Perhaps fuck off, might be too kind

/ Vaatetus. Leikitään, että se on jotain muuta kuin hennesiä. Kuka vain mukaan, klikillä ei väliä

Hadley suuntasi kohti tuttua ja turvallista kulmapöytäänsä. Se oli tytön suosikkipaikka - tarpeeksi kaukana pahimmasta hälinästä, mutta tarpeeksi lähellä ollakseen korvakuulolla mehevistä juoruista. Istuuduttuaan tummaverikkö tarkasteli hetken ympäristöään, kunnes laski katseensa tarjottimeensa. Omena, Coca Cola -tölkki, iPhone, lompakko, kalenteri, kynä. Päivän lounas ja ensi viikon viikkosuunnitelman aika. Ennen kuin Hadley päätti iskeä kiinni ateriaansa, hän tarkkaili melkein täyttä ruokalaa sormuksiaan korjaillen. Kun kaulakoruna toimi tänään vain pieni hopeinen risti, oli sormissa ja ranteissa sitäkin enemmän tavaraa. Peurasormus vaihtoi paikkaa vasemmasta etusormesta oikean nimettömään, tavallisen hopeisen sormuksen seuraksi. Kun sormukset olivat löytäneet uudet paikkansa, käsiin eksyi omena. Yksi puraisu, ja omena laskettiin takaisin tarjottimelle.

Kalenterissa tämä viikko näytti tarpeeksi kiireiseltä. Oli kokeita, tapaamisia, treenejä, junnujen koutsaamista... Pienen huokaisun säestämänä avattiin iPhone ja sormet etsivät tien sen kalenteriin. Onneksi tuleva viikko ei olisi yhtään niin kiireinen, treenit ja pikkunyrkkeilijöiden porukan vetäminen olivat samoilla paikoilla. Treffejäkään ei oltu sovittu kuin kahdet - treenikaverin kanssa kahvituokio ja tukiopetushetki entisen poikaystävän kanssa. Välillä Hadley mietti, miksi hän jaksoi yrittää takoa pari osumaa liikaa ottaneen rugbyn pelaajan kalloon fysiikan kaavoja tai ranskan kielioppia. Onneksi itse sentään osasi ranskaa lähes tulkoon täydellisesti, kotona oltiin kaksikielisiä ja usein kommunikointi äidinkin kanssa sujui englanti vs. ranska -meiningillä.

Kynällä alettiin kuuliaisesti raapustaa tapahtumia interaktiivisen kalenterin lisäksi paperiseen mokomaan.

// No minäpä tungen, saa nähdä mitä tästä ekasta pelistä tulee o.O

Nelly Jones marssi ruokalaan myöhässä. Tyttö oli joutunut jäämään espanjan tunnin jälkeen keskustelemaan vakavasti - niin kuin señora Reed oli asian ilmaissut - myöhässä olevista espanjan aineistaan. Olihan opettaja toki mukava, ja kuten monet muut koulutoverit, Nellykin kunnioitti opettajaa. Silti Lucinda Reed ei lukeutunut Nellyn lempiopettajiin, ja ajoittain Nelly onkin miettinyt, pitäisikö hänen vaihtaa espanja hevon helvettiin lukujärjestyksestään ja ottaa tilalle vaikka tietotekniikkaa. Nörtteily kuumassa ja huonoilmaisessa atk-luokassakin kuulostaisi paremmalta vaihtoehdolta kuin lehtori Reedin Espanjan muistelmien kuunteleminen - varsinkin silloin, kun Nellyllä itsellään olisi paras inspiraatio itse kielen opiskeluun.

Lasinen appelsiinimehupurkki löysi nopeasti tiensä Nellyn tarjottimelle, kun tyttö saapui linjaston alkuun. Nelly mittaili katseellaan rasvaisia pizzapaloja, jotka keittiötyöntekijät olivat heittäneet esille. Ei Nelly mikään rasvakammoinen ollut, mutta tänään tytön mieli teki jotakin kevyempää. Joku ryki jo Nellyn takana jonossa - silmäkulmastaan Nelly näki vaatetuksen, joka sopi vain skeittariporukan hyypiölle. Nelly heilautti vaaleat kutrinsa olkansa yli ja hymähti skeittari-rykijän rykäykselle, ennen kuin nappasi itselleen täytetyn bagelin.

Kaikki tutut olivat jo häipyneet syömään, kun Nelly jäi juttelemaan espanjanopettajan kanssa. Nyt suurin osa oli jo poistunut käytäville ja koulun pihamaalle. Nelly näki muutaman vanhan cheerleader-ystävättärensä, mutta pudisteli sitten itsekseen päätään, jaksamatta juuri nyt näiden juttuja - jotka mitä todennäköisemmin koskisivat cheerleadingia. Eikä Nelly niitä jaksanut nyt kuunnella. Oikeastaan tyttö tunsi itsensä aika äreäksi, eikä olisi pannut ollenkaan pahakseen, vaikka olisikin joutunut syömään sinä päivänä yksin. Vapaita pöytiä ei kuitenkaan ollut. Nelly puuskahti itsekseen katsellessaan ympärilleen ruokalassa. Viimein hän huomasi hokuttelevan kulmapöydän, jossa istui yksin joku tummaverikkö. Nelly lähti astelemaan kohti Hadleyn pöytää, tietämättä edes tuon nimeä: Nelly tiesi vain, ettei tytölläkään ollut rahasta pulaa ja se sai nyt riittää. Mieluummin Nelly istuisi toisen saman klikin edustajan kanssa, vaikka lähempänä olisikin ollut melkein vapaita pöytiä, joissa istui vain yksi tai kaksi nörttiä tai hippiä tai mitä ikinä olivatkaan.

Lopulta Nelly paukautti tarjottimensa Hadleyn pöydän toiseen päähän ja istuutui alas.

/ Jee, hyvä

Kynä kävi vuoron perään paperilla ja Hadleyn huulia naputtelemassa. Lauantain kohdalla aivojen raksutus loppui ja katse laskettiin tarjottimella lepäävään puhelimeen. Lauantain piti olla kiireinen, se oli ainoa asia, jonka Hadley lauantaista muisti. Kulmat kurtistuivat aavistuksen ja punainen kokistölkki sihautettiin auki juuri eilen ranskalaisen manikyyrin saaneita kynsiä varjellen. Pieni sievä kulaus ja tölkki laskettiin pöydälle. Pitäisi tuostakin paskasta yrittää päästä eroon. Hadley oli juonut Coca-Colaa miltei aina, maito ei kelvannut enää kuusivuotiaasta lähtien eikä mehuista kelvannut kuin hedelmälihaton appelsiinimehu, ja sekin korkeintaan aamupalalla. Kynsillä naputeltiin tölkin sivua, kunnes kädet laskettiin puhelimelle.

Hadley nojasi kyynärpäillään pöytään ja nosti puhelin kasvojensa tasalle. Kalenterista eksyttiin nopeasti Twitterin ja Facebookin puolelle, keskustelemaan ystävien kanssa. Niiden vähäisten sellaisten. Ja veljen. Sheldon oli Facebookissa, kello taisi olla Briteissä jonkun seitsemän kahdeksan tuntia edellä, Hadley ei ollut ikinä ottanut paremmin selvää aikaeroista ja -vyöhykkeistä. Hetken kaksoisveljensä kanssa juteltuaan joku istuutui Hadleyn pöytään. Sormi jäätyi paikoilleen muutaman millin päähän näytöstä ja katse siirrettiin näytöstä pöytään istuneeseen blondiin, sitten tämän tarjottimeen. Appelsiinimehu ja täytetty bagel. Joku toinenkaan ei pitänyt lounaalla santsaamisesta?

"Ahaa..?" karkasi Hadleyn huulilta, muu ruumis yhä jäätyneenä puhelimen kanssa. Nopea vilkaisu toisen kasvoihin ja suuriin silmiin paljasti tämän entiseksi cheerleaderiksi, jonka Hadley tunsi kasvoilta. Nimeä tyttö ei kyllä saanut päähänsä. Ruokatuntia oli vielä reilu kolmekymmentä minuuttia jäljellä, aikoikohan Hadleyn väliaikainen seuralainen viihtyä koko sen ajan tummaverikön seurassa? Hadley ei nimittäin liikkuisi ennen kuin tulisi marssia matematiikan pariin - jos silloinkaan.

Sellofaanin tapainen kirkas muovi rapisi, kun Nelly otti esiin siihen käärityn bagelinsa. Salaatinlehdet ja juusto pursuivat leipäpuoliskojen välistä ja Nelly katseli hetken aikaa lounastaan kuin arvioiden, voisiko mokomaa syödä vai paljastuisiko sisältä nahistunut kurkun- tai tomaatinsiivu. Lopulta tyttö päätyin kuitenkin avaamaan ensin mehupurkin, meinaten kirota alimpaan helvettiin purkinvalmistajat, kun ei ensiksi tahdo saada koko kantta auki. Tutun plop-äänen kuuluessa Nelly naurahti mielessään, ajatteli tarvitsevansa enemmän treeniä käsillensä. Ei hän halunnut vielä olla mikään vanha mummo, joka ei heikoilla ranteilla saa edes purkkeja ja tölkkejä auki.

Juuri kun Nelly oli haukkaamassa bagelistaan ensimmäistä suupalaa, tuo kuuli pöydän toisessa päässä olevan tytön avaavan suunsa. Nelly oli melkein unohtanut koko tytön olemassaolon, ei Nelly ollut edes ajatellut sellaisia kohteliaisuuksia kuin "onko tämä paikka vapaa" tai "voiko tähän istua". Nelly laski bagelinsa tarjottimelleen ja hörppäsi pienen kulauksen mehusta, jota etiketin mukaan kuvattiin erittäin c-vitamiinipitoiseksi. Ei Nelly yleensä etikettejä ruokalassa lukenut, sellainenhan on nörttien, hiljaisten hissukoiden puuhaa, sellaisten joilla ei ole muuta juttuseuraa kuin oman pään sisäiset ajatukset. Nyt Nelly kuitenkin oli huvikseen tutkaillut ateriaansa hivenen tarkemmin kuin ennen, - toivottavasti se ei ollut mikään alkavan hissukkuuden merkki. Ikään kuin Nellystä nyt saisi jonkun seinäruusuna viihtyvän hiiren.

"Mitä ahaa?" Nellyltä pääsi ja hän käänsi katseensa kohti toista, vaikka hän sen jälkeen ajattelikin, että mitäs jos tuo kasvoilta ja klikiltään hämärästi tuttu tyttö olikin niitä ihmisiä. jotka höpisivät yksinään. Olihan muukalaisen kädessä kännykkä, ehkä siellä oli lukenut jotakin kummallista. Toisaalta jos tuo nimenomainen ahaa oli suunnattu Nellylle, ei Nelly voinut olla ajattelematta tytön kuvittelevan olevansa kovinkin spesiaalitapaus, joka luulee omistavansa kyseisen kulmapöydän. Mikä ikinä olikin äännähdyksen perimmäinen merkitys, Nelly jäi vastareaktiota odottamaan ja haukkasi bagelistaan ensimmäisen haukun.

Toinen lueskeli rauhassa etikettiä kuten kuka tahansa mieluusti linjoistaan huolta pitävä. Hadleykin oli joskus jaksanut panostaa siihen kun tavoitteena oli nousta ylempään painoluokkaan ja kasvattaa lihasmassaa, mutta nyt kun kroppa toimi kuin itsestään vaikka söisi pelkkää roskaruokaa, niin suotta tummaverikkö siihenkään aikaa hukkaisi. Blondi, entinen cheerleader kun oli, saattoi joutua tekemään enemmän töitä kroppansa eteen cheeraikojen jälkeen. Tai näin Hadley ainakin uskoi. Hetken tarkkailtuaan brunette avasi keskustelun ja toinen ystävällisesti vastasi.

"Mitä ahaa?" vaaleaverikkö kysyi. Hadley siirsi silmänsä hitaasti puhelimeen, painaen itsensä keskustan kuolonkolarista kertovaan artikkeliin, ja siirsi katseensa takaisin Nellyyn. Puhelinta ei laskettu mihinkään, sivu jäi latautumaan samalla kun Hadley jäi miettimään järkevää ja loogista vastausta ahaaseensa. Sellaista ei ollut. Ahaa oli ollut enemminkin vain... Ahaa. Miten sitä pystyy avaamaan?

"Nevermind", Hadley aloitti ja kurtsisti kulmiaan seuraten toisen syömistä. Täytetyt bagelit, tai ylipäätään mikään täytetty leipä, ei ollut tytön lempiherkkuja. Sama koski salaatteja ja keittoja, sekä lähes kaikkea vähänkin terveellisempää ruokaa lukuunottamatta tiettyjä hedelmiä. Onneksi vatsalaukku kesti koulupäivän syömättä mitään sen kummempaa kuin pari hyvää hedelmää, koulun ja treenien jälkeen oli hyvä käydä harrastuskavereiden kanssa vetämässä hampurilaisia ja ranskalaisia napa paukkuen.

"Tai oikeestaan..." Hadley jatkoi kun sai silmänsä irti toisen bagelia jauhavasta suusta. "Ajattelitko istuskella siinä mitenkin kauan? Ei sinänsä häiritse, mutta silti", tummaverikkö laski puhelimensa pöydälle ja nojasi taaksepäin tuolissaan laskien kätensä pöydän reunalle. Ei toinen tietenkään häirinnyt, Hadley ei vain ollut niitä yltiösosiaalisia ihmisiä, jotka rakastivat muiden seuraa. Vaikka Nelly olikin hiljaa, toisen bagel ja sen hidas tappo-operaatio alkoi jo kyrsiä tummaverikköä. Ei sillä, että ruokalassa jotain sellaista kuulisi, mutta sivusilmä ei tykännyt. Ei yhtään. Ehkä jossain toisessa tilanteessa Hadley olisi voinut jakaa pöydän jonkun muun kanssa siitä mitään sanomatta, mutta stressi, kiireinen viikko, kuukautiset, tiukat treenit ja koulu painoivat päälle ihan kiitettävästi.

Pöydän toisessa päässä oleva tyttö tuntui olevan ikuisuuden hiljaa. Eikö se osaa reagoida nopeasti, kun sille puhutaan? Nelly ajatteli mielessään ja teki koko ajan bagelistaan selvää. Hetken kuluttua Nelly kaivoi erään BlackBerry-mallisen puhelimensa pöydälle ja laski siksi aikaa puoliksi syödyn bagelin tarjoittimelle. Pitkillä kynsillä varustetut sormet liukuivat pitkin kännykän täysimittaista qwerty-näppäimistöä, kun Nelly tarkisti viestit, mahdolliset vastaamatta jääneet puhelut sekä sosiaalisen median uusimmat päivitykset. Lopulta tuo omituisuus pöydän päästä avasi vihdoin sanaisen arkkunsa.

"Niin kauan kuin haluan", Nelly vastasi tytön esittämään kysymykseen - selvästi vihjailevaan sellaiseen, että pöytä tosiaankin oli tytön itsensä hallitsema eikä sen ääreen saisi kukaan muu persettänsä laskea. Nelly puuskahti ajatuksilleen ja räpläili vain puhelintaan, hänhän ei tästä poistuisi ennen kuin itse haluaisi, - ärsytti se toista kuinka paljon tahansa.

Pienen tovin kuluttua Nelly vilkaisi puhelimen näytön yläkulmasta kelloa. Ei hänen suunnitelmastaan pöydässä istumisesta niin kauan kuin hän itse halusi tainnut tulla sittenkään mitään, sillä algebran tunti alkaisi pian. Hitto, juuri nyt Nellyä ei jaksaisi kiinnostaa matemaattiset pulmat lainkaan. "Okei, 20 minuuttia. Sitten alkaa tunnit. Että jos sä voit sen verran odottaa, niin olisi tosi kiva", Nelly sanoi ja vetäisi teennäisen ystävällisen hymyn kasvoilleen.