Starting over

[Sovittua ja Aya]

Perjantai oli valjennut varsin lämpimänä ja aurinko oli paistanut erään japanilaistyttösen ikkunan läpi niin, että huoneen kuumuus oli herättänyt tuon varsin aikaisin. Murahtaen Aya oli noussut ja marssinut ovelle painamaan ilmastoinnin päälle. Hemmetti soikoon, kun ei enää omassa huoneessa voinut nukkua. Ensinnäkin painajaisia aiheutti jo se hemmetin mato, jonka Kieranin armas pikkusisko oli mukanaan raahannut aiemmin samalla viikolla. Kimin huone oli muutenkin täynnä eläimiä, mutta herra Mato oli pahinta kaikista. Ticoa piti vahtia päivät pitkät ettei se olisi joutunut käärmeen mahaan.. Kimiltä myös tarkistettiin tunnin välein, ettei herra mato vain ollut karannut. Blondia asia oli vain huvittanut, mutta kaikki muut talossa majailevat olivat vähintään yhtä neuroottisia, kuin Aya.

No, koska oltiin kerrankin herätty aikaisin, päätettiin marssia suihkuun ja kerrankin näyttää ihmiseltä koulussa. Lämmin vesi oli tuntunut musertavalta, ihan niinkuin vesi olisi tullut suurellakin paineella hanasta. Tämä murskaava olotila oli nykyisin varsin tuttu porkkanapäälle, oli ollut jo reilun viikon. Kouluun meneminen oli vähintäänkin yhtä vaikeaa. Kieran oli saanut raahata tyttöä mukanaan väsymiseen asti ja sitten sysännyt kouluun raahaamisen Ayan ystäville. Syy tähän oli hyvin selkeä. Porkkanapää oli riidellyt poikaystävänsa kanssa, tai no... Niin. Riidan jälkeen sanaakaan ei oltu sanottu, kävelty vain ohi mahdollisimman etäältä. Kieran oli parhaansa mukaan koittanut tyttöstä lohdutella, sillä naispuolisista ystävistä ei siihen ollut. Ainoa huono puoli Kieranin kanssa puhumisessa oli se, että mitä useammin asiaa puitiin, sitä enemmän Aya tunsi olevansa syypää asiaan. Ja sekös otti kupoliin.

Viimein laahustettiin suihkusta, kuivattiin hiukset hiustenkuivaajalla, ehostettiin naamaa ja marssittiin sitten vaatekaapille. Alakerrasta kuului äänekästä kikatusta. Kieran siis ilmeisesti viihdytti Ayan koulukavereita. Siili huokaisi raskaasti ja veti alusvaatteet ylleen. Hemmetin naistennaurattaja..... Ja nyt kun kaverit olivat jo eteisessä, oli hänen puettava ylleen jotain, joka ei vihjaisi mitenkään sydänsuruihin.. Muuten ääliöt palauttaisivat hänet takaisin ja pukisivat itse. Ei mukavaa.. Niimpä päälle vedettiin lyhyt valkea mekko, joka olisi oikeastaan kenelle tahansa muulle ollut paita... (Jotain hyöytyä lyhyenlännästä kehosta.) Jalkaan valittiin valkeat korkkarit, vilkaistiin nopeasti kokovartalopeiliin ja napattiin vielä koululaukku. Juuri kun tyttönen oli marssimassa ulos huoneensa ovesta muistettiin puhelin.. Niimpä käännyttiin kannoilla ja napattiin vaaleanpunainen kännykkä yöpöydältä.

Hetken mielijohteesta kännykkään kirjoitettiin viesti: "Anteeksi, olen idiootti...... Jolla on ikävä". Sitten napsautettiin lähetä ja suunnattiin viesti Danielille. Sitten kännykkä nakattiin laukkuun ja marssittiin tekopirteänä alakertaan.
"Moi tytöt.. Ja HEIHEI Kieran." Ovesta marssittiin ulos ja saatiinkin pian tytöt kannoille.
"Aya sä näytät tosi hyvältä." hehkutettiin ja saatiin vastaukseksi murahdus. Sitten alettiin puimaan jonkun cheerleaderin olematonta seurustelusuhdetta nörtin kanssa. Aya pyöräytti silmiään, mutta samalla hymyili teennäisen kiinnostuneena.

Koulun pihaan saapuessaan tyttöporukka suuntasi suoraan vakiopaikkaansa. Suuren puun alle, varjoon.

//DanDanin look

Eräässä paritaloasunnossa, noin kello viiden aikaan aamusta, maattiin raukeina sängyssä, hereillä. Ja mistä tämä johtui? Siitä, että pikkusisko poti oksennustautia, joka oli sattunut puhkeamaan yöllä. Tyttö oli vannonut sinä iltana jättävänsä sinä yönä veljensä rauhaan, joka ei ollut saanut nukuttua edellisenä yönä silmäystäkään ystävänsä luona ’yöpyessään’ tämän hihhuloinnin takia. Mutta parisen tuntia nukkumaanmenon jälkeen tuli niin kamala olo, että oikein pelotti. Niinpä sokea tummatukka lähti varovaisesti suuntaamaan veljensä huonetta kohden ja herätti tämän pari tuntia kestäneestä horroksesta, meinaten aiheuttaa tulivuoren purkauksen. Uupunut, unestaan herätetty Daniel oli kaikkea muuta kuin ihana ja rakastava ihmisolento.
No, kyllä pahis leppyi nopeasti ja kantoi siskonsa vessaan, jossa vietettiinkin sitten tunti. Sen jälkeen miehenalku kävi hakemassa vadin, nosti vapisevan Noellen syliinsä ja siirtyi oman huoneensa sängylle. Noelle ei nimittäin halunnut olla hetkeäkään yksin – eikä Daniel olisi suostunut jättämään tätä yksin, ja koska tytön sänky oli huomattavasti ahtaampi kaksikolle, oli ainut vaihtoehto DanDanin sänky.
Jossa nukuttiin aina puolisen tuntia kerrallaan, jos edes sitäkään.

Sarah oli työmatkalla ja tulisi vasta parin päivän päästä, joten Noelle oli kokonaan veljensä vastuulla. Valvomista ei siis voinut sysätä kummitädin niskoille, uni kun tuntui sillä hetkellä niin helvetin kiehtovalta ajatukselta.

Seitsemän aikaan sisarukset jaksoivat käydä kädenvääntöä siitä, lähtisikö Daniel kouluun yhdeksi tunniksi, vaiko jäisi kotiin hoitamaan siskoaan. Noelle vakuutteli voivansa paremmin ja pärjäävänsä mainiosti pari tuntia yksikseen, mutta Dan epäili sitä suuresti; kun Noelle oli kipeänä, ei tämä halunnut pärjätä hetkeäkään yksin.
Lopulta prinsessa vei voiton taistelusta ja hovinarri laahusti suihkuun starttaamaan aamutoimensa. Jostain kumman syystä aamiainen jätettiin tällä kertaa syömättä.

Ja nyt sitä sitten oltiin koulussa, pihalla, kavereiden ympäröimänä.
”Mä en tajua, et mikä sitä Ayaa vaivaa. Vieläkö te ette ole väleissä?” kysäisi yksi pöydän ääressä istuvista miehenaluista Danielilta, joka röhnötti pöydällä yrittäen saada unen päästä kiinni. Tosin huonoin tuloksin. Toiselle ei jaksettu sen erityisemmin vastata, joten tyydyttiin vain mumisemaan jotain epämääräistä vastaukseksi. Silloin tyypit tajusivat jättää hänet rauhaan… Vähäksi aikaa. Taskussa oleva puhelin nimittäin ilmoitti vastaanottaneensa viestin, jonka Daniel kaivoi laiskasti ylös. Pienen hetken ajan mielessä käväisi ajatus, että Noellelta oli tullut käsky palata kotiin, mutta se haihtui nopeasti pois; sokea soittaa, ei viestitä.
"Anteeksi, olen idiootti...... Jolla on ikävä" luki näytöllä, jota tummatukka katsoi uupunein silmin. Ja sitten hymähti. Ja puhelimen oli napannut yksi pahiksista, joka luki sen ääneen kaikille lähellä kököttäville kundeille kritisoiden viestiä.
Mutta Daniel ei jaksanut välittää. Sen sijaan pieni hymyn tapainen käväisi kasvoilla, jotain mukavaakin tässä päivässä. Vaikka mitä helvettiä, oliko se viesti olevinaan anteeksipyyntö tai jotain? Aika säälittävää, olisi voinut edes koittaa soittaa tai vaikka tulla sanomaan se päin naamaa. Aya nimittäin tiesi varsin hyvin, ettei Dan melkein ikinä kantanut puhelinta mukanaan, saati sitten tarkistanut säännöllisin välein saapuneita puheluita ja viestejä.

Siinä miehenalku ehti torkkua kevyttä unta hyvän tovin, kunnes tunsi tökkäisyn kyljessään.
”Tuttu tyttöporukka majoittautui puun alle”, raportoitiin hiljaa DanDanille ja katsottiin muiden pahisliigan jäsenten kanssa porukkaa.
”Saa itse tulla puhumaan, jos on asiaa.” Daniel vain totesi liikauttamatta sormeaankaan. Sitä paitsi, jos hän menisi puhuaan Ayalle, saisi punapää siitä enemmän ongelmia kuin siitä, että tulisi itse puhumaan hänelle.

Aya rojahti puun alle ja tunsi olonsa jälleen kerran väsyneeksi. Aamu oli alkanut selkeästi liian aikaisin. Toisekseen yölliset unoset olivat tosiaan jääneet liian levottomiksi. Kim saisi kyllä tehdä jotain sille madolleen, sijoittaa sen vaikka ulkovarastoon.. Toisaalta se matohan saattoi omistaa lukkoja murtavan kielen tai jotain, jonka avulla voisi luikerrella takaisin taloon. Inhottava ajatus...

"Aya KUUNTELETKO SÄ" Ruskeahiuksinen tyttönen lausahti painokkaasti ja tökkäisi ystäväänsä kylkeen. Aya havahtui ajatuksistaan ja vilkaisi toista, jonka kasvoille oli kaartunut epämääräinen hymy.
"Mitä" porkkanapää lausahti ärtyneesti ja sai kaverukset hihittämään.
"No etkö sä hyvänen aika kuullut mitä Rita juuri sanoi" Blondi jatkoi ihkutustaan ja vilkaisi brunettea, jonka kasvoilla oli edelleen se sama epämääräinen hymy.
"Ei en kuullut..Sori. "
"Ekaks, Daniel on tuolla. Tokaks, unohda se, saat paremman. Kolmanneksi aattelin pyytää Kierania treffeille" Brunette lateli ja tuijotti ystävätärtään, jonka katse oli jumittanut läheiseen poikaporukkaan. Daniel ei tuntunut edes katsovan häneen päin. Ajatus tuntui pahalta ja Ritan seuraava lausahdus vielä pahemmalta.
"Painu helvettiin Rita.. Mun seurustelut ei kuulu sulle ja mitä hittoa sä sanoit just Kieranista?" Aya aloitti lauseensa varsin ärhäkästi, mutta äänensävy muuttui järkyttyneeksi varsin nopealla temmolla.
"Sä aijot pyytää KIERANIA ulos?.. No, onnea sun loppuelämälles" murahdettiin sitten ja saatiin Ritalta murhaava katse. Myös blondi tyttö haukkoi henkeään.

Hetken aikaa tyttökolmikossa vallitsi hiljaisuus. Aya tuijotti ystäviään ja huokaisi sitten.
"Anteeksi... Olen väsynyt" Jolloin tilanne rauhoittui. Kaverukset nyökkäsivät hyväksyvästi ja saivat Ayan hymyilemään pienesti. Kaikki tiesivät siilin tunnevammaisuudesta, hermoista jotka olivat samankokoiset kuin halkaistu pippuri.
"Ei se mitään.. "Rita sanoi ja äkkäsi samassa erään keskustelussa esiintyneen herran kävelevän koulun pihan poikki.
"Ah.. Nyt pitää juosta, nähdään Aya myöhemmin.. Tule nyt An" Ja siinä samassa tytöt nousivat ja lähtivät hihitellen kohti koulua.

Aya oikaisi asentoaan. Koulun alkuun olisi vielä reilusti aikaa, joten silmät suljettiin ja toivottiin että nukahdettaisiin siihen. Ikävä kyllä jumitettiin kuuntelemaan lintujen laulua, oppilaiden naurua ja muuta randomia mölyä. Ajatukset harhailivat takaisin kotiin, jossa odottaisi yli-innokas Kim eläinkatraansa kanssa, tai no jos Kim olisi töissä niin häntä odottaisi tappajakäärme ilman valvontaa... Lisäksi kotona odottaisi Kieran, joka kehuskelisi loppuillan saaneensa treffikutsun ja kieltäytyneensä siitä vain pitääkseen Ayalle seuraa.. Voi luoja.

”Dan… Voisit edes vastata siihen tekstiviestiin. Mistä Aya voi tietää sun leppyneen?” yritti yksi porukan nuorimmista inttää herra pomolle, joka vain siirsi käsivarsiaan suorittamaan paremmin tyynyn virkaa pään alle.
Miksi kaikilla oli niin kova tarve puuttua asiaan, joka ei kuulunut näille paskaakaan? Se oli hänen ja Ayan välinen asia. Oli toki totta, että vastaus olisi hyvä antaa, mutta tekstiviesti… Kirotut puhelimet. Niistä ei ollut mitään muuta kuin harmia.

Joku uskalsi taas häiritä juuri nukahtamispisteessä olevaa Danielia tökkimällä kyynärpäällään tämän kylkeä, kunnes miehenalku viimein ärähti kuuluvasti ja suoristi ryhtinsä katsoen jokaista pöydässä istuvaa ärtyneenä. Tosin kauaa se tuttu, jäätävä katse ei pysynyt, sillä silmät meinasivat lerpahtaa kiinni ja silloinkos kaikki aloittivat vastarinnan häntä vastaan.
Vakuuttavaa.
”Okei, okei”, myönnyttiin lopulta ja noustiin liioitellun hitaasti ylös pöydästä, jos joku vaikka haluaisi perua mielipiteensä mennä selvittämään asia nyt. Ikävä kyllä kukaan ei tehnyt elettäkään sitä tehdäkseen.
Dan vilkaisi olkansa ylitse hieman kauempana istuvaa Ayaa – jota ei rehellisesti sanoen nähnyt kunnolla väsymyksen ja lasien puutteen takia. Sen hän vain näki, että tämä tyttö istui yksikseen, ja lähti sitten lampsimaan tämän luokse etsien puhelimen saapuneet viestit –kansiosta viestiä, jonka oli saanut tältä.

Hiljaa miehenalku asettui seisomaan Ayan eteen, mutta kyykistyi sitten ja tökkäisi tämän otsaa sormellaan, jonka jälkeen työnsi puhelimensa näytön toisen silmien eteen.
”Et sitten parempaa keksinyt?”

Ajatukset jatkoivat edelleen harhailuaan. Ne jumittivat yhteen asiaan, sitten seuraavaan. Kaikista eniten mieleen oli jäänyt aamuinen tekstiviesti. Mikä hitto häneen oli mennyt, kun moinen viesti oli laitettu menemään. Olisi samantien voinut kaivaa ranteet lusikalla auki... Yhtä nololta ja huomionkipuiselta moinen paska tuntui. Aya ei ollut kovinkaan hyvä näissä asioissa, joten anteeksipyynnöt ja moiset ininät aiheuttivat lähinnä päänvaivaa.. Ylimääräistä sellaista.

Juuri kun Ayan ajatukset oli saatu aseteltua mukavaan laatikkoon ja kyseinen laatikko aseteltua muistin perukoilla olevaan komeroon, joku tökkäsi tyttöstä otsaan. Siili avasi varovasti silmänsä ja kohtasi varsin tutut kasvot. Ensin silmät suurenivat hivenen, sydän alkoi takoa ja kasvoille kohosi kevyt puna. Sitten katse kiinnittyi kasvojen sijasta puhelimeen, jota Daniel piteli siilin naaman edessä. Toisen sanat saivat siilin punastumaan entisestään. Katse laskeutui omiin jalkoihin, jotka ristittiin samalla nopeasti. Katseen annettiin jumittaa polvissa vähän aikaa, kun mietittiin miten toisen sanoihin vastattaisiin.

Viimein hetken asiaa pohdiskeltuaan porkkanapää kohotti katseensa ja oli tällä kertaa valmistautunut kohtaamaan tutut silmät.
"No anteeks... Mä vaan.. " Sitten ajatukset leipoivat kiinni... Mitä helvettiä hän sönkkäisi Danille? Että ei uskaltanut tulla juttelemaan, kun nuorukainen oli jatkuvasti kavereidensa kanssa... Suurin syy tähän tosin oli ollut se, että oma itsevarmuus oli onnistuttu kadottamaan hetkeksi jonnekkin. Normaalisti Aya olisi marssinut ihan mihin tahansa porukkaan selittämään ihan mitä tahansa asiaa.. Nyt kuitenkin oli hyvin epävarma olo tästä varsin epävarmasta olotilasta.
"Se tuli vaan aamulla mieleen ja............... " Tyttö mutisi itsekseen ja viimein katse laskeutui takaisin polviin. Hitto kun oli epämukavaa.. Porkkanapään olotila ei varmaan koskaan ollut ollut näin epävarma.
"Aamut on huonoja... Mullon sua kauheasti aina ikävä ja sitten kun vielä tiedän, että näen sut koulussa, mutten voi puhua sulle" Mutistiin niin hiljaa, että ääni oli häidintuskin kuuluva. Sydän takoi rintakehää ja Aya oli varma, että se karkaisi vielä ulos. Kaikista eniten pelättiin, että toinen nauraisi..... Mutta.... Yrrhh.. Tilanne oli todellakin epämieluisa. Siili tunsi olonsa liiankin tyttömäiseksi siinä, kun kehdattiin myöntää että toista kaivattiin.. Olisi pitänyt vain niellä omat sanat ja ottaa se sama asenne kuin kaikkien muidenkin kanssa.. Se oli hyvin toimiva suojakilpi.

"Mut joo.. Sä olet selitykses saanut.... " Murahdettiin viimein ja nostettiin ne kuuluisat siilin piikit vähän pörhölleen. Katse jumitti ruohonkorressa, jota pitkin kiipesi leppäkerttu.

Daniel puhalsi ilmat ulos keuhkoistaan ja veti ne uudestaan täyteen ennen kuin antoi ajatustensa liikkua yhtään sen enempää. Oletetustikin punapää avasi silmänsä, mutta tämän reaktio ei ollut niin odotettu; toinen nimittäin punastui, joka olisi normaalisti pistänyt Danin ajatukset etsimään kiivaaseen tahtiin vastausta moiseen ilmiöön, mutta ei tänään. Ei, tänään oli muutakin ajateltavaa, eikä hänellä ollut intressiä alkaa miettiä yhtä turhaa asiaa kuin sitä, kuinka Aya oli yllättävästi punastunut, vaikkei tämä harrastanut sitä turhan usein.
Vaikka tummatukka ilahtui syvällä sisimmässään siitä, että toisella oli ollut häntä ikävä, naamataulu pysyi kuitenkin täsmälleen samanlaisena. Ilme ei värähtänyt suuntaan eikä toiseen. Laitetaan sekin väsymyksen piikkiin.
Puhelimeen laitettiin näppäinlukko päälle ja punapään viereen istahdettiin. Nurmella istuminen tuntui huomattavasti paremmalta, kuin puisella penkillä.

”Oon jo antanu anteeks. Oikeastaan annoin jo seuraavana päivänä”, miehenalku kertoi katsellen taivasta rentouttaen samalla väsymyksestä huutavia lihaksiaan. Silmätkin suljettiin hetkeksi, mikä ei sinänsä ollut hyvä veto, silloin jos milloin alkoi väsyttää vielä enemmän.
”Anteeksi.” Aya oli syyllinen heidän yhteenottoonsa, mutta silti Dankin tunsi syyllisyyttä. Jollain tasolla.
Tummanruskeat silmät jaksoivat vihdoinkin avautua ja ne siirtyivätkin katsomaan vieressä istuvaa tyttöä. Ne kuitenkin vaativat myös päätä kääntymään. Silloin pääkoppaan muistui syy, miksi Aya oli ylipäätään hänelle kilahtanut, joka sai Danielin kulmat kurtistumaan hivenen ja äänen terästäytymään.
”Äläkä enää ikinä vedä sellaisia johtopäätöksiä, ettet sä kelpaa.” Naisten logiikka totta vie..

Aya hymyili itsekseen kuunnellessaan Danielin puheita.
“Joo… En vedä.. Mulla vaan on jotenkin ongelmia itteni kanssa nyt.. Emmätiiä. Kai se mun viimeinen suhde kummittelee edelleen takaraivossa, vaikka tiedän että mun pitäs unohtaa se. “ Mutistiin hiljakseen ja annettiin asian sitten olla. Kaikki olisi nyt unohdettu ja ne haudattaisiin takapihalle mahdollisimman pian. Kieranin kanssa käydyt keskustelut olivat myös pelottavasti avanneet omaa maailmaa. Sitä kuinka kaikki omat ongelmat olivat aina vain omien korvien välissä kehiteltyjä. Pitäisi vissiin yrittää oppia hillitsemään omia kohtauksia…. Tai jotain…

Oli jotenkin hyvin rauhallinen olotila, verraten siihen levottomuuteen, joka normaalisti oli vallinnut.. Varsinkin kotona oli ollut hysteeristä jo muutaman päivän ajan.. Josta muistuikin mieleen.
“Ainiin.. Arvaa mitä. Meillä asuu taas uus ihminen.. Ja Abut miljoona kotieläintä” Aya lausahti ja katseli Danielia hymyillen.
“Kieranin pikkusisko otti ja muutti meille eläintarhansa kanssa… “ Irvistettiin, koska haluttiin ilmaista toiselle oma kärsimys. Siis hyvänen aika, Aya kirjaimellisesti eli eläintarhassa… Varsinkin, kun neiti blondi raahasi iltaisin mukanaan oikean eläintarhan tuoksut…
“Mulla ei ole Kimiä vastaan mitään. Son mukava.. Tosin Kieran on iha hermona koko ajan, kun sen pikkusisko on eläintarhalla töissä ja Kieranin mielestä se ei sais tehhä töitä tai jotain…”Tässä välissä pyöräytettiin silmiä. Aya ei kyennyt ymmärtämään Kierania. Mikä ongelma se muka oli, että Kim halusi tehdä itse töitä ja saada työkokemusta…
“MUTTA pahinta on se, että se raahas semmoisen JUMALATTOMAN käärmeen meille.. Saan halvauksen aina kun joudun käymään Kimin huoneessa” Hyyrrr… Käärme oli tosiaan ihan kauhean suuri, tappava ja kaikkea. Kaikenlisäksi se ihan selkeästi kykeni teleporttaamaan itsensä ulos terraariosta ja suoraan Ayan sänkyyn.

Hetken pulpattamisen jälkeen hiljennyttiin.. Taas hän oli intoillut liikaa.. Hemmetti, itsehillinnän oppiminen oli hankalaa… Varsinkin Ayan temperamentilla. Hmmn.
"Mä päätin, että koitan hillitä itseäni tästä lähtien.. Ja epäonnistuin heti surkeasti. Hyvä minä" Mutistiin ja virnistettiin leveästi. Joo, ei taitaisi olla ihan lyhyt operaatio tämä itsehillinnän kasvattaminen uuteen svääriin.
"Mut hei mitäs sulle kuuluu? Oot kauheen väsyneen olonen, onko sunkin kämppään muuttanu tappajakäärme?" Hymyiltiin pehmeästi ja katsella tapitettiin Danielia ruskeilla silmillä. Poika oli kalpea, hämmentävän kalpea siis. Silmien alla oli tummat pussit ja muutenkin. No, kaiketi asiaan olisi jokin luonnollinen selitys tai jotain.

Kun Aya mainitsi edellisen seurustelusuhteensa, soi Danielkin pienen ajatuksen omalleen, joka oli kestänyt huimat kaksi viikkoa. Hän ei rehellisesti sanottuna edes enää muistanut sen bimbon nimeä, eikä liioimmin välittänyt koko asiasta. Se muija oli kyllä onnistunut huijaamaan häntä, mikä oli ensimmäinen ja samalla myös viimeinen kerta. Aluksi toinen oli vaikuttanut ihan selväjärkiseltä ja muutenkin mukavalta, mutta sitten kun suostuttiin seurusteluun niin peliin astui aivan kuin toinen ihminen. Sellainen perus kotkottava kana, jollaisia ei sitten alkuunkaan kestetä. Ja siinä se vähän niin kuin olikin. Likkaa selvästikin harmitti, kun hän vain kylmästi jätti tämän, mutta samalla hän teki itselleen suuren palveluksen; säästi kallisarvoisia hermojaan, joita selvästikin tarvittiin uuden naisen kanssa.
No niin, se siitä sitten.

Takaraivo kopautettiin puun runkoon, jotteivät silmät yrittäisi painua kiinni ja se tepsi. Ainakin hetken ajan. Dan räpytteli pariin otteeseen silmiään keskittääkseen huomionsa punapään puheisiin ja tunsi piristyvänsä kummasti, kun sai toiselta hymyn osakseen. Johon totta kai vastattiin pienellä hymyllä.
”Käärmeen?” miehenalku toisti hivenen hämmästyneenä, ”Iso?” hänen oli pakko naurahtaa pienesti. Aya liioitteli, aivan varmasti. Käärme oli aivan varmasti pieni kuin mikä, eikä siitä ollut vaaraa edes chihuahualle.
”Tuskinpa nyt sentään. Ja älä käy sen huoneessa jos sua noin paljon pelottaa.” itsestäänselvyyksiä piti taas ryhtyä latelemaan. Ayan ilmeestä päätellen tämä kuitenkin osasi pelätä käärmettä, oli se sitten minkä kokoinen tahansa ja aivan varmasti vielä pelkäsi, että se söisi tämän suihinsa. Sellaisia käärmeitä tuskin annettiin lemmikeiksi.
Kim kuitenkin tuntui paljon järkevämmältä ihmiseltä, kuin Kieran, jo pienen kertomisen pohjalta. Tämä taisi olla miehekkäämpi, kuin nössö veljensä. Tosin kuka tahansa nyt osasi olla miehekkäämpi..

Daniel tuhahti hymyillen väsyneesti. Hänellä taisi olla aivan toisenlainen tarina, kuin siilillä. Jep, täysin erilainen. Asentoa korjattiin ja päätä painettiin puuta vasten.
”Ei tässä mitään ihmeellistä. Ei ole tullut oikein nukuttua pariin yöhön”, herra aloitti lyhykäisen selostuksensa, josta oli kitkenyt kaiken turhan pois, ”Ensimmäisenä yönä kaverit ei osannu nukkua ja viime yönä Noelle tuli herättämään valittaen pahaa oloa ja jonkin aikaa vietettiinkin sitten vessassa, josta siirryttiin mun sänkyyn nukkumaan. Ei siinä kyllä voinut nukkua, kun sylissä nukkuva prinsessa heräsi säännöllisesti oksentamaan vatiin.”
Ja hetken hiljaisuus suotiin ajatuksille.
”En kyllä tajua, miksi edes suostuin tulemaan kouluun.”
Kai Noelle yksikseen pärjäsi. Olihan neiti luvannut soittaa, jos jotain tulee ja puhelinhan oli vielä laitettu aivan tämän tyynyn viereen ja käsi pistetty sen päälle, ettei se vain katoa. Mutta siitä huolimatta hän olisi tällä hetkellä mielummin kotona katsomassa pikkusiskonsa perään, kuin pöllisi kaveriltaan tulitikut ja laittaisi ne tukemaan silmäluomiaan, etteivät ne pääse lurpsahtamaan alas.

Aurinko porotti lämpimästi Ayan jalkoihin, jotka eivät enää olleetkaan varjon alla. Teki mieli nakata kengät vitikkoon ja antaa ruohon tunkeutua varpaiden välistä. Sitä ei kuitenkaan tehty, koska.... No. Kohta kengät pitäisi repiä takaisin jalkaan ja se olisi taas sitten rasittavaa. Aya oli käytännöllinen ihminen, eli siis laiska.....
"Joo siis se mato on ainakin nääääin pitkä... ja semmonen ällöttävä luikero" Aya mutisi ja irvisti.
"Kim vaan ihan onnellisena syöttää sille kuolleita eläimiä..YÄÄÄK... Se on nimennykki sen otuksen ja hyi.... " Aya selitti ja mutristi huuliaan. Ayan ja Scott-käärmeen yhteiselo ei ollut auvoista. Suoraan sanoen Scott olisi voinut painua helvettiin. Tai sitten Kim olisi voinut viedä sen sinne eläintarhalle..... Sieltä se ei ainakaan pääsisi luikertelemaan Ayan huoneeseen.

Porkkanapäinen tyttönen tuijotti toista säälivästi. Vai oli sisko mahataudissa, ikävää todellakin. Varsinkin, kun Aya tiesi siskon olevan hyvin kiintynyt veljeensä, joten yö oli epäilemättä kulunut juuri selityksen mukaisesti.
"Auts. Otan osaa.. Vatsatauti on kurja juttu.. Toivottavasti et itte sairastu.." Aya lausahti ja kallisti hivenen päätään tuijottaessaan Däniä. Toinen vaikutti nääntyneeltä, mikä olisi jossain toisessa tilanteessa saattanut huvittaa ja olisi heitetty jotain liian lyhyistä yöunista. Nyt oli kuitenkin tilanne se, että kotona toista odottaisi kipeä sisko.
"No miksi sä tulit kouluun? Tai siis joo mä olen ilonen että... Sä tulit sanoon mulle et c'moon ämmä, mutta joo" Naurahdettiin ja käännettiin katse pihan poikki. Samassa kirottiin raskaasti. Äsken poislähteneet kaverit juoksivat kiireen vilkkaa takaisin.
"Mitä ikinä tapahtuukin, tiedä että mä tiedostan noiden olevan idiootteja välillä" Mutistiin hiljakseen.

"AYA et ikinä arvaaaaaaaaaaa" Rita huusi jo etäältä ja tämä sai Ayan kiroamaan uudestaan.
"Kieran suostu" Rita sanoi ja vaaleahiuksinen tyttö tarttui toisen käteen, hypähti muutaman kerran ja vaikutti muutenkin yli-innokkaalta. Aya pyöräytti silmiään ja mulkoili tyttöjä pahasti. Miksi hitossa likat olivat laahustaneet takaisin. Olisi ollut kiva olla Danielin kanssa kahden, vaikkakin toinen oli nuutunut.
"Mä en halua tietää.. OIKEESTI. Siis tsiisus mua ei kiinnosta teidän suhdekuviot, anteeks vaan.. Mä tiedän, että suhun sattuu, koska Kieran on molopää ja sitten..... No et voi ainakaa sanoo että en varottanu" Aya murahti ja

//Shaizzea tekstiä ja sitä rataa. Ainakin vastasin :-PP

Itsestään selvyys oli se, että vatsatauti oli kaikkea muuta kuin mukava tauti, muttei Daniel jaksanut siitä tiuskaista jotain siihen suuntaan, kuin “No shit Sherlock!” Fakta oli se, ettei nyt parannut alkaa tapella taas jostain täysin turhasta asiasta, juuri kun oltiin saatu sovittua. Tai no, sovittua ja sovittua. Hänen osaltaan asiassa ei ollut mitään sopimista, varsinkin kun hän -kerrankin oli ollut se puhtoinen pulmunen. Harvinaista.
“Musta jotenkin tuntuu, että makaan seuraavat päivät sängyn pohjalla ja teen seuraa Noellelle.” Dan totesi happamasti ja tökki luomiaan. Suotavaa oli ajatella mahdollisimman positiivisesti, muttei hän kyennyt siihen. Kyllä se vatsatauti hänelle tulisi. Ja sen jälkeen Sarahille. Sitten sairastaisikin koko perhe sen läpi ja pysyttelisi eristyksissä ties kuinka kauan ulkomaailmasta, ettei se vain pääsisi leviämään muualle.
Punapään kysymykselle tyydyttiin vain kohauttamaan olkia. Ihan aikuisten oikeasti hän ei olisi halunnut tulla tähän kirottuun kouluun, mutta Noelle pakotti. Kyllä, pieni lintu pomotteli karhua. Sitä se oli. Ja tuli kyllä aina olemaan. Niin ja mustatukalla ei rehellisesti sanottuna ollut aikomustakaan päästä Ayan luokse sopimaan asiaa.

Helvetin kokoinen tyttöporukka rynnisti heidän luokseen ja kamala kaakatus alkoi. Hyvä, etteivät päättömät kanat vielä hyppineet hänen päälleen. Silloin olisi noutaja irti.
Daniel hieroi ohimoitaan hetken ajan ja sulki silmänsä karkottaakseen kanojen mukanaan tuoman ärtymyksen, mikä ei onnistunut. Se pikemminkin vain sai ärsytyskynnyksen hivelemään huippuaan. Kun korviin sitten kantautui sen Kierannaisen nimi, ei Dan enää jaksanut kuunnella ämmien hehkutusta sekuntiakaan enempää.
Miehenalku nousi koko pituuteensa ja suuntasi raivostuneen katseensa kanoihin, jotka pörräsivät siinä parin metrin päässä hänestä.
“Te ootte tainneet eksyä vähän väärään paikkaan. Tämä on koulu, eikä mikään kanatarha.” DanDan ilmoitti tyttöystävän ämmäkavereille, jotka osasivat onneksi hiljentyä ja siirtää huomionsa häneen. Tosin nämä vain jäivät tuijottamaan häntä.
“Helvetin-…” äristiin hiljaa ja alettiin tuntea olo epämukavaksi noin monen aivottoman naisen katseen alla. “Lopettakaa se tuijottaminen ja lähtekää kalppimaan tai hankin lisää vankilatuomioita pahoinpitelyistä.”
Joo, juorukellot olivat aivan varmasti kuulleet hänen istuneen vankilassa enemmän kuin yhden pahoinpitelyn takia ja osasivat odottaa hänen hankkivan niitä hieman lisää. Se näyttäisi hienolta rikosrekisterissä. Yksi hyvä puoli juoruissa ylipäätään oli se, että aina niitä liioiteltiin. Hänen yksi pahoinpitelynsä oli muuttunut pahoinpitelyiksi.

Naikkosia katsottiin haastavasti ja aivan vittuillakseen Daniel raksautteli nyrkkejään näiden edessä, ikään kuin jo valitsisi ensimmäistä uhria noiden joukosta. Toivottavasti kanat tajuaisivat häipyä, hän ei jaksaisi -jälleen kerran alkaa yhtään ilkeämmäksi. Ja tuskin hänen viestinsä ei ollut jäänyt keneltäkään ymmärtämättä.

Aya istuskeli Danielin vierellä varsin tyytyväisenä olotilaansa ja itseensä. Hänellähän meni varsin mukavasti taas, nyt kun tuo toinen tosiaan oli taas tuossa. Joskin kaverit tuppasivat häiritsemään kahdenkeskistä olotilaa melko mukavasti. No, mutta kavereita ne olivat silti. Joten niitä ei kehdattu käskeä poistumaankaan. Vaikka tiedettiin tyttöjen kaakatuksen ärsyttävän Danielia enemmän kuin tarpeeksi. Niimpä tummatukkaa vilkaistiin varovaisesti. Ihan selkeästi Danielia jurppi tyttöjen paikalle tuleminen.

Viimein nuorukainen nousi ylös ja lausahti muutaman lauseen. Aya tuijotti toista hämmentyneenä. Hämmentyneenä sen takia ettei tiennyt olisiko pitänyt nauraa vai tuijottaa toista paheksuvasti. Tytöt sen sijaan tuijottivat miekkosta kahuissaan. Olipas Ayan poikaystävä kamala. Toisaalta nuohan olivat tienneet sen koko ajan, eivätkä olleet ymmärtäneet ystävättären ihastusta moista brutaalia miestä kohtaan. Kanat tuijottivat hetken Danielia, mutta kun tuo viimein rasautti rystysiään, nuo nousivat. Ayaa vilkaistiin silmät suurina, mutta kun tyttö ei tehnyt elettäkään liikahtaakseen, lähtivät neitokaiset ilman häntä.

Aya tuijotti tyttöjen perään kunnes nuo katosivat takaisin sisälle. Sitten katse käännettiin Danieliin, jota tuijotettiin suu mutrussa. Tuo oli kuitenkin ajanut hänen ystävänsä aika brutaalisti pois. Nyt kaverit nimittäin väistämättä alkaisivat saarnata Ayalle siitä, kuinka vaarallinen ja pelottava tuon poikaystävä olikaan. Eihän sen nyt niin pitänyt mennä.. Ei tämä ollut nyt hyvä juttu ollenkaan. Voivoi.
"Daniel" Aya mutisi hiljaa, mutta ei kuitenkaan puuttunut sen enempää toisen toimintaan. Kaiketi olisi kuitenkin ihan hyvä, että tytöt menisivät muualle.. Ja sitäpaitsi kyllä hän asian selittäisi tytöille paremmalla tavalla.. Ihan varmasti.
"Oli sitten pakko olla noin ilkeä" Aya naljaisi ja hymyili kuitenkin pienesti. Ayasta oli nimittäin huvittavaa, että tytöt todella uskoivat Danin uhkailuihin. No, ne eivät tunteneetkaan Dania ollenkaan.

Vilkaistessaan Danielia uudemman kerran tuo näytti yhä kipeämmältä. Kasvot olivat valkeat ja ilmeisesti tuon päätä särki.
"Oikeasti Däni sun kannattas lähtä kotiin sairastamaan... Ei sun täällä kannata tossa kunnossa olla" Aya lausahti hetken päästä. Kuullostipas moisen lausahduksen sanominen hyvältä. Ehkä tyttösen todella pitäisi hankkiutua lääketieteelliseen opiskelemaan tai jotain. Ainakin moiset ajatukset tuntuivat järkeviltä, koska oltiin niin kiinnostuneita ihmisten hoivaamisesta.

Kanat tajusivat kuin tajusivatkin kadota paikalta hyvän sään aikana, joka nostatti herran mielialaa hitusen. Vaikka sen pakkasen puolelle laskemiseen oli liian monia syitä. Kaakattavan lauman poistumista seurattiin niin kauan, kunnes nuo katosivat näköpiiristä ja sitten Ayan oli pakko naljailla hänelle siitä, kuinka nihkeä hän oli –taas kerran tuon ystäville ollut. Mutta ei sille voinut mitään, ettei hän kestänyt kermalaisia kanoja, saati sitten näiden turhanpäiväisiä asioita. Ja tunne oli molemminpuolinen, totta kai.
Päätä tykytti ja särki ja alkoi tuntua jo siltä, että oltiin todellisuuden ja epätodellisuuden rajamailla. Ayan kehotukset menivät ohi korvien ja Daniel vain jumitti paikoillaan. Kunnes sitten kännykkä ilmoitti saapuvasta puhelusta ja se kaivettiin taskusta. Miehenalku oli osannut jo odottaa – ja myös toivoa, että soittaja oli Noelle.
Hetki siinä vaihdettiin pari sanaa koreaksi, jonka jälkeen puhelu lopetettiin. Käsky oli käynyt. Paha olo oli palannut ja Noelle halusi seuraa kotiin.
”Noellella on taas huono olo, joten mun pitää lähteä paapomaan neiti prinsessaa”, ilmoitettiin Ayalle sillä tutulla englannilla ja hymyiltiin väsyneesti. ”Jos mua ei huomenna näy koulussa niin olen todennäköisesti oksennustaudissa.” Pieni informointi oli tarpeen, varsinkin, kun hän aivan varmasti huomenna hukkaisi puhelimensa taas jonnekin ja tuskin löytäisi sitä vähään aikaan.

”Nähdään”, sen erityisempiä näkemisiä ei jätetty, hän kuitenkin vain tartuttaisi Ayan jos astuisi vähänkään lähemmäs. Sitten suunnattiin vielä ystävien luokse ja näille kerrottiin asiasta, joilla oli jo kova kiire päästä Danielista eroon.
On siinäkin ystäviä…
Ja matka kohti kotia saattoi alkaa, kunhan ensin päästiin pois koulun pihalta. Oli jo heti parempi olo bussipysäkillä seistessä. Koululla oli selvästi oloa huonontava vaikutus.

Aya katsahti nopeasti tyttöjen perään.. Pitäisi varmaan kipittää toiset kiinni ja pahoitella tapahtunutta. Aya ei nimittäin halunnut menettää ystäviään, olivat nuo sitten kuinka idiootteja tahansa. Äkkiä vieressä vastattiin puhelimeen. Kielestä päätellen soittaja oli varmaan Noelle. Niimpä toista vilkaistiin varovasti kulmien alta. Äkkiä puhelu kuitenkin loppui ja tilanne selvitettiin Ayallekkin.
"Auts. Toivottavasti Noelle paranee piakkoin" Tyttö lausahti ja hymyili sitten pehmeästi. Tottakai toisen pitäisi mennä siskon luokse. Toisen seuraava lausahdus tosin sai irvistyksen aikaiseksi.
"No toivotaan että säästyt" Hymy ja sitten jo hyvästeltiin toinen.

Hetken aikaa Aya istuskeli vielä paikoillaan. Kellot soivat ja oppilaat alkoivat valua sisälle. Niimpä myös porkkanapää nousi ja lähti maleksimaan sisälle kouluun. Oppitunnille meneminen ei kyllä kiinnostanut ollenkaan, mutta silti sinne oli mentävä.

- the end -