Keksejä ja kemiaa

//Kuka vaan saa tulla mukaan//

Yasmin käveli pitkin koulun käytävää. Ruokatunti oli alkanut, mutta hänellä ei ollut nälkä. Eikä hän edes halunnut mennä koulun ruokalaan syömään. Tytöllä oli laukussaan sämpylä ja vesipullo, sekä keksipaketti. Se riittäisi mainiosti, kun koulua oli enää pari tuntia jäljellä. Jazzie asteli kohti erästä pitkää penkkiä, jota vastapäätä oli rivi valkoisia kaappeja, yhdessä niistä oli hänen koulutavaransa. Tyttö istahti penkille ja alkoi penkoa laukkuaan. Hän rojautti penkille paksun kemian kirjan, vihon ja penaalin. Nyt hän käyttäisi aikansa läksyihin, niin ehtisi illalla paremmin katsoa elokuvia. Hän oli saanut ystävältään lainaan jonkun vanhan elokuvan, jonka nimi oli niin pitkä, ettei se ollut jäänyt hänen mieleensä.
Nopeasti tyttö selasi auki oikean kohdan kirjasta. Siinä kerrottiin niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin rasvoista ja rasvahapoista. Jazzielle se kaikki oli jo melkein tuttua. Hänhän oli lukenut koko kemian kirjan läpi ainakin kahdesti! Kappaleestakin piti tehdä vain tiivistelmä. Se olisi helppoa, jos vain keksisi sanat millä aloittaa.

Jazzien miettiessä, kuinka tekstinsä aloittaisi, hän tunsi, kuinka alkoi sittenkin tulla nälkäiseksi. Hän luovutti ja laski kynänsä penkille, kaivoi sitten sämpylän laukustaan ja alkoi syödä, varoen samalla sotkemasta itseään. Hetken kuluttua tyttö oli saanut sämpylänsä syötyä ja hän jatkoi taas kemian tehtävää. Nyt sanatkin tuntuivat luistavan paperille äskeistä paremmin. Jazzie ehtisi varmasti tehdä koko tiivistelmän tauon aikana, jos kukaan ei tulisi häiritsemään hänen keskittymistään. Se oli kyllä erittäin epätodennäköistä, koska kukaan ei varmasti edes vilkaisisi hänen suuntaansa.
Yasmin huokaisi ja käänsi kirjan sivua. Hän ei edes vilkuillut ympärilleen, eikä huomannut, kun joku kävi teippaamassa pienen paperilapun hänen kaappinsa oveen.

//viskaampa nyt Kaidenin tänne seuraksesi 8>//

Ruokatunti. Kaiden ei tarkalleen ottaen tiennyt, kuinka nälkäinen oikeastaan oli. Ei kovinkaan. Laukku roikkui olkapäällä, kemiantunti oli juuri päättynyt. Luoja, kuinka Kaiden vihasikaan kemiaa. Siitä olisi pitänyt tajutakin jotain, mutta kun eihän Kaiden ymmärtänyt. Ei sitten niin millään.

Poika lysähti alas penkille kaivellen laukkuaan, tarkemmin ajatellen voisi syödä jotakin. Löysihän hän lopulta sieltä sämpylän, jonka välissä hän nopealla vilkaisulla totesi olevan salaattia ja kanaa. Vesipulloa sai kaivella, mutta kyllä sekin lopulta löytyi.

Lähellä oli tyttö, jonka Kaiden muisti nähneensä samalla tunnilla kanssaan. Hän käänsi katseensa tätä kohti ja hymyili ystävällismielisesti.
"Osaatko sä kemiaa?" hän kysyi tajutessaan toisen tekevän kemian läksyjä, "tai siis mä ajattelin, että sä voisit selittää mulle, koska mä en osaa. Onko siitä kamalasti vaivaa?"

Jazzie jatkoi kirjoittamistaan kaikessa rauhassa. Nyt kun hän oli päässyt alkuun, sanat tulivat paperille helposti. Hän oli hyvä kemiassa, sitä ei voinut kukaan kieltää, eikä hänellä ollut mitään vaikeuksia ymmärtää aihetta. Tiivistelmä olisi tätä menoa valmis ennen tunnin alkua.
Tyttö hätkähti kuullessaan jonkun kysyvän osasiko hän kemiaa. Jazzie nosti katseensa paperista ja kirjasta, huomasi sitten läheisellä penkillä olevan pojan. Poika oli ollut samalla tunnilla, Jazzie ei tosin ollut kiinnittänyt tähän suurtakaan huomiota, eikä kyllä keneenkään muuhunkaan oppilaaseen. Hän kun oli tapansa mukaan kuunnellut keskittyneesti opettajan puhetta, halusihan hän kuulla kaiken oleellisen aiheesta joka kiinnosti.

"Osaan mä." Jazzie vastasi ystävällisesti. "Ja voin mä sua auttaa vaikka heti."
Yasmin piti yhä kynää kädessään ja naputti sitä kynnellään. Läksyt eivät siis tulisikaan ihan vielä tehtyä, mutta se ei haittaisi. Olihan muiden neuvomisesta hyötyä sitäkin varten.
"Mitä kaikkea sä haluat tietää?" Jazzie kysyi. "Tästä tän päivän aiheestako?"

Voi mikä onni, toinen kertoi osaavansa kemiaa. Kaiden olisi voinut huokaista syvään.
"Sepä kiva. Vähän tyhmää vaivata sua, mutta mä todella olen ihan surkea enkä ikinä tajua mistään mitään joten pakko on kysyä joltakin. Ja kun me ollaan samassa ryhmässäkin niin ainakin mennään samassa kohtaa", hän höpötti ja hymyili kiitollisena toiselle. Poika nyökkäsi toisen kysyessä siitä, mitä pitäisi selittää, päivän aihetta.

"Joo just sitä. Ehkä ufoimpia juttuja pitkään aikaan", myönsi pörrötukka ja ihan varmuuden vuoksi kaiveli esille omankin kirjansa, "osaatko sä yhtään selventää sitä? Tai siis... käännä tämä selkokielelle jooko?" hän pyysi naputtaen sormellaan kappaletta, jota tänään oli käsitelty. Hän ei nimittäin ymmärtänyt siitä pienintäkään asiaa, kaavat vain eivät jääneet päähän.

Kaidenista oli jokseenkin turhauttavaa, että jok'ikinen kemiallinen merkki ja muut sellaiset oli opeteltava ulkoa, vaikka tuskimpa kovinkaan moni tulisi niitä tulevaisuudessaan tarvitsemaan. Mutta, se oli lukio.

"Ei mua haittaa ollenkaan." Jazzie sanoi. "Eikä siinä ole typerää jos kysyy. Mun mielestä olis paljon typerämpää olla kysymättä jos ei tiedä jotain."
Tyttö avasi vihkonsa ja kirjansa oikealta kohdalta. Hän ei ollut edes huomannut sulkeneensa kirjaa, mutta niin oli kuitenkin tapahtunut.

"Okei, mä voin yrittää." Yasmin vastasi. Hän ei ollut varma osasiko selittää asian tarpeeksi yksinkertaisesti. "Mulla on tässä melkein valmiina jo se tiivistelmä. Sä voit lukea sen jos siitä vaikka olisi jotain apua."
Jazzie ojensi vihkonsa toiselle. Hänen tiivistelmästään saattaisi hyvinkin saada jotain irti, siinä kun ei ollut niin pitkiä ja monimutkaisia lauseita kuin kirjassa oli.

Jazzie katseli uteliaana poikaa. Hän ei muistanut tämän nimeä, vaikka he olivatkin samoilla tunneilla. Olikohan hän edes kuullut toisen nimeä ikinä? Tämä tuskin tiesi hänen nimeään, koska ei kukaan kuitenkaan ollut hänestä kiinnostunut.
"Tarvitsetko sä missään muussa asiassa apua?" Jazzie kysyi. "Koska siinä vihossa on kaikkea mahdollista, voit katsoa ihan vapaasti."

//minun puolestani heistä voisi tulla ihan kavereita, kun Kaidenin kaikki kaverit kuitenkin jäi sinne Floridaan :)//

Kaiden sai käteensä tytön vihon. Hän kiitti hymyillen leveästi ja avasi sen. Tyttö kehoitti häntä lukemaan, tiivistelmä kuulemma oli paljon yksinkertaisempi. Niin se oli. Kaidenista tuntui, että luettuaan sen pariin kertaan hän jopa saattoi ymmärtääkin asian jotenkin.
"Vau. Tää.. tää vaikuttaa helpommalta."

Sitten poika vilkuili kirjaan. No, kirjan asia vaikutti edelleen vaikealta, mutta tiivistelmä oli selventänyt hieman jotakin.
"Kiitos todella. Voinko mä lukea tän vielä pari kertaa kun saat sen valmiiksi?" hän kysyi ja tiesi kuulostavansa ehkä hieman hyväksikäyttäjältä, mutta olihan toinen jo kertaalleen sanonut että ei se mitään haitannut. Ja tyttö oli ihan oikeassa, oli tyhmää olla kysymättä.

"Mikä sun nimi muuten olikaan? Sori kun en muista", rokkari naurahti, "mä olen Kaiden."

//minunkin puolesta niin voisi tapahtua :)//

Jazzie söi keksin odotellessaan, että poika saisi luettua hänen tiivistelmänsä. Tyttö toivoi siitä olevan jotain apua, sillä hän ei ollut lainkaan varma osaisiko selittää asiaa toiselle.
Kun poika sai tiivistelmän tekeleen luettua, Jazzie katsoi tätä kysyvästi, toivoen kirjottaneensa tarpeeksi selvästi.
"Hyvä juttu." Jazzie sanoi ystävällisesti, miettien samalla mihin klikkiin poika mahtoi kuulua. llmeisesti ei ainakaan kerman klikkeihin, sillä silloin tämä tuskin olisi puhunut hänelle noin ystävällisesti, ellei sitten yrittänyt huijata häntä johonkin. Sitä tyttö ei kuitenkaan pitänyt lainkaan todennäköisenä ja ihmetteli sitten mistä moinen ajatus edes oli pälkähtänyt hänen päähänsä.

"Voithan sä sen lukea." Jazzie suostui ilman mitään empimisiä. Eihän siitä haittaa olisi kenellekään, hyötyä vain, ainakin tuolle pojalle.
"Mä olen Jazzie." tyttö vastasi iloisella äänellä. Oli mukavaa tutustua muihinkin ihmisiin, kuin vain nörtteihin, jotka hän kyllä tunnisti, vaikkei nimiä muistanutkaan aina. "Nörttien nimet on aika helppo jättää muistamatta." Jazzie sanoi perään, toivoen samalla, ettei toinen lähtisi nyt häntä karkuun, vaan ehkä sortuisi paljastamaan oman klikkinsä ilman että täytyi kysyä suoraan.

"Kiitos", sanoi Kaiden hymyillen lämpimästi Jazzieksi esittäytyvälle tytölle. Hän saisi vielä lukea tiivistelmän uudelleen, mistä oli enemmän kuin kiitollinen.
"Nörtti vai? Ei siinä mitään. Tää klikkijuttu on aika outo", sanoi pörröpää, "toisaalta aika tyhmä. Mä olen uus, niin en ole ihan tottunut. Enkä usko että muutenkaan tulen tätä hirveästi noudattamaan."

Hän kaivoi eväänsä esille ja haukkasi palan leivästään, oikeastaan ihan vain tavan vuoksi. Kaiden ei olisi edelleenkään sanonut olevansa erityisen nälkäinen.

"Jep. Nörtti." Jazzie sanoi ja kuunteli hymyillen toisen kommentin klikkiytymisestä. Samalla hän nakersi keksiä.
"On se kyllä mustakin tosi outoa. Ja typerää. Ihan kuin ihmisiä voisi jotenkin luokitella ja kohdella sitten sen mukaan. Mun mielestä kaikki on saman arvoisia. Mutta täällä kun on porukkaa, jotka pitää itseään parempana, niin ne sitten käyttäytyy sen mukaan. Ja kyllä mä ainakin viihdyn muiden nörttien kanssa paremmin kuin vaikka suosittujen. Ja ne nyt ei edes huolis mua seuraansa." Jazzie selitti.
Yasmin söi nyt kaikessa rauhassa loppuja eväitään. Poikakin oli kaivanut eväänsä esille ja söi.

"Haluatko keksin?" Jazzie keksi kysyä hetken kuluttua. Hänellä oli kokonainen keksipaketti mukana, joten siitä riittäisi mainiosti Kaidenillekin, jos tämä vaikka sattuisi ottamaan.
Jazzie ojensi keksipakettia poikaa kohti ja odotti sitten ottaisiko tämä vai ei.
"Tarviitko sä nyt vielä jotain apua tossa kemiassa? Vai odotatko sä että mä saan kirjotettua ton tiivistelmän loppuun ja luet sit vaan sen?" tyttö kysyi, yhä valmiina auttamaan, jos toinen niin haluaisi.

"Joo, on se typerää", myönsi Kaiden toisen selitykseen, "ihan ku ihmiset ois eriarvoisia."

"Kiitos ei", rokkaripoika sanoi toisen tarjotessa keksiä, "mä täytyn ihan hyvin tästäkin mutta kiitos kuitenkin." Hän otti uuden palasen sämpylästään ja avasi pullonsa. Hän joi rauhallisesti pitkän kulauksen vettä.
"No, katsotaan jos mä pärjään nyt sillä että lukisin sen. Kiitos kamalasti", pörröpää sanoi hymyillen aurinkoisesti Jazzielle.

//yhy sori lyhyt 8<//

Jazzie vetäisi keksipakettinsa pois, kun toinen ilmoitti, ettei ottaisi. Itse tyttö kyllä otti jälleen lisää. Hän rakasti keksejä, siinä missä kaikkea muutakin makeaa ja herkullista. Hän kuitenkin kävi joka päivä lenkillä ja piti muutenkin huolta itsestään. Hän ei pienten keksien syömisestä lihoisi, eikä siitä siis olisi haittaakaan. Vaikka eihän se nyt ihan terveellistä ruokaa ollut, mutta kuitenkin, hyvää se oli.

"Joo, no selvä sitten." Jazzie sanoi, kun poika ei enää tarvinnut apua kemian kanssa. Jazzie hymyili vastaukseksi pojan hymyyn ja mietti sitten pitäisikö sanoa jotakin.
"Mä taidan nyt sit jatkaa tämän kirjoittamista." Jazzie sanoi. "Tää on jo melkein valmis, niin kerkiät varmaan lukee tän vielä tänään."
Tyttö kertasi läpi mitä oli aikaisemmin kirjoittanut ja luki sitten kirjasta seuraavan pätkän, jonka kertoisi sitten yksinkertaisemmin vihossaan.

Kaiden risti jalkansa niin, että puolittain istui niiden päällä. Hän jatkoi eväidensä syömistä ja oli jonkin aikaa hiljaa. Sitten hän kääntyi taas katselemaan Jazzieta. Poika piti kovasti tästä, hän tuntui mukavalta tyypiltä.

"Joo, se olisi todella kiva", hän sanoi jollain tasolla nöyrästi hymyillen toiselle. Joku vaivaantuminen nosti päätään pojan sisällä, hitto kun ei mitään voinut osata. Mutta Jazzie sentään suostui auttamaan häntä, mistä Kaiden oli enemmän kuin kiitollinen.
"Kuten sä varmaan jo tajusitkin, mä en nimittäin osaa yhtikäs mitään enkä suostu ottamaan nelosta siitäkin kokeesta mikä on tulossa", poika selitti raapien niskaansa.

Leivästä otettiin uusi haukkaus.

Jazzie jatkoi tiivistelmän tekoa. Nyt se oli jo hyvin lähellä loppua. Ehkä hän ehtisi kirjoittaa sen ennen seuraavan tunnin alkua, jos olisi oikein reipas.
"No kyllä sä nyt jotain tiedät," Jazzie sanoi kirjoittamisensa lomasta. Hän oli kyllä kuullut toisen sanat, vaikka olikin nyt enemmän keskittynyt kirjaansa ja vihkoonsa. "Koska et olis muuten tajunnu mitään tästäkään mitä mä olen jo kirjottanu."
Tuon jälkeen Jazzie kohotti katseensa hetkeksi poikaan ja soi tälle ystävällisen hymyn. Sitten tytön katse laskeutui takaisin kirjaan.

Samassa Jazzien katse osui hänen kaappinsa oveen. Siinä ei ollut aikaisemmin ollut mitään, mutta nyt siinä oli joku lappu. Tyttö päätti vilkaista sitä vasta sitten, kun lähtisi liikkeelle. Nyt hän mieluummin teki läksyjään kaikessa rauhassa.