Kitaran säveliä

Wyatt oli tukehtua juuri nielaisemaan veteensä ja pahasti. Poika järjesti kunnon yskäkohtauksen ja lähti keittiöön viemään lasiaan takaisin sekä hakeutumalla hieman sivummalle. Saatuaan yskimisen kuriin hän sai kaadettua loput vedet viemäristä alas, kunnes laski lasinsa pöydälle. Poika oli noloissaan, mutta etenkin hämmentynyt. Ja yllättynyt, jonka tukehtuminen oli varmasti paljastanut. Hän ei pystynyt sanomaan mitään, tuijotti vain pesuallasta. Oliko Delphi sanonut, että kuvassa oli hänen tyttöystävänsä? Ei tyttö, joka oli vain naispuolinen vaan seurustelukumppani? Hän oli uskonut ymmärtävänsä oikein. Wyatt oli ollut jo nyt aivan liian kauan hiljaa toivuttuaan riivatun kuuloisesta köhimisestä, mutta ei pystynyt vieläkään sanomaan mitään. Sana tai toinen olisi pelastanut paljon, mutta mitä ihminen käytökselleen pystyi, ei tiedetty mitä olisi pitänyt sanoa. Siksi pysyttiin mieluummin hiljaa. Tavis ei voinut sivuuttaa asiaa noin vain, näyttelemisessä poika ei loistanut. Se oli melkoinen asia kerrottavaksi, koska hän ei ollut läheinen Delphinelle, eikä tuntenut häntä yhtään. Hehän olivat vain vähän aikaa sitten tutustuneet... Wyatt vilkaisi nopeasti Delphinen suuntaan. Poika tarvitsi tilaa, tilaa ja aikaa ajattelemiseen.

Vaaleahiuksinen Wyatt, joka oli äsken soittanut ja jutellut omana itsenään oli jotain muuta. Edes katse ei noussut tavoittelemaan toista, pojan palatessa sängyn luo. Hän tarttui kitaraansa ja piti sitä hetken kädessään, tehden lopullisen päätöksen. Nyt kasvot nousivat, niistä paistoi pahoitteleva katse. Poika, joka oli yleensä kohtelias ei tässä tilanteessa pahoitellut ääneen. "Mun täytyy varmaan lähteä", saatiin vihdoin sanotuksi, sanat kuulostivat kylmiltä. Ei edes muistettu, että heillä jäi kappale kesken. Wyattin olisi pitänyt laulaa ja Delphinen opetella uusi kappale. Nopeasti laitettiin soitin koteloon, napsautettiin lukot kiitti ja pyrittiin lähtemään. Poika kantoi laukkut oven luo, laittoi kengät jalkaan ja takin päälle. Oven hän avasi rauhallisesti, käänsi hieman päätänsä, ei kuitenkaan niin että olisi nähnyt tytön. "Hei hei." Ovi painettiin kiinni. Poika harppoi rappuset alas ja astui tähän päivään asti tuntemattomasta kerrostalosta ulos.

Delphine oli kääntänyt katseensa pois Wyattista kertoessaan tyttöystävästään. Ei hän mitenkään voinut sillä hetkellä katsoa toista silmiin, kun oli hetki sitten ajatellut tästä jo ties mitä, yhdessä asumista ainakin.
Tyttö käänsi katseensa poikaan kuullessaan, miten tämä alkoi hänen sanojensa seurauksena yskiä hullun lailla. Oliko tieto ollut niin järkyttävä, vai oliko Wyattilla kenties muuten vain mennyt vettä väärään kurkkuun? Ainakin tämä nyt yski siihen malliin, että Delphinen teki mieli nousta ylös ja auttaa toista. Hän ei kuitenkaan tehnyt sitä. Punapää vain istui ja katsoi, kuinka toinen katosi keittiöön vähin äänin.
"Wyatt?" Delphi kysyi varovaisella, mutta silti hyvin huolestuneella äänellä. "Onko kaikki hyvin?"
Delphine ei kuullut vastausta. Hänen aivonsa raksuttivat liian kovaa hänen omissa ajatuksissaan. Oli ehkä ollut typerää paljastaa Nicolen olevan hänen tyttöystävänsä. Olisi pitänyt sanoa, että kuvassa oli hänen hyvä ystävänsä. Mutta sitten hän olisi vain valehdellut ja antanut huonon kuvan itsestään. Eikä hän tosiaankaan halunnut antaa Wyattille sellaista kuvaa, että oli mitä kamalin ja kieroin valehtelija.

Delphineä alkoi pelottaa. Wyatt oli lopettanut yskimisen ja nyt asunnossa vallitsi täysi hiljaisuus. Sietämätön hiljaisuus. Delphi huokaisi hetken kuluttua helpotuksesta, kun Wyatt asteli pois keittiön puolelta. Pettymys palasi. Wyatt tuntui välttelevän hänen uteliasta katsettaan, vaikutti täysin eri ihmiseltä kuin vielä hetki sitten. Sitten toinen ilmoitti lähtevänsä! Delphi tunsi olonsa oudommaksi kuin aikoihin. Mitä ihmettä Wyatt oikein meinasi? Häipyä noin vain ilman mitään selitystä? Oliko muka niin outoa, että hänellä oli tyttöystävä?
"Wyatt! Odota, älä mene vielä!" Delphine huudahti, liian myöhään. Poika oli jo avannut oven ja häipyi kaiketi kotiaan kohti. Delphine jäi sekavin tuntein seisomaan omaan eteiseensä, eikä hetkeen liikkunut siitä mihinkään. Hän olisi halunnut vielä olla Wyattin kanssa. Poika oli niin mukavaa seuraa, osasi soittaa ja kaiken lisäksi näytti hyvältä.
Taas tyttö joutui komentamaan itseään. Ei hän saanut ajatella tuollaisia! Se ei ollut oikein Nicolea kohtaan. Mutta niin hän vain ajatteli ja tunsi olonsa entistäkin sekavammaksi.

//Tämä peli kaiketi oli sitten tässä? Seuraavaa jo odottelenkin xD//