Hey, how are ya, mr. Romeo?

//aimee feat Brandon tänne~ :''D//

Ah, keskusta. Iltaisin hämärät kujat ovat täynnä jengejä ja muita säälittäviä ihmisiä, jotka eivät uskalla näyttää todellisia värejään päiväsaikaan.

Myös näillä kulmilla liikuskelee neiti Lynn aggressioidensa kera. Hän yleensä hakeutuu hämärän tullen keskustaan ystäviensä kanssa selvittelemään välejään muiden jengien kanssa. Siinä samalla hän saakin purettua aggressioitaan, joita hän on jättänyt aiemmin purkamatta. Mutta tällä kertaa tyttö onkin yksin.
"Helvetti! Mikseivät muka muut voineet tulla hoitamaan välejä toisen koulun jengin kanssa?" ajatteli Phoebs ärsyyntyneenä kävellen kujalla. Hän oli tainnut eksyäkin vielä tuonne sokkeloon. Mahtavaa!
"Etkös sä ole Phoebe?" kuului joku kysyvän tytön takaa, joka käännähti katsomaan puhujaa.
"Siellähän te ootte. Ei tarvinnukaan mennä kovin kauas, kun teidän jengin löyhkän haistoi jo kilometrien päähän", totesi Phoebs jäätävällä äänensävyllä pokerikasvot kovina. Tästä varmaankin syntyisi kunnon tappelu, sillä tuon koulun jengien tuntien hän saisi kundin niskaansa.

Aivan oikein tyttö olikin aavistanut. Pitkän vinoilemisen jälkeen hän joutui tappeluun häntä paljon pidemmän, lihaksikkaamman kundin kanssa, joka ei tuntunut antavan armoa ollenkaan. Mutta eihän koko ratkaise mitään. Phoebsilla oli kuitenkin pari ässää hihassa, joten hän näytti pärjäävän aika hyvin ja saikin lopetettua tappelun 1-0, hänen edukseen.
Tyttö oli iloinen. Hän oli saanut purettua suurimman osan aggressiostaan ja antanut selkään toisesta koulusta olevalle ryppyilijälle, joka oli aikaisemmin hakannut hänen ystävänsä sairaalakuntoon. Oli siis vain luonnollista, että tyttö kosti ystävänsä puolesta, vaikka saikin itse pari mustelmaa, murtuneen rystysen ja auenneen huulen.
"Ja jos vielä hakkaat yhdenkin mun kaverin, niin pääset uudestaan tohon kuntoon!" uhkasi tummaverikkö ja potkaisi kundia vielä kylkeen viimeistelyksi.

San Diegon hämärät kadut olivat kutsuneet Brandon Moorenkin ulos kämpästään, vaikkei jätkällä ollutkaan ollut lähtiessään kovin vetävä olo. Ulos päästyään olo oli kummasti piristynyt ja hän oli suunnannut läheiseen baariin, juonut pari ja lähtenyt sitten maleksimaan kujille.
Jalassa risaiset vaaleat farkut ja rintakehän peitoksi vedetty valkea t-paita. Päällimmäisenä oli tuttu, musta nahkan, tupakan ja bensan tuoksuinen nahkatakki. Ruskeat hiukset oli huolimattomasti pystyssä ja vähintäänkin räjähtäneen näköiset, mutta jätkä ei ollut kovinkaan kiinnostunut asiasta.

Kauempaa kuuluvat rähinän äänet kiinnittivät kuitenkin hänen huomionsa ja nuorukainen siirsi huuliensa välissä roikkuvan sätkän käteensä, lähtien laiskasti astelemaan äänien suuntaan.
Äänien lähteet paikannettuaan Brandon ei voinut kuin virnuilla. Säälittävää, pitkä ja suhteellisen iso kokoinen kundi makasi maassa aasialaisia kasvonpiirteitä omaavan (helvetti, koko saatanan San Diegon valloittaneet nuo vinosilmät!) siromman puoleisen tytön potkittavana. S-ä-ä-l-i-t-t-ä-vä-ä.

Brandon imaisi tupakkaansa, puhallellen savut hitaasti ulos, astellen lähemmäs kaksikkoa, pysytellen kuitenkin muutamia metriä kauempana.
"Kuinka säälittävää", tuo tuhahti matalasti, mutta tarpeeksi kuuluvasti, että sekä tyttö että poika kuulisivat sen.

Tyttö seisoi mahtipontisesti maahan hakatun kundin vieressä kasvot vakavina ja kädet puuskassa. Kun Phoebs kuuli Brandonin kommentin, hän nosti katseensa tähän. Neidin kasvoilla kävi pieni hymy, mutta se haihtui nopeasti. Todellakin. Oli varmaan aika säälittävän näköistä, kun siro tyttönen hakkaa lihaskimppumiehen maahan.
"No niin, alahan mennä jo", kehotti Phoebe kauniisti kundia, joka nousi istumaan. Hänen olisi tehnyt mieli potkaista tätä uudestaan, mutta tummaverikkö hillitsi itsensä. Eiköhän kundi ollut jo saanut tarpeeksi selkäänsä?
Poika pääsi pian jaloilleen ja lähti heiveröisen oloisesti juoksemaan karkuun linkaten toisella jalallaan.

Vasta nyt Phoebs herätti enemmän huomiota Brandoniin. Eikös tuo kundi käy samaa koulua hänen kanssaan? Tyttö kaivoi taskustaan tupakka-askin ja otti sieltä yhden tupakan, jonka sytytti. Ihanaa! Viimeinkin lihakset rentoutuivat.
Phoeben asukokonaisuus (kyllä, tuossa kuvassa on Phoebe) oli sangen erikoinen tähän tilanteeseen; korkokengät, pari rannerengasta ranteissa ja kaulakoru. Hän selvästi oli kaunis ja tyylikäs, mutta se ei tainnut olla sinut hänen aggressiivisen luonteensa kanssa. Tyttö pörrötti hieman auki olevia hiuksiaan ja kumartui nostamaan laukkunsa maasta.
"Oliks sulla jotain asiaakin?" hän kysyi töykeällä äänensävyllä.

Siniharmaat silmät kuvastivat huvittuneisuutta kun isokokoinen jätkä luikki häntä koipien välissä karkuun hentoisen tytön niin sanotusta käskystä. Brandon pudisteli päätään, kaikkea sitä sitten näkikin… Sätkä kohosi huulille ja savut puhallettiin laiskasti ulkoilmaan, katseen kääntyessä hakatun pojan selästä tähän hakkaajaneitokaiseen. Kiinnostavaa olisi tietää, mitä oli tapahtunut ennen kuin hän oli tullut, sillä tuo jätkä nyt oli ollut vähintään kaksi kertaa tytön kokoinen ja silti tuo oli maannut maassa potkittavana.

Nuorukainen seurasi välinpitämättömästi tytön kaivaessa tupakkaa esiin ja pistäessä palamaan. Jokainen liike ja ilme rekisteröitiin siniharmaisiin silmiin, Brandon virnisti. Koomista.
Kulma kohosi asteen verran ylemmäs toisen sanojen johdosta, olipa siinä hyökkäävä nainen.
"Sinulleko?" Brandon tuhahti viileästi sätkän siirtyessä jälleen huulille, ennen kuin tuhkat varistettiin maahan. Hah, tästä voisi tulla ihan hauskaa, jos tyttö jäisi viihdyttämään häntä.... hurmaavalla persoonallaan.
"Niin paljon etten jaksa edes kaikkea kertoa", sanottiin sarkastisesti vittumaisen naurahduksen kera.

Kasvot pysyivät peruslukemilla, kun Phoebs tarkasteli Brandonia syvän tummansinisillä silmillään. Hän veti tupakkaa sisäänsä ja päästi sitten savut hitaasti ulos. Mitä tuokin nyt tuossa mulkkasi? Juuri, kun Phoebe oli saanut mielenrauhan, ilmestyy ruskeapehkoinen kundi nostamaan pintaan hänen viimeisetkin vihan rippeensä. Ei, hän ei kyllä antaisi itsensä raivostua taas. Tällä kertaa tilanne olisi hoidettava ilman nyrkkitappelua, kerrankin naisten tavoin, puhumalla.

Phoebs päätti ottaa kaulastaan pois moisen kaulakorun, jonka hänen "äitinsä" oli vartavasten tytölle ostanut, joten tyttö laittoi tupakan hempeän rosan väristen huuliensa väliin ja otti kaulakorun pois kaulastaan. Hyvällä lykyllä hän olisi voinut kuristua siihen kundin kanssa käydyssä tappelussa! Tummaverikkö laittoi sen laukkuunsa ja siirsi sitten taas huomionsa Brandoniin.
"Ha-ha-haa. Tosi hauskaa, Romeo", totesi tyttö kuivasti ja otti tupakan huuliltaan varistaen turhat tuhkat pois.
"On se ihanaa, kun päätit jäädä piristämään mun iltaa. Arvostan sitä todella, mut eiköhän sun kannattais mennä kotiin tutimaan, kultapieni." sanoi Phoebs luoden pienen virnistyksen huulilleen. Ja taas. Aina hän lähti moiseen mukaan! Nauttiko hän kenties siitä? Ei kai?

Brandon tuhahti huvittuneena toisen sanoille.
"Romeo?" toistettiin nauravalla äänensävyllä, joopa joo. Jos joku asia olisi varma, se olisi se, ettei hänestä tulisi minkään näköistä Romeoa tekemälläkään.
"Voi, itsehän sinä olet oikein huvittava, Juliet", heitettiin takaisin hymyillen samalla maireaan sävyyn. Oi miten hauskaa tästä tulisikaan, jos tyttö jatkaisi samalla linjalla. Jätkä vetäisi savukkeestaan henkoset, ottaen samalla muutamia askelia eteenpäin.

Nuorukainen virnisti, napauttaen sätkää pari kertaa, tuhkien rapistessa maahan.
"Älähän nyt, vastahan minä tulin. Et sinä nyt voi jo haluta minua pois", sanottiin tuon naurahtaessa karheasti perään. Sätkästä vedettiin henkoset ja puhallettiin savut toisen kasvoille, samalla kun käsi nostettiin taskusta ja harottiin pikaisesti jo ennestään joka suuntaan sojottavaa hiuspehkoa.

Tummaverikkö seurasi kundin reaktiota. Tuolla mahtoi olla korkea ärsytyskynnys, kun ei ottanut vähääkään nokkiinsa hänen pienestä vinoilustaan.
"Oi äläs nyt, tässähän oikein punastuu", sanoi Phoebe kehräten ilkeä virne huulillaan, "Mutta musta ei kyllä ikinä tuu sun rakasta, joten en taida sopia Julietin rooliin."
Ei hänestä olisi Julietiksi. Ei alkuunkaan. Hän ei rakastuisi kehenkään heti ensisilmäyksellä. Hädin tuskin hän edes koskaan tulee rakastumaan, sillä Sitä Oikeaa ei pakosti edes ole hänelle. Mutta tuollaisiin kundeihin hän ei kyllä narahtaisi, ei todellakaan!
Tupakasta vedettiin sauhut.

"Voi kultamussukkaiseni, älä nyt pahastu. Kyllä mä sua rakastan, mutta pikkupoikien nukkumaanmenoaika on jo mennyt pari tuntia sitten. Sä et kyllä jaksa huomenna leikkiä pikkuautoillas, jos et oo nähny tarpeeks unia Nukkumatista." totesi neiti hymyillen mukamas viattomasti välittämättä Brandonin puhaltamista tupakan savuista. Hänhän itse poltti, joten se ei ollut ongelma eikä mikään. Mutta kundin tupakka haisi erilaiselle, kitkerämmälle, joka ei miellyttänyt Phoeben nenää. Brandon poltti siis vahvempaa tupakkaa kuin hän, mutta edelleenkään se ei ollut ongelma. Kauankohan kundi jaksaisi katsella hänen vittuiluaan? Sillä jos tämä ei hetkauttanut korvaansakaan, olisi tytön otettava järeämmät aseet käyttöön. Hän tosiaankin halusi päästä tästä eroon, mutta mahdollisuudet hänen lähtemisestään näyttivät pienenevän huimaa vauhtia.

Brandonin kasvoille kohosi surullinen ilme tuon katsoessa tyttöä pikkupoikamaisesti alahuultaan mutristaen.
"Sepä ikävää, minä olisin mielelläni ottanut sinut rakkaakseni", nuorukainen totesi siirtäen sätkän loppu takaisin huuliensa väliin, jonne se jäi lojumaan, kun jätkä kaiveli mustan nahkatakkinsa taskuista tupakkatarvikkeensa ja kääräisi nopeasti ja tottuneesti itselleen savukkeen. Huulien välissä ollut tipautettiin maahan ja polkaistiin pikaisesti kengän kärjellä päälle, kun toinen jo siirrettiin huulien väliin ja lyötiin hopealla sytkärillä tulta. Tavarat tiputeltiin takaisin taskuihin, kun Brandon vetäisi ensimmäiset henkoset uudesta savukkeestaan.

Nopea askel otettiin eteenpäin, lähemmäs aasialaispiirteistä tyttöä, siniharmaiden silmien tuijottaessa tuota pistävän hurmaavasti.
"No mutta, entäs pienet tytöt sitten? Eihän tällaisilla hämärillä kaduilla kuljeta tähän aikaan, varsinkaan tuollaisissa vaatteissa", hymistiin matalasti kundin siirtäessä tupakan oman ja tytön pään väliin, poltellen sitä kaikessa rauhassa.
Ah miten huvittavaa, toinen ei selvästikään oikein nauttinut hänen seurastaan. Brandonista oli kiehtovaa seurata, milloin neitokainen kilahtaisi. Kyllä vain, sitä jos mitä hän odotti tällä hetkellä innolla. Jos ryyppyreissu ei onnistunut, seuraavaksi parasta oli vittuilu. Ellei vielä parempaa kuin ryyppääminen. Ja varsinkin se, että sai katsella, kun ihmisten pinna paloi vähä vähältä loppuun kuin sytytetty ruuti jana, jonka päässä odotti aimo kasa sekä itse ruutia että kaiken maailman muita räjähteitä.

Phoebe naurahti huvittuneesti. Niin varmaan.
"Joo, kyllä mä sen uskon. Oon niin ihana ihminen, että kuka tahansa ottais mut", hän sanoi ja vetäisi tupakastaan viimeiset sauhut, ennen kuin tiputti sen maahan ja sammutti korkokengällään. Sääli, se olikin viimeinen tupakka tältä illalta, sillä kotona hän saisi satikutia, jos polttaisi tietyn määrän yli, joka oli kyllä epäreilua. Vanhemmat kun eivät halunneet tyttösen pilaavan keuhkojaan täysin, vaikka mitä se enää tässä vaiheessa hyödyttäisi? Kyllä hän pystyisi lopettamaan milloin vain, jos vain haluaisi, mutta ongelmana olikin se, ettei hän halunnut. Ainakaan vielä.

"Onks mun vaatteissa muka jotain vikaa?" kysyi tummaverikkö mukamas loukkaantuneesti ja puhalsi viimeisetkin tupakasta jääneet sauhut ulos elimistöstään suoraan Brandonin naamaan.
"Musta nää on oikeen mukavat ja tyylikkäät päällä, mutta et sä taida sitä tajuta kun oot mies", tivaistiin pistävästi ja tultiin lähemmäs tupakan sauhuttelijaa. Mitä hän tekisi seuraavaksi? Tönäisisi kundia ja lähtisi pois? Mutta sehän olisi kamalaa haaskausta. Entäs pieni läimäytys poskelle? Ei. Se olisi liian naismaista. Jos lyötiin, niin silloin lyötiin kunnolla, eikä pissismäisesti.
Tytön alkoi tehdä mieli purkkaa, sillä tupakan paha maku alkoi maistua vahvana suussa. Phoebe kaivoi laukustaan pienen purkka-askin ja laittoi pari purkkaa suuhunsa, joita alkoi jauhaa tyytyväisenä. Jos vielä Brandon sanoisi jotain raivostuttavaa, niin silloin hän ottaisi järeät aseet käyttöön, se oli varmaa! Vittumaisena ihmisenä tummaverikkö puhalsi mukavan kokoisen purkkapallon tarpeeksi lähellä Brandonia, joka hajosi suoraan tämän kasvoille. Tyttö hymyili ilkeästi.
Oho! Hups! Miten nyt noin sattui käymään?

// joo sry huono vuoro ym, syyllistän sairautta. :--)

Brandonia huvitti. Ja suunnattomasti huvittikin.
Jätkä työnsi toisen kätensä nahkatakin taskuun, toisen siirrellessä sätkää tottuneeseen tapaan huulille ja pois ja takaisin, savukkeen lyhentyessä sitä mukaa kuin hän sitä poltti, luonnollisesti. Saisivat kyllä hieman kauemmin kestää, oli rasittavaa kääriä koko ajan uutta… Siinä vaiheessa kannattaisi kyllä vaihtaa normaaliin tupakkaan, mutta sätkät maistuivat paremmalta.
Hyvän eteen pitää tehdä hommia, tai jotain sen suuntaista?

"Ei, ne ovat oikein... hm, hyvännäköiset, mutta niin saattaa ajatella myös ilkeät pedofiili-sedät", murahdettiin kyllästyneellä äänellä, sätkän tipahtaessa huulien välistä, kengän polkaistessa pienellä liikkeellä päälle.
Siniharmaat silmät seurasivat toisen kaivaessa laukustaan purkkaa, mutta hän ei kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, ennen kuin pallo poksahti hänen naamalleen.

"Voi helvetti..." mutistiin ärtyneenä käden alkaessa pyyhkiä purkkaa pois naamalta.
"Ootko sä vähän elämääs kyllästyny?" tuhahdettiin kun ainakin suurin osa purkasta oli saatu pois koristamasta naamaa. Siniharmaat silmät tuijottivat välinpitämättöminä että vihaisina tyttöä, eikä Brandon oikein osannut päättää, olisiko hänen pitänyt itkeä vai nauraa.

//ei mitään, ei mullakaan mitään laatutekstiä tule tän pienen flunssan takia :'D//

Phoebe hykersi tyytyväisenä, kun oli viimeinkin saanut ärsytettyä Brandonia. Pitäisikö hänen ottaa uusi purkka suuhunsa ja poksauttaa se uudestaan tämän naamalle?
"En nyt kun sä tulit piristämään mun iltaa", vastattiin ilkeästi virnistäen ja jatkettiin purkan jauhamista, joka oli jäänyt vajaaksi. Tyttö kaivoi laukustaan uuden purkan ja vippasi sen suuhunsa. Nyt hän voisi tarpeen tullen toistaa pienen purkkayllätyksensä.

Tummaverikkö puhalsi uuden purkkapallon, mutta tällä kertaa poksautti sen suunsa sisällä.
"Voi sun. Et kai suuttunu?" kysyi Phoebs liioitellun hämmästyneesti ja ojensi purkkapatukkaa Brandonille.
"Haluutko säkin purkkaa? Ai vitsi, enhän mä voikaan antaa, kun pitää säästää pikkusiskolle kans", hän totesi sitten ja laittoi purkapatukan takaisin laukkuunsa. Miten vielä hän voisi ärsyttää tuota kundia? Kähmimään hän ei varmasti alkaisi, se olisi jo etovaa, eikä olisi suinkaan hänen juttunsa. Sanaharkka oli mukavaa, mutta pitäisikö hänen nostaa rimaa hieman korkeammalle?

Brandon paransi asentoaan, keikkuen kantapäidensä varassa. Purkka oli saatu naamasta pois ja kädet oli työnnetty takaisin nahkatakin taskuihin, pojan tasatessa tunteitaan. Yleensä se oli hän, joka seurasi viileänä toisten hermostumista, mutta tuon naikkosen temppu oli jo meinannut kiehauttaa hänen tunteitaan. Melkein, muttei aivan.
"Sepä mukavaa", tokaistiin toisen sanoihin. Hänen iltansa oli meinannut jo käydä tylsäksi, mutta kaikeksi onneksi hän oli sattunut tälle kujalle. Vaikka toisaalta hän olisi mieluusti sillä hetkellä myös istunut vain jossakin baarissa eikä jonkun vähä-älyisen akan seurassa, haha.

Itsetyytyväinen virne palasi hitaasti nuorukaisen kasvoille siniharmaiden silmien seuratessa neitokaisen ensin tarjotessa purkkaa, vetäen sen sitten takaisin.
"No mutta, vahinkojahan sattuu kaikille", todettiin lyhyesti vastaukseksi.
"... Sehän oli vahinko, vai kuinka?" jatkettiin sitten vaarallisempaan sävyyn, toisen kulman kohotessa ylemmäs.

"Eiks ookki?" kysyi Phoebe ja vakavoitti kasvonsa. Hän antoi itsestään sellaisen kuvan, jota hän ei ollut tarkoittanut. Mutta mitä väliä sillä oli? Tuo kundikin oli niin itseään täynnä oleva, että hänen olisi tehnyt mieli mennä ja antaa turpaan tuolle. Kuitenkaan tyttö ei tehnyt sitä, sillä ei ollut varma, voisiko pärjätä tälle nyrkkitappelussa, varsinkaan nykyvaatetuksellaan. Joten eiköhän pelkkään vinoiluun ollut tyytyminen?

Kun Brandon kysyi, oliko purkan poksauttaminen tämän kasvoille ollut vahinko, naurahti tummaverikkö ilkeästi.
"Luuletsä et oon niin surkee käsittelemään purkkaa, et se olis ollu vahinko?" kysyttiin huvittuneesti ja jatkettiin purkan jauhamista. Tyttö puhalsi uuden purkkapallon ja poksautti sen, mutta tällä kertaa Brandonin kasvot säästyivät siltä. Hupaisaa! Suuttuuko kundi, kun tajuaa, että hän teki sen tahallaan, eikä vahingossa?
Phoebe hymyili ilkeästi tarkkaillen Brandonin reaktiota syvän tummansinisillä silmillään.

"Erittäin", vahvistettiin vielä lyhyen nyökkäyksen kera jätkän virnistäessä vinosti tytön sanoille. Toista kulmaa kohotettiin ylemmäs vielä tähän saakka ainakin tuntemattomaksi jääneen neitokaisen naurahdukselle.
"No kyllä sä ainakin siltä näytät", heittää sitten hetken hiljaisuuden jälkeen mairean hymyn kera.
"Hitto nainen sä oot oikeesti hauska", puuskahdettiin lopulta matalan naurahduksen kera Brandonin heilauttaessa kättään epämääräisessä kaaressa.

"Lähehhän lasilliselle, mä tarjoon." Poika tunki kätensä taskuihinsa ja oli jo kääntymässä kannoillaan, ennen kuin jäikin tuijottamaan tyttöä.
"Ah tosiaan, jos siis pikkuneidille juomat kelpaavat", lisättiin huvittuneella äänensävyllä leikkisän silmäniskun kera. Ties vaikka toinen olisi minkä sortin absolutisti.... Siinä vaiheessa hän kyllä nauraisi. Ja raikuvasti nauraisikin.

Tytön olisi tehnyt mieli sanoa "enkö olekin?", mutta piti kuitenkin suunsa kiinni. Sehän kuulosti jo pissismäiseltä! Aivan kuten ne ällöttävät cheerleaderit, jotka olivat niin olevinaan jotain, mutta eivät sitten loppujen lopuksi olleet muuta kuin pelkkiä barbie-nukkeja, joille ei ollut suotu aivoja. Tai ehkä heillä oli aivot, mutta ne olivat vain täynnä itsekeskeisyyttä, kateellisuutta ja omaa ulkonäköä.
"Kiitos", sanottiin lopulta, kun ei haluttu antaa kuvaa, että kundin sanat olisivat saaneet tämän hämilleen.

Lasilliselle? Halusiko tuo hänet mukaansa juomaan? Totta kai hän suostuisi. Sitä ei edes tarvinnut miettiä.
"Ha-ha-haa, tosi hauskaa, Romeo", annettiin takaisin tälle ja käveltiin vierelle.
"Kyllä mulle lasillinen aina kelpaa. Mä oon muuten Phoebe, kaverit kutsuu Phoebsiks", esittäytyi tummaverikkö kohteliaasti. Täytyihän hänen nyt esittäytyä toiselle vastineeksi siitä, että tämä lupautui tarjoamaan hänelle lasillisen.

// hittailin, mutta oletettavasti phoebs nyt sinne baariin tuli. :---D

Brandon virnuili oletettavasti varsin typerän näköisenä, lähtien kävelemään kohti hiljaisella kujalla sijaitsevaa, ehkä vähän enemmän kuin vähän epämääräisen ja hämärän näköistä kuppilaa.
"Okei, Phoebs", todettiin matalan naurahduksen kera, painottaen tarkoituksella tytön lempinimeä, jota kaverit käyttivät. Hehän olivat kavereita nyt, ylimpiä ystävyksiä suorastaan.
Hahah.

"Brandon, kaverit kutsuu Brandoniksi", esittäydyttiin samalla kun nuorukainen työnsi baarin oven auki, viitaten neitokaista astumaan sisään.
"Naiset ensin", heitettiin vielä virnistyksen kera jätkän astuessa Phoeben jäljessä rakennuksen sisään.
Takana sulkeutunut ovi päästi ilkeän narinan jälkeen lyhyen kolahduksen, selkeästi parhaat päivänsä nähnyt. Oli taidettu useammin kuin kerran siihenkin baaritappeluissa jotakin tyyppejä nostella... Aika kultaa muistot vai miten se nyt menikään?

"No niin, mitä sä otat?" kysyttiin kun kaksikko oli päässyt baaritiskille asti. Brandon vetäisi itselleen likeltä penkin ja istui sen päälle, siniharmaiden silmien katsoessa odottavasti tyttöön.

//Joo kyl se tuli :''D

Kundi virnuili tytölle, joka virnisti pienesti takaisin, mutta vakavoitti sitten kasvonsa. Phoebs seurasi tuota kuppilaan, joka näytti suoraan sanotusti karmivalta. Mutta karmivat paikathan ne vasta kiehtovia olivatkin. Varsinkin, jos niistä saisi ihanaa humalajuomaa.
Neiti hymyili pienesti, kun tämä sanoi hänen lempinimensä. Nyt hän tuntisi tämänkin korston ja alkaisi tämän "ylimmäksi ystäväksi". Mutta määritä nyt tässäkin termi ystävä.

Tyttö vetäisi myös itselleen penkin ja istahti sen päälle ristien jalkansa, jotka olivat oikeat miesmagneetit. Hänellä kun oli luonnostaan jo sangen viehättävät, pitkät sääret, joita korostivat vain enemmän hänen jalassaan olevat korkokengät. Phoebs laittoi oikean kätensä kyynärpään nojaamaan tiskiin ja kämmenensä löysään nyrkkiin, jonka painoi hellästi poskeaan vasten.
"Hmm..." hän mumisi mietteliäänä. Itseasiassa hän ei tiennyt, mitä halusi. Jotain kallista voisi tietysti ottaa, sillä toinenhan tarjoaa, mutta hänen mieleensä ei juolahtanut yhtäkään vähänkin kallista juomaa.
Syvän tummansiniset silmät käännettiin kundin siniharmaisiin silmiin. Nyt hän vasta huomasi katsoa tämän silmien värin, joka ei ollenkaan ollut paha. Jos ne olisivat olleet vaaleansiniset, olisi tämä liian kiltin näköinen. Kun niihin sitten on lisätty harmaata, on vaikutelma aivan erilainen.
"Mulle käy ihan mikä tahansa. Mitä sä aiot ottaa?" kysyttiin pienen hymyn kohotessa huulille.

Nuorukainen loi pikaisen läpivilkaisun seuralaiseensa, joka... no, kiistämättä oli ihan viehättävä tapaus, luonteensakin puolesta melko mukiin menevä, haastetta sai ja pitikin olla. Mutta toisaalta toinen oli vain rasittava... Katsoisi mitä tästäkin tulisi, saisikohän toisenkin purkan naamalleen vai jotain muuta.
Ja samalla hän kiinnitti kummastuneena huomiota toisen silmien väriin - ei ruskeaa, ei tummanruskeaa, ei mustanruskeaa. Tummansinistä. Phoebe ei tainnutkaan olla ainakaan täysiverinen aasialainen, sillä Brandon ainakin oli saanut käsityksen, että nuo omistavat ruskeat silmät. Tai sitten toisella oli piilolinssit, tiedä häntä.

Kulma kohosi kysyvästi ylemmäs silmien siristyessä.
"Aika epämääräistä", tuomittiin hetken kuluttua rentoon sävyyn pojan asettaessa toisen kätensä nojaamaan baaritiskiä vasten.
"Onko pikkuneiti koskaan ollut juomassa?" kysyttiin sitten virnistyksen kera samalla kun kättä heilautettiin baarimikolle.
"Viskiä", kuului tilaus ja pian tiskille oli ilmestynyt kaksi shottia raakaa viskiä.
"Ei tarvi juoda jos et halua, mä juon kyllä", heitettiin vielä virneen kera Phoebelle, ennen kuin nuorukainen kumosi juoman kurkkuunsa.

Tummaverikkö räpäytti pari kertaa tummia ripsiään huomatessaan Brandon katsovan häntä jonkin aikaa silmiin. Hän tiesi, mitä tämä pohti.
"Ei oo piilarit. Ihan aito väri se on. Äiti oli korealainen, iskä on jenkki", hän kertoi siirtäen katseensa tiskiin ja huokaisi pienesti. Olihan tämäkin odotettavissa. Kaikki olivat aina ihmetelleet hänen silmiensä väriä, joten tuo oli jo aivan arkipäivää tytölle. Hän sanoi aina tuon saman repliikin perusteluksi, sillä tiesi silmiensä värin olevan ei aasialaiselle kuuluva. Jos hän tarvitsisi lasit, ei hän käyttäisi piilolinssejä, jotka muuttivat myös hänen silmiensä värin. Mitä itua siinä olisi? Sitä paitsi, kyllä silmälaseillakin voi näyttää nätiltä ja tyylikkäältä. Tosin rillipäistä pahista ei voisi ottaa todesta.


"Niinkö?" kysyttiin hiljaa.
Toisen kysymykselle naurahdettiin huvittuneesti. Oli siinäkin kysymys. Näyttikö hän niin kiltiltä tytöltä, ettei olisi koskaan koskenutkaan alkoholiin?
"Oon. Monta kertaakin. Viimesin kännäysreissu oli se, kun tulin himaan viinalta haisten ja menin isukin viinakaapille", aloitti Phoebe ja jatkoi, "Se oli joskus aamuyöstä ja olin herättäny koko talon kun en ollu pysyny enää kunnol pystys. Bongasin itelleni kaapista viskipullon, jonka iskä ehti ottaa multa pois, ennen ku ehdin maistaa. Mä olin kuulemma uhannu haastaa sen oikeuteen siitä. "Äiti" oli kattonu paheksuvasti vieressä ja pikkusisko oli kikattanu ittensä kipeeks."
Katse nostettiin nuorukaiseen ja virnistettiin.
"Joten älä luulekaan, et saat juoda ton", tyttö sanoi ja kippasi yhdellä huikalla viskin kurkusta alas. Nenää nyrpistettiin pienesti ja silmät suljettiin hetkeksi.
"Onpas väkevää. Mut ei pahaa", todettiin sitten ja laskettiin tyhjä shotti takaisin tiskille.

Jätkä nyökäytti hitaasti päätään, niinpä tietysti. Jännä väri kyllä sinänsä, niin syvä sininen että hän olisi voinut lyödä vaikka päänsä pantiksi piilolinsseistä, mutta ei. No, aina ei voi olla oikeassa. Ja sitä paitsi silmät tekivät tytöstä entistäkin eksoottisemman näköisen.

Brandon katseli toista välinpitämättömänä, kallistaen päätään.
"Jaa, sepä kiinnostavaa", todettiin hitaasti neitokaisen sepostuksen jälkeen. Siniharmaat silmät tarkkailivat toista kiinteästi nuorukaisen rypistäessä kulmaansa. Okei, toinen oli myös hitusen outo.
"Yleensä raakana kaikki viina on", tokaistiin hetken kuluttua viitaten baarimikolle uudemman kerran.

Sama tilaus kuin viimeksikin: viskiä. Tällä kertaa kattavammassa mittakaavassa, kahdeksan shottia, neljä hänelle, neljä tytölle. Tasapuolista? Olisihan se hauska nähdä kuinka kauan toinen pysyisi mukana pelissä, ennen kuin sammuisi istualleen. Tai tipahtaisi pöydän alle, miten vain.
Paitsi jos tuolla nyt sattui olemaan hyvä viinapää – jota hän tosin uskalsi ainakin näin alun perusteella epäillä – se olisikin Brandon, joka tipahtaisi ensimmäisenä... Hänellä sentään oli ihan hyvä alkuhumala jo.
"Sä voit tilata jotain muuta jos ei maistu, mä maksan", tokaistiin Phoebelle kipaten ensimmäisen lasin tyhjäksi.

Vai ei muka maistu? Silmiä siristettiin hieman ärsyyntyneesti ja lasiin tartuttiin, joka kipattiin yhdellä kulauksella alas. Sitten toinen. Kolmas. Ja vielä neljäs.
Vou! Se tosiaankin tuntui kamalalta! Makuhermot tekivät kuolemaa, mutta rauhoittuivat sitten ja kertoivat, että ei viski pahaa ollut. Päin vastoin, sehän oli oikein, oikein, oikein ihanaa.
Aivot kiittivät moisesta aineesta ja lauloivat halleluujaa, joka aiheutti pienen hiprakan nousemisen, josta aiheutui tytön vaiteliaisuus. Häntä ei kiinnostanut puhua. Juominen riitti varsin hyvin.
"Onks tää sellanen juomiskilpailu?" kysyttiin sitten ja käännettiin katse Brandoniin tyhjistä laseista. Jos oli, niin hän lähtisi ilman muuta mukaan! Mikä olisi sen hauskempaa, kuin kilpajuominen ja se, kuinka näki toisen tipahtan pöydän alle niin humalassa, ettei pystynyt enää edes nousemaan ilman apua.

Baarimikkoa huikattiin antamaan lisää humalainetta, jota kaadettiin molempien tyhjiin laseihin. Phoebe otti heti yhdellä kulauksella yhden laseistaan tyhjäksi ja laittoi sen takaisin tiskille.
"Näytähän mulle, Romeo, kuinka pitkälle pystyt menemään. Mä oon aika hyvä juomisessa, joten en tuu olemaan mikään helppo vastus", kerrottiin ja hymyiltiin ilkikurisesti.

Sivusilmällään Brandon tarkasteli kiinnostuneena Phoeben tyhjentäessä lasin toisensa jälkeen. Lyhyt, matala ja pojalle kaikin tavoin ominainen naurahdus purkautui ilmoille, jätkän kaadellessa omat juomansa kurkustaan alas. Hetken tuo pyöritteli tyhjää lasiaan käsissään, ennen kuin käänsi katseensa vieressään istuvan neitokaisen puoleen ja virnisti pirullisesti.
"Voishan tää ollakin", tokaistiin sitten pojan viitatessa baarimikko takaisin luokseen.
"Niin kauan saa antaa lisää, että jompikumpi tippuu pöydän alle", tokaistiin virneen kera, baarimikkona toimivan, nuoren miehen katsoessa hieman epäilevästi kaksikkoa, kohauttaen sitten olkapäitään.

"Tai heitä kevennyksesi tuopit", tokaistiin sitten pojan ottaessa paremman asennon baarijakkaralla. Kyynärpää nojaili edelleen rennosti vasten tiskiä, toinen käsi pyöritteli tyhjää lasia, hyläten sen sitten, kun kaksi täyttä tuoppia ilmestyi kaksikon eteen. Jätkä nappasi omansa ja alkoi hiljalleen siemailla sitä.

Neidin kysymykseen vastattiin, joka sai hänen huulilleen kohoamaan minimaalisen hymyn. Pahiskundit sitten olivat parhaita! Lähtivät noin vain mukaan peliin ilman epäröintiä ja kangertelua, niin kuin jotkut hänen ystävistään tekivät usein. Heidän mielestään Phoebe oli hullu, mutta ei hän sitä hulluudeksi kutsuisi, vaan pikemminkin kilpailuhengeksi, joka nyt vain sattui ilmenemään hieman erikoisella tavalla. Kaiken lisäksi hän oli hyvin tyytyväinen, että oli törmännyt Brandoniin, sillä oli halunnut kostuttaa huuliaan tuolla ihanalla juomalla, ja toinenhan maksoi kaiken. Eli hän sai juoda ihan niin paljon kuin lystäsi. Tosin hänen ei kannattaisi olla niin kevytmielinen. Mitä jos Brandon pitänytkään sanaansa? Hänen oli varmistuttava asiasta.
"Selvä", vastattiin ja kulautettiin lasillinen alas kurkusta, "Sovitaanko, että häviäjä maksaa juomat? Koska olis se aika epäreiluu, et sä joutusit maksaa, JOS voitat."

Phoebe laski tyhjän lasin kädestään tiskille ja kiinnitti huomionsa tuoppiinsa, joka sai veden herahtamaan kielelle. Hän otti tuopista tukevan otteen ja joi sitä hitaasti, sillä jos hän vielä joisi liian nopeasti, niin alkaisi todennäköisesti voida pahoin. Liikaa alkoholia ja liian nopeasti oli huono yhdistelmä, joten sanonta hitaasti hyvä tulee, sopii varsin mainiosti tähän tilanteeseen.

Siniharmaat silmät kohosivat baaritiskistä tutkimaan vieressään istuvaa tyttöä, kasvoilla lieju pirullinen virne.
"Ai niin, mä unohdin sen jo", heitettiin hajamielisesti pojan sekoittaessa keskiruskeaa hiuspehkoaan. Tosiaan, oli päässyt unohtumaan, että hän oli luvannut tarjota. Ja tämä lysti tulisi hänelle erittäin kalliiksi, jos tytöllä todella oli hyvä viinapää, kuten tuo kehtasi ainakin väittää… No, kohta se nähtäisiin.
"Jep, reilu peli", vastattiin sitten nyökkäyksen kera, silmiin syttyessä ilkikurinen pilke.
"Valmistaudu maksamaan."

Jätkä tutkaili oluen pintaan muodostunutta vaahtoa, ennen kuin kohotti tuoppinsa ja tyhjensi lasin sisältöä kurkkuunsa.
"Sähän oot kolmannella", tokaistiin sitten hetken kuluttua katseen kääntyessä kaljasta Phoebeen.
"Oot samassa musaryhmässä", jatkettiin vielä, sanoihin ilmestyessä ripaus ihmetystä. Miksi hemmetissä hän ei silti koskaan muistanut nähneensä toista? Oliko hän tulossa sokeaksi vai eikö neitokainen koskaan ollut paikalla tunneilla?
... Tai sitten hän sai syyttää tästä tilapäisestä muistikatkoksestaan alkoholin maagista voimaa, ei olisi mitään uutta, että hän unohtaisi jotain sen takia, että oli hitusen päissään.

Huoliteltua kulmaa nostettiin toisen toteamukselle. Unohdit? Phoeben olisi tehnyt mieli sanoa se ääneen, mutta hän näki parhaimmaksi vaihtoehdoksi pitää suunsa kiinni. Oliko toinen tosiaankin niin huonomuistinen vai johtuiko se kenties hajamielisyydestä? Tai alkoholista?
Tyttö naurahti huvittuneesti.
"Samat sulle. Onneks lompakko sattui mukaan kun lähdin kotoa", hän sanoi pientä helpottuneisuutta äänessään. Millä hän olisi sitten maksanut, jos häviäisi Brandonille? Työnteolla? Ei ihan. Eihän hän kykenisi työhön umpikännissä. Mutta ei siitä ollut huolta. Ei tyttö häviäisi tuolle brunetelle pojankoltiaiselle.

Phoebe laski puoliksi tyhjän tuoppinsa takaisin tiskille ja käänsi katseensa toiseen.
"Oon, ihan niin ku säkin." vastasi tummaverikkö ja otti kädestään, käsikorunsa alta pompulan, jolla sitoi pitkät hiuksensa poninhännälle, ihan vain kaiken varalta. Sitä paitsi hänen hiuksensa tuntuivat pyrkivän jatkuvasti hänen suuhunsa kuin esteeksi alkoholin nauttimiselle.
"Taas oikein." todettiin ja otettiin kulaus tuopista.
"En kai mä nyt niin huomaamaton oo?" hän kysyi vielä.