The poor, cliche, misunderstood /sov

Noah istukeli tapansa mukaan ruokalan siinä-yhdessä-pöydässä-jossa-kukaan-ei-koskaan-istunut. Hän oli istunut siinä aina. Yksin. Yksinäisen pöytä, kuten moni sanoi. Vuoden poika oli tätä koulua käynyt, eikä ollut saanut yhtään ystävää. Kukaan ei ollut koskaan yrittänyt tutustua Noahiin, tuohon mitäänsanomattomaan Brier-Ullielin poikaan. Jopa ne suositut ja cheerleaderit, jotka sanoivat tietävänsä kaikki, eivät varmastikaan osanneet sanoa paljon mitään Noahista.

Noah alkoi mutustaa köyhää leipäänsä, jonka välissä oli vain kalkkunanviipale ja juustoa. Juustonin Noah raakkasi pois.

/ Anteeksi lyhköisyys :----D En oikein keksinyt. Eli Chaos + matto-Aimi tänne :------D

Sievä aasialaispiirteinen tyttö, mustat hiukset latvoista korkkiruuveilla, päällään mustat ihoa nuolevat housut ja puhtaanvalkoinen toppi. Meikkiä vain hieman, luonnolliseen tyyliin. Kasvoilla ujoksi tarkoitettu hymy, kokonaisuus varsin viattoman oloinen. Harhaa, Aimi oli oikea piru sillepäälle sattuessaan. Ja erittäin taipuvainen teettämään kaiken muilla, varsinkin hyväuskoisilla pojilla, eikä se riippunut mielentilasta vaan oli hyvinkin jokapäiväistä.
Harmikseen neiti sai todeta, ettei varteenotettavia ehdokkaita tarjotinta kantamaan tuntunut näkyvän kerman joukossa, vain ne, jotka eivät jostain kumman syystä tahtoneetkaan totella Aimin silmien räpsytyksestä ja viattomuudesta huolimatta. Sitäpaitsi urheilijoilla taisi olla suurimmalla osalla harkat, kun niiden pöydät näyttivät tyhjiltä.

Katse haravaan osui kuitenkin yksikseen istua poika. Ai ei tuntenut toista, mutta päätti kokeilla onneaan. Koroistaan huolimatta lyhyt tyttö sipsutti tuon luo ja soi toiselle yhden suloisimmista, vastustamattomimmista hymyistään.
"Hei, minun nimeni on Aimi. Liikenisikö sinulta hetki auttaa minua tarjottimen kanssa?", tyttö kysyi nätisti, kuin olisi ollut päivänselvää, ettei hän sitä voinut itse kantaa.

Noah oli juuri haukkaamassa leipäänsä, mutta näki sen takaa aasialaispiirteisen tytön, jonka oli nähnyt monta kertaa aiemminkin keimailemassa milloin kellekin. Tämä tummahiuksinen, taskukokoinen tyttö esitteli itsensä saman tien Aimiksi ja Noah laski leipänsä. Liikenisikö sinulta hetki auttaa minua tarjottimen kanssa? Pojan aivot rekisteröivät lausahduksen heti ja saman tien aivot alkoivat viestittää vastausta - joka oli saman kuin aina.

"To-totta kai", Noah vastasi haparoivalla ja käheällä äänellään. Hän pyrki olemaan kiltti ja kohtelias ihminen, vaikka pojan oma ruokailu keskeytettiin. Tuurilla joku oli varastanut hänen voileipänsä sillä välin. "Noah", poika nimesi kohteliaisuussyistä itsensäkin, vaikka se tuskin tätä kyseistä Aimi-neitoa kiinnosti.

Ai jatkoi suloista hymyä paljastamatta minkäänlaista huvittuneisuutta pojan hämmentyneestä ilmeestä. Vastaus tyydytti Aimin, poika näytti hieman kuitenkin arkailevan. No, olihan se ihan ymmärrettävää, heidän välillään oli kuitenkin monta klikkiä, siitä Aimi oli lähes varma. Klikit merkitsivät monia valovuosia, ainakin luusereihin kuuluvat - nörtit, tavikset - tuntuivat uskovan niin. Kuten myös monet kermalaiset ja olihan se osin tottakin.

"Voi, kiitos, Noah", Ai säteili pistäen yhä vain enemmän peliin räpäyttäen pitkiä ripsiään. No, viimein poika joka osasi arvostaa häntä sen verta, että tekisi mitä käskettiin. Tai olihan niitä Aimilla ollut, mutta tässä ruokalassa ei tuntunut olevan yhtäkään.. No, Noah kelpasi hyvin. Mieluummin alemman klikin poika kantamassa tarjotinta, kun että hän olisi joutunut tyekemään sen itse.

Noah katseli Aimia yhä sama pöllämystynyt ilme kasvoillaan hetken ajan, kunnes tajusi nousta seisomaan niin, että tuoli kaatui. Onneksi ruokalassa oli sellainen melu, ettei kovin moni huomannut. Noah tunsi punan kohoavan poskilleen hänen kumartuessaan nostamaan tuolia takaisin ylös. "Anteeksi", poika pyysi heiveröisellä äänellä nopeaan painaen katseensa maahan.

Hän ei ensinnäkään tajunnut, miksi joku Aimin kaltainen - kaunis ja suosittu tyttö - tulisi pyytämään apua, ja vielä ihan tarpeetonta apua, Noahin kaltaiselta pojalta. Periaatteessa poikaa harmitti, että joku keskeytti ensimmäistä kertaa vuoteen hänen ruokailunsa ja tuli tekemään tuttavuutta. Toisaalta taas, uusi tuttavuus vaikutti ihan mukavalta tapaukselta - ainakin Noahin mielestä.

Ai katseli pojan nopeaa nousua, niin nopeaa ettei tuolikaan pysynyt pystyssä, ihan tyynesti hymyillen. Poika oli oikeastaan ihan suloinen, mutta olisiko siitä sitten tottelemaan ihan pienintäkin pyyntöä, jonka Aimi keksisi esittää. Sen saisi nähdä, tyttö kallisti hieman päätään anteeksi pyytelylle ja naurahti. "ei sinulla ole mitään syytä pyytää anteeksi", Ai sanoi, mutta oli silti tyytyväinen, että toinen oli tehnyt sen. Osoitti ainakin jonkinmoista huomiota ja kunnioitusta Aimia kohtaan, mikä oli tietenkin vain plussaa.

Ai hymyili kauniisti odottaen, että poika tekisi taas jotain hänen eteensä. Toisin kuin monet Astonin diivoista, Aimi oli oikea prinsessa, hän ei voinut tehdä mitään itse. Hän ei ollut kokoajan komentamassa, vaan esitti käskyiksi tarkoitetut sanansa kysymyksinä, pyyntöinä. Ulkoisesti häntä saattoi kutsua täysin viattomaksi pikkutytöksi, mutta sisäisesti joku saattaisi taas sanoa häntä pikkupiruksi, Ai itse taas ei tiennyt, eikä suuremmin ottanut kantaakaan.

Aimi naurahti kepeästi saaden Noahin punastumaan enemmän. Seuraava lausahdus kuitenkin helpotti pojan tunnontuskia aavistuksen verran. "Eh.. Mi-missä sun tarjotin on?" hän kysyi varovasti pysyen yhä toisella puolella pöytää. Ei Noah uskaltaisi tulla yhtään lähemmäs ellei olisi pakko. Toisaalta Aimi oli pojan silmissä joku jumalatar enkelinkasvoineen ja Noahin mielestä kilttine luonteineen.

Noah raapi päätään, hiukan punaruskeaan taittuvia hiuksiaan ja katsoi Aimia hiukan pelokkaan näköisenä, vaikka nuorta Brier-Ullielia ei pelottanut (ainakaan melkein),

/ Vähän lyhyttä saattaa tulla nyt kun siivoan tässä samalla :------D

Ai sipaisi hiuksiaan kosvan taa viattomaan tyyliin ja nyökäytti päällään hieman pöytänsä suuntaan. Vasen käsi oli jäänyt lepäämään hiuksiin kaulaa vasten. "Tuolla", tyttö lausui hymyillen kiitollista hymyä, olihan Noah lupautunut kantamaan sen niin ettei tytön tarvinnut tehdä sitä itse.. Ja eihän täydellinen Aimi Fay voinut tarjotintaan pöytäänkään jättää. sehän olisi ollut ihan kohtuutonta keittäjiä ja laitoshoitajia kohtaan...
Muita oppilaita kohtaan saikin sitten olla kohtuuton, kunhan sen teki siististi ja sitä kohtuuttomuutta edes näyttämättä.

"Sä olet tosi kiltti, Noah", Aimi sanoi suoden pojalle suloisen, hivenen jopa viettelevän sävyisen hymynsä. Poika olisi ihan pian täysin hänen vallassaan...

Noah hymyili hyvinhyvinhyvin pienesti Aimille ja kuuliaisesti haki tarjottimen sieltä muiden joukosta. Kukaan ei edes kiinnittänyt huomiota poikaan ja siitä hän oli iloinen. Hän vei tarjottimen paikoilleen ja kipitti sitten takaisin oman pöytänsä luokse. "Sä olet tosi kiltti, Noah", Aimi sanoi hymyillen. Noah katsahti Aimia ja näki tämän hymyn, mutta painoi sitten katseensa taas maahan. "Öh.. Ole hyvä", hän totesi ja hymyili pienin elein hetken ajan.

Poika ei viitsinyt istua enää takaisin, vaan veti tarjottimen pöydän reunalle, kääri leipänsä takaisin muovikelmuun ja tunki sen laukkuunsa. Hän pyöritteli tarjotintaan pöydällä.

Ajatukset tytön päänsisällä olivat hyvin tyytyväisiä, kasvoilla kuitenkin yhä sama hymy. Noah oli kultaa tällähetkellä, eikä Aimia oikeastaan jaksanut tuon klikki edes kiinnostaa. Noah tuli takaisin, eikä aasialaispiirteinen tyttö lakannut hymyilemästä. "Kiitos", tyttö vielä lausui, eikä voinut mitään sille, että suikkasi pienen suukon pojan poskelle.

"Sä olet niin kultainen...", tyttö totesi hymyillen, vasenkäsi hypisteli mustia hiussuortuvia. Ai oli nopea käärimään pojat pikkusormensa ympärille, jos nuo olivat oikeaa tyyppiä. Pahiksiin tai suurinpaan osaan muistakaan kapinallisista Aimi ei uskaltanut koskea lainkaan. "Onko sulla jotain tekemistä, vai tahtoisitko kenties viettää aikaa minun kanssani?" Tytön ääni oli viaton, sävy sointuva, silmien räpsäytys ei ollut itseään tyrkyttävän kanan räpyttelyä vaan vain korosti tytön viatonta olemusta.

"Onko sulla jotain tekemistä, vai tahtoisitko kenties viettää aikaa minun kanssani?" Ai kysyi. Noah pysähtyi siihen paikkaan, tuntui kuin poika olisi leijaillut toiseen ulottuvuudeen. Jos hän olisi ollut yhtään suositumpi tai rohkeampi, olisi luultavasti pystyyn laitettu jonkinasteinen tanssinäytös, jonka koreografia kuvasti onnen fiiliksiä. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt tuolta Noahilta.

"Ooooooof course, jos sulla ei ole ketään.. muita.. kavereita?" Noah vastasi hieman empien näyttämättä sisäisiä tuntemuksiaan.

Aimi hymyili enkelityttömäistä hymyään, tietenkään poika ei voinut kieltäytyä seurasta. Yksikään luusereihin kuuluva poika tuskin kieltäytyi kerman tyttöjen pyynnöistä. Varsinkaan enkelimäisen, pienen Aimi Fayn, viattomuuden perikuvan.
Tyttö pyöritteli hiussuortuvaa sormissaan ja katsei Noahia ruskein silmin ripsiensä lomasta keskittyen, onnistuenkin, näyttämään suloiselta pikkulikalta.

"Muut kestävät toivottavasti jonkin aikaa, kun teen tuttavuutta uuden kanssa", Ai hymähti. "Jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan."

Noah ei uskonut korvaavansa Aimin varmasti korkeimmista kasteista löytyviä ystäviä, vaan arveli luonnollisesti seuranpitopyynnöllä olevan muitakin tarkoitusperiä. Mutta silti Noahin oli pakko suostua, tuskinpa hänellä mitään muutakaan tekemistä olisi. Sitä paitsi jos joku tästä kärsisi, se olisi Aimi, joka itse seurustelisi edes hetken ajan alemman kastin kanssa.

"Eeeei tietenkään", Noah vastasi lähinnä mutinalla.