They don't treat us as we like 1.2

"Aha", Harley vastasi Brandonin heittoon, jonka mukaan kuumuus olisi johtunut autoa ajavasta pojasta. "Onko näin?" tyttö virnisti ja vilkaisi sivusilmällä toiseen, joka näytti jälleen seuraavan tietä keskittyneenä. Ainakin miehenalulta löytyi huumorintajua, tai Harley oletti, ettei toinen ollut tosissaan äskeisen suhteen. Vaaleaverikkö siirsi katseensa ohi vilahtaviin rakennuksiin, ja ajoittain tuo kiinnitti huomionsa liikenteeseen, kaiken varalta. Brandonhan saattoi ruveta ihastelemaan itseään taustapeilistä, eikä sellainen riskialtis käyttäytyminen taannut turvallista matkaa.

Taas jälleen yksi tuttu biisi soi radiosta, ja Harley hyräili sen tahtiin keskittyneenä ja ilmeettömänä. Hän ei keksinyt mitään järkevää sanottavaa, eikä turhan vuoksi viittinyt edes häiritä Brandonia tuon ajaessa. "Niin mitä safkapaikkaa sä olet aatellut?", tyttö rikkoi hetken hiljaisuuden pirteänä ja haroi hiuksia pois silmiensä edestä pitäen katseensa suoraan edessä päin.

// sry kesti vähä ;p

Nuorukaisen pää kääntyi pelkääjän paikalla istuvan Harleyn puoleen, tuon huulille kivutessa epämääräinen virne.
"Jep, näin on", vahvistettiin Brandonin vielä nyökätessä vastaukseksi. Silmät tuikkivat ilkikurisesti kun jätkä loi silmäyksen blondiin, mutta käänsi sitten huomionsa takaisin autotiehen.

Hiljaisuus ei häirinnyt Brandonia, rikkoihan radiosta kuuluva musiikkikin sitä, joten tuo ei kokenut tarpeelliseksi puhua mitään. Harleyn tiedustellessa mitä paikkaa hän oli ajatellut, nuorukainen käänsi auton tieltä parkkipaikalle ja ajoi volvonsa parkkiin, nyökäten päällään eteenpäin tien toisella puolella olevan pitserian puoleen.
"Tuota."
Paikka oli hieman syrjässä, mutta se oli useilla reissuilla tullut todettua hyväksi.

Radio painaistiin kiinni ja auto sammutettiin, jätkän astuessa ulkoilmaan.
"Sisällä ei saa polttaa, niin mä poltan nyt", sanottiin Brandonin kaivaessa tupakka-askin ja sytkärin farkkujensa taskusta, tarjoten askia Harleylle.
"Otatko?" kysyttiin, lähinnä kohteliaisuussyistä, mutta samahan se nyt oli tarjota, kun kerran samassa paikassa nyt pyöri.

Harley nyökkäsi Brandonin vastaukselle lyhyesti, ja katsahti tuon osoittamaan pitseriaan. Hän loikkasi toisen jälkeen autosta ulos ja siristeli silmiään auringon osuessa niihin, "Joo, kiitos", tyttö totesi värittömästi ja nappasi savukkeen nuoren miehen tarjoamasta askista. Käsi tunkeutui taskuun ja tupakka nostettiin huulille, hetkeä myöhemmin se sytytettiin taskusta löytyneellä sytkärillä. "Toivottavasti tuol ei sit hinnat oo hunajaa", Harley murahti suupielestään ja puhalsi samalla tupakansavut ulos keuhkoistaan. Paikka näytti kyllä siltä ettei siellä kovin kallista voinut olla, ei se mikään ihan rapakuntoinen ollut mutta ei kyllä viiden tähden ravintolakaan. Sellainen peruspaikka missä ruuan laatua ei korvattu hienolla ja viimeisen päälle laitetulla ulkoasulla ja sisustuksella.

Muutamien pitkien henkosten jälkeen Harley tiputti tupakan maahan ja astui kengänkärjellään sen päälle, "Mä kuolen nälkään", tyttö uikutti ja sylkäisi asvaltille. Huonoa käytöstähän sellainen oli. Hän vain halusi mahdollisimman nopeasti syömään, ja mielummin jotain hyvää ruokaa. Brandon oli ilmeisesti käynyt täällä aiemminkin, toinenhan voisi siis suositella jotain. Vaaleaverikkö vilkaisi miehenalun puoleen ja otti muutamia askeleita pitseriaa kohti, autotien ylittäminen onnistui liikenteestä huolimatta helposti.

Brandon imi tupakkaansa, puhalteli vaitonaisena savut ulos. Siniharmaat silmät haravoivat kadulla liikkuvia satunnaisia ihmisiä, kääntyen sitten vieressä polttelevan blondin puoleen.

"Näytänkö mä siltä, että mulla ois varaa mennä mihinkään viiden tähden ravintolaan?" kysyttiin matalan naurahduksen kera. Tuskinpa vain, oli se lompakko joskus paksumpikin ollut... Nimenomaan joskus, nykyään ei ainakaan turhan usein. Hän tarvitsi joko a) parempi palkkaisen työn tai b) kaksi työtä. Tai c) hänen pitäisi lopettaa rahan polttaminen viinaan ja tupakkaan, harkinnan arvoinen vaihtoehto se toki sekin.

Silmiä pyöräytettiin pikaisesti kun blondi pikkulikkamaiseen tapaan kitisi. Jätkä tiputti tupakan mustalle asfaltille ja polkaisi kengänkärjellä päälle, lukiten sitten auton ovet ja ottaen parilla pitkällä harppauksella pienikokoisen Harleyn kiinni.

Pitserian ovi pukattiin auki ja odotettiin tytön astuvan sisään. Pitsalta ja oreganolta vienosti tuoksuvaa lämmintä ilmaa karkasi oven raosta Brandonin sulkiessa sen perässään. Kädellä viitattiin nurkkapöydän suuntaan, Brandon viihtyi paremmin syrjässä kun siinä keskellä melko lailla tyhjää ravintolaa.

Harley livahti sisään pitseriaan samalla ovenavauksella ja jäi tutkailemaan hetkeksi ympärilleen, kunnes tajusi Brandonin viittovan häntä nurkkapöytää kohti. Onneksi nuorimies ei tykännyt istua keskellä ravintolaa niinkuin paraskin maailmanomistaja, samalla tavalla vaaleaverikkö viihtyi itsekkin paremmin hieman syrjemmässä. "No, mitä sä suosittelisit?", tyttö mumisi ja tutkaili paikkaa tarkemmin, perussiisti ja ihan tavallinen pitseria... "Saako täältä kebabbia?", hän jatkoi ja kohotti kulmiaan kysyvästi samalla Brandonia silmäillen.

Ilmeisesti pitserian käytäntö ottaa tilaukset vastaan ei ollut ihan sellainen kun ravintoloissa yleensä, henkilökunta tuntui viihtyvän enemmän keittiön puolella, tai sitten kukaan ei oikeasti huomannut heidän saapumistaan.

Brandon käveli nurkkapöydän luokse istuutuen aloilleen, tutkien pitseriaa katseellaan. Epätavallisen hiljaista, edes tarjoilijoita ei näkynyt... Tavallisesti kun sisään astui, joku oli jo palvelemassa.
Katse siirtyi ympäristöstä blondiin, kun tuo esitti kysymyksen, parikin.
"Mitä nyt keksit... Neljän omavalintaisen täytteen pitsa on aika perus", vastattiin, "eikä edes kallis. Tää on niin pikkunen paikka, ettei kärsi olla hinnat taivaissa", jatkettiin matalan naurahduksen kera.
"Kait sitä kebabiakin saa, kato listasta." Jätkä nappasi takaansa yksi sivuisen ruokalistan, ojentaen sen pöydän toiselle puolelle Harleylle.

Ehti kestää muutama hetki, kun keittiön ovi kävi ja hyvin nuoren näköinen tarjoilijaneitokainen sipsutti paikalle muistivihkoineen pahoitteleva ilme kasvoillaan.
"Anteeksi, ettehän odottaneet kauaa? Meillä on pieniä.. ehm, ongelmia keittiössä, joten…" tyttö aloitti hieman hätääntyneen ja eksyneen oloisena.
Brandon hymyili viitaten sitten kieltävästi kädellään.
"Ei mitään. Tiiätkö jo mitä otat?" Viimeiset sanat suunnattiin Harleylle, siniharmaiden silmien katseen kohdistuessa odottavasti tyttöön.

Brandonin ojentama ruokalista napattiin ja Harley ryhtyi tutkailemaan eri vaihtoehtoja, muutamat pitsat vaikuttivat todella... erikoisilta? Ehkä nuoren herran suosittelema taitaisi sittenkin olla paras vaihtoehto, mutta täytevalikoima näytti niin mahtavalta ja taivaalliselta, että valinta tulisi olemaan haastava.
"Joo, mä taidan ottaa sellasen... Mietin noita täytteitä vielä", Harley lausahti katse edelleen ruokalistaan naulittuna, kunnes paikalle tupsahtikin tarjoilia muistivihko mukanaan.
Vai että ongelmia keittiössä? Harleyn olisi tehnyt mieli kysyä ongelmien laadusta, mutta pääti pysyä hiljaa ja pähkäillä täyteongelmansa kimpussa. Keskittyminen herpaantui Brandonin kysymykseen ja katse kiersi pöydän toiselta puolelta tarjoilijaan, "Joo, mä otan pizzan herkkusienillä, katkaravuilla, juustolla ja ananaksella", tyttö totesi yrittäen puhua mahdollisimman selkeästi jotta sekaannuksilta ja väärinymmärryksiltä vältyttäisiin.
Ennen kuin tarjoilija liukenisi paikalta, Harley tuli miettineeksi jopa jonkun sortin juoman ottamista, "Niin ja mä haluaisin vaikka pepsiä tai kokista", hän hymyili mielestään valloittavasti tarjoilijalle ja käänsi sitten katseensa pöytään.

"Ongelmia keittiössä?", vaaleahiuksinen kysyi pöydän toisella puolella istuvalta miehenalulta kulmaansa kohottaen. Se oli oikeastaan aika huvittavaa, hän kykeni näkemään mielessään totaalisen katastrofin ja joka paikkaan lentäneen tomaattimurskan, lattialle levinneet pizzatäytteet.
Ajatus olisi saanut Harleyn naurahtamaan kerran jos toisenkin, mutta naurunpärskähdys tukahdutettiin alkuunsa ja katseen annettiin kiertää pitserian jokaisessa nurkassa.

Tarjoilija raapusti Harleyn tilauksen ylös Brandonin siirtäessä katseensa blondista takaisin tarjoilijattareen, joka vilkaisi nopeasti Harleyta, siirtäen katseensa sitten nuorukaiseen.
"Pizza kebabilla, kinkulla, barbequekastikkeella ja juustolla", lueteltiin Brandonin siirtäessä ruokalistan kädestään takaisin pöydällä olevaan pidikkeeseen, "juomaksi cokis."
Tarjoilijatytön kynä liukui pitkin paperia tuon nyökätessä sitten ja liuetessa paikalta, edelleen jokseenkin hermostuneen oloisena. Siniharmaiden silmien katse seurasi tytön kulkua aina keittiön ovelle saakka, ennen kuin nuorukainen kääntyi seuralaisensa puoleen virnistäen.

"Viimeksi kun kävin, niillä oli uuni räjähtänyt tai jotain", naurahdettiin jätkän venytellessä pikaisesti. Samassa hetkessä äskeinen tarjoilija kiikutti paikalle kaksi lasillista coca-colaa, vai oliko se Harleyn pepsiä, mistä sitä tiesi... Brandon ei koskaan ollut sen kummemmin kiinnittänyt huomiota näiden kahden eri makuominaisuuksiin. Suurin piirtein samaahan ne joka tapauksessa olivat.

"No mutta pilvi-Harley, ootko sä uus Astonissa vai enkö vaan oo aiemmin nähnyt?" kysyttiin sitten leppoisaan sävyyn tarkoituksena kehittää jonkin asteista keskustelua, ja kyllähän tuo kiinnostikin Brandonia, kun hän ei ainakaan muistanut nähneensä blondia koskaan aiemmin, vaikka ei sinänsä olisi ollut mitään uutta, vaikka hän olisikin sivuuttanut jonkun naaman Astonissa, hänellä kun ei aina välttämättä ollut tapana kiinnittää huomiota ympäröivään maailmaan, saati että hän olisi muistanut joka ikisen Astonia käyvän naaman...

Harley ei kyennyt tukahduttamaan uutta naurunpärskähdystä, aikansa räkätettyään hän nosti käden suunsa eteen, ja katseli juomia tuovaa tarjoilijaa huvittuneena ja naurahduksiaan nieleskellen.
Uunin räjähtäminen kuulosti niin koomiselta, miten kukaan edes onnistuisi siinä? Tyttö tarttui omaan lasiinsa ja kumosi pitän huikan kurkustaan alas. Pepsiä se oli, ilmiselvästi.
"Toi uunin räjähtäminen toi varmasti uusia asiakkaita ja positiivista mainetta", Harley totesi teennäisen vakavamielisesti ja laski juomalasinsa pöydälle. Pariin otteeseen hän kurkki olkansa yli keittiöön, jonne näkyvyys siltä paikalta oli kuitenkin varsin huono. Toivottavasti tällä kertaa ei sattuisi mitään räjähdyksiä tai vastaavia.

"Pilvi-Harley?", tyttö naurahti kysyvän näköisenä ja kohotti kulmiaan, oliko toinen juuri äsken lisännyt etuliitteen hänen nimeensä?
"En mä ole uusi, kolmatta vuotta käyn sitä", katse käännettiin Brandoniin ja omaa asentoa tuolilla paranneltiin astetta mukavemmaksi.
Kun otti huomioon Astonin suuren oppilasmäärän, oli lähes mahdotonta muistaa jokainen naama, johon päivän aikana törmättiin.
Poikkeuksena tietenkin sellaiset henkilöt, joiden kanssa vietettiin muutenkin aikaa, mutta siihen se sitten jäikin.
Toiset oppilaat taas ansaitsivat tunnettavuutensa klikkinsä tai toinen toistaan sekopäisimmillä tempauksillaan.

Brandon virnisti vinosti pöydän toisella puolella istuvan blondin naurulle, ja virnistys vain syveni, kun se samainen tarjoilijaneito, joka äsken oli käynyt ottamassa tilaukset ylös, palasi mukanaan parivaljakon juomat kasvoillaan entistä epävarmempi ilme – johtuen keittiön tilanteesta vai Harleyn naurusta, ota siitä selvää. Ainakaan blondin nauru ei kohentanut tytön mielialaa, vaikkei tuo voinut tietää mistä se johtui, ja vähin äänin tuo poistui paikalta mutisten jotakin ruokien pienestä myöhästymisestä.

Kun blondi toisti Mooren äsken vääntämän lempinimen, Brandon vain kohautti olkapäitään ja naurahti. Mutta kun tyttö kertoi, ettei ollut uusi, vaan kävi kolmatta luokkaa, kohotti nuorukainen toista kulmaansa käden käydessä pörröttämässä jo ennestään villisti sinne tänne sojottavia ruskeita hiuksia. Jännää, ettei hän koskaan muistanut nähneensä Harleyta, vaikka tuo kävi samaa vuosiluokkaakin. No jaa, kaipa Harley vain oli muka kiltti tyttö, eikä ollut koskaan tehnyt mitään niin repäisevää, että olisi saanut Brandonin huomion osakseen – tai sitten jätkä ei vain ollut huomioinut ympäristöään – tai tässä tapauksessa siis Harleyta – mikä ei sinänsä olisi mitään uutta, eihän hän voinut rekisteröidä kaikkea ympärillään tapahtuvaa, varsinkaan kun ei ollut edes jokaisella tunnilla paikalla, lähes poikkeuksetta myöhässä ja jos sattui olemaan ajoissa, niin ainakin nuokkui takapulpetissaan eikä muistaisi, vaikka kysyttäisiin vain mikä tunti edes oli.

"Jaa, et ole sattunut sitten silmiin", Brandon tokaisi pöydän yli, "vaan oot niin vaalee, että melkeinhän susta läpi näkee", jatkettiin siniharmaiden silmien pilkahtaessa leikkimielisesti. Harley oli oudon vaaleaihoinen ja kalvakan oloinen San Diegoon, jossa yleensä ihmiset olivat ruskeita, kiitos porottavan auringon (tai sitten solariumin...) mutta häntä vastapäätä istuva blondi oli vaalea niin hiuksiltaan, iholtaan kuin silmiltäänkin.

- - - niin siis ei ainakaan kestänyt tai mitään D----:

Harley naurahti jälleen, "Jos oisin mustaihoinen, luultavasti erottuisin paremmin... Paitsi pimeessä, loogisesti ajateltuna", tyttö mumisi ja hörppäsi limustaan. Ei hän ottanut loukkauksena sitä, ettei Brandon ollut pistänyt juuri häntä merkille. Oikeastaan, hän jopa piti siitä asiasta paremmin niin. Ajatus siitä, että olisi jokaisen Astonlaisen huulilla ja päivän kuumin puheenaihe, ei ollut houkuttelevammasta päästä. "Mä olen kyllä ihan tyytyväinen, voisi käsi kärsiä jos täytyisi moikata jokaiselle jonka tietää nimeltä", Harley lisäsi ja virnisti laskiessaan limulasiaan takaisin pöydälle.

Ruokien saapumisessa tuntui kestävän ikuisuuden, ei kai ne näin kauaa voineet myöhästyä. Tässä vaiheessa olisi ollut asiallista vinoilla toiselle paikan laadusta ja hyvyydestä, jonakin päivänä pitserian keittiö varmaan räjähtäisi. Tyttö voisi vaikka lyödä vetoa siitä, että kun hän seuraavan kerran kävelisi tämän paikan ohi, pitseriasta olisi jäljellä vain nokiset ja sauhuavat rauniot. Pelkkä ajatus sai naurahtamaan ääneen, kättä siirrettiin suun eteen tukahduttamaan ulos puskevat naurunpärskähdykset. Jotenkin sattuman kaupalla tarjoilija saapui juuri sillä hetkellä pöydän luokse pizzojen kanssa, Harley yskähteli peittääkseen nauruaan.
"Kiitos", mumistiin kärsivällä äänellä, tätä menoa blondi tukehtuisi nauruunsa, jos tarjoilija ei pikaisesti kiikuttaisi luitaan takaisin keittiön puolelle.

Positiivisena yllätyksenä voitiin todeta, ettei ruoka näyttänyt niin luotaantyöntävältä, kuin mitä olisi saattanut odottaa. Sen verran kuumaa pizza kuitenkin oli, ettei Harley tohtinut käydä ihan heti sen kimppuun.

// eikä ainakaan laadukas tämä tai mitään D:

Harleyn sanat loogisesta ajattelusta saivat Brandonin nauramaan. Vaaleaverikkö tosiaan oli varsinainen Sherlock Holmes.
"Anteeksi mitä? Sä oot tyytyväinen? Vaikket sä ollut tavannut mua ja tiennyt mua? Mieti nyt helvetti soikoon nainen mitä sä oot menettäny!" Brandon puuskahti heittäen kätensä teatraalisesti ilmaan, pudistellen päätään halveksuvaan sävyyn, vaikka silmistä erottuva ilkikurinen pilke kertoi, ettei hän ollut tosissaan – ainakaan ihan kokonaan.

Siniharmaat silmät tutkailivat arvioivasti pöydän yli Harleyta, joka näytti hetki hetkeltä enemmän siltä, kuin olisi vetänyt jotakin väärään kurkkuun.
"Hei eikö sulla happi kulje, joko täällä ilmastointikin on paskana?" kysäistiin sitten kepeään sävyyn, vaikka tosiasiassa ilmastointi ei varmasti ollut parhaimmasta ja laadukkaimmasta päästä.
"... Totta puhuen, siitä taitaa olla hetki, kun oon viimeks syöny täällä ihan niin kun sisällä, yleensä vaan otan mukaan."
Brandon tutkaili ympäristöä haroen ruskeita hiuksiaan ajatuksissaan.
"Tää paikka tais nähdä parhaat vuotensa joskus viis vuotta sitten." Silloin ainakin kaikki oli ollut kunnossa, nyt näytti erehdyttävästi siltä, ettei asiakkaita ollut ja että keittiö saattaisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä. Moore ei ollut tainnut kiinnittää ympäristöönsä liiemmin huomiota hakiessaan ruokaa kotiinsa.

Tarjoilija kiikutti ruuat pöytään yllättävän hitaasti, mutta ainakin ruoka oli samannäköistä kuin aina ennenkin, vaikka paikka noin sisältä oli tosiaan muuttunut.
"Kiitti", huikattiin paikalta nopeasti pois vetäytyneen tarjoilijan perään, jätkän tarttuessa haarukkaan ja veitseen, nopeasti paloitellen pizzansa useampaan osaan, käden tarttuessa kuitenkin pizzapalan sijasta cokislasiin, sillä ainakaan ruokaa ei haaleaksi voinut väittää, kun lautasella olevasta pizzasta kohosi höyry.

// keskeytetty