I'm dancing though I never dance

Macy roikkui kiinni Adairissa aina ovelle saakka, mulkoillen pojan olkapään takaa pahasti kaikkia humalaisia, jotka huojuivat uhkaavasti häntä kohti. Blondi ei halunnut, että kukaan läikyttäisi mitään hänen uudelle mekolleen, tämä oli kiva mekko ja vaikka hän tietysti voisi ostaa uuden samanlaisen tilalle, jos entinen menisi pilalle, olisi hän kyllä silti turkasen hermostunut, jos joku pilaisi tämän! Saisi ainakin maksaa puolet mekon hinnasta (joka luultavasti oli saman verran, kuin keskiverto asunnon kuukausivuokra. Vähintään.)
Ainakin Coburn jätti Miley-asian rauhaan. Tosiasia oli, ettei Mercedes Austin todellakaan luottaisi kaksoissiskonsa kykyyn suoriutua kotiin ja luultavasti kun Miley huomaisi, että Macy oli ottanut ja lähtenyt luoja ties minne, hän saisi jonkin sortin hysteriakohtauksen. Varsinkin, kun Miley ei edes pystynyt saamaan siskoaan kiinni mitenkään – Macyn puhelin kun oli Mileylla.
Macy näytti kieltään Adairin takaa yhdelle kundille, joka jäi huutelemaan heidän peräänsä, kipittäen sitten tiiviisti pelastavan ritarinsa käsipuolessa ulos talosta. Yllättävän hyvin blondi siitä suoriutuikin, ottaen huomioon, että se viski oli todella kilahtanut hattuun, eikä tasapaino ollut enää mikään kovin kehuttava. Korkokengät eivät luonnollisesti auttaneet asiaa, mutta Macy ei suostunut riisumaan niitä poiskaan – hieno nainen ei kävele paljain jaloin likaisessa maassa!

Ulkoilma tuntui mukavan raittiilta sisällä leijuvan tunkkaisuuden jälkeen. Huutosakkilainen räpytteli hetken silmiään ja katseli ympäristöä pää aavistuksen kallellaan – kesti hetki, ennen kuin cheerleader sai edes hahmotettua ympäristönsä, sen verran kuperkeikkaa hänen ajatuksensa heittivät sillä hetkellä.
"Niin, sun sohva..." Macy havahtui sentään vastaamaan Adairille. "Sun sohva on varmaan mukava", tyttö sanoi ja nauroi heleästi sanojensa perään, eikä siitä oikein ottanut selvää, oliko Macy tosissaan vai heittikö hän vai äärimmäisen huonoa läppää. Joka tapauksessa Austin ei ollut liiemmin kykenevässä tilassa päättämään mitään järkevää, joten Macy vain nuolaisi ylähuultaan ja yritti ankarasti miettiä.

"Isi voi kyllä olla vähän vihanen, jos en tuu kotiin..." tyttö sanoi hetken kuluttua mutristaen alahuultaan tympääntyneesti. Joskus Gregory Austin oli melkein ankara tyttäriään kohtaan – se joskus tosin oli hyvin harvoin, olivathan Memphis ja Mercedes isin pikkuprinsessoja.
"Ai niin, eihän se edes ole kotona", Macy korjasi hetki ymmärrettyään erehdyksensä, "isi on työmatkalla tuolla itärannalla. Tiiäthän sä, Nykissä ja silleen." Macy oli ylpeä siitä, että hänen isänsä oli niin hieno mies, että paransi maailmaa. Harmi vain isän älykkyysosamäärä ei ollut tallentunut aivan jälkipolville asti.
"Emmä tiiä, mennään vaan jonnekin. Noi oli kyllä ihan liian hehkutetut bileet, ei ne ees ollu kovin kummoset."

// tuli aika kökköä tekstiä, sori : <

Adair pohti hetken oliko Macy tulkinnut sohvallanukkumisehdotuksen väärin, tytön nauru kun oli kuulostanut sen verran leikittelevältä, ettei nuorukainen olisi ihmetellyt jos Macy olisi tosiaan luullut hänen ehdottelevan jotain muutakin kuin nukkumista. Adair ei uskaltanut vastata heti mitään, hän ei ollut varma mitkä sanat hänen olisi pitänyt valita. Tyttö ei kuitenkaan näyttänyt reagoivan hetken hiljaisuuteen, vaan jatkoi puhumista.
"No mutta kai sulla on äiti kotona... Tai joku?" Adair tiedusteli kuultuaan, ettei Macyn isä ollut kotona. Isäthän olivat yleensä suojelevaisempia tyttäriään kohtaan kuin äidit, joten nuorukainen oli melkein helpottunut kuultuaan ettei herra Austin olisi kotona, sittenpähän hänen ei ainakaan tarvitsisi törmätä Macyn isään, eikä joutua vastaamaan kiusallisiin kysymyksiin.

Adair vietti taas pienen hiljaisen hetken miettiessään kuinka kaukana Macy mahtoi asua. Pojalle tuli mieleen, että Austinien hulppea talo taisi itseasiassa olla aika lähellä, hänen ei tarvitsisi viedä tyttöä kovin kauas, joten tuskin poliiseja pitäisi silläkään matkalla pelätä.
"Mennään nyt ainakin tonne autolle", Adair hymyili ja lähti kävelemään kohti autoaan yrittäen samalla pitää kiinni Macysta. Tyttö saisi kiskaista kätensä pois jos tuntisi olonsa epämiellyttäväksi, poika oli lähinnä huolissaan tämän pystyssä pysymisestä ja siksi pysyttäytyi Macyn lähellä.

Lähestyessään autoaan Adair kaivoi avaimet taskustaan ja napsautti ovet auki. Hän suuntasi ensin pelkääjänpaikan puoleiselle ovelle ja avasi sen vaaleaa tyttöä varten. Maasturi oli hieman korkeampi mitä tavalliset henkilöautot yleensä olivat, joten Adair huomasi miettivänsä josko Macy tarvitsisi apua autoon nousemisessa. Nuorukainen naurahti itsekseen ajatuksilleen, ei kai tyttö nyt sentään niin sekaisin ollut, ettei pääsisi autoon, olihan tämä jo hieman loukkaantunut siitäkin kun Adair oli ehdottanut korkokenkien pois ottamista.
"Istuppa siihen niin mä kierrän tonne toiselle puolelle... Päätetään sitten mihin lähetään", Adair virnisti, kiersi auton ja istuutui itse ratin taakse. Jos bileissä sattuisi olemaan joitakin vittumaisia tyyppejä, joku saattaisi soittaa poliisille ihan kiusallaan ja ilmoittaa että humalainen oli lähdössä ajamaan. Tuskin kuitenkaan näistä bileistä enää löytyi yhtään niin selvää ihmistä joka pystyisi näppäilemään edes kolminumeroisen puhelinnumeron oikein, joten huoli taisi olla aiheeton.
Adair vilkaisi auton takapenkille, silmät tavoittivat levyjä sisältävän kotelon, sixpäckin olutta ja takin. Pojan katse jäi vähän pidemmäksi aikaa olutpulloihin, hän haluaisi vielä ehkä yhden... Mutta ei nyt, ensin oli päästävä kotiin.
"Jollen väärin muista, niin tästä ei oo kovinkaan pitkä matka sun kotiin... Mutta ei meillekään sen pidempi matka ole... Kumpaan vaan haluat", Adair hymyili, ilta oli ollut ihan mukava, hieman höpsö Macy oli ollut ihan hauskaa seuraa eikä nuorukainen katunut iltaa. Suudelmaakaan hän ei enää katunut missään muotoa, hänellä oli ainakin ollut mukavaa, tuskimpa Macykaan oli ajatellut hänen tehneen väärin, koska oli vastannutkin pusulla.
"Mulla ainakin oli ihan kivaa, mutten mä mikään bilehirmu olekaan", Adair totesi tytön sanottua ettei bileet olleet kovin kummoiset. Ei poika tarvinnut oikeastaan kuin hieman musiikkia ja jotain hyvää alkoholipitoista juotavaa, niin kaikki sujui jo hyvin. Mukava seura oli tietysti plussaa ja sitäkin hänellä oli tänään ollut.

// mitään kökköä ollut. ps. sori kiva kesto.

"Ai äiti? Plaah, äippä on kokouksessa Miisipissä", Macy tuhahti ja heilautti vaaleita hiuksiaan. "Siis Misisipissä." Humala sai huutosakkilaisen kielen solmulle, eivätkä s-kirjaimet enää taipuneet oikein. Tosin, jos olisi kysytty, tuskin blondi edes olisi tiennyt, miten Mississippi oikeasti kirjoitetaan. Eikä raukka edes tajunnut virhettään. Jos Miley olisi ollut paikalla, olisi tuo taas jälleen kerran saanut hävetä säihkyvän siniset silmänsä päästään kaksossiskonsa takia.
"Ja Miley tosiaan jäi tonne", Memphis tiedotti ja heilautti kättään epämääräisesti takaisin talon suuntaan. Vaaleaverikkö pyöritteli hiuksiaan sormissaan ja keinutteli päätään puolelta toiselle, aiheuttaen samalla liikkeellä hauskaa huminaa päässään. Aivan kuin olisi ollut laivan kyydissä, samalla tavalla maailma keikahteli.
"En mä etes tiiä, onko Denise kotona. Se saattaa olla jossain", Macy mutisi lähinnä itsekseen. Denise oli Austinien taloudenhoitaja, se nainen, joka piti tönön pystyssä silloin, kun herra ja rouva Austin olivat matkoilla. Kuten nyt. Mutta saattoi olla, että Denise oli lähtenyt viikonlopuksi käymään tuttaviensa luona, ainakin jotakin sellaista Macy kuvitteli hämärästi muistelevansa.

Kiltisti Macy seurasi Adairia tuon autolle – ihan kivan näköinen, kiiltävä, musta, iso ja kalliin näköinen. Ne olivat kriteerit, joilla Memphis Austin autoja arvioi, hänelle kun merkit eivät sanoneet mitään. Mitä enemmän hinnassa oli nollia, sen parempi, oli neitokaisen motto, joka päti myös tähän asiaan. Miley oli heistä se, joka tiesi ja tunsi autot hyvin – ainakin paremmin kuin siskonsa.
Macyn säteilevä hymy ylettyi korvasta korvaan, kun Adair aukaisi hänelle oven. Siis ihan oikeasti, aukaisi oven! Kuka poika oli noin ihana ja komea ja mukava ja herrasmiesmäinen ja... Macyn ylistyssanat eivät enää edes riittäneet kuvailemaan Adair Coburnin upeutta. Itsekseen hihitellen tyttö rupesi kipuamaan autoon – joka osoittautui hieman hankalammaksi tehtäväksi. Mekon helma ei ollut erityisen joustava, ja hoippuvan blondin koordinaatiokyky ei muutenkaan ollut aivan kympissä sillä hetkellä. Macy joutui hapuilemaan hetken, ennen kuin sai kammettua itsensä pojan auton etupenkille. Blondi pyyhkäisi otsaansa ja huokaisi helpotuksesta, mekko ei ainakaan ollut saanut suurempia osumia, mikä oli kaikista tärkeintä. Toki oli ollut vähällä, ettei cheerleader ollut keikahtanut penkiltä takaisin pihalle, mutta se nyt oli pieni murhe.

Adair puhui jotakin siitä, että tästä ei ollut kovin pitkä matka heidän kummankaan kotiin. Macylla oli hirvittävän huono suuntavaisto, eikä hänellä rehellisesti sanottuna ollut enää aavistustakaan, minne hän oikein oli tullut. Mileyhän se oli ollut, joka oli soittanut taksin, sanonut osoitteen ja niin edes päin...
"Joo, niin tosiaan", blondi vain myötäili ja nyökytteli, kun ei muutakaan oikein osannut sanoa. Mihin hän halusi mennä, sitäkään blondi ei osannut sanoa.
"Sinä se ratissa oot", Macy hymyili Adairille ja kohautti olkapäitään, viestittäen, että hänelle olisi aivan sama, minne hän loppujen lopuksi päätyisi. Kotona olisi tietty tosi turvallista ja koti oli kiva ja niin edes päin, mutta Adairkin oli tosi kiva, eikä hän välttämättä halunnut mennä kotiin, jos Adair ei tulisi myös...
Ajatukset siitä paikasta, mihin oltiin menossa, kaikkosivat sen siliän tien, kun Adair sanoi, että hänellä ainakin oli ollut ihan kivaa. Ihan kivaa? Siniset silmät kääntyivät katsomaan poikaa. Oliko ihan kiva niin kun ihan kiva vai ennemminkin ”ihan kiva”? Eikä hän tietenkään ollut tarkoittanut, että Adairissa olisi jotain vikaa! Ei tietenkään, talo vain oli ollut ruma.
"Ei kun siis kyllä mullaki oli ihan kivaa, ei kun siis tosi kivaa, ja siis en mä tarkottanu, että ois ollu jotenkin tyhmää tai silleen..."
Tyttö tuskin tajusi enää itsekään omista selityksistään yhtään mitään.

// sori järkyttävästä kestosta ja siitä, että tuloksena oli nytkin aika kökköä tekstiä!

Adair antoi auton käydä ja mietti edelleen, minne olisi parasta lähteä. Jos tytön kotona ei ollut ketään, nuorukaisesta ei tuntunut hirveän mukavalta jättää humalaista tyttöä yksinään. Tunsihan tyttö varmasti kotinsa läpikotaisin ja todennäköisesti pärjäisi ihan hyvin, mutta Adair tiesi, että tuntisi olonsa ikäväksi, jos vain veisi Macyn kotiinsa ja lähtisi pois jättäen tytön oman onnensa nojaan.
Ajatus siitä, ettei hän voisi jättää tyttöä yksin, vaan vahvistui kun poika kuunteli vaaleaverikön sekavahkoa puhetta. Ehkäpä olisi parasta tuoda Macy nukkumaan olkkarin sohvalle, mennä itse omaan huoneeseen ja ehkäpä sitten aamulla viedä tyttö kotiinsa.
"Jos sulle käy, niin voidaan mennä mun luo", Adair hymyili tytölle ja keskittyi sitten ohjaamaan autonsa pois ahtaasta välistä kolhuitta. Tielle päästyään nuorukainen vilkaisi Macya kuin varmistaakseen, ettei tätä tosiaan haitannut jos hän ei päässytkään vielä kotiin.
"Sano vaan jos sittenkin haluat kotiin, kyllä mä nyt sut sinnekin vien..." poika sanoi suunnaten katseensa takaisin tiehen ja yritti keskittyä ajamiseen, keskittymistä hän tarvitsikin, täysin ajokuntoinen hän ei selkeästikään ollut.

Ajaessaan kohti kotiaan Adair päästi hetkeksi päähänsä ajatuksen siitä, josko sittenkin pyytäisi Macyn nukkumaan viereensä. Siitä oli aikaa kun hän oli nukkunut sievän tytön vieressä, eikä hänellä todellakaan olisi mitään sitä vastaan, että juuri Macy nukkuisi samassa sängyssä hänen kanssaan tänä yönä. Mutta ehkä se ei ollut hyvä ajatus, varsinkaan nyt kun tytön tila ei ollut paras mahdollinen, hän itse oli vielä sen verran selvä että tajusi täysin mitä oli tekemässä, Macysta tuskin saattoi sanoa samaa. Ehkäpä oli molemmille parasta että tyttö menisi sohvalle.

Yllättävän hyvin sujuneen ajomatkan jälkeen Adair parkkeerasi bemarinsa kotinsa pihatielle. Matka oli ollut lyhyt, mutta siltikin Adair oli yllättänyt siitä miten hyvin oli kuitenkin pystynyt ajamaan. Sammutettuaan moottorin Adair suuntasi katseensa Macyyn jälleen hieman epäröivänä.
"Mennäänkö?" poika edelleen odotti, että tyttö ilmoittaisi haluavansa kotiin. Jos Macy tosiaan jäisi nyt yöksi heille, aamulla tulisi varmasti kysymyksiä siitä, miksi hän oli täällä, mutta paremmalta ratkaisulta se Adairista nyt tuntui, tuskin kukaan kuitenkaan pahemmin sitä ihmettelisi kunhan hän kertoisi että tyttö oli sen verran humalassa ollut, ettei hän uskaltanut viedä tätä tyhjään kotiin.

// pyhpah:--D

Macy tuijotteli humalaa kiiltelevillä silmillä auton ikkunasta ulos sivussa olevalle biletalolle ja irvisti, kun näki jonkun tytön kiskovan hänen kaveriaan tukasta. Onneksi hänelle itselleen ei ollut koskaan käynyt mitään vastaavaa, sillä Memphis ei todellakaan olisi pärjännyt missään tappelussa, sen verran onneton hän oli. Macy oli hyvä nyökyttelemään vierestä, kun joku pilkkasi jotain toista, mutta ei hän yksin uskaltanut kenellekään mitään sanoa.
Pieni hämmästynyt häh-pääsi tytön suusta, tuo kun ei ollut hetkeen muistanut kiinnittää Adairiin mitään huomiota, mutta kaiken huomion nuorukainen sai heti kyllä osakseen, kun toinen pyysi Macya luokseen. Tai siis, sanoi, että he voisivat mennä Adairille! Cheerleaderin jo ennestään punehtuneet posket saivat muutaman asteen lisäväriä. Apua, mitä ihmettä hän tekisi? Hän oli menossa Adairin luokse! Miten hän voisi nukkua? Meikit leviäisivät ja tukka menisi sotkuun ja Adair varmaan nauraisi hänet pihalle sen jälkeen ja käskisi moisen variksenpelättimen mennä kotiinsa ja myös pysyä siellä.

Nämä ajatukset olivat ajaa Macyn hermoromahduksen partaalle, eikä Macy edes kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että automatka sujui hiljaisuuden vallitessa – hän oli liian keskittynyt puremaan huultaan. Vasta, kun moottorin hurina pysähtyi ja he eivät enää liikkuneetkaan mihinkään, tajusi blondikin jo liikahtaa johonkin suuntaan.
Siniset silmät kääntyivät katsomaan Adairiin. Ei vitsi, toinen oli joka kerta vielä paljon komeampi... Tyttö paljasti hymyillessään koko täyden valkean hammasrivistönsä Adairille ja nyökäytti päätään unohtaen, että oli jo äsken ollut juoksemassa karkuun kotiin sen takia, että ripsivärit leviäisivät.
"Joo", Macy vastasi ytimekkäästi ja taiteili turvavyön auki (muutaman ohi painalluksen jälkeen), tökäten sen jälkeen autonkin oven auki. Korkokengillään edelleen hieman huojuen cheerleader taiteili itsensä ulos autosta kipittäen sitten varovasti Adairin perässä kohti talon ovea.

Nyt kun ovi lähestyi, alkoi Macy miettiä, että mitä jos pojan vanhemmat olivat kotona. Mitä hän sanoisi, tai mitä Adair sanoisi ja katsoisivatko he häntä tosi pahasti? Macy nielaisi.
"Öö... Onko sun vanhemmat täällä? Kotona siis."

Adairin rapistellessa avainten kanssa ovella, perässä tullut Macy tiedusteli oliko kenties joku kotona. Poika joutui miettimään hetken, mutta muisti sitten, että äiti ja tytöt olivat jonkun äidin työkaverin luona yötä ja Ethan todennäköisesti olisi jossain ulkona viettämässä iltaa, mutta tulisi varmaankin kotiin ennen aamua.
"Tuskin täällä nyt on ketään, mutta mun isäpuoli kyllä on tulossa kotiin, ellei sitten jo oo täällä... Ei kyllä valoja näy..." Adair uskoi, ettei ketään varmastikaan haittaisi vaikka hän toisikin Macyn kotiinsa, mutta olisihan se tietysti hieman noloa jos vaikkapa Ethan aamulla tulisi olohuoneeseen ja löytäisi sieltä vieraan tytön nukkumasta. Ellei sitten Adair haluaisi ottaa tyttöä omaan huoneeseensa... Ei, sitä hän ei viitsisi tehdä.
"En usko että ketään haittaa vaikka ootkin täällä", nuorukainen lisäsi hymyillen, avasi oven ja räpsäytti valot päälle. Eteisaula kylpi valossa, oikealle aukesi näkymä vastikään remontoituun keittiöön, vasemmalla oli olohuone ja suoraan edestä pääsi vessaan, yläkertaan sekä alakerran peli- ja oleskelutilaan.
"Onko paljonkin vaatimattomampaa ku teillä?" Adair ei voinut vastustaa kiusausta kysyä asiasta. Kyllähän hän tiesi että Austineilla oli vielä enemmän varoja mitä heillä, joten Coburnien asunto todennäköisesti kalpeni vertailussa, mutta olihan sitä ihan kiva kuulla mitä mieltä Macy olisi asiasta.
"Tuolla ois toi kermanvärinen sohva mille voisit mennä nukkuu, mä voisin tuoda sulle peiton ja tyynyn... Tai sitte vierashuoneeseenkin sä tietty voit mennä. Siellä ei tosin oo nukkunut ketään kuukausiin ja koko huone on varmaan aika tavalla tunkkainen", Adair virnisti, vierashuone oli koko talon kamalimmassa kunnossa oleva huone, joten sinne hän ei oikeastaan edes kehtaisi tyttöä majoittaa.

"Mennäänkö ensin ottamaan vaikka lasilliset jotain juotavaa? Kaapissa on vaikka minkälaista alkoholipitosta juomaa, mutta mulle taitaa kyllä parhaiten maistua pelkkä mehu..." nuorukainen suuntasi kohti keittiötä, avasi jääkaapin oven ja otti esille ananastäysmehupurkin. Appelsiinitäysmehusta hän ei tykännyt, toisin kuten kaikki muut talon asukit, jotka useimmiten aamuisin tappelivat viimeisestä lasillisesta mehua, koska äiti ei ollut muistanut ostaa kahta tölkillistä. Adair sai sentään juoda ananasmehunsa rauhassa, ilman pelkoa siitä että joku olisi käynyt pöllimässä loput juomasta juuri silloin, kun hän sitä sattui haluamaan.
"Haluutko tätä? On tuolla appelsiiniversiokin, mutta en takaa kuinka paljon sitä on jäljellä..." poika virnisti, otti kaksi lasia kaapista, kaatoi toiseen ananasmehua ja jäi odottamaan kumpaa Macy mieluummin ottaisi.

// sori kestosta!

Macy olisi voinut huokaista helpotuksesta, kun Adair ilmoitti, ettei kotosalla pitäisi olla ketään, mutta tyttö jätti sen välistä. Sen sijaan hän keskittyi olemana tyytyväinen, että saisi olla Adairin kanssa kahdestaan, ja heti hyvänä kakkosena siihen, että hän pystyisi kävelemään suoraan korkokengillään.
Siniset silmät katselivat varovasti Coburnin ovelta sisälle taloon, kun nuorukainen meni edeltä ja napsautti valot päälle. Talo näytti mukavalta, ei ehkä sellaisesta kuin heidän. Austineilla kaikki oli suurta, suurempaa, hienoa, kallista ja viimeisen päälle laitettua. Ei Coburnien talo näyttänyt erityisen surkealta tai mitään, se oli ehkä vaatimattomampi mitä Austineiden lukaali, mutta Macy tykkäsi siitä. Blondi ei tiennyt, johtuiko tämä sitten siitä, että se oli oikeasti kiva talo, vai siitä, että se oli Adairin talo.
"Öö... No emmä nyt oikeen tiiä", cheerleader mutisi vastaukseksi Adairin kysymykseen hypistellen lyhyen mekkonsa helmaa sipsuttaen lopulta kynnyksen yli sisälle melkein kompastuen maton reunaa, "ehkä vähän pienempää... tai siis, meillä on aika iso talo... silleen, tiedäthän sä."

Kun Adair mainitsi sanan sohva, kohosivat tytön kulmat ja tuo kääntyi tuijottamaan vaaleaa sohvaa, joka oli olohuoneessa. Tyttö ynähti jotakin epäselvää vastaukseksi ja tunsi inhoa sohvaa kohtaan. Ei sen takia, että se olisi ollut ruma tai mitään mutta yö sohvalla ei kuulostanut järin miellyttävältä huutosakkilaisen korviin. Memphis oli tottunut prinsessakohteluun ja hän nukkui kotonaan sängyssä, joka oli valtavan kokoinen, kolme ihmistä mahtuisi helposti nukkumaan siinä ja kaikilla olisi reilusti tilaakin. Kaiken lisäksi se oli mukavan pehmeä ja siellä oli paljon tyynyjä. Ja tietysti vaaleanpunaiset lakanat.

Tyttö ei ehtinyt vastata mitään Adairille juomisesta, kun nuorukainen oli jo kävellyt ilmeisesti keittiöön. Macy kurkkasi nurkan takaa pojan perään, katsahti ympärilleen ja potki sitten nopeasti korkokengät jalastaan hiippaillen avojaloin lattian poikki Adairin perään.
Keittiö näytti Macyn sijaan kivalta, lämpimältä ja jotenkin kutsuvalta. Kulkukin sujui helpommin ilman korkokenkiä, vaikka maailma edelleen heitteli inhottavia kuperkeikkoja, jotka saivat välillä Macyn vatsan muljahtamaan.
Blondi unohtui tuijottelemaan keittiön seiniä niin, että törmäsi loppujen lopuksi jääkaapilla olevan Adairin selkään.

"Uups. Sori", tyttö sanoi ja irvisti. Että pitikin olla tohelo. Miksei hän samoin tein voinut vaikka juosta seinää päin, jos kerta piti törmäillä jatkuvasti jonnekin.
"Otan samaa", Memphis vastasi odottaen vieressä, kun Adair kaatoi mehun toiseen lasiin, ottaen sen sitten omaan käteensä. Tyttö ehti juoda kulauksen ja tuhria loputkin huulikiiltonsa lasin reunaan, ennen kuin horjahti oikealle ja läikytti osan keltaisesta mehusta lattialle.
"Voi hitto", tyttö parahti väistäen läikän, jääden tuijottamaan sitä epätoivoa silmissään. Adair varmaan potkisi hänet seuraavaksi pihalle, kun hän oli tällainen... tällainen.
"Sori, mä oon ihan kauhee köntys..."