaasti ehkäpä. Tosin tuskinpa hän yltäisi samalle tasolle toisen kanssa, mutta ainahan sitä sai yrittää parhaansa.

"Sopii," Delphine suostui toisen ehdotukseen. Olikin mukavaa, että sai kuulla millainen ääni toisella olisi. Delphi ei ollut vielä päässyt kuulemaan toisen laulua, mutta uskoi että tämä lauloi ihan yhtä hyvin kuin soittikin. Pojan puhetta hän ainakin jaksoi kuunnella, samoin tämän soittoa ja hyräilyä. Oikeastaan Delphinestä tuntui siltä, että hän olisi voinut vaikka asua toisen kanssa, niin hyvin hän tuntui viihtyvän tämän seurassa.
Mutta mitä ihmettä hän nyt oikein ajatteli? Hänhän seurusteli! Ei silloin voinut ajatella asuvansa jonkun ihan vieraan jätkän kanssa. Nicole, hänen tyttöystävänsä, ei siitä kyllä pitäisi, jos hän jonkun muun kanssa asuisi.
"Joo, löydät varmaan itse lasin, mä harjottelen tätä tässä vielä odotellessa," Delphine totesi ja alkoi taas soittaa kappaletta. Nyt se kuulosti jo paremmalta, kaikeksi onneksi.

Delphine jatkoi soittamistaan, kunnes kuuli Wyattin kysymyksen. Hän huomasi kuvan, jota tämä osoitti. Siinä oli Nicole, suukottamassa häntä poskelle.
"Ömm, tota..." Delphine aloitti. Miksi sitä oli niin vaikea sanoa? Pian, komennettuaan pari kertaa itseään tyttö sanoi melko vaimealla äänellä: "Se on mun tyttöystävä."
Delphine ei tajunnut itseään. Miksi oli niin vaikea myöntää toiselle, että hänellä oli tyttöystävä? Eihän sen nyt niin pitänyt mennä! Jokin oli nyt hassusti, eikä Delphi pitänyt siitä.