Toivoin banaanipirtelöä, mutta sainkin sinut

"Joo, mulla ois matikkaa tän jälkeen, mutta en ollu alunperinkään menossa sille tunnille", sanoi Kaiden ja virnisti. Drake oli tullut lähemmäs häntä, nyt he olivat todella lähekkäin. Siitä rokkari oli oikeastaan vain ilahtunut ja mielissään.

"Mä muutin Bocasta", kertoi pörröpää Draken kysyessä, "et ainakaan ei oo mitään ilmastoonsopeutumisvaikeuksia."

"Vielä vähemmän mä oon menossa sinne nyt, muru. Enkä mä usko että ne mua siellä kaipaakaan", hän puheli pehmeästi hymyillen ja kieputti hieman naismaisesti hiustupsua sormensa ympärille. Hän kieltämättä nautti Draken läheisyydestä, ja toinen oli vieläpä liian suloinen ollakseen totta.
"Sä oot söpö, tiesitkö sen honey? Ja ollaan toki tässä, eihän meillä oo mitään kiirettä eikä pakko häipyä yhtään mihinkään."

Kaiden olisi niin paljon halunnut halata Drakea, mutta päätti säästää sen myöhemmäksi.

Drake hymyili Kaidenille kauniisti, kun tämä sanoi että ei ollut aikonutkaan mennä tunnille. Hyvä, nyt Draken ei tarvitsisi olla yksin. Mies hipaisi Kaidenin polvea muka huomaamattomasti ja hymyili varsin tyytyväisenä siitä, että toinen ei jättäisi häntä yksin.

Kaiden sanoi muuttaneensa Bocasta.
"Boca...", Drake maisteli sanaa suussaan silmiään siristellen. "Mä hei tiedän missä se on", mies lopulta ilostui. Oli hauskaa tajuta tietävänsä jotain.

Kaiden sanoi häntä söpöksi. Totta kai hän nyt tiesi olevansa söpö, sitähän hän tässä koko ajan yritti olla.
"Nyt mä ainakin tiedän", Drake vastasi hymyillen. Hän osasi teeskennellä, voi kyllä, sitä oli kotona saanut harrastaa melkein turhankin usein. Mutta vaikka hän jollekulle teeskentelisikin, niin henkilön kiinnostavaksi todettuaan ja ystävyyden syvennyttyä hän kuitenkin olisi oma itsensä.

"Totta kai sä oot söpö, oikeen sulonen", myönteli Kaiden nyökytellen ja edelleen pehmeästi hymyillen. Hän hymähti ja antoi katseensa kiertää toista poikaa vähän vapaamminkin kuin äskettäin, kädet yhä siististi sylissään.

Kaiden oli kylläkin harvinaisen rauhallinen, nyt hän tajusi sen itsekin. Mutta ehkä vain tavanomainen liikaidealistisuus olisi antanut hänestä typerän kuvan, kun he vielä eivät olleet tutustuneet kunnolla. Sanotaan, että tilaisuus tekee varkaan ja tässä tapauksessa sen voisi sanoa pätevän. Kiinnostava jätkä plus Kaiden plus hyppytunti oli ehkä liiankin hyvää ollakseen totta. No, ehkä Kaiden elätteli turhiakin toiveita, mutta hän oli tulkinnut Draken jollain tasolla flirtanneen takaisin.

"Sulla on jotain tossa", lausahti rokkari huomatessaan jonkin roskan Draken rintamuksella. Hän ojensi kätensä ja pyyhkäisi roskan pois normaalitasoa huolellisemmin.

Drake käänsi katseensa kohtaan jotain Kaiden oli juuri putsannut.
"Ai, mitä siinä oli?" hän kysyi. Toivottavasti ei mitään kovin näkyvää, olisi ollut noloa kuljeksia puoli päivää kauhea roska paidassa. "Kiitos kun otit sen pois."

Drake yritti miettiä sopivia puheenaiheita, mutta ei oikein tuntunut keksivän mitään. Hänelle ei ollut aikaisemmin ollut näin vaikeaa niin yksinkertainen asia kuin puhuminen, mutta nyt hän tuntui menneen lukkoon. Harmillista, hän nimittäin olisi halunnut tietää monia asioita Kaidenista, mutta ei kehdannut kysyä suoraankaan.
"Äh, tuota... Mistä sä haluaisit puhua?" mies lopulta kysyi, kun ei itse keksinyt edes yhtä ainoaa puheenaihetta. Hän sipaisi mustia hiuksiaan ja huomasi, että ne olivat melko likaiset. Ehkä se ei haitannut oikeasti niin paljon mitä hän sillä hetkellä luuli.

"Äh, joku pieni roska vaan. Ei edes kauhean iso, mutta pistipä silmään", vastasi rokkari hymähtäen, "eipä tuo mitään."

Puheenaihetta yritti miettiä Kaidenkin, ja harvinaista kyllä, aiheen keksiminen oli hankalaa. Ilmeisesti puheliaillakin tyypeillä oli päivänsä, jolloin juttu luisti tavallista huonommin.
"Niin kun mä en tiedä", hän vastasi naurahtaen Draken kysyessä mistä hän halusi puhua.

Hetken pörröpää oli hiljaa, mutta päätti aloittaa peruskysymyksillä, saihan niistäkin jutunjuurta.
"Millanen sun perhe on?" hän kysyi iloisesti hymyillen ja yhä ne kädet sylissään. Uusi pitkä katse luotiin Drakeen, ja katseessa oli sillä hetkellä jotakin pehmeää. Hymy ulottui silmiin asti.

"Mä jo pelkäsin että joku kauhean iso ja huomattava roska", Drake naurahti, ehkä hieman helpottuneesti. Ei häntä niin paljon ulkonäkö huolettanut. Vaikka tällä hetkellä ehkä enemmän kuin yleensä. Se oli seuran vika.

"Mun perhe... Mun pikkusisko on vankilassa, äiti kotona ja sillä on uusi vaimo, ja isä on kuollut. Pikkusisko ajoi sen päälle. Äiti on mukava", Drake kertoi kepeällä äänellä. "Mutta pikkusisko ei joutunut vankilaan siitä isän päälle ajamisesta", hän vielä selvensi. Mies ajatteli, että hänen kertomansa asiat saattoivat olla Kaidenin mielestä ehkä hieman liian henkilökohtaisia, mutta ei hän itse niitä niin henkilökohtaisina pitänyt, että niitä ei voisi kiinnostavalle jätkälle hyppytunnilla kertoa. Toivottavasti toinen ei ahdistuisi.
"Entä sun perhe? Millainen se on?" Drake kysyi sievästi hymyillen. Häntä tosiaan kiinnosti Kaidenin perhe.

"Mä haluan tunnustella sun hiuksia", Drake ilmoitti ja tökkäsi kätensä Kaidenin hiuksiin. Tosiaan tökkäsi, ne olivat nimittäin aika kovat. "Sun hiukset on ihan kovat", Drake sanoi hieman ihmeissään.

Kaiden kuunteli tarkasti kertomusta Draken perheestä.
"Miksi se on vankilassa?" ehti hän kysyä ennen kuin onnistui hillitsemään itseään, "äh, anteeksi kauheasti kun mä utelen. Mut mun perhe.. Mulla on kaksi isosiskoa ja yksi pikkuveli, ja sit no isä ja äiti. Ja ne on oikeestaan ihan kivoja, useimmiten, kyllä mekin siis tapellaan mutjuu ne on siis useimmiten kivoja."

Sitten Drake tökkäsi kätensä suoraan Kaidenin hiuksiin. Poika hymyili yllättyneesti.
"Ne on ihan kovat, hiuslakan takia", hän sanoi puolittain vaivautuneesti, "pitäis vähän rajottaa sitä käyttöä. Mä poltan reiän otsonikerrokseen", hän jatkoi nauraen.
"Tai no ellei se lakka oo sitä mitä on vihreessä purkissa, se ei vahingoita otsonikerrosta. Mut sitä ei saa kaikista kaupoista ja se on ikävää."

"Ei, ei se mitään haittaa vaikka sä utelisitkin", Drake vakuutti hymyillen. "Se on vankilassa kun sattui puukottamaan parhaan kaverinsa. Sun perhe kuulostaa kivalta, sellaiselta aika normaalilta." Jollain tasolla Drake olisi halunnut kuuluaa normaaliin perheeseen, mutta toisaalta kuitenkaan ei. Hän oli melko tyytyväinen omaan, epänormaaliinpaan perheeseensä.

Kaiden kertoi hiuslakasta ja Drake nyökkäsi. Tietenkin. Mutta ei hän ennen ollut koskenut noin kovia hiuksia.
"Jos sulla ei olisi lakkaa hiuksissa, miltä ne näyttäis?" mies kysyi kiinnostuneena. Hän ei osannut kuvitella Kaidenia ilman suuria, pystyssä olevia hiuksia. Tuo kertoi lakasta ja vihreistä pulloista ja reiästä otsonikerroksessa.
"Mitä siinä vihreässä pullossa olevassa lakassa sitten on, jos - ilmeisesti - ei ponnekaasua?" Drake kysyi. Hän ei itse käyttänyt hiuslakkaa.

"Onko sun hiukset mistään kohtaa pehmeät, saanko mä koettaa?" Drake kysyi eikä jäänyt odottamaan lupaa, vaan koski taas Kaidenin hiuksia. Hän koetteli hiuksia latvasta tyveen, jos jossain kohdin ei olisi niin paljoa lakkaa. Hän seisoi polvillaan Kaidenin vieressä, lähes kiinni tässä.

"Jos mulla ei oo lakkaa hiuksissa, ne näyttää lättäniltä, ja jotenkin aika ohuilta. Ehkä sä näet joskus", vastasi rokkari virnistäen. Se kuitenkin oli aika epätodennäköistä, ellei Drake tulisi heille yöksi. Tai hän menisi Drakelle yöksi.
"Mä en tiedä, mikä siitä puuttuu, mutta kun siinä purkissa lukee että ozone friendly niin kyllä mä sen uskon muru."

"On ne varmaan tuosta otsan kohdalta, tästä", hän sanoi toisen kysyessä, oliko tukka mistään kohtaa pehmeä. Hän itse kosketti otsahiuksiaan, jotka kylläkin kiersivät kasvot, kädellään, no, se oli vielä pehmeä. Siihen Kaidenin ei ollut tapana pistää lakkaa, kun se pysyi kuosissa ilmankin.

Drake päätti että ei enää jaksaisi puhua hiuslakasta. Tai ehkä hän jaksaisi vielä hetken.
"Ihan hyvinhän ne pakkaajat tai valmistajat voi valehdella, että se ei tuhoa vaikka tuhoaisikin", Drake sanoi. "Ja mistä voi tietää, jos otsonikerros kokee ystävällisenä sen että sitä tuhotaan."

Drake koetti Kaidenin otsahiuksia, niinkuin tämä oli kehottanut. Ne tosiaan tuntuivat jopa hiuksilta, eivätkä muovilta. Ei sillä että hän ei olisi Kaidenin hiuksista pitänyt, ei. Ne olivat kauniit. Mutta silti tuntuivat muovilta. Eihän esimerkiksi jokin ruoka tuntunut mukavalta jos sitä koski, mutta oli silti kaunis.
Hei, nyt ajatukset takaisin Kaideniin, Drake komensi itseään.

Samassa hän näki kivan perhosen, ja kas, ajatukset lensivät sen matkaan. Pian ne kuitenkin palasivat ja Drake totesi itsekseen, että olisi fiksua keksiä jokin puheenaihe.
"Pidätkö sä suklaasta?" mies kysyi, ilman mitään takoitusta.

"Mä pidän suklaasta", vastasi Kaiden, "entä sä muru?" Drake oli kokeillut Kaidenin otsahiuksia, ja kieltämättä rokkaripoika oli pitänyt kosketuksesta kovinkin paljon. Hän oli tyytyväinen läheisyyteen Draken kanssa ja iskosti katseensa suoraan tämän silmiin, porautui ja tutkiskeli.

"Saanko mä kokeilla sun hiuksia, kulta?" kysyi poika, "ne on musta todella kauniit, kiiltävät. Ne sopii sulle", hän jatkoi puhettaan kehumalla, leikkisä hymy venytellen huulia eri suuntiin. Hän katsoi edelleen Drakea suoraan silmiin, mutta antoi katseensa valua alaspäin tämän huulille.

Ehkä hän oli läpinäkyvä, kukaties, mutta nautti Draken katselemisesta suuresti ja olisi mielellään koskenutkin, mutta ilman lupaa hän ei ollut tekemässä niin sitten mitään. Pelkkä läheisyyskin oli jo hieno juttu, Kaiden muisti selkeästi istuneensa aikaisemmin paljon kauempana Drakesta.

"Tietenkin mä pidän suklaasta, tietenkin", Drake vastasi. Kummaa että tuollaista edes kysyttiin, hän ainakin itse oletti että kaikki pitivät suklaasta. Jokainen jonkinlaisesta suklaasta. Hän tipahti takaisin maan pinnalle, vaikka ei kovin korkealla ollut leijunutkaan, ja huomasi Kaidenin katsovan häntä tiiviisti silmiin.

"Saat tottakai, mutta äläpä kullittele", Drake käski, ei mitenkään ilkeästi, eihän toki. Enemmänkin vain siksi että se kuulosti huvittavalta. Sai Kaiden häntä kutsua miksi halusi, ei hän oikeastaan välittänyt. Oli oikeastaan mukavaa tulla kutsutuksi niinsanotuilla hellittelynimillä. Vaikka se tietysti selvästi kuului Kaidenin normaaliin puhetapaan. Ei Drake ollut mikään erikoistapaus, ilmeisesti toinen murutteli lähes kaikkia.

"Kiitos", Drake kiitti hymyillen. Hän nosti kulmiaan ja mutristi huuliaan vinosti hymyillen. Miestä tavallaan huvittivat Kaidenin läpinäkyvä kiinnostus ja homoaksentti, toisaalta ne olivat aivan uskomattoman hurmaavia. Ei siis mitään negatiivista.

Kaiden ojensi kätensä Draken hiuksiin, hän silitti pehmeästi aikansa, kokeili kokeilemistaan.

"Okei, en kullittele", kuului kuiskaus pojan huulilta, joilla edelleen leikki se tutuksi tullut pehmeä hymynpoika, "tai ainakin mä yritän olla sanomatta niin, se on vähän piintynyt mun puhetapaan", hän vielä selitti kiireesti siltä varalta, että sanoisi kuin sanoisikin jotakin.

Pörröpää oli varma, että Drake oli huomannut hänen kiinnostuneisuutensa. Hän ei ollut koskaan ollut läpinäkyvämpi kuin nyt, ehei, ei niin sitten koskaan. Mutta eipä se häntä juuri haitannutkaan, sillä eihän vanhempi ollut ainakaan juossut kirkuen karkuun, mikä myöskin olisi ollut täysin mahdollista.

Hän kohotti katseensa hetkeksi taivaalle, joka oli yhtä sininen ja pilvetön kuin äskenkin. Kaiden niin rakasti aurinkoa ja kesäisiä ilmoja, hän ei varmaan olisi kestänyt jos olisi joutunut muuttamaan johonkin tyyliin Alaskaan, mutta onneksi ei. Oikeastaan hän melkein piti San Diegosta enemmän kuin vanhasta kotikaupungistaan... Sitten katse käännettiin takaisin Drakeen.

"Aiotaanko me olla tässä vielä pitkään, vai..?" hän kysyi iloisesti ja virnisti, "halusitko sä lähteä jäätelöä etsimään? Se sopii kyllä mulle, ois just ihana päivä jäätelön syömiselle."

Vastausta jäätiin odottamaan, rokkari kuitenkin paikansi nopeasti laukkunsa noin metrin päässä heistä, mutta ei tehnyt elettäkään alkaakseen koota tavaroitaan. Hän antaisi Draken päättää, kun kumpi tahansa kävisi hänelle. Mikään paikka ei juuri nyt voisi olla liian huono, kunhan häntä ei jätettäisi yksin. Kaiden huomasi, että saattoi tuntea jotakin.. jotakin erilaista, kuin yleensä. Drake kiinnosti enemmän. Ehkä paljonkin enemmän. Tämä ahaa-elämys kätkettiin uuden hymyn ja tuikkivan katseen taakse. Joskus Kaidenista tuntui, että hän hymyili liikaa, ja samaten puhui, mutta parempi kai sekin, kuin murjottaa tuppisuuna nurkassa.

"Nyt mä tiedä miltä kissoista tuntuu", Drake kommentoi suu leveässä hymyssä Kaidenin silittäessä hänen hiuksiaan. Yksi kommentin piiloviesteistä oli, että jos mies osaisi kerhätä kuin kissat, hän varmaan tekisi niin.

"Kyllä sä saat sanoa mua ihan miksi haluat", Drake vakuutti hymyillen pehmeästi. Hänestä tuntui, että hän alkaisi sulaa, eikä tunne ollut mitenkään paha. "Mä olen vain aina halunnut sanoa niin. Kyllähän hyvä tilaisuus pitää käyttää hyväksi", Drake sanoi painottaen lähes huomaamattomasti viimeistä lausetta ja katsoi Kaidenia silmiin.

Kaiden ehdotti, että he lähtisivät jo etsimään jäätelöä. Tämä ajatus oli kovasti Draken mieleen. Kyllähän tällainen aina koulun voitti.
"Lähdetään vain, ei kukaan meitä kaipaa", mies päätti. Hän nousi ylös ja ojensi kätensä vielä maassa istuvalle Kaidenille auttaaksen tämän ylös. Ei sillä että tämä olisi apua kaivannut, Drakesta tämä nyt oli vain hyvä ajatus.

"Tuntuuko kissoista kivalta?" kysyi Kaiden virnistäen pienesti, käsi edelleen Draken hiuksissa. Hän ei niin sitten millään olisi halunnut ottaa kättään pois, niin silkkisiltä toisen hiukset tuntuivat. Hänen virneensä oli sulanut jälleen vilpittömäksi hymyksi, ja loppujen lopuksi hän sai kuin saikin (vaivoin tosin) kätensä otettua Draken hiuksista.
"Mä en ois halunnu tehä tuota, mutta jos en ois tehny sitä, me oltais tässä vielä huomennakin", hän totesi kuin perustellakseen tekoaan.

"Okei, sepä hyvä", vastasi pörröpää, "parempi niin, sillä muuten sä tulisit kutsutuksi vaikka miksi ei-toivotuksi, muru. Ja toki tilaisuudet pitää hyväksi käyttää, eihän tilaisuuksista muuten ois mitään hyötyä." Hän vastasi Draken katseeseen, he tuijottivat toisiaan silmiin ja Kaiden piti siitä. Piti kovastikin.

Sitten Drake nousi ja sanoi, ettei heitä kukaan kaipaisi, ja se oli totta. Kenelle nyt mukamas heitä tulisi ikävä, etenkin, kun heillä oli tiedossa parempaakin tekemistä kuin homehtua koulunpenkillä kuuntelemassa opettajan jorinaa. Ojennettuun käteen tartuttiin, ja Kaiden veti itsensä ylös.

"Kiitos", hän sanoi herttaisesti mustatukalle ja puisteli maan tomuja housuistaan. Hän poimi laukkunsa maasta ja ripusti sen olkapäilleen. Hihna oli niin pitkä, että itse laukku roikkui Kaidenin polvissa, mutta eipä se häntä juuri häirinnyt. Ellei siellä ollut paljon kirjoja, silloin laukku hakkasi epämukavasti jalkoja. Mutta kyllähän sen kesti ihan kepoisestikin. Ja sitten hän nappasi Drakea kädestä lähtien poispäin koululta.

"Voi kyllä, kissoista tuntuu oikein kivalta, kun niitä silitetään", Drake vastasi hymyillen. Kun Kaiden otti kätensä pois hänen hiuksistaan, hän ravisti päätään kuten koirat ja kissat aina tekevät silityksen jälkeen. Ei Drake sitä tosin sen takia tehnyt, vaan koska hiukset tuntuivat mukavemmilta pienen ravistelun jälkeen.
"Asia selvä", Drake sanoi hetken päästä; hänellä nimittäin kesti hetken käsitellä Kaidenin hieman hämmentävä lause. Tai no, ainakin se oli hämmentävä Draken senhetkisessä jonkinlaisessa lievässä euforiatilassa.
"Tarkoittiko tuo, että olisit voinut lääppiä hiuksiani vielä huomennakin?" mies kysyi huvittuneena, hieman kiusoitteleva, vino hymy huulillaan.

Drake sai melkeinpä hienosti autettua Kaidenin ylös. Hän poimi laukkunsa puun juurelta ja asetti sen olalleen. Hieman yllättäen Kaiden otti Drakea kädestä. Yllättyineisyys oli, luonnollisesti, positiivista.

"Minne me nyt ollaan menossa?" Drake kysyi kun he olivät kävelleet muutaman metrin poispäin puun luolta. Piha oli tyhjä, suurin osa oppilaista oli tunneilla, me muutamat hyppytuntilaiset koulurakennuksen sisällä tai pihan toisilla reunoilla.

"Joo, mä olisin voinut lääppiä sun hiuksias vielä huomennakin, jos se musta ois kiinni", sanoi Kaiden hilpeästi toiselle, kun tämä sitä kysyi, ja hymyili kauniisti, vaikka toisen hymy olikin kiusoitteleva. Kiusoitteluun pörröpään oli tapana vastata vain hymyllä ja niin edespäin, niin hän tunsi ettei se koskettanut häntä lainkaan.
"Ja kyllä mä voin tehdä sen uudestaan, vaikka huomenna", hän lisäsi ääntään madaltaen.

He kävelivät käsikkäin poispäin koulun pihalta, eikä Kaiden oikein tiennyt minne he olivat menossa. No, ei näköjään tiennyt Drakekaan, joten samassa veneessä oltiin eikä se oikeastaan rokkaripoikaa haitannutkaan. Se oli itse asiassa enemmän mukavaa kuin vain häiritsevää ja tavallaan hän pitikin siitä.
"Kai me ollaan menossa etsimään jäätelöä", hän sanoi sitten muistettuaan, mitä varten he alunperin olivatkaan olleet lähdössä koulusta.

"Mä tosin en tiedä, mistä sitä jäätelöä voisi saada, mutta sä varmaan tiedät, kun olet asunutkin täällä niin pitkään, muru", hän jatkoi hurmaavasti hymyillen pidellen yhä Drakea kädestä ja metsästi jälleen katsekontaktin toiseen. Hän selvitti hieman kurkkuaan, kostutti kuivuneita huuliaan. Näin sitä kävi, kun huulirasva unohtui kotiin, huulet kuivuivat. Tosin koko hänen suunsa oli kuivemmanpuoleinen, mutta senhän Kaiden pisti automaattisesti janon piikkiin vaikka oikeastaan hän otaksui sen johtuvan Drakesta.

He kävelivät eteenpäin melko verkkaista tahtia, koulunpiha kuitenkin jäi iloisesti taakse ja sitä myöten myös ajatukset matematiikantunneista ja muusta yhtä epätärkeästä opiskeluun liittyvästä. Nyt oli vain he ja kahdestaan.

Drake ei sanonut enää mitään hiusten lääppimisestä, mutta kohotti kulmiaan yhä kiusoitellen, kuitenkin vino hymy huulillaan.

"Kuules, kun se asia on niin, että mäkään en tiedä mistä saa jäätelöä. Ostoskeskuksesta ehkäpä?" Drake ehdotti heidän kävellessään ilmeisesti päämäärättömästi vain johonkin. Hän mietti, mitä tietä pitkin heidän pitäisi kävellä, jotta he päätyisivät edes jonnekkin lähelle määränpäätään.

Drake katsoi hetken kaidenia silmiin, ja oli kompastua kiveen jota ei ollut huomannut. Ei pitäisi tuijotella jonkun silmiin samalla kun kävelee, Drake viisaana päätteli. Hän silitti kevyesti peukalollaan Kaidenin kämmenselkää, hiljaa itsekseen hymyillen. Hän päätti tästedes katsoa eteensä kävellessään, sillä olisi noloa kaatua, ja pahimmassa tapauksessa vettä vahingossa - tai sitten ei niin vahingossa - Kaiden mukaan.

"Haluatko sä kävellä tuolta vai tuolta?", Drake kysyi, osoittaen ensin tietä heidän edessään ja sitten pienempää polkua heidän oikealla puolellaan. Hän pysähtyi risteykseen ja katsoi Kaidenia odottavasti hymyillen.
"Tuo polkureitti on ehkä vähän pidempi, mutta siellä on paremmat maisemat", Drake sanoi, jos Kaiden ei vaikka olisi tutkinut asiaa.

"Mennään polkua vaan, muru", sanoi Kaiden ja oletti heidän olevan menossa ostoskeskukseen, kuten Drake oli maininnut. Toinen siveli peukalollaan hänen kättään, ja se nostatti hymynkareen pörröpään huulille.
"Ja me varmaan ollaan menossa sinne ostoskeskukseen?" hän vielä varmisti, "musta tuntuu että sä osaat paremmin ku mä, joten se on sitten sun syy jos me eksytään."

Viimeisin huomio oli tarkoitettu puhtaasti vitsiksi ja siksipä rokkari hymyilikin kauniisti. Ainoa vaan, että oliko Drake osannut ottaa sen vitsillä, mutta toivottavasti hymy puhui Kaidenin puolesta ja kertoi, että hän oli vain pelleillyt. Mutta tuskin kukaan nyt niin tosikko olisi, että oikeasti ottaisi nokkiinsa jostain noin pienestä.

"Eikä meillä oikeestaan ole mitään kiirettäkään, mulle ei oo ees sanottu koska mun pitää mennä himaan. Enkä varmaan tottelis sitä, kun on näin hyvää seuraa", hän sanoi hymyten nätisti ja piti yhä kiinni Draken kädestä.

Drake hymyili Kaidenille ja suuntasi askeleensa polkureittiä kohden. Se kulki pienen puistikon läpi, ja jos hän oikein muisti, siellä oli pensaita joissa oli kauniita, hyvältätuoksuvia kukkia. Muutenkin puita oli mukavampi katsella kuin autotietä.
"Ehkä, mutta mä voin syyttää sua huonosta reittivalinnasta", Drake vitsaili ja hymyili leveästi. Tämä päivä tuntui jotenkin hyvältä, ja näytti olevan parantumaan päin.
"Ei se eksyminenkään niin pahalta kuulosta", Drake vielä huomautti.

Drake naurahti. Ei hänelläkään kiirettä ollut, ei kukaan häntä kotona kaipaisi. Tai vaikka olisi kaivannutkin, ei hän siitä välittäisi. Hän ei olisi ollut missään muualla mielummin kuin puistopolulla Kaidenin kanssa.
"En ole niin hyvää seuraa miltä näytän", Drake sanoi vinosti hymyillen. Hänen sanomansa voisi tulkita yksiulotteisesti tai moniulotteisesti. Nähtäväksi jäi, kummin Kaiden sen ajattelisi. Drake tuli ajatelleeksi, että olisi voinut sanoa toisellakin lailla, joka olisi ollut ehkä mieluisampi, mutta ei asiaa voinut enää muuttaa.

"Syytä vaan, mutta kuule. Yksin eksyminen ois paljon pahempaa kuin sun kanssa eksyminen, eikä tuo muuten tarkottanu että sun kanssa eksyminen ois paha juttu", vastasi pörröpää pidellen edelleen kiinni Draken kädestä. Polku oli aika jännä, taino, sellainen kuin polut yleensä. Hieman epämääräinen, mutta kiintoisampi kuin iso tie. Maisemarikkaampi? Ehkä. Kaidenia ei kiinnostanut mitkään muut maisemat kuin Drake ja etenkin Draken kasvot, silmät, suu ja hiukset.

"Etkö?" kysyi Kaiden Draken sanoessa, ettei tämä ollut niin hyvää seuraa kuin miltä näytti, "sepä ikävää. Musta sä olet silti hyvää seuraa, älä väitä vastaan muru." Hän virnisti ja sipaisi vapaalla kädellään Draken poskea väläyttäen hänelle ystävällisen, kuitenkin jollain tapaa flirttailevan, hymyn. He etenivät verkkaisesti polkua pitkin, mutta eipä heillä kiire ollutkaan - Kaidenilla ainakaan. Tällä tavoin hän saisi vain tutustua lisää San Diegoon eikä pannut sitä lainkaan pahakseen, ei. Etenkin kun oppaana oli joku noin namu... pörröpää ei hetkeen edes tiedostanut mitä ajatteli, mutta tajutessaan sen - no, ei tehnyt asialle mitään, koska tiesi ajatustensa olevan puhtaita totuuksia täynnä.

Hän oli koulun pihalta napannut hienon ja hyvännäköisen jätkän, kivankin vielä, eikä hän aikonut jättää käyttämättä tilaisuutta viettää aikaa tämän kanssa ja tutustua. 'Tutustua' sanan mahdollisimman monessa eri merkityksessä, tietenkin.

"Onko täällä sitten helppokin eksyä?" kysyi rokkaripoika aidon kiinnostuneena asiasta ja katseli Drakea intensiivisesti.