Ongelmia, minullako? Ja paskat.

// Hihhihhii, saavutkos ritarisi kanssa. ;--D //

Sitä olisi voinut kutsua ihan normaaliksi päiväksi, edellytyksenä siis tietenkin että olisit rutiköyhä narkkari. Amery käveli niillä vähemmän vilkkaammilla sivukaduilla, välillä pysähtyen ottamaan tukea seinästä tai muistelemaan mitä olikaan tekemässä ja minne menossa. Ei tarvinnut kahta - ei itseasiassa yhtäkään - kertaa arvuutella Ameryn pään selkeyttä, sillä vähääkään hänet tuntien oli sanomattakin selvää että hänen aivonsa oli jälleen sekoitettu jollakin tavanomaisella tai eriskummallisella mömmöllä. Rehellisesti sanottuna ei Amery itsekään ollut tällä kertaa täysin varma mitä hän oli suoniinsa tunkenut, mutta viitisen sekuntia pohdittuaan hän totesi ettei häntä liiemmälti kiinnostanutkaan. Pörröpäälle kun ei tärkeintä ollut aineen lajike, vaan sen vahvuus ja ylipäätänsäkin se että hän sitä sai sen muodosta riippumatta. Suun kautta naposteltavat, nenään imaistavat, suoniin pistettävät.. Kaikki kelpasi, kunhan oli jotain jolla sai pään sekaisin. Mikään muu ei oikeastaan merkinnyt - rehellisesti sanottuna Amery alkoi olla jo niin alas vajonnut, ettei useimmiten edes viitsinyt tarkistaa sen henkilön taustoja ja rehellisyyttä keneltä silloinkin mömmöjä sai. Kamaa oli vedetty kroppaan niin kauan ja niin paljon että vieroitusoireetkin olivat sen mukaisia, ja kun ne jylläsivät pahimmillaan eikä vesilasikaan tuntunut kädessä pysyvän kun koko käsivarsi vapisi niin rajusti, ei Amery muuta halunnut kuin jotain ainetta jolla sai kehonsa kuriin. Ei mikään paras taktiikka ja siitä oli nuori mies saanut useampaankin otteeseen kärsiä, mutta tapojaan hän ei kyennyt muuttamaan. Siinä tilanteessa kun vieroitusoireet veivät kropan kontrollin ei vain yksinkertaisesti millään muulla ollut väliä kuin sillä että jotain kamaa sai, viimeisenä siinä tilanteessa alkoi pohtia mahtoiko tyyppi olla sitä rehellisintä sorttia.

Amery ei ollut niin sekaisin etteikö olisi vielä kyennyt suhteellisen järkevään ajatteluut - joka hänenkin luonteellaan oli ihan kyseenalaista vaikka hän olisikin ollut selvinpäin - mutta hänen askeleensa olivat kuitenkin suhteellisen hoippuvia, ja silmissä oli se tuttu, lasittunut katse. Nuoren miehen tummat hiukset sojottivat tuttuun tapaansa villihkösti sinne tänne, vaikka Amery olikin aamulla niitä parhaansa mukaan yrittänyt hillitä. Lasittuneiden silmien - jotka oli hennosti rajattu tummalla silmämeikillä - alla olivat suhteellisen synkät varjot, jotka kertoivat huonosti nukutuista öistä, vähäisestä ruoansaannista ja vedettyjen aineiden määrästä, ja leukaa peitti huoleton sängenpoikanen. Yläkroppaa verhosi musta, kokoa-paria liian iso huppari jonka huppu langetti kalpeille kasvoille varjon, ja jonka kymmenisen senttiä avonaisen vetoketjun alta pilkotti vaaleahko t-paita. Jalkoja peittivät tiukat, mustat pillifarkut joiden molemmissa polvissa ammottivat repaleiset reiät, ja kenkien virkaa pitivät tutut risaiset tennarit.

Päivä alkoi jo pikkuhiljaa kääntyä iltaan päin, mutta ilma oli vain hädintuskin alkanut hämärtyä. Hoiperreltuaan suhteellisen kauan hiljaisemmilla kujilla pysähtyi Amery jälleen ja alkoi kaivella tupakkiaskia taskustaan. Kyllä hän myös kieltämättä joutui terästämään muistiaan siinä suhteessa minne olikaan matkalla, sillä ei ollut ensimmäinen kerta kun muisti takkuili Ameryn ollessa päihdelinjalla. Eipä se ihme ollutkaan, kun pää oli ahdettu täyteen sinne kuulumattomia aineita. Hetkellisen muistelotuokion jälkeen alkoi hänelle pikkuhiljaa valjeta että menosuunta oli oma kämppä, ja tulosuunta puolituntematon jäpikkä jolta hän oli hankkinut tämänpäiväisen annoksensa. Ameryn kärsivällisyys joutui koetukselle kun hän huojuvin, epävakain käsin yritti saada liekin ilmestymään sytkäriinsä ja sen jälkeen sytyttämään sillä huultensa välissä odottavan röökin. Muutaman minuutin kestävän kamppailun jälkeen hän onnistui tässä vaativassa tehtävässään, keuhkot vedettiin täyteen autuaallista savua ja pää painettiin tiiliseinää vasten. Ajatus kulki hitaanpuoleisesti, sillä vasta kolmannen huudahduksen kuultuaan Amery tajusi että joku karjui hänen nimeään, eikä äänensävy ollut millään tavalla ystävällinen. Narkkari käänsi hapuilevan katseensa kuulemansa äänen suuntaan, eikä ehtinyt päästää äännähdystäkään ennenkuin joku tarrasi suurella kourallaan häntä paidankauluksesta ja litisti Ameryn tiiliseinää vasten. Päin naamaa huudettiin jotain jonka tajuamiseen Amery tarvitsi muutaman ohikiitävän sekunnin saadakseen kirjaimellisesti kulman takaa tulleesta tilanteesta jotain tolkkua. Silmiään kummastuneena räpytellen tunnisti hän kasvojensa tasalle tungetun pärstän, ja kun hän tajusi karjujan takana ainakin kolme muuta heppua kirkui pikkumies hänen takaraivossaan että nyt oltiin kusessa.
" Mmh, mtäh? " Amery sopersi ja joutui nielaisemaan palan kurkustaan. Jätkä hänen edessään ei vaikuttanut tyytyväiseltä että joutui toistamaan sanansa.
" Missä mun rahat on? Vittu sä oot viikkotolkulla livistäny maksamasta mutta kuule, se ei nyt vaan käy. Mulle maksetaan aina ajoissa ja jos ei makseta, niin sillon verotetaan nyrkillä. Ja sitähän sä et halua, joten; missä on mun fyrkat? " Kuuli selvästi kuinka jätkä kiristeli hampaitaan ja yritti hillitä nyrkkiään laulamasta. Amery tajusi muistavansa tyypin, mutta nimeä hän ei saanut mieleensä. Samalla hän tajusi tupakkinsa tippuneen tässä hötäkässä.
" Ei mulla oo rahaa. " Amery hymähti viattomasti ja kohotti käsiään kuin antautumisen merkiksi. Jätkä karjaisi jotain joka meni pahasti korvien ohi ja kohotti uhkaavasti nyrkkiään, ja hän näytti astetta raivokkaammalta kuin härkä, jonka nenän edessä heiluteltiin kirkuvanpunaista liinaa. Ei ollut ollenkaan epäselvää kuka se punainen liina oli.
" Hei hei hei, ihan iisisti jätkä! Mulla ei oo rahaa, okei, mut kyllä mä maksan. Ihan turhaan sä raivoot hei. " Ameryn pakotti äänensävynsä huvittuneeksi, vaikka tosiasiassa se vapisi aavistuksen. Velkojenperijä ei näyttänyt ollenkaan vakuuttunelta.
" Hey bitch please! Kyllä mä ne fyrkat hommaan, okei? Sä käyt ylikierroksilla, et oo tainnu saada pitkään aikaan, mitä? Onko muijatantereella hiljasta? Mut hei, onhan sulla noi jätkäs tossa, niiden kanssa kun vähä höyryjä päästelet-- " Pörröpää ei ehtinyt lopettaa lausettaan ennenkuin tunsi nyrkin iskeytyvän poskeensa, ja suuhun tulvahti ruosteinen veren maku - Amery tunsi punan vuotavan nenästäänkin ennenkuin silmissä pyörivät tähdet katosivat ja tilalle tuli pelkkää mustaa. Ei vittu.

// Venynyt ja aika kökkökk mutta alku aina hankalaa.. Eheh. //

(( Täältä mie ja miun ritari tullaan! ;> Ja alut on aina hankalia, mutta kyllä se siitä! ))

Sitä iltaa ei ollut vietetty yhtä heikossa hapessa kuin edellinen - ja sitä edellinen. Oikeastaan, Johnny ei ollut vetänyt tänään oikein mikään, joka oli kylläkin todellinen ihme! Nimittäin lähes aina kun pojalla oli edes hivenen vapaata, hän iski sen tavanomaisen putken päälle: viinaa, huumeita ja miehiä. Kuten eilen. Ilta oli silloin sujunut varsin hilpeissä merkeissä. Poika oli ottanut melkoiset pohjat jo kotona ja sitten lähtenyt erään tuttavan tuttavansa luokse. Siellä oli sitten ollut tarjolla shotteja, viivoja, kirkasta, olutta ja vaikka mitä muuta. Ja Johnnyhan imi alkoholia itseensä kuin joku helvetin pesusieni, joten tuskin tässä kauan menisi ennen kuin hän olisi alkoholistina tuolla jonkun ojan pohjalla. Kunnes vain päättäisi koulun... Rokkaria ei kuitenkaan voinut vähempää kiinnostaa oma tulevaisuutensa, sillä hän oli hetkessäeläjä eikä tulevaisuutta mietitty oikein ikinä kauhean tarkasti.

Tämä päivä oli siis sujunut melkoisessa tuubassa sängyn pohjalla, särkylääkkeitä napsien ja vahvaa kahvia lipittäen. Juominen ja sekoileminen oli kivaa, mutta se seuraava aamu oli kaikista pahin. Silloin ensinnäkin sattui päähän, oksetti ja muutenkin koko kroppaa kolotti. Toisena asiana oli se henkinen krapula, joka oli hänelle ihan suhteellisen yleistä - tosin viimeisimpinä kuukausina hän oli aavistuksen rauhoittunut näiden henkisten krapuloiden suhteen. Sitä aina sai miettiä, että kenenpä vierestä sitä tällä kertaa heräisi, mitä oli mahdollisesti tuon kanssa touhunnut ja olisiko jälkiseuraamuksia. Harvemmin näitä viimeisenä mainittuja oli, mutta ei sekään mahdotonta ollut. Ainakaan Johnnylle. Viime iltana hän oli kuitenkin onnellisesti löytänyt itsensä sammuneena sen tuttavan tuttavansa kämpän kylpyammeesta, joten mitään seksuaalista hän ei luultavasti ollut kenenkään kanssa tehnyt. Ainakaan mikään ei viitannut sellaiseeseen, mutta mikäänhän ei ikinä voinut olla varmaa. Huono puoli tässä yltiömäisessä päihteilyssä olivat ne inhottavat muistikatkot, joita Johnnylla oli melkeinpä jokainen kerta. Kummasti ne kuitenkin palautuivat satunnaisina välähdyksinä seuraavan päivän aikana ja hän sai tietää, että mitä sitä taas oli tullut tehtyä. Tänään niiltä pahimmilta välähdyksiltä oli vältytty ja piti vain toivoa, että niitä ei tulisi yhtään.

Johnny kulki tupakka huulessa keskustan syrjäkatuja pitkin eikä oikeastaan edes noteeranut ympärillään olevaa elämää mitenkään. Hänellä oli yllään tummanruskea huppari, sen alla valkoinen t-paita sekä jaloissa mustat, löysähköt pillifarkut. Ruskeat piilolinssit olivat löytäneet tiensä silmiin ja niitä reunusti ohut kerros mustaa kajaalia. Ruskea tukka roikkui laittamattomana aavistuksen silmillä ja mustat tennarit potkivat eteen sattuvia pikkukiviä. Tupakka paloi hiljalleen loppuakohden ja Johnny jopa kohotti katseensa maasta kun kuuli ympärillään ääniä. Ja pian myös näki hivenen kauempana viisi hahmoa, joista yksi oli melkeinpä hyökännyt toisen luisevan tapauksen kimppuun. Miespuolisia ilmeisesti, mutta mitäpä moinen Johnnya edes liikuttaisi. Harmi vain, että tasan liikuttaisi. Nimittäin lähemmäs päästyään, Johnny huomasi, että kuka tämä raukka oli, jonka kimppuun nuo olivat hyökänneet. Voi helvetin helvetti. Miksi juuri tänään... Olisi sittenkin pitänyt valita se toinen reitti kotiin.
Silmiään pyöräyttäen Johnny jäi odottamaan. Jos nuo köriläät vaikkapa lähtisivät Ameryn kimpusta pian ja sitten hän voisi mennä tuon luokse. Äkkiä se yksi kuitenkin otti ja mäjäytti Amerya turpaan, joka sai kauempana seisoskelevan rokkarin hätkähtämään. Ja seuraavaksi hän tajusi jalkojensa liikkuvan kohti tätä porukkaa, joka ei oikeastaan edes ollut hänen tapaistaan.

"Hei, gorilla. Suna lopettaisin ennen kuin kunnolla aloitatkaan. Joten olisitko kiltti ja painuisit takaisin sinne eläintarhaan. Eläintenhoitaja saattaa olla ihan hyvällä tuulella, että antaa sulle ehkä pari banaania palkkioksi, että olit kiltti poika." Sanatkin tippuivat ihan huomaamatta huulten välistä ja kyllä se noiden kolmen jätkän huomio oli ainakin toistaiseksi keskitetty Ameryn sijasta häneen. Mutta kuinka kauan, sitä Johnny ei tiennyt. Helvetin Amery. Taas hommannut itsensä hankaluuksiin ja Johnny todellakin halusi tietää miksi tällä kertaa....
"Neiti on hyvä ja jatkaa matkaa. Meillä on tässä yksityisiä juttuja kesken", joku sieltä kolmikosta huudahti ja sai Johnnyt nauramaan ivallisesti.
"Mä en halua tietää mitä te niillä yksityisillä jutuilla tarkoitatte... Mutta älkää kuitenkaan viitsikö sekottaa tota mukaan, sillä se tuskin kauhean mielellään haluaa tyydyttää teidän likaisia tarpeita", Johnny nauroi ja sai jonkun vihantapaisen välähtämään tuon sivulla seisoneen jätkän silmissä. Niinpä tietenkin. Olisi mahtavaa, jos hänkin nyt saisi turpaan.

Ensin näkyi pelkkää mustaa, sitten silmissä alkoi pyöriä suunnilleen koko universumi ja Amery oli vähällä rojahtaa veltoksi kuin mikäkin helvetin lahna, mutta sai pidettyä polvensa lukittuina ja itsensä pystyssä. Turpiintulo oli tullut niin yllättäen että tummahiuksisen ajatustenjuoksu oli jäänyt kauas taakse, ja muisti alkoi takkuilla ikävästi. Rekkako häneen oli jysähtänyt, vai kenties juna? Amery ei olisi yhtään ihmetellyt jos kokonainen norsulauma olisi rynnännyt hänen ylitseen, niin kovasti korvissa soi ja päässä löi tyhjää, ja kipu kihelmöi koko kasvojen vasenta puolta. Veri maistui ällöttävältä ja voimakkaana suussa, ja Amerylla meni hetki siinäkin että hän tajusi punaa pulppuavan sekä hänen haljenneesta huulestaan että kielestään, jota hän oli mennyt hampaillaan puraisemaan kun oli saanut nyrkin päin naamaansa. Veren maku ei todellakaan ollut mikään miellyttävä, joten Ameryn olisi tehnyt mieli syljeksiä jokainen pisara suustaan, mutta pää huusi tööttiä siihen tahtiin että ehkä olisi parasta saada ensin näkökyky takaisin ja tajuta että maa jalkojen alla pysyi aloillaan eikä aaltoillut kuin levoton meri.
Amery räpytteli tähtiä silmistään ja yritti parhaansa mukaan saada ympäristön pysymään aloillaan. Köriläs hänen edessään palautti muistiin missä tilanteessa sitä taas oltiinkaan, ja miehenalku olisi irvistänyt jollei kasvoja olisi kihelmöinyt sillä lailla - ei todellakaan ollut mukavaa ottaa turpiinsa.

Samassa Amery tajusi muutaman asian muuttuneen; nelikon katseet olivat kääntyneet hänestä poispäin jonkin tai jonkun häiriötekijän suuntaan, mutta etummaisen koura oli vieläkin puristuneena hänen paidankaulukseensa vaikkakin hellemmin kuin äsken - tiiliseinäkään hänen selkänsä takana ei tuntunut yhtä voimakkaasti selkää vasten. Muutamien metrien päästä kuuluva puhe oli Ameryn korvissa epäselvää muminaa, mutta tuon äänensävyn hän olisi tunnistanut vaikka olisi maannut koomassa - mitä hemmettiä Johnny täällä teki? Ohikiitävän sekunnin sadasosan ajan tummatukkainen tunsi helpotusta, mutta hänen jo ennestään kalvakat kasvonsa valahtivat entistä liidunvalkoisemmiksi kun Johnnyn puhe ei kuulostanut enää puurolta vaan selkeiltä sanoilta. Ameryn suuriksi rävähtäneet silmät kääntyivät tuttuun henkilöön päin, ja hän alkoi villisti huitoa käsillään kuin sanattomaksi käskyksi Johnnya tukkimaan suunsa. Hehän olisivat molemmat kaulaansa myöten kusessa tätä menoa! Körilään nopea, tuima vilkaisu sai Ameryn lopettamaan heilumisensa ja painautumaan tiiviimmin seinää vasten. Siinä katseessa kun ei ollut tippaakaan huvittuneisuutta, vaan tyystin päinvastaisia tuntemuksia - samanlaiset fiilikset tuntuivat olevan kolmella muullakin jätkällä, mutta kenestäpä olisi hauskaa että joku tuli keskeyttämään velkojenperimiset, jotka tosin olivat hyvää vauhtia kääntymässä nyrkkiverotukseksi.

Amery huomasi kuinka edessään seisovan hemmon käsi irtautui hänen paidastaan, ja nyt kaikki neljä olivat kääntyneet Johnnyyn päin kasvoillaan selvää tyytymättömyyttä ja ärtymystä, ellei jopa raivoa, huokuvat ilmeet. Jos Amery olisi ollut vähääkään itsekkäämpi hän olisi oitis käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja luikkinut vähin äänin tiehensä. Jos se herra häiriötekijä olisi ollut kuka tahansa muu, siis ihan kuka tahansa muu kuin Johnny, juoksisi Amery tällä hetkellä tuli perseen alla karkuun. Hänen omatuntonsa kuitenkin esitti hyvin selkeän vastalauseen miehenalun ajatukselle ja Amery tiesi, ettei häneltä löytyisi kanttia lähteä ja jättää Johnnya näiden kaappien sekaan. Siitä kun seuraisi vain kaksinkertaista pahaa ja pörröpää saisi luultavimmin turpasaunan suoraan Johnnyn nyrkeistä ja sitäkin pahempaa, heidän yhteydenpitonsa ja tuttavuutensa luultavasti loppuisi siihen. Ja sitähän Amery viimeisenä halusi.
Niimpä hän varovaisesti hoiperteli nelikon ja Johnnyn väliin toinen käsi hieman koholla, ja toinen käsi painaen hihansuuta vertavuotavaa nenää vasten. Tummahiuksinen rykäisi saadakseen äänensä kuuluville.
" Nooni nooni, jospa vedetään kaikki ihan rauhas henkeä, okei? " Ameryn katse kulki hitaasti neljässä jätkässä, jonka jälkeen siirtyi vikkelästi Johnnyyn ja huulilla muodostui äänetön lause joka suorastaan huusi; 'mitä helvettiä sä täällä teet?'.
" Entäpäs jos tehtäs kattokaa niin että.. Mä lupaan maksaa kaiken sanotan nyt että-- " Häntä riepotelleen murhaava ilme ja ärähdys keskeytti Ameryn lauseen ja sai miehenalun hätkähtämään. Oliko jätkä juuri murissut hänelle?
" Anna.. Anna mä nyt sanon loppuun, jooko? Eli, mä lupaan maksaa kaiken vaikka viimestään viikon päästä, oolrait? Ihan joka sentin ei probleemaa, homma hoidossa. " Hän rykäisi jälleen, kun puhe alkoi muuttua sammaltavaksi ja horjahti pienesti.
" Jos me nyt vaikka lähettäs vaan kävelee tuoonne, ja te menkää vaik takasin sinne eläint-- öööää, mistä ikinä tulitteki okei? Peace, peace hommat hoituu kyllä.. " Nelikon kasvoilla ei näkynyt tippaakaan rauhoittumista, ei tippaakaan yhteisymmärrystä tai tyytyväisyyttä. He eivät uskoneet sanaakaan mitä Amery oli juuri puhunut. He eivät todellakaan uskoneet saavansa rahojaan jolleivat nyt antaisi kunnon muistutusta siitä miten kävisi jos velat jäisi maksamatta. Amery nielaisi, ennenkuin lähestulkoon pakotti huvittuneen hymyn kasvoilleen ja kääntyi nelikkoa päin.
" Oh, c'mon! Mistä nyt kiristää? Jätkät hei, löysätkää pöksyjänne jos veri ei kulj-- " Narkkarin lause jäi taas pahasti kesken kun nyrkki jysähti uudemman kerran, tällä kertaa suoraan hänen vatsaansa ja tyhjensi keuhkot kokonaan. Amery hoiperteli taaksepäin ja yritti kädellään ottaa tukea seinästä joka tosin oli liian kaukana, samalla kun pihisi jotain sentyylistä kuin 'okei' ja pysähtyi Johnnyn vierelle. Jätkät levittäytyivät riviin heidän eteensä kuin mitkäkin leffan roistot valmiina pieksemään luulot pois tarinan avuttomalta sankarilta. Sillä hetkellä Amery tiesi ettei kunnian kukko heille laulaisin, ja kun hän kärsi suoristaa selkänsä vilkaisi miehenalku Johnnyyn kuin apua pyytäen.

Johnny tiesi, että hän vielä joku päivä tulisi päätymään hautaan näiden tapausten johdosta. Tai ainakin silloin kun hän sattui puuttumaan näihin tapauksiin ja joutui sitten vieläpä itse hankaluuksiin. No, omapahan oli tyhmyytensä, sillä ei Amery hänen apuaan edes ollut pyytänyt ja luultavasti tuo oli selvinnyt hengissä lukuisista vastaavanlaisista. Nuo velanperijät nimittäin halusivat rahansa ja kuka muu ne muka antaisi kuin Amery? Huonoahan se oli mennä kuollutta laskuttamaan, mutta kuitenkin. Hyvin tässä ei kuitenkaan tulisi käymään, se oli varma! Ja nyt kun Johnny oli päättänyt työntää lusikkansa tähän soppaan, niin siitäpä nuo kaapit vasta ilahtuivatkin. Nimittäin sellaisia mulkaisuja Johnny sai osakseen, että oksat pois. Olikohan tämä sittenkään ollut mikään maailman järkevin idea? Poika vain tiesi, että ei hän olisi ehkä kuitenkaan voinut vain kävellä ohitse ja jättää Amery susien syötäväksi.

Nopeasti tuo toinen pörröpää tajusi, että paikalle oli tullut joku muukin ja kohotti katseensa häneen. Johnny näki oitis tuon silmistä, että tämä oli aineissa - kuten tavallista. Ainahan tuo oli, sillä heti kun toisen vaikutus lakkasi, olisi aika ottaa toista. Niinhän se nisteillä yleensä meni, kunnes sitten sattuisi ottamaan liikaa ja kuolisi pois. Ameryn hetki voisi olla ihan milloin vain, joka oli sinänsä sääli. Hyvä tyyppihän tuo oli, vaikka pientä masennusta olikin ja muutenkin. Ja oli täysin vierasta Johnnylle sanoa jonkun olevan hyvä tyyppi!
Amery alkoi selitellä jotai ihmeellistä ja Johnnyn olisi tehnyt muutamaan otteeseen pyytää tuota pitämään päänsä kiinni, että ei vain pahentaisi tilannetta. Johnny kuitenkin pysyi hiljaa ja katsoi tiukasti näitä edessään olevia kaappeja, joiden ilmeistä huomasi, ettei hänen seuraansa oikein kaivattu.
"Amery turpa kiinni", Johnny sitten viimein sai sanottua, vaikka seuraavaksihan tuo sai vaientavan iskun vatsaansa, taipuen kaksinkerroin. Huoli sävähti rokkarin silmissä, mutta sekin hävisi suhteellisen nopeasti kun tämä pääpukari päätti avata suunta:
"Kuule. Me ei tiedetä kuka vittu tää sun kaveris on Amery, mutta homman nimi on nyt tämä: me halutaan ne vitun rahat nyt tai muuten me viilletään sun kurkkus auki ja haudataan jonnekin katuojaan."

Johnny naurahti pilkallisesti ja sai jälleen salamoivia katseita osakseen. Okei, tilanne näytti vakavalta ja varmaan Johnnykin pian saisi tässä nenillee, mutta... Kerta hän oli tähän mukaan tullut, niin saisi sitten olla loppuun asti!
"Joo ja homman nimi on tämä, että se maksaa kahden viikon sisään ne velat, koska se on vissiin nyt yhtä persaukinen kuten sä, selkis?" Johnny tokaisi hyytävästi, vaikka tiesi, ettei se mitään auttaisi.
"No voi kun somaa. Poikaystävä tulee puolustamaan rakastaan vaikka henkensä uhalla. Romanttista, etten nyt sanoisi", gorilla räkätti ja Johnny hymisi. "Eipä taida sulla kuule olla kummoisempi maku näiden miesten suhteen." Ja tuo viimeinen lause oli tietenkin osoitettu Amerylle, joka sai Johnnyt irvistämään rumasti. Hän käveli kädet nyrkkiin puristettuna tuon leukojenlouskuttajan eteen ja katsoi tuota kylmänviileästi.
"Jaa, oletko kateellinen?" hän kysyi matalalla äänellä, odotti ehkä muutaman sekunnin, kunnes läsäytti nyrkin vasten tuon kusipään naamataulua. Veri alkoi valua vuolaana tuon nenästä ja se toi pojalle suurta tyydytystä. Ainakin siis hetkeksi. Nimittäin sitten tuo järkäle otti ja painoi - tarkalleen paiskasi - vasten tiiliseinää, että pojan keuhkoista melkein tyhjenivät kaikki ilmat.
"Saatanan homo! Vittu tuollaiselle nartulle pitäisi oikeasti opettaa jonkinmoisia käytöstapoja tai pääset hengestäs", tuo ärjyi vasten Johnnyn kasvoja ja poika ähkäisi. Tuo puristi häntä aika tiukasti vasten seinää, joka kieltämättä sattui. Mitähän helvettiä poika voisi nyt tehdä? Amerykin oli tuollainen, ettei siitä varmaan mitään apua olisi... Voi helvetin helvetti...
"No opeta", Johnny ähisi ja vei kätensä huomaamatta hupparin taskuun. Sieltä hän nappasi ihan käyttämättömän huumeneulan ja tökkäsi sen melkoisella voimalla häntä pidelleen miehen kylkeen. Tuo karjaisi ja sävähti kauemmas, jolloin Johnny katsoi aikansa tulleen.

"Amery. Nyt juostaan." Johnny huudahti, tarttui Amerya käsivarresta ja lähti juoksemaan jonnekin suuntaan raahaten tuota piripäätä mukanaan. Ainakin he saisivat nyt jonkinmoisen etumatkan, sillä ne kaksi muuta olisivat huolissaan siitä loukkaantuneesta kaveristaan. Hyvä niin...

Milloinkahan Ameryn olisi aika oppia, että joskus oli vain parasta olla vaiti ja pitää mölyt mahassaan - olihan se sanontakin, että 'puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa'. Hänen tapauksessaan tuon aatteen noudattaminen taisi olla vähintäänkin yhtä vaikeaa kuin huumeiden käytön lopettaminen seinään; eli toisinsanottuna likipitäen mahdotonta. Mutta minkäs hän sille luontaiselle paheelleen mahtoi.. Olisi kuitenkin voinut kuvitella, että koska Amery oli ollut lukuisia kertoja vastaavanlaisissa tilanteissa samoista syistä, ja pahentanut omaa tilannettaan typerillä kommenteillaan hän olisi saattanut edes yrittää hillitä sanojaan. Mutta ei, ne kuvitelmat todellakin jäivät pelkiksi utopistisiksi kuvitelmiksi. Amery oli liian ajattelematon edes muistaakseen moista asiaa, ja toisinaan tuntui siltä kuin hänen puheensa eivät edes olisi hänen päätettävissään, vaan kuin jokin ylempi voima pakottaisi hänet lörpöttelemään asiattomia tai jotain.

Amery kietoi molemmat kätensä vatsansa ympärille, sillä sisälmyksissä jylläsi edelleen hyvin ikävä ja kivulias tunne siitä äskeisestä iskusta. Henkeä hän veti keuhkoihinsa katkeilevasti ja pihisten, ja tällä kertaa hän tilanteen pakottamana joutuisi pysymään vaiti vaikka hänen mielessään pyörikin enemmän kuin useampi valittu sana joita hän olisi ehdottomasti halunnut päästää ilmoille. Iskusta palautuminen oli kuitenkin hidasta muutenkin, ja vielä hitaampaa nyt kun suonissa kohisi tuntemattomat huumausaineet joten Amery ei päässyt puusta pitkälle. Kuinka paljon hän olisikaan halunnut suoristautua täyteen mittaansa ja antaa ärräpäiden ja muiden törkeyksien vain virrata suustaan, ja olla välittämättä siitä että niiden sanojen jälkeen hän ei olisi vähään aikaan kykeneväinen liikkumaan ihmisten ilmoilla, tuskimpa kykenisi edes sormiaan heiluttelemaan jos ne siis olisivat vielä visusti paikoillaan. Pari kertaa oli nimittäin ollut sellainenkin tilanne, että oli ollut ihan sekunneista ja senteistä kiinni ettei hän olisi menettänyt sormea tai paria varpaista puhumattakaan.. Amery köhäisi muutamaan kertaan ja veti varovasti henkeä. Päässä jurrasi ja ajatus kulki hitaasti, kiitos nautittujen mömmöjen.

Nelikon pääheju lateli selvän uhkauksen, joka sai Ameryn kalpenemaan entisestään - jätkän äänensävyssä kun ei kuulunut minkäänlaista merkkiä siitä että äskeiset sanat olisivat olleet liioiteltuja tai lähelläkään vitsiä. Tummatukkainen ei saanut ajatuksistaan selkoa eikä tiennyt kuinka saisi helläväroen selitettyä, ettei kyennyt juuri nyt maksamaan. Kuinka saisi selitettyä sen niin ettei joutuisi nyt kärsimään yhtään tämän enempää.. Johnny kuitenkin vastasi hänen puolestaan, muttei Amery tuntenut tippaakaan helpotusta. Äänensävystä ja ilmeestä päätellen Johnnykin tiesi etteivät he puhumalla tästä tilanteesta enää pois päässeet. Gorillan seuraavat sanat saivat Ameryn silmät siristymään äkillisestä raivonpuuskasta. Sisuksissa jylläävästä kivusta huolimatta hän olisi halunnut kääriä hihansa ja mäjäyttää jätkää suoraan lärviin vaikka tiesikin, ettei hänen voimillaan ja senhetkisestä olotilastaan johtuen Amery paljoa vahinkoa saisi aikaan. Pörröpää kuitenkin siitä seikasta viis veisaamatta astui askeleen lähemmäs kaappia tämän mainitessa Ameryn miesmaun - kuinka väärässä tuo pölkkypää olikaan. Kuinka kenenkään miesmaku pystyi olemaan väärä kun kohteena oli Johnny? Mahdotonta. Tyystin mahdotonta. Turtuneen olon ja kivun lisäksi Ameryn sisällä alkoi velloa tunne jota hän viimeiseksi halusi tuntea, mutta jota hänen oli mahdotonta olla tuntemattakaan; kuinka paljon hän salaisesti oman turvallisen pääkoppansa sisällä toivoikaan, että körilään ensimmäiset sanat olisivat olleet totta, mutta kuinka hän joutuikin jokainen kerta tuon aatteen noustessa mieleen myöntämään että ajatus oli yksinkertaisesti mahdoton. Ja kuinka paljon henkistä kipua se hänen sisällään saikin jylläämään.
Amery ei ehtinyt edes puolikasta askelta astua kun Johnny oli jo marssinut pääkorston eteen - ja samassa hetkessä näkyi vain vilaus kun tämän nyrkki läsähti jätkän naamaan. Ameryn ajatus kulki niin hitaalla sytytyksellä että hänen oli hankalaa pysyä tapahtumien perässä jotka kulkivat aivan liian nopeasti hänen ajatustenjuoksulleen; hän näki veren lentävän ja seuraavaksi Johnny oli likistetty vasten tiiliseinää, ja Amerysta tuntui kovasti siltä että heidän roolinsa olivat tyystin vaihtuneet. Ajatus ei kulkenut kunnolla että Amery olisi tajunnut iskeä kouransa körilään takkiin ja repiä tämä irti Johnnyn kimpusta - tosin kun kyse oli Amerysta se taisi olla likipitäen hyödytöntä - mutta se taisi olla turhaa sillä Johnny löysi omat keinonsa päästä tilanteesta pakoon. Kieltämättä narkkarin kasvoilla välähti harmistus kun käyttämätön huumeruisku iskeytyi korston kylkeen. Mitä tuhlausta.

Joko Johnny oli ihmemies liikkuessaan niin nopeasti tai osasi teleportaatiota, tai sitten Amery oli sekaisemmin kuin hän oli arvellutkaan mutta toinen oli joka tapauksessa ilmestynyt narkkarin vierelle ja huusi jotain juoksemisesta. Ameryn huulien välistä karkasi kysyvä mongerrus ja hän oli vähällä kaatua kun Johnny jo kiikutti häntä käsipuolesta eteenpäin.
" No voi.. Perkele! " Narkkari älähti kompuroidessaan vähän väliä Johnnyn vetämänä, yrittäen parhaansa mukaan sovittaa askeleensa liian nopeaan juoksuun jottei vain menisi kaatumaan turvalleen. Amery totta vie joutui kohdistamaan koko keskittymisensä jalkojensa liikuttamiseen, sillä tiesi varsin hyvin että se olisi menoa jos hän alkaisi ottamaan lähempää tuttavuutta asfaltin kanssa.
Kun juokseminen alkoi jo jollakin tapaa luonnistua, alkoi Amery kiinnittää enemmän huomiota menosuuntaan. Yllättävän nopeasti hän käsitti missä oltiin (olihan hän liikkunut täällä hyvinkin paljon niinsanotuissa 'bisneshommissa'), joten hän tiesi minne kannattaisi juosta jotteivät äskeiset korstot löytäisi heitä niin nopeasti. Amery tarrasi vapaalla kädellään Johnnyn käsivarresta joka piteli hänen omaansa, ja kiskaisi tämän mukanaan seuraavasta kulmasta vasemmalle.
" Mun vuoro kiskoa.. " Amery mutisi hädintuskin ääneen, jokseenkin katkerana siitä että oli joutunut olemaan perässävedettävä. Riesaksi hän ei halunnut olla. Ei Johnnylle, kun tämä oli tehnyt hänen vuokseen niin paljon - nyt syyllisyys painoi harteilla astetta painavampana, sillä kieltämättä poika oli nyhtänyt narkkarin tästäkin kusesta elävänä.
Muutamankymmenen metrin päässä Amery kääntyi oikealle ja jälleen vasemmalle hyvin kapean kujan poikki, jonka loppupäässä hidasti vauhtiaan; ensinnäkin siksi että keuhkot huusivat halleluujaa ja jalat tuntuivat lyijynraskailta, mutta toisekseen myös siksi että nyt heidän pitäisi olla jo ihan hyvissä suojissa. Narkkari nykäisi Johnnyn vielä pois kujalta, ennenkuin pysähtyi ja painautui seinää vasten vetämään henkeä pihiseviin keuhkoihinsa. Sydän jyskytti korvissa asti ja adrenaliini kohsi suonissa yhdessä huumeen kanssa.
" No nyt.. Nyt mä oon kyllä aika helvetin.. Helvetinmoisessa kusessa.. " Amery puuskutti hengityksensä lomasta ja loi pahansisuisia katseita Johnnyyn.
" Kato nyt mitä sä teit, hemmetti nehän vetää musta suolet pihalle... Piruuko sä muutenkaan tuut leikkii ritaria.. " Amery nurisi kuin itsekseen, vaikka hän hyvinkin tiesi ettei hänellä ollut varaa sanoa niin. Ties missä ojassa hän tällä hetkellä makaisi kasaantaiteltuna jollei Johnny olisi ilmaantunut jostain pusikosta.

Kyllä. Johnny oli todellakin aivan helvetin idiootti kun sekaantui tällaisiin hommiin mukaan. Kerta omatkin asiat menivät vähän niin ja näin, sillä kyllä hänelläkin oli tapana hankkiutua tämäntapaisiin ongelmiin. Miksi hän sitten oli mennyt sekaantumaan Ameryyn ylipäätään? Ei hän tosin ollut varma, että miten siinä edes oli käynyt - oliko hän sekaantunut Ameryyn vai oliko siinä käynyt ihan päinvastoin. No oli miten oli... Nyt Johnnya vitutti kun ei osannut olla paska jätkä ja vain kävellä pois. Yhtenä ainoana kertana kun Johnny olisi voinut olla täysin oma ihana itsensä, niin ei. Pakko oli mennä auttamaan. Kaiketi hän sitten ajatteli tässä vähän omaakin parastaan: mistä saisi nappeja, jos Amery makaisi kuolleena katuojassa? Diilereitä nyt toki aina löytyi, mutta Amery antoi ilmaiseksi. Eikä tämäntapaisia mahdollisuuksia kävellyt ihan joka päivä vastaan, joten pojan oli vain pakko pitää kiinni toisesta. Vastalahjaksi toinen tietenkin sai jonkinmoisen tukijan, olkapään, jota vasten nojata kun tuli kiperä paikka - ainakin henkisesti. Kuulosti ehkä hivenen kummalliselta, että hän sai Amerylta nappeja aina kun tarvitsi ja jopa noin mitättömää vastapalvelusta vastaan. Tuskin se toiselle oli mitätön, jos tällaiseen diiliin suostui. Eikä Johnnylle tuonut lainkaan ongelmia tukea Amerya kun tuolla meni huonosti. Tekisiköhän hän sitä ihan mielellään? Auttaisi Ameryn takaisin jaloilleen, jos olisi tarvis? Kyllä. Kyllä Johnny auttaisi.

Ja nyt oli tullut uusi tilanne, josta Ameryn sietäisi olla kiitollinen hänelle. Moneskohan kerta tämä oli kun Johnny toisen pelasti? No, riittävän moni, että se takasi hänelle ilmaiset aineet.
Se jätkä karjui siellä jotain, mutta Johnny ei oikeastaan kuullut sanoja kun piti keskittyä juoksemaan mahdollisimman kovaa pakoon. Amery kompuroi perässä, mutta eipähän kaatunut ja pian tuo otti ohjakset itselleen. Eli nyt Johnny oli toisen vietävänä, johon hän olisi tavallisesti protestoinut jotain, mutta nyt ei kuitenkaan ollut aikaa. Ja Amery tuntui tuntevan nämä kujat ihan vaikka huumepäissään, joten parempi vain oli seurata perässä. Adrenaliini virtasi suonissa ja Johnny oli jopa niin hullu, että piti siitä. Kunhan kunto ei nyt pettäisi, sillä Johnny ei todellakaan ollut mikään atleetti. Tupakointi, huumeet ja alkoholi olivat tehneet tehtävänsä, joten Johnny oli oikeastaan ihan rapakunnossa. Ihme ruipelokin hän oli, joten koosta ei ainakaan ollut valttikorttia missään fyysisessä kamppailussa. Pitkä poika tietenkin oli, mutta se nyt ei oikein merkannut mitään.
Hän juoksi Ameryn perässä oikealle, sitten vasemmalle, sitten taas oikealle ja vielä kerran vasemmalle, päätyen juoksemaan jotain kapeampaa kujaa pitkin. Mihin helvettiin toinen häntä oikein kiskoi? No, vähän huono sanoa, sillä Johnny ei todellakaan halunnut jäädä kiinni niille ilopillereille. Olisi vain parempi luottaa Ameryyn, joka tuskin olisi edes mahdoton tehtävä. Tai no... Miten sen nyt ottaisi.

He pääsivät pois pieneltä kujalta ja Amery päätti, että nyt pysähdyttäisiin, joten varmaan nyt oltaisiin riittävän kaukana siitä alkupisteestä. Hyvä juttu, sillä Johnnyn keuhkot vetelivät viimeisiään ja jalat olivat paskana. Ei siis missään nimessä sopinut tämä juokseminen hänelle.... Ruskeatukkainen taipui kaksinkerroin ja puuskutti. Nyt vain pitäisi saada hengitys tasaantumaan, jotta ei sydän pomppaisi kohta rinnasta ulos. Ruskeat silmät käännettiin Ameryyn, joka totesi olevansa melkoisessa kusessa juuri nyt. Eikä Johnny kuulemma olisi saanut ritaria tulla leikkimään, joka irroitti pojalta ivallisen naurahduksen.
"Ensinnäkin, sä olet aina kusessa jonkun asian tai jonkun ihmisen kanssa - siitä ei pääse yli eikä ympäri", ruskeatukkainen aloitti kun oli saanut hengitystään hivenen tasattua. "Ja toiseksi, mikäli mä en olisi päättänyt aloittaa sitä ritarileikkiä, niin sä luultavasti olisit hajoitettuna osiin jossain ojassa." Niinhän tuo olisi. Nämä diilerit eivät nimittäin olleet mitään huumorintajuisia ihmisiä ja Johnny todellakin toivoi, että Amery tiesi sen. Ja jos ei tiennyt... No, olivatpa tuon omat hautajaiset.
"Sä oot taas velkaa. Miksi vitussa? Etkö sä ikinä ole oppinut maksamaan ajoissa vai eikö ole muuten vain rahaa vai haluutko sä vaan leikkiä kissa-hiiri -leikkejä?" Johnny kysyi ja kaiveli taskustaan tupakoitaan, joista nappasi yhden huultensa väliin ja jopa sytytti sen. Muutama veto ja olo rauhoittui hivenen. Katse kuitenkin palasi Ameryyn uudestaan ja voi jumalauta. Tuo näytti niin rappiolla olevalta nuorukaiselta, että ei mitään rajaa...
"Mihin sä oot mut oikein kiskonu mukanas..." Johnny päivitteli lähinnä ääneen ja hieroi otsaansa. Niin, tuon voisi käsittää jopa kahdella tapaa: joko hän tarkoitti kirjaimellisesti sitä, että missä sivukujilla he olivat tai sitten ylipäätään tätä koko hommaa. Amerya ja tuon... Värikkäitä taustoja. Johnny olisi totaalinen sika, jos jättäisi toisen uppoamaan yksinään kaiken tämän paskan mukana, vaikka ei mikään mukava jätkä ollutkaan. Amery vain oli... No, erilainen. Ihan jokaisella tavalla.

Hengitys alkoi pikkuhiljaa kulkea sujuvammin ja vaivattomammin, vaikka keuhkot tuntuivatkin edelleen siltä että saattaisivat hyvinkin vielä revetä vaikkei enää juostukaan. Sydän taas jyskytti aivan liian kiihkeään tahtiin, reilusti nopeammin mitä normaalilla ihmisellä vastaavassa tilanteessa - ja syy siihen oli hyvinkin yksinkertainen, nimittäin huumeet. Kaikki mömmöt joita vedettiin lähestulkoon päivittäin eivät todellakaan tehneet sydämelle hyvää, vaan rasittivat sitä äärettömästi suuntaan ja toiseen; jotkut aineet hidastivat sykettä alhaisiin lukemiin, toiset kiihdyttivät niin että se läpätti kuin kolibrin siivet ihan ilman fyysistä rasitustakin, ja sitten kun siihen vielä lisättiin pitkin katuja ja kujia ravaamista niin voitiin hyvinkin alkaa puhua jo vaaratilanteesta. Olihan joku veikkonen siitä joskus Amerylle huomauttanutkin ettei hänen pumppunsa kestäisi tätä menoa - ja se veikkonen saattoi hyvinkin olla Johnny tässä - mutta Amery oli Amery, eikä hänellä ollut tapana ajatella sellaisten asioiden totuudenmukaisuutta. Ei hän jäänyt miettimään mitä silloinkin vedettävä aine tekisi hänen kropalleen heti tai pikkuhiljaa ja salakavalasti, ainoa asia mitä hän silloin ajatteli oli se, että pian hänen olonsa paranisi kohisten, pian kaikki olisi taas hyvin. Muille ajatuksille ei vain yksinkertaisesti jäänyt tilaa, kun nuo sanat loistivat hänen mielessään kuin järjettömän suuret, vilkkuvat neonvalokyltit. Millään muulla ei vain yksinkertaisesti ollut mitään väliä. Ei, vaikka Amery tiesi kaikki riskit, vaikka hän oli nähnyt narkkarien sydämen pettävän aivan yhtäkkiä baarin oven edessä. Hän oli aivan liian tiukasti kietoutunut mömmöjen ihmeelliseen maailmaan että kykenisi järkevään ajatteluun kun puhuttiin huumeiden tuomista vaaroista, eikä ajatustakaan suotu sille että moiset toimet voisi lopettaa. Että ne hänen tapauksessaan kannattaisi lopettaa. Tätä menoa tulisi taatusti päivä, jolloin Amery olisi oikeasti kuolleena jossain ojan pohjalla. Joko yliannostuksesta, sydämen pettämisestä tai maksamattomista veloista. Periaatteessa oli vain kaksi mahdollisuutta; lopettaa kaman vetäminen tai odottaa äkillistä kuolemaansa.

Amery yritti pyyhkiä kuivunutta verta kasvoiltaan hihaansa, nojaten edelleen koko painollaan seinää vasten sillä olo tuntui hyvin huteralta. Kuitenkin siinä vaiheessa kun polvet alkoivat tutista ja jalat tuntuivat muutenkin pehmeiltä kuin makaroonit, hän liukui selkä seinää vasten maahan istumaan ja koukisti polvensa, joihin nojasi kyynärvarsillaan. Senhetkinen fiilis ei todellakaan ollut mikään maan mainioin, niin fyysisesti kuin henkisestikään. Maankamara teki vähänväliä aaltomaisia liikkeitä ja korkeat seinät tuntuivat välillä taipuvan kohti, ja sen lisäksi Amery oikeasti tajusi miten pahassa tilanteessa hän nyt jälleen oli. Johnnyn sanat hakkasivat ikävästi ja kipeästi takaraivoon, ja narkkari kohotti sormensa ja avasi suunsakin valmiina päästämään ilmoille kunnollisen vastalauseen. Amery kuitenkin tajusi, että Johnny oli täysin oikeassa siinä että hän todellakin oli vähän väliä ongelmissa, ja olisi varmasti tällä hetkellä pahassa jamassa vertavuotavana siellä äskeisellä kujalla. Suu napsautettiin kiinni ja käsi laskettiin tuhahtaen alas. Helvetti.

Johnnyn utelut Ameryn veloista saivat hänet ärtymään, joten narkkari kurtisti kulmiaan. Hittoako se hänelle kuului milloin Amerylla oli velkoja, ja mitä ne ylipäätänsäkään Johnnya liikuttivat? Kaiken järjen mukaan niiden ei olisi pitänyt liikuttaakaan.
" Hei, mulla ei nyt vaan tällä hetkellä oo rahaa mihinkää ylimääräseen, okei? " Narkkari ärähti ja painoi päänsä polvien ympärille kietaistuja käsiään vasten.
" Ei vaan oo millä maksaa, en mä nyt tahallani viivyttele.. Mä mikää masokisti ole, tsiisus. " Amery nurisi ja tuhahti viimeiset sanansa. Tällä hetkellä hän todellakin oli niin persaukinen, ettei rahaa ollut hädintuskin ollenkaan. Hyvä kun sai leipää pöytään, ja ruokaan rahat juuri ja juuri nyt riittivätkin. Velkojen takaisinmaksusta ei siis tulisi mitään, hyvä kun kykeni itseään elättämään. Kaiken lisäksi pari muutakin velkojaa tulisi kohtapuoliin kaipaamaan maksujaan, mutta onneksi ne summat eivät niin suuria olleet kuin tämänhetkinen. Koska suolaa ei vielä oltu tarpeeksi haavoihin tungettu, oli tällä kertaa vuorossa rikkihappo; vuokrakämpästä tuli häätö, ja Amerylla oli hädintuskin pari viikkoa aikaa kerätä kamansa ja häipyä. Hän oli kerännyt ne vaadittavat kolme varoitusta likipitäen ennätysajassa, ja vuokramaksutkin olivat jääneet maksamatta. Minne hän sitten menisi, sitä ei narkkari tiennyt. Ei tiennyt ollenkaan miten tästä kusesta selviäisi hengissä, mistä repisi rahaa. Äidiltä oli aivan turha edes pyytää, koska Kelsey tiesi vallan hyvin että ne rahat menisivät huumeisiin eivätkä vuokraan, velkoihin tai ruokaan. Niin, nyt oltiin pahassa jamassa. Erittäin pahassa jamassa, ja sen jopa Amery myönsi itselleen.

Johnnyn sanat saivat Ameryn kohottamaan anteeksipyytävän katseensa tähän.
" ...Sori, kyl sä tiedät etten mä tahallani sua vedä ongelmiini. En mä nyt itsekään tässä tilanteessa haluais olla, et ei sen puoleen.. Anteeks, mä olen pahoillani. " Amery sanoi täysin vilpittömänä ja painoi taas päänsä käsiään vasten. Viimeisimpänä hän halusi Johnnyn sotkeentumaan omiin törppöilyihinsä.

Johnny tiesi, että hän yhtälailla hankkiutui hankaluuksiin eri ihmisten kanssa ja muutaman kerran se oli ollut ihan tipalla, ettei hengestä oltu päästy. Jotenkin hän oli vain saanut puhuttua itsensä ulos siitä tilanteesta, joten hengissä vielä oltiin. Puhuminen ei nyt sinällään ollut mikään erikoinen taito, mutta sen avulla Johnny oli kiemurrellut muutamista hankaluuksista pois. Joskus se kuitenkin pahensi asiaa entisestään ja hän sai kaksi kertaa pahemmin turpaansa. Piti vain osata tulkita sellaiset tilanteet oikein, jolloin oli vain parempi pitää pää kiinni. Kuten esimerkiksi tämä äskeinen tilanne. Amery oli niillä muka-nokkelilla -vitseillään yrittänyt päästä jotenkin eroon tilanteesta, mutta oli vain onnistunut pahentamaan sitä. Ainakin Johnny jaksoi uskoa niin, vaikka eiväthän hänenkään letkautukset kauhean järkeviä olleet. Keitti vain jotenkin yli ja sitten sanoi ihan mitä vai sylki suuhun toi. Onneksi hengissä tästäkin oli selvitty, vaikka heillä kummallakin oli naama veressä, mutta olipa selvitty kuitenkin!

Amery vaikutti kyrsiintyneen noista Johnnyn lauseista, jotka saattoi ihan hyvin tulkita jonkinmoiseksi saarnaamiseksikin. Moinen ei kuitenkaan jaksanut ruskeatukkaista hetkauttaa, sillä he kummatkin tiesivät hänen paukuttavan pelkkiä tosiasioita vasten kasvoja. Yritti tuo kuitenkin selitellä, ettei tuolla ollut varaa mihinkään ylimääräiseen ja kaikkea muuta. Johnny kohotti aavistuksen toista kulmaansa ja puraisi huultaan. Niin. Eipähän toisella ikinä ollut varaa yhtään mihinkään - niin, paitsi huumeisiin itselleen. Ja tietenkin Johnnylle, joka kyllä pisti hivenen miettimään. Nimittäin aina tuolla oli rahaa hommata Johnnylle jotain tai edes yrittää, jos saisi kiskaistua jostain jotakin. Moinen järjestely pisti hivenen miettimään, mutta Johnny ei mahtanut sille yhtään mitään. Hän vain loppupeleissä oli ikävä jätkä, joka piti tiettyihin ihmisiin yhteyttä sen takia, että sai noilta jotakin. Amery nyt keikkui vähän sillä rajalla, sillä Johnnya kumma kyllä kiinnosti, että miten tuolla oikein meni. Kaiketi Amery oli jonkinmoinen poikkeustapaus eikä Johnny tiennyt oliko se yhtään hyvä juttu.
"Muhun sulla kuitenkin on varaa?" Totesi rokkari sitten ihan ääneen ja katsoi Amerya hetken aikaa silmiin. Tosiaankin, nappeja hän oli tuolta saanut jotain vähän yli viikko sitten eikä se edes loppujen lopuksi ollut kauhean pitkä aika. Amery oli kummallinen tyyppi, mutta Johnny ei vain mahtanut sille mitään. Kaiketi toinen vain piti hänen seurastaan ja siitä, että poika kuunteli ja tarjosi olkapäätä. Vastalahjaksi siitä sitten tuli huumeita, joka oli Johnnylle ihan hyvä diili. Siinä vain muistutettiin ihan hyvin siitä, ettei Johnnylla ehkä mennytkään niin paskasti kuin hän kuvitteli. Tai paskemminkin voisi mennä, joten hän yritti ymmärtää Amerya.

Amery oli liukunut istumaan ja piankos Johnny kävi tuon viereen istumaan, vetäen polvet koukkuun rintaansa vasten. Toinen pahoitteli sitä, että oli vetänyt myös Johnnyt näihin juttuihin mukaan ja ettei ollut tarkoitus. Ruskeatukkainen naurahti aavistuksen ja pukkaisi Amerya toverillisesti kylkeen.
"En nyt tiiä. Varmaan tää on aikalailla mun oma vika, että sotkeennun. Tai sit mä oon vaan yksinkertaisesti tyhmä, etten osaa pitää nokkaani erossa sun asoista. Kaiketi en osaa olla tarpeeksi kusipää sua kohtaan tai jotain", Johnny tuumasi ääneen ja kopautti tupakkaa hivenen etusormellaan. Ehkä hän sitten oli hivenen typerä. Tai oli alkanut pehmentyä päästään Ameryn suhteen. Niin ei kyllä muiden seurassa todellakaan saisi käydä.
"Mites sulla menee siin noin muuten?" Kyllä, se seikka liikutti Johnnya hivenen, joka oli tietenkin paljon hänen mittakaavassaan.

Amery ei kynneyt ihan varmaksi sanomaan, oliko hänellä hyvä vai huono olo - fyysisesti siis. Välillä tuntui kuin maankamara olisi kadonnut persauksen alta tai se olisi liikahdellut ja kiemurrellut kuin mikäkin elävä olento. Seinä hänen selkäänsä vasten yritti imaista narkkarin synkkiin uumeniinsa tahmeilla kourillaan, tai siltä se ainakin välillä tuntui, tai sitten kuin kova tiiliseinä olisi vaihtunut joksikin pehmeäksi ja joustavaksi materiaaliksi joka itseasiassa hetkittäin tuntui ihan mukavalta - ennenkuin se alkoi taas nykiä Ameryn käsivarsia ja heiluttaa narkkaria niin että oksetti. Välillä ei tummatukkainen edes ollut varma miten päin istui vai makasiko vai oliko seisaallaan; yhdessä vaiheessa Amery olisi voinut vaikka vannoa roikkuvansa jossakin ylösalaisin, mutta avatessaan hämmentyneenä silmänsä joutui pörröpää toteamaan että istui edelleen samassa paikassa samassa asennossa. Kuinka kummallista. Kuinka inhottavaa. Tottakai hän nyt kirosi sen jäbän maan syvimpään rakoon jolta oli tämänpäiväisen annoksensa saanut, ja olisi niin mielellään halunnut palata menneeseen ja varmistaa vähintään kolme kertaa mitä oli suoneensa pistämässä. Mutta ei, sellaiselle ajatukselle ei uhrattu montakaan sekuntia ennenkuin piikki suorastaan tempaistiin toisen kädestä ja survaistiin suoraan suoneen sen enempiä ajattelematta. Mitäs sitä turhia, oli hän silloin miettinyt kun aine jo virtasi turvallisesti hänen suonissaan. Mutta nyt... Amery olisi totisesti halunnut tietää mitä hänelle oltiin annettu.

Johnnyn mainitessa kuinka Amerylla tuntui aina riittävän varaa toiseen, pysyi narkkari hetken vaiti. Niin, se oli totta mutta Amery ei ollut varma kuinka hän sen selittäisi.
" Niin no.. Mä nyt oon sen verran sulle velkaa niistä kerroista ku oot pelastanu mut ties mistä kusesta, ja noh.. Aina mä saan vähä välistä vedettyy. No problem. " Jo narkkarin hitusen hermostuksenomainen äänensävy antoi osviittaa siitä, ettei tuossa ollut koko totuus. Se oli totta, että Amery tunsi olevansa suuressa kiitollisuudenvelassa kaikesta mitä Johnny oli hänen vuokseen tehnyt, mutta että olisi saanut vedettyä välistä jonkun muun kuormasta? Se nyt oli tyystin mahdotonta. Nämä niinsanotut 'asiakkaat' olivat erittäin tarkkoja siitä, että kaikki tilattu myös tuli perille. Ja jos ei tullut, kävi hassusti. Sen tummatukkainen tiesi ihan kantapään kautta. Kuinka hän sitten pystyi antamaan Johnnylle kamaa niin vaivattoman oloisesti? Amerylla oli jemma, jonne hän aina pyrki mahdollisimman usein pistämään kamaa säilöön joko itselleen tarkoitetuista annoksista, tai sitten hän osti erikseen kun rahatilanne sitä vähänkin salli. Se oli täysin ainoa säilö johon Amery ei koskenut pitkällä tikullakaan, oli rahantilanne minkälainen tahansa tai vieroitusoireet miten kamalat. Sieltä hän ei ollut koskaan ottanut mitään ajaakseen omaa etuaan, toisin kuin hän teki hyvinkin useasti muille varattujen aineiden kanssa; jos velkojen määräaika koputti selkään hän myi jollekin muulle tarkoittamansa huumeet jotka piti esimerkiksi ensi viikolla luovuttaa, jotta saisi velkansa maksettua. Sen jälkeen hänen piti tietysti hankkia kamat takaisin, joka tekikin kaksinkertaisia kuluja. Mutta Johnnylle tarkoitettuun jemmaan hän ei koskenut. Eipä hän siitä ollut Johnnylle itselleenkään kertonut, kiikutti vain tälle annoksen kerrallaan ties mitä mömmöjä. Tietysti se näytti ulkopuolisen silmissä siltä että Amery sai hankittua toverilleen kamaa helposti, sillä hänellä oli mömmöjä varattu ihan suhteellisen pitkäksi aikaa. Kyseisen varaston täydentäminen ei kuitenkaan mikään helppo juttu ollut.

Amery kohotti kasvonsa ja nojasi ohimonsa kämmentään vasten Johnnyn istahtaessa hänen viereensä. Narkkari oli tyytyväinen, ettei maailma enää pyörinyt silmissä kuten hetki sitten. Mutta milloin se pyörisi uudestaan, sitä ei tiedetty. Pojan sanat ja hupimielinen pukkaus saivat Ameryn hymähtämään huvittuneesti.
" Yeah, ehkä mun surkeuteni vetoaa sun sisäiseen sympatiaasi.. Joka muuten näyttäs olevan aika tiukilla ihmisten suhteen. Sä olet julma mies, Johnny. " Narkkari naureskeli ja vilkaisi Johnnyyn aidosti huvittuneena. Ameryn silmät seisoivat edelleen suonissa kohisevien aineiden takia, ja tämä rapsutti sänkistä leukaansa mutisten samalla jotain käsittämätöntä parran ajamisesta.
Toisen udellessa Ameryn kuulumisia tuntuivat narkkarin kasvot kalpenevan ja ilmeen muuttuvan synkemmäksi. No, sen suhteen ei pörröpää keksinyt valheita luriteltaviksi, ja senhetkinen ilme kyllä varmasti paljastikin etteivät asiat kulkeneet raiteillaan. Taaskaan.
" No tota.. En nyt vois sanoo että hyvinkään menis, mut tota.. " Ameryn piti jatkaa lausettaan 'mutta paskemminkin on mennyt', mutta kun hän hetken ajatteli niin ei, paskemmin ei ole mennyt, ei vielä. Tuon katse harhaili maassa.
" Rahan kans on tiukkaa, velat puskee niskaan ja sitä rataa. Mutsistakaan ei oo kuulunut kuukausiin. " Narkkari kohautti olkapäitään yrittäen näyttää sitlä kuin asiat eivät olisi niin huonolla kantilla kuin ne tosiasiassa olivat. Synkkä ilme kuitenkin paljasti jälleen totuuden, sen kuinka tiukkaa eläminen oikeasti hänelle olikaan. Amery pysyi suhteellisen pitkään vaiti kuin olisi empinyt, tulisiko hänen jatkaa sanojaan. Mutta miksei hän voisi Johnnylle kertoa?
" Mä sain häädön kämpästä. " Tummatukkainen myönsi lopulta hetken hiljaisuuden jälkeen, ja hänen äänensä värähti aavistuksen samalla kun poika kurtisti kulmiaan. Tästäkin suosta olisi jollain tavalla noustava, ja jos hän kerran oli ennenkin siihen kyennyt niin miksei kykenisi nytkin? Se vain tuntui niin vaikealta, kun ei tiennyt yhtään mitä pitäisi tehdä.

Amery piti ihan suhteellisen pitkän tauon Johnnyn kysymyksen jälkeen, joka kyllä pisti hivenen miettimään. Rokkari ei näet ollut mikään tyhmä ja hän aivan helposti pystyi laskemaan yhteen yksi plus yksi. Amery ei todellakaan ollut mikään rikas ja varmaan vuokrien ja muiden kanssa oli ihan tarpeeksi ongelmia, joten mistä tuo sitten pystyi hommaamaan vielä Johnnyllekin niitä mömmöjä. Tai mistä tuolla riitti rahat sellaiseen. Nyt aivan hiljalleen Johnny oli alkanut ajatella tällaisia seikkoja, mutta ei ollut kuitenkaan saanut aikaiseksi kysyä. Häneltä kyllä löytyi sen verran päättelykykyä sekä maalaisjärkeä, että useimmat asiat hän sai selvitettyä ihan itse. Mutta Amery sen sijaan.... Tuon mielen toiminnasta hän ei saanut kerta kaikkiaan irti yhtään mitään. Mikähän siinäkin sitten oli... Kaiketi Amerysta oli vain niin hankala saada selvää ja tuo ei oikeastaan edes kailottanut pääkopassaan risteileviä asioita ääneen - no kukapa edes olisi? Johnnysta olisi vain aivan helvetin hauskaa tietää, että missä mennään ja mistä syystä.
Amery kuitenkin kertoi Johnnyn pelastaneen tuon perseen niin monesta kusesta pois, että tämä oli sitten vain jonkinmoista vastapalvelusta. Jaah, kaiketi se niinkin oli, mutta oliko tämä ainoa syy? Nimittäin toisen jokseenkin hermostunut äänensävy kieli siitä, ettei kaikki todellakaan ollut tuossa. Se pisti miettimään ja Johnny katseli hetken aikaa pimeyteen, kunnes sitten huokaisi raskaasti.
"Sä tiiät, että mä tiedän, ettei tossa oo ihan kaikki", poika sanoi jokseenkin jäykästi ja kopautti jälleen tupakastaan enempiä tuhkia pois. "Tää juttu vaan häiritsee aika helvetisti. Tulee mieleen joku ihme namusetä-homma, paitsi etten mä sulle ees anna mitään vastapalvelukseksi", Johnny kohautti olkiaan ja katsoi Amerya hetken aikaa hyvin tarkkaan. Ei tämä todellakaan mitään namusetä-juttuakaan voinut olla, sillä hän ei antanut toiselle oikeastaan mitään vastapalvelukseksi. Tai no, antoi itseään henkisellä tasolla, mutta kuitenkin. Äh, ehkä vain pitäisi antaa asioiden hoitua omalla painollaan. Vaikka Johnny varsin hyvin tiesi, että homma risteilisi hänen mielessä jokainen kerta kun hän Ameryn näki.
"Kyl mä sen koko totuuden susta vielä joskus nyhtään - usko pois", rokkari totesi virnistellen, tumppasi tupakan ja otti heti uuden tilalle. Hän jaksoi uskoa, että ennemmin tai myöhemmin totuus tulisi ilmi. Pakko sen olisi tulla.

Amery tokaisi, että varmaan tuon surkeus vetosi Johnnyn sisäiseen sympatiaan, jollaista Johnnylla ei oikeasti ollut muita ihmisiä kohtaan. Nimitti tuo häntä julmaksi mieheksikin, joka sai Johnnyt irvistämään.
"Oon ehkä kuullut ton parikin kertaa, mutta mä mikään julma ole. Ei vaan kauheasti kiinnosta noi muiden ongelmat, koska niitä on omasta takaakin ihan riittävästi. Sä vaan oot joku jännä poikkeus", poika hymisi ja puhalteli savuja ulos keuhkoistaan.
Johnny tiesi, ettei Ameryn elämä ole ollut mitään ruusuilla tanssimista, mutta jotenkin hän oli jaksanut uskoa sen alkavan menemään parempaan suuntaan. Hitto, hänhän ei edes ollut mikään optimisti ja silti ajatteli noin. Harmi vain, että poika oli ollut pahasti väärässä ja sen seikan todistivat Ameryn seuraavat sanat. Johnny huokaisi ja haroi ruskeaa kuontaloaan. Nuo velkojat eivät jaksaneet ihmetyttää ollenkaan, eikä oikeastaan se äitikään. Ja siitä olisi sitten pitänyt osata päätellä se, että kun ei ollut rahaa maksaa vuokraa niin se oli automaattinen häätö. Johnny oli kuitenkin luultavasti ajatellut, että Amery vielä selviäisi vähän aikaa ja saisi kerättyä rahat kasaan, jotta pääsisi niistä vuokrarästeistä eroon. Niin ei kuitenkaan ollut sitten käynyt, joten poika olisi pian taivasalla. Voi helvetin helvetti. Ja Johnnya vieläpä huoletti toisen henkinen jaksaminen, joka teki asioista kaksi kertaa kummallisempia.
"Vai niin sait häädön.... Mihis meinaat mennä? Pyörii jonkun kaveris nurkkiin vai?" Johnny kysyi hieroen kasvojaan hivenen. Ai, että alkoi olla tosi kummallinen fiilis. Johnny ei halunnut omistaa minkäänlaista omatuntoa tai osata tuntea sympatiaa yhtään ketään kohtaan, mutta minkäs tees... Rokkari ähkäisi jokseenkin vaikeasti ja puri huultaan.
"Ei sulla sattuis olemaan mitään nappeja mukana? Tai ihan mitä vaan..." Kyllä. Ainoa lääke Johnnyn ahdistukseen olivat ekstaasi tai pilvi.

// Kiirettä pitää, kiirettä pitää.. //

Nyt kun Amery jäi sitä tosissaan miettimään - vaikkakin hän olisi hyvin kovasti halunnutkin paeta ajatuksiaan ja sitä epämiellyttävää tosiasiaa joka hakkasi hänen takaraivoaan - hän ei voinut muuta tehdä kuin myöntää itselleen olevansa tällä hetkellä sen verran pahassa jamassa, ettei hän siitä millään pystyisi keplottelemaan pois maksamatta jotain. Mutta se, mitä hänen tulisi tehdä selviytyäkseen tästäkin liemestä hengissä, ei Amerylle todellakaan ollut päivän selvä. Hän oli harrastanut pulasta pakenemista ja piiloutumista ja unohtamista ja muutakin vastaavaa keplottelua niin hartaasti, ettei oikeastaan muuta osannutkaan. Ja nyt kun tuli vastaan tilanne josta ei vain yksinkertaisesti voinut paeta, oli Amerylla vitsit vähissä. Ei hänellä muuta vaihtoehtoa ollut, kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja juosta läpi harmaan kiven koska kiertoreittiä ei ollut. Eikä hän tulisi ensimmäisellä yrityksellä sen kiven läpi pääsemään, ehei, hänen tulisi jatkaa vaikka turpa olisi veressä. Muuta vaihtoehtoa ei vain ollut.

Johnnyn 'uhatessa' nyhtävänsä totuuden pihalle narkkarista, tämä naurahti kuivasti ja ilottomasti - vaikka sen olisikin pitänyt kuulostaa huvittuneelta naurahdukselta. Amery kuitenkin jätti asian siihen, eikä alkanut korjailemaan naurahdustaan tai selittelemään mitään. Se jos mikä antaisi Johnnylle lisää epäilemisenvaraa, ja sitä ei Amery kaivannut. Vaikka Johnny kuinka hänestä yrittäisikin tietoja nyhtää, ei narkkari kertoisi mitään. Ei sillä, että hänen yliystävällisen ilmaisen huumeidenjaon takana olisi ollut jotakin hengenvaarallista tai mitään, ehei. Kyse oli jostakin aivan muusta, sellaisesta jota Amery ei vain pystynyt sanomaan ääneen. Niinhän se oli, että kakista ulos tai vaikene iäksi - ja narkkari oli valinnut sen viimeisimmän vaihtoehdon. Muttei se kuitenkaan tehnyt häntä tyytyväiseksi.

Maailma pyöri silmissä vieläkin siihen malliin, että oksetti. Sen seurauksena että Amery oli jäänyt pohtimaan ongelmiaan tuntui maankamara keikkuvan kahta kauheammin, jonka takia narkkari sulki silmänsä ja painoi otsansa polviaan vasten. Johnnyn kysymys häätöön liittyen oli mennä ohi korvien, koska pääkopassa kohisi kuin mikäkin valtameren raivokas pauhu.
" Mmh? Nii, joo, kai mä jotain keksin. Don't worry, be happy, vai mitä? " Amery naurahti jälleen ilottomasti, mutta tällä kertaa syynä oli myös hänen fyysinen paha olonsa sen henkisen lisäksi. Johnnyn tuskastuneen kuuloinen ähkäisy sai Ameryn kohottamaan kummastelevan katseensa tähän - vaikka maankamara heilahtikin ikävästi. Narkkari ei oikein ollut varma mikä Johnnya ahdisti - hänen ajatuksensa kulki sillä hetkellä muutenkin niin hitaalla sytytyksellä - mutta toisen kysellessä nappeja jätti Amery ajatuksensa sikseen. Pörröpää sen kummempia ajattelematta alkoi taputella taskujaan siinä toivossa että hänellä jotain mukanaan olisi; sillä yleensähän Amerylla oli kerta-annoksia mukanaan ties mitä mömmöjä, ja olisi erittäin harvinaista jollei hänellä tälläkin kertaa olisi. Kuten narkkari oli tiennytkin, vasemmassa housujentaskussa tuntui jotakin olevan - Amery joutui suoristamaan jalkansa saadakseen sen pois kireiden housujensa taskusta - ja sieltä paljastuikin pieni minigrip-pussi jonka ympärille oli pariin otteeseen kietaistu kuminauha. Minigripin sisältä pilkottavat sinertävät pillerit kavalsivat itsensä ekstaasiksi, mutta Amery kulutti hetken miettiessään olivatko kyseiset napit jotakin elintärkeää kauppaa varten. Pillereitä oli kuitenkin varsin vähän - yhteen annokseen - eikä Amerylla ollut tapana myydä niin pieniä annoksia, joten narkkari totesi nappien olevan vain hätävarana mukana. Piskuinen minigrip-pussi lykättiin Johnnyn syliin.
" Ota siitä mitä tarviit. " Narkkari totesi ja hieroi kädellä ohimoaan. Maanpinta hellitti hetkeksi aaltoilemasta, ja Amery tunsi ikävän syyllisyydenpistoksen. Miksi hän meni valittelemaan ongelmiaan Johnnylle, vaikka heidän viime tapaamisestaan oli jo aikaa? Kuinka typerää. Amery ei halunnut Johnnya huolestuttaa ongelmillaan - vaikkakin se taisi Johnnyn tapauksessa olla hitusen hankalaa - ja pörröpäänhän piti olla se ikivirkeä heppu eikös? Narkkari pakotti mielessä vellovat ongelmansa syrjään ja loi kasvoilleen puolittaisen hymyn. Hän saisi sitten velloa itsesäälissään ja ongelmissaan ihan keskenänsä.
" Mut hei, ei puhuta musta. Mites sulla menee? Ei oo sun persettäs paljo näkyny. " Amery naurahti tällä kertaa aidosti ja pirteämpänä. Tosin, hän itse taisi olla se jota ei viimeaikoina ollut näkynyt - kuinka kauan hän oli koulustakin ollut poissa? Viikon, pari?

(( Joo, itelläniki vähän, mutta onneksi alkaa kohta kesäloma! :> ))

Johnnylla ei yleensä ollut tapana hämmentyä tai muuttua tällä tavalla vaivautuneeksi, mutta nyt kuitenkin... Tilanne oli oikeasti kummallinen. Tai ainakin tämä Amery-juttu oli outo eikä poika edes osannut päätellä, että mikä tässä oikein mätti. Johtuiko se hänestä kenties? Johtuiko se vain Amerysta ja tuon jokseenkin kuraisesta elämästä? No, ei ollut yllätys, että toinen sai häädön tai että nuo diilerit olivat vihaisia maksamattomien velkojen takia. Sen sijaan ei ollut lainkaan normaalia, että Amery antoi ihan ilman mitään Johnnylle nappeja, kun hän niitä sattui kysymään. Eikä toinen edes ikinä kysellyt mitään vastapalvelukseksi. Ei se todellakaan voinut johtua vain siitä, että Johnny silloin tällöin heittäytyi Äiti Teresaksi ja auttoi tuon kusesta pois. Yleensä Amery oli ihan itsekseen pärjännyt ja silloin satunnaisina kertoina Johnny oli vain sattumalta osunut paikalle. Kuten esimerkiksi tänään. Äh, pitäisi todellakin antaa vain olla. Johnny menisi sekaisin ja ahdistuisi. Ja ahdistukseen tepsivät ne ihmetabletit, joita hän oli Amerylta kysynyt. Ja niitä hän oli myöskin saanut. Juuri niin.

"Kiitos. Mä voin maksaa takaisin sitten..." Johnny sanoi edes sen kummempia ajattelematta ja heitti yhden sinisen tabun suuhunsa, palauttaen pussin Amerylle. Typerää oli edes sanoa tuolla tavalla, sillä eihän toinen ottaisi mitään vastaan. Sanoisi ne samat sanat, jotka tuo oli aiemminkin sanonut. Johnny haroi hetken ruskeaa kuontaloaan ja naurahti kuivasti. Amery oli kyllä... Melko huoleton ihminen. Tai niin tuo ainakin jaksoi kovasti esittää, mutta esimerkiksi toisen naurahduksen sävy kavalsi, että ehkäpä asiat eivät olleetkaan niin.
"Jaa, pitää olla vaan iloinen kun nukut kaupungin spurgujen kanssa jossain roskiksessa, vai?" Johnny huomautti ja kohotti kulmiaan. Helvetti, kun tämä osasi olla... Miksi Johnny edes välitti? Ei hänen missään tapauksessa olisi tarvinnut, sillä kyllä hän itsekin oli monesti vaarassa joutua kuseen yrittäessään pelastaa Ameryn persettä. Tänäänkin, mutta silti Johnnya jaksoi liikuttaa se, että missä toinen mahdollisesti tästä eteenpäin nukkuisi. Johnnyn pitäisi kovettaa tunteensa paremmin, jotta ei tarvitsisi ahdistua. Hän ei vain yksinkertaisesti osannut. Ei Ameryn seurassa. Eikä tässä ollut kysymyksessä mistään muusta kuin jonkinmoisesta kummallisesta ystävyydestä. Ainakin Johnnyn puolelta. Ja niin varmaan Amerynkin.

Johnny katsoi Amerya hetken aikaa ja empi hivenen, ennen kun uskalsi avata suunsa:
"Sä voit tulla meille punkkaa. Siksi aikaa, että saat kämpän hommattua tai puhuttua sille sun vuokraisännälle, että antaa lisäaikaa maksuun. Vaikka sitä vissiin ootki saanut jo ihan suhteellisen paljon." Niin. Miksi vitussa Johnny ilmoitti Ameryn voivan tulla heille? Ainakin nyt joksikin aikaa. Syy oli tuntematon, mutta sanottu mikä sanottu. Ei poika aikonut vetää tarjousta takaisin. "Saisit kämpän pääsi päällä ja safkaa. Lattialla patjalla sä joudut nukkumaan, mutta se sua tuskin haittaa. Enkä mä sano tätä, koska mä olisin niin vitun mukava ihminen. Mä vain... Noh, sä oot mun kaveri ja sillee." Sanotaan sitten ihan loppuun asti. Ei poika edes miettinyt, että mitä hänen porukkansa mahdollisesti sanoisivat, kun nurkissa pyöri joku Johnnyn kaveri, jotka nuo mielsivät varsin epämiellyttäviksi. Ihan sama, sillä ei noilla ollut pokkaa sanoa siihen yhtään mitään. Pelkäsivät varmaan Johnnyn karkaavan kotoaan, jos puuttuisivat.
Toinen ilmoitti, että ei nyt puhuttaisi hänestä, vaan miten Johnnylla meni. Poika naurahti ja puraisi huultaan.
"Jaa ei oo mun persettä näkynyt. Se onkin sääli, koska mulla on tunnetusti tän kaupungin paras perse", poika vitsaili ja katsahti toista. "Täällähän mä oon vaan roikkunu. Käyny koulussa ehkä tunnin tai kaksi päivässä, pyöriny ympäriinsä, dokaillu, nainu ja tolleen. Aika tylsä ja yksinkertainen elämä mulla."

// Sitä odotellessa! //

Amery naurahti ja pudisteli päätään Johnnyn sanoille - ei pojan tarvinnut hänelle maksaa pennin piukuakaan moisesta 'pikkujutusta' ja eiköhän Johnny tiennyt sen varsin hyvin itsekin. Ei tarvinnut maksaa varsinkaan nyt, kun nämäkin essonapit olivat pyörineet lähestulkoon jaloissa ties kuinka kauan, sen verran ettei Amery itsekään enää kunnolla muistanut - ainakaan nyt kun pää kohisi aineita - mistä oli ne hommannut ja milloin. Mutta toisaalta, ei sillä ollut mitään väliäkään kun tarkemmin ajateltiin. Olipa jotain hätävaraa pahan päivän varalle, pörröpään pitäisi nyt vain muistaa niiden olemassaolo.
Amery tajusi ajatuksensa kulkevan jälleen erittäin hitaalla vaihteella, kiitos mömmöjen, kun minigrip-pussukka palautui takaisin nopeammin mitä poika oli osannut odottaa. Narkkari survoi pussin visusti takaisin housujensa taskuun ja varmisti pariin kertaan että se nyt olisi ja pysyisi siellä, ennenkuin kykeni kääntämään huomionsa takaisin Johnnyyn joka vaikutti selittelevän jostakusta joka tulisi pummimaan yöpaikkaa spurgujen keskellä. Jopa Amery tajusi, että toinen puhui hänestä. Tummatukkainen nauroi jälleen, tällä kertaa äänensävyssä oli jokseenkin kitkerä sivumaku.
" Hei, kuka tietää? Ehkä pahviroskikses punkkaaminen ei ookaan sen pahempaa hommaa. " Amery naureskeli ja törkkäisi Johnnya kyynärpäällä kylkeen - hyvin voimattoman oloisesti, tosin.
" No äh, en kai mä nyt kadulle sentään päädy. Ja jos päädyn.. Noh, se on sen ajan murhe. " Narkkari kohautti olkapäitään välinpitämättömään sävyyn, ja siltä hänestä nyt alkoi pikkuhiljaa tuntuakin. Kyllä, elämä potki rajusti persuksille mutta hermoileminen ei ajaisi asiaa kuin alakanttiin. Don't worry, be happy tosiaan. Nuori miehenalku hymähti omille ajatuksilleen, ja lähes huomaamattaan liukui istualtaan alemmas.

Johnnyn seuraavat sanat löivät Ameryn ällikällä. Jos hän olisi sillä hetkellä juonut jotain, olisi käynyt taatusti samalla tavalla kuin pahaisissa komedialeffoissa; suun täydeltä juomaa olisi purskahtanu pihalle. Oliko toinen nyt ihan tosissaan? Järkytyksensekainen hämmennys kareili Ameryn kasvoilla, kun tämä tuijotti Johnnya tiiviisti. Ehdotus oli tullut niin puun takaa ettei poika ollut sitä ollenkaan osannut odottaa, ja se kyllä näkyi varsin selvästi hänen kasvoillaan. Amery räpytteli hetken silmiään, ennenkuin sai ajatuksistaan tolkkua ja siirrettyä katseensa.
" Eh, ei sun tarvii, ei mulla nyt.. " Narkkari vaikeni, koska tiesi vallan hyvin että hänellä asiat olivat huonosti.
" Mä, tuota.. Siis, kiitti. Oikeesti. Mä lupaan etten pyöri sun jaloissa kauaa. " Se lupaus hänen oli pidettävä, ja sen hän todellakin aikoisi pitää. Ei varmaankaan ollut liikaa vaadittua toteuttaa yksi lupaus vuodessa, eihän? Hemmetti. Nyt Amery tunsi jäävänsä jälleen velkaa Johnnylle, jotain sellaista mistä tuntui kurjalta maksaa takaisin huumeiden muodossa. Mutta mitä muutakaan hänellä oli tarjottavanaan? Siinäpä se. Ei yhtikäs mitään muuta.

Ameryn ajatukset olivat jälleen lähteneet harhailemaan tyystin omia polkujaan, joten Johnnyn sanat kerrottiin kuuroille korville. Hetken aikaa oli ympäristö pysynyt kiltisti paikoillaan, mutta nyt alkoivat seinät jälleen taipua kohti ja asfaltti alapuolella väreillä kuin levoton vedenpinta. Amery liukui pikkuhiljaa alemmas ja siristeli silmiään joissa ympäristö velloi oksettavasti, hänen muutenkin vaalea ihonsa oli kalvennut jo sairaisiin piirteisiin - ja siltä narkkarista totta vie tuntuikin, kamalalta nimittäin. Nyt jos milloin hän kirosi sen typeryksen alimpaan helvettiin keneltä oli annoksensa saanut, mitä pirua se kyrpänaamainen idiootti oli siihen sekaan survonut? Sen pidemmälle ei Amery ajatuksissaan päässyt, kun hän tunsi maankamaran heilahtavan niin rajusti että vatsalaukku kääntyi ympäri. Liekö koskaan nuorukainen ponkaissut niin nopeasti istualleen kuin sillä hetkellä, kun hän kääntyi poispäin Johnnysta ja oksensi vatsansa sisällöt asfaltille - ja nekin lähinnä pelkkää mahalaukkunestettä, joka poltti kurkkua ja maistui ällöttävän kitkerältä suussa. Amery syljeksi perään saadakseen kamalan maun pois suustaan, samalla kun hänen huuliensa välistä karkasi aimo litania kirouksia. Tuo pyyhkäisi suunsa vapisevan kätensä hihaan ja kohottautui varovasti takaisin istualleen. Olo tuntui huteralta ja silmät seisoivat päässä, eikä ympäristö lakannut vieläkään huojumasta. Amery huojahti Johnnya vasten ja jäi siihen, pää pojan olkapäätä vasten.
" Ei vittu.. " Narkkari henkäisi jokseenkin tuskastuneen oloisesti ja nosti käden kasvoilleen kuin se olisi estänyt maailmaa huojumasta.

Johnny ei edes tajunnut mikä häneen oli mennyt, kun oli ilmoittanut Ameryn voivan tulla punkkaamaan hänen luokseen. Ei edes ajatellut sitä, että mitä moisesta voisi mahdollisesti seurata tai edes onnistuisiko se. Johnnyn porukat nyt muutenkaan eivät kauheasti tykänneet niistä, joiden kanssa hän pyöri tai muutenkaan "hänen elämäntavastaan." Viinan, miehet sekä kummalliset kaverit nuo tiesivät, mutta eivät todellakaan minkäänlaisia huumausaineita. Joutuisivat shokkiin ja laittaisivat Johnnyt vieroitukseen, vaikka ei hän ollut koukussa mihinkään muuhun kuin tupakkaan. Onneksi eivät kytänneet Johnnyn menoja niin tarkasti kuin olivat tehneet esimerkiksi vuosi sitten. Sekös oli sitten yllyttänyt poikaa sekoilemaan yhä enemmän ja kapinoimaan. Hitto hän sitten osasi inhota liian uteliaita vanhempia, jotka työnsivät nokkansa jokaiseen asiaan.

Amerykaan ei tuntunut aluksi uskovan tätä Johnnyn ehdotusta ja senkin jälkeen tuo yritti soperrella jotain. Varmaan, että 'ei mulla asiat vielä niin pahassa jamassa ole' tai 'mä kyllä pärjään'. Nimittäin Amery ei todellakaan pärjännyt ja asiat olivat todellakin niin pahassa jamassa. Poika olisi luultavasti iskenyt lisää faktoja pöytään, jos Amery olisi alkanut tosissaan väittää, ettei mitään ongelmia ollut. Onneksi tuo kuitenkin tajusi sanoa sen, että suostuisi tulemaan Johnnyn luokse ainakin nyt vähäksi aikaa. Toinen vaihtoehto sitten olisi tosiaankin ollut siellä roskiksessa muiden spurgujen kanssa ja se tuskin olisi kauhean mukavaa. No, ei hänellä ehkä omakohtaista kokemusta suoranaisesti ollut moisesta - mitä nyt joskus sammunut kadulle ja herännyt kun poliisi tökki jollakin kättä pidemmällä kylkeen. Lompakko ja kännykkähän sillä reissulla olivat hävinneet, mutta mitäpä moisesta. Asua roskiksessa Johnny ei kuitenkaan halunnut, sillä... Hän oli loppujen lopuksi varsin mukavuudenhaluinen ja oli aina mukavaa päästä ryyppyillan jälkeen nukkumaan omaan sänkyyn. Minkäs sitten teet, jos et saa kämppää koulun jälkeen ja tosiaankin menet sinne roskikseen. No, se oli onneksi vasta sen ajan murhe.

Amery lupasi olla pyörimättä hänen jaloissaan liian kauaa, johon Johnny vain hymähti.
"Mä muistan ton mitä sä sanoit. Viikon päästä tasan kello kaksitoista yöllä sun on pitäny korjata luusi tai mä revin sun sisälmykset ulos", Johnny tokaisi naama suhteellisen neutraalina ja vakavana. Moisen vaikutelman kuitenkin pilasi ilkikurinen virne ja Johnny raapi päätään. "Ei vaineskaan, ihan vitsillähän mä. Ole vaan niin kauan kun tarvitsee. Tuskin sä mua nyt kuitenkaan ala ottaa päähän niin pahasti, että heitän ulos. Joskin, itteni tuntien, moinen vaara on ihan olemassa. Että varo", poika jatkoi ja iski silmää. Vaikka olihan Johnny varsin temperamenttinen ja ennalta-arvaamaton ihminen, joten ihan hyvin Amery saattaisi ottaa häntä niin paljon päähän, että Johnny viskaisi toisen ulos kämpästä. Melko epätodennäköiseltä se tässä vaiheessa tuntui, mutta mistäs sitä koskaan tiesi.

Toinen oli kyllä melkoisen huonossa hapessa juuri nyt. Laatta lensi ja pää painui hänen olkapäätään vasten, eikä Johnny voinut olla pyöräyttämättä silmiään. Vittujen kevät. Niinpä hän sitten nousi seisomaan, pudisti hivenen vaatteitaan ja oikoi huppuaan.
"No niin. Nyt ylös. Lähetään vittuun täältä", ruskeatukkainen tokaisi ja alkoi riuhtoa Amerya pystyyn. "Sulla kuitenkin on vielä avaimet eikö olekin? Mä vien nimittäin sut nyt himaas, nukut siellä pääsi selväksi, keräät kamojas ja tuut meille. Hyvä ja yksinkertainen suunnitelma, ja tää tehään tasan mun säännöillä", Johnny jatkoi ja pyyhki hivenen toisen suupieliä. Mikäli herra sitten oli noin ulalla kaikesta, niin parempi vain Johnnyn oli ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Amery sulki silmänsä siinä toivossa että keikkuva maailma jäisi ulkopuolelle, mutta turha toivo; tumma utu velloi silmäluomien alla kuin levoton meri, valot välkkyivät kuin sekaisin mennyt strobovalo ja silmät tuntuivat vetävän volttia kuopissaan. Amery olisi myös voinut vaikka vannoa, että aivotkin hölskyivät pääkopassa villinä ja vapaana. Narkkari pyrki pysyttelemään mahdollisimman liikkumatta, sillä fiilis vatsanpohjassa tuntui siltä että pieninkin liikahdus saisi mahalaukun kääntymään uudemman kerran ympäri, vaikkei siellä ollutkaan enää mitään mitä oksentaa ulos. Amery manaili ja kiroili niin päänsä sisällä kuin puoliksi ääneenkin, eikä enää edes itsekään ollut varma kenet vannoi suolestavansa tai minkä aikoi talloa maan alimpaan helvettiin. Ympärillä oleva maailma eristäytyi hetkeksi Ameryn sekaisesta pääkopasta, eikä korvissakaan kuulunut mitään muuta kuin huminaa joka kovasti muistutti liian kovalle säädettyä ilmastointilaitetta. Pörröpää ei kuitenkaan edes ehtinyt toivoa rauhallista istuskelua ja pääkopan selvittelyä siinä asfaltilla, kun Johnny jo kohottautui pystyyn jonka seurauksena Amery ulisi jotain josta ei saanut selvää, ja haroi kädellään ilmaa siinä toivossa että saisi otteen nojauspaalustaan, mutta turhaan. Ja koska tukipilari oli kadonnut eikä narkkarin tasapaino sillä hetkellä toiminut toivotulla tavalla, kellahti Amery kyljelleen asfaltille - hänestä se tosin tuntui kuin joku olisi potkaissut hänet ulos lentokoneesta ja poika olisi mäjähtänyt tuhansien metrien korkeudesta maahan - ja vaikka ohimo kolahtikin ikävästi asfalttiin tuntui maa viileältä, joka oli Ameryn mielestä ainut hyvä asia sillä hetkellä.

Eipä sillä, ei hän siinäkään kauaa ehtinyt kelliä tai yrittää torkkua kun Johnny jo yritti nykiä häntä pystyyn. Amery huitaisi kädellään ilmaa ja kurtisti kulmiaan ärtyneenä.
" Älä.. Älä viitti hei.. Miksei me voida olla täs..? Ihan hyvähän tässä on hei.. " Narkkari mumisi, mutta sanoistaan huolimatta yritti nousta jaloilleen ja saada tasapainonsa toimimaan. Vasta nyt Amery suostui raottamaan silmiään kun hän otti käsillään tukea niin Johnnysta kuin takana olevasta tiiliseinästäkin, ja onnistui kuin onnistuikin seisomaan omilla jaloillaan, vaikkakin huojui uhkaavasti ja hitusen kumarassa. Hän tiesi vallan hyvin itsekin ettei voisi jäädä siihen, vaikka kotiin käveleminen kuulostikin vastenmieliseltä idealta siinä olotilassa. Kuin äänettömänä käskynä vatsanpohjassa nytkähti inhottavasti ja käsi lennähti suulle täysin refleksinomaisesti, mutta mitään ei kuitenkaan noussut ylös. Johnnyn kysymys kotiavaimista sai Ameryn kädet vaeltamaan housuntaskuille, jotka hänen mielestään olivat liikkuneet sitten viime näkemän. Yksinäinen kodinavain kuitenkin tuntui tiukkojen farkkujen taskusta.
" On on on... No mennää sit, isukki. " Amery ärisi ja tyrkkäsi itsensä kauemmas tiiliseinästä, lähtien hoipertelevin askelin kävelemään pitkin kujaa suuntaan, jonka arveli vievän kämpilleen - suuntavaisto sentään oli vielä suhteellisen hyvin tallella.

Muutama uhkaavan oloinen askel, horjahdus ja puolittainen omiin jalkoihinsa kompastuminen, jonka jälkeen Amery pysähtyi ottamaan seinästä tukea. Hyvä kun oli muutamaa metriä edennyt, kun kävely muuttui haastavaksi. Amery kääntyi ja kohotti harhailevan katseensa Johnnyyn.
" Et viittis jeesaa vähän..? Vittuku ei toimi.. " Narkkari hapuili kädellään Johnnyn suuntaan ja horjahti jälleen.

Johnny tuhahteli itsekseen ja pyöritteli silmiään, kuitenkin pitäen suunsa kiinni ylimääräisiltä mutinoilta. Ameryhan oli hommannut itsensä ihan kunnolliseen kuntoon. Siis todella kunnolliseen kuntoon. Osasikin tuo jätkä vetää aina överiksi itsensä kanssa. Vaikka, eihän Johnnykaan tämän asian kanssa mikään pulmunen ollut. Toisinaan hänellekin tuotti vaikeuksia kävellä kotiin ja joskus sitä sammuttiin milloin mihinkin. Mutta silti hän piti itseään paljon selväjärkisempänä tapauksena kuin Amery. Ainakin näiden päihteiden suhteen. Tuo nimittäin oli kaiketi koukussa vaikka mihin eikä päivä lähtenyt enää käyntiin sitä tiettyä huumeannosta, siinä missä Johnnylla ei lähtenyt käyntiin ilman tupakkaa. Se oli luultavasti vähän inhimillisempää, mutta kuitenkin. Tuskin hän Amerylle enää mahtaisi mitään, vaikka ehkä haluaisikin. Noh, haluaisiko? Vitustako Johnny tiesi. Eihän olisi koskaan kiva saada puhelu, jossa kerrottaisiin Ameryn kuolleen yliannostukseen tai muuta vastaavaa. Toinen nyt muutenkin oli varsin ristiriitainen persoona hänelle. Toisaalta Johnny ei välittänyt paskaakaan missä tuo huiteli tai kenen kanssa, mutta toisaalta moinen kiinnosti erittäin paljon. Johnnyko siis hyvä kaveri? Amerylle ehkä, joka tekikin elämästä pulmallisen. Nimittäin hän jaksoi kovasti vakuuttaa muille ihmisille, ettei hän omaa minkäänlaisia neutraaleja tunteita ja sen takia karkoitti kaikki ympäriltään. Miksihän Amery ei ollut vielä lähtenyt lätkimään, vaikka ei Johnny tuollekaan aina ollut järin mukava? Jaa-a. Kaipa tuo oli tajunnut, että Johnnya kiinnosti tuon elämä jollakin tasolla.

Amery yritti jälleen väittää jotain vastaan, mutta Johnny ei enää jaksanut kuunnella. Oli vain parempi totella ja tehdä kuten Johnny sanoi, niin rokkari ei oikeasti lähtisi lätkimään. Joku raja silläkin... Vaikka, olisiko hänellä edes pokkaa tehdä sitä? Äh, vitun Amery. Viisastelua ja kutsumista isukiksi. Juurikin näin. Johnny naurahti ja katseli ylös ponnistelevaa Amerya, joka seistessään piti tukea takanaan olevasta seinästä sekä hänestä.
"Voi kuule. Jonkun sekin homma on hoidettava", Johnny sanoi puoliksi naurahtaen ja seurasi tarkkaavaisesti kun Amery otti ensimmäisiä haparoivia askelia eteenpäin. "Hyvä, ainakin oikeaan suuntaan lähdit. Ehkä me päästään täältä vielä joskus sinne sun kämppääsi." Kyllä. Kaiketi moinen oli pientä piilovittuilua, mutta sitä saisi Johnnyn seurassa kestää.

Jaaa.. Ei sittenkään. Amery tajusi, ettei tuo pitkälle pötkinyt ilman minkäänlaista tukea ja pyysi Johnnya auttamaan. Tietävä virne käväisi pojan huulilla, mutta hän käveli Ameryn viereen ja otti tuon löysästi käsikynkkään.
"Nooni. Lähetääs nyt sankari taapertamaan jonnekin suuntaan", Johnny hymähti ja talutti Amerya hitaasti eteenpäin. "Ootko muuten miettinyt, että rajoittaisit tota kaman vetämistä joskus? Voisi tehdä ihan hyvää."

Ameryn silmät seisoivat päässä kun hän yritti vieläkin kädellään hapuilla Johnnyn suuntaan, kuin olisi seisonut keskellä hernerokkasumua ja tavoitellut kadonnutta ystäväänsä tai jotain. Johnnyn sanat kotiin pääsemisestä - jopa siinä mielentilassa narkkari pystyi erottamaan toisen äänensävystä vivahteen piilovittuilua - saivat Ameryn kurtistamaan kulmiaan ja murahtamaan jotain epämääräistä.
" Eeii tästä oo ku.. Kiven, mikä.. heitto. " Pörröpää tokaisi takaisin ja huojahti varsin uhkaavasti, onnistuen kuitenkin pitämään vielä tasapainonsa. Kaatuminen ei nimittäin kuulostanut ollenkaan hyvältä vaihtoehdolta, varsinkaan kun nuoren miehenalun ajatus tökki ja töppäili ja kulki hitaasti, eikä hän luultavasti olisi tajunnut ottaa maata käsillään vastaan, vaan olisi pikemminkin kaatunut suoraan turvalleen kuin kädet sidottuina.

Johnny vaikutti äsken olleen useiden metrien päässä, mutta samassa sekunnissa toinen seisoikin Ameryn vierellä ja oli tarttunut tätä käsikynkkään. Narkkarin kasvoille kohosi hetkeksi hölmistynyt ilme ja hän mutisi jälleen jotakin epäselvää, joka uhkaavasti kuulosti epämääräiseltä selvitykseltä supermiehestä. Hän ei ehtinyt esittää näkemystään ja hämmästystään kovempaan ääneen, kun Johnny jo lähti poikaa taluttamaan eteenpäin. Amery päätti epämääräisen selittelyn sijasta keskittyä kävelyyn ja jalkoihinsa, joita yritti sovittaa kiemurtelevaan maanpintaan. Tehtävä tuntui aluksi likipitäen mahdottomalta sillä asfaltti yritti jatkuvasti karata jalkojen alta, ja muutamaan otteeseen Amery olisi voinut vaikka vannoa tippuvansa maan läpi, mutta siinä hän silti köpötteli eteenpäin. Narkkari räpytteli silmiään ja myönsi vihdoin itselleen olevansa sekaisin. Hän ei voinut muuta tehdä kuin kiittää onneaan, että Johnny oli häntä siinä taluttamassa. Kuinkahan kauan Amerylla olisi mennyt, jotta hän olisi selviytynyt omin päin kämpilleen? Pörröpää ei halunnut edes ajatella. Luultavasti hän olisi kontannut koko matkan kotiovelleen, koska pelkäsi tippuvansa maan läpi.

Ameryn silmät levisivät kuin hän olisi nähnyt aaveen tai jotain, ja syynä oli Johnnyn ehdotus kaman vetämisen vähentämisestä. Hetken hän näytti jopa järkyttyneeltä, ennenkui räjähti suorastaan riemukkaaseen nauruun. Nauru kuitenkin loppui melko lyhyeen, sillä narkkari oli vähällä kompastua omiin jalkoihinsa.
" Ei vh..vhittu, jätkä osaa vääntää vitsiä! " Amery röhähti ja oli vähällä purskahtaa uudemman kerran nauruun. Hänen silmiinsä syttyi haastava pilke, ja narkkari jäi virnuillen tuijottamaan Johnnya. Hänellä oli selvästi jotain mielessään.
" Mä lupaan.. Mä lupaan lopettaa tän jatkuvan vetämisen, jhos sä lakkaat olemasta kusipää. Diili? " Amery ojensi vapaan kätensä kohti Johnnya, ja tyrskähteli omalle idealleen. Hänen äänensävynsä ja kasvojensa ilme kertoi selvästi, ettei hän uskonut kummankaan ehdottamansa toteutuvan - tai no, Johnnysta hän ei ollut niin varma, mutta hänellä ei henkilökohtaisesti ollut mitään kiirettä raitistua aineistaan. Hän rakasti liikaa sitä tunnetta kun päässä humisi, vaikkakin joskus kävi näinkin paskaisesti. Mutta noh, se oli asiaankuuluva hinta ja sen Amery oli valmis maksamaan, vaikkakin kirosi maan ja taivaan alimpaan helvettiin aina kun aine potkaisi liian lujasti perseelle.

Mutkittelevat kujat alkoivat pikkuhiljaa jäädä taakse, ja kadut leventyä ja muuttua niinsanotusti päivänvaloa kestäviksi. Mikään kansainvaellus ei kuitenkaan ollut meneillään, sillä seutu oli hyvin rauhallista; ainakin ihmisten määrän ja liikkumisen suhteen. Kaikenlaista vähänkin hämärää harrasteltiin jatkuvasti - niistäkin suurin osa liittyi tavalla tai toisella päihteisiin - eikä tarvinnut kahta kertaa miettiä miksi Amery asui juuri tällä seudulla.

Kyllä. Johnny piilovittuili aina kun ei suoraa jaksettu harrastaa tai koettu sitä kauhean järkeväksi. Mikäli oltiin jonkun räjähdysalttiin persoonan kanssa, niin voisi sen vittuilun jättää ehkä kokonaan. Mutta mitäpä seepra raidoilleen mahtoi? Tällainen käytös oli jotenkin harmillisesti juuttunut rokkarin takaraivoon eikä lähtisi sieltä pois, vaikka kuinka hinkkaisi. Amerykin oli huomannut vissiin aika nopeasti, ettei Johnny siitä mukavammasta päästä ollut. Vaikka sitten hän saattoi väittää ihan päin naamaa, että ainakin yritti olla suhteellisen inhimillinen tuota kohtaan. Mistähän se edes johtui, että toinen oli jaksanut Johnnya näin pitkään? Joko tuolla oli aivan tajuttoman hyvä ja pitkä pinna tai rokkari ei yksinkertaisesti ollut toista kohtaan niin vittumainen. Kai hän ihan tarkoituksella yritti vähentää tätä vittuiluaan ja mikäli Amery hänen kanssaan halusi edelleen roikkua, niin se varmaan oli sitten onnistunutkin.

Johnny tuki Amerya parhaansa mukaan, ettei tuo kaatuisi maahan naamalleen. Ei hänellä nimittäin ollut minkäänlaisia haboja nostaa nistiä sieltä, jos päättäisi heittäytyä lahnaksi. Johnnylla ei kylläkään ollut pokkaa heittää toista siihen paikkaan, mikäli niin kävisi, joten… Hittovie.
Amery repesi nauramaan ja Johnny hetken jopa oikeasti pelkäsi tuon kaatuvan sen johdosta. Kyllä toinen kompastui melkein omiin jalkoihinsa, mutta ei kuitenkaan kaatunut.
Johnny virnisti ilottomasti ja jokseenkin happamasti Ameryn röhähdykseen.
”Kyllä. Mä olen oikein varsinainen vitsiniekka…” Kyllä se pieni huvittunut hymy majoittui Johnnynkin suupielille, mutta eipä hän sentään nauranut. Totta helvetissä Amery epäili Johnnyn vitsaileman. Nisti mikä nisti, ei toinen pystyisi ilman olemaan kuitenkaan.

Heitti tuo ruskeatukkainen kuitenkin haasteen, joka sai Johnnyt naurahtamaan oudosti. Eli… Tuo vähentäisi kaman vetämistä, jos Johnny lakkaisi olemasta kusipää? Anteeksi mitä? Helpommin tuo sen kaman käytön lopettaisi kuin Johnny muuttaisi luonnettaan, joka hänellä oli ollut ihan pikkupojasta lähtien. No, ehkei ihan pikkupojasta, mutta kuitenkin.
”Siis kusipää sua kohtaan vai yleensäkin kaikkia?” Pitihän se varmistaa. Kaiketi se Amery menisi mutta ne muut sitten… Ei tulisi mitään. Tosin, mikä esti häntä lähtemästä tähän leikkiin mukaan? Muutenkin Johnnylla oli tarve saada osoittaa muille pystyvänsä ihan mihin vain, niin miksei sitten tähän?
”Diili. Sä lopetat kaman ja mä lopetan olemasta kusipää”, Johnny sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja hymyissä suin tarttui toisen tarjoamaan käteen. Kuinkahan kauan tätäkin diiliä jatkuisi…

”Ja jos jompikumpi häviää, niin se tarjoaa toiselle…” Johnny olisi ehdottanut viivoja, mutta muisti sitten, että Amerynhan piti olla ilman kamaa. ”…Vaikka bisset. Tai pizzat. Eiku vittu! Mä keksin. Illallisen siinä yhessä vitun hienossa ja kalliissa paikassa mikä on tossa keskustassa sen ostoskeskuksen vieressä!” Jaaa, mistähän tuokin oli tullut? Kaiketi siitä, että Johnny tiesi ettei heillä kummallakaan ollut siihen paikkaan varaa ja siksi panokset olivatkin niin kovat. Parempi hänen olisi siis voittaa, sillä hän ei meinannut tarjota Amerylle yhtään mitään… Ei ainakaan niin kalliissa paikassa.

Viimein jätkät pääsivät pois sieltä syrjäkujilta ja Johnny katseli hetken aikaa ympärilleen. Nyt alkoi jopa tämä reitti kirkastua ja hän uskoi osaavansa Ameryn kerrostalon luokse vaikka unissaan. Eikä se ollut enää sitä paitsi kaukana.
”Tää diili muuten astuu voimaan vasta huomenna. Sä oot nimittäin nyt jo niin aineissa, että nauti kuule ihan rauhassa…” Ja Johnny saisi vielä olla kusipää. Jee. Varmaan vittuilisi Amerylle minkä ehtisi. Tai sitten ei…

Vaikutti kovasti siltä että Johnny oli tosissaan sanojensa takana, mutta Amery taas veti koko homman vitsiksi. Hän kun sattui varsin hyvin tietämään jopa itse, ettei aineiden vähentäminen noin vain onnistuisi varsinkaan hetken mielijohteen seurauksena, saatikka sitten omin avuin. Amery oli muutenkin hyvin aikaansaamaton ihminen, joka viskasi lusikan nurkkaan heti kun vastaan tulisi ongelmia joiden kanssa pitäisi vähääkään painiskella ja tahrata käsiään. Vieroitusoireet jo pelkkänä sanana saivat kylmänväreet kulkemaan selkärankaa pitkin, ja niissä eläminen muutamien kymmenienkin minuuttien ajan oli sen verran kamalaa ettei sellaista oloa Amery toivonut edes pahimmalle viholliselleen - tai no, tarkemmin ajatellen saattaisi olla varsin riemuisaa nähdä inhoamansa ihmisen niin paskassa kunnossa.
Mutta kuitenkin, syy miksi narkkari oli tuota typerää vetoa ehdottanut oli yksinkertaisesti se, että se oli mahdoton. Ainakin Amerylle, ja luultavasti Johnnykin kohtaisi ties minkälaisia ongelmia joutuessaan varomaan sanojaan, ja tarkistamaan kaksi kertaa olisivatko nuo mietityt sanat sittenkään sieltä ystävällisemmästä päästä. Ehkäpä Ameryn pitäisi hommata Johnnylle jokin hyvien käytöstapojen opas avuksi.

" Totta vitussa kaikille! Jokasel on oikeus tavata sun sisäinen nallekarhusi, Johnny. " Amery naureskeli edelleen hyvin hilpeissä tunnelmissa, vaikka fyysinen fiilis oli mitä oli. Pörröpää ei vain voinut olla ajattelematta tuon typerän vedon mahdottomuutta ja sen tuomaa sarkastista hauskuutta. Toinen ei ikinä suostuisi, siitä narkkari oli varma. Ehkä sekin oli yksi syy siihen miksi hän jaksoi nauraa; Amery jo luuli antaneensa Johnnylle liian kovan palan purtavaksi. Ei kuitenkaan olisi pitänyt yllättyä kun asiat eivät menneetkään suunnitellulla tavalla - Johnny hyväksyi kuin hyväksyikin pöytään lätkäistyn diilin, ja kätteli kaupan päälle. Ameryn hilpeys katosi siltä samaiselta seisomalta, ja kasvoilla koreillut hymy katosi kuin tuhka tuuleen. Sillä hetkellä poika totta vie näytti järkyttyneeltä.

Narkkari oli jo avaamassa suutaan ja vuodattamassa aimo litanian kaikenmaailman tekosyitä ja ruikutuksia ja valituksia siitä että koko veto oli mahdoton eikä hän siinä onnistuisi, mutta Johnny ehti jo iskeä tiskiin mitä häviäjällä oli edessään. Ameryn silmät näyttivät leviävän.
" J-jätkä hei! Sä tiedät aika helvetin hyvin ettei mulla oo sellasiin varaa, tuskin on sullakaan! Ei helv.. Ei tää oo reilua! " Amery ruikutti jokseenkin hätääntyneeseen sävyyn, ja hädintuskin ehti vetää henkeä ennenkuin jo jatkoi;
" Ja se oli kaiken lisäks vitsi, hei oikeesti! Ihan vitsillä.. mä vaa sen viskasin.. " Poika ulisi mutta vaikeni lopulta, sillä tiesi varsin hyvin siinäkin kunnossa ettei Johnny suostuisi tätä vetoa kumoamaan. Amery huokaisi turhautuneena ja hieroi vapaalla kädellä ohimoaan, miettien tuskastuneena miten tästä vedonlyönnistä selviäisi. Olisikohan mitenkään mahdollista vähän huijata aina välillä? Kuulosti jopa omaan korvaan hankalalta. Ehkä heidän pitäisi roikkua toisissaan niin kauan kunnes toinen häviäisi tämän typerän vedon. Amery ärähti, ja hänen ilmeensä vaihtui uhmakkaaksi. Jos tähän peliin kerran oli pakko lähteä mukaan, niin sitä pelattaisiin sitten reilusti.
" Okei, mut jos mä häviän niin vittu saat luvan tilata tasan yhen nakin ja lasin vettä! " Narkkari murahti ja käänsi katseensa varsinainen marttyyrin ilme kasvoillaan.

Toisen sanat saivat Ameryn hymähtämään kuivasti. Rehellisesti sanottuna hän ei nauttinut senhetkisestä olotilastaan yhtään. Mahtaisikohan olotila parantua jos vetäisi lisää ainetta lärviin? Amery harkitsi sitä jo ihan vakavasti - olihan hänellä edelleen ne muutamat essonapit housujentaskussa, ja jos veto lähtisi vasta huomenna käyntiin..
" Aah mikä nautinto ja maanpäällinen taivas! " Pörröpää tokaisi niin sarkastisena ja kärttyisänä ettei sitä edes voinut ottaa vitsinä, samalla kun kaiveli taskujaan ja etsiskeli hirveällä vimmalla pikkuruista minigrip-pussiaan. Hän mutisi vielä jotain epäreiluudesta, ja että olisi halunnut kunnon tripit ennen vedonlyönnin alkamispäivää eikä tällaista tööt-oloa, ja viskasi napin kurkkuunsa.
" Huomenna on tuomiopäivä, tuomiopäivä... " Amery rallatteli ilottomana.

Hetken kävelymatkan jälkeen edessä nökötti nelikerroksinen kerrostalo, jonka kellertävä maali oli paikoitellen halkeillut. Koko rakennus suorastaan kirkui kasarilukua, mutta niin tekivät lähestulkoon kaikki talot sillä alueella. Amery veti Johnnyn perässään rappukäytävään ja alkoi varovaisesti nousemaan portaita ylös, ottaen tukea niin kaiteesta kuin Johnnystakin. Päästyään hetken äheltämisen jälkeen toiseen kerrokseen pysähtyi narkkari tummanruskean oven taakse, jonka nimikyltti komeili tyhjänä - Ameryko muka vainoharhainen? - ja kaiveli yksinäisen kotiavaimen taskustaan. Tunkkainen ilma leijaili hämärästä yksiöstä, jonka kaikki sälekaihtimet oli käännetty visusti kiinni. Lyhyen eteiskäytävän päässä aukesi valmiiksi kalustettu olohuone - jota itseasiassa koko kämppä oli - jonka pienellä sohvapöydällä komeili läjä tyhjiä kaljatölkkejä sekä muutama käytetty huumeruisku. Olohuoneen syvennyksessä nökötti pienehkö vuode, vailla minkäänlaisia lakanoita tai peittoja; ne odottivat jo lähes toista viikkoa alakerran pesutuvassa, ellei sitten joku ollut jo niitä mukaansa tempaissut. Olohuoneen toisella puolella oli pikkuruinen keittiö, jossa vallitsi täysi kaaos. Eipä sillä, koko asunto oli vähäisestä kalustuksestaan huolimatta varsin törkyinen. Ei ihme että häätö odotti.
" Oo ku kotonas.. Tai jotain.. " Amery mutisi ennenkuin rojahti täysissä pukeissa sängylleen, vaikkei hänellä ollutkaan ajatus lähteä unten maille, ainakaan vielä. Ensinnäkin vatsanpohjassa jylläsi ja silmissä vippasi edelleen joten nukkumisesta tuskin tulisi mitään, ja ei hän malttanut pistää tajua kankaalle kun Johnny nyt oli täällä taas pitkästä aikaa.

// Johnnyhan voisi vaikkapa löytää Ameryn häälle kerätyn huumejemman jos haluat, hehö. :----) //

(( Hahaha. Miettiin just ihan samaa xD Ihme meedio olet.. ))

Olisi voinut sanoa, että Johnny rakasti tällaisia tietynlaisia vetoja, joissa häviäjä joutuisi tekemään jonkun palveluksen voittajalle. Siis ainakin yleensä. Tai silloin kun poika sattui itse suoriutumaan voittajaksi - kukapa nyt häviämisestä piti? Johnny oli vain siinä mielessä ovela, että hän lähti sellaisiin vetoihin mukaan, jotka hän uskoi - ehei, tiesi - voittavansa. Kuten tässäkin tapauksessa. Hän oli niin varma, ettei Amery selviäisi edes yhtä päivää ilman minkäänlaisia huumaavia aineita. Noh, pärjäisikö Johnny ilman sitä normaalia vittuiluaan? Sitten hänen nimittäin piti miettiä sanojaan erittäin tarkkaan, sillä ihan hyvin Johnnyn mielestä ihan normaalisti sanottu juttu oli ehkä jonkun mielestä vittuilua. Rokkari muutenkin oli varsin kärkäs mieleltäänkin ja saattoi mieltää vittuilun ihan normaaliksi puheeksi.

Amery totesi virnistellen, että jokaisen oli oikeus tavata Johnnyn sisäinen nallekarhu, joka sai tummatukkaisen irvistämään varsin rumasti. Eli siis kaikkia kohtaan piti olla kiva. Tosi mukavaa... Kuinka helvetissä se muka onnistuisi! Jotkut olivat aivan käsittämättömän ärsyttäviä ja nekin vittuilivat. Ja nyt Johnnyn pitäisi istua hiljaa ja vain hymyillä! Voi vittu, mihin hän oli taas itsensä tunkenut mukaan.
"Mitä sä muka luulet siitä nallekarhusta tietävän? Täysin tuntematon käsite..." Johnny sanoi hyytävästi ja vilkaisi Amerya. Oli totta, että joitain kohtaan hän osasi olla ihan inhimillinen - esimerkiksi Amerya -, mutta siitä nallekarhusta hän oli kaukana. Kaiketi toinen oli äskeisen tarkoittanut vitsiksi, mutta mitäpä tuosta.

Narkkarin ilme valahti varsin nopeasti kun kuuli Johnnyn luettelemat ehdot siitä mitä hävijälle olisi tiedossa. Johnny virnuili voitonriemuisesti ja naurahtikin hivenen. Eli ilmeisesti Amerykaan ollut aivan täysin varma onnistumisestaan? Nimittäin tuo yritti kitistä vastaan vaikka kuinka, mutta Johnny piti päänsä. Vaikka saattoi hävitä yhtä helposti kuin Amerykin.
"No hei! Ota tää joltain vieroitushoidon kaltaiselta jutulta! Sulla menee muutenkin omaisuus kaikkeen kamaan. Kuvittele paljon rahaa se on vaikka vuodessa", Johnny totesi yksinkertaisesti ja katseli toista hymyillen. Huumeiden vakituinen käyttö oli kallista touhua ja söi muutenkin kroppaa hiljalleen. Sen verran hän oli kuitenkin seuraillut vierestä tätä Ameryn touhua ja tiesihän jätkä sen itsekin. Vaikka ei edes mistään huumeesta ollut sinällään riippuvainen, vaikka essoja napsikin välillä ja poltti pilveä.
Kuten arvata saattoi, toinen kauhisteli sitä, ettei tuolla tai Johnnylla edes ollut varaa siihen kalliiseen ravintolaan. No siksipä juuri! Kun tiesi, että mitä oli mahdollisesti edessä, yritti ihan tosissaan. Ettei tarvinnut maksaa sellaisesta hienostoruoasta. Johnny oli melkein aina persaukinen ja niin vaikutti olevan Amerykin.
"Hahaha, älä kuvittelekaan. Mä tilaan kuule oikein hienon ja kalliin annoksen sitten. Että alas kuule säästää rahaa", Johnny totesi iskien silmäänsä ja tajusi heidän saapuneen Ameryn kerrostalon alaovelle. Onneksi, sillä Johnny ei kauhean innoissaan raahannut toista yhtään mihinkään. Ja varmaan se olisi Ameryllekin hyvä käydä vaaka-asentoon, jos olo vaikka siitä helpottuisi.

Portaat kavuttiin ylös, Ameryn asunnon ovelle ja se saatiin jopa auki. Tunkkainen ilma tervehti suoraan ovella ja Johnny nyrpisti nenäänsä. Milloinhan narkkaripoika oli viimeksi tuulettanut täällä? Noh, ihan sama. Johnny nimittäin päätti tehdä asialle jotain, kunhan huokaisisi vähäsen. Poika potkaisi kengät pois jaloistaan, joka taisi olla pienoinen virhe, sillä heti ensimmäisellä askeleella hän astui johonkin limaiseen. Oliko sitten kaljaa, oksennusta tai muuta epämääräistä.
Kämppä oli yhtä sekainen kuin Johnny sen muisti eikä sen takia katsellut juuri ollenkaan ympärilleen. Amery tallusti sängylle ja Johnny käveli avaamaan ikkunan, jotta ilma saattaisi vaihtua. Onneksi ulkona oli kylmähkö ja tuuli, sillä sitten ilma vaihtuisi nopeammin.
"Meinaatko rupee jo nukkumaan vai? Juurihan sä sait mut tänne hommattua! Sika..." Johnny sanoi teeskennellen loukkaantunutta - menihän se vähän ylikin - ja käveli suoraan jääkaapille kuin kotonaan, sillä niinhän hän melkein aina käyttäytyi Amerylla. Kuin olisi kotonaan eikä valituksia ollut tullut. Kaiketi Johnny sitten vain osasi olla suhteellisen rennosti kaverinsa kanssa tai jotain. Olihan Johnny täällä lukemattomia öitäkin viettänyt ja muutenkin. Seuraavaksi sen sijaan oli Ameryn vuoro majoittua hänen luokseen, joka oli kyllä varmaan aika ensimmäisiä kertoja. Kukapa kaipasi mitään porukoita siihen jalkoihin pyörimään kun kaverilla oli oma kämppä keskustassa?

Jääkaappi avattiin hyräillen vaimeasti ja sen antimet tarkastettiin nopeasti. Ei ruokaa, ei oikein muuta juomaa kuin pari kaljaa ja varmaan muutamia viikkoja sitten vanhaksi mennyt maito. Aika ankeaa, mutta sellaista tämä vähän tuppasi olemaan.
"Tää sun jääkaapin valos on kyl aika mielenkiintoinen!" Johnny huuteli Amerylle vinkkinä siitä, että olisiko aika käydä vaikka kaupassa. Kunnes muisti, että toinenhan oli tulossa heille asumaan joksikin aikaa. Ja siihen majoitukseen sisältyi mitä luultavimmin ilmainen ruoka ja suihku. Johnny irvisti ajatukselleen siitä, että Sindy saisi päähänsä istuttaa hänet sekä Ameryn yhteiseen päivällispöytään syömään jotain isoisoäidiltä perityn reseptin mukaan valmistettua lihamureketta ja lisänä kaikenlaisia kysymyksiä Ameryn perheestä ja sitä rataa... Noh, ainakin olisi ruokaa, vaikka eihän Johnny edes paljoa syönytkään.
Hetken mielijohteesta Johnny availi kaappeja yksinäisen (ja paskaisen) tason yläpuolella ja totesi niiden olevan ihan tyhjiä - siis ainakin melkein. Nimittäin yksinäisessä leipäkorissa makasi suurempi minigripp-pussi ja sen sisällä näytti olevan joitakin pienempiä pusseja, jotka sisälsivät värikkäitä nappeja. Sellaisia normaaleja ekstaasi-annoksia, joita esimerkiksi Johnny Amerylta sai. Rokkari kohotti kulmiaan, nappasi pussin mukaansa, otti kaljan jääkaapista ja marssi takaisin Ameryn luokse.
"Hei, mikä tää jemma oikeen on?" Johnny kysyi hämmentyneenä ja viskasi pussin Amerylle. Oli kummallista, että tuolla oli essoja noin paljon jossain piilossa. Voisi luulla, että Amery olisi myynyt ne pois rahanpuutteessa, mutta ilmeisesti ei. Ehkä ne olivat sitten tuo oma jemma? Kaiketi. Johnny istahti sängyn jalkopäähän ja avasi kaljansa.
"Miten me muuten vahditaan, ettei toinen repsahda sopimuksesta?"

// HEHA jep. :--D Ruah, haluan toiselle sivulle! >8''II //

Fiilis oli sillä hetkellä sen verran paskamainen, ettei Amery tiennyt miten päin pitäisi olla - silmissä heitti ja vatsanpohjassa myllersi oli sitten seisaaltaan, istualtaan tai makuultaan. Ja jos rehellisiä oltiin, makuuasento tuntui vain saavan maailman pyörimään entistä enemmän kuin missäkin helvetin huvipuistovehkeessä. Narkkari sulki silmänsä ja painoi kasvonsa petauspatjaa vasten, niinkuin se olisi muka mitään auttanut. Nyt kun ympäristö ei pyörinyt, niin aivot sen sijaan tuntuivat heittävän volttia pääkopan sisällä ja silmien takana kiemurteli kaikennäköisiä psykedeelisiä kuvioita. Hetken jo tuntui kuin vatsalaukku uhkaisi jälleen kääntyä ympäri, joten Ameryn ei auttanut muu kuin ähkäisten kääntyä selälleen ja avata silmänsä, ja vain tuijottaa lasittuneella katseellaan aaltoilevaa kattoa. Jostain kasvoille pelmahtava raikkaampi ilma tuntui helpottavan oloa aavistuksen, muttei kuitenkaan tarpeeksi jotta sitä olisi voinut helpotukseksi kutsua. Johnnyn sanat saivat Ameryn kurtistamaan kulmiaan - narkkari oli ottanut toisen sanat tosissaan, sillä oli aivan liian sekaisin tajutakseen moista vitsiä.
" Täh? No en saatanas rupee.. " Pörröpää ärähti ja vääntäytyi istumaan aivan liian nopeasti. Tasapainoaisti ei ollut pysyä mukana ja Amery oli vähällä kellahtaa alas sängyltä, mutta sai kuitenkin vaivoin pidettyä itsensä istuallaan mitä nyt päästi liudan kirosanoja suustaan.

Amery ei välittänyt Johnnyn tutkimusretkestä keittiön puolelle, eipä sillä että siellä olisi mitään tutkittavaa tai löydettävää ollutkaan. Ylimääräistä romua, likaa ja pesemättömiä astioita niidenkin edestä. Poika kohottautui hoipperoiden pystyyn ja otti muutaman askeleen sohvapöydän luokse, heilutellen sillä lojuvia tölkkejä josko jossain olisi vielä sisältöä. Lämmintä kaljaa ei löytynyt, mutta kolinaa ja ärinää kylläkin kun tölkkejä kaatui ja tippui lattialle Ameryn osaamattoman käsienhallinnan takia. Keittiön puolelta kuuluva huudahdus jääkapin valoon liittyen ei kohottanut nuoren narkkarin mielialaa. Sekin vielä. Eikö Johnnylle mikään kelvannut?
" Älä viitti! Mee kotiis syömään.. Kukaha se sika täällä taas olikaan? " Amery tuhahti ja otti sohvapöydästä tukea päästäkseen takaisin seisomaan ja sen kautta sängylle istumaan. Tuo nojasi kyynärpäät polviinsa ja hautasi kasvot käsiään vasten. Helvetin aineet ja niistä johtuvat paskamaiset fiilikset.

Narkkari yritti parhaansa mukaan keskittyä rauhalliseen hengittelemiseen, ja kuuntelemaan keittiöstä kantautuviin kaappien ovien ääniin. Johnny siis todellakin vaikutti olevan tutkimusretkellä. Hupinsa kullakin. Samassa poika olikin jo ilmestynyt eteen ja kysyi jotain jostain jemmasta, ja kysymys sai Ameryn kohottamaan kummastuneen katseensa ylös. Ei hänellä mitään jemmaa ollut. Aineet tai rahat kun eivät kauaa käsissä pysyneet, joten niiden säilöminen oli hänelle sula mahdottomuus. Siinä vaiheessa kun suurehko minigrip-pussi lennähti hänen syliinsä, tiesi poika välittömästi mistä Johnny puhui. Oli totta ettei Amerylla ollut jemmoja. Niin, paitsi tämä. Jota hän ei siis pitänyt omanaan, eikä sen takia koskenutkaan siihen. Helvetin helvetti, olikin pitänyt antaa Johnnyn kaivella paikkoja..
" Mitä.. Mistä vitusta sä tän kaivoit? " Narkkari ärähti ja siirsi suorastaan raivostuneen katseensa Johnnyyn. Amery ei ollut varma miksi reagoi vihalla, mutta muutakaan hän ei siinä tilanteessa osannut. Samassa poika hokasikin, ettei Johnny edelleenkään tiennyt mikä kätkö oli ja kenelle se kuului, vaikka oli sen esille kaivanutkin. Ameryn kasvot silisivät hitusen mutta pala tuntui juuttuvan kurkkuun, kun hän yritti humisevassa pääkopassaan saada aikaan jonkin suhteellisen järkeenkäyvän selityksen. Johnny tiesi taatusti paremmin kuin hyvin ettei sellainen määrä nappeja normaalioloissa pysynyt kauaa narkkarin hyppysissä.

" Ei tää oo mikään. En mä tiedä. " Amery töksäytti ja tunsi olonsa samantien idiootiksi. Hän näki parhaakseen kohottautua pystyyn ja hoiperrella kiireellä keittiöön jotteivät hänen värittömät kasvonsa narkkaria kavaltaisi. Okei, poika oli paska valehtelija ihan selvänäkin, eikä tämä turruttava ja paskamainen fiilis parantanut sitä yhtään. Ryminä alkoi kantautua keittiöstä kun oli Ameryn vuoro penkoa vimmatusti kaappeja ja laatikostoja ja etsiä joku kolonen tai piilo tai mikä tahansa jonne miningirp-pussin voisi piilottaa, ja esittää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olisi pitänyt alun perinkin vain porata reikä seinään ja nappi kerrallaan tiputtaa aineet seinien väliin. Ehkä niitä olisi ollut hankalampi kaivella esille, mutta piilossa ne ainakin olisivat olleet.
" Nää ei oo mun en mä tiedä mitä nää täällä tekee, vittu... " Amery selitteli ja rymisi vasten keittiötasoja säntäillessään päättömästi sinne tänne, kiroten mielessään kuin vanha seilori.

(( Hahha. Nooh, kyl se sieltä tulee. Ellei foorumi ala jotain vittuilee ja ollaan loppupeli samalla sivulla DDD: ))

Amery vaikutti jokseenkin ärtyneeltä, joka sai rokkarin vain pyörittelemään silmiään ja virnuilemaan. Noh, kaiketi sen ymmärsi. Olihan toisella paha olo ja kaikkea, joten ihmekkös tuo kun ärsytti. Vaikka mitäpä oikeutta tuolla oli Johnnylle tiuskia ja äksyillä! Oma vikansa kun oli pumpannut päänsä täyteen ja oli melko heikossa hapessa juuri nyt. Ihan oma syynsä ja kerta Amery tuolla tavalla äksyili, niin voisi Johnny heittäytyä ihan hyvin samalle linjalle. Ehei se todellakaan olisi ensimmäinen kerta kun hän aloittaisi samalla tavalla ja murisisi Amerylle vaikka mistä - ja toinen varmaan tiesi sen ihan hyvin. Hetken aikaa Johnny hymyili tavalla, joka sai varsin usean ihmisen kavahtamaan ja toivomaan, että rokkari päättäisi pitää suunsa kiinni. Ah, että se oli kivaa olla rakastettu persoona!

Johnny katsoi Amerya pitkään ja hartaasti, kasvojen vääntäytyen lähes ilmeettömäksi. Hän vain tuijotti ja silmistä saattoi joku tarkkasilmäinen erottaa pientä koppavuutta.
"Jaa haluatko että mä lähen menemään?" hän kysyi viileähkösti ja avasi kaljansa, suunnaten tölkin huulilleen. Se oli juuri sopivan kylmää ja sai hänet ähkäisemään tyytyväisenä. Ei se Johnny suuttunut, vähän vain loukkaantui, koska Amery äksyili hänelle. Jaa mitenkä? Ei siihen oikeasti paljoa tarvinnut, että Johnny tulkitsi jonkin kiukutteluksi ja pistäisi samalla mitalla takaisin. Tai sitten vaihtoehtoisesti lähtisi niskojaan nakellen pois paikalta. Eikä niin varmaan ollut edes Ameryn kanssa käynyt juuri kertaakaan. Siis sitä, että Johnny olisi vain lähtenyt ärtyneenä pois paikalta. Ei hän osannut, sillä Ameryn seurassa oli mukavaa olla. Tai Johnny tunsi olonsa tuon seurassa rennoksi ja saattoi hellittää edes hetkeksi. Muiden seurassa se ei onnistunut, vaan oli pakko olla mahdollisimman skarppina ja pitää suojauksia yllä. Ettei vaan kukaan saisi osuttua johonkin arkaan paikkaan ja kaikki menisi siltä seisomalta paskaksi. Amery ei ehkä tiennyt Johnnysta ihan kaikkea mahdollista - ehkä pikemminkin joitain pikkujuttuja -, mutta ei hän siltikään kokenut tarpeelliseksi olla varpaisillaan ihan kokoajan. Ehkä hän luotti siihen, ettei toinen halunnut romuttaa hänen mieltään kokonaan jollakin teolla. Ja ihme kyllä, ei Johnnykaan halunnut niin tehdä Amerylle ja se oli varsin outoa. Johnny nimittäin osasi toisinaan olla niin vittupää, että etsi ihmisestä juuri sen tietyn herkän kohdan ja iski siihen juuri kun ihminen sitä vähiten odotti. Ameryn kanssa se oli kuitenkin ihan toinen asia, joka oli kummallista. Tosi kummallista...

Sitten. Amery vaikutti vielä ärtyneemmältä kun Johnny oli löytänyt sen pillerijemman ja narkkari lähti siltä seisomalta piilottamaan sitä uudestaan. Väitti, että ei se ollut tuon eikä tiennyt kenen se oli. Yeah, right. Lehmätkin lensivät ja taivas oli vihreä. Ei rokkari todellakaan ollut niin tyhmä, että olisi niellyt tuollaisen paskan ihan tuosta vain. Amery olisi idiootti, jos luulisi Johnnyn uskovan.
"Juuri niin. Aivan." Johnny naurahteli sarkastisesti, mutta ilme muuttui jälleen hivenen jäätäväksi. "Eikä tarvitse mulle äksyillä, jos satuin jonkun sun "mysteerisen kätkön" löytämään! Itte sanoit, että ole kuin kotonasi ja mä olin. Vittu." Johnnya ihan selkeästi alkoi ottaa päähän tämä Ameryn äksyily, mutta onneksi se heidän sopimuksensa alkaisi vasta huomenna. Tänään Johnny saisi vielä olla kusipää niin paljon kuin suinkin haluisi.
"Mutta hyvä on. Ei sun tarvitse kertoa, että mitä vittuja nuo napit on tai mistä ne on ilmestynyt. Vaikka noi onkin melko hämäriä, koska ei sulla mitkään napit säily kauhean kauaa. Mutta ihan sama. Ihan sama. Ja kun herra näyttää olevan taas tuollaisella päällä, niin mä voin ihan hyvin lähteä himaan. Tarvii tällaista sikaa enää katella, jos ei hotsita." Ja sanojaan tehostaakseen Johnny jopa nousi seisomaan, katsoen keittiöön, jossa Amery hääräsi. Johnnyko muka draamaqueen? Pff, paskat oli.

(( Hähäää. Draamaqueen-Johnny iskee >8DDDD ))

// Dramaqueen <3 XD + saimpa vastattua ennen mökkireissua, heee. //

Amery ei voinut uskoa olleensa niin huolimaton, ettei kyennyt sen kokoista jemmaa kätkemään paremmin. Tai siis, periaatteessa kuka tahansa pienempi tai suurempi paha olisi sen voinut löytää ja vaikkapa viedä mukanaan - ja siitäkös narkkari olisi riemastunut oikein olan takaa, vaikkeivät napit olleetkaan hänen omaan käyttöönsä. Ja sitäkin suuremmalla syyllä parempi piilo olisi ollut parempi; Amery ei voinut olla varma kummasta olisi skitsahtanut pahemmin, siitä että hänen omat kamansa ryöstettiin vai siitä, että Johnnylle kerätyt aineet olisi lähteneet jonkun itsekkään kusipään matkaan. Eipä sillä, se että Johnny oli itse kaivanut salakätkön esille tuntui saavan narkkarissa aikaan aivan samanlaisia raivon ja omalla tavallaan myös hätääntyneisyydentunteita, kuin että joku muut ne olisi hoksannut. Ja ehkäpä vielä vähän voimakkaamminkin, sillä Amery oli jollakin omalla kierolla ja vääristyneellä tavallaan saanut väännettyä sellaisestakin asiasta kuin huumekätköstä itselleen niin henkilökohtaisen asian, ettei hänellä ollut pokkaa sanoa suoraan mikä kyseinen jemma oli. Ei, ei niin missään nimessä hän saisi sitä kakistettua pihalle, eikä varsinkaan Johnnylle vieläpä päin naamaa! Ehei, sitä vastoin Amery päätti luritella sellaista paskaa ettei sitä minkäänsorttinen idioottikaan uskoisi, mutta pörröpää oli aivan liian tuohtunut ja kaiken lisäksi sekaisin päästään jotta olisi tajunnut valehtelunsa olevan niin läpinäkyvää ja surkeaa kuin olla ja voi. Muttei hänellä vain yksinkertaisesti ollut tarpeeksi pokkaa edes tämän asian kertomiseen. Ei mihinkään, mikä liittyi Johnnyyn ja Ameryn kimuranttisiin tunteisiin tätä kohtaan. Puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi, ja narkkari oli välittömästi valinnut sen viimeisimmän vaihtoehdon. Eikä hän osannut sanoa, oliko se hyvä vai huono valinta.

Vaikutti selkeästi siltä, etteivät Ameryn pinnat olleet ainoat jotka olivat yhtäkkisesti kiristyneet, eikä pojalla ollut minkäänlaista käsitystä siitä että hän saattoi olla se joka sai Johnnyn hermostumaan. Muttei Amery tunnetustikaan omannut kestäviä hermoja, joten toisen syyttävältä kuulostava huudahdus sai narkkarin jättämään piilopaikan etsinnän sikseen, ja viskaamaan minigrip-pussin voimalla ensimmäisestä kaapista sisään jonka kahva käteen sattui.
" No voi saatana, ei se tarkota että sä saisit kaivella joka helvetin kolon tästä murjusta! " Sitä ärjähdystä pystyi jo sanomaan huutamiseksi, jota seurasi kaapin oven paiskaaminen kiinni vähän turhankin lujalla voimavarauksella. Amery ei osannut sanoa miksi heidän rauhalliselta vaikuttanut sävelensä oli muuttunut näinkin pienessä hetkessä niin rajusti alakanttiin - eikä häntä totta puhuen juuri sillä hetkellä kiinnostanutkaan, sillä pörröpää oli aivan liian kuohuksissa miettiäkseen jotain niin yhdentekevää. Miksi Johnnyn piti nyt yhtäkkiä käyttäytyä niin kusipäisesti? He tappelivat hyvin harvoin, joten mistä tämänkertainen liekki sai alkunsa? Amery ei edelleenkään suostunut pitämään itseään syypäänä mihinkään. Johnny oli aina ollut vittumainen ihminen ja tulisi aina olemaankin, tungettiin hänen nokkansa eteen sitten kuka tahansa. Sitä mieltä narkkari sillä hetkellä oli.

Kuitenkin pelkkä ajatus siitä että Johnny vittuili hänelle, tuntui saavan Ameryn pääkopassa vain kiehumaan entistä lujemmin.
" Kai nyt ihmisillä jumalauta saa jotai yksityisyyttä olla.. Hyvä sunkaa sanoa mitää kun vittuakaa tiedä, TSIISUS! " Narkkari ärisi jo lähinnä itsekseen ja otti tukea keittiötasosta pysyäkseen pystyssä. Päivä ei siis todellakaan ollut mitään parhaimpia; Amery oli saada rajusti turpaansa ja Johnnyn "pelastusoperaation" johdosta tulevaisuus näiden jätkien kanssa näytti pelottavan synkältä, tänään puoli-ilmaiseksi saatu aine veti rajusti jalat alta ja häätö kämpästä odotti, ja nyt vielä tämä. Täysin turhanpäiväinen tappelu syystä josta narkkari ei edes ollut varma. Siinä tilanteessa Amery kuitenkin kaatoi kaiken Johnnyn syyksi. Perkele.

Kuitenkin siinä vaiheessa kun Johnny ilmaisi lähtevänsä kotiinsa, juuttui pala Ameryn kurkkuun ja hänelle tuli jotenkin niin syyllinen olo. Ei hänen tarkoituksensa nyt ollut toista häätää tiehensä! Pörröpää kompuroi varsin vilkkaasti keittiön ovelle jääden siihen nojailemaan kasvoillaan varsin pahoitteleva ilme.
" Hei älä viitti, älä mee vielä. " Amery pyysi, hänen raivoisa äänensävynsä oli tyystin kääntänyt takkinsa ympäri ja kuulosti nyt jo lähinnä anovalta. Narkkari ei halunnut erota riidoissa, ei Johnnyn kanssa. Tuon miehen hän halusi pitää niin lähellä itseään kuin mahdollista, ilman että hänen syvimmät ja todelliset ajatuksensa paljastuivat.
" Mulla on muutenki nii vitun paska fiilis. " Pörröpää mutisi, ja tottahan se oli niin fyysisesti kuin henkisestikin.

(( Melkeinpä käy Amerya sääliksi kun joutuu tällaisen prinsessan kanssa olemaan tekemisissä, muttah.... ;> ))

Ei voinut uskoa todeksi, että Johnny oli saanut edes jonkinmoisen riidan aikaiseksi Ameryn kanssa. Jätkät eivät nimittäin koskaan riidelleet ihan kunnolla. Mitä nyt sanailivat tai väittelivät, mutta ei mitään tällaista. Että huudettiin toiselle kaikkea paskaa ja mulkoiltiin sitäkin ilkeämmin. Ei tällainen tosin Johnnyn kanssa ollut kauhean erikoista, mutta Amery sitten oli ihan toinen juttu. Kyllähän tuo oli melkoinen rääväsuu ja esitti mielipiteensä joskus varsin kärkkäästi, mutta ei todellakaan Johnnyn seurassa. Olisihan se tosin pitänyt arvata, että joskus tällainenkin tilanne tulisi jossakin vaiheessa eteen. Päiväksi oli osunut sitten juuri tämä, jolloin Amery ja Johnny olivat melkein saaneet niiltä jätkiltä turpaan ja Johnny oli sitten armeliaasti luvannut voivansa majoittaa toisen luokseen joksikin aikaa. Edelleen se jaksoi ihmetyttää, mutta olisipa Johnnyn tehnyt niin mieli silkkaa vittumaisuuttaan ilmoittaa, että Amery ei ollut enää tervetullut. Siinäpä olisi ulos lennettyään nukkunut roskiksessa ja kuollut kylmyyteen tai huumeisiin. Ah, melko raakaa olisi, mutta… Ei, ei Johnny pystynyt enää vetämään tarjoustaan takaisin. Amery oli nimittäin muutenkin korviaan myöten kusessa asioidensa kanssa, joten tämä majapaikan evääminen siitä puuttuisi.

Huomio kuitenkin siirrettiin takaisin Ameryyn, joka ärisi hänelle vähän lisää ja pahoinpiteli jonkun kaapin ovea. Johnnyn silmäripsetkään eivät kuitenkaan edes rävähtäneet, sillä hän vain toljotti tuota kiihdyksissään olevaa pörröpäätä. ’Vitun idiootti…’ Johnny ei voinut olla tuumaamatta mielessään, vaikka tiesikin ajattelevan läheisintä kaveriaan. Kaveria hyvinkin, vaikka eihän Johnnylla kaiken järjen mukaan pitäisi olla yhtäkään. Noh, Amery oli, mutta kuinka kauan sitten vielä, jos tilanne jatkuisi tällaisena.
Tummatukkainen ei vastannut enää mitään toiselle, tuijotti vain melkoisen loukkaantuneen näköisenä ja veti huulensa tiukasti vasten toisiaan. Helvetti, jos toinen kerran oli sitä mieltä niin ihan sama, vaikka hän lähtisikin kotiin. Tulisi vaikkapa sitten noutamaan Ameryn aamulla ja… Äh, vitut tulisi mihinkään. Antaisi toisen kävellä heille ihan itse ja omia aikojaan. Ainakin tajuaisi, että Johnny oli vihainen ja loukattu. Toinen asia tosin oli se, että osaisikohan toinen kävellä heille? Tästä nyt kun oli Johnnyn luokse jonkin verran matkaa ja se pitäisi taittaa linja-autolla. Eikä Amery heillä ollut käynyt varmaan kuin pari kertaa ja silloinkin vähän aineissa, joten paskat tuo mitään oikeaa bussinnumeroa muistaisi.

Sitten Johnnylla kuitenkin napsahti ja hän viskasi sen vasta avatun kaljatölkin voimalla päin seinää.
”Jaa minä en tiiä mistään mitään vai? No en kai, kun et ikinä valaise, että mitä on meneillään. En mä muuten edes tiedä, mitä sä teet joka päivä tai mistä vitusta sä revit rahaa tähän kaikkeen paskaan! Koulussakaan et helvetti vie ole käynyt moneen viikkoon, että olisi ollut mahdollisuus nähdä. Mä en tiiä susta Amery paskaakaan. Oikeesti.” Johnny antoi kaiken jälleen kerran tulla ulos ja kieltämättä sellaisella volyymilla, että varmaan naapuritkin olivat tietoisia jokaisesta pienestäkin sanasta. Mutta kun otti aivoon! Olihan se totta, ettei Johnny oikeastaan tiennyt mitä kaikkea Amery duunasi päivisin kun ei koulussa näkynyt eikä sen liiemmin keskustassakaan. Pari kertaa hän oli tullut tuon oven taakse kelloa soittelemaan, mutta kukaan ei ollut tullut avaamaan ja naapuri oli tokaissut, että jätkää ei ollut näkynyt koko päivänä. Vitun vittu. Että osasi ärsyttää tällainen.

Rokkari tuhahti kovaan ääneen ja lähti eteiseen, vetäen kengät takaisin jalkaansa. Sitten hän kuitenkin kuuli Ameryn pyynnön, joka kuulosti nyt jopa anelevalta. Äkkinäinen äänensävyn muutos sai kyllä hetkeksi hämmentyneeksi ja Johnny joutui puremaan huultaan, jotta olisi itsekin rauhoittunut edes hivenen. Amerylla oli kuulemma muutenkin paska olo, joka oli ollut tietenkin arvattavissa. Johnny pyöräytti silmiään ja kääntyi takaisin olohuonetta kohden.

”Miksi mä jäisin? Sun haukuttavaksiko, kun ei herra Salaperäisyyden salaperäisiin kaappeihin ole katsomista?” Johnny murisi ja haroi sitten ruskeaa kuontaloaan. Miten tämä kaikki oli äitynyt tällaiseksi? He molemmat olivat varmaan liian räjähdysalttiita ihmisiä - Johnny luultavasti paljon pahempi.
Kuitenkin vastoin kenenkään odotuksia, Johnny marssi takaisin sängylle, potkaisi toisen kengän jonnekin päin lattiaa, kun taas toisen hän heitti melkoisella voimalla päin seinää. Se teki hyvää, vaikka hänen olisi tehnyt mieli viskata se vasten Ameryn naamaa. Noh, ehkä Johnny olisi kunnolla.

”No niin. Nyt mä jäin. Tee mitä tykkäät.” Johnny huokaisi ja heittäytyi vatsalleen sängylle, kasvot pois Amerysta. Ei saatana kun piti olla niin kiukkuinen ja viskellä tavaroita pitkin seiniä sen johdosta. Onneksi vähän oli helpottanut kuitenkin.

Siinä samassa tapahtui jotain, joka tuli Amerylle niin kulman takaa kuin vain oli mahdollista; Johnnyn kädessä ollut kaljatölkki paiskautui vasten seinää sellaisella voimalla, että muutaman ohikiitävän sadasosasekunnin ajan Amery jo pelkäsi seinänsä hyvinvoinnin puolesta, ennenkuin säikähdys unohdutti koko ajatuksen tyystin ja valtasi koko kropan. Narkkari säikähti niin että säpsähti rajusti kuin minkäkin sähköiskun voimasta, ja hänen kätensä nousivat täysin reaktionomaisesti ylös lähemmäs kasvoja suojellakseen iskua, joka hänen naamansa sijaan oli onneksi kohdistunut seinään. Silmät olivat levinneet lautasen kokoisiksi ja naama näytti reilusti kalpeammalta kuin hetki sitten, kun veri oli paennut kasvoista säikähtämisen takia. Sillä hetkellä Amery totta vie näyttä kuin peuralta ajovaloissa, siinä vaiheessa kun jättimäinen rekka oli vähintään sadan kilometrin tuntivauhtia tulossa päälle ja puskuri oli metrin päässä naamasta. Harmi vain etteivät kädet kyenneet estämään sitä seuraavaa iskua joka tuli Johnnyn suusta; sanat kiersivät kaikki esteet ketterästi ja iskostuivat sen verran lujasti pääkoppaan, että Amery säpsähti jälleen. Pörröpää ei kyennyt siinä tilanteessa ajattelemaan mitään - ei edes sitä kumpi oli säikäyttänyt hänet pahemmin, se kaljatölkki vai Johnnyn huuto - eikä hän hetkeen tajunnut että oli jossain vaiheessa lakannut hengittämästä. Niskavillat olivat pystyssä ja hetken ajan Amery oikeasti pelkäsi, että Johnny tulisi päälle - ja se näkyi kyllä varsin selvästi hänen valkoisilta kasvoiltaan. Ja sillä hetkellä Amery totta vie tunsi pelkoa. Johnny ei koskaan ollut näyttänyt hänelle tätä enemmän aggressiivista puoltaan, eikä voinut yhtään vähätellä etteikö se olisi tullut erittäin huonolla hetkellä; ne paskoiksi todetut aineet mitä poika oli aiemmin päivällä vetänyt pistivät pään ylikierroksille tässäkin asiassa, ja tekivät säikähtämisreaktiosta kymmenen kertaa lujemman. Vähintään. Amery kun olisi taatusti lähtenyt pikavauhtia takavasemalle, mikäli olisi saanut jähmettyneen kroppansa liikkumaan.

Johnny näytti jo täysin valmiilta poistumaan paikalta ovet paukkuen, mutta ilmeisesti Ameryn sanat olivat jollakin tavalla saaneet toisen epäröimään siellä eteisessä vaikkei narkkari sinne uskaltanutkaan katsoa. Mutta koska oven avaamisesta ei kuulunut minkäänlaisia merkkejä Amery tiesi, ettei Johnny lähtisi - vaikkei ollutkaan täysin varma miksi. Amery ei löytänyt minkäänlaisia sanoja tyhjäksi lyödystä mielestään, jotta olisi lyennyt vastaamaan jotain toisen murinaan. Eipä sillä, tuskin pörröpää olisi siinä tilanteessa kyennytkään kakaisemaan mitään ulos suustaan. Hetken hiljaisuuden jälkeen, jopa vasten hänen omaakin luuloaan Johnny palasi kuin palasikin takaisin, mutta jos täysin rehellisiä oltiin ei Amery siinä mielentilassa osannut sanoa oliko se sittenkään hyvä juttu. Ei varsinkaan siinä vaiheessa, kun hän sai säikähtää ja säpsähtää uudemman kerran, kun seinää ruhjoi vuorostaan Johnnyn kenkä - toisaalta se sai hänet vihdoin ja viimein vetämään jälleen henkeä, mutta Johnnyyn päin hän ei kyennyt katsomaan. Raivosta ei ollut enää minkäänlaista merkkiä jäljellä, sen tilalle oli tullut puhdas pelko jota kehossa jylläävät aineet vain vahvistivat entisestään.

Muutamaan sekuntiin ei Amery osannut muuta tehdä, kuin tuijottaa lattiaan. Lopulta tutiseviksi ja heikoiksi muuttuneet jalat pakottivat hänet liukumaan istualleen maahan, ja narkkari nojautui keittiön ovenkarmia vasten. Hän jäi tuijottamaan kenkiään jotka oli unohtanut riisua jaloistaan sisälle saapuessaan, muttei hän pystynyt ajattelemaan jotain niin mitätöntä asiaa. Mielessä kun pyörivät edelleen ne Johnnyn huutamat sanat, joista Amery ei millään tahtonut päästä eroon, ja hän joutui myöntämään että nuo sanat olivat olleet täyttä totta. Eihän Johnny todellakaan tiennyt mitä Amery oiken puuhasi tai missä vietti aikaansa ja kenen kanssa, kun oli poissa koulusta muutaman viikon putkeen. Amery tajusi, ettei hän jostain syystä kertonut asioistaan edes Johnnylle. Olihan se totta että pörröpää oli muutamaan otteeseen vuotanut asioitaan varsin raskaasti, mutta nekin olivat kaikki olleet tyyliin menneisyyden haamuja. Ei Amery kertoillut viimepäiväisiä tekojaan vaikka kuulumisia kysyttiinkin, niihin hän vain vastasi yksinkertaisesti että "mulla menee ihan hyvin", joka ei tosiasiassa kertonut yhtään mitään. Ja nyt vasta hän sen tajusi. Kuitenkin asia mihin hän ei vain voinut olla kiinnittämättä kaikkein eniten huomiota oli se, että miksi Johnnya edes kiinnosti. Niin, miksi tosiaan? Välittikö hän oikeasti, vai mikä sai hänet kiinnostumaan Ameryn elämästä ja tekemisistä? Siihen ei narkkari osannut vastata vaikka olisi miettinyt päänsä puhki, eikä hän kyllä sillä hetkellä uskaltanut moista edes kysyä.

Amery ei kyennyt varmaksi sanomaan kuinka kauan sitä painostavaa hiljaisuutta oli jatkunut, mutta hänestä tuntui että se jatkuisi loputtomiin jollei hän sitä nyt rikkoisi - vaikka tosiasiassa olisikin halunnut vain pysyä vaiti. Hän kuitenkin tunsi olevansa jälleen jotain velkaa, vaikkei tiennytkään mitä ja millä tavalla velkansa kuittaisi. Amery tiesi ettei ollut hyvä puhumaan, mutta hänen oli pakko saada jotain sanotuksi, nyt kun tunsi siihen kykenevänsä.
" Mitä sä sitten oikeen haluat? Leikkiä jotain helvetin tutustumisleikkiä? " Pörröpää kähisi ääni karheana ja aavistuksen vapisevana. Hänen katseensa pysyi edelleen tiiviisti omissa kengänkärjissä, kun hän ei edelleenkään uskaltanut päätään kohottaa. Kuin olisi pelännyt pelkän Johnnyn katseen tappavan hänet tai jotain.
" Voi paska.. Mä en ymmärrä enää mitään.. " Ameryn ääni vapisi niin että sen huomasi jo selvästi, ja kurkkua kuristi. Narkkari yritti kovasti kamppailla vastaan sitä minkä tiesi olevan tulossa, vaikkei ollutkaan varma miksi. Ne helvetin aineet...
" Ei vittu.. " Ja siinä se sitten tuli, Ameryn ääni murtui.