The X-effect

// rike ja akemi! lucan kamppeet.

Lucas seisoskeli erään San Diegon keskustan kahvilan edessä kädet syvälle taskuihin painettuna. Paikka oli kohtuullisen suuri, enemmänkin ehkä sellainen pieni ruokapaikka kuin pelkkä kahvila, mutta kyltissä luki edelleen café, eikä sitä ravintolaksikaan voinut oikein kutsua. Kello oli melkein iltaseitsemän lauantai-iltana, joten porukkaa oli kohtuullisen paljon liikkeellä, yllättävänkin paljon Lucaksen mielestä, ja poika mietti jo, mahtuisivatkohan he edes Sarahin kanssa minnekään pöytään istumaan.

Reilu kuukausi sitten Lucas oli vielä maannut sairaalan sängyssä taju kankaalla ja hyvin pian sen jälkeen maannut aikansa sängyssä, ihan vain sen takia, että häntä ei huvittanut nousta. Silloin nuorukainen oli seurustellut vielä Akemi Rayworthin kanssa, mutta tyttö oli sen kallio-onnettomuuden jälkeen jättänyt hänet, eikä tuosta sen jälkeen ollut kuulunut mitään. Romero oli omien muistikuviensa mukaan yrittänyt kahdesti soittaa Akemille sairaalassa olonsa aikana, mutta kun tyttö ei ollut vastannut kummallakaan kerralla eikä vaivautunut soittamaan takaisin, oli Lucas luovuttanut ja jonkin ajan kuluttua hyväksynyt sen tosiseikan, ettei toinen todellakaan enää halunnut olla hänen kanssaan.
Poika oli vatvonut sitä yöt ja päivät, kun sairaalassa ei liiemmin muuta tekemistä ollut, hän oli pyöritellyt asiaa kyllästymiseen asti, ollut vuoroin soittamassa Akemille, vuoroin kirjoittanut toinen toistaan pidempiä tekstiviestejä, joissa hän kertoi rakastavansa tyttöä, pyysi tuota unohtamaan koko jutun tai haukkui aasialaisen lyttyyn kaikin mahdollisin sanakääntein, kaikkia vuoron perään. Mutta loppujen lopuksi kertaakaan Lucas ei painanut ’lähetä’.

Lucas oli hämmentynyt siitä, että kun Akemi loisti poissaolollaan, Sarah vieraili sairaalassa melkein useammin kuin hänen oma äitinsä. He saattoivat puhuneet monta tuntiakin putkeen, ja Lucas tunsi tytön kanssa olonsa rennoksi, siinä missä hän tavallisesti istui kireällä kuin viulunkieli ja sai aikaiseksi vain sarkastisen naurahduksen, kun joku yritti piristää häntä. Sarah sai hänestä irti oikean hymyn.

Sinä iltana, kun skeittari oli päässyt sairaalasta pois ja päässyt kotiinsa, ovikelloa oli pimpotettu, ja Lucaksen yllätykseksi sen takana oli seisonut Sarah. Tyttö oli kertonut tunteensa hänelle, että oli pitänyt pojasta jo pidemmän aikaa, ja nyt Lucas ensimmäisen kerran huomasi vihreistä silmistä kuvastuvan ihastuksen. Hän ei ollut koskaan aiemmin huomannut sitä, eikä hän ollut ajatellut Sarahia koskaan sillä tavalla, mutta yhtäkkiä Romero oli huomannut, että labraparista oli tullut muutakin kuin pelkkä labrapari ja hyvä kaveri.
Pikkuhiljaa Lucas oli ikään kuin unohtanut Akemin – poissa silmistä, poissa mielestä, niinhän se meni, ja Romero oli melko menestyksekkäästi vältellyt tyttöä kaikin mahdollisin keinoin, niin koulussa kuin muuallakin, eikä hän ollutkaan päätynyt reilun kuukauden aikana toisen kanssa vastakkain kahden kesken. Muutaman kerran Lucas oli nähnyt toisen vilaukselta, mutta silloinkin Lucas oli pitänyt itsensä niin kiireisenä muiden kanssa, ettei ollut ehtinyt suoda Akemille ajatustakaan. Yhtälailla tyttökään ei ollut pyrkinyt hänen puheilleen, joten välit olivat jääneet sellaisiksi, mihin ne nyt viime tapaamisella olivat päättyneet.

Nyt poika odotteli Sarahia saapuvaksi – he olivat sopineet tapaamisesta muutamaa päivää aikaisemmin. He eivät seurustelleet mutta eivät olleet kavereitakaan, ja totta puhuen Romerolla ei ollut aavistustakaan siitä, mitkä heidän välinsä loppujen lopuksi olivat. Yleisesti he olivat sopineet, että tapailivat ja katsoisivat sitten, mihin tämä johtaisi, ja se sopi molemmille osapuolille paremmin kuin hyvin. Sarah odotti ehkä enemmän, Lucas ainakin arveli niin, mutta espanjalaispoika kaipasi pidemmän hetken tapauksen sulatteluun.

"Moi Lucas."
Tervehdys sai Lucaksen säpsähtämään omista ajatuksistaan ja katse nykäistiin kengän kärjistä ylös. Poika kohtasi Sarahin vaalean, laineille kääntyvän hiuspehkon ja hymyilevät kasvot, ja nuorukainen hymyili itsekin.
"Moro", jätkä vastasi tervehdykseen ja kaappasi tytön lämpimään halaukseen, tuntien toisen huulet ohimennen poskellaan.
"Mennäänkö?"

Kahvilassa oli kuin olikin pöytiä vapaana, ja kaksikko istuutui ikkunan vieressä olevaan pöytään. Lucas oikaisi harmaan kauluspaidan kaulusta ja pyyhkäisi huolimattomasti pystyyn sutaistuja hiuksiaan, virnistäen lyhyesti pöydän toisella puolella istuvalle Sarahille, joka oli nätti vaaleissa hiuksissaan, vaaleassa kukkatopissa, mustissa farkuissa ja 1/4 osa hihaisessa farkkutakissa. Tarjoilijalta tilattiin kaksi kahvia ja paniini, jota he jäivät odottelemaan vaihtaen parin viime päivän kuulumisia.

Aksun luukki

"Sori, mä en tarkoittanut mitään, mitä sanoin silloin sairaalassa."
"Mä en pysty olemaan erossa susta enää päivääkään.."
"Annatko mulle anteeks..?"
"Mä olin niin fucked up silloin sairaalassa, enkä tarkoittanut mitään, mitä sanoin. Annatko anteeks..?"
"Miks sä oot joka vitun sekunti mun mielessä.."
"Hei, mä oikeesti pidän susta ihan liikaa ja"

Mustanruskeat silmät selailivat lähtevien viestien luonnoksia lasittuneesti. Viimeisin viesti oli jäänyt kesken, mutta silti tyttö oli sen mennyt tallentamaan. Nuoren miehen ääni kantautui vaimeana ja kaukaisena hänen korviinsa, eikä tyttö kuunnellut sanankaan verran, mitä nuori mies hänen seurassaan oikein puhui.
Ei tyttöä kiinnostanut.

Akemi Rayworth kiinnitti kuitenkin välillä huomionsa vieressä kävelevään Davideen, jonka tyttö oli pyytänyt ulos. Kyllä, Akemi oli itse mennyt ehdottamaan Davidelle tapaamista ja toinen oli vasten tytön odotuksia suostunut. Vasta silloin, kun Daviden myöntävä vastaus oli saapunut tekstiviestinä tytön puhelimeen, oli aasialaistyttö alkanut ihmetellä käytöstään. Miksi hän oli tahtonut ylipäätään tavata Daviden? Eihän Akemi ennenkään ollut tahtonut hengata kahdestaan kenenkään miespuolisen kanssa sillä tarkoituksella, että saisi huomiota ja läheisyyttä?
Viimeisimmän lauseen Akemi perui hetimmiten mielestään, mutta tiedätte varmaankin, mitä tyttö tarkoitti. Hän ei uskonut, että hänestä olisi pyytämään ketään ulos sillä tarkoituksella, että saisi osakseen huomiota että läheisyyttä.
Varsinkaan Lucas episodin jälkeen.

Lucas... Voi Lucas Lucas... Siinä oli tapaus, jonka Akemi tahtoi unohtaa, muttei saanut toista sitten mitenkään pois mielestään. Vitun vitut! Ei Akemi ollut tunteellinen, saatika haikaillut kenenkään perään! Hän oli vapaa, hänen ei tarvinnut enää miettiä Lucaksen tarpeita tai ylipäänsä miettiä Lucasta. Ja vahvistaakseen tekevänsä oikein hän oli päättänyt pyytää Daviden ulos. Niin, näin se olikin mennyt.
Ja tässä sitä nyt oltiin. Kävelemässä Daviden kanssa yhdessä jonnekin paikkaan, jonne Davide halusi Akemin aivan välttämättä viedä. Mutta miksi juuri Davide, miksei kukaan muu? Aivan kuin Akemi tahtoisi alitajuntaisesti iskeä erään ihmisen arkaan paikkaan.
Davide ja Lucas olivat läheisiä.
Akemikin yritti parhaansa mukaan vältellä Lucasta, mutta välillä nuorukainen suorastaan pomppasi hänen silmiinsä. Eikä Lucas ollut koskaan ollut yksin, vaan sen sairaalassa vierailleen Sarah mikälieolikaan tytön kanssa. Mutta miksi Akemi oli joka kerta tuntenut aina sen karmaisevan piston sydämessään, kun hän oli nähnyt Lucaksen toisen tytön kanssa? Akemihan oli ehdottanut Lucakselle Sarahin olevan tyttöystävämateriaalia...
Mikä Akemia oikein vaivasi? Mikä vittu häntä oikein vaivasi! Miksei Lucas vain lähtenyt pois hänen päästään!

"--tat poissaolevalta. Hei?"
"Mmhäh?" Akemi päästi ähkäisyn suustaan, kun oli tuntenut tuuppauksen olkapäässään. Davide katseli Akemia kummastuneena ja tyttö päätyi pudistelemaan päätään. Kännykkä livautettiin taskuun. Pois silmistä ja pois mielestä.
"Minne me ollaa menos?" Akemi kysyi sitten yrittäen keventää painavaa tunnelmaa. Davide hymyili poikamaisesti ja osoitti lähellä olevaa kahvilaa.
"Tuonne. Sieltä saa San Diegon parhaimmat bagelit", Davide vastasi innostuneesti ja Akemi yritti hymyillä. Mutta epäonnistui sitten siinäkin.
Ei hän ollut oma itsensä Daviden seurassa. Akemi tunsi itsensä tuntemattomaksi Daviden seurassa.
He kävelivät kahvilan ikkunan vierestä, eikä Akemi ainakaan tajunnut kiinnittää mitään huomiota kahvilan ikkunaan toisin kuin Davide.
"Aaaa, siellä onkin tuttuja", Davide henkäisi varsin riemuissaan ja Akemi kurtisti hitusen kulmiaan. Tuskinpa siellä oli ketään hänen tuttujaan. Toivottavasti Davide vain keskittyisi puhumaan tuttunsa kanssa, niin Akemi voisi jäädä hienosti taka-alalle.

He astuivat yhdessä kahvilaan ja Daviden katse kiinnittyi suoraan päätä ikkunapöydässä istuvaan kaksikkoon.
"Lucas! Mitäs jätkä!"
Ja se hetki oli kuin maailmanloppu Akemille.

Lucas nauroi Sarahin mukana, kun tyttö kertoi eilispäivän tapahtumista, siitä, miten oli kirjastossa huutanut tuntemattomalla pojalle jotakin epämääräistä luultuaan tuota Lucakseksi. Poika pörrötti tummanruskeita hiuksiaan ja hymyili tarjoilijalle, joka laski kahvikupit pöydän pinnalle, samoin kuin puolitetun paniinin. Kevyt ruoan tuoksu leijaili skeittarin nenään ja tuo tunsi mahansa murahtavan – syöminen oli tänään päässyt ikään kuin unohtumaa, kun vanhemmat olivat ikään kuin työmatkalla, eikä kukaan laittanut Romeroilla ruokaa, jokainen söi sitä mitä itse halusi. Lucas ei ollut muistanut syödä yhtään mitään.

"... hävetti aivan sairaasti, mieti nyt, huutelen vaan jollekin randomille!" Sarah selitti aavistus häpeää naurun soinnissa. Lucasta toisen nolostuksesta punastuneet posket huvittivat entisestään.
"No älä nyt, tolleen sattuu kaikille", poika nauroi kohottaessaan höyryävän kahvikupin huulilleen.
"Älä pahenna tätä enää, mun itsetunto sai muutenkin kolauksen..." vaaleahiuksinen tyttö parahti kasvojen sulaessa loppujen lopuksi hymyyn. Kevyellä ehostuksella korostetut silmät hymyilivät Lucakselle ja lämmin tunne läikähteli Sarahin rinnassa – vaikka he eivät varsinaisesti olleetkaan Lucaksen kanssa yhdessä (Sarah olisi kyllä halunnut sitä, mutta Lucas ei tuntenut olevansa valmis sellaiseen, eikä hän halunnut pakottaa poikaa mihinkään, vaan mieluummin antoi tilaa ja aikaa), tyttö piti tuosta todella paljon ja tunne tuntui kasvavan vain päivä päivältä.
Lucas ei ollut tietoinen siitä, että oli saanut Sarahin lähes umpirakastumaan itseensä – Lucaksen tunteet olivat kevyen ihastuksen tasolla, eivät sen suurempia. Verrattuna siihen, mitä Sarah tunsi, Lucaksen tunteet olivat varsin minimaalisissa mittakaavoissa.

"Äh, sun kannata sitä miettiä", Lucas ehti sanoa ja haukata palan omasta paniinin puolikkaastaan. Kun tervehdys kantautui hänen korviinsa, ruskeat silmät siirrettiin Sarahista haeskelemaan äänen lähdettä. Ensin ne törmäsivät Davideen, ja hymy häivähti katseessa, ennen kuin Lucas rekisteröi italialaisen vieressä seisovan aasialaispiirteisen tytön.

Lucas oli tukehtua paniiniinsa.

"Lucas? Ootko sä okei?" Sarah kysyi katsahtaen ensin hymyillen Davideen ja Akemiin (tytön hän muisti sairaalasta, joskaan toinen ei ollut koskaan esitellyt itseään...) ja käänsi sitten taas huolestuneet silmänsä Lucakseen, joka köhi yrittäen saada henkensä taas kulkemaan normaalisti. Otettuaan vielä päälle hörpyn kahvia, poika sai ruoan palan kurkustaan alas ja oli taas kykenevä puhumaan. Vedestä täyttyneitä silmiä skeittari pyyhkäisi ohimennen paidan hihaansa, ennen kuin kokosi kaikki rohkeuden rippeensä ja kohotti päänsä kohdatakseen Akemin.
"Joo, kunnossa ollaan, meni vaan... öh, ruokaa väärään kurkkuun", Lucas selitti nauraen pingottuneesti sanojensa päälle. Ruskeat silmät harhailivat Daviden kasvoihin ja skeittari sai väännettyä kasvoilleen virnistyksen, joka ei ollut aitoa nähnytkään. Silmät huusivat selvästi: joku, pelastakaa minut!
"Moro Davide", Lucas vastasi tervehdykseen, "Akemi", Lucas jatkoi ja vilkaisi tyttöä niin nopeasti, kuin pystyi kohteliaisuuden rajoissa tekemään.

Sarah räpytteli silmiään ja loi kysyvän katseen Lucakseen, joka hieraisi hermostuneena niskaansa. Tämä tilanne oli kaikin puolin nolo ja epämiellyttävä. Poika tunsi suurta halua sanoa, että heillä olikin tässä kiire ja poistua paikalta vähin äänin, koska Davide oli tyyppiä, joka saattoi jäädä pitkäksikin aikaa lörpöttelemään ajattelematta sitä, että muut ehkä saattoivat haluta olla esimerkiksi kaksin sen ihmisen kanssa, jonka mukana nyt ikinä olivatkaan. Se ei kuitenkaan tainnut olla tällä hetkellä mahdollisuus: Sarah saattaisi, ei, vaan ihmettelisi sitä, samoin Davide... Ja Akemi... No, Akemista Lucas ei osannut sanoa yhtään mitään. Mutta espanjalaispoika nosti päänsä pystyyn - ei hänen tarvitsisi täältä lähteä vain sen takia, että Akemi oli ilmaantunut paikalle... Daviden kanssa... Voi helvetti.

"Davide, Akemi, tässä on Sarah, Sarah – Davide ja Akemi", Lucas esitteli ja piti katseensa tarkasti Sarahissa ja Davidessa, välttäen Akemin katsomista kokonaan. Tätä hän ei ollut todellakaan odottanut – ihan rehellisesti ja totta puhuen, tämä oli varmaan pahinta, mitä saattoi tapahtua. Lucas ei edes pystynyt esittämään itselleen, ettei tämä vaikuttanut mitenkään mihinkään. Mitä helvettiä Akemi teki Daviden kanssa? Pieni mustasukkaisuuden pistos tuntui rinnassa, kun yhtäkkiä muistikuvat Rayworthien bileistä, Davidesta, Akemista ja poreammeesta tekivät paluun, samoin kuin suudelmat vessassa... Lucas toivoi voivansa vajota maan alle.
"Moi", Sarahin tervehdys Davidelle ja Akemille kaikui etäisenä Lucaksen päässä, kun skeittari yritti ryhdistäytyä. Ei tämä näin paha voinut olla. Olihan hänen pakko Akemi kohdata enemmin tai myöhemmin, miksei nyt?

"Nii, mitäs tässä, eipä ihmeempiä", Lucas vastasi ympäripyöreästi Daviden kysymykseen, "mites sul- siis, öh, teillä?"
Siltikin Lucas toivoi, että olisi voinut muutaman hetken verran vielä viivyttää tätä tapaamista. Poika yritti sulattaa Daviden ja Akemin paikalle ilmestymistä: hän ei enää ollut Akemin kanssa, tyttö sai helvetti hengata kenen kanssa halusi – miksi se silti vaikutti Lucakseen näin paljon? Vittu, hän oli Sarahin kanssa!

Kun Akemi ensimmäisen kerran kuukauteen katsoi Lucasta suoraan silmiin, tunsi tyttö olonsa heikoksi, huonovointiseksi, haavoittuvaksi, syylliseksi, helvetin kätyriksi, katkeraksi, kiukkuiseksi, pahoittelevaksi ja... Rakastuneeksi? Ei, ei ei ei. Jälkimmäinen ei pitänyt paikkansa, mutta ne kaikki sitä edeltävät adjektiivit kyllä. Akemin teki ihan oikeasti mieli oksentaa siihen paikkaan tai esittää pyörtynyttä, että hän pääsisi pois tilanteesta. Oliko hänen pakko kokea tämä? Siis oliko tämä kohtaaminen nyt ihan pakollista? Seriously?
Akemi oli niin kuollut....

Ja jälleen se ihme tapahtui - Aki ei saanut sanaakaan suustaan. Hänen suunsa kyllä liikkui ja sai aikaiseksi äänettömän tervehdyksen. Miksei hän vain saanut sanottua mitään? Kuin se johtuisi Lucaksen kanssa olevasta tytöstä, kuin tuo Sarah imisi kaiken sen energian ja voiman Akemista. Tämä tilanne ei ollut yhtään sopiva Akemille.
"Älä nyt hyvä mies tukehdu siihen paniiniis. En haluu kuulla sun joutuneen taas sairaalaan", Davide oli tullut taputtelemaan Lucasta selkään, mutta taputtelu oli pikemminkin vain irvailua kuin auttamista.
Davide kätteli Sarahin kanssa ja se herätti Akemin oudosta horrostilasta - pitäisikö skeittaritytönkin tervehtiä? No totta helvetissä pitäisi, muutenhan tämä menisi aivan naurettavaksi! Akemi, nyt ryhdistäydyt tai nolaat itsesi aivan totaalisesti. Lucas ei saisi vaikuttaa tällä tavoin tytön luonteeseen.

Moro", Akemi sai kun saikin ääntä suustaan ja läimäytti kättelemisen sijaan Sarahin kättä. "Mikä meininki?" sanottiin kuin tervehdykseksi ja tyttö vetäytyi hivenen taaemmas Sarahista.
Miksi kaikista hetkistä juuri nyt Akemista alkoi tuntua siltä, että hän oli tehnyt väärän valinnan, kun oli mennyt pistämään poikki Lucaksen kanssa? Miksi kaikista maailman hetkistä sen katumuksen piti juuri nyt tulla ryminällä rintakehään?
Ei. Akemi oli tehnyt oikean valinnan. Hän pysyi aina omien mielipiteidensä ja valintojensa takana. Näin heille olisi kuitenkin käynyt ennen tai myöhemmin. Lucas oli aivan liian heikko Akemin kumppaniksi.
... Oliko Akemi oikeasti mennyt haukkumaan Lucasta heikoksi? Kaikkeen tyttö sitten alentui, aivan kuin heidän eronsa olisi ollut Lucaksen vika.

"Mitäs tässä", Davide vastasi oikein hyväntuulisesti pilke silmäkulmassaan ja nappasi itselleen tuolin Lucaksen ja Sarahin pöydän vierelle. "Maailma hymyilee ja sitä rataa. Akemi pyys mua ulos ja tässä sitä sitten ollaan."
Daviden siinä puhuessa Akemi nappasi itselleenkin tuolin lähimmäisestä vapaasta pöydästä ja istuutui Daviden vierelle hieman taka-alalle aloilleen. "--mä oon niin onnekas. Mitäs teille?" Davide lopetti puheenvuoronsa ja katseli vuoron perään Lucasta ja Sarahia. "Kauniin tytön oot ainakin löytänyt."
Se oli taas kuin uusi isku Akemin sydämeen, mutta tyttö kesti sen hammasta purren. Hänen katseensa harhaili suurimmaksi osaksi kahvilan lattialla, mutta välillä se vain eksyi Sarahiin tätä vertailemaan ja Lucasta kaivaten.
Tällaista tulisi varmaan olemaan Helvetissä.

Akemi oli joutunut käymään tätä samaa ajatusta läpi mielessään monia kertoja, myöskin tällä hetkellä; hän oli jättänyt Lucaksen sen takia, koska ei halunnut toisen satuttavan itsensä tytön hullujen päähänpistojen takia. Eikö se ollutkin ollut ihan pätevä syy erota? Ja muutenkin Lucas oli aivan erilainen kuin Akemi, eivät he kaksi sopineet lainkaan yhteen (tyttö valehteli itselleen minkä kerkesi, mutta kaikki keinot olivat sallittuja..). Heidän tulevaisuutensa ei ollut lainkaan vakaalla pohjalla, vaikkei heillä juurikaan ikäviä konflikteja ollut ollut. Akin täytyisi löytää rinnalleen mies, joka kestäisi todellista Akemia ja pystyisi turvaamaan sekä omansa että Akemin elämän.
... Ja miksei tämä henkilö voinut olla Lucas? ÄRH!
"Mä käyn hakee meille ne bagelit", Davide totesi sitten ja Akemi tajusi, että miehenalku puhui hänelle. Hän ehti vain katsahtaa Davideen, kun toinen oli jo suikauttanut suukon tytön poskelle ja lähtenyt tiskille tekemään tilausta.
Niin, siis kuka oli antanut Davidelle luvan suukottaa? Ei tyttö ainakaan! Jotenkin vahingossa tyttö päätyi silloin vilkaisemaan Lucasta melko paniikissa, mutta onnistui melkeinpä hetimmiten peittämään sen ilmeen ja tuomaan tilalle vahvan ja ylpeän ilmeen.

Ensin Akemi ei näyttänyt saavan sanaa suustaan – tyttö näytti kuin kalalta kuivalla maalla aukoessaan suutaan, sen Lucas ehti sinä ohikiitävän hetkenä laittaa merkille, kun uskalsi tummatukkaa vilkaista. Kyse ei edes ollut siitä, että hän jotenkin olisi pelännyt Akemia, ehei, mutta tämä tunteiden myrsky oli hieman liikaa pojalle. Lucas ei ollut varautunut tällaiseen ollenkaan, hän oli niin onnistuneesti vältellyt Akemia, että tuntui oudolta kohdata tyttö lopultakin. Hän ei ollut oikeastaan suonut edes minkäänlaisia ajatuksia aasialaisneitokaiselle kyllästyttyään siihen vatvomiseen, jota hän aikansa sairaalassa teki, kun toinen oli melko kylmästikin hänet jättänyt.

Akemin sanat olivat tyypillistä tyttöä, mutta joku niissä häiritsi Lucasta enemmän kuin koskaan. Skeittari tunsi olonsa niin hämmentyneeksi, ettei hän tiennyt, minne olisi pitänyt katsoa: niinpä ruskeat silmät jumittivat toljottamassa paniinia, aina siihen saakka, kunnes nuorukainen kääntyi katsomaan Davidea, joka vastasi hänen kysymykseensä. Ainakin se oli turvallisempi vaihtoehto kuin antaa katseen harhailla vuoroin Sarahissa ja vuoroin Akemissa. Mutta kun italialaislähtöinen Davide kiskaisi penkin Sarahin ja Lucaksen pöydän viereen, teki Lucaksen mieli toivottaa toinen helvettiin. Häpeän puna tuntui pyrkivän jatkuvasti poskille ja Lucas vilkaisi pahoittelevasti Sarahia – heidänhän oli pitänyt viettää aikaa kaksistaan, ja tuo kaksikko oli tullut sotkemaan heidän illan suunnitelmansa ja kääntämään kaiken ylösalaisin.
Sarah ei näyttänyt olevaan millänsäkään: jos Lucas olisi osannut lukea vaaleaverikön ajatuksia, olisi tuo tiennyt, että tytöstä oli vain mukava tutustua Lucaksen kavereihin ja Sarah oli oikeastaan iloinen siitä, että pääsi juttelemaan niille. Sillä tavoin hän koki saavansa samalla tutustua Lucakseenkin paremmin, käyttäytyihän tuo kavereidensa seurassa eri tavalla kuin pelkän Sarahin läsnä ollessa. Hän ei ollut paljon päässyt hengailemaan Lucaksen kavereiden kanssa, poika kun mieluummin vietti aikaa kaksistaan. Poika oli epävarma siitä, kestäisikö Sarah hänen kavereidensa outoja läppiä ja alituista kuittailua ties mistä.

Mutta sitäkin enemmän, että Davide ja Akemi olivat istuneet heidän pöytäänsä, Lucasta häiritsi tapa, millä Davide ilmaisi kuulumiset. Espanjalaisen kulmat painuivat aavistuksen kurttuun ja silmissä välähti kummeksunta. Hetken Lucas harkitsi, että pyytäisi Davidea toistamaan – oliko toinen juuri oikeasti sanonut, että Akemi pyysi Davidea ulos? Akemi Davidea? Lucas kun oli luullut, että Davide olisi se, joka nuoleskelisi aasialaisen varpaita, mutta ilmeisesti se olikin toisinpäin... Voi luoja, Lucaksen teki mieli vajota maan alle. Hän ei halunnut kuulla mitään Akemista ja Davidesta, vielä vähemmän siitä, että Davide oli onnellinen. Mitä vittua, jätkä ei ollut käyttänyt tuota ilmausta edes siitä punapäästä, jota tuo oli kuitenkin piirittänyt melkein puolivuotta ja sen jälkeen roikkunut tytön kanssa melkein kaksi kuukautta. Se nimittäin oli Daviden mittapuulla helvetin pitkä aika. Voi hyvä ihme, Davide todella taisi pitää Akemista... Lucas uskaltautui hetkeksi vilkaisemaan Akemin kasvoja, mutta tytön ilmeestä ei ollut luettavissa yhtään mitään. Oliko Akemikin onnellinen Daviden kanssa?

Lucas virnisti lyhyesti Daviden sanoille ja vilkaisi Sarahiin, jonka poskilta erotti aavistuksen omaisen punastuksen.
"Niinpä", skeittari vastasi lyhyesti Daviden sanoihin ja ei voinut olla kuin samaa mieltä: Sarah oli tosiaan kaunis. Miksi Lucaksen mieltä silti kaiveli niin paljon, että Akemi istui pöydän toisella puolella? Lucas uskoi, että se johtui siitä, että hän haluaisi selvitellä heidän juttunsa loppuun saakka. Tuntui siltä, kuin se olisi jäänyt roikkumaan, eikä saanut kunnollista päätöstä – vaikka Akemi oli melko selvästikin ilmaissut, ettei hän halunnut olla Lucaksen kanssa. Poika laski katseensa kahvilan pöytään ja pudisteli ohimennen päätään selvittääkseen ajatuksiaan. Hänen ja Akemin tarina oli ohi, ja se siitä. Hän oli Sarahin kanssa ja Akemi ilmeisesti Daviden ja he molemmat olivat onnellisia.

Davide ilmoitti käyvänsä hakemassa bagelit. Toteamukseen Lucas nyökäytti päätään, vaikka eivät sanat hänelle olleetkaan tarkoitettu. Tummanruskeat silmät seurasivat, kun Davide suukotti Akemia poskelle. Okei, Akemista oli tullut muutamassa kuukaudessa hyvin erilainen... Akemi oli Daviden kanssa, ja antoi tuon jopa suukotella itseään julkisesti? Mitä?
Kun Davide lähti pöydästä Lucaksen katse oli eksynyt Akemiin, jonka kasvoilta skeittari ehti ohikiitävän hetken ajan lukea paniikin. Pian ilme suli kuitenkin ylpeän taakse, joka ei näyttänyt ollenkaan tavanomaiselta Akemilta. Lucas kohotti kulmaansa tytölle, oudoksuen, ennen kuin kääntyi paniininsa puoleen ja haukkasi siitä palasen heittäen samalla hymyn Sarahille, joka vastasi siihen lämpimästi.

"Akemi sähän oot Astonissa? Taidat olla kolmosella vai? Me ei kyllä vissiin olla samoilla kursseilla, kun ei oo hirveesti tullu törmäiltyä..." Sarah aloitti juttelemaan Akemille samalla, kun Lucas nakersi ruokaansa seuraten tyttöjen keskustelua sivusta.

// linklink hoho sopii hyvin tunnelmaan

Akemi vatsassa oli menossa sillä hetkellä kolmas maailmansota, eikä rauhasta ollut tietoakaan. Lucas oli nähnyt Daviden antaman poskisuukon, Lucas oli nähnyt Akemin menneen paniikkiin. Mutta kaikista eniten Akemia kuitenkin häiritse se, ettei Lucas ollut reagoinut asiaan mitenkään - jätkä vain laski katseensa siihen hemmetin paniiniinsa ja oli kuin ei ollut edes huomaavinaan tummatukkaa. Ja sitten se hymy tuolle heitukalle...........
MIKSI? Miksi Aki tunsi tällaista järkyttävää mustasukkaisuutta, vihaa, närkästystä, katkeruutta, kurjuutta ja mitä helvetin samankaltaisia tuntemuksia nyt saattoikaan olla olemassa?! Kunpa tunteita voisi säädellä yhdellä napin painannuksella, on/off -meiningillä...

Aluksi skeittarityttö ei edes tajunnut, että Sarah puhui hänelle. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin Aki edes siirsi katseensa Sarahiin (sekin oli oikeastaan vahinko) ja silloin tyttö tajusi, että hänelle oli äsken jotain sanottu. Akemi pikakelasi tapahtuneen ja pudisti päätään saadakseen itsensä kasaan.
"J-joo", tyttö ähkäisi epämääräisesti ja rykäisi saadakseen kurkkunsa auki. "Eipä olla joo törmätty... Me taidetaa vähän hengata eri porukoissakin. Tuskinpa me ollaa edes samanhenkisiä ihmisiä, ei siis millään pahalla totta kai. Mut siis, y'know, mä skeittaan ja sitä rataa", Akemi sitten innostuikin puhumaan, eikä hän oikeastaan edes tajunnut, että hän jakoi ajatuksiaan ääneen. "Mä oon aika rämäpää ja kaikki, jotka tuntee mut, tietää mun olevan hieman yksilöllisempi. Niinku silloin, kun olin Lucaksen kaa- ai vittu, nii joo, siis mähän oon Lucaksen exä. Kiva kun tuli ilmi, nii mut siis..." FUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUCK. Eikös tämä ollut sitten sellainen hetki, milloin olisi kiva juttu vajota maan alle? "Mehän erottiin mitä... Jo viikkoja sitten! Hahaha, vanha juttu, ei sun kannata siit murehtii. Mut siis niin, ei me olla varmaakaan aikasemmin juuri törmätty ja tuskinpa ees oltais tavattu, jos et nyt olis Lucaksen kanssa..." Loppuosa lauseesta lausuttiinkin sitten jo erittäin hiljaa, sillä Akemi oli muuttunut todella punaiseksi häpeästä ja halusi niin kovasti juosta pakoon.

Selityksiä selitysten perään, mikä hemmetti Akemiin oli oikein äsken mennyt? Hän ei todellakaan ollut käyttäytynyt normaalisti saatika tervehenkisen ihmisen tavoin. Ei hän ollut tahtonut mitenkään loukata Sarahia ja toivottavasti Sarah oli ymmärtänyt tytön selityksen sillä tavalla kuin Aki toivoi. Fuck. Miksi hän oli edes ottanut puheeksi seurustelun Lucaksen kanssa? Siis mikä vittu Akemia vaivasi, pitäisikö tytön kohta vain suosiolla mennä terapeutin puheille, joka voisi vaikka antaa tytölle jonkin helvetin suukapulan, jotta tummatukka osaisi jatkossa varoa sanojaan...
"Kiva tutustua.." Akemi sitten ähkäisi vielä loppuun ja toivoi, että hänen viimeisellä lauseellan hän voisi pyyhkäistä äsköisen keskustelun kaikkien mielestä.

Lucas vilkaisi ensin Sarahia, sitten Akemia, taas Sarahia. Ruskeat silmät pomppivat kahden tytön välillä niin nopeasti, että loppujen lopuksi tummatukkainen poika tunsi päässään lievää huimausta. Maailma tuntui tänään olevan häntä vastaan: miksi Akemi ja Davide olivat sattuneet juuri siihen kahvilaan, juuri sillä samalla hetkellä, kun hän ja Sarah olivat siellä? Lucas ei kyennyt ymmärtämään, miten tällainen pystyi edes olemaan mahdollista. Lucas vilkaisi kulmiensa alta varovasti Sarahia, joka hymyili aurinkoiseen tapaansa – tyttö yritti tutustua Akemiin, eikä Lucas tiennyt, oliko se ollenkaan hyvä.

Hetken Lucas luuli, ettei Akemi aikoisi edes vastata vaaleahiuksisen kysymyksiin, mutta lopulta skeittarityttöön tuli eloa. Toinen alkoi puhua niin nopeasti, että Romerolta kesti hetki tajuta sanat, ennen kuin ne kunnolla iskeytyivät hänen tajuntaansa. Katse nousi pöydästä, minkä pinnassa se oli ollut, ja iskostui järkyttyneenä Akemiin, kun tuo selitti olevansa hänen exänsä ja… Voi helvetti, Lucas oli sillä hetkellä valmiimpi kuin koskaan vajoamaan maan alle. Syvälle sinne. Ja hän ei aikoisi tulla enää koskaan tulla takaisin.

Ruskeat silmät tuijottivat selvän järkyttyneinä pöydän vastakkaisella puolella istuvaa Akemia. Lucas ei edes järkytykseltään huomannut toisen kasvojen punaisuutta tai yhtään mitään muutakaan. Hitaasti ja äärimmäisen varovaisesti Lucas kääntyi katsomaan Sarahia, jonka huulet olivat raottuneet. Blondin vihreistä silmistä kuvastui hämmennys ja häpeä, jonka Lucas pystyi loistavasti peilamaan – hän tunsi aivan samaa parasta aikaa. Sarah sitä ei sen sijaan huomannut, työnsi vain tuolinsa hitaasti taaksepäin ja vaivaantuneena keräsi tavaransa.
"Ehkä on parasta, että minä… tuota... l-lähden... Joo, kiva tutustua... tai jotain", Sarah mutisi ennen kuin käveli ulos kahvilasta luomatta katsettakaan Lucakseen, joka jäi tuijottamaan Sarahin perään pystymättä tekemään yhtään mitään.

Vasta, kun ovi kolahti blondin jäljessä kiinni ja Lucas näki ikkunasta, kuinka toinen ylitti kadun ja katosi lopulta näkyvistä, nuori mies heräsi itsekin todellisuuteen. Katse kääntyi hitaasti ikkunasta pöydän toisella puolella istuvaan Akemiin. Lucas ei tiennyt mitä tuntea – olisiko hänen pitänyt nauraa? Ruveta itkemään? Romeron teki mieli tehdä molempia yhtä aikaa.

Jäätävä hiljaisuus velloi hetken pöydässä, ennen kuin Lucas sai suunsa auki.
"Rayworth, mitä helvettiä sä just teit?"
Tummanruskeissa silmissä välkähti suuttumus. Poika törkkäsi edessään olevaa lautasta kauemmas tuijottaen Akemia ymmärtämättömästi.
"Mikä vittu sua oikein vaivaa?"
Lucaksen äänen voimakkuus kohosi muutamalla asteella. Hän ei alkaisi huutaa, vaikka sillä hetkellä mieli olisi oikeastaan tehnytkin. Espanjalaissuvun tulinen temperamentti uhkasi leimahtaa liekkeihin millä hetkellä hyvänsä. Romerolla ei vain löytynyt minkään näköistä ymmärrystä Akemille – tyttö oli silloin itse marssinut ulos siitä ovesta ja sanonut, että tämä oli tässä. Täysin selvästi. Ja kun Lucas lopulta oli saanut sulatettua sen ja keskittynyt johonkin muuhun, tytön oli aivan pakko juuri sillä hetkellä tulla jauhamaan jotakin vanhaa paskaa Sarahin eteen. Lucas oli nähnyt toisen ilmeestä, ettei tuo ollut kovinkaan iloinen, ja äkkiä poikaa pelotti, että Sarah vihaisi tästä eteenpäin häntä. Eihän hän ollut maininnut mitään hänen ja Akemin suhteesta... Ehkä olisi pitänyt. Tai ei olisi pitänyt, eikä hän oli maininnutkaan, jos neiti Rayworth ei olisi mennyt pahimmalla mahdollisella hetkellä avaamaan suutaan. Kyllä Akemi silloin oli tuppisuu, kun ei olisi pitänyt, ja sen kerran, kun tummatukkainen olisi voinut vain olla hiljaa, tuo ei ollut voinut tehdä sitä.

Akemi irvisti kauhuissaan, kun Sarah ilmoitti selvästi hämmentyneenä lähtevänsä - aasialaistyttö oli mitä ilmeisemmin mennyt sanomaan juuri ne väärät sanat Sarahille, mitä ei saisi mennä exän tyttöystävälle sanomaan.
Vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu.........
Tummatukka toivoi ajan kuluvan hitaasti, mutta kun tyttö olisi juuri ollut valmis keksimään jotain tilanteen pelastavaa sanottavaa, oli Sarah jo poistunut kahvilasta ja liihotteli pois heidän näkymistään.
Vittuvittuvittuvittuvittuvittuvittuvittu!
Sitten Lucas jo alkoi syytellä. Niin, Lucas oli viimeinkin avannut oman sanaisen arkkunsa ja tiuski Akemille hyvin, HYVIN, vihaisesti. Akemi ei koskaan ollut nähnyt Lucaksen suovan tällaista vihaa tytölle, viha oli aina ollut jotenkin erilaista.

"Hei."
Akemi ei ehtinyt lainkaan puolustella tekojaan, sillä Davide oli palannut takaisin bageleiden kera, eikä äänenlaatu luvannut hyvää.
"Miks sä puhut noin Aksulle? Et saa puhua mun likkafrendille noin", Davide murahti ja puristi käsissään olevia bageleita niinkin kovaa, että niiden sisukset purskahtivat niistä ulos. Se niistä bageleista..
Tässä vaiheessa Akemi kuitenkin ryhdistäytyi ja hänen ilmeelleen tuli tiukka ja terävä sävy, kun hän kääntyi katsomaan Davidea.
"Woah, älä kuule rupee puolustelee mua", skeittarityttö älähti Davidelle ja etusormi heilahti käskevästi Davidelle. "Mä vittu vihaan sitä, kun mua kohdellaan kuin pikku prinsessaa. Mä en vittu oo mikää avuton tyttö, joka ei osaa pitää puoliaan", Akemi jatkoi uhmakkaasti ja oli huomaamattaan noussut ylös tuoliltaan. Moni silmäpari muuten katseli kolmikkoa melko kiinnostuneena.
Daviden kädet lennähtivät sivuille ja hän näytti pöllämystyneeltä.
"Mitä mä muka tein!" Davide ei ymmärtänyt ja Akemi ärähti vihoissaan viskaten toisen bagelin, jota Davide piteli käsissään, kädellään maahan.
"Painu jonnekin vonkuu jonku säälittävän ja avuttoman muijan pillua, joka vois oikeestiki sulle antaa", Akemi sanoi erittäin jäätävästi ja tuijotti todella murhaavasti Davidea silmiin.
No.. Voihan sen totuuden aina tässäkin vaiheessa sanoa. Eikö? Akemi ei ehkä kumminkaan ollut kaikkein fiksuin tässä kategoriassa, mikä liittyi tunteisiin ja totuuden paljastamiseen.

Lucas tuijotti Akemia ja odotti saavansa jonkun vastauksen, mutta sen pidemmälle tämä keskustelu ei ehtinyt edetä, kun Davide ilmaantui paikalle. Juuri väärälle hetkellä. Mikä helvetti näitä ihmisiä vaivasi? Miksi Davide nyt ei vain ollut voinut pysyä siellä, mistä oli juuri tullutkin? Ajoitukset eivät enää tänään olisi voineet olla yhtään huonommat.
Romero pystyi sanomaan ilman sen suurempaa aivotyötä, että Davide ei ollut kovinkaan iloinen. Ja Lucas tunsi kyllä kaverinsa – kun tuo suuttuisi, siitä ei seuraisi mitään hyvää. Äsken ostetut bagelit saivat kokea varsin karun kohtalon ja Lucas melkein sääli niitä, ellei sillä hetkellä olisi keskittynyt inhoamaan koko maailmaa koko tahdon voimallaan.
"Vitun Davide minä kerron minne voit painua..."
Sen pidemmälle Lucas ei puheessaan ehtinyt, kun Rayworth ehti väliin. Puhe alkoi jo kuulostaa tavanomaisemmalta Akemilta, ja jos tummatukkainen poika ei olisi ollut niin tuohduksissaan, tuo olisi todennäköisesti purskahtanut nauramaan.

Nyt katse oli tympääntynyt ja seurasi kaksikon sanaharkkaa vierestä. Poika nojasi päänsä toiseen käteensä ja huokaisi syvään – tämä päivä oli varmasti maailman paskin. Hänen oli pitänyt viettää vain rauhallinen, mukava ilta Sarahin kanssa. Ja nyt hän istui kahvilassa kaikkien siellä olijoiden katseet kiinnittyneinä oman pöytäkuntansa kinastelevaan pariskuntaan, jotka sillä hetkellä ansaitsivat espanjalaisen mielestä toisensa varsin hyvin. Samanlaisia idiootteja molemmat.
Bagelit lensivät lattialle, Akemi sylki suustaan vihaisia sanoja päin Daviden naamaa ja Davide näytti luultavasti hölmistyneemmältä kuin koskaan. Lucas uskoi vahvasti, ettei kukaan muu tyttö ikinä, koskaan eikä milloinkaan ollut sanonut Davidelle mitään tuon kaltaista. Davide oli tottunut siihen, että naiset tanssivat täysin hänen pillinsä mukaan ja tekivät, mitä italialainen nyt vain sattui pyytämään. Akemi oli täysin toisesta ääripäästä, kuten tämäkin tilanne osoitti – tyttö sanoi mitä sylki nyt sattui suuhun tuomaan, eikä ollut kenenkään pyöriteltävissä. Lucas olisi sättinyt Davidea typerykseksi jos olisi viitsinyt: olisihan tuon pitänyt tässä ajassa jo oppia, että Akemi ei ollut yksi niistä tyhjäpäisistä neitokaisista, jotka kiehnäsivät Daviden ah-niin-täydellisessä vartalossa kiinni valmiina levittämään haaransa sormien napsautuksesta.

Ja Lucas kun oli joskus vielä pitänyt Davidea mukavana kaverina. Nämä naistoilailut muistuttivat tasaisin väliajoin, miksi Romero ei viettänyt aikaansa enempääkin tumman italialaiskaverin kanssa.

Akemi alkoi sähistä vihaiseen sävyyn - hänellä olisi ollut vielä paljon sanottavaa Davidelle, mutta hän ei enää halunnut suoda toiselle enää yhtään lausetta saatika sanaa. Hän halusi kuitenkin muilla keinoin, mm. sähisemällä ja vihaisella katseella, kertoa Davidelle sen, miten paljon Akemi nuorta miehenalkua 'arvosti'.
Saattoiko Lucaksen läsnäolo jotenkin vaikuttaa Akemin hillittyyn (hehe, hillittyyn ja hillittyyn...) käytökseen, mene ja tiedä. Akemi ei kumminkaan tätä ikinä itselleen saatika muille myöntäisi.
Hän vain tahtoi tehdä asiat selväksi ja poistua paikalta vähin äänin. Tosin jälkimmäinen olisi varmaan melko mahdotonta, sillä hän oli onnistunut huutamisellaan ja käyttäytymisellään kiinnittämää melkeinpä kaikkien huomion siinä pienessä kahvilaravintolassa.

"Ja sinä", Akemi lausui painavasti, eivätkä sanat olleet tarkoitettu Davidelle, joka seisoi yhä hölmistyneenä ja jähmettyneenä siinä Akemin vierellä. Aasialaistyttö kääntyi istuvan Lucaksen puoleen ja kuka tahansa olisi voinut vaikka vannoa, että tyttö alkaisi huutaa rumia tällekin nuorukaisparalle. Mutta moni saisi kokea nyt suuren yllätyksen.
Yhtäkkiä tytön kasvot leppyivät ja tilalle tuli lempeä, hitusen myös pahoitteleva ja murheellinen ilme. Akemi kumartui skeittarin puoleen ja suukotti tätä nopeasti paljaalle otsalle.
"... Näin meijän hyvästelyn olis pitänyt tapahtua.." Akemi lausui hiljaa, otsa leväten Lucaksen otsaa vasten ja silmät olivat sulkeutuneet levollisesti. "Älä kanna kaunaa, oo kiltti.."

Niin nopeasti kuin se oli tapahtunutkin, oli lyhyt tyttö ehtinyt sitten jo suoristautua ja tekemässä lähtöä ulko-ovista. Hän oli saanut tehtyä sovinnon ja rauhan itsensä kanssa. Ehkä nyt Lucaksen näkeminen jatkossa ei tuntuisi enää niin tuskaiselta, kun sitä oli hyvästely paremmissa merkeissä. Eikö niin? Eikös nyt tyttö saisi nukuttua yönsä rauhassa niin, ettei Lucas enää tunkeutuisi hänen uniinsa? Ainakin niin Akemi toivoi, mutta jokin sydämessä kuitenkin kolkutteli ja tahtoi ilmaista mielipiteensä asiasta. Akemi ei kuitenkaan halunnut kuulla, mitä hänen sydämellään olisi sanottavaa, vaan tyttö päätti sulkea korvansa.
Näin olisi parempi.

// pahoittelut kestosta!

Lucas ehti jo hetken epäillä, että Akemi oli ehtinyt muuttua joksikin elukaksi, sen verran eläimelliseltä tuon kissamainen sähinä kuulosti. Tummista silmistä sinkoilevat salamat eivät jättäneet paljoakaan arvailujen varaan, ja viesti näytti menevän Davidenkin aivoihin perille, joskin verrattain hitaasti – mutta se nyt ei ollut mitään uutta.
Kun tyttö lopulta lopetti sähinänsä ja kääntyi varsin painavan ’sinän’ kanssa Lucaksen suuntaan, poika osasi jo varsin tyynillä mielin odottaa huutokonserttia. Sama varmaan toistuisi kuin Davidenkin kanssa, Akemi huutaisi minkä kerkeäisi, ennen kuin mitä todennäköisimmin juoksisi paikalta pois ilman, että Lucas ehtisi sanoa halaistua sanaa. Niin se oli käynyt silloin reilu kuukausikin sitten sairaalassa, kun espanjalainen oli maannut sängyssä pystymättä edes juoksemaan perään ja pakottamaan Rayworthin puhumaan suunsa puhtaaksi. Mutta ei, hänen oli pitänyt vain maata sängyssä pystymättä liikkumaan yhtään minnekään. Tyttö teki sen varmasti aivan tahallaan...

Ei siis liene kovinkaan suuri yllätys, että kun Akemin silmät eivät leiskuneetkaan vihaa vaan katse oli jopa kovin pehmeä, Lucaksen suu oli loksahtaa auki. Ainoat sanat, jotka tummatukka sanoi saivat pojan ajatukset melkoiselle solmulle ja viimeistään siinä vaiheessa, kun Lucas tunsi pehmeät huulet osallaan, oli vuoden pahin järkytys kasassa.
Romero ei tiennyt mitä sanoa tai mitä tehdä. Ensimmäinen ajatus päässä muutenkin oli hyvin yksinkertaisesti "mitä helvettiä tässä tapahtuu". Akemi ei yleensäkään käyttäytynyt näin, eikä Lucas todellakaan ollut tottunut saati valmistautunut tällaiseen. Miksi Akemi nyt teki näin? Mitä toinen oikein loppujen lopuksi hänestä halusi? Pyysi, ettei hän kantaisi kaunaa? Mikä hiton hyvästely? Aikoiko toinen katkaista välit kokonaan? Toisaalta, aika hyvin ne olivat viimeiset neljä viikkoa olleet katki, kun molemmat olivat vältelleet toista osapuolta parhaan osaamisensa mukaan. Silloin ei hirveästi tullut törmäiltyä yhtään missään, vaikka muuten kaksikko olisikin varmaan liikkunut hyvin paljon samassa porukassa, kun heillä oli yhteisiä kavereita kuitenkin sen verran.

Se tilanne kuitenkin oli hyvin nopeasti ohi ja Lucas huomasi tuijottavansa Akemin loittonevaa selkää. Siinä vaiheessa, kun ruskeat silmät vilkaisivat hämmentyneen näköistä Davidea ja uudestaan Akemia. Tuoli kalahti lattiaa vasten, kun poika työnsi sen taaksepäin katseen pysyessä edelleen rävähtämättömänä Akemin selässä. Hänen täytyisi selvittää tämä, vaikka se tekisi kipeää. Lucas tiesi, että hän kaipasi tyttöä – tuon seuraa, kaverina tai vähän enemmän kuin kaverina, aivan sama. Jos he eivät selvittäisi tätä loppuun asti, jäisi se hiertämään kaksikon välejä koko loppu elämäksi, eikä nuorukaisella ollut aikomustakaan suostua semmoiseen.
"Akemi", Lucas puuskahti selvää turhautuneisuutta äänessään. Hän oli kyllästynyt siihen, että kun pitäisi puhua, tyttö vain juoksi karkuun. Ei se helppoa ollut toiselle, ei varmasti eikä se ollut Lucaksellekaan, mutta heidän oli pakko selvittää tämä.
"Aiotko sä taas vaan juosta? Paeta asiaa, vaikka tiedät, ettei se oo oikee ratkaisu?"

Akemi puraisi tuskastuneena alahuultaan, kun kuuli Lucaksen huutavan peräänsä, vaikka tyttö oli rukoillut koko sydämensä puolesta, ettei poika vaan aukaisisi suutaan. Mitä tyttö tekisi?
Tummatukka kääntyi epäröiden Lucaksen puoleen ja hetken tyttö tuijotti alistuneena toista, kunnes katse harhautui ympäristöön. Kaikki tuijottivat heitä. Davide, asiakkaat, työntekijät.. Kaikkien katseet olivat vain Akemissa tai Lucaksessa.
He olivat viihdettä, kunnon draamaa draamanhakuisille.
Tosin silloin takahuoneesta astui isokokoinen mies, joka ei ilmeestään päätellen ollut lainkaan draamanhakuinen. Hän alkoi keskustella kahvilan tarjoilijattaren kanssa, joka alkoi epäilyttävästi osoitella Akemia, Lucasta ja Davidea sormellaan syyttävästi.
Silloin Akemi tiesi, etteivät he voisi jäädä tänne.

"Mun luona", Akemi lipsautti ajattelemattomasti ja otti jo perääntyvän askeleen.
"Mitä te huligaanit oikein riehutte kahvilassani?" kuului sitten jylisevä ääni, joka oli tarkoitettu kolmikolle.
"Heti", Akemi lisäsi vielä sanoihinsa, kunnes livahti nopeasti pois kahvilasta. Hänhän ei jäisi kuuntelemaan saarnauksia tuolta porsaannäköiseltä mieheltä.

//lölölö : )))

Lucas laski kätensä puuskaan rintakehänsä päälle ja odotti Akemin vastausta. Poika oli lopen kyllästynyt tähän ainaiseen pelleilyyn, hän halusi saada asiat selviksi nyt, vaikka sitten pakolla. Epätietoisuudessa eläminen ei ollut Lucakselle järin mieluisaa ja hän halusi selvittää välinsä Akemin kanssa – he kuitenkin liikkuivat samoissa porukoissa ja heillä oli samoja kavereita, oli naurettavaa yrittää vältellä toisiaan viimeiseen saakka. Se ei loppujen lopuksi kuitenkaan tulisi toimimaan, kun huomattu oli.

Tummatukkainen nuorukainen ei edes tajunnut, että koko kahvilan väki tuijotti heitä, ja vaikka hän olisikin tajunnut, ei Lucas luultavasti olisi välittänyt paskan vertaakaan koko asiasta. Hän näki sillä hetkellä vain Akemin.
Romero havahtui ympäristön olemassaoloon vasta, kun tajusi Rayworthin katseen harhailevan. Tummat silmät kääntyivät katsomaan ympärilleen, ja katse osui ensimmäisenä tarjoilijaan ja isompi kokoiseen mieheen, joka ei näyttänyt järin ilahtuneelta siitä, että kolmikko oli pistänyt melkoisen teatterin pystyyn. Lucas irvisti ajatuksissaan.

Vastauksia ei edelleenkään tullut mutta sentään kehotus siihen, että he näkisivät Akemin luona. Se sopi Lucakselle, sillä hän ei halunnut jäädä kuuntelemaan haukkuja ja saamaan porttikieltoja ties minne. Ilta ei olisi oikeastaan tämän huonommin olisi voinut mennä – hän oli nyt tuon äijän silmätikku, kun seuraavan kerran tulisi (tosin Lucas luultavasti välttelisi koko paikkaa jatkossa), hän oli suututtanut Sarahin, tai oikeammin Akemi oli. Romero mietti, miten hitossa hän oli onnistunut keittämään tällaisen sopan itsensä ympärille.

Kun Akemi luikki ulos kahvilasta, ei Lucas enää jäänyt odottelemaan mitään vaan paineli perään kiireen vilkkaa. Davide sai jäädä selittelemään jos halusi, Lucaksella ei ollut sellaista aikomusta.
Pojan perässä sulkeutunut ovi vaimensi miehen huudon, joka luultavasti sisälsi käskyn pysähtyä. Aivan sama, Lucasta ei kiinnostanut, hän jatkoi tyynesti matkaansa suunnaten kohti Rayworthien taloa. Ja sinne sisään päästyään Lucas ei astuisi talon ovesta ulos, ennen kuin asiat ovat selvinneet.

// loppu.