It doesn't make sense

Abigailin kasvoille kohosi hetkeksi aikaa miettiliäs ilme, kun tyttö, monelta hän pääsikään tänään koulusta.
"Mä pääsen kai... Puol kolme", tyttö sanoi viimein lopullisen vastauksensa, vaikka jäikin vielä pohtimaan vastaustaansa. Oliko hänellä enää vain yksi tunti jäljellä? Ja sekin oli sitä kamalaa kemiaa. Hyrr, ihan kylmät väreet alkoivat kulkea selkää pitkin, kun sitä ajatteli.

Björnin ehdotus tuntui toki mukavalta, mutta Abby oli surkea kemiassa. Hän ei tahtonut jättää yhtään tuntia välistä, jos ei ollut pakottava tarve. Mutta jos...
"Sillä ehdolla, jos seksikkäästi hikoileva mies auttaa mua kemian opinnoissa", rokkari sanoi oman ehtonsa ja odotti kiinnostuneena, mitä miehenalku tähän sanoisi. Toivoa saisi, että Björn hallitsi kemian edes jotenkin, sillä jos jätkä sanoisi, että ei ollut kemiassa kovin hyvä, niin Björn saisi unohtaa Abbyn kasvot katsomossa tänään.

Abbyn vastatessaan Björnin kysymykseen, mies katsahti yläs kattoon ja mietti itsekin, milloin pääsikään. Tulos oli sama kuin tytöllä. Hyvä, sillä Björn ei oikein jaksanut odottaa ketään, vaikkei hänellä mihinkään kiire olisikaan. Eikä varmaan Abby jaksaisi odottaa häntä.
"Selvä eli missä haluat tavata?" Björn kääntyi takaisin Abbyn puoleen ja haroi villejä hiuksiaan ja ryhdistäytyi hieman. Istuessaan siinä Abbyn vieressä, Björn kasvoi kymmenisen senttiä. Hän venytteli taaksepäin ja levitti haarojaan. Se oli pakonomainen liike urheilijalle, joka ei oikein pitänyt siitä, että joutui istumaan kauan yhdessä asennossa.

Kemia.. Kuka siitäkin tajuaisi?
Björn tajusi, ainakin luuli niin.
"Tämä köllikäs auttaa mielellään hätään joutunutta prinsessaa.. Ei tosin siinä mielessä, että tietää saavansa palkkioksi panoa", urheilija irvisti. "Ei vaineskaan. Olen sittenkin viisikymppinen perverssi.." Björn tokasi mietteliäänä ja vei sormen leuan alle ihan kuin miettien edellistä lausetta.

Abby ei mahtanut mitään taas sille virneelle, joka oli koristanut hänen kasvojaan jo melko useaan otteeseen Björnin seurassa ollessaan. Björn siis auttaisi häntä kemiassa, ja mainitsipa vielä erikseen palkkion (jota ei muka halunnut). Mutta kyllä Abby tiesi, mitä jokainen täysjärkinen poika ajatteli, jos saisi Abbyn kaltaisen nuoren naisen seuraansa.
"Tulihan se sieltä", rokkari virnuili ilkeästi ja nojautui jälleen kerran lähemmäs Björniä katseen samalla riisuen miehenalkua.
"Jätkät tahtoo aina kiihkeää panoa, sehän on aivan ilmiselvää", tyttö hymisi Björnin lähellä ja vetäytyi taas kauemmas toisesta. Hänestä oli kiva kiusata nuorukaista tällä tavoin. Poika luulisi jo saaneensa tytön kiinni, mutta aina tyttö livahtikin karkuun.

"Kaipa mä sitten tuun kattoo sun peliäs. Kun sä kerran jo mainostit 'hikoilevasi seksikkäästi'. Täytyyhän se nähdä", Abigail totesi sitten pehmeällä äänellä ja hymyili valloittavasti.
"Mutta. Sä autat mua sitten huomen illalla kemiassa. Sun luonas", noniin, suoraan asiaan vain. Se oli aina Abbyn toimintasuunnitelma.

Rokkari ei voinut olla ajattelematta tilannetta, jossa hän ja Björn olisivat kahdestaan. Mihinköhän se johtaisi, sen Abby ainakin tiesi vallan hyvin. Toki olihan se Björnistäkin kiinni, millaisella tuulella miehenalku sattui olemaan. Mutta jos se Abbysta oli kiinni, hän saisi haluamansa; kemian oppitunnin ja vielä jotain muuta.

//... Hienoa, kone tilttas kaks kertaa. Ei ollu kiva kirjottaa tätä viestiä kolmeen kertaan 8---)

auts, tiedän tunteen..



Ja Björn naurahti. Abbyn rohkeus ja tuollainen leikkimiellisyys oli kerrassaan uniikkia. Hän muka tahtoisi kiihkeä panoa. Ehkä. Ehkä hän oli niin pahassa pulassa, että siitä tulisi enemmän kuin kiihkeä pano. Sitä ei hän itsekään tiennyt, mutta ajallaan sekin ratkeaa.
Miehenalku vei päätään taaksepäin Abbyn tullessa lähemmäksi ja sitten kaueammaksi. Björn arvaili, millaista leikkiä Abby leikki, mutta mies kun oli, se ajatus jäi siihen, kun tyttö sanoi tulevansa katsomaan hänen peliään.

"Saat haluamasi", nyökkäsi Björn vastaukseksi ja väläytti pehmeän irvistyksen. "Mutta omalla vastuullasi kaikki teet ja näet."
Ehdotus siitä, että kemia tunti pidettäisiin hänen luonaan, sai Björn pienen pienen punan poskilleen, joka oli samassa ohimenevää. Ei nyt kunnon urheilija näyttäisi punastuneen tytön edessä. Mutta hän tunsi kuumentuvansa sisältäpäin ja toivoi sydämensä pohjasta, ettei Abby sitä huomaisi.
"Minun luonani? Hmm..." Björn katseli Abbya kissamaisen viekkaasti. "Siitä, jos mistään tulee hauskaa."

Abby pisti kyllä merkille sen, miten miehenalku reagoi hänen ehdotukseensa kemian tunnista Björnin luona. Toinen meni hiljaiseksi, kuin yrittäen malttaa mielensä? Tai jotain sinne päin kuitenkin, mutta rokkari oli oikein tyytyväinen saamaansa reaktioon.
Ei toinen ihan sittenkään ollut niin kova kuin oli antanut olettaa. Abigail oli selvästi heistä se, jota ei hävettänyt mikään. Hän oli hyvin häpeilemätön sanomisiensa ja tekojensa kanssa. Björn tulisi vielä sen näkemään ajan mittaan.

"Kurrr, siitä tulee hauskaa. Mä lupaan", Abby päästi kissamaisen äänen huuliensa välistä ja katseli Björniä vihjailevasti. Jos se Abbysta oli kiinni, niin heillä ei ainakaan tulisi olemaan tylsää. Abby jos joku keksi aina tekemistä itselleen ja muille. Tai ainakin silloin, kun hän oli kahdestaan jonkun miespuolisen kanssa.

"Pitäiskö meijän sitten lähtee nauttimaan ulkoilmasta? Mä haluan jo kuollakseni nähdä sut hikoilemassa", vaaleaverikkö ehdotti ironisesti ja hymyili hurmaavasti. Hän oli siis todellakin menossa katsomaan Björnin peliä, jonka jälkeen Björn heittäisi hänet kotiin. Kotiin.
Helvetin helvetti. Äkkiä joku valkoinen valhe.
"Ai niin. Sitte sen sun pelis jälkee, nii voidaaks käydä siin mun kodin lähellä olevassa kaupassa? Mun pitää käydä ostaa ruokaa", noin, valkoinen valhe oli keksitty.
Ensinnäkin... Eihän Abbylla ollut 'koti' kotia. Hän asui niin sanotussa orpokodissa, jota ei todellakaan tahtonut paljastaa Björnille, tuolle rikkaalle miehenalulle! Sepäs se vasta halventavaa olisikin, jos Björn näkisin hänen asuinpaikkansa.
Joten siksi Abby oli joutunut keksimään kauppareissun. Hän voisi sitten kävellä siitä paikkaan, jossa asui. Ei siitä ollut kuin kilometri tai pari.

Björn heitti yhden käden nojatuolin selän taakse. Käsi melkein hipaisi Abbyn olkapäätä, mutta hän jätti pienen välin siihen. Huomaamattomasti. Tietenkin.
"Sitä en epäile", hänellä oli jo nyt hauskaa, joten miksikäs ei tulisi kotona?

Abbyn ehdottaessaan ulos menemisestä, Björn vilkuili nopeasti kelloa. Ja se näytti tarpeeksi. Oli siis aika nousta ja kerätä urheilulaukun ja lähteä pelikentille. Abbyn kanssa. Björn hymyili itsekseen ajatukselle. Mitäköhän muut sanoisivat, kun näkevät hänen mukanaan olevan tytön? Ei se ainakaan cheerleaderi ole, joten uusi ennätys on pian rikottu. Tosin, Björn ei ole koskaan ollut kenenkään sellaisen kanssa, mutta hänen kavereiden keskuudessa se oli ennätys.

"Mikäettei", Björn tokasi leppoisasti epäilemättä mitään. Miksi ihmeessä epäilisi? Tyttö oli siinä, eikä hänellä ollut mitään negatiivisia ajatuksia tästä. "Pitääkö minun silti kantaa sinut siellä kaupassa..?"
Björn loi suloisen hymyn. Uudelleen. Hän ei hymyihin koskaan kyllästy. Ne ainakin saavat ruotsalaisnuorukaisen hyvälle tuulelle, kuten toivottavasti kaikki muutkin.

Olipa helpotus, ettei Björn epäillyt hänen puheitaan. Olisihan se melko outoa ollutkin, jos miehenalku olisi alkanut jotain epäillä. Eihän kaupassa käynti ollut mitenkään kummallista.
"Voi, musta tuntuu, että mun se pitäis kantaa sut. Sähän se niitä jalkojas rasitat liikkatunnilla", Abby vastasi vain ja hymyili maireasti Björnille.
Sitten rokkari nousi ylös tuolilta, vaikka ei olisi tahtonutkaan. Tuoli kun oli ollut niin mukavan pehmeä.

Abby nosti laukkunsa olalleen ja tunnusteli katkenneilla koroillaan koulun lattiaa. Kyllähän näillä kengillä tasaisella käveltiin, mutta nurmikko olisi sitten asia erikseen.
"Alas tulla jo, vanha pervo", tummaverikkö hoputti ja virnisti ilkikurisesti. Abby lähti itse jo hiljalleen astelemään kohti koulun ulko-ovia. Tytön kävely oli kevyttä ja siroa.

Itse asiassa tyttö puhui totta. Björn rasittaa aina jalkojaan liikuntatunnilla, mutta ei niin paljon, ettei voisi kävellä. Hän ei tiedä itsekään, mikä on, kun ylikuumenee nopeasti ja urheilun jälkeen tuntuu siltä, että paikat hajoaisivat, vaikka hän varookin tekemästä tiettyjä liikkeitä ja ennen suoristusta hän myös venyttelee kaikki raajat parhaansa mukaan.
Ehkä hänen pitäisi vain harrastaa lisää sänkypuuhia.

Björn näytti kieltä Abbylle ja seurasi, kun tyttö nousi tuolistaan. Itse hän olisi mieluiten jäänyt siihen istumaan.

"Vanha pervo kuule pistää kohta kaikki nuoret liikkeelle", Björn vastasi takaisin samalla, kun nousi vasten tahtoaan tuolista ja nappasi maasta painavan urheilukassin. Hän heitti laukun olalleen ja jäi katsomaan Abbyn kävelyä mukavan näköisillä kengillä, ja ihmetteli suuresti, miten tyttö edes pystyy kävelemään, mutta äkkiä katse eksyi toisen takapuoleen ja hetken ajan hänen kaksimielisyytensä sai vallan. Björn heitti huulilleen viattoman hymyyn ja asteli Abbyn viereen.

"Älä keinuttele siroa peppuasi tuohon tahtiin. Ties mitä vanhoja pervoja tulee takana."

Ihan Björnin kiusaksi tyttö muutti kävelynsä niin, että hänen lantionsa liikkui yhä enemmän sivulta sivulle. Se oli nyt kuin mallin kävelyä, joskin astetta verran seksikkäämpää.
"Ei mun takana oo ketään muuta tällä hetkellä kuin sä", tyttö huomautti ja käänsi päätään niin, että hiukset hulmahtivat kuin hiushampoo mainoksesta konsanaan.
"Tai oikeastaan... Pitäis mun kai vähän varoo sun kanssas", Abby sitten sanoi mietteliäänä, katsoi vakavasti Björniä, mutta naurahti sitten huvittuneena jatkaessaan kävelyään normaalisti.
Björnin se täytyisi varoa Abbyn seurassa, jos tälle linjalle lähdettiin.

He pääsivät ulos koulusta, jolloin matka jatkui hiekkapolkua pitkin kohti urheilukenttää. Täytyi myöntää, että Abbyn kengillä oli nyt vaikeampi pysyä pystyssä, mutta hyvin se näytti kuitenkin vielä sujuvan.
"Nooo, Björn Ruotsista. Mites sun naisrintamas?" Abby esitti sitten aivan viattoman kysymyksen ja siirsi katseensa vieressä kävelevään miehenalkuun.
"Varmasti sulla on ollut jotain hoito-" rokkari ehti puhella, kunnes epätasainen korko upposi pieneen kuoppaan, jolloin Abbyn jalka vääntyi ja tyttö tömähti vasten Björniä. Tai no, osui toisen kylkeen ja siitä Abby oli jo kaatumassa nenälleen maahan.
Tappokorot, todellakin.