I wish that without me you'd be spending the rest of your nights awake

Chanelia inhotti kun hän ei pystynyt näkemään Marcusta kunnolla kyynelverhon takaa, eikä hän ilahtunut siitäkään että oli taas itku silmässä, joten hän pyyhki äkkiä silmiään mutta ei saanut polttelevia silmäkulmiaan rauhoittumaan tai nielaistua palaa kurkussaan. Mutta ei hän niitä kauan kerennyt miettiä kun vaalea poika oli jo hänen edessään pitkänä, ja niin turvallisen näköisenä. Harmi vaan, että Nelly ei kuollakseenkaan uskaltanut painautua toisen syliin vaikka olisi halunnut. Tuntui mahdottomalle tehdä niin pieni liike, nojautua askeleen verran eteenpäin ja painaa päänsä toista vasten, vaikka se olisi tuntunut kuinka pakottavalle. "Chanel...", toinen lausui ja hänen nimensä kuulosti kauniimmalta kuin koskaan.
Nelly nosti päätään ja vain katsoi Macia avuttomana, mitä ihmettä hän sanoisi? Mutta noita sinisiä silmiä tuijottaessa hän ei edes halunnut sanoa mitään. Hän halusi lakata puhumasta lopuksi elämäänsä jos vain voisi säilyttää tuon pojan niin itsellään.

Nähdessään aavistuksen ahdistuksesta tennispelaajan silmissä, cheerleader tunsi häpeän piston. Ei hänen ollut tarkoitus tuottaa tuolle taivaasta tipahtaneelle nuorelle miehelle mitään pahaa, hänen olisi pitänyt vain kärsiä paniikkikohtauksensa yksinään. Mutta ajatuskin värisytti, ei enää koskaan.
"Anteeks, mä... Mä vaan, en mä oikein tiedä mikä mulle tuli... Mä vaan, jotenki... Hengitysvaikeuksia ja... vähän, paniikkia..." vaaleaverikkö sanoi tukahtuneesti, räpytellen silmiään saadakseen kyyneleet pois.
Yhtäkkiä, aivan yllättäen Marcus veti Chanelin syliinsä. Marcus, Marcus, Marcus, Marcus, Marcus, Marcus! Jokainen aisti kiljui yhtäkkiä yhteen ääneen, mutta ainoa mikä oli hiljaa, oli Chanelin sydän mikä oli varmasti pysähtynyt ihastuksesta ja säikähdyksestä, ihastuksesta suurimmin osin. Ei, kuulo oli vain mennyt hetkeksi, siellä se sydän tykytti ylikierroksilla, nopeampaa kuin ikinä ennen, pumpaten verta hänen poskiaan värittämään.

Nelly ei aluksi tajunnut tehdä mitään, antoi vain Macin ohjailla itsensä pois oviaukosta, hän antaisi pojan ohjailla hänet ihan mihin vain jos hän saisi jäädä tähän. Mutta sitten hänen aivonsa palautuivat oikosulusta, ja arasti hän kietoi kätensä tennispelaajan ympärille painautuen tuota vasten. Kesti vähän aikaa ennen kuin cheerleader rentoutui, jolloin hän huokaisi kevyesti sulkien silmänsä. Miten äsken olikaan voinut tuntua niin pahalle, kun ahdistus oli repinyt häntä kappaleiksi ja pelko oli vallannut kehon ja mielen. Nyt olo tuntui niin... sanoinkuvaamattomalle.
Marcuksen ominaistuoksu tunkeutui enkelitytön nenään, eikä hän voinut olla vetämättä sitä keuhkoihinsa. Pojan rintakehä kohoili, ja korviin kantautui toisen sydämen nopea ääni. Sormenpäiden alla tuntui kangas, mutta silti hän tunsi selkeästi jäntevän, kiinteän, lihaksikkaan kehon jota vasten oli painautunut. Kaikkien aistimusten tajuaminen yhtä-aikaa toi hymyn kauniille, äsken niin onnettomille kasvoille. Mä olen pahoillani todella monista asioista, Marcus, mutta en tästä. Tästä mä en ole pahoillani koskaan. Hän olisi niin halunnut lausua tuon ääneenkin, mutta eihän tyttö voinut. Mutta kuitenkin, heihei kaikki kujan tapahtumat sun muut turhanpäiväiset pikkujutut, hän ei enää tajunnut mitään muuta kuin tuon vaalean pojan.

+ töks. pätkissä kirjotettu ni ei oo ihan sitä sulavinta tekstiä, mut kyllä se Justin Bieberin ääni tekee ihmeitä inspiraatiolle..... :''D ♥ +

// tekstisi on aina sulavaa, muruseni♥ //

Chanelin avuton katse painui urheilijan pään sisään ja pidellessään tyttöä syleilyssään hän muisteli, mitä tuo oli vastannut hänen kysymykseensä. Koko tilanne tuntui tapahtuneen silmänräpäyksessä; kuin sekunnin sisällä Nelly olisi ollut hänen huoneensa ovella, hän oli kävellyt tuon luo ja kiertänyt kätensä cheerleaderin ympärille. Oikeastaan Marcus ei edes täysin tajunnut halaavansa Chanelia. Sillä normaalisti poika olisi tuskin toiminut niin spontaanisti, että olisi aivan yhtäkkiä syleillyt tyttöä, jota ei ollut saada päästään, koska tuo oli kaikki mitä hän ajatteli ja joka sai hänen sydämensä lyömään nopeammin. Niin kuin se nytkin teki lyödessään rintakehän alla kuin hullu.

Vasta tuntiessaan enkelitytön käsien kiertyvän kehonsa ympärille, Mac pääsi perille tästä hetkestä. Yhtäkkiä hän tajusi maailman täydellisimmän tytön painautuneen itseään vasten ja samaisen tytön kädet kevyinä selällään. Hän tajusi kuulevansa toisen hiljaisen hengityksen. Hän tunsi platinanvaaleahiuksisen sydämensykkeen, joka oli sekoittunut hänen omaansa heidän ollessaan niin lähekkäin. Kaikki se sai aikaan selittämättömän tunteen eikä nuorukainen ollut kykenevä tekemään muuta kuin pitelemään Nellyä hellittämättömässä syleilyssä. Nellyä, joka oli niin suloinen ja pieni.

Pian pojan sydän rauhoittui sen verran, hän tunsi selkeämmin tytön sydämen sykkeen. Marcuksen huulille kohosi niin aidosta onnesta syntynyt hymy, että oli vaikeaa keksiä samanlaisen hymyn esiintymisiä ennen tätä. Saisiko hän jäädä tähän yöksi? Tai oikeastaan ihan vain koko loppuelämäkseen. Sillä enää hän ei voisi nukkua, ainakaan ilman lähellään olevaa tyttöä. Koska nyt hän oli pelottavan onnellinen, kuin omistaisi nyt kaiken, mitä olisi ikinä halunnut.
Heidän välillään oli ihan merkittävä pituusero, mutta se ei ollut lainkaan häiritsevä – enemmänkin hauska asia. Mac liikutti toista kättään sen verran, että pystyi silittelemään hellästi tytön yläselkää. Nuorukainen myös painoi päänsä kevyesti toisen päälaelle. Pitkin urheilijan selkärankaa kulkivat kylmät väreet, mutta ne tuntuivat vain miellyttäviltä ja jännittäviltä. Juuri kuten Nellyn läheisyyskin.

Vasta mukavan hiljaisuuden jälkeen Marcus uskalsi avata suunsa puhuakseen. Kun hän oli kerta näin pystynyt menemään niin lähelle enkelityttöä lohduttaakseen tuota, mistä sitä tietäisi, vaikka hän olisi suunsa avattuaan avannut myös sydämensä toiselle ja kertonut, kuinka cheerleader sai hänet tuntemaan. Eikä se kuulostanut kauhean houkuttelevalta, sillä hän ei todellakaan uskonut toisen tuntevan samalla tavalla.
"Onko nyt helpompi olo?" tennispelaaja kysyi hiljaa, pysäyttäen tytön yläselän silittämisen. Hän puhui hiljaa, vaikka kukaan muu talossa olija ei varmasti olisi herännyt siihen, että hän olisi puhunut normaalilla äänenvoimakkuudella. Hiljaa puhuminen kuitenkin sopi miellyttävästi tähän koko tilanteeseen.
"Ei enää hengitysvaikeuksia? Kerro, jos on yhtään..."

Seuraavaa kysymystään Mac mietti hetken ja vielä raottaessaan huulensa auki sitä varten, hän ei ollut aivan varma, kokisiko Nelly hänen ehdotuksensa olevan mitenkään avuksi.
"Haluaisitko jäädä tänne nukkumaan? Kyllä tänne kaksi mahtuu. Mutta jos se ei kuulosta hyvältä ehdotukselta, niin ei tietenkään, keksitään jotain muuta tai…jotain."

Voisiko tämän kauniimpaa tunnetta ollakaan, mitään näin uskomattoman hyvältä tuntuvaa? Mitään tällaista joka sai sydämen tykyttämään, adrenaliinin virtaamaan mutta silti kehon rentoutumaan ja painautumaan hellästi toista vasten. Tunne Marcuksen käsistä hänen ympärillään oli sanoinkuvaamattoman miellyttävä, käsien iho meni pakostikin kananlihalle. Tahtomattaan Chanel värähti kylmistä väreistä jotka aiheutuivat siitä kun hän tunsi vaalean pojan käsien liikkuvan yläselällään. Parempaa tunnetta ei voisi ollakaan, kaikki se jauhaminen seksistä ja sen ihanuudesta täytyi olla pelkkää puppua, sillä tällä hetkellä Nelly ei voinut kuvitellakaan mitään parempaa kuin Marcuksen sylissä olo.
Chanel ei yksinkertaisesti voinut ajatella muuta kuin Marcusta. Aivan kuin hänessä olisi joku omituinen toiminto, että aina kun Marcus koskettaisi häntä, kaikki muut ajatukset menisivät pois päältä. Cheerleader ei osannut ajatella sitä miltä hän näytti, ei sitä mitä Mac hänestä oikein mahtoikaan ajatella kun hän käyttäytyi näin, ei sitä olisikohan joku mahdollisesti nähnyt heidät hyppäävän yhteiseen taksiin, ei sitä minkälaisia juoruja siitäkin mahtaisi syntyä. Oli vain Marcus jota vasten hänen kasvonsa olivat painautuneet, tuon nuorukaisen kädet kietoutuneena hänen ympärilleen ja silittelemässä, sekä pojan leuka laskettuna Nellyn päälaelle.

Chanelin huulilla oleva hymy leveni kun hän kuuli tennispelaajan kysymyksen, ja tyttö siirsi hieman kasvojaan niin että nyt hänen poskensa oli vasten poikaa.
"Paljon parempi", enkelityttö sanoi vieläkin hiljaisemmalla äänellä kuin Marcus kysyessään, olo oli edelleen onnesta kupliva vaikka hän olisi mieluusti tuntenut pojan edelleen silittelevän hänen yläselkäänsä - mutta ehkä näin olisi parasta, hän olisi varmaan pian käynyt kehräämään.
"Joo, ei ole enää mitään", Nelly sanoi uneksuvalla äänellä. Mitä ihmeen hengitysvaikeuksia, oliko hänellä joskus ollut jotain hengitysvaikeuksiakin vai? Oh, ai niin... Tuntui kuin kaikki tuollaiset pikkujutut olisivat tapahtuneet kuukausia, jollei vuosia sitten. Ei niillä ollut merkitystä.
Seuraava kysymys sai Chanelin sydämen jättämään pari lyöntiä välistä. Haluaisiko hän jäädä nukkumaan Marcuksen kanssa samaan huoneeseen, että halusiko?!
"Haluan!" cheerleader sanoi äkisti ja kovemmalla äänellä, hiljentyen sitten täydellisesti kun tajusi mitä oli juuri mennyt möläyttämään. Ei kestänyt kauaakaan kun vaaleaverikön kasvot lehahtivat punaisiksi, ja nolostuneena hän vetäytyi Marcuksen sylistä hienovaraisesti aivan kuin olisi muuten vain päättänyt lopettaa halauksen.

"Siis, tuota, m-mä meinasin vaan että... Öö, k-kun mä vaan mietin niitä aikasempia... j-juttuja, niin, öö... Tuli paniikkikohtaus, ja, niin, musta olis kiva jättää se uusimatta..." Chanel mutisi vältellen Marcuksen katsetta, näpertäen ja nykien pojalta lainaamansa paidan helmaa hermostuneena. Voi ei, ei, ei, ei. Miten hän oli voinut päästää suustaan tuon myöntymyksensä noin innokkaasti, aivan kuin hän ei koskaan olisi kuullutkaan parempaa ehdotusta. Okei, tottahan se oli, ei hän ollutkaan, mutta ei Macin sitä tarvitsisi tietää! Nyt viimeistäänkin urheilija tajuaisi että todellisuudessa Nelly oli aivan päälakea myöten hukkumaisillaan ihastukseensa toista kohtaan.
Mielessään vaaleaverikkö ruoski itseään toruvilla sanoilla. Hän ei saisi tuntea näin, hänen pitäisi lopettaa tämä! Cheerleader ei saisi menettää sydäntään pojalle, johon hänellä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia, pojalle joka mitä todennäköisimmin ei tuntenut eikä tuntisi mitään häntä kohtaan. Mutta hänen sydämensä kieltäminen oli jo liian myöhäistä, ei se enää tottelisi.
"Mutta siis, jos siitä ei aiheudu liikaa vaivaa, niin musta se olis mukavaa", enkelinkasvoinen sanoi ujosti ja kohotti taivaansiniset silmänsä takaisin Marcukseen nyt kun enempi punakin oli hälvennyt ja poskipäille oli vain - vaihteen vuoksi - jäänyt pieni helotus.

Oli täysin selvää, että Nelly oli varastanut urheilijan sydämen. Tai oikeastaan lähempänä olisi, jos sanottaisiin Marcuksen lahjoittaneen se tytölle ilomielin. Eikä hän varmaan ottaisikaan sitä takaisin, vaikka tarjottaisiin. Tyttö oli hänelle niin uusi tuttavuus ja silti onnistunut valloittamaan herrasmiesmäisen Lloydin viimeistä milliä myöten, että se tuntui melkein mahdottomalta.
Tennispelaaja hymyili yhä onnellisen typerästi, mutta koitti kesyttää ilmettään hieman tavallisemmaksi sillä olisi ollut noloa, jos enkelityttö olisi onnistunut todistamaan sen. Tosin jos Nelly olisi pystynyt lukemaan hänen ajatuksensa tästä tilanteesta, ei pojan huolenaiheena olisi enää ollut pelkkä typerä hymy.

Marcus oli helpottunut syleilyssään olevan cheerleaderin vastatessa, että tuon olo oli jo paljon parempi. Urheilija ei uskaltanut ajatella, että syynä olon parantumiseen olisi ollut erityisesti hänen halauksensa vaan ennemmin hän oletti sen johtuvan siitä, että toinen oli muuten saanut tilaisuuden rauhoittua. Tytön uneksuva äänensävy, jolla tuo vastasi hänen kysymykseen hengitysvaikeuksista, oli jotenkin niin keijukaistytön koko olemukseen sopiva ja soma, että se vain sai pojan hymyilemään entistä enemmän. Eli ei tainnut olla hänelle mahdollista koittaa hillitä typerää hymyä, kun Nelly sai sen vain roihahtamaan uudelleen entistä pahemmaksi.
"Se on hyvä", Mac totesi vastaukseksi tytön vastauksiin, jatkaen hiljaa puhumista kuten Nellykin oli tehnyt – ainakin seuraavaan sanaansa asti.
Nuorukainen ei oikeastaan pelästynyt cheerleaderin kovaäänisemmästä vastauksesta, jonka tuo oli antanut hänen viimeisimpään kysymykseensä, joka oli ollut ehdotus nukkumaan jäämisestä hänen huoneeseensa. Säikähdyksen sijaan Marcus yllättyi ja luuli aluksi, että Chanel oli päättänyt pilailla vetämällä vastauksensa niin innokkaan överiksi. Niinpä vaaleahiuksinen naurahti hyväntuulisesti ajatellen tyytyväisenä, että tyttö oli pystynyt niin nopeasti selviämään paniikkikohtauksen aiheuttamasta pelosta ja hädästä. Pojan saamaa kuvaa häiritsi toki hieman se, kuinka hiljaiseksi toinen oli mennyt, sillä normaalisti innostunutta esittävä ihminen olisi alkanut kunnolla vetää innostuneen rooliaan. Mutta Marcuspa ei tiennyt, ettei enkelityttö ollut esittänyt…

Kun platinanvaaleahiuksinen vetäytyi pois halauksesta, tunsi Mac kuin hänestä olisi yhtäkkiä lähtenyt pieni pala. Tai, ei niin pienikään. Poika kuitenkin kiersi kätensä pois tytön ympäriltä normaalisti, kuin se olisi ollut mikä tahansa halaus eikä antanut harmistuksen näkyä. Nyt urheilija huomasi myös Nellyn punastuneet kasvot ja tytön aloitettua puhumaan änkyttäen ja ehkä hermostuneenakin, joutui hän hetkeksi miettimään niiden syytä. Poika ei osannut heti yhdistää kaikkea tuota toisen 'haluan!'-vastaukseen, vaan vasta Chanelin päätettyä puhumisensa aikaisemmista jutuista, paniikkikohtauksesta ja halusta jättää se uusimatta, tajusi tennispelaaja punastumisen ja nolostumisen tuon innokkaasta vastauksesta. Eikö toinen siis ollutkaan vain esittänyt sitä..? Marcuksen toiveikas puoli oli jo innoissaan keksimässä korvaavia selityksiä innostuksen syylle, mutta järkevämpi puoli ei halunnut hypätä johtopäätöksiin, vaikka osa toiveikkaista ajatuksista kuulostikin liian hyviltä olla uskomatta. Mutta ei hän voinut, ei voinut, ryhtyä kertomaan tunteistaan pelkästään sen toiveikkaan aavistuksen pohjalta, että Nellyn innokkaan vastauksen syynä olisi voinut olla jotain samantapaisia tunteita, kuin mitä hänellä oli tyttöä kohtaan. Niinpä poika päätti olla kuin mitkään sellaiset mahdollisuudet eivät olisi käyneetkään hänen ajatuksissaan.
"Tietenkään siitä ei aiheudu liikaa vaivaa. Siitä ei aiheudu mitään vaivaa", tennispelaaja vakuutti hymyillen, eikä pystynyt olemaan ihailematta jälleen kerran enkelitytön kauniin kirkkaita silmiä.

Koska tyttö oli sanonut jäävänsä mielellään nukkumaan hänen huoneeseensa, alkoi Marcus miettiä, miten sen toteuttaisi. Hän kääntyi ympäri sänkynsä puoleen ja katseli sitä sekä huoneessa olevia tuoleja. Aikaisemmin heidän keskustellessa nukkumisjärjestelyistä, oli Nelly ollut tiukasti sitä vastaan, että Mac joutuisi nukkumaan jossain 'toisarvoisessa' pedissä kun taas poika itse ei ikimaailmassa laittaisi keijukaistyttöä nukkumaan muualla kuin kunnon sängyssä. Ja hänen huoneessaan oli vain yksi sänky…Mutta se oli parisänky. Siihen ilmiselvästi menisi kaksi ihmistä, mutta…
"Mä luulen, että koska kumpikaan ei suostu laittamaan toista nukkumaan muualla kuin sängyssä, meidän täytyy jakaa mun sänkyni", tennispelaaja sanoi ja hymyili huvittuneesti, haroen hieman hiuksiaan.
"Että, hmm, jos sä valitset, kummalla puolella haluat nukkua niin mä koitan…Ei kun siis menen nukkumaan sille toiselle puolen."
Se, miten poika oli ollut aikeissa jatkaa toisiksi viimeisintä lausettaan, oli ollut, että hän koittaisi viedä mahdollisimman vähän tilaa sängyn toisella puolen. Mutta se taas ei olisi varmaankaan käynyt heistä kauniimmalle osapuolelle eikä Marcus halunnut, että tyttö sanoisi siihen vastalausettaan. Pohjimmiltaan hänen suunnitelmansa oli olla nukkuvinaan sängyssä siihen asti, että platinanvaaleahiuksinen nukahtaisi ja siirtyä sitten nukkumaan toiselle huoneen nojatuoleista.

Chanel ei voinut sille mitään että kädet alkoivat hiota ja vatsaa kävi koskemaan kun hän oli mennyt huudahtamaan turhankin innostuneena vastauksensa samaan huoneeseen jäämisestä Marcukselle, kun toinen vieläpä naurahti hänelle. Voi ei, apua, mitä jos Marcus sanoisi kohta nauraen että hän oli vain vitsaillut ja kertoisi sitten hänelle ystävällisesti - tai vähemmän ystävällisesti, mutta tämän illan perusteella Nelly ei uskonut että poika olisi hirveän epäkohtelias sanoessaan mitä tahansa - ettei ollut millään lailla kiinnostunut hänestä ja että voisiko Nelly kaikkien edun mukaisesti poistua kotiinsa tai jonnekin.
Mutta yllätys, yllätys, hän paljastui jälleen harhaluuloiseksi eikä lainkaan ensimmäistä kertaa elämässään saatika tämän illan aikana. Sillä Marcus vain hymyili ihanaan tapaansa kuten aiemminkin, ja vakuutti että siitä ei muka aiheutuisi mitään haittaa eikä vaivaa jos hän nukkuisi tuon ihanansuloisen, viehättävän ja Nellyn aisteja ja mielenkiintoa kutkuttavan pojan kanssa samassa huoneessa. Kuulemassa toisen hengityksen, aistimassa tuon läsnäolon... Nellystä oli todella vaikea uskoa Marcusta, tai ylipäätänsä sellaista mahdollisuutta että hän viettäisi yön samassa huoneessa jonkun pojan - niin ja tuliko varmasti mainituksi miten ihana ja suloinen ja komea ja kohtelias ja huomaavainen poika oli kyseessä? - kanssa, jonka oli sitäpaitsi tuntenut vain, hmm, karkeasti pyöristettynä pari tuntia?

Macin kääntyessä ympäri ilmeisesti mittailemaan huoneensa nukkumismahdollisuuksia, cheerleader ei toki kiinnittänyt mitään huomiota mihinkään sellaiseen. Hän vain tuijotti sinisilmät lasittuneina ja huulet hivenen raollaan Marcuksen hiuksia. Platinanvaaleat suortuvat olivat pörrössä, miten hän olisikaan halunnut astua lähemmäs, ojentaa kättään ja tuntea kuinka lyhyet hiukset painautuisivat hänen sormiaan vasten... Katse siirtyi pojan niskan kautta, selkää pitkin valuen Calvin Kleinin t-paidan peittämää kiinteää vartaloa pitkin. Houkuttelevat kuvitelmat pyörivät villinä hänen mielessään, kuinka hän painautuisi kevyesti pojan vartaloa vasten ja kietoisi kätensä toisen vyötärölle, nousisi varpailleen yltääkseen koskettaa huulillaan pojan niskaa...
Chanel rutisti silmänsä kiinni ja riuhtaisi katseensa näin pois Macista, kääntäen päätään vielä hieman poispäin että uskaltaisi taas avata sielunsa peilit. Helvetti soikoon. Mielessään vaaleaverikkö läimi itseään litsareilla kasvoille, ja saadakseen itsensä ajattelemaan jotain muuta, hän nipisti itseään kynsillään kämmenestä muutamasti. Onneksi Marcus puhui jotain, ja yhä punastuneena Nelly uskalsi katsoa toista. Pojan silmiin asti hän ei vielä luottanut itseään katsomaan, vaan keskittyi lähinnä toisen poskipäihin kun raaski uhrata katseitaan toiseen.

"...muualla kuin sängyssä, meidän täytyy jakaa mun sänkyni", oli ainoa mitä Chanelin aivoparat sisäistivät Marcuksen puheesta, ja oli lähellä ettei kerman neitokainen käynyt ulvomaan tai itkemään tai kikattamaan hervottomasti, tai käyttäytymään muuten vain eriskummallisesti. Hän sai itsensä kuitenkin viime hetkellä hillittyä ja tyytyi vain hymyilemään ujosti ja katsomaan Macia silmiin. Ja siellä ne kauniit tummansiniset silmät hänen katsettaan odottivatkin ihan yhtä upottavina kuin aiemminkin.
"Joo, jos susta ei ole ihan kamalaa että mä tunkeilen sun sänkyyn vielä kaiken muun lisäks...", cheerleader sanoi ja näpräsi kasvojen vierelle laskeutuvaa hiuskiehkuraa hivenen hermostuneena. Kun hän sai luvan valita puolen, sen enempiä miettimättä ja suurempaa kohtausta aiheuttamatta tyttö valitsi lähemmän puoliskon sängystä, ovenpuoleisen. Marcukseen katsomatta, ujostellen hän kipaisi pikaisesti sängylle ja sujautti reisiä myöten paljaat jalkansa peiton alle ettei vilauttelisi niin paljoa.

Sydän alkoi taas tykyttää nopeammin, hän varmaan saisi pian jonkun sydämen rytmihäiriön tai kohtauksen jos sydän jatkaisi tällaista epävakaata pomppimista. Mutta pakostikin häntä jännitti kun hän nukkui ensimmäistä kertaa jonkun sellaisen pojan vieressä, joka ei ollut hänen poikaystävänsä, eikä ollut seksin perässä.
Chanel näpersi pussilakanan kulmaa, vilkaisi sitten pieni hymy huulillaan Macia ja nyki peiton niin että se jätti olkapäät vapaaksi mutta muuten hän oli hautautunut sen alle, pääkin painettiin varovaisesti tyynyä vasten. Nyt hän tunsi olonsa turvallisemmaksi, seuratessaan hiljaisena urheilijan liikkeitä peiton alta.

// eikös kolme kuukautta ole ihan sellainen perusaikaväli vastaukselle? …noot.
Annatko anteeksi? D: //

Marcusta huvitti, kun Chanel mietti, että ei kai hänestä olisi kamalaa antaa tuon nukkua 'kaiken lisäksi' vielä hänen sängyssään. Voi kun toinen olisi tiennyt, kuinka vähän se häntä haittasi…
"Mun sänkyni on avoinna kaikille halukkaille", urheilija sanoi ensin, kunnes päätti lisätä "okei, toi kuulosti vähän pahalta jos sen tajusi väärin." Nuorukainen hymähti hiljaa ja hieraisi kasvojaan kevyesti tajuten yhtäkkiä olevansa sittenkin hieman väsynyt.
Siniset silmät seurasivat Nellyn siirtymistä jaloiltaan peiton alle, vaikka Mac esittikin katselevansa huoneen ikkunaa tytön säärien sijaan. Nilkkoja, sääriä, polvia, reisiä… Hänkin oli loppujen lopuksi vain heikko ihminen ja enkelityttö taas lähes jumalainen.

Nellyn asetuttua mukavasti sänkyyn, Marcus käveli sammuttamaan kattovalaisimen. Lamppu oli valaisultaan säädeltävä, eli sammutettaessa täydeltä teholta se siirtyi tunnelmavalaisun kautta heikkoon valaistukseen, kunnes katkaisin naksahti ilmoittaen lampun menneen pois päältä. Ilman valoja huone oli todella pimeä, sillä oli niin myöhä, ettei ulkoakaan tullut ikkunan kautta oikein minkäänlaista valoa. Jos urheilija ei olisi tuntenut huonetta niin hyvin kuin tunsi, olisi hän saanut hapuilla paljon enemmän palatessaan takaisin sängyn luokse silmien yhä totutellessa pimeään.
Käytyään makuulleen Mac veti peittoa päälleen mahdollisimman vähän, sillä oli kuitenkin aikeissa lähteä nukkumaan tuolille toivottavasti vain parinkymmenen minuutin sisällä. Vaikka saattoihan olla, että enkelityttö oli niitä ihmisiä, joilla kesti lähemmäs tunti saada unen päästä kiinni. No saisipahan hän ainakin seurata levollista tyttöä kauemmin – niin stalkkausmaiselta kuin se alkoikin kuulostaa…Ja vaikka hän ei ainakaan tällä hetkellä näkisi tässä hämärässä edes dinosaurusta, jos sellainen kävelisi huoneeseen.

Tennispelaaja kääntyi kyljelleen niin, että oli Nellyyn päin vaikkei ollut varma, vaivaisiko se tyttöä. Siis se, että hän oli tuohon päin eikä mielummin esitellyt toiselle selkäänsä. Vaikka kyllä sitäkin olisi kelvannut katsella…
Marcus oli jonkin aikaa vain hiljaa ja huomasi näkevänsä koko ajan hieman paremmin pimeässä. Hän erotti tytön kasvot ja jonkin verran myös tuon vartalonmuodot peiton alta. Nuorukainen ei kuitenkaan osannut sanoa, katseliko Nelly häntä vai oliko tuo sulkenut silmänsä.
"Hyvää yötä", vaaleahiuksinen toivotti hetken kuluttua yhä tyttöön päin katsellen. Marcus tunsi haukotuksen tekevän tuloaan ja nosti toisen kämmenensä suunsa eteen tukahduttaakseen sen siihen.
"Ja kauniita unia", tuo lisäsi haukotuksen jälkeen. Hänen perheessään oli aina ollut tapana toivottaa myös kauniita unia eikä vain 'hyvää yötä' ja sama tapa oli juurtunut Marcukseen pienestä pitäen.

+ ehm... joo, kolme kuukautta on varmaankin se meidän vakiovastausväli? :''s ja pitänee kysyä että annathan itse anteeksi ♥ +

Chanel punastui Marcuksen lauseelle, mutta ei voinut estää hivenen hermostuneen kikatuksen karkaamista huuliltaan, sillä olihan toisen sanat olleet hieman väärinymmärrettävissä. Mutta vain hassulla tavalla, mutta olisihan niinkin voinut käydä että tyttö olisi välittömästi tuntenut olonsa ahdistuneeksi ja ajatellut että hän olisi vain yksi monista tytöistä joita Mac toi sänkyynsä. Ajatus sai kuvottavia mielikuvia hänen mieleensä, mielikuvia kauniista laihoista tytöistä kiemurtelemassa tuon ihastuttavan vaalean nuorukaisen alla tässä nimenomaisessa sängyssä. Onneksi Marcus sammutti valot juuri parahiksi, sillä cheerleaderin kasvot vääntyivät hieman inhosta ja, kieltämättä, mustasukkaisuudesta. Ajatukset onneksi katosivat hänen päästään valojen sammumisen myötä, sillä oli hämmentävää olla pilkkopimeässä, vieraassa huoneessa jossa oli toinen hänen lisäkseen mutta tuota ihmistä ei nähnyt lainkaan.

Kaikki muut aistit terävöityivät kun näöllä ei enää pärjännyt, ja hän kuunteli Macin askeleiden ääntä kun ne lähestyivät, petivaatteiden kahinaa kun tuo asettui hänen viereensä. Olihan heidän välillään kyllä jonkin verran väliä, leveän sängyn ansiosta, mutta Nellyä punastutti koko ajatus siitä, että todellisuudessa hän olisi ehkä pitänyt enemmän hieman kapeammasta sängystä... Sillä tytöstä mikään ei ollut sen mukavampaa kuin nukkua jonkun lähellä, etenkin nuorempina he olivat Tiffanyn kanssa nukkuneet useasti samassa sängyssä, toinen toisensa kainalossa. Joskus edelleenkin he nukkuivat vierekkäin, varsinkin jos toisella oli sydänsuruja tai ehkä nähnyt painajaista. Vaikka tytöt eivät olleetkaan verisukua, he olivat sitäkin läheisempiä keskenään.

Chanel kuuli oman hengityksensä ja sydämenlyöntinsä jotenkin todella äänekkäinä tarkentuneen kuuloaistin takia varmaan, eikä voinut itselleen mitään että oli jotenkin äärettömän jännittynyt. Mutta totuttuaan pimeyteen ja vaistojen ymmärtäessä että ei tässä nyt mitään ihmeellistä tapahtuisi, alkoi tyttö rentoutua väsymyksen levitessä mukavasti ympäri kehoa. Hän hymyili Macin suloiselle hyvänyöntoivotukselle.
"Hyvää yötä", cheerleader sanoi hiljaa, huokaisten syvään ja pystymättä silti sulkemaan silmiään. Oli niin pimeää, hän olisi mieluusti katsellut Marcusia edelleen uskoakseen tämän olevan totta, eikä pelkkää suloista kuvitelmaa. Vaikka tyttö yritti pitää silmiään auki, väsymys vei pikkuhiljaa voiton ja luomet sulkeutuivat ihan huomaamattaan. Ei ollut kulunut kuin kymmenen tai viitisentoista minuuttia kun Chanel oli vajonnut sikeään uneen jonka huomasi syvästä, rauhallisesta hengityksestä.

Ja nyt kun hän ei nähnyt ensimmäistäkään painajaiskuvaa, niiden tilalle tuli suloiset, ruusuiset unet jotka saivat Nellyn hapuilemaan unissaan unikaveria. Vaaleaverikkö mumisi jotain epämääräistä unissaan, ja hetken etsiskelyn jälkeen osui kädellään Marcukseen. Sitten hän teki jotain sellaista, joka saisi hänet kuolemaan häpeään hereillä, nimittäin enkelityttö möngersi omalta puoleltaan Macin kainaloon. Ikään kuin se ei olisi riittänyt että hän näin lähenteli poikaa, vaan Nelly vielä painautui aivan kiinni toiseen ja kiehnäsi kasvonsa vasten urheilijan kaulakuoppaa. Sitten tyttö tuhahti unissaan ja rauhottui niille sijoilleen.
Niin mikä hellyydenkipeys?

+ ja koska sain tämän juuri loppuun kun siirappisuudenjanoni on pahimmillaan, niin toivoisin saavani vastauksen pian♥ = lyhyemmässä ajassa kuin kolmessa kuukaudessa tai edes kolmessa viikossa :''DD voitaisiin kokeilla sitä onlinea... +

// ♥ ei kestänyt kuin 4 päivää! :-D //

Maattuaan sängyssä jonkin aikaa Marcus tuli ajatelleeksi, kuinka mukavalta hämäryys tuntuikaan. Totta kai hän olisi mielellään katsellut Nellyä, sillä toinen oli niin järjettömän kaunis, mutta pimeys oli rauhoittavaa. Varsinkin kun hän oli omassa huoneessaan, tutussa ympäristössä.
Tytön hyvänyöntoivotus oli ollut hiljaisuudessaan hyvin soma ja sen ajatteleminen nyki nuorukaisen suupieliä aavistuksen ylöspäin, pikkuruiseen hymyyn.

Kun nuorukainen ei enää olettanut, että Nelly keskustelisi vielä jotain, ryhtyi hän keskittymään siihen, koska toinen nukahtaisi. Mac ei ollut sataprosenttisen varma, miten pystyisi varmistumaan jossain vaiheessa siitä, nukkuiko enkelityttö oikeasti vai luuliko hän vain niin. Tökkäisikö hän tuota? Kutsuisi nimeltä? Lähtisi vain liikkumaan ja katsoisi heräisikö toinen? Ensimmäinen vaihtoehto kuulosti kaikkein huonoimmalta, sillä jos toinen olisikin hereillä, hänellä olisi yhtäkkiä hieman seliteltävää. Sillä harvoin toisia tökittiin ihan muuten vain. Nimen kuiskaaminen ei ollut yhtä huono ajatus. Kuten ei vain liikkeelle lähteminen. Tosin jos Chanel heräisi sillä välin kun hän seisoi sängyn vieressä aikeissa kävellä istumaan tuoliin, joutuisi hän pitkään keskusteluun tuon kanssa siitä, että olisi epäreilua, jos tuo sai nukkua hänen sängyssään kun hän itse "joutui" nukkumaan nojatuolissa.

Miettiessään parasta 'näin-selvität-nukkuuko-sängyssäsi-makaava-tyttö'-tapaa, Marcus kuuli hiljaisia ääniä oven takana olevalta käytävältä ja hetken ajan oven alta näkyi hieman valoa. Joku muukin oli siis kotona - ja nyt myös hereillä. Poika ei tiennyt paljonko kello oli, mutta veikkasi, että lähimpänä aamuyötä. Äänistä päätellen hereillä olija oli avannut ja sulkenut kylpyhuoneen oven ja parin minuutin päästä tuli sieltä ulos. Kävelyäänet eivät olleet raskaat, joten Macin paras veikkaus oli, että henkilö oli Pearl.

Oven takana olevien äänten kadottua nuorukainen palasi takaisin edellisen harrastuksensa pariin eli tarkkailemaan Nellyn nukahtamista. Katsellessaan toista - niin hyvin kuin pimeässä näki - hän huomasi toisen levollisen hengityksen. Marcuksen mielestä se kuulosti hyvin paljon sellaisen ihmisen hengitykseltä, joka nukkui tarpeeksi sikeästi, ettei heräisi pieneen liikkeeseen ja ääneen.
Niinpä Mac nosti aivan aavistuksen päätään katsahtaakseen nojatuoliin sängyn lähellä. Hänen vakaana aikomuksenaan oli lähteä hivuttautumaan pois sängystä kohti tuolia, kunnes...
Kunnes hän kuuli ensin vierestään epäselvää muminaa ja tunsi seuraavaksi kosketuksen kyljellään. Vaaleahiuksinen käänsi katseensa tuolista Nellyyn tytön kaivautuessa hänen kainaloonsa. Marcus tuijotti toista hämärään jo hyvin tottuneilla silmillään suhteellisen tavanomaisella ilmeellä, mutta hämmennyksestä suu hivenen raollaan. Hän ei myöskään tehnyt mitään estelläkseen enkelityttöä, kun tuo painoi kasvonsa vasten hänen kaulakuoppaansa ja painautui hennolla kehollaan tiukasti vasten hänen omaansa. Tytön huulten välistä kuulunut tuhahdus rekisteröityi hyvin heikosti Macin aivoihin, sillä edelliset tapahtumat olivat melkolailla sekoittaneet kaikki tiedonkulkuväylät aivopuoliskojen välillä.

Marcuksen päässä ei hetkeen liikkunut mitään. Hetken ajan siellä oli yhtä pimeää kuin ympärillä olevassa huoneessa. Kunnes jostain pääsi sisään hieman kirkkautta, hieman valoa ja hänen ajatuksensa lähtivät taas liikkeelle.
Ensimmäiseksi hän ihmetteli. Hän odotti, liikkuisiko tyttö heti pois - vastaus oli ei. Hän mietti hetken, pitäisikö hänen siirtyä pois - kunnes tajusi kuinka idiootti olisi jos tekisi sen. Koska hän ei todellakaan halunnut tästä pois! Tilannehan oli itse täydellisyys. Jokainen Nellyn sydämenlyönti vasten hänen kehoaan lähetti selkärankaa pitkin uuden, sähkoisen tunteen, joka värähteli miellyttävästi koko vartaloon.
Mac siirsi käsiään varoen ja asetti ne siten, että tyttö oli entistä paremmin hänen kainalossaan, kuin hänen käsivartensa olisivat ympärillä suojellakseen ja ollakseen turvana. Hänen siniset silmänsä ihailivat cheerleaderia, kunnes luomet kävivät raskaaksi ja painuivat saattaakseen tennispelaajankin uneen.

------

Aamu tuli liian nopeasti. Vaikka Marcus ei tiennytkään, paljonko kello oli. Herättessään hän avasi ensin silmänsä, mutta sulki ne pian, pysytellen kuitenkin yhä hereillä. Keskittyessään urheilija tajusi tuntevansa kevyttä painetta lähellä toista ohimoa ja silmäkulmaa. Hän joutui miettimään kauan, ennenkuin alkoi muistaa iskun, jonka eilisiltana sai niille tienoille. Mukavaa.

Nuorukainen kuitenkin unohti mahdollisen mustelman kuin sellaista ei olisikaan, kun hän ajatteli pehmeää hengitystä, jonka kuuli läheltä. Siniset silmät avautuivat uudelleen ja katselivat hänen kainalossaan nukkuvaa Nellyä. Tyttö oli upea. Tuntui pahalta ajatella olevansa tuolle vain joku tyyppi, joka oli edellisiltana auttanut kun toinen oli ollut pulassa. Koska sitä hän Nellylle todennäköisesti vain oli. Eiväthän he olleet tunteneet toisiaan edes vuorokautta. Ja vaikkei Mac sitä ajatellutkaan; silti nukkuivat jo lähekkäimmin kuin jotkin avioparit.
Urheilija liikutti toista kättään varovasti ja silitteli sormillaan kevyesti tytön hiuksia ja työnsi joitakin suortuvia sivulle, peittämästä kasvoja. Koska hän ei kuitenkaan halunnut herättää toista, siirsi Marcus kätensä takaisin ja näytti pohtivalta, hieman poissaolevaltakin, miettiessään, mitä tapahtuisi kun toinen heräisi.

Chanel nukkui yönsä loistavasti. Hän oli nukahtanut melkein heti kun oli sulkenut silmänsä, vaikka oli luullut että olisi pysynyt vielä monta tuntia hereillä tai ehkä jopa valvonut yön. Mutta ei, hän oli nukkunut hyvin, ja lisäksi nähnyt erittäin ihastuttavia unia, joista yksi oli parhaillaan menossa. Siinä hän sai romanttista vastakaikua joltakin suloiselta miespuoliselta jonka kasvoja hän ei harmikseen unessa nähnyt, vaan ne pysyivät sumuisina vaikka hän kuinka yritti tuijottaa. Uni alkoi muuttua katkeilevaksi ja sekavaksi, ja mitä enemmän Nelly yritti nähdä pojan kasvoja, sitä huonommin hän ne näki. Ja koko poika itseasiassa katosi hänen näkyvistään, jäljelle jäi vain muistikuva. Hänen otsansa rypistyi tiukasta pohdinnasta kun hän koitti saada unen takaisin ja jatkaa sitä, mumisten jotakin mutta jostain syystä uni pakeni koko ajan kauemmas ja kauemmas kuin hiekka joka valuu sormien lävitse. Ja syykin paljastui pian kun hän tajusi sen olleen unta, pitäen silti silmänsä yhä suljettuina.

Vaikka Chanel olikin jo jonkin verran hereillä, hän ei silti tajunnut ympäröivästä maailmasta paljoakaan. Hän ei tosiaankaan muistanut olevansa Marcus Lloydin, tennistä pelaavan koulutoverinsa luona, jopa samassa sängyssä hänen kanssaan. Itseasiassa, cheerleader oli täysin varma siitä että nukkui juuri parhaillaan Tiffanyn vieressä, ja siksi hän painautuikin entistä tiiviimmin toista vasten, hieraisten kasvojaan 'Tiffanya' vasten. Hän huokaisi tyytyväisenä tuntiessaan sipaisun hiuksissaan, ja mietiskeli että tuoksuipa sisko kummalle. Todella miellyttävälle, mutta miehiselle. Hänen täytyisi kyllä sanoa toiselle että ei kannattaisi käyttää miesten tuoksuja tai suihkugeelejä tai miten tyttö olikaan saanut itsensä näin mukavan miehisen tuoksuiseksi, sillä se oli hieman... Outoa.
Toinen kumma juttu oli, miten Tiffany tuntui paljon suuremmalta kuin normaalisti, ja kovalta. Olikohan siskokulta treenannut vähän liikaa? Hän ei haluaisi että siskosta tulisi mikään naispuolinen kehonrakentaja, sekin olisi hieman outoa.

Chanel oli viitisen minuuttia aivan rauhassa, pohdiskeli puoliunessa näitä uusia piirteitä siskossaan, ennen kuin alkoi heräillä kunnolla ja miettiä että mikä nyt oikeasti oli vialla. Tiffany tuoksui todella vieraalle, ja rintakehä oli laajentunut ja... kovettunut? Rinnat olivat kadonneet ja tilalle oli tullut tasaista. Hämmentyneenä Nelly avasi silmiään ja liikahti hieman, joka aiheutti kipuaallon ympäri kehoa. Nyt vasta hän tajusi kuinka lihaksia ympäri kehoa särki, hiuspohjaa jomotti, ohimo oli äärettömän herkkä ja kivulias sekä muutenkaan olo ei ollut kehuttava. Mutta kipu unohtui kun hän tutki katseellaan sen verran kun näki ihmisvartaloa jonka syliin oli painautunut. Tämä henkilö ei tosiaan ollut Tiffany, vaan joku... mutta kuka? Ja sitten hänen muistiinsa palautui nopealla vauhdilla koko eilisilta, baarista lähtö, ne kolme kuvotusta jotka olivat yrittäneet raiskata hänet ja satuttaneet häntä, vaalean ritarin saapuminen paikalle... Marcus. Suloinen, komea, ihana Marcus, jonka mukaan hän oli lähtenyt, tuon kotiin, hän oli yrittänyt yöpyä vierashuoneessa ja saanut hepulin, kunnes oli päätynyt nukkumaan samaan sänkyyn pojan kanssa...

Voi luoja. Voi luoja. Voi luoja. Voi hyvä luoja!

Kuinka helvetissä hän oli näin lähellä Macia? Miten hemmetissä hän oli toisen sylissä? Mitä ihmettä?! Chanel tunsi kuinka paniikki alkoi syntyä, ja hänen vartalonsa jännittyi koko ajan enemmän, josta varmasti huomasi että hän ei enää ollut unessa. Ei, päinvastoin, hän oli erittäin hereillä. Hereillä, ja lähes hysteerinen. Voi apua, apua, apua, miten noloa tämä oli! Cheerleaderin sydän jyskytti tuhatta ja sataa, kurkkua kuristi ja hänestä tuntui että hän tukehtuisi siihen paikkaan, pyörtyisi ja kuolisi pois. Hänen kasvonsa alkoivat pikkuhiljaa muistuttaa tomaattia kun hän vetäytyi äkkiä kauemmas. Häntä nolotti äärettömästi, tämä oli varmasti ollut todella kiusallista Macille joka ei tosiaankaan halunnut häntä, tällaista kamalaa, lihavaa tyttöä noin lähelle itseään. Hänhän olisi oikeasti kuulunut nörtteihin, pohjasakkaan, jos ei olisi liittynyt cheerleadereihin ja pysyttelisi kermassa isänsä tulojen ansiosta. Kuinka helvetissä hän oli päätynyt Marcus Lloydin syliin? Miksi, voi tavaton, miksi hänen piti tehdä unissaan jotain noin typerää?
"Anteeksi", oli ainoa jonka Nelly sai vinkaistua, uskaltamatta vilkaistakaan Marcukseen päin ja pitäen punastuneet kasvonsa pörröisten vaaleiden hiuksiensa takana suojassa. Onneksi hän ei nähnyt peiliin juuri silloin, sillä hän olisi varmasti kuollut säikähdyksestä nähdessään minkälainen mustelma hänen ohimossaan oli.

+ hihihiiii nelly panikoi :--D +