It doesn't make sense

[Rige & sen Abby tänne. Eka peli miulla, yay!]



Iltapäivä, kolmas tunti oli puolivälissä, kun ruotsalainen pitkä mies astui aulaan. Yhdellä katsella hän saattoi nähdä koko aulan kääntämättä paljonkaan päätään. Eikä hän nähnyt ketään tuttua. Jotkut olivat vain tuttuja kasvoja käytävillä - ja siinä se. Ruotsalainen asteli itsevarmasti kohti ilmoituistaulua ja seurasi sitä katsellaan. Hymähti itsekseen pilapiirrokselle, joka kuvasi matematiikan opettajaa, mutta jatkoi etsimistä. Seuraava tunti oli syventävä liikunta ja hän kantoi olkapäällään painavaa urheilukassiaan. Tunti pidettäisiin ulkona kentällä, sillä lajina oli tällä kertaa amerikkalainen jalkapallo. Mies oli kohtalaisen hyvä siinä, mutta ei pitänyt sitä lempilajiaan. Ja nyt hänen täytyisi löytää vain uusi aikataululista...
Miehen nimi ei todellakaan ole yleinen koulussa, mutta etuna on siinä monet tiesivät kuka hän oli. Björn Eriksson, ja ruotsalaista syntyperää. Vaaleat hiukset, siniharmaa silmät, pidempi kuin monet muut urheilijat sekä ruotsalainen aksentti puhuessaan. Joko aksenttia vihataan tai rakastetaan, ei se kiinnosta häntä, sillä hänen sanoistaan saa hyvin selvää. Hän tekee mieluiten uutta tuttavuutta uusien ihmisten kanssa, mutta ei koskaan päästä heitä liian lähelle, jos ei tunne sellaista tunnetta, että hänellä olisi varaa päästä. Luottamuksen puute on ikävä asia.

Hetken siinä seisoen etsien listaa, löysi Björn sen yhden toisen listan alta. Hänen teki mieli repäistä päällä oleva lista pois, mutta pysyi tyynenä ja luki omaa listaa, sormi painautui paperia vasten etsien sitä oikeaa aikataulua. Sen löydettyään, ruotsalainen hymyili itsekseen tyytyväisesti ja nappasi collegehousujen taskusta puhelimensa ja näppärästi kirjoitti aikataulun muistiin. Vei puhelimensa takaisin taskuun ja kääntyi sitten pois ilmoitustalun luota ja tarkkaili aulaa. Ei vieläkään ketään tuttua ja nuo koulun suositut istuivat juoruilemassa omiaan.
Björn huokasi raskaasti ja meni erään kahviautomaatin luokse. Painoi kolikot automaatin sisälle, etsi valikoimasta jotain hyvää kahvia ja tyytyi sitten latteen, kun ei parempaa hänen mielestään löytynyt. Ruotsalainen urheilija seurasi katsellaan, kuinka automaatti tyhjensi varastonsa ruskean väriseen pahvikuppiin. Björn otti kupin ja istuutui lähimpään tuoliin, laski kuuman lattensa pöydälle ja urheilukassin tuolinsa viereen. Hän katsoi kuppiaan ja siinä samassa yritti saada selvää, mitä koulun suositut juoruilevat. Ei siinä toivossa, että hänestä puhuttaisiin tai että häntä kiinnostaisi, mutta mies ei nähnyt mitään muutakaan tekemistä. Ja latte oli edelleen liian kuuma hänen makuunsa. Björn oli lapsena saanut trauman kuumista juomista, ja odottelikin tyynesti, kunnes juoma jäähtyisi sopivasti..

//Here we come n___n

Uintia. Kaikki muu kävi, paitsi ei uintia. Vettä, ei todellakaan vettä niin isolla alueella! Olihan se ehkä hieman outo pelko, mutta jokaisella oli omat pelkonsa, ja tämä tukkatukka nyt sattui pelkäämään vettä isolla alueella.
Joten siksi rokkari oli lintsannut edellistunnin uimatunnin.

Abigail Bailey käveli painavin askelin pitkin koulun käytävää. Askeleista pystyi jo päättelemään sen, että Abby oli turhautunut ja kiukkuinen. Viimeistään sen pystyi huomaamaan hänen kasvoilla olevasta ilmeestä, joka ei todellakaan ollut ystävällinen. Abby oli onnistunut jäämään kiinni lintsauksestaan ja liikunnanopettaja ei suostunut edes kuulemaan tämän tummatukan selitystä. Ja sekös se vasta olikin saanut Abbyn kiukkuiseksi. Hän ei todellakaan kaivannut jälki-istuntoja, sillä hän ei tahtonut viettää tässä koulussa aikaa yhtään enempää kuin oli pakko.
Mutta eikö veden pelko muka ollut hyvä selitys jättäytyä pois uimatunnilta? Ei näköjään.

Tyttö huomasi kävelleensä aulaan, mutta tajusi, ettei voisi vielä lähteä kotiin. Olihan hänellä vielä pari tuntia jäljellä, eikä tyttö tahtonut jäädä enää kiinni lintsauksesta. Eikä Abby nyt tahtonut jäädä pois kemiantunneilta, joka muutenkin aineena tuotti vaikeuksia tälle tytölle. Hän aikoi päästä läpi siitä kurssista, ja se pakotti tytön osallistumaan jokaiselle kemiantunnille.
Inhottavaa kuin se olikin.

Rokkari vilkaisi ympärilleen, kun ei hänellä muutakaan tekemistä ollut. Ei ketään tuttua, jonka seuraan voisi lyöttäytyä ja avautua vitutuksestaan. No jaa, ehkä Abby turvautuisi kahvin ihmeelliseen vaikutukseen.
Kahviautomaatti olikin sopivasti parin askeleen päässä. Tyttö kaivoi taskustaan pari kolikkoa ja asetti ne koneeseen. Kun mitään ei hetkeen tapahtunut, potkaisi Abby tottuneesti automaattia jalallaan sen alareunaan. Sitten kone alkoi toimia ja alkoi liruttaa kahvia pahvimukiin.
Jep, jokainen tässä koulussa tiesi, miten automaatteja tuli käsitellä, jos tahtoi haluamansa.
Abigail ehti ottaa vain pari askelta kauemmas automaatista, kun jotain hyvin yllättävää tapahtui. Eikä se ollut kovin mukava yllätys.
Tummahiuksisen rokkarin toisesta korkokengästä katkesi korko, eikä korko kovin matala sattunut olemaan. Tyttö horjahti sivummalle, jolloin hänen kahvinsa lennähti kauniissa kaaressa lattialle. Itse Abby onnistui pysymään jotenkin pystyssä, mutta tyttö äännähti kauhuissaan nähdessään katkenneen koronsa.
"Voihan helvetin helvetti", Abby kirosi häpeilemättömästi ja riisui kengät jaloistaan. Hän istuutui lähimmälle tuolille (mikä sattui nyt olemaan tuon tuntemattoman urheilijapojan vieressä) ja katseli kenkiään surkeana. Noniin, hienoa. Olipa sitten todella laadukkaat kengät ja silleen. Miten tyttö muka nyt kävelisi kotiin? Ja kahvikin oli levähtänyt mukista lattialle.

Sujuipa tämä päivä kertakaikkisen hyvin.

Vähitellen hän tajusi, että hän joutuisi odottamaan ainakin yli puoli tuntia ennen kuin liikuntatunti alkaisi. Valmiiksi lämmittelemään ei nyt ainakaan kuullostanut hyvältä. Olihan edellinen ilta mennyt liian myöhään kavereiden kanssa ja aamulla herääminen oli raskasta. Paikat olivat edellisen illan takia hieman kipeät, joten mieluiten hän odottaisi muita urheilijoita ennen kuin menisi kentälle.
Björn tuijotti kuppiaan tyhjästi ja joi sitä vähän väliä, kunnes katse suuntautuu tyttöön, joka oli tullut aulaan. Eikä tuo nuori nainen näyttänyt olevan hyvällä päällä, ties mistä syystä. Ruotsalainen joi lattensa kokonaan ja heitti kuppinsa lähimpään roskikseen.

Hän säikähti pahemman kerran, kun kahvia lensi tytön kupista lattialle. Itse Björn hieman hivottautui kauemmaksi, mutta piti katseensa tytössä ja tämän korossa, joka oli näemmä katkennut. Hän ei sanonut pitkään aikaan mitään tytölle, kun tämä istuutui samaan pöytään, vaan tarkkaili tilannetta hymyillen. Hän ei ollut lainkaan vahingoniloinen, vaan ymmärsi osittain toisen kiukutuksen. Olihan hänellekin joskus tapahtunut niin paitsi, ettei hän omistanut korkokenkiä, mutta silti..

Mutta vähitellen hän avasi suunsa ja hymyili edelleen ystävällisesti.

"Saanko tarjota uuden kahvin?" Björn kysyi selkeästi katsoen suoraan toisen silmiin. Hän ei oikeastaan tiennyt miten toinen reagoisi hänen kysymykseensä ollessaan tuollaisella tuulella, mutta pisti parastaan.
"Jos voisin hieman helpottaa sinun päivääsi, sillä se ei taida olla parhaasta päästä", totesi hän kohteliaasti tahtomatta olla näsäviisas, mikä ehkä saattoi kuullostaa hieman siltä.

[sowwy, nyt tuli hieman lyhyt..]

//Eikä ees ollut lyhyt! Ja ihan näin vastaisuuden varalle, ei kannata panikoida tekstien lyhyyksistä. Täytyyhän pelin edetä, eikä siihen vaadita aina kilometrivuoroja :-) Multakin tulee välillä lyhyemmän puolista, mutta ei se ketään haittaa? XD

Abigail ei ollut edes huomannut lähellä istuvaa poikaa, sillä tyttö oli keskittynyt ainoastaan manaamaan katkennutta korkoaan. Joten rokkari hieman hätkähti, kun kuuli hyväntahtoisen äänen läheltään ja käänsi salamana päänsä vieressä istuvaan poikaan. Safiirinvihreät silmät tarkistivat tuon olemuksen nopeasti ja Abby päätteli, että toinen oli suuren kassinsa perusteella jonkin sortin urheilija.
Miehenalku ei näyttävän tavanomaiselta San Diegolaiselta, mutta eipä sillä ollut juurikaan väliä. Abbya vitutti yhä ja sen näki hänen mutruun kääntyneistä huulistaan.

"Saat tarjota", tummatukkainen mutisi ja nousti ylös tuoliltaan. Hän asetti toisen kenkänsä, jonka korko oli vielä ehjänä, tuolin reunaan ja yritti potkaista siitä koron rikki. Täytyihän Abigailin jotenkin kävellä kotiin. Mutta miksi tämän kengän korko tuntui olevan paljon voimakkaammin kiinni kuin toisen!
Abby ärähti turhautuneesti ja ärähdys kaikui hetken aikaa tyhjän puoleisella käytävällä. Sitten tyttö vain kääntyi tapittamaan miehenalkua. Abigail työnsi kenkänsä, jonka korko oli yhä tiukasti kiinni kenägässä, pojalle.
"Katkase tosta korko, niin elämäni sujuu huomattavasti paremmin", rokkari ei pelännyt käskyttää ja näytti yhä kiukkuiselta. Hitto, että hänen uusille kengilleen täytyi käydä näinkin pahasti. Kengät olivat olleen melko kalliit ja niiden vakuuteltiin olevan laadukasta tuotantoa. Laatua nämä kengät eivät todellakaan olleet nähneet.

[puhut asiaa :] ]


Björn tunsi vajoavansa tuolilleen nähdessään, kuinka vihainen tyttö oli mutrusuullaan, mutta Björn jatkoi hymyilemistä. Ei liian leveästi, tietenkään, vaan jotenkin myötätuntoisesti ja se sai hänet näyttämään nuoremmalta. Hän pysähtyi katsomaan nuorta naista. Hän oli ikäistään pidempi, jos siis Björn osasi arvata tytön iän, ja hyvin kaunis. Kiukkuinen nuori nainen, jonka nimeä ei Björn vielä tiedä, kävisi hyvin malliksi. Mallialalla mies oli nähnyt monenlaisia naismalleja, jotka yrittivät olla jotain, mutta eivät olleet synnynäisiä malleja, kuten hänen edessä oleva tyttö oli.

Björn heräsi mietteissään ja katsoi tyttöä ja tämän korkokenkää, jota toinen tarjosi hänelle. Mies katsoi ehkä liian pitkäänkin kenkää, mutta tarttui siihen hieman epäluuloisesti. Otti hyvän otteen kengästä ja repäsi voimallaan koron pois, tarjosi sitten kengän takaisin tytölle. Hymyillen. Björn ei koskaan tule ymmärtämään, miksi naiset käyttävät korkokenkiä, jos tietävät etukäteen, mitä ongelmia niistäkin syntyy. Tosiaan ne kaunistavat naisia, mutta se on vain pintakiiltoa.

"Ehkä nyt elämäsi menee paremmin", hän totesi ja nousi tuolistaan mennäkseen kahviautomaatin luo. Sysäsi pari kolikkoa reikään ja kääntyi sitten takaisin tytön puoleen.
"Mitä kahvia otatkaan? Ei siinä, että täällä olisi paljon vaihtoehtoja.. Ehkä pitäisi pistää valituksen koulun hallitukselle, että hankkisivat edes paremman kahviautomaatin tai teen rynnäkön opettajien huoneeseen keittäämään itselleni kunnon kahvia," mies sanoi hymyillen huvittuneena, mutta kaikkihan tiesivät, että opettajat saavat joka päivää parempaa kahvia kuin opiskelijat.

//Ainahan mä ;--D

Tiesihän Abigail sen, että ei poika voisi kieltäytyä katkomasta Abbyn kengästä korkoa. Ehkä kauniista ulkonäöstä oli tällaisissä tapauksissa hyötyäkin. Aika hauskaa kuitenkin, että poika ei mitään sanonut, kun otti vastaan rokkarin korkokengän. Toinen vain katkaisi sen kuin se ei olisi ollut homma eikä mikään ja ojensi kengän takaisin tummaverikölle. Abby ei voinut pidätellä pientä huvittunutta hymynkaretta, joka kipusi hänen huulilleen, kun hän otti kengän miehenalulta.
"Kiitti", rokkari kiitti vähäsanaisesti, kun istuutui takaisin aloilleen tuolille ja alkoi asettaa kenkiä takaisin jalkoihin. No, nyt oli pituutta ikävästi lähtenyt ja käveleminen tuntuisi luultavasti melko oudolta, mutta kyllä näillä etenemään pääsisi.

Safiirinvihreät silmät kohotettiin tuntemattomaan urheilijaan, joka kyseli jotain kahvista.
"Ihan tavallista vaan", Abby vastasi kirkkaalla äänellään ja hymähti hiljaa miehenalun muuhun sanomisiin. Tyttöä edelleen kismitti huonosti sujunut päivänsä, ja hänen olisi tehnyt mieli potkia ja hakata kaikkea eteen tulevaa, mutta päätti nyt yrittää hillitä itsensä. Ehkä päivä sujuisi nyt paremmin, kun kerran Abby oli tuohon nuorukaiseen törmännyt. Ei siis törmännyt kirjaimellisti tietenkään.

Abigail kiinnitti huomiosa pojan pituuteen. Toinen ei ainakaan kuulunut koulun lyhyimpiin. Eikä kuulunut Abbykään. Mutta silti tuo miehenalku oli häntä reilusti pidempi, mikä herätti tietynlaista kiinnostusta Abbyssa. Abby aina kiinnostui pitkistä ihmisistä, sillä elämänsä aikana tyttö oli ollut aina se pisin, mutta onneksi oli olemassa myös niitä, jotka olivat häntä pidempiä.
Mutta sitten siirrettiin muualle nuorukaisesta, ettei toinen vain vahingossakaan luulisi Abbyn olevan jotenkin kiinnostunut toisesta.

[:DD]

Björn nyökkäsi vain ja painoi kohtaa, josta saa tavallista kahvia. Vähitellen häntä alkoi kismittää koko kahvikone, sillä sen kahvit löyhkäsivät pitkälle. Ehkä koneessa oli jotain vikana pahasti tai sitten kahvin tuoreus oli pilalla tai jotain.. Ja sen hitaus alkoi käydä hermoon. Olihan teknologia aina joskus syvältä, mutta ei näin voinut mennä. Muut automaatit kahviautomaatin ympärillä olivat vain sokeripommeja, joita nyt vain joku harva käyttäisi, mutta kahviautomaatti saisi kuulla joskus kunniansa.
Björn huokasi hiljaa, nappasi sitten lämpimän kahvikupin ja palasi kupin kanssa takaisin pöydälle. Siirsi kupin lähemmäksi tyttöä hymyillen vinosti ja istuutui alas, lähelle toista.

"Saanhan kysyä, mikä sinua niin kismittää? Ei kenellekään voi olla noin huonoa päivää", nuori mies kertoi pehmeällä aksentillaan. "Ehkä minuakin vituttaisi, jos korko irtoisi, mutta sehän on vain kenkä. Ja älä toki tapa minua nyt, kun noin sanoin!"
Björn naurahti lempeästi.

Hän katsoi suoraan tytön silmiin häpeilemättä sitä. Hän tutki toisen silmiä, safiirinvihreitä, joita ei ollut koskaan ennen nähnyt. Ne olivat mielenkiintoiset, salaperäiset, jotka peittävät kaiken salaisuuden taakseen. Niitä silmiä katsoessaan Björn huomasi, ettei hengittänyt kunnolla, vaan katkonaisesti. Sitten hän käänsi pään pöydän pinnalle kuin ujo pikku poika, mutta hymyili silti itselleen ja katsoi takaisin toiseen.

//Joo, ehkä ois parasta huomauttaa eräästä typosta :,D Joo, mun on ollut tarkotus antaa Abbylle silmien väriks vihreät, mutta haha. Eihän safiiri olekaan vihreä. Oon kirjoittanut vähän epähuomiossa noita tietoja... Joten silmät muuttuvat smaragdin vihreiksi, jolloin silmät nyt ovat sitten vihreät :,D

Abigail tarkkaili toisen liikkumista tarkoin, sillä tyttö tahtoi mahdollisimman hyvin selvittää sen, millainen tämä miehenalku oli miehiään. Okei, ensivaikutelma oli sellainen, että urheilija oli herrasmies, joka ei kehtaisi jättää heikoimpiaan pulaan. Eikä varsinkaan naisia. Mutta ei toinen miltään naistenmieheltä vaikuttanut tai sitten Abby olisi pahasti väärässä tulkintojensa perusteella.

Abby nappasi kahvimukin heti käsiinsä, kun nuorukainen oli sen pöydälle laskenut ja päästänyt oman otteensä siitä. Tyttö hörppäsi kuumaa juomaa suuhunsa, jonka jälkeen hän valmistautui avautumaan vitutuksestaan toiselle. Mitäs miehenalku oli kysynyt, oma oli vikansa.
"Kyllä suakin vituttais, jos saisit jälki-istuntoa", rokkari puuskahti happamasti asettaessaan kahvimukin takaisin pöydälle. Ei tyttö pahastunut lainkaan toisen kenkäkommentista, sillä toinen puhui totta. Kengät olivat vain kenkiä ja sen Abbykin pystyi tiedostamaan.
"Mutta kyllä suaki myös vituttais, jos olisit ostanu kengät edellispäivänä ja seuraavana päivänä ne meneeki rikki. Eikä nää ollu ihan halvemmasta päästä. Kerranki, kun ajattelin ostavani laadukkaat kengät, niin näin kävi!", Abigail mutisi vastaan ja tuhahti närkästyneenä.

Rokkari oli pukeutuneena yksinkertaiseen harmaaseen (keskimmäinen kuva) t-paitaan. Tyttö suosi t-paitoja sen takia, koska ne eivät paljastaisi tytön syntymämerkkiä hänen toisen rintansa yläpuolella. Ei Abby osannut sanoa, harrastiko tuo urheilijatapaus strippiklubeilla käyntiä, mutta ei koskaan voinut olla täysin varma. Saihan syntymämerkin peitettyä meikillä ja näin, mutta se vei vain ylimääräistä aikaa. Joten eikö olisi siis fiksuinta käyttää pitkäkauluksisia paitoja, mikä olisi huomattavasti nopeampi ja helpompi vaihtoehto peittää syntymämerkki.
Tummia hiuksia pörrötettiin tuuheammiksi, jonka jälkeen Abby otti tuolilta paremman asennon. Mikäs tässä ollessa, ei hänen tuntinsa alkanut vielä vähääkään aikaan. Ja hänellä olisi joku, kenelle voisi purkaa vitutustaan.
"Kuka sä oot?" Abby töksäytti sitten, kun silmät olivat silmäilleet toista hetken aikaa.

oih, sori x]

Björn tarkkaili hieman järkyttyneenä tyttöä, kun tämä hörppäsi kuumaa kahvia. Hän pystyi kuvittelemaan, miten kuuma juotava polttelee kielen päällä, eikä sitä saa mitenkään loppumaan. Se oli hänen traumansa, josta tuskin nuorukainen pääsee koskaan eroon. Mutta ajatus hävisi, kun tyttö alkoi avautumaan vittuilemalla hänelle.

Björn irvisti lämpöisesti.
"En ole koskaan saanut jälki-istuntoa, joten en voi sanoa mitään, mutta nyt ainakin sait opetuksen, ettei kalliita, laadukaita kenkiä kannata ostaa", ruotsalainen totesi nojaten kämmeneensä.
Hän, jos kukaan ei arvostanut kalliita vaatteita. Etenkään, jos laatua kehutaan maasta taivaaseen. Samanlaisen saat edullisimmistakin kaupoista, eikä koko lompakkoa tarvitse tuhlata yhden takia, kun voi saada kymmenkertaisen määrän toisista kaupoista. Björn kävikin harvoin shoppailemassa, sillä hän tiesi, että häneltä palaisi pinna, jos joutuisi jonkun myyjätären ansaan. Mutta käydessä ostoksilla, hän ostaa paljon, koska hänen ei sitten tarvitse käydä parin viikkoon. Raha ei tuottanut hänelle päänvaivaa, ruotsalaisella sitä oli ihan tarpeeksi, mutta valitettavasti ne menivät juhlimiseen ja naisiin.

"Björn Eriksson olen minä", mies vastasi toisen suorasanaiseen kysymykseen. Mitä turhia kierrellä. "Entä itse?"
Mies siirsi hitaasti katseen toisesta kohti aulaan ja oli kuin olisi nähnyt kaverinsa siellä, mutta näki vain jonkun taviksen. Kohotti itsekseen olkiaan ja nojasi sitten taaksepäin venytelläkseen itseään.

//Ei sulla mitään pahoteltavaa ole ! XD Enemmänki mulla, kun olin kirjoittanut väärin, hehe

Jaaha, että hänen vieressään siis istui herra täydellisyys. Jos toinen ei ollut koskaan saanut jälki-istuntoa, niin toisen täytyi olla tunnollinen ja kiltti oppilas. Tuolle urheiljatapaukselle ei siis kannattanut alkaa kaupitella huumeita, jos ei tahtonut asettaa itseään huonoon valoon.
Mutta eihän Abbya miehenalku kiinnostanut yhtään sen enempää kuin muutkaan miehet. Miehiltä sai yleensä vain yhtä asiaa, ja Abby saikin sitä melkeinpä milloin vain halusi.
Tyttö kuitenkin päätyi pyöräyttämään silmiään, kun toinen sanoi Abbyn saaneen opetuksen.
"No hehe. Eipä naurata yhtään", rokkari mutisi happamasti ja hörppäsi taas kahviaan.

"Björn?" Abby toisti toisen etunimen ja katsahti toiseen kummissaan. Olipa toisen nimi vaikea lausua.
"Mikä nimi se sellainen on?" tyttö kysyi ihmeissään, sillä ei ennen ollut törmännyt kyseiseen nimeen.
"Abigail Bailey. Sano Abby vaan", tummaverikkö esittäytyi lyhyt sanaisesti ja taikoi nopeasti tekohymyn huuliaan kaunistamaan. Eihän Abby nyt tahtonut antaa itsestään aivan huonoa kuvaa, vaikka sen hän oli luultavasti jo onnistunut Björn -nimiselle miehenalulle antamaan.

Abigail hieraisi kämmenellä poskeaan ja antoi katseensa jälleen eksyä miehenalkuun.
"Mitä tossa on?" tyttö kysyi sitten muuttaen puheenaihetta. Hän viittoi katseellaan suurikokoista kassia, joka mitä oletettavammin kuului pojalle.

yay x]



Björn naurahti pitkään, kun nuori nainen ei näemmä pitänyt omasta opetuksestaan. Ei se häntä haittanut lainkaan, häntä vain nauratti, miten tyttö reagoi Björnin sanoihin opettamisesta.

Mies oli hieman vaivautunut nimestään, mutta nyökkäsi hymyillen silmillään. Hän odotti, ettei toinen osannut ääntää sitä, sillä tuskin kukaan koulussa puhuu ruotsia. Se oli vain pieni mahdollisuus, että joku tietäisi, missä Ruotsi sijaitsee. Hän hymyili leveästi toisen yrittävän sanoa hänen nimeään.
"Olen ruotsalainen, sen takia tuollainen nimi. Hassu, eikö?"

Björn sen kun nyökkäili kuullessaan tytön nimen. Ei Abigail ollut tuttu nimi, mutta nyt se tuli tutuksi. Hänellä oli muutenkin tunneilla huono nimimuisti paitsi pelatessa urheululajia. Silloin hän tietoo toisten nimet, vaikka onkin nähnyt vain vilauksen. Ehkä Björn on vain keskittynyt peliin ja osaa jotenkin päätellä nimet melkeinpä lennosta.
"Kaunis nimi", mies hymyili lunnollisesti. Hokiessaan tytön nimeä, hänelle tuli mieleen Abbyn nimestä ruotsalainen yhtye, mutta ei viitsinyt sanoa sitä toiselle. Hän on saanut jo tarpeeksi vittuilemista Abbylta.

Björn seurasi Abbyn katsetta alas urheilukassiin. Hän oli unohtaa oman liikunnantunnin ja katsoikin nopeasti kännynsä kelloa. Vielä kolmekymmentäviisi minuuttia, mutta toivottavasti aika menisi hitaammin, sillä hän piti tytön luonteesta ja etenkin ulkonäöstä. Abby oli paljon erilaisempi kuin Björn oli tottunut. Ja hän oli joutunut sietämään pinnallisia cheerleadereita, jotka änkesivät väkisin hänen kylkeen pelien jälkeen.
"Liikuntakamat, amerikkalainen jalkapalloa seuraavaksi", nuorukainen vastasi mietteliäästi.

"Ruotsalainen?" Abigail toisti yhä toisen sanoja ihmeissään. Okei, Abby kyllä jotenkin tiesi, että Ruotsi oli maa ja se sijaitsi jossain... Euroopassa? Ei tytön maantieto kovin hyvä ollut koskaan ollut, joten häneltä ei kannattanut olettaa tietämystä maantiedosta.
"Onks kaikki ruotsalaiset vaaleita?" tyttö kysyi miettimättä sanomisiaan ensin omassa päässään. Nyt tyttö hieman katui sanomisiaan, Björn luultavasti pitäisi häntä ihan typeränä tytönkoltiaisena.
"Joo unoha", Abby korjasi, sillä hän ei tahtonut kuulla vastausta typerään kysymykseensä.

"Mä en oo koskaan ennen tavannut ruotsalaista", tummaverikkö paljasti sitten, kun katseli vieressä istuvaa poikaa. Tyttö yritti etsiä toisesta jotain outoa piirteitä, mikä erottaisi ruotalaiset San Diegolaisista, muttei onnistunut siinä hommassa kovinkaan kehuttavasti. Björn olisi mennyt aivan tavallisesta San Diegolaisesta, jos pojalla ei olisi ollut noin outoa nimeä, jota oli oikeasti vaikea lausua.

Abby ei mahtanut mitään mairealle hymylleen, joka kohosi hänen punaisille huulilleen kuulleessaan pojan raahaavan liikuntakamoja mukanaan. Vai amerikkalaista jalkapalloa.
"Oot sä kanssa yhtä tyhmä kuin muut sitä lajia pelaavat? Saahan siitä lajista aina välillä melkosia tällejä pääkoppaansa", rokkari ei mahtanut mitään pilailulleen, mutta naurahti sen jälkeen hyväntahtoisesti. Hän laski mielellään leikkiä, mutta ei hänen tarkoituksenaan ollut toisia ikinä mitenkään loukata. Tai no, se riippui tilanteesta.

Hetki sitten Björn todellakin luuli, että Abby tietää, missä Ruotsi sijaitsee. Hiljalleen toivo murtui lasinsiruiksi ja toisen kysymyksen jälkeen, kaikki toivo oli menetetty. Ehei, Björnillä ei ollut sellaista asennetta, että jokaisen pitäisi tietää Ruotsista kaiken. Oli oikeastaan suotavaa, ettei niin ollut.
"Taidat olla hyvä maantiedossa", mies hymyili leveästi virnuillen ja nojasi rennosti taaksepäin tuolin selkänojaa. Nuorukainen haroi villejä hiuksiaan ja irvisti edelleen kierosti.

"Mistä tuollaisen idean sait päähäsi? Että kaikki ruotsalaiset ovat vaaleita", hän mutisi ja kohotti katseensa ylös ajatellakseen itsekin asiaa ja nyökkäili lyhyen tauon jälkeen. Hän ei ollut koskaan huomannut sitä. Ehkä pohjoismaalaiset vain ovat vaaleita kuin brunetteja.

"Heh, nyt olet tavannut", totesi ruotsalainen pilke silmäkulmassa, mutta se oli vain viaton pilke. Ei hänellä vielä ollut mitään suunitelmia Abbyn menoksi. Björn kyllä toivoisi pyytävän Abbyn ulos kahville, mutta nuorukainen tahtoi nähdä, miten tässä käy. Ei liian nopeasti tai siitä ei tule mitään hyvää. Ja ruotsalainen urheilija tietää sen parhaiten.

Björn hymähti Abbyn toteumukselle. Ei mies itseään pitänyt tyhmänä, mutta joukkuetovereita kyllä. Ja mitä tulee tälleihin, hän ne tekee toisille. Vain harvat pystyvät pysäyttämään Björnin, ja siitäkö nuorukainen on ylpeä.
"Ja ovatko.. sinunlaisesi tytöt aina noin kärttyisiä? Ihan kuin olisivat puutteessa tai jotain", ruotsalainen hymyili tiiraillen rokkarin kroppaa ihan vain kiusaksi ja rojahti tuolille rennommin.

Abigail ei enää jaksanut näyttää tuolle miehenalulle nyrpeää naamaa, vaan nyt tyttö irvisti tälle oikein somasti, kun toinen virnuili hänelle
"Mähän oon siinä kympin oppilas", Abby vastasi viattomasti ja räpsytteli silmiään luodakseen vastauksestaan oikein rehellisen. Jos poika ei täysi tolvana olisi, niin miehenalku tajuaisi Abbyn vain puhuvan täyttä paskaa.
No niin, Björn sitten oli tarttunut Abbyn typerään kysymykseen. Rokkari huokaisi raskaasti ja yritti äkkiä keksiä jotai järkevää vastattavaa.
"Nokun.. Sä oot tollane vaalea", Abby heitti lonkalta jonkin vastauksen. Sitten hän vain naurahti surkeasti ja päätyi nojaamaan käteensä, joka taas nojasi kyynärpäällä pöytää vasten.
"Okei, en mä tiedä. Heitinpähän vaa", tyttö myönsi sitten ja katsahti miehenalkuun 'älä pidä mua aivottamana' -ilmeellä.

Tummaverikkö kohotti vain viekkaasti toista kulmaansa Björnin toteamukselle. Hmm, olikohan miehenalku jollakin tapaa kiinnostunut hänestä? Ah, mainiota. Abby rakasti tulla huomatuksi ja ihailun kohteeksi. Pieni leikitteli toisen kanssa tekisi vain hyvää, eikö niin? Kyllä, ainakin silloin rokkarin päivä paranisi, kun hän pääsisi käyttämään viehätysvoimaansa.

"Hmm, kyllä tämä kärttyisyys varmaan puutteessa olemisesta johtuu", Abby vastasi lipevästi ja hymyili kerrassaan hurmaavasti sanojensa jälkeen.
"Kiinnostaako sua kärttyisät tytöt? Saaks ne sut... Himokkaaks?" rokkari kiusasi ja antoi smaragdin vihreiden silmien porautua Björnin silmiin. Sitten Abby vain alkoi nauraa hiljakseen ja nojautui oman tuolinsa selkänojaan.
"Toivottavasti miellytti. Maisemat siis", Abby lisäsi vielä nopeasti ja hymyili viekkaasti. Jep, hän oli kyllä huomannut miehenalun katseen omassa kropassaan.

"Kympin oppilas, joka joutuu jälki-istuntoon?" Björn hymähtä leveästi nauraen.
Näemmä Abby piti urheilijaa tyhmänä tai sitten hän koetteli vain huvikseen. Mutta kaikesta huolimatta, tyttö mielytti häntä. Se sai hänen sisäisen tuhman ja näsäviisaan pojan henkiin, eikä kukaan ole vielä sitä tehnyt ja se tuntui hyvältä. Vaikka hän onkin 19-vuotias ja mainetta kerrassaan, se oli aivan samaa.
"Millaisia ihmisiä sitten näitä muita pidät, jos olen vaalea...?" Björn nautti tällaisesta pienestä, lapselisesta piikittelystä ja se näkyi hänen kasvoillaan, jotka venyivät irvistyksiin ja hymyyn.
"Olet sitten kerta kaikkiaan huvittava", mies nojasi eteenpäin ja painoi pään käden varaan hymy huulillaan.

Ruotsalainen urheilija, jolla oli varaa puhua ohi suun, naurahti uudestaan Abbyn sanoille. Mies oli niin helppo uhri, että hänet sai himokkaaksi helposti ja nopeasti, mutta jostain syystä hän pakitti aina välillä tyttöjen seurassa, eikä heti antanut itseään. Se oli vain hänen tapansa reagoida uusiin ihmisiin.

"Kyllä kärttyisetkin tytöt saavat mut himokkaaksi, mutta en pidä vahvoista mausteista", Björn totesi viekkaasti ja painoi leukaa alemmaksi ja katsoi niin Abbya itsevarmasti.
Maisemista puheenollen hän antoi katseensa liukua alas tytön kaulaa ja kiusaksi jätti siniharmaat silmät solisluun kohdalle ja pyöritti osoittajaa leuan ja alahuulen maastossa.
"Sinäpä sen sanoit. Kuinka vanha olet?" Björn töksäytti kysymyksen nopeasti, mutta tietäen mitä haluaa.

Abby vain nyökytteli päätään typerästi hymyillen, kun toinen epäili hänen 'lahjakkuuttaan' koulussa. Mutta seuraavista pojan sanoista Abigail ei enää pitänyt, joten tyttö näytti toiselle kansainvälistä käsimerkkiä.
"Ole jo hiljaa", tyttö sähähti uhmakkaasti, kun toinen jaksoi yhä kettuilla hänelle vaaleista ihmisistä. Joo joo, se oli ollut typerästi sanottu ja Abbykin myönsi sen. Joten ei siitä tarvinnut enää puhua? Ei.

Björnin sanat vahvoista mausteista sai Abbyn purskahtamaan heleään nauruun. Se oli yllättävä, äkillinen naurunpuuska, joka ei aluksi malttanut tehdä loppuaan. Viimein tyttö kuitenkin hillitsi itsensä ja pyyhkäisi naurunkyyneleen silmäkulmastaan.
"Voi ei", tyttö sanoi mukamas surkealla äänensävyllä, mutta hänen kasvonsa vääntyivät pakostakin huvittuneeseen virneeseen. Abby laski hieman yllä olevaa mustaa minihamettaan.
"Sitten sä et pidä musta", Abigail sanoi murheissaan ja mutristi suutaan liioitellusti.
"Koska mä oon tulinen", rokkari lisäsi vielä edellisiin sanoihinsa ja vinkkasi kiusoittelevasti Björnille silmää. Hän kiusasi toista ihan tahallaan, mutta tyttö tahtoi nähdä, mikä tämä miehenalku oli miehiään.

"Jos mä oon kakkosella, niin osaatko päätellä", Abby tokaisi ja hymyili hurmaavasti. Tyttö kiepautti hiussortuvan etusormensa ympärille ja nosti jalkansa toisen jalkansa päälle. Nyt tyttö istui hieman enemmän siveliäämmän oloisesti kuin äsken.
"Entä sä?"

"Olet huono häviämään", tokaisi Björn leikkisästi. Hänestä oli oikein mukavaa kiusata Abbya, vaikkei tätä kovinkaan hyvin tuntenut.
Nuorukainen venytteli ja tajusi pian itse, että oli liian väsynyt mennäkseen pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa. Hänellä ei ollut varaa linssata tunnilta, kun tiesi seuraavalla viikolla tapahtuvan paljon asioita, joiden takia syventävä liikunta jäisi paljon pois. Hän paransi pitkähihaista raitapaitaansa ja levitti haarojaan saadakseen rennomman asennon. Pitkänä miehenä oli vaikea istua koulun tuolleissa.

Ruotsalainen hymyili tytön mukana. Hän tiesi kyllä, että tyttö oli tulinen hänen makuunsa, mutta riskejä piti ottaa, jos tahtoi saada sen, mitä haluaa. Ja hän päätti saada neitokaisen.
"Voinhan aina kokeilla uutta", Björn vinkkasi silmää takaisin ja tarkoitti sitä. Nuorukaisella ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä tästä oikein syntyisi, mutta mielenkiinto sen kun nousi, kun hän katsoi Abbya. Ehkä se oli vain ohimenevää ihastusta, kuten hän on monta kertaa ennenkin joutunut sellaiseen pyörteeseen. Urheilija ei silti tahtonut sen olevan vain ohimenevää.. Ei tällä kertaa, ei ainakaan tuon tytön kanssa.

Björn suoristi selkäänsä ja päätään. Vai oli Abby seitsemäntoista ja tuollainen? Ei sillä, että ikä merkitsisi Björnille jotain, mutta hän ei uskonut siltikään tytön olevan kaksi vuotta nuorempi. Hän vaikutti vain jotenkin vanhemmalta, vaikka omisti teini-ikäisen luonteen.
"Olen kolmosella, mutta en silti samaa ikäluokkaa kuin muut kolmosluokkalaiset", mies kohotti poskilihaksiaan saadakseen hymyn huulilleen.
"Pystytkö siis veikkaamaan ikäni?"

Huono häviäjä, miten vaan. Abby oli yleensä se voittoisampi osapuoli, mutta tämä ei ollut sellainen tilanne, jossa hänen olisi tarvinnut voittaa. Joten tyttö vain päätyi hymyilemään valloittavasti, kun samalla alkoi nojata kädellään pöytää vasten.
"Miten vaan, muru", rokkari tokaisi tasapaksulla äänellä.

Oliko miehenalku aivan tosissaan?
Rokkari alkoi taas nauraa ja pudisteli huvittuneena päätään. Okei, se ainakin oli varmaa, että jos Abby ehdottaisi nyt kiihkeää seksiä, niin tuo urheilija olisi ainakin mukana. Noh, ehkä tummaverikkö pistäisi toisen korvansa taakse, sillä jos joskus tulevaisuudessa tulisi seksinhimo, niin Björn olisi varmasti käytettävissä.
Aivan niin, Abby ei ajatellut toisesta mitenkään erikoisesti. Björn oli hänelle vain väline, jonka pystyi heittämään halutessa pois. Ehkä toinen olisi utelias kokeilemaan huumeita Abbyn mieliksi, jos nyt ei ennen ollut niitä käyttänyt.
Abby nojautui lähemmäs Björniä ja katseli tätä vangitsevasti smaragdin vihreillä silmillään.
"... Mä oon sitten ainutlaatuinen tapaus", neitokainen hymisi karheasti ja ilkikurinen virne kohosi koristamaan hänen huuliaan, kun tyttö vetäytyi pojasta taaemmas. Voi, jos Björn vain tietäisi, mitä Abby puuhasteli koulun ulkopuolella, niin toisen suu loksahtaisi varmasti sijoiltaan. Eihän toisella ollut käsitystäkään siitä, että Abby työskenteli strippiklubilla, joka sattui olemaan San Diegon suurimpia. Ja Abbya oli monesti kehuttu jopa klubin seksikkäimmäksi. Mmm, kehut olivat mukavia.

Abbyn siis pitäisi veikata toisen ikä.
"Okei. Mä veikkaan sitten raa'asti, että oot joku viiskymppinen vanha pervo", oli tytön villi veikkaus ja tyttö hymyili oikein viattomasti.

Abbyn nojatessa lähemmäksi, teki Björn samoin. Hän tunsi ihollaan tytön hengityksen, mutta jäi katsomaan tämän silmiä, jotka hehkuivat sitä jotain. Mies oli aivan tyyni, ei kohottanut hymyään, kuten ennen, mutta silmien kanssa hän nauroi ja hymyili. Abbyn sanat "ilahduttivat" häntä. Hän tiesi kylä, mitä Abby ajoi takaa, mutta päätti itselleen, ettei antaisi itseään kokonaan vietäväksi, jos siis seksistä puhutaan. Ehkä hän oli hieman lapsellinen, mutta vannoi sydämensä kautta niin tapahtuvan. Björn halusi tutustua kyseiseen tyttöön paremmin ennen kuin antaisi tämän ratsastaa päällään.
"Tiedän sen", Björn vastasi ja vilkasi nopeasti Abbyn huulia. "Osaan käsitellä tuollaisia."

Ruotsalainen naurahti viidenkymmenen vuoden pervolle ja nojautui myös taaksepäin ottaen takaisin rennon asennon.
"Jep, osaan käsitellä ihoani hyvin, eikä näy rypyn ryppyä."
Björn hymyili takaisin.

Hän tunsi kuuman katseen niskassaan ja vilkaisikin olkansa yli. Muutama ei_niin_suosittua tyttöä katseli häntä halveksien, Björn hymyili heille leveästi. Eivät pitäneet siitä, että ruotsalainen nuorukainen teki molemmille viikko sitten pakit. Who cares? Tuollaisia läähättäviä tyttöjä kukaan ei kaipaisi. Saivathan he omilta poikaystäviltään joka päiväisin hoidon, joten Björn ilomielin jätti molempien treffit käymättä.

"Haluatko siirtyä tuonne nojatuoleihin?" Björn kysyi toksautti katsoessaan takaisin Abbyyn.

Björn puheli nyt sellaisia, mitkä saivat Abbyn vain virnuilemaan omahyväisesti. Okei, ehkä hän antaisi tällä kertaa pojan olettaa, että kykenisi käsittelemään Abbyn kaltaista nuorta naista. Vaikka rokkarilla olikin suuret epäilykset sitä asiaa kohtaan. Eihän kukaan tuntenut häntä perusteellisesti, joten ei kukaan voisi käsitellä häntä niin hyvin. Niin Abigail ainakin ajatteli. Hän olisi aina villi ja vapaa, ei koskaan vankina.

Rokkai myhäili huvittuneena miehenalun sanoille hyvin hoidetusta ihosta.
"Myönnä pois, oot käyny jo sadoissa kauneusleikkauksissa", tummaverikkö jatkoi yhä vitsailulinjalla ja virnisti.
"No okei. Sen mä voin sanoo, että oot ainakin alta kahdenkymmenenviiden", Abby paljasti sitten todellisen vastauksensa ja silmäili poikaa hetken aikaa tarkasti.
"Parinkympin tiedoilla?" tyttö veikkasi tarkemmin toisen ikää ja odotti, että Björn kertoisi oikean ikänsä. Vaikka eihän iällä ollut mitään merkitystä tälle neitokaiselle, jolle kelpasi minkä ikäiset tahansa. Niin, siis siinä mielessä minkä ikäiset tahansa. Kunhan rahaa löytyi, niin voisi olla varma, että tältä tummaveriköltä saisi palvelua.

Tyttö katsahti nojatuolien suuntaan, jotka olivat sillä hetkellä vailla käyttäjiä. Mitään sanomatta tyttö nousi ylös ja lähti marssimaan niitä päin, Björn seuratkoon perässä, jos tahtoi.
Abby ehti juuri istahtaa pehmeämmälle tuolille, kun hän kuuli läheltä pöyristyneen tuhahduksen.
"Ne oli kylläkin meitä varten", kuului närkästynyt tytön ääni rokkarin läheltä, ja Abby käänsi sitten laiskasti katseensa luultavasti hänelle puhuneeseen tyttöö. Niinpä tietenkin, tyttö kuului kermaan. Ainakin ulkonäkönsä perusteella. Pitkän blondit hiukset, jotka oli kiharrettu ja kasvoilla sellainen meikkikerros, ettei klikistä voinut erehtyä. Vaatteet tällä kermalaisella oli vähäiset, niinhän niillä aina oli.
Abigail taikoi huulilleensa vain hymyn, joka takuulla ärsytti tuota kermalaistyttöä joukkoineen.
"Sori hani, mutta nopeat syövät hitaat", Abby tokaisi mahdollisimman ärsyttävällä äänensävyllä ja heilutteli sormiaan siihen malliin, että tahtoi jo päästä eroon noista kermalaisista.

"Joo, käyn joka päivä botoksissa ja just viime viikolla kävin tyhjentämässä peräsuoleni", Björn sanoi vakavasti kiusoitellen ja tapitti katsellaan tyttöä. Kyllä mies kävisi, jos olisi tarvetta käydä kohentamassa kasvojaan ja olla putki peräsuolessa, mutta katsoessaan omaa kroppaa, siinä ei kyllä tarvinnut niitä hoitoja - vielä.
Björn naurahti lapsellisesti kikatellen Abbyn arvailulle.
"Yhdeksäntoista. Eikö se näy kasvoistani ja hyvin trimmatusta kropastani?" Björn viimein vastasi hymyillen ja painoitti sanaa "hyvin".
Hänen omasta mielestään kroppa oli suhtkoht hyvän näköinen ja näytti kelpaavan tytöille, kun näkevät hänet puolialastomana ilman paitaa. Ruotsalainen söi hyvin, kolme lämmintä ateriaa päivässä ja liikkui joka päivä urheillen täysillä ja/tai mennäkseen vanhempien koiran kanssa ulos. Se riitti hänelle.

Mies katsahti Abbya tämän noustessa ja mennäkseen nojatuoleihin. Hitaasti ja varmasti hän nousi itsekin, tarttui urheilulaukkuunsa ja heitti sen olalleen. Björn huomasi heti kermaan kuuluvat tytöt, mutta ei tehnyt elettäkään ollakseen heitstä kiinnostuneena. Heitti sitten urheilulaukun yhden nojatuolin viereen ja lysähti Abbyn viereen. Tapitti katsellaan blondia ja hymyili.
"Tehän söitte juuri patukan. Varokaa, ettei se kasannu teidän selluliittiperseenne, joka on nyt valmis räjähtämään", kaiken tämän sanottua urheilija hymyili ystävällisen lämpimästi, mutta sanoissa tihkui viha ja sarkasmi. "Joten tarvitsette liikuntaa, hus hus!"
Björn hätisteli kädellään ja naurahti. Sai huutoja, kiroiluja ja joku oli valmis heittäämään häntä ruukulla, mutta nopeasti kermavalikko häipyi aulasta jättäen uudet istujat pehmeälle nojatuoleille.

Yhdeksäntoista, niinpä niin. Olisihan se pitänyt jo arvatakin. Harvemmin high schoolia kävivät yli parikymppiset ihmiset. Mutta oli se silti jännä, että toinen oli kuitenkin vuoden vanhempi kuin sen hetkiset kolmoset. Olikohan toinen jäänyt kenties luokalleen? Vai olivatko vanhemmat passittaneet myöhemmin kouluun? No, Abby utelisi tästä myöhemmin.

Abbyn silmät laajenivat ihmetyksestä, kun rokkari kuuli, mitä urheilija huikkasi kermalaisille. Katse käännettiin miehenalkuun oikein liioitellun hitaasti, kun kermalaiset olivat kadonneet paikalta nokka korkealla.
"Anteeks", tummaverikkö painotti sanaansa ja katsoi Björniä painostavasti.
"Sä kuulut iteki kermaan. Haluuks sä, että sua aletaan kohtelee kuin mua?" Abby kysyi sitten ja pieni huvittuneisuus tarttui ääneen viimeissä sanoissa. Ja kyllä se pieni virnekin kohosi toiselle huulenpielelle.
Aivan, rokkaria kohdeltiin kuin roskaa. Ainakin kermalaisten parissa. Kuin hän levittäisi jotain vaarallista tautia, kuten mustaa ruttoa. Kermalaiset nyrpistivät aina nenäänsä hänet ohittaessaan ja harvemmin Abbya edes vilkaistiinkaan.

Mutta kuitenkin, Björn teki kyllä pienen vaikutuksen sanomisillaan. Ehkä toinen ei ollutkaan niin aivoton, kuin Abby oli toisesta ehtinyt luulemaan. No hei camoon, urheilijat ajattelivat suurimmaksi vain blondeja, isotissisiä ja isoperseisiä muijia. Abby ei ollut kovin muodokas, mutta eipä häntä moinen haitannut.

"Ooks sä jääny luokalles, vai miks jätkä on vuoden muita vanhempi", Abby tokaisi sitten kysyvään sävyyn ristiessä jalkansa ja odotti maireasti virnuillen Björnin vastausta.

Björn katseli, kuinka blondit häipyivät solmaten ja rentoutui sitten kunnolla ja painoi niskan tuolin selkään roikottaen päätään. Hän ei ymmärtänyt idiootteja, jotka roikkuivat kaiket päivät urheilijoissa pelien jälkeen kiinni cheerleaderien univormuissaan. Ruotsalainen ei ole koskaan ollut sellaisen kanssa, sillä hän ei halua alentua sellaiseen niin kuin hänen toverinsa ovat ja kehuskelevat suihkussa, miten nussivat cheerleaderin uutta tulokasta ja kuinka tiukka tämä oli. Björn vain pyöritteli silmiään ja oli kuin olikin mukana jutuissa, sillä hiljaisena häntä pidetään outona. Joten siinä oli osaksi vastaus Abbyn kysymykseen.
"He eivät uskalla kohdella mua niin", mies vastasi katsoen kohti kattoon ja painoi kädet reisilleen. "Voin rökittää heidät noin vain, jos haluan, mutten halua. Niin kauan, kun olen mukana peleissä, urheilijat pitävät yhtä ja pitävät blondihutsuja vain huorinaan, vaikka mitä huorat sanoisvatkaan tovereilleni."
Vastauksen päätteeksi hän kohotti olkiaan välinpitämättömästi katsomatta edelleen toista.

Björn rentoutui paremmin ja sulki siniharmaat silmänsä kuunnellen Abbya hymysuin. Hän odottikin tuota kysymystä.
"Ruotsista muutettuani pidin vuoden vapaata, vanhempien tahdosta. Tulin siis vuoden myöhäs", mies avasi silmänsä ja katsoi suoraan toiseen. Hymyillen lempeästi.

"Voisin heittää sut tänään kotiin, sillä noilla kengilläsi on kai aika vaikea kävellä", Björn vilkasi nopeasti Abbyn kenkiin. "Ja onkos muijalla tänään illalla tekemistä?"
Kyllä, hän välttämättä tahtoi nähdä Abbyn koulun jälkeen ja heittää tämän kyydillä kotiin. Ihan vain aluksi ystävyyseleenä.

No joo, olihan Björnin sanoissa järkeäkin. Urheilijat liikkuivat yleensä aina omana sakkinaan, harvemmin ketään jätettiin ulkopuolelle. Ei ainakaan Abigail ollut nähnyt yksinäisiä urheilijapoikia kovinkaan usein.
Mutta tyttö ei voinut olla huvittumatta siitä, kun Björn alkoi puhua huorista. Hehehehe, ehkä Abby nyt pitäisi vain sievän suunsa hiljaa, jottei menisi vahingossakaan paljastamaan itsestään mitään... Eh, valon arkaa.
Abby päästi suustaan äänettömän 'ahaa' -henkäyksen, kun miehenalku kertoi syyn siihen, miksi oli vuoden vanhempi kuin muut. Enempää ei rokkari sitten siihen asiaa tarttunut.

Ai niin, kengät.
Smaragdin vihreät silmät laskettiin katsomaan kenkiä. Piti myöntää, ettei äskeinen käveleminen ollut kovin mukavaa katkenneilla koroilla.
"Mitä, näähän on mitä parhaimmat kävelykengät. Haluuks kokeilla?" Abigail vittuili avomesti ja nosti hymyilevät kasvonsa nyt Björnin suuntaan.
"Eli multa taitaa tänään säästyä yksi linkkumatka kortista", tämä oli tummaverikön vastaus Björnin kyytitarjoukseen. Eihän Abby nyt voinut tuollaista tarjousta sivuuttaa, kun kerta joku moista tarjosi.

Björn esitti sitten uuden kysymyksen, johon Abby vastasi aluksi pehmeästi hymähtäen. Hän sipaisi hiussortuvansa korvansa taakse, ennen kuin päätti vastata toiselle.
"Joidenkin täytyy tehdä töitä elättääkseen itsensä", rokkari vastasi ja lipaisi kielellään kuivuneita huuliaan. Missähän hänen huulirasvansa sillä hetkellä piilotteli.

Björn naurahti hiljaa, oikeastaan hymyili leveästi, kun Abby alkoi taas vittuilla sarkastisesti. Hän, kun jaksoi tuollaista asennetta.
"Mihin aikaa pääset ja missä nähdään?" Björn jatkoi kysymysten tulvaa, kun näköjään Abby suostui kyyditykseen.

Björn tahtoi tietää, mitä toinen teki työkseen, mutta suostui vain nyökkäämään ja epäili, että kysyikö toiselta liikaa. Hän ei tohtinut kysyä sitä, vaan katsoi Abbya pitkään siniharmailla "väsyneille" silmillään. Hieman riippui, mitä tyttö teki elääkseen, mutta todellisuudessa hän taisi olla hieman kateellinen. Björnin tilillä on rutkasti rahaa säästöön ja käyttöön, mutta osittain säästöön, eikä hänen tarvinnut siis raataa työtä rahojensa eteen, mikä sai hänet tuntemaan hyödyttömäksi. Tosin hänen pitäisi nauttia siitä, että oli varaa melkein kaikkeen, eikä tarvinnut pihtailla ostoksilla. Ruotsalainen kyllä oli onnellinen siitä, että omisti rakastavan perheen, mutta häneltä puuttui se oikea rakkaus, eikä oikein tiennyt mistä etsiä. Ja jos Björn saisi rakkautta, olisi hänellä molemmat: rakkautta sekä rahaa.
Mies huokasi hiljaa ääneti ja hymyili toiselle.

"Mikä tunti sulla on seuraavaksi?" Björn kysyi edelleen katsoen toista syville silmiin. "Et haluais tulla katsomaan, kun tämä mies hikoilee seksikkäästi hikiseen pelipaitaan."
Nuorukainen naurahti ja iske toiselle silmää ja naurahti uudelleen ystävällisesti.