I know there's another dick in the system (k18)

Eipä Shayne tietenkään tullut kutsusta, olisi ollut typerää odottakaan sellaista. Beau murisi itsekseen ja istui takaisin sängyn reunalle nojaten käsiensä varassa taaksepäin. Päätä puditettiin hieman, jotta hiukset saisi edes hieman siedettävämmän ulkomuodon. Turhauttavaa, mitään ei tuntunut tapahtuvan, joten poika joutui pörröttämään hiuksiaan kädellä. kului ikuisuus ja Shayne ilmestyi taas ovenrakoon. Beau huomasi sen sivusilmällä, mutta kun oli loukkaantunut siitä, ettei toinen ollut reagoinut häneen aiemmin, oli poika kuin ei olisi koko komistusta huomannutkaan. Shayne oli vittumainen paska ja Beau vihasi tuota. Taas oli palattu arkeen ja uskottelemaan moisia typeryyksiä itselle.
Ehkä tummaverikkö ihan hieman nuoli silmillään toisen ylävartaloa, joka harmiksi verhottiin pian paidalla. Poika katseli salaa myös toisen takamusta pieni vino hymy huulillaan, siihen saakka kuin kuuli tuon sanat. Kovin yllättävästi saatiin prinsessa niistä tulistumaan. Poika puri hammasta yhteen ja katseli toista inhoten viiruiksi kaventuneilla silmillään. Hän oli jo melkein pyytää toista maksamaan, mutta tajusi sitten, että vaikka kuka tahansa muu olisi saatu sillä edes sekunniksi hiljaiseksi, Shayne kääntäisi sen surutta häntä vastaan.
“…”, avasi Beau suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen, kun ei keksinyt mitään juuri nyt. Ja sekös vitutti yleensä kielestään niin kärkästä poikaa. kaiketi hänen aivonsa vain oli edellisyönä naitu ulos päästä.

Poika nousi ylös, jottei joutuisi katsomaan toista niin kovin paljon ylöspäin, mutta se taisi olla virhe. Shayne tuli lähemmäs, vei käden paljaalle selälle ja veti hennon kropan omaansa vasten. Beau oli ynähtää tyytyväisenä, mutta naamioi sen vastentahtoiseksi ärähdykseksi.
Vai pitäisi hänen nyt pyytää kauniisti? Hyvä vitsi. Vaan kun ei ollut. Poika riuhtaisi itsensä kiukutellen irti ja mulkaisi toista vihaisesti, ohittaen tuon sitten tylysti ja spontaanisti asteli saappat terävästi lattiaan napsuen suoraan suurikokoisemman, mutta huvittavaa kyllä, itseään nuoremman pojan vaatekaapille. Toinen saattoi unelmoida Beausta anelemassa jaloissaan ja Beau taas siitä, että pystyisi noin vain ottamaan yhden paidan Shaynen vaatekaapista.
Pojan käsi etsi kaapista hänelle itselleen aivan liian suuren mustan T-paidan ja ja loi Shayneen katseen joka kertoi siitä, ettei Beauta pelottanut yhtään ja että toisen olisi ihan turha estellä. Ja ihan kuin Shayne ei muka olisi kyennyt estämään.

Beau puki paidan ylleen ja nojautui vaatekaappiin ristien kädet rinnalleen. Paita oli suuri ja epämiellyttävä, kun ei istunut, mutta paljon pelasti se, että se oli Shaynen ja siinä oli Shaynen tuoksu.
“Etsitäänkö me mun paita?”, poika kysyi vino ja itsetyytyväinen hymy huulillaan. “Mutta siitä edestä on sitten aivan turha odotella mitään uusintakierroksia.” Poika heilautti hiuksiaan, vilkaisi ulos ikkunasta ja palasi katseellaan jälleen toiseen vankilassa pari vuotta sitten oleskelleeseen poikaan. “Mä voin toki lähteä tänkin kanssa ja kun löydät mun paidan niin voit ihan vapaasti pitää sitä unirättinä ja muistella hyvää seksiä“, poika jauhoi pelotta uhkarohkeasti.

Hento kroppa irtosi kaapin ovesta. Beau olisi kaivannut kovasti jonkinlaista huivia peittämään alastomalta tuntuvaa kaulaansa. Siltä se tuntui siksi, että tummaverikkö tiedosti siinä olevat, epämiellyttävät merkit. Beau vihasi merkkejä ja kovasti vihasikin.

Vahingoniloinen virne vain levisi Shaynen pehmeille huulille, Beaun riuhtoessa itsensä irti hänen otteestaan. Vaikka STOP’n tekikin julmetusti mieli pitää toinen otteessa ja näyttää ettei hänen käsivarsiltaan karattu ilman lupaa, päästi hän kuitenkin prinsessan silmiään pyöräyttäen irti ja totesi jälleen mielessään toisen uhmaikäiseksi pikkupojaksi. Kaksikon yhteinen aika oli valtataistelua, oli aina ollut ja tuskin tuli koskaan mitään muuta olemaan. Heille vain oli luontaista toistensa piikitteleminen ja jatkuva härnääminen. Tuntuisi varmasti oudolta kohdella Beauta samalla tavalla kuin esimerkiksi jengin jäseniä. Siitä ei tulisi mitään. Shaynelle Beaun härnääminen oli kuin kuudes vaisto, eikä siitä päästy yli eikä ympäri. Nuo varmaan tappelisivat kuolemaansa asti ja vielä helvetissäkin – Johon Shayne ei uskonut - härnäisivät toisiaan. Sitä ennen Shaynen tulisi saada nöyryytettyä prinsessaa niin paljon kuin mahdollista. Itsekäs kusipää hän oli jokaista soluaan myöten. Kukaan ei saanut väärin kohdella Beauta, paitsi hän. Ihmiset olivat leluja ja Beau oli ehdottomasti Shaynen suosikki lelu, jota hän sai omien ajatustensa mukaan kohdella miten tahtoi. Näin olisikin ollut, jos Beau olisi hissukka eikä painisi missään vastaan. Silloin tuo tosin ei olisi puoliksikaan niin viehättävä kuin nyt oli. STOP vihasi änkyttäviä vaippapeppuja, joista ei ollut sanaakaan sanomaan. Beausta oli sanomaan lähes yhtä paljon kuin Destinistä. Destin tosin oli paljon tyhmempi, eikä ottanut ainuttakaan varoitusta tosissaan. Beau ei sanonut ihan mitä tahansa, eikä näin antanut itsestään paskaa kuvaa. Se huumepelle taas ei oppinut varomaan vaikka Shayne tuolta mursi luitakin. Suurisuiset jästipäät olivat myös rasittavia, jos eivät osanneet varoa ollenkaan. Turhaa ja typerää oli ajaa itsensä täysin tietoisesti epäedulliseen asemaan. Destin ja Beau tosin painivat aivan eri sarjoissa. Destiniä sai kurittaa, mutta poikkeusta ei voitu lyödä vaikka kuinka vitutti. Joskus se otti niin raskaasti päähän, että STOP’n teki mieli iskeä päänsä lasiin ja unohtaa tuo poika kokonaan.

Kirkkaansiniset silmät seurasivat prinsessaa tummalle vaatekaapille ja mies kohotti kysyvänä toista kulmaansa peruuttaen hieman ja napaten satunaiselta tasolta tupakkatarpeensa. Itse kääritty sätkä nostettiin huulille ja välinpitämättömästi hymisten mies sytytti savukkeensa ja jäi tuijottamaan vaatekaappiaan penkovaa poikaa. Itsetyytyväinen ja voitonriemuinen hymy kiemurteli miehen huulilla, silmien seilatessa hetken silkkisenkauniilla iholla, josta tosiaan löytyi merkkejä merkkien perään. Pian iho kuitenkin jäi tutun, rennon ja mustan paidan alle. Toisaalta oli ikävää kun Beau ei käyttänyt seksikkään kireitä vaatteita, mutta ei STOP’ia kauheasta haitannut nähdä omaa paitaansa toisen päällä sen vuoksi, että paita tosiaan oli isompi ja valui alemmas toisen olkapään ylitse lähes jatkuvasti. Shayne naurahti kuivasti Beaun kysymykselle ja astahteli lähemmäs, puhaltaen paksun nikotiinipilven viistossa päin prinsessan näköä.

”Eti ite. Mua ei kiinnosta nuuskia paikkoja sun tähtes, enkä mä tartte mitään uniriepua. Sulle se kyllä sopis, kun jo itelles sieltä kaapista valitsisitkin”, mies murahti ja tuijotti hetken ilmeettömänä toisen kasvoja, kunnes kääntyi kannoilleen kättänsä heilauttaen. ”Mut jos mä joskus löydän sen, niin voin vaikka jättää sen koululle löydettyjen tavaroiden sekaan. Sieltä voit sitten metsästää”, mies ehdotti ja vilkaisi prinsessaa, kunnes päätään kallistamalla viittosi toista ulos makuuhuoneesta. ”Mut jos sä meinaat mun luona safkata, niin alat tulla nyt ja vauvalle tarjotaan jotain vatsan täytettä”, jengipomo naurahti ja astahteli keittiöön. Eivätpä he olleet koskaan rauhassa saaneet aamupalaa syödä. Vankilassa oli rauha kaukana.

Tuo mustatukkainen komistus osasi olla sitten niin hermoja raastava, mutta se oli vuosien mittaan tullut jo helvetin selväksi. Harmi vain, ettei asialle voinut tehdä mitään. Mikäpäs Shayne Prestonia olisi muuttanut, mutta ei ollut Beaussa tarpeeksi itsekuria ja halua jättää toista omaan arvoonsa, eli yksin ja täysin pois hänen elämästään. ja yksinhän tuo ei olisi jäänyt, löytäisi pian korvikkeen Beaulle ja sekös teki pienikokoisen tulisielun vihaiseksi. Hän osasi olla niin helvetin mustasukkainen, vaikka myös kätkeä sen. Jopa jotenkuten itseltäänkin, mutta inhottava pistely ei koskaan menisi pois. Tai kaiketi aika korjaisi kaiken, mutta tummaverikköpä ei todellakaan tahtonut tuhlata aikaansa moiseen. Paras keino oli vain pitää toista silmällä. Mitään toisille pojille tai ainakaan tytöille Beau ei voinut, mutta aina hän saattoi tyrkyttää itsensä toiselle antaen ymmärtää, että teki sen kaiken vastentahtoisena.

Shayne käski etsimään itse, kertoi ettei tarvinnut uniriepua, ja ihan kuin Beau olisi odottanutkaan myöntävää vastausta, ja kehtasi sitten vielä moisen olevan enemmänkin Beaun juttu. Poika murahteli itsekseen, mulkoili toista raivoa leiskuvilla tummilla silmillään. Helvetin kusipää!! Ja silti, Beaulla ei ollut voimaa sanoa yhtään mitään. Miksi olikin sitten täysin toinen juttu.
“Vedä käteen”, Beau ärähti vittuuntuneena ja tyystin mielikuvituksettomasti toisen ilmoittaessa, että löytäessään jättäisi sen koulun löytötavaroihin. Beauta oikeasti pisti suututtamaan, kun hänen vaatteistaan puhuttiin tuohon sävyyn. Hänellä oli niitä paljon, toinen toistaan kivempia ja kalliimpia vaatekappaleita ja asusteita kaapit täynnä. Se oli Beaulle kuin aarre. Eikä hän voinut kuvitellakaan näyttäytyvänsä kahta päivää enempää samoissa vaatteissa peräkkäin. Sehän olisi ollut miltei sama kuin maailmanloppu! Ja paidat olivat pyhä, eikä niitä todellakaan sopinut edes uhata heittää likaisten ja kyseenalaisten renttujen kanssa samaan astiaan.
Toinen yllätti Beaun totaalisesti tarjoamalla aamupalaa, mutta se kuinka tuo häntä kutsui latisti tunnelman saman tien.
“Sano nyt vielä saatana, että haluat ottaa syliin ja syöttää!”, Beau rähisi kiukkuisena ja käsiä nyrkkiin puristaen seurasi toista keittiöön.

Poika jäi nojailemaan tiskiin ja katselemaan toista. Hän ei oikeastaan tiennyt miten päin tässä oikein olisi pitänyt olla. Juosta karkuun, mikä ei ollut sitten yhtään ylpeän pikku kusipään tapaista, vai marssia spontaanisti jääkaapille ja kasata itselleen mitä lystäsi? Kieltämättä jälkimmäinen tuntui enemmän tummaverikölle sopivalta vaihtoehdolta, mutta eipä tuo silti sitä tehnyt. Katseli vain.
Toisen kämppä oli todella suuri, eikä Beau voinut olla kadehtimatta. Shaynella oli varmasti tulojakin, kaiketi juuri jengin tähden. Beau taas… Hän oli oikeastaan lähes aina persaukinen ja ongelmissa. Se oli hänelle luontainen ongelma, jolle vain ei mahdettu mitään. Paitsi… välillä oli alennuttava tasolle, jota Beau vihasi yli kaiken.
Tummaverikön olisi tehnyt mieli kysyä, mitä toisella oli, mutta se olisi kuulostanut liian normaalilta. ja hän ei halunnut olla kiltti toiselle yhdelläkään sanalla, ei saanut antaa haavoittuvaisuutensa näkyä. Yhtään.

Aikoinaan kun Shayne oli jättänyt vankilan taakseen, oli hän uskonut unohtavansa kaikki tunteensa
tulisieluista prinsessaa kohtaan. Aikaa oli kulunut, eikä mies ollut juurikaan Beauta miettinyt tai muistellut. Kaipa hän oli pakonomaisesti yrittänyt unohtaa tuon, koska tiesi sen olevan itselleen kaikkein helpoin ja paras ratkaisu. Beausta syntyisi paha uhka, jos tuo liittyisi vihollisjengiin. Tuo tiesi Shaynesta yhtä sun toista, eikä Shayne voinut tappaa toista. Joten olisi varmasti jengille ja miehelle itselleen parempi, ettei Beau enää lähestyisi häntä tai hän lähestyisi tuota. Niin STOP oli ajatellut, mutta kun Beau oli vuosien takaa ilmestynyt hänen eteensä, oli kaikki varovaisuus unohtunut ja kiven sisällä hallitsemattomasti kasvaneet tunteet jälleen leimahtaneet liekkeihinsä. Vitut sille. Beausta ei juuri tällä hetkellä ollut mitään uhkaa, eikä toivon mukaan tulevaisuudessakaan. Shayne yleensä kitki mahdollisuuden ilmaannuttua jokaisen uhkan elävältä ja vaikka hänellä olikin joka sekunti se oikea hetki repiä prinsessa, poikkeus ja uhka pieniksi paloiksi, ei hän viitsinyt ryhtyä moiseen. Asia olisi tietenkin eri, jos Beau olisi juuri nyt selvä uhka ja uhkaisi merkittävästi Shaynen jengiä. STOP ei oikeastaan tiennyt, mitä siinä vaiheessa tekisi. Kääntäisi varmaan selkänsä ja antaisi Peterille vapaat kädet. Yngh. Ajatus kuulosti epämiellyttävältä, vaikka mies tiesikin sen olevan ainut vaihtoehto, jos Beau ryhtyisi myymään tai jakamaan tietoja hänestä. Olkansa ylitse mies vilkaisi huvittunut hymy huuliaan koristaen makuuhuoneesta keittiöön hänen perässään kipittänyttä poikaa. Tosin, Beau ei ollut koskaan antanut itsestään sellaista kuvaa, että levittelisi huvikseen muiden tietoja. Jos tuo pitäisi päänsä kiinni, sujuisi kaikki mallikkaasti.

Jääkaapista mies nosti esiin maitotölkin ja kaatoi sitä ennen valkoiseen kippoon itselleen muroja, joiden perään laski maidot sekaan. Ilkikurinen hymy kohosi huulille, eikä Shayne voinut estellä itseään, vaan otti esiin lusikan, käytti sen kipossaan muroja hakemassa ja käveli Beaun luokse.
"Juna tulee~", mies kujersi ja melkein kosketti lusikan päällä Beaun täydellisiä huulia, kun hän vetikin lusikan takaisin, kippasi murot omaan suuhunsa ja astahteli kipponsa luokse keittiötasolle. "Laita itelles kans jos tahot. Kuppei on yläkaapis. En kyl oo varma ylettyykö tollanen tatti. Jos et yletä, niin hedelmäkoris on yllätys yllätys hedelmiä", Shayne ohjasti äänensävyllä, joka kuulosti lähinnä siltä, kuin Shayne olisi jutellut pikkulapselle, joka ei tarhassaan osannut päättä mitä tahtoi syödä. "Äläkä riko mitään, kaikki on vaivalla varastettu", mies virnuili ja astahteli pöydän luokse selkä ikkunoihin päin. Jaa a. Kohtapa alaisia alkaisi valumaan sisälle tulevan keikan suunnittelua varten. Aamupalan jälkeen Beau pitäisi potkia pellolle. Kasvot tyynenä Shayne levitti satunaisen lehden pöydälle ja rauhassa söi aamupalaansa aivan niin kuin tavallisinakin arkipäivinä.

Poika joutui miltei kokoajan korjaamaan T-paidan asentoa yllään. Se oli niin käsittämätöntä, miten suuri kokoero heidän välillään oikeastaan olikaan. Shayne oli treenattu ja Beau taas puhtaasti kukkakeppi. Hän näytti niin pieneltä toisen rinnalla, vaikka pituuseroa ei ollut kuin hieman kymmenen sentin päälle.
Toinen vilkaisi Beauhun, hymyili huvittuneesti ja tummaverikkö vain irvisti toiselle oikein somasti. Oikeastaan he olivat kumpainenkin pahaisia kakaroita, kun saivat olla keskenään. Asiahan toki oli eri, kun paikalla oli muita. Silloin Shayne puki ylleen taas yltiöpaskapään naamarinsa ja silloin vain ja ainoastaan Beau vaikutti kakaralta. Paskapäitähän he olivat molemmat, Shayne vain oli heistä se kovemmaksi keitetty. Se ei suinkaan tarkoittanut, että Beau olisi tuohon verrattuna jotenkin heikko. Tai fyysisesti toki, mutta… niin.

Tummat silmät katselivat, kuinka Shayne taikoi itselleen yksinkertaisesti muroja aamiaiseksi. Aaw, hymähti Beau itsekseen päänsä sisällä, joskin hyvin sarkastisesti. Toinen tuli kulhoineen lähemmäs, tummaverikkö nojaili käsiinsä. Kasvot olivat neutraalit, silmät seurasivat jokaista pientä liikettä. Vai että ihan juna? Shayne ei voinut olla tosissaan! Ei helvetti, Beauhan kuolisi vielä. Tuo meni jo lievästi yli. Paitsi tiesihän Beau jos kuka, että oli Shaynessäkin se inhimillinenpuoli, mutta… Ei se estänyt järkytystä.
Poika oli jo raottaa huuliaan, mutta toinen veikin lusikan omille huulilleen. Silmät seurasivat katseellaan liikettä, eikä poika transsissaan osannut edes loukkaantua tai ärähtää tai yhtään mitään. Ties mikä tuohonkin mennyt.
Oli oikeastaan ihan mukavaa vaihtelua, kun Shayne puhui Beaulle kuin ihmiselle. Vittuilu Beaun pituudesta kuitenkin sorahti.
“En mä nyt niin lyhyt ole!”, poika ärähti. “Mä olen helvetti parisenttiä vajaa satakasikyt ja sä olet vaan ylikasvanut macho!”

Poika irtautui tasosta ja samalla irrotti katseensakin toisesta astellen astiakaapille ja sai kuin saikin sieltä kulhon. Eikä tarvinnut edes kovin varvistellakaan. Poika laittoi itselleenkin muroja, joskin miltei piri pintaan, kaivoi laatikosta lusikan ja nappasi vielä appelsiinin hedelmäkorista. Beau oli kuin ei olisi nähnytkään ruokaa moneen viikkoon. Hän tosin miltei eli nuudeleilla, kun eivät varat muuhun riittäneet. Välillä makaronia vaihteeksi.

Poika sai ihmeen kaupalla kattavan aamiaisensa pöydälle ja iski lusikan kulhoon kauhoen muroja suuhunsa. “En mä uskonutkaan, että kukaan noin lainkuuliainen kuin sä mitään olisi ostanut”, Beau tuhahti. Hän oli tänään kuin pikkupoika, mutta menköön moinen sen piikkiin, että hän oli vasta herännyt. “Ja sun ei tarvitse puhua mulle tuohon sävyyn, mä en ole mielenvikainen, eikä hidasälyinen”, poika huomautti koppavalla sävyllä. Hän oli vain nälkäinen nyt, joten huomio kiinnitettiin jälleen yksinomaan muroihin.

Ilme neutraalina Shayne käänsi lehtensä sivua ja luki jotain satunaista artikkelia jostain kolarista keskustassa. Eipä häntä kiinnostanut, kuten ei yleensäkään mikään mikä ei häneen jollain tavalla liittynyt. STOP nautti rauhallisista aamupaloista ja usein sai hoidella ne itsekseen. Kokinlahjoja hänellä itsellään ei ollut, mutta jengissä oli ihmisiä jotka osasivat kerta toisensa jälkeen hämmästyttää häntä kokintaidoillaan. Amber varsinkin. Sen hankalan kuoren alla olikin loistokokki, eikä se Shaynea haitannut. Mielellään tuo antoi naisen hääräillä keittiössään, kun tuo tuntui siitä itsekin nauttivan. Shayne tahtoikin kotiinsa jonkun mukavan, rennon ja suloisen otuksen pitämään kotia pystyssä. Joku joka ei vittuillut aamusta iltaan asti, vaan vain oli, hymyili ja kokkasi miehelle ruokaa josta hän piti. Hah. Ja kuka puhui rakkaudesta? Sellaista Shayne ei tahtonut. Yksinkertainen kodinkoristaja olisi mukava. Kodinhoitaja jota naitiin kun tahdottiin. Mietteliäänä Shayne vei lusikan suuhunsa ja rouskutti hiljaa murojaan. Mistähän sellaisen saisi? Rakkaudeton maailma olisi jotain niin ihanaa, ettei paremmasta väliä. Kirkkaansiniset silmät kääntyivät hetkeksi ikkunaa kohti, kunnes ne kääntyivät pöytään istahtaneeseen Beauhun. Pitkään jengipomo vain tuijotti tuon ruokia ja virnuili ylimielisesti. Taisi olla pojulla nälkä? No mitäs siitä, kyllä Shaynella oli varaa yksi poikkeus ruokkia. Toisen avatessa suunsa, vei jengipomo muroja suuhunsa ja kohautti olkapäitään.
"Emmä oikeestaan koskaan tonne mitään ostakaan, alaiset ostaa. Mut eipä ketään haittaa jos muut syö niitten safkoja. Peterin ruokiin kukaan ei tosin koske", Shayne kertoi ja tuijotti hetken Beaun kasvoja, kunnes laski katseensa taas takaisin lehteen. Tuntui erikoiselta puhua... normaaliin sävyyn? Shaynelle aamiaispöytä kuitenkin oli pyhä paikka ja aamupalalla syötiin rauhassa. Eikä mies todellakaan tahtonut murokulhoa päälleen. Tuskinpa Beaukaan tahtoi lusikkaa silmäänsä.

Pöydästä noustaessa asia varmaan taas kääntyisi toiseen suuntaan. Mutta sitä pohdittaisiin sitten.
"Eikä kukaan Destininkään safkoihin koske. Sieltä kun löytyy seasta kasapäin pillereitä sun muita jauheita", mustatukka jatkoi olkapäitään kohauttaen. "Mut ihan hyvä et saadaan murot menemään, niitä kun tänne kantaa sällit joka toinen päivä", mies murahti ja haroi hiuksiaan. Shayne oli pitkään hiljaa ja rouskutti murojaan katse lehden riveihin tatuoituina. Kaipa hänenkin täytyi joskus olla hieman inhimillisempi ja jättää Beaun härnääminen myöhemmäksi. Siitä hän nautti todella paljon, mutta rauhassa syöty aamupalakaan ei kuulostanut pahalta. "Sä syöt vähän siihen malliin, ku et olis aikoihin ruokaa nähnykkään, saatika saanut", STOP letkautti ja näytti hetken vahingoniloiselta, pohtien samalla, minkähänlainen elämä tuolla oli ollut vankilan jälkeen. Ei tuo ainakaan lihonut ollut, lähinnä varmaan laihtunut.

Beau tunsi, kuinka Shayne vilkuili hänen syömistään huvittuneesti. Parhaansa mukaan poika kuitenkin koetti olla toista huomioimatta, vaikka vaikeaahan se oli. Tosin, huomiota ei vain voitu pistää pahakseen…
Toinen rupesi puhumaan safkoista ja niiden syömisestä, Beau otti sen henkilökohtaisesti ja oli aivan varma siitä, että tuo paskiainen vittuili hänelle. Poika vain mulkaisi toista kylmästi.
Beau olisi kyllä osannut arvata… Peterhän tappaisi, jos joku kajoaisi tuon omaisuuteen ja Destin.. oli Destin ja siitä tuskin mihinkään muuttunut. Oli silti jotenkin… ihan mukava kuunnella Shaynea jutustelemassa kepeästi. Ja ihan helvetin omituista. Kokoajan poika oli vain varmempi siitä, että hänelle todellakin vittuiltiin ja viimeistään se vahvistettiin sillä, kun hayne sanoi suoraan hänen syövän kuin ei olisi aikoihin ruokaa nähnytkään. Saati saanut. Poika tuhahti katsahtaen toista.
Poika oli jo avata suunsa, kunnes tuli ajatelleeksi, että mitä toiselle voisi sitten sanoa. Eiväthän ne nyt niin hyvissä väleissä olleet, että Beau kertoisi toiselle mitään. Ja miten oli?
“Ei mulla ole rahaa, saati työtä ja enää ei edes Kevinin jääkaappia”, poika ärähti. “Ja sanakin mistään perseenmyymisestä, niin mä heitän sua tällä kupilla, joka varmasti menee rikki sun paksuun kalloos osuessaan”, poika jupisi ja kääntyi katsomaan poispäin toisesta. Ja miksi helvetissä hän oli mennyt sanomaan sen kaiken ääneen? Tuntui niin… mitättömältä. Ja Beau ei todellakaan pitänyt siitä.

Muroja kauhottiin suuhun ja ajatukset jäivät kiertämään pienimuotoista kehää. Tuntui… oudolta. Nyt hän vasta tiedosti, ettei hänellä todellakaan enää ollut Kevinin jääkaappia ja oma ammotti tyhjyyttään. Pitäisi kaiketi vain ratkoa ongelmia, mutta… Vasemman käden sormet koskettivat tiedostamatta merkkejä kaulalla. Se tosiaan tulisi olemaan haastavaa, kun oli näinkin tarkkaan merkittyä riistaa.
Beau ei kuitenkaan voinut lannistua niin pienestä, hän nousi aina jaloilleen vaikka vain tullakseen lyödyksi takaisin maahan. Hän oli taistelija, eikä osannut antaa periksi. Hän aikoi pitää kiinni itsetunnostaan ja ansaitsemastaan arvostuksesta, vaikka joutuisi sen takia tekemään mitä.
…Kuten nyt vaikka nääntymään nälkään.

“Sä asutat täällä niitä le- perheenjäseniäs, eikö?”, Beau kysyi laimeasti vain vaihtaakseen aihetta. Tumamt silmät siirtyivät jälleen katsomaan uskomattoman hyvännäköisiä kasvoja, joista teki täydelliset tuo sänki. Beau hymähti mielessään, vaikka piti ilmeensä neutraalina. Hän ei ollut tullut tänne hakemaan sääliä, saati että olisi saanut sitä joltakin niin tunteettomalta paskiaiselta kuin Shaynelta. Beau ei yleisesti ottanenkaan kaivannut sääliä, se oli kuin häntä olisi aliarvioitu ja se vitutti.
Tummaverikkö olisi voinut jatkaa keskustelu linjalla, mutta ei hän osannut. Tottumukset eivät antaneet paljoakaan kokemustaustaa moiseen. Beau oli vain nukke, jolla tykättiin leikkiä ja hän antoi ymmärtää niin. Vaikak hänen päänsä sisältä löytyivätkin hyvin toimivat ja kieroutuneet aivot.

Poika avasi taas suunsa sanoakseen jotain, mutta tunkikin sinne vain lusikallisen muroja.

Hyvässä kunnossa pidetyt hampaat muusasivat muroja kirkkaiden silmien tuijottaessa hiljaisuudessa tympeän näköisenä muroja suuhunsa kauhovaan poikaan. Silmät valuivat tuon hiustupsun päästä pöydän reunalle asti ja pitääkseen typerän, punertaviin merkkeihin Beaun iholla tyytyväisen virneen kurissa, laski STOP katseensa lehteensä ja käänsi sivua mitään lukematta. Tuntui luonnottomalta ja samalla järjettömän oudolta olla kuin ei mitään; puhua ja nauttia aamupalasta kuten minä tahansa aamuna. Ei täysin luonnollisesti oleminen kuitenkaan aivan luonnistunut, koska STOP joutui jatkuvasti taistelemaan vittuilunhimoa vastaan. Kun Beau julisti, ettei hänellä ollut rahaa, saati exänsä jääkaappia, ei Shayne voinut estää mitä kierointa ja ylimielisintä hymyä kohoamasta huulilleen. "Mmmnh", Shayne myhäili yrittäen pidätellä nauruntyrskähdystään ja vei katseensa sivuun. Hän oli vahingoniloinen ja empatiataidoton mulkku, joten miten helvetissä hän olisi voinut tuntea syyllisyyttä tai minkäänlaista myötätuntoa Beauta kohtaan? Sellaista sattui todella harvoin ja nyt kun mies oli osittain salaa tyytyväinen siihen, ettei prinsessa enää ravannut Kevinin jääkaapilla, oli myötätunnon tunteminen täysin mahdotonta. Shayne oli juuri avaamassa suutaan, mutta Beau ehti edelle ja virnuillen STOP kohotti kulmiaan. Jaa a, prinsessa taisi tuntea hänet melko hyvin, koska oli jo ehtinyt varoittaa häntä sanomasta sanoja, jotka tuo oli jo osannut arvata Shaynen seuraavaksi heittävän.

"No en sano, mutta ajattelen", Shayne ilmoitti ja purskahti hilpeään nauruun Beaun uhatessa kupilla heittämisellä. "Söpöä", mies ilmoitti ilkikurisesti virnuillen, silmäillen jupissutta ja katseensa toisaalle kääntänyttä ilmestystä. Hetken oli hiljaista ja Shayne kauhoi loput muroista suuhunsa. Pöydästä nousemista ei kuitenkaan ehditty harkitsemaan, kun ruskeaverikkö vaihtoi puheenaihetta ja sai kookkaamman miehen murahtamaan epämääräisesti.
"Jep, täälläpä täällä. Mut ei tää porukat ramppaa joka päivä ja ilta, kuten oot jo varmaan huomannu", Shayne kertoi ja nousi ylös, laskien lusikkansa tyhjään kuppiin, jonka pian nosti vasemman kätensä kantoon. "Ja suna söisin nopeemmin, ettei mun oikeesti tartte tulla syöttää sua", Shayne virnuili ja astahteli oikealla kädellään yönmustia hiuksiaan pörröttäen. Kuppi laskettiin aistialtaaseen ja Shayne jäi virnuillen nojailemaan baaritiskiinsä, odottaen Beaun seuraavaa siirtoa. Tuo joko söisi tai kiukuttelisi ja kerjäisi verta nenästään. Jompaa kumpaa Shayne osasi enemmän tai vähemmän odottaa.

Kuten arvata saattoi, ei Shayneltä sääliä herunut. Mutta kuten jo sanottu, ei Beau sitä olisi sietänytkään. Tummat silmät vain mulkaisivat toista pahasti, suu kävi, vaikkakin Beau jauhoi muroja, eikä teräviä sanoja. Ei sekään silti kivaa ollut, että toinen antoi ymmärtää, että tuosta oli hauskaa, että Beau kuolisi nälkään. Vaikka eihän hän kuolisi, siitä pelastuttiin sillä, että hän nyt todellakin oli tajuttoman hyvännäköinen ja vieläpä hurmaava. Aina joku hänenkaltaisensa jääkaapilleen päästäisi ja pitäisi omanaan. Selväähän se oli, mutta ne ihmiset eivät tuntuneet käsittävän mistään mitään. Luulivat hallitsevansa Beauta, mutta olivat vain tyhmiä. Siinä leikissä Beau oli aina se, joka johdatteli, joskin sai ideansa näyttämään siltä, että miehet keksivät ne itse.
Shaynen kanssa oli aina ollut toisin, he olivat hyvin tasaväkisiä, eikä Beausta ollut vedättämään Shaynea, mutta eipä Shaynestakaan Beauta.
Tummaverikkö mulkaisi toista hyvin pahasti tuon kertoessa, että vaikkei sanonut mitään perseen myymisestä, ajatteli sitä. Beau sähähti ja käänsi katseensa pois. Hän vihasi tuo mulkvistia, koko kivisestä sydämestään. Niin, ja sen kuin olisikin nähnyt.
“Sä tiedät ihan hyvin, että mun tekemiset on kaikkea muuta kuin söpöä”, Beau ärähti. Hän oikeasti oli julma ja laskelmoiva, hän pelasi vain ja ainoastaan itsensä eteen käyttäen muita hyväkseen. Ja hän teki sen niin taitavasti, että harva edes tajusi niin tapahtuneen.

Shayne vastasi kysymykseen, eikä tummaverikkö oikeastaan vastausta edes kuunnellut, keskittyi vain rouskuttamaan murojaan. Eikä niitäkään enää koin hirveästi jäljellä ollut.
“Lopeta tuo saatanan hoputtaminen, mä syön kokoajan, kuten kuvasta näkyy”, Beau kiljui. “Et sä saa mua syömään yhtään nopeammin vain siksi, että sä pelkäät että ne tulee tänne ja näkee mut tässä. Ole nyt iso poika ja hetki kiltisti ja anna mun syödä”, poika jupisi ja jatkoi sanojensa perään syömistään aina välillä tummilla silmillään terävän katseen Shayneen luoden.
Ei siinä mennyt kuin hetki, kun murokulho oli tyhjä ja poika työsi sen etäämmälle itsestään. Tuolissa nojauduttiin hieman taaemmas ja poika nappasi toiseen käteensä appelsiinin toisella nostaen päältä valuvaa paitaa. appelsiinin kuoren kanssa Beau saikin sitten tapella ja kirota vaikka millä mitalla.
“Shayne~”, Beau marisi. Nyt oli jo hieman onneton olo, kun ei edes appelsiiniä pystynyt itse kuorimaan. Kaiketi sitä pitäisi siirtyä omenoihin, niitä kun ei välttämättä tarvinnut kuoria lainkaan.

“Ei sitä edes käsittäny, miten kätevä Kevin oli, kun vasta nyt”, poika puuskahti. “Sä et hyödyttäny mua kyllä sitten yhtään. En päässy edes naimisiin, oisin ainakin saanu ihan kivasti perintöä”, poika jupisi. Lämpimikseen vain puhui, ihan kuin olisi muka moisen paskiaisen kanssa muka oikeasti enää kauempaa yhdessä viihtynyt. Sitä paitsi Beaulla oli tapana jättää jätkä heti, jos tuo kävi kunnolla käsiksi. Ja Kevin oli käynyt.
“Ja sun ei tarvitse sanoa, että sä et ajatellut mua, mä tiedän sen ihan itsekin”, poika tuhahti kylmästi katsoen toista. Tuntui pahalta sanoa se totuus ääneen, hän itse kuin tunsi kaikenlaista typerää toista kohtaan. Ja hän oli tuolle vain hetki laadukasta huvia. Mukava ja tyydyttävä lelu, kaikessa vittumaisuudessaan.

Beau nousi ylös, oikoi paitaa ja hiuksia, haukotteli. Nyt voisi mennä asunnolle ja nukkua kunnolla. Sen jälkeen miettiä toiminta suunnitelman. Beaussa oli vain se iso ongelman, että hän oli kykenemätön pärjäämään täysin yksin. Moisen yrittäminen yleensä teki aika kipeää.

Diivaprinsessan väitös siitä, että hänen tekemisensä olivat kaikkea muuta kuin söpöjä, sai Shaynen vain viemään piittaamattomana katseensa toisaalle. Eihän hänen mielipidettään kysytty, mutta hänestä kaikki Beaussa oli erittäin suloista, kiihottavaa ja haluttavaa. Ei sitä tietenkään ääneen lausuttaisi, ellei mies siitä itse jotenkin hyötyisi. Vaikka mieli tekikin, ei jengipomo yksinkertaisesti vaivautunut enää hoputtamaan toista. Kyllähän hän Beaun tunsi. Liialla hoputtamisella tuo varmaankin ryhtyisi protestoiden vain syömään hitaammin. Tuo kun ei mielellään ottanut käskyjä keneltäkään. Sinisilmä astahteli takaisin tiskialtaiden luokse ja huuhteli murolautasensa, kun ei keksinyt sillä hetkellä parempaakaan tekemistä. Parempi pitää itsensä kiireisenä, tai suun kiinni pitäminen olisi oikeasti todella vaikeaa. Toisen sanat kuultuaan mies jähmettyi paikoilleen, kunnes vähemmän hellästi tiputti lautasen altaaseen ja astahteli suu ohuena viivana Beaun taakse. Ilkikurinen virne kohosi huulille ja mustatukka kumartui lähemmäs, kiertäen sitten toisen kätensä Beaun etupuolelle ja laskien sen sitten tämän lämpöiselle vatsalle. Toinen käsi taas kohosi Beaun ohutta käsivartta pitkin niskalle ja siitä hiuksiin.
"Miksi mä pelkäisin sitä, että ne näkis sut? Näkihän se sut eilenkin", mies kuiskasi maireasti, eikä voinut vastustaa kiusausta painaa huuliaan toisen pojan kaulaa vasten. Oli raivostuttavaa, ettei hän vain saanut tarpeekseen tuosta. Hymähtäen mies vetäytyi kauemmas ja hiuksiaan haroen tepasteli takaisin keittiöön. Kraanakin oli jäänyt auki. Hmh. Huolimatonta. Haukotellen mies sulki kraanan ja palasi takaisin pisteelleen baaritiskin luona. Pohtivana mies jäi nojailemaan tiskiin ja yritti pitää kasvonsa vakaina, Beaun taistellessa appelsiinin kanssa. "Avuton", mies ilmoitti vahingoniloiseen sävyyn, mutta ilmestyi silti prinsessan viereen kokinveitsi kädessään, napaten hedelmän haltuunsa.

Rentona mies leikkeli kuoret päältä ja kaiken lisäksi vielä viipaloin sisuksenkin veneenmuotoisiksi kappaleiksi. Palaset hän asetteli pöydälle ja kiitti Amberia, kotinsa yhtä hengetärtä siitä, että tuo oli aina hankaamassa ja kiillottamassa pöytää puhtaaksi. "Jos valitat niin huonosti käy", Shayne ilmoitti tomerasti ja palasi hetkeksi keittiöön, vain palauttaakseen veitsen paikoilleen. Miestä suoraan sanoen jurppi ja pahasti se, että Beau puhui siitä Kevin-tyypistä. Okei, olihan tuolla toisaalta ihan aihettakin. Mutta silti. Ärtyneisyys, jonka sen miehen mainitseminen oli saanut aikaan, piilotettiin neutraalin ulkoasun alle ja Shayne istahti baarijakkaralle nojaten selkänsä tiskiä vasten. "Tarjosin sentäs safkat ja yösijan. Älä aina vikise", mies murahti tyytymättömänä. Se mitä hän oli Beaulle antanut, oli häneltä todella anteliasta. Tiedä sitten sitä, pitikö toinen sitä ollenkaan arvossa tai huomasiko edes ajatella asiaa. "Ja lopeta jo sen paskan jauhaminen Kevinistä, mua ei kiinnosta helvettiäkään se mitä se sulle tarjos. Mustelmien lisäksi siis", Shayne julisti ja sylkäisi Kevinin nimen ulos suustaan silkalla vihalla ja inholla. Murahtaen mies haroi hiuksiaan ja vei katseensa toisaalle. "Joko on tankki täynnä?"

Astioitaan tiskaamaan ruvennut Shayne ei riemastunut Beaun harkitsemattomista sanoista, tuo ei välittänyt vittujakaan lautasesta, jonka särkymisuhasta huolimatta tiputti ronskisti altaaseen tullessaan pienemmän pojan luo. Beau sai tuntea toisesta hohkaavan vaarantunnun ja toisin kuin kuka tahansa muu, Beau nautti siitä. Hän ei osannut pelätä kuin hieman, vaan typeränä antautui toisen viehätysvoimalle. Kosketukset tuntuivat laittoman hyvälle, sanat nostivat kylmiä väreitä kulkemaan pitkin selkää. Huulet painettuina niskaan saivat pojan ynähtämään jo miltei vaikertamiseksi luokiteltavaan sävyyn. Toinen yksinkertaisesti häiritsi hänen syömistään. Häiritsi itseasiassa tuollaisella koko tämänhetkistä elämää. Ja Beauta ei olisi kuulunut ruveta haluttamaan. Liian pian toinen oli kuitenkin taas tiessään ja Beaulla taasen vahva ongelma syömisensä jatkamisessa näyttäen siltä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Appelsiinistä Beau sai Shayneltä sellaisen kommentin, joka sai pojan jälleen kiukustumaan. Tummaverikkö nyt vain sattui lukeutumaan niihin herkkänahkaisempiin ihmiseläviin.
“Mulla on kyllä avuja”, poika tuhahti. Jep, tänään oli päivä, kun kaikki piti kääntää muka väärinymmärretyiksi.

Kaiken järjen vastaisesti Shayne kuori Beaun appelsiinin ja vieläpä viipaloikin sen. Tummat silmät seurailivat toimitusta, kulmat olivat miltei hiusrajantuntumassa. Toisen kommentti valittamisesta oli käsittämätön. Mitä tällaisessa tilanteessa muka saattoi valittaa?
Toinen huomautti tarjonneensa ruoan ja yösijan Beaulle, joten vikinään ei kuulemma ollut lupaa. Ja Kevinistä esitettiin kärkäs kommentti, joka sai Beaun katsomaan toista hetken kummissaan, kunnes ilme muuttui kiusaavaksi.
“Mä pidän tosta äänensävystä”, poika hymähti itsekseen. Ja sitä ei oltu tarkoitettu ääneen sanottavaksi lainkaan. Toinen kysyi vielä oliko tankki täysi, mihin Beau vastasi murahtaen tylysti. Appelsiinin lohkoja oli jo hyvää vauhtia pöydältä suuhun kadonnut, mutta vielä muutama oli jäljellä.

Ilme, joka Beaun kasvot oli vallannut ei miellyttänyt Shaynea. Se oli liian varma, leikkisä. Paremminkin kiusoitteleva. STOP kurtisti kulmiaan haroen sitten mustia hiuksiaan. Toinen kulma kohosi ylös ja sai Shaynen näyttämään todella kyseenalaistavalta. Oliko Beau juuri sanonut, että hän piti pidemmän pojan äänensävystä? Huvittunut hymy kohosi sekunniksi jengipomon punertaville huulille. Beau ei ollut koskaan sanonut pitävänsä mistään hänessä. Mistähän nyt tuuli? Tuosta hyvästä toinen ansaitsi tulla uudestaan naiduksi milloin tahansa. "Ai musta löytyy ainakin yksi asia, josta sä pidät? Oon otettu", mies ilmoitti ivalliseen sävyyn. Katse viivähti keittiön kellossa ja mies nousi baarijakkaraltaan. Työt kutsuivat aivan piakoin. Vielä hetken hän voisi aivan vapaasti nauttia Beaun seurasta. Pian tuo olisi kuitenkin häädettävä jengiläisten tieltä. Mistä sitä tiesi milloin he tapaisivat uudestaan. Tapaisivatko enää ollenkaan? No Beau kuulemma kävi hänen kanssaan samaa koulua, joten se oli ihan oletettavaa. Kouluelämä saisi mukavasi lisäsisältöä, kun jengipomo pääsisi härnäämään prinsessapoikaa välitunneilla. Ilkikurinen virne loisti jälleen miehen huulilla, katseen siirtyessä lyhyempään hahmoon. Saisihan hän tuota vielä hetken kiusata, nyt kun tuo kerran vielä oli paikalla. Lisäksi tuo oli näyttänyt nauttivan äskeisestäkin kiusasta, joten miksi lopettaa jo nyt, kun aikaakin oli jäljellä. Mies seilasi pöydän luokse ja nappasi yhden appelsiininsiivun sormiensa väliin. Kierosti hymyillen hän kohotti siivun Beaun huulien luokse. "Syö, niin et jää safkoista velkaa", mies komensi, eikä hymy hänen huuliltaan kadonnut minnekään. Toinen käsi kiersi luvatta prinsessan selän taakse ja kiskaisi tuon hennon kropan vasten Shaynen omaa.

Helposti mustatukka nosti kevyemmän pöydälle istumaan, asettuen itse tuon jalkojen väliin. "Älä inise niin et jää yösijastakaan velkaa", Shayne käski ja painoi huulensa vaativasti vasten hennomman pojan omia. Eihän sitä tosiaan tietäisi tulisiko tällaista tilaisuutta koskaan toiste. Hetkestä oli otettava ilo irti. Oli muutenkin vaikea pitää näppejään erossa Beausta. Rehellisesti myönnettäessä Beau olikin vankilasta se ainut asia, jota Shayne oli koskaan kaivannut. Niitä asioita, joita ei ääneen sanottu ja myönnetty tuntui olevan kasapäin. Toinen käsi kohosi prinsessan silkkisten hiusten sekaan, valuen siitä niskalle painamaan tuota lähemmäs.

Ai musta löytyy ainakin yksi asia, josta sä pidät? Oon otettu. Beau irvisti. Ihan yksi asia? Shaynepä ei tiennyt mistään mitään, kun kyse oli siitä, mitä tapahtui Beaun päänsisällä. Eikä vastaavasti Beaukaan Shaynen päänsisäisestä, vaikka olisihan siellä ollut kiva vierailla. Sanoihin ei vastattu mitään ääneen.
Tummaverikkö oli keskeyttänyt syömisensä kokonaan ja jäänyt katseellaan seuraamaan Shaynen liikkeitä. Beaun ilmeen ei annettu näyttää millään tavoin Shaynen tekemisistä kiinnistuneelta, huulet olivat tyytymättömästi asetellut ja ilme oli muutenkin hivenen tylynoloinen. Shayne hymyili ilkikurisesti, katsoi suoraan diivapoikaan. Tuo tuli lähemmäs, oikeastaan todella lähelle. Nappasi lohkon appelsiiniä pöydältä ja kehotti Beauta syömään ja siten kuittaamaan velkansa ruuasta. Beau hymähti iskien nopealla liikkeellä palan irti appelsiinista. Hänellä ei ollut halua leikitellä mitenkään sen kiltimmin, osasi Beaukin käydä vaaralliseksi, joskin täysin eri mitta-asteikolla kuin mitä esimerkiksi Shayne.
Kun appelsiini oli nielty, kaartui huulille pienehkö virne, joka pyyhkiytyi pois huulia koskettavan kielen lipaisun mukana. Loputkin ryöstettiin käsiä käyttämättä Shaynelta, eikä Beau voinut vastustaa kiusausta nuolaista ‘vahingossa’ Shaynen sormia lohkoa saalistaessaan.
Kroppa kiskaistiin vasten toisen omaa, eikä vienyt aikaakaan saada Beauta leikkiin mukaan. Typerä Shayne, tuolla oli ruskeaverikköön valtaa jopa liiaksi.

Hentoisenmpi kroppa nostettiin kepeästi pöydälle istumaan ja se treenatumpi asettui ruskeaverikön jalkojen väliin. Diivapoika nojautui hivenen toista lähemmäs virnuillen leikkisästi. Aivan liiaksi valtaa häneen…
Beauta kiellettiin inisemästä, jottei yösijastakaan jäätäisi velkaa. Ihan periaatteestahan poika olisi voinut vastaan pistää, mutta eipä hän oikeastaan halunnut. Mitään ei ääneen keritty sanoa, kun vaativat huulet olivatkin jo löytäneet paikkansa hänen omiltaan. Niihin vastattiin raivokkaalla nälällä. Shaynen käsi löysi Beaun hiuksiin, pojan suhteellisen sirot kädet tarttuivat tiukalla otteella mustatukan paidasta. Beau kiskoi itsensä niin kiinni toiseen kuin saattoi. Jollain tasolla tiedostettiin, ettei uusintakierrosta edellisyöstä tulisi, olihan Shayne antanut jo ymmärtää kiireensä saada Beau helvettiin asunnostaan. Harmillistahan moinen oli, mutta Beau tunnetusti oli liian ylpeä kitistäkseen moiseen vastaan. Ei sopinut antaa Shaynen ymmärtää, että häntä olisi muka kiinnostanut. Mikä typerä ajatus ja täysin mahdoton… Tai niin poika kovasti yritti itselleen uskotella.

Jälleen kerran Shayne taisi säästyä ikäviltä yllätyksiltä. Ei suudelman keskeyttäviä ilkeitä puraisuja tai muita vastaavia. Beau suuteli hyvin, erittäin hyvin. Eipä STOP tuolta vähempää olisikaan olettanut. Olihan hän itse ollut yksi niistä, joka tuota aikoinaan opetti. Hah. Olihan häntä vankilassa monta edeltänyt, mutta sen paikan korstot eivät pitkään jaksaneet huulilla leikkiä, kun housut jo revittiin jalasta. Vasen käsi pujahti Beaun paidan alle tuon selälle, oikean käden sormien kiertyessä tummien laineiden ympärille. Himokkaasti pidempi näykkäsi lyhyemmän alahuulta, taivuttaen sitten tuon niskaa hiuksista vihjailevasti vetäen. Punertavat huulet vaelsivat leukapieliltä prinsessan kaulalle ja mielessään Shayne ei voinut kuin kiittää ylisuurta paitaa, joka valui aivan kuin häntä varten alemmas paljastaen lyhyemmän toisen olkapään. Mies jakoi nälkäisiä suudelmia vasten hennomman olkapäätä ja kaulaa, näykkien vähänväliä vaaleaa ihoa jolla työskenteli. Jälkiä ei kuitenkaan tällä kertaa jätetty. Aivan kuin niitä ei olisi ollut tuossa jo aivan tarpeeksi. Punertavat huulet matkasivat Beaun korvanjuurelle, jonka lehden jengipomo ehti juuri napata hampaidensa otteeseen, kun ovi kävi ja blondi miekkonen astahteli leveä hymy huulillaan peremmälle. Destin jämähti täysin paikoilleen ja kallisti hilpeänä päätään, pörröttäen sitten hiuksiaan.
"Huomenta pomo, Beau", mies tervehti ja Shayne veti päätään hieman taaksepäin, Beausta kuitenkaan irti päästämättä. Pian huumehörhön perässä astahteli mustahiuksinen mies, joka lyhyellä nyökkäyksellä tervehti pomoaan. Mustat silmät eivät viivähtäneetkään Beaussa, Destinin entisessä sellitoverissa. Kumpikaan ei vaikuttanut sen yllättyneemmältä ja Destin seilasikin keittiöön, Peterin istahtaessa sohvalle katse suljettuun tv:seen naulittuna.

"Mhhh", Shayne huokaisi ja päästi irti prinsessastaan, kääntyen sitten alaistensa puoleen. "Ootte aikasessa", mies virnisti tyytyväisenä ja kohotti kulmiaan, Destinin kiljaistua keittiöstä. "Kuka on syöny mun appelsiinin! Mä perkele säästin sitä just täks aamuks", Destin ärisi marssien takaisin olohuoneen puolelle, jossa suuri ruokapöytäkin sijaitsi. "Vittu Peter!" Destin ärähti kohottaen syyttävän sormensa kyseiseen mieheen. "....tai sitten ei", Destin mumisi saatuaan Peteriltä mitä murhaavimman katseen. Shayne silmäili vuoroin kaksikkoa ja Beauta. Mies kohotti sormensa tuon leualle ja virnisti vaativaan sävyyn. "Ja hyvää päivänjatkoa~", mies kuiskasi maireasti ja perääntyi tuosta, viitoten eteistä kohti. "Menetkö itse vai pitääkö saattaa?" mies kysyi sarkastisesti ja piti katseensa kaunottaressa.

Olo kupli, tuntui niin helvetin oikealle ja silti niin väärälle. Hän ei olisi saanut leikkiä Shaynen kanssa, se sai hänet vain kiintymään toiseen enemmän. Ja sitähän hän ei halunnut, toinen oli kova särkemään sydämiä ja mikä muka olisi Beaun muista erottanut? Kaiketi se, että hän kesti helpommin, oli tottunut. Kun potkitaan päähän tarpeeksi kauan siihen joko tottuu tai kuolee. Ja Beau oli pitkälti jo tottunut. Hänen sydämensä oli kätketty tiiviisti kivisen kuoren taa, ja sitä kuorta kykeni raottamaan vain tämä jumalaisesti suuteleva poika, joka oli kaikkea muuta kuin herrasmies Beauta kohtaan.
Äänet, terävät huokaukset ja ynähdykset, tipahtelivat pojan raotetuilta huulilta toisen vaativien huulten tähden. Kädet olivat lämpimät iholla, tuntuivat niin luonnollisilta ja tutuilta. Alitajuntaisesti tätä hän oli kaivannutkin, kuten jo viimeyönä olikin todettu.
Hampaat tunnettiin korvanlehdellä, poika voihkaisi kuuluvasti tajuten vasta sitten purra huultaan. Ovihan oli käynyt? Väkisin silmät hakivat oven suuntaan, jotta saivat kertaalleen pyörähtää ympäri. Hänen entinen rakas huonetoverinsa. Tervehti sentään häntäkin kutsuttuaan Shaynea pomoksi. Niinpä niin. Beau vain tuhahti, muuta ei sanottu, sillä pojan ilme kivettyi tylyksi ja välinpitämättömäksi. Vahvemman pojan kädet eivät liikkuneet mihinkään, mikä alkoi jo tuntua haittaavaltakin. Joskin olihan se mukavaa, ettei hayne tuntunut häpeävän häntä. Tuo poika ei tosin tainnut hävetä yhtään mitään.

Destin nosti metelin appelsiinistä, mikä sai tummaverikön hymähtämään ihan pienesti. Ei Shayne häntä käräyttänyt, mikä oli sinänsä jopa ihme. Seikka jätettiin huomiotta pojan kääntyessä jälleen hänen puoleensa. Sormi kosketti Beaun leukaa, ja sen annettiin kiukuttelematta tehdä niin. Tylysti ilmaistiin kuinka nyt oli Beaun aika lähteä. Tuo kaikkosi, kysyi tarvitsiko tummaverikkö apua. Nekin sanat saivat vastauksensa murahduksesta. Poika tiputtautui jaloilleen, oikaisi paitansa ja käänsi katsettakaan antamatta Shaynelle selkänsä. Hän oli ylpeä ja koppava ja Shayne antoi hänen ihme kyllä olla sitä. Monet muut olivat moisen käytöksen tähden menettäneet terveytensä, jotkut henkensäkin. Ja Beau ei välittänyt, hänellä ei ollut sen enempää pelkoa kuolla kuin haluakaan. Hän eli niin kauan kuin kykeni siihen ja kuolisi sitten, kun vastaan osuisi jotakin ylittämätöntä. Yksinkertainen suunnitelma, joka oli helppo toteuttaa.
Ovelle päästyään poika vilkaisi viileästi taakseen avaten oven kadotakseen käytävään, josta jatkaa matkansa kämpilleen.