Pari astetta rankempaa vitutusta

Jonathan ei ollut varma oliko häntä koskaan ennen vituttanut näin paljon, ainakin tämä vitutus oli pari astetta rankempaa. Kuka helvetin idiootti menee ja jättää ammeen hanan auki lähtiessään töihin aamulla? Ei ainakaan kukaan aivot omistava. Joka tapauksessa tämä aivoton idiootti oli syypää siihen, että Jonia vitutti tänään niin paljon. Nimittäin tämä idiootti sattui asumaan Jonathanin opiskelukämpän yläkerrassa ja se vesi siitä ammeesta oli valunut hänen asuntoonsa asti. Nyt muutaman viikon kestänyt omasta kämpästä johtuva vapaus oli pistetty hyllylle hetkeksi. Jonin vanhemmat olivat tietenkin maksaneet kaikista nopeimmasta ja tehokkaimmasta remontista mitä vain sai, mutta remonttiin silti kuluisi pari päivää. Pari helvetin pitkää päivää jotka hän viettäisi vanhempiensa tuttavien luona. Niin, jostakin helvetin huonosta sattumasta johtuen, Jonin vanhemmat olivat tutustuneet työmatkallaan San Diegolaiseen perheeseen, jotka olivat lupautuneet ottamaan Jonathanin luokseen remontin ajaksi. Jon ei voinut ymmärtää, mikseivät hänen rikkaat vanhempansa vain voineet maksaa hänelle hotellia muutamaksi päiväksi.

Joka tapauksessa, tässä hän nyt oli. Istumassa autossaan tuon perheen kodin ulkopuolella. Jon ei ollut varma mihin jättäisi autonsa, joten hän vain parkkeerasi sen puolihuolimattomasti tien sivuun ja nousi sitten ulos kassi olallaan. Kassissa oli parit vaihtovaatteet ja muuta tavaraa mitä hän oli ajatellut saattavansa tarvita vieraassa talossa. Mukaan lukien pari pulloa kirkasta, eihän sitä koskaan voinut tietää milloin hänellä palaisi hermot ja pitäisi juoda pää täyteen. Tei ehkä Jon tekisi niin ihan vain muuten vaan. Jonathan ei oikeastaan tiennyt paljon mitään tästä perheestä, jossa hän viettäisi pari päivää. Mitä nyt äiti oli kehunut heitä oikein mukaviksi ja että lapset olivat hieman omalaatuisia. Mitä nyt sekin oli tarkoittavinaan... Jon oli vakaasti sitä mieltä, ettei tulisi viettämään talossa lähes ollenkaan aikaa, mitä nyt saattaisi käydä nukkumassa, ettei kukaan huolehtuisi ja soittaisi vanhemmille. Niin, kaikki Jonathanin suunnitelmassa viettää viimeinen vuosi ennen täysi-ikäisyyttä vapaana vanhemmista, perustui vain sille toivolle, ettei kukaan sattuisi informoimaan heitä Jonin sekoiluista. Hän nimittäin oli saanut lähteä San Diegoon vain sillä ehdolla, että hoitaisi koulut kunnolla, eikä sekoilisi hirveästi.

Jonathanin askeleet veivät hänet puisen oven eteen ja hän korjasi pikaisesti tukkaansa sivuikkunan heijastuksesta, ennen kuin viimein koputti oveen. Ei mennyt kuin ihan lyhyt hetki, kun ovi jo avattiin. Ovella seisoi siististi pukeutunut nainen, jonka hymy näytti niin iloiselta, että Jonin teki mieli oksentaa. Nainen esittäytyi ja toivotti hänet iloisesti tervetulleeksi taloonsa, sitten hän kehotti Jonathania astumaan sisään. Jon totteli, kun ei muutakaan osannut ja nainen aloitti loputtoman tylsän kierroksen talossa. Lopulta he kuitenkin saapuivat hänen huoneensa ovelle. Paitsi ettei se ollut hänen huoneensa... ''Ajattelin ettei sinua varmaan haittaa asua samassa huoneessa Johnnyn kanssa? Hän on oikein mukava poika, kunhan häntä ei vain ärsytetä. Tulette varmaan ihan hyvin toimeen'', hän kertoi, mutta jotenkin hänen äänensävynsä ei oikein saanut Jonia vakuuttuneeksi. ''No jätän teidät rauhassa tutustumaan toisiinne. Mainitsin tulostasi Johnnylle, koputa vaan rohkeasti!'' hän sanoi sitten ennen kuin kiiruhti pois. Jonathania vitutti vielä enemmän. Ei siis riittänyt, että hänet pistettiin asumaan ventovieraiden ihmisten luokse, nyt hänen myös piti jakaa huone jonkun kanssa. Tästä ei voisi koitua mitään hyvää. Lopulta hän kuitenkin otti askeleen lähemmäs ovea ja koputti siihen rennosti. Ei tämä päivä tästä enää voisi pahentua.

(( Täältä me saavumme! :> ))

Johnny olisi luultavasti nukkunut koko sen päivän ellei Sindy olisi rynnännyt hänen huoneeseensa ehkä kahden tai kolmen aikaan päiällä. ja kiskaissut verhot ikkunan edestä. Se oli jotain sellaista mitä Johnny inhosi ja nainen sai kuulla kunniansa useampaan otteeseen, ja kaikkea muuta kuin ystävällisellä äänensävyllä. Milloin jätkä edes olisi puhunut kenellekään mukavaan sävyyn? Okei, joitakin harvinaisia ja satunnaisia poikkeuksia oli, mutta kuitenkin. Sindy tai oikeastaan kukaan tässä taloudessa asuva ei-verisukulainen ei kuulunut siihen kastiin.
Tämä Sindyn "aikainen herätys" oli koskenut jotakin heidän tuttavaperheensä poikaa, jolla oli kämppä mennyt remonttiin ja tuo tulisi heidän luokseen asustelemaan muutamaksi päiväksi. Tai ainakin jotain sinne päin Johnny sai selvää naisen selityksestä, koska aivot olivat vielä vähän tokkurassa. Sentään krapulaa ei ollut, vaikka hän keskustassa oli eilen iltana pyörinytkin.

"Niin että ala nousta siitä! Jonathanin pitäisi tulla tänne tässä parin tunnin sisään", Sindy hoputti ja kokosi hivenen Johnnyn lattialla lainehtelevia vaatteita "nätinpään" kekoon huoneen toiseen nurkkaan. "Voisit täällä muuten siivota joskus ja lajitella likaiset vaatteet puhtaista. Koko kämppähän on ihan läävä", nainen jatkoi ja Johnny veti peiton korviensa yli. Topakka nainen kuitenkin tuli ja kiskaisi peiton pois äkäisenä. Jaahas, nyt sitä oltiin ihan tosissaan tämän nousemisen kanssa. Olisihan rokkari voinut alkaa vängätä vastaan ja jatkaa tyytyväisenä uniaan, mutta....
"Joojoo. Mä nousen tässä... Kohta", Johnny alistui sitten ja venytteli raajojaan kankeasti. Sindy hengähti tyytyväisenä ja päätti ilmeisesti pelata varman päälle ja otti koko vaatekasan mukaansa pesutupaan. Johnnyn huoneen ovea toinen ei kuitenkaan laittanut kiinni, joka tarkoitti nousemisen olevan ihan pakollista. Jätkä haukotteli, vilkaisi puhelintaan, johon oli tullut pari tekstiviestiä sekä puhelu ja nappasi pyyhkeensä suunnaten kankeasti kävellen suihkuun. Siellä hän heräsi edes hivenen, mutta ajatus kulki silti erittäin hitaasti.
Kun pesuoperaatio oli hoidettu, Johnny lähti pyyhe lanteillaan takaisin omaan huoneeseensa ja yllätyksekseen näki Jackin hääräämässä siellä jotain perheen retkisängyn kanssa. Hän kurtisti kulmiaan ja aukoi ääneti suutaan. Mitä hittoa sänky teki hänen huoneessaan?
"Saanko kysyä, että mitä vittua?" Johnny älähti ja Jack suoristi hengästyneenä selkänsä.
"Jonathan tulee nukkumaan tänne sinun kanssasi", Jack totesi ja väänsi viimeisen liitoksen paikoilleen, kunnes sänky oli ilmeisesti koottu kokonaan.
"Siis... Mitä?" Johnny kysyi, mutta ei saanut Jackilta vastausta kun tämä jo marssi ulos huoneesta. Siis hänen huoneeseensa tulisi nukkumaan joku onneton pojanrääpäle, josta Johnny ei oikeastaan tiennyt yhtään mitään? Kuinka hemmetin kauan tämä viipyisi heillä? Ja ennen kaikkea: miksi hitossa tuota ei voitu sijoittaa vaikkapa olohuoneeseen!

Murahtaen ruskeatukkainen pamautti ovensa kiinni ja alkoi tyhjentää vaatekaappinsa sisältöä lattialle - kuten yleensä. Ylle hän löysi sieltä mustat pillifarkut ja tummanvihreän t-paidan ja pyyhkeensä hän heitti vaatekaapin oven päälle kuivumaan. Hiton hitto. Äkkiseltään ovelta kuului reipas koputus ja nuorukainen puraisi huultaan. Pitäisikö huutaa, että painu helvettiin vai mennä avaamaan huomaavaisesti ovi? Retkisänky sai osakseen vihaisen potkun (jonka seurauksena Johnnyn oikean jalan varpaat tulivat kipeiksi ja suusta purkautui usea kovempi kirosana) ja hän meni avaamaan oven. Siellä seisoi joku poika, joka vissiin oli tämä hänen parin päivän kestoinen kämppäkaveri. Johnny tuijotti tuota vielä sinisillä silmillään ja vilaisi nopeasti tämän olemuksen lävitse. Eli tällainen nättipoika, niinpä tietenkin. Mitä tuolle edes pitäisi sanoa! Johnny tuhahti ja heitti oven auki, kunnes käveli itse takaisin sisälle huoneeseen.
"Sulta meni sitten kämppä remppaan vai? Harmi juttu", Johnny totesi ja äänensävystä huomasi, että hän oli kaikkea muuta kuin harmissaan toisen tilanteesta. "En tiedä kuka sä olet tai mistä sä tulet, mutta joudut nyt asumaan mun kanssa samassa huoneessa muutaman päivän, joka toimii mikäli et hyppii silmille. En oo mukava ihminen", Johnny päätti tehdä asian kertaheitolla selväksi, koska hän ei jaksanut alkaa leikkiä mitään mitä hän ei todellakaan ollut.

//öhm sori ku kesti vähä turhan kaua D:

Jonathan ei oikein tiedä mitä tekisi jos toinen ei tulisikaan avaamaan, Sindy ei ollut nimittäin varoittanut, että näin voisi käydä. Nyt Jon alkoi arvelemaan, ettei ovi ehkä sittenkään aukeaisi. Ei oven aukeamisessa nyt niin kauan kestänyt, mutta nuo muutamat hiljaisuuden sekunnit, tuntuivat kymmeniltä minuuteilta. Hän ei muutenkaan pitänyt tunteesta, ettei ollut se määräävä osapuoli tässä talossa tai tuossa huoneessa varsinkaan. Kotona hän oli aina saanut tehdä lähes mitä tahansa halusi, sillä tuon äiti ja isäpuoli molemmat olivat niin nössöjä. Toki Jonathan rangaistuksia sai, mutta ei häntä niissä pitkään uskallettu pitää, ettei poika vain lähtisi hatkoihin tai järjestäisi kohtausta kollegojen nähdessä. Jon oli erittäi tyytyväinen siihen tilanteeseen, eikä siis tuntenut oloaan mukavaksi juuri nyt. Hän oli hetken varma, että vain avaisi oven ja haistattaisi vitut sisällä olevalle pojalle, mutta tiesi ettei kuitenkaan tekisi niin, sillä se merkitsisi suoria lähtöpasseja kotiin.

Onneksi muutaman sekunnin kuluttua, oven toiselta puolelta kuitenkin kuului kolahdus ja liuta kirosanoja, jotka saivat Jonathanin naurahtamaan äänettömästi. Hetkessä ovi oli selkosen selällään ja Jonathan huokaisi helpotuksesta mielessään. Eipähän ainakaan tarvinnut ruveta koputtelemaan lisää ja luoda itsestään säälittävän ensivaikutelman. Ensivaikutelma oli se tärkein, vaikka Jonin ulkoäkö nyt hyvin epätodenäköisesti tekisi vaikutusta tuohon oven avanneeseen poikaan, jonka nimi ilmeisesti oli Johnny. Harmaissa pillifarkuissaan, valkoisessa hihattomassa t-paidassa ja farkkukankaisessa rennosti auki olevassa kauluspaidassaan, Jonathan nimittäin näytti hyvin erillaiselta Johnnyn kanssa. Ei erillaisuudessa mitään vikaa ollut, Jon oikeasti arvosti erillaisuutta, mutta vaikka hän yrittäisi tehdä tuttavuutta tälläisten ihmisten kanssa, he harvoin yrittivät takaisin.

Johnny kysyi jotain Jonathanin kämpästä ja tämä kuittasi kysymyksen nopealla nyökkäyksellä, koska toista ei selvästi olisi voinut kiinnostaa vähempää. Jon ei ymmärtänyt, miksi edes yrittää olla kohtelias, kun sitä tuo ei todellakaan olisi halunnut olla, mutta sitten kohteliaisuus oli jo tiessään. ''Okei... No mä tuskin tuun tääl hirveesti viettämää aikaa, että eipähän tarvii iha 24/7 mua kestää'', hän ilmoitti ja kirosi vahvaa brittiaksenttiaan, sillä se sai hänet kuulostamaan todella epäuskottavalta. Jonathan laski kassinsa retkisängylle, jolla oletti nukkuvansa nämä pari päivää ja kääntyi sitten takaisin Johnnyyn päin. ''No jokatapaukses mä oon Jonathan, sä oot ilmesesti Johnny?'' Jonathan kertoi, vaikkei uskonut sen hirveästi poikaa kiinnostavan. Vaikka toinen ei ollut kohtelias, se ei tarkottanut, etteikö Jon voisi olla. Jokatapauksessa hän joutuisi viettämään edes jonkun verran aikaa Johnnyn kanssa, joten olisi varmaan kivempi kummallekkin, jos he tulisivat edes jotenkuten toimeen.

(( Nooh, en mie muutaman päivän kestosta sakota ;> Toivottavasti et siekään kun mulla just on nää kriittiset hetket menossa syksyn ylppäreiden kanssa :DD ))

Johnny ei todellakaan tiennyt, että miten hänen olisi pitänyt suhtautua tähän koko tilanteeseen. Ei hän ollut edes saanut kuulla kuin vasta tänään aamulla tänne majoittuvasta perhetutusta. Tai ehkä oli, mutta ei hän ainakaan mitään muistanut. Arvateenkin se oli taas mennyt niin, että Sindy ja Jack olivat yrittäneet ilmoittaa siitä Johnnylle, mutta tämä ei ollut jaksanut kuunnella. Tokaissut vain kireät joojoot ja lähtenyt muualle. Pitäisi varmaan opetella kuuntelemaan...
Ajatukset siirtyivät takaisin tähän Jonathaniin, joka ei millään tavalla vaikuttanut tutulta henkilöltä. Mahtoikohan tuo edes olla Astonissa vai jossakin muussa koulussa? Vai kenties töissä? Ja vittuako se Johnnya oikeasti kiinnosti. Olisihan se tosin kivaa tietää, että millaisen tyypin kanssa hän joutuisi jakamaan huoneensa muutaman päivän ajan.

"Ai et vai? Meinaatko, että Sindy päästää sut ihan tuosta noin vain menemään kun sun vanhemmat on uskoneet hänen huomaansa heidän kalleimman aarteensa?" Johnny vinoili ja käveli istuskelemaan työpöytänsä tuolille. Hän tiesi, että Sindy vahtisi Jonathania niin hemmetin tarkkaan, että tuskin toinen sai mentyä salaa edes jääkaapille. Ja Johnny jos kuka tiesi millainen nainen oli kun tämä tahtoi pitää huolen, että kukaan ei livistäisi salaa mihinkään. Varsinkaan tuttavaperheen ihana ja täydellinen kakara. Pff, niin justiin.
Jonathan kuitenkin esitteli itsensä ja kertoi siinä samalla myös Johnnyn oman nimen. Ruskeatukkainen naurahti ja kaivoi laatikostaan siskoltaan varastetun meikkipeilin, jonka avulla hän saattoi laittaa piilolinssit helposti silmiin. "No eikun Gandalf Harmaa. Mitä se Sindy on taas valehdellut sulle", poika totesi kyllästyneenä ja jo vanhasta tottumuksesta sai ruskeat piilolinssit sujuvasti silmiinsä. Nyt näytti paremmalta.
Huoneen ovelta kuului koputus ja vastausta odottelematta se avattiin, Johnnyn huomaten tällä kertaa Sharonin seisovan siellä peittojen ja tyynyjen kanssa.
"Moi. Täs ois nyt nää yökamat. Laitettiin niihin tyynyliinat ja kaikki valmiiksi", Sharon hymyili aurinkoisesti Jonathanille ja ojensi kasan tälle vaaleatukkaiselle pojalle. "No mut. Mä tästä vissiin meen sitten. Nähään", ruskeatukkainen tyttö hymähti, heilautti pienesti kättään ja katosi huoneesta.
"Se oli mun sisko. Sharon", Johnny selvensi kun tyttö ei ollut tajunnut esitellä itseään. Taisi tuota vähän ujostuttaakin, joten siinä suhteessa hän oli Johnnyn kanssa suhteellisen erilainen. Vaikka he kaksosia olivatkin.
"Ei sulla röökii sattuis olee?" Johnny kysäisi sitten kun huomasi pöydällään tyhjän tupakka-askin. Laiskuus oli iskenyt eikä hän jaksanut vielä lähteä kauppaan hakemaan mitään. Vaikka toisaalta... Missähän hitossa hän polttaisi kun Sindy ei suvainnut tupakointia pihapiirissään ja Jonathan oli tuossa, joten ikkunassa polttaminenkaan ei käynyt. Varmaankaan.

Jonathan istuutui retkisängylle risti-istuntaan ja käänsi kasvonsa Johnnyn suuntaan. Toinen ilmaisi mielipiteensä Jonathanin suunnitelmista pysyä poissa talosta ja hän pahoin pelkäsi toisen olevan oikeassa. Loppujen lopuksi Johnny oli heistä kahdesta se, joka asui Sindyn kanssa samassa huushollissa. Jon naurahti hieman kuullessaan Johnnyn kutsuvan häntä vanhempiensa kalleimmaksi aarteeksi, muttei jaksannut kuitenkaan kommentoida. Jonathan ei todellakaan ollut vanhempiensa kallein aarre, vaikka toki he yrittivät olla kirjalla pojan tekemisistä, eivät he oikeasti tuntuneet välittävän paskaakaan. Ihan mielellään he olivat Jonathanin antaneet muuttaa pois kotoa, eikä hän voinut heitä syyttääkkään. Jon ei todellakaan tainnut olla mikään helpoin lapsi, vaikka koulussa pärjäsikin. Ei hän ollut mitenkään ilkeä, mutta toimi usein ennen kuin ajatteli, joten vanhemmille oli tullut sanottua vaikka mitä paskaa. Jonathan oli myös usein ilmestynyt helvetinmoisessa kännissä kotiin, eikä vanhemmat oikein osanneet sitä arvostaa. Myöskään tavaroiden sinne tänne jättäminen taikka täydellinen auttamattomuus kotitöissä, eivät olleet ylisiistin äidin mieleen sitten lainkaan.

''No kai mä sit jumitan vaa täällä. Ei voi mitää'', hän kuitenkin vastasi ja kohautti olkiaan. Ei hän ehkä siihen kuolisi jos joutuisi pari päivää viettää Johnnyn seurassa. Johnny heitti jotain sarkastista läppää nimestään, eikä Jon vaivautunut nauramaan, sen verran kyllästynyt äänensävy pojalla oli. ''Aa sori mun moka'', Jonathan ilmoitti yrittäen kuulostaa vakuuttavalta ja virnisti puolihuolimattomasti, vaikkei häntä mitenkään naurattanutkaan. Hän katsoi hieman kiinnostuneena kun toinen laittoi piilolinssejä silmiinsä ja muisti itselläänkin olevan piilolinssit, niin kuin aina. ''Vahvuuksilla vai ei?'' Jonathan kysyi ihan vain saadakseen jotain keskustelua aikaan. Jonathanilla itsellään oli vahvuuksilla, sillä pojan näkö oli todella huono, eikä tuota huvittanut pitää laseja.

Samassa ovelta kuului koputus ja hetken päästä se olikin jo auki. Ovella seisoi Jonin kanssa suunnilleen saman ikäisen näköinen tyttö kantaen peittoa ja tyynyä. Tyttö ilmoitti tuovansa yökamoja Jonathanille ja tämä otti kasan hymyillen kohteliaasti vastaan. ''Ai kiitti'', hän totesi ja siinä samassa tyttö olikin jo häipynyt. Johnny kertoi tytön olleen siskonsa, niin kuin Jonathan olikin ajatellut. ''Okeei'', Jonathan vain totesi ja mietti paljonko ikäeroa Johnnylla ja Sharonilla mahtoi olla. He näyttivät aika saman ikäisiltä. Minkähän ikäinen Johnny ylipäätänsäkkään oli, äiti oli maininnut heidän olevan suunnilleen saman ikäiset, mutta se nyt saattoi tarkoittaa vaikka viiden vuoden ikäeroa. Ei Johnny kyllä hirveästi Jonathania vanhemmalta näyttänyt, mutta Jonathan ei ollut erityisen hyvä arvioimaan ikää pelkän ulkonäön perusteella.

Johnny kysyy sattuisiko Jonilla olemaan tupakkaa ja hän miettii hetken. Kyllä hänellä askillinen sattui olemaan kassissa, sillä hänen tuli välillä polteltua kännissä, mutta hän ei ollut oikein varma halusiko antaa toiselle. Lopulta hän vain nyökkäsi ja kaivoi laukustaan askinsa. Jonathan avasi askin, otti sieltä yhden tupakan ja ojensi sen sitten Johnnylle. Ei siitä mitään haittaakaan olisi, askiin jäisi kuitenkin vielä yheksäntoista tupakkaa jäljelle. Eikä Jonathan kuitenkaan niitä hirveästi polttelisi. ''Ootsä Astonissa?'' Jon kysyy yrittäen virittää vielä jonkinlaista keskustelua. Ei hän muistanut ainakaan nähneensä poikaa missään aikaisemmin, mutta hänen muistinsa ei ollutkaan mitään parhaasta päästä. Ja se kävi hyvin järkeen että toinen olisi ollut samassa koulussa, sillä olihan se joka tapauksessa lähin.

Jonathan näemmä alistui kohtaloonsa, joka sai toisen pojan virnistämään. Sindy nyt aina oli ollut sellainen, että piti yövieraita suhteellisen tarkkaan silmällä ja toinen kun vieläpä oli tärkeän tuttavaperheen lapsi... Aijjaij jos tälle sattuisi jotain, niin Sindy syyttäisi itseään. Tummatukkainen pyöräytti silmiään ja katseli naamaansa peilistä. Iho pitäisi jaksaa rasvata, koska se tuppasi suihkun jälkeen olemaan vähän kuiva, mutta Johnny päätti ettei ryhtyisi moiseen hommaan tänään. Samoin silmien alla oli haaleat varjot, jotka saivat Johnnyt näyttämään lähinnä rappiolla olevalta narkkarilta - sellaiselta kuin hänen hyvä kaverinsa oli. Vaikka poika edes ei käyttänyt mitään ihmeellistä - mitä nyt pilveä ja ekstaasia bilehuumeena. Vaikka toki poika sen tiesi, että viihdekäytöstä oli lyhyt tie vakituiseen käyttöön, mutta no jaa. Kerrankos sitä tässä elettiin.

Johnny kuuli toisen kysymyksen niistä piilolinsseistä ja vilkaisi tätä olkansa yli. Hittoako se tuolle kuului käyttikö Johnny vahvuuksilla vai ei? "Ilman. Mä en vaan tykkää mun silmien alkuperäisestä väristä" Ja miksi hän nyt senkin faktan toiselle kertoi? Harva edes tiesi, että hänen oikea silmiensä väri oli vaaleansininen eikä ruskea. Vaikka tuskin ketään moinen seikka edes kiinnosti, joten se siitä sitten.
Yllätyksekseen, Jonathan kaivoi hetken aikaa laukkuaan ja ojentavan Johnnylle yhden röökin. Poika tapitti toista hetken aikaa silmät pyöreinä, sillä hän oli olettanut tämän kieltäytyvän kunniasta lahjoittamaan hänelle savukkeita. Tai ehkä lähinnä poika hämmentyi siitä, että toisella oli edes sitä tupakkaa.
"Ai kiitti", Johnny sanoi ja hymähti. Rööki päätyi vielä toistaiseksi lepäämään työpöydän päälle, sillä poika alkoi vetää rajauksia silmiinsä. Miksi hän edes niin teki? Eihän hän ollut lähdössä tänään minnekään, että tarvitsi olla siedettävän näköinen? Okei, illalla saattaisi olla jotakin ohjelmaa, mutta siihenkin olisi aikaa. Ja jäi nähtäväksi, että päästäisikö Sindy häntä lähtemään mihinkään kerta oli vieras kylässä ja hänen pitäisi pitää Jonathanille seuraa.

Pinnallisia kysymyksiä seuraavaksi. Johnny irvisti ja veti vielä viimeisen viivan valmiiksi, asettaen kajaalin pöydälle.
"Kyllä mä siellä näennäisesti olen koulussa. Mitä nyt joskus lähden muutamalle tunnille, kyllästyn ja lähden kotiin", Johnny vastasi ja kohautti olkiaan. "Ootko itte? En ainakaan ole sua siellä nähny pyörimässä." Tai sitten toinen pyöri niin erilaisissa piireissä, että Johnnyn ei ole tarvinnut törmäillä toiseen. Noh, lähinnä Johnny pyöri yksikseen tai muiden rokkaden kanssa, joten ihmekkös tuo mikäli hän ei ole Jonathania koskaan nähnyt.
"Niin ja siitä täällä jumittamisesta. Ei se nyt ihan pakollista ole. Koska mun ikkunan alla on sellaiset hienoudet kuin palotikkaat. Tosin, ne on mukamas katkaistu sen verran lyhyeksi, että mä en niistä pääsisi livistämään. Ei toi alapuolella oleva ruusupuska nyt niin paha ollut", Johnny virnisti ovelasti ja katsahti toista poikaa. "Koska mä en ainakaan aio täällä istua koko iltaa."

Johnny kertoi ettei pitänyt omien silmiensä väristä ja Jonathanin katse kulkeutui peilissä näkyviin silmien heijastuksiin. Koska toinen poika oli jo laittanut linssit silmiinsä, oli mahdotonta tietää minkä väriset silmät tuolla oli aikaisemmin ollut, eikä Jonathan ollut sattunut siihen aikaisemmin kiinnittämään huomiota. Jon pisti merkille että piilolinssit olivat samaa väriä hänen silmiensä kanssa. Hetken hänen ajatuksensa siirtyivät miettimään, minkä väriset silmät Johnnylla mahtoi oikeasti olla. Jon itse piti lähes kaikenlaisista silmistä ja oli oikein tyytyväinen omien silmiensä väriin. Ruskea oli aika perus väri, ei liian huomiota kiinnittävä ja näytti hyvältä. Jonin käsi nousi automaattisesti hieraisemaan omaa silmää.

Jostain kumman syystä Jonathan huomasi olevansa hieman ylpeä Johnnyn yllättyneestä ilmeestä, kun hän ojensi tupakan toiselle. Joninkin täytyi kyllä myöntää, ettei hän ehkä ihan näyttänyt sellaiselta, joka polttaa. Eikä Jon polttanutkaan, mutta hän ei juuri nyt vaivautunut korjaamaan mahdollista väärinkäsitystä, sillä hartaasti epäili ettei Johnnya voisi vähempää kiinnostaa polttiko hän vai ei. Nyt oli Jonathanin vuoro yllättyä, kun Johnny kiitti häntä tupakasta. Hän jotenkin olisi olettanut pojan vain nappaavan tuon syöpäkääryleen ja ohittavan tilanteen sanomatta mitään. Pieni hymyntapainenkin oikein Johnnysta irtosi ja Jon hymähti toiselle takaisin tyytyväisenä. Ehkä tämä oli hyvä merkki siihen suuntaan, ettei näistä parista päivästä tulisi täyttä helvettiä. Vastoin Jonathanin luuloa Johnny vain laskikin tupakan pöydälle, eikä alkanutkaan polttaa sitä saman tien.
''Eksä aiokkaa polttaa sitä?'' hän kysyi, kun poika alkoi vetää rajauksia silmiinsä.

Jonathan huomasi Johnnyn irvistyksen, mutta jätti sen huomiotta ja kuunteli, kun poika kertoi koulusta. Jon huomasi arvanneensa oikein koulupaikan lisäksi siinä, ettei poikaa kiinnostanut koulu erityisesti. Jonathan itse oli todella hyvä lähes kaikissa aineissa yrittämättä, sillä hänellä tuntui olevan loistava muisti. Vähän kun kuunteli tunneilla, niin kokeista sai jo ihan hyviä numeroita, ainakin Jonin mittapuulla. Hän oli erittäin tyytyväinen tähän, sillä jos koulu olisi yhtään vaikeampaa Jonille, hän todennäköisesti olisi luovuttanut jo aikoja sitten. Johnny heitti kysymyksen takaisin Jonathanille.
''Joo, mut en mä kyl kauaa oo ollu'', hän vastasi kysymykseen ja laski pikaisesti mielessään kuinka kauan olikaan asunut täällä. Kohta taisi tulla täyteen kolme kuukautta.
''No mä asun nii lähellä kouluu, etten mä siel hirveesti pyörikkää, mitä nyt käyn tunneilla ja häivyn'', Jon jatkoi sitten. Hän tosiaan ei hirveästi viihtynyt koululla sen enempää kuin oli pakko, syömässäkin hän kävi kotona tai jossain ruokapaikassa. Välitunnit taas tuli vietettyä urheilukentällä tai musaluokassa, eikä Johnnya tainnut kummassakaan hirveästi nähdä.

Seuraavaksi Johnny selitti miten huoneesta pääsiisi pois ja Jonathan hymähti. Hän oli arvellutkin, ettei toinen alistuisi kohtaloonsa ja jäisi kotiin koko illaksi. Jon rupesi heti miettimään olisiko joku sattunut mainitsemaan joistain bileistä, mutta yksiäkään ei juuri nyt sattunut tulemaan mieleen. No hän voisi tehdä pari puhelua, jos mitään ei tulisi mieleen. Ja vaikka missään ei olisi mitään bileitä, ainahan hän voisi vetää kännit yksin tai mennä jollekin kaverille hengailemaan. Juuri nyt pään täyteen vetäminen nimittäin kuulosti erittäin houkuttelevalta idealta.
''Aa no kiva'', hän vastasi ja pörrötti huolimattomasti hiuksiaan katsahtaen Johnnyyn päin.
''Ooks sä mihi menos?'' Jonathan kysyi ja mietti sattuisiko Johnny tietämään mitään bileitä. Tosin vaikka tietäisikin, ne tuskin olisi sellaiset joista Jonathan tuntisi ainuttakaan ihmistä, eikä häntä oikein kiinnostanut sellaisiin mennä.