She is common sense, revels on decadence

// vapaa peli !

Tarjoilijan tummaan essuun sonnustautunut tyttö keräsi nurkkaloosin pöydästä tyhjiä kahvikuppeja tummalle puutarjottimelle, silmien käydessä vilkaisemassa ikkunasta laskevaa aurinkoa. Kättä pyyhkäistiin vaaleisiin farkkuihin, samalla vetäessä harmaata t-paitaa alemmas, tummaverikön napatessa pöydän pinnalle lojumaan jätetyt paperit kantamalleen tarjottimelle. Essun edessä olevasta taskusta otettiin luuttu, pyyhittiin tummalla pinnalla olevat kakun muruset ja oikaistiin pöytäliina, ennen kuin neitokainen lähti kuljettamaan kuppeja tiskiin. Mustat tennarit pitivät hiljaista ääntä bruneten kävellessä tilan halki.

Kelsey Moore vihasi työtään Dusty'sissä. Hän vihasi sitä vielä enemmän kuin koulun käyntiä ja kotitöitä. Heti koulun kellon soidessa viimeisen tunnin päättymisen merkiksi, hän suuntasi koulun lähellä olevaan kahvilaan, vaihtoi tarjoilijan vaatteet ja alkoi tehdä iltaan asti kestävää työvuoroa. Kelsey oli kirjaimellisesti hukkumaisillaan töihin ja koulutehtäviin, mutta hänen ei auttanut valittaa. Hän sai tästä rahaa, ja rahaa jos mitä hän tarvitsi, tai heillä ei kohta enää olisi sähköä, eikä vettä, ruuasta nyt puhumattakaan. Kevin oli täysin rappiolla viinansa kanssa eikä tuosta ollut kodin ylläpidossa minkään tasoista apua ja yhä useammin Kelseyn teki mieli potkaista isoveljensä pihalle koko talosta, mutta minkäpä hän tuolle mahtoi. Eikä Brandonistakaan liiemmin ollut mitään iloa, kun jätkä istui päivät pitkät jälki-istunnoissa ja loput ajasta yritti tehdä ylimääräisiä tehtäviään saadakseen viimeisen vuosiluokkansa päätökseen.
Kelsey tunsi itseensä joksikin helvetin kanaemoksi yrittäessään pitää edes jonkinlaista järjestystä Balboa Parkin lähellä sijaitsevassa omakotitalossa, jota majoitti hänen lisäkseen kaksi idioottia, jotka olivat olleet kittaamassa viinaa sisuksiinsa silloin kun älyä oli jaettu.

Syvään huokaisten tyttö asetti kupit tiskialtaaseen muiden likaisten kuppien sekaan, valuttaen päälle pikaisesti vettä, palaten sitten takaisin tiskin taakse. Vilkaisu oven yläpuolella roikkuvaan kelloon kertoi, että hänen täytyisi seistä täällä vielä reilut kaksi tuntia. Voi luoja.
Kelsey veti hiuksiaan sitoneen pompulan irti, ravistellen pähkinänruskeat hiuksensa vapaaksi, kietaisten ne sitten nutturan tapaiselle korkealle päälaelle. Katse kävi kuppilaa läpi, asiakkaitakin oli ruhtinaallisesti sen verran, että yksi silmälasipäinen poika istui nurkassa syventyneenä sanomalehteensä. Uusi huokaus karkasi tytön vaaleanpunaisten huulien välistä, tuon nojautuessa viileältä tuntuvaa tiskiä vasten uupuneena, painaen päänsä oikeaa kättään vasten.

Puhuttuaan koko yön puhelimessa Moskovaan Juice kävi pelkällä kahvilla - ilman nestemäistä piristettä hän olisi varmaan jo nukahtanut pystyyn. Aikaero Moskovaan kun oli lähes kymmenen tuntia - sinne oli pakko soittaa yöllä. Räjähteiden tilaaminen kärttyiseltä ja kesken yöunien herätetyltä diileriltä ei ollut hyvä idea. Vaikka ei räjähteiden tilaaminen koskaan varsinaisesti ollut hyvä idea, mutta hyvin nukkunut diileri oli aina parempi vaihtoehto. Ja jotta tilaukset olisi mahdollisimman vaikeaa jäljittää takaisin häneen, hän oli tilannut tarvikkeensa viideltä eri ihmiseltä ja eri nimillä. Koska Juice ei osannut kuin kiroilla venäjäksi, kielimuurin takia puhelu oli kestänyt ikuisuuden. Sen lisäksi että hänellä oli meinannut mennä hermo diilerien mahdottoman aksentin takia. Mutta mitä ilmeisemmin hän oli kuusia tuntia kestäneen puhelimessa puhumisen jälkeen saanut tilattua kaiken haluamansa ja ehkä se olisi sen arvoista kun hän pääsisi räjäyttämään sen tietyn Las Vegasista saapuvan poliisiauton. Sen kyllä huomasi, että hän oli päässyt nukkumaan vasta viideltä ja joutunut heräämään seitsemältä käyttääkseen koiransa ulkona. Geena olikin lähinnä kiskonut lähes zombie-maisesti käyttäytyvää omistajaansa perässään - Juicen tarkkaavaisuus oli niin rajoittunut ettei hän olisi huomannut vaikka Geena olisi kiskonut hänet samantien vaikka Las Vegasiin asti. Havahduttuaan puolen tunnin päästä Juice oli kiskonut koiran kotiin ja istunut jääkylmässä suihkussa vartin.
Kyseisen takia Juice oli itse väsymyksen ja kofeiini-yliannostuksen takia vielä tavallista hitaampi - hän unohteli tavaroitaan jatkuvasti, oli jo hukannut puhelimensa ja tunneilla lähinnä tuijotti seinää. Eikä hän varmaan tajuaisi puoliakaan jos joku oikeasti sanoisi hänelle jotain. Tai osaisi itse vastata mitään järkevää. Hän ei kuitenkaan vielä ollut hajoillut - hän odotti vieläkin sitä vaihetta kun kaikki alkaisi olla hauskaa. Tai sitten yläkerta pimenisi kokonaan ennen sitä. Enää hän ei ollut yhtään varma miksi oli edes noussut ylös sängystä. Hän olisi yhtä hyvin voinut jäädä nukkumaan. Hänen tarkkaavaisuutensa oli yhä rajoittunutta (hän ei ollut täysin varma surisiko hänen päässään oikeasti vai kuvitteliko hän kaiken) ja hän ei ollut yhtään läsnä - siksi hän olikin häiritsevän usein unohtunut tuijottamaan seinää.

Koko päivän suurin havainto oli tähän asti se että olisi pitänyt mennä taksilla kouluun. Sen sijaan että hän olisi suunnannut suoraan kotiin, hänen oli pakko pysähtyi kahvilassa hakemassa lisää kahvia. Muuten hän olisi saattanut nukahtaa rattiin - sen hän oli jo kerran tehnytkin eikä aikonut tehdä enää uudestaan. Ja koska hänen naapurinsa oli luvannut käyttää Geenan ulkona hänellä ei ollut mikään kiire kotiin. Makuuhuoneen pehmeää ja huokuttelevaa sänkyä lukuunottamatta.
Jouduttuaan palaamaan kahdesti autolle unohdettuaan ensin avaimensa ja toiseksi lompakkonsa (ja todettuaan että hänen pitäisi todellakin vain antaa olla ja nukkua autossa päänsä selväksi ensin) Juice työnsi lopulta kahvilan oven auki. Hetken hän jo harkitsi hyvien tapojen kunniaksi ottavansa mustat pilottilasit pois silmiltään sisätiloissa, mutta torjui ajatuksen yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin - hän näytti ihan yhtä väsyneeltä kuin olikin, joten asiakkaat saisivat tuijottaa omaa heijastustaan linsseistä tummien silmien sijasta.
"Iso kahvia mustana", Juice sanoi, muistuttaessaan itseään ettei unohtuisi tuijottamaan tummaa tyttöä tiskin toisella puolella - Juice ei varsinaisesti tiennyt itsekään johtuiko se siitä että tyttö oli erittäin viehättävä vai koska hän nyt kävi hieman hitaalla. Viehättävien tyttöjen tuijottaminen ei yleensä kuulunut hänen tapoihinsa.


[ ja menen hakkaamaan päätä seinään kun se teksti tökkii ja se on tylsä]

// pah, suotta meet, hyvä vuoro oli !

Kilahdus, joka seurasi siitä, kun kahvilan ovi työnnettiin auki, havahdutti Kelseyn ajatuksistaan. Tummaverikkö suoristautui tiskin takana, suunnaten ruskeat silmänsä sisään astuneeseen asiakkaaseen – joka ei tosin näyttänyt todellakaan aivan siltä, mitä hän oli odottanut kun oli kuullut kellon kilahduksen. Hän oli odottanut jotakin minimaaliseen hameeseen ja sitäkin pienempään toppiin pukeutunutta huutosakkilaista jonkun kaksimetrisen urheilijakorston käsipuolessa, mutta sisään astelikin pitkä tatuoitu nuorukainen, joka näytti kaikelta muulta kuin cheerleaderilta.

Aurinkolasien taakse peitetyt silmät häiritsivät Kelseytä, sillä hän ei nähnyt muuta kuin oman kuvansa yrittäessään katsoa toista silmiin. Samalla tyttö tajusi muuttaa väsyneen näköisen ilmeensä kohteliaaksi hymyksi – siksi hymyksi, jota tympääntyneet myyjät ja tarjoilijat esittivät asiakkaille vaikuttaakseen mukavilta ja saadakseen nuo tuntemaan itsensä tervetulleeksi.
"Hei", Kelsey tervehti miekkosen astellessa tiskin toiselle puolelle. Tilauksen saatuaan tyttö nyökkäsi.
"Pieni hetki", sanottiin lyhyen hymyn kera Kelseyn kävellessä kahvipannun luo. Hyllystä napattiin iso, valkea muki ja täytettiin se lähes piripintaan mustalla kahvilla, tytön kiikuttaessa sen tiskille.
"Se tekisi kolme dollariaa -"
Sanat venyivät huudahdukseksi, kun tyttö kompastui tiskin takana olevaan roskapaljouteen. Kahvimuki lennähti käsistä tiskille, nesteen levitessä tiskin molemmille puolille, posliinisirpaleiden tipahdellessa kilahduksien saattelemana lattialle.
"Voi -" Kelsey aloitti, jatkaen lausetta kaikilla tietämillään kirosanalla, tosin vain mielessään. Asiakkaiden kuullen kun ei saanut kiroilla, siitä sai välittömän varoituksen, eikä tytöllä nyt vain yksinkertaisesti ollut varaa menettää tätä työtä.

Brunette kompuroi tummaa puuta olevan tiskin takaa pystyyn, irvistäen nähdessään sotkun.
"Mä olen tosi pahoillani", Kelsey sanoi kiireesti, napaten lähimpänä olevan luudun, heittäen sen tiskille, yrittäen näin estää suuremman siivon aikaan saamista.
"Unohda toi äskeinen, saat sen kahvin ilmaseksi", tyttö sanoi saadessaan väännettyä kasvoilleen häpeää täynnä olevan hymyn, jonka tosin oli tarkoitus olla pahoitteleva.

Juice tajusi viiveellä ettei ollut tervehtinyt tyttöä ollenkaan. Tosin eipä sitä häneltä olisi voinut olettaakaan. Tänään hänen käytöksensä oli vielä epäkorrektimpaa kuin yleensä - muistista ja tarkkaavaisuudesta puhumattakaan. Hän unohteli jatkuvasti asioita, eikä hyvistä reflekseistä ollut tietoakaan. Latinon yllättäminen kun ei ollut helppoa. Yleensä, mutta tänään sitä oli tapahtunut vähän liikaakiin. Lähinnä kyllä koska hän oli aivan pihalla kaikesta mitä ympärillä tapahtui. Sellaista sattui kun unohtui jatkuvasti tuijottamaan seinää.
Hänen pitäisi oikeasti harkita nukkumista. Ei hänen kuitenkaan kaikkia tarvikkeita olisi tarvinnut tilata saman yön aikana. Osan olisi voinut tilata myöhemmin ja hän olisi voinut nukkua. Tilaus olisi kuitenkin ehtinyt perille ennen sitä tiettyä poliisiautoa.

Ei hän sentään ollut jäänyt tuijottamaan tyttöä. Toisin kävi kyllä tiskin kanssa tytön lähtiessä hakemaan hänen kahviaan. Juice näyttikin hetken aivan puulla päähän lyödyltä (luojan kiitos tummista linsseistä) havahtuessaan huudahdukseen. Hän tajusi viiveellä että tyttö oli hävinnyt näkyvistä kokonaan ja kahvin - hänen kahvinsa - valuvan pitkin tiskiä. Lasitkin oli pakko ottaa pois päästä tarkistaakseen että tyttö oli oikeasti vain kaatunut tiskin taakse. Hallusinaatiot tästä nyt enää puuttuisivatkaan. Ja kun hänellä ei ollut silmäpusseja tai mustia silmänalusia - hän ei näyttänyt niin pahalta ilman laseja. Ja eikä hän näyttänyt enää niin yllättyneeltäkään, kun alkoi olla kärryillä mitä tapahtui.

Lasit jäivät toiseen käteen sen sijaan että ne olisi laitettu takaisin päähän. Käsistään hän ei uskaltanut niitä laskea - oli erittäin todennäköistä että hän vain unohtaisi ne johonkin.
"Ei se mitään. Oletko sä kunnossa?" Juice kysyi tytön pahoitellessa. Vaikka eipä tyttö näyttänyt kolhineen itseään sen pahemmin.
Kunhan hän loppujen lopuksi kuitenkin saisi kahvinsa - hän voisi loistavasti huolehtia tytöstä ensin. Vaikka sitten väsymyksen piikkiin.

Ruskeat silmät häpeää täynnä tyttö tapitti tiskin toisella puolella olevaa nuorukaista, joka oli nyt jopa ottanut aurinkolasinsa pois silmiltään.
Voi helvetin helvetti, tämä tästä nyt enää puuttuikin... Kelsey loi epätoivoisen silmäyksen pisaroihin, jotka tipahtelivat kahvilan lattialle tasaista tahtia pöydältä. Voi helvetti.
"Joo, kyllä mä oon ihan kunnossa", tyttö mutisi nostamatta katsettaan lainehtivasta pöydästä.
Hetken vielä toimettomana seistyään ja näkyä tuijotettuaan brunette tajusi alkaa siivota jälkiä. Varoen vilkaisemastakaan asiakkaan suuntaan Kelsey pyyhki enimmät kahvit tiskiltä, käyden nopeasti nakkaamassa rätin tiskialtaaseen, palaten sitten takaisin tiskille, vilkaisten sitten hetken epäröityään jätkää.

Häntä hävetti, mutta sitäkin enemmän ärsytti. Miksei hän vain ollut voinut viedä noita helvetin roskia roskakoriin ja tältä kaikelta olisi vältytty? Hän ei joutuisi konttailemaan pitkin lattioita luutun kanssa, hän ei joutuisi keräilemään rikkonaisia kupin palasia ja hän ei joutuisi pyytelemään anteeksi.
"Mä oon tosi pahoillani", Kelsey lopulta huokaisi, kohottaen katseensa poikaan.
"Saat tosiaan sen kahvin ilmaseksi…" tyttö sanoi pyörähtäessään kannoillaan, potkien pahvilaatikot jo valmiiksi tieltään. Hän ei halunnut lentää uutta kertaa.
Kahvi oli pian laitettu ja varovasti Kelsey kiikutti sen tiskille, asettaen sen nuorukaisen eteen.

Pieni hymy väännettiin kasvoille tummaverikön katsellessa toista hieman vaivaantuneena.
"Ei siis maksa mitään", sanottiin vielä kertaalleen, "ole hyvä... ja tuota... hyvää päivänjatkoa", jatkettiin yhä vaivaantuneeseen sävyyn, tytön yrittäessä tavoitella sitä tasaisen varmaa ja viileän kohteliasta, mitä hän yleensä käytti jutellessaan asiakkaille. Voi luoja, kuinka pöljä ihminen voi olla. Tällä menolla tämä työpaikka ei kovinkaan kauaa enää olisi hänen työpaikkansa, vaan aivan jonun muun.

Tilanne alkoi kyllä ottaa Juicea päähän. Hänen teki mieli jo tiuskaista tytölle että antaisi jo olla, mutta tyttö saattaisi vain hermoilla pahemmin jos latino kiukuttelisi. Juicea ei oikeasti haitannut että kahvi oli kaatunut. Se oli vahinko ja vahinkoja sattui. Kukaan tuskin kuitenkaan kompastelisi roskiin täyden kahvikupin kanssa ihan hvuikseen. Ja sitä paitsi ainahan hän saisi uuden kahvin. Toki tilanne oli tytön kannalta nolo ja oli ymmärrettävää että sitä hävetti, mutta Juicesta se teki asiasta ihan liian ison numeron. Turha sen perään enää oli itkeä kun kahvi oli jo pitkin tiskiä. Toki joku muu olisi saattanut tehdä asiasta ison numeron. Tyttöhän oli kuitenkin palveluammatissa. Joku mukamas täydellinen hienostopentu olisi saattanut nostaa asiasta metelin ja hankkia tytölle potkut mutta vaikuttiko Juice muka jotenkin siltä? Tuskin. Toki hän saattoi vaikuttaa siltä että oli niin äkkipikainen että pistäisi vielä kahvilan sisustuksen kokonaan uudestaan hiiltyessään. Mutta ei Juice tekisi sitä vaikka saattaisi siltä vaikuttaakaan. Hänellä ei ollut vihanhallintaongelmia, vaikka äkkipikainen kaveri olikin. Eikä hänelle tulisi mieleenkään tuhota kahvilaa kaatuneen kahvikupin takia.

Puhelin mustan nahkatakin taskussa alkoi soida. Jos tyttö ei olis häipynyt hakemaan kahvia, Juice olisi varmaan jättänyt vastaamatta. Tilanne oli kuitenkin jotenkin epämukava, koska tyttö ei vain lakannut pyytämästä anteeksi. Numero oli tuntematon, mutta siihen vastattiin silti. Vaikka latino saattaisikin saada puheluita sellaisista piireistä, että niihin olisi vain parempi jättää vastaamatta.
Puhelimeen vastattiin kutsumanimellä. Äitinsä mukaan - lempinimeä oltiin kuitenkin käytetty pennusta asti - latinon pitäisi vastata puhelimeen oikealla nimellään, mutta kun Juice ei käyttänyt nimeä muutenkaan ja oli niin tottunut Juiceen ettei edes tykännyt siitä että häntä kutsuttiin Juaniksi. Mitä tapahtui erittäin harvoin, Juice kun ei koskaan itse käyttänyt etunimeään. Siihen hän ei kyllä ollut keksinyt vastausta, miksei sitten saman tien vaihtanut nimeään virallisestikin Juiceksi. Jos lapsen pystyi nykyään nimeämään vaikka Skyywalkeriksi niin miksei sitten Juiceksi. Normaalimmalta se kuulosti.
Ja kun hän ei kuitenkaan halunnut että häntä kutsuttaisiin Juaniksi, niin miten hänen sitten pitäisi vastata että saisi ne kutsumaan häntä kuitenkin Juiceksi. Juan puhelimessa, mutta sano vaan Juice, niinkö? Se vasta kuulostikin fiksulta.

Soittajan äänestä huomasi jo että se oli niitä hienostopentuja, jotka eivät edes olleet varma kehtaisivatko he puhua niin paljon alempiarvoisen kanssa. Juice melkein katui sitä että oli edes vastannut, mutta tyyppi kuitenkin tarjosi töitä ja kun sillä (tai ennemminkin sen isällä) oli kuitenkin varaa niin siltä saattoi kiskoa vähän enemmän.
"Mä veloitan satasen tunnilta jos te hankitte ilotulitteet tai tuplat jos mun pitää hankkia ne itse." Useat sanoivat että hän kiskoa ihan liikaa rahaa, mutta hän nyt oli periaatteessa ammattilainen. Laatu maksoi. Saatuaan puhelinnumeron johon soittaa tarkemmasta aikataulusta puhelin suljettiin ja Juice siirsi katseensa takaisin tyttöön. Kahvikuppi nostettiin varovasti ylös tiskiltä. Sehän tästä nyt enää puuttuisi jos latino pudottaisi kuuman kahvikupin käsistään. Vaikka sitten tyttö saattaisi rauhoittua.
Periaatteessa Juice olisi voinut jo häipyä tiskiltä, mutta katse pysyi silti tytössä.

"Lakkaa pyytämästä anteeksi. Se oli vahinko, eikä se haittaa. Anna jo olla."

Typerä jätkä, jonka päälle Kelsey oli onnistunut sähläämään kahvit, ei näyttänyt häipyvän tiskin toiselta puolelta, vaikka oli jo saanut ilmaisen kahvin käteensä. Brunette kohotti kulmaansa ja oletti tuon lähtevän ja jättävän hänet siivoamaan aiheuttamaansa sotkua, mutta nuorukainen jäikin seisomaan paikoilleen ja käski hänen lakata pyytelemästä anteeksi.
Sen lisäksi, että Kelsey oli joutunut itselleen noloon tilanteeseen, häntä alkoi kiukuttaa. Ruskeahiuksinen tarjoilijatyttö nojautui tiskin puhtaaseen kohtaan silmäillen tiiviisti toisella puolella olevaa jätkää.

"Kuulehan poju, mä en todellakaan pyytelis normaalisti anteeksi", Kelsey sanoi hitaasti, yrittäen estää itseään räjähtämästä. Monta tuntia Dusty'sin tarjoilijana sai hänet ärsyyntymään typeriin asiakkaisiin, jotka eivät tajunneet mistään mitään. Paikan omistaja antaisi hänelle takuuvarmasti potkut, mutta ei sitten voinut mitään. Sitä paitsi jätkä ei vaikuttanut miltään rikkaalta ylimieliseltä kakaralta, joka kielisi hänen käytöksestään heti niin, ettei hän enää saisi suurin piirtein koskaan töitä. Ehkä kahdeksankymppisenä seuraavan kerran.
"Mutta se nyt vaan sattuu kuulumaan toimenkuvaan." Lausetta jatkettiin lyhyen välissä olleen hiljaisuuden jälkeen, Kelseyn katsellessa toista edelleen, pään kallistuessa nyt aavistuksen oikealle.

"Säkin pyytelisit anteeksi jos palvelisit päivät pitkät idioottimaisia, aivottomia kanoja, joilla on saatanasti rahaa ja kiva isukki, joka järkkää sut suurin piirtein hirttoköyden jatkoksi, jos et nuole sen prinsessan varpaita." Kelsey avautui tälle hämyn näköiselle äijälle oikein urakalla. Jep, hän todellakin saisi tästä hyvästä potkut, jos pomo vain kuulisi. Näin ei todellakaan, missään herran nimessä eikä koskaan, saanut puhua asiakkaille. Kelsey ei tosin enää välittänyt.
"Joten älä huoli, mä en aio enää sanoa yhtään helvetin anteeksipyyntöä. Ainakaan sulle."
Sanojensa päätteeksi Kelsey veti henkeä, antaen ilman valua tasaisesti keuhkoistaan ulos, ennen kuin päätti, että hän sulkisi suuren suunsa ja jatkaisi tekemisiään. Hän ei ollut sanonut mitään sen lukuisen anteeksipyyntö-litanian lisäksi yhtään mitään, piste ja loppu. Kukaan ei ollut kuullut eikä nähnyt mitään ja hän saisi pitää työpaikkansa. Simppeliä.