I've never gone with the wind, just let it flow

// vapaasti mukaan :----)

Ruokalassa oli ihmisiä tungokseksi asti, minkä saattoi ehkä laskea harvinaisuudeksi. Vilkaisu ulos ikkunoista kertoi, ettei ilma ollut aurinkoinen kuten tavallisesti, vaan harmaat pilvet olivat valloittaneet taivaan ja raskaat pisarat piiskasivat maata. Kukaan koulun oppilaista ei viihtynyt tuolla säällä ulkona, joten sisätilat oli valloitettu, ruokalaa myöten. Yksikään cheerleader ei ollut halukas uhraamaan täydellistä kampaustaan, täydellistä meikkiään ja täydellisiä vaatteitaan juostakseen täydelliselle autolleen ja ajaakseen lähikahvilaan Dusty’siin nauttimaan rasvattoman laten useiden ystävättäriensä seurassa. Ne olivat valloittaneet ruokalan keskimmäisen pöydän salaattilautasineen ja kertoivat toisilleen kuumimpia juoruja, arvostelivat nörttejen rumuutta ja ihailivat urheilijapoikien komeutta.

Vaaleahiuksinen tavistyttö Sienna Knight seisoi ruokalan ovilla hämillään. Missään ei näkynyt vapaata pöytää tai rauhallista nurkkausta, johon hän olisi voinut mennä istumaan yksikseen. Vehnänvaaleat kutrit lepäsivät tytön siroilla hartioilla laineilla ruskeiden silmien yrittäessä haravoida ruokalasta vapaata paikkaa. Hänen olisi tehnyt mieli vain kääntyä kannoillaan ja lampsia pois, mutta vaativaa kurinaa pitävä vatsa oli eri mieltä. Aulasta olisi saanut automaateista suklaapatukan riistohintaan, mutta se ei kovin paljoa mahanpohjalla lämmittänyt – ja kaiken lisäksi kun Sienna oli viimeksi kävellyt aulan poikki, olivat nojatuolit olleet varattuina suosittujen ja urheilijapoikien toimesta, eikä taviksella ollut aikomustakaan kävellä siitä toista kertaa ohi. Hän mieluummin pakenisi kirjastoon rouva Sternin vahtivan silmän alle. Ei sillä, että tyttö olisi voinut sanoa erityisemmin nauttivansa kirjastonhoitajan tuijotuksesta – itse asiassa se oli lähinnä pelottavaa ja tuon läpitunkeva tuijotus sai Siennan ihon menemään kananlihalle, mutta kun hän meni kauimmaiseen nurkkaan ja piiloutui hyllyjen väliin uppoutuen johonkin kirjaan, hän ei edes kiinnittänyt asiaan huomiota.

Juuri samalla hetkellä, kun Sienna oli poistumassa ruokalan ovilta notkumasta mennäkseen kirjastoon, hänen mahansa päästi uuden murahduksen. Aamupala oli jäänyt välistä sen vuoksi, ettei hän ollut muistanut käydä illalla kaupassa. Äiti oli käymässä Phoenixissa ystävättärensä luona, Alec ei tiennyt mitä kaikkea kaupasta piti tuoda ja unohtaisi joka tapauksessa jotain vaikka Sienna olisi tuolle ostoslistan kirjoittanut, ja mummoaan hän ei viitsinyt edes pyytää vaivautumaan. Niinpä jääkaappi – ja kaikki muutkin kaapit – olivat loistaneet aikalailla tyhjyyttään, joten tyttö oli tyytynyt yhteen jugurttiin. Eikä se ollut kovin kauaa mahassa lämmittänyt.

Huokaisten tummanpunaiseen toppiin, lyhyeen ruskeaan huppariin ja mustiin pillifarkkuihin sonnustautunut tyttö käveli lyhyen jonon jatkoksi, ottaen eteensä tarjottimelle lasin vettä, salaattia, hieman itse pääruokaa ja leivän. Aivan liian pian hän astui pois jonosta ja joutui tuijottelemaan epätoivoisena ympärilleen. Mihin hän uskaltaisi istua ilman, että joutuisi heti pilkan kohteeksi? Jalkateriä peittävät mustat tennarit osuivat ruokalan lattiaan tytön ottaessa muutaman epävarman askeleen pöydän suuntaan, jossa näytti istuvan joitakin ihan kivan näköisiä tyyppejä.
Askeleet pysäytettiin kuin seinään, kun Siennalta loppui rohkeus. Ei hän yksinkertaisesti viitsinyt mennä kysymään, saisiko hän istua johonkin pöytään. Se oli noloa, eikä hän halunnut nolata itseään. Mutta ei hän kyllä voisi tähänkään jäädä seisomaan koko loppupäiväksi.

[[Huu, eka peli tällä hahmolla, joten saattaa olla vähän vielä hakusessa :S]]

Aaren Ainsworth ei juurikaan kiinnittänyt huomiota ympäröivään maailmaan astellessaan sisälle ruokalan ovista. Kännykkä oli varastanut tuon täyden huomion pojan keskittyessä kirjoittamaan viestiä perheenjäsenelleen; aikaeron vuoksi hänen perheensä otti häneen yleensä yhteyttä juuri silloin, kun hän oli koulussa. Tänään yhteydenotto oli sentään sattunut ruokatunnille, joten Aaren sai vastattua heti eikä vasta myöhemmin. Ei sillä, että hän itse olisi halunnut perheenjäsenilleen siltä seisomalta aina vastata, mutta varsinkin hänen äidillään oli tapana lähettää viestinsä uudelleen, mikäli vastausta ei heti kuulunut.
Poika liittyi ruokajonoon ja antoi katseensa hetkeksi irrota puhelimen näytöstä. Pieni hämmennys valtasi tuon mielen, sillä ruokala oli harvinaisen täynnä tänään. Jopa ylimpään kastiin kuuluvia neitosia istui ruokalan keskipöydässä, mikä ei ollut aivan jokapäiväinen näky. Syy tähän löytyi kuitenkin ikkunasta ulos katsomalla. Jee, sadesää. Aarenin ilme synkkeni hieman; hänen pitäisi tänään kävellä kotiin. Piti siis vain toivoa, että sää selkenisi ennen kuin hänen tuntinsa päättyisivät. Nuorukaisen keskittyminen kääntyi taas puhelimeen sen tärähtäessä hieman uuden viestin merkiksi. Viestiä lukiessaan poika otti itselleen tarjottimen ja latoi annoksen kyytiin samalla kun alkoi naputella vastausta.

Kun Aaren oli saanut tarjottimensa täyteen poika nappasi sen toiseen käteensä ja yhä viestiä naputellen tuo lähti kävelemään peremmälle ruokalaan. Valitettavasti hänen olisi kannattanut katsoa eteensäkin, sillä nuorukaisen matka tyssäsi yhtäkkiä, kun hänen tarjottimensa törmäsi keskellä lattiaa seisoskelleen tytön selkään. Aarenin onneksi tuon kävelyvauhti oli ollut lähinnä matelua, sillä kovempi tärsky olisi saattanut koitua kohtalokkaaksi; nyt hänen lasinsa vain läikäytti hieman vettä yli. Poika tunki puhelimen kiireesti harmaiden farkkujensa taskuun ja kohdisti huomionsa tyttöön, johon oli törmännyt.
"Anteeksi kauheasti, en katsonut eteeni", tuo pahoitteli ja rypisti aavistuksen otsaansa. Muihin törmäileminen oli suoraan sanottuna aika noloa, mutta onni onnettomuudessa, tyttö ei ainakaan Aarenin tietojen mukaan kuulunut koulun kermaan. Siitäkös vasta huuto olisi syntynyt, jos hän olisi taklannut cheerleaderin tarjottimellaan.
"Toivottavasti mitään ei läikkynyt vaatteillesi", poika jatkoi (sillä tytöille vaatteet tuntuivat merkitsevän hyvin paljon) ja siristi hieman silmiään katsoessaan tytön vaatteet läpi. Hän ei muistaakseen ollut ollut toisen kanssa aikaisemmin missään tekemisissä, mikä tosin ehkä johtui siitä, että tyttö oli kai häntä vuotta tai paria nuorempi.

Tönäisy selässä sai Siennan havahtumaan epätoivoisista ajatuksistaan, tarjottimen heilahtaessa hieman eteenpäin, tytön pelastaessa viime hetkellä toisella kädellään tarjottimen laidalle liukuneen vesilasin. Kuka tahansa muu ei olisi hätkähtänyt niin rajusti pientä tönäisyä – sehän oli ihan normaalia näin isossa koulussa, että joutui välillä kosketuksiin jonkun kanssa tuuppauksen muodossa, mutta Sienna hätkähteli pieniäkin kosketuksia ollessaan ajatuksissaan.
Tämä tästä vielä puuttuikin, että hän joutui jonkun urheilijan yliajamaksi. Vaalea tyttö oli tiennyt, ettei ollut hyvä idea jäädä seisomaan keskelle ruokalaa, mieluummin hän olisi vaikka sitten mennyt istumaan jonkun muun kanssa samaan pöytään kuin törmännyt johon kuhun. Ja silti hän oli vain jäänyt tuijottamaan paikalleen kuin pahinkin idiootti.

"Anteeksi kauheasti, en katsonut eteeni."

Tyttö hätkähti miespuolisella henkilölle kuuluvaa ääntä, kääntyen hyvin, hyvin hitaasti ympäri, yrittääkseen viivyttää häneen törmänneen henkilön kohtaamista. Sienna ei oikein tiennyt mitä hän odotti, jotakin kolme metristä valtavaa lihaskönttiä vai jotakin muuta – tosin tuskin urheilijat olisivat häneltä pyydelleet anteeksi, varmaan erehtyi henkilöstä...
Lopulta ruskeat silmät tuijottivat hivenen hätääntyneinä tummahiuksista poikaa, joka ei kaikeksi onneksi näyttänyt kovin vihaiselta. Eikä kyllä pilkkaavaltakaan, ainakaan Siennan mielestä – ja omasta mielestään hän osasi melko hyvin lukea ihmisten ilmeitä.
"... Itsehän minä seisoin keskellä tietä", Sienna mutisi omien tennareidensa kärjille havahtuessaan tuijottamasta poikaa. Yhtäkkiä ruokalan lattia tuntui kovinkin kiinnostavalta tuijotuksen kohteelta.

Pojan jatkaessa puhettaan Sienna kohotti varovasti katseensa ja vilkaisi vaaleiden hiuksiensa alta toista, silmäillen sitten vaatteitaan sen minkä niistä näki.
"En usko. Et läikyttänyt mitään", Sienna totesi hyvin pienen, epävarman hymyn kohotessa tytön toiseen suupieleen.
"Tai siis et ainakaan minun päälleni..."

Tyttö ei näyttänyt suuttuvan, mikä oli Aarenin kannalta toki hyvä asia. Häntä ei kauheasti viehättänyt ajatus joutumisesta koko ruokalan huomion kohteeksi, jos tyttö olisi päättänyt nostaa haloon tapahtuneesta. Toinen oli kuitenkin selvästi sen verran fiksumpaa sorttia, ettei normaali törmäily saanut tätä repimään pelihousujaan. Tilanne saattaisi olla hyvinkin erilainen, jos tuon tilalla olisi kermalainen.
"Kyllä se silti oli minun vikani. Ei pitäisi keskittyä puhelimeen tällaisessa paikassa...", Aaren hymähti tytön yrittäessä ottaa osan tapahtuneesta omille harteilleen. Eihän tuota voinut syyttää siitä, ettei Aaren ollut tajunnut katsoa eteensä.

Aarenin katse kääntyi tuon omaan rintamukseen tytön todetessa, ettei hän ollut läikyttänyt mitään tämän päälle. Omia vaatteitaan poika ei ollutkaan vielä tsekannut läpi, mutta toisaalta hänellä oli päällään musta neule, joten vaikka siihen olisi vettä roiskunut, ei sitä varmastikaan olisi erottanut.
"Selvisimme siis molemmat ilman tapaturmia tästä", nuorukainen totesi tultuaan siihen tulokseen, ettei hänkään ollut saanut mitään päälleen. Parempi niin. Tuo käänsi katseensa takaisin tyttöön ja tutkaili tuota hetken katseellaan; tyttö vaikutti aika ujolta, mikä toisaalta ei ollut erityisen huonokaan luonteenpiirre. Ujot vaan tuppasivat jäämään itsevarmuutta puhkuvien cheerleaderien jalkoihin. Toisaalta kerma tuntui polkevan ilolla kaikki jalkoihinsa. Aaren otti askeleen sivulle itseään päätä pidemmän urheilijan rymistellessä hänen ohitseen tarjottimineen. Kieltämättä oli melko ikävää, että sadesää sai kerman jäämään koululle. Aurinkoisina päivinä ruokalassa sai syödä rauhassa ja istumapaikkojakin riitti. Toisin kuin tänään.
"Istumapaikan löytäminen saattaakin olla vähän haasteellisempaa tänään", Aaren totesi lähinnä jotain sanoakseen ja antoi katseensa kiertää ympäri ruokalaa. Kaikissa pöydissä näytti istuvan joku, mutta hänen tuttavansa loistivat poissaolollaan. Niin no, nörttien ei välttämättä ollut kauhean turvallista hengailla samassa tilassa suuren kermajoukon kanssa. Poika huokaisi aavistuksen turhautuneena ja päätti luopua paikan metsästyksestä hetkeksi. Kyllä hän mahtuisi jonnekin istumaan viimeistään siinä vaiheessa, kun ruokatunti lähenisi loppuaan. Nuorukaisen huomio palasi tyttöön.
"Olen muuten Aaren", tuo esitteli itsensä, kun kerta oli päässyt jo keskustelussa alkuun. Ja nimen kertominen nyt muutenkin kuului kohteliaisiin käytöstapoihin.

Sienna vain mutisi jotakin epäselvää vastaukseksi toisen sanoihin – hänellä ei ollut aikomustakaan ruveta inttämään siitä, kenen vika se oli ollut, että toinen oli melkein teilannut hänet. Tai siis vain melkein, eihän se ollut ollut kuin vain pieni töytäisy. Jos poika oli sitä mieltä, että se oli hänen vikansa, niin siinäpähän olkoon sitä mieltä. Vaaleakutrinen tyttö piti silti päänsä sisällä oman mielipiteensä ja sätti itseään siitä, että oli ollut typerä ja jäänyt seisomaan keskelle ruokalan käytävää kaikkien tukoksi ja aiheuttanut itselleen harmeja.

"Joo", Sienna hymähti pehmeästi vastaukseksi tummahiuksisen nuorukaisen sanoihin, kohentaen samalla tarjottimen asentoa käsillään. Ruskeat silmät katsahtivat ohimennen törmäilijään, mutta pian Sienna käänsi katseensa muualle, tuntien poskiensa kuumotuksen, kun oli laittanut merkille toisen tutkailevan itseään. Tämän takia hän vältteli muihin törmäilemistä viimeiseen saakka – silloin joutui viimeistään huomatuksi, ainakin sen kohdalta, joka oli törmännyt. Eikä hän pitänyt huomiosta, eikä siitä, että häntä katseltiin arvioivasti. Tuntui aina siltä, että noiden päiden sisällä liikkui pelkkiä negatiivisia asioita: pitivät häntä nörttinä, typeränä hikipinkona, hiljaisena hissukkana, nössönä, idioottina... Sienna jatkoi listaa päänsä sisällä loputtomiin, ennen kuin joutui astahtamaan sivuun kaksimetrisen koripalloilijakorston lähestulkoon kävellessä hänen päältään – tai pikemminkin juosta, ilmeisesti jätkällä oli suurikin kiire huutosakkilaisten flirttailevasti hymyilevän porukan luo.

Tytön ajatukset keskeytettiin, kun nuori mies vaati huomiota itselleen puhumalla jälleen. Sienna hämmentyi, sillä toinen oli varmaan ensimmäinen ihminen, joka puhui hänelle. Tai okei, kyllä hänelle oltiin puhuttu, mutta yleensä se oli ollut pelkkää halveksuvaa sähinää jonkun kermaan kuuluvan osalta, jonka tiellä Sienna oli sattunut vahingossa seisomaan. Sen sijaan hän tunsi useasti selässään ne pisteliäät ja toinen toistaan halveksuvammat katseet, joita hän toisinaan sai osakseen kermalaisilta. Silloin, kun hän ei pystynyt yksinkertaisesti vain sulautumaan seinään. Kuten viimeksi liikuntatunnilla. Hän oli ollut parempi telinevoimistelussa kuin useimmat muut – monen vuoden baletin harrastamisesta on paljon etua tasapainottelun ja kaiken muun suhteen – eivätkä samalla liikuntatunnilla olleet tytöt olleet kovin mielissään.

"Niin... Niin taitaa olla", myötäiltiin toisen sanoja, katseen taas kiertäessä ruokalaa, hakien tyhjää pöytää. Tuloksetta, kuten edelliselläkin kerralla. Hemmetin sade, oliko sen juuri nyt pakko iskeä. Miksei se voinut alkaa vasta muutaman tunnin päästä?
Tarjotin tuettiin yhden käden varaan, toisen käden käydessä sipaisemassa vaaleita, silmille valahtaneita hiussuortuvia korvan taakse.
"Tuota... Minä olen Sienna", tyttö sanoi kohottaen ensimmäistä kertaa katseensa kunnolla Aareniksi esittäytyneeseen poikaan. Tällä kertaa hän katsoi kauemminkin kuin kaksi sekuntia ja kesti koko ajan muuttumasta helakan punaiseksi. Sienna tunsi olonsa edelleen vaivaantuneeksi seistessään keskellä ruokalaa kaikkien ihmisten tukkeena ja törmäiltyään tämän Aarenin kanssa ja...

Tyttö vaikutti olevan ujompi kuin Aaren oli ensivaikutelman perusteella arvellut tämän olevan, sillä tuo ei juurikaan katsonut Aareniin päin, mikä hitusen kyllä haittasi kontaktin saamista toiseen. Aaren ei kuitenkaan antanut tämän lannistaa itseään, sillä ujot olivat yleensä myös mukavia, kunhan näihin vähän tutustui ensin. Ja ei hänellä nyt muutakaan seuraa ollut, joten miksei hän jututtaisi siis tyttöä enemmänkin.
Tyttö esitteli itsensä Siennaksi ja jopa katsoi hetken Aareniin päin niin, että poika ehti tarkastella tämän kasvoja tarkemmin. Ei näyttänyt tutulta, joten tyttö oli siis täysin uusi tuttavuus hänelle. Valitettavasti vain uusien tuttavuuksien kanssa oli aina hitusen hankalaa keksiä mitään puhuttavaa. Aaren itse oli aika hidas syttymään uusille henkilöille, joten hänen sanavarastonsa löi hetken aikaa täysin tyhjää. Mistä hänen olisi sopivaa jutella juuri tapaamansa, vuotta nuoremman tytön kanssa, johon oli törmännyt tarjottimellaan? Poika katsahti ympärilleen jotain puheenaihetta etsien, ja hänen silmänsä osuivat pöytään, jossa istuneet ruokailijat olivat juuri nousemassa ylös. Pöytä oli vielä sopivasti melko kaukana kermalaisten valtaamilta alueilta, joten se vaikutti juuri ideaalilta paikalta Aarenille.
"Tuolta taitaa juuri vapautua pöytä. Haluatko liittyä seuraani?" Poika tiedusteli Siennalta ja soi pienen kysyvän hymyn tytölle, ennen kuin vastausta odottamatta lähti tarjottimineen pujotelemaan ruokalan läpi kohti vapautunutta pöytää. Toivon mukaan kukaan muu ei ollut vielä iskenyt silmiään vapaaseen pöytään, sillä Aaren ei haluaisi alkaa kisata pöydästä.

Aarenin onneksi pöytä jopa säilyi vapaana siihen asti, kunnes hän saavutti sen. Poika laski tarjottimen pöydälle ja istuutui sitten alas hivenen tyytyväisenä siitä, että oli löytänyt tyhjän pöydän. Muiden seuraan änkeäminen olisi ollut tavattoman hankalaa, sillä harva suostui syömään nörttien kanssa samassa pöydässä. Se jos mikä oli typerää, mutta minkäpä Aaren sille voi.
Poika nosti vesilasin huulilleen ja keskittyi sitten havannoimaan, oliko Sienna seurannut häntä tai aikoisiko tyttö ylipäätänsäkään liittyä hänen seuraansa.

Vehnänvaaleapäinen Sienna seisoi jokseenkin avuttoman oloisena yhä paikallaan. Tytöllä oli sellainen tunne, että hänen kuuluisi tässä vaiheessa sanoa jotain, mutta koska hän ei keksinyt mitään järkevää eikä viitsinyt puhua täysin merkityksettömiä, typeriä asioita, tyytyi hän seisomaan tuppisuuna. Ja sekunti sekunnilta ja hetki hetkeltä Siennasta tuntui yhä enemmän siltä, että olisi järkevämpää sanoa vaikka jotakin tyhmää, kuin olla hiljaa, aivan kuin sanalaskun mukaan kissa olisi vienyt hänen kielensä. Kyllä hän nyt puhua osasi, ei siitä ollut kysymys. Kysymys oli siitä, kehtaisiko hän sanoa mitään. Ja kun kyse oli Sienna Knightista, vastaus oli hyvin ilmeisesti ja ennalta-arvattavasti kielteinen. Hän oli huono ottamaan kontaktia muihin ihmisiin, koska hän vältti sitä kaiken halveksunnan ja kiusaamisen pelossa ja vielä huonompi hän oli keksimään minkäänlaista jutun juurta henkilön kanssa, joka oli hetki sitten iskenyt tarjottimen hänen selkäänsä.

Juuri kun Sienna oli avaamassa suunsa toivottaakseen hyvät päivänjatkot ja luikkiakseen karkuun (vaikka sitten vieden ruuan biojätteeseen ja poistuen koko hemmetin ruokalasta), Aaren oli bongannut jostakin tyhjän pöydän. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Siinä oli, että tummatukkainen poika pyysi häntä mukaansa.
Hetken suklaanruskeat silmät näyttivät luultavasti säikähtäneiltä, mutta yhtä pian ne muuttuivat ujoiksi. Oli ihan kiva, että Aaren oli pyytänyt häntä istumaan kanssaan, mutta koska Sienna oli nössö, hänen listansa kärjessä oli tällä hetkellä kaikki muu kuin lounastaminen mukavan ja suloisen pojan kanssa. Mutta toinen oli ollut hänelle kiltti ja vaikutti mukavalta, eikä lainkaan sellaiselta kuin useimmat kermaan kuuluvat pojat.

Tytön vielä pyöritellessä satoja erilaisia toimimisvaihtoehtoja päässään, Aaren oli ehtinyt jo kadota paikalta. Ruskeat silmät haravoivat ruokalassa olevaa ihmispaljoutta säikkyinä, hän oli taas ajatellut liikaa ja toiminut liian hitaasti ja nyt kadottanut Aarenin.
Huojennus täytti balleriinan tuon huomatessa pojan loittonevan selän hieman kauempana, Siennan lähtiessä kipittämään perään. Hänen pitäisi päästä johonkin alas istumaan ja syömään ja Aarenin seura vaikutti tuplasti mukavammalta ja paremmalta vaihtoehdolta kuin yhdenkään muun ruokalassa olijan.
Sienna laski tarjottimensa vastapäätä Aarenia, katsoen tätä pienoisen hymyn kivuttua tytön huulille.
"Kiitos kun pyysit minut seuraan… Täältä on vähän hankala löytää vapaita paikkoja ja... ei oikein tiedä, kenen viereen uskaltaa istua", tyttö puhui istuutuessaan alas. Tämä oli edistystä, hän oli muodostanut kokonaisia lauseita änkyttämättä kertaakaan.
Käsi tarttui metalliseen haarukkaan, Siennan pyöritellessä sitä hetken mietteliäästi kädessään, ennen kuin tyttö otti haarukallisen ruokaa suuhunsa, pureskellen sen hitaasti ja nielaisten.
"Oletko sinä uusi vai... tai siis, en ole aiemmin nähnyt sinua?" Sienna sanoi lopulta kohottaen ruskeiden silmiensä katseen pöydän pinnasta vastapäätä istuvaan Aareniin.

Aarenin kasvoille levisi pieni hymy kun hän huomasi Siennan liittyvän seuraansa. Oli kyllä ihan mukava tietää, että tyttö sieti häntä ainakin sen verran että pystyi istumaan samassa pöydässä hänen kanssaan. Se nimittäin olisi saattanut vähän kirpaista, jos tyttö olisi häipynyt jonnekin muualle.
"Nah, kyllä minäkin syön mielummin seurassa kuin yksin", Aaren totesi ja heilautti kättään vähättelevästi Siennan kiitellessä häntä. Niin, olihan hänellä tässä oma lehmä ojassa, sillä yksin syöminen tosiaan oli aika tympeää. Poika veti tuoliaan hieman lähemmäs pöytää ja keskittyi hetkeksi ruokaansa, joka ei tosin näyttänyt eikä maistunut kauhean herkulliselta. Salaatin hän oli suosiolla jättänyt pois (koska oli allerginen hedelmille eikä muutenkaan tykännyt viherkasveista), joten hänen annoksensa oli varsin yksipuolinen. Mutta oli hän tähänkin asti pärjännyt koulun ruuilla, joten eiköhän hän tänäänkin jaksaisi loputkin tunnit kahlata läpi.

Aaren kohotti hieman kulmiaan ja käänsi katseensa Siennaan tuon tiedustella, oliko hän mahdollisesti uusi oppilas. Niin no, eiväthän he olleet ennen olleet missään tekemisissä toistensa kanssa, joten ei ollut ihmekään, jos tyttö luuli häntä uudeksi.
"No minä opiskelen täällä kyllä jo kolmatta vuotta, eli en nyt uudeksi menisi itseäni väittämään", poika totesi ja hymyili jokseenkin kuivasti. Okei, hän oli nörtti eikä nörtteihin juurikaan kiinnitetty huomiota, eikä Aaren oikeastaan kaivannutkaan sitä. Siitä huolimatta oli kyllä hivenen hätkähdyttävää, että joku, jonka kanssa he olivat jo toista vuotta opiskelemassa saman katon alla, luuli häntä uudeksi oppilaaksi. Oliko hän todellakin niin näkymätön kaikille muille klikeille? No kieltämättä hän kyllä vältteli ylimääräistä huomiota parhaansa mukaan ja vietti koulussa aikaansa vain pakollisten tuntien verran. Eikä hän välitunneillakaan yleensä hengannut siellä missä muut. Joten eipä ollut ihme, ettei hänen olemassaolostaan tiedetty yhtään mitään.
"Mutta en siis kyllä ihmettele, jos et ole aikaisemmin noteeranut minua, sillä me emme ole tainneet olla missään tekemisissä aikaisemmin toistemme kanssa", poika jatkoi ja kohautti hieman olkiaan. Näin isossa koulussa nyt ei muutenkaan oppinut tuntemaan kaikkia kolmenkaan vuoden aikana, eikä hänkään voinut sanoa, että olisi Siennan olemassaolosta ollut aikaisemmin tippaakaan kiinnostunut. Kyllä hän varmaan olisi kadulla tunnistanut, että tyttö oli samassa koulussa, mutta se siitä.

// kauheeta mitä ajatusvirheitä mulla on ;S nyt hävettää.

Vesilasi kohotettiin huulille ja siitä siemaistiin lyhyesti, mutta Aarenin ilmoitettua opiskelevansa jo kolmatta vuotta Astonissa Sienna vetäisi nesteet väärään henkeen ja köhi hetken tuntien poskiensa lehahtavan punaiseksi. Hän oli muotoillut kysymyksensä aivan päin honkia, sillä hänhän itse oli uusi. Ruskeat silmät katsahtivat häpeillen vastapäätä istuvaan poikaan tytön keskittyessä sitten tuijottamaan ruokalautastaan. Hitto, hän oli onnistunut tyrimään jutun heti alussa. Aaren piti häntä varmaan täytenä idioottina.
"Ei kun siis tarkotin, että minä olen uusi", Sienna korjasi tunkien suunsa täyteen ruokaa välttyäkseen enemmältä puhumiselta. Ei hän nyt tavallisesti ihan näin toivoton tapaus ollut…
"Tai siis aika uusi", jatkettiin hiljaisuuden jälkeen tytön saatua nieltyä ruoat alas. Hän oli varmasti jo nyt antanut itsestään typerän kuvan Aarenille.
"Minulla meni ajatukset ristiin", Sienna yritti vielä korjata tilannetta kuulostaen jopa omiin korviinsa erittäin säälittävältä. Ei ihme, että kaikki katsoivat häntä ylen.

Lisää ruokaa lapettiin suuhun, ruskeiden silmien tutkaillessa ruokalassa vellovaa väenpaljoutta. Sienna tiesi, että taas olisi aika sanoa jotain, mutta hänen ideansa olivat lievästi sanottuna vähissä.
Muutaman minuutin aikana Sienna meinasi pudottaa haarukkansa, kaataa vesilasinsa, keikauttaa tuolinsa nurin ja huitaista tarjottimen lattialle. Lopulta vaaleahiuksinen ei osannut muuta kuin tuijottaa Aarenia hyvin säälittävä ilme kasvoillaan, punan hehkuessa tytön poskilla.
"Sovitaanko, että sitten kun nousen tästä pöydästä, sinä unohdat, että ylipäätään istuit kenenkään säälittävän tytön kanssa ruokalassa?" Sienna mutisi hymyillen häpeillen Aarenille. Hänen mahdollisuutensa hyvän ensivaikutelman tekemiseen ensimmäiselle ihmiselle, joka vaikutti edes puoliksi mukavalta, olivat valuneet täysin hukkaan, joten oli kai edes turha enää yrittää saada annettua hyvää kuvaa itsestään. Ainakin vähemmän noloa, kuin minkä oli jo ehtinyt tummatukalle antaa. Pitäisi kai vain pelastaa, mitä pelastettavissa oli... Eli toisin sanoen ei oikein mitään.

[[Ai no emmä huomannu mitään? : D]]

Aaren katsahti toista huolestuneena tuon vetäistessä vettä henkeen ja köhiessä sitä pois. Sienna näytti reagoivan melko vahvasti asioihin, mikä toisaalta oli ihan suloinen piirre. Mutta ei tuon silti olisi tarvinnut veteensä tukehtua vain koska oli erehtynyt. Aaren kohotti hieman kulmiaan tytön selittäessä, että tuo olikin itse asiassa itse aika uusi ja oli vain mennyt sanojensa kanssa solmuun.
"No, sellaista sattuu", poika totesi ja sai aika hyvin pidettyä ilmeensä kurissa, vaikka hänen suupielensä vähän nykivätkin. Ei sillä, että häntä olisi se naurattanut, että tyttö oli mennyt niin totaalisen sekaisin sen suhteen mitä oli aikonut sanoa, vaan... no oikeastaan juuri se häntä huvitti. Ei millään pahalla tietenkään, mutta virhe vain vaikutti olleen niin sponttaani ja kaikkea, että se väkisinkin hymyilytti Aarenia.
Aarenin huvittuneisuus kuitenkin laantui pian, sillä Sienna näytti menneen jokseenkin tolaltaan virheensä myötä. Tämä sai pojan pohtimaan, arasteliko Sienna hänen seuraansa vai mistä tytön hermostuneisuus johtui? Toisaalta, ehkä tuo vain oli luonteeltaan sellainen, ettei oikein osannut olla vieraiden seurassa? Miten tahansa, sehän tarkoitti joka tapauksessa sitä, että Aaren oli jostain syystä vaikeasti lähestyttävä tai Sienna ei jostain muusta syystä viihtynyt hänen seurassaan. Tämä sai pojan oman itsetunnon horjumaan hetkeksi. Ehkä hän ei ollut mikään mister maailman mukavin heti tutustumisen ensimetreillä, ja hän kyllä tiesi sen itsekin, mutta ei häntä nyt olisi tarvinnut arastellakaan.
Pian Sienna pyysi, että Aaren unohtaisi heidän ruokailleen yhdessä. Tämä sai pojan kohottamaan kulmiaan, sillä ei hän nyt Siennaa säälittävänä pitänyt. Jos oli ujo luonteeltaan niin sitten oli, eikä sille oikein mitään voinut. Lisäksi oli varsin ikävää, että tyttö piti itseään säälittävänä.
"Enhän minä voi unohtaa mitään sellaista, mitä ei ole tapahtunut", Aaren totesi ja toivoi olevansa tarpeeksi rohkaiseva. Hänestä olisi kyllä kurjaa, mikäli Siennalle jäisi ikävä maku tästä, sillä tyttö vaikutti ihan mukavalta.
"Tai siis... en minä sinua säälittävänä pidä tai mitään", poika jatkoi ihan vain selventääkseen kantaansa. Ehkä hän saisi mielipiteensä edes jotenkin perille, ettei tytön tarvitsisi lähteä pelätessään Aarenin pitävän tätä säälittävänä tai jotain. Toisaalta Aaren ei voinut käsittää, miksi Siennaa ollenkaan kiinnostaisi, mitä Aaren tuosta ylipäätänsä ajattelisi. Hänhän oli vain pahainen nörtti, ja vaikka hän jostain syystä pitäisikin tyttöä säälittävyyden huippuna, ei sillä olisi vaikutusta yhtikäs mihinkään.

// ah, parempi vain ettet :-------D

"Ai."

Ainoa mitä Sienna sai sanottua vastaukseksi Aarenille, olivat säälittävät kaksi kirjainta. Ja toinen vielä kehtasi väittää, ettei hän ollut säälittävä? Pellavapää ei kuitenkaan ollut vastaan väittävää tyyppiä, joten antoi asian olla. Parempihan se vain oli, jos toinen ei pitäisi häntä nolona ja säälittävänä. Tosin Sienna jaksoi kuitenkin epäillä, että Aaren vain kohteliaisuuttaan sanoi niin.
Minkä hän sille mahtoi, että toinen oli söpö, ja söpöt kundit eivät yksinkertaisesti puhuneet näkymättömälle tavistytölle, jonka joku samalla tunnilla käyvä saattoi tietää Sienna Knightiksi?
Monesti ballerina oli miettinyt, miksei häntä ollut klikitetty nörtteihin. Hän ei vain yksinkertaisesti ollut tarpeeksi lahjakas. Hän oli liian surkea noteerattavaksi edes läksyjen teko apuna.
Noh, tyttösellä on huono itsetunto.

"Ai", toistettiin uudemman kerran, tällä kertaa ehkä hieman edellistä kuuluvammin.
"No se on... kiva", Sienna totesi sitten, hymyillen suloisesti, joskin vieläkin ujosti Aarenille, ennen kuin kääntyi hetkeksi ruokansa puoleen, ottaen jälleen kulauksen vesilasistaan, tällä kertaa tosin tukehtumatta siihen.
"Mitä sinulla on seuraavaksi?" Sienna tiedusteli keksimättä mitään järkevämpääkään sanottavaa, joten tyytyi siihen ilmeisimpään – kouluun. Siitä löytyi yleensä aina jotakin keskustelun aihetta, vaikkei se välttämättä mikään maailman mielenkiintoisin aihe ollut. Tai olisihan hän voinut typeränä sanoa jotakin, kuten ’kurja sää tänään’, mutta se nyt olisi ollut vielä tylsempää kuin koulusta puhuminen.

Suklaanruskeat silmät katselivat pää vain aavistuksen verran kallellaan varmaan toista kertaa kunnolla Aarenia. Toinen oli pitkä, sen Sienna oli pistänyt jo merkille pojan törmättyä tarjottimineen häneen. Hiukset näyttivät jopa mustilta, mutta nyt, kun ruokalan lamppu valaisi niitä hieman paremmin, saattoi niissä erottaa ruskean häivähdyksen. Ja ruskeat olivat silmätkin.
Eihän Aaren välttämättä mikään lihaskimppu ollut, mutta Siennan mielestä suloinen. Ja tavistytön omat ajatukset saivat tuon punehtumaan, mutta tällä kertaa katseen ei sentään annettua uida edessä olevassa ruuassa, vaan käännettiin vain hieman sivummalle, kuin siellä olisi ollut jotakin kiinnostavaakin. Eihän siellä todellisuudessa ollut mitään, vain ruokalan typerän värinen, vaaleanturkoosi seinä. Ja ikkuna, jota pisarat piiskasivat rytmikkäästi.

Ilmeisesti Aaren oli sanonut oikeat sanat, sillä Sienna jopa hymyili hänelle. Poika vastasi tuon hymyyn pienellä virnistyksellä ja keskittyi taas hetkeksi ruokaansa. Ehkä he nyt saisivat jonkin näköistä keskusteluakin aikaiseksi, kun Aaren oli tehnyt selväksi, ettei pitänyt tyttöä vähääkään säälittävänä. Itse asiassa Aarenia myös kiinnosti tietää, millaisen persoonan tuo ujous kätki alleen, joten jos tyttö nyt tuosta vähänkin rohkaistuisi, juttelisi hän kyllä hyvin mielellään tämän kanssa.
Pian Sienna tiedustelikin, mitä Aarenin lukujärjestyksessä oli vuorona seuraavana. Koulusta puhuminen oli kyllä ihan okei aihe, sillä siitä molemmilla olisi taatusti sanottavaa ja mielipiteitä. Lisäksi se oli tarpeeksi neutraali aihealue, joten väärien sanojen sanomisen mahdollisuus oli melkoisen pieni. Poika käänsi katseensa toiseen ja hörppäsi hieman vettä ennen kuin avasi suunsa.
"Italiaa", tuo totesi lyhyesti, mutta jatkoi pienen mietintätauon jälkeen, "ei kuulu lempiaineisiini, mutta kieliä nyt on aina hyvä osata". Aaren kohautti olkiaan jokseenkin välinpitämättömästi sanojensa jälkeen; ei hän oikeastaan tiennyt, tulisiko koskaan tarvitsemaan kyseistä kieltä elämänsä aikana, mutta ei sen osaamisesta nyt haittaakaa olisi. Vähän samoin perustein hän oli ottanut myös espanjan valinnaisaineekseen, joskin se oli myös melko hyödyllinen kieli globaalisti ajatellen. Joka tapauksessa hän ei voinut sanoa, että olisi varsinaisesti pitänyt kielten opiskelemisesta, vaikka hyvän kielipään omasikin.
"Pidän enemmän realiaineista", poika päätyi kertomaan ihan vain siksi, ettei keskustelu täysin menisi pelkäksi kyselemiseksi ja vastaamiseksi. Ja kuitenkin he myöhemmin päätyisivät kyselemään toisiltaan, mistä aineista pitivät ja mistä eivät, joten kai sen vosii hoitaa jo tässäkin vaiheessa saman tien pois alta.
"Entä sinulla? Seuraavaksi siis", Aaren heitti kysymyksen takaisin toiselle ja katsahti tätä kysyvästi. Samalla hän yritti arvioida ihan vain ulkonäön perusteella, mistä aineista Sienna olisi kiinnostunut. Ulkonäköön ei yleensä kyllä kannattanut perustaa arviota sen suhteen, mikä henkilöä kiinnosti, mutta joissain tapauksissa se saattoi toimia.

Sienna räpäytti pari kertaa silmiään hymyillen sitten pienesti.
"Niin, kieliä on aina hyvä osata", tyttö vahvisti haukaten palasen leivästään, pureskellen sitä mietteliäänä, kallistaen arvioivasti päätään. Aaren vaikutti ihan mukavalta, eikä toinen vaikuttanut tyypiltä, joka teki hänestä pilkkaa (jos tekisi, olisi poika aloittanut jo). Joten Sienna uskaltautui vielä lisäämään: "Minä luen ranskaa." Alun perin hän oli ottanut koko kielen valinnaisaineeksi vain sen takia, että äiti oli pyytänyt sitä, mutta nyt kun hän oli ehtinyt jo parilla tunnilla olla, oli tavis iloinen siitä, että oli ottanut sen. Kieli oli kaunis ja Sienna toden totta halusi oppia puhumaan sitä paremmin. Vielä jonakin päivänä hän matkustaisi Eurooppaan, Pariisin ja kävisi katselemassa Eiffel-tornia, Versaillesin palatsia ja Riemukaarta. Ja söisi parvekkeella aamupalaksi patonkia ja joisi hienoja viinejä ja tapaisi taiteesta kiinnostuneita rankalaisia miehiä ja menisi yhden sellaisen kanssa naimisiin saaden unelmoimansa satuhäät ja sitten kaksi täydellistä lasta ja eläisi elämänsä onnellisena loppuun saakka.
Pitäähän ihmisellä olla unelmia?

"Minä tykkään kielistä", Sienna lisäsi sitten hymyillen hienoisesti survoessaan lisää leipää suuhunsa. Ruoka huuhdottiin kulauksella vettä alas, suklaasilmän katsoessa Aarenia.
"Liikunnan syventävää… Se on toinen valinnaisaineeni", Sienna sanoi irvistäen sanojensa perään. Tyttö vilkaisi ympärilleen kuin peläten jonkun hyökkäävän kimppuunsa. Varmistuttuaan siitä, ettei kukaan seisonut hänen selkänsä takana valmiina tekemään hänestä hakkelusta, jos tyttö vain aukaisisi suunsa ja sanoisi sanottavansa, pellavapää käänsi huomionsa takaisin Aareniin.
"En oikein itsekään tiedä miten päädyin sinne", Sienna tunnusti.
"Minun piti mennä psykologiaan, mutta päädyin liikunnan syventävään. Kukaan ei oikein tunnu pitävän minusta siellä."
Se oli totta. Kun hän oli ensimmäisen kerran tullut tyttöjen liikunnan syventävän tunnille, oli hän saanut osakseen ilkeitä katseita – varmaan yli puolet huutosakkilaisista kuului samaiseen ryhmään, sekä kaksi suosituista ja iso kasa jotakin rikkaita tyttöjä. Siennasta oli tuntunut, kuin hänet olisi heitetty hiirenä johonkin käärmeiden sekaan.
"Rehellisesti sanottuna, kaikki inhoavat minua", tyttö korjasi hetken kuluttua huokaisten, säestän sanojaan kuivalla naurahduksella

Ilmeisesti Aaren ei ollut kovin hyvä arvioimaan ihmisiä päältäpäin, sillä hänen arvailunsa Siennan valinnaisaineiden suhteen menivät jokseenkin mönkään. Hän olisi veikkannut, että tyttö ehkä piti taideaineista, mutta ainakaan liikunnan syventävä ei ollut tullut mieleenkään. Näemmä tosin Sienna itsekään ei ollut alunperin halunnut liikuntaan vaan psykologiaan. Aaren kohotti hieman kulmia pohtiessaan, kuinka joku saattoi päätyä liikuntatunnille psykologian sijaan. Toisekseen tyttö ei tuntunut viihtyvän liikuntakurssilla, joten miksei tuo ollut vaihtanut ainetta heti alkuunsa? Pojan ilme muuttui suorastaan hämmentyneeksi Siennan kertoessa, että kaikki kurssilaiset inhosivat häntä.
"Tuskin nyt sentään", Aaren totesi epäilevästi ja siristi hivenen silmiään mittaillessaan tyttöä katseellaan. Hän ainakin oli saanut sellaisen kuvan, että Sienna oli ihan mukava luonteeltaan, joten kuulosti hyvin oudolta, että tytön koko liikuntaryhmä olisi muka inhonnut tätä. Tai mistäs hän näin ensitapaamisen perusteella tiesi, josko tyttö olisikin oikeasti armoton narttu, joka sorsi mielellään muita. Tosin todennäköisempi selitys, joka Aarenin mieleen tuli pienen mietinnän jälkeen, oli se, että ehkä kaikki muut liikuntaryhmäläiset olivatkin niitä ilkeitä. Sienna nimittäin ei vaikuttanut tippaakaan ilkeältä saati nartulta. Kaikkea muuta.
"Siellä taitaa olla aika paljon huutosakkilaisia", poika totesi enemmän kuin kysyi. Cheerleaderit tuntuivat olevan hyvin tiivis ryhmänsä, joka ei päästänyt ainakaan alimpaan kastiin kuuluvia lähelleen, joten siinä valossa ei olisi ihmekään, mikäli Sienna olisi joutunut epäsuotuisaan valoon liikuntatunneillaan. Ryhmän oli niin helppo kohdistaa kaikki negatiiviset tunteensa jotakuta heikompaa ja yksinäisempää kohtaan. Eikä Aaren voinut olla taas pohtimatta, mikä oikein oli saanut Siennan jäämään liikuntakurssille, mikäli seurakin oli jo lähtökohtaisesti ongelmallista. Hän olisi ainakin itse vaihtanut ainetta heti, mikäli olisi huomannut istuvansa kurssilla yksin kolmenkymmenen urheilijan kanssa.
"Harrastatko sinä sitten jotain lajia?" poika kysäisi, sillä urheilullinen tausta voisi selittää sen, miksi tyttö oli jäänyt liikuntakurssille.

Tyttö hymähti vastapäätä istuvan tummatukan sanoille, niinpä niin, eipä varmaan. Hoikat sormet sipaisivat vaaleita, laineille kääntyviä hiuksia korvan taakse uudemman kerran niiden valahdettua vaaleiden kasvojen peitoksi. Haarukalla saalistettiin muutama salaatinlehti ja työnnettiin ne suuhun, ruskeiden silmien katsellessa Aarenia.
"Kyllä se vaan niin on", Sienna sanoi vääntäen kasvoilleen hymyn, jonka oli tarkoitus vakuutella siitä, ettei asia oikeastaan edes haitannut Siennaa. Niin varmaan, vaaleahiuksinen odotti jokaista liikunnan syventävän tuntia kauhulla, miettien liikuntasalille tai urheilukentälle kävellessään, että mitä kommenttia hän saisi tällä kertaa kuulla kaikilta muilta tytöiltä. Tai ehkä ne sillä kertaa tyytyisivät vain supattamaan keskenään ja katselemaan häntä halveksuvasti nenänvarttaan pitkin niin, ettei Sienna uskaltaisi edes pikkurilliään heilauttaa ja saisi taas pallosta päähänsä. Oikeastaan syy oli kyllä siinä, että joku tyttö oli ruvennut jopa hieman ystävällisemmän oloisesti selittämään hänelle jotain, ja sillä välin lentopalloverkon toisella puolen ollut tyttö oli iskenyt pallon suoraan päin Siennaa, osuen jonnekin olkapään tienoille kun tyttö oli juuri ehtinyt pyörähtää puoliksi alta pois. Ja sen jälkeen se blondi oli tietysti hymyillyt vaaleanpunaisilla huulillaan opettajalle ja näyttänyt viatonta naamaa ja pyytänyt anteeksi. Mutta Sienna oli kyllä nähnyt tuon naamasta, että kaikki oli pelkkää kulissia. Eikä se ilkeä katsekaan ollut jättänyt enää paljoa epäilyn varaa.

"Siinä ryhmässä ei olekaan ketään muuta kuin huutosakkilaisia…" Sienna sanoi ottaen siemauksen vesilasistaan.
"Enkä minä oikein kuulu niiden ylimpiin ystäviin", tyttö lisäsi vielä naurahtaen neutraalisti. Ehkä siinä ryhmässä olisi loppujen lopuksi edes joku, joka voisi sietää häntä sen verran, ettei hänen tarvitsisi yrittää pelata jotakin tennistä yksin – se oli hieman hankalaa. Ja yksitoikkoista.
Aarenin kysymyksen kuullessaan vaaleahiuksinen kohotti ruokalautaseen jälleen uponneen katseensa ja hymyili pojalle.
"No joo", vastattiin hetken mietinnän jälkeen.
"Tanssia", Sienna valaisi uudemman hiljaisuuden jälkeen. Hän oli tanssinut aivan pienestä pitäen ja sen kyllä huomasi, jos pääsi katselemaan tytön tanssia: mutta jos sitä pääsi ikuistamaan, sai myös olla ylpeä itsestään, sillä vaaleaverikkö ei liiemmin mielellään esiintynyt kenen tahansa edessä, oikeastaan tuo mieluummin tanssi yksikseen kuin minkään yleisön edessä.
"Harrastatko sinä mitään?" tyttö kysyi ripaus uteliaisuutta ja kiinnostuneisuutta äänessään. Hän alkoi pikkuhiljaa päästä ylenpalttisesta hermostuneisuudestaan eroon, vaikkei häntä mitenkään rempseäksi ja sosiaaliseksi vieläkään voinut sanoa. Ujomman puoleinen hän oli aina ja varoi melko tarkkaankin mitä meni paljastamaan itsestään, mutta ainakin siitä änkyttämisvaiheesta oltiin päästy yli. Aaren vaikutti mukavalta ja tuolle oli jopa suhteellisen helppo puhua.

Sienna kertoi harrastavansa tanssia, ja Aaren tyytyi vastaukseksi nyökäyttämään hieman päätään. Suoraan sanottuna hän ei tiennyt tanssista hölkäsen pöläystä, joten täydentävien kysymysten esittäminen olisi vain ajanhukkaa heidän molempien kannalta. Sen hän tiesi, että tanssiminen vaati fyysistä kuntoa ja hyvää koordinaatiota, joten ilmeisesti Siennalla oli molempia. Ei siis ihmekkään, etteivät huutosakkilaiseet pitäneet tuosta; kateellisuus oli kai aika yleistä tyttöjen keskuudessa, vaikkei Aaren siitä mitään ymmärtänytkään.

Poika hymähti jokseenkin synkästi tytön tiedustellessa hänen harrastuksistaan. Olihan tuo ollut odotettavissa, mutta hän ei silti olisi välttämättä halunnut puhua aiheesta.
"En, mikäli kirjoja ei lasketa harrastukseksi", tuo totesi ja pudisteli hieman päätään. Nyt hän viimeistään oli tehnyt selväksi sen, ettei ollut kovinkaan kiinnostava ihminen. Yleensä hän ei puhunut muille paitsi oman klikkinsä jäsenille siitä, että piti paljon kirjoista, sillä ylemmät kastit todennäköisesti vain nauraisivat hänelle. Muut nörtit sentään ymmärsivät hänen tiedonhaluaan, mutta muilta oli ihan turha odottaa ymmärrystä. Jos piti kirjoista, oli säälittävä lukutoukka. Niin se vain tuntui menevän. Sienna kuitenkin vaikutti sellaiselta, ettei Aaren uskonut tämän leimaavan häntä asian vuoksi. Ja jos Aarenin nörtteys tyttöä haittaisi niin no, ei hänen seurassaan olisi mikään pakko olla. Poika rypisti hieman otsaansa vettä hörpätessään; hän todellakin inhosi klikkijärjestelmää, koska siihen ei oikein voinut muuta kuin sopeutua.
"Joskus nuorempana vanhempani yrittivät saada minua liittymään koulun urheilujoukkueisiin, mutta suoraan sanottuna urheileminen ei ole koskaan kiinnostanut minua", Aaren kertoi päädyttyään siihen tulokseen, että Siennalle olisi varmaan ihan turvallista puhua asiasta pelkäämättä, että tyttö alkaisi katsoa häntä nenänvarttaan pitkin.

Sienna kohotti hieman toista kulmaansa pistäessään merkille pojan jotenkin synkkenevän, kun hän kysyi, mitä tuo harrasti. Harrastiko Aaren jotakin noloa, tyttömäistä lajia, ettei tuo olisi halunnut sanoa sitä? Esimerkiksi ratsastusta. Monet pojat pitivät sitä äärimmäisen nolona harrastuksena – Sienna tosin ei ymmärtänyt mikä pointti tuossakin ajattelumallissa oli. Tai vaikka pitsinnypläystä. Pellavapää naurahti päänsä sisällä omille ajatuksilleen – Aaren ei oikeastaan vaikuttanut miltään pitsinnyplääjätyypiltä. Eikä kyllä totta puhuen sellaiseltakaan, joka ratsastaisi. Mutta ainahan ennakkoluulot saattoivat olla väärässä? Sen Sienna oli kyllä huomannut lyhyen Astonissa olonsa aikana. Ja sen, että täällä koko olo, tapahtumat ja kaikki pyörivät yksinkertaisesti ennakkoluulojen ympärillä. Mikä antoi olettaa, että nörtiksi leimattu tyyppi ei voinut olla rikas ja mukava?
... Tosin Sienna kyllä itsekin oli ennakkoluulojen vietävänä, sillä hän ei uskonut, että kermasta löytyisi yhtään mukavaa tyyppiä. Tosin sekin perustui siihen, että kaikki olivat ilkeitä hänelle, koska hän oli luuseri. Miten hän saattoi pitää ihmisistä, jotka pitivät häntä nollana, pohjasakkana?
Ei yhtään mitenkään.

"Kirjat lasketaan", Sienna kuittasi toisen vastauksen tytön ilmeen kirkastuessa aavistuksen verran. Jokin kiinnostavampikin puheenaihe kuin koulu löytyi!
"Niin no... Minä vain tanssin. Koripallossa tulen kaikkien muiden yliajamaksi, puhumattakaan jalkapallosta. Enkä oikein pärjää syventävillä tunneilla joukkuelajeissa, kun minua vain pommitetaan niillä palloilla", Sienna totesi hetken mietinnän jälkeen, joutuen koko ajan miettimään, kuinka paljon hän uskaltaisi paljastaa itsestään Aarenille. Mutta vaikkei hän ollut ehtinyt kovinkaan pitkään istuskella nuorukaisen seurana, oli tyttö jo melkein vakuuttunut siitä, että toinen oli mukava ihminen. Jotenkin Aarenista vain huokui sellainen luotettavuuden tunne, eikä Sienna oikein tiennyt, olisiko sitä pitänyt säikähtää vai olla iloinen. Hän ei ollut vielä luultavasti kertaakaan puhunut kenellekään oppilaalle yhtä pitkään ja se oli jo sinänsä saavutus.
"Minä luen paljon", tyttö tiedotti saalistaessaan haarukallaan hieman lounasruokaa suuhunsa, pureskellen sitä mietteliäänä.
"Millaisista kirjoista pidät?" Sienna kysyi sitten ruskeat silmät nauliintuneina Aarenin kasvoihin. Suupieleen oli eksynyt pieni hymynpoikanen, eikä katsekaan enää näyttänyt pelästyneeltä ja säikyltä. Tämähän alkoi jo sujua.

Ilmeisesti Sienna ei pitänyt kirjoja mitenkään typeränä aiheena, sillä ainakin tytön mielestä ne laskettiin harrastukseksi. Aaren hymyili hieman toiselle ja huokaisi sisäisesti helpotuksesta; olisi ollut varsin kurjaa, jos Sienna olisi suhtautunut kirjoihin ylimielisesti.
"No hyvä juttu, että ajattelet noin", poika totesi ilahtuneesti ja keihästi annoksensa viimeiset palat haarukallaan.
Siennan kertoessa suhteestaan pallopeleihin Aaren ei voinut olla hymähtämättä; tytön kertoma kuulosti niin samalta kuin Aarenin liikuntatuntikokemukset. Suoraan sanottuna hän oli aina inhonnut liikuntatunteja, sillä pallonhallinta ei oikeastaan jaksanut kiinnostaa häntä, joten yleensä hän sai pallosta päähänsä.
"Et ole ainoa, jolla ei ole kauhean hyvä suhde palloihin...", nörtti virnisti laskiessaan aterimet lautaselleen. Normaalisti hän lähti aina ruokalasta saman tien kun oli syönyt, mutta kun hänellä nyt oli seuraa, ei hänellä ollut mikään kiire minnekään.

Hymy palasi Aarenin kasvoille Siennan kertoessa, että tuo luki paljon. Kirjat olivat pojalle mieluisa puheenaihe, sillä niistä oli yleensä helppo keksi paljonkin puhuttavaa. Lisäksi kirjamakuja vertailemalla sai yleensä vähän kuvaa toisen luonteesta.
"Luen tietokirjoja aika paljon, koska tykkään tiedosta. Historialliset kuvaukset ja myös romaanit ovat minusta myös hyvää luettavaa ja elämäkerrat samaten... dekkareitakin tulee luettua silloin tällöin ja jotain vanhoja klassikoita", poika kertoi jokseenkin innoissaan tytön kysäistyä hänen kirjamaustaan. Oli helppo kertoa suhteestaan lukemiseen kun keskustelukumppani oli itsekin kertonut lukevansa paljon.
"En juurikaan välitä fantasiasta, vaikka se onkin nyt pinnalla... Mitä sinä yleensä luet?" Aaren palautti kysymyksen tytölle ja hymyili tälle kiinnostuneena.

Ujo hymy kipusi tytön punertaville huulille Aarenin kertoessa, ettei tuollakaan ollut kovinkaan hyvä suhde palloihin. Kevyt naurahdus kumpusi tytön suusta tuon hymyillessä tummahiuksiselle pojalle uudemman kerran. Oli mukavaa, kun kerrankin löytyi jotakin yhteistä puhuttavaa jonkun kanssa – siitä asti kun Sienna oli muuttanut Pohjois-Dakotasta San Diegoon ja päätynyt Aston High Schooliin, hän ei oikein ollut jutellut kenellekään sen enempää kuin oli pakko. Joskus tunneilla paritehtävissä hänen oli ollut pakko vaihtaa sana tai kaksi jonkun pelottavan oloisen tyypin kanssa, mutta muuten suurin osa esimerkiksi juuri liikunnan ryhmän porukasta kartteli pellavapäätä parhaansa mukaan, mitä nyt pommitti häntä palloilla – ja vastaavasti Sienna pakoili kaikkia, kiertäen ihmisen mahdollisimman kaukaa. Tähän saakka hän ainakin oli onnistunut suhteellisen hyvin pitämään matalaa profiilia, eikä kukaan ollut sen kummemmin pilkannut häntä (paitsi ne cheerleaderit.)

Vaikka neiti Knight oli aluksi ollut kauhuissaan päätyessään istumaan pojan kanssa samaan pöytään, oli hän nyt tyytyväinen, ettei ensimmäisen aikomuksensa mukaan ollutkaan juossut pää kolmantena jalkana karkuun, vaan kerännyt kaikki rohkeutensa (se oli nimittäin vaadittu, että Sienna oli kävellyt Aarenin perässä istumaan tuon kanssa samaan pöytään) ja päätynyt juttelemaan nuorukaiselle.
Tyttö keihästeli pari salaatinlehteä suuhunsa, sorkki hetken pääruokaa ennen kuin kauhoi sitäkin haarukallisen suuhunsa ja kulautti kaiken veden kanssa alas. Hän oli aina pitänyt enemmän kotiruuasta kuin siitä, mitä koulussa tarjottiin, mutta hänen vatsansa vaatimalla vaati joka ikisenä keskipäivänä ruokaa, eikä Siennalla useinkaan ollut mahdollisuutta jättää ruokailua väliin, saati sitten lähteä jonnekin kahvilaan syömään, kuten osa porukasta teki, tai lähteä kotiinsa. Ensinnäkin hän tuli kouluun aina bussilla, eikä se kulkenut päivisin aina siihen aikaan, kun vaaleaveriköllä olisi ollut vapaata. Ja toisekseen, hänen lompakkonsa ei pullistellut rahasta, kaikkea muuta, joten tyttö joutui tyytymään siihen, mitä koululla oli hänelle tarjota.

Aidosti kiinnostuneena Sienna kuunteli Aarenin ääntä, työntäen välillä lautasellaan olevia ruuan rippeitä huuliensa välistä suuhun, pitäen kuitenkin koko ajan suklaanruskeiden silmiensä katseen pojassa.
"Minäkään en juuri lue fantasiaa", tyttö kertoi sitten pojan esitettyä kysymyksensä.
"Pidän eniten ehkä romaaneista, varsinkin historiallisista. Ne ovat kaikkein kiinnostavimpia", Sienna selitti ottaessaan välissä hörpyn vesilasistaan.
"Dekkareista en niinkään välitä, mutta vanhat klassikot on tietysti luettava! Vanhoja kirjoja löytyy muutenkin enemmän lukulistaltani kuin niitä aivan uunituoreita", Sienna selitti aiheesta innostuneena, vieläkin tosin tytölle ominaisella, hiljaisella äänellä. Pieni puna kohosi tytön poskille tuon hoksatessa hänen puhuvan yllättävänkin rentoutuneesti Aarenille, samoin kuin se, miten pelottavan helppoa tuolle oli puhua.
"Onko sinulla jotain suosikkeja, jotka ovat aina yhtä hyviä, vielä kahdennenkymmenennen lukukerran jälkeen?" neitokainen tiedusteli pieni hymy huulillaan, laskiessaan haarukkansa tarjottimelle. Lautanen oli jo tyhjennetty ja lasissakin oli vain hieman vettä, mutta tyttö ei ollut ihan vielä lähdössä. Asia, joka oli myös ilahduttanut Siennaa, oli se, että vaikka Aaren oli jo syönyt, ei tuo ollut poistunut paikalta heti, vaan jäänyt vielä juttelemaan Siennan kanssa. Se toi tytölle jotenkin lämpimän olon, kun poika ei ilmeisesti halunnutkaan hänestä eroon... Ainakaan heti.

Aarenin hymy leveni hieman Siennan kertoessa lukutottumuksistaan; heidän kirjamakunsa tuntui olevan pitkälti samanlainen, mikä ilahdutti Aarenia. Kirjamaku yleensä kertoi jotain suuntaa antavaa henkilön arvomaailmasta, ja tämän perusteella Sienna vaikutti olevan hieman samanhenkinen ihminen kuin Aarenkin. Se taasen tarkoitti sitä, että he todennäköisesti tulisivat erittäin hyvin toimeen, mikäli tutustuisivat enemmän. Lisäksi Sienna vaikutti vielä olevan aidosti innostunut aiheesta, mikä kasvatti huimasti tytön osakkeita pojan silmissä. Aaren oli melko kranttu kaveripiirinsä suhteen, mutta Siennan hän pystyi oikeastaan suht helposti kuvittelemaan sellaiseksi henkilöksi, jonka kanssa kaveeraaminen voisi olla hyvin miellyttävää.
"Itse asiassa minä en yleensä lue lukemaani kirjaa enää toistamiseen läpi", Aaren kertoi tytön tiedusteltua hänen suosikkikirjojaan. Poika hörppäsi lasinsa tyhjäksi ja antoi katseensa käväistä ruokalan seinällä olevassa kellossa; ruokatunti oli uhkaavasti lähestymässä loppuaan kohti, mutta oli heillä nyt vielä hetki aikaa. Pojan katse kääntyi takaisin vastapäätä istuvaan tyttöön samalla kun tuo jatkoi juttuaan:
"Minä haluan mielummin lukea jotain uutta kuin kerrata jotain jo lukemaani, joten tämän vuoksi minulla ei oikeastaan ole mitään suosikkikirjaa...", tuo selitti ja kohautti hieman olkiaan sanojensa jälkeen. Olihan hän toki lukenut monia hyviä kirjoja, jotka olivat lukukokemuksena olleet erittäin mieleenpainuvia, mutta ei hänellä oikeastaan koskaan ollut tullut halua lukea mitään kirjaa toistamiseen.
"Sinulla varmaan on jokin ehdoton ykkönen, jonka olet lukenut puhki? Tai ainakin olen kuullut, että tytöt innostuvat herkästi fanittamaan suosikkikirjojaan...", Aaren tiedusteli pienesti virnistäen ja kohotti hieman kulmiaan Siennalle. Ainakin hänellä oli se käsitys, että tytöt johonkin kirjaan ihastuessaan lukivat sitä läpi uudestaan ja uudestaan. Eihän olettamus nyt kaikkiin pätenyt, mutta toisaalta Aaren taisi olla se poikkeava tapaus, kun ei osannut nimetä mitään tiettyä suosikkikirjaa.

Sienna ei voinut estää hymynsä syvenevistä vastapäätä istuvan pojan kertoessa, ettei tuo lukenut samaa kirjaa kahta kertaa, koska se oli tiedollisesti epätyydyttävää. Aaren taisi kuulua tähän erittäin tiedonjanoiseen sakkiin, johon Sienna ei itse kuulunut – hän ei halunnut oikeastaan tietää aina ja kaikesta lisää, vaan otti selvää asioista, jotka aidosti kiinnostivat häntä. Eikä pellavapää ollut mikään kävelevä tietosanakirja, joka tiesi vastauksen joka ikiseen kysymykseen, vaikkakin älykäs neitokainen olikin ja menestyi hyvin koulussa. Aaren ainakin antoi itsestään yltiömäisen älykkään kuvan ja se Siennan hieman pelästymään sitä, että toinen varmaan kyllästyisi häneen, kun huomaisi, ettei hän välttämättä ollutkaan niin viisas kuin aluksi olisi voinut päätellä, hänhän sanojensa mukaan luki paljon. Ja se oli totta, mutta hänen lukutottumuksiinsa sisältyi lisäksi romanttisia romaaneja, kuten Jane Austenin tuotanto, joka ei välttämättä tiedollisesti tarjonnut sitä suurinta antia.

"Niin on", Sienna vastasi hymyillen pojan kysymykseen, sormien ujuttautuessa samalla vaaleiden laineiden sekaan pöyhien noita puolihuolimattomasti. Oli totta, että hänellä oli suosikki – tai oikeastaan suosikkeja – jotka hän oli lukenut kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja läpi, kyllästymättä niihin vieläkään. Ainakin hän tiesi, että saattoi huoletta valita jonkun suosikkikirjoistaan ja asettua puun varjoon lukemaan ilman, että hänen täytyisi pelätä kyllästyvänsä kuoliaaksi. Yleensäkään Sienna ei tosin tupannut kyllästymään kirjojen seurassa, mutta joskus harvoin niinkin saattoi käydä ja silloin tyttö joutui kahlaamaan sivut läpi väkipakolla: hän ei koskaan yksinkertaisesti periaate syistä vain voinut jättää kirjaa kesken, kaikki oli pakko lukea loppuun. Eihän sitä paitsi voinut tietää, vaikka lopussa ilmenisi jotakin jännittävää, joka selittäisi kaiken ennen näkemättömällä tavalla ja valottaisi Siennalle koko kirjan juonen ihmeellisyyden. Näinkin oli joskus käynyt.

"Don Quijote, Humiseva Harju ja Kolme Musketti Soturia ovat kirjoja, joihin ei vain voi kyllästyä", Sienna tiedotti sitten pienoinen hymy huulillaan, "unohtamatta tietenkään Pikku Prinssiä, joka on luettu varmaan satoja kertoja läpi." Pienestä pitäen Sienna muisti äitinsä tai vastavuoroisesti isänsä lukeneen hänelle Pikku Prinssiä vuoteella istuen siihen saakka, kunnes pikkutyttö oli lipunut untenmaille.
"Pidän Brontën sisaruksien kirjoittamista kirjoista", Sienna tähdensi vielä hetken kuluttua palattuaan maan pinnalle mietteistään.
"Onko sinulla sitten joku tietty kirjailija, jonka kirjoittamia kirjoja mielelläsi luet, vai miten sinä valitset lukemasi kirjat?" tyttö tiedusteli sitten kiinnostuneena.

Aaren nyökkäili hieman Siennan luetellessa lempikirjojaan. Hän ei itse ollut Humisevaa Harjua lukenut, koska romanttiset kertomukset eivät oikein häneen uponneet, mutta kaksi muuta olivat kyllä tuttuja. Kyseiset kirjat hän oli lukenut joskus yläasteella, kun klassikoista oli koulussa puhuttu ja hän oli itsekin innostunut tutustumaan isoon läjään kuuluisia teoksia. Pikku Prinssinkin hän oli silloin lukaissut, mutta hän ei ollut sen ikäisenä vielä ymmärtänyt, mistä kirja oikein oli arvostuksensa saanut. Hänellä oli kyllä ollut suunnitelmissa lukaista kirja uudelleen läpi, jotta se aukeaisi hänelle paremmin, mutta suunnitelman toteuttaminen oli vain jäänyt.
Siennan tiedustellessa, kuinka Aaren yleensä valitsi lukemansa kirjat, poika rypisti hieman otsaansa vastausta miettiessään.
"Minä teen yleensä niin, että mikäli luen jonkun hyvän kirjan, hankin saman kirjailijan muutkin teokset käsiini ja luen nekin", poika kertoi ja haroi hieman tummanruskeita hiuksiaan pois kasvojensa edestä; hänen pitäisi varmaan pian varata aika parturiin, sillä hiuskuontalo alkoi olla tiellä.
"Muuten valitsen kirjat yleensä joko muiden suositusten perusteella tai yksinkertaisesti marssin kirjastoon ja valitsen mielenkiintoisilta vaikuttavia teoksia", tuo jatkoi ja hymähti hieman sanojensa jälkeen. Jälkimmäinen kirjojenhankintatapa ei aina kantanut hedelmää, sillä aika usein takakannet valehtelivat minkä kerkesivät. Toisaalta suosituksetkaan eivät aina kolahtaneet, joten aika usein lukemisen valitseminen tuntui pojasta arpapeliltä. Onneksi välillä hänen käsiinsä osui helmiä, joiden lukeminen pyyhki kaikki epäonnistuneet valinnat tehokkaasti mielestä.
"Mikäli kirja osoittautuu tylsäksi, jätän sen yleensä kesken. Tylsän kirjan lukeminen on nimittäin erittäin turhauttavaa", Aaren selvensi ja mutristi hieman huuliaan. Kesken jääneitä teoksia hänen listaltaan löytyi kyllä lukemattomia, sillä hänen ennakko-odotuksensa olivat yleensä liian korkealla.

Viereisen pöydän ruokailijat nousivat ylös, ja tämä sai Aarenin katsahtamaan ympärilleen ruokalassa. Suurin osa ruokailijoista oli jo poistunut kellon lähestyessä tuntien alkamisaikaa.
"Meidän pitänee kohta lähteä tunneille", poika totesi varsin innottomasti. Italiantunti ei oikein houkutellut häntä, sillä Siennan kanssa oli erittäin mielenkiintoista keskustella. Yleensä ruokatunnit tuntuivat hänestä loputtoman pitkiltä, mutta hyvässä seurassa näemmä aika tuntui kliseisesti sanottuna lentävän siivillä.

Sienna kuunteli tarkkaavaisesti Aarenia, pää aavistuksen kallellaan, vasemman käden haroessa hajamielisesti vaaleita hiuksia. Oli yllättävää, miten... ikään kuin samanlaisia he olivat. Jos Sienna luki jonkun hyvä kirjan, hänellä oli tapana hommata myös kirjailijan muut opukset käsiinsä ja lukea ne läpi. Suositteluja hän harvemmin sai, joskus äidiltään ja toisinaan mummoltaan, mutta siihen suosittelijat melko pitkälle rajoittuivat, hänellä kun ei järin juuri ystäväpiiri ollut. Toki hän joskus selasi nettiä ja tutkiskeli kirjojen arvosteluja ja niin edes päin, päätyen yleensä etsimään kirjastosta mielenkiintoisilta vaikuttavat kirjat, lukien ne sitten läpi.
Toisaalta se, että poika jätti kirjan kesken, oli outoa Siennan mielestä. Ja vähän niin kuin törkeää sitä kirjaa kohtaan, koska jos sitä ei koskaan lukenut loppuun, ei koskaan voinut tietää, miten jännittäviä pari viimeistä lukua olivat. Siennasta oli oikeastaan kiehtovaa seurata kirjojen juonen kehitystä ja sitä, miten se pikkuhiljaa aukeaa lukijalle pidemmälle päästäessä. Liian ennalta-arvattavat teokset ovat usein niitä kaikkein tylsimpiä.
"Minä en kerta kaikkiaan voi jättää kirjaa kesken", Sienna sanoi hymähtäen, huulien mutristuessa suloisesti.
"Sitten ei koskaan saa tietää loppuratkaisua, ja mistä sitä tietää, miten mielenkiintoiseksi teos muuttuu puolivälin jälkeen."
Pellavapää kyllä ymmärsi toisaalta Aareninkin näkökannan, tylsää tekstiä on myös tylsää lukea ja se on hieman pitkäveteistä läpiluettavaa.

Vierestä kuuluva tuolin kalahduskin sai Siennan palaamaan takaisin Astonin ankeaan ruokalaan. Katse kelloon kertoi, että hänen pitäisi aivan hetken päästä liikunnan tunnilla niiden lukuisten huutosakkilaisten pilkan kohteena. Sienna ei harrastanut lintsausta, mutta nämä tunnit hän olisi mielellään jättänyt väliin ja jäänyt vaikka puhumaan Aarenin kanssa kirjoista – mutta se ei varmaan ollut kovinkaan hyvä idea, sillä Aareninhan pitäisi mennä tunnille ja mitä Sienna sitten tekisi pari tuntia ennen viimeisiä oppituntejaan, istuskelisi aulassa? Tuskinpa.
"Niin", tavistyttö vastasi jokseenkin lyhyesti, työntäen tuoliaan sitten vastahakoisena taaksepäin. Seuraavat tunnit eivät houkutelleet häntä, eivät sitten ollenkaan.
Sienna nousi seisomaan, ottaen tarjottimen käsivarsilleen, kääntyen vielä Aareniin päin, hymyillen tummatukkaiselle pojalle.
"Oli mukava jutella kanssasi", tyttö sanoi räpäyttäen kerran ruskeita silmiään, "oikeasti." Hän oli oikeastaan tyytyväinen, että poika oli törmännyt häneen.
"Ehkä jutellaan joskus toistekin", Sienna lisäsi vielä toiveikkaaseen sävyyn, hymyillen nopeasti, ennen kuin kääntyi kannoillaan lähtien viemään astioita pois.

Pieni hymy pysyi neitokaisen huulilla aina siihen saakka, kunnes hän pääsi tyhjästä tyttöjen pukuhuoneesta urheilukentän laidalle, jossa hymy kuoli kahdessa sekunnissa. Nämä kaksi tuntia tulisivat kestämään pienen ikuisuuden.

// tääpä oli mun osalta tässä, kiitti pelistä ! :------)

Siennan noustessa ylös pöydästä Aarenkin sai itsensä jaloilleen pienen huokaisun säestämänä. Poika työnsi tuolin siististi pöydän alle ja kohdisti sitten katseensa tyttöön, joka kertoi pitäneensä juttutuokiosta. Aaren soi toiselle ilahtuneen hymyn suoristaessaan paitaansa.
"Kiitos samoin. Fiksua seuraa ei ole koskaan liikaa tarjolla", tuo totesi päätään nyökäyttäen. Hän todellakin piti Siennaa fiksuna ja mukavana tyttönä näin ruokatunnin pituisen tuttavuuden jälkeen, joten varmasti tyttöön olisi miellyttävää tutustua joskus tulevaisuudessa paremminkin.
"Toivottavasti", poika hymähti Siennankin toivoessa, että he juttelisivat toistensa kanssa vielä joskus.

Siennan lähdettyä viemään astioitaan Aaren poimi oman tarjottimensa käsiinsä ja lähti itsekin palauttamaan tarjottimen ja astiat niille varatulle paikalle. Tämän jälkeen poika poistui ruokalasta ja suuntasi kulkunsa kohti italiantuntia.

[[Kiitos itsellesi! n_n]]