So put that smile back on my face and mix it strong my friend

(( Tittidii, RS ja Amery tänne! :3 ))

"Hei Johnny oikeesti, pysy nyt paikoillas. Tai muuten tökkään sua viel johonkin naamaan ja sitä sä tuskin tahdot."
"Se ei satu paljoa paskaakaan. Sama ku nipistäisit ittees siitä."
"Joo joo. Tehkää se nyt kun mä vielä pidän tätä hyvänä ideana."

Oli taas sellainen ilta kun eräässä naapurustossa juhlittiin ihan rankemmalla kädellä. Väkeä oli tullut vähän sieltä täältä pitkin San Diegoa, joista suurin osa oli tietenkin sitä nuorisoa, jotka kävivät Astonia. Ei tietenkään ollut mahdotonta, että porukka oli tullut tänne jostain muualtakin, mutta kuitenkin lähinnä Astonista. Väestä ei ollut pulaa ja ihmiset olivat levittäytyneet ympäri kämppää sekä sen suurehkoa pihaa. Viina virtasi, musiikki pauhasi täysiä ja pienet pussit vaihtelivat vaivihkaa omistajaa jossakin syrjässä. Ihmiset tanssivat ympäriinsä humalassa tai sitten yksinkertaisesti jumittivat sohvalla.

Johnny ei missään nimessä jättänyt kunnon bileitä väliin, sillä hänellä oli tarve saada pää sekaisin säännöllisin väliajoin. Ties mistä sekin johtui, mutta sillä ei ollut väliä. Humalassa rokkarista tuli melkeinpä sosiaalinen, joka ei todellakaan ollut normaalia hänelle selvinpäin.

Ja humalaanhan kuului myös se, että Johnny sai kaikkia typeriä ideoita, jotka oli pakko päästä heti toteuttamaan. Kuten nytkin, sillä hän löysi itsensä istumassa tämän biletalon pesuhuoneessa, kylpyammeen reunalla ja muutama miespuolinen humalainen nuori oli kerääntynyt hänen ympärilleen. Yksi niistä piteli kädessään pihtejä sekä lävistyskorua, nauraen jokseenkin käheästi. Hänen ruskea t-paitansa lojui lattialla eikä siis tarvinnut kauaa miettiä, mitä hänelle oltiin tekemässä. Niin. Ne humalassa saadut älynväläykset olivat kivoja, vaikka eihän Johnny tätä itse ollut keksinyt. Keksimässä oli mukana ollut ne pari jätkää, joista yksi aikoi isona tulla lävistäjäksi. Joo, tosi mukavaa. Nännikoru ei ehkä ollut ensimmäinen lävistys, jonka Johnny kuvittelisi ottavansa, sillä ne olivat loppujen lopuksi aika homoja, mutta... Nyt hän istui tässä. Valmiina vaamaan rei'än oikeaan nänniinsä ja siihen sitten korun. Voi jumalauta.

"No niin. Nyt lähtee."
Johnny pidätti hengitystään ja puristi kylpyammeen reunaa. Sitten se koru painettiin nännistä läpi, joka kyllä kirvoitti vähän äänekkäämmän ähkäisyn Johnnyn suusta. Siis voi helvetti kun sattui! Johnnyn oli jopa vaikerrettava ääneen. Tämä oli sittenkin ollut huono idea, mutta sitä ei voinut enää peruuttaa.
"Hah. Nyt se on valmis. Aika hieno. Ja kans aika vitun homo. Se saattaa turvota, joten ole varovainen." se lävstäjä höpötti kun oli saanut korun paikoilleen. Ainakin hän oli siis saanut lävistyksen ilmaiseksi, vaikka jotenkin Johnnylla oli sellainen kutina, että hän tulisi katumaan tätä vielä tulevaisuudessa, mutta se oli aika myöhäistä.
"Ai vittu kun se sattui. Ja sattuu muuten vieläkin..." Johnny mutisi itsekseen ja hapuili t-paitaa lattialtaan. Onneksi se oli sen verran löysä, että ei painanut lävistykseen kauhean pahasti.
"Otat kuule muutaman bissen ja pari nappia, niin eipä tunnu enää!" Ja sitä Johnny olikin tekemässä, sillä jo heti noustuaan seisomaan, hän kaivoi taskustaan pienen minigrip-pussin, jonka sisällä oli värikkäitä nappeja. Yksi niistä päätyi hänen kielensä päälle ja se huuhdeltiin alas kaljalla. Kyllähän hän alkoi olla jo nyt aika heikossa hapessa, mutta oli päästävä vielä vähän lisää.
Ruskeatukkainen käveli ulos kylpyhuoneesta ja vilkuili ympärilleen. Tuttuja ei näkynyt - tai näkyi kyllä, mutta ei sellaisia, joiden kanssa jaksaisi vaikkapa jutella. Noh, parin bissen jälkeen Johnny voisi tosin jutella ihan kenen kanssa tahansa.

(( Yhh. Tulipa siitä kökköä D: ))

// Täällähän me. C : Nännäriii! //

Ne muutamat päivät olivat lipuneet ohitse suorastaan tuskallisen hitaasti madellen, ja erittäin, erittäin huurunsekaisissa merkeissä. Niinä päivinä kun ties minkälaista kamaa oli oikeasti mennyt paljon, jopa Ameryn mittakaavasta katsottuna. Mömmöjä oli vedetty sellaiseen tahtiin, että kun yhden vaikutus loppui tai alkoi uhkaavasti lieventyä siihen pisteeseen että ajatukset kykenivät jälleen liikkumaan normaalisti, ei kauaa aikailtu ennenkuin viskattiin lisää bensaa liekkeihin ja vedettiin pää takaisin sankkaan, ajattomaan ja kivuttomaan usvaan. Ja ne aineet oltiin saatu joko takaisinmaksuina muiden velkalistoista, tai sitten rohmuttu ahnaasti ja ostettu enemmän tai vähemmän tuntemattomilta diilereiltä vaikka rahatilanne oli vaarallisen paljon punaisen puolella. Lisää velkaa niiden jatkeeksi joita ei pystytty maksamaan, ja velkojen myötä tulisi lisää ongelmia jota narkkari tuntui vetävän magneetin lailla puoleensa. Mutta sillä hetkellä eivät velat voineet vähempää kiinnostaa. Ei välitetty keneltä ostettiin, kuinka paljon maksoi tai milloin olisi eräpäivä; kunhan vain kamaa saatiin vähän lisää. Vaikka kieltämättä olisi todellakin pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni ja hoitaa entiset velat pois alta ennenkuin otti lisää lastia ylitsepursuavaan kuormaan – mutta ei, kun piti olla typerä ja välinpitämätön ja täysi idiootti. Amery ei vain halunnut tai pikemminkin jaksanut välittää. Hän vain halusi saada päänsä sekaisin ja pitää sen sellaisena niin kauan kuin vain pystyi. Ja ne aineet joita viimepäivien aikana oltiin vedetty olivat turruttavia, pirullisia mömmöjä jotka veivät ajantajun täysin, jäädyttivät ajatukset ja tekivät ihmisestä sieluttoman kuoren. Likipitäen liikkumattoman patsaan joka ei kyennyt tuottamaan yhtä ainokaista ajatusta tai tekemään mitään muuta kuin pysymään paikoillaan ja tuijottamaan yhtä kiintopistettä taukoamatta. Niimpä ne päivät olivatkin meneet vähän siihen tahtiin, että kun aamulla herättiin pistettiin pää tuohon olemattomaan tilaan ja tuijotettiin seinää monta tuntia putkeen, vedettiin torkut, jatkettiin seinän tuijottamista kunnes piti vetää lisää kamaa tai mennä yöpuulle. Jossain välissä tajuttiin käydä vessassa ja ehkä juoda lasillinen vettäkin, ja hyvällä tuurilla jäystää palanen leipää ennenkuin sama meno jatkui. Ei tosin ollut lainkaan silkkaa tuuria että ne kaikki päihteet olivat tuollaista turruttavaa matskua, ehei. Sitä Amery haki ja halusi. Turtuneisuutta ja tunnottomuutta nimittäin.

Ja hän veti kamaa koska halusi paeta, koska ei uskaltanut kohdata ajatuksiaan ja todellisuutta, vaan mieluummin tuhlasi aikaansa paikallaan istumiseen ja seinän tuijottamiseen ja oli tuottaa itselleen nestehukan. Ei pörröpäätä tosin vaikuttanut nestehukkakaan liiemmälti kiinnostavan, tai vaikka olisi tuottanut itselleen nälkäkuoleman kun ei aineissa tajunnut mitään syödäkään. Ne muutamat hetket kun Amery oli kyennyt ajattelemaan oli hän arvellut, että olisi ollut helpompi jos olisikin kuollut. Kun ei olisi tarvinnut ajatella tai tuntea mitään, tai ottaa vastuuta tai tuottaa ja saada ongelmia kenellekään ja keneltäkään. Jos asunto olisi voinut täyttyä itsesäälistä ja angstista, olisi Ameryn kämppä pursunnut räjähtämispisteessä. Jollei sitten olisi jo posahtanut tuhannen päreiksi. Ja kaikki tämä johtui siitä illasta joka ei millään tavalla ollut mennyt putkeen. Amery oli melkein saanut turpaansa ja aiheuttanut itselleen tuplasti ongelmia, tapellut Johnnyn kanssa sen verran ikävästi että oli murtunut tämän nenän edessä ja se kaikkein painavin taakka; narkkari oli mennyt ja kertonut rokkarille tunteistaan. Möläyttänyt asian josta oli niin vakaasti päättänyt vaieta iäksi. Aamulla herätessä oli fyysisesti paska olo, muttei se ollut mitään verrattuna siihen henkiseen puoleen. Kaikki edellisestä päivästä kun oli kristallinkirkkaana mielessä, ja se sai Ameryn ahdistuneeksi. Samaan aikaan hävetti, inhotti, raivostutti ja luoja ties mitä, ja vaikka narkkarin olisi pitänyt soittaa Johnnylle jotta tämä tulisi hänet hakemaan, ei Amery siihen ollut pystynyt. Ei hänellä ollut pokkaa. Ei hän uskaltanut. Toisen reaktio edellisiltaiseen pelotti aivan liikaa, sillä pörröpää tiesi että Johnny muistaisi. Selvänähän tuo oli ollut, toisin kuin Amery. Ja vaikka hän pistäisikin kaikki aineiden piikkiin, ei hän silti pystynyt ottamaan Johnnyyn yhteyttä millään tavalla. Eipä sillä, ei sieltä toisestakaan päästä ollut mitään kuulunut ja se ahdisti vain lisää. Vihasiko Johnny nyt häntä, vai inhosi? Ehkä jätkä olikin rikkonut lupauksensa ja lopettanut kaiken siihen, jättänyt Ameryn vaikka olikin luvannut olla lähtemättä minnekään. Ja se pelotta narkkaria enemmän kuin se perhanan soittaminen johon hän ei siltikään pystynyt.

Niin oli kuitenkin lopulta käynyt että aineet olivat loppuneet, ja Amery erehtyi miettimään liiaksi jotta olisi ollut tarpeeksi välinpitämättömässä tilassa hankkiakseen lisää kamaa – ja lisää velkaa. Oli ollut vain pakko vääntäytyä ylös sängystä ja saada itsensä näyttämään taas ihmiseltä. Amery ei tosin tiennyt ollenkaan mitä hänen seuraavaksi pitäisi tehdä. Jossain vaiheessa hänen olisi pakko ottaa Johnnyyn yhteyttä, sillä kämppä lähti pian alta. Mutta narkkarin piti ensin koota itsensä jotta kykenisi ottamaan itseään niskasta kiinni, eikä hän sillä hetkellä vielä ollut siihen valmis. Ameryn oli kuitenkin pakko päästä ulos talostaan ja saada muuta ajateltavaa ennenkuin sekoaisi. Jotain piristävää oli saatava tai tehtävä, vaikkei rahaa ollutkaan. Lopputulos; pörröpää jummasi tuttavansa ystävän koiran kaiman lapsen serkun bileissä pummimassa mitä tahansa päänsekoitetta ihmisiltä joiden naamat edes vähän vaikuttivat tutuilta. Ilmaista kamaa ei kuitenkaan herunut, muttei se kyllä mikään yllätys ollutkaan. Muutaman oluen oli Amery kuitenkin saanut pummattua, ja siihen oli tyydyttävä vaikka pää olikin selvä.
Pörröpää norkoili takaovella avattu oluttölkki kourassaan ja avaamaton kainalossaan, saaden useita katseita osakseen sillä näytti edelleenkin varsin haudasta nousseelta kalpeine kasvoineen ja tummine silmänalusineen. Hiuksetkin sojottivat vähän sinne sun tänne ja vain korostivat resuista ja narkkarimaista olemusta. Amery tuhahti itsekseen ja laahusti sisätiloihin tunkaisten kainalossaan kantamansa tölkin tumman hupparinsa taskuun kääriäkseen hihansa. Pörröpää pysähtyi siihen keskelle olohuonetta sen kummempia ajattelematta käärimään hihojaan ja suunnittelemaan paikalta poistumista – hän ei muutenkaan ollut tällaisten massiivisten bileiden suurin ystävä. Mieluummin hän veti kamaa pienemmässä porukassa.

Amery tuhahti jälleen ja lähti lipumaan hitaasti kohti ulko-ovea. Kohottaessaan katseensa hän kuitenkin seisahtui yllättäen kuin olisi näkymättömään seinään törmännyt, ja silmät narkkarin päässä levisivät. Siellä edessäpäin kun nökötti tyyppi jonka Amery olisi tunnistanut vaikka sokeutuneena. Johnny. Voi paska. Pörröpää oli jäätynyt paikoilleen ja toivoi ettei rokkari häntä huomaisi - Niimpä Amery teki niin taktisen liikkeen kuin siinä tilanteessa vain kykeni; pyörähti ympäri ja veti hupun päähänsä. Eteen ilmestynyt ihmismassa esti etenemisen, joten narkkari ei päässyt liikkumaan mihinkään suuntaan. Voi hemmetti osasikin tulla säälittävä fiilis. Miksi hän oikein piiloutui ja yritti pakoilla, parasta ystäväänsä? Olo tuntui jälleen kymmenvuotiaalta, muttei Amery voinut sille mitään. Häntä hävetti ja ahdisti aivan liikaa että olisi voinut vain marssia Johnnyn eteen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Jostakin typerästä ja lapsellisesta syystä Amery toivoi että pääsisi äkkiä luikkimaan takaoven kautta karkuun, mutta edessä häärivien ihmisten takia ei narkkari kyennyt muuta tekemään kuin typeränä poukkoilemaan paikoillaan.

Johnny ei muistanutkaan, että milloin hän oli viimeksi vetänyt tällä tavalla perseet ja saanut näitä kuningasideoitaan - vaikka hänen tuntien moisesta tuskin paria viikkoa kauempaa ollut. Mitään näinkin radikaalia hän ei ollut itselleen tehnyt ja se oli sinänsä ihan hyvä juttu. Ei tosin nännilävistyskään ollut mikään lopullinen, sillä sen saisi halutessaan ottaa pois ja kaiketi se jopa umpeutuisi ajan myötä. Umpeutuisiko se? Johnnylla ei ollut harmainta hajuakaan siitä, sillä hänellä oli ollut joskus vahva periaate: ei lävistyksiä muualle kuin naamaan. Mitäpä oli sitten tapahtunut? Varmaan johtui niistä mukavista pillereistä sekä alkoholista, joita rokkari oli illan aikana nauttinut ihan kiitettävästi. Sekä siitä jätkästä, joka oli mennyt sanomaan ryhtyvänsä lävistäjäksi joskus tässä tulevaisuudessa ja haluaisi koekaniineja. Ja Johnny perkele oli mennyt avaamaan suunsa ja yhdessä he olivat päättäneet valita hänen oikeanpuoleisen nänninsä uhriksi.

Nyt oli vähän huono katua, vaikka eihän Johnny niin edes tehnytkään. Vähäsen sitä lävistyskohtaa jomotti, mutta eiköhän sekin unohtuisi aika pian kunhan poika pääsisi kunnon vauhtiin ekstaasin kanssa. Eikö hän muka ollut jo? Ulkopuolisten mielestä oli, mutta pojan mielestä ei ollut. Olihan siinä muutama jätkä yrittänyt saada häntä rajoittamaan vähän tai muuten Johnny sammuisi jo ennen kahta, mutta vetäkööt nuo tyypit päähänsä. Johnny ei todellakaan meinannut sammua ihan vielä, vaikka näitä aineita vetikin. Ekstaasi muutenkin piristi ihan kiitettävästi, että Johnny käyttäytyi kuin joku helvetin duracell-pupu.
Rokkari haroi ruskeita hiuksiaan ja antoi ruskeiden silmiensä vaellella hetken aikaa sekavassa ihmismassassa. Äkkiä hän kuitenkin erotti sieltä erään hahmon, joka veti hänet nähdessään hupun päähän ja kääntyi ympäri. Johnny kurtisti kulmiaan ja nauroi vähän päälle. Kaiketi se hahmo oli se tyyppi, jonka Johnny luuli sen olevan. Amerya hän ei tosiaankaan ollut nähnyt vähään aikaan - vaikka todellisuudessa oli. Poika ei vain kyennyt vilkkaalta mieleltään muistamaan sitä heidän edellisiltaista riitaansa tai varsinkaan sitä Ameryn paljastusta. Mahtoiko moinen olla edes totta? Jos Amery olisikin vain kusettanut häntä. Niin, miksi olisi? Mitä syytä toisella olisi ollut siihen?

Johnny kohautti olkiaan, nappasi eräältä tuttavaltaan olutpullon kädestä ja lähti kävelemään Amerya kohden. Tai ainakin Ameryksi hän tätä huppupäistä hahmoa uskoi, sillä olihan tuo huppari sinänsä jo aika tuttu. Ollut toisen päällä monta monituista kertaa.
Sen normaalin tervehdyksen sijasta Johnny päätti tehdä jotain vähän kummallisempaa, jonka joku saattaisi jopa kokea töykeäksi. Nyt hän ei kuitenkaan osannut ajatella, joten hän hyppäsi siltä seisomalta Ameryn reppuselkään.
"Moi, mitä kuuluu?"

...Jaaaa. Se taisi olla melkoinen virhearvio. Ameryn kannatteluvoimat nimittäin, sillä eihän Johnnykaan mikään keijukainen ollut, vaikka hoikka olikin. Nimittäin siltä seisomalta hän löysi itsensä lattialta makaamasta, Amery hänen vierellään. Ja vastoin kaikkia odotuksia, Johnny nauroi. Välittämättä edes siitä, että muutama ympärillä oleva ihminen katsoi kummeksuen heidän touhujaan. Muut näyttivät kuitenkin olevan niin uppoutuneita omiin juttuihinsa, että eivät huomanneet.
"Oho. Mites tää nyt tälleen? Et sä olekaan sellane voimamies kuin mä aluksi uskoin", Johnny höpötti ja nousi istumaan lattialla. Harmi, että se kalja oli kaatunut nyt lähes kokonaan lattialle ja se pisti vituttamaan. Nooh, saihan sitä aina jostain lisää.
"Missäs sä olet nyt tän ajan ollu? Kuullu susta pitkään aikaan." Pitkään aikaan oli ehkä vähän liioiteltu määritelmä, mutta ei Johnny osannut ajatella. Tai osasi hän, mutta ei jaksanut, koska aivot tuntuivat käyvän vähän ylikierroksilla.

(( Hittailin siellä vähäsen. Sano jos haittaa! :3 ))

// Hittailu sallittu. |3 //

Sillä hetkellä Amery tunsi olonsa sen verran typeräksi, että likipitäen hävetti omasta puolesta. Muttei hän kuitenkaan sille yhtään mitään mahtanut, että pupu tuli pöksyyn ja teki mieli pötkiä pakoon sillä samaisella sekunnilla kun Johnny oli osunut näköpiiriin. Olo oli juurikin sellainen, kuin silmiin olisi rävähtänyt kirkuvanpunainen STOP – kyltti joka vilkutti raivokkaasti kuin mikäkin strobovalo ja vinkui varoitushuutoaan niin että korviin särki. Ja sitä seurasivat vähintäänkin yhtä hysteerisesti välkkyvät nuolet, jotka osoittivat suorimman mutta taatusti myös vaikeimman reitin kuin missäkin kasariluvun action-pelissä. Siinä tapauksessa Amery olisi se kovia kokenut ”sankari” joka juoksisi läpi esteratojen, hirviöiden ja laavakenttien (eli toisinsanoen kaatuneiden ihmisten, lattialle roiskuneiden juomien ja oksennuksen sekä huonekalujen) poikki kaikinpuolin ärsyttävän ja typerän slow motion – efektin saattelemana kohti edessä siintävää pelastusta ajan tikittäessä hurjaa vauhtia, ja jonka loppuessa kaikki räjähtäisi tuusan nuuskaksi. Eikä tietenkään pitänyt unohtaa sitä koko homman pääpahista jonka nakki oli ikävä kyllä lentänyt Johnnylle, ainakin Ameryn mielestä. Ja narkkari pystyi suunnilleen näkemään ne aiemmin mainitut kyltit – vaikka olikin täysin selvinpäin. Mutta kaikesta huolimatta Amery ei voinut olla ajattelematta mitä hittoa Johnny siellä teki. Tai ehkä pikemminkin sitä, kuinka ihmeessä he onnistuivat ilmestymään samoihin kotibileisiin juuri sillä kerralla kun Amery sellaisiin vaivautui itsensä raahauttamaan. Mutta toisaalta ne kyllä olivat sellaiset vähän suuremmat kissanristiäiset, joissa tuntui olevan suunnilleen koko Astonin opiskelijakunta kaikkia niitä muita hörhöjä tietenkään unohtamatta. Ja eikös Johnny ollutkin sellainen parkettien partaveitsi joka kaksin käsin ahmi ryyppyjuhlia kuin pesusieni vettä. Joten toisaalta ei ollut ollenkaan harvinainen yllätys että tällaisissa bileissä myös Johnny oli mukana. Ei sillä että tuo päättely olisi Amerya millään tavalla helpottanut tai rauhoittanut; häntä hävetti ja ahdisti siitä huolimatta eikä pörröpää tuntenut vielä omaavansa tarpeeksi pokkaa jotta olisi voinut heittäytyä nokakkain Johnnyn kanssa.

Siksipä Amery oli vakaasti päättänyt että juhlat saisivat hänen osaltaan loppua siihen, vaikkeivät ne olleet vielä ehtineet edes alkaakaan. Mieluummin hän pököttäisi sotkuisessa, tunkkaisessa ja epämiellyttävässä kämpässään kuin alkaisi selitellä sitä iltaa ja sanojaan ja tekojaan ja keksiä kaikenmaailman tekosyitä joista noin yhdeksänkymmentä prosenttia oli sellaista sontaa ettei niitä kukaan purematta niellyt, ei edes Amery itse. Hän ei kuitenkaan päässyt etenemään kuin muutaman hassun askeleen, ja nekin muuttuivat suunnilleen sekunnissa merkityksettömiksi kun suoraan nokan eteen ilmestyi kiihkeänpuoleisesti toisiaan lääppivä pariskunta, joiden paikalle pölähtäminen sai Ameryn hypähtämään taaksepäin. Narkkari huokaisi hyvin turhautuneena ja harkitsi vakavasti rajumman kyynärpäätaktiikan ottamista käyttöön. Hän ei kyllä ihan mielellään alkaisi runnomaan ihmisiä tieltään ja aiheuttaa häslinkiä ja huomiota, mutta mitäs oli äknkenyt läpi olohuoneen joka näytti muuttuneen jonkinlaiseksi tanssilattiaksi. Amery yritti kuitenkin kovasti ajatella positiivisesti; ehkei Johnny ollut häntä hoksannutkaan, kenties toisella olisi paljon parempaakin tekemistä kuin vilkuilla ihmisiä. Tai ehkäpä rokkari olisi aivan liian kännissä jotta olisi Amerya tunnistanut, tai ehkä se olikin joku aivan tuntematon heebo joka nyt vain sattui näyttämään täysin samalta kuin Johnny.. Okei, viimeisintä ei Amery uskonut itsekään, koska toisen hän kykeni tunnistamaan vaikka aineissa. Samassa narkkari kuitenkin näki tilaisuutensa tulleen, kun edessä avautui ihmisen mentävä rako vaikka muutamaa hemmoa ehkä pitäisikin vähän tuupata sivuun.

Amery ehti hädin tuskin nykiä huppuaan suojaavammin päähänsä ja ottaa muutamaa pientä askelta, kun jotakin rysähti niskaan. Pörröpäällä ei ollut minkäänlaista hajua mikä hitto hänen kimppuunsa oli hyökännyt, mutta polvet päättivät olla sitä mieltä etteivät sitä painoa sietäisi hetkeäkään – niiden muutaman ohikiitävän sekunnin aikana Amery ehti hädintuskin tajuta että kaatui suorilta jaloin ja että hänen kädessään ollut olut lensi komeassa kaaressa, eikä hänen huuliltansa päässyt muuta kuin yllättyneen - ja säikähdyksensekainen huudahdus, ja samalla hetkellä hän olikin jo rähmällään lattialla. Narkkari kierähti nopeasti selälleen ja kohottautui kyynärpäidensä varaan saadakseen tolkkua siitä mikä häneen oli iskenyt; eivätkä silmät voineet olla leviämättä siitä hämmästyksen määrästä kun se päällekarkaaja paljastui Johnnyksi. Amery ei osannut muuta tehdä kuin tuijottaa maassa nauravaa rokkaria–- hetkinen. Nauravaa? Johnny oikeasti nauroi siitä huolimatta että oli lentänyt persiilleen maahan ja kaatanut kaljansa lattialle? Amery oli varma että hänellä oli nyt mennyt jotakin ohi ja pahasti, varsinkin kun toinen alkoi puhua pulputtaa jotain voimamiehestä ja kysyi missä Amery oli luurannut.
” Siis.. Mitä? ” Narkkari ei muuta osannut sanoa sen kaiken hämmennyksen määrän takia. Okei, ainakin yksi asia oli käynyt hyvin selväksi. Ja se oli se, että Johnny oli taatusti nauttinut jotain alkoholia vahvempaa. Kyllähän alkoholi pisti avoimemmaksi ja muuta, muttei se muuttanut ihmistä tuolla tavalla. Jotenkin noin... radikaalisti. Ja sen huomasi Johnnysta ihan selvästi.

Amery havahtui pian silmiään räpytellen ja siirsi nopeasti katseensa sivuun. Rokkarin tilasta huolimatta ei pörröpää voinut lakata seisomasta varpaillaan, ja pulssi tihentyi pelkästä ajatuksesta että kohta toinen tajuaisi lohkaista kysymystä siitä viimekertaisesta. Amery kampeutui vikkelästi pystyyn ja loi Johnnyyn aranpuoleisen katseen, ja narkkarin kulmien väliin oli ilmestynyt vaivautuneenomainen ryppy.
” Tota.. E-en mä oikein missää oo ollut, ihan kämpällä vaan. ” Amery tokaisi jokseenkin tökerön kuuloisesti ja haroi hiuksiaan. Katse käväisi nopeasti ympäristössä kuin nopeinta pakoreittiä hakien, ja se karkuun luikkiminen oli edelleenkin Amerylla ensimmäisenä mielessä varsinkin nyt kun Johnny oli kuin olikin hänet hoksannut.
” Mut tota.. Sulla näyttää menevän aika lujaa joten ehm.. jatka siitä mihin jäit, mä olin muutenki just lähössä ja siis.. ” Amery selitteli ja otti muutaman askelen taemmas tyrkkäisten jotakuta suurempaa jätkää, joka loi pörröpäähän varsin vihaisen katseen. Narkkari mutisi nopeasti pahoittelut ja siirtyi askelen vasemmalle pois kaapin tieltä. Olo oli monin tavoin vaivautunut ja ahdistunutkin, muttei se pakeneminen ollutkaan niin yksinkertainen juttu siinä ihmismäärässä. Ja se tuntui muutenkin erittäin säälittävältä ja typerältä keinolta, koska silloin se seuraava tapaaminen olisi vain vaikeampi kun samaan aikaan hävettäisi sen illan lisäksi myös karkuun pötkiminen. Mutta kun Ameri ei muutakaan siinä tilanteessa osannut, vaikkei kyllä vieläkään päässyt etenemään suuntaan eikä toiseen.

(( Sori, en muistanut, että oli mun vuoro vastaa tähän! ))

Johnnya nauratti, vaikka ei tässä tilanteessa edes kaiken järjen mukaan ollut edes mitään hauskaa. Hänhän oli tehnyt Amerylle melko kusisen tempun kun oli sillä tavalla loikannut toisen selkään. Siinähän olisi voinut tapahtua vaikka mitä ja toiseen olisi voinut sattua ihan oikeasti. Olisi murtunut vaikkapa ranne tai pää kolahtanut ilkeästi lattiaan, jonka seurauksena olisi mennyt taju tai jotain. Mutta tässä olotilassa nuo olivat ehkä viimeisimpiä asioita, joita Johnny ajatteli. Häntä vain jaksoi naurattaa Ameryn jokseenkin säikähtänyt ilme ja ne sopertelevat lauseet, joita tuon suusta karkasi. Ilmeisesti tämä oli siis yllättynyt ihan kunnollisesti ja se vissiin oli tässä ollutkin tarkoituskin. Eikä rokkari jaksanut edes kiinnittää huomiotaan siihen seikkaan, että hänen kylkeensä sattui aika ikävästi tuon rymähdyksen johdosta, joka kaiketi oli ihan hyvä. Tuskinpa se mitään kuoleman vakavaa olisi ja se menisi luultavasti ohi aika nopeasti.

Ruskeatukkainen lopetti nauramisen kun Amery kampesi itsensä pystyyn, mutta hymy huulilta ei häipynyt mihinkään. Miksi se oli noin kireä? Kuin olisi säikähtänyt jo pelkästään sitä, että juuri Johnny oli päättänyt yrittää hypätä tuon reppuselkään. Todella kummallista ja muussa tilanteessa rokkari olisi luutavasti loukkaantunut, mutta nyt hän ei kertakaikkiaan osannut. Ehkä pitäisi vetää päälle tällaiset olotilat useammin, että olisi sitten vaikkapa niillä kanssaihmisilläkin hauskempaa. Harmi vain, että tällaisen olotilan saavuttaminen verotti ihan liikaa rahaa ja toisaalta... Sellaisena vaikeana kusipäänä oleminen oli itseasiassa ihan mukavaa touhua. Ainakaan ympärillä ei pyörinyt liikaa ihmisiä tai jos pyöri, niin nämä ymmärtäisivät suksia kuuseen ihan nopeasti. Amery oli tietenkin poikkeustapaus. Taisi toisella siis olla jonkin vittuilusuodatin, jolloin kaikki paska meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tuskin toinen oli koskaan edes vetänyt hernettä kunnolla nenään jonkin Johnnyn sanoman takia - sitä edellistä tapaamista ei laskettu, sillä se oli ollut hyvin uniikki tilanne. Niin, ei sillä, että Johnny sitä edes muistaisi nyt.

Amery soperteli jotain, että tuo oli ollut ainoastaan kämpällään ja otti sitten muutaman haparoivan askeleen poispäin. Johnny kallisti päätään, vilkaisi kerran maassa lojuvaa lähes tyhjää kaljapulloa ja käänsi katseensa takaisin Ameryyn. Miksi se oli noin hätäinen? Johnny ei oikein ymmärtänyt ja senpä takia yritti nousta itsekin ylös - siinä kuitenkin surkeasti epäonnistuen. Voi helvetti, niitä aineita ja kaljaa oli ilmeisesti nautittu tämän illan aikana ihan kohtuullisesti. Tai, ehkä kohtuullisesti oli vähän huono sana tähän, mutta ei se määrä Johnnyn mielestä ollut liikaakaan.
Amery ilmoitti, että tuo lähtisi pois, koska Johnnylla näytti menevän juuri nyt lujaa ja pitäisi kuulemma jatkaa siitä mihin jäi. Ruskeatukkainen kurtisti kulmiaan. Siis mistä lähtien toinen oli muka kieltäytynyt kunnon bileistä? Varsinkin kun saisi sekoilla ihan rauhassa Johnnyn kanssa. Mitä hittoa?

"Siis... Mitä sä nyt selität? Ei mulla mene lujaa", Johnny sanoi hämmentyneesti naurahtaen, vaikka ei tuota ei uskoisi sitten kukaan. Hänellä nimittäin nimenomaan meni lujaa juuri nyt ja kaikkihan sen näkivät.
"Mihin sä muka sitten menisit, jos et jää tänne? Kämpällesi homehtumaan? Hei oikeesti..." Johnny jatkoi nauraen ja yritti ponnistaa itsensä uudestaan seisomaan, tällä kertaa siinä kuitenkin onnistuen. Okei, hän otti Amerysta tukea, mutta pääsi nyt kuitenkin ylös. Poikaa ärsytti kun hän ei ymmärtänyt miksi toinen halusi paeta täältä näin nopeasti.
"Mitä. Odottaako sua joku jossain, mutta et kehtaa sanoa kuka? No höh. Et mene siltikään. Kyl se sua jaksaa odottaa", Johnny höpötti jälleen ja yritti lörpöttää alahuultaan suloisesti, mutta ei tainnut kauhean hyvin onnistua siinä. Jätkä nimittäin repesi nauramaan uudestaan ja pyyhki silmäkulmaansa.
"Jäät nyt hei vaan mun seuraksi tänne. Mä kadotin ne ihmiset, joiden kanssa mä tähän asti olin ollut, vaikka en mä oikeestaan enää niiden seuraa kaipaakaan. Hankitaan vaan jostain lisää bissee, niin sitten on kaikki hyvin..." Johnny sanoi hymyillen ja vilkuili ympärilleen. Sitten hän bongasi hivenen kauempaa erään tyhjillään olevan sohvan, jonne hän lähti sitten Amerya kädestä pitäen vetämään. He joutuivat raivaamaan sinne tiensä ihmispaljouden lävitse, mutta onneksi sohvalle ei kuitenkaan kukaan ehtinyt. Siihen Johnny kuitenkin lysähti istumaan tyytyväisesti ynähtäen ja katsoi Amerya.
"Mitä kuuluu?" Niin. Eipä tuo ollut hänelle vielä siihen kysymykseen vastannutkaan.

// No prob, itellänikin vähän kesti //

Sillä hetkellä Amery tunsi itsensä erittäin, erittäin typeräksi hötkyillessään rauhattomana ja vaivaantuneena paikoillaan, kykenemättä etenemään mihinkään suuntaan tai tekemään mitään järkevää. Ei hän osannut siinä tilanteessa edes puhua mitään, ei edes laukoa niitä itselleen tavanomaisia selityksiä joihin ei idioottikaan uskonut – Amery tuntui olevan koko tilanteesta niin sekaisin – ja jollakin oudolla, kenties typerällä tavalla myös järkyttynyt – ettei tiennyt enää laisinkaan mitä olisi pitänyt tehdä tai sanoa tai miten olisi pitänyt käyttäytyä. Se vaistomaisesti ensimmäisenä mieleen jysähtänyt pakenemisvaihtoehto oli kuulostanut hyvältä niin kauan kun Johnny ei ollut häntä huomannut, mutta nyt sekin keino tuntui erittäin säälittävältä. Oli jo aivan tarpeeksi kova pala kohdata Johnny sen kaikin puolin epäonnistuneen illan jälkeen, joten miten Amery voisi näyttää tummatukalle kasvojaan jos nyt luikkisi karkuun kuin mikäkin vainoharhainen rusakko? Mutta toisaalta tilanteeseen jääminen ei kuulostanut laisinkaan sen paremmalta vaihtoehdolta. Ei narkkari tuntenut laisinkaan olevansa valmis selittelemään yhtikäs mitään. Hänen ajatuksensa olivat menneet tyystin solmuun ja koko jätkä oli ihan lukossa. Amery kuitenkin vallan hyvin tiesi, ettei hänellä oikein ollut vaihtoehtoja.

Se ei kuitenkaan muuttanut sitä tosiasiaa, että fiilis oli kuin petojen ympäröivällä riistaelukalla jolla ei ollut minkäänlaista pakokeinoa, kuin juosta suoraan saalistajan kitaan. Amery oli kuitenkin lakannut hääräämästä ja seisahtunut aloilleen, vaikka hänen katseensa hapuilikin siellä täällä kuin pelastusta etsien, tai kuin siellä olisi ollut muka jotain kiinnostavaakin. Vaikka narkkari olikin lakannut liikehtimästä, ei hän kyennyt peittämään ahdistustaan ja levottomuuttaan jotka suorastaan hyökyivät hänestä kuin rajusti tulvivasta koskesta. Ja jos Ameryn kasvot olisivat olleet vähääkään kalpeammat ei häpeästä johtunut, kasvoille kohonnut puna olisi kyennyt näyttäytymään. Jälleen hän tajusi toivovansa, että olisi kyennyt vajoamaan maan alle ja jäämään sinne ikiajoiksi. Kuinka helppoa elämä olisikaan, jollei koskaan tarvitsisi tuntea häpeää.
Amery siirsi katseensa takaisin Johnnyyn, kun tämän yritys jaloilleen nousemisesta epäonnistui. Toinen näytti varsin kummastuneelta pörröpään sanojen johdosta, mutta Amery yritti vain keskittyä hengittämiseen ja siihen ettei alkaisi taas panikoida. Hiljaa hyvä tulee, hän uskotteli itselleen.

Ei kuulemma mennyt lujaa. Nyt oli Ameryn vuoro kurtistaa kulmiaan.
” Jaa? Eikö? ” Narkkari puhahti hyvin epäuskoiseen sävyyn, vaikkakin hädintuskin ääneen ja lähinnä vain itsekseen. Jos Johnny nauroi tuolla tavalla ja näytti muutenkin niin epäluonnollisen hilpeältä, oli toisella väkisinkin mentävä lujaa. Vähintään. Se tosin taisi olla aika vaisu ilmaisu, tai siltä se ainakin näytti. Amery näykki huultaan ja haroi hajamielisenä hiuksiaan Johnnyn kysymyksen johdosta. Niin no, ei kai hänellä mitään muutakaan paikkaa olisi, kuin oma kämppä. Vaikkei sekään kyllä kauaa omana pysyisi, ja jos totta puhuttiin ei Amery liiemmälti koskaan ollut siinä murjussa viihtynyt. Rehellisesti sanottuna hän ei edes halunnut mennä sinne, mutta eipä hänellä muutakaan paikkaa näyttänyt olevan jonne paeta.
Johnnyn seuraavat sanat saivat narkkarin ilmeen muuttumaan suorastaan tyrmistyneeksi, ja hänen kasvonsa alkoivat punehtua voimakkaammin – johtuiko se sitten nolostuksesta vai äkillisestä vihanpuuskasta, sitä ei Amerykaan osannut sanoa.
” No ei! ” Pörröpää tiuskaisi lujemmin kuin oli ajatellut, ja yritti saman tien hillitä itsensä.
” Kuka nyt mua muka odottais? Herra ja rouva alkoholi yhdessä ekstaasilastensa kanssa? ” Amery tokaisi nyt jo selvästi rauhallisempaan sävyyn, mutta katkeruutta oli näkyvissä niin hänen äänensävyssään kuin ilmeessäänkin.
Johnnyn alottaessa suosutttelun muuttui narkkarin ilme jälleen ahdistuneeksi, muttei hän ehtinyt sanoa mitään kun Johnny jo kiikutti häntä jonkun sohvanrähjän luokse ja lysähti siihen. Amery seisoskeli vaivaantuneena ja yritti parhaansa mukaan vältellä tummatukan katsetta.

Lopulta vaihtoehtojen puuttuessa Amery huokaisi pitkään ja raskaasti ja alistui kohtaloonsa vaikkei tyytyväinen ollutkaan. Hän kaivoi taskustaan esille toisen oluttölkeistään – se ensimmäinen kun oli pitkin lattioita ja seiniä, kiitos Johnnyn yllättävän hyökkäyksen - , avasi sen ja otti reilun kulauksen ennenkuin lysähti sohvalle istumaan Johnnyn viereen.
” Etkö sä oikeesti..? ” Amery aloitti ja käänsi epäuskoisen katseensa toiseen, mutta jättikin sitten lauseensa kesken. Hänen oli tarkoitus kysyä eikö Johnny muka muistanut viimekertaista, mutta jos hän oli oikeasti unohtanut ei narkkari kyllä halunnut tehdä elettäkään muistuttaakseen asiasta. Niimpä hän huokaisi jälleen ja käänsi katseensa olueensa.
” Äsh, unoha. En mä tiedä. Sitä samaa vanhaa kai. Pilaan elämääni, ryven itsesäälissä ja sitä rataa. Peruskauraa. ” Amery kohautti olkapäitään ja häntä ärsytti. Mitähän ihmeen säälipisteitä hän muka nyt taas yritti kerjätä. Pörröpää ryhdisti hieman asentoaan ja otti jälleen kunnon kulauksen juomastaan. Humala olisi ollut erittäin tervetullut, mutta yhdellä oluella ei kyllä kauas pötkitty.
” Mut tota.. Mitenkäs sä? Taisiis.. ” Amery siirsi aranpuoleisen katseensa Johnnyyn ja vaikutti hetken epäröivän sanoissaan.
” Mitä sä oot ottanu? En mä muistanu et sä osaat nauraakki. Tai et sä niinku, näyttäsit noin.. hyvältä. ” Pörröpää jatkoi ennenkuin valahti korviaan myöten punaiseksi tajutessaan sanansa.
” Eikun ei! En mä sitä meinannu! Taisiis kyllähän sä hyvältä näytät, mut mä tarkotin siis tota sun nauramistas ja positiivisuuttas ja tota.. Ööh.. ” Amery alkoi selittää hirveällä vimmalla, ennenkuin vaikeni ja kohoti käden kasvojensa peitoksi.
” Mitä vittua mä oikein selitän? ” Narkkari huokaisi itsekseen, ja olisi halunnut iskeä päänsä seinään.

Niinpä niin. Ketä Johnny tässä muka yritti huijata kun väitti, ettei hänellä mennyt nyt lujaa? Tyhmempikin tajuaisi, että tänään poika oli nauttinut paljon muutakin kuin vain alkoholia, mutta niinhän se oli aina. Ei Johnny osannut sekoilla kohtuudella vaan aina oli vedettävä yli ja enemmänkin. Vaikka sitten siitä seuraisikin monen päivän morkkis, niin silti hän veti päänsä ihan täyteen. Olisihan se vasta sen ajan murhe, mutta ainakin hänellä oli ollut kivaa - yleensä siis. Oli hankalaa tyytyä ainoastaan siihen yhteen tai kahteen alkoholipitoiseen juomaan, vaikka yltiömäinen juominen ei tervettä ollutkaan. Varmaan maksa poksahtaisi ajanmyötä tai vähintäänkin hänelle kasvaisi soma kaljapötsi. Noh, sitä odotellessa.
Johnny mutristi mietteliäänä huuliaan ja hymähti. "No ehkä ihan pikkasen menee, mutta ei paljoa." Ja sen perään hän vielä havainnoi toiselle sormillaan, että kuinka paljon se pikkaisen oli. Eikä sen etusormen ja peukalon väliin tainut jäädä edes sitä senttiäkään väliä.

Ruskeatukkainen seurasi tarkkaavaisesti Ameryn ilmettä kun hän kyseli, että odottiko tuota mahdollisesti jokin, koska hän olisi tahtonut lähteä pois. Jännää, että se muuttui lähes tyrmistyneeksi ja kasvot hiljalleen jopa punertuivat. Johnny kurtisti kulmiaan hämmentyneenä ja yritti tulkita hiljaa mielessään tuota Ameryn kasvoille kohonnutta punaa. Se osottautui kuitenkin melko vaikeaksi, sillä ajatukset kiisivät tuhatta ja sataa, joten poika luovutti. Ehkä se hänelle selviäisi myöhemmin, kaiketi. Ameryn tiuskaus säikäytti hivenen ja Johnny katsoi tuota melkeinpä silmät selällään.
"No älä rupee heti riehuu", poika tokaisi sovittelevasti naurahtaen. "Eipä se mulle vissiin kuulukkaan", hän jatkoi kohauttaen olkiaan, joka ei kieltämättä ollut ihan ominainen lause Johnnylle, jos puhuttiin jostakin hänen kaveriaan koskevasta asiasta. Tai kaveria, koska Amery oli tässä sarjassa ainut. Joten sitä suuremmalla syyllä Johnny tahtoi tietää, jos tuo sääti jonkun kanssa jotakin.
"Ottaen huomioon, että ei herra ja rouva alkoholissa tai niiden ekstaasilapsissa ole mitään vikaa, mutta..." rokkari virnisti paljonpuhuvasti ja haroi tukkaansa. "Mut eiks oikeesti odota? Mä en oikeestaan ees tiedä noista sun kuvioista yhtään mitään. Onko sulla ketään muijaa? Vai tykkäätkö sä edes tytöistä? Vai onks pojat kivoja? Vai tykkäätkö sä ylipäätään mistään?" Kyllä. Niitä kysymyksiä vain tipahteli huulten välistä ilmoille ihan yhtenään, mutta ei Johnny osannut - tai halunnut - hillitä itseään. Juuri tällä hetkellä ärsytti tällainen epätietoisuus, sillä muussa olotilassa asia olisi ollut hänelle melko sama. Tuskin se Amerya olisi persoonana muuttanut, vaikka tuo tykkäisi mistä. Niin, ja Johnny oli aivan liian ad/hd muistamaan niitä parin päivän takaisia "paljastuksia", joten sen takia nämä kysymykset.

Amerylla oli oikeasti vähän huono alkaa pistää vastaan kun Johnny lähti tuota raahaamaan kohti sohvaa. Eikä rokkari edes olisi kuunnellut vastaväitteitä, koska nyt hän tahtoi olla Ameryn kanssa. Selvinpäin Johnny osasi olla tajuttoman itsepäinen, mutta toisinaan humalassa hän oli vielä pahempi. Toinen kuitenkin istahti Johnnyn viereen sohvalle ja tummatukkaisen huulilla kaareili tyytyväinen hymy. Hyvä, seura oli hankittu, kunhan vielä juomista saisi niin kaikki olisi hyvin. Toinen kuitenkin aloitti lauseen, mutta lopetti sen äkisti kesken, joka kieltämättä herätti Johnnyn kiinnostuksen oitis.
"Etkö sä mitä?" rokkari kysyi kohottaen toista kulmaansa ja vilkaisi heidän ympärillä olevia ihmisiä. Moni näytti olevan vähän enemmän humalassa, joka ei kieltämättä ollut mikään ihme. Kaiketi täällä ne muutkin aineet vaihtoivat aktiivisesti omistajaa, sillä tietenkin tällaisiin bileisiin soluttautui monia diilereitä.
"Onks sul sit paha olla vai?" Johnny kysyi äkkinäisesti ja kieltämättä tuo kuulosti oudolta hänen suusta tullessaan. Eihän häntä koskaan kiinnostanut, jos jollakin oli henkisesti todella paha olla.
Amery kuitenkin kyseli Johnnysta ja takerteli sanoissaan, punastellen. Ruskeatukkainen rokkari kuulemma näytti hyvältä kun nauroi ja oli iloinen. Niin. Hänhän yleensä oli varsin nyreänä tai sitten ivallisena, joten kaiketi tämä olotila oli muille mukavaa vaihtelua.
"Etköhän sä ittekin nauraisi jos oisit vetäny joitain ihme nappeja ja kaljaa", Johnny totesi hymähtäen ja vilkuili kiinnostuneena Ameryn kaljaa. Hitto, hänenkin teki mieli juotavaa.
"Mutta nojaa. Mä voin ihan hyvin. Ei mulle ole mitään ihmeellistä tapahtunut", Johnny kohautti olkiaan ja katseli Amerya. Ei se vissiin ollut ihan totta, sillä Johnnyllehan oli tapahtunut lyhyessä ajassa vaikka mitä, mutta kuitenkin... "Mitä nyt yksi poika heitti ihan puskista, että taitaa tykkää musta", Johnny nauroi ja pudisti päätään. Se tosiaankin oli tullut ihan puskista, sillä se poika oli... Noh, ääliö, ärsyttävä, kummallinen... Kaikkea sitä mitä Johnny vihasi. Vaikka olihan tuollainen paljastus, koska... Johnny oli monimutkainen ja sellainen ihminen, josta oli vähän vaikea tykätä missään mielessä. Oli kuitenkin ihan sama. Johnny ei aikoisi tyyppiä nähdä enää ikinä ja voisi jatkaa elämäänsä kuten tähänkin asti.

"Eiku ainiin! Kyl mulle on jotain muutakin tapahtunut!" Johnny hihkaisi kun muisti sen hemmetin lävistyksen, jonka hän otti tänään tuolla tämän talon kylpyhuoneessa. Leveästi virnistellen ja hoippuen rokkari nousi ylös, ja nosti paitaansa, jotta Amery voisi nähdä lävistyksen. "Kato." Johnny virnuilli ja huojui melko uhkaavasti, mutta pysyi kuitenkin pystyssä. Hetken aikaa hän jopa piti lävistettyä nänniään vain muutamien senttien päässä Ameryn naamasta, mutta mitä väliä. Johnny lösähti takaisin istumaan Ameryn viereen sohvalle ja kiskoi paitaa alemmas.
"Eiks oo siisti? Vähän homo kieltämättä, mutta... Nojaa."

// ASD anteeksi hillittömästi kestosta, hirveetä rumbaa taas ollu ja joulukiireet päälle. Mutta hei, hyvää joulua! :--3 //

Amery tunsi olonsa edelleen hyvin vaivautuneeksi ja levottomaksi, ja olisi kyllä tottapuhuen ihan mielellään kadonnut siitä kuin tuhka tuuleen tai jotain. Hän ei kyllä itseasiassa ollut edes itse varma miksi skitsahti sillä tavalla; Johnny kun ei oikeasti vaikuttanut – ainakaan siinä kuosissa – muistavan heidän viimekertaista konfliktihössötystään jota ilman Amery olisi kyllä niin paljon mielellään halunnut elää. Narkkaria kuitenkin vaikutti kovasti hermostuttavan pahasti takaraivossa nakuttava luulo siitä, että jos Johnny tuijottaisi häntä tarpeeksi pitkään tulisi toiselle äkillinen flashback viimekertaisesta, ja se olisi menoa se. Ehkä juuri siksi Amery karttoi Johnnyn katsetta, tai ainakin siinä oli puolet totuudesta. Loppu siitä kun oli silkkaa häpeää. Pörröpää ei ollut varma, kykenisikö hän enää katsomaan toista silmiin ilman, että tulisi ajatelleeksi möläytystään ja tekemisiään. Sillä hetkellä se tuntui mahdottomalta, ainakin selväpäisenä. Amerysta kuitenkin tuntui, että hän tarvitsisi suoniinsa norsun annostuksen jotain tujua kamaa jotta kykenisi enää käyttäytymään normaalisti Johnnyn seurassa. Amery itse ei kuitenkaan tajunnut paisuttelevansa asiaa vähän turhankin paljon.

Poika näytti jopa jokseenkin säikähtävän Ameryn tiuskaisua, ja se sai pörröpään hämmentymään. Kielsipä Johnny vielä sovittelevaan sävyyn narkkaria olemaan riehumatta, ja se sai Ameryn tuntemaan hämmennystä vieläkin syvemmin. Johnnyko puhui sovittelevaan sävyyn? Mistä lähtien hän oli se joka rauhoitteli muita? Amery ei oikein muuta osannut tehdä kuin mutista jotakin takeltelevaa anteeksipyynnöntapaista, jota kylläkään hädintuskin kykeni kuulemaan. Johnny oli sekaisin. Pörröpää huokaisi raskaasti mielessään ajatellessaan, mitä tästäkin vielä mahtaisi syntyä. Ehkei hän edes halunnut tietää, muttei hän kyllä kuitenkaan halunnut jättää toista pulaan. Tai no, pulaan taisi olla tyystin väärä sana, sillä Johnny vaikutti olevan parhaissa kuoseissa ikinä. Toisaalta, ei vara venettä kaatanut. Ja kun Johnnysta ei koskaan tiennyt, mitä hän menisi ja keksisi tehdä.
Ameryn ilme kuitenkin venähti kun Johnny jatkoi sillä utelulinjalla.
” Hei hei hei, hidasta. Ei, mulla ei ole ketään. Ja usko pois, kyllä sä tietäisit jos ois joten rauhotu. ” Amery sopersi ja nielaisi, kun aihe oli menossa pelottavasti siihen arkaan suuntaan ja siihen paljastukseen.
” Eikä sua muutenkaan oo mun suhteet kiinnostanu, joten mistäs nyt tuulee? ” Narkkari huokaisi vähän siihen sävyyn, ettei ollut kiinnostunut jatkamaan aiheesta yhtään sen pidemmälle.

Amery ei olisi ihan heti uskonut että Johnny osaisi yllättää niin monta kertaa yhden illan aikana. Niin kuitenkin kävi jälleen, kun toinen kysyi oliko nuorukaisella paha olla. Jotenkin Amery näytti jopa säikähtäneeltä Johnnyn äkillisen huolehtimisen takia.
” Mitä? Ei! Ainahan mulla menee vähä alakanttiin. Kai mä oon jo tottunu siihen. ” Narkkari sitten selitti nopeasti vaihtaakseen aihetta ja peitelläkseen sen kesken jääneen lauseensa jota hän ei kyllä tasan aikonut saattaa loppuun. Niin hän oli viime kerralla tehnyt, ja nyt hän ei todellakaan aikonut siihen taipua. Sormet ristissä Amery kuitenkin toivoi ettei Johnny kyselisi siitä yhtään sen enempää.

Tuo sitten lopulta myönsikin nauttineensa kaljan lisäksi ”jotain ihme nappeja”. Mahtavaa. Kuulosti erittäin hyvältä.
” No ei ihme että oot sekasin.. Mä en ehkä edes halua tietää mitä sulle on tyrkytetty. ” Amery huokaisi raskaasti ja tuijotti oluttölkkiään. Ei hän kyllä tätä Johnnyn luonteenmuutosta pahakseen pistänyt, ei laisinkaan, se vain oli kieltämättä varsin hämmentävää nähdä poika tuollaisena. Niin iloisena ja positiivisena ja erilaisena mitä normaalisti. Mutta kaipa se oli ihan hyvä juttu, sitä ei Amery oikeastaan osannut varmaksi sanoa. Hän kun sattui pitämään Johnnysta juuri sellaisena mitä hän oli, kieroa kyllä. Joten kai hän mieluiten myös vietti aikaa sen Johnnyn kanssa, jonka tunsi. Amery ravisteli ajatuksen mielestään, ja huuhteli jonnekin tiedottomuuteen kunnon hörppäyksellä oluestaan. Hän ei halunnut ajatella sitä nyt, kun kyseinen tyyppi istua nökötti siinä hänen vieressään.
Amery kuunteli puolella korvalla Johnnyn selittäessä kuulumisistaan. Ihan hyvää, ei mitään ihmeellistä. Pörröpää pohti, mahtoivatko he koskaan vastata ”mitä kuuluu” - kysymykseen muulla tavalla. Amery ei ollut varma, oliko heistä kumpikaan koskaan kertonut mitä oikeasti kuului ja miten meni. Narkkari ei ollut varma miksei hän vain mennyt ja kertonut miten oli mokannut jälleen tai miten oli taas kussut asiansa. Toisaalta, ehkä häntä pelotti että Johnny kyllästyisi hänen ainaiseen voivotteluunsa ja valitteluunsa tai jotain. Amery nosti aivan liian nopeasti tyhjenevän tölkin takaisin huulilleen ja otti juuri kulausta, kun Johnny sanoi jotain mikä sai pörröpään melkein tukehtumaan kaljaansa. Narkkari köhi vedettyään olutta väärään kurkkuun ja tunsi pulssinsa kiihtyneen nollasta sataan ennätysajassa. Nytkö se sitten iski, se pelätty flashback? Nytkä Johnny sitten muistaisi että Amery itse oli niin mennyt ihan vähä aika sitten mäjäyttämään? Toinen ei kuitenkaan jatkanut asiaa millään tavoin, joten Amery jopa uskaltautui vilkaisemaan poikaan päin. Johnny ei kuitenkaan näyttänyt muistavan. Tai tarkemmin sanottuna, ei näyättänyt tarkoittavan Amerya, vaan jotakuta muuta. Narkkari kurtisti hitusen kulmiaan. Kuka se mahtaisi olla? Kuka olisi se toinen idiootti joka oli langennut Johnnyyn?
” A-a-ai. Mut sehän.. sehän on kiva juttu. ” Amery sitten lopulta totesi varsin ontosti. Mieliala tuntui lähtevän välittömään syöksykierteeseen kun pörröpää tunsi viimein tajuavansa, ettei hänellä ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia. Ei sitten minkäänlaisia. Hänhän oli pelkkä narkkari jolta sai kamaa olkapäätä vastaan.

Nuorukaisen ajatus keskeytyi varsin pahasti ja poika säpsähti Johnnyn yllättävää hihkaisua. Amery käänsi aranpuoleisen mutta kummastelevan katseensa toiseen ja oli tiputtaa oluttölkkinsä lattialle saadessaan melkein nännistä naamaansa. Ameryn silmät rävähtivät oitis lautasen kokoisiksi, ja hänellä meni hetki tajuta että ohnny oli mennyt lävistyttämään nänninsä toivuttuaan tuosta äkillisestä järkytyksestä.
” M-mit-mitä sä oot tehny? ” Amery melkein huudahti eikä voinut lakata tuijottamasta, ei sillä etteikö se koru siinä olisi näyttänyt hyvältä, muttei nuorukainen tiennyt Johnnyn olleen kiinnostunut nänniensä lävistämisestä. Pojan lysähtäessä takaisin siihen sohvalle muisti Amery vetää jälleen henkeä.
” Ai vähän homo? ” Amery naurahti kuivahkosti vaikka yrittikin pistää huvittuneisuutta mukaan.
” No vähintään. Mut onhan se aika.. näpsäkkä. Tais tosin olla taas aika extemporella otettu? ” Narkkari sitten kysäisi ja vilkaisi Johnnyyn.
” Milloinkahan säkin opit harkitsemaan asioita? ” Amery naurahti nyt paljon aidommin ja pudisti pienesti päätään. Samaa hän olisi kyllä voinut kysyä itseltäänkin, mutta kuitenkin.

(( Jeeps, eipä tuo mitään haittaa! Itselläniki ollu tässä vähän kaikkee hässäkkää! :3 + Hyvät joulut myös sinne, tälleen päivää myöhässä! XDD ))

Nimenomaan. Ei todellakaan ollut Johnnyn tapaista yrittää sovitella kenenkään kanssa yhtään mitään, varsinkin jos se toinen osapuoli oli ärähtänyt hänelle. Rokkari nimittäin oli pitkävihainen ja saattoi pitää mykkäkoulua vaikka kuinka pitkään. Ei nyt sillä, että hänen ympärillään paljon sellaisia ihmisiä olisi ollut, joita häiritsi ihan oikeasti pojan puhumattomuus - useimmat vain olisivat tyytyväisiä Johnnyn ollessa hiljaa. Nyt hänen päähänsä oli kuitenkin ilmaantunut ajatus siitä, että Amerya hän ei tahtonut suututtaa eikä oikeastaan tehnyt mieli alkaa pitää mykkäkoulua. Hän oli aivan liian hilpeällä tuulella tehdäkseen sellaista, joten mikäs siinä sitten. Ei siis ihmekään, että toinen oli noin hämmentynyt Johnnyn nykyisestä mielialasta, sillä eihän poika ikinä ollut iloinen. Tai ei ainakaan iloinen aidosti, sillä yleensä se oli vain ivallista tai sarkastista. Sellaiseen Amerykin oli tottunut, mutta tänään siihen oli tullut pienoinen muutos. Huomenna Johnny sitten luultavasti kieltäisi koko asian mikäli tämä tulisi esille. Palautuisi omaksi paskapäiseksi itsekseen.
Amery sen sijaan näytti olevan suhteellisen selvänä, joka oli kieltämättä pienoinen ihme. Toinenhan tuntui välillä olevan jonkinmoisissa mömmöissä ympäri vuorokauden, joka ei varmaankaan ollut mitään tervettä touhua.

Amery sai hämmentyä vähän lisää kun Johnny kyseli kaikkea mahdollista tuon sukupuolielämästä ja käski toinen jopa häntä hidastamaan hivenen. No mitä vikaa? Johnnya ihan oikeasti kiinnosti oliko Amerylla ketään juuri nyt kiikarissa, koska hänellä oli luultavasti siihen oikeus. Toinen nyt kuitenkin oli rokkarille jonkinmoinen kaveri ja he olivat tunteneet jonkin aikaa. Ja Johnny aivan varmasti ilmaisisi toiselle, jos hänellä olisi joku kiikarissa. Oli vain täysin toinen juttu tapahtuisiko hänelle ikinä sellaista. Johnny nimittäin ei ollut suhdeihmisiä, koska ei vain jaksaisi sitoutua yhteen ihmiseen pidemmäksi aikaa.
"Ai tietäisin? Miten mä voisin muka tietää, jos sä et kertoisi mulle. Kun et kerro nytkään mitään", Johnny totesi kohauttaen olkiaan ja hymähti. Vaikka olihan Amery sanonut, ettei tuolla ollut ketään, mutta... Jostakin syystä Johnny ei uskonut. Kaiketi rokkari oli vain jääräpää tai näki Ameryn läpi - se saattoi olla ihan kumpaakin. "No mutta miksi ei ole? Kun et sä ole mikään huono ilmestyskään", Johnny kohautti olkiaan ja katseli hetken aikaa ympärillä olevia ihmisiä. Saattoihan se toki olla Ameryllakin sama homma kuin hänellä itsellään, koska seurusteleminen oli pelottava asia.
"Onpas kiinnostanut sun suhteet! En vaan ole jaksanut kysellä kun ajattelin saavan ne selville ilman mitään tenttiäkin. Mutta kun en saanut, niin päätin kysyä", Johnny puolustautui hymyillen ja katseli ystäväänsä ilkikurinen pilke silmäkulmassaan.

Johnny seurasi Ameryn muuttuvia ilmeitä ja kurtisti kulmiaan kun toinen näytti jopa säikähtäneeltä. No oliko se muka ollut niin pelottavaa, että hän kysyi oliko toisella paha olla? Harmi vain, että poika ei tässä tilassa pystynyt miettimään, että moinen kysymys oli häneltä melko... Harvinainen. Eihän Johnny Lowellia kiinnostanut tippaakaan miten muilla ihmisillä meni, vaan se oma napa oli kaikkein tärkein.
"Ei sun pitäis olla tottunut siihen. Eihän se oo kivaa, jos menee kaikki aina päin persettä", Johnny analysoi ääneen ja katseli Amerya ruskeilla silmillään. Nyt alkoi Johnnyn puheet oikeasti muuttua kummallisiksi ja kieltämättä poika huomasi sen itsekin, kun naurahti jokseenkin oudosti. Mitähän ne napit olivat olleet kun pistivät hänen päänsä tällä tavalla sekaisin? Tosi kummallisia nyt ainakin, koska eihän Johnny ollut nyt yhtään oma itsensä.
"Voi kuule. En mäkään tiedä mitä ne mulle antoi. Mutta mä vaan otin kun tarjottiin. Ja hengissä vielä ollaan", Johnny sanoi ihan ääneen kun Amery ihmetteli niitä "ihme nappeja" itsekin. Rokkarilla oli paljon hämäriä ja huumeisiin sekaantuneita tuttuja (Amery kuului tähän kastiin myös, vaikka ei ollutkaan kauhean hämärä tyyppi), joilta aina irtosi maistiaisia - ilmaiseksi tietenkin. Odottivat tietenkin, että Johnny tulisi pyytämään lisää ja jäisi ajanmyötä koukkuun. Sitä saisivat odottaa ihan rauhassa, koska Johnnylla oli vakiodiilerit, joilta sai tarvittaessa kamaa. Ja taisipa Amery olla yksi niistä kahdesta, joka ei oikeastaan koskaan ole pyytänyt kamasta mitään maksua. Hetkinen nyt... Miksi ei ollut pyytänyt maksua? Johnny kurtisti kulmiaan ja katsoi vieressään kalja kourassa istuvaa poikaa.

Kauempaa Johnny ei kuitenkaan moista miettinyt (tällä kertaa), koska hän kertoi Amerylle siitä pojasta, joka oli sanomansa mukaan kusessa häneen. Tai, eihän se ollut sitä ihan suoraan sanonut, mutta ei ollut kyllä kieltänytkään. Koko homma oli siinä mielessä melko kummallinen, koska Johnny oli yleisesti kusipää kaikkia kohtaan ja se toinen poika oli idiootti. Oli jo kyllin hämmentävää, että joku pystyi edes kusahtamaan häneen.
"Ai sun mielestä kiva juttu?" Johnny naurahti kuivahkosti ja haroi tukkaansa. Hänestä se ei ollut kiva juttu ja sen näki helposti pojan ilmeestä. Tuskin sillä mitään väliä edes oli, koska rokkari ei meinannut tavata toista enää ikinä.
"Musta toi on kummallinen juttu. Koska se poika on idiootti. Siis oikeasti, se on ihan läpimätä. Edes mä en ole niin paha kusipää kuin se", Johnny sanoi ja katseli hetken aikaa Amerya. Tuo alkoi yhtäkkiä vaikuttaa vähän... Oudolta? Äänikin oli äsken ollut melko ontto ja kaikkea. Mikä tuota vaivasi? Missä oli se tavallisen leppoisa ja sarkastinen Amery? Tuo oli ollut koko tämän ajan tosi outo ja se vaivasi Johnnya todella.

Sitä nännilävistyksestäkin toinen oli hämmentynyt, joka ei tietenkään ollut mikään ihme. Olihan se ollut vähän extempore juttu Johnnyllekin, mutta mikäs siinä. Kun kaveri teki ilmaiseksi, niin pakkohan moiseen tarjoukseen oli tartuttava. Miksi sitten juuri nänni eikä esimerkiksi huuli tai nenä? Jaa-a. Johnny ja Johnnyn älynväläykset tiedettiin varsin hyvin.
"Joo. Ihan huvikseni otin kun kaveri lupautui tekemään", Johnny selitti hymyillen ja virnuili pienesti Ameryn reaktioille. "En kyl tiiä miksi otin korun just tohon, mutta jaahh... Humalaisen päähänpisto vaan ja muut yllytti." Niin siinä kaiketi oli puoliksi käynyt, että joku (vitsillä tosin) ehdotti hänelle nännilävistystä. Ja kaikki nuo muutenkin tiesivät, että mikä Johnny oli miehiään, joten sillä hyvä.
"No mutta homolle homo lävistys, eikö nii?" Johnny hymähti iloisesti ja veti paitaa paremmin paljaana olevan lantionsa peitoksi. "Ja paraskin sanomaan. Sinäkään et osaa harkita asioita yhtään sen enempää kuin en minäkään. Pöljä", poika totesi ja pörrötti hellästi toisen tukkaa.
"Asiasta muuten kukkaruukkuun. Muistatko sä sen viime kerran kun nähtiin?" Johnny sanoi nopeasti ja kaiveli samalla tupakoita taskustaan. Paskat hän välitti, vaikka täällä sisällä ei saisikaan polttaa. "Nii muistatko kun me tehtiin sellainen diili? Että sä lupasit lopettaa kaman ja mä lupasin lopettaa kusipäänä olemisen. Panoskin oli vissiin aika kova. No mut miten on? Ooks lopettanu? Vai oonko mä voittanu ja sä oot nyt mulle velkaa illallisen", Johnny höpötti jälleen melkein yhteen pötköön ja kun sai sätkänsä käärittyä, työnsi sen huulten väliin ja pisti siihen liekkiä. Eipä sitä voinut varmaksi sanoa, että oliko Amery käyttänyt mitään huumaavia aineita, vaikka mistäpä toinen tiesi, ettei Johnny ole ollut kusipää ketään kohtaan. Se nyt kuitenkin oli aika iso osa rokkarin persoonallisuutta, että sitä ei kauhean helposti kitkettäisi pois, vaikka luultavasti huumeet olivat aikalailla samassa sarjassa. Amery nyt kuitenkin oli käyttänyt aineita tarpeeksi kauan, että irti pääseminen ei kauhean helppoa varmaankaan olisi.
"Mähän olen ollut lähipäivinä kiva kaikille, että ei sen puoleen..." Paitsi sitä häneen ihastunutta poikaa kohtaan, mutta sitä ei laskettu.

Amery yritti kyllä ihan tosissaan rauhoittua ja lakata pyörittelemässä mielessään kaikkia niitä älyttömiäkin epäilyksiä ja ennakkoluuloja ja pelkoja ja muita, joista ei loppujen lopuksi ollut mitään muuta kuin haittaa. Pörröpää oli kyllä aina ollut sitä mieltä että liika ajattelu vei järjen ja toi mukanaan paskamaisen fiiliksen, eikä hän voinut kuin myötäillä itseään tässäkin tapauksessa. Joten kyllä, Amery ihan totta yritti siirtää ne turhat ajatuksensa jonnekin pimeään nurkkaan pölyttymään ja keskittyä vain ja ainoastaan pääasioihin ja faktoihin. Johnny ei näyttänyt muistavan, ja se oli hyvä. Itseasiassa se oli aika helvetin hyvä, ja sitä asiaa oli ihan turha vatvoa. Lisäksi pojan hilpeys ja uteliaisuus ja puheliaisuus johtui humalasta ja joistakin aiemmin nautituista tuntemattomiksi jääneistä napeista, ja vaikka toinen nyt sattuikin olemaan hieman eriskummallisella päällä verraten Johnnyn raittiiseen ja todelliseen luonteeseen, nökötti siinä kyllä loppujen lopuksi ihan sama tyyppi. Joten miksi ihmeessä hermoilla ja olla kuin jossakin hämäräperäisessä kuulustelutilanteessa sidottuna ja teipattuna piinapenkkiin? Amery tiesi ettei hänellä ollut yhtään mitään hermoilemisen aihetta. Mutta silti jotenkin Johnny teki siitä rauhoittumisesta hankalaa kummallisen uteliailla kysymyksillään. Narkkari tunsi olonsa vähän ristiriitaiseksi, hän oli nimittäin monesti bustannut itsensä toivomasta että Johnny kyselisi hänestä enemmän ja utelisi enemmän hänen asioitaan, ja nyt kun niin kävi tunsi Amery olonsa epämukavaksi. Kenties se johtui siitä, että nuo kysymykset tulvivat jostain ihan yllättäen. Ja siitä, että Johnny oli kamoissa.

” No.. No siis, kun.. ” Amery aloitti ja haroi hiuksiaan, tilanne oli kyllä niin kummallinen ettei voinut kuin ihmetellä. Kyllä kuulemma kiinnostivat pörröpään suhdekiemurat eikä ollut Amery yhtään hassumman näköinen. Nuorukainen pyöräytti silmiään.
” Hei Johnny, c'mon. Usko pois, kyllä mä nyt sulle kertoisin eikä sun tartteis kun vaan kysyä. Ja tohon viimoseen sä et usko itsekään, kuka järkevä ja vastuuntuntonen jätkä... tai muija, haluais treffata jotai alaluokan rappionarkkaria? ” Amery naurahti itseironisesti ja pudisti pienesti päätään.
” Kuule, mä oon ihan tyytyväinen elämääni sinkkuna. Joten älä sä siitä huolehdi. ” Pörröpää totesi ja hymyilikin sitten vähäsen, vaikkakin vain toisella suupielellä. Ei Amery oikeastaan koskaan ollut sen kummemmin ajatellut mitään rakkausjuttuja tai seurusteluhässäköitä, eivät ne kai olleet koskaan olleet sen kummemmin ajankohtaisia. Ameryn mielenkiinto ja ajatukset olivat nimittäin aina jossain ihan muualla, kuten esimerkiksi vaikkapa kamassa. Jonka ympärillä nuorukaisen elämä taisi aika täysivaltaisesti pyöriä. Paitsi että, sen verran Amery kyllä taisi aina toisinaan tunnejuttuja ajatella, kun mietti tätä vieressään istuvaa idioottia.

Johnnyn äkillinen analysointi ja kummallisen kuuloinen naurahdus perään saivat Ameryn kohottamaan kulmiaan.
” No eihän se tietenkää ole kivaa, mut minkäs teet. Kun tarpeeks kauan tarpoo suossa niin se kuule alkaa tuntua jo arkipäiväseltä. ” Pörröpää myönsi olkiaan kohauttaen, mutta hänestä kuitenkin tuntui jotenkin niin väärältä kieriskellä siinä itsesäälissään kun Johnnykin oli kerran niin iloinen. Eihän sitä nyt haluttu toisen hilpeyttä pilata.
” Mut mulla menee nyt ihan hyvin, joten ei siitä sen enempää. ” Amery sitten korjasi, vaikka se nyt olikin suhteellisen suuri valhe. Ehkäpä Johnnykin sen nyt uskoisi tuossa kuosissa, joten ehkä niistä napeista nyt jotakin hyötyä olisi. Kai. Vaikkei kuulemma toisellakaan ollut mitään haisua siitä mitä ne olivat olleet. Amery ei voinut olla hymähtämättä jokseenkin huvittuneena. Niimpä niin. Pitihän se arvata ettei Johnny sen syvemmälle ajattelisi jos ilmaiseksi jotain tarjottiin.

Toinen sitten selvensi ettei se häneen ihastunut jätkä ollut laisinkaan mukavaa sorttia. Vielä pahempi kuin Johnny? Sitä Ameryn oli vähän hankala uskoa, mutta hänen ilmeensä muuttui varsin pohdiskelevaksi. Eikös se.. Eikös se sitten ollutkin hyvä juttu? Jos poika ei voinut sietää koko tyyppiä. Amery ei halunnut myöntää itselleen sitä faktaa, että hänen mielialansa tuntui kohoavan silmissä. Hän ei halunnut myöntää olevansa kuin ihastunut pikkutyttö. Vaikka sitä Amery taisi tosiasiassa ollakin.
Johnnyn selitys siitä nännilävistyksestä ja ajattelemattomuudesta meni aikalailla ohi nuorukaisen korvien, jonka takia hän säpsähtikin toisen yhtäkkistä hiusten pörröttämistä. Sitä ei kuitenkaan voinut kieltää etteikö poika olisi puhunut asiaa, joten Amery vain kohautti pienesti olkapäitään ja hymähti kun ei halunnut myöntää sitä ääneen. Vaikka heistä kumpikin kyllä tiesi sen todeksi.

Ja aivan lyhyessä sekunnin sadasosassa se Ameryn hyvä ja suhteellisen rauhallinen fiilis katosi Johnnyn kysymyksen myötä, pörröpään ilme valahti kuin hän olisi nähnyt kuolleiden armeijan suoraan nenänsä edessä. ...sen viime kerran kun nähtiin. Jaa että muistiko? Mitään muutahan ei Amery ollut ajatellutkaan, ja vaikka kuinka olikin yrittänyt unohtaa oli se perhanan ajatus pysynyt mielessä eikä lähtenyt pieksämälläkään. Amery oli täysin varma että nyt Johnny kysyisi siitä hänen avautumisestaan, eikä pörröpää osannut kuin tuijottaa jonnekin ihmismassan ohi seinään ja fiilis oli sama kuin olisi odottanut sähkötuolissa kuolemantuomiota. Ainakin Amerysta olotila oli ihan sama. Hetkinen. Diiliä? Pörröpää käänsi pelästyneen haamukatseensa Johnnyyn, ja pienen ohikiitävän sekunnin ajan hän tunsi helpotusta ennenkuin muuttui liidunvalkeaksi muistaessaan sen diilin. Ei. Jumalauta. Eihän Amery ollut sellaista millään muistanut! Eihän hän ollut viimepäivinä mitään muuta tehnytkään, kuin vetänyt kamaa. Heti sen viime tapaamisen jälkeen. Ameryn suu avautui hitaasti muttei hän saanut sanaakaan ulos.
” Mä oon vakaasti sitä mieltä, että me vedetään nyt helvetinmoiset kännit! ” Pörröpää tokaisi yllättäen, ponnahti seisomaan ja vilkuili ympärilleen samalla kun marssi keittiöön. Ei hän millään voisi mennä myöntämään narahtaneensa heti, Johnny kysyisi taatusti syytä siihen. Eikä Amerylla todellakaan ollut varaa maksaa mitään superhienoa illallista.

Amery pysähtyi vasta kun kolautti polvensa keittiötasoon ja sai näinollen palautettua itsensä takaisin maan pinnalle. Varsin hätääntyneenä hän etsi mitä tahansa juomista; eikä narkkari voinut kuin huokaista helpotuksesta huomatessaan keittiötasolla muutamia oluttölkkejä sekä noin puoliväliin juodun vodkapullon. Amery suorastaan syöksähti niiden kimppuun, sujautti vodkapullon taskuunsa ja kokeili olisiko tölkeissä enää mitään juotavaa. Yksi oli melkein täysi ja toisessa oli sopivat pohjat vielä jäljellä, joten Amery nappasi nekin mukaansa. Nopea vilkaisu luotiin sohvan suuntaan, ennenkuin epäröivästi mutta vikkelästi palattiin istumaan Johnnyn viereen ja tyrkättiin oluttölkit tämän syliin.
” Tehdäänkö nyt niin, että pidetään turpamme kiinni ja juodaan kunnes kumpikaan ei oo puhekunnossa? ” Sen piti olla vitsi, mutta Ameryn äänensävy oli niin kireä ettei siitä saanut väännettyä vitsiä sitten millään. Narkkari pyöritti vodkapullon korkin auki, viskasi sen lattialle ja nosti pullon huulilleen. 40% neste poltteli voimakkaasti kurkkua ja Amery irvisteli ja köhi tyrkyttäessään pulloa Johnnylle.

Johnny mutristeli huuliaan kun Amery ihan tosissaan vakuutti hänelle, että ei tuolla ollut tällä hetkellä ketään kieroksissa. Jaaha, uskoisikohan tuota? Rokkarilla oli nimittäin paha tapa kyseenalaistaa kaikkia ja kaikkea, että vaikka hänelle sanoisi jonkin asian olevan niin, ei hän välttämättä uskoisi. Poika oli myös äärimmäisen epäluuloinen ihminen ja uskoi kaikkien olevan yhtä epärehellisiä kuin hän itse oli - sitä kuitenkaan ei ääneen myönnetty. Miksi se sitten olisi niin ihmeellistä, jos Amerylla ei oikeasti olisikaan ketään kiikarissa? Mitä väliä sillä olisi, koska ei se Johnnyn elämään paljoakaan vaikuttaisi? Nojaa, rokkari vain sattui olemaan utelias ja hän oli aina ollut sitä mieltä, ettei toinen ollut yhtä tunnevammainen kuin hän itse oli. Tuolle tuskin olisi mahdottomuus löytää joku tosi ihana ihminen, johon ihastua ihan kunnolla ja seurustella tuon kanssa. Johnny ei moiseen pystynyt, koska... Noh, hän oli tunnevammainen. Seurusteleminen oli yliarvostettua ja turhaa säätämistä. Ei suhteissa ikinä käynyt hyvin, joten miksi altistaa itsensä turhalle henkiselle kivulle? Erot eivät olleet koskaan mukavia, vaikka Johnnylla niistä omakohtaista kokemusta ei ollutkaan.
"Mä siis voin päätellä tosta, että sä tykkäät pojista ja tytöistä?" Johnny kysyi virnuillen ja katseli Ameryn kasvoja tarkkaavaisesti. Vaikka ei kai sillä mitään väliä ollutkaan, koska rokkari oli hyvin avarakatseinen ihminen. Hänestä oli vain kivaa tietää mistä ihmiset ylipäätään tykkäsivät - ja kuuluihan kavereiden tietääkin sellainen seikka. Varsinkin kun Johnnylla oli niitä kavereita huimat yksi kappale ja sekin oli joskus vähän epävarmaa. Poika ei harrastanut kavereita, mutta Amery vissiin oli jokin hämmentävä poikkeus.
"Mistä sä edes tiedät, vaikka jotakuta kiinnostaisikin tuollainen rappionarkkari? Onhan niitä narkkareita nyt muitakin..." Johnny huomautti kuin ohimennen ja katseli ympärillä pyöriviä ihmisiä. Olisi pakko saatava juotavaa jostain tai hän kuolisi janoon. "Vaikka eihän sinkkuna oleminen tosin ole lainkaan huono juttu. Se on itseasiassa ihan kivaa", hän jatkoi pohdiskeluaan ja puraisi alahuultaan. Kaiketi heissä oli tämän asian suhteen vähän samaakin. Kumpikin pitivät sinkkuna olemisesta eivätkä hyppineet riemusta, jos joku uteli heidän sukupuolielämästään. Onneksi Amery ei vissiinkään ollut utelias ihminen, joten tuo antoi Johnnyn asioiden olla. Tai sitten toinen ei yksinkertaisesti saanut suunvuoroa häneltä. Niin tyypillistä.

Amery ilmoitti, että tuolla meni ihan hyvin eikä siitä aiheesta tarvinnut jatkaa ollenkaan. Ja jopa Johnny päätti vaieta asiasta kokonaan. Mikäs siinä sitten, jos toisella meni kaikki ihan hyvin - tai niin ainakin tuo väitti. Ei sitä koskaan voinut varmaksi sanoa, että toinen ei valehtelisi hänelle. Ei tahtoisi huolestuttaa, vaikka asiat olisivat oikeasti menneet päin persettä.
"No hyvä jos on asiat hyvin. Mut sä voit kyl mulle kertoa, jos ne ei ole", Johnny sanoi sitten ja katsoi Amerya silmiin. Ja mistähän lähten hänestä on tullut avuliaskin? Varmaan siitä päivästä lähten kun hän hoksasi, että Amerylta sai vastapalvelukseksi huumeita kun tuota suostui kuuntelemaan. Ties miten moinenkin oli alkanut, mutta paskiaisena Johnny oli tietenkin tarttunut tilaisuuteen ja näin molemmat olivat hyötyneet jollain tasolla. Jännää tässä oli vain se, että jossakin vaiheessa Johnny oli alkanut ihan tosissaan välittää miten tuolla oikein meni. Enää ei ollut kysymys vain niistä satunnaisista essonapeista, vaan häntä oikeasti kiinnosti Ameryn elämä. Ja kyllähän siinä sitten hiljalleen alettiin jutella kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä, joten tässä sitä oltiin. Johnnysta kyllä tuntui, että hän oli edelleen Amerylle pienoinen mysteeri, vaikka juuri tuon seurassa rokkari oli laskenut muureja paljon enemmän kuin kenenkään muun kanssa. Ja varmaan tulisi laskemaan yhä entisestään, sillä kaiketi poika tietyllä tavalla luotti toiseen. Hah, kuulostipa typerältä. Koska Johnny ei ole tottunut olemaan kenenkään ihmisen kanssa täysin rennosti. Amery sitten osasi olla kaikin puolin melko kummallinen tapaus...

Kuitenkin se Johnnyn ilmoitus siitä heidän viime tapaamisella sovitusta diilistä, sai Ameryn hämmentymään. Oliko tuo unohtanut? Virnistys levisi rokkarin suupielille, sillä sehän tarkoittaisi vain yhtä asiaa: hän oli voittanut ja Amery oli velkaa hänelle illallisen. Aivan varmasti toinen oli käyttänyt joitakin aineita nyt lähipäivinä. Tuon ilme ja hämmennys kavalsivat kaiken. Eikä siitä Johnnyn osuudesta puhuttu, koska... Noh, ei hän osanut olla mukava. Mutta eipä Amery sitä tiennyt, koska Johnny osasi aina yllättää.
"Mitä? Tarkoittaako tuo, että mä voitin ja sä oot mulle auki illallisen?" Johnny totesi voitonriemuisesti, mutta hymy kuitenkin hyytyi varsin nopeasti. Amery nimittäin totesi hätäisesti, että he vetäisivät nyt kunnon kännit ja nousi ylös sohvalta. Rokkari jäi vain hämmentyneenä tuijottamaan toisen perään ja mietti mitä helvettiä juuri äsken tapahtui. Amery säikähti ja höpötti jotain, että nyt vedettäisiin kännit. Kävi kyllä Johnnylle, mutta mitä se oli säikähtänyt? No sitä kun Johnny oli maininnut viime kerran. Ottaa nyt tuostakin ihmisestä selvää...

Ei se Amery kuitenkaan kokonaan pois lähtenyt, vaan hetken päästä tuo jo palasi kahden tölkin ja pullon kanssa takaisin, jotka arvateenkin sisälsivät jotain alkoholipitoista. Tuo tuli istumaan takaisin sohvalle ja tyrkkäsi tölkit Johnnyn syliin, joista toinen päätyi melkein heti hänen huulilleen. Amery oli myös ilmeisesti löytänyt jotain väkevämpää, joka sai rokkarin hymähtämään. Ehdottipa tuo sitäkin, että he istuisivat tässä ihan hiljaa ja ryyppäisivät niin rankalla kädellä, että sen jälkeen puhuminen ei onnistuisi enää. Johnny kurtisti kulmiaan ja yritti miettä oliko tuo nyt ollut vitsi vai ei. Nimittäin Ameryn äänensävy oli kireä, joten sen puolesta lausahdus ei ollut mikään vitsi.
"Ootko sä tosissas?" Johnny kysyi sitten ja katsoi kuinka toinen poika vei vodkapullon huulilleen. Korkkikin heitettiin äkisti lattialle ja Johnny sai hämmentyä vähän lisää. Mikä kiire sillä oikein oli? Mikä sitä vaivasi? Johnnya ärsytti kun hän ei saanut toisesta yhtään mitään tolkkua juuri nyt. Perkeleen perkele...
"No ollaan hiljaa sitten", Johnny totesi viileämmin mitä oli tarkoitus, otti toisen tarjoaman pullon vastaan ja otti siitä pari kunnollista kulausta. Neste poltti kurkkua melkoisesti, mutta Johnny päätti olla välittämättä. "Sä oot ihan outo." hän vielä totesi olkiaan kohauttaen ja vei sitten kaljatölkin suulleen, kaivaen samalla taskustaan pienen minigrip-pussin, jossa oli vielä muutama värikäs pilleri. Vedetään nyt sitten pää sitten kerralla kunnolla sekaisin. Johnny hymähti ajatuksilleen ja heitti kaksi yhden napin suuhunsa, juoden olutta kyytipojaksi. Edelleen hän oli varma siitä, etteivät nämä napit olleet ekstaasia, sillä vaikutus oli jollain tapaa erillainen. Noh, eipä rokkari ollut vielä kuollut, joten kaiketi nämä ihan hyvää tavaraa olivat.

// Anteeks taas ihan hurjasti kestosta! ;__; //

Amery ei voinut millään uskoa joutuneensa käräytetyksi niin nopeasti, suorastaan ennätysajassa – hän oli jostain typerästä syystä luottanut siihen johnnyn kummallisen hilpeään ja ilmeisen dementiseen tilaan, ettei hän ollut tajunnut edes ajatella sitä koko perhanan vetoa saati sitten suunnitella jotakin valheenpoikasta verukkeeksi asian noustessa pinnalle. No tottapuhuen hän ei kyllä ollut tosiaankaan ajatellut törmäävänsä toiseen aivan heti varsinkaan täällä, joten Amerysta tuntui kuin hänet olisi heitetty keskelle kehää kylmiltään. Savua puhkuvan sonnin eteen korviaan myöten punaisissa pukeissa. Ei narkkari ollut tajunnut valmistautua millään tavalla, joten oli sanomattakin selvää ettei hän sekunnin sadasosassa illään pystynyt vetämään valkoisia valheita – ainakaan sellaisia jotka olisivat uskottavia ja menisivät läpi, ehei todellakaan. Kyllähän Amery tiesi että se hänen äkillinen mielialanmuutoksensa rauhallisesta pelästyneeksi ja hämmentyneeksi oli melkoisen varmasti hänet kavaltanut, muttei nuorukainen menisi myöntämään mitään. Ei ainakaan vielä. Vaikka Amery tiesi itsekin olevansa suorastaan surkea valehtelija joka ei uskonut edes itse omia lurituksiaan, ei hän aikonut tässä asiassa joustaa aivan heti. Perhana, eihän hänellä ollut rahoja maksaa edes kahta ateriaa pikaruokaravintolassa, niin kuinka ihmeessä hän maksaisi huippufiinit viiden ruokalajin illalliset jossakin kermaperseiden palatsissa?

” Ei! Se ei todellakaan meinaa sitä. ” Amery ärähti nopeasti vastalauseeksi Johnnyn esittämälle väitökselle vedon häviämisestä, vaikka se peli olikin jo kirkkaasti hävitty. Tummatukka tosin yritti kovasti uskotella itselleen ettei Johnny muistaisi koko keskustelua aamun koittaessa, ja siihen uskomukseen hän sitten lopulta tarrautuikin kuin takiainen. Vaikka Amery oli kyllä kuullut ja ihan henkilökohtaisesti nähnytkin Johnnyn vetävän ihan pelottaviakin määriä aineita alkoholista nyt puhumattakaan ja todeten tämän muistavan yllättävän moniakin asioita ryyppyreissun jälkeisenä aamuna. Toisinaan siis, aina ei tietenkään ollut yhtä hyvä tuuri mutta kuitenkin. Johnnysta ei kuitenkaan koskaan voinut tietää tai sanoa varmaksi. Ameryn tuurilla pojan muisti olisi terävä kuin partaveitsi, ja se kävisi kipeää. Ainakin Ameryn kukkaroparalle, joka oli muutenkin jo pahassa kuosissa sisältönsä puolesta.
” Kyllähän mä nyt jumalauta pystyn pari hassuu päivää olee ilman. ” Narkkari mutisi närkästyneenä ja kiskaisi vodkapullon takaisin itselleen, kulauttaen kunnon suulliset kurkustaan alas. Niin, niin kovin läpinäkyvää. Amery ei kuitenkaan voinut muuta.

Jostain syystä tummatukka alkoi pikkuhiljaa tuntea syyllisyydenpistoksen hakkaavan takaraivossaan oman äkämystymisensä vuoksi. Amery kurtisti kulmiaan ja näykki levottomana alahuultaan. Ei, hän ei todellakaan halunnut myöntää mitään, muttei hän kyllä halunnut olla siinä epäilyksen ja naurun alaisena saati sitten pilata tunnelmaa suuttumalla äkisti kuin dynamiitti. Amery vilkaisi silmäkulmastaan Johnnya, jonka näki heittävän pari värikästä pilleriä parempiin suihin. Narkkarin olisi tehnyt mieli tirvaista itseään kuonoon sillä hetkellä. Hän tosin tyytyi vain ähkäisemään turhautuneena ja haromaan – tai pikemminkin puoliksi repimään – sekaisia hiuksiaan.
” Okei hei, en mä nyt tosissani ollu. En mä meinannu et pitäis... Äsh! ” Amery ärähti ja hieraisi kasvojaan ennenkuin käännähti paremmin toisen puoleen erittäin alistunut ilme kasvoillaan.
” Hyvä on, mä jäin kiinni! Mä hävisin sen vitun diilin ja kyllä, mä oon vetäny kamaa nää pari päivää niin vitusti etten oo tuntenu ees itteeni. Okei? Tyytyväinen? ” Tummatukka huokaisi luovuttaneena ja hänen kulmiensa väliin ilmestyi kevyt, huolestunut ryppy.
” Etkö sä oo jo ihan tarpeeks vetäny noita yheks illaks? Hei Johnny, mä.. Mä oon huolissani. Tollane ei oo hirveen terveellistä... Tai mikähän mäkin oon tästä saarnaamaan. Kuitenkin pointti oli se, et en mä nyt ihan tosissani ollu ku sanoin et ollaan hiljaa ja juodaan itsemme puhekyvyttömiks. ” Amery myönsi ja loi kasvoilleen hetkeksi hymyntapaisen, vaikka se nyt vähän vaivaantunut olikin. Hänellä oli sellainen ikävänomainen fiilis, että oli mennyt jollakin tapaa taas pilaamaan tunnelman. Ja se seikka vaati pikaista korjaamista. Amery veti syvään henkeä ja otti nyt sen virkeämmän asenteen.
” Okei, etköhän sä osaa huolehtii itte ittestäs. Mut mä en lähe raahaa sua mihinkään jos sa yhtäkkii sammut tai kaadut tajuttomana maahan! Ei näillä lihaksilla tollasta massaa kanneta. ” Amery naurahti vitsailevasti ja sohaisi Johnnya kylkeen kyynärpäällään. Vodkapullo nostettiin huulille, ja tällä kertaa siitä hörpättiin pienempi ja rauhallisempi siemaus.
” Noniin, bileidenhä pitäs olla hauskoja vai mitä? Joten ei ajatella nyt mitää diilejä tai muistella vanhoja tai mitää. Selvä? Koska nyt pidetään hauskaa. ” Narkkari innosti ja virnisti leikkisästi perään. Se kuulosti jopa ihan hyvältä suunnitelmalta, vaikka Amery sen itse sanoikin.
” No, mitä sä haluaisit tehdä? Iskee jätkiä, vetää nysviä turpaan vai rellestää ihan vitusti? ”

Johnny oli ehkä sekaisin niiden nappien ja alkoholin takia, mutta ei se sitä tarkoittanut, ettei hän olisi muistanut asioita. Hän oli yleensä harvinaisen terävä ja osasi pysyä kartalla siitä missä mentiin. Siis ainakin yleensä. Joskus koko homma meni vahingossa siihen, että rokkari ei osannut muuta kuin koomailla jossakin sohvan nurkassa ja sitten huomaamattaan sammua siihen. Nyt oli vain homman nimi se, että hän muisti joitain tiettyjä asioita, mutta jotkin asiat olivat häipyneet kauas pois hänen pääkopastaan. Tai sitten se oli sitä, että Johnny ei yksinkertaisesti tahtonut muistaa jotain… Jotain… Mitä tahansa se sitten olikaan. Se hänen oli myönnettävä, että ne hänen äskettäin vetämänsä napit olivat joitain hyvin erilaisia, millaisiin hän oli tottunut. Ne saivat aivot käymään ylikierroksilla – jotenkin todella erilaisesti mitä normaali ekstaasi teki. Eikä Johnny tahtonut edes tietää mitä tapahtui kun näiden vaikutus lakkaisi… Olisiko sitten seurauksena normaali sammuminen vai vatsahuuhteluun joutuminen. Tältä jälkimmäiseltä Johnny kun oli onnistunut välttymään aina eikä tahtoisi rikkoa sitä putkea tähän iltaan.
”Jaa pystytkö?” Johnny kohotti terävästi toista kulmaansa ja naurahti vahingoniloisena. Nimittäin kyllä hän Amerysta näki mitä tämä oli tehnyt nämä muutamat päivät. Ja sen toinen sitten ajallaan myönsikin, joka sai virneen leviämään yhä entisestään Johnnyn suupielillä.
”Arvasin. Sä hävisit”, Johnny totesi, vaikka eiköhän se ollut ihan sanomattakin selvää? Rokkarin oli vain pakko todeta se ääneen, että se ikään kuin lyötiin lukkoon ja Amery olisi hänelle illallisen velkaa. Vaikkakin. Olisiko se sitten niin tärkeää? Kiduttaa toisen kukkaroa ja pyytää sitä illallista jostain hienosta ravintolasta? Varsinkaan kun Johnnysta alkoi hiljalleen tuntua, että hän ei ollut edes yrittänyt suoriutua sopimuksen omasta osuudestaan. Koska miten rokkari nyt yhtäkkiä osaisi käyttäytyä muita kohtaan mukavasti ja lakata olemasta kusipää? Amerya katsahdettiin nopeasti ja Johnny alkoi tuijotella typerästi virnuillen kattoa. Hän taisi vähän huijata, mutta oliko muka ensimmäinen kerta. Johnny oli kusipään lisäksi epärehellinen, vaikka se koski juuri tällaisia pieniä asioita – ainakin yleensä. Mitä nyt välillä kusetti ihmisiä tällaisissa pienissä asioissa.
”Voisit sä sentää pizzat tarjota tai tehdä mulle ruokaa, jos ei se ravintola kelpaa. Enkä mä ees syö paljoa…”

Ameryn äkillinen huomautus siitä, että eikö Johnny ollut vetänyt niitä tabuja ihan riittävästi tälle illalle, yllätti ja se myös näkyi ruskeatukkaisen rokkarin kasvoilta hetken aikaa. Anteeksi mitä? Oliko muka Amery ihan tosissaan huolissaan tästä hänen huumeidenkäytöstään?
”Mitä sä jätkä selität?” Johnny kysyi hämmentyneenä ja käänsi katseensa takaisin Ameryyn. ”Paraskin puhumaan.” Se oli kyllä totta. Amery nimittäin veti kaikkea mahdollista kaksin käsin, jos sai siihen vain tilaisuuden. Johnnyn normaali käyttö oli siihen verrattuna hyvin pientä ja vaivatonta. Tänään vain koko homma oli lähtenyt lapasesta, mutta kun hengissä ja tajuissaan vielä oltiin, niin mikäs siinä sitten. Ja kyllä. Johnny oli itsekin syyllistynyt siihen, että ihan oikeasti katsoi toisinaan Ameryn perään kun huumeita oli lähistöllä. Lähinnä sen takia, että toinen ei sammunut ulkosalle ja tapattanut itseään. Kummallista toimintaa Johnnylta, mutta kun kaveria ei jätetty. Ameryn kohdalla hän oli sellaisenkin säännön sisäistänyt, vaikka ei miksikään tuon äidiksi meinannut ryhtyä.
”No hah. Väitätkö sä mua painavaksi?” Johnny tuhahti mukamas suuttuneena ja pyöräytti silmiään. Virne karkasi huulille uudestaan. Tänään Johnny ei osannut suuttua tai edes mököttää leikkimielisesti. Mitähän lie ilopillereitä ne jätkät olivat hänelle tykryttäneet… Varmaan ihan suunniteltu juttu, koska Johnny nyt yleensä oli kuin perseeseen ammuttu karhu, joten luultavasti tämä oli mukavaa vaihtelua.
”Vetää nysviä turpaan…” Johnny tuumasi ääneen ja pukkasi sitten nyrkillä Amerya olkapäähän. ”Pitää vissiin sitten aloittaa susta, nysvä.”
Nääh. Ei Johnnya kiinnostanut vedellä yhtään ketään turpaan, koska ei hän osannut tapella. Okei, osasi, mutta tuppasi isojen poikien kanssa jäämään aina alakynteen.

”Se on Amery kuule sillä tavalla, että me isketään sulle mies! Vittu, milloin sä jätkä olet oikein edes saanut viimeksi? Varmaan poikuuskin vielä tallella… Mutta ei se mitään. Sä tuut menettää sen tänä iltana jonkun hurmaavan pojan kanssa”, Johnny totesi ja taputti kaveriaan päälaelle, alkaen silmäillä illan tarjontaa. Niin, mikä parittaja hänestä oli yhtäkkiä tullut? Ei varmaan mikään, mutta kun hän ei ollut koskaan nähnyt Ameryn kainalossa ketään. Ei miestä, eikä naista. Joko toisella ei ole sitten ollut mitään peliä ikinä kenenkään kanssa tai Johnny ei vain ole ollut paikalla.
Ruskeat silmät selasivat rauhallisesti ihmismassaa ja yritti erotella sieltä joitain mahdollisia ehdokkaita. Aika heikonlaiselta näytti…
”Tumma vai vaalee? Pitkä vai pätkä? Päällä vai alistuva?”

// Lupasin ittelleni aktivoitua nyt justiinsa, anteeksi kesto! //

Väkisinkin se vedon häviäminen tuntui karvaalta ja muutenkin ilkeältä, vaikka sen voittaminen nyt olisikin ollut helvetinmoinen ihme joita ei Ameryn elämässä erityisen montaa esiintynytkään. Olihan se nyt jo alusta alkaenkin ollut selvää ettei jätkä olisi päivää – paria pidempään selvinnyt ilman jonkinlaista huumaavaa ainetta joka pisti aivot huutamaan halleluujaa ja maailman näyttämään paremmalta paikalta. Ei Amerya sentään turhanpäiten narkkariksi kutsuttu, ja ulkonäkökin kyllä suorastaan huusi ettei mitään terveellisiä elämäntapoja tämä herra harrastellut. Silti se fakta että oli hävinnyt älyttömänkin vedon ja sai siitä sitten kärsiä rahallisessa muodossa – jota oli ainoastaan aivan liian vähän teki mitä hyvänsä – ei kohottanut mielialaa mitenkään erityisen mallikkaasti. Kai se oli kuitenkin kohdattava sekin turpiinotto pää pystyssä, vaikka pieni olikin. Kenties Johnny armahtaisi toveriaan eikä pakottaisi sinne kulmakunnan loistokkaimpaan raflaan. Toisaalta, tuskimpa Amery olisi sisään päässytkään sennäköisenä.
Amery taisi olla oikeassa sen armahtamisen suhteen; pian Johnny ehdottikin hienostoravintolan sijasta pizzaa tai kotitekoista murkinaa. Tummatukka ei voinut mitään sille, että tyrskähti viimeisimmälle vaihtoehdolle.
” Mä oonkin aina halunnut aiheuttaa jollekulle ruokamyrkytyksen. Eiku vaan tervetuloo Ameryn keittiöön, mistään en ota vastuuta tai takuita. ” Narkkari naurahti huvittuneena sanojensa päätteeksi.

Se vodka jota Amery oli jo hyvän aikaa kiskonut kiduksiinsa alkoi mukavasti tuntua turruttavana olotilana, ja vaikkei se nyt läheskään yhtä hyvältä tuntunut kuin kunnon annos jotakin tajuntaa laajentavaa oli siihen kuitenkin sinä iltana tyytyminen. Ei persaukisena oikein ollut varaa valita tai valittaa niistä vaihtoehdoista mitä oli tarjolla. Kenties se oli muutenkin ihan okei pitää välillä päivä tai muutama sillä huumeraittiilla tiellä, vaikkei se kyllä tosiasiassa mihinkään tainnut vaikuttaakaan. Haudankaivaja kuopisi kuoppaa hetken ajan hitaammin, mutta monttu siihen silti syntyisi.
Johnnyn tuhahdus painavuudesta sai Ameryn virnistämään.
” No en mä voi väittää et oisin sua erityisemmin nostellu. ” Jätkä hymähti ja heilutteli vodkapulloa sormissaan, joka tosin meinasi käsistä lipsahtaa nyrkin kumauttaessa hänen olkapäätään. Vai että Amery oli se nysvä jota pitäisi vetää pannuun. Narkkari pyöräytti silmiään.
” Ai? Mitähän sellasta mä olen tehny joka sais sut ajatteleen mun olevan nysvä? ” Amery kysyi puolittain närkästyneenä, kuitenkaan ottamatta asiasta sen kummemmin nokkiinsa. Saattoihan siinä vähän totuudenrippeitä ollakin. Ei sitä kuitenkaan ääneen sanottu.

Johnnyn seuraavat sanat saivat Ameryn kasvot punehtumaan nolostuksesta ja kulmat kurtistumaan äkillisestä äkämystyksestä.
” Turpa kiinni! Eikä ole! ” Amery ärähti tuijottaen Johnnya tuohtuneena, mutta hänen punaisena helottava naamansa ei antanut jätkästä mitenkään erityisen vakavastiotettavaa kuvaa.
” Oon mä saanu, mut en mä ala mitään laskee. Ja entä sitten vaikken paneskelekaan joka toinen päivä? En mä oo mikään seksiriippuvainen naintikone.. Niinkun sä ilmeisesti oot. ” Amery puhisi, vaikka viimeisten sanojensa kohalla ilmestyvä virne kyllä antoikin ilmi ettei jätkä ollut sen kummemmin räjähtämässä. Amery ei tosiaan petipuuhia mitenkään aktiivisesti harrastellut, ja silloin kun harrasteli taisi Amery olla sen verran täyteen pumpattu aineita ettei hänellä ollut asiasta mitään muistikuvaa aamukankeutta lukuunottamatta, muttei se häntä kuitenkaan näyttänyt erityisemmin haittaavan; mömmöillä vaikutti olevan selvä vaikutus siihen asiaan. Kumppaneita ei siis erityisemmin näkynyt, mutta myönnettävä oli että siihen oli kyllä toinenkin syy – joka nyt sattui istumaan siinä Ameryn vieressä.

Johnny oli kuitenkin selvästi päättänyt löytää tummatukalle seuralaisen lakanoiden väliin kysymyksistään päätellen.
” Hiljaa! Sähän se tässä oot ketä pitäs tirvasta turpaan. ” Amery sihahti vilkaisten kuitenkin nopeasti ympärillä huojuvaa tarjontaa, tuntematta minkäänlaista kiinnostusta yhtään ketään kohti.
” Ja entä jos mulla oiski jo joku tähtäimessä? Tai jos mua ei vaan innosta saada tippuria joltain takapajun hörhöltä jonka sä sattumanvarasesti valitsemalla tunget samaan komeroon mun kanssa. ” Amery huokaisi raskaasti päätään pudistellen. Hän kuitenkin tunsi olevansa ilonpilaaja, ja vaikka juttu nyt ei häntä saanutkaan innostumaan huokaisi jätkä uudelleen, siihen tuttuun alistuvaan sävyyn hieraisten kämmenellä kasvojaan.
” Tumma, semipitkä, ja pääll-- ÄH nyt vittu! ” Amery ärähti kun se alkoi sittenkin tuntua äärettömän typerältä, ja kasvoja alkoi jälleen kuumottaa. Tummatukka otti huikan vodkastaan ja irvisti perään juoman poltellessa kurkkua.
” Mitä sä oikei tavottelet, ihanku täällä muutenkaa ois ketää jota vois ees harkita paitsi sin-- saatana. ” Amery mäjäytti itseään vodkapullolla otsaan napsauttaen suunsa visusti kiinni. Ei taaskaan tuntunut mistään tulevan mitään.

(( Eei haittaa yhtään. ^^ Ittelläniki on ollu nyt vähä hiljane kausi roolipelaamisen suhteen... Ehkä vähän liiankin, mutta kaiketi tämä tästä 8DDD ))

Okei. Kieltämättä jopa ajatus Ameryn kokkailuista tuntui pelottavalta, sillä - kaikella kunnioituksella - pörröpää ei näyttänyt siltä, että osaisi laittaa ruokaa. Jätkähän riutui ihan silmissä ja varmaankin eli purkkikeitoilla sekä muilla halvoilla valmisruoilla. Tarvitsi vain ottaa suojakääreestä pois, iskeä lautaselle ja mikroon. Johnny tirskahti ajatuksilleen ja yritti kuvitella Ameryn hääräämässä keittiössä hellan ääreessä päällään valkoinen esiliina. Pussaa kokkia.
"No mutta enkö mä olisi hyvä syy opetella jonkun kotiruoan teko?" rokkari kysyi ja mutristi huuliaan, mutta virnisti ilkikurisesti perään. Tai entäpä jos hän menisi auttamaan toista? Pojat voisivat sitten yhdessä sotkea keittiön perinpohjaisesti ja aiheuttaa tulipalovaaran. Ja sitten sitä kokkausta olisi syötävä vaikka sitten hampaat irvessä. Kuulostipa erityisen houkuttelevalta hommalta.
"Mut jotain mä haluan tunnustukseksi mun voitosta", Johnny sitten ilmoitti ja onnistui jopa näyttämään murjottavalta kolmivuotiaalta, jonka äiti ei suostunut ostamaan hänelle uutta hienoa leikkijunaa.

"No siitäkös sä olisitkin nauttinut", rokkari virnuili siihen hänen nostelemiseen ja näykkäisi alahuultaan. Vielä olisi tehnyt mieli jotakin juotavaa, koska kurkkua kuivasi. Mieluiten jotakin sellaista, mikä sisälsi promilleja. Ruskeatukkainen virnisti ja katsoi Ameryn käsissä olevaa vodkapulloa kuin nälkäinen leijona piirittämäänsä antilooppia. Hyvä vain, että ei kuola valunut. Hah, se olisikin ollut vasta naurettavaa.
"Ja sä oot nysvä. Koska oot tollane... Nysvä. Sulla ees ole mitään lihasta luiden ympärillä", Johnny totesi epämääräisesti. Vissiin ne aineet ja alkoholi alkoivat vaikuttaa hänen ajatuksenjuoksuun. Ajatukset alkoivat olla yhtenäistä mössöä, mutta silti olisi tehnyt mieli lörpötellä ja olla levoton. Heilua ympäriinsä ja nauraa. Kyllä, sitä Johnnyn olisi tehnyt mieli tehdä. Oli vain toinen asia, että miten jätkä saisi nostettua luisen perseensä ylös tästä sohvalta ja pysyisi ylipäätään pystyssä.

Amery näytti närkästyneen siitä Johnnyn ideasta etsiä tälle mies täksi illaksi. Poika kurtisti kulmiaan ja kallisti päätään. Kenelle nyt ei mies kelpaisi? Ja koska Johnny oli fiksu poika, hän oli jo alusta pitäen nähnyt, että Amery on homo. Sen jotenkin vaistosi ja kyllä homo homon tunnisti.
"Hahaa, jätkä punastui", Johnny kiusasi ja pukkasi toista uudemman kerran – tällä kertaa kylkeen. ”Ei siinä mitään pahaa ole, jos sä et olisikaan saanut. Tai no… Olishan se vähän outoa kyllä, mutta…” Ei Johnny vain osannut ajatella, että niitä poikuuden tähän asti säilyttäneitä ihmisiä oli olemassa. Kaikki eivät tosiaan olleet samanlaisia naintikoneita kuin Johnny sattui olemaan.
"Oot vaan kateellinen", jätkä virnisti ylimielisesti ja raapi päätään. Vihdoin ja viimein he olivat päässeet Johnnyn mielipuheenaiheeseen: seksiin. Siitä Ameryn seuraavasta lauseesta rokkari kuitenkin hämmentyi aavistuksen.
"Täh? Onks sul muka joku kiikarissa?" Ei, ei voinut olla. Kai pörröpää olisi nyt Johnnylle moisesta kertonut. Vaikka, edelleen hänen piti muistaa se, että he olivat nimenomaan miehiä, jotka eivät jakaneet omia ihastuksiaan kavereidensa kanssa. Eivät, vaikka sattuisivatkin olemaan homoa.
"Hei, sä voit luottaa muhun, että se jätkä on ihan puhdas ja luotettava ja, ja…" Kerran käytetty? Ehkäpä, tai sitten Amerylle hommattaisiin kokonaan uusi ja käyttämätön yksilö. Kuten toinenkin oli – siitä Johnny oli edelleen täysin varma.

Jaahas. Tumma ja pitkä, ja mitä ilmeisimmin päällä. Johnny naurahti ja pyyhkäisi otsatukkaansa pois silmiensä edestä.
"Nii, prikulleen sellainen 181 senttinen, tumma , komea ja lävistetty nuorukainen. Uutuutena turvonnut nänni ja siinä kiva musta koru", rokkari nauroi ja käänsi katseensa vieressään istuvaan heppuun, tuijotellen tätä kiusaavasti silmiin. "Eikä sen nimi todellakaan ala J:llä eikä lopu Y:hyn", ruskeatukkainen jatkoi hilpeään sävyyn.
"Myönnä kuule pois. Sä haluut mua." Mistä moinen päätelmä? Kaiketi se iski puskista, mutta sille antoi osviittaa Ameryn viimeisin sanoma lause. Tai pikemminkin katkaistu sellainen.