You keep looking for something that's been in front of your face

//Wrai ja Hale kiitos//

Alimmalla rappusella istui mustatukkainen pieni nörttipoika joka tuntui uppoutuneen ajatuksiinsa ja kirjaan (Charlotte Haptien Otto and the flying twins), jota hän selasi enemmän ja vähemmän tiiviisti. Paperinpala asetettiin kirjan välein ja sinikantinen teos sujautettiin mustaan olkalaukkuun, joka lepäsi hyvin pienessä ja ahtaassa tilassa Lucifer Ashblessin ja portaiden kaiteen välissä.

Niin, hänellä oli hyppytunti. Ihmiset alkoivat jo kaikota käytäviltä ja Lucifer näki ympärillään koko ajan vain vähemmän ihmisiä. Hän löysi taskustaan kuulakärkikynän, jolla alkoi piirrellä ranteisiinsa, ei sen väliä mitä hän piirsi, piirsipä kuitenkin. Huulilta karkasi hiljainen huokaus ilmaan, josta puheensorina oli kaikonnut jo oikeastaan täysin.

Jollain tapaa eksyneeltä portailla istuva poika näytti, hän oli hiljaa ja katsoi lähinnä alas kengänkärkiinsä. Hänellä oli päällään mustat, suoralahkeiset housut ja jalassa mustat tennarit, eikä hänen kauluspaitansakaan tehnyt poikkeusta värikoodiin, kyllä, sekin oli iloisen musta. Aamun viileän ilman takia kaulaan oli kiedottu valkoinen huivi, jota Lucifer ei ollut viitsinyt riisua. Ja hän jäi paikoilleen keksimättä mitään parempaakaan paikkaa tai tekemistä, poika oikaisi jalkansa ja huokaisi uudestaan.

Hale tönäisi luokan oven auki ja asteli ulos. Pari lyhyttä tyttöä ja tunsi olonsa taas niin pitkäksi. Kiitos sille joka keksi näin paksupohjaiset kengät. Ilman niitä hän olisi ollut noiden pituinen, ellei jopa lyhyempi. Toiset olivat tosin tuijottaneet häntä avoimesti suu auki. No, kyllähän Hale siihen oli jo tottunut. Erityisen paljon tänään oli tuijotusta tullut vaatteiden värin takia. Nythän oli pinkkipäivä! Tai siis pojan ja tämän siskon mielestä.

Pikkusisko oli pukeutunut myös omassa koulussaan täysin pinkkiin. Halen vaatetus koostui siis nyt Pääosin pinkistä. Hiuksistakin löytyi ainoastaan sinistä ja pinkkiä spagettinauhaa. Tosin, omat hiukset felasivat hieman tummalla värillään, mutta ei niitä eilen oltu jaksattu värjätä mitenkään. Meikikin oli harvinaisen valkoinen, mutta ei se pahalta näyttänyt. Ainakaan hänen itsensä mielestä.

Friikki asteli pienesti hyräillen kohti portaikkoa. Samalla pinkistä pörrölaukusta kaivettiin i-podia. Nyt pitäisi saada musiikkia, kun hyppytuntikin oli. Halea ei tosin yhtään huvittanut mennä takaisin tunneille. Yööök. Varsinkin kun kyseessä olisi kammottavaa äidinkieltä. Luoja hän vihasi sitä ainetta. Portaita asteltiin ja hieman liian myöhään hän blongasi tumman hahmon istumassa alaportailla. Friikki älähti hieman törmätessään tuohon. Hieman tasapainoa saatiin, jotta hän ei aivan suoraan toisen päälle rysähtänyt. No, kyllä hän kuitenkin kaatui. Suoraan toisen ohi ja kipeästi kontilleen maahan. Jos hän olisi ollut hieman muutakin kuin luuta, se ei olisi varmasti sattunut yhtään. Mutta no... Hän ei ollut.

Lucifer oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei kuullut takaansa tulevia askeleita. Eipä aikaakaan, kun jokin hyvin värikäs tyyppi (jonka nörtti oli bongannut aiemminkin koulun käytäviltä) sitten kompastui häneen ja lensi alas lattialle.
"O-oletko kunnossa?" hän kysyi mutisevasti ja hiljaisella äänellä, kyräillen otsahiustensa (jotka olivat valahtaneet kurittomina silmille) takaa.

Poika puristi kätensä laukun hihnan ympärille ja yritti olla tuijottamatta toista, jonka asukokonaisuus oli niin pinkki että melkein silmiin sattui. Luciferista toinen oli jopa hieman pelottavan näköinen, mutta senhän hän pitäisi omana tietonaan. Herra Ashbless nuorin nimittäin ei helvetissä joutuisi pilkan kohteeksi.

"Sattuiko sinua johonkin?" hän vielä tiedusteli, ei yhtään kovemmalla äänellä kuin äskenkään. Ei kyllä ollut tarviskaan. Ei ympäristössä ollut mitään, mikä olisi peittänyt hänen äänensä.

Hieman hämillään Hale nousi seisomaan ja pyyhki pörrölahkeitaan. Sitten hoikat kädet korskivat hieman tekonahkahametta. Se oli ok. joku oli kai kysynyt äsken oliko hän kunnossa, mutta ääneen ei oltu reagoitu. Ääni oli ollut niin hiljainen, että siitä ei oltu edes varma oliko se ollut totta. Sitten kuuluikin uusi samantyylinen kysymys ja Hale kääntyi ympäri ja katsoi ensin hetken hieman typeränä poikaa, jonka takia oli kompastunut.
"Ei sattunut. Olen kunnossa." Hän totesi sitten vastaukseksan.

Friikki kyykistyi hieman ja päätä kallistaen katsoi poikaa. Hän ei muistanut toista koulusta. Tosin, olihan oppilaita aika paljon.
"Sinä istut aika keskellä siinä." Hän sanoi hieman lapsenomaisella äänellään. Monet olivat sanoneet, ettei hänen äänensä kuulostanut ollenkaan sopivalta hänen ulkonäköönsä. No, ei se Halea itseään haitannut yhtään.
"Miksi sinä edes istut sinä? Eikö sinullakaan ole tuntia?"

"Omasta mielestäni istun kylläkin aika reunassa", vastasi mustapukeinen toteavasti ja edelleen hiljaa. Hän oli hieman säpsähtänyt toisen lapsenomaista ääntä, mutta mikäpäs siinä. Katse kiersi pinkkeihin pukeutuneessa tyypissä, joka oli kyykistynyt hänen eteensä. Mutta kasvoja Lucifer vältteli katsomasta suoraan, ja hän painoi pian taas katseen syliinsä.

"Ei, ei minulla ole tuntia. Täällä on aika paljon hyppytunteja, ja se on aika ikävystyttävää. Niillä ei ikinä keksi mitään tekemistä", kuului mumiseva vastaus ja punaraitaisen otsatukan annettiin edelleen valua kasvoilla. Lucifer iskosti katseensa saman portaan, jolla hän istui, toiseen reunaan.

Hän tunsi kyllä toisen katsovan itseään, ja siksi häntä ujostuttikin normaalia enemmän. Hänen toinen kätensä nysväsi hermostuneesti edestakaisin mustan olkalaukun hihnalla ja vielä äsken kädessä ollut kuulakärkikynäkin livautettiin laukkuun sisälle. Hän veti hieman liian pitkiä hihojaan peittämään parin päivän mittaan täyteen piirretyt ranteet.

Hale kallisti päänsä toiseen suuntaan. Voi kun toinen näytti niin kamalan ujolta! Se oli söpön näköistä.
"Sinua taitaa ujostuttaa?" Hän kysyi sitten suoraan ja oli edelleen kyykyssä toisen edessä. Pari spagettia siirrettiin korvan taa ja toista katsottiin, vaikka se selvästikin ahdisti poikaa.
"Mikä sinun nimesi on?" Hale kysyi sitten ja suoristi päänsä normaaliin asentoon. Hänellä oli paha tapa kallistella päätään ja se sai niskat iltaisin ilkeästi jumiin. No, se tarkoitti Analle hieromisprosesseja.

Cyberi nousi seisomaan ja venytti hieman käsiään. Hän taisi pelottaa portiassa istuvaa poikaa. Niinhän hänelle aina kävi, jos hän erehtyi mennä juttelemaan jollekulle koulussa. Se oli niin hassua. Ei hän itse nähnyt itseään yhtään pelottavana. Eivätkä pitäneet hekään ketkä hänet tunsivat.

//Luci vierastaa, ja btw, yhdeksäs keltainen auto//

Toinen totesi, että Luciferia taisi ujostuttaa. Hän tunsi punastuvansa heikosti, muttei nyökännyt eikä sanonutkaan mitään.
"Lucifer", vastasi hän kiltisti toisen kysyessä hänen nimeään. Sukunimeä ei kuitenkaan kerrottu, olihan mahdollista että toinen tunsi kautta tiesi Rainbow'n, eikä poika halunnut kuitenkaan ajaa toista pois vain siksi, että hänen isoveljensä sattui inhoamaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta hammasharjoista tv-torneihin.

"Mikä sinun nimesi sitten on?" kysyttiin luonnollisen uteliaisuuden tullessa esille. Hän istui edelleen rappusella melkein kiinni reunassa, pidellen yhä kiinni laukkunsa hihnasta.

Hale kohotti hieman kulmaansa, kun toinen sanoi nimekseen Lusifer. Oliko se nimi? Eikö se tarkoittanut paholaista? Asiasta ei kuitenkaan kehdattu huomauttaa tai kysyä. Onneksi poika kysyikin hänen nimeään.
"Hale. Ei ihan yhtä eksoottinen kuin sinun." Friikki hymähti positiiviseen sävyyn. Toinen todellakin taisi olla hieman arka. Pitäisikö toinen jättää rauhaan?

Poika kuitenkin päätti vielä hetken häiritä toista. Eihän hänellä muutakaan tekemistä ollut.
"Saako sinua sanoa Luciksi?" Hale kysäisi sitten, koska tuntuisi omituiselta kutsua toista Lusiferiksi. Toisaalta, monesta oli omituista kutsua häntä vain Haleksi. Poika sipaisi jälleen hieman pidennyksiään ja paransi laukkunsa asentoa olallaan. Hänellä oli kyllä kamala jano. Pitäisiköhän käydä ostamass automaatista juotavaa? Yleensä ne olivat vain kamalan kalliita. Ihme rahastuskeino sekin oli. Tai ehkä pitäisi käydä Dustyssä hörppäämässä limu. Nyt kun aikaakin oli.

//se ei oo Lusifer ässällä, se on Lucifer ceellä//

"En sanoisi, että Halekaan on kovin tavallinen nimi", totesi Lucifer toisen sanoessa, ettei nimensä ollut yhtä eksoottinen kuin nörttipojalla.

Haleksi esittäytynyt kysyi tummapukeiselta pojalta, saisiko häntä kutsua Luciksi. Samantien ujoihin silmiin syttyi jotakin hyvinkin vaarallista ja Lucifer käänsi katseensa kokonaisvaltaisesti toiseen.
"Ei. Missään. Nimessä", hän sanoi hitaasti ja painokkaasti, hetken katsoi Halea mutta sitten katse käännettiin taas kenkiin ja pojassa äsken vilahtanut raivokkuus oli tiessään.

Sinitukkainen ei ainakaan söisi häntä, tähän johtopäätökseen Lucifer oli hetken mietiskelyn jälkeen tullut. Toisaalta, jos se kutsuisi Luciksi, hän söisi Halen... Inhonväristys kävi laihan pojan läpi. Luci kuulosti helvetin tyttömäiseltä.

Friikki kohautti harteitaan.
"Ei se ehkä olekaan." Hän huomautti vain nimiasiaan, mutta sitten hän sai jo hämmentyä toisen reaktiosta lempinimeä kohtaan.
"Älä nyt hikeenny. Se oli vain ehdotus." Hale huomautti tiukasti. Hänelle iski yleensä puolustus vaisto päälle samantien, jos joku puhui hiemaakaan painokkaammin tai äkäisemmin. Se oli varmaan joku lapsuuden trauma tai opittu asia.

Harteita kohautettiin jälleen ja laukkua kaivettiin. Tikkari otettiin esille ja sitä katsottiin. Luoja sitä teki mieli. Onneksi hänellä oli hyvät varastot jäljellä. Kääre otettiin irti ja amfetamiinitikkari asetettiin suuhun. Mansikan maku oli ohimenevä asia. Siihen upotettu aine oli se oleellinen ja mieltä lämmittävä juttu.
"Sä oot vähän hassu tyyppi." Hale totesi sitten pyöritellen tikkaria samalla suussaan.

Vain ehdotus. Se sai Luciferin tuntemaan itsensä jollakin tasolla hyvinkin helpottuneeksi, luojan kiitos, vain ehdotus. Ehkä Hale ei kutsuisi häntä Luciksi (hyi kammotus), jos kerran niin sanoi.

"Se on sitten hyvä", mumisi mustapukeinen pienen tauon jälkeen toiselle, joka oli alkanut imeskellä tikkaria. Jaa jaa, ajatteli Lucifer, mikäs tuossa. Ei hän kuitenkaan ollut mihinkään lähdössä. Käytävä oli tyhjä, ihanan tyhjä, eikä yksi ihminen niin paljoa haittaisi. Jos hänen ympärillään olisi kuhissut koko lauma, poika varmaan olisi paennut pää kolmantena jalkana johonkin, missä saisi olla yksin.

Pojan katse oli kohdistettu kengänkärkiin, ja edelleen hän istua napotti portaalla kaiteen vieressä. Hänen sormensa olivat vapautuneet laukun hihnan ympäriltä, ja nyt laukku lojui vain hänen ja kaiteen välissä. Hihna oli kadonnut myös johonkin pikkuväliin, mutta helpostihan sen sieltä saisi. Lucifer kalasti hihnan käteensä ja asetteli sen laukun päälle, siististi pienellä laskoksella ja täydellisen suorassa. Nyt oli hyvä, ainakin toistaiseksi, poika hymähti.

Lucifer oikaisi äsken koukussa olleet jalkansa, ainakaan hän ei voisi kampata ketään kun ihmisiä ei kulkenut (kuten sanottua) käytävillä. Kaikki varmaankin olivat ulkona. Poika katsoi parhaaksi riisua huivin kaulastaan huomattuaan auringon alkaneen paistaa. Enää tuskin olisi niin viileä, kuin aamulla. Ehkä hän oli vain tottunut Yorkshiren ilmastoon elämänsä aikana; sadetta, sumua, sadetta, kylmää ja sumua ei pidetty enää juuri minään. Poika oli enemmän ihmeissään aurinkoisista ilmoista, kuin tihkusateesta.

Hale seuraili hiljaista poikaa katseellaan, muttei kehdannut sanoa mitään. Hänen ympärillään ei pahemmin koskaan surrannut hiljaisia tai ujoja ihmisiä. Miten sellaisia piti edes kohdella? Tai lähinnä mitä heille piti puhua. Yleensä Halen ei muutenkaan tarvinnut olla se eniten äänesäs olija. Sisko hoisi yleensä sen puolen täysin. Tikkaria imeskeltiin ääneti.
"Et taida olla mitään kovinkaan puheliasta sorttia?" Hän huomautti sitten ajatuksiaan ääneen ja kohotti toista tummaa kulmaansa.

Jos ei muuta, niin voivathan he jostain perus asiasta jutella. Vaikka...Musiikista? No, Halen maku kyllä erosi niin rajusti muiden mauista yleensä että... Oliko hän itse siis tässä se hankala persoona? Hän vihasi jutella koulustakin. Ehkä pitäisi olla vähemmän riippuvainen Anasta.

Hale oli juuri kysynyt, tai pikemminkin todennut, ettei Lucifer tainnut olla siitä puheliaimmasta päästä. Joo, se oli totta, eihän hän mielellään jutellut vieraiden kanssa ja kiva että tämä friikkikin tajusi sen.
"Naulan kantaan", hän sanoi hymähtäen perään ja loi katseen toiseen.

Niin, hän ei tosiaan ollut se puheliain. Oikeastaan Lucifer puhui niin vähän kuin mahdollista, mutta tämä tyyppi ilmeisesti halusi jutella joten pakko kai sille oli vastailla. Ja niin kauan kuin häntä ei kutsuttaisi Luciksi niin kaikki oli hyvin. Erittäinkin hyvin.

Hän pysyi vielä jonkin aikaa hiljaa katsellen toista tutkivasti.
"Mutta kyllä mä voin sun kanssa jutella", hän sanoi vielä omalla perushiljaisella äänellään katsoessaan Halea hieman syrjäkarein, kun suoraan katsominen sai hänet jotenkin vaivaantumaan.