I found myself in the jungle of books

//Vapaa peli. Nalan lookki tällä kertaa tämmöinen//

Koulun kirjastossa oli taas kerran hiljaista ja niin tylsän tuntuista, että Nailah Winston meinasi kääntyä jo ovella takaisin. Häntä ei houkutellut tippaakaan mennä kirjahyllyjen täyttämään huoneeseen. Se oli ainut paikka koko koulussa, jossa Nala tunsi olonsa eksyneeksi. Kirjastot eivät tosiaan olleet häntä varten, eivät ainakaan sellaiset, joita vahti joku niin turhan tiukkapipoinen ihminen kuin rouva Stern. Aina kun Nala astui kirjastoon, hänestä tuntui, että kyseinen rouva piti silmänsä naulittuna häneen. Ihan kuin tuo olisi katsonut, ettei hän tehnyt kirjoille mitään pahaa. No, hän oli ottanut opikseen, kun oli yhden ainoan kerran erehtynyt pudottamaan jonkun vanhemman puoleisen, jo valmiiksi rikki olleen kirjan lattialle. Rouva Stern oli saanut siitä niin pahan suuttumuskohtauksen, että Nala ei ollut hetkeen uskaltanut käydä koko kirjastossa. Silloin hän oli käskyttänyt paria nörttiä ravaamaan kirjastossa hänen puolestaan, minkä nuo olivat sitten tehneet enemmän tai vähemmän innokkaina.
Nyt neiti Winston oli päättänyt uskaltautua tuohon paikkaan, jota hän niin kammosi. Heti rouva Sternin huomattua hänet, tuo alkoi tuijottaa häntä häijy ilme kasvoillaan. Nala ainakin tulkitsi sen häijyksi, vaikka oikeastaan kirjastonhoitaja vain katsoi kannattiko häntä tulla auttamaan kirjan etsinnässä vai ei. Ilmeisesti ei kannattanut, sillä Stern keskittyi muihin puuhiin. Nala ei sitä huomannut, vaan kuvitteli rouvan vieläkin tarkkailevan itseään. Niinpä hän pujahti kirjahyllyjen väliin piiloon tuon tuijotukselta.

Nalan piti etsiä tietoa jostakin typerästä peruukkia käyttäneestä miehestä. Hänelle oli annettu vain moniste, jossa kyseinen heppu istui erittäin vanhanaikaisissa vaatteissa. Monisteessa onneksi kerrottiin myös niiden kirjojen nimet, joista tietoa löytyisi. Isaac Newton oli miehen nimi, sen Nala muisti ilman paperiakin. Niinpä hän tyytyväisenä lähti etsimään miehestä kertovaa kirjaa N-kirjaimen kohdalta. Sukunimen mukaanhan ne kirjat kirjastossa järjesteltiin?
Mutta ei siellä ollut mitään Newton-kirjaa. Siellä oli ihan muita teoksia. Joko opettaja oli kirjoittanut nimen väärin, tai sitten kirjaa vain ei yksinkertaisesti ollut olemassa. No, niin alas hän ei vajoaisi, että menisi kysymään siltä kyttääjänaiselta apua. Rouva Stern piti häntä jo valmiiksi typeränä, joten miksi hän menisi todistamaan tämän luulot todeksi? Pitihän hänen nyt osata etsiä kirjoja yksinkin. Ei se voinut niin vaikeaa olla, kun toiset selvisivät siitä viidessä minuutissa. Usein hän oli ihmetellyt, miten joku saattoi löytää niin nopeasti yhtään mitään sieltä hyllyrivistöistä, ellei sitten jo ennestään tiennyt missä kirjat olivat. Hänellä ei ollut enää mitään aavistusta siitä, mistä päin olisi pitänyt etsiä, joten hän päätti luovuttaa ja istua lähimmälle tuolille siinä toivossa, että saisi jonkun idean oikeasta hyllystä.

Ehkä olisi pitänyt soittaa pikkuveli apuun? Denzel olisi luultavasti ollut niin kiltti, että olisi tullut pelastamaan hänet pulasta, mutta tuskin tuo olisi moisesta tehtävästä ilahtunut. Ja sitä paitsi, Denzel oli varmasti tunnilla. Nailahilla itsellään oli hyppytunti ja pelkkä ajatus siitä, että hän viettäisi koko kallisarvoisen aikansa etsimällä jotain typerää kirjaa, tuntui ahdistavalta. Hän olisi paljon mieluummin mennyt ulos muiden kanssa, mutta oli päättänyt kerrankin tehdä jotain järkevää ja olla fiksu oppilas.
Niin. Toisilla cheerleadereilla oli varmasti hauskaa kahvilassa, jonne nuo olivat todennäköisesti ampaisseet. Tietenkin oli ihan mahdollista, että nuo tekivät jotain vielä hauskempaa ja juttelivat nyt pihalla joidenkin komeiden urheilijoiden kanssa. Jos siellä nyt tapahtui jotain kivaa, niin hän katuisi typerää päähänpistoaan koko loppuikänsä. Muilla ei tosiaankaan saanut olla yhtään sen mukavampaa kuin hänellä, sehän olisi äärettömän epäreilua. Seuraavalla tunnilla olisi tuskallista olla, jos toiset vain tarinoisivat kaikesta siitä huippukivasta, mitä olivat hyppytunnilla yhdessä tehneet.

Miten näin voi edes käydä? Kirjastossa käynti oli yksi noloimmista asioista, mitä Xavierin täytyi ikinä elämässään tehdä. Hänen teki mieli kävellä kirjaston ohitse vaivihkaa, sillä pelkkä lukuisien, kirjoja pursuavien hyllyjen näkeminen sai hänet voimaan pahoin. Uhkaavasti sisäänkäynti kirjastoon kuitenkin läheni lähenemistään ja se tuntui imaisevan nuorukaisen sisäänsä ja lukitsevan koko loppuelämäkseen. Kuinka käynti yhteen vaivaiseen kirjastoon voisi olla näin tuskallista - todellisuus oli kuitenkin se, että Xavier oli jättänyt koulutehtävänsä tekemättä ja sai kärsiä seurauksista tekemällä esittelyn biologiaan ja vielä hiukan rästihommia päälle. Atkinsin moitteet kaikuivat yhä päässä ja se ilme, jolla opettaja oli häntä suoraan silmiin tuijottanut. Hyh, ajatella että niinkin siedettävän oloinen opettaja voisi muuntautua moiseksi orjuuttajaksi.
Itku ei kuitenkaan tässä vaiheessa auttanut; tehtävät oli tehtävä, jotta joskus pääsisi tästäkin koulusta pois, saatika kursseista läpi. Xavieria ei todellakaan kiinnostanut istua kuuntelemassa samoista asioista moneen kertaan. Nuori mies henkäisi syvään juuri ennen kuin astui sisään kirjastoon ja heti ensimmäisenä kohtasi rouva Sternin luotaantyöntävän katseen, niin että kylmät väreet kulkivat koko Xavierin kehon lävitse. Ilmeisesti Stern oli hiukan yllättynyt, sillä ei ollut nähnyt Xavieria ennen kirjastossa. Pitkän silmäyksen luotuaan nuorukaisen nuhruiseen, ruskeaan nahkatakkiin ja hiukan tukehtuvaan olemukseen, tuo käänsi katseensa pois ja Xavier kykeni taas rentoutumaan.

Xavier pujahti heti ensimmäisenä hyllyjen väliin piiloon muiden katseita. Hän ei halunnut kenenkään tuttavan näkevän häntä näin alas vajonneena ja "tunnollisena". Normaalisti Xavier olisi pistänyt vastaan Atkinsille, mutta jokin sai hänet pehmenemään tänään. Kaipa se oli tieto siitä, että hän pääsisi rassaamaan autoaan heti kun vain suoriutuisi kirjan hankinnasta. Voisihan Xavier periaatteessa kouluttaa paria nörttiä ja pistää heidät tekemään tehtävän - tosin Atkins huomaisi heti, että Xavier pelaa vilunkipeliä; ellei hän jo tiennyt sitä.
Rauhoituttuaan hetken, Xavier veti henkeä ja silmäsi hyllyrivistöllistä kirjoja edessään. Ilmeisesti ne olivat kjoitain random romaaneja, joiden nimet ja kirjoittajat olivat kuin hepreaa hänen silmissään. Oli parasta mennä etsimään se biologian kirja, että täältä pääsisi joskus pois - ja tietenkin Sternin valvovien silmien alta. Ja koska Xavier ei tiennyt mitään kirjastosta, oli hän kuin labyrintissa, hyvä ettei eksynyt hyllyjen väliin. Rennosti kädet taskussaan hän silmäili nopeasti hyllyjä, lähinnä ajatellen vain kotonaan odottavaa autoa ja kaikkea, mitä voisi ainakin yrittää uudistaa siinä. Kenties hän ottaisi biologian kirjan sijasta autoista kertovan teoksen? Kaarojen historia ei niinkään kiinnostanut Xavieria, vaan lähinnä tuunaaminen ja mekaniikka - josta hän tiesi kyllä jo riittävän paljon.

Aikansa kuljeskeltuaan, katseltuaan ja vihelleltyään, nuori herra päätyi kahden hyllyn väliin ja huomasi ettei ollutkaan siellä yksin. Tuolilla näytti istuskelevan joku, Xavierin silmään epätoivoisen näköinen nuori nainen - erehdyttävästi tämä tapaus varmasti kuuluisi koulun kermaan. Oletettavasti Xavierilla ei ollut mitään tekemistä kyseisten ihmisten kanssa, mutta silti varsin estottomasti loi pitkän silmäyksen brunetteen, jonka jälkeen käännähti kohti hyllyä. Hetken aikaa hän silmäili hyllyä ja kirjoja, mutta mikään ei siltikään tuntunut viittaavan biologiaan. Atkins olisi voinut antaa edes jonkinlaisen vihjeen, mistä se kirja oli määrä löytää ja kuka sen oli kirjoittanut. Vaan koska nuori herra oli päätynyt varsin vetävän näköisen naisen kanssa samojen hyllyjen väliin, oli kirjojen etsiminen jotain silkkaa hulluutta.
- Ei ne kirjat tuolla istumisella löydy, Xavier sanoi varsin vakavalla äänellä, kääntämättä kuitenkaan katsettaan hyllystä pois. Muina miehinä Xavier otti jonkin kirjan käteensä, vilkaisi kantta ja työnsi kirjan takaisin hyllyyn antaen pienen virnistyksen levetä kasvoilleen.

Vaikka Nala tuijotti kirjahyllyjä erittäin vihaisest, mitään edistystä ei tapahtunut. Kirjahyllyt näyttivät entistä epämääräisemmiltä ja luotaantyöntäviltä. Mikään ei viitannut siihen, että Newton-heppua olisi ollut olemassa missään kirjassa. Ehkä hän oli sittenkin muistanut väärin koko jutun ja hänen olikin pitänyt vain etsiä jonkun Newtonin kirjoittama kirja? Tai vain tarkistaa oliko mitään Newtonia edes ollut olemassa. Mutta kai sellainen tyyppi oli joskus ollut, kun kerran koulussa niin opetettiin? Kaiken kukkuraksi fysiikkaa opetti itse rouva Harakka, joten tuskin kyseessä oli mikään säälittävä huijataan oppilaita -juttu. Newtonista kertovat kirjat siis olivat ihan varmasti jossain, ellei sitten joku yli-innokas fysiikkanero ollut vienyt niitä mukanaan.
Nala huokaisi pettymyksestä. Hän ei tosiaankaan voinut jättää tehtävää tekemättä, muuten Hamshire antaisi jälki-istuntoa ja se ei käynyt laatuun. Hänen tuurillaan hän joutuisi istumaan sen juuri silloin kun piti olla treeneissä, eikä niitä tietenkään voinut missata. Niinpä tyttö sitten kaivoi puhelimen laukustaan ja lähetti avunpyyntöviestin Denzelille. Vastaus tuli melkein saman tien ja kuten hän oli arvellut, veli istui kiltisti tunnilla, mutta lupasi sen jälkeen tulla sitten auttamaan. Nala kuitenkin halusi saada kirjan nyt heti. Hän ei tosiaan viettäisi koko tuntia kirjastossa, eikä hänellä ollut mitään aikomusta enää palata sinne takaisin.

Nala ei tiennyt mitä olisi tehnyt. Hän vihasi sellaisia tilanteita. Silloin hän tunsi itsensä tietämättömäksi ja epävarmaksi, ihan kuin hän olisi ollut joku luuseri. Pelkkä ajatus tuntui inhottavalta. Ehkä joku muukin ajattelisi sitten hänestä niin inhottavasti? Sellainen ei käynyt laatuun, ei todellakaan.
Hän olisi erittäin mielellään vajonnut penkin alle tajutessaan, että joku oli tullut paikalle juuri sillä hetkellä, kun hän koki olonsa turvattomaksi. Kaiken lisäksi kyseessä oli varmasti joku, jolla ei ollut mitään tekemistä koulun kerman kanssa. Sekin vielä! Nyt jos paikalla ilmaantuisi joku suosituista, tai koulun juorukerhosta, niin se olisi jo liikaa hänen mielenterveydelleen, ihan varmasti.
"Mistä sä päättelet että etsin muka jotain kirjoja?" Nala kysyi oitis. Häntä ei mikään luuseri kyllä saisi kuvitella avuttomaksi, koska eihän hän sellainen ollut. Pahaksi onnekseen Nala piteli edelleen käsissään monistetta, jonka erotti kaukaakin koulutehtäväksi.
"Ja jos etsinkin kirjoja, niin en tietenkään ole niin typerä, että luulisin niiden itsestään leijailevan tänne. Ei me olla missään Harry Potterin koulussa," Nala selitti. Häntä ärsytti yhä enemmän, kun hän ei muistanut missä koulussa Harry ja muut seikkailivat. Lisäksi oli hyvin ärsyttävää tajutai, ettei ollut tekemisissä minkään ruman rasvaletin kanssa, vaan erittäin hyväkroppaisen miehen kanssa. Ja miksi ihmeessä tuo ei kuulunut mihinkään koulun urheilujoukkueeseen, kun selvästi omasi lihaksia? Vai oliko tuo sittenkin joku, jota hän vain ei ollut koskaan aiemmin huomannut? Tuskin. Kyllä hän nyt sen verran oli perillä koulunsa asioista, että erotti urheilijat muista oppilaista ja hänen muistaakseen kyseinen tyyppi ei siihen porukkaan kuulunut. Harmi, koska muuten kirjastossa olisikin voinut olla ihan hauskaa.

#Pff, pahoittelen tönkköä ja lyhyttä tekstiä, arkena ei tahdo oikein ajatus kulkea ja viitsi venyttää vastauksia viikonloppuun~

Xavierin katse kulki pitkin hyllyllä olevia kirjoja, luki aina satunnaisen nimen jonkun kirjan selkämyksestä ja siirsi taas katsettaan yhtä pettyneenä uuteen kirjaan. Ilmeisesti nuori mies sattui olemaan jopa väärien hyllyjen välissä, sillä kirjojen nimet eivät kielineet mitään biologiaan liittyvää. Mikään ihmekään tämä ei ollut, sillä kirjasto ei ollut kouluvuosien aikana tullut kovin tutuksi ja suoraan sanottuna koko paikka oli kuin hepreaa Xavierille, joka mieluummin olisi tälläkin hetkellä autonsa parissa. Hän joutuisi kävelemään kotiin, koska autoon oli ilmennyt aamulla joku vika ja se oli korjattava mitä pikimmiten. Koska Xavier oli havainnut väärään hyllyväliin pujahtamisen varsin fiksuksi päätökseksi, ei hän ollut sieltä ainakaan hetkeen livahtamassa poiskaan - nyt kun tämä, ilmeisesti myöskin kirjaa etsimässä oleva nainen sattui miehen toteamukseen vastaamaan.
Xavier ei kohottanut katsettaan toisen sanoille, sen sijaan hän tyytyi naurahtamaan hiljaa; onnekseen sai tukahdutettua suuremman repeämisen ja jätti huulilleen vain pienen, huvittuneen virneen, joka sekin pian laantui hänen tavanomaiseksi, ilkikuriseksi hymyksi. Vaikkei Xavier ollutkaan paljoa aikaansa uhrannut kirjastolle koko elämänsä aikana, kirjojen etsiminen tuntui aina vievän koko päivän.

- Tunnen tuon katseen, erehdyttävästi myös monitse näyttää koulutehtävältä, herra heitti näsäviisauksiaan ja osittain odottikin jotain samankaltaista, kipakkaa vastausta takaisin. Niin monet kerrat hän oli itse istunut jossain kirjaston penkillä ja tuijottanut vihaisesti hyllyä, kuin tietäen että pian oikea kirja singahtaisi hänen syliinsä. Koskaan niin ei kyllä ollut käynyt, ja sen vuoksi Xavier oli vain tyytynyt luovuttamaan, minkä seurauksena oli saanut lisää sanktiota opettajilta. Luonnollisesti häntä ei edes kiinnostanut vaikka joutuisi istumaan jälki-istuntoa vaikka kolme tuntia putkeen, mieluummin hän sitä teki kuin luki jotain kirjaa..
Xavier otti askeleen taaksepäin hyllystä ja työnsi molemmat kätensä peukaloita lukuunottamatta taskuihinsa, silmäsi vielä hetken kirjoja kuin varmistaakseen ettei etsimänsä löytynyt täältä. Hän huokaisi ja käännähti kohti tuolilla istuvaa naista, luoden vasta nyt paremman silmäyksen naiseen. Nyt hän pääsi takuuseen siitä, että toinen varmasti lukeutuisi rikkaisiin tai cheerleaderihin, miksei suosittuihinkin - eihän Xavier ollut juurikaan perillä siitä, kuka kuului mihinkin eikä etenkään suosittujen naamat tulleet mieleen. Ei sillä, että häntä muka kiinnostaisikaan.
- Et sä sattuisi tietämään, mistä löydän biologian kirjoja? Xavier kysyi samalla silitellen lyhyitä hiuksiaan takaraivostaan. Olikohan nyt ihan viisasta mennä vain utelemaan kirjoista sellaiselta, kenen kanssa hänen periaatteessa tulisi olla missään tekemisissä? Oikeastaanhan se ei ollut Xavierin päänvaiva, vaan niiden, ketkä tilanteen sattuisivat näkemään.

"No kai se nyt koulutehtävältä näyttää," Nala tokaisi. "Sehän on koulutehtävä."
Typeräkö tuo miehen alku oikein oli? Mitä muuta monistetta hän nyt edes olisi kirjastossa pidellyt käsissään kuin jotain kouluun liittyvää? Ei tosiaan yhtään mitään. Ja mistä katseesta tuo tyyppi nyt oikein puhui? Outo heppu. Ihan normaali ilme hänellä kai oli. Tai mistä sitä tiesi, kun ei vieressä ollut peiliä, josta asian olisi voinut tarkistaa.
"Mistä katseesta oikein puhut?" tummaverikön oli ihan pakko tiedustella. Oliko hän ehkä katsonut toista jotenkin oudosti? Ei kai nyt sentään.
Nala sipaisi kevyesti hiuksiaan ja mietti, oliko nyt varmasti järkevää edes puhua koko nuorukaiselle. Olisiko vain pitänyt karistaa sen hyllyvälin pölyt jaloistaan ja suunnata jonnekin muualle paremman onnen toivossa. Mutta sitten hän joutuisi ehkä törmäämään rouva Sterniin, eikä hän sitä halunnut.

"En kyllä ole mikään kirjastotäti," Nailah vastasi toisen kysymykseen. Nyt hän onnistui jopa kuulostamaan melkein ystävälliseltä. "Sen verran voin kertoa, ettei niitä ainakaan täältä löydy. Eikä täältä kyllä löytynyt mitään Newtonistakaan. Täällä on kaikkea ihan sekalaista."
Jos Nala olisi jaksanut vilkaista kirjoja hiukan tarkemmin, hän olisi ehkä saattanut tajuta olevansa täysin väärässä suunnassa. Ympärillä oli pelkkiä romaaneja, ei mitään tietoteoksia, joiden joukossa hänen ja luultavasti myös nuoren miehen etsimät kirjat olivat.

"Musta tuntuu, että näitä mun etsimiä kirjoja ei ole edes olemassa," tyttö puuskahti. Hänestä alkoi tuntua pikku hiljaa siltä, että koko tehtävän voisi sittenkin unohtaa. Paitsi että se typerä Harakka ottaisi sitten hänet silmätikukseen, eikä se olisi hauskaa. Pitikö hänen oikeasti mennä kirjastonhoitajan juttusille?
Nala nousi ylös tuoliltaan ja päätti sitten turvautua ainoaan oljenkorteen, joka hänen mielestään oli olemassa. Oli kai turhaa edes kuvitella, että poika tietäisi jotain Newton-kirjoista, kun tuo ei löytänyt edes biologian kirjoja. Silti kannatti kai yrittää, kunhan vain kukaan kerman väestä ei sitä huomaisi.
"Mitä jos vaikka auttaisit neitoa hädässä?" Nala ehdotti päästyään muutaman askelen päähän nuorukaisesta. "Mun pitäisi löytää tällaiset kirjat, mutta ei niitä ole täällä, vaikka tuossa hyllyssä pitäisi olla kaikki joiden sukunimi alkaa N-kirjaimella. Ne sun biologiahommelit voi vaikka löytyä siinä samalla. Kun mua ei huvittaisi mennä ton Sternin juttusille, se ei oikein taida pitää musta."

Xavier henkäisi jotenkin sen kuuloisena, että oli kai osittain arvannutkin, mitä hän saisi vastaukseksi. Huomaamattaan hän sattui pyöräyttämään silmiään vilkaisemalla suoraan ylöspäin lamppuun ja laskemalla sitten katseensa kohti lattiaa, jonka jälkeen kohotti sen taas brunetteen. Nuori herra mutristi hiukan huuliaan ja tuhahti pienesti; joko tämä oli jotain takaisin piikittelyä tai sitten toinen ei oikeastaan ymmärtänyt Xavierin vain vitsailevan, vaikkei antanut sen kummemmin olemuksestaan näkyä.
- Siitä katseesta, jolla tuijotit kirjahyllyä. Näytti paljon siltä, että yritit jollain maagisilla voimilla hommata oikeat kirjat hyllystä alas, Xavier vastasi puhuen jokseenkin hitaasti ja nyökkäsi samalla hieman samaista hyllyä päin.

Toisen mainitessa kirjastotädistä, ilmestyi jo Xavierin mieleen kuva rouva Sternistä naputtamassa kirjojen kaltoinkohtelusta. Kieltämättä ei brunette kyllä vaikuttanutkaan sellaiselta, joka tietäisi sen enempää kirjoista kuin hänkään; luultavasti hän ei enää edes olisi täällä, mikäli osaisi kulkea kirjastossa. Oli kuitenkin ihan kiva tietää, ettei Xavierin etsimät kirjat löytyneet tältä hyllyriviltä, joten enempää aikaa hän ei uhraisi kyseisten tutkimiseen. Nimetkin olivat jotain romaaniluokkaa, mitä lie, ei Xavier tiennyt. Stern olisi kyllä varma tietolähde, mutta Xavier luonnostaan pelkäsi sitä vanhaa akkaa niin paljon, että oli ihme hänen edes uskaltautuessaan koko kirjastoon. Vain vilkaisukin sen naisen naamaan ja huhhuh!
Xavierin ihmekseen brunette nousi penkiltä ja tuli hiukan lähemmäksi - sen sijaan mies itse seisoi samassa kohdassa, paino hiukan toisella jalallaan. Newtonin mainitseminen oli saanut jonkun pienen aivosolun liikkeelle Xavierin päässä ja pian hän alkoikin syttyä koko nimelle ja joihinkin kirjoihin, mitä oli fysiikasta kiinnostuneena joskus sattunut vilkaisemaan. Oli edes ihme, että hän jaksoi opiskella koko ainetta, Hamshire osasi joskus olla kovin masentava opettaja.

- Tota joo, Xavier totesi hieman laiskanlaisesti eikä kuullostanut kovin kiinnostuneelta etsimään kirjoja. Hän kohotti kulmiaan ja vilkaisi paperia, jota toinen piteli käsissään.
- Enköhän mä suurinpiirtein tiedä, missä nuo kirjat on, hän vastasi samalla myöntyen auttamaan kirjojen etsinnässä, tietenkin siinä toivossa, että löytäisi itse myös etsimänsä. Suurinpiirtein olikin hyvä ilmaus Xavierin kirjastomuistille. Hän lähti kävelemään suuntaan, josta oli tullutkin ja ohitti muutamat hyllyt, jotka oli jo syynännyt lävitse. Hiljalleen hänen mieleensäkin muistui kuva, että oli joskus ollut samankaltaisessa paikassa. Tai, kaikkihan täällä näytti samalta. Muutamien hyllyrivien jälkeen hän löysi luultavasti oikean loukon.
- Muistaakseni fysiikankirjat löytyvät täältä, totesi tuo vielä ääneen ja lukiessaan muutaman kirjan selkämyksen, vaikuttivat nimet hänen mielestään jo enemmän oppikirjamaisilta.

"Jos mulla olisikin maagisia voimia, niin niille olisi nyt kyllä käyttöä," Nala tokaisi. Ärsyttävää. Miksi kirjat eivät voineet olla missään helpommassa paikassa? Häneltä meni runsain määrin laatuaikaa hukkaan vain ja ainoastaan Harakka-Hamshiren typerän tehtävän takia. Mitä senkin naisen päässä liikkui, kun kehtasi teettää oppilailla niin vaikeita tehtäviä? Nala arveli syyksi sen, että nörtit kyllä osasivat ja se tarkoittu Hamshiren mielestä sitä, että kaikkien muidenkin piti osata. Ei opettajien kuulunut olla niin epäreiluja, ei ainakaan hänenlaistaan neitokaista kohtaan. Se oli väärin, kerta kaikkiaan väärin. Nala ei pitänyt Hamshiresta, mutta ei hän pitänyt kenestäkään opettajasta, joka vaati häneltä liikoja. Oikeastaan koulussa oli vain pari opettajaa, joista hän oikeasti piti. Draaman opettajasta, Dyonista hän piti aika paljon, mutta vielä enemmän hän piti Neil Mastersista, vaikkei tuo edes opettanut hänelle mitään, eihän hän käynyt poikien liikuntatunneilla. Mastersilla kuitenkin oli ulkonäköasiat paremmin kohdillaan kuin muilla opettajilla, joten tottakai miestä jaksoi katsella ja siten myös kuunnella.

"Oikeasti?" Nala kysäisi, kuulostaen jopa melkein innostuneelta. Hänelle ei tullut mieleenkään, että toinen olisi voinut vaikkapa vain huijata häntä ja viedä hänet jonnekin eksyksiin, johonkin, mistä hän ei omin neuvoin löytäisi enää pois. Ei koulun kirjasto tietenkään oikeasti ollut niin suuri, että sinne olisi voinut eksyä, mutta oli se nyt kuitenkin Nalan mielestä erittäin sekava paikka. Sitä osaa koulusta hän vihasi ehkä eniten, jos rehtorin kansliaa ja opettajien huonetta ei otettu huomioon. Ne paikat vasta ahdistavia olivatkin, niissä käynti kun yleensä tarkoitti jälki-istuntoa tai jotain puhuttelua.

Korkokengät kopisivat, kun Nala seurasi toisen perässä, mihin tuo sitten ikinä olikin menossa. Ainakin he olivat nyt päätyneet oikeamman näköiseen paikkaan, mutta ei se vielä tarkoittanut sitä, että hänen tarvitsemansa kirjat olisivat siellä. Olipa tosiaan hyvä juttu, että poika oli ilmaantunut paikalle. Ilman tuon apua, hän ei olisi varmasti tajunnut tulla oikeaan paikkaan. Ainakin hänellä olisi kestänyt kauan päätyä sinne, jos hän olisi alkanut käydä kirjahyllyjä läpi järjestyksessä ja yrittänyt sillä konstilla etsiä Newton-kirjoja. Sellainen ei kyllä ollut edes käynyt hänen mielessään, enemmän hän oli harkinnut koko leikistä luopumista.

"Mistä sä tiesit että tänne päin kannatti tulla?" Nala kysyi. "Mä en ois ikinä tajunnut, eihän täällä edes ole N-kirjainta erikseen. Vai onko tää sittenkään oikea paikka?"
Nyt tummaverikköä alkoi jo epäilyttää, oliko paikka sittenkään oikea. Missä ihmeessä oli N-kirjain hyllyn reunassa? Sitä ei näkynyt. Sen sijaan siellä luki jotain fysiikasta. No, hänen tehtävänsä liittyi fysiikkaan, joten kai siinä sitten jokin järki oli. Hän ei kyllä ymmärtänyt, mistä sieltä voisi sitten löytää oikeat kirjat, kun hyllyllä oli niin paljon kaikkea muuta. Nokkelana tyttönä Nailah ryhtyi selaamaan kirjoja kohdalta, jossa huomasi useampia sopivan näköisiä teoksia. Lähemmäs päästyään hän huomasi, että vaikka sukunimen kirjain puuttui, niin silti kirjat oli jaettu aakkosjärjestykseen. Newtonin nimeä ei kyllä näkynyt siellä, missä olisi pitänyt.

"Onkohan tässä Hamshiren lapussa joku virhe?" Nala kysyi. "Kun ei tossa ole näitä kirjoja. Tietysti joku typerys on vienyt ne juuri nyt kun niitä tarvitaan."
Nala ei ollenkaan hoksannut etsiä tarvitsemiaan kirjoja niiden kirjoittajan nimen perusteella. Jos hän olisi tehnyt niin, hän olisi jopa voinut löytää kirjat. Nyt hän kuitenkin tunsi olonsa entistä turhautuneemmaksi.
"Ihan turhaan mä tänne kirjastoon taisin tulla. Ehkä pitäis vaan jättää koko juttu tekemättä. Vai haluatko tehdä sen mun puolesta?" Nala kysyi. Hänen innostuksensa oli lopahtanut täydellisesti, kiitos jonkun onnettoman, joka ei voinut pitää kirjoja esillä ihan vain häntä varten.

#Pih, kiireet saatu suurimmaksi osaksi alta ja pahoittelen taas kestoa!

Xavierin korvissa kajahteli korkokenkien kopina lähes pölytöntä lattiaa vasten ja mitä enemmän hän kuuli kyseistä kopinaa, sitä nopeampaa hänen päässään alkoi särkeä. Hän kerrassaan vihasi tuota ääntä, varsinkin kun se sattui kuulostamaan hänen korvissaan samalta kuin joku hakkaisi tasaisin väliajoin metallipalaa vasaralla. Myönnettävä kyllä oli se tosiasia, että korkokenkien kopina kuulosti paljon seksikkäämmältä kuin vasaran hakkaaminen. Yleensä Xavier kyllä naitti korkokengistä vain kävellessään itse takana, tällä kertaa hän joutui kävelemään edessä - opastamaan jota kuta kerman sakkiin kuuluvaa, kuin hän olisi mikäkin juoksupoika.
Itsehän oli kyllä auliina tarjoutunut fysiikan kirjojen etsinnässä, kun yksi hänen lempiaineistaan sattui olemaan. Tai oikeastaan se ainoa, missä matematiikan lisäksi pärjäsi jotenkin. Muuta hän ei sitten toisen hyväksi suostuisi tekemään, Xavieria ei nimittäin pehmoisilla sanoilla ja koiranpentuilmeillä lannistettu apulaiseksi. Nuorukainen tuhahti terävästi.

Tämä vieras brunette kysyi, mistä Xavier itse tiesi kirjojen olevan täällä. Olihan täällä fysiikan kirjoja, mutta ei hän tiennyt löysikö tyttö etsimäänsä. Xavier antoi katseensa viipyä tytössä hetken ja otti itselleen rennomman asennon; kätensä hän sujautti taskuihinsa, laski painon toiselle jalalle ja nojautui yläruumiillaan hieman taaksepäin. Xavier silmäsi hyllyä, sitten taas tyttöä ja sen jälkeen taas hyllyä. Eihän hän voisi paljastaa itsestään "pehmoisia" puolia, kuten fysiikanopiskelua. Autoharrastajana hänen oli ihan hyvä ollakin kiinnostunut kyseisestä oppiaineesta, mutta c'mon - hän oli sentään pesukestävä ja sen tuoksuinenkin pahis.
- Ajattelin vain kun kerran etsin erästä kirjaa täältä, Xavier tyytyi lopulta myöntämään ja kohautti vielä välinpitämättömyyden merkiksi olkapäitään. Ei tytön sen enempää tarvitsisi tietää, kun tässä oli jo tullut paljastettua melkeimpä liikaakin.

Xavier kohotti äkisti katseensa suoraan eteenpäin, kirjahyllykäytävän toiseen päähän. Hän huomasi rouva Sternin pään kuikkivan kirjahyllyn takaa, naamallaan haahkamainen ilme. Mitähän tuokin kyttäsi, luuli että nuoret syljeskelivät kirjojen väliin? Tai sitten hän pelkäsi että nuoret saastuttaisivat kirjoja jollain muulla tapaa. Rouvalle näytti olevan elämäntehtävä huolehtia kirjoista. Xavier väläytti hapannaamalle aurinkoisen hymyn, jossa oli tuulahdus imelää sarkastisuutta. Tuon jälkeen rouva kopsutteli kyttyräselkineen hyllyjen ohitse.
Sternin iskemisestä Xavier havahtui tytön sanoihin ja päästi pitkähkön hymähdyksen huuliensa välistä, jonka oli jo onnistunut sulkemaan. Hän silmäsi lappua hieman etäämmältä, mutta näki ihan tarpeeksi hyvin mitä siinä luki. Xavier naurahti hieman huvittuneesti, pyyhkäisi peukalollaan nenäänsä tukahduttaessaan naurahduksen ennen kuin se ehti levitä jo nauramiseksi.
- Ootkohan sä nyt lukenut sitä lappua oikein? Ei sitä kirjaa varmaan ole kirjoittanut Newton, hän sanoi ja kääntyi hyllyä kohti taivuttaen niskaansa niin, että kykeni näkemään ihan ylimmälle hyllylle asti. Naiset, mihin heidän kanssaan vielä joutui?
- Lukeeko siinä kirjoittajaa? Tuskin Newton kirjoitti omaa elämänkertaansa, hän jatkoi mutisten ja piti suunpielensä pienesti ylöspäin kaartuneena. Lähinnä häntä huvitti ja osittain miettikin, mitä hittoa hän täällä vielä teki. Xavierin mieleen leijaili ajatus siitä biologian kirjasta, Atkinsista sekä ihanasta autostaan, joka odotti korjaajaa kotona. Hitto, kuinka kauan hän vielä joutuisi odottamaan?

"Ai jaa. Sulla taitaa sitten olla aika hyvä muisti," Nala totesi, kun kuuli minkä takia miehenalku oli osannut paikalle suunnata. Yleensä hän liitti hyvän muistin luuseriklikkiläisiin, lähinnä nörtteihin. Kyseinen nuorukainen ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että olisisi kuulunut tuohon tietokoneräpeltäjien ja koulufanittajien kastiin. Poika oli ihan liian hyvännäköinen ollakseen niin alhaalla koulun klikkisysteemissä. Oli oikeasti todella harmillista, ettei poika ollut urheilija. Jos tuo olisi ollut, niin tottakai hän olisi tuon sitten tunnistanut ja huomannut ennenkin. Tuskin koko koulussa oli ainuttakaan urheilijaa, jota hän ei olisi vilkuillut niin usein, etteikö olisi tätä tunnistanut. Hänen seurassaan olevan nuorukainen kyllä oli kieltämättä paljon komeampi kuin moni urheilija. Itseasiassa, tuo näytti ihan siltä, että olisi hyvin voinut olla urheilija. Ja kaiken kukkuraksi tuo oli varsin miehekkään oloinen, eikä näyttänyt miltään pikkupojalta.
Hetkinen... Mitä ihmettä hän oikein kuvitteli ajattelevansa? Nyt piti toden totta pitää ajatukset kurissa! Eihän urheilijoita ja jotain, no, ties mihin klikkiin kuuluvaa miestä voinut edes verrata. Ei niin saanut tehdä. Ja niin hän oli kuitenkin juuri vahingossa tehnyt. Pakko se oli kuitenkin myöntää, että hänen ystävällinen kirjasto-oppaansa omasi hyvän ulkonäön. Turha niin ilmiselvää asiaa oli kieltää.

"En mä niin ajatellutkaan," Nala vastasi. Ärsyttävää. Eikö riittänyt, että mies oli komea, vaikkei olisi saanut? Nyt tuo vielä kuvitteli hänen olevan täysi idiootti. No, ehkä hän olikin, ainakin sinne päin. Ei hän nyt niin typerä kuitenkaan ollut, että olisi luullut itse Newtonin kirjoittaneen kirjan.
"Mä vaan luulin, että nämä kirjat olisi täällä aakkosjärjestyksessä. Siis sen nimen mukaan." Ilmeisesti hän oli luullut väärin ja kirjat olikin lajiteltu kirjoittajan nimen mukaan. Ilmankos hän olikin ollut ihan eksyksissä. Aika noloa, mutta mitä siitä? Hänellä oli kyllä varaa olla hiukan hölmö joskus. Miten hän sitten ennen oli löytänyt kirjastosta etsimänsä? Okei, hän oli yleensä siellä jonkun kaverinsa kanssa tai sitten hän vain oli onnistunut etsimään kirjoja, joilla oli niin monta kirjoittajaa, että ne oli helpompi laittaa kirjan nimen perusteella hyllyyn.

Katsottuaan nyt sitten kirjoittajan nimen, Nailah arveli pystyvänsä löytämään kirjan. Niin hän sitten tekikin ja siirtyi hyllyrivillä edemmäksi, kunnes pääsi oikean kirjaimen kohdalle. Harmi vain, että hänen tarvitsemansa kirja oli juuri sillä ylimmällä hyllyrivillä, jonne hän ei ihan ylettänyt. Ilmeisesti kirjasto oli suunniteltu jollekin kaksimetrisille hujopeille. Ilmeisesti vieläkin oli turvauduttava toisen apuun.
"Voisitko mitenkään auttaa vielä vähän?" hän kysyi ja katsoi poikaa oikein avuton katse silmissään. "Mä en ylty ottamaan tuota kirjaa. Se on ihan ylimmällä hyllyllä. Sä kun olet noin pitkä, niin varmaan saat sen otettua."

Xavier hymähti tytön sanoille hieman hämillään, ja mietti tosissaan saiko hän itsensä kuulostamaan jotenkin nörtähtävältä. Kuka tahansa pahis ei mielellään hengaisi kirjastossa ja täällähän hän parasta aikaa oli, ja olipa vielä ollut suhteellisen kauan siihen nähden kuinka kauan todellisuudessa olisi täällä viipynyt. Ja vielä fysiikan kirjoja. Olo oli kiusaantunut, pöljä. Jokin tässä kuvassa ei kuulunut joukkoon ja totisesti yksi niistä oli Xavier. Ei hän sentään yhtä pihalla ollut kuin tämänhetkinen seuralaisensa. Mikäli hän olisi sattunut yksin eksymään tälle osastolle, olisi nuorukainen mitä luultavimmin etsinyt käsiinsä jonkun autoista kertovan kirjan, jossa oli paljon kuvia. Ehkä hän saisi inspiraation ostaa auton - jos vain hänellä olisi rahaa.
Olihan tälläkin kirjastokäynnillä ollut omat etunsa, ei Xavier nyt niin tyhjin käsin jäänytkään kuin oli olettanut. Kun asiaa tarkasteli toiselta kantilta, hänen edessäänhän seisoi kaunis nuori nainen eikä käynyt kiistäminen, että miehenä myös Xavier nautti silmäruoasta. Salaa, tietenkin, ties mitä hänestäkin oltaisiin ajateltu jos estottomasti tuijottaisi toista.

Xavier vilkaisi sopivasti seinältä näkyvää kelloa ja huomaamattaan huokaisi melko syvään, antamatta kuitenkaan ryhtinsä luhistua. Hän oli lupautunut auttamaan kirjan etsinnässä, vaikkei se ollutkaan yleensä hänen tapaistaan. Xavier antoi toiselle aikaa yrittää löytää oikea kirja ja kärsivällisesti seisoi aloillaan, seuraten sivusta etsintäpuuhaa. Pienestä vinkistä olikin ollut apua. Tytön pyytäessä apua jälleen kerran, Xavier tuijotti hetken aikaa tytön koiranpentuilmettä omilla kasvoillaan hieman kiusoittelevan vakava ilme - kuin kertoisi ettei todellakaan ojentaisi kirjaa. Mitähän bruneten kirjastokäynnistä olisi oikeasti tullut ellei Xavier olisi saapunut paikalle? Hänen itsensä tarvitsi tuskin varvistella ottaessaan kirjan hyllystä.
- Tässä, hän sanoi matalahkolla äänensävyllä ojentaessaan kirjan tytölle, olettaen että oli myöskin ottanut oikean teoksen muiden seasta. Sen sijaan että olisi samantien kadonnut paikalta, hän virnisti pienesti jälleen hieman sarkastinen maku huulillaan.
- Voitkin vastapalvelukseksi auttaa mua etsimään sen biologian kirjan, Xavier sanoi ja tarkoitti sanansa ikään kuin itsestäänselvyydeksi eikä pelkäksi ehdotukseksi. Fysiikasta hän ehkä jotain tiesi, esimerkiksi mistä kirjat löytää ja niin edelleen - mutta biologia. Kyseinen aine oli kuin hepreaa hänelle vaikka korviin se kuulostikin niin yksinkertaiselta. Hän ajatteli tytön ehkä tietävän enemmän biologiasta kuin fysiikasta, vaikka saattoi olla väärässäkin.

Miksi ihmeessä pojan piti nyt yllättäen alkaa pelleillä hänen kustannuksellaan? Mistä moinen ilme? Nala alkoi jo epäillä, ettei saisikaan apua, vaan joutuisi hakemaan jostakin tuolin ja kiipeämään itse hakemaan kirjan. Tumma tyttö oli juuri avaamaisillaan suunsa moittiakseen toista ja ilmaistakseen mielipiteensä siitä, miten julmaa oli olla auttamatta sellaisessa tilanteessa. Sitten, kaikeksi onneksi, poika kurottuikin ottamaan kirjan. Nala katseli ehkä jopa hiukan kateellisena, kun poika nappasi kirjan hyllystä ilman minkäänlaista ponnistelua tai turhaa kurottelua. Miksei hänkin voinut olla pitkä? Okei, olihan lyhyydessäkin hyvät puolensa. Eikä hän sitä paitsi niin äärettömän lyhytkään ollut, keskipitkä oikeastaan.
"Kiitos oikein paljon," Nala sanoi hymyssä suin otettuaan kirjan vastaan. "En olisi itse kyllä tätä saanut muuten kuin tuolin avulla."

Vilkaistuaan kirjaa, neiti Winston sai huomata, ettei se näyttänyt lainkaan houkuttelevalta teokselta. Kannessakin keikisteli se typerä peruukkipää, joka oletettavasti oli itse Newton. Olisi nyt ollut edes joku komea mies, niin kuin hänen seurassaan edelleen seisoskeleva nuori mies. Silloin kirjaa olisi ehkä jaksanut lukea. No, kai hän jotain saisi aikaiseksi. Nörteillä hän ei uskaltanut tehdä mitään, mikä päätyi Hamshiren luettavaksi. Se nainen oli niin rasittava, että huomaisi heti, jos tehtävä ei olisi itse tehty. Hänen aivoillaan mitään huippujuttua ei totisesti syntyisi ja sen opettajakin kyllä tiesi. Hän oli nimittäin kerran erehtynyt teettämään yhden tehtävän eräällä älyköllä, eikä Harakka ollut mennyt lankaan silloinkaan.

Kun poika ehdotti, tai no, ei se ihan ehdotukselta kuulostanut, biologian kirjan etsimistä, Nalan oli pakko vilkaista tuota kysyvä ilme kasvoillaan. Kuvitteliko poika äskeisen etsintäoperaation perusteella, että hänellä oli parempi suuntavaisto biologian kirjojen suhteen. Ilmeisesti kuvitteli.
"Ei mulla ole kyllä mitään hajua biologian kirjoista," Nalan oli myönnettävä. "Mutta ei kai ne kovin kaukana voi olla näistä? Varmaan täällä suunnassa sitten on näitä koulukirjoja enemmänkin, kun ei niitä sielläkään ollut mistä tultiin tänne. Mutta kai mun on sitten autettava."
Milloin hänestä oikein oli niin ystävällinen tullut, että suostui mukisematta auttamaan jotain, josta ei tiennyt tuon taivaallista? Kiltteyspuuskalla saattoi tietenkin olla jotain tekemistä toisen ulkonäön ja miellyttävän äänen kanssa, mutta eihän sellaista voitu myöntää edes itselleen.

"Ehkä sitten täytyy kokeilla tuolta jostain muusta hyllyrivistöstä. Ei niitä kai tässä ole?" Nala ehdotti silmäiltyään ensin hetken aikaa kirjojen selkämyksiä. Ei sillä hyllyllä tosiaan ollut kuin jotain fysiikkaan ja muuhun tylsään liittyviä teoksia. Koska mitään luontoon viittaavaa ei näkynyt, Nala lähti edellä kohti seuraavaa hyllyriviä toivoen, että pojan tarvitsema kirja löytyisi sieltä. Kaiketi poika tajusi seurata perässä ilman, että piti käskeä tuota tekemään niin.
Kaikeksi onneksi hän oli päätynyt sellaisen hyllyn luokse, joka ei ollut enää mitään kemiaa tai fysiikkaa täynnä oleva paikka. Nyt kirjojen nimet viittasivat jo melkein biologiaan. Maantietoon oikeastaan, mutta saattoivat ne olla ihan vain matkailukirjojakin. Maiden nimiä niissä ainakin näkyi. Eivätkö maantieto ja biologia olleet melko samanlaisia?
"Kai se kirja on jossain täällä..." Nala mumisi. Hän silmäili kirjojen nimiä tajuten vihdoin, ettei hänellä edes ollut mitään tietoa kirjan nimestä, eikä liioin sen kirjoittajastakaan. Kevyt puna kohosi tytön poskille, mutta sitä tuskin kukaan huomasi. "Niin mikä se kirja oli minkä tarvitset?" hän sitten kysyi, yrittäen uulostaa mahdollisimman fiksulta.

Toisin kuin itse nuori herra oli ajatellut, ei tyttö sanojensa mukaan tiennyt mitään biologian kirjoista. Millaista koulunkäyntiä se tämmöinen oli? Xavierin suusta miltei karkasi 'no mitäs sinä sitten tiedät', mutta ehti tukahduttaa sanansa ennen kuin avasi suunsa. Sen sijaan hän tyytyi hampaidensa kiristelyyn, joka ehkä hieman helpotti hänen turhautunutta oloaan. Kannatti kuitenkin yrittää. Olihan hänellä koko päivä aikaa viettää kirjastossa vaikka mieli oli jo kotona. Hänen kirjastokokemuksillaan ei kyllä paljoa kehuskeltu, joten etsinnässä yksin saattaisi vierähtää tovi jos toinenkin. Xavier oli kuitenkin jälleen tullut ajatuksissaan virhepäätelmään ja hänen yllätyksekseen neiti suostuikin auttamaan häntä. Xavierin kasvoille ilmaantui vino hymy, tähän ei siis tuhraantuisikaan koko päivää jos ei ottanut huomioon sitä, että asialla oli kaksi ihmistä jotka eivät tienneet mitään biologian kirjojen olinpaikasta. Ei siinä, mielellään hän voisikin kuluttaa aikaansa kauniin tytön seurassa, vaikka se aika sitten olisikin pelkkää kirjojen etsimistä. Tämä kirjastokäynti oli tosissaan poikinutkin jotain - ehkäpä Xavier tulisi tänne toistekin?

- Joo, täältä niitä on varmaan turha etsiä, poika sanoi vielä silmäten hyllystöä hetken kuin varmistaakseen, että täällä myöskin oli vain fysiikan ja kemian kirjoja. Silmiin osui vain kaikenlaista vähemmän kiinnostavaa ja hän oli jo valmis vaihtamaan hyllyä, kun nimet muuttuivat toinen toistaan hankalimmiksi. Vaikka fysiikasta sattuikin pitämään, jotkut aiheet olivat pelkkää puuta ja heinää Xavierille. Jälleen, yllätyksekseen, hän huomasi tytön jo siirtyvän pois tältä hyllyväliltä ja lähti itse seuraamaan toista toivoen mielessään, että olisivat menossa edes oikeaan suuntaan. Nopeasti hän kuitenkin tänäkin lyhyenä välimatkana uppoutui omiin ajatuksiinsa; mitkä sääret! Xavier oli vähintäänkin mielissään tästä näkymästä. Ympäristöstä tulevat äänet menivät nopeasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hän vain kuuliaisena seurasi perässä kunnes hänet herätti tytön sanat. Niiden jälkeen hän itsekin katsoi taas kirjoja, jotka olivat jo vähän lähempänä biologiaa. Maantietoa, miten tylsää. Yksikään kirja ei kertonut biologiasta, mutta lähemmällä tarkastelulla varmasti jostain nekin ponnahtaisivat esiin.

Kirjan nimeä kysyttäessä vilkaisi Xavier hieman epäröivästi tyttöön. Tosiaan, kirjan nimi. Mikähän se nyt olikaan? Poika kun ei ollut minkäänlaista monistetta ottanut mukaansa vaan tunnollisesti oli painanut nimen päähänsä - pikaisella kaivelulla se ei kuitenkaan muistunut mieleensä.
- Tuota, en kyllä nyt muista, Xavier naurahti ja työnsi taas kädet taskuihinsa ja astui muutaman askeleen hyllystä poispäin nähdäkseen kerralla enemmän kirjojen nimiä. Samalla hän pohti kirjan nimeä tai edes sen kirjoittajaa, jotka eivät millään tahtoneet tulla mieleen.
- Riittää varmaan kunhan se on suurinpiirtein aiheesta kertova. Se oli jotain solubiologiaa, hän mutisi huuliensa välistä ja katseli kirjoja, edelleenkin hän näki vain maantieteeseen liittyviä opuksia eikä juurikaan biologiaa. Jospa ne olivat vielä yhden hyllyn tuonnempana? Onneksi hän edes tiesi mistä aiheesta esitelmä piti tehdä, hankaluuksia teossa kuitenkin aiheutti se ettei Xavier tajunnut hölkäsenpöläystäkään koko solutouhusta.
- Jospa biologian kirjat on seuraavassa hyllyssä? Hän esitti kysymyksenä ja loi tyttöön ilmeen, joka ei kertonut lainkaan huolestuneisuudesta koulutehtävää kohtaan. Kuin häntä kiinnostaisi ollenkaan, mutta pakko mikä pakko. Xavier siirtyi itse hyllyn toiselle puolelle. Ensimmäinen nimi mikä hänen silmiinsä osui, oli ihmisen biologia ja samassa Xavierin ilme kirkastui hieman.
- Täältä varmasti löytyy, jos solubiologiasta kertovaa kirjaa on edes olemassa, hän sanoi jo kuuluvammalla äänellä ja antoi silmiensä kiertää kirjojen selkämyksissä, etsien katseellaan kirjoja jossa yhdessäkin mainittaisiin sana solu.

Nailah katsoi aidon yllättyneenä poikaa. Eikö tuo edes muistanut mitä kirjaa piti etsiä? Mitä järkeä sitten oli koko etsintäoperaatiossa? Nyt Nala alkoi epäillä, oliko poika lainkaan häntä fiksumpi tapaus, kun oli kerran ihan kujalla tarvitsemastaan kirjasta. Kerrankin hän sai tuntea itsensä melkein älykkääksi, jos vain jätti ajattelematta sitä kaikkea hölmöyttä, mitä hän oli äskeisillä kirjanetsintä taidoillaan osoittanut.
No, joka tapauksessa oli melko suloista, kun toinen ei ollut mikään yliviisas. Tai eihän se tietenkään voinut suloista olla, kun kyseessä oli joku epämääräinen tyyppi, näin Nala ainakin kovasti vakuutteli itselleen.

"No, jos se riittää, niin kai täältä sitten jotakin löytyy..." tyttö mumisi ja totesi, että oli ihan pakko vilkaista johonkin muualle kuin poikaan. Kauaa hän ei kuitenkaan pystynyt tuijottelemaan hyllyriviä, jossa ei ollut mitään solubiologiaan viittaavaa. Olihan se varmastikin typerää tuijotella turhaan jotain kirjoja?
Niinpä Nala käänsi jälleen katseensa toiseen, mutta vasta kun tuo oli ensin sanonut jotain seuraavasta hyllyrivistä. Ja mikä tuokin ilme oli olevinaan? Miksi piti etsiä kirjaa, jos ei homma edes kiinnostanut. Olipa toinen kyllä raivostuttava. No, toisaalta poika näytti kyllä siltä, että tuo aikoi kuitenkin tehtävän tehdä ja kiusata siten itseään. Niin ajatellessaan poika oli harvinaisen oikeassa, koulutehtävät olivat pelkkää kiusaa ja pakkopullaa, ainakin useimmiten.

Nailah siirtyi toisen perässä seuraavien hyllyjen väliin ja huomasi toisen ilmeestä, että nyt alettiin olla jo todella lähellä oikeata paikkaa.
"Toivottavasti," tyttö puuskahti ja ryhtyi hänkin etsimään kirjaaa, joka kertoisi solubiologiasta. Valitettavasti kaikki mitä hänen silmiinsä osui, kertoi pelkästään ihmisvartalon toiminnasta. Se olikin ehkä ainoa biologian alue, joka jaksoi jossain mielessä kiinnostaa.
"Ootko ihan varma että sen pitää olla solubiologiaa?" Eikä mitään tällaista?" hän tiedusteli vetäistessään näytille yhden monista ihmistä käsittelevistä teoksista ihan vitsin vuoksi. Kirjojen etsiminen alkoi jo tuntua tylsältä, joten pakko oli jotain piristystä koittaa keksiä, kun kerran oli jo luvattu auttaa.
"Eihän täällä muuta näy kun tällaista. Ja eikö tää olisi paljon kiinnostavampaakin?"

Xavier kyllä osoitti tietämättömyydellään tällä kertaa varsin hyvin oman kiinnostuksensa koulua tai ainakin tiettyjä aineita kohtaan. Fysiikasta hän jaksoi vielä kiinnostua autoilun vuoksi, matematiikka oli nyt aina ollut jotenkin itsestäänselvää nuorelle miehelle, eikä laskujen laskeminen koskaan ollut tuottanut erityisiä ongelmia. Olihan hän toki hidas ja kun ei kiinnostanut, se myös piti näyttää. Mutta että biologia, hän olisi ihan hyvin voinut jättää tämänkin homman tekemättä. Fysiikan kirjaa oli ollut paljon hauskempi etsiä, mutta mielenkiinto kirjaintoilua kohtaan alko olla jo lopussaan. Jos se koskaan oli edes huippuunsa kivunnut Xavierin mielessä. Tällä hetkellä hän näytti jopa kiinnostuneelta, syynätessään nimiä tarkasti lävitse - onneksi hän oli hyvä vain näyttämään kiinnostuneelta, sillä pään sisällä pyöri kaikenlaista muuta kuin kirjoihin liittyvää tavaraa.

Myös tytön siirtyessä samaisten hyllyjen väliin, katsahti Xavier tätä pitkään ja suoristi selkänsä hankalasta, hieman kyyristyneestä asennosta. Kaikki tämä vaiva tuntui niin kovin turhauttavalta, mutta onneksi hän ei ollut yksin. Xavier olisi varmasti muuten alentunut kysymään apua kirjastonhoitajalta. Joka tapauksessa, tämäkään hyllyväli ei tainnut onnistaa, tai sitten solubiologiasta oli tehty niin vähän kirjoja ettei niitä edes tästä biologia kirjojen sekamelskasta huomannut. Tai joku onnekas oli vienyt jo ne kirjat. Siinä tapauksessa opettaja varmasti pakottaisi nuorukaisen ostamaan jonkun kirjan tai tekisi jotain muuta kauheaa, mistä Xavy voisi vain haaveilla.
Tytön vetäessä lukuisten kirjojen välistä teoksen, joka käsitteli ihmisen biologiaa, naurahti Xavier hieman ja nojautui toisella kädellään vasten kirjahyllyä.
- Ei kai ihmisvartalon tutustumiseen kirjaa tarvitse? Käyhän se helpomminkin, poika totesi tyypillinen virne kasvoillaan ja kohautti hieman molempia kulmakarvojaan. Ei Xavier missään tapauksessa kuluttaisi tutkimustaan ihmisestä (tai naisista) kirjojen kautta, kaikkihan perustuivat kokemukseen.

Hetkeksi hän oli jopa unohtanut koko kirjan etsimisen, kun se alkoi tuntua niin pirun turhauttavalta ettei kertakaikkiaan kiinnostanut enää mitä Atkins voisikaan valittaa. Voisihan Xavier aina vedota pikkusisarustensa hoitamiseen ja aikaan, mitä näinä päivinä hänellä oli todella vähän. Harmi vain että naapurin avulias ja ystävällinen nainen oli turhankin innostunut ottamaan lapset hoitoonsa. Xavier huokaisi.
- En tainnut muuten kuulla nimeäsi? Nuorukainen totesi äänessään mukavan pieni pilke ja hetkeksi harhautuneen katseensa hän laski takaisin tyttöön.

Vaikka Nala hyvin usein olikin typerä, niin häneltä ei mitenkään voinut jäädä tajuamatta, mitä toinen oikein tarkoitti puhuessaan oppikirjaa helpommasta tavasta tutustua ihmisvartaloon. Poika oli ihan oikeassa, se oli paljon helpompaa, ainakin jos ei halunnut perehtyä kaikkiin sisälmyksiin ja muihin epäkiinnostaviin pikkutekijöihin. Mitä ihmettä kukaan edes teki sillä kaikella tiedolla, jota heidän päähänsä yritettiin takoa? Kaiketi se oli yleissivistävää, mutta ei siitä todellista hyötyä ollut. Parin kuukauden jälkeen asiat kuitenkin unohtuisivat, luultavasti nopeamminkin, jos ei jaksanut kunnolla niihin paneutua.
"No, ei siihen mun mielestä kirjoja tarvitse. Niistähän menee vain aivot solmuun. Sitä paitsi, ilman kirjoja se tutustuminen on yleensä paljon mukavampaa." Nailah hymyili varsin tietäväinen ilme kasvoillaan. Todellakin, vartaloihin tutustui paljon mieluummin ihan muissa merkeissä. Varsinkin niihin vartaloihin, jotka kuuluivat komeille miehille.

Hetken kirjaa ihan vain huvin vuoksi vilkuiltuaan tyttö laittoi sen takaisin paikalleen. Ei häntä kiinnostanut katsella sitä pidempään. Siellä oli vain kamalia kuvia jostain suolista ja verenkierrosta. Tai jostakin sellaisista sisäkaluista kuitenkin. Ilmeisesti kaikki kiinnostavimmat kuvat olivat jääneet niille sivuille, joita hän ei ollut onnistunut avaamaan.
Poikaan tutustuminen sopi Nalalle paljon paremmin kuin kirjan etsiminen. Se, että kyseessä oli joku, joka kuului ties mihin klikkiin, oli tottakai huono juttu, mutta tuskinpa kukaan juorukello häntä kirjastosta löytäisi. Hänen mielestään oli kyllä ihan sallittua keksiä itselleen jotain viihdykettä, jos sattui olemaan niin puisevassa ja vastenmielisessä paikassa kuin koulun kirjasto.

"Et tainnut kuulla," Nala vastasi ja asettui nojaamaan kirjahyllyä vasten. "Koska en sanonut sitä. Jos nyt sen kuitenkin haluat tietää, niin olen Nailah. Tai no, Nalaksi mua useimmiten kutsutaan. Kuka sä sitten mahdat olla?"
Nala olisi tietenkin halunnut heti selvittää pojasta kaiken muunkin oleellisen: iän, luokan ja oliko tämä mahdollisesti joku rikaspentu, josta hän ei ollut koskaan kuullut mitään. Sellaista tyttö tietenkin toivoi salaa, vaikka arveli toivovansa ihan turhaan.
"Ja mä olen toisella luokalla. Cheerleader," hän paljasti, ihan vain siinä toivossa, että poika tekisi samoin.
"Joko päätit luovuttaa sen kirjan suhteen?" Nala kysyi ja kohdisti kysyvän katseen poikaan. Häntä ei ainakaan haitannut, vaikka poika päättäisi luovuttaa. Toisaalta, jos he jatkaisivat kirjan etsintää, hän saisi hyvän tekosyyn jäädä vielä hetkeksi pojan seuraan, vaikka oli todella typerää tehdä niin.

Xavier silmäili terävästi tytön pitelemää kirjaa. Kirjan aihe ei juurikaan herättänyt ajatuksia nuorukaisen päässä, ei positiiviseen tai negatiiviseen. Hän voisi tutustua ihmisten sisuskaluihin myös elokuvien kautta, mitä hän oikeastaan harrasti paljonkin nykypäivinä. Kotona oli tylsää, kun seurana oli tasan kaksi sisarusta ja joskus ani harvoin myös isä. Kun tyttö laittoi kirjan takaisin hyllyyn, myös Xavierin katse irrottautui siitä ja kohosi hieman ylöspäin, josta tavoitti itse neidon kasvot. Nuori herra mutristi hieman huuliaan ja kohautti kulmakarvojaan; toisen sanoille hän naurahti lämpimähkösti ja joutui huviksensa toteamaan, että ainakin toinen oli oikeassa. Ja täysin samaa mieltä kuin Xavierkin.

Kirjan etsiminen tuntui toivottomalta ja häneltä alkoi tosissaan mennä jo mielenkiinto, jos sitä edes koskaan oli ollutkaan. Jos hän olisi yksin joutunut kirjaa alunperinkin etsimään, olisi Xavier luovuttanut heti - ainakin tytön ilmestyminen oli tuonut siihen jotain puhtia ja melkein saanutkin Xavierin tekemään koulutyönsä loppuun. Nytkin huomio keskittyi enemmän tähän Nalaksi esittäytyneeseen cheerleaderiin, joka onnistui sanoillaan tekemään vaikutuksen poikaan. Cheerleaderiksi tai vastaavaksi hän oli tyttöä osannut jo aavistellakin, vaikkei tietenkään voinut olla varma - tässä koulussa kai kaikki oli mahdollista.
- Xavier, kolmannella luokalla, klikitetään pahiksiin, hän esitteli itsensä ja kertoi klikkinsä hieman pitkin hampain, sen kertominen kuulosti todellakin eriltä kuin hyvänä esimerkkinä cheerleader. Xavier puri hieman huultaan siinä seisoskellessaan ja pohtiessaan, mitähän tytön pään sisällä oikein liikkui. Hän itse tiesi varsin hyvin, ettei tällaista hengaamista jotkut katsoneet kovin hyvällä. Tosin hän oli varsin huomaamaton koulun käytävillä ja pystyi jo kuvittelemaan muiden sanat "Kuka Xavier?", ja sitten se unohdettaisiin. Ei se kyllä haitannut, sillä Xavier ei pitänyt sellaisesta huomiosta.

- Jaa'a, enpä mä sitä kirjaa taida tän päivän aikana löytää, eikä se mua haittaakaan. Voisihan aina kysyä neuvoa siltä kirjastonhoitajalta, mutta mä ihan tosissani pelkään sitä naista, Xavier totesi sellainen katse silmissä, että oikeasti myös kertoi totuuden. Ja Xavierhan ei tunnetusti pelännyt mitään, pientä poikkeusta lukuunottamatta. Osastosta päätellen hänen etsimänsä kirja ei ollut kaukana, mutta kirjarivistöjen vahtaaminen vain masensi häntä ja ajatus päälle painavasta tehtävästä latisti häntä vielä enemmän.
- Kai mä vaan luovutan. Ei kai mun elämä siitä tehtävästä riipu, hän naurahti hieman tuskalliseen sävyyn. Ei vai riippunut!?

Pojan nimi, Xavier, ei ollut Nalalle ennestään tuttu. Hän ei muistanut mitään juoruja kenestäkään Xavierista, joten kyseessä tuskin oli kukaan urheilija. Pojan klikki kuitenkin selvisi tuota pikaa, eikä neidin tarvinnut sitä enää arvuutella. Nyt hän ennemminkin katui sitä, että oli saanut omalla esimerkillään toisen kertomaan olevansa pahis. Siis pahis. Jos ulkonäköä ajateltiin, niin Xavier oli ihan väärässä klikissä. Jos tuon olisi pukenut esimerkiksi kunnon mustaan pukuun, olisi helposti voinut luulla, että mies oli joku rikas ja suosittu tyyppi.

"Ai." Muuta Nala ei osannut sanoa, sillä hänen päässään liikkui sillä hetkellä hyvin paljon ajatuksia. Hän pohti, mitä kaikkea siitä saattaisi seurata, jos joku saisi kuulla hänen viettäneen aikaa jonkun pahiksen kanssa. Sellainen ei tosiaan tekisi hyvää hänen maineelleen. Nala ei kuitenkaan juossut karkuun. Hän olisi ihan hyvin voinut vain keksiä jonkun laimean tekosyyn ja häipyä kauas pois. Xavier oli pahis, hän cheerleader ja sillä selvä. Heidän ei pitänyt olla missään tekemisissä keskenään. Ainoastaan Xavierin kiusaaminen olisi ollut sallittua. Ehkäpä hän siis harrastaisi sitä? Ihan vain siltä varalta, että joku sattuisi paikalle? Nalan mielessä alkoi jo kehkeytyä suunnitelmanpoikanen, mutta sitä täytyi vielä hioa. Kokeilla hän ainakin voisi vaikka heti.

"No kieltämättä se on todella pelottava tyyppi," Nala myönsi. Kirjastonhoitaja oli liian tarkka valtakunnastaan ja ihan liian tiukkapipoinen. Sellaiset ihmiset olivat rasittavia. Olikohan rouva Sternin mies yhtä pelottava kuin vaimonsa? Vai olikohan Stern oikeasti edes mikään rouva?
"Ei kannata luovuttaa," cheertyttö tokaisi. "Ei se kirja varmaan kovin kaukana ole. Mä voin kyllä auttaa sua etsimään sen."
Nailah oli taikonut kasvoilleen flirttailevan ilmeen. Se oli tietenkin osa hänen hurjaa suunnitelmaansa saada Xavier ihastumaan häneen. Niinhän kai väärien klikkien miehille sai tehdä? Piti hurmata nämä ja sitten käyttää hyödyksi kun tuli tarvetta. Ei siitä mitään haittaa kai olisi?
"Ehkä voisi kurkata tonne seuraavaan riviin," Nala sanoi ja lähti kävelemään osoittamaansa suuntaan kävellen niin viehkeästi kuin osasi.