My faith is shaking but I got to keep trying.

// Xafir ja Jakob tänne. :''3

Jake istui huoneessaa, koko talo oli hiljainen, hän oli siellä yksin.. Ellei eläimiä laskettu, mutta Jake ei juuri nyt kuunnellut noiden ääniä, hän keskittyi musiikkiinsa.. Jake oli risti istunnassa sängyllään, kitara sylissä ja rämpytteli hiljaista, kauniinoloista sointua. Brunette huokaisi hiljaa ja lopetti soittamisen, katsoen maata. Koulussa oli ollut, kuten tavallista, tylsää, ahdistavaa.. Jake laittoi kitaransa sivuun ja jäi siihen istumaan, ihan hiljaa, kerrankin kun hän sai olla yksin kotona, rauhassa.. Ihanan hiljaista, brunette nyt vain toivoi että ahdistus laskisi, hän ei ollut ollut vielä kauaa kotona, joten ei ihme että ahdistus painoi yhä niin paljon että teki mieli itkeä. Tämä hiljainen poika oli kuulut taasen pari herjaa ylemmältä taholta. Poika puri huultaanja pyyhki silmiään. "hitto Jake..." hän ärähti hiljaa itselleen ja nosti katseensa eteensä, huoneessa oli hämärää, hän oli vetänyt verhot ikkunan eteen eikä hän ollut vaivautunut pistämään valoja. Jake halusi nyt vain olla ihan hiljaa ja yksin ja itkeä, mutta itkeä hän ei viitsinyt, hän tiesi ettei sitä hiljaisuutta kestäisi enää kauaa. Vai kestäisikö.. Mikä päivä nyt oli... Moneltako sisarukset tulisi kotiin.. Jake itse oli päässyt kahdelta, tai oikeastaan lähtenyt. Käynyt terveyden hoitajalla, valittanut pään särkyä, jota vielä silloin oli ollut. Poika oli päässyt (hänen onnekseen) lähtemään kotiin.

Brunette oli hetken vain hiljaa ja mietti asioita, niin kurjia kuin hyviäkin. Poika nappasi taas kitaransa syliin, alkoi soittaa hiljaista sävelmää ja laulamaan, juuri eilen valmiiksi kirjoittamaansa kappaletta. Laulu kuitenkin oli varsin surullinen ja se toi kaikki muistot yläasteesta mieleen, siitä kiusaamisesta.. kaikesta. Pojan ääni murtui ja hän painoi päänsä kitaraansa vasten ja itki. Koko muu talo oli hiljainen, vain Jaken huoneesta kuului hiljaista itkua.

Huoh! Vihdoinkin kotona!
Jakob avaa oven ja taputtaa vastaan juossutta Karaa. Hän riisuu takin ja kengät ja menee keittiöön aikomuksenaan tehdä voileipä. Keittiössä poika kuitenkin pysähtyy kuuntelemaan. Aivan kuin jostain kuuluisi itkua.. Jack hiipii hiljaa sukkasillaan Jaken oven taakse ja kuuntelee. "Voi helvetti..", poika mutisee ja koputtaa oveen. Hetken odotettuaan hän aukaisee oven ja katsoo veljensä itkettyneitä kasvoja. "Jake.. Mikä on?", Dan kysyy vaikka tietääkin vastauksen.
Hän istuu veljensä viereen ja silittää hellästi tämän jalkaa. "Kuka se tällä kertaa oli?".
J.D. huokaa syvään ja kietoo kätensä Jaken ympärille. "Ihan rauhassa.. Itke vaan".
Ja taas Jakob pääsee tekemään sitä, minkä takia hän on tähän maailmaan syntynyt; lohduttamaan toisia..

//Sori tuli vähän lyhyt.. :/ //

Jake kuuli jonkun tulevan, hän haluti lopettaa nyt itkemisen mutta siitä ei tullut mitään, ei sitä noin vain lopetettu. Hän tiesi että Jakob tai Jud - kumpi nyt olisikaan tullut, kuulisi hänen itkunsa. Pian joku koputti bruneten oveen ja hetken kuluttua avasikin sen. Jake ei kuitenkaan nostanut katsettaan, ehkei toinen huomannut hänen itkevän, vaikka siihen tarvittaisiin kuuro ja sokea. Poika kuuli veljensä äänen. Ehkä hän oli ihan onnellinen että se oli hänen veljensä joka tuli. Pian veli istuikin hänen vierelleen ja kyseli kuka nyt oli aiheittanut pojan pahan mielen. Jos poika olisi voinut vastata, hän olisi syyttänyt eilen kirjoittamaansa laulua. Niinhän se olikin. Vaikka ei koulussakaan kovin onnellista ollut ollut. Jake siirsi kitaran sivuun ja kietoi käsiään vanhemman pojan ympärille, itkien tuon olkapäätä vasten.

Pojan itku laantui sen verran että hän pystyi puhumaan. ".. ei kukaan. varsinaisesti." hän inahti ja koitti pyyhkiä silmiään. "tuli vaan liikaa.. muistoja mieleen, yläaste ja... niin." hän huokaisi ja irrotti veljensään, katsoen maahan yhä surkeana ja ahdistuneena.

"Kyl mä tajuun". Jakob yrittää hakea silmillään toisen katsetta, huonoin tuloksin. "Onko siihen joku erityinen syy?".
Dan on tottunut lohduttamaan sisariaan milloin mistäkin syystä, mutta se ei suinkaan tarkoita, että poika siitä mitenkään nauttisi. Totta kai poju haluaa lohduttaa, ja omaakin vahvan huolehtimisvaiston, mutta joutuu välillä tekemään töitä ettei masentuisi itsekin.
Mutta onneksi pirteänä pysyminen ei vaadi enää kovinkaan paljon vaivaa, onhan lohdutus tälle jätkälle kuin elämäntapa. Ja hän nauttii siitä kun saa jonkun hyvälle tuulelle.

"Voinko mä auttaa jotenkin?". Kara kurkkaa ovelta ja Daniel kutsuu sitä luokseen. Hetken emmittyään katti hipsuttaa pojan jalkoihin, joka nostaa sen sängylle.

Jake pyyhki silmiään ja katsoi veljeään. "ei oikeastaan. kyllä mulle pari herjaa heitettiin tänään, mutta ei sillä väliä." poika huokaisi, nostaen polvet itseään vasten ja kietoi kädet polvien ympärille, antaen pään laskeutua polvien päälle. "kirjoitin eilen yhden laulun valmiiksi ja lauloin sitä. se sai tunteet vain nousemaan muistojen mukana..." hän mutisi hiljaa purren huultaan. Poika katsoo kissaa joka tuli sisälle ja aivan pieni, olematon hymy nousi kiharapään huulille. Pian Jakob nosti kissan sängylle ja Jake huokaisi, silittäen toisella kädellä kissanpennun pehmoista turkkia. "hmm. ei sun tarvitse." hän sitten huokaisi veljelleen. "lähdin muuten tunnin aikaisemmin koulusta. terveydenhoitaja antoi luvan." Brunette huokaisi, katsoen veljeään suurilla silmillään, silmiin.

"Missä Jud ?" poika kysyi, vaikka arvasi toisen olevan koulussa. Tai sitten tuo oli mennyt kaupungille tai jotain. Pojan ahdistuneisuus oli heti alkanut hävitä isoveljen astuessa saman katon alle. Tuntui paljon turvallisemmalta ja helpommalta olla, toiselle pystyi puhumaan ja kertomaan kaiken ihan rauhassa.

"Okei. No nyt on kaikki taas paremmin, vai..?", Jakob varmistaa Jaken selittäessä laulustaan ja terveydenhoitajasta. "En mä oo ihan varma, ehkä se meni kaupungille tai sit jonkun kaverin luo..". Jack huomaa toisen olevan jo parempaan päin, joten uskaltautuu ehdottamaan; "haluisitko voileipää tai jotain? Mulla on ainakin hirvee nälkä.. Mä käyn hakee kilpparit jalottelemaan". Dan hakee konnat huoneestaan ja laskee ne veljensä huoneen lattialle, josta ne lähtevät kukin taholleen.

Daniel katsoo kissaa rapsuttelevaa Jakea ja miettii, että tuolle sopisi kissa lemmikiksi. Ei sellaista hankkimassa olla, kunhan miettii.. "Niin, sitä voileipää. Mun on ainakin pakko saada jotain nielemiskelpoista, tuu mukaan jos haluut..". Jakob kaappaa konnat syliinsä ja lähtee keittiöön. Ensi töikseen hän tarjoilee kummallekin kilpikonnalle salaattia, jota ne jäävät tyytyväisinä rouskuttamaan. Sitten poika ottaa voileipätarpeet esille ja alkaa taiteilla kerrosleipiä.

Jakella oli jo paljon parempi olo. Hän otti Karan syliinsä ja silitteli tuota. "joo. kiitti Jakob." poika hymysi. "joo. mä tuun kohta." Brunette sitten sanoi toiselle. Hän päästi Karan sylistään ja otti kitaransa, kuivaten sen märkää pintaa. "olen mäkin yksi." hän naurahti itselleen ja laittoi Kitaran pois. Jake nousi seisomaan ja vei kitaran ihan omaan telineeseensä, huokaisten. Hän sytytti valot ja katsoi itseään peilistä. Silmät oli punaiset ja itkuisen näköiset. Poika naurahti katsoi sitten veljen konnia jotka toinen toi lattialle. "joo. käyn vaa pesee kasvot." Brunette ilmoitti ja käveli hitaanoloisesti vessaan. Hän sytytti valot ja pesi kasvonsa, kuivaten ne sitten pyyhkeeseen. Että teki jotenkin hyvää itkeä pitkästä aikaa kaikki paha pois.

Jake asteli keittiöön ja heti alkajaisiksi hän kävi polvilleen maahan ja katseli veljensä suloisia kilpikonnia. "tomppaa... kallee.." hän oli keksinyt toisille lempinimet ja hymyili pienesti katsoessaan noita. "pistäskö Kara ruokkia ?" Jake kysyi nostaen katseensa veljeensä, hymyillen suloiseen tapaansa.

Jakob katsoo lattialla könyävää veljeään tyytyväisenä, sekä Carlia, joka yrittää lyllertää pojan syliin. "Joo, anna vaan.. Vai annanko mä?", Jack vastaa Jaken kissanmurkinakysymykseen. Sitten Dan laittaa leivät lautasille ja pöytään, istuen toisen leivän eteen. "Ollos hyvä!", poika tokaisee nyökäten toista lautasta kohti.

Kaikki on taas hyvin.

Pian Jakob nousee pöydästä ja kaatuu sohvalle mumisten jotain epämääräistä. "Väsyttää..".

//sori kesti, ja sori tuli huippulyhyt mutta on vähän inspispulaa..//