Dancing Flow

//Otsikkona toimii U-Kissin kyseisen kappaleen nimi ♥

" ... Ja sitten voisit käydä kaupassa, kun kaappi ammottaa tyhjyyttään ja sisaruksesi varmasti haluavat syödä jotain ennen kouluun lähtöä. Mutta tietysti sinä jo sen tiesit. Muista kuitenkin, että-..."
Joskus olisi mukavaa, että radiokanavaa voisi vaihtaa silloin kun haluaa. Ei tarvitsisi kuunnella sellaista, mitä ei haluaisi kuulla. Mutta kun Tyler Sandersin radion sijasta toimi pelkääjän paikalla istuva äiti, ei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuunnella. Tai no, 'kuunnella'. Kyllä hän tiesi täsmälleen, mitä joutuisi taas tekemään, kun äiti lähtisi tanssitunnin jälkeen viikoksi reissuun. Totta kai nuoremmat sisarukset jäivät hänen kontolleen, hänen armoilleen, ja hänestä tulisi jälleen talon herra. Sekä siinä ohella sijaisäiti ja mitä kaikkea muuta roskanimityksiä hänelle keksitäänkään.

Tänään jopa diktaattori-isä oli sattunut tulemaan kotiin ja äidin määräyksestä jäänyt vahtimaan perheen nuorimmaisia, kun Tyler ja innokas tanssimaikka lähtivät kerrankin yhtä matkaa tanssistudiolle. Tänään oli sellainen päivä, että miehenalku saisi nauttia täysin siemauksin omasta rauhasta. Ainakin melkein. Tanssitunnin ajan. Mutta se riitti.
"Mmmh.." urheilija hymisi äidilleen, joka jaksoi puhua kuin papupata, vaikka he molemmat tiesivät, ettei hänellä tulisi ongelmia sisarustensa kanssa. Kai se kuitenkin oli rutiinijuttu, että äidin piti vielä varmistaa hänen muistavan kaiken oleellisen. Antaa äidin varmistella ihan niin paljon kuin haluaa, sillä ne eivät enää yllä hänen korviinsa, niin monta kertaa ne on kuultu. Ja jos hän ei keskittyisi ajamiseen, niin kohta he olisivat jossain katuojassa ja kiroaisivat sitä, kuinka elämä on perseestä.
"Isäsi lähtee huomenna aikaisin taas reissuun", ilmoitti radion vastine, johon Tyler tapansa mukaisesti murahti ja toivoi, että isä häipyisi jo ennen kuin hän pääsisi takaisin kotiin. Hän ei vain yksinkertaisesti halunnut nähdä sen raivostuttavan äijän naamataulua, jota hänen teki mieli joka kerta muotoilla siedettävämmän näköiseksi. Mutta ei hän siihen kykenisi vaan saisi kokea karvaan tappion maun.

Auto pysäköitiin tanssistudion parkkipaikalle ja kaksikko poistui mitään sanomatta toisilleen autosta, jonka ovet tummaverikkö lukitsi yhdellä napin painalluksella, kunhan oli ensin saanut napattua treenikassin mukaansa takapenkiltä.
Heidän reittinsä erosivat rakennukseen astuttuaan, äiti suuntasi ohjaajien pukuhuoneeseen ja Tyler puolestaan sinne minne kuului, eli miesten sekaan. Anastettuaan itselleen kaapin, vaihdettiin vaatteet nopeasti valkoiseen t-paitaan, harmaisiin löllöhousuihin ja siisteihin sisälenkkareihin. Hikinauha pääsi myös ranteeseen koreilemaan, niin kuin oli aina tapana. Kaapin avain sujautettiin taskuun ja sitten suunnattiinkin jo tanssistudion yhteen peilisaleista.
Äiti siellä jo jutteli joidenkin tuttujensa kanssa, joten Tyler tyytyi suorittamaan kaikessa rauhassa alkuverryttelyä valmistautuen pian alkavaan tuntiin.

//miulta loppu sanat kesken, joten tuossa suuntaa antava kuva vaatetuksesta, paitsi että kenkinä jottaan tuohon malliin =D

"Sinä niin kovasti siitä pidät, niin mikset voisi yrittää saada itsellesi jotain ... todistetta osaamisestasi... kykysi menevät ihan hukkaan! Kultaseni, kävisit vaikka kerran erään tuttuni tunnilla - ei se voi olla niin kamalaa - ja sitten voisimme ehkä ensi viikonloppuna käväistä vaikka Milanossa, eikös..?"

Äiti osasi joskus olla niin hirvittävän suostuttelukykyinen että Giseleä ihan pelotti. Aiemmin tällä viikolla käyty keskustelu kaikui tytön päässä edelleen, ja silloin hän oli vielä ollut kovasti tätä ideaa vastaan - mutta niin se vain nyt sitten oli - kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti oli Song Fleming saanut Giselen raahattua tanssitunneille. Opiskelemaan tanssimista! Kaikkea kanssa...
Koko ajomatkan oli Gisele jupissut itsekseen kuin pahainenkin pikkukakara, mutta äiti oli valitettavan tinkimätön. Joku tuttava opettajana, ei saanut jäädä viime tingassa pois koska se näyttäisi huonolta ja niin edes päin. Gisele oli ihan varma että äiti oli vain joskus joidenkin muiden "seurapiirimuorien" kanssa keskustellut tyttärien taiteellisista kyvyistä, ja kokenut Giselen olevan hirvittävän alikoulutettu muiden lapsiin verratessa. Äiti varmaan tunti itsensä epätrendikkääksi. Katin kontit.

"Pidä hauskaa, kultaseni", oli Song Fleming huikannut tyrkättyään tyttärensä Aston Martinista ulos ja hurauttanut sitten paikalta. Gisele oli alistunut kohtaloonsa - ajatus äidin luottamuksen pettämisestä tuntui epämiellyttävältä - ja suunnannut sisätiloihin. Itsekseen tyttö kirosi äitiään, joka olisi kyllä saanut tulla mukaan; Gisele ei yhtään tiennyt mihin mennä ja ketä voisi nykäistä hihasta. Pitikö hänen käydä "ilmoittautumassa" jossakin, vai astella suoraan johonkin... paikkaan..? Hitto soikoon...

Pyörittyään avuttomasti ympäriinsä jotakin viitisen minuuttia (aika, joka tuntui ainakin puolelta tunnilta), Gisele uskaltautui vihdoin tallustelemaan erään salin avonaiselle ovelle ja kurkistamaan vielä sisäänkin. Se oli tyypillinen peilisali, juuri semmoinen minkä voisi tanssiopistolta löytyvän. Joku hitusen vanhempi aasilainen nainen näkyi juttelevan joidenkin kanssa, ja jotenkin Gisele päätteli että tuossa oli se äidin tuttava. Ehkä se oli se syntyperä, joka naisen paljasti. Song Fleming kun tunsi suurin piirtein kaupungin kaikki itämaalaiset naiset, joilla oli jotakin väliä. Äiti oli melkein kuin jokin kerhoemäntä siinä suhteessa.

"Rouva Sanders?" Gisele huikkasi ovelta varovasti. Hän pelkäsi keskeyttävänsä jonkin tärkeän keskustelun. "Luulen että - hmm - äitini, Song Fleming, oli sopinut... jotakin?"

Aluksi saliin oli saapunut vain vanhempaa ikäpolvea edustavia naisia ja Tyler oli jopa ehtinyt toivoa, että hänen ikäistään seuraa ei tälle tunnille pääsisi tulemaan, mutta oli ollut väärässä. Sieltäkös se tuttu tyttöporukka kipitti sisään saliin, minkä vuoksi hänen olisi tehnyt mieli piilottaa itsensä. Ei sillä, että näiden seura haittaisi, ei suinkaan. Häntä vain häiritsi, että nämä enemmänkin keskittyivät katselemaan häntä kuin itseään ja ohjaajaa, ja tämän takia tunnit menivät näiden osalta täysin puille paljaille.
Miehenalku ehti taktisesti vetäytyä vanhempien naisten sekaan, ennen kuin kyseinen tyttöporukka edes tajusi etsiä häntä. Niin kauan, kuin hän olisi näiden naisten kanssa, kaikki olisi hyvin. Niin tanssiminen kuin keskittyminenkin.

Minako seurusteli tuttuun tapaansa ystävättäriensä kanssa, joita ei ollut pitkään aikaan päässyt näkemään matkustelunsa ja kiireidensä vuoksi, joten nyt oli syytä päivitellä kuinka väärin olikaan, etteivät he olleet nähneet toisiaan useammin. Naisen huomio kuitenkin suuntautui hyvin nopeasti ovensuuhun, jonka luota joku oli häntä kutsunut. Hänen silmiinsä osuikin heti hyvin tutun näköinen tyttö, muttei muistaakseen ollut koskaan tavannut tätä.
"Aa!" Minako korotti pienesti ääntään oivaltaessaan, miksi neito oli niin tutun näköinen. No totta kai, tietenkin, Gisele oli tullut aivan selvästi äitiinsä, jonka kanssa hän olikin päässyt ystävystymään jonkin aikaa sitten. Kohteliaisuuden nimissä brunette kävelikin neiti Kimin luokse ja esittäytyi.
"No emme me nyt mitään erikoista sopineet. Kunhan vain saat tulla kokeilemaan, miltä tuntuu harrastaa tanssimista ja jos vaikka innostutkin käymään täällä useammin." Ja jälleen rouva Sanders meinasi alkaa puhua aivan liikaa, mutta onneksi sai sen huomaamattomasti hallintaansa.
"Sinulla on kuulemma lahjoja", hän kuitenkin sanoi vielä Giselelle, ennen kuin kutsui Tyleria luokseen päästäkseen esittelemään tämän ystävilleen, sekä pomottamaan tätä pitämään seuraa uudelle tulokkaalle.

Mitään sanomatta herra saapuikin äitinsä luokse, joka aikoi esitellä vanhimman poikansa Giselelle, mutta tämä ehtikin jo valmiiksi sanoa, että hän kyllä tunsi (oikeammin sanottuna tiesi) Giselen, mikä sai äidin hiljenemään hetkeksi. Miten hän ei ollut tietoinen tästä asiasta?
"Kaikki nyt suositut tuntee", miehenalku selitti lyhyesti äidilleen ja loi pienen hymyn neiti Kimin suuntaan.

Tuo nainen - jonka Gisele oli onnekkaasti arvannut rouva Sandersiksi - vaikutti kieltämättä ihan mukavalta, semmoiselta jolle voisi antaa jonkin mahdollisuudenkin. Gisele sallikin itsensä siis hymyillä naiselle, ja nyökkäsipä neiti tuon sanoillekin.
"Lahjoista voi olla montaa mieltä", tyttö totesi kryptisesti antaen katseensa kiertää hieman salissa. Vaikka likka suostuisikin antamaan mahdollisuuden tälle hiton hössötykselle, ei hän silti tuntenut oloaan mainittavan kotoisaksi. Hän arveli olevansa ihan auttamattoman surkea noihin muihin paikalla oleviin verratessa. Äidille vaan kiitokset; Giselellähän ei tosiaankaan ollut mitään paineita. Eihän tässä tarvinnut kuin vain osoittaa että äidin pikkutyttö osasi jotain muutakin kuin tuhlata isukin rahoja. Joo ei paineita, ei tosiaankaan...

Suklaasilmät käännettiin sitten sen naisen paikalle kutsumaan poikaan. Tyyppi näytti hälyttävän tutulta. Gisele arveli herran olevan Astonista jo ennen kuin poju mainitsi tuntevansa tytön.
"Sanders?" likka sanoi - tai oikeastaan ähkäisi - silmät suurina ja poikaan epäuskoisesti liimautuneina. "Tyler Sanders, koripallo?"
Ja sitten Gisele meinasikin jo saada sydänkohtauksen ja kuolla heti perään häpeästä. Tämä nyt ei ollut yhtään hyvä juttu. Gisele ei pitänyt koulussa pahemmin melua pienoisesta harrasteestaan; se oli semmoinen hänen yksityinen asiansa, josta ei kovin moni edes tiennyt. Ehkä juuri ja juuri suositut osasivat jotenkin epämääräisesti todeta ettei Giselellä ihan avuton rytmitaju ollut, mutta yksityiskohdista ne kolmekaan eivät olleet varmoja, ja juuri niin tämä aasialaistyttö sen halusikin olevan.
Mutta juuri nyt, kun äiti oli sitten vihdoin ja viimein saanut tytön puhuttua jollekin pirun tunnille, piti sillä samaisella tunnilla olla joku koulusta? Ja vieläpä joku urheilija - ja kyllähän me tiedämme urheilijat. Kusipäisiä mulkkuja kaikki - suurin osa - no, puolet ainakin. Seuraavana koulupäivänä kaikki varmaan puhuisivat siitä, miten Gisele Kim kävi tanssitunneilla, ja mikä hirveämpää, ei edes yksityistunneilla...

Giselelle välähti vielä sitten sekin, että Tyler Sanders taisi kaiken lisäksi olla sukua tämän rouva Sandersin kanssa.
"Te kaksi olette sukua? Äiti ja poika?" Gisele kysyi katsoen ensin kysyvästi sitä naista ja sitten Tyleria, eikä pahemmin edes välittänyt vaikka olikin epähienotunteinen.

Ei ollut mikään yllätys, että Giselellä sytytti hyvin nopeasti, kuka Tyler oikein oli. Niin ja minkä lajin harrastajana hänet koulussa tunnettiin. Ilman koripalloa valtaistuimella keikkuvat prinsessat tuskin tunnistaisivat häntä muun massan seasta. Sellainen vain oli viidakon laki.
"Jep, minähän se", Tyler vahvisti, mutta tällä kertaa ei edes vaivautunut hymyilemään. Hän ei vain tiennyt, miten neiti Kimiin tulisi suhtautua. Totta kai hänen imagolleen tekisi hyvää pieni mielistely, vaikka se ei ehkä hänen luontoonsa kuulunutkaan, mutta se olisi jo säälittävää. Eivätköhän yhtä kauniit ja terävät neidit, kuten Gisele, osanneet nähdä, millainen hän oli miehiään.
... Tai sitten eivät.
Ai miten niin Tyler ei ollut ikinä puhunut Giselen kanssa?

Minako naurahti hyväntahtoisesti tytön kysymykselle ja pörrötti poikansa hiuksia, joka ärähti siihen malliin, että hän oli tehnyt jotain sopimatonta. Eli rikkonut Tylerin personal spacea.
"Kyllä vain. Eikö sitä muka huomaa?" kysyi vanhempi nainen leikitellessään Tylerin hiuskuontalolla, joka lopulta otti äitinsä kädestä kiinni ja siirsi sen mahdollisimman kauas hiuksistaan. Tämän jälkeen nuorukainen alkoikin sukia hiuksiaan sellaisiksi kuin ne vielä hetki sitten olivat. Sellaisiksi, jotka eivät näyttäneet harakanpesältä.
"Tyler harrastaa koripallon lisäksi myös tanssia, mutta ikävä kyllä hän on enemmän motivoitunut koripalloon.." olikin seuraava asia, jonka rouva Sanders kertoi Giselelle ja vilkaisi jo täyttynyttä tanssisalia, mikä viesti sitä, että hän voisi aloittaa tunnin aivan näillä minuuteilla. "Tarvitseeko sinun vaihtaa vaatteita ennen tunnin alkamista?" ja neidon asukokonaisuus käytiin huolellisesti läpi. Eikä Minako voinut muuta todeta, kuin että toinen tosiaankin osasi pukeutua tyylikkäästi, nykynuorison tavoin.

Koripalloilija puolestaan tiesi, että äiti jättäisi Giselen hänen vastuulleen, aivan kuten nuoremmat sisaruksetkin, sillä tällä oli tunti pidettävänä, eikä hän voisi huolehtia kaikista samaan aikaan.
Mutta ei se mitään, mielelläänhän Tyler oli kauniin, pitkäsäärisen neidon kanssa, jos neito vain itse antoi.

Gisele oli siis osunut - jälleen kerran! - oikeaan. Nainen ja poika olivat sukua. Likka joutui naamioimaan hymähdyksen yskähdykseksi rouva Sandersin käydessä sörkkimään poikansa hiuksia. Vapaamielinen hihittely vieraiden ihmisten hellyydenosoituksille ei tainnut olla mainittavan kohteliasta, tyttö arveli. Hän oli ollut jo ihan tarpeeksi epähienotunteinen. Neiti tyytyikin siis hymyilemään suopeasti, vaikka hänellä lievästi typerä olo olikin pelkän hymyilyn johdosta. Oli se jännää miten häneltä ei tuntunut luonnistuvan edes kunnollinen smalltalk - hän oli niin pahasti poissa elementistään.

"Ah, ei, tai siis enköhän pärjää näillä", Gisele vastasi sitten naiselle, tuon tiedusteltua josko tytön pitäisi ehtiä vaihtamaan asustusta. Likka ei halunnut viivästyttää tunnin alkamista, ja sitä paitsi hänhän oli varmaankin ihan kelvollisesti pukeutuneena. Hän voisi tarpeen vaatiessa nakata t-paitansa ja kenkänsä nurkkaan, ja kun tunnetustihan hienot naiset eivät hikoile niin sekään ei olisi ongelma. Laukkunsakin hän voisi varmaan tyrkätä johonkin salin sivustaan, pois jaloista.

Lienee hyvä mainita, että Gisele ei tiennyt miten suhtautua tähän... koulutoveriin. Tyleriin siis. Tyttö ei jaksanut kiusallaankaan muistaa miten yleensä käsitteli urheilijoita. Likka jäi tarkastelemaan poikaa perusteellisesti silmillään, kulmiaan rypistäen, yrittäen muodostaa herrasta jonkinlaista mielikuvaa. Hän ei muistanut kuulleensa törkyjuttuja eikä nähneensä jätkää bileissä, tai ei ainakaan sellaisessa kaatokännissä että Gisele olisi toisen mieleensä säälittävänä tapauksena painanut. Tyttö huomasi ärsyyntyvänsä, kun ei osannut pikaiseen sanoa, kuinka montaa muijaa Tyler Sanders oli pyörittänyt ja mitä autoa tuo ajoi. Nuo kun olivat ne kaksi asiaa, jotka varmaan kaikki osasivat kertoa jokaisesta Astonin urheilijasta - mutta Sandersistapa ei Gisele keksinyt mitään. Hänellä ei siis edes ollut mitään pohjaa, jonka perusteella lähteä Tyleria kohtelemaan! Raivostuttavaa.

// hurr durr en vieny eteenpäin sori

Minako hiihteli takaisin salin etuosaan, joka oli ilmiselvä merkki tunnin alkamisesta. Siinä vaiheessa Tyler huikkasi Giseleä liittymään kanssaan oppilasmassaan ja kalastikin itselleen hyvän paikan toiseksi etummaisesta rivistä, rohmuten kuitenkin sen verran tilaa itselleen, että neiti Kim mahtuisi hänen viereensä. Sillä tuskinpa tämä halusi ensikertalaisena joutua suoraan eteen muiden silmätikuksi, josta otettaisiin mallia ja jos jokin menisi vikaan niin tämä saisi paheksuvia katseita puoleensa.
Ei sillä, että Tylerille olisi näin käynyt, ehei, hän vain oli laittanut merkille asioita tunneilla ollessaan. Ja hän ei itsekään erityisemmin pitänyt edessä keikkumisesta, liekö sitten syynä hänen äitinsä vai muiden katseet, joten ei uskonut Giselenkään ihastuvan siitä.

Pian musiikki alkoikin soida ja rouva Sanders käynnisti tunnin pienellä lämmittelyllä, jonka jälkeen siirtyi opettamaan tämän kertaista tanssia, askel askeleelta. Miehenalku puolestaan mietti ainakin kymmenesti, josko aloittaisi pienen keskustelun kauniin neiti Kimin kanssa, mutta joka kerta totesi itselleen, että parasta vain olisi pitää turpa ummessa ja keskittyä tanssin opettelemiseen. Vaikkakin hän osasi siitä jo jonkin verran ennestään - hänen äitinsä kun ei osannut valita niitä maailman parhaita harjoittelupaikkoja kotona. Nimittäin tuskinpa olohuone oli paras mahdollinen paikka askeleiden treenaamiseen, varsinkaan silloin kun Tyler yritti hikihatussa imuroida Jaylenin ja Amyn vaatteista karissutta multaa pois.
Hah, joskus jopa äiti onnistui olemaan hänen tiellään rutiiniaskareiden suorittamisessa.

"Nyt kun kaikki osaavat edes jotenkuten askeleet, kokeilemme pari kertaa musiikin tahtiin. Ei kannata kuitenkaan hätääntyä, jos ei näillä kahdella kerralla onnistu, sillä käymme vielä tarpeen tullessa uudelleen askelsarjan läpi", oli Minakon antama ohjeistus ja varsinainen kappale aloitti soimisensa.
"Vihdoinkin", totesi Tyler mielessään ja kun äiti antoi merkin aloittaa, teki hän työtä käskettyä. Oli hyvin vapauttavaa päästä purkamaan negatiivinen energia johonkin rakentavaan, jota olikin päässyt jo kertymään ties kuinka paljon, kiitos hänen isänsä. Mokoma paskiainen... Aivan väkisinkin herran katse lipui tanssivaan Giseleen ja pieni hymy kohosi hänen huulilleen. Koomisinta oli se, ettei hän tiennyt, miksi. Ehkä se oli sitä, että oli vain yksinkertaisen siistiä päästä näkemään tällainenkin puoli niin huolitellusta perintöprinsessasta. Niin, niin sen täytyi olla. Harvoin Gisele oli noin... vaiteliaan tuntuinen.

//Eij mittee, mie potkin sitä vähän eteenpäin ja anteeksi, hittasin iiiihan pikkasen, ei kai haittaa? :-DD

Gisele nyökkäsi Tylerille kiitollisena herran noin niin kuin ottaessa tytön siipiensä suojaan. Likka nakkasi laukkunsa salin nurkille, veti pitkät hiuksensa rennolle ponnarille ja kipitti pojan perässä peremmälle saliin. Gisele tunsi uteliaiden katseiden liimautuvan itseensä melkein heti. Ihan kuin koulussa. Tällä kertaa hän vain oli muiden arvostelevien katseiden alla, sen sijaan että olisi itse arvostellut. Ei järin mukava tunne, eikä se tosiaankaan auttanut hänen epävarmuuttaan.

Helpottunut olo pyyhkäisi tytön yli rouva Sandersin kunnolla tuntia aloitellessa - nyt ihmiset joutuisivat keskittymään johonkin muuhun, kuin uteliaaseen tuijotteluun.
Gisele ei ollut mikään asiantuntija tanssin saralla, joten hän ei osannut oikeastaan lokeroida rouva Sandersin tyyliä. Se ei sattunut Giselelle niin hyvin kuin hän olisi toivonut, mutta tyttö huomasi mukautuvansa, ja joutuipa jopa toteamaan että ei liikkeiden tajuaminen niin vaikeaa ollutkaan. Ehkä hän ei sitten näyttänytkään aivan niin typerältä, kuin oli aluksi pelännyt. Helpotus sekin - kuten myös se, että Tyler Sanders piti suunsa tukossa. Gisele ei yksinkertaisesti osannut päättää miten kohdella tuota koripalloilijaa, joka ei tosin vaikuttanut mainittavan koripalloilijamaiselta tällä hetkellä. Toisaalta, mahtoiko hänkään vaikuttaa siltä suositulta, jonka koko koulu tunsi. Hermostuttava ajatus; Gisele ei halunnut kuunnella juttuja jakautuneesta persoonallisuudestaan huomenna...

Musiikin lähtiessä pyörimään Gisele huomasi menevänsä muutamissa kohdissa sekaisin - ja tämä johti ikävästi poskien lievään punehtumiseen. Hänellä ei yleensä ollut tapana punastua, mutta juuri nyt hänestä tuntui kuin kaikki salissa olijat olivat huomanneet hänen mokansa, tuijottivat ikävästi, naureskelivat ja ties mitä. Se oli nöyryyttävää, vaikka tyttö yrittikin itslleen uskotella että ei häntä kukaan tuijottanut. Paitsi että sitten hän vilkaisi nopeasti sen koripalloilijan suuntaan salin peilin kautta, ja tyttö oli aivan varma että se jätkä katsoi hänen suuntaansa. Gisele-parka hätkähti säikähdyksestä, tömäyttäen sitten jalkansa hiukan surkeassa kulmassa lattiaan. Kaikeksi onneksi tyttö pysyi pystyssä, vaikka nilkka ikävästi taittuikin jalkaterän lähtiessä alta, eikä hän uskonut kenenkään muun edes huomanneen. (Hän olisi varmasti kuollut häpeästä jos olisi vetänyt nurin, tai jos hänen nilkkansa oliskin sanonut naks ja napsahtanut poikki.)

Musiikki loppui hetkeä myöhemmin, ja rouva Sanders sanoi jotakin. Gisele oli huono oppilas, eikä kuunnellut, vaan käänsi katseensa terävästi Tyleriin.

"Mitä ihmettä oikein tuijotit?" tyttö sihahti hiljaa kulmiaan samalla kurtistaen.

Piiienen pieni hämmästys pääsi kapuamaan Tylerin pääkoppaan kun tämä sattui huomaamaan, että Gisele punasteli. Kyllä hän tiesi, että tytöt punastelivat, mutta neiti Kim ei ainakaan hänen kuulemansa ja näkemänsä mukaan kauheasti punastellut. Olihan se hieman hämmentävää, pakostakin. Nolottiko tätä jokin vai mitä?
Äh! Tyler, keskity nyt siihen tanssimiseen äläkä tuijottele vieressä seisovaa kaunotarta vaikka katse meinasi kuinka hinautua aina tämän puoleen! Ryhdistäydy! Ja kappas, Gisele ilmeisesti huomasi kyyläyksesi.
Ja silloin miehenalku siirsi katseensa sinne minne pitikin ja keskittyi nyt kokonaan suorittamaan askelsarjaa loppuun manaten itseään mielessään. Siitä tulisi aivan varmasti jotain sanomista, sen verran hän nyt naisia tunsi, ettei hänen pieni tuijottelunsa jäänyt huomaamatta.

"Hä?" brunette kysyi tyhmänä kun Gisele paukautti kysymyksen päin hänen naamaansa. Ilmeestä päätellen Tyleri ei ollut osannut varautua, että neiti Kim kysyisi asiaa heti, vielä samaan aikaan kun hänen äitinsä puhui. Ja aivan kuten tiedämme, miehet eivät pysty keskittymään useampaan asiaan samaan aikaan, joten miehenalulla oli vaikeuksia yrittää kuunnella äitiään, että yrittää keksiä järkevää vastausta toisen kysymykseen.
Sori, äiti, nyt oli tärkeämpääkin tekemistä kuin kuunnella sinua.
"Tanssit hyvin", nopea ja melkein hatusta vedetty kommentti, "Sitä vain katselin." Ja olihan se osittain tottakin. Kyllä Ty oli katsellut toisen tanssia myöskin ja todennut, että tämä osaa tanssia. Tietenkään hän ei voi myöntää katselleensa toista sen takia, ettei voinut uskoa koko tilannetta todeksi. Aivan varmasti hän saisi pervon leiman otsaansa jo ennen kuin ehtisi sanoa lausettaan loppuun, joten parempi jättää oikea syy kokonaan kertomatta.

Minako sitten ärähti Tylerille, jonka oli aivan selvästi huomannut chattailevan Giselen kanssa kesken hänen opetuspuheensa, johon poika ei voinut muuta kuin siristää pienesti silmiään ja mutristaa suunsa viivaksi siirtäessään katseensa äitiinsä. Kun Minako huomasi saaneensa taas kontaktin poikaansa, jatkoi hän puhumistaan.
Hienoa... Todella hienoa... Aivan varmasti äiti tivaisi häneltä tunnin jälkeen, mitä hänen ja Giselen välillä oikein oli. Ei mitään. Sen osasi jo tyhmäkin sanoa. Mutta äiti oli sellainen, joka oli aivan varma, että hän seurusteli jokaisen huoneen tytön kanssa jos vaihtoi vain pari sanaa näiden kanssa.
Huokaus karkasi miehenalkun huulilta, kun hän yritti keskittyä kuuntelemaan äitiään. Hän oli kuitenkin jo niin pihalla, että tuskinpa enää ymmärtäisi tämän puheesta yhtään mitään.

Gisele siristi silmiään epäluuloisesti tuijottaessaan Tyleria ikään kuin toinen olisi aivovaurioinen. Siltä toinen vähän vaikutti kun ei tuntunut ensialkuun tytön kysymystä tajuavan. (Eihän neidille tietenkään tullut mieleen että herra olisi saattanut yrittää kuunnella äitiään, jota Giselen olisi epäilemättä pitänyt myös kuunnella.)
Saatuaan sitten vastauksen - yllättävän sellaisen - tytön kulmat rypistyivät entistä enemmän. Hän ei osannut yhtään arvata, oliko Tyler kehunut vain kehumisen ilosta (sillä kehujahan luokkatovereilta tuli koulussa joka toinen sekunti) vai oliko toinen vilpitön sanoissaan. Tyttö avasi suunsa kiittääkseen, mutta sulki sen saman tien, tuijottaen Tyleria vain edelleen, miettien mitä pitäisi oikeastaan vastata. Likka yritti käskeä itseään käyttäytymään normaalisti, mutta kun hän ei vieläkään yhtään muistanut miten käyttäydyttiin "normaalisti".

Tyttö meinasi taas sanoa jotain, mutta rouva Sanders keskeytti hänet ärähdyksellään. Tyttö vilkaisi naisen suuntaan, hieman nolon hymyn noustessa neidin huulille. Hän yritti parhaansa mukaan kiinnittää huomionsa rouva Sandersiin - huonoin tuloksin. Hän ei Tylerin tavoin ollut erityisen perillä naisen puheista. Gisele tiesi, että äiti ei tykkäisi yhtään jos tietäisi miten surkeasti tytär jaksoi kuunnella - ja äiti tykkäisi vielä vähemmän, jos osaisi lukea ajatuksia, ja saisi selville Giselen pohtivan oliko näiltä tunneilta mahdollista lentää ulos liian pulinan takia. Niin, tosiaan, olikohan Minako Sandersilla tapana poistaa häiritseviä oppilaita tunneilta, kuten koulussa opettajat tekivät? (Ei sillä että Gisele olisi kokenut ketään häiritsevänsä sanomalla vierustoverilleen muutaman sanan...)

Gisele pyyhkäisi otsistaan hieman sivuun, vilkaisten Tyleria. No jaa. Tuskin Gisele paljoa menettäisi jos vaihtaisi pari sanaa herran kanssa. Hän ei voisi enää olla yhtään enempää pihalla rouva Sandersin puheista, ja häntä häiritsi ihan liiaksi koripalloilijan läsnäolo. Tyttö hivuttautui Tyleria sen verran paljon lähemmäs, että sai muksautettua poikaa kevyesti kyynerpäällä kylkeen - miettimättä hetkeäkään tökkivätkö suositut yleensä ihmisiä joiden kanssa olivat vaihtaneet vain pari sanaa - saadakseen toisen huomion. Katseensa likka oli tietenkin kääntänyt takaisin rouva Sandersiin, antaakseen sellaisen kuvan, että muka edelleen kuunteli vaikka oikeasti ajatukset olivat jo ihan muualla.

"Haluatko kertoa mitä koripalloilija tekee tanssitunneilla?" tyttö supisi suupielestään.

Tyler yritti jo pienen epätoivon puitteissa muistella äitinsä sepityksiä yhtenä päivänä, jolloin tämä oli selostanut koko tunnin ohjelman ja arveli, että varmasti äiti puhui siitä... Tai ainakin yksi lause viittasi siihen.
... Tai sitten ei. Jotain liikkeistä äiti puhui. Miehenalku yritti koota päänsä sisällä palasia yhteen, mutta oikeita paloja ei tuntunut löytyvän; hän oli totaalisen pihalla. Ei auttanut enää, että hän oli vasta nyt alkanut kuunnella äitiään, kun ei enää millään päässyt mukaan ohjeisiin, joita tämä alkoi taas jakaa. No, eiköhän sitä jossain vaiheessa päästäisi mukaan takaisin maailmankirjoihin. Onneksi hän oli sentään kuunnellut ohjelman sen verran tarkasti, että muisti sen ulkoa.
Eli nyt tulisi............... Jotain...

Ei hyvältä näyttänyt, Tyler. Kunnon fail. Ja sinun kun piti näyttää mallia muille, vielä kun odotukset olivat suuret, olethan sentään tanssijattaren poika niin totta kai sinun pitäisi osata yhtä täydellisesti kuin tämäkin. Hah. Varmasti monet noin ajattelivat, mutta todellisuus oli kyllä aivan toinen; hän hallitsi koripallon ja joten kuten tanssin. Okei, hän tiesi olevansa hyvä molemmissa, mutta loisti enemmän koripallossa, sillä oli siihen motivoituneempi - ikävä kyllä. Tanssi oli kivaa, mutta... Sen jälkeen ei ollut yhtä hyvä olo kuin koripallon, tuntui kuin ei olisi liikkunut yhtä paljon.

Ty tunsi tökkäisyn kyljessään ja vilkaisi sivusilmällään lähemmäs tullutta Giseleä, siirtäen sitten huomionsa takaisin äitiinsä. Oliko tuo ollut merkki siitä, että hänen selityksensä ei ollut kelvannut? Vai kenties kosto siitä, että hän oli ylipäätään päätynyt katselemaan neitiä? Juuri, kun miehenalku oli avaamaisillaan suunsa, ehti neiti Kim avata omansa ensin.
"Tanssii", hän vastasi näsäviisaasti toiselle ja meinasi läppäistä itseään poskeen, mutta jätti sen tekemättä, koska muuten äiti olisi taas kiinnittänyt heihin huomiota. Niinpä hän tyytyi rykäisemään pienesti. "Käyn täällä huvin vuoksi. Pidän tanssimisesta ja saan hyvän verukkeen päästä pois kotoa." Paljon parempi. Älä nyt anna itsestäsi idiootin kuvaa, minkä kyllä jo onnistuit antamaan..
"Sinä?" Tyler kysyi hiljaa ja vilkaisi nopeasti vieressään seisovaa Giseleä. "Sori, olen aikamoinen idiootti vai mitä?"

Minako alkoi heilua edessä siihen malliin, että kohta alkaisi taas edellisten askeltan harjoittelu ja niinhän se alkoikin, tosin hän vain ensin omakätisesti näytti itse mallia muille laitettuaan musiikin soimaan. Ehkäpä tällä kertaa kaikki osaisivat tanssia tanssin hieman paremmin kuin ensimmäisellä kerralla.

Tylerin näsäviisailu sai Giselen hymähtämään hiljaa. Pieni hymykin jäi häilymään hänen huulilleen hetkeksi, mutta Tylerin sanotessa että täällä käyminen "antoi verukkeen päästä pois kotoa", vaihtui Giselen kasvoille puhtaasti kummastunut ilme. Olipa erikoisesti aseteltu toteamus, mutta saattoihan se olla että toinen ei sillä mitään tarkoittanut. Pitäisi silti varmaan kysyä tarkennusta, kunhan ehtisi.

"Tanssin", Gisele vastasi itse, miettien hetken josko tarkentaisi vaiko eikö, ja jos tarkentaisi, niin pitäisikö valehdella vai kertoa totuus. Hän päätti pysyä totuudessa, joten jatkoi sanojaan hitusen kyyniseen sävyyn. "Äitini haluaa tyttären jolla on taiteellinen harraste. Itse saan vastalahjaksi viikonlopun Milanossa."
Jos ihan täysin rehelllisesti puhuttiin, niin se Milano-homma ei oikeastaan painanut vaa'assa niin paljoa - Milano oli jo niin nähty ja kulutettu kaupunki. Gisele oli antanut itsensä tulla tänne raahatuksi vain lojaaliudesta äitiä kohtaan; hän ei suinkaan halunnut pilata äidin asemaa tuon ystävien keskuudessa saatika pettää tuon luottamusta.
Olkiaan tyttö sitten kohautti kun Tyler uskalsi mennä väittämään itseään idiootiksi. Neiti antoi silmiensä käväistä herrassa nopeasti.
"Kapteenisi on idiootimpi tapaus", Gisele totesi kuivasti, mutta pieni, ilkikurinen hymy karkasi hänen huulilleen. Tyttö viittasi sanoillaan tietenkin Tex Wolffiin, mutta suoraan ei Giselekään kehdannut sitä herraa parjata. Jos Tyler ei tajunnut niin antoi olla tajuamatta. Ja niin, no, oliko Tyler nyt niin idiootti oikeasti? Herra ei ollut heti heittämässä raivostuttavaa flirttiä (kuten useimmat urheilijoista), ja tuntui ymmärtävän puhetta ainakin jossain määrin (toisin kuin useimmat urheilijoista!). Sen lisäksi tuo tanssi, ja oli kai ihan hyväkin. (Gisele tosin arveli mittaavansa tanssijoiden taitoja hiukan eri tavalla kuin tälläisillä tunneilla mitattiin; häneltä jos kysyttiin, niin tanssija joko osasi freestyleä tai sitten ei. Jos ei osannut, niin ovesta kannatti kävellä suoraan ulos.)

Gisele olisi niin kovasti halunnut seurata Minako Sandersia edes nyt, mutta tyttöä oli tosiaankin jäänyt kutkuttamaan Tylerin aiemmin käyttämä ilmaisumuoto. Likka otti hieman etäisyyttä poikaan yrittäessään tapailla askelia rouva Sandersin perässä, mutta antoi katseensa pian lipua Tyleriin. Hetken tyttö epäröi (hänhän saattoi vaikka kysyä jotain hirvittävän henkilökohtaista!), mutta antoi uteliaisuudelleen periksi, ja salli itsensä jälleen siirtyä toista lähemmäs. (Tyttö ei halunnut huutaa.)

"Miksi tarvitset jonkun verukkeen päästäksesi kotoasi?"

Tyler hymähti, ehkä hivenen huvittuneena Giselen syylle tulla tälle tanssitunnille. Heidän äideissään oli kieltämättä jotain samaa, ei siis ihme, että näistä oli tullut jonkin sortin ystäviä. Hänen olisi tehnyt mieli kommentoida asiaa, mutta onnistui pitämään suunsa kiinni, sillä äiti vilkaisi juuri sillä hetkellä häntä ja näytti sangen tyytyväiseltä, kun hän katsoi tätä suu kiinni. Niinpä rouva Sanders käänsi jälleen huomionsa aivan muualle.
Milanoon? Millaistakohan siellä oli? Niin, Tyler ei ollut päässyt käymään edes siellä. Hänen maailmansa oli hyvin pieni ja rajoittunut, joka käsitti vain New Yorkin ja San Diegon. Olisihan se mukavaa saada hieman avarrettua suppeaa 'käsitystään', mutta missä välissä hän muka ehtisi ottaa ja lähteä kiertämään maailmaa, saati sitten edes kiertämään Amerikkaa. Ei oikein missään välissä, jos tällainen perhetilanne jatkuisi vielä lukionkin jälkeen. Ja näytti kyllä pahasti siltä, ettei tilanne tuntuisi laantuvan ikinä.. Mutta omapahan oli vikansa, mitä oli tarjoutunut ottamaan nuoremmat sisarukset vastuulleen.
Miehenalun oli pakko painaa huulensa tiukemmin kiinni, sillä hymy meinasi kohota hänen huulilleen. Kyllä, hän tajusi, ketä Gisele tarkoitti, mutta siihen asiaan hän ei uskaltaisi kommentoida mitään. Ainakaan mitään, mikä kertoisi hänen mielipiteensä kapteenistaan, mistä sitä tietää vaikka tieto leviäisi?
"Kiitän."

Kun äiti toisteli tohkeissaan askeleita, alkoi brunettekin toistaa niitä tämän perässä, ottaen kuitenkin samaan aikaan etäisyyttä Giseleen, jottei vahingossakaan saisi aiheutettua tälle minkäänlaisia vammoja.
... Hänen aivonsa olivat aivan tyhjät. Hänestä tuntui, kuin hän ei enää osannut ajatella. Keskustelu Gisele Kimin kanssa oli onnistunut tyhjentämään hänen pääkoppansa aivan täydellisesti. Raajat tekivät työtä hyvällä mallilla, mutta aivot vain... olivat...
Nyt oli Tylerin vuoro mokata tanssiaskeleiden kanssa, kun hänen korviinsa kantautui neidin kysymys. Onneksi virhe tuli korjattua nopeasti, mutta olihan se vähän noloa.
"Sanotaanko vaikka näin, että tarvitsen etäisyyttä", miehenalku lopulta vastasi, pienen mietintähetken jälkeen. Gisele nimittäin ei kuulunut tällä hetkellä niihin ihmisiin, joille hän voisi tuosta noin vain kertoa, kuinka heidän perheessään olivat roolit päässeet vaihtumaan.

"Siellä Milanossa taitaa olla hienoa?" kysyttiin sitten, josta pystyi hyvinkin päättelemään, että Tyler halusi vaihtaa puheenaihetta. Hänestä ei vain tuntunut luontevalta puhua itsestään, eikä myöskään perheestään.

Gisele pisti kiinnostuneena merkille Tylerin vika-askeleet; yllättikö tytön kysymys muka tosiaan noin paljon? Neiti oletti saavansa mielenkiintoisen vastauksen, mutta herra Sanders jätti sanansa harmillisen epämääräisiksi ja sai Giselen pohtimaan kahta kauheammin. Hän ei ollut niin utelias ja tiedonjanoinen kuten eräät, mutta tuntui ihan siltä kuin Tyler olisi tahallisesti tökkinyt jäätä epämääräisyydellään...
Poika tekikin sitten mainion aiheenvaihdoksen. Gisele ei olisi millään jaksanut puhua Milanosta, mutta eipä hän kehdannut jatkaakaan aiheesta, joka toista selvästi häiritsi.
"Samanlainen se on kuin muutkin suurkaupungit", tyttö sanoi välinpitämättömästi, "kiireinen ja uskomattoman väsyttävä; täynnä ihmisiä, eksyneitä turisteja sekä suulaita paikallisia."

Äsken lievästi (paino sanalla lievästi) vääntynyt nilkanketale tuntui aristavan painoa hiukan. Tyttö puri huultaan - ja sattuipa siinä noin sopivasti muistamaan, että huoneessa oli muitakin, ja ne muut varmasti tuijottaisivat paheksuvasti jos hän pakenisi pois pienen nilkkajomotuksen takia. Tylerin kanssa keskustelu oli saanut Giselen työntämään nuo toiset paikallaolijat pois mielestä, ja nyt kun nuo taas palasivat mieleen, hermostus ja epämukavuuskin alkoivat jälleen kyteä pinnan alla. Ehkä jutustelun jatkaminen kannattaisi. Joo. Hyvä idea. Ja pitäisi muistaa, että jalka olisi ihan ok kunhan sille ei laskisi liiaksi painoa.

Otsista pyyhkäistiin jälleen sivuun (vaikka se tietenkin valahti heti siihen missä oli ollutkin), ja koska Gisele ei mitään muuta aihetta keksinyt, oli hänen pakko palata utelemaan Tylerin ah-niin-kovasti välttelemästä aiheesta. Tai no - pakko ja pakko, oikeastaan ihan mielelläänhän tyttö olisi kuullut vähän yksityiskohtia, mutta hän ei halunnut tehdä Tylerin oloa turhan epämukavaksi.
"Et halua puhua kotioloistasi", tyttö kysyi - tai oikeastaan totesi melkein kuin faktana. "Onko siihen joku erityinen syykin?"
Tulipa Giselelle sitten tietenkin mieleen, että Tyler tunsi tytön yhtenä suosituista ja suositut tunnetusti tykkäsivät juoruta kaiken eteenpäin. Ääh... Giselekään ei ensimmäisenä olisi puhellut itselleen omia yksityisasioitaan! Mutta olipa tässä yksi hyväkin puoli, jonka Gisele tajusi harvinaisen hitaasti - hän oli suosittuja, eli hänellä oli oikeus kysellä niin kovasti kuin halutti! Jotenkin niinhän se kai meni...

"Jaajaa."
Vau, olipa hän taas hyvä puhumaan. Mutta mitä ihmettä hän muka voisi sanoa? Valehdella, että olisi mukamas jollain tasolla pienesti järkyttynyt Giselen kommentista? Ei kiitos. Valehtelu ei tässä tilanteessa kauheasti hyödyttäisi. Neiti Kim kun tuntui kuitanneen koko puheenaiheen, joten joko olisi keksittävä uusi tai sitten pysyttävä vaiti.
Tyler mutristi pienesti huuliaan ja toteisi itselleen, että puhuminen taisi hänen osaltaan jäädä siihen. Olisihan se ollut ihan mukavaa jutella enemmänkin Giselen kanssa, mutta niin kuin voi olettaa, äiti jälleen vilkaisi häntä. Mikä sai pienen ärsyyntyneisyyden nousemaan pintaan. Miksi häntä piti koko ajan vahtia? Ei hän mikään kakara enää ollut.

Onneksi kesken kaiken Minakon puhelin alkoi soida ja nainen pyysi anteeksi koko luokalta kaivaen sitten puhelimensa laukustaan, johon vastasi. Urheilija tarkkaili ruskeilla silmillään äitiään, jonka elekieli viesti sitä, että puheluun menisi luultavasti hieman enemmän aikaa. Hänen epäilynsä vahvisti kuitenkin äidin siirtyminen tanssisalin ulkopuolelle. Ja sen seurauksena alkoi puheripuli, joka täytti koko huoneen. Kaikki puhuivat. Kaikki, paitsi hän ja Gisele. Pari tyttöä yritti selvästi ottaa miehenalkuun katsekontaktia, mutta Tyler leikki, ettei huomanutkaan näitä. Ei sillä, että hän olisi halunnut olla epäkohtelias, häntä vain ei yksinkertaisesti nyt kiinnostanut näiden seura, sillä olihan hänellä paljon parempaa seuraa. Vaikkakaan puhuminen ei tällä hetkellä oikein sujunut, mutta kuitenkin..

Huokaus pääsi väkisinkin karkaamaan Tylerin huulilta, kun Gisele jaksoi vielä udella hänen tanssitunneilla käymisen syystä. Vaivaantuneena hän hieraisi niskaansa ja katsoi hetken kattoa, ennen kuin käänsi katseensa kaunottareen, jättäen käden niskalleen.
"On, mutta se on hyvin henkilökohtainen asia." vastasi brunette, kuulostamatta kuitenkaan tylyltä. Ei kai Gisele nyt ihan oikeasti luullut, että hän kertoisi tälle ihan mitä tahansa? Tuskinpa. Aivan varmasti neito tiesi yhtä hyvin kuin hänkin, että tämä oli suosittu ja kuului koulun kermaan, jonka naiset olivat tunnetusti kovia juorukelloja. Eikä Tyler halunnut ottaa minkäänlaisia riskejä. Hän ei nimittäin kestäisi kuunnella sitä, kuinka häntä morkattaisiin siitä, kuinka akkamaisesti hän käyttäytyi kun teki sisaruksilleen ruokaa ja ylipäätään piti taloutta pystyssä vanhempien poissaollessa - ja kyllä, siihen kuului myös siivoaminen. Hänen miehinen ylpeytensä ei kestäisi sitä.
"Miksi se noin paljon kiinnostaa?" jep, hänen oli aivan pakko kysyä suoraan. Nyt vasta epäluulot nousivat pintaan ja sen saattoi jopa huomata hänen ilmeestään, joka muuttui pienesti hymyilevästä epäileväiseksi. Halusiko Gisele ehkäpä vain kuulla mehukkaan jutun hänestä ja niin pilata hänen maineensa? Ei, tuskinpa. Ei hän ollut toiselle mitään pahaa tehnyt, joten ei tällä täytyisi olla mitään syytä hankkia hänelle hankaluuksia.
Hän vain alkoi aina näin vainoharhaiseksi, kun joku vähänkin tuntematon ihminen yritti tulla liian lähelle.

Hyvin henkilökohtainen asia? Henkilökohtainen?! Ihanko totta? Gisele toljotti Tyleria hetken ja pudisti päätään pienesti, huulien mutristuessa samalla. Katse kääntyi sitten pois, tytön asiaa miettiessä. Mikä muka voisi olla niin henkilökohtaista että siitä ei voinut vapaasti lörpötellä! Perheväkivaltaako? Tyttö ei muita selityksiä keksinyt vaikka kuinka yrittikin - ja tuokin ratkaisu oli vain sellainen kyyninen heitto jota hän ei uskonut millään muotoa mahdolliseksi.
Neiti kuitenkin ymmärsi toisen salamyhkäisyyttä, vaikka päällepäin näyttikin mököttävää naamaa. Giselelläkin oli omat henkilökohtaiset asiansa, joista vain harvat - jos ketkään - tiesivät, ja hän olisi vähintäänkin vittuuntunut jos joku tulisi utelemaan. Tyttö palautti katseensa Tylerin suunnille tuon jatkaessa. Likka kallisti päätään pohtiessaan vastausta.

"Olen utelias", neiti lausahti. Hän tajusi kuulostavansa ehkä hiukkasen tylyltä, joten hän antoi hymyn nousta huulilleen; kuten aiemmin todettu, hän ei halunnut ajaa poikaa hankalaksi, vaikka toinen hiukan vaikealta jo vaikuttikin. Hymyn oli tarkoitus hieman lepytellä...
"Pahoittelen tunkeilua - mä en kysele enempää", likka jatkoi pehmeämpään sävyyn, nyökäten hitaasti melkein kuin alistumisen eleenä, antaen katseensa sitten lähteä harhateille.
Hänen simmunsa pysähtyivät kuitenkin johonkin toiseen tyttöön aika äkkiä. Tuo mimmi tuijotti Giseleä nenänvarttaan pitkin, leuka koholla ja kädet puuskassa kuin mikäkin maailmanomistaja, jäytäen siinä sivussa neiti Kimin itsetuntoa pieniksi palasiksi. Gisele kohotti kulmaansa tytölle (kätkien hermostuksensa niin hyvin kuin taisi), saaden tuon tytön puuskahtamaan ja nakkelemaan niskojaan. Selvästi Gisele oli loukannut tyttöä jotenkin. Miten, sitä hän ei osannut käsittää - ei ennen kuin hän hokasi parin muun ikäisensä, tai ehkä pari vuotta nuoremman, tytön tuijottelevan Tyleria epäilyttävän kaipaavasti. Jaa, niinpä tietysti; Gisele oli uusi ja oli päässyt heti opettajataren pojan seuraan.

"Olet kai kovinkin suosittu näiden... tyttöjen keskuudessa?" Gisele tiedusteli Tylerilta. Se siitä ei enää kysymyksiä -lupauksesta. "Vai oisko tämäkin liian henkilökohtaista..?" tyttö jatkoi ja joku olisi jopa voinut väittää tytön äänensävyä ilkikuriseksi. Ajatuksissaan hän yritti arvata kuinka montaa noista Tyler oli ehtinyt... hm... kokeilemaan. Joo, joo - kaikki urheilijathan tietenkin kaatoivat jokaisen vastaankävelevän naisolion sänkyynsä! Giselen piti myöntää, että Tyler ei vaikuttanut ihan täsmälleen samanlaiselta kuin useimmat muut, mutta hän ei ollut ihan vielä valmis uskomaan herrasta hyvää. Monen itsetunto ja ego kun olisi paisunut ylettömiin mittoihin tälläisessä naisolioiden katseiden ristitulessa.

//nyt menee kyllä niin jakomielitautiseksi tämä minun pelaaminen taas... huhuh

Utelias. Totta kai, ymmärtäähän sen. Olihan hän jättänyt aika typerästi vastauksen avonaiseksi, mikä normaalistin herättää yhden jos toisenlaisen mielenkiinnon muissa kanssaihmisissä. Mutta mitä muuta hän olisi voinut sanoa? Kertoa totuuden ja ottanut riskin, että huomenna koko koulu tietäisi hänen perheensä oudosta ongelmasta? Ei kiitos.
Kaikesta halusta huolimatta Tyler ei vain voinut luottaa Giseleen, sillä hänen järkensä huusi, ettei kauniiseen naiseen ole luottamista asemansa vuoksi. Eikä miehenalku totta kai pystynyt sitä ärsyttävää ininä-ääntä hiljentämään ennen kuin sopi itsensä kanssa, ettei paljastaisi yhtään mitään. Mutta jos hän kerta jätti vastauksen noin monitulkintaiseksi, voisi koulu luulla, että hänen perheessään oli vakaviakin ongelmia. Esimerkiksi isä oli alkoholisti ja narkkari ja hakkasi lapsiaan ja- .... Miten hänen isäinhonsa aina putkahti tällä tavalla esiin?

"Ei se mitään", Tyler vastasi hymyillen takaisin Giselelle. Heti tuli parempi olo, kun toinen lupasi lopettaa utelunsa. Ja sen myös näki hänen kasvoistaan, jotka kirkastuivat aavistuksen verran, sekä koko olemuksesta. Enää ei ollut se varovainen, epäilevä brunette vallassa. Ruskeat silmät vilkaisivat oven suuntaan, jonka lähellä äiti vieläkin puhui. Kun puhelu kerta kesti näinkin kauan niin tuskinpa tämä aivan heti takaisin olisi tulemassa. No, tällainen pieni tauko teki hyvää. Ainakin monet tunnillaolijat näyttivät nauttivan siitä täysin siemauksin selittämällä ummet ja lammet, miten heidän elämänsä oli niiden parin päivän aikana mennyt, kun ei nähdä kuin vain tanssitunneilla toista. Kieltämättä kyllä Tyler hieman kadehti näitä. Hänellä ei koskaan ollut seuraa näillä tunneilla. Tai no, varmasti olisi, mutta se olisi sellaista... Hehkutusseuraa, jollaisessa hän ei viihtynyt koulun ulkopuolella sitten yhtään. Hänellä tosin tuntui joskus olevan myös koulussa ongelmia tyttöporukoiden kanssa, jotka jaksoivat koko ajan kuolata hänen peräänsä.
Vääränlaista huomiota Tylerille, joka halusi sosiaalista kanssakäymistä.

"Liiankin suosittu", suuta väännettiin ihan pienesti ja vilkaisu suotiin tuijottelijoiden suuntaan, jotka olivat aivan haltioissaan kun saivat hänen huomionsa edes pieneksi hetkeksi. Tytöt rupesivat hihittämään innoissaan. Tyler käänsi sitten katseensa takaisin Giseleen. "Mä olen aika tarkka naisseuran suhteen, joten harvoja kelpuutan edes ystäväpiiriin." ja hän naurahti pienesti. Herra nirso.
"Hei, Tylerhan se oli?" eräs hehkeä blondi tuli itsevarmuutta huokuen Giselen ja Tylerin luokse, pieni virnistys kasvoillaan. "Haluaisitko vähän auttaa mua ton tanssimisen kanssa? Se ei oikein tunnu luonnistuvan."
Urheilija kohotti pienesti kulmiaan. Tämä taisi olla sellainen hei voisitko pitää minulle yksityisopetusta tunnin jälkeen- tyttö.

Gisele ei meinannut uskoa korviaan Tylerin harmitellessa saamaansa huomiota, ja tästä johtuen neiti pysähtyikin tuijottamaan toista tyrmistyneenä. Koripalloilija pamautteli kovaa vauhtia alas tytön ennakkokäsityksiä. Oliko se sitten hyvä vai huono juttu; se jäisi nähtäväksi.
Ellyn ei onneksi pidempää tarvinnut tyhmänä tuijotella, sillä Tyler selvensi kantaansa asiasta. Neiti Kimin oli pakko jäädä miettimään, minkälaiset vaatimukset jätkälle sitten oli. Toisen sanoista saattoi päätellä sen verran, että näillä tunneilla olevat tytöt eivät ilmeisesti kiinnostaneet; mutta kun Gisele niitä vilkuili, niin oli pakko myöntää ettei oikein kukaan täällä mainittavan ruma tai huonovartaloinen ollut. Mutta jos ulkonäkö ei ollut päätekijänä, mikä sitten? Luonne? Give me a break.
Täyttiköhän Gisele Tylerin kriteerit? Neiti ei osannut vastata - mitä nyt yksi puoli hänessä totesi, että oikeastihan tässä pitäisi kysyä täyttikö Tyler hänen kriteerinsä. Tyttö karkotti tuon ajatuksen aika pikaiseen, ja oli tiedustelemassa pojalta tarkennusta (oli se kumma kun toisesta piti kaikki informaatio nyhtää väkisin!) kun joku blondi tuli tyrkyttämään tarjontaansa. Tuo ei tuntunut noteeraavan sitä, että Tylerin seurassa oli jo joku muu, mikä luonnollisesti pisti ärsyyntymään - mutta vielä enemmän ärsytti tuon itsevarmuus. Gisele yllättikin itsensä tuntiessaan mustasukkaisuuden välähtäessä liekkiin sisällään. Hän ei ollut tottunut tulemaan ignooratuksi, eikä hän ollut tottunut toisten tyttöjen tunkevan mukaan kesken keskustelun, eikä hän itse asiassa ollut tottunut mustasukkaisuuden tunteeseenkaan. Gisele oli jo vippaaamassa ilkeää kommenttia, mutta muisti juuri viime tipassa käytöstapansa. Hänellehän oli sellaisia opetettu.

"Emme ole tavanneet. Gisele", tyttö siis tervehtikin suloisesti hymyillen, ojentaen blondille kättään kättelyyn. No, valehtelisin jos väittäisin etteikö Giselen äänessä olisi ollut pientä vittuilua mukana, ja hänen ruskeissa silmissään terävää, mutta varautunutta katsetta. Kaikkien odotusten mukaisesesti se blondi ei vaivautunut vastaamaan Giselen kohteliaisuuteen; sen sijaan tuo vain tuijotti, kohautti olkiaan ja tuntui sitten jälleen unohtavan Giselen paikallaolon. Vaikka mieli kovasti tekikin, aasialaispiirteinen ei antanut blondin käytöstapojen puutteen häiritä millään muotoa. Gisele ei sallinut itsetunnon nyt kolhiintua ja eikä ilmeenkään värähtää. Sen sijaan hän kuroi hänen ja Tylerin välillä olevan puolen askeleen mittaisen välimatkan umpeen, painautuen herran kylkeen ja rukoillen mielessään ettei tuo säikähtäisi paljoa. (Tietäväinen ääni jaksoi muistuttaa Giselelle, että hän saisi itsensä näyttämään täydeltä ääliöltä, jos hän olisikin tulkinnut tilanteen jotenkin väärin. Tyttö ei ääntä kuunnellut.)

"Musta tuntuu, että Tyler ei ehdi auttamaan nyt... eikä varmaan ihan lähiaikoina", hän totesi vittuilevan hunajaiseen äänensävyyn, ruskeiden silmien porautuessa haastavasti siihen blondiin, joka ei ilmeestä päätellen tilanteesta pitänyt. Giselen huulilla kareileva suloinen hymy vain syveni. "Satuimme juuri sopimaan mun yksityisopetuksestani."
Gisele vilkaisi nopeasti sen oven suuntaan, mihin Minako Sanders oli puheluaan mennyt toimittamaan, ja toivoi ettei tuo saisi päähänsä ilmestyä juuri nyt takaisin. Gisele kun oli tässä kriittisen lähellä naisen poikaa eikä hän tosiaankaan kaivannut vihaisia äitejä peräänsä. Katseen annettiin nopeasti vielä vilkaista ylös Tyleriin, ennen kuin Gisele tarjosi tuolle blondille likalle vielä parhaimman pahoittelevan ilmeensä.

Tyler seurasi hiljaa naisten välistä mittelöä, joka oli jostain syystä hänen mielestään hauskaa katseltavaa. Ei sillä, että hän odotti jo innolla kissatappelua, vaan pikemminkin sen vuoksi, että naiset hoitivat kaiken puhumalla ja silmillään. Hän huomasi blondin katselevan itseään tietynlaisella katseella, selvä itsevarmuus silmistä loistaen, kun taas Gisele näytti enemmänkin varautuneelta, mutta tämän silmät olivat kovat. Neiti Kim oli selvästikin sinnikäs tapaus, kun yritti esitellä itsensä bimboblondille, joka kuitenkin vain julmasti ignoorasi tämän. Tosin tuskinpa korealaisneito oli edes olettanut toisen tekevän samanlaisen eleen kuin itse teki tälle. Sen kuuli äänestä.
Tuollaisessa taistelussa hän ei pärjäisi, ei sitten millään tavalla.
Pieneksi yllätykseksi Gisele painautui bruneten kylkeä vasten, mikä sai Tyn vilkaisemaan tätä. Hän vaistomaisesti laittoi kätensä toisen olalle ja katsoi hetken tätä.
Jep, hän olisi juonessa mukana, jotta tuosta ärsyttävästä blondista päästäisiin.

Gisele antoi tuomionsa, jonka takia blondi siirsi katseensa Tyleriin, joka mutristi huuliaan ja kohautti olkiaan viestiäkseen, ettei voi mitään, parempi onni ensi kerralla. "Sori, mutta asia on näin." hän sanoi esittäessään antavansa edes pientä sympatiaa tytölle, vaikka todellisuudessa hän ei halunnut antaa sitä ollenkaan. Niin ja samalla hänestä tuntui egon suurenevan niin paljon, että jo melkein toivoi jonkun puhkaisevan sen rikki kuin täyden ilmapallon neulalla.
Tästä huolimatta blondi ei suostunut uskomaan asiaa todeksi, joten jaksoi vielä vängätä vastaan. Siinä vaiheessa miehenalku tunsi kyllästyvänsä tämän touhuun.
"Onko sun ymmärtämisessä jotain vikaa vai mikä on, kun et tajua, että sulla ei ole minkäänlaisia mahiksia muhun?" hän sanoi, pientä ärtyneisyyttä huokuvalla äänellään ja veti Giseleä vielä vain lähemmäs itseään osoittaakseen, että tosiaankin heidän välillään oli jotain.
Vou, se oli varmasti julminta, mitä hän oli ikinä kenellekään naiselle sanonut.

Onneksi tällä kertaa blondi tuntui tajuavan vinkin ja jätti heidät rauhaan. Tyler vilkuili vielä tämän perään, joka olikin yhtäkkiä päättänyt häipyä tunnilta parin ystävättärensä kanssa, ja kun nämä olivat menneet, päästi hän irti neiti Kimistä astuen pari askelta kauemmas tästä. Personal space täytyy aina olla, muista se.
"Anteeksi, että kesti niin kauan, mutta oli pieniä ongelmia miehen kanssa", saapui Minako takaisin saliin hymyillen pahoittelevasti. Mitä? Ongelmia isän kanssa? Herra kiristeli hampaitaan ajatellessaan isäänsä.
"... Erotkaa..." hän sanoi hyvin hiljaa. Ja kun tajusi, mitä oli sanonut, hän kauhistui. Mitä helvettiä hän oikein oli mennyt sanomaan? Ei hän tarkoittanut sitä, ei todellakaan. Äiti ja isä eivät saisi erota, äiti murtuisi täysin. Isästä hän ei tiedä, mutta ei oikein välitäkään.

Giselen itsevarmuus sai pientä boostia tytön tuntiessa Tylerin käden olallaan, minkä johdosta neidin hymyyn tuli vielä hieman lisää ylimielisyyttä. Ylimielisyys oli tässä tilanteessa hyvästä. Eikä se puhdas lisävarmuus, jota herra Sanders toi antaessaan ymmärtää olevansa jutussa mukana, ollut pahasta sekään. Mutta tietenkään se blondi ei lopettanut vastaan väittämistä - ei edes sen jälkeen kun Tyler oli äskeiset tarinoinnit vahvistanut. Totta puhuen, vaaleaverikön sinnikkyys ei yhtään yllättänyt. Samanlaisia oli koko Aston täynnä.

Giseleltä pääsi pieni tuhahdus. Hän pyyhkäisi hiuksia otsaltaan, blondin valituksia siinä sivukorvalla kuunnellessa, ja pyöräytti sitten silmiään säälivästi. Hän oli jo sanomassa jotakin ilkeää, mutta Tyler ehti ensin, yllättäen korealaistytön täysin. Vaikka kumpi häntä sitten enemmän yllätti - se, mitä Tyler sanoi, vai se että tuo veti Giseleä vielä likemmäs... kummin sitten olikaan, Giselen hymy vain muuttui entistä vittumaisemmaksi ja itseluottamusmittari paukkui. Saattoikohan tästä nyt päätellä, että hän sopi kuin sopikin Tylerin kriteereihin? (Tiedäpä sitten mitä tuolla tiedolla tekisi...)
Sen blondin poistuessa hännystelijöidensä kanssa paikalta, tarjosi Gisele noille vielä pienen vilkutuksen. Oikein teatraalista, lapsellista ja täysin tarpeetonta, mutta tyttö halusi saada viimeisen sanan. Hänen ilokseen yksi hännystelijöistä näki hänen eleensä, ja tuohtui vielä entisestään.
Harmi vain, että noiden lähtiessä Tyler päästi irti. Gisele melkein sanoi höh; toisen kylkeen liimattuna oleminen oli jo ollut melkein mukavaa - ja jos ei mukavaa, niin ainakin turvallisempaa kuin keskellä ihmisten täyttämää salia seisoskelu. Höh. Tai no, toisaalta se oli ihan hyväkin - Minako Sanders kun ilmaantui takaisin saliin. Tänään ei ilmeisesti suututettaisi äitejä.

Gisele loi huulilleen miellyttävimmän hymynsä. Tietenkin hänen korvansa rekisteröivät rouva Sandersin sanat, ja tietenkin hänen aivonsa pohtivat josko naisen huolet liittyivät jotenkin Tylerin aiempiin, epämääräisiin toteamuksiin. Perheväkivaltaa harrastava mies tuskin soittelisi vaimolleen kesken tuon työpäivän. Ehkäpä mies olikin sitten alkoholisti?

Tyler sanoi jotakin. Gisele kääntyi nopeasti pojan suuntaan, siristäen silmiään epäilevästi. Oliko toinen sanonut..? Ei kai...
"Mitä sanoit?" tyttö kysyi suoraan, muistaen juuri ajoissa pehmentää ilmeensä (ja äänensävynsä) takaisin mahdollisimman miellyttäväksi. Hän yritti kovasti vaikuttaa välinpitämättömältä, mutta se uteliaisuus nosti taas päätään.

”Hm?” Tyler hymähti esittäen tietämätöntä kuullessaan toisen kysymyksen. ”En mä mitään sanonut.”
Hahaha, totta kai hänen oli pakko itsensäkin kiistää juuri äsken sanomansa asia. Sitä hän ei sitten ollut koskaan sanonut. Gisele saisi luulla kuulleensa väärin, jos neito oli edes häntä oikein kuullut. Toivottavasti ei.
Brunette alkoi sitten katsella ympäri salia ja siirsi odottavan katseensa äitiinsä, joka vieläkin hiplasi puhelintaan. Eikö isän kanssa puhuminen jo riittänyt? Pitikö sitä nyt vielä tekstailla?
”Tyler, isäsi pyysi soittamaan”, Minako ilmoitti käveltyään lähemmäs poikaansa, jonka hymyileviltä kasvoilta katosi hymy. Silmät muuttuivat kovemmiksi ja leukaa nostettiin ylemmäs.
Pyysi soittamaan? Häntä? Se oli varmasti vitsi. Ja huono sellainen. Miksi isä yhtäkkiä haluaisi jutella hänen kanssaan ylipäätään yhtään mistään? He eivät olleet tulleet toimeen toistensa kanssa vuosiin, joten miksi nyt pitäisi olla niinkin hyvissä väleissä, että voitaisiin puhua?

Miehenalkua inhotti ajatella negatiivisesti asioista, mutta tällä hetkellä isästä ei muuta löytynytkään kuin kielteisiä asioita. Se helvetin diktaattori, joka yritti talloa häntä maan rakoon näyttääkseen olevansa ylempänä. Heidän valtataistelunsa tulisi jatkumaan niin kauan, kunnes hän pääsisi muuttamaan pois kotoa.
”… Mitä siitä?” äidille heitettiin kysymys välinpitämättömällä äänensävyllä, mikä selvästikin hämmensi rouva Sandersia. Vaikka eihän se sinällään ollut yllätys. Tämä tiesi, ettei Tyler tullut isänsä kanssa toimeen, oikeastaan ollut koskaan tullutkaan. Mutta ei pojan nyt silti tarvitsisi noin nihkeä olla.
”Niin että jos soitat isällesi tunnin jälkeen?”
Tuhahdus kuului urheilijan suusta ja tämän huulille kohosi hymy, tosin hieman erilainen kuin aikaisemmin ja katse kiersi nopeasti seinissä. Hän katsahti sitten äitiinsä, mutta hymy leveni vain entisestään ja niskaa hieraistiin katseen harhaillessa jälleen jossain.
”Ei taida onnistua”, hän lopultakin vastasi äidilleen, joka tivasi heti, miksei muka. ”En sattuneista syistä ole tallentanut sen diktaattorin puhelinnumeroa.”
Se oli ennenkuulumatonta. Minako katsoi jopa hivenen järkyttyneenä poikaansa. Miten hän ei ollut missään välissä huomannut, että näiden välit olivat menneet niin huonoiksi? Asia olisi ehdottomasti korjattava, jos koko perhe halusi elää sovussa. Tosin Tylerin ja tämän isän välien korjaaminen oli ollut ties kuinka kauan korjattavien asioiden listalla.
”No minä annan sen sinulle”, ruskeatukkainen nainen sanoi alkaen näppäillä puhelimensa näppäimiä löytääkseen miehensä numeron sim-kortin muistista. Kun se viimein löytyi ja äiti oli sen kertomaisillaan, ehti Ty kuitenkin pysäyttää tämän aikeet. ”Mitä asiaa sillä muka mulle edes olisi? Haukkuisi taas homoksi? Vai saarnaisi siitä, etten tee mitään töitä meidän perheen eteen?”

Onneksi, äidin onneksi, kukaan muu luokasta ei tuntunut olevan kiinnostunut heidän keskustelustaan. Mutta Tylerin kysymykseen hänellä ei ollut vastausta. Hän ei tiennyt miehensä mielenliikkeistä, eikä näin ollen kyennyt lukemaan tämän ajatuksia. Minako vain pyysi kauniisti poikaansa soittamaan tunnin jälkeen isälleen.
”No okei”, tummaverikkö myöntyi lopulta. ”Jos nyt vaan jatkat tuntia?”
Ja sen ehdotuksen saattelemana Minako Sanders siirtyi jälleen luokan eteen, jonka jälkeen herätti kaikkien huomion koventamalla ääntään ilmoittamalla tunnin jatkuvan.

//hups se venyi vaikka mitään en saanut tapahtumaan~ anteeksi etukäteen kun sälytän siule tämän kunnollisen eteenpäin pyörittämisen D:

Gisele ei käynyt väittelemään. Hän oli ottanut aiemmasta opiksi, ja tajusi kyllä ettei Tylerista saisi mitään irti. Tyttö oli kuitenkin ihan varma, että jotakin toinen oli suustaan päästänyt - oliko se sitten ollut erottakaa, tai erotkaa, mutta... "ongelmia miehen kanssa", eikö niin Minako Sanders ollut sanonut tullessaan? Giselen silmät kääntyivät tuohon naiseen tutkivasti, tytön kulmien rypistessä samalla miettivästi. Hittolainen! Ei hän yleensä joutunut ratkomaan arvoituksia - hän jätti ne sisarensa hoidettavaksi.

Rouva Sanders tuli sitten lähemmäs, todeten Tylerin isän pyytäneen poikaansa soittamaan. Giselen silmät käväisivät tuossa koripalloilijassa, jonka kasvot olivat kummallisesti taas kovettuneet, ennen kuin tyttö hienotunteisesti asteli hiukan kauemmas. Hänen oli ihan pakko kuitenkin jäädä kuuloetäisyydelle (vaikka hänellä olikin ihan pirunmoisen syyllinen olo sen takia). Selvästikään Tyler ei ollut halukas isälleen soittamaan. Giselen aivoissa välkkyi neonvaloilla kysymys "MIKSEI" kun hän pyyhkäisi hiuksiaan silmiltään hermostuneena - ikään kuin hän olisi pelännyt Tylerin ja tämän äidin saavan hänet kiinni salakuuntelusta - kokeillen siinä sivussa hajamielisesti ja varovaisesti paria tanssiaskelta (jotain tytön ikiomia ja ikivanhoja kuvioita). Päähuomio oli tietenkin kiinnitetty Sandersien puheisiin, mutta saihan hän edes esittää ettei salakuunnellut!

Viittasiko Tyler oikeasti isäänsä termillä diktaattori? Kuulosti aika tylyltä ilmaukselta, siis jos neiti Kimin mielipidettä tiedusteltiin. Minako Sanders ei tainnu vastannut heti, mikä saikin Giselen kääntämään päätään hivenen kaksikon suuntaan - hänen piti varmistaa että nainen ei yhtäkkiä ollut saanut päähänsä puhua hiljempaa. Se olisi ollut masentavaa. Gisele olisi joutunut siirtymään lähemmäs.
Mutta eip, puhe jatkui. Rouva Sanders oli antamassa tuon mainitun "diktaattorin" numeroa, mutta Tyler avasi suunsa - ja Giselen oli pakko painaa nostaa sormensa suulleen ettei yllättynyt huudahdus vain karkaisi huulien välistä. Tyttö vilkaisi kaksikon suuntaan vielä uudestaan, ollakseen ihan varma, että se tosiaan oli Tyler joka puhui. Joko poika ei ollut tosissaan, tai sitten tuo oli, ja kaikki Giselen keräilemät palaset sopisivat jokseenkin yhteen.... mutta silti, oliko tuo "diktaattori" tosiaan Tylerin isä? Isäpuoli kuulosti neidin korviin vähän uskottavammalta. Kuka isä muka haukkuisi omaa poikaansa homoksi? Tai ei - ei isäpuolikaan ei voisi sanoa lapselleen noin. Gisele ei ollut oman isäukkonsa verisukulainen, mutta silti mies oli aina rakastanut tyttöä kuin omaa lastaan, ja tuon sukukin oli tyttöä hyvin kohdellut vaikka hän erottuikin joukosta kuin mikäkin ruma ankanpoikanen. Se, että joku joutui kestämään tuollaista kommentointia isältään tai joltakin toiselta lähipiiriin kuuluvalta... se oli uskomattoman surullista. Ei mikään ihme että Tyler ei halunnut sanaakaan sanoa. Syyllisyys iski taas Giselen niskaan - tässä hän oli, kuuntelemassa keskustelua joka ei tosiaankaan hänelle kuulunut, ja joka oletettavasti koski aihetta, jota keskustelun toinen osapuoli ei halunnut jakaa.

Keskustelu päättyi yllättävän rauhallisissa merkeissä. Gisele odotti rouva Sandersin asettuvan takaisin omiin asemiinsa, ennen kuin valui hiljalleen takaisin siihen, mihin oli itse alunperin Tylerin ohjaamana päätynyt. Hän ei mahtanut itselleen mitään kun hän katsoi Tylerin suuntaan pitkään, alahuultaan jyystäen, kulmiaan miettivästi kurtistaen. Tyttö yritti päättää tulisiko näytellä viatonta vaiko udella asiasta lisäinfoa. Okei, Gisele ei missään tapauksessa voisi kysyä lisätietoja, mutta hitto, asia vaivasi ja hän kykeni jopa myöntämään sen itselleen; hänestä oli surullista kuulla jotakin tuollaista, surullista kuulla että kulissien takana oli ongelmia. Hän ei suinkaan ollut tunteeton lehmä, toisin kuin jotkut ajattelivat, ja hänen teki mieli ilmaista myötätuntonsa. Hänen olotilansa oli niin omituinen, että ei mitään rajaa. Hänellä oli syyllinen olo salakuuntelun johdosta, häntä harmitti ja hermostutti, ja alitajunta käski varmistamaan, että hän oli arveluissaan oikeassa. Hän kuitenkin vielä piti suunsa tukossa - mutta katsettaan hän ei saanut sivuraitelle ohjattua. Tytön suklaasilmät tuijottivat Tyleria epävarmasti, tytön yrittäessä edelleen päättää mitä tehdä. Tarvinneeko edes mainita, että likka ei edes muistanut tällä hetkellä olevansa osa suosittuja...

//Ei se mitään~ :3

Rouva Sanders kävi katseellaan jokaisen luokassa olijan, kuin varmistaakseen, että jokainen varmasti kuunteli hänen seuraavia ohjeita. Kaikki kuitenkin näyttivät kuuntelevan. Kaikki paitsi Tyler ja Gisele. Nainen napitti hetken esikoistaan, jolla näytti sillä hetkellä olevan miettimistuokio meneillään, joten hän antoi edes tämän olla rauhassa, mutta neiti Kim vain katsoi hänen Tyleriaan. Tyttö kuitenkin näytti erilaiselta kuin äsken, mikä sai neljän lapsen äidin huolestumaan. Ehkä tämä ei vain voinut hyvin?
”Gisele, onko kaikki kunnossa?” Minako kysyi ja kaikki käänsivät katseensa aasialaispiirteiseen tyttöön, myös Tyler. Salista alkoi kuulua pientä supinaa kaikkien alkaessa kuiskia keskenään enemmän tai vähemmän imartelevia asioita tuosta uudesta tytöstä.
”Ehkä Giselen pitäisi jättää tanssitunti tällä kertaa väliin?” se sama, raivostuttava blondi huudahti ehkä turhankin kovaan ääneen ja sai huomiota jälleen puoleensa. Ei ollut vaikea huomata, mihin tämä pyrki; Giselen pois tieltään raivaamiseen. Rouva Sanders nyökytteli sitten hetken hyväksyvästi blondin ehdotukselle, ehkä Giselen oli parasta jättää väliin tämänkertainen tunti, koska mitä ilmeisemmin tällä ei näyttänyt olevan kovinkaan hyvä olo. Tai sitten hän vain kuvitteli koko jutun.

Siinä vaiheessa Tyler huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän ei halunnut tällä hetkellä muuta kuin päästä pois kaikkien katseiden alta ja vetäytyä omiin oloihinsa hakkaamaan päätä seinään, kun ei millään keksinyt, mitä asiaa isällä hänelle oli. Jos edes oli mitään tärkeää. Epäilemättä se oli tärkeää, ei tuo muuten pyytäisi häntä soittamaan takaisin. Mutta asia olikin erikseen, oliko isä sanonut niin vain miellyttääkseen äitiä, heillä kun ei koskaan ole ollut puhuttavaa toisilleen. Koripallo oli ainut yhdistävä tekijä heidän välillään, eivätkä he edes puhuneet siitä, saati sitten pelanneet yhdessä. Joskus vuosia sitten se oli arkipäivää, mutta nykyään se kertoi sitä, että hänen isänsä oli lopullisesti seonnut.
Äh… Hän sai päänsärkyä jo pelkästä isän ajattelusta.
Tummanruskeat silmät katsoivat hetken blondia, joka hymyili hänelle enkelimäisesti, mutta sitten katse siirrettiin takaisin jokseenkin huolestuneen näköiseen äitiin. Tuskinpa Giselellä mikään oli. Varmasti neito ajatteli samaan aikaan hänen kanssaan ja äiti oli aluksi pitänyt sitä huolestuttavan näköisenä, ainakin Tylerin kohdalla, sillä luuli tällä olevan huolia. Joten kieltämättä tämä oli kiusallinen tilanne neiti Kimille olla kaikkien katseiden alla. Eivätköhän koulu ja tanssitunnit olleet asia erikseen.
”Mulla on päänsärkyä, joten käyn haukkaamassa raitista ilmaa. Ehkäpä se tekee myös hyvää Giselelle?” Ty ehdotti siirtäen sitten odottavan katseensa kaunottareen ja hetken katseltuaan tätä lähti kävelemään pois salista, seurasi Gisele sitten häntä tai ei. Hänen oli ainakin päästävä selkiyttämään pääkoppaansa ja mikä olikaan sen parempi kuin mennä ulos nauttimaan raittiista ilmasta.

Urheilija käveli liioitellun hitaasti käytävällä, ikään kuin odottaen neiti Kimin saapumista. Hän ei kuitenkaan tuntenut tätä kovinkaan hyvin, joten ei oikein osannut arvioida, oliko tämä sitten tulossa hänen kanssaan vai ei.

Gisele silminnähden hätkähti kuullessaan rouva Sandersin sanat. Tyttö käänsi katseensa tuohon naiseen, yrittäen keksiä jotain sanottavaa, mutta valitettavasti hänen aivonsa olivat ihan tyhjät - eikä saliin leviävä kuiskinta ei auttanut asiaa. Hänen poskensa alkoivat pikkuhiljaa jälleen punertaa, vaikka hän pistikin kovasti vastaan. Giseleä hävetti aivan vietävästi - mutta hänen omaa syytäänhän se kuitenkin oli. Jos hän vain olisi pitänyt korvansa ummessa, hän ei tietäisi mitään maailmaamullistavaa ja olisi oma semi-levollinen itsensä.
Se äskeinen blondi pelasti Giselen pinteestä - mitä luultavimmin täysin tahattomasti ja ainoastaan omia tarkoitusperiään tavoitellen. Mimmin sanojen ansiosta salissa olevien huomio kuitenkin jakaantui vähän ahdistamasta Giseleä, ja hän sai siinä sivussa sopivan pakokeinon itselleen. Tylerin toteamus sai tytön hieman yllättymään - neiti ei osannut sanoa, oliko Tyler auttamassa Giseleä vai halusiko tuo vain päästä tunnilta pois (tai liittyikö herran yhtäkkinen ilmoitus jotenkin Giselen äsken kuulemaan keskusteluun). Tyttö yritti päättää mitä käyttäisi omana tekosyynään, mutta turvautui ensimmäiseen mieleen tulleeseen juttuun Tylerin valuessa paikalta. Giselelle tuli katsos hieman kiire - hän ei aikonut antaa ainoan oljenkortensa häipyä. (Herra paratkoon, tyttö ei varmaan osaisi rakennuksesta edes ulos ilman apua...)

"Mua tosiaan huimaa hiukan", hän totesi sitten tarpeeksi hiljaa antaakseen heikon vaikutelman, mutta riittävän kovaa, jotta rouva Sanders kuulisi. Muilla ei ollut niin väliä. Tyttö antoi sormiensa käväistä ohimolla vaikutelmaa täydentääkseen, ja katsoi sitten anteeksipyytävästi Sandersia. "Mun ei olisi pitänyt tulla tänne vielä - olin vasta - hm - kuumeessa."
Gisele pelkäsi hetken sanojensa kuulostaneen hirvittävältä selittelyltä, mutta karisti nuo ajatukset, ilmoittaen sitten pahoittelunsa sekä hyvästelynsä rouva Sandersille. Tilanne tuntui raukeavan, ja suurin osa menetti taas kiinnostuksensa, eikä Giseleä ahdistanut enää niin pahasti, kun hän kipitti nappaamaan laukkunsa. Poistuessaan hän nyökkäsi vielä opettajattarelle pahoittelevasti ja hengähti syvään päästyään salista ulos. Hän kuuli sen äskeisen blondin vielä sepittävän kovaan ääneen - jotain siitä, miten tuo oli arvellutkin Giselen "heittävän päästä" kun oli nähnyt aasialaistytön kompuroivan oikein olan takaa ja arvostelipa blondi Giseleä vielä amatööriksikin, "jolla ei ollut asiaa näin edistyneille tunneille". Gisele päätteli, että blondia ketutti kun Tylerkin oli paikalta poistunut.

Ja Tylerista puheen ollen, Giselelle melkein iski paniikki kun hän ajatteli herran kadonneen jo johonkin - mutta kaikeksi onneksi tuo näkyi hiukan kauempana käytävällä. Gisele otti herran kiinni, asettuen tuon vierelle.
"Kiitos", tyttö sanoi lyhyesti, selittämättä kiittelyn syitä tarkemmin. Hän vapautti pitkät hiuksensa ponnarilta, vilkaisten Tyleria miettivästi. Tyttö ei halunnut tunkeilla - mutta toisaalta, eihän hänen tarvinnut herran seuraksi jäädä. Sen kun vain kysyisi ulospääsytietä ja sitten Gisele voisi unohtaa koko tämän ärsyttävän päivän. Ja ehkä hän käyttäytyisi hieman mukavammin Tyler Sandersia kohtaan koulussa. Ei kuitenkaan liian mukavasti, ettei kukaan saisi mitään ideoita. Ja näille hiton tunneille hän ei varmasti tulisi enää ikinä - hiiteen äiti tyhmine mielitekoineen.
Tytön myötätuntoinen puoli kuitenkin soimasi neitiä aika pahasti. Miten hän muka voisi antaa asian vain jäädä! Tyttö puri huultaan, antaen järkensä hillitä huolehtivaisuuttaan; hän joutui hetken tolkuttamaan itselleen, että Tyler tunsi hänet suosittuna. Suosituilla oli imago. Suositut eivät välittäneet muiden asioista, muussa kuin juoruilumielessä. Ja silti...
"Kai olet ok?" tyttö kysäisi, katse hieman huolestuneena. Hän jätti kontekstin jälleen täysin tulkinnanvaraiseksi, mutta siitä huolimatta se rationaalinen puoli hänessä käski pitämään suun soukemmalla. "Jos olet, niin... mistä päin pääsen ulos?" tyttö sitten lisäsikin.

Giselen esitys meni täydestä, eikä rouva Sanders osannut hetkeäkään epäillä tämän vain esittäneen huonovointista. Ehei, hän oli nimittäin saanut sellaisen kuvan tytöstä, ettei tämä koskaan valehtelisi – ainakin tämän äidin puheiden perusteella. Olihan se sääli, että tummaverikön oli lähdettävä, juuri kun Minako oli alkanut ottaa selvää tämän tanssitaidoista. No, ensi kerralla sitten. Tytön vointi oli kuitenkin se tärkein asia. Jos Tyler olisi ollut vähän aikaa sitten kuumeessa, ei hän olisi edes päästänyt poikaansa tanssitunneille, saati sitten koripalloharjoituksiin, ennen kuin pystyi olemaan täysin varma tämän parantumisesta. Joten Giselen poistuminen ei ollut ongelma eikä mikään.
Japanilainen nainen vain tyytyi hymyilemään tytölle ja pyysi tätä tulemaan paremmalla ajalla uudestaan tanssitunneille. Sen jälkeen hän keskittyikin paikalla oleviin oppilaisiin, joiden rääkkäämisen aloitti heti; suoraan tanssiin ilman askeleiden kertausta. Samalla äidillä oli sellainen tunne, ettei hänen poikansa tulisi enää tänään osallistumaan tunnille.

Tyler puolestaan mateli käytävällä ja meinasi jo pariin otteeseen lähteä kävelemään normaalilla vauhdilla kohti ulko-ovia, mutta piti vielä toistaiseksi kävelyvauhdin sellaisena kuin se oli salista lähtiessä ollut. Ja eipä aikaakaan, kun neiti Kim ilmestyikin hänen vierelleen kiittäen. Aluksi herra ajatteli sanovansa jotain yhtä kliseistä kuin ’ei kestä’ tai muuta yhtä tylsää, mutta hän tyytyikin pitämään suunsa kiinni ja nyökkäsi vain pienesti siirtäen katseensa käytävään, jota pitkin käveli.
Hän olisi voinut harkita kyllä ensin ennen kuin ryntäsi pois tunnilta, sillä kun isän soittopyyntö häntä niin kovasti vaivasi, olisi ollut järkevintä mennä ensin pukuhuoneeseen kalastamaan puhelin mukaan ja sitten vasta suunnata ulos. Mutta koska hän ei ollut osannut sillä hetkellä ajatella yhtikäs mitään, ei hänen logiikkansa ollut ehtinyt mukaan tekoihin. Urheilija pohti päätään puhki, eikä onnistunut aiheuttamaan itselleen mitään muuta kuin turhautuneisuutta, sillä ei kerta kaikkiaan keksinyt, mitä asiaa hänen isällään oli. Kuitenkin, KUITENKIN ukko halusi vain valittaa hänelle. Mitäköhän hän oli tällä kertaa tehnyt väärin? Ostanut väärää pesuainetta? Tehnyt vääränlaista ruokaa?
”Hm?” hymähti brunette kuultuaan vieressään kävelevän tytön puhuvan. Tämän ääni oli saanut vedettyä hänet takaisin maanpinnalle. Ainakin toistaiseksi. ”Aa, joo olen.” Vakuuttavaa, jälleen kerran. Hän antoi selvän vaikutelman, että oli kaikkea muuta kuin ok.
”Menen haukkaamaan raitista ilmaa ulkoa, joten meillä taitaa olla sama matka”, selitettiin lyhyesti Giselelle, ”ja lisäksi tänne eksyy helposti, nimimerkillä kokemusta on.”

Jep, hän oli ensimmäisillä käymiskerroilla eksynyt totaalisesti, vaikkei rakennus nyt niin suuri ollut. Kaikki vain oli näyttänyt hänen silmissään samalta ja sen sijaan, että hän olisi mennyt tanssitunnille, päätyikin hän raskaana olevien naisten joogatunnille. Se oli noloa. Sillä hetkellä olisi ollut mukavaa, jos olisi sattunut jalkapallo olemaan kainalossa, niin hän olisi voinut ängetä sen paidan sisään ja teeskennellä olevansa myös raskaana. Ainakaan hän ei olisi erottunut joukosta vatsan puuttumisen takia.
Pian kaksikko olikin päässyt ulko-ovien luo ja herrasmiehenä Tyler avasi oven Giselelle, jonka jälkeen astui ulos rakennuksesta.