They don't treat us as we like

Aimee herransa kanssa tännenäin !

Juuri näin, tuntia oli juurikin kerennyt vierähtämään huimat 34 minuuttia ja Harley sai kuin saikin poistumiskehotuksen matematiikan tunnilta. Se vanha harppu oli jälleen kerran menettänyt hermonsa pellavapään vitsien vuoksi, ja taustalla mölyävä luokka ei tehnyt tilanteesta yhtään rennompaa. Kun opettajan sormi oli osoittanut ovea ja haukankatse kohdistui takapenkin riitapukariin, tiesi tyttö tasan tarkkaan mihin piti mennä ja milloin. Aplodien ja vihellysten saattelemana Harley asteli rennosti luokasta ulos virnistäen opettajalle teennäisesti ja paiskasi oven kiinni perässään. Käytävä oli harvinaisen tyhjä, aamun ensimmäiset tunnit ei siis kiinnostanut kovinkaan montaa ja myöhässä saapuneet olivat ehtineet jo juosta luokkiinsa. Pari harmitonta ihmistä kyyhöttivät lattialla nojaten käytävän seinään, Harley katseli ympärilleen ja kohautti olkiaan mietteliäänä, tiedossa olisi siis varsin tylsä päivä, eikä se todellakaan alkanut kovinkaan hyvin.

Musta huppari hiosti ilkeästi, ja vaaleaverikkö avasi vetoketjua sen verran että välttyi varmalta lämpöhalvaukselta joka ennen pitkää saattaisi koitua hänen kohtalokseen. Oli varsin hiljaista, vaikka luokasta kuuluvat huudahdukset kertoivat siitä ettei opettaja ollut edelleenkään saanut kuriin apinalauman tavoin riehuvaa luokkaa. Pieni vahingoniloinen virne karkasi tytön kasvoille ja tapaus sai mielen piristymään kummasti, tilanteesta puuttui vain sätkä ja aamu olisi pelastettu. Harley tiputti laukkunsa lattialle, ja kyykistyi itsekin nojaamaan käytävän seinää vasten huokaisten sitten lähes äänettömästi odottavalle tylsyyskuolemalle. Ilmeisesti kaikki onnistuivat tänään keinolla tai toisella pysymään tunnilla, ja opettajan pinna oli venynyt äärimmilleen joten joku saisi todellakin apinoida jos halusi viettämään aina-niin-mukavaa matikan tuntia käytävän puolelle.

Käytävä kaikui edelleen tyhjyyttään lukuunottamatta paria satunnaista monistetta jotka olivat päätyneet lattialle oppilaiden tallottavaksi, Harley nojasi päätään seinään ja tuijotti hetken kattoa mietteliäänä ennenkuin keskittyi taas elettävään hetkeen hiukan hämillään olevan näköisenä. Ainoa ihminen joka näytti viihtyvän tuntien ulkopuolella oli tällähetkellä Harley, tai ainakin tytöstä itsestään tuntui siltä. Pari nörttiä näyttivät vaeltavan käytävän toisesta päästä häntä kohti ja pellavapään ajatukset täyttyivät kaikilla niillä keinoilla, joita hän oli viimeisen kolmen opiskeluvuoden aikana käyttänyt kyseisen kastin nöyryyttämiseen. "Onko pojilla tänään matrix-eväslaukut mukana?" Harley tivasi muka-virallisesti ja tunkeilevalla äänensävyllä koittaen pitää pokkansa valmiiksi huvittavassa tilanteessa päättäen kuitenkin jättää poikaparat rauhaan. Pariin otteeseen hänen mielessään käväisi jo ajatus loppupäivän lintsaamisesta mutta seuraukset tuntuivat silti turhan suurilta muutaman tunnin poissaoloon nähden, joten tyttö tyytyi kohtaloonsa ja istahti parempaan asentoon jääden odottamaan tylsyyskuolemaa taikka lämpöhalvausta, ehkä molempia.

// btw ei tarvitse välttämättä laittaa otsikkoon tuota sovittua jos ei halua, riittää että alussa on maininta. ;---D mutta joo täältähän minä tulen.

"Brandon Moore, ole hyvä ja poistu luokasta!"
Nuorehko mies, ilmeisesti sijainen, sai tarpeekseen ja näytti räjähtävän lopullisesti minä hetkenä hyvänsä. Ilmeisesti tuo ei pitänyt Brandonin juttuja kovinkaan tasokkaina ja tekemisiä suotavina, silläkin hetkellä ruskeahiuksinen jätkä istuskeli etupulpetissa (johon hänet oli siirretty takaa, naurettavaa) jalat pöydällä joltakin onnettomalta varastetun kirjan ollessa piirrelty täyteen kaiken maailman suttuja, monisteista tehdyt lennokit lentelivät pitkin huonetta myös luokkakavereiden toimesta ja toisessa suupielessä savusi sätkä, jonka hän oli pummannut kaveriltaan.

Jätkää tylsistytti ja ärsytti, sijainen oli läpeensä mätä kusipää, jonka naama teki mieli muotoilla uuteen uskoon. Niinpä Brandon ei ollut edes yrittänyt keskittyä opiskeluun, vaan laukoi pistäviä kommenttejaan sopivissa väleissä ja häiriköi muuten vain, ihan vain tuota ärsyttääkseen. Sijaisten pinnaa oli aina hauska testata, tällä ei näyttänyt olevan koviinkaan pitkä.
Ja niinpä Brandon nousi pulpetista, veti valkeaa, vartaloa myötäilevää t-paitaansa parempaan asentoon, heilautti kättään virnistyksen kera ja asteli ovesta ulos jättäen taakseen tunkkaisen luokkahuoneen, oppikirjat, vielä lattialla hiljalleen savuavan sätkän ja kasan paperilennokeita. Lapsellista, kyllä, mutta paremman tekemisen puutteessa kelpasivat kyllä oikein mainiosti.

Hyväntuulinen vihellys alkoi kaikua jokseenkin tyhjillä käytävillä nuorukaisen astellessa eteenpäin. Käsi etsi tummien farkkujen taskusta puhelimen, vilkaisi kelloa. Jackilla olisi vapaata nyt, voisi pummia tupakkaa, mutta luultavasti tuo huumoriveikoksi heittäytynyt kaveri istuisi jossakin räkälässä kittaamassa viinaa ja sen sellaista. Niinpä Brandon tyytyi vain lampsimaan eteenpäin laiskoin askelin, kiinnitti huomionsa edempänä käytävällä näkyviin nörtteihin ja johonkin blondiin. Lähemmäs päästyään jätkä räjähti nauramaan kuullessaan blondin sanat ja nähdessään niiden liimalettien ilmeet, ei helvetti sentään.

Taskusta kaivettiin viimeinen sätkä ja siihen lyötiin tulta. Savuke nousi suupieleen, jätkä jäi nojaamaan rennosti noin metrin päähän tytöstä.
"Sä näytät siltä, että kuolet kohta", todettiin sitten tylsistyneellä äänensävyllä pojan haukotellessa samaan putkeen.

arrrgh sori joo se on jääny tavaks !:----D

Harley lahjoitti paikalle tupsahtaneelle jätkälle varsin oudoksuvan katseen ennenkuin naurahti teennäisesti, "Älä naurata voin tukehtua", kasvoilla ei kuitenkaan näkynyt pienintäkään merkkiä humoristisuudesta. Tyttö muistutti pikemminkin mököttävää pikkulasta joka oli joutunut jäähylle kiukuttelun vuoksi, ja vielä kun paikalle ilmestyi ilmeisesti provosointiyrityksien merkeissä tuntematon henkilö, lopputuloksena saattoi olla jotain aivan muuta kuin hyvää.

Pellavapää tuhahti puistellen päätään ja jätti edustallaan seisovan pojan täysin huomiotta, tälläkertaa hän ei tainnut olla täysissä sielun voimissaan kun jätti mahdollisen vittuilutaistelun väliin. "Et taida säkään mikään kultapoju olla kun et vaivaudu pitämään suutas kiinni ja kuunteleen tunnilla?" Harley virnisti ja nousi vaivalloisesti ylös. Pituusero oli varsin huomattava, mutta matalalla ei ainakaan tuullut ja sateessa kastuttiin myöhemmin, varsin huvittavaa. Käytävä huusi edelleen tyhjyttään ja Harley halusi ilman muuta tuskastuttavan kuumaan ulkoilmaan, vain sen vuoksi että saisi polttaa aamusätkänsä ilman epäileviä katseita. Astonissa harmittavan moni tunnisti kannabikset pelkän hajun perustella ja viimeisenä Harley kaipasi juoruja ja nistin leimaa otsaansa koristamaan.

"Mä lähen pihalle" tyttö tiedotti lyhyesti ja nosti sätkän huulilleen jääden kuitenkin seisomaan paikoilleen, "Lähe seuraks?", kysyvä ilme kohosi kasvoille ja Harley seisoskeli odottavan näköisenä.

// joo ei mittään, sanoin vaan :---D

Brandon kohotti toista kulmaansa imien samalla sätkäänsä, sisällä tupakointi oli toki kielletty, kuinkas muutenkaan, mutta eipä täällä ollut ketään kyttäämässä, joten miksi suotta astella ulos, jonne oli pidempi matka, kun sisälläkin saattoi polttaa?

"Terveystiedon sijainen oli täys kusipää, en mä jaksanu edes yrittää kuunnella nätisti", vastattiin lyhyen olankohautuksen kera, tottahan se oli. Vaikka ei kyllä hyvällä tahdollakaan voinut sanoa, että Brandon muutenkaan olisi ollut aina kunnolla, ehei. Vain silloin kun jaksoi tosissaan yrittää ja piti turpansa kiinni, pysytteli vielä kaiken kukkuraksi hereillä. Tätä sattui kovin harvoin, tosin hänen oli pitänyt alkaa hieman panostaa, kun oli saanut sekä matikasta että maantiedosta hylätyt. Niin käy joskus, mutta ei hän silti tahtonut luokalleen jäädä, ehei.

Tytön sanoessa jotakin ulos lähtemisestä Brandon mumisi jotain myöntävää, siniharmaat silmät kiinnittyivät toiseen vasta seuraavien sanojen kohdalla. Hetken tuo tuijotti tyttöä jokseenkin pistävästi, ennen kuin kohautti olkapäitään ja lähti astelemaan kohti ulko-ovia. Kyllä kai se raikas ilma ihan hyvää hänellekin tekisi, hyvällä tuurilla hän piristyisi vähän ja pysyisi luokkahuoneen seinien sisäpuolella seuraavan tunnin. Jos hän nyt jaksaisi edes vaivautua sille.

Harley kohotti kulmiaan lähinnä ihmetellen sitä miten jollakin tosiaan riitti uskallusta polttaa sisällä, palohälyttimiä oli turha pelätä, ne oli varmaan rikottu aikoja sitten ja loput oppilaista olivat vaan yksinkertaisesti liian passiivisia ja tyhmiä etteivät edes palohälytyksen sattuessa vaivautuneet nostamaan persettään pelastautuakseen häkämyrkytykseltä. "Oikeastaan, mä en kyllä vaivaudu tonne paahdettavaksi", tyttö virnisti mutta seurasi toista kuitenkin ulko-ovien luokse. "Sä voit toki mennä ulos niin voidaan kommunikoida ton lasin läpi", äänensävy oli ivallinen ja tylsistynyt, ilmeisesti käytävällälojumisesta oli tullut niin arkipäivää ettei siitäkään osannut enään nauttia niinkuin ennen. Asioista katosi kaikki hohto kun niitä oli tarpeeksi koettu, ilmeisesti tämänkin suhteen oli käynyt niin ja seuraavalla tunnilla pysyminen kuulosti varsin herkulliselta seikkailulta vaikka ranskantunnitkin olivat yhtä helvettiä ja niska limassa raatamista.

Vaaleaverikkö istahti lattialle ja kaivoi sytkärin taskustaan sytyttääkseen huulilla edelleen majailevan sätkän, hän toivoi että Astonin pahimmat juorukellot ja tarkkavaistoisimmat maikat eivät sattuisi juuri kävelemään ohi kesken pilvenpolttelutuokion, koska kannabiksen lemu todellakin levisi ympäristöön jo parin ensimmäisen hatsin jälkeen. Muutaman savurenkaan ja kymmenen hatsin jälkeen olo oli jo reilusti rennompi ja huvittuneempi, pupillit muistuttivat varmasti nuppineulan päitä ja olemus elämäänsä kyllästynyttä laiskiaista. "Otatsä mikä-sun-nimi onkaan?" Harley murahti ja tarjosi sätkää juttukumppanilleen puhaltaen samalla savut suupielestään ulos. Ei toinen näyttänyt ihan varsinaiselta savupäältä mutta olemus saattoi pettää ja tytöllä taisi olla varsin huono ihmistuntemus.

Kellon viisarit tuntuivat jämähtäneen paikoilleen vaikka käytävälle ilmestyikin muutama uusi nuokkuja, joka ei ollut syttynyt aamuherätyksille tai muutenvaan keskittyi tutkiskelemaan käytävän seiniä ja muiden oppilaiden kaappeja. Pari huppupäistä hiipparia kiinnitti Harleyn huomion vaikka suusta ei tullutkaan mitään vinoilua tai sarkasmia ilmentäviä kommentteja, tälläkertaa pelkkä kulmat kurtussa kyttääminen riitti varsin hyvin, eihän sitä aina tarvinnut äänihuuliaan rasittaa vai kuinka?

Brandon pysähtyi, kääntyi ja puhalsi ilmaan pari savurengasta, siristäen silmiään tuijottaen blondia. Haistakoon paskan, tuon takia hän oli kuluttanut energiaansa kymmenkunta askeleeseen ja nyt tuo sanoi ettei halunnutkaan ulos. Jätkä vain kohautti olkiaan, sama se hänelle oli oliko hän sisällä vai ulkona, hän kuolisi joka tapauksessa joko tylsyyteen tai väsymykseen, eiliset yöunet kun olivat jääneet hieman liian vähiin jopa verraten siihen, että Brandon nukkui varmasti keskimääräistä vähemmän.

Siniharmaat silmät seurasivat välinpitämättömästi toisen käydessä istumaan ja alkaessa poltella omaa sätkäänsä, kannabista, sen hän tunnisti jo hajusta. Olihan tuota pari kertaa joskus itsekin polteltu, mutta hän mieluummin joi kun poltteli tuommoisia ruohoja. Liian kallista hänen makuunsa, ainakin se mitä kaverit joskus olivat kaupitelleet... Tai kaupittelivat nykyisinkin, olivat vain jo tottuneet luultavasti siihen, että saivat kieltävän vastauksen eivätkä edes vaivaantuneet kysymään. Rahattomalla oli aina kurjempaa.

Sätkä otettiin vastaan, suupielessä lojunut tupakan loppu tiputettiin käytävän lattialle ja polkaistiin kevyesti valkean (tai ehkä enemmänkin harmaan) adidaksen kärjellä.
"Brandon", sanottiin sitten ennen kuin jätkä imi toisen antamaa sätkää.
"Kukas se itse pilviveikko sitten on?" kuului kysymys esittäytymisen jälkeen Brandonin tuijotellessa käytävällä lojuvia ihmisiä, enempi vähempi kuolleen näköisiä kaikki. Paitsi pari ohi kipittävää hiirulaista, jotka näyttivät siltä, että saisivat sydänkohtauksen ja kuolisivat siihen paikkaan, jos joku sanoisi jotakin. Brandon loi vain tylsistyneen vilkaisun, eikä jaksanut edes sanoa mitään. Hänen täytyi olla kyllä todella väsynyt, jos hän ei jaksanut edes kiusata ihmisiä...

Harley soi toiselle varmasti suloisimman hymynsä saatuaan pahastuneen katseen osaksensa, minkä hän jatkuvassa muutostilassa olevalle mielelleen mahtoi? Sitäpaitsi ulkona oli jo varmasti kuumempi kuin sisällä joten tyttö jättäytyi mielellään edes pari astetta viileämpään koulurakennukseen kuin että menisi vapaaehtoisesti paahtumaan ja kärvistymään aurinkoon. "Harley", vaaleaverikkö totesi lyhyesti ja loi Brandoniksi itsensä esitelleen miehenalkuun tutkailevan ja ehkä hiukan uhmakkaankin katseen, "ja vittu jos rupee tulemaan jotain Harley-Davidson vitsejä niin tunnet sen nahoissas" tytön kasvoille levisi teennäisen ystävällinen hymy. "Mä taidan lähteä keskustaan syömään ja viettään vähän rennompaa elämää kuin tääl", takkutukka tiedotti lyhyesti vilkaisten ohimennen Brandoniin, "Ja sä sattumoisin lähdet seuraksi", lisäten sitten äänensävyllä joka kertoi asian olevan sillä hetkellä loppuun käsitelty.

Kello kulki edelleen täysin oman tahtonsa mukaan, eli piinallisen hitaasti. Käytävällä lojuvat oppilaat eivät kohottaneet Harleyn mielialaa pätkän vertaa - ei ainakaan siihen asti kunnes pari ylimeikattua ja alipuettua saman sukupuolen edustajaa ilmestyi näköpiiriin. Hän vaivautui käyttämään yhtä lihastaan keskisormensa ojentamiseen ja muutamaa lisää vittumaisen virneen loihtimiseen kasvoille tyttöjen kävellessä kaksikon ohi. Harley ei edes jäänyt odottamaan eräiden reaktioita vaan nousi ylös ottaen pari askelta luokkansa ovea kohti tempaisten sen sitten auki. "Rehtorilla on kuulemma opettajalle asiaa", vaaleaverikkö totesi lapsenomaisella äänellä ja asteli pari askelta oven sisäpuolelle.

Harley ei ollut nähnyt rehtoria koko kuluneen viikon aikana, tyttö vain halusi takaisin luokkaan hakemaan tavaransa, loppupäivän lintsaus kuulosti entistä paremmalta idealta.

Matala, lyhyt naurahdus kumpusi nuorukaisen huulien välistä tuon silmäillessä Harleyksi esittäytynyttä blondia huvittuneesti. Hän ei varmaan enää koskaan voisi ottaa tuota tosissaan, kun oli mennyt mainitsemaan jotakin Harley Davidson –vitseistä…
"Hui kun pelottaa", tokaistiin sitten Brandonille ominaisen vinon virneen kera pojan vielä savutellessa hetken toisen sätkää, ennen kuin loppuun palanut savuke tiputettiin edellisen seuraksi lattialle ja sinne se sai jäädä kytemään, ei tämä koulu kuitenkaan palaisi. Astonilla oli joku ihmeellinen selviytymiskyky, varmaan jos päälle pudottaisi ydinpommin niin silloinkaan räjähtäisi, eh. Joku oli joskus viisaana yrittänyt posauttaa koko laitoksen taivaan tuuliin räjäyttelemällä jotakin pommeja kemian luokassa, köyhin tuloksin.. Oli vain saanut helvetinmoiset sakot itselleen ja potkut Astonista, haha.

Nuorukainen kohotti kulmaansa, vai lähtisi hän mukaan.
"No ei kai tuollaiselle lihaskimpulle voi pistää vastaan, sähän nostat mut seinälle jos en tule", todettiin sitten pirullisen virneen kera. Tosiasiahan oli se, että tämä Harley-neiti nousisi kyllä hyvin kepeästi yhdellä kädellä ilmaan Brandonin toimesta, sen verta hoikalta tuo näytti, vaikkei tuo varsinaisesti järjettömän pienikokoinen ollutkaan, ehkä kymmenisen senttiä lyhempi kuin hän itse. Ei siis niin paljon, huomioon ottaen, että jotkut tuttavat sattuivat olemaan sellaisia 150 senttisiä kääpiöitä, kitukasvuisia menninkäisiä. Nuorukainen naurahti omalle mielikuvalleen parista lyhyestä kaveristaan seisomasta puutarhassa sotilasasennossa puutarhatonttuina, kylläpä olikin hauskaa.

Painoa vaihdeltiin jalalta toiselle, jätkä jäi odottelemaan enempi vähempi kärsivällisesti blondin paluuta. Hänen kaikki tavaransa olivat mukana, lojuivat mustan repun pohjalla, joka tosin saattaisi pudota minä hetkenä hyvänsä. Mutta uskollisestihan tuo oli palvellut jo useita vuosia, kyllä se vielä jonkun aikaa kestäisi ennen kuin pitäisi hankkia uusi. Tai niin hän ainakin toivoi.

Opettajan poistuttua luokasta utelemaan rehtorilta asiaa, jota ei todellakaan ollut olemassa missään muualla kuin Harleyn mielikuvituksessa, tyttö livahti luokkaan ja nappasi enmmän tai vähemmän kärsineen olkalaukkunsa mukaan nyökäten ohimennen muutamalle takarivin tuttavalleen. Luokan ovi paiskattiin varsin innokkaasti kiinni ja Harley lähti kävelemään varsin itsevarmasti ulko-ovia kohden avaten ne myöskin selkosen selälleen ennen ulos livahtamista.

Lintsaamisessa oli se huono puoli, että kun siitä jäi kiinni, soitettiin melkeimpä koko suku lävitse ja kerrottiin kuinka epäonnistuneita he olivat lapsensa kautta kaimanserkkunsa kasvattamisessa kun ei koulu maistunut ja oppikirjat toimivat kuvainnollisesti vessa-tai sätkäpaperina. Pieni hymy kohosi pellavapään suupieleen tuon kävellessä kohti seuraavaan aamuun kestävää vapautta. "Mihin mennään?" Harley käännähti Brandonin puoleen ja katsoi tätä kysyvästi, ruokaa tekisi mieli ja kaljakaan ei kuullostanut yhtään huonolta tähän väliin.

Aamu oli todellakin kuuma, niin kärventävän kuuma että jos paikallaan seisoskeli hetkenkin liian pitkään, pystyi lähes haistamaan kärventyneen ihmislihan, ainakin melkein. Harley riisui vastahakoisesti hupparinsa joka paljasti altaan varsin heiveröisen olemuksen, ns. vaimonhakkaajapaidan oikein söpöllä meksikolaisella pääkallolla printattuna. "Ja mulla on kyllä kalastusluvat kunnossa", vaaleaverikkö naurahti ennenkuin Brandon ehtisi mahdollisesti heittämään minkäänlaisia kuittailuja hänen hiukan riisitikkumaisesta ulkomuodostaan. Tarpeen vaatiessa sitä voimaa kyllä löytyi, mutta ei ennen kuin Harley olisi todellakin menettänyt lopullisesti hermonsa.

Ei edes pieni tuulinvire voinut käväistä koulun pihan lävitse, ilma tuntui seisovan paikoillaan ja aurinko laski nousemistaan pilvettömälle taivaalle. Harleyn käsi eksyi olkalaukkuun kaivamaan uutta sätkää, ja sen löydettyään käsi kuljetti sätkän huulille ja toinen käsi tarjosi sytkäriä. "Haluisitsä tälläkertaa ihan oman niin ehkä saan mahdollisesti susta uuden asiakkaan, koitan saada sut koukkuun että voin myöhemmin diilaa sulle kokaa ja essoo törkeellä ryöstöhinnalla", Harley valisti vaikka äänensävy kertoi ettei hän ollut tosissaan, tyttö tarjosi kannabissätkää Brandonille ja hymyili.

Jätkä odotteli Harleyta palaavaksi, nauroi mielessään opettajan hyväuskoisuudelle. Idiootti mikä idiootti, hyväuskoinen hölmö, kai nyt olisi jo pitänyt arvata, että tyttö vain kusetti. Mutta eipä näyttänyt älyävän mitään, sen näköinen ilme naamallaan, että joulu oli tullut kahta kuukautta liian aikaisin. Näytti juuri siltä, että oli salaa ihastunut rehtoriin... Ajatus kirvoitti lyhyen naurahduksen Brandonin huulilta, pudisteli päätään ja käänsi katseensa sitten luokkahuoneesta ulos marssivaan blondiin, lampsien tuon perässä ulko-oville ja pihalle.

"Kaupunkiin", aloitettiin, näytettiin hetken mietteliäältä ja lisättiin sitten "syömään. Mulla on ainakin nälkä, susta en tiedä. Tuolla rasvakerroksella kyllä kaipaisit jotakin luidesi päälle..."
Pirullinen virne levisi Brandonin kasvoille, mutta se katosi itsekseen muutaman hetken päästä. Ulkona oli tukahduttavan kuuma, jätkä oikein tunsi hikivanan virtaavan valkean t-paidan alla pitkin selkää. Ei sitten voinut tuulla yhtään, ei edes pienen pientä viilentävää virettä?

Siniharmaat silmät tutkivat arvioivasti tyttöä, käsi otti sitten tarjotun sätkän ja kuljetti sen huulten väliin.
"Musta sä et kyllä mitään asiakasta saa, mulla ei oo ikinä rahaa", naurahdettiin Brandonin etsiessä sytkärin käteensä ja lyödessä tulta sätkään. Normaalisti hän tyytyi omiin sätkiinsä, normitupakkaan eikä kajonnut kannabikseen, mutta nyt kun ilmaiseksi sai niin mitä sitä suotta kieltäytymään.
"Lähetään menemään", tokaistiin sitten samalla kun nuorukainen lähti kävelemään poispäin koulusta, kohti kaupunkia. Yksi lysti vaikka tämä Harley ei haluaisi syömään, hän kaipasi kipeästi jotain ruokaa mahaansa tai hän kokisi kohta jonkin sortin nälkäkuoleman. Kouluruoka kun tunnetusti oli maittavaa ja ravitsevaa, vielä mitä.

Harley virnisti lyhyesti, "Sä kyllä näytätkin vähän siltä ettei sulla ole rahaa", äänestä paistoi totuus siitä ettei hän ollut tosissaan. "Ruoka maistuu, lihakset kasvaa", tyttö jatkoi teennäisesti vakavampaan äänensävyyn ja veti savut keuhkoihinsa. Pieni yskänpuuska kuitenkin iski ja vaaleaverikkö yski aikansa, silmät vuosivat ja punersivat eikä ääntä meinanut lähteä, "Vissiin poltellut vaihteeks liikaa", hän selitteli hiukan nolostuneena ja haroi ohimennen hiuksiaan.

"Kävelläänkö vai onko sulla mielessä jotain vähintäänkin yhtä jännittävää matkustustapaa?" vaaleaverikkö jatkoi ja lähti tepastelemaan pois koulun alueelta ennenkuin joku tarkkakatseinen opettaja äkkäisi parivaljakon. "Äläkä pelkää polttaa sitä, en kuitenkaan oo mikään sekopää joka myrkyttää ihmisiä ja tarjoo sätkiä vaan siks että sais houkuteltua uhrinsa asunnolleen ja sitten tekis niille kaikkee... kammottavaa", Harley murahti ja katsahti Brandoniin varsin kummaksuvasti.

Kävelykadulle päästyään Harley teki päätöksen siitä, että yrittäisi aidosti unohtaa sosiaaliset paineet ja omat ennakkoluulonsa, tehdä poikkeuksen ja yrittää todella tutustua ihmisiin. Ja Brandon saisi toimia koekaniinina tälle varsin mielenkiintoiselle kokeilulle. "Ei voitais millään mennä kaljalle?" vaaleaverikkö kerjäsi, sillä kuumuus alkoi todella raastaa hermoja ja kylmä kalja tekisi enemmän kuin hyvää. Olemuksesta oli kadonnut se niin kutsuttu epäileväisyys ja negatiivinen asennoituminen vieraita ihmisiä kohtaan - niinkuin aina kun oli uusista tuttavuuksista kyse.

Brandon loi silmäyksen vieressä kävelevään blondiin, nyökkäsi sitten parkkipaikalle päin.
"Mulla on sellainen hienous kuin auto", tokaistiin jätkän virnistäessä sitten pikaisesti. Parkkipaikalta kaikkien muiden autojen seasta bongattiin oma, musta volvo. Hyvin koruttomalta ja arkipäiväiseltähän se näytti niiden kaikkien hienouksien seassa, mutta oli oma ja kulki eteenpäin, riitti vallan hyvin Brandonille.
Tytön sanoille naurahdettiin, vai ei tarvinnut pelätä, että tuo raahaisi hänet kotiinsa ja tekisi jotakin ns. ikävää. Niinpä niin, hänen raahaamisensahan kävisi Harleylta kuin tyhjää vaan.

Sätkää polteltiin, käännettiin sitten huomio kaljasta puhuvan tytön puoleen.
"Voidaan me mennä", sanottiin sitten lyhyen olankohautuksen kera, "kunhan mä saan sitä ruokaa. Muuten kuolen pois." Kuin sanojen vakuudeksi jätkän maha päästi kovaäänisen murahduksen, sen sekoittuessa Brandonin nauruun.

Harley virnisti, "Ai sulla on autokin, osaatko ajaa sitä?", loppuunpoltettu sätkä heitettiin maahan ja puhallettiin loputkin savut keuhkoista ulos. Tyttö haroi hajamielisen näköisenä hiuksiaan ja naurahti sitten, "Mullakin on kyllä kauhee nälkä", oikeasti, hän ei ollut ehtinyt syödä aamulla edes aamupalaa ja jos oli nälkä, ei voinut todellakaan keskittyä mihinkään. Aurinko porotti edelleen täydellä teholla ja sinisellä taivaalla ei näkynyt yhtäkään pilveä joka olisi mahdollisesti ajautunut auringon eteen ja peittänyt sen edes hetkeksi. Kuumuus oli tuskastuttavaa, vaikka huppari oli riisuttu jo aikoja sitten, ei se tuonut helpotusta ollenkaan.

"Mihin me mennään syömään?" Harley katsoi sivusilmällä Brandoniin ennenkuin kiinnitti huomionsa pojan autoon. "Aika siisti", tyttö virnisti jälleen, eihän se tosiaan ollut samaa tasoa kuin suurin osa muista autoista mutta siinä se asia piilikin miksi se oli vaaleaverikön mieleen. Se ei ollut liian koreileva tai urheilullinen, vaan tavallinen ja siisti koko yksinkertaisuudessaan.

Brandon kohotti kulmaansa Harleylle, naurahti ihan vain sen takia, että huvitti naurahtaa. Katse kääntyi takaisin parkkipaikalle ja autoihin.
"Niin, mulla on auto, ja kyllä, mä osaan myös ajaa sitä", tokaistiin sitten vinon virnistyksen kera jätkän kaivaessa auton avaimia taskustaan. Auton lukot napsautettiin auki, Brandon istahti ajajan paikalle vetämättä kuitenkaan ovea vielä kiinni. Sätkä savusi edelleen toisessa kädessä, toisen käden työntäessä avaimet virtalukkoon ja käynnistäen auton, samalla kun ilmastointi laitettiin päälle. Musta auto oli tukahduttavan kuuma tällaisella helteellä, vähemmästäkin alkoi hikoilla.

"Kelpaako sulla vaikka joku pitseria tai joku?" tiedusteltiin jätkän kääntäessä kasvonsa Harleyhyn päin.
"Vai haluutko kynttiläillalliselle ravintolaan?" heitettiin sitten lyhyen virnistyksen kera pojan haroessa ruskeaa hiuspehkoaan hajamielisenä. Hän ei kyllä tuota pikkulikkaa minnekään ravintolaan veisi, ei hänen lompakkonsa kestäisi sellaista. Ihan kuin hänellä muutenkaan olisi rahaa, kyllä hän sen ruuan saisi ja ehkä pari kaljaa, mutta siihen se sitten jäisikin. Pitäisi tosissaan hommata sitä työtä.

Toista kulmaa kohotettiin näkyvästi vaaleaverikön aika siisti -toteamuksen jälkeen.
"Jos noissa sanoissa oli häivähdyskin sarkasmia, niin et kyllä kyytiin nouse", tuhahdettiin Brandonin vetäessä viimeiset henkoset sätkästä ennen kuin se tiputettiin parkkipaikan asfaltille ja jätettiin sinne sauhuamaan. Kyllä se sammuisi, joskus.
"Mun uskollista ajoneuvoa ei pilkata ilman seuraamuksia", tokaistiin sitten vielä jätkän taputtaessa volvonsa rattia toisen suupielen kaartuessa epämääräiseen virneeseen.

"Juu kynttiläillallinen kuulostaa hyvältä", Harley virnisti ja asteli auton luokse, pelkääjänpaikan kohdalle. "Voi vittu, ei kannata olettaa että kaikki pilkkaa sun autoas", tyttö parahti dramaattisesti ja yritti näyttää loukkaantuneelta. Oliko Brandonilla oikeasti vaikeuksia uskoa, että hänen mielestään auto oli siisti, "Sitäpaitsi mä vihaan noita niin yliurheilullisia autoja", Harley murahti viitaten parkkipaikkaa täyttävien autojen suuntaan, löytyi Audi TT'tä, Porcheja, Ferrareita, tyttö ei olisi itse ottanut niistä yhtään. "Ja niin, pitseria kelpaa ihan hyvin", kasvoille kohosi hymy ja tyttö puisteli päätään ennenkuin avasi auton oven ja istahti pelkääjänpaikalle. Ensimmäisenä tuli mieleen, millaiset ajotaidot toinen omaisi, jos matka taittuisi 20 kilometrin tuntinopeudella, Harley menisi koko matkan jalkatilaan ahtautuneena. Toisaalta olisi noloa sekin, jos ensin kaahattaisiin ja sitten ajettaisiinkin vahingossa pitserian ikkunasta sisään, tai jotain muuta vastaavaa. "Ööh, pitäskö ennen lähtöö viellä rukoilla tai jotain?" Harley pilkkasi mutta koitti pitää suloisen hymyn kasvoillaan, ettei Brandon vaan ottaisi nokkiinsa. Eihän tyttö mitään pahaa tarkoittanut, hyväntahtoista piikittelyä vain.

Kun miehenalku ei ollut vieläkään onnistunut tekemään lähtöä, Harley ryhtyi viheltelmään jotain radiosta kuulemaansa biisiä ja tutkaili auton sisältöä tarkemmin. Selvästi auto oli Brandonille tärkeä, takapenkiltä ei ainakaan löytynyt mitään ikäviä yllätyksiä, kuten ruuantähteitä tai muuta vastaavaa.

Brandon kohautti huolimattomasti olkiaan toisen sanoille.
"Yleensä sitä vaan pilkataan", tokaistiin siniharmaiden silmien kääntyessä tutkimaan parkkipaikan toinen toistaan hienompia urheiluautoja. Tokihan siellä oli myös koruttomampia ilmestyksiä, mutta suurimmaksi osaksi niiden rikkaiden penikoiden kaaroja, jotka olivat varmasti maksaneet omaisuusksia: mutta mikäs siinä, jos isukki tai äiti sattui omistamaan paksun lompakon. Brandon kun ei edes omistanut enää isää tai äitiä, paitsi mullan alla.

Jätkä käänsi jalkansa auton sisäpuolelle ja nykäisi oven kiinni. Avainta käännettiin virtalukossa ja auto heräsi henkiin, jätkän kääntäessä katseensa pelkääjän paikalla istuvan Harleyn puoleen, joka pohti pitäisikö vielä rukoilla. Brandon tuhahti, virnistäen toiselle vain vinosti vastaukseksi, ennen kuin peruutti Aston High Schoolin parkkipaikalta ja kurvasi yleiselle tielle.

Radiosta kuului joitakin uusimpia hittibiisejä, jotka Brandon osasi lähes tulkoon ulkoa – olihan radio aina päällä, kun hän sattui autollaan ajelemaan. Ja samat biisithän luonnollisesti pyörivät radiossa lähes tulkoon aina, päivästä toiseen, suosittuja ja uusia. Mikäs siinä, mutta Brandonia alkoi jo hieman kyllästyttää, kun kuunteli samoja lauluja joka päivä. Hyvänä puolena saattoi mainita sen, että oppipahan ainakin sanat ulkoa ja osasi laulaa mukana.

"Eli jonnekin keskustan pitseriaan ja en jälkeen kaljalle?" tokaistiin kysyvään sävyyn siniharmaiden silmien ollessa kiinnittynyt tarkkailemaan liikennettä. Sormet rummuttivat musiikin tahtiin rattia, jätkä mietti rahatilannettaan. Aika kehno, tai ehkä vähän enemmänkin kuin aika, mutta kyllä hänellä tilillä ainakin jonkun verran olisi.
"Mun pitää käydä pankki automaatilla", Brandon sanoi ja jäämättä odottelemaan blondin vastausta nuorukainen käänsi autonsa ensimmäiselle vastaantulevalle parkkipaikalle, jonka läheisyydessä oli automaatti.
"Oota autossa", sanottiin vielä kun jätkä käänsi autosta virran pois, hyppäsi kyydistä ja suuntasi automaatin luokse.

Hetken päästä tuo palasikin lompakko asteen verran paksumpana, ei hän mikään vaurauden perikuva ollut, eikä tule koskaan olemaankaan, mutta olipahan ainakin sen verran rahaa, että sillä irtoaisi sekä pitsa että muutama kalja. Harleyn olisi parasta kustantaa omat eväänsä, Brandonilla ei ollut varaa leikkiä tänään herrasmiestä. Ehkä yhden kaljan verran, mutta jos kaikki pitäisi kustantaa... Ei tulisi mitään.

"Joo joo eikö me näin sovittu?" Harley puhahti ja vilkaisi Brandoniin silmiään pyöräytellen. Pitikö toinen häntä todellisena idioottina dementikkona vai mikä tässä mättäsi? Tyttö seurasi miehenalkua katseellaan tuon kadotessa pankkiautomaattia kohti, ja ryhtyi aikaa tappaakseen hyräilemään radiosta kuuluvan biisin tahtiin. Onneksi Brandon palasi varsin nopeasti takaisin ja Harley ei voinut olla piikittelemättä, "Onko rikas olo?" tyttö virnisti ja kohotti kulmiaan. Toivottavasti toisen huumorintaju kesti vaaleaverikön seurassa ja pahoilta yhteenotolta vältyttäisiin.

Harley keskittyi jälleen ympäristön tutkimiseen, tyttö katseli maisemia mietteliäänä ja nojasi kättään ovenpieleen. "Helvetti että osaa olla kuuma" tuo totesi vakavana ja avasi ikkunaa hiukan rakoselleen keskittyen sitten taas istumaan kiltisti paikallaan.

Brandon pyöräytti silmiään, kohauttaen sitten tavalliseen tapaansa olkapäitään.
"Kunhan vaan varmistin."

Nuorukainen tunki lompakon taskuunsa ja astui takaisin mustan volvonsa kuskin paikalle. Harley aukaisi suunsa ja heitti piikitteleviä kommentteja, jotka saivat Brandonin siristämään silmiään, jätkän kasvoille levitessä sitten rento hymy.
"Totta kai", kuului yksinkertainen vastaus tuon käynnistäessä auton, peruuttaessa ulos parkkiruudusta ja suunnatessa kohti erästä keskustan pitseriaa, joka oli tullut todettua hyväksi paikaksi.

Jätkä käänsi ilmastoinnin päälle, eipä tuo kovin kummoinen ollut, mutta valitettavasti hän ei voinut jääkoneeksi muuttua ja viilentää ilmastoa.
"Johtuu musta", tokaistiin sitten brandonmaiseen tapaan tuon kääntyessä virnistämään Harleylle, "kuumuus siis", tarkennettiin siniharmaiden silmien kääntyessä takaisin tiehen.

// voit heittää uuden pelin vaikka keskustaan, jossa nää tulis tyyliin sinne pitseriaan tv.. :---D