Don't like me, I bite

”En ees muista, kuinka monta kertaa”, poika myönsi, kun turpiin ottamisesta kysyttiin. Sitä nyt oli sattunut vähän syystä ja toisesta, jotkut kilahtivat jo pienestä sanailusta ja toiset kävivät päälle vasta siinä vaiheessa, kun miehenalku kävi itsekin käsiksi. Jostain syystä menneiden kärhämien, tappeluiden ja turpiin ottamisten muisteleminen sai Haydenin suupielet kohoamaan. Kaikki se mäiskintä, huuto, hakkaaminen ja, no, kaikki muu, mikä asiaan liittyi, toi ruskeahiuksisen mieleen hänen sydäntään lähellä olevat konsolipelinsä. Kai sitä tappelussa sitten unohtui muu maailma ja olo oli kuin pelissä. Vahingoista välittämättä eteenpäin ja sitä rataa, eihän sitä kaikkea kipua adrenaliinin vallassa edes huomannut, seuraavana aamuna sitten. Ah, videopelimaailmassa silloin tällöin eläminen oli enemmän kuin rauhoittavaa – Hayden tosin tuntui majailevan siellä vähän liiankin usein.

Tytön ivalliseen kysymykseen ei Hayes ryhtynyt vastaamaan, varma kun ei ollut sen tarkoituksesta. Miehenalku tyytyi nyökkäykseen, mutta kurtisti pienesti kulmiaan. Eiköhän se ihan totta ollut, että Evangelina – siinä missä luultavasti jokainen muukin – osasi toisinaan ajatella muitakin. Jopa hän itse osasi tuon muiden ajattelemisen jalon taidon, vaikka harvemmin sitä tuli näyttäneeksi. Olihan hän jonkinlaisessa hurmion ja vihan sekoittuneissa tunteissa hyökännyt muutaman kerran ystäviänsä hakanneiden tyyppien kimppuun – ottaen toki samalla oman osansa – mutta muuta tapaa ei poika ollut vielä keksinyt välittämisensä osoittamiseksi. Toisten hakkaaminen muiden puolesta.. Ei se ehkä ollut paras tapa lämpimien tunteiden välittämiseen. Olikohan hänellä päässä jotain vikaa?

Sivusilmällä Hayden huomasi, kuinka Evangelinan silmät tuntuivat poraavan reikää miehenalun kasvoihin, kai niissä oli jotenkin tutkiva ilme. Mitä se nyt hänen naamataulustaan olisi löytänyt? Ruskeahiuksinen oli jo huomauttamassa, ettei ollut mikään turistinähtävyys, mutta tyttö kerkesi juuri ajoissa sulkemaan silmänsä. Kaipa se oli parempi niin, jäi taas muutamat mölyt sanomatta. Pieni kupsahdus kuului, kun tyttö kävi itsekin makaamaan ja jossain mielen sopukoilla Hayes naurahti. Ei hän ollut ihan odottanut, että toinen jaksaisi hänen seuraansa niinkään kauaa.
”Aiotsä maata kokopäivän tässä?” tuo kysyi ja käänsi sitten omat, virnistävät kasvonsa toisen suuntaan.

Hayden taisi tosiaan nauttia turpiin saamisesta. Angel alkoi ajatella, miksi toinen ajautui niihin tilanteisiin. Oliko muiden sanat saaneet toisen ärtymään niin paljon, vai aloittiko toinen mielellään tappelut muiden kanssa.
Se ajatus sai Angelin värähtämään sisäisesti. Oliko toinen sellainen, että jos hivenenkin ärsytti, Hayden kävisi väkivaltaiseksi, niin miehiä kuin naisia kohtaan? Ja voisiko olla mahdollista, että Hayden voisi tehdä myös muutakin kuin käyttää nyrkkejään ja jalkojaan, voisiko toinen tosiaan-
Ajatus katkesi, kun nuorukainen esitti hänelle uuden kysymyksen. Angelin avatessa silmänsä ja kohdatessa toisen silmät, välähti neidon silmissä pieni pelko. Hän katsoi hetken aikaa toisen silmiä, tietenkin huomaamattaan, sillä hänen ajatuksensa alkoivat jälleen toimia. Suojeluvaisto alkoi taas herätä ja Angel kuuli herätyskellojen soivan päässään.

"... Vapaa maa.." neito päästi kuiskauksen huuliltaan ja siirsi katseensa alemmas pojan silmistä, tuijottaen nyt pojan kaulaa (tietenkin tajuamattaan). Hän ei oikein jaksanut ajatella toisen kysymystä laajemmin, sillä aivan muut asiat olivat alkaneet pyöriä neidon mielessä. Nimittäin se painajainen, joka oli valitettavasti totta. Angelin katse muuttui koko ajan, kylmästi pelokkaaksi ja toisin päin. Hän sulki silmänsä ja henkäisi pitkästi. Hän saattoi jopa tuntea uudestaan pitkät ja kiduttavat viillot vatsassaan ja Angel asettikin toisen kätensä vatsansa päälle kuin suojellakseen sitä. Arvet tuntuivat jyskyttävän.
Menneisyyden traumat olivat niin ihania.
"Hemmetti!" Angel puuskahti ja nousi nopeasti istuma-asentoon. Nopea nousu sai taas vihlovan kivun tuntumaan kyljessä, jolloin Angel kurtisti kulmansa kivusta. Neito nielaisi ja nousi ylös seisomaan. Hän nappasi laukkunsa viereltään ja lähti noin vain kävelemään, poispäin Haydenista.
Jos hän ei nyt lähtisi, hän saattaisi murtua. Taas. Jälleen kerran. Ja sitä hän ei mielellään toisten edessä tehnyt.
"... Jätä mut rauhaa, jätä mut rauhaan.." Angel aneli hiljaa, menneisyyden traumalleen.

//Vähän enemmän ja vähemmän sekainen, sorry !

Hiukan kummastuneena nuorukainen seurasi tytön eleitä, jotka olivat muuttuneet aiemmasta äkisti. Hayden tuskin kuuli Evangelinan kuiskaavaa vastausta kysymykseensä ja samassa tyttö rikkoikin jo katsekontaktin. Toinen oli muuttunut jotenkin.. poissaolevaksi? Poika mietti sopivaa sanaa mielessään ja oli juuri ehtinyt valita tarpeeksi sopivan, kun hetki sitten vieressä maannut hahmo oli puuskahtaen ponkaissut seisomaan. Oliko hän sanonut jotain, mikä oli saanut uuden tuttavuuden (jos miehenalku uskalsi naishahmoa sellaiseksi kutsua, ties mitä tuo tekisi, jos olisi pojan ajatuksia kuullut) suuttumaan tai pois tolaltaan? Tyttö ei kyllä vaikuttanut helposti pelästyvältä, joten se ajatus jäi sikseen vähän liiankin äkkiä. Oliko hän todella vain niin ärsyttävä, että piti äkkiseltään pois pinkoa hänen luotaan? Se nyt oli vähän liiankin mahdollista.

Sekunnin, tai korkeintaan kaksi, tuo ruskeahiuksinen kakkosluokkalainen ehti miettiä, lähteäkö tytön perään vai ei. Skeittilauta päätyi kainaloon ja hölkkäaskelein Hayden lähti Evangelinan perään – jälleen kerran. Touhuhan alkoi olla kerrassaan naurettavaa bruneten mielestä, tapoihin ei kuulunut tyttöjen perässä juokseminen (oli tilanne sitten mikä tahansa), sen enempää kuin poikienkaan perässä. Tämmöinen kaveeraaminenkin oli jo vähän liikaa erakkopojulle.
”Hei, mihin sä-”, ehti Hayes aloittaa, ehdittyään jälleen tytön vierelle. Käsi oli kurkottautunut toisen käsivartta kohti – valmiina ottamaan siitä kiinni –, jotta Evangelinan olisi saanut pysähtymään, mutta pojan käsi jäi niille sijoilleen siinä missä sanatkin kurkkuun. Tyttö oli hokenut Jätä mut rauhaan kerran jos toisenkin ja mitään kyseenalaistamatta Hayden oletti sanojen olevan osoitettu hänelle. Käsi valahti omistajansa kyljelle ja miehenalku jäi jähmettyneenä seisomaan paikalleen.

# No jos sun oli muka sekaista, niin entäs sitten tämä. : D

Angel tosiaan säikähti toisen yhtäkkiä ilmestyessä hänen vierelleen. Hän oli nähnyt sivusilmällään toisen käden nousevan, kurkottamaan tytön kättä. Voi hyvä elämä, jos toinen olisikaan koskenut häneen sillä hetkellä! Onneksi ei koskenut.
Neitokin jäi seisomaan paikoilleen ja tuijotti hetken aikaa ymmärtämättömänä Haydenia. Evangelinan päässä pyörivät nyt miljoonat kysymykset.
"Miks sä seurasit mua?" Angel kysyi kuiskaten ja hänen äänessään kuului yllättyneisyys, hämmentyneisyys ja vilpittömyys. Ei lainkaan ivaa tai vihaisuutta, niin kuin Angel olisi tavallisesti kysynyt. Oikeastaan tyttö hämmästeli nyt itsekin äsken kysyneen kysymyksensä äänensävyä. Neiti laski katsettaan hitusen alemmas toisen silmistä, mutta nosti katseensa kuitenkin nopeasti takaisin.
Outo tunne lävisti Angelin sillä hetkellä. Hän tosiaan oli hetken aikaa kuvitellut, että tuo nuorukainen olisi todellakin tuntenut pientä huolta Angelia kohtaan. Mutta se tunne kesti vain hetken, eihän kukaan ihminen voisi välittää toisesta sillä tavalla, ei ainakaan Angelia kohtaan. Ja eihän Angelkään välittänyt kenestäkään!

".. Angel..." tyttö mutisi hyvin hiljaa, kääntäen selkänsä pojalle.
"Siks mua kutsutaan.." Angel paljasti yhtäkkiä ja hänen silmänsä harhailivat maasta taivaaseen. Tyttö tapitti aivan paikoillaan, pää saattoi vähän nousta ja laskea katseen mukaan. Mitähän toinen ajattelisi hänen lempinimestään? Mutta miksi se Angelia olisi kiinnostanut, toisten mielipiteet itsestään?

//... Aivot taitaa kuolla kohta XD
Yyy... Angel on ihan ansgstilapsi

Ruskeahiuksinen poika jäi itsekin miettimään, miksi oli tytön perään lähtenyt. Kysymykseen, johon hän ei itsekään tiennyt vastausta, oli vaikea vastata. Pienen hetken viipyi mielessä ajatus, josko vastaisi vain ”vapaa maa”, niin kuin toinenkin oli aiemmin todennut. Jotenkin sarkasmi ja pilkkaava äänensävy ei vain tuntunut oikein sopivalta ja hämmentyneenä skeittari joutui toteamaan ääneen, ettei tiennyt miksi. Siniharmaan silmät jäivät tuijottamaan niitä kohti kääntynyttä selkää, kun tyttö kertoi kutsumanimensä.

”Okei”, Hayden vastasi tavallista hiljaisemmalla äänellä itsekin. Silmät sulkeutuivat ja suupielet kohosivat pienesti ylöspäin, eivät tosin huvittuneisuudesta. Yllättävää tosiaan, että Evangelina – äh, ei, vaan Angel – oli paljastanut tuon hänelle. Ei kai siinä mitään muuten, mutta tytön suusta se tuli jotenkin hennon varovaisesti, ei lainkaan samalla tavalla, kun Haydenin omasta. Joo, mä oon Hayes tai muu vastaava esittely oli miehenalulle varsin tavallinen, silloin kun tuttavuutta nyt satuttiin hieromaan (eli ei nyt liian usein, mutta kuitenkin).
”Ootsa muuten varmasti kunnossa?” se kysyi vielä, kun toinen oli niin yhtäkkiä, lähes paniikinomaisesti, lähtenyt pinkomaan.

# Angstia pitää aina välillä. :----D Tästä tuli nyt vähän lyhyenpuoleinen, älä tapa! : D

//... Mä kohta sekoon, jos joku vielä pahottelee lyhyistä viesteistä!! MIKSI MUKA EI SAA OLLA LYHYITÄ VIESTEJÄ, MIKSIIIIIII? Nehän kuitenkin vievät peliä eteenpäin ja sehän tässä on tärkeää?
XDDD Mulle ei tartte pahoitella viestien lyhyydestä. Itselle sattuu sitä usein (:

Angel puri huultaan hermostuneena. Hänen hengityksensä oli jostakin kumman syystä kiivastunut ja katse harhaili koko ajan jossakin. Sieltä se kysyttiin, kysymys, joka sai Angelin ajatukset sekaisin. Onko tyttö kunnossa? Niin, oliko Angel kunnossa? Tämä kysymys oli hyvin ratkaiseva, varsinkin vastaus, jonka Angel antaisi pian toiselle. Hän voisi vastata, että hän oli kunnossa, jolloin poika luultavasti lähtisi eikä enää koskaan jäisi Angelin kanssa kahdestaan. Hän voisi myös vastata, että ei ollut kunnossa, jolloin poika ehkä jäisi ja yrittäisi auttaa tyttöä. Kuitenkin, viimeiseksi mainittua vaihtoehtoa ei oltu koskaan käytetty ja se tuntui muutenkin hyvin epämieluisalta Angelin mielessä. Molemmat vaihtoehdot olivat toki vain olettamuksia, jotka Angel kehitteli jo aina valmiiksi mielessään.

Neito sulki silmänsä ja huokaisi raskaasti. Avatessaan silmänsä, hän oli päättänyt, mitä vastaisi toiselle.
"... Kylkeen sattuu.." hän mutisi. Sen hän oli keksinyt. Se vastaus ei kertonut mitään totuutta Angelin elämäntilanteesta, vaan kertoi sen hetken olosta. Tyttö ei voisi ikinä kertoa mitään itsestään, hän ei pysttyisi siihen.
Ei ainakaan vielä..
Angel kääntyi Haydesin puoleen, silmäillen tuota hetken aikaa haavoittuvin silmin. Pian katse kuitenkin muuttui hieman vahvemmaksi, ehkä hitusen enemmän kylmemmäksi. Angel oli vetänyt taas kuorensa esiin suojelemaan itseään.
"Entä sitten. 'Olenko kunnossa?'. Mitä se sinua kiinnostaa?" Angel kysyi, hieman tiuskaten.

# Anteeksiii! :---D Mut musta vaan tuntuu tosi tyhmältä, jos vastapelaaja on käyttäny kauheesti vaivaa pitkän pelin kirjottamiseen ja sitten mä tuun paikalle, että "moi, tässä sulle yks rivi vastaukseks : ))". Yhyy. : D

Hämmentyneenä käsi nousi haromaan hiuksia. Hayden ei ollut edes kerinnyt vastaamaan mitään tytön kylkikipua koskien, kun tuo oli jo muuttanut asenteensa jälleen hyökkäävämmäksi. Angelin ajatustenjuoksu taisi todella olla omaa luokkaansa. Yritäpä siinä sitten saada jotain kontaktia. Hiukan harmistuneena Hayes laski käden takaisin kyljelleen ja siniharmaiden silmien katse tutkaili naishahmon kasvoja, joilta huokuvan kylmyyden olisi miltei voinut tuntea. Ainakin tämän herran mielestä.
”No sen verran kiinnosti, et oisin tarjonnu apua. Mut mitäpä se sua kiinnostaa?” kuului vastaus ja viimeinen lause tytön omaa kopioiden. Hayden ei ollut edes ehtinyt miettiä sanojaan, kun ne olivat jo virranneet ulos hänen suustaan, tietenkin sillä kyynisellä äänellä. Hayden, olet niin tahdikas, kuului päänsisäinen ääni moittivan, mutta minkäs mies luonnolleen loppupeleissä mahtoi?

Suupielet alaspäin painuen se tuijotti naishahmoa. Otetta skeittilaudassa parannettiin, ennen kuin kädet heilahtivat kuin luovutuksen merkiksi sivuille. Päätään hiukan pudistellen nuorukainen otti muutaman askeleen takaperin. Mitä pahaa oli toisen kunnon kysymisessä? Eikö se nyt ollut ihan normaalia ja kuulunut hyviin tapoihin? No hänen mielestään ainakin, mutta Angel näytti olevan asiasta varsin erimieltä. Tajuamattaan tuo jäi hiukan harmistuneen näköisenä pohtimaan, mistä moisen tytön kanssa sitten voisikaan puhua. Ei ainakaan säästä.

// XD Saat anteeksi.
Mutta mun mielestä ei tarvitse eikä täydykään tunkea tekstiin jotain tällaista "auringon keltaiset säteet valaisivat kauniisti edessä näkyvän patsaan ja se toi mieleen viime vuotisen merireissun.." jos käydään kahden ihmisen välistä keskustelua :,DDD Lyhyetkin viestit ovat toimivia! (:

Angel värähti sisäisesti, kun poika vastasi, että olisi tarjonnut apuaan. Tytön kädet nousivat eteen puuskaan ja paino siirrettiin vasemmalle jalalle. Neidon kirkkaansiniset silmät laskeutuivat ties kuinka monennen kerran tutkimaan nurmikkoa, kun tyttö mietti pojan sanoja ja omia tuntemuksiaan sillä hetkellä. Angel mietti, että voisiko se todella helpottaa? Kun kertoisi toiselle ihmiselle omista peloistaan, tunteistaan ja kärsimyksistään? Tuntuisiko olo todellakin paremmalta, voisiko elämä kääntyä paremmaksi sen jälkeen?
"..." Angel avasi huuliaan.
"Ai.." mumistiin hiljaa hieman yllättyneellä äänensävyllä ja neito piti katseensa yhä maassa.

Kun toinen otti pari askelta taaemmas, ei Angel voinut olla heilauttamatta kättään pojan suuntaan. Se ele kertoi, että tyttö ei halunnut toisen lähtevän. Angel tajusi vasta nyt, mitä oli mennyt tekemään ja veti kätensä nopeasti rintaansa vasten. Hieman anova katse oli taas kiinnittynyt nuorukaisen silmiin, ja hengitys oli kiihtynyt. Miksi tyttö noin reagoi? Oliko sydän käskenyt tekemään noin, sillä järki oli jo huutamassa, että juokse tyttö juokse!
Angel pudisteli päätään ja hieroi sormellaan ohimiaan. Oli sanottava jotain, mutta mitään ei tahtonut tulla mieleen.
"Mitä sä sitten tekisit? Siis jos ottaisin sun tarjoamasi avun vastaan..?" Angel kysyi sitten voimattomasti. Hän oli hyvin uupunut, vihaiseen itseensä ja kehonsa toimintaan.

Käden heilahtaessa Hayden hätkähti. Oliko tuo jokin merkki? Uskalsiko sen nyt olettaa niin, että hänen haluttiin jäävän paikalle? Jokseenkin varovaisesti poika otti askeleen tyttöä kohti. Käsi oli vedetty jo rintaa vasten, mutta kai se ele nyt oli silti jotain tarkoittanut? Päänpudistus ja ohimojen hierominen sai Hayesin epäilemään olettamuksiaan, mutta Angelin kysymys sai hänet jäämään paikoilleen. Niinpä, mitä hän oli aikonut tehdä? Jälleen ajatus tytön terveydenhoitajalle viemisestä tunkeutui mieleen ja vaikkei miehenalku siitä pitänytkään, oli se ainoa järkevältä kuulostava ajatus hänen päässään. Tosin voisihan hän saattaa neidin kotiinkin, vaikkei siitä varmaan apua olisikaan. Hmph, olisi pitänyt tulla skeittilaudan sijasta pyörällä kouluun.

”En mä vielä kerinny ajatella niin pitkälle”, Hayden vastasi pienen naurahduksen kera. Kuulostaa varmaan oikein lupaavalta, kun ensin tarjotaan apua, ja sitten ei tiedetä, mitä aiotaan tehdä. No, ei hän muutenkaan suunnitellut juuri mitään etukäteen, niin eipä tuo mikään ihme ollut. Tyttö tosin tuskin tiesi sitä. ”Voin saattaa sut terkkarille, jos sitä kylkeä pitäs kattoo. Tai voin mä kyllä himaanki saattaa, ei mulla muutakaan tekemistä oo”, poika koetti ehdottaa päässään pyörineitä ajatuksia. Jos pyöräparkissa olisi jonkun fillari jäänyt lukitsematta, voisi hän vähän lainata sitä, jotta saisi Angelin kuljetettua kotiin. Hyvä idea!

Neidon katse muuttui hieman hämmentyneeksi, kun Hayden otti askeleen lähemmäs häntä. Angel ajatteli, että nyt olisi maailmankirjat sekaisin, nimittäin yleensä kaikki, joiden kanssa hän oli 'jutellut' lähtivät tässä vaiheessa. Tai no, yleensä se oli Angel, joka pakeni nopeasti paikalta. Poika kuitenkin jäi ja niin jäi neitikin.

Haydenin sanoessa, ettei ollut ehtinyt vielä ajatella niin pitkälle, hymähti Angel hiljaa hieman surkean kuuloisena. Niinpä tietenkin. Apua tarjottiin, mutta mitä apua?
Toisen mainitessa terveydenhoitaja, revähtivät Angelin silmät suuriksi ja katse kohdistettiin säikähtäneen oloisena Haydeniin.
"Ei terkkarille", Angel sanoi hyvin tiukasti ja hänen katseensa kertoi selvästi, että tytöllä oli jotain terveydenhoitajia vastaan. Oikeastaa hänellä oli jotain koko terveydenhoito järjestöllekin. Viimeksi, kun tyttö oli käynyt terveyndenhoitajan puheilla, nainen oli saarnannut hänelle tytön laihuudesta, masentuneisuudesta ynnä muusta, mitä Angel ei enää halunnut kokea uudestaan.

Angel sipaisi hiuksiaan korvansa taakse ja jätti kätensä haromaan yhtä hiustuppoa. Katse harhaili Haydenissa ja muualla. Tyttö pohti mielessään, mitä vaihtoehtoja hänellä nyt enää oli. Pää oli tyhjä, tyttö oli väsynyt ja halusi päästä kotiin rauhoittumaan. Ehkä kylmään kylpyyn..
"Mä lähen kotii", kuului vaimea ääni tytön huulilta ja tyttö nosti kirkkaansiniset silmänsä kohtaamaan Haydenin silmät. Angel kääntyi aloillaan ja lähti kävelemään poispäin koululta. Kylkeen alkoi taas sattua ja Angelin kävely näytti ontuvalta. Ja sitä se olikin. Jos hänen voimansa loppuisivat kesken kävelymatkan, joku torvelo soittaisi ambulanssin ja tyttö joutuisi tarkkailuun ja...
"No läheks sä saattaa?" Angel kysyi kovempaa ääneen, selkä toiseen päin.

Hayden nyökkäsi, kun tyttö kieltäytyi terveydenhoitajan luokse lähtemisestä. Jotenkin hän oli osannut odottaakin sitä. Ei hän itsekään niinkään terkkarista välittänyt, saarnausta sieltä vain sai, vaikkei periaatteessa olisikaan mitään tehnyt. Ei se nyt hänen vikansa ollut, jos muut oppilaat sairastuisivat siksi, etää hän oli tullut kipeänä kouluun. Päätöntä logiikkaa.
Angel oli lopulta ilmoittanut lähtevänsä kotiin ja Hayes katseli, kuinka tyttö käveli ontuen eteenpäin. Jotain oli selvästikin vialla, eihän tuo muuten niin vaivalloisesti kävelisi, tai ainakin niin voitiin olettaa. Hayden vakuutteli itselleen, ettei hän ainakaan ollut sitä aiheuttanut, korkeintaan saanut tytön vihaiseksi, eikä suuttumisesta paikat hajoa. Niin no, ellei ole sellainen, joka hakkaa päätään seinään suuttuessa. No jaa, vanha vaiva tuo kai oli.

”Ah- Joo!” poika heräsi mietteistään Angelin kysymykseen. Skeittilauta lennähti olalle, kun Hayes lähti jälleen hölkkäämään tytön perään, toinen kun oli hänen huomaamattaan kerinnyt karata kauemmas. Ontuvaa tyttöä ei tosin ollut vaikea saada kiinni, olennaisista syistä. Verkkaisesti poika ryhtyi kävelemään Angelin vierellä, yrittäen keksiä jotain keskusteltavaa. Mielessään tuo naurahti aiemmalle sää-keskustelulle, voiko tosiaan olla niin epätoivoinen? ”No, harrastatko sä muuta ku ykkösluokkalaisten pelottelua?” poika irvisti.

# Mietin, että pitäskö nää siirtää jonnekkin vai jatkaa ihan täällä vaan? : D