lifestyles of the rich and the famous

//ja fennella mukaan :>//

Koulun käytävät olivat autiot tähän aikaan päivästä. Suurin osa oppilaista oli yhä tunneilla, mutta liikuntatunti oli jo päättynyt, joten Jaydenkin oli hetken vapaa ennen seuraavan tunnin alkua. Suihkun jäljiltä kosteita hiuksiaan haroen poika kiipesi kiireettömästi portaita ylös toiseen kerrokseen. Tässä ehtisi vielä hyvin käydä kotona haukkaamassa jotain pientä välipalaa ja samalla hiuksetkin voisi laittaa ojennukseen.
Jayden seisahtui kaappirivin kohdalle ja kaivoi taskustaan avaimen lokeroonsa. Tuttuun tapaansa lokero ei tietenkään auennut ensiyrittämällä, vaan se vaati napakan nyrkiniskun, joka jäi kaikumaan käytäville. Poika tuhahti hivenen tympääntyneenä. Tässä koulussa ei mikään laite tuntunut toimivan moitteettomasti, alakerran herkkuautomaatit reistailivat samoin kuin lokerotkin. Jayden laski urheilukenkänsä lokeron alahyllylle ja jäi sitten tutkimaan katseellaan kaapin muuta sisältöä. Kulmat kurtistuivat hivenen, kun katse osui ylähyllyllä olevaan Catherinen kuvaan. Kuvan paikka oli normaalisti oven sisäpuolella, mutta ilmeisesti se oli paukautuksen voimasta siitä irtaantunut. Poika nappasi kuvan käteensä ja kiinnitti sen takaisin oveen, ennen kuin alkoi lappaa hyllyllä olevia kirjoja laukkuunsa. Samahan osa läksyistä oli viedä jo nyt kotiin, kun siellä kerran oli menossa käymään.

Esje painoi rehtorinkanslian oven kiinni perässään ja nosti sitten koululaukun paremmin ollalleen samalla heilauttaen hiuksensa pois laukun hihnan alta. Tyttö oli helpottunut päästessään toimistosta pois, sillä vaikka kyseessä oli vain keskustelu koulun vaihdosta ja edellisistä opinnoista, oli rehtorinkansliassa istuminen aina yhtä tuskaista. Kaikki oli kuitenkin mennyt niin kuin piti ja ilmeisesti Esje oli vakuuttanut rehtorin, että hän pärjää kyllä uudessä koulussa, vaikka kesken kaiken mukaan tulikin. Kouluhan toki oli Esjelle uusi, mutta suurimman osan ihmisistä hän tunsi jo entuudestaan ajalta ennen New Yorkia.
Tyttö aukaisin nyrkissä olevan käden ja katseli hetken siellä ollutta yksinäistä avainta. New Yorkissa heillä oli ollut numerokoodilla aukenevat lokerot, mutta ollakseen rehellinen Esje piti avainta luotettavampana. Tyttö vilkaise lappu, johon rehtori oli kirjoittanut kaapin numeron ja lyhyen selityksen mistä kaappi löytyisi, ennen kuin lähti astelemaan toiseen kerrokseen, jonne hänen kaappinsa oli sijoitettu.
Esje olisi tuntenut tuon kaapista tavaraa laukkuunsa mättävän pojan missä tahansa. Vuodet olivat toki muuttaneet Rileyn kaksikon toista puolikasta, mutta liian hyvin Esje muisti lapsuuden leikit ja tuon futaajalle ominaisen ryhdin. Esje oli seisahtunut hetkeksi, mutta hän jatkoi nopeasti matkaa lämpimän hymyn levitessä kasvoille.
"Jayden Riley, mitä sä täällä teet? Eikös sun pitäs olla juoksemassa nurmikenttää ympäri?"
Esje tervehti ilkikuriseen sävyyn lapsuuden ystäväänsä. Tyttö ei tosin ollut varma tunnistaisiko Jayden häntä enää, mutta toki nimi varmasti viimeistään pojalle soittaisi kelloja mistä on kysymys. Esje seisahtui kaappirivistön viereen ja antoi painonsa valahtaa kokonaan toisen jalan koron varaan.

Jayden pyörähti laukku kädessä ympäri heti kuullessaan nimensä. Tummat silmät nauliutuivat häntä puhutelleeseen vaaleaverikköön ja kasvoilla ehti käydä hämmentynyt ilme, kun poika ei heti tunnistanut tyttöä. Toisen sanat ja tuttu olemus kuitenkin saivat pian iloisen yllättyneen hymyn nousemaan komeille kasvoille.
"Esje!" Jayden älähti pystymättä peittämään yllättyneisyyttään äänestäänkään. Poika antoi laukkunsa pudota lattialle ja kaappasi tytön tiukkaan halaukseen.
"Mitä ihmettä sä teet täällä? Sun pitäis olla New Yorkissa. Hitto sä oot nainen kasvanut ja kaunistunut entisestään", Jayden pälpätti ja painoi lopuksi nopean suukon tytön poskelle, ennen kuin vetäytyi käsivarrenmitan päähän toisesta antaen kämmeniensä kuitenkin levätä yhä Esjen olkapäillä. Pojan tuntema varhaisteini oli todellakin muuttunut muutamassa vuodessa kauniiksi joutseneksi. Esje ei ollut Jaydenin silmissä koskaan ollut epäviehättävä, mutta näköjään tyttö oli kyennyt kasvamaan vieläkin kauniimmaksi.

Esje naurahti kevyesti Jaydenin yllättyessä niin kovasti nähdessään tytön. Toki olisihan Esje ollut yllättänyt vastaavassa tilanteessa myös, mutta hykertelevän naurun sai aikaan lähinnä se tosiasia kuinka mielissään poika tuntui olevan. Esje pyöräytti kätensä Jaydenin ympärille ja vastasi tiukkaan rutistukseen vähintään yhtä tiukasti.
"No hei kulta."
Esje sanoi pojan korvaan halauksen yhteydessä ennen kuin Jayden aloitti puhetulvansa, joka aiheutti jälleen kerran kevyen hykertelevän naurahduksen tytössä. Ei tyttö katsonut tarpeelliseksi peitellä miten tyytyväinen hän oli sekä pojan sanoihin että reaktioon. Esje oli aina pitänyt Rileyn kaksosista ja vaikka hieman itsekkäältä kuulostikin, hän oli nyt tyytyväinen että tunne molemmin puoleinen; pärjätäkseen uudessa koulussa Esje tarvitsi hyviä kavereita, joita arvostettiin. Tytöllä ei ollut pienintäkään aikomusta vaeta arvoasteikolla alemmaksi kuin mitä oli omalle arvolle sopivaa.
Esje otti pienen askeleen kauemmas Jaydenista ja nosti sitten toisen kätensä pojan kädelle, joka lepäsi Esjen olkapäällä. Leveän hymyn ja pienen niiauksen myötä tyttö kiitti kohteiaista sanoista ja mittaili sitten katseellaan hetken poikaa. Pehmeän ilkikurinen atse kuitenkin pysähtyi Jaydenin silmiin.
"Sä et kyllä ole muuttunu yhtään, sori vaan. Ehkä vähän pituutta lisää ja lihaksia, mutta sä oot aina tollanen babyface."
Esje tokaisi rehelliseen tapaansa, mutta tytön suusta kovatkaan sanat eivät yleensä kuulostaneet kovilta, sillä neidin hymy ja tuikkivat silmät olivat liian valloittavat.
"Mä muutin isän kanssa takaisin San Diegoon. Teidän naapuriin itseasiassa."
Esje kertoi sitten miksi hän oli täällä eikä toisella puolella maata, kuten muut olivat olettaneet. Tyttö oli halunnut pitää paluunsa salaisuutena, eikä hän muutenkaan ollut ollut yhteydessä San Diegon ystäviin - varsinkaan poikiin. 13 vuotias kun ei osaa arvostaa poikia ystävinä, vaan lähinnä panikoi poikabakteereista.

Leveä hymy vaihtui teennäiseen mököttävään ilmeeseen Esjen kommentoidessa pojan ulkonäön muuttumista. Tai siis sen muuttumattomuutta. Jayden veti kädet puuskaan rinnalleen ja tuhahti tytölle mulkoillen tätä hetken kulmien alta. Kauaa poika ei tietenkään kyennyt mököttämään, sillä niin iloinen tämä oli tytön paluusta. Niinpä hymy palasi pian takaisin koristamaan kasvoja.
"Hei! Sä et tiedä kuinka paljon mä oon henkisesti kehittynyt. Vaaaltavin harppauksin. Plus, neiti hyvä, edessänne seisoo koko koulun komein ja paras amerikkalaisen jalkapallon pelaaja."
Jayden selitti ah-niin-vaatimattomaan sävyyn ja levitti käsiään vähintäänkin yhtä vaatimattomasti. Esjen asuinpaikan kuullessaan poika naurahti pienesti. Mieleen tuli väistämättä muistot menneistä kesistä, jolloin kaksoset olivat keskellä yötä karanneet ikkunasta useammankin kerran tapaamaan tyttöä.
Jayden tajusi vasta hetkeä myöhemmin, että Esje oli maininnut vain isänsä.
"Erosiko sun vanhemmat?"
Poika kysyi ja kurtisti huolestuneesti kulmiaan. Jaydenin muistin mukaan herra ja rouva Binchy olivat olleet mukavia ihmisiä, jotka olivat pitäneet myös tyttärensä kavereista. Oli hankala kuvitella, että tuolle pariskunnalle olisi tullut jostain riitaa ja nämä olisivat eronneet.

Esjen toinen kulma kohosi hieman ylöspäin ja kasvoille levisi epäuskoinen ilme Jaydenin esitellessä uusia ominaisuuksiaan. Eihän siinä mitään, jos oli itsevarma - sitähän Esje itsekin oli - mutta tytön mielestä pojan kehuminen meni jo liiallisuuden puolelle. Toki Esje tiesi, että puolet noista sanoista olivat vitsiä, mutta se toinen puoli kyllä meni sitten ylitse pursuavan itsetietoisuuden puolelle. Huvittuneisuus ottikin sijaa Esjen kasvoilta aavistuksen, sillä vaikka poika mahtailikin, oli puheissa totuuden häivää siinä määrin, että toki poika komeaksi oli kasvanut. Ei siis ihme, että Jaydenin uskoi itseensä niin vahvasti, sillä varmasti koulun tytöt olivat osoittaneet tälle huomiota.
"No ainakin sun ego on kasvanut."
Tyttö totesi hieman kuivasti, vaikka jonkinlaista huvittuneisuutta ja ilkikurisuutta silmissä olikin. Muuten Esje ei kommentoinut pojan mahtipontista puhetta, mutta ehkä hyvä niin. Vaarana olisi ollut, että Esje olisi vain kasvattanut tuota jo nyt suurta egoa.
Esje vakavoitui hieman Jaydenin kysymyksen jälkeen, mutta tyttö kohautti lopulta sitten olkiaan huolettomaan välinpitämättömään sävyyn. Vanhempien ero juurikaan ollut liikkuttanut häntä, vaikka kyllä Esje asiaa olikin pohdiskellut. Hän ei kuitenkaan katsonut asiakseen murehtia eroa, sillä hänen elämäänsä se vaikutti vain positiivisesti - tyttö oli kaivannut takaisin San Diegoon.
"Eiköhän se ollut kulissi avioliitto siitä asti, kun muutettiin New Yorkiin. Nyt ne vaan päätti, että oon tarpeeks vanha ottamaan asian vastaan."
Esje sanoi uudelleen olkiaan kohauttaen ja tytöstä oikeasti huomasi, ettei hän ole niin kiinnostunut asiasta. Toki Esje piti ajatuksesta, että Jayden vaikutti asiasta huolestuneelta, mutta turhaan kukaan muu kuin vanhemmat päätään sillä vaivasi.
"Missäs se teidän paremman näkönen puolisko on?"
Esje kysyi sitten reipaasti virnistäen viitaten tietenkin Jaydenin veljeen. Tyttö ei tosin osannut sanoa kumpi kaksosista oli paremman näköinen, mutta tuollaisella egolla varustettua Jaydenia saattoi vähän piikitellä - varsinkin kun poika aivan varmasti tiesi hänen kiusoittelevan.

Jayden virnisti viattoman näköisesti Esjen mainitessa hänen kasvaneen egonsa. No, ehkä se kieltämättä oli hieman kasvanut ja vahvistunut näiden kouluvuosien aikana. Vaikka ei poika koskaan ollut omannut mitään huonoa itsetuntoa, mutta Astoniin tulemisen myötä itsetunto oli kyllä saanut huiman nousun. Urheilijapojat kun eivät olleet niihin heikoimpiin klikkeihin kuuluvia. Ja tietysti komealla ulkonäölläkin oli oma osuutensa. Tokihan Jayden tiesi omaavansa ihan kivan kropan ja kasvot.
"Näissä piireissä on pakko vähän pullistella, ettei jää toisten jalkoihin."
Poika totesi ja kohautti hartioitaan. Jos ei itse pitänyt maineestaan huolta tai itseään esillä oikeissa paikoissa, saattoi hyvinkin joutua unohdetuksi. Ja sitähän Jayden ei missään nimessä halunnut. Hän kun piti melkoisen paljon huomiosta.
Esjen selittäessä vanhempiensa avioliiton olleen vain kulissia, Jayden nyökkäsi. Eipä tuo avioero tuntunut tyttöä pahemmin vaivaavan, joten Jaydenkin päätti antaa asian olla. Pääasia, että sen myötä oli tapahtunut ainakin jotain hyvää, Esje oli palannut takaisin kotikulmilleen.
"Paremmannäkönen puolisko? Tuo sattui, hei."
Jaydenin kasvoilla kävi teatraalinen irvistys ja heti irvistyksen perään poika huokaisi raskaasti. Katse laskeutui ranteessa olevaan kelloon ja nähtyään ajan Jayden kohautti olkiaan.
"En mä tiedä. Luultavasti joko opiskelemassa tiukasti journalismia tai sitten uimassa. Veikkaisin ensimmäistä vaihtoehtoa."
Jayden totesi ja kohautti uudestaan olkapäitään. Käsi kohosi haromaan kosteita hiuksia samalla kun poika tarkkaili Esjen olemusta. Tyttö oli melkoisesti venähtänyt pituutta sitten viimenäkemän.
"Miten sä isäs mukana takaisin San Diegoon päädyit? Eikö New York kuitenki ole vähän hohdokkaampi paikka?"
Jayden oli käynyt muutaman kerran kyseisessä kaupungissa ja ihastunut paikkaan. Eihän kaupunki kieltämättä ollut yhtä lämmin kuin San Diego, mutta New Yorkissa oli vuorokauden ympäri elämää.

//pelaaja hahmoineen poistui listoilta, pelin voi siis katsoa päättyneeksi jollet halua lopetusvuoroa tms. heittää.//