The world will smile with you

// kuka tahansa mukaan : D

Zach löhöili ruohikolla pyöritellen kukkasta kädessään. Ihme että koulun pihalla edes oli kukkia, nuoria lampsi ympäri nurmikkoa jatkuvasti ja kukkien luulisi kärsivän siitä. Ilmeisesti tämä oli ollut hyvin itsepäinen kukkanen, nyt se vain kohtasi loppunsa Zachin nypättyä sen juuriltaan.
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa..., Zach lallatteli mielessään nyppiessään terälehtiä irti. Nuorukaisen kasvoilla oli leveä hymy, ei hän edes pitänyt kenestäkään erityisemmin, mutta tätä lorua oli kiva käyttää aina kukkia kiusatessa.
Nuorukainen ei ollut nyppinyt vielä kaikkia terälehtiä irti kun ohitse kulki kikattava cheerleaderlauma. Tytöt tuskin edes huomasivat maanrajassa lymyilevää pienikoikoista Zachia. Tai sitten he eivät olleen huomaavinaan, Zach kuului tavallisiin tallaajiin eikä arvokkaat cheerleaderit edes vilkaisseet tälläisiä. Ei sillä että Zach olisi halunnut cheerleadereiden kiinnittävän häneen mitään huomiota, ylpeät teinikanat lähinnä ärsyttivät häntä.
Zach ei voinut olla miettimättä kuinkahan monella näistä tytöistä oli ökyrikkaat vanhemmat, kaikki mahdolliset pelit ja vehkeet, komeat poikaystävät... Olivatko he silti onnellisia? Jotkut tyhjäpäisimmät todennäköisesti olisivat, mutta Zach ei suostunut uskomaan että täysin normaalijärkinen ja fiksu ihminen olisi onnellinen rikkaana. Zachin perhe oli toki hyvin toimeentuleva, muttei vanhemmat koskaan jaelleet nuoremmalle lapselleen ylimääräistä rahaa. Isosisko Fiona sai tietysti rahalahjoja kirjoihinsa ja vuokraan, mutta Zachille ei tippunut mitään. Nuorukainen työskenteli joka toinen arkipäivä keskustan kirjakaupassa, työ oli mukavaa. Hän saattoi uppoutua kirjaan jos asiakkaita ei ollut, Zachilla oli erittäin vilkas mielikuvitus ja kirjathan olivat mielikuvitukselle parhainta mahdollista ravintoa.
Zach pyörähti ympäri ja katseli taivaalle silmiään siristellen. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis, pilviä ei näkynyt ja lämpotila oli melkoisen korkealla. Nuorukainen heilutteli harvaterälehtistä kukkaansa kasvojensa edessä ja mietiskeli asioita. Hänellä alkaisi tunti vajaan puolen tunnin päästä, mutta hänellä ei ollut mikään kiire nousta tästä ja hinautua sisälle, hän olisi toki voinut lukea seuraavalle tunnille läksynä tehdyn esseen vielä kertaalleen ja korjata mahdolliset virheet, mutta Zach ei ollut innostunut tekemään moista. Hän alkoi hiljaa hyräillä Scorpionsin Still loving youta heilutellen jalkojaan samassa tahdissa.

//Tungenpa Jewelin tänne seuraksi ^^//

Jewel Hartley asteli koulun portaita alas. Tämä oli taas niitä päiviä, jolloin kaikki tuntui olevan mukavaa ja ihanaa. Koulu oli jo loppunut, vaikka oikeasti olisi pitänyt olla vielä pari tuntia jäljellä. Mutta kun opettajan poika yllättäen oli sairastunut kesken päiväkodissa olon, niin olihan tämä pakko hakea sieltä pois. Ja se tarkoitti sitä, että matematiikan kaksoistunti oli peruttu siltä päivältä. Se jos mikä piristi kenen tahansa mieltä kummasti! Jewel ainakin oli varsin tyytyväinen asiaan. Repussa oli eräs rakkausromaani, joka suorastaan oli koukuttanut hänet. Sitä kun pääsisi lukemaa ja pian, niin päivä olisi suoraan sanottuna täydellinen. Tuskin kotimatkallakaan tapahtuisi mitään, mikä estäisi häntä lukemasta ja keskittymästä päähenkilön rakkaushuoliin. Niitä hän voisi pohtia vaikka kuinka paljon.
Tyttöä ei kyllä olisi ollenkaan haitannut, vaikka hänen omassa elämässäänkin olisi tapahtunut jotain edistystä rakkausrintamalla. Mutta niin ei vain tuntunut käyvän millään. Vaikka hän kuinka tuijotteli komeita miehiä ja yritti näyttää näiden silmissä kauniilta, hän ei saanut koskaan aikaiseksi mitään sen kummempaa. Tai sitten kohdalle vain ei ollut vielä osunut ketään, joka sopisi hänelle. Eivät hekään olleet sitten olleet sopivia, keiden kanssa hän oli joskus seurustellut. Ne jutut olivat jo ollutta ja mennyttä, eikä hän niitä juurikaan muistellut.

Hetken mielijohteesta Jewel päätti ottaa kengät pois jaloistaan ja oikaista nurmikon poikki. Ruoho tuntuisi kuitenkin ihanan pehmeältä jalkapohjia vasten. Tyttö piteli kenkiä toisessa kädessä ja lähti vastaantulevien cheerleadereiden kikatuksesta huolimatta liikkeelle. Mutta niin ei ehkä olisi kannattanut tehdä. Jonkin matkaa kuljettuaan ja tajuttuaan, että maassa makasi joku poika, Jewelin jalassa tuntui niin kova kipu, että hän kiljaisi, joskin hyvin vaimeasti. Miten ihmeessä joku ampiainen oli onnistunut olemaan juuri siinä mistä hän käveli? Nyt jalkapohja turpoaisi ihan mukavasti ja olisi kipeä vielä seuraavanakin päivänä. Niin oli ainakin aina ennen ollut, joten tuskin hänellä nytkään olisi yhtään sen parempi onni.
"Argh!" Jewel huudahti, heitti kenkänsä nurmikolle ja laukkunsa niiden perään. Sitten hän istahti ja alkoi tutkia, näkyisikö kipeässä jalassa mahdollisesti ampiaisen piikkiä. Se piti ainakin saada pois, jos se siellä vielä oli. Ja jotain kylmää tai edes viileää. Vesipullo edes. Sellainen oli ehkä laukussa tai sitten kotona. Ja olipa taas olevinaan täydellinen päivä!

//oli aikas tökstöks, mutta toivottavasti ei haittaa//

Zach on niin keskittynyt hyräilyyn ja omiin ajatuksiinsa että säikähti kun joku kiljaisi lähistöllä. Nuoren miehen silmät rävähtivät auki ja hän mulkoili ympärilleen nähdäkseen äänen aiheuttajan.
Tumma tyttö koikkelehti ensin ilman kenkiä ja sitten rojahti nurmikolle, tämä oli ilmeisesti loukannut jalkansa jotenkin. Zach katseli hetken tyttöä, laittoi harvaterälehtisen kukkasen korvansa taakse ja konttasi lyhyen matkan tytön luokse.
"Astuikko naulaan?" Zach tiedusteli istuutuen tytön viereen. Nuorukainen ei hetkeäkään ajatellut että ehkä tyttö ei kaivannut pölisevää hönttiä seuraansa, vaan virnisteli iloisesti tytölle istuen risti-istunnassa.

Zach oli hyvällä päällä eikä hän uskonut että tänään mikään pilaisi hänen iloaan. Hänellä ei ollut mitään erityistä syytä olla onnellinen, hän vain oli iloinen persoona. Ainakin tänään.
"Mä oon Zach", nuorukainen esittäytyi tummalle tytölle virneen levitessä edelleen hänen kasvoillaan. Hän mahtoi näyttää typerältä, hiukset sekaisin, kukka korvan takana, kasvoilla idioottimainen virne ja paidassa teksti I fly high. Mutta nuorukainen ei välittänyt siitä mitä muut ajattelivat, hän oli tyytyväinen itseensä.
Zach halusi tutustua mahdollisimman moneen ihmiseen, ainoa mikä merkitsi hänelle oli se, ettei ihminen saanut luulla itsestään liikoja. Sen yleensä huomasi heti jos tälläiseen ihmiseen törmäsi. Muuten kaikki ihmiset kelpasivat nuorukaisen uhreiksi, hän ei välittänyt ihmisten ulkonäöstä, perhetaustoista, sukupuolesta tai iästä.
"Voinks mä auttaa jotenki?" Zach tarjosi apuaan katsellen miten tyttö tutkiskeli jalkaansa.

sori, vähän lyhyt x_x

//Ei tuo ollut mikään lyhyt! Ihan sopiva (://

Jewel katseli jalkaansa. Ampiaisen piikki oli onneksi näkyvissä, joten hän sai sen kiskaistuksi pois, ennen kuin siitä leviäisi lisää myrkkyä turvottamaan jalkaa.
Tyttö kuuli samassa, kuinka ääni kysyi oliko hän astunut naulaan. Jewel kohotti katseensa jalastaan ja huomasi, että viereen oli istahtanut sama poika, joka hetki sitten oli vielä loikoillut kaikessa rauhassa nurmella. Pojassa oli jotain hassua ja kesti hetken, ennen kuin tummahiuksinen tyttö tajusi mitä se oli. Toisella oli korvan takana kukka, eikä edes mikä tahansa kukka, vaan sellainen, josta oli revitty terälehtiä irti. Se oli niin omituinen näky, että tyttö oli vähällä purskahtaa nauruun. Kipu jalassa kuitenkin hillitsi hänen huvittuneisuuttaan.
"Ei kun mä astuin ampiaisen päälle," Jewel vastasi. "Sattuu ihan mukavasti."
Tyttö vetäisi laukkunsa lähemmäs ja kaivoi sieltä vesipullonsa. Onneksi se ei ollut jäänyt kotiin! Vesi ei kyllä ollut kovin kylmää, viileää vain. Jewel painoi pullon jalkapohjaansa vasten ja käänsi sitten katseensa Zachiksi itsensä esitelleeseen poikaan.
"Mä olen Jewel," hän esitteli itsensä ja hymyili pirteästi. Toisessa oli jotain niin suloista, että Jewel tunsi pientä ujoutta tätä katsellessaan. Niin kävi kyllä aina, kun hän oli miesten seurassa, joten olisi ollut ihme jos hän olisi kyennyt olemaan täysin oma, rento itsensä.

"En mä tiedä," Jewel vastasi toisen kysymykseen. "Jos sulla sattuu olemaan jotain kylmää mukana, niin se helpottais varmaan. Mut kyllä mä tällä mun pullolla pärjään."
Jewel tajusi samassa, että nyt kotiin lähtö ja lukemaan pääseminen viivästyisivät kuitenkin. Hän halusi odottaa rauhassa ainakin sen aikaa, kunnes kipu hiukan hellittäisi, eikä jalka enää turpoaisi. Nyt siinä oli jo ihan mukavan laajalle levinnyt turvoksissa oleva alue. Mutta kirjaa hän tosin voisi lukea istuskellessaankin. Mutta se olisi ehkä liian epäkohteliasta, olihan poika itse tullut hänelle juttelemaan, joten miksi hän heti hankkiutuisi tästä eroon? Ei Zach varmaan siinä pysyisi, jos hän lukisi, eikä kuunnellut, jos tämä vaikka halusi jotain jutella. Mutta oliko sillä muka edes väliä lähtisikö Zach vai ei? Jewel halusi kuitenkin antaa itsestään kohteliaan kuvan, eikä siihen todellakaan kuulunut se, että vähät välitti toisen läsnäolosta. Poika olisi kuitenkin vapaa lähtemään, jos halusi.

Tytön vastattua ettei ollut astunut naulaan vaan ampiaisen päälle, Zach nyökytteli ymmärtäväisenä. Ampiaiset olivat ärsyttäviä, onneksi nuorukainen oli säästynyt ampiaisenpistolta jo pidemmän aikaa, hän ei enää edes muistanut milloin tuo kiusaava pörriäinen olisi häntä viimeksi puraissut.
Tumma tyttö kaivoi laukustaan vesipullon ja asetti sen jalalleen esittäytyen sen jälkeen Jeweliksi. Zach mietiskeli mihinköhän klikkiin toinen kuuluisi, Zach ei välittänyt noudattaa moisia turhuuksia, mutta hänestä oli aina mukava tietää kaikkea nippelitietoa toisista. Nuorukainen päätteli että ehkäpä tyttö olisi noin vuoden häntä nuorempi ja todennäköisesti myöskin tavis, tyttö ei näyttänyt ulkonäöltään mitenkään erikoiselta eikä tämä kiljunut Zachia poistumaan, joten tavis jäi melkeimpä ainoaksi vaihtoehdoksi. Zach ei ollut varma päätelmistään joten nyt hänen olisi aika ottaa selvää miten asiat olivat.

Jewel sanoi että Zach voisi auttaa jos tällä olisi jotain kylmää mukanaan. Poika vilkaisi nopeasti ympärilleen ja totesi ettei hänellä ollut edes laukkua mukanaan. Ei siis mitään kylmää. Zach katsoi tyttöä pahoittelevasti ja pudisti päätään merkiksi siitä että tytön olisi tyydyttävä vesipulloon.
Zach nappasi kukkasen korvansa takaa ja alkoi taas nyppiä siitä terälehtiä irti käyden samalla päässään tuttua lorua. Terälehdet hupenivat nopeasti ja kohta poika nyppäsikin viimeisen lehden irti.
"Rakastaa", Zach hihkaisi viimeiseksi jääneen sanan ääneen ja tajusi sitten vasta että oli tosiaan puhunut eikä vain ajatellut.
"Oho", hän naurahti ja vilkaisi tyttöä naamaansa rytistäen. Joku joka tunsi Zachin hyvin pystyi sanomaan että nuorella miehellä oli varmasti 1000 erilaista ilmettä joita hän käytti jatkuvasti ilmaistakseen mielialojaan.
"Onks sulla vielä tunteja tänään?" nuorukainen tiedusteli Jewelilta saadakseen juteltua tälle jostain. Ehkäpä tyttö samalla mainitsisi jotain mistä voisi saada tietoonsa tämän luokan.

Jewel ei sanonut mitään, kun toinen puisteli päätään merkiksi siitä, ettei tällä ollut mitään kylmää. No, kyllä vesipullokin tuntui helpottavan kummasti. Mikä harmi että juuri nyt oli pitänyt kävellä ampiaisen päältä. Enää hän ei kyllä edes harkitsisi sitä, että kulkisi koulun nurmikolla ilman kenkiä. Niin ei ilmeisesti kannattanut tehdä, jos halusi pitää jalkansa kivuttomina.
Koska Jewel oli taas uppoutunut ajatuksiinsa, kun Zachkaan ei sanonut mitään, tyttö yllättyi kuullessaan yhtäkkiä tämän suusta sanan "rakastaa."
Tumma tyttö käänsi katseensa jalasta poikaan ja huomasi, että tämä oli ottanut kukkansa korvan takaa ja irrottanut siitä loputkin terälehdet. Oli hassua, että joku poika harrasti tuollaista. Jewel kyllä teki sitä itse usein, mutta ei ollut koskaan ajatellut, että pojatkin saattaisivat niin tehdä.

"No, kerro kuka sua rakastaa?" Jewel kysyi leikillään. Hän oli utelias tietämään, oliko pojalla kenties joku ihastus koulussa. Tai tyttöystävä. Vai oliko tämä vain huvikseen lausunut sanoja ilmaan? Niin Jewel ei koskaan tehnyt, vaan hänellä oli aina joku mielessään terälehtiä irrotellessaan.
"Ei mulla ole, onneks," tyttö sanoi ja asetteli pullon maahan niin, että sai pitää jalkaansa sen päällä. Häntä ei huvittanut istua koko päivää siinä painaen pulloa kädellään. Nyt tyttö pääsi mukavampaan asentoon ja hän loikoili nyt kyynärpäidensä varassa.
"Meidän matikan opettajan piti lähteä pois ja tunnit peruttiin sen takia. Olis ollut vielä kaks tuntia muuten. Entä onko sulla vielä jotain?"

Tumma tyttö tiedusteli kuka Zachia rakasti. Nuorukainen mietti hetken mitä vastaisi ja pudisteli sitten taas päätään. Kakkosluokalla oli kyllä yksi tyttö jota hän oli katsellut enemmän kuin muita, muttei hän voinut sanoa olevansa ihastunut tähän.
"Ei varmaan kukaan", Zach virnisti ja silmäili nurmikkoa josko lähistöllä olisi uusi kiusattava kukkanen. Sellainen ihme kyllä löytyikin ja nuorukainen kurotti hieman tarttuakseen kukkaseen. Zach pyöritteli sitä hetken kädessään ja ojensi sen sitten tytölle joka hänen vieressään istui.
"Kokeile säkin", poika virnisti ilkikurisesti ojentaessaan kukkaa Jewelille. Ehkä tällä olisi joku jota ajatella terälehtiä nyppiessään? Useimmiten tytöillä olikin, ainakin hänen sisarensa höpötti välillä Kylestä, välillä Alexista ja välillä Samista soitellessaan Zachille Harvardista. Tuskin Fionalla silti oli koskaan ollut poikaystävää, isosisko pelkäsi liiaksi joutuvansa esittelemään jonkun miesraasun tiukalle isälleen.

Jewel kertoi ettei hänellä enää ollut tunteja, muttei antanut vastausta Zachin mielessä olleeseen kysymykseen.
"Mulla pitäis vielä olla terveystietoa... Lievästi sanoen tylsää", nuorukainen vastasi tytölle pyöräyttäen silmiään ja vilkaisi koulun ulkoseinällä olevaa järkyttävän kokoista kelloa. Tunnin alkuun oli vielä aikaa.
"Millä luokalla sä oot?" Zach tiedusteli Jeweliltä palauttaen kasvoilleen tutun virneensä. Hän rakasti kysymysten esittämistä, jotkut ihmiset ihan tykkäsivätkin vastailla, vaikka monen mielestä oli ahdistavaa jos joku alkoi pommittaa heitä kysymystulvalla. Zach toivoi että tämä jalkansa loukannut neitokainen ei ärsyyntyisi pienikokoisen nuoren miehen uteluista. Jos Zach saisi päättää, hän istuskelisi tässä vielä jonkin aikaa tiedustelemassa kaikkea mahdollista tuon tytön elämästä.

Jewel katsoi uteliaana vieressä olevaa poikaa. Tällä ei siis ollut tyttöystävää, eikä varmaan poikaystävääkään. Olisihan sellainen nyt tullut jo mainittua. Toisella kyllä varmasti oli joku kiinnostuksen kohde, aivan kuten hänelläkin. Hänellä niitä kyllä oli monia, toiset kiinnostavampia kuin toiset. Tyttö ei voinut mitään sille, että kiinnostui melkein joka toisesta miespuolisesta henkilöstä, jolla oli tarpeeksi urheilullinen tai muuten vaan upea ulkonäkö. Zachkin kuului siihen porukkaan, suloisuutensa takia. Se ei kyllä tarkoittanut sitä, että Jewel vielä seuraavanakin päivänä muistelisi tätä heidän yhteistä keskustelutuokiotaan.
"No, mikäs siinä," Jewel sanoi toisen tarjotessa poimimaansa kukkaa ja mietti hetken ketä ajattelisi terälehtiä irrotellessaan. Vaihtoehtoja oli niin monia, mutta tyttö päätyi lopulta erääseen silmälasipäiseen poikaan, joka kerran rannalla oli ystävällisesti levittänyt aurinkovoidetta hänen selkäänsä.
"Rakastaa, ei rakasta..." tyttö alkoi luetella. Viimeisen terälehden kohdalla kävi ilmi, ettei kyseinen henkilö häntä siis rakastanut.
"Voi harmi," tyttö naurahti iloisesti ja heitti kärsineen kukkasen kauemmas.

"Onneks mulla ei ole vielä terveystietoa, mä olen vasta ensimmäisellä," tyttö vastasi toisen esittämään kysymykseen, "?"
Jewel päätteli, että Zach oli aika utelias tyyppi. Se oli kyllä ihan hyvä asia, koska toinen ainakin keksisi koko ajan jotain kysymyksiä. Niin olisi helpompaa, hänen ei tarvitsisi yrittää keksiä mitään mielenkiintoista puhuttavaa, jos toinen vain jatkaisi samaan malliin ja kyselisi niitä näitä. Ei hän muuten osannut kertoa itsestään juuri mitään järkevää ja oleellista.
"No, sun kai sit pitää kohta lähtee tunnille vai?" Jewel kysäisi. Jos poika jo pian häipyisi sisälle, niin kai hänenkin sitten olisi lähdettävä. Vielä tyttö ei kuitenkaan tehnyt elettäkään poistuakseen, ei hän halunnut edes kokeilla miltä kävely nyt tuntuisi. Kamalaa se olisi kuitenkin, vaikka saisikin siihen koko ajaksi jotain viilentävää.

Zach seurasi tarkkaavaisena miten tyttö tarttui kukkaan ja alkoi järjestelmällisesti repiä terälehtiä irti.
"Ei tullu mieluisaa vastausta, vai?" Zach virnisti toisen harmiteltua kun terälehdet olivat loppuneet. Todennäköisesti toinen ei seurustellut tai sitten tyttö ei vain ollut taikauskoinen, moni Zachin tuntemista tytöistä olisi saanut hepulin jos kukka olisi sanonut ettei poikaystävä rakastanutkaan.

"Aijaa. Mä oonkin jo vanha pappa sitten", Zach sanoi taikoen kasvoilleen ankean näköisen ilmeen. Nuorukainen olisi mennyt hyvinkin ykkösluokkalaisesta, jopa nuoremmasta. Hän oli niin pieni ja lapsenkasvoinen, että monilla oli vaikeuksia uskoa nuorukaisen oikeaa ikää.
Jewel tiedusteli pitäisikö Zachin lähteä pian tunnille, nuorukainen pudisteli päätään ja otti rennomman asennon nurmikolla.
"Kiire on pahasta, tässä on hyvin vielä aikaa", poika hymyili valloittavasti mietiskellen ettei hänellä todellakaan olisi mikään kiire, opettaja ei ehkä ollut löysimmästä päästä, mutta hän keksisi jonkun kivan pikku selityksen jos hän sattuisi myöhästymään tunnilta hieman.
"No, Jewel, ootkos asunu koko ikäs täällä San Diegossa?" nuorukainen tiedusteli tytöltä ajatellen että toinen varmastikin erottaisi hänen puheestaan ettei Zach ollut edes amerikkalainen. Poikahan oli syntynyt Englannissa ja viettänyt siellä suurimman osan tähänastisesta elämästään.

töks töks, sori x_x

"No, en mä nyt tiedä oliko toi nyt mieluisa vai ei," Jewel sanoi. "Kun en oikein tunne koko tyyppiä ketä ajattelin."
Jewel tajusi puhuneensa epätavallisen rohkeasti. Ehkä rannalla vietetty päivä oli vaikuttanut häneen jotenkin, vaikka se epätodennäköistä olikin.
"No, et sä kyllä näytä vanhalta," Jewel virnisti toisen sanoille. Poika näytti varsin hauskalta, eikä ulkonäössä kyllä ollut mitään vikaa. Jewel olisi kyllä itsestään löytänyt vaikka mitä vikoja, vaikka olikin ihan nätti tyttö. Aina olisi voinut näyttää hiukan hoikemmalta ja kauniimmalta, vaikka olikin ihan tyytyväinen omaan ulkonäköönsä.

"Joo, ihan syntymästä asti," Jewel vastasi esitettyyn kysymykseen. Zachista kyllä saattoi arvata, että tämä oli asunut briteissä, sen kuuli äänestä, jossa oli samanlainen aksentti, kuin hänen rakastamissaan elokuvissa. Ja ne vasta olivatkin elokuvia! Jane Austenin kirjoihin perustuvia ja niin mahtavia, että niitä jaksoi aina vain katsoa uudelleen ja uudelleen. Ja niissä oli niin kauniit puvut ja ihana tunnelma. Ja niiden tarinat olivat toinen toistaan kiehtovampia.
"Sä taidat olla britti?" Jewel kysyi olettaen, että arvasi oikein. No, oli hän todellakin kuullut brittienglantia, joten tiesi kyllä miltä se kuulosti. "Mä haluaisin joskus matkustaa britteihin."
Matkustushalunsa syytä tyttö ei kehdannut paljastaa. Tuskin se poikaa edes kiinnosti ja vielä vähemmän Jeweliä kiinnosti paljastaa syy. Zach ainakin pitäisi sen kuultuaan häntä todellisena hupsuna romantikkona, jollainen hän kyllä taisi olla.

Zach kuunteli tytön puhetta hiljaa ja virnisti kun tämä sanoi ettei Zach näyttänyt vanhalta. Tottahan se oli, kaksi kuukautta sitten eräs mummo oli luullut Zachia 14 -vuotiaaksi, se oli jo ehkä hieman alakanttiin, 16 olisi ollut ehkä sopivampi ikä hänen keholleen.

Jewel kertoi asuneensa Amerikassa ihan syntymästään asti, Zach vastasi nyökäten kasvot hymyssä. Amerikka ei ollut liiemmin Zachin lempimaa, hän piti Englannista enemmän, mutta kyllähän hän täällä Kaliforniassakin oli ihan viihtynyt, jokseenkin välillä hän kaipasi takaisin Liverpooliin vanhojen ystäviensä luokse.
Tyttö arvasi oikein Zachin kotimaan ja pojan kasvoilla ollut hymy syventyi entisestään.
"Joo, mä muutin tänne vasta muutama vuosi sitten... Englanti on kyllä paljon kiehtovampi maa kuin Amerikka, ainakin historiallisesti!" Zach ilmoitti ajatellen harrastustaan, historiallisten romaanien lukua. Hän luki mielellään eri maiden historiasta sekä aikoja sitten kirjoitettuja fiktiivisiä romaaneja. Nykykirjallisuus ei oikeastaan kiinnostanut poikaa.
"Ai haluaisitko? Miks?" nuorukainen tiedusteli Jewelilta pää kallellaan kun tyttö oli kertonut halustaan käydä briteissä. Zach oli menossa käymään siellä seuraavalla lomallaan, hän tuskin malttoi odottaa. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt mitä amerikkalaisnuori näkisi Englannissa niin että haluaisi matkustaa tänne. Eihän maa ollut mitenkään yleisesti teinejä kiinnostava, kuten vaikkapa Pariisi tai Italia olivat.
"Asutko sä jossain tässä lähellä?" poika jatkoi uteluaan, hän itse ei asunut kovinkaan lähellä Astonia, itseasiassa hän oli sen verran kaukana että periaatteessa hänen olisi pitänyt käydä erästä toista koulua. Hän oli kuitenkin halunnut Astoniin koska Aston oli suurempi koulu, mikä tarkoitti enemmän kiinnostavia ihmisiä. Zachille oli tärkeää että ihmisiä oli paljon, pienemmissä koulussa oli tiiviimmät porukat eikä Zach ole koskaan ollut suuressa laumassa kulkeva, hän mieluummin seikkaili ympäriinsä itsekseen ja jutteli joka päivä uusille kasvoille.

Jewel ilahtui kuullessaan toisen ylistäessä synnyinmaansa historiaa kiehtovaksi. Sitä se kyllä olikin, ainakin niiltä osin mitä Jewel kirjojen perusteella sattui tietämään. Mutta olihan Amerikassakin ollut melkein samanlaista, tosin ilmasto vaan oli erilainen ja se tietenkin vaikutti pukeutumiseen ja moneen muuhunkin asiaan. Amerikan historiassa Jeweliä kiinnosti lähinnä intiaanien kulttuuri ja tietenkin uudisasukkaiden elämänmeno. Historiassa oli niin paljon asioita, joita romantiikasta nauttiva Jewel kaipasi elämäänsä. Kaikki ne ihanat tanssit, puhumattakaan siitä, kuinka miehet käyttäytyivät ja kuinka tarkkaa oli noudattaa etikettiä. Sellaista olisi ihan hyvin saanut olla nytkin.
"No, se nyt vaan vaikuttaa niin kauniilta ja mielenkiintoiselta maalta. Ainakin sen perusteella mitä mä oon lukenu," Jewel vastasi pojan esittämään kysymykseen.
"Paitsi että ei siellä kyllä enää ole sellaista mitä toivoisin, koska nyt kuitenki eletään ihan nykyaikaa. No okei, mä olen lukenut liikaa Jane Austenin teoksia," tyttö myönsi viimein naurahtaen samalla kepeästi. Nytpähän Zach sitten tiesi senkin, mutta eihän se mitään oikeastaan haitannut. Ehkä tämä ei edes tiennyt kuka sellainen kirjailija oli, tai mitä tämä oli kirjoittanut.

"No, ihan kävelymatkan päässä," Jewel vastasi. "Onko sulla sit kuinka pitkä matka?"
Jewel huokaisi. Jalan kipu oli onneksi jo hiukan hellittänyt. Ehkä hän vielä selviäisi sen kanssa kotiin saakka jossakin vaiheessa? Vielä ei kuitenkaan kannattanut kiirehtiä, sillä se todennäköisesti saisi jalan entistä kipeämmäksi. Se olisi jo sietämätöntä, jos hän uudestaan joutuisi tuntemaan samaa kipua mitä vielä hetki sitten.
"Haluutko kertoo mulle kaikkea mielenkiintoista Englannista?" Jewel päätti kysyä. Ehkä poika saisi hänet tosissaan innostumaan maasta niin paljon, että hän oikeasti lähtisi joskus siellä lomailemaan.

"Se on kaunis ja mielenkiintoinen. Varsinki jos mennää johonki vähän syrjempään, sanotaanko nyt vaikka että Yorkshiren nummille nii siellä sielu lepää", Zach hymisi silmät puoliksi avoinna. Hänhän oli syntynyt Liverpoolissa, yhdessä Englannin suurimmista kaupungeista. Mutta onnekseen hän oli matkustellut jo nuorena jonkin verran ympäri Englantia ja sen lisäksi käynyt myös Irlannissa, Walesissa sekä Skotlannissa.

"Jane Austen?" Zachin silmät avautuivat täysin ja nyt hän katsoa tapitti tyttöä vierellään.
"Luetko säkin kirjoja? Mä luulin että se on katoavaa kansaperinnettä tai jotain sinne päin... Oon lukenu vaan sen yhen, öö mikäsenniminytoli. Ylpeys ja ennakkoluulo? Vähän turhan imelää mun makuuni, mutta ihan taidokkaasti kirjoitettua", nuorukainen analysoi. Kyllä hän romantiikasta piti, mutta ei liian suurina annoksina. Zach todennäköisesti nimeäisi lempikirjailijakseen Leo Tolstoin tai Alexandre Dumasin. Nuorukainen arvosti myöskin Edgar Allan Poeta ja Daphne du Maurieria.

"On mulla sen verran pidempi etten mä ihan voi kävellä. Uskollinen sotaratsu odottaa tuolla", Zach vastasi huitaisten kädellään parkkipaikan suuntaan missä hänen vanhemmanpuoleinen Toyotansa kökötti.
"Mitä sä haluut kuulla? Kysy jotain ni kyllä mä uskon et vastaus löytyy", nuorukainen katsoi Jewelia leikkisästi hymyillen. Keskusteluhan sujui ihan hyvin eikä tyttö vaikuttanut häiriintyneeltä hänen höpötyksestään. Hyvä niin.

Kuullessaan sanan nummi, Jewel antoi ajatustensa lentää maailmaan, josta hän niin usein haaveili. Millaista olisikaan ollut mennä eväsretkelle nummelle! Ja seurana tietenkin olisi ollut parhaimmat ystävät ja muutama komea herrasmies. Sellaista Jewel tuskin koskaan voisi kokea, eihän oikeita herrasmiehiä tuntunut juuri olevan, ei ainakaan hänen lähipiirissään, mikä oli suuri harmi.
Se vasta olisikin ollut onnekasta, jos olisi keksitty toimiva aikakone. Sillä Jewel kyllä lähtisi 1800-luvun alun britteihin, Bathin kaupunkiin luultavasti. Siellähän aina sattui ja tapahtui kaikenlaista romanttista ja mielenkiintoista.
"Tottakai mä luen kirjoja!" Jewel naurahti, innoissaan siitä, että Zach vaikutti niin kiinnostuneelta. Ja mikä oli yllättävintä, poika paljasti lukeneensa yhden hänen kestosuosikeistaan. Liian imelä muka? No, ehkä pojalle niin olikin, mutta Jewel ei ollut vielä törmännytkään mihinkään liian romanttiseen. Hänhän suorastaan janosi romantiikkaa elämäänsä!
"No, mun makuun se on just sopiva," Jewel naurahti. Nyt kyllä oli viimein löytynyt mies, joka arvosti kunnon kirjallisuutta! Harva poika edes luki muutakin kuin jotain Aku Ankkoja.
"Mut mä en kyllä osannu kuvitellakaan, että joku poika osais arvostaa Jane Austenia!" Jewel sanoi aitoa iloa äänessään.

Mitähän Jewel keksisi kysyä? Hän halusi tietää niin paljon Englannista. Historia häntä eniten kiinnosti, mutta ehkä se olisi vähän tylsä aihe.
"No, mä voisin sit kysyä vaikka, että onko siellä Englannissa paljonkin erilaisempaa kuin täällä?" Jewel keksi viimein. Siitä nyt ainakin pääsisi jonkunlaiseen alkuun. "Siis lähinnä niinkuin kulttuurieroja tai jotain sellaista?"
Jewel odotti kiinnostuneena toisen vastausta. Olikohan kysymys kuitenkin ollut liian laaja? Tai ehkä vastaus oli niinkin yksinkertainen, ettei maiden välillä juuri eroa ollut.

Zach nauroi iloisesti tytön alkaessa myös puhua kirjoista ja ihmetellessä että joku poikakin oli lukenut Austenin tuotoksia.
"Mä luen vähän kaikkea ja Austenhan on hyvin tunnettu mun synnyinseudulla, tottakai mun piti lukea edes yks kirja siltä. Vaikka se onkin ehkä vähän enemmän tyttöjen heinää...", Zach vastasi hymyillen, hän ei ollut sellainen ihminen joka olisi lajitellut tekemisiä sen mukaan kumpaa sukupuolta ihminen edusti, nainen saattaisi hyvinkin olla loistava mekaanikko ja mies kampaaja, mitäs pahaa siinä oli? Mutta yleinen käsityshän oli kirjallisuudessakin että tytöt lukivat romanttista höttöä ja miehet rikosromaaneja, jos ylipäätään lukivat mitään.

"Ei siellä oikeestaan... Mitä nyt jotain suurempia eroja mainitakseni ni siellä ollaan kovasti innostuneita ihan perus potkupallosta ja täällä tää on lähinnä käsipalloa", Zach naurahti, hän itse seurasi jonkin verran ihan perusjalkapalloa, muttei ollut amerikkalaisen jalkapallon ystävä.
"Ja sitte ilmasto siellä on vähän tasasempaa, ei kauheesti tuu hurrikaaneja ovelle koputtelee... Eihän täälläkään jatkuvasti, mutta kyllähän sä tiet. Öö, ruokatottumukset on hiukan erilaiset mutta kamalan suuria eroja ei oo", nuorukainen jatkoi selittämistään iloisesti.
"Ja mun oma mielipiteeni on että siellä ollaan ehkä vähän vanhanaikasempia. Tai siis, ei ihan niin modernia mitä täällä", poika mainitsi lopuksi pienesti hymyillen. Hänessä oli hieman vanhanaikaisuutta, hän ei pitänyt kaikista uusista ja upeista tekniikan käänteistä, mutta kai se oli välttämätöntä kaikkialla.
"Vaikka kyllä Englannissakin sähköt on", Zach vitsaili ja katsoi tyttöä silmiin katseessaan leikkisyyttä.

Jewelistä tuntui niin ihmeelliseltä ja hienolta, kun oli viimein löytänyt jonkun, joka luki kirjoja. Ja oli jopa lukenut Jane Austenia. Sellaisiin miespuolisiin ihmisiin ei kyllä ihan joka päivä törmännyt, ei ainakaan sellaisiin, jotka myönsivät niin tehneensä. Eihän sitä koskaan voinut tietää, vaikka puolet San Diegon miehistä olisi joskus lukenut Jane Austenia, mutta hyvin epätodennäköiseltä se vaikutti.
"No niin se taitaa olla," Jewel myönsi toisen sanottua kirjan olevan enemmän tyttöjen juttu. Niinhän se oli. Tuskin sellaista romantiikkaa jaksoi kukaan siinä määrin kuin joku Jewelin kaltainen romantiikannälkäinen tyttö, joka toivoi itse olevansa joku Austenin sankarittarista.

Tummahiuksinen tyttö kuunteli nyt tarkasti toisen kuvausta Englannista. Urheilupuoli ei juuri kiinnostanut, paitsi komeiden pelaajien puolesta. Niistä Jewel olisi voinut puhua tuntikausia jonkun tyttökaverinsa kanssa. Zachia tuskin sellaiset puheet paljoa kiinnostivat, eikä tyttö niitä olisi edes tämän seurassa kehdannut ääneen puhuakaan.
"No sehän kuulostaa kivalta," Jewel sanoi kuullessaan Englannissa olevan vanhanaikaisempaa. Jewel alkoi jo päästä eroon tavallisesta ujoudestaan, joka koko ajan oli saanut hänet miettimään sanojaan ja sitä miltä toisen silmissä näytti.
"Mulle sellainen vanhanaikanen elämä vois sopia. Ja varsinkin sellanen elämä mitä niissä Jane Austenin kirjoissa on. Sellasta vaan ei oo enää missään muualla kuin mielikuvituksessa," Jewel kertoi ja pakotti itsensä pysymään tässä hetkessä, ettei hän taas ajautuisi omiin haaveisiinsa.
"No, mitä mieltä sä oot, kumpi maa on mukavampi, Amerikka vai Englanti?" Jewel ei voinut olla kysymättä. "Mä luulen että Englannissa on jotenkin tunnelmallisempaa tai sellaista kodikkaampaa. Mut voin kyllä olla ihan väärässäkin."

"Vanhanaikasuus on ihan mielenkiintoista, mäki tykkään. Mutta mitään röyhelöhamosissa ja hainluukorseteissa hipsiviä neitokaisia siellä enää tuskin on", Zach naurahti Jewelin sanottua että pitäisi vanhanaikaisesta elämästä.
Tyttö tiedusteli nuorukaiselta pitikö tämä enemmän Amerikasta vai Englannista, Zach mietti hetken vastaustaan sillä kummassakin maassa oli puolensa. Mutta silti hänen juurensa kuuluivat Englantiin ja hän ehkäpä haluaisi sinne vielä palata joku päivä.
"Englanti. Melko tasoissa ne on, mutta siellä on kumminki vähä niinko mun juuret ja mä ehkä haluaisin palata sinne vielä joskus... Viihdyin siellä ehkä vähän paremmin", Zach vastasi kysymykseen hymyillen. Hän oli kaupunkilaispoika, hän oli syntynyt Liverpoolissa ja nytkin asui kaupungissa, mutta maaseutu kiinnosti häntä paljon. Nuorukaisesta tuntui pahalta ettei maaseutua enää ollut paljoa vaan se sai kadota pilvenpiirtäjien ja ostoskeskuksien tieltä.
"If you're made in England, you're built to last, you can still say 'homo' and everybody laughs", Zach rallatti Elton Johnin biisiä silmät suljettuina naputellen käsillään reisiään.
"Tietkö biisin?" Zach tiedusteli hymyillen, hän ei ollut suuren suuri Elton John -fani, mutta hänen oli myönnettävä ettei mies surkea muusikko ollut.

// sori kun mulla kesti tän kanssa. tuli vielä tynkää kaikenlisäksi >.<

"No niinpä," Jewel huokaisi. "Olisikin vielä sellaista. Musta olis ihanaa pukeutua sellaisiin vaatteisiin, vaikka se nyt kyllä ei ehkä ihan mukavinta muotia olisikaan. Mutta se on mun mielestä niin kaunista. Mut ehkä mä joskus joihinkin naamiaisiin voisin pukeutua niin. Olishan sekin jo jotain."
Tyttö virnisti. Se olisi todellakin ollut ihanaa. Järjestettiinköhän missään edes naamiaisia, joihin oikeasti olisi voinut pukeutua korsettiin ja musliinikankaisiin mekkoihin? No, ehkä jossakin, mutta ei ainakaan Jewelin lähipiirissä.
"Mä jotenkin arvasin että sä valitsisit Englannin," Jewel tunnusti. Olihan se nyt hyvin todennäköistä haluta elää samassa maassa, missä oli elänyt lapsuutensa. Varsinkin jos ei ollut elänyt Amerikassa vielä kovin pitkään ja ehtinyt tottua maan vilkkaaseen elämään. Olihan Englannissakin kai ihan yhtä vilkasta, mutta eihän siellä ollut niin paljon ihmisiä, eikä talojakaan. Siellä vaikutti ainakin Jewelin tietojen mukaan olevan rauhallisempaa kuin täällä.

"En mä tiedä," Jewel vastasi. "Mikä biisi toi sit oli?"
Brunetella ei ollut hajuakaan siitä, mitä kappaletta Zach oli äsken laulellut. Jotain tuttua siinä kyllä oli, mutta Jewel ei keksinyt mitä. Ehkä hän oli kuitenkin joskus kuullut sen jossakin? Radiossa kai, eihän hän voinut muistaa kaikkea mitä sattui kuulemaan.
Jewel veti jalkansa lähemmäs. Se näytti yhä pahasti turvonneelta, joten ei hän vielä uskaltaisi mihinkään lähteä. Ehkä pitäisi soittaa äiti hakemaan hänet kotiin? Tai sitten piti vain kärsiä ja kävellä. Irvistys kohosi tytön kasvoille hänen ajatellessaan sitä. Kyllä hänen pitäisi soittaa kyyti, mutta ei vielä. Nyt hän ainakin istuisi vielä Zachin kanssa, kun kerrankin uskalsi jotain sellaista tehdä.

"Voin kuvitella sut jättiröyhelöhameessa", Zach naurahti Jewelin sanottua että olisi ihanaa pukeutua vanhan ajan vaatteisiin.
Tytön kerrottoa että oli arvannut nuorukaisen vastauksen, Zach nyökkäsi hymyillen. Hän piti isänmaastaan paljon eikä ainakaan vielä arvostanut Amerikkaa samalla tavalla. Ehkä sitten aikanan arvostus nykyistäkin kotimaata kohtaan vielä nousisi.

Jewel ei tiennyt Zachin lauleskelemaan biisiä, no eipä tuo ollut ihmekään. Kyseinen biisi harvemmin soi täällä radiossa, olihan se jo vanhakin.
"Elton Johnin Made in England", nuorukainen vastasti tytölle katsellen samalla miten tämä tarkkaili jalkaansa irvistellen.
"Sattuuks siihen paljonki? Pystytkö sä käveleen kotiin?" Zach tiedusteli pieni huolen häiven kasvoillaan. Jewelhan oli sanonut ettei asunut kaukana, mutta ehkä matka olisi siltikin liian pitkä? Zach oli koulussa autonsa kanssa, ehkäpä hän voisi viedä tytön? Tuskimpa siitä ylimääräistä vaivaa olisi, jos hän voisi auttaa... Olisipas ainakin syy skipata tylsät terveystiedon tunnit.

kamalaa miten lyhyt o_o anteeks ku mulla koko ajan kestää nää vastaukset, inspiraatio on ihan hukassa :/

"No mäkin voisin kyllä kuvitella itteni sellaisissa vaatteissa. Ja sut voisin kuvitella sellaisissa miesten vaatteissa mitä silloin oli," Jewel sanoi, mutta jätti mainitsematta, että sen ajan vaatteet saisivat toisen näyttämään liian hyvältä. Ei Jewel voinut mitään sille, että vaikka pitikin lihaksikkaista ja komeista miehistä, niin jokin vanhanajan herrasmiehissä oli niin suunnattoman viehättävää.
Tyttö uppoutui ajatuksiinsa. Mitähän olisi tapahtunut, jos hän jotenkin päätyisi joskus unelmiensa aikakauteen? Ehkä häntä onnistaisi ja hän kohtaisikin jonkun täydellisen herrasmiehen joissain ihanissa tanssiaisissa. Tai jos hän vaikkapa kaatuisi kävelyllä ollessaan ja joku komea mies sattuisi juuri silloin olemaan paikalla?

"Oho, en kyllä olisi arvannut että se on Eltonia," Jewel tokaisi sitten.
Tyttö käänsi katseensa poikaan. Oliko tämä noin huolissaan hänestä? Sehän oli herttaista, suorastaan suloista. Zachin kasvoilta ainakin saattoi erottaa huolestumisen merkkejä ja Jewel tunsi melkein punastuvansa, niin typerää kuin se olikin sellaisesta syystä.
"No ei tähän nyt enää niin paljoa satu," Jewel vastasi sitten. "Mut en mä taida vähään aikaan kyllä kävellä. Mun täytyy kai soittaa äidille että tulee hakemaan mut sitten kun ehtii. Paitsi jos mä menen bussilla."
Jewel huokaisi. Hän ei kyllä halunnut mennä irvistelemään ja ontumaan mihinkään linja-autoon, eikä käveleminen houkutellut lainkaan sen enempää. Mutta nyt hän aikoi kuitenkin odotella vielä ihan rauhassa, ennen kuin tekisi mitään. Jokin Zachissa oli nyt saanut hänet sekaisin, se oli selvää. Eihän hän koskaan uskaltanut näin vapaasti jutella miehille. Ehkä se johtui siitä, ettei poika ollut mikään itsevarma lihaskimppu, jonka ympärillä pyöri laumoittain kauniita tyttöjä. Sellaisiinhan Jewel yleensä iski silmänsä, eikä uskaltanut koskaan tehdä mitään asioiden eteen.

//Tuli ihan pöllö. Oon ruosteessa kun olin niin pitkään kipeenä :D//