I'm sick of this scene; I need to break the routine.

Catan asteli hieman välinpitämätön ilme kasvoillaan musiikin luokkaan. Hänen jokainen ystävänsä sattui olemaan toisella valinnaiskurssilla tähän aikaan, niinpä musiikin tunnit vietettiin joka kerta hieman yksinäisissä merkeissä. Olihan luokassa muitakin, mutta eipä noihin oltu pahemmin suostuttu tutustumaan. Eipä hän ollut oikeastaan kunnolla edes vilkaissut ryhmää. Hänelle kun riitti tieto, ettei ystäviä ollut ryhmässä. Poika talsi luokan halki ja omalle paikalleen. Se oli takimmainen pulpetti nurkassa. Hänen vierellään oli tyhjä paikka, mutta eipä tämä musiikinryhmä ollutkaan mikään superiso. Pari oppilasta vaikutti olevan jo paikalla. Ainakin pälinästä päätellen. Poika siirsi hieman pitkiä otsahiuksiaan ja suuntasi tummastimeikatut silmänsä tauluakohti. Silmät suurenivat hieman yllätyksestä. Sillä seinällä oli vain tekstiä. Ensimmäisenä kävikin selville, että opettaja olisi poissa ja että tuo oli jakanut satunnaisesti parityöparit. Jokaiselle oli jaettu säveltäjä ja henkilöstä piti tehdä esitelmä. Ilmeisesti sellainen lehtinen taululle.

Poika selasi tekstiä, kunnes bongasi nimensä toisen pojan nimen viereltä. Leviathan? Nimi ei kuulostanut yhtään tutulta. Mutta eipä niinkään säveltäjäkään. Johannes Brahms? Voi helvetti mikä tehtävä. Tästä ei passaisi äidille sanoa mitään. Tuo kun rakasti klassista musiikkia. Catan tuhahti itsekseen ja katsoi nyt kunnolla oppilaita. Työ ei olisi mukava, varsinkaan jos tämä Levitaatiomikälie olisi ärsyttävä ja ruma. Mutta kyllä emo tiesi, että työt oli tehtävä.
"Okei. Kuka teistä on Leviathan?" Hän kysyi sitten hieman tympääntyneellä äänellä ja kohotti toista kulmaansa.

Kaikki tuntui tänään menneen päin helvettiä, matematiikan kokeen palautus oli ollut tuskaa ja kuten arvattavaakin, eihän Levi siitä läpi ollut päässyt. Biologian pistari oli ollut oikeasti yllättävä, sillä poika ei ollut muistanut lukea läksyjään ja… loppu oli varsin arvattavissa.
Muutenkaan mikään ei ollut tuntunut toimivan, hän ei ollut saanut kirjoitettua vaikka oli yrittänytkin, inspiraation puute oli pahinta mitä taiteilija voi kokea. Nyt oli onneksi musiikkia ja siinä sai toteuttaa itseään, mikä kyllä pelastaisi päivän.
Pojan mustiin tennareihin verhottu asken kuljetti poikaa varmana kohti musiikin luokkaa. Poika oli mustanpuhuva itsensä, kiillottomat mustaksi värjätyt pitkät hiukset roikkuen suorina, musta v-aukkoinen t-paita, mustat tiukat farkut, jotka eivät suinkaan olleet pillit. Nahkarotsi oli myös heitetty niskaan ja laukku roikkui olalla. Silmät korostuivat vahvalla mustalla rajattuina sinisinä vaaleilta kasvoilta, oven kahva painettiin alas ja poika astui sisään luokkaan todeten myöhästyneensä. Opettaja ei kuitenkaan ollut luokassa, vilkaisu taululle kertoi ettei ollut tulossakaan. Teoriaa, voi helvetinhelvetti! Tämä päivä tosiaan taisi olla tuhoon tuomittu jo alkujaan.
Katse etsiytyi omaan nimeen, sitten Johannes Brahmsin nimeen, pieni virne. Tämä todellakin tulisi olemaan tuskaa, kaiken lisäksi poika ei pahemmin sietänyt ryhmätöitä. Josta sitten taas seuraavaan asiaan, eli parin nimeen… Sitä tuskin kerettiin sisäistää, kun tympääntynyt ääni kysyi häntä.

Siniset silmät kääntyivät katsomaan takapulpettiin, johon hevari askeleensa suuntasi. “Minä”, poiak vastasi tummalla äänellään ja veti itselleen tuoli toisen vierestä. “Ja sä olet…”, katse viivähti hetken taululla pojan lukiessa toisen nimen sieltä. “Catan?”
Vaikka perusluonteeltaan poika oli ujohko, pystyisi hän sentään keskustelemaan tuntemattomien kanssa muodollisesti. Mutta kyllä hän helposti lukkoon menisi, jos puhuttaisiin liian suorasti tai kajottaisiin henkilökohtaisuuksiin.
“Johannes Brahms, saksalainen, tyyli romantiikka”, Levi lateli kepeästi. Niin, vaikuttipa taas hienolta… Hah, siinä olikin sitten kaikki mitä hän tiesi.

Catan katsoi hieman ilmeettömänä poikaa joka tuli hänen vierelleen. Otti ihan penkin ja kaiken. Tuo onneksi vaikutti tietävän kuka Brahms oli. Se oli hyvä.
"Sano nyt ees että se oli yksi niistä mielipuolihomoseksiaddiktirasisteista? Joka ampu ihtensä torin kulmaan lopulta?" Emo kysyi pienesti ivallisena. Se oli oikeastaan ainoa asia joka hänelle oli jäänyt mieleen äidin luennoista. Yllättävän moni jo haudassa oleva ikivanha harppu säveltäkä oli ollut enemmän tai vähemmän sekaisin tai muuten vain erikoinen.

Poika puhalsi hieman otsahiuksiaan silmiltään ja katsoi arvioivasti tätä Leviathaniksi kutsuttavaa poikaa. Hän katsoi todella todella arvioivasti. Ei toinen pahan näköinen ollut. Kyllä tuon seurassa kehtaisi työn tehdä. Pitäisi vain tutuilta kysellä tuosta pojasta enemmän. Catan ajatukset kuitenkin keskeytti oman nimen kuuleminen. Poika käänsi hieman hämillään katseensa tyttöön, joka oli sanonut sen ystävälleen.
"Niin?" Poika kysyi ja tytön poskille nousi kevyt puna. Tuo oli...Yritti olla emo.
"Ei kun... Sanoin vain, että toivoin pääseväni sinun pariksi." Mustahiuksinen tyttö mumisi hieman epäselvästi ja ystävätär tuon vierellä nyökkäili. Catanin arvioiva katse siirtyi nyt tyttöön, mutta eipä sitä kauaa keretty katsella.
"Jaa. Minä en olisi tahtonut sinun pariksi." Hän ilmoitti sitten viileästi ja käänsi katseensa takaisin Leviin.

Hiuksia pörrötettiin hieman ja tehtävän anto luettiin vielä kerran taululta. Tätä työtä ei saisi tehtyä näillä parilla hassulla tunnilla. Se tietäisi vapaa ajan viettoa tämän Levitaation kanssa.

Catan ei tuntunut innostuneelta, mutta eipä teoriatyö Leviäkään pahemmin jaksanut innostaa. Hän olisi tahtonut karjua kurkkunsa kipeäksi, purkaa päivän vitutuksen kunnon raskaansarjan metallimusiikkiin, mutta kai se sitten oli ollut aivan liikaa vaadittua.
Toinen puhui ja Levi kuunteli kohauttaen sitten olkiaan. “Ehkä, aika suurella todennäköisyydellä”, poika vastasi. “En minä tiedä.”
Mustien hiusten latvustoa hypisteltiin sormissa, Catanin läpitunkeva katse tuntui ahdistavalta. Ja vaikka Levi käänsikin omansa pois, se ei auttanut. Toinen katsoi aivan liian tarkasti ja se häiritsi aivan uskomattoman paljon. Ahdisti ja sai mielen kireälle. Hevari oli jo miltei pyytää toiselta, ettei katsoisi, Levi ei pitänyt siitä että tuli tuijotetuksi. Etenkin se oli ahdistavaa, jos useat henkilöt tuijottivat samanaikaisesti mutta jo yksikin tuntui liialta.

Toisen huomio kääntyi kuitenkin johonkin tyttöön ja Levi ei voinut kuin huokaista helpotuksestaan. Mitä poika keskustelusta väistämättä kuuli, ei Levi kuunnellut vaan kunnioitti yksityisyyttä muuta eihän sitä kokonaan voinut ignoorata mitä vieressä tapahtui, oli että tuo mustapinkkihiuksinen poika, joka sattui olemaan hänen parinsa, sanoi varsin ilkeästi tytölle. Silti, se ei kuulunut hevarille, eikä tuo täten asiaan puuttunut.
Nyt Catan taas huomioi Levin, mutta onneksi ei enää tuijottanut niin arvioivalla silmällä.
“Me tarvitaan netti”, poika ilmoitti varovasti vilkaisten Cataniin päin. Hän ei osannut jäädä toista katsomaan, vaan pian katse seikkailikin jo seinillä. Hetken mielijohteesta poika nosti laukkunsa pöydälle, kaivoi lehtiön avaten sen puhtaalta sivulta siistillä ja tasaisella käsialallaan kirjoittaen sille tehtävänannon taululta.

Catan nyökkäsi hitaasti, kun toinen huomautti, että internet tarvittaisiin.
"Epäilenpä että kaikki tietokoneluokat on täynnä tähän aikaan päivästä." Poika huomautti ensimmäisen kerran normaaliin äänensävyyn. He tarvitsisivat konetta, mutta koulussa oli varmasti tunnit jokaisessa paikassa, mistä sellaisen löytäisi. Ja heille he eivät menisi. Tosin, Catan asui niin kaukana, että tuskin Levi sinne asti edes tahtoi lähteä.
"Asutko sä missä päin? Onks sulla konetta?" Emo kysyi sitten suoraan, vaikka häntä ei kamalasti kiinnostanutkaan lähteä toisen luo. Ensin pitäisi selvittää mitä toisesta tiedettiin.

Kännykkä kaivettiin esiin ja penkin selkänojaan nojattiin, jotta työpari ei näkisi kurkkia viestiä. Nopeasti ystävälle naputeltiin viesti. Tai no, ei siinä ollut kuin pojan nimi. Kännykän läppä suljettiin ja Leviathaniin katsottiin jälleen. Mitään ei vain sanottu. Mitenköhän tämä tehtävä sujuisi? Millainen persoona tuo olisi. No, ulkonäkö ainakin oli hyvä ja lupaava. Enää tarvittaisiin tiedot toisen maineesta koulussa. Kynnet naputtivat hitaasti pulpetin pintaa.

//Saattaa olla sekava, ku telkkarii samal katoin >

- apua tässon jostain syystä nyt kursiivi o.o" -

Levin pari huomautti tietokone luokkien mitä luultavimmin olevan täynnä, hevaripoika ei voinut muuta kuin nyökätä. Tottahan se toki oli, nyt oli kuitenkin toisen luokka-asteen valinnaistunnit, eikä mikään estänyt sitäkään mahdollisuutta että jollain muullakin luokalla oli tunteja atk-luokassa.
Catanin äänensävystä ei tällä kertaa ollut tulkittavissa mitään suurempaa, ne olivat vain sanoja. Seuraavana toinen jo utelikin missä Levi asui ja oliko hänellä konetta. Poika hätkähti hieman kysymystä, vaikka tajusi toisen tarkoittavan vain nettiin pääsyä. Tai ainakin hän uskoi niin.
“En kävelymatkan päässä, vaikka kone onkin. Minun veljellä on kämppä keskustassa, ja sen koneen toimivuuskin on huomattavasti parempi laatuinen kuin minun. Avain löytyy ja Nate mitä luultavimmin ei ole paikalla”, Leviathan lateli tasaiseen sävyyn tummalla äänellään. Tietoa siitä, tarvitsiko Catan muka kaiken tuon informaation ei ollut, mutta tulipahan sanottua jos tarvetta vaikka sattuisikin olemaan.

“Dante’s Hellin yläkerrassa”, Levi vielä mainitsi. Kai se edes hieman informoi sijaintia, Helvetti kun oli hieman pahamaineisempi klubi, eikä sinänsä ihme, että juuri siellä Nazareth työskenteli. Kovemman luokan metallistiklubi, joitakin motoristijengejä ja muuta kivaa. Saattoivathan jotkin niistä ihmisistä ihan mukaviakin olla, mutta suurin osa oli vain pelottavia. Aineet, pimeä raha ja maksullinen seksi liikkui, Levi ei todellakaan tajunnut miksi Nate oli tahtonut muuttaa juuri sellaiselle alueelle. Kaipa vain, koska vuokra oli alhainen ja työmatka lyhyt, eikä muuallekaan niin pitkälti ollut. Vain korkeintaan korttelin matka lähimmälle suositulle ostoskeskukselle.

Catan kohotti kysyvänä toista kulmaansa. Jopas Levi antoi tarkkoja tietoja veljensä asunnosta. Eipä hänelle pahemmin Dante's mikälie sanonut mitään, mutta sitäpä ei toiselle mainittu.
"Sanotkos vielä postinumeron ja huoneiden lukumäärän etukäteen?" Hän huomautti pienesti ivaten, mutta virnisti kuitenkin päälle. Kännykkä tärisi ja sormi nostettiin merkiksi, että Levi odottaisi hetken. Kulmia kurtistettiin kiinnostuneena, kun nimen takaisin oli tullut viesti, jossa luki vain "Runopoika, hieman kujalla, kai ihan ok." No, tuo riitti Catanille. Jos tuosta paljastuisi jotain tylsää tai noloa, ainahan toisen pystyisi jättämään kuin nallin kalliolle.

Kännykän läppä laitettiin kiinni ja ensimmäisen kerran catan hymyili hevarille.
"Jos me siis mennään sinne veljesi asunnolle?" Hän ehdotti, nosti laukkunsa olalleen ja lähti astelemaan luokan poikki. Ovella hän kuitenkin pysähtyi ja katsoi tyttöön, joka oli aiemmin myöntänyt, että olisi tahtonut olla emon pari.
"Hei tyttö? Kyl mä sua oisin voinu harkita." Hän totesi tuolle. Sen verran surulliselta tuo oli näyttänyt. Ei Catan tahtonut ihan läpensä paha olla, vaikka käytännössä sellainen todellisuudessa olikin.

//Niin tulee tääki xDD //

Leviathan vain hymähti hiukan toisen letkautukselle. Ei siitä loukkaantuakaan osannut, sillä paljonhan Levi oli kertonut. Catan vinkkasi Levin odottamaan ja näpräsi taas kännykkäänsä. Hevaripoika ei siihen puuttunut millään tapaa.
Sillä aikaa Leviathan keräsi tavaransa takaisin laukkuunsa ja heilautti laukun olalleen nousten jaloilleen. Tottuneesti pitkät ja kasvoille pyrkivät suortuvat heitattiin päätä heilauttamalla niskaan. Poika jäi seisomaan paikalleen odottaen, sinistensilmiensä katse seinässä. Pian katse liukui Cataniin, joka hymyili. Poika meni siitä hieman hämilleen, mutta vastasi hymyyn ihan pienellä ja kokeilevalla hymyllä.
Toinen ilmoitti kysyvään sävyyn, että he voisivat mennä Naten asunnolle, Leviathan nyökkäsi lähtien hänkin ovelle.

Catan kääntyi ja ilmoitti tytölle, jota oli aiemmin loukannut, että olisi voinut tuota harkita. Leviathan hymyili. Poika jäi odottamaan, että Catan menisi ovesta käytävälle, pitkähiuksisella hevarilla kun ei ollut halua töniä toista tai mitään. Hän oli oikeastaan jopa liian kiltti ja viaton ulkonäköönsä verrattuna. Hassua, mutta hyvinkin paikkansa pitävää, osasi hän sentään kieltäytyä asioista joita ei tahtonut, mikä oli sekin jo paljon Leville.

Catan asteli käytävälle ja vilkaisi hieman olkansa yli Leviathaniin.
"Onko sulla autoa?" Hän kysyi sitten. Jättäen tietenkin mainitsematta, että itsellä sellaista ei ollut vanhempien periaatteiden takia. Eihän autot olleet mitään vastaan oikeastaan. Nykyään nuo olivat vain alkaneet kiinnostumaan saastuttamisesta ja kaikesta muusta turhasta scheissestä kasvihuoneilmiöistä lähtien. No, Catania sellaiset eivät voineet kiinnostaa. Hän kulkisi sitten kävelen ja busseilla niin kauan kun kotonaan sattui asumaan. (Toivottavasti ei enää pitkään.)

Emo jatkoi sitten matkaansa olettaen automaattisesti toisen seuraavan. Ei hän jäisi norkoilemaan, jos toinen jumittuisi jonnekin. Vaikka Levi ei ollutkaan pahimmasta päästä tässä koulussa, ei se silti vielä tarkoittanut, että ystäviksi ruvettiin.
Kauhea janokin oli. Toivottavasti toinen tarjoaisi edes jotain juotavaa veljensä luona. Olikohan toisen veli kotona? Oliko Levi maininnut aiemmin siitä mitään? Ehkä oli...Catan ei kuitenkaan saanut asiaa päähänsä.

Levi vastasi yksinkertaiseen kysymykseen aluksi vain päätään hivenen pudistaen, tajuten kuitenkin etteihän toinen sitä häneen katsomatta nähnyt. “Ei ole”, poika vastasi sitten ääneenkin. Eipä hänellä autoon tarvetta ollut, eikä liioin ylimääräistä rahaakaan. Ja jos olisikin auto, niin ei silti olisi kannattavaa kulkea sillä, kun bussilla matkat tulivat paljonkin halvemmiksi kuin omalla autolla.
Kilttinä poikana Leviathan seurasi tasaisella askeleellaan Catania koiran tavoin. Hän oli sellainen, ihminen joka liikkui varjona perässä, viihtyi joko yksikseen tai suuremmassa porukassa muiden varjossa. Hän oli huono päättämään mistään itse, muiden oli helppo manipuloida ja ohjailla hänen tekemisiään. Ja silti Leviathan tajusi kyllä tulevansa hyväksikäytetyksi, hän vain ei valittanut, vaan vaikeni.

Toinen ei puhunut mitään, eikä Levikään yrittänyt keskustelua ylläpitää. Jos hänelle ei tahdottu puhua, ei poika siihen ketään aikonut pakottaa. Tässä mentiin nyt vahvalti emopojan päätösten ja tekojen mukana, vaikkakin Naten kämpille.
Nazarethin kämpille mentäessä oli tosiaan aina se riski, että velipoika sattui olemaan kotona, eikä aina yksinkään. Nate oli perus kierrättäjä, pelimies, eikä Levi ymmärtänyt sitä. Johtuni oletettavasti vain siitä ,että hänen elämänsä pyöri yhden tytön ympärillä… Johon Levillä ei ollut mitään jakoa. Paitsi… ei, poika ei tahtonut muistella sitä iltaa. Ei nyt, eikä muulloinkaan muiden seurassa. Levi kun oli varsin herkkä, kun kyseessä sattui olemaan Evangelina Dolly.
“Natella on sitten kissoja”, Levi muisti huomauttaa. Hän itse oli niille lievästi allerginen, mutta ei se estänyt hänen oleiluaan veljen kämpillä, yöpymistäkään. Hieman ahdisti, mutta lääkkeet hänellä oli juuri sitä varten.

emo asteli käytävää pitkin ja naurahti ku toinen mainitsi kissoista.
"Parempi se kuin mitä meillä on..." Poika mutisi itsekseen ja työnsi lopulta koulun ulko-oven auki. Sää vaikutti olevan neutraali. Voisi sataa tai paistaa. Kumpaankaan suuntaan ei ollut mitään viittausta. Catan kohautti harteitaan ja sytytti tupakan. Hän oli ollut miltei vuoden polttamatta, kunnes täydellinen stressi oli sen pari viikkoa sitten laukaissut uudelleen tavaksi. Mikäkö stressi? Se, että kaikki edellisen koulun exät olivat alkaneet sottaa samana päivänä hänen kuulumisiaan. Todennäköisesti se oli järjestetty juttu. Olevinaan näpäytys emolle, mutta eipä hän ollut päällepäin näyttänyt, miten vahvan reaktion tempaus oli saanut aikaan. HAH! Siinäs olivat itse saaneet nokilleen.

Poika maisteli tupakkaansa ja antoi ajatustensa juosta. Pitäisiköhän tässä pitää hieman hauskaa? Sellaista ei pitkään aikaan ollutkaan ollut. Harmi ettei kaverit olleet tässä, muutenhan olisi voinut lyödä vetoa...Vetoa? Virne nousi emon kasvoille. Leviathan oli täydellinen sellaiseen. Ei vaikuttanut kovinkaan...No, rajulta tai pahispersoonalta. Ja jos toinen oli yhtään miehiinpäin, olisi poikaa tuskin kovin vaikea iskeä. Eikä Levi ollut edes pahannäköinen. Päin vastoin, jos tarkasti sillä silmällä osasi katsella. Ehkäpä Catan voisikin pitää hiukan hauskaa. Vaarana tietenkin oli aina, että hän itse ihastuisi poikaan, mutta usein sellaiset tunteet eivät nousseet pojan päähän. Lähinnä mielenkiinto ihmisiä kohtaan ja se sotkettiin usein ihastumiseen.

- veinpä taas huimasti eteenpäin ._. -

Leviathan vain katsoi pitkään sinisillä silmillään sanojaan mutisevaan poikaan. Tarkennusta ei pyydetty, Catan kertoisi kyllä jos niin tahtoi. Ja sitä Levi uskalsi epäillä. Heti ulos päästyään Catan pisti tupakaksi, eikä siihenkään kommentoitu mitään. Polttihan Levi itsekin toisinaan, vaikka alkoholi olikin ehdoton ei. Harvemmin tuota roskaa tuli kuitenkaan keuhkoihin vedettyä, tupakasta kun ei mitään oikeastaan hyötynyt. Sen luoma rauhoittaminenkin johtui Levin teorian mukaan oikeaoppisesta hengittämisestä. Kun hengitti tasaisesti, niin ei voinut kiihtyä vaan luontaisesti rauhoittui. Tai niin kävi ainakin hevaripojan tapauksessa, mutta kaikkipa eivät olleet kuin Levi.

Laukun hihnan asentoa kohennettiin olalla, poika katseli sauhuttelevaa Catania ilmeittä, kynnes kääntyi selailemaan pihaa katseellaan. Tylsä sää, eikä muutenkaan mitään mielenkiintoa herättävää. Levi heitti päätään jälleen taakse saadakseen hiukset kasvoiltaan, siihen oli totuttu jo hieman alle olkamittaisten hiusten kanssa. Helppo tapa, jossa ei tarvinnut lopettaa käsillä tekemistä hetkeksikään. Eli Leviathanin tuntien kyseessä oli silloin kirjoittaminen.
Levi käveli teenpäin jättäytyen tahallaan ja tottumuksesta muutaman askeleen toisen jälkeen. Hänellä ei ollut syytä pyrkiä edelle, eikä hän nvoisi rinnallakaan kävellä. Hän ei edes tuntenut Catania. Ja kyseessä olisi vain typerä esitelmä jostakin klassisesta säveltäjästä… Olisi nyt ollut edes joku kuuluisa sanoittaja. Riimittelijät ja runoilijat, kirjallisen sanallisen taiteen mestarit, tunnetummat kuin hivenen tuntemattomammatkin olivat Leville ihan tuttuja. Niistä hänen olisi ollut helppo kirjoittaa kielellisesti toimiva juttu, vaikka olisi lukenut vain wikipediasta jotain. Kun tiesi yleisesti tarpeeksi osasi yleistää myös yksilön uskottavasti.
Hiljaisuus ei häirinnyt, mutta sen rikkoutuminenkaan ei olisi ollut haitta. Levi oli tosin harvoin puhelias, mutta se ei tarkoittanut etteikö hän olisi tykännyt kuunnella muiden puhetta. Tosin, Catan vaikutti jotenkin ylpeältä ja itsevarmalta, ehkä hivenen liiankin itsevarmalta. Ja liian itsevarmojen ihmisten seurassa Levi tuli usein poljetuksi jalkoihin. Ja silti tuo ei valittanut mitään, vaikka tietäisikin tulleensa väärin kohdelluksi.

---

http://astonhigh.palstani.org/kodit-f21/ehkapa-elama-onkin-vain-sita-milta-tuntuu-t1595.htm#39568