Feels like there's something missing

Juutia ja ivania odotetaan ^^

Ryota nauroi hieman ystävänsä jutulle ja heilutteli jalkojaan tiiliaidan päällä istuessaan. Poika oli hengaamassa erään kaupan edessä Ystävänsä kanssa. Tismalleen toisella puolella kaupunkia omasta koulustaan katsottuna. Hän ei halunnut tulla törmätyksi koulukavereihinsa. Kyllä nuo ihmettelisivät miten hänen käytöksensä olisi nyt niin erilaista.
"Ryy? Me tarvitaan joku hakemaan meille viinaa ja aika äkkiä. Lupasin mutsille et tuun kotiin syömään ja vasta sit lähen liikenteeseen." ZeZe japanilaisen vierellä kitisi rööki huulessaan. Monet ohi kulkevat vanhukset katsoivat heitä pahasti, mutteivät kiinnittäneet huomiota puheisiin. Lähinnä pahoja katseita auheutti tupakat molempien huulilla. Olivathan he selvästi alaikäisiä. Brunette poika nyökkäili hieman ja imi tupakkaansa ja puhalsi pian kaiken nenän kautta ulos.
"Älä huoli, ZeZe. Jos ei nyt bongata ketään, niin sit tyhjennän porukoiden kaapit. Ne on kato absolutisteja ja periaatteesta pitäävät alkoholia kaapeissa. Koristeena kai."

Poika oli pukeutunut sinäpäivä valkomustiin asusteisiin. Valkoinen lyhyt takki niiteillä ja sen alla tiukka hihaton musta toppi. Housut taasen olivat myös valkoiset ja varustettu kahdella eri vyöllä. Silti ne lököttivät, mutta aivan tarkoituksella. Pari koruakin oli kaulaan aseteltu lähtiessä ja hiuksia laiteltu normaalia pidempään. Ranteisiinkin oli isketty vähän koristusta.
"Ryota? Voinks mä edelleen tulla teille sit yöks?" Vieressä istuskeleva emopoika varmisteli ja katseli Ryotaa, jonka katse taasen oli nauliutunut kaupasta ulos tuleviin nuoriin. Olisikohan kukaan 21? Kirottua kun amerikassa piti niin saamarin korkea olla alkoholiraja...
"JepJep. Porukat menee aikasin töihin huomenna, niin meneevät varmaan yheksältä jo petiin."

ja minä saavun : D


Hienoin fiilis pitkään aikaan kun japsi heitettiin ulos kaupasta perässään yksi häntä ehkä kaksi vuotta vanhempi nuorukainen. Ivan oli kerrankin näyttänyt sivistyneeltä tai ainakin sen verran sivistyneeltä kuin osasi ja tuo vanhempi kikkarapää oli tullut morkkaamaan japsia ties millä mahdottomilla nimityksillä ja kuten arvata saattoi Iku oli heti leikissä mukana, tilanne oli pahentunut käsikähmäksi ja Ivanin huulen auetessa verille, kauppias oli saanut tarpeekseen ja heitti molemmat ulos.
"Tunge tuo nyrkki kermaperseesees herra perfekto" Ivan naurahti sarkastisesti, selvää ivaa äänessään ja silmien palaessa ärtymyksestä. Kikkarapää iski nyrkkinsä suoraan Ivanin silmäkulmaan ja japsi horjahti taaemmaksi puristaen tiukasti vasenta silmäänsä kiinni, siihen tulisi mustelma. Se sai riittää, tuo iski nopeasti nyrkkiin puristetun kätensä kohti kikkarapään naamaa ja osui suoraan nenän tuntumaan, luut rysähti Ivanin rystysien alla ja kikkarapää horjahti monta askelta kauemmaksi karjahtaen ja pyyhkien verta vuotavaa nenäänsä.
"Tuki turpasi ja painu vittuun" Ivan kehotti kohteliaasti naurahtaen ja nuolaisi veristä huultaan katsoen kuinka kikkarapää antoi periksi.
"Tää ei jää tähän vinosilmä !" Vanhempi karjui painellessaan koko ajan taakseppäin ivanista joka oli ristinyt kätensä puuskaan ja tuhahti sylkäisten verta jalkojensa juureen.
"voin mä hakata sut huomenna uudestaan, sairaala kuntoon" Iku ehdotti ennen kuin käänsi toiselle selkänsä ja paineli tyytyväisenä eteenpäin. Hän oli epävirallisesti nyt voittanut.

Pahis koitti kaivella taskuistaan tupakkia, hermosauhut olivat nyt paikallaan, mutta taskuista löytyi vain sytkäri ja poika muisti miksi hänellä oli ollut asiaa kauppaan. Tuo kirosi mielessään ja antoi katseensa kiertää ympäristössä, hän antaisi mitä vaan yhdestä tupakasta nyt, ainakin melkein. Parahikseen tuon silmiin pistikin yksi toinenkin vinosilmä, minikokoa tosin ja tuon seurassa oleva pikkuemopahis, molemmat istuivat paikallaan kuin maailman valtiaat ja leikkivät pikkukoviksia tupakka huulessa. Se sai Ivanin hymyilemään kierosti ja tuo suuntasi askeleensa naperoita kohti täydellisen itsevarmana.
"Hei jätkät" Tuo moikkasi toisia kuin olisi aina tuntenutkin ja silmäili sitten poikia vuoron perään. Toinen oli pukeutunut niinkuin emot yleensä ja toinen oli täydellinen... vastakohta, valkea kuin lumi, oikein pisti silmään sen kaiken väenjoukon keskeltä. Vaikka mikä Ivan oli arvostelemaan kun sattui toisinaan menemään kouluun jopa siskonsa paidat päällään, tyylinsä kullakin.
"teillähän on heitää pari sätkää mulle" tuo totesi sitten, se ei ollut pyyntö vaan käsky ja hän tiesi että toisilla oli jotain mitä polttaa, joten noiden oli turha koittaa kierrellä yhtään. Ivanin katse tarkasteli nyt vinosilmää hyvin tarkasti, jokin sävähdytti toisessa poikaa enemmän kuin normaalisti kukaan japanilainen, aivan kuin toinen olisi ollut hänelle jostain tuttu, mutta Ikun oli pakko myöntää ettei muistanut nähneensä toista missään, tai sitten hänellä oli huono muisti.

Pojan olivat alkaneet puhelemaan niitä näitä. Pääosin tulevista bileistä, kun yllättäen Zeze keskeytti lauseensa ja alkoi nykimään japanilaisen hihaa.
"No mitä?" Royta älähti sitten juuri sopivasti kuullessaan jonkun puhuvan heille. Katse käännettiin maahan aidalta, vaikkakaan ei kovin alas. Heitä selvästi vanhempi japanilainen seisoi heidän edessään ja vaati tupakkaa. Ryota kohotti kapeaa kulmaansa ja vilkaisi pienesti emoystäväänsä. Tuo kaivoi paniikissa jo tupakka-askiaan. Päätä pyöritettiin huvittuneena ja parilla ranneliikkeellä oma aski otettiin taskusta ja yhtä röökiä ojennettiin pojalle edessä. (Emo yritt vieläkin nyhrätä tupakkaa irti täydestä askistaan.)
"Yhen saat. Loput mä tarviin ite." Japanilainen totesi sitten ja katsoi arvioivasti samanrotuista hahmoa edessään. Jotenkin tuttu tuo oli. Mutta pienen pohdinnan jälkeen enempää muistikuvia ei syntynyt.

Virne kohosi Ryotan huulille lopulta ja kevyt naurahdus pääsi ulos.
"Tiesitkö et vuodat verta?" Poika huomautti toiselle lopulta ja vei käden taskuunsa. Sieltä otettiin esiin valkoinen, kankainen nenäliina, johon oli kirjailtu Kanjeilla hänen oma etunimensä.
"Pyyhi tohon." Ryota tarjosi ja ojensi japanilaiselle.
"Se on kyl puhas."

Japanilaiselle ei ollut kovinkaan suuri yllätys kun emo alkoi hädissään väkertää tupakka askinsa kanssa, tietenkin vanhempi ja verinenkin Ivan saattoi olla vähän etova kaveri jos tuon sattui tapaamaan ensikertaa. Tosin ei ollut sekään yllätys että omaa rotua oleva poika ojensi nopeasti ja kohteliaasti tupakka askia, tietenkin japanilaiset oli tunnetusti kohteliaita, ehkä Ivan vain sattui olemaan helvetin paha poikkeus. Minkäpä sille mitään mahtoi kun kasvatus oli mennyt vikaan, tai toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Itseppäinenhän Ivan oli ollut aina.

Iku nappasi sätkän pikkujätkän käsistä hymyillen ja nyökkäsi päätään kiitokseksi, tuo siirtyi hivenen kauemmaksi kaksikosta jottei noiden tuhkat tippuisi hänen päähänsä ja kaivoi taskusta sytkärin sytyttäen sätkän ja napaten siitä heti pitkät sauhut. Paineet tulivat ulos savun mukana ja poika teki pari rengastakin ilmaan katsoen sitten taas kohti jätkiä.
"kiitosta vaan, en sattunut itse huomaamaankaan" Ivan heitti sarkasmilla ja nuolaisi huulestaan verta, se ei tietenkään lakannut heti vuotamasta mutta Ivanille se oli ihan tuttua, toisina päivinä huuli auki ja toisina nenä rikki, musta silmät ja pari hiusmurtumaakin, perus settiä.
"no kannattaako sitä nyt sotkia, äitis alkaa ihmetteleen että mitä sä oot toilaillu kun verisiä nenäliinoja kantelet" Japsi virnuili napatessaan kankaan palan ja tunnustellen sen materiaalia sormissaan, hän laski tupakin huulilta ja pyyhkäisi toisella kädellä veret kankaaseen ja asetti tupakin takaisin huulilleen. Tuo huomasi yhden kanjin ja avasi sitten koko kankaanpalan jotta näki lukea tekstin. Tottakai hän ymmärsi sen, eihän ollut unohtanut kieltä vaikka olikin ollut jo jonkun aikaa San Diegossa.

"Ryota..." Ivan sanoi ääneen ja kurtisti kulmiaan, se oli hänen pikkuveljensä nimi monen vuoden takaa ja miksi se luki toisen nenäliinassa. Tuo vakavoitui hetkeksi ja ryttäsi nenäliinan pieneks tolloksi ja heitti sen takaisin japsille poltellen sitten taas tupakkiaan.
"Nimesikö ?" tuo kysyi sitten hivenen epäröiden, tietenkin saattoi maailmassa olla kymmenkunta muutakin Ryotaa, miksikäs ei. Poika naksautteli kevyesti niskojaan ja katsahti sivusilmällä emoa, johon ei niin paljon kiinnittänyt huomiota
"mitä te jätkät muuten siinä suunnittelitte, olin kuulevinani jotain bileistä ennen kuin vastasitte mulle... meinaako alaikäiset alkaa tuhmiksi" tuo virnisti sitten kierosti ja hän itsehän ei koskaan ollut tehnyt mitään laitonta, niinhän.

Ryota naurahti hieman sarkastisena.
"Ei kun mutsi ompeli hirveellä vaivalla meidän kissan nimen mun nenäliinaan." Tuo huomautti ja nappasi mytyn sitten itselleen. Nenäliina avattiin ja viikattiin pieneksi ja siistiksi ennen kuin tungettiin takaisin taskuun. Ei japanilainen yleensä siisti ollut, mutta kun äiti oli niin kamalan vaivan tehnyt väkertäessään kanjeja. Eihän tuo niitä osannut luonnostaan... Niin kuin ei Ryota itsekään. Osasi hän oman nimensä kirjoittaa, mutta siihenpä se sitten jäikin. Uusi tuttavuus uteli bileistä ja katse kääntyi Zezeen. Tuo oli todella ahdistuneen oloinen. Ei pitänyt vanhempien poikien läsnäolosta yhtään. Kai se oli ymmärrettävää. Olihan tuota kiusattu ala-asteen ajan aikalailla.

Vaikka kysymys taisikin olla enemmän osoitettu emolle, päätti Ryota vaihteeksi päästää äänensä kuuluviin.
"Ei bileet tuhmiksi tee, vaan siellä käyttäytyminen." Poika huomautti ja imi viimeiset nikat tupakastaan ennen kuin viskasi sen maahan. Zezeä katsottiin, kun tuo pomppasi sitten varovaisenoloisesti alas aidalta.
"Hei mä meen, Ryota nyt, niin kerkeen syömään ajoissa. Postaa sit monelta oot menossa. Moikka." Emopoika selitti nopeaan tahtiin ja lähti sitten rivakoin askelin heidän luotaan poispäin. Ensin ystävän selkää tuijotettiin hetki, kunnes katse kääntyi japanilaiseen edessä. Kulmaa kohotettiin jälleen.
"Osaaks sä sit japania, kun mun nimen osasit lukee tosta?"

"hehheh" Ivan naureskeli toisen kuivalle vitsille ja antoi virneen roikkua kasvoillaan, emo alkoi käydä tosi ahdistuneeksi ja jos Ivan olisi osannut tuntea sääliä tuo olisi varmaan nyt säälinyt tuota pikkuista. Eihän hän nyt niin kamala ollut.
"niin ja sä tietenkin ajattelit vetää perskännit, mut et tiiä vielä et millä, ellei sulle oo hakenut jo joku kiltti naapurin juoppo setä" Ivan ehdotteli ja katsoi taas japsia, emolta ei paljon huomiota herunut ja pian se ottikin jo jalat alleen voi sääli. Eihän tahallaan tahtonut toisen kavereita karkottaa pois tuon luota. Ryota kuitenkin tipahti alas aidalta Ivanin vierelle aivan selvästi jäädäkseen seuraksi ja poika ei laittanut ollenkaan pahakseen.

"totta helvetissä mä osaan puhua japania" Ivan pyöräytti silmiään, oliko toinen nyt ihan vajaa, sillä ainakin ivanin tuntemista japanin vaihdokkaista tai sieltä tänne muuttaneista osasivat vielä puhua kieltä, toinen ei selvästikkään osannut joten tuon oli täytynyt asua jo Ivania kauemmin kaupungissa ja maassa muutenkin. Sen kyllä huomasi aksentista, Ivanilla puheessa huomasi ulkomaalaisen aksentin kun nuoremmalla se oli huomattavasti sulavampaa.
"mä oon asunut siellä koko lapsuuteni kunnes mä en enää jaksanut sitä paskaa ja muutin niin kauas pois ku vaan pääsin" Ivan kertoi virnistäen ja antaen ruskeiden silmiensä tipahtaa toisen samanvärisiin ja samanmuotoisiin silmiin. Kasvon piirteet olivat tuttuja ja jokin niissä muistutti poikaa kovasti siskostaan ikarista.
"ja mua kutsutaan Ivaniksi" Tuo sitten lausahti huulien välistä ja poltti tupakkinsa loppuun, heittäen sen sitten olkansa yli ties minne asfaltin koloon.

Leveä hymy nousi Ryotan kasvoille, kun tämä poika todella osasi puhua japania. Kertoi jopa asuneensa siellä kunnes oli kyllästynyt ja muuttanut pois. Vieras esittäytyi sitten vielä Ivaniksi. Nimikin kuulosti tutulta.
"Aika hyvä. Sä voitkin sit ruveta mulle opettamaan sitä. Mut adoptoitii joskus pentuna pois Japanista tänne, niin en osaa mitään. Osaan mä oman nimeni kirjottaa, mut siihen se sit jääkin." Poika naureksi ja katseli reilusti pidempään Ivanin silmiin. Missä ihmeessä hän oli tavannut toisen aiemmin? Ehkä erilaisilla hiuksilla? Tai tyylillä? Se voisi selittää miksi muistikuvat olivat niin hataria.

"Niin ja en meinannu perseitä vetää kuule. Mun pitää mennä kotiin yöks ja aamupäivällä huomenna on tanssiharkatkin. Se on ikävää touhua krapulassa. Kokeiltu on ja en suosittele ees pahimmalle viholliselleni...Okei. Sille suosittelisin. Kunnos lihasrääkin krapulassa." Japanilainen poika puheli hymyillen omille jutuilleen. Kädet työnnettiin löysien housujen taskuihin. Ehkä hänenkin pitäisi käydä jossain syömässä ennen iltaa. Vanhemmat eivät kuitenkaan olisi kotona vielä useaan tuntiin. Pakaste pitsa ei kamalasti motivoinut. Niin kuin ei yleensäkään. Jos hän olisi asian aiemmin tajunnut, niin ZeZen seuraan olisi voinut tuon luo tunkea syömään. Tuon äiti oli kuitenkin ihan jees.

Ivan hätkähti taas, poika vakavoitui nopeasti ja katsoi toista kulmien painuessa kurttuun. Tuo koitti etsiä katseellaan toisen kasvoista jotain, syntymämerkkiä, jotain mikä olisi hänelle tuttu. Toisen tarina, kakarana pois japanista... voisiko olla niin että toinen oli samassa kaupungissa, voisiko.
"alanko yksityisopettajaksi" tuo naureskeli hivenen jopa vitsillään mutta napero tuntui olevan ihan tosissaan, ivan oli vielä melko häkeltynyt yhtäläisyyksistä ja kaksikon katseet kohtasivat.
"mä voin olla sit tosi kallis opettaja" tuo vihelsi normaalia hiljempaa huuliensa välistä ja vaikka lause oli tarkoitettu vitsiksi se sanottiin melko totisella äänellä. Ivan kurtisti kulmiaan taas ja nosti katseensa ylös.

"sanooko sulle mitään nimi Ikuya Nakane?" tuo sitten heitti ihan yhtäkki, okei, se oli hänen nimensä, tai ainakin oli ollut vielä silloin kun hän oli asunut kotoa, ennen sitä kun hän oli muuttanut San Diegoon ja vaihtanut sen. Ehkä se oli hieman kaukaa haettua mutta Ivan tahtoi ottaa asiasta selvää, toinen oli tosissaan alkanut kiinnostaa häntä. Veti oudosti poikaa puoleensa.
"vai että tanssi" Ivan totesi sitten ja pyöräytti silmiään, huvinsa kullakin joten mikäs siinä "aijai, onneksi meillä ei ole kuin sisko vahtimassa mua kun tulen kauheassa krapulassa kotiin" Ivan härnäsi ja katseli jälleen toista, se oli kuin magneetti eikä Iku voinut itselleen mitään vaan hänen oli melkein pakko katsoa toista koko ajan.
"vanhemmat on toisinaan aika vaikea juttu.. ne on esteenä ja niin" Tuo kohautti olkiaan, hän ei tykännyt varsinaisesti puhua vanhemmista, tai omista vanhemmista ainakaan. Hän vihasi niitä ihan tosissaan.

Ryota virnisti tyytyväisenä toiselle.
"Mä oon rikas. Et ei se oo ongelma." Tuo totesi ja kohotti sitten kulmaansa, kun toinen heitti nimen ilmaan.
"Ikuya..." Poika toisti ja kurtisti miettiväisenä kulmiaan. Hän tiesi että jotain muistoja tuohon nimeen liittyi, mutta jotenkin niistä ei vain saatu kiinni.
"Mulle tulee tosta mieleen vaan mun vauvavideo. Hoin siinä vaan Iku iku iku doko ni. olin sillon vasta tuotu tänne ja eipä porukat tienny et kaipailin ilmeisesti jotain Ikua. Luoja tietää sitten kuka tai mikä se sitten oli." Ryota selitti ja virnisti sitten taas toiselle.
"Miksi sinä sitä kysyit?" Tuo kysyi sitten toiselta ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. Olipas kysymys ollut omituinen.

Ivan antoi ymmärtää, että tuolla oli siskokin. Missä tuon vanhemmat sitten olivat?
"Mun vanhemmat on tosi kivoja yleensä. Tosin oon ainut lapsi, niin mua on vähän hem-" Ryota alkoi jälleen puhelemaan kunnes hiljeni. Nyt hän muisti mistä Ikuya nimi oli tuntunut niin tutulta. Hän oli joskus nähnyt unta että hänellä oli sen niminen veli. Vai oliko se sittenkin muisto? Kaikki lapsuus ajan muistot kun tuntuivat unilta ja niitä ei voitu sitten erottaa todellisiksi ja epäaidoiksi.

//En tiiä osaatko japania, mutta siis toi doko ni tarkottaa yleisesti ett "missä" ^^//

Ivan naurahti ja kohautti olkiaan, jos toisella kerta oli varaa maksaa ivanille jotain kielenopetuksesta ei hän varmana vetäisi sanojaan takaisin, ylimääräinen raha ei ollut koskaan turhaa, vaikka hyvin saattoi tietää mihin pojalla nekin "taskurahat" sitten kuluivat.
Ivan katsoi toista toisen alkaessa kertomaan vauvavideostaan, se sai japanilaisen jälleen kohmettumaan, joko hän näki unta tai maailmassa tai toinen oli hänen pikkuveljensä kaksoisolento. Ivan ei tietenkään voinut tietää toisen elämästä mitään sen jälkeen kun poika oli adoptoitu pois mutta niin moni asia täsmäsi, toinen oli adoptoitu pienenä pois kotoa, hänellä oli sama nimi, samallaiset tummat ja mantelin muotoiset silmät ja piirteitä ikarista, toisen luonne, siinä oli jotain vinkeää ja ivanimaista ja nyt vauvavideo jossa toinen oli kysellyt ikun perään. Japanilainen naurahti hivenen könkäisesti
"mun lempinimi on Iku" tuo sanoi sitten ja vilautti valkeaa hammasrivistöään, Iku ei sopinut todellakaan nimen Ivan lempinimeksi, mutta tietenkin lempinimiä aina voitiin vääntää mistä sattuu. Se tulikin varsinaisesti pojan toisesta nimestä Ikuyasta.
"Kunhan huviksi kysyin" tuo kohautti olkiaan, hän ei ollut kertonut toiselle omaa sukunimeään ja oikeastaan hyvä niin, jos toinen ei olisi hänen veljenstä toinen voisi alkaa kuvittelemaan Ivanista ties mitä, Iku saisi jonkun kylähullun maineen vielä.

Toinen alkoi taas sepostaa jotain ja oli pitkään aikaan päivä jolloin ivan puhui vähemmän kuin seuralaisensa, hän oli kyllä hemmetin häkeltynyt tilanteesta eikä saanut silmiään irti toisesta. Käsi pyyhkäisi keveästi jo kuivuvaa verta huulelta ja tuo kurtisti kulmiaan pojan jättäessään lauseensa kesken.
"niin mitä ?" tuo kysyi toisen oltua jo hetken aikaa hiljaa, Ivan odotteli toisen vastausta vaihtaessaan painon toiselle jalalleen ja kohottaen kysyvänä sitä kulmaansa jossa komeili hänen kulmalävärinsä.
"ettet vain Astonia sattuisi käymään ?" tuo hoksasi sitten kysyä toiselta, toinen saattoi senkin takia olla tutun oloinen, jos toinen kävi samaa koulua poika oli ehkä saattanut törmätä tuohon jossain käytävillä.

Ivan kertoi lempinimensä olevan Iku. Se oli aika hassua. Miten Ivanista sai Ikun väännettyä? Toinen kertoi myös kysyneensä asiat huvinvuoksi. No, ei kai hänellä ollut syytä vaatia tarkempaa selitystä.
"Ei kun tuli vaan semmone hassu uni mieleen mitä nään tosi usein. Ei mitään oleellista." Ryota selitti sitten ja nyökkäili kun koulu tuli ilmi.
"Joo. Tosin käyn vähän sillon tällön, kun vanhemmat keksi mut siirtää taas osittain kotiopetukseen. Tyhmää mun mielestä." Hän naurahti ja kaiveli sitten taskujaan. Tupakkiaski kaivettiin taas esille ja yksi tupakka nostettiin huulille ja sytytettiin.

"Miks sä sit muutit japanist tänne? Mä en oo siellä päässy käymään adoption jälkeen. Yritin kyllä selvittää sieltä toimistolta vanhempieni nimiä, mutta ei ne saa mitään tietoja antaa, jos biologiset vanhemmat on kieltänyt. Äiti ja isä ois lähtenyt mun kanssa tapaamaan niitä. Tosin, en mä tiiä oisko se sit ollu niin kivaa. Kun miettii, että nehän ne musta eroon halus." Ryota puheli mitä sylki suuhun toi omaan tapaansa ja imeskeli ja puhalteli tupakkaansa. Aina hän oli miettinyt adoptiotaan. Eri asia olisi ollut, jos hänet olisi vastasyntyneenä laitettu adoptiokirjoihin, mutta oli hän kuitenkin muutaman vuoden ikäinen jo. Miksi häntä ei oltu haluttu? Ei hän niin kamala lapsi ollut voinut olla... Tai no, olisi varmasti voinut, muttei Ryota uskonut olleensa.

Toinen kertoi olevansa Astonissa, mutta käyvän myös kotiopetusta, ihan ymmärrettävää rikkaan perheen adioptiopojalta. Iku nyökkäsi kevyesti vastaukseksi ja nyrpisti nenäänsä toisen ottaessa tupakin, tietenkään hänellä itsellään ei vieläkään niitä askeja ollut.
"tää nyt ei todellakaan kuulu kenelle tahansa tuntemattomalle tää stoori" Ivan kohautti olkiaan toisen kysyessä miksi hän oli muuttanut japanista pois ja tuo veti sitten henkeä katsoen taas jonnekkin päin keskustaa.
"Musta piti tulla täydellinen poika, käy kaikki koulut korkeilla arvosanoilla ja niin edelleen. Ihan penikasta asti mä olin perhanan itseppäinen eikä mun luonne soveltunut vanhempien ajattelu tyyliin, ne koitti silti väkisillä kasvattaa mut kunnolla mut ei. Ikarista ne ei välittänyt ja sit ne päätti hankkia toisen pojan koska musta ei tullu mitään" Ivan piti tauon ja antoi äänensävynsä muuttua hivenen vakavammaksi jatkaessaan "Ryota laitettiin viisvuotiaana adoptioon koska mun takia siitä pojasta oli alkanut kasvaa hulivili, porukat totes et kaks kauhukakaraa oli tarpeeksi ja ne koitti jatkaa mun kasvattamista, ei siitä mitään tullut. Ikari kävi kans poissa kotoa mut mä vaadin sen takas, Ryotaa en saanu koska se oli jo adoptoitu jonnekkin hevon perseeseen ja ko vanhenin ja aloin kyrsiintyä mun porukoiden periaatteisiin mä lehättiin siskon kans kaksin tänne ja jätettii porukat sinne ja mä vaihdoin nimen ja olin niinku niitä ei oliskaan, se on mun stoori" Ivan päätti kertomuksensa ja tunki kädet taskuihin, hän vilkaisi toista ilmeellä joka kertoi siitä että hän ei kenelle tahansa koko elämän tarinaansa kertonut, melko tiivistetystikkään.

"musta on vaan perhanan helpompaa täällä, en mä kaipaa sinne takas" Iku naurahti ja kohautti olkiaan pyöritellessään kielellään sitten huulikoruaan mitä tuo teki aina kun hänellä oli tylsää, tuo ei oikein muutenkaan osannut pysyä kauan paikoillaan. Katse harhaili toisen hiuksissa, olivatko ne luonnolliselta väriltään tuollaset, kivasti leikatut ainakin.
"sä muistutat ihan perkeleesti mun pikkuveljee" tuo totesi sitten aivan yhtäkkiä, lohkaisi kuin tyhjästä ja veti virneen naamalleen, tuskin toista kiinnosti sellaiset asiat mutta Ivania kyllä kiinnosti, hän oli huomannut että ei pitänyt mitään kiirettä lähteä toisen seurasta pois vaikka hänellä oli vielä asioita kylällä.

Sitten Ivan alkoikin kertoa menneisyydestään ja mitä pidemmälle toinen pääsi, sitä kalvakammaksi Ryotan ihokävi. Nyt hän oli sen tajunnut. Miksi tämä kaikki oli vaikuttanut niin oudolta. Miksi Ivan oli niin tuttu. Ilmeisesti hän oli tuonkin mielestä tutun oloinen hänelle. Ainakin tuo kertoi hänen muistuttavan veljeään. Ryota oli kalpea yllätyksestä ja täydellisestä säikähdyksestä. Tupakkakin oli tippunut sormien välistä maahan.
"Tota... Mä saatan olla sun veljes..." Japanilainen totesi sitten hiljaa ja kelasi asioita päässään. Kaikki täsmäsi. Aivan kaikki.
"Mä oon aika varma siitä, et sä oot mun isoveli." Paljon vahvemmin todettiin ja jonnekin kaukaisuuteen tuijotettiin.

Monesti unissaan hän oli nähnyt isoveljensä vimmauttamassa häntä. Yllyttämässä kaikkeen. Sitten oli kuulunutkin jo vanhempien räyhäämistä. Unessa hän oli tiennyt olevansa todella kiintynyt isosiskoonsa ja varsinkin veljeensä. Mutta aina kun jotain merkittävää olisi näkynyt hän oli herännyt unesta. Ehkä unet siis todella olivatkin muistoja. Mutta miten se olisi mahdollista? Herran jumala! Ei hän voinut törmätä biologiseen veljeensä keskellä San Diegoa!?! Mahdollisuudet siihen olivat olemattomat. Silmät rutistettiin kiinni.
"Mun syntymä nimi on Ryota Nakane ja mut adoptoitiin Tokiosta viidenikäisenä tänne. Kerro mulle. Ootko sä mun isoveli?"

Sieltä se tuli, toinen sanoi sen mitä Ivan oli epäillyt koko ajan.
"Mä saatan olla sun isoveljes" Iku toisti ja katsoi toista, häntä hymyilytti, muttei niin kuin Ivania yleensä hymyilytti, se ei ollut kiero ja pahaa enteilevä virne vaan oikea hymy. Kaikki täsmäsi täydellisesti toisiinsa, todennäköisyys jolla Ivan voisi nähdä pikkuveljensä San Diegossa oli ollut täydellinen pyöreä nolla, mutta nyt prosentti määrä oli noussut yhdeksäänkymmeneenyhdeksään. Tuskin maailmassa oli kahta niin samallaista Ryotaa.
Hänen biologinen pikkuveljensä oli adoptoitu San Diegoon, siksi Ivan oli tuntenut vetoa juuri sinne, ei minne tahansa muualle. Oliko se mahdollista, oliko heidän tarkoitus löytää toisensa, oliko olemassa kohtaloa ? Tuskin.

Ivan piti kädet taskuissaan, hän oli kääntynyt kokonaan toista kohti ja näytti vähintään yhtä hämmentyneeltä kuin toinen itse, tai ainakin hän oli muttei ehkä näyttänyt sitä.
Toinen pyysi sitä ainoaa asiaa jota Ivankin tahtoi ja japanilainen huokaisi syvään.
"Koko nimeni on Ivan Ikuya Nakane, entinen nimeni oli Ikuya Nakane. Sisareni on vuoden vanhempi Ikari Nakane ja meidän pikkuveli adoptoitiin 5 vuotiaana pois" Ivan kertoi ja sukunimi riitti, heillä oli sama sukunimi, samat muistot, samat kasvot, samat eleet, luonteet, tavat, menneisyyskin.
"Perkele mä oon löytäny mun kadonneen pikkuveljen keskeltä San Diegoa" Iku totesi sitten ääneen, se tuli tunteella ulos, hän oli aivan täydellisen yllättynyt, se kaikki oli niin perkeleen epätodellista ettei poika tiennyt miten siihen olisi pitänyt reakoida. Häntä nauratti ja hymyilytti mutta juuri silloin hän tajusi kuinka perhanan kova ikävä hänellä oli ollut veljeään, sisko oli itkenyt joskus, ivan ei koskaan ja nyt toinen oli siinä.

Ivan avasi huultansa purren silmänsä. Ei tässä ollut enää mitään arvailtavaa. Jopa Ikun siskon nimi kuulosti niin tutulta. Hymy kohosi Ryotan kasvoille ja pahemmin ajattelematta hyppäsi veljensä syliin ja rutisti toista halaukseen. Vaikka hän ei ollut osannutkaan kirjaimellisesti kaivata sisaruksiaan, hän tiesi tehneensä niin koko ikänsä. Eihän hän konkreettisesti ollut osannut ikävöidä juuri heitä, mutta omituinen pala sydämmessä oli silti koko ajan tuntunut. Olisiko hän saanut sitten edes reagoida näin vahvasti jälleen näkemiseen tai veljeensä? No, Ryo oli läheisyysriippuvainen ja hänellä nyt oli muutenkin tapana halailla kaikkia. Ja jos hän nyt perkele oli veljensä löytänyt, jota ei ollut kymmeneen vuoteen tavannut oli lupa halia!

"En olisi ikinä uskonut että tällaista tapahtuu." Ryota puheli sitten pää haudattuna toisen niskaan. Hän hengitti Ivanin tuoksua. Kyllä. Toinen oli hänen veljensä. Siitä ei jäänyt hänelle enää mitään epäselvyyttä. Varovasti toisen sylistä hypättiin sitten takaisin maahan ja toista katseltiin nyt arvioivasti.
"Minä en siis ole vielä toivoani kasvamisen suhteen menettänyt, jos sinä olet noin pitkä. Terkkari kun uhkaili etten tästä enää kasvaisi!" Ryota totesi sitten innoissaan ja hymyili vain leveästi isoveljelleen.

Ivanin huulille leveni helvetin leveä hymy, tuo koppasi pikkuveljensä syleilyynsä ja painoi poikaa tiukasti itseään vasten, Ikävä oli kasvanut vuosien saatossa Ikun sisällä ja nyt kaikki tuntui vain purkautuvan ulos. Poikaa ei itkettänyt, ei ollenkaan, hänen teki mieli nauraa.
"Mä en ymmärrä mistähän geeneistä mä olen perinyt tän, oon kasvanu pitemmäksi normaalit japanilaiset koskaan kasvaa" Iku naurahti ja mittasi itseään veljeensä, hän oli melkein kaksi päätä toista pitempi. Ivan oli aina ollut melko pitkä japanilaiseksi, se oli hyvin outoa mutta toisaalta poika ei ollut koskaan kiinnittänyt siihen mitään huomiota, kotona ikari oli nainen ja aina naiset oli lyhyempiä ja koulussa suurin osa oli sitten muualta kuin japanista joten hän oli aika keskimittainen ikäisekseen.

"Paskat sun tarvii mulle mistään kielenopetuksesta maksaa mitään" Ivan sitten lopulta sai kakistettua pihalle, miksi hemmetissä hän olisi pikkuveljeltään pumminut rahaa, toki hän Ikariltakin koitti pummia mutta sisko oli nyt aivan eri asia kuin veli joka oli pienempi ja kaikenlisäksi ollut tarpeeksi monta vuotta teillä tietämättömillä.
"mä löysin sut" Ivan kuiskasi sitten toisen laskeutuessa maan tasalle ja he katselivat toistensa tummanruskeita silmiä. Toinen tuoksui puhtaalle talolle, mikä varmaan johtui toisen kodista, mutta Ivan oli erottanut aivan selvästi sen alta toisen oman tuoksun. Hän painoi toisen pään omaa rintakehäänsä vasten ja painoi suukon toisen hiuksiin päästäen pojasta sitten irti ja tönäisten tuota leikillään olkapäähän.
"vai harrastaa mun broidi tanssia... pitäskö mun tulla vahtiin sua tänä iltana" Tuo sitten virnisteli huvittuneena, eihän ollut mikään niuhottaja ja toisen elämä oli toisen elämä. Jos pikkuveli ei tahtonut ei Ivan koittanut väkisillä tulla yhtäkkiä tärkeäksikkään osaksi hänen elämäänsä vaikka poika sitä kovasti toivoikin.
"ja mä voin hakee jos teil ei oo juotavaa, mulla on paljo suhteita mut Ikarille ei sanaakaan" Tuo sitten kuiskutti veljensä korvaan ja veti virneen kasvoilleen iskien toiselle silmää.

Iku vaikutti yhtä innostuneelta heidän yhteentörmäyksestään mitä Ryota itsekin. Silmät suljettiin hetkeksi, kun toinen painoi hänen päänsä hyvin isovelimäisesti rintakehäänsä vasten. Siinä oli oikesti hänen isoveljensä. Ikioma veli... Pian he kuitenkin erkanivat ja leveä hymy nousi japanilaisen kasvoille.
"Jep. Oon harrastanu melkein koko ikäni. Eikä sun vahtimaan tartte tulla, mutta messiin voit lähtee. Se ois siistiä! Voisin esitellä mun isoveljen kaikille. Mut en kyl tiiä viihdytkö sä siellä, kun kaikki on mun ikäsiä... Mut mun kanssa sä saisit kyllä olla." Lyhyt poika selitteli ja painoi sormensa miettiväisenä alahuulelleen. Mitäköhän toiset sanoisivat? Yleensähän vanhempia sisaruksia ei mielellään kemuihin otettu, mutta varmasti Ivan olisi nyt ihan eri asia.

Ryotan silmät suurenivat hieman, kun isoveli lupasi hakea hänelle juotavaa kaupasta. Oliko hänellä paras isoveli vai mitä?!?
"Joo! Ei tietty Ikarille kerrota mitään. Vitsi sä oot kyl hyvä..." Ryota nauroi innoissaan ja vilkaisi toisen ohi kaupan suuntaan.
"Mä tykkään likööreistä. Tositositosi makeista semmosista." Hän ilmoitti sitten silmät kiiluen.
"Kai sä oikeesti tuut tänään mukaan? Asutko sä missä päin? Saanks mä tavata Ikarinkin? Haluutko sä tavata mun vanhemmat? Vitsi!! Sun pitää nähä mun huone! Tule tänään meille yöks?"

Ivan ei ollut saada toiselta suunvuoroa, toisen suu alkoi käydä yhtäkkiä niin kamalasti että Ivanilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin napata kaikki kysymykset mieleensä ja vastata niihin sitten kun toinen rauhoittuisi. Poikaa alkoi naurattaa ja todellakin tuo nauroi, ääneen, sulkien silmänsä ja pudistellen päätään.
"rauhotu rauhotu, sun suu alkaa kohta vaahdota kun jauhat noin kamalasti" nuorukainen virnisti ja katsoi sitten toista, tunkien kädet taskuihinsa ja pyöritellen siellä sytkäriään hymyillen vinosti.
"enköhän mä teidän kakaroiden kanssa pärjää jotenkin ja aina voin lähteä vetään tai pyytää lisää porukkaa jos alkaa ottaa pattiin" Iku sitten totesi suorasukaisesti ja katseli toista. Hän ei vain voinut irrottaa katsettaan omasta veljestään, siitä oli niiin kauan.

"tottakai mustakin nyt pitää jotain hyötyä olla" tuo sylkäisi jalkojensa juureen ja naksautti rystysensä vilkaisten kaupan suuntaan, tarkistaen samalla että olihan hänellä pankkikortti mukana ja olihan se, käteistäkin taisi olla jonkin verran mutta se ei nyt kyllä riittäisi, kakarat kuitenkin vetäisivät kunnon räkäkännit ettei parilla pullolla pärjättäisi.
"niin missä te ajattelitte ollakaan tänä iltana ?" japsi kysyi vielä ja kohotti toista kulmaansa pureskellen miettiväisenä läväriään kunnes toinen alkoi taas esitellä litannian kysymyksiä.
"wow wow... okei okei, mä suostun roikkuun sun kans koko päivän, okei, mä tulen teidän mukaan... ja voin huomenna vaikka näyttää sulle missä me asutaan ja tapaat sit Ikarinki tai.. voidaan me jo vaikka tänään, käydää ostaa juomiset, mulla on auto, käydää heittää ne takakonttii ko käydää meillä ja kuskataa sit teitä naperoita ympäri kyliä tai miten vaan" Ivan sitten ehdotti hetken mietittyään ja katsellen miettiessään ympärilleen järsien ajoittain läväriään.
"miten sulle kävis parhaiten ? annan sun nyt tällä kertaa päättää" Ivan virnisti ja katsoi jälleen kohti pikkuveljensä kasvoja.