Confusing, so confusing

// sonsuli feat Mouse ;-)

Kirjasto oli melkein tyhjä. Hyvin harvalla taisi olla tämän tunnin aikana hyppytunti.
Henriettellä oli hyppytunti ja hän oli tullut kirjastoon.
Neiti istuskeli yhden pöydän äärellä ja taputteli kynällään pöytään. Hänen musta vihkonsa oli auki pöydällä ja valkoisilla sivuilla ei ollut mitään tekstiä. Hen ei oikein ollut varma, tekikö hänen mieli kirjoittaa juuri nyt. Mutta mitä muuta tyttö voisi sitten tehdä?

Hen oli solminut hiuksensa ylös tiukalle nutturalle, jotta ne eivät häiritsisi kirjoittamista. Pari hiussortuvaa kuitenkin oli jäänyt nutturan ulkopuolelle ja roikkuivat tytön kasvoilla. Tytöllä oli päällään vaaleansininen pitkähihainen paita, jossa oli napit etupuolella. Tummat farkut tyttö oli löytänyt vaatekaapistaan, nämäkin housut Hen oli joskus kirpputorilta löytänyt.

Henriette hymähti hivenen ja otti vihkonsa käsiinsä. Hän selasi vihkoaan yhden sivun taaksepäin ja luki siinä olevia runonpätkiä, jotka Hen oli kirjoittanut sen jälkeen, kun oli tavannut Matthew Brownin.
Pieni hymynen kipuili neitisen huulille. Hänen runoissaan ilmenivät tytön hämmentynyt olotila ja ne oudot tunteet, jotka kumpuilivat kehossa.
Jäänsiniset silmät nousivat hetkeksi aikaa vihkosta tuijottamaan katonreunaa ja tyttö pohti, mitähän Mouselle kuului. Tyttö oli pari kertaa nähnyt Mousen vilaukselta, mutta ei ollut päässyt juttelemaan toisen kanssa. Olikohan toinen jo ihan kunnossa niiden kamalien öykkäreiden jäljiltä?

Katse laskettiin takaisin vihkoon ja Hen avasi esille tyhjän sivun. Nyt hänen kynänsä alkoi jälleen kirjoittamaan. Hän alkoi kirjoittaa taas runonpätkää omien tunteidensa myllertämisestä, joita ei voinut kasvoillaan näyttää.

#Oih 8>#

Mouse käveli määrätietoisesti kirjaston hyllyjen välissä nokka kirjassa. Hän oli juuri napannut hyllystä etsimänsä kirjan ja luki nyt sitä kuin viimeistä päivää. Poika ei nostanut katsettaan, vaan kulki vanhasta muistista kirjastoa läpi. Tämän ranteessa olevat puuhelmet kolisivat vastakkain askelten tahdissa. Kuulokkeet roikkuivat kaulalla ja pipo oli taas päässä. Mousen naama oli parantunut aika hyvin muutaman viikon jälkeisestä mukiloinnista, enää silmän ympärys sinerti, nenä oli korjaantunut hyvin.
Pöytien luona joku oli kumminkin istumassa, ja tuoli oli puoliksi pojan tiellä. Mouse törmäsi tuoliin, tarrasi siihen kiinni ja onnistui pysymään pystyssä. Kirja kuitenkin lensi menojaan.
"Sori, mä en katsonu eteeni.."
Mutisee kun käy noukkimassa kirjansa ja pyyhki sen kannelta pölyjä pois. Voi luoja, älä anna sen olla mikään snobi. Sormet ristittyinä Mouse nosti katseensa ja huomasi helpotuksekseen tuolissa olevan Henin.
"morso, mitä kuuluu?"
Leveästi hymyillen poika veti tuolin tytön vierestä itselleen ja istahti siihen. Mouse tunki kirjan reppuunsa ja heitti sen sitten lattialle, kääntäen katseensa takaisin Heniin.

Henriette oli täysin uppoutunut kirjoittamaan eikä huomannut lähestyvää poikaa, vaikka yleensä tyttö oli hyvin tarkkaavainen. Vasta, kun joku törmäsi tuoliin Henriette hätkähti ja hänen sydämensä alkoi lyödä tiheästi säikähdyksestä. Käsikin oli kohonnut rinnalle, kun Hen oli säikähtänyt niin kovasti.
Katse kohtasi nopeasti lähelle tulleen nuorukaisen ja tytön kasvoille kohosi hämmentynyt, mutta iloinen hymy,
"Matthew," Hen henkäisi ja yritti saada huulilleen hieman iloisempaa ilmettä.
"En... En huomannutkaan sinua. Oletko ollut täällä jo kauankin?" brunette kysyi kulmiaan kurtistellen ja katsoi, kun poika istuutui hänen viereensä.
"Hyvää minulle kuuluu, kiitos vain. Kirjoittelen vain aikani kuluksi", tyttö vastasi, kohautti kevyesti olkiaan ja sulki vihkonsa huomaamattomasti. Hän ei halunnut, että poika lukisi hänen tekstejään. Liian... Liian henkilökohtaista.

"Kasvosi näyttävät parantuneen mukavasti", nörtti totesi tuodessaan omia kasvojaan hivenen lähemmäs toisen katsellessaan pojan kasvoja.
"Silmäsi tosin vielä sinertää.. Onko se kovin arka?" Henriette kysyi ja hänen äänessään kuulsi pieni huoli. Mutta sitten Hen vetäytyi taaemmas ja siirsi katseensa pöydällä olevaan suljettuun vihkoonsa. Vatsanpohjassa oli alkanut tuntua jotain kihelmöintiä. Miksi?
"Entä itsellesi? Mitä sinulle kuuluu?" Henriette kysyi tyynesti ja siirsi katseensa Mouseen.

"Taijat olla ainut joka kutsuu mua Matthewiksi. Taino äiti sanoo jos on vihanen."
Virnistelee toiselle.
"Enpä kovin kauaa. Kävin hakeen vaan kirjan."
Sanoo ja taputtaa reppuaan tietäväisenä. Henillä oli yhtä kauniit hiukset kuin Mouse oli muistanutkin. Hen oli taas tapansa mukaan kirjoittamassa. Pieni hymy nousi pojan naamalle, kun tämä muisteli kuinka oli riuhtaissut vihon köriläiden käsistä. Ilme kuitenkin venähti kun iskut tulivat taas mieleen. Poika katsoo häkeltyneenä tytön silmiin kun tämä kumartuu eteenpäin tutkimaan tämän kasvoja. Räpäyttelee silmiään kun toinen nojautuu kauemmas.
"E-ei se ole enää kovin arka."
Sanoo ja painelee huomaamattaan silmänalustaan.
"Hyvää mulle kuuluu."
Sanoo ja laskee kätensä hymyillen toiselle.

#Ilmotatko nämä pariksi vaiko minä sinne topikkiin tanssiaisiin?#

// Sä voit ilmoittaa :,)

Hen meni hetkeksi aivan lukkoon, kun poika huomautti tytön kutsuvan häntä sillä nimellä.
"Se vain.. Se vain on jäänyt mieleeni. Siis, että kutsun ihmisiä heidän 'oikeilla' nimillään. Olen pahoillani, Mouse", Henriette korjasi välittömästi oman mokansa ja naurahti hillitysti omille puheilleen.
Olipa fiksua, Hen...

Brunette nyökkäsi, kun Mouse kertoi lainanneen jonkin kirjan.
"Minkä kirjan, jos saan udella?" Henriette kysyi kiinnostuneena ja pieni lempeä hymy hapuili tytön huulilla. Nyt Hen tosiaan mietti, miksi oli näin utelias pojan suhteen. Olisiko tytöllä nyt syytä tutkia omia tunteitaan toisesta näkökulmasta?
Henriette pudisti huomaamattomasti päätään ja kuunteli, kun poika puhui.

"Ah, hyvä hyvä", Hen totesi hivenen helpottuneena, kun Mouse sanoi, että hänen silmänsä ei ollut enää kovin arka ja, että pojalle kuului ihan hyvää. Se oli mukava kuulla.
Jäänsiniset silmät tutkailivat hetken aikaa taas pojan kasvoja ja Hen sipaisi pari hiussortuvaa korvansa taakse.
"Mitä muuten vanhempasi sanoivat? Kun tulit silmä mustana ja nenä turvonneena kotiin?" tyttö kysyi sitten ja hymyili.

"Eieieieei, tajusit aivan väärin. Ei sun tarvi sanoa mua Mouseksi. Kunhan vain huomautin."
Sanoo hymyillen nolona ja raapii päätään kyynerpää kohti kattoa. Laskee sitten kätensä ja kaivaa kirjan repsutaan ja ojentaa sitä Henille.
"Gaarder Josteinin Pasianssimysteerio"
Sanoo hymyillen ja nojautuu sitten takaisin istumaan. Puhaltaa pitkään ilmaa ulos ja katsoo Heniin lippansa alta virnistellen.
"No tietenki ne halus tietää mistä mää sain ne ja sitten siunailivat kaikki Jumalat läpi, että on niillä tuhoinen lapsi."
Virnistelee ja naurahtaa vähän. Mousen vanhemmat, varsinkin äiti, olivat järkyttyneet lapsensa kunnosta tämän tullessa ensimmäisenä päivänä kotiin tapahtuman jälkeen.
"Menitkö sä kouluun sitten?"
Kysyy ja nostaa katseensa toisen silmiiin. Hän itse sai luvan jäädä kotiin pariksi päiväksi. Tästä hyvästä Mouse oli siivonnut kotona vanhempiensa ollessa töissä. Se oli ollut onnistunut yllätys.

Hen hymyili vain pojalle toisen sanoessa, että tyttö voisi kutsua poikaa yhä Matthewksi.
"Kyllä minä nyt taidan siihen Mouseen kallistua enemmän", Henriette totesi ja naurahti huvittuneena. Tästä lähtien brunette tulisi kutsumaan poikaa Mouseksi, piste.

Tyttö otti pojan ojentaman kirjan käsiinsä ja tutki sitä kiinnostuneen oloisena.
"Mistä tämä sitten kertoo?" Hen kyseli uteliaana ja tutki vielä hetken aikaa kirjaa, jonka jälkeen ojensi kirjan takaisin Mouselle pienen hymyn kera. Henrietteä harmitti, että hän ei ollut enää aikoihin lukenut kirjoja. Nuorempana hän oikein ahmi niitä, mutta nyt... Nyt niiden lukeminen oli vain jäänyt.

Tytön kasvoille kohosi pieni nyrpeä ilme, kun poika kertoi vanhempiensa reaktiosta.
"Olipa mukava vastaanotto", hän totesi ja naurahti jälleen huvittuneena. Mitähän hänen isänsä mahtaisi sanoa, jos tyttö saapuisi kotiin nenä veressä? - tuskin mitään, sillä ei hänen isänsä tajuaisi mistään mitään.
Hen nyökkäsi pienesti ja laski katseensa sitten Mousen kasvoilta alemmas.
"Meninhän minä.." tyttö vastasi hiljaa. Hän ei halunnut kertoa sitä, että oli heti seuraavana päivänä kohdannut ne kiusaajat, jotka olivat ajaneet Henin nurkkaan ja sitten pakottaneet tytön kirjoittamaan heidän esseensä sen päivän aikana. Olivat jopa anastaneet tytön ainokaiset syötävät siltä päivältä ja Hen oli ollut sen päivän jälkeen todella uupunut.

Henriette nosti tyynet kasvonsa taas ylemmäs.
"Luetko sinä paljon kirjoja?" esittettiin taas uusi kysymys pienen hymyn kera.

"Se kertoo semmosesta pojasta joka lähtee isänsä kanssa etsimään äitiään Kreikasta, ne ajaa Norjasta Kreikkaan autolla ja siinä matkalla se poika saa semmosen pullan sisälle leivotun kirjan, mitä se sit alkaa lukea suurennuslasin kanssa.. Se kertoo tarinaa sen kylän edellisistä leipureista ja yhestä haaksirikkoutuneesta merimiehestä joka joutu autiolle saarelle ja sen pelikortit heräs henkiin.."
Selittää mahdollisimman yksinkertaisesti, mutta huomaa koko homman kuulostavan oudolta.
"Ööö. Se kirja on aika outo.."
Mutisee ja laittaa kirjan takaisin reppuunsa. Katsoo sitten toista surullisena ja huokaa.
"Voi sua. Sussa on jotain masokistin vikaa."
Sanoo toiselle, tämän kouluun menemisestä.
"Enpä oikeastaan. Jonku verran vaan."
Mutisee ja kohauttaa olkiaan. Samassa Mouselle tulee mieleen asia, mikä hänen on tehnyt mieli kysyä jo jonkin aikaa Heniltä. Tanssiaiset. Oliko toinen menossa sinne? Jos oli, kenen kanssa? Itsensa nolaamismahdollisuus oli tässä asiassa suuri joten asialle pitäisi ottaa helppo alku.
"Ootko kuullu niistä tanssiaisista?"
Kysäisee muka ohimennen ja taputtelee sormillaan pöydän kantta katsellen sormiinsa.

Hen nojautuu taas hivenen lähemmäs poikaa, kun toinen alkaa kertoa kirjan juonesta. Brunete kuunteli toista mahdollisimman tarkasti ja yritti pysyä mukana, ajatellen kirjan tapahtumia päässään.
"Todellakin outo kirja", tyttö totesi sitten ja hymyili huvittuneena.
"Kirjailijalla on mahtanut olla hauskaa tuota kirjoittaessa", neiti lisäsi nopesti ja naurahti. Vaikka Henriette ajatteli olevansa mielikuvituksellinen, tuo kirjailija vei kyllä voiton mennen tullen.

"Ehkä", Henriette totesi pojan kommentille, että tytössä olisi masokistin vikaa. Ehkä tytössä tosiaan oli, kun kerta oli mennyt kouluun seuraavana päivänä. Jos hän olisi odottanut edes yhden päivän, ne öykkärit eivät ehkä olisi hyökänneet heti tytön kimppuun ja uhanneet, että hakkaisivat Mousen uudestaan, jos Hen ei kirjoittaisi heidän esseitään sinä päivänä valmiiksi. Olihan tuo aika masokistista, sillä tyttö ei ollut saanut ruokaa koko päivänä ja hänen kätensä oli sen jälkeen pari päivää kipeä.
Jep, tyttö myönsi, että hänessä taisi elää pieni masokisti, joka nautti näläntunteesta.

Tyttö päätyi taas nyökkäämään, kun poika kertoi lukevansa kirjoja jonkin verran.
"On sekin jotain", Hen päätti kannustavasti sanoa ja hymyili hivenen. Seuraava kysymys sai tämän nörttitytön hetkeksi aikaa hyvin häkeltyneeksi ja tyttö katsoi jäänsinisillä silmillään Mousea ihmeissään. Hänen sydämensä alkoi lyödä nopeammin ja tyttö laski hetkeksi katseensa alas. Tyttö ajatteli olevansa... Hämmentynyt?
Tanssiaiset. Olihan Hen niistä kuullut. Tosin vain mainittaessa ja senkin hän oli kuullut ohikävelevän kermalaisen lauseessa.
"Olen kuullut. En tosin paljoa, mutta ainakin sen, että sellaiset ollaan aikeissa järjestää", brunette vastasi sitten ja uskaltautui hymyilemään Mouselle.

Mouse hymähti ja virnisti. Tosiaan kirjan kirjoittajalla oli varmasti ollut hauskaa. Kirjoittajalla on älyttömästi mielikuvistusta ja järkeä, kun pystyi kirjoittamaan tuollaisen kirjan. Siinä oli tarinoita päällekkäin ja mitä ihmeellisimpiä tapahtumia.
"Se on filosifi tyylinen kirja."
Sanoo ja lopettaa sormiensa rummuttamisen. Hen sanoi kuulleensa tanssiaisista ja Mouse nyökkäili. Mitäs nyt? Ei varmaan pitäisi iskeä kuin sika limppuun. Hienovaraisesti.
"Aijotko mennä sinne?"
Kysyy ja vilkaisee nopeasti tyttöön, mutta laskee sitten katseensa takaisin sormiinsa jotka nyt olivat ristittyinä tämän sylissä. Peukalot pyörivät taas, mutta huomattuaan asian Mouse lopetti ja erotti sormet toisistaan. Ei nyt pitänyt esittää jännittynyttä. Piti olla cool. Tämmöisissä asioissa ei Mousella ollut minkään maan kokemusta tai tietoutta. Piti kai mennä ihan tuntemusten mukaan.

// :,) Mouse rukka, kun tuolla tavalla jännittää XD

Henriette katsoi hetken aikaa Mousea häkeltyneenä, kun siirsi katseensa taas kerran pöydällä olevaan vihkoon. Niin, aikoisiko brunette mennä tanssiaisiin? Mutta eihän tytöllä ollut mekkoa tai mitään hienoa päälle pantavaa! Eikä tytöllä olisi varaa moisiin, ei edes vuokramekkoihin.
Tyttö oli jo masentuneena vastaamassa pojalle kieltävästi, mutta sitten hänellä välähti. Hänen isänsä kotona oli edelleen äidin vanhoja vaatteita. Isä ei ollut halunnut heittää niitä pois, sillä niillä oli paljon tunnearvoa. Tyttö voisi yrittää hipsiä salaa kotiin ja käydä katsomassa isänsä vaatekaapin. Sielä varmasti löytyisi jotain päälle pantavaa.

"En tiedä. Ehkä", Hen vastasi epämääräisesti ja siirsi katseensa Mouseen, joka vaikutti olevan... Jännittyneen oloinen?
"Entä sinä?" tyttö esitti vasta kysymysen ja hymyili.
"Jos sinä olet menossa, voisin kuvitella itsekin meneväni. Siellä olisi hyvin ikävää olla yksinään", Henriette puhui ja pieni hymy pysyi yhä hänen huulillaan.

#se on.. :')#

Mouse odotteli hiljaisena toisen vastausta ja miljoonat eri ajatukset lensivät tämän pään läpi. Entä jos ja jos ja kun. Lehmätki lentäis. Kun toinen vastasi epäröiden, kerkesi jo pieni lannistunut ilme käväistä Mousen naamalla, kunnes Hen jatkoi. Tämä nostaa katseensa pienen hymyn kera toiseen ja kuunteli tämän asian loppuun. Ehkei peli ollutkaan vielä menetetty.
"Joo."
Ei nyt noin voinut sanoa, piti olla hienovaraisempi. Herrasmiesmäisesti vai miten se meni.
"Siis.. Mentäiskö yhdessä? Kun ei semmonen kermaväen ihastelu muuten innostais.."
Selittelee ja hieroo vaivautuneena niskaansa ja laskee sitten katseensa nolona alas. Voi ei, no tulipahan sekin tehtyä.. Nyt pitäisi vain odottaa tuomiota. Tai toivoa. Toivottavasti sitä jäkimmäistä, muuten Mouse oli nolannut itsensä, ainakin omassa mielessään. Onneksi kirjastossa ei ollut muita näkyvillä. Hyllyjen takana kyllä pystyi vahtaamaan ja salakuuntelemaan helposti. Mouse vilkuilee ympärilleen yrittäen löytää salakuuntelijoita. Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Sitten poika kääntää katseensa puolikas hymy naamallaan.

Henrietten vatsassa alkoi kihelmöidä entistä enemmän, kun Mouse kysyi, voisivatko he mennä yhdessä. Eli oliko tuo nyt suomeksi 'olisitko parini' tai jotain siihen suuntaan? Ei se ainakaan ollut 'en mene sinun kanssani' lausahdus, joten miksi tyttö sitten tunsi olonsa enemmän hämmentyneeksi kuin iloiseksi.
Mutta pikkuhiljaa, kun Mousen kysymys sisäistettiin paremmin, alkoi tyttö tuntea olonsa tavattoman iloiseksi. Hänen sisällään myllersivät erilaiset tunteet, joita bruneten olisi syytä tutkia yksin ollessaan.

Tajutessaan, että oli vain tuijottanut Mouse hetken aikaan, Hen sai huulilleen aikaiseksi iloisen hymyn.
"Se olisi mukavaa", brunette vastasi helpottuneella ja iloisella äänenäsävyllä ja hänen hymynsä muuttui entistä vain iloisemmaksi. Vaikka vielä hänen kasvonsa eivät näyttäneet kokonaan niitä tuntemuksia, joita tyttö sillä hetkellä tunsi.
"Kiitos, kun kysyit. Minua on erittäin harvoin pyydelty minnekään mukaan", Henriette sanoi vielä kiitollisella ja iloisella äänellä.

Helpottunut hymy nousi Mousen naamalle ja säteili silmissä asti. Toivoa oli siis luvassa ja hyvä niin.
"Ole hyvä vaan. En oo määkää ennen ketään kysyny."
Hymyilee ja parantelee piponsa asentoa päässään ja tunkee sieltä kauas karanneita hiusssuortuvia jotka tunkivat tämän näkökenttään. Tunnelma raukesi ainakin Mousen kohdalta ja tämä rentoutui taas.
"No ootko saanu mitään järkevää ylös?"
Sanoo ja viittaa toisen vihkoon Henin edessä. Varmasti hän olisi, tämähän kirjoitti aina.
"Joko oscaripysti kiiltää? Tai hetkinen. Ei se se ole.."
Sanoo ja nauraa erehdykselleen. Henistä tulisi vielä joku päivä kuuluisa. Siitä oli Mouse varma. Ehkä se johtui sinisilmäisyydestä tai sitten ei. Mousesta ei ikinä olisi mihinkään niin suureen. Hän jäisi pieneksi tekijäksi maailmaan.

Henriettekin rentoutui huomattavasti, kun Mouse uteli, oliko tyttö saanut mitään järkevää ylös. Mutta hetken kuluttua kuitenkin tyttö taas hieman jännittyi, kun muisti, mitä oli kirjoittanut viime viikon aikana ylös.
"Parisen runoa olen ehtinyt kirjoittaa ja yhden novellin. Sitten olen vain raapustellut epämääräisiä artikkeleita koulun lehteen tulevaisuuden varalle", Hen paljasti sitten, kun oli saanut kerättyä itsensä kasaan ja katsahti poikaan hymyillen.
Toisen seuraava kommentti sai bruneten naurahtamaan kevyesti.
"Tunnen sen jo luissani", Henriette päätti vastata vitsillä ja nauroi hiljaa.

"Tuota..." Hen aloitti ja vaikeni hetkeksi.
"Halusitko lukea pari kirjoittamaani runoa. Ne eivät ehkä ole kovin hyviä ja mielikuvituksellisia, mutta..." tyttö taas lopetti kesken ja avasi vihkostaan erään aukeaman. Vain toisella sivulla oli pari tekstin pätkää, kun toinen oli vielä tyhjä.
"Olisi kiva, jos voisit lukaista", Henriette sai sanottua ja hymyili hivenen nolomman oloisena Mouselle. Hen ei ollut vielä koskaan kehdannut antaa kenellekään runojaan luettavaksi. Mutta joskus se pelko oli voitettava. Kaksi runoa, jotka komeilivat kauniilla käsialalla kirjoitettuna yhdellä sivulla, odottivat lukijaansa.

"Anna minun itkeä rintaasi vasten,
anna minun hengittää.
Anna minun kuolla käsillesi,
anna minun huohahtaa.

Lasken seppeleen haudallesi
ja itken.
En itke sinun vuoksesi.
Itken niiden kukkien,
jotka jouduin repimään irti
hautasi vierestä..."

"Lunta, lunta toiveunta,
tahtoisin nähdä minäkin.
Unessani lentäisin
luoksesi aina iltaisin

Siivet selkään, lentämään!
Mutta en pääse ylöskään.
Naulittuna maassa,
kahlittuna haassa.
Kahleet irti
jotain puuttuu silti.

Sydämes on avain kahleisiin.
Mutta jään haaveisiin ikuisiin."


//Joo, luovutin runojen keksimisen, joten pöllin pari siskolta XD

#olis helpompi vastata jos sais oikeestikki lukea ne :'D onko mahdollista tämä?#

#:''D Tänks. Ku ei vois muutaku "joo on ne hyviä.." se olis aika tylyä :(#

#ougei!#

"Tottakai"
Vastaa ja vetäisee vihkoa itseensä päin.
"Miten vain voin auttaa."
Sanoo ennen kuin syventyy vihkon sisältöön. Mouse nojaa kyynerpäällään pöytään ja sitten poskeaan käteensä. Poika luki runot monesti läpi ja jäi sitten tuijottamaan niitä miettien mitä kommenttia antaisi niistä. Hitaasti työntää vihon takaisin tytölle ja katsoo tähän hymyillen.
"Ne on hyviä. Tuossa ensimmäisessä tuo kukkajuttu oli ainut mitä en tajunnu.. Eikö se sitten rakastanutkaan sitä joka kuoli?"
Kysyy ja osoittaa sormellaan kohtaa mitä tarkoittaa.
"mutta muuten tosi hyviä. Sää aliarvioit ittes."
Hymähtää ja nojaa taakse tuolissaan.

//... Ai että pitää ihan runoanalyytikoksi ruveta XDDDD
En enää ikinä anna Mousen lukea Henin runoja :,DDDD

Henriette katsoi vain, kun poika otti vihkon häneltä ja syventyi lukemaan. Hen tarkkaili koko ajan Mousen kasvoja ja yritti lukea niistä pojan sen hetkisiä ajatuksia. Tuntuipa lyhyt hetki kiduttavan pitkältä.

Poika alkoi puhua ja tyttö veti heti keuhkoihinsa ilmaa. Pieni hymy kohosi hänen huulilleen, kun poika sanoi, ettei ymmärtänyt kukkajuttua. Hen nojautui lähemmäs Mousea.
"Sen runon taakse on kätkeytynyt tarina, joka on tuossa vain lyhyenä versiona. Tietenkin, jokainen tulkitsee tarinan hivenen erilailla. Itse tulkitsen niin, että tyttö rakasti poikaa suunnattomasti. Mutta sitten hänelle paljastuu, että poika oli pettänyt häntä. Tyttö oli katkera ja tappoi poikaystävänsä vihan sokaisemana. Pian hautajaisten jälkeen tyttö pidätettiin ja tuomittiin vankilaan murhasta ", Henriette valaisi hivenen runoaan ja sepitti hieman koko tarinaa, mitä oli itse kaavaillut runoonsa. Hen yritti muistella, mitä ihmettä hän olikaan silloin ajatellut, kun tuota runoa kirjoitti? Ei mitään muistikuvaa.
"Äh, se taisi olla vain hetken mielijohteesta kirjoitettu runo..." tyttö mumisi ja pyöräytti silmiään.

Oli kuitenkin todella helpottavaa kuulla, että Mouse oli tuota mieltä tytön runoista.
"Kiitos", Hen sanoi ja tunsi pientä kuumotusta poskissaan.
"Ehkä sinä voisit sitten tulevaisuudessa kuvittaa runojani hienoilla piirroksillasi", Henriette totesi sitten ja hymyili huvittuneena.
"Kuvat kertovat runoista paljon lisää", tyttö lisäsi nopeasti ja naurahti hillitysti.

#Reeepps ::::'''''DDD EI JUMATSUIKKA TÄÄ KAHESTI TUHOS MUN TEKSTIN HEMPSUKTARALLALLEEEIIIII#

Mouse nyökkäilee hiljaa toisen selitykselle runosta.
"Traagista."
Hymähtää ja katsoo sitten Heniin.
"Jos sun tarinat pysyy yhtä traagisina niin sitten voinki kuvittaa."
naurahtaa ja miettii viimeisiä piirrustuksiaan. Tätä ajatellessa Mouse huomasi kirjastossa olevan aavemaisen hiljaista. Yh, ei pitänyt ajatella. Nopeasti Mouse keksi uutta ajateltavaa.
"Kirjoita sää vaa lisää mestariteoksia."
Mousen sormet räpläsivät joltain pöydälle jääneen kirjan sivuja. Ei poika kyllä luullut näkevänsä uusia runoja, niin suojelevalta tyttö tuntui vihkoaan kohtaan. Ehkäpä tämä kertoisikin ajatuksensa pojalle suoraan. Taas toiveita. Ajatuksissaan pojan naamalle levisi pieni hymy, kun tämä seurasi sormiaan.
Kirjaston täti kurkkasi yhden hyllyn takaa tarkitaakseen nuorien touhut. Peittääkseen aikeensa tämä järjesteli hyllyssä olevia kirjoja. Monta nopeaa vilkaisua koitui nuorten kohtaloksi, mutta kohta täti lähti pois, kun ei saanut mitään valittamisen aihetta.

// Auts :s

Hen hymyili valloittavasti (mikä oli aika harvinainen hymy), kun Mouse kehoitti tyttöä kirjoittamaan lisää mestariteoksia.
"Jos niitä tulisi edes yksikin, niin lupaan kirjoittaa niitä lisää", brunette totesi ja sulki pöydällä olevan vihkonsa.

Kirjaston tosiaan valtasi hiljaisuus, kun Mouse ja Hen olivat hiljaa. Tytön jäänsiniset silmät katsahtivat ympärilleen ja brunette kiinnitti hetkeksi huomionsa kirjastotätiin, joka kuikuili yhden hyllyn takaa nuorten touhuja. Henriette siirsi katseensa hivenen huvittuneena naisesta ja toi kasvojaan lähemmäs Mousen kasvoja.
"Minusta tuntuu, että tuo kirjastotäti odottaa, että me teemme jotain sopimatonta", tyttö kuiskasi huomattaen ja naurahti hiljaa. Pian tuo rouvashenkilö poistui ja tyttö vetäytyi kauemmas pojasta.

Henriette tapitti hetken aikaa pöydän kulmaa.
"Tiedätkö.. Olet täällä Astonissa ensimmäinen, joka on jutellut kanssani yli vartin poistumatta", tyttö paljasti sitten ja nosti katseensa pöydästä Mouseen ja hymyili pienesti.
"Kiitos siitä", Hen kiitti hiljaa, katseli poikaa hetken aikaa silmiin ja laski katseensa sitten syliinsä.

Mousen silmään osui Henin hymy, minkälaista toinen ei vielä ennen ollut tehnyt. Mousen katse kohoaa kirjastotätiin kun Hen huomauttaa tästä ja virnistelee. Topakka jalkojen askellus kuului vielä Tätin jäljestä, mutta kirjat peittivät äänet nopeasti.
"Harmi, mehän olemme puhtaita pulmusia."
Mouse katsoo Heniin kun tämä alkoi taas puhumaan ja hymyilee toiselle lämpimästi.
"Ilo on kokonaan minun puolellani madam."
Sanoo ja nostaa lakkiaan vähän ja laskee sen sitten takaisin päähänsä edelleen virnistellen. Ilo tosiaan oli hänen puolellaan, ei kovin moni muu halunnut kuunnella Mousen läpätystä ja selitystä kaikesta mahdollisesta. Useimmin ensimmäisen jammailukohtauksen jälkeen kaikki liukenivat paikalta jonnekkin muihin menoihin. Hen oli kuitekin kestänyt jammailut, piirrustukset ja hälpätyksen. Muita kovin omituisia tapoja ei pojalla ollut, joten Henin paikan päällä pysyminen oli aikalailla turvattu.

Henriette virnisti hitusen, kun Mouse oli kutsunut häntä madamiksi ja pudisteli huvittuneena päätään.
"Ai sinusta löytyy myös vanhanaikainen puoli", brunette sanoi hiljaisen naurunsa lomasta ja hymyili huvittuneena.
"Mitähän muita puolia sinusta oikein löytyy", tyttö hymisi huvittuneena ja otti vihkonsa syliinsä, laittaen sen ruskeaan laukkuunsa.

Kun tyttö asetti kätensä pöydän reunaan, hänen kätensä osui johonkin tahmeaan. Brunette vetäisi kätensä nopeasti pois ja katsahti siihen kohtaan, mihin hänen kätensä oli osunut.
Ah, hienoa. Purkkaa.
"Miksi jotkut eivät osaa vieläkään heittää purkkaa roskikseen?" Henriette kysyi hivenen närkästyneellä äänensävyllä ja otti taskustaan nenäliinan palasen ja sen avulla irrotti purkan pöydän reunasta. Sitten hän nousi tuoliltaan ja kävi heittämässä paperinpalan lähellä olevaan roskikseen.

//... Nyt ei tuu kauheen kiinnostavaa tekstiä mun osalta XD