Get Wild

//lilco ja Gisele mukkaan~//

Päivä oli jo ehtinyt puoleen, auringon lämmittäessä säteillään suloisesti sen alla kulkevia ihmisiä. Ilma ei ollut tukahduttavan kuuma, mutta kuitenkin tarpeeksi lämmin. Se sai ihmiset kerääntymään rannoille ja ulos, vaikka muutamat muut olivat tulleet sisätiloihin kiertelemään ostoskeskuksessa, jonka viilentävä ilma tuntui mukavalta vaihtelulta lämpimään ulkoilmaan.
Yasu Ikumo oli oikeastaan iloinen siitä, että hän oli juuri tänään lupautunut auttamaan vanhempiaan noiden ravintolassa. Yksi työntekijä oli sairastunut äkisti, eikä korvaavaa työntekijää oltu saatu mistään, siispä vanhemmat olivat kääntyneet poikansa puoleen.

Kyse oli vain pikkujutuista, eikä tässä menisi enää kauaa. Kuitenkin asiakkaita oli riittänyt koko päivän ja Yas tunsi olonsa jo väsyneeksi. Kundi oli pukeutunut siististi mustiin housuihin ja siniseen, aavistuksen kiinalaistyyliseen lyhythihaiseen paitaan. Asu oli tyypillinen aasialaisruokaa tarjoilevan ravintolan työntekijöille ja vaikka kundi oli aamulla pukenut sen päälleen hampaitaan purren, oli hän iloinen tuntiessaan ohuen kankaan ihoaan vasten. Keittiön ja salin välillä kulkeminen oli yllättävän rankkaa, samoin kuumien astioiden kantaminen pöytiin ja likaisten vieminen takaisin keittiöön. Ainakin kundi tiesi sen, ettei hänestä olisi tarjoilijaksi…

Onnekseen tuo oli saanut nyt tehtäväkseen asetella syömäpuikot ja haarukat tyhjiin, vapautuneisiin pöytiin, mutta sitä ennen ne piti pyyhkiä ja siistiä. Lisäksi lautaset ja lasit piti asetella pöytiin siististi ja katsoa puuttuiko niistä mitään muuta tärkeää.
Kundin tummat silmät osuivat kelloon, enää oli puolituntia jäljellä hänen työaikaansa, sitten tuo pääsisi vapauteen. Toivottavasti hänen tilalleen tuleva tarjoilija olisi ajoissa ettei Yasun tarvitsisi notkua täällä sen pidempää.

//tullaan vihdoin ja viimein ... ja en taaskaan jaksa kirjottaa giselen lookkia fiksusti mukaan, mut oon edelleen ihastunut erään nettikaupan tarjotaan, joten kuvaa tässä.

Gisele Kim oli saanut tehtävän, tai parikin, rakkaalta äitimuoriltaan. Ensinnäkin, varaa aika Wendyltä hierontaan. Toiseksi, selvitä saako Aston Martinin huoltoon lähiaikoina - ne tyhmät takavalot reistasivat taas vaihteeksi. Kolmanneksi, käväise ostamassa pieni pullo maitoa, isolle ei ollut tarvetta kun isä olisi seuraavan viikon Washingtonissa. Ja kaiken tämän (kyllä, nuo kolme asiaa olivat paljon Giselelle joka oli tottunut siihen että vastaavanlaiset jutut hoituivat itsestään) oli Gisele saanut kontolleen valitettuaan tylsyyttä, vaikka nyt jälkiviisaana tyttö ajatteli että olisi ihan hyvin voinut lähteä hakemaan täydellistä rusketusta tai vaikka shoppailemaan joko yksin tai parin kaverin kanssa.
Mutta jälkiviisaus ei paljoa auta, kuten hyvin tiedämme. Niinpä Gisele oli joutunut ajamaan San Diegoa ristiin rastiin koko hiton päivän, ja tähän mennessä hän oli saanut listalta hoidettua kaksi ensimmäistä asiaa. Maidon osto oli vielä edessä, mutta nyt, Giselen pysähdyttyä ostarille (siellähän tunnetusti oli se supermarketti), neiti tajusi kuolevansa pian nälkään. Oli tietysti aika riskaabelia syödä jotain ostarilla - seuraksi kun saattoi tunkeutua vaikka joku typerä luokkatoveri jonka naamaa ei näin vapaapäivänä jaksaisi katsella - mutta ei tässä oikein muutakaan voinut.

Gisele rupesi pohtimaan vaihtoehtojaan. Hampurilainen, bagel, ylihinnoiteltu ateria ylihienosta ravintolasta, pizzaa..? Pizzeriat ja hampurilaisbaarit olisivat varmasti täynnä tuttuja naamoja (joskaan ei niitä joille voisi puhua - suurin osa cheerleadereista kun karttoi hiilihydraatteja - eli noissa paikoissa saisi varautua halveksuviin katseisiin), bagelia ei tehnyt mieli ja ihan kunnon ravintolaan ei viitsisi yksin mennä. Ostarin ruokapaikkatarjonta oli harmillisen monipuolinen, joten neiti Kimin valinta oli vaikea. Jotain uutta ja erikoista olisi kiva vaihteeksi saada, mutta muistinsa mukaan Gisele oli käynyt varmaan joka kuppilassa...
Ei kun hei! Olihan täällä jossain (paino sanalla jossain) se joku vähän uudemmanpuoleinen aasialaista ruokaa tarjoava pulju. Vaikka Giselen äidillä oli pakkomielle tarjota kotona mahdollisimman usein korealaista purtavaa (Giselen ja Gemman piti muistaa juurensa ja vierailijoille tuli tehdä olo kotoisammaksi kotimaan ruoalla, blablabla...), ei tyttö silti mielestään saanut tarpeeksi usein korealaista murkinaa. Ja tuskinpa kovin montaa Astonilaista kiinnosti itämainen, joten ehkäpä tuossa ruokapaikassa saisi olla rauhassa. Niin, ja tuurilla sieltä saisi ehkä sojua, jota äiti ei antanut Giselen juoda - ymmärrettävästä syystä tosin.

Kun päätös oli tehty, oli enää ongelmana sen aasialaisen ruokapaikan löytäminen. Gisele arveli pyörineensä ostaria ristiin rastiin ainakin 15 minuuttia ennen kuin hän äkkäsi ravintolan. Tyttö kiirehti sen luo, ovesta sisään ja rupesi sitten pohtimaan pitikö hänen suunnata suoraan pöytään, tiskille... aivan, nyt hän muisti miksi oli kiusallista käydä ravintoloissa joissa ei ollut aikaisemmin visiteerannut; ei ikinä tiennyt miten piti menetellä. Neiti jäikin ovensuuhun, hieman neuvottomana, pälyilemään ympärilleen. Onneksi kukaan pöydissä istuvista ei kiinnittänyt häneen erikoisempaa huomiota, hän nimittäin arveli että olisi saattanut valahtaa täysin punaiseksi ja paeta ravintolasta. Niin, jostain syystä se bagel alkoi kuulostaa erittäin houkuttelevalle...

//turhat löpinät for the win~

Yas oli juuri saanut vapautuneen kahden hengen pöydän valmiiksi, kundin silmäillessä lopputulosta varsin kriittisesti. Äiti oli hyvin tarkka näissä asioissa ja olisi varmasti oikaisemassa poikansa tekemiä virheitä, jollei tuo viettäisi suurinta osaa ajastaa keittiössä ruokia tehden. No onneksi hän oli saanut selvät ja hyvät ohjeet, joten tässä ei pitäisi olla mitään ongelmaa..

Kundin sitten kääntyessä ympäri mennäkseen tiskin taakse. Mustanruskeiden silmien katse osui kuitenkin sisään juuri astuvaan neitokaiseen, joka sai olemuksellaan nuorukaisen sydämen jättämään yhden lyönnin väliin. Gisele Kim oli ehkä viimeinen henkilö, johon Yasu olisi odottanut tänään törmäävänsä. Äkkiä kundi tuli harvinaisen tietoiseksi asustaan, koko erilaisesta olemuksestaan ja mielen valtasi suuri halu paeta keittiön puolelle turvaan. Kenties siellä olisi hänelle jotakin hommia. Katse kävikin aavistuksen avuttomana tiskin takana häärivässä työntekijässä, joka nyökkäsi Yasin menemään saattamaan uusi asiakas pöytäänsä. Voi jestas, nyt alkoi kaduttaa rankasti, että hän oli lupautunut menemään töihin salin puolelle.

Kundin hieraistessa niskaan ja lähtiessä sitten hiljaisin askelin tyttöä kohden. Samalla hän mietti mitä sanoisi, kahviossa vietetyt hetket olivat yhä selvänä mielessä, vaikka niistä olikin kulunut kunnioitettavan paljon aikaa. Hänen pitäisi vain toimia kuten muidenkin asiakkaiden kohdalla niin kaikki menisi hyvin.
Päästessään sopivan matkan päähän, Ikumo rykäisi ja hymyili vinosti tytölle.
”Tervetuloa, saanko saattaa teidät pöytäänne? Syöttekö yksin?”
Sama vanha litania tuli automaattisesti. Yas ei kuitenkaan pitänyt teitittelystä… se tuntui jotenkin oudolta.

//Voi plööööööhhh//

Oli ihan näin lähellä ettei Gisele rynninyt saman tien ravintolasta pihalle kun hän hokasi jonkun tarjoilijan tulevan kohti. Tytöstä tuntui kuitenkin että tarjoilijassa oli jotain hämärästi tuttua (tämä tuntemus selitti miksi hän jäi, eikä karannut; ihmiset kun tuppaavat olemaan uteliaita). Neiti tunnistikin tarjoilijan tuon hymyillessä - ja tietysti sitten kun tuo avasi suunsa. Tuosta äänestä kun ei voisi erkkikään erehtyä...

"Yas!! En ollut tunnistaa", Gisele henkäisi, silmät ymmyrkäisenä. Yasu Ikumo se nimittäin oli, uskokaa tai älkää. Hmm, vaau. Toinen näytti jokseenkin erilaiselta, jollain tavalla siistimmältä - ei sillä että tuo nyt miltään roskakasalta näyttäisi muulloinkaan, mutta kuitenkin. Neiti Kimin hämmästyksestä voinee päätellä että kesti aika pitkään ennen kuin hänen silmänsä suostuivat siirtymään Yasin vaatekerrasta tuon kasvoihin. Samalla tyttö tajusi että oli puhunut aika kovaa (ja tietysti saanut parin asiakkaan ärtyneet katseet osakseen), ja jättänyt vieläpä vastaamatta herran kysymyksiin - kysymyksiin, joissa oli tavallaan hieman töykeähkö kaiku. Teitittely kuulosti tosiaan aika oudolta... mutta kaipa toisen oli pakko teititellä; olihan Gisele täällä asiakkaana.

"Siis, yksin, joo, kyllä kiitos..?" tyttö sanoi sitten ja hymyili typerästi; ehkäpä aavistuksen nolosti. Hei, ei aina joutunut Yasu Ikumojen palvelemaksi. Ja joo, Gisele päätti että Yasu Ikumo olisi vain Yasu Ikumo, ei mitään sen erikoisempaa; jätkä monien mukana. Olisi liian vaarallista tutustua toiseen tarkemmin, vaikka kieltämättä tyttö riskeistä pitikin... mutta silti! Miettikää nyt, Gisele Kim ja Yas Ikumo... not gonna happen. Ei tyttö voinut tietenkään väittää etteikö olisi jollain tasolla kiinnostunut toisesta, olihan tuo nyt niin erilainen kuin joku urheilija tai vaikka edes se hemmetin Brandon Moore. Gisele puri huultaan. Parempi olisi vain olla miettimättä asiaa. Muutenkin muutaman soju-lasillisen jälkeen hän saattaisi ajatella aivan eri tavalla, hemmetti soikoon...

Piikkitukkainen kundi ei voinut väittää että hänen olonsa ei olisi ollut yhä enemmän vaivaantunut prinsessan hämmästyneen katseen alla. Kundi huomasi näpeltävänsä hermostuneena korvaansa ja kurtisti kulmiaan tajutessaan, ettei kaikki nyt ollut kohdallaan. Ne lukuisat korut olivat poissa ja kun mustat hiukset omaava kundi mietti, tuo muisti, että isä oli pakottanut ottamaan ne pois ennen kuin poika oli päästetty hommiin. Ilman korujaan kundi tunsi olonsa jokseenkin entistäkin vaivaantuneemmaksi, mutta tajusi jättää korvansa rauhaan.

”Joo, minä se olen….”
Todettiin aavistuksen karheasti, nuorukaisen silmäillessä turhankin avoimesti neitokaisen olemusta. Gisele oli yhtä kaunis kuin ennenkin, ellei jopa kauniimpi. Yas vilkaisi ympärilleen nopeasti ja selvitti kurkkuaan. Hänen pitäisi muistaa, että neitokainen oli ennen kaikkea asiakas eikä mikään muu. Hän oli täällä töissä, joten kundin piti hoitaa työnsä tyylikkäästi. Se oli kaiken perusta.

Gisele vaikutti olevan yhtä hämillään tilanteesta kuin Yas, joten kundi huomasikin virnistävän toiselle varsin poikamaisesti ennen kuin ilme valahti taas peruslukemiin.
”Seuraa minua, saatan sinut…teidät pöytäänne”
Kundi korjasi ja lähti kulkemaan ravintolan poikki kohti rauhaisaa kahden hengen pöytää, joka sijaitsi aavistuksen syrjässä muista pöydistä. Hän nappasi ohimennen ruokalistan mukaansa. Yas huomioi muutaman asiakkaan katsovan Giseleä varsin arvostelevasti, olihan tuo korottanut ääntään äskettäin, mutta kundin raudanluja katse sai nuo kääntämään huomionsa nopeasti muualle.

Saavuttuaan pöydän luo, Yas veti tytölle valmiiksi tuolin ja astahti kauemmas, ojentaen toiselle ruokalistan. Kundi ei kuitenkaan poistunut heti vaan mietti mitä voisi toiselle oikein sanoa.
”Minä.. tämä on jotenkin omituista.. En vaan odottanut, että sattuisit tulemaan tänne..”
Nuorukainen totesi, hieraisten hermostuneena niskaansa.

Alkuhämmennys hälveni askel askeleelta, kun Gisele seurasi Yasia pöytäänsä. Tietenkään herran virne, jota ei valitettavasti voinut muulla sanalla kuin poikamainen kuvata, ei ollut yhtään pahitteeksi tässä olotilan normalisoitumisessa. Elly huomasi ajattelevansa, että tuollainen ilme istui Yasille, ja sitten neidin ajatuksissa alkoikin jo kehittyä kaikenlaista jännää, mitä tästä voisi seurata. Koska hän oli vapaalla koulusta ja suosittuna olemisesta, ei hän edes viitsinyt hillitä ajatuksiaan, joiden yksityiskohdat jätän mielikuvituksen varaan.

"Kiitos", Gisele huomasi sanovansa ottaessaan Yasin tarjoaman ruokalistan vastaan ja istuutuessaan. Laukkunsa tyttö laski johonkin tuolin alle, ja jalkansa hän risti kuten hienon naisen kuuluikin. Ruokalistaan hän ei jaksanut vielä syventyä, olihan hänellä nyt vielä jokseenkin parempaa seuraa ruokalistaa yhtään vähättelemättä, joten sen Gisele laski varovaisesti pöydälle. Sivusilmällä hän oli kuitenkin huomaavinaan, että täältä todentotta saisi sojua! Tietty oli eri asia saiko hänen ikäisensä sitä ostaa. No, mutta hänelläpä olikin tarjoilijatuttava joka ehkä voisi auttaa asiassa...

Tuon tarjoilijatuttavan puhuessa Gisele kääntyi tuon puoleen, silmäillen jälleen herra tarjoilijatuttava Yas Ikumon olemusta (olemusta, joka sanoi olen ehkä ministi vaivaantunt). Tyttö nosti kuitenkin katseensa toisen silmiin avatessaan suunsa.
"Jos rehellisiä ollaan, niin enpä oikeastaan olettanut että olisit täällä töissä", Gisele hymähti. Oikeastaan ajatus ei niin kummallinen ollut. Varmaan puolet Astonin oppilaista olivat töissä jossain (paitsi tietysti ne rikkaat paskat, joihin Giselekin kuului ja tästä nyt varmaan johtui se, miksi hän oli niin yllättynyt), ja ehkäpä Yas oli kiinnostunut ruoanlaitosta? Hämärästi Gisele tosin muisteli, että olisi joskus kuullut Ikumoiden omistavan ravintolan jossain, tai jotain, mutta hän ei ollut yhtään varma. Meh, ehkä olisi parempi taas kysyä vaihteeksi suoraan... tai melkein suoraan.
"Niin, mitä tuollainen... jengipoika tekee tälläisessä ravintolassa?" Gisele kysäisi hymyillen, epäröiden hieman kuitenkin viitatessaan siihen jengijuttuun. Hän ei oikein tiennyt saiko siitä puhua, eikä hän tiennyt loukkaantuisiko toinen. Hänen aikomuksensa ei kuitenkaan ollut loukata, enemmänkin vain osoittaa ettei välittänyt tuosta mainitusta "jengijutusta".

"Oh, ja saisinko pikkuisen soju-pullon, täyden sellaisen, jooko? En edes muista milloin olisin maistanut sitä viimeksi", tyttö heitti tajutessaan että oli tosiaankin täällä asiakkaana, eikä vain jutustelemassa ja viemässä pöytätilaa oikeasti maksavilta, nälkäisiltä sandiegolaisilta. "Ja ehkä useampi lasi, siinä tapauksessa että erään työvuoro loppuu lähiaikoina... mikä on tietysti täysin toiveajattelua..."

Yas ei voinut olla naurahtamatta hermostuneeksi. Niin, kuka nyt kapinallisiin kuuluvan kundin olisi odottanut löytävänsä täällä ja vielä sellaisissa vaatteissa jotka hänellä oli sillä hetkellä yllään. Häntä lievästi sanottuna hävetti, mikseivät vanhemmat osanneet valita vaatteita, joissa olisi ollut mukavampi olla?

Toinen kulmakarva kohosi aavistuksen tytön lausahdukselle. Tuo kuulosti huonolta iskulauseelta, vaikka hän epäilikin vahvasti, ettei sitä ollut sellaiseksi tarkoitettu. Gisele ei ollut sellainen, tuskin tuo edes vilkaisisi hänen suuntaansa jos paikalla olisi ollut muita kermaan kuuluvia. Tosin Gisele tuntui paljon mukavammalta kuin nuo koulun ”ylemmät”. Tyttö oli mukavaa seuraa ja puhelias.

”….tuuraan sairastunutta tarjoilijaa. Vanhempani omistavat tämän ravintolan, joten ne olettavat, että olen paikalla aina kun tarvitaan.”
Kundi kuuli selittävänsä neitokaiselle. Tosin sana ”jengipoika” aavistuksen särähti korvaan, mutta minkäs hän sille mahtoi kun tämä tyttö tiesi hänestä enemmän kun olisi ollut tarpeellista. He olivat jutelleet paljon ottaen huomioon aasialaispiirteisen neitokaisen aseman koulussa. Yasu vähät välitti mitä hän teki tai sanoi koulussa tai sen ulkopuolella, mutta hän ymmärsi sen olevan eri juttu Giselen kohdalla. Hän välitti tytöstä liikaa sotkeakseen tuon elämän, vaikka hänellä olisikin kenties ollut siihen varsin hyvät ainekset.

Vino hymy käväisi kundin huulilla. Hän ei saisi myydä tytön pyytämää pulloa tuolle, sillä ei uskonut tämän iän riittävän. Mutta Yas oli valmis tekemään poikkeuksen.
”Toki. Vuoroni loppuu kohta. Kunhan vain seuraava työntekijä tulisi paikalle. Voin siis liittyä seuraasi jos todella tahdot..?”

Jostain syystä Gisele tunsi olonsa yllättävän luontevaksi tässä istuessaan (ilmeisesti päinvastoin kuin Yas, heh). Ehkäpä tytön luontevuus johtui yksinomaan siitä, kun nyt ei oltu kouluajalla eikä koulun lähelläkään, ja jonkun Astonilaisen sattuminen paikalle oli enemmän kuin epätodennäköistä. Toisaalta, olihan Giselekin tänne vahingossa löytänyt, joten tavallaan pieni riskinpoikanen oli. Yasuun tyttö kyllä luotti, eiköhän jätkä olisi jo puhunut, jos haluaisi.

Yasun sitten todetessa, että oli vain tuuraamassa sillä hänen vanhempansa paikan omistivat, Gisele nyökkäsi. Jotain sellaista tyttö oli arvellutkin. Hmm, voisi äidille ehkä vinkata että isän palatessa takaisin San Diegoon, pitäisi tulla koko perheen voimin asioimaan, ihan vain kiinnostuksen takia. (Ja äiti tosiaankin rakasti aasialaista ruokaa, ja ulkona syömistä vielä enemmän.)

Ohimennen Gisele vielä pohti sitä olivatko Yasun vanhemmat paikalla... jostain kumman syystä tyttö halusi tietää minkälaisia nuo olivat, mutta eipä hän kehdannut kysyä. Se olisi jo ollut jokseenkin tunkeilevaa. Toisaalta Elly tiesi toisesta jo jotain sellaista, mitä tuo tuskin jokaiselle vastaantulevalle kertoi, joten tuskin vanhempien näkeminen edes vilaukselta olisi sen pahemmanlaatuinen juttu. Jollain tasolla se tuntui Giselestä kuitenkin henkilökohtaisemmalta, joten hän ei jäänyt sitä sen enempää miettimään.

Giselen kasvot kirkastuivat Yasun ilmoittaessa, että tänään olisi sojupäivä. Uutinen sojusta kalpeni kuitenkin, kun herra pohti seuraanliittymismahdollisuuksia. Sojusta tässä olisi voinut luopua, mutta seurasta ei.
"Toivotaan että se seuraava ei ole pahemmin myöhässä", Gisele sanoi hymyillen, antaen näin ymmärtää että oli todellakin tarkoittanut aiempia sanojaan. "Vihaan itsekseni syömistä."

"Tosin... miksi tätä pitäisi kutsua?" tyttö jatkoi äänensävyn kallistuessa sinne kiusoittelevan puolelle. "Treffeiksi, vai tylsästi lounastapaamiseksi..?"

Lämmin hymy oli pahiksiin kuuluvan kundin huulilla melko harvinainen näky. Se kuitenkin nousi Yasin kasvoille Giselen sanojen myötä. Niin, hänkin oli alkanut toivoa yhä enemmän, että jollakin keinolla se hänet vapauttava työntekijä olisi tullut vaikka kerrankin hyvin ajoissa paikalle, että hän olisi päässyt viettämään vapaata aikaansa. Ja näillä näkymin hän olisi Giselen seurassa. Kundi vilkaisi kellon suuntaan, mutta tajusi, ettei sitä näkynyt hyvin tästä osasta ravintolaa, joten piti vain odottaa. Yas tajusi jumittuneensa Giselen pöydän luo pidemmäksi aikaa kun tarjoilijan työssä olisi ollut tarve, mutta hän ei jaksanut välittää.

Neitokaisen kiusoittelevalla äänensävyllä lausutut sanat saivat kundin hymähtämään pehmoisesti, tummissa silmissä oli harvinaisen lämmin katse. Hän ei todellakaan itsekään tiennyt miksi sitä olisi voinut kutsua. Kundi vaihtoi huomaamattaan englannista koreaan. Siitä kielestä oli tullut heidän kahden yhteinen, sillä harva Astonissa todella sitä ymmärsi, ainakin Yas ajatteli asian niin.

”Kutsu sitä miksi ikinä haluat, prinsessa. Menen hakemaan sinulle sen pullon..”
Sanat lausuttiin pehmeästi, kundin pitäen katseensa hetken ajan tytön silmissä ennen kuin tuo kääntyi hakeakseen Giselelle tuon tilaaman juoman. Hän sai pullon ja kaksi lasia asetettua pyöreälle tarjottimelle kun hänet vapauttava työntekijä astui ravintolan ovesta sisään. Vaikka kundi olisi voinut toimittaa tytön tilauksen itse tuon pöytään, hän pyysi tiskillä olevaa työntekijää tekemään niin. Kundi ilmoitti maksavansa pullon, joten työntekijä ei kysellyt sen enempää. Yasu itse livahti toisen työntekijän jäljessä sisälle takahuoneeseen vaihtaakseen vaatteensa ja liittyäkseen Giselen seuraan.

Sillä aikaa tiskin luota lähti työntekijä kohti Giselen pöytää, tuo asetti pullon ja lasit pöydälle, ilmoittaen, että Yasu oli mennyt vaihtamaan vaatteensa ja saapuisi tytön seuraan kyllä. Juomankin kundi oli jo maksanut, joten Giselen ei tarvinnut huolehtia siitä.
Kundilla meni 15minuuttia aikaa selviytyä ulos takahuoneesta. Hän oli siistiytynyt ja vaihtanut omat vaatteensa. Yasu tunsikin olonsa varmemmaksi omissa vaatteissaan; mustissa housuissa, maihareissa, valkoisessa paidassa ja nahkatakissa, joka oli siististi aseteltuna kundin käsivarrella. Nuorukainen näytti nyt samalta kuin koulussa, tuon astuessa ulos takahuoneesta, huikatessa tiskin takana olevalle työntekijälle jotakin koreaksi ja astellessa rennosti kohti pöytää, johon hän oli Giselen jättänyt.

Gisele huomasi miettivänsä että Yasille sopi tuollainen hymy; se sai tuon näyttämään jokseenkin suloiselta. Tajusikohan toinen sitä itse?

Tytön huulilta karkasi sitten kevyt naurahdus pojan käyttäessä jälleen tuota iänikuista lempinimeä; prinsessa. Prinsessa nyökkäsi toisen sanoille, jääden hetkeksi katsomaan tuon perään ja pohtimaan tekikö poika tuon tahallisesti... tiesikö Yas minkälainen vaikutus esimerkiksi tuolla äskeisellä katseella oli? Ihmiset katsoivat Giseleä useimmiten joko arvioivasti, inhoten, ihaillen, tai kuin hän olisi herkullinen pihvi jota teki mieli maistaa, ja hän oli jokseenkin tottunut edellämainittuihin - mitä nyt joskus teki mieli niitä pervoja läimäyttää, jotka häntä tarkastelivat kuten mehevää lihakimpaletta konsanaan. Meh, ehkä hän oli Yasullekin herkullinen pihvi, mutta se ei näkynyt ainakaan päällimmäisenä. Mutta siis silti. Pointtina oli se, että ihmiset harvoin katsoivat häntä kuten Yas oli katsonut ja jos Gisele olisi punastuvaa sorttia, hän olisi äsken varmasti punehtunut.

Ajatuksiinsa haututuneella Giselellä meni hetki tajuta, että hänen tilaamansa soju oli saapunut. Hän heräsi mietteistään vasta tarjoilijan puhuessa. Yllättävää kyllä Gisele tajusi kiittää tuota
Tyttö pyöritteli pulloa sitten hetken sormissaan ennen kuin avasi sen, ja kaatoi kirkasta juomaa itselleen. Viime tipassa hän muisti olevansa autolla liikkeellä, mutta sitten hän arveli että äiti voisi tulla hakemaan auton keskustasta. Taksilla kotiin siis. Näin päätettyään Gisele vetäisi pienen lasillisensa suoraan pohjanmaan kautta, ja hymyili itsekseen. Äiti saisi varmaan sydänkohtauksen jos näkisi... tyttö jäi nyt pyörittelemään tyhjää lasia sormissaan, kääntäen silmänsä ruokalistaan. Hän laski lasin pöydälle, nappasi ruokalistan käsiinsä, ja kävi tarkastelemaan sitä. Listan monimuotoisuus sai tytön melkein hämmentymään. Hän selaili sitä pitkään, ja joutui toteamaan että ei tunnistanut kuin ruokalajeista muutamia. Ehkä olisi helpointa tilata päivän erikoinen? Valinnanvaikeutta helpottamaan Gisele kaatoi itselleen uuden lasillisen, tosin tällä kertaa hän ei vetänyt sitä ykkösellä alas.
"Kello ei ole edes neljää ja olen jo juomassa", tyttö totesi puoliääneen, hymähti, ja otti lasin tyhjäksi. No, onneksi hänen viinapäässään ei ole valittamista.

Gisele oli syventymässä takaisin ruokalistan ihmeelliseen maailmaan, kun hänen onnistui tönäistä soju-pullo nurin pöydälle. Pieni huudahdus pääsi neidin huulilta, ja hetkeksi tyttö jäi tuijottamaan pullosta virtaavaa nestettä, ennen kuin hyppäsi seisomaan ja nosti pullon pystyyn. Joo. Että tälläistä sitten tänään. Ja tietenkään ketään tarjoilijaa ei nyt ollut paikalla, eikä Giselellä ollut ihan pokkaa alkaa huutelemaan, vaikka niin hänen olisi varmaan pitänyt tehdä. Hätäisesti Elly nappasi pari paperia ja alkoi taputtelemaan pöytää kuivaksi, katsellen ympärilleen hiukan avuttomana, tummien silmien sitten osuessa Yasuun. Ahdingosta huolimatta Giselen huulille nousi hymy (tosin tätä hän ei itse kässännyt); Yas näytti nyt enemmän itseltään.

//pakko kommentoida sanoa että sori; selitystä tuli liikaa, asiaa nolla...

Yas nosti katseensa lattiasta Giselen pöydän suuntaan kuultuaan sieltä jonkin älähdyksen tapaisen. Hän näki tytön taputtelemassa pöytää papereilla ja kohdatessaan tuon katseen, kundi laittoi merkille tuon pienen hymyn tytön huulilla. Hymyn, joka sai lämpimän tunteen aikaan. Nuorukainen kuitenkin työnsi sen pois mielestään, saapuen pöydän luokse.

”Jätän sinut hetkeksi yksin ja olet jo tuhoamassa paikkoja..”
Sanoissa oli lempeän nuhteleva sävy, kundin laskiessa nahkatakkinsa vapaalle tuolille ennen kuin itsekin otti tukon papereita, alkaen kuivaamaan pöytää tytön apuna. Mitä ihmettä Gisele oli oikein tehnyt, tuo ajatteli, samalla kun hän vahingossa kosketti prinsessan kättä. Eikä kyse ollut mistään pienestä hipaisusta, jonka olisi voinut laskea vahingoksi. Kundi veti kätensä nopeasti pois, kuin sähköiskin saaneena, ja käänsi mustanruskeiden silmiensä pahoittelevan katseen Giselen silmiin. Vaikka tyttö tiesi, että hän tunsi toista kohtaan jotakin syvempää kuin ystävyyttä (niin hän oli prinsessalle silloin kahvikupposen äärellä myöntänyt), ei hän silti tahtonut, että tyttö pitäisi häntä pelurina. Yas ei ollut sellainen. Eikä hän ollut tällainenkaan kuten nyt. Kaikki oli jotenkin kamalan outoa, eikä kundi halunnut että kaikki olisi outoa. Miksei kaikki voinut vain olla normaalia?

”..anteeksi..”
mutistiin tuskin kuuluvalla äänellä, kundin jatkaessa pöydän kuivaamista kohottamatta enää katsettaan tytön kasvoihin. Hän viittasi toista taas istuutumaan, siirtäen märät paperit sivuun pöydältä, kaataen molempien lasit täyteen juomaa, istuutuen itsekin prinsessaa vastapäätä. Ehkä hän oli pelkuri turvautuessaan alkoholijuomaan, mutta hän veti sen ykkösellä alas, tuntien vasta sitten olevansa kyllin vahva kohtaamaan tytön uudestaan. Varovainen katse käännettiinkin toiseen, kenties tyttö oli jo tullut toisiin aatoksiin hänen suhteensa. Ehkä Gisele tahtoikin olla vain yksin.
”..mitä ottaisit?”

/plläääääh! //

//eikä mitään plääh (;

Giselen hymy muuttui aavistuksen noloksi Yasun nuhdellessa tyttöä tästä sotkusta - vaikka ymmärsihän hän ettei toinen tosissaan ollut. Toisen sanat, ja ihmisten katseet saivat olon entistä avuttomammaksi. Totta puhuen noiden muutamien pöydissään istuvien silmäykset ärsyttivät tyttöä enemmän kuin oma kömpelyys... hän jatkoi pöydän parissa, mielessään mulkoillen noita jotka edes kehtasivat tämän pöydän suuntaan sivusilmällä vilkaista. Epämiellyttävät ajatukset kuitenkin katosivat kun Gisele tajusi Yasin käden omallaan. Tyttö yllättyi ja jähmettyi hetkeksi paikalleen, kääntäen silmänsä nyt tutkivasti toiseen. Giselen hymy muuttui aavistuksen vinoksi, vaikka hän yrittikin säilyttää ulkokuorensa normaalina. Todellisuudessa hänen sydämensä oli jättänyt yhden lyönnin väliin, ja hetken hän jo ajatteli että Yas oli tehnyt tuon tahallisesti - mutta toisen reaktio paljasti. Se oli selvästi vahinko, tai sitten Yas oli taitava näyttelijä, mutta sitä Gisele ei toisesta uskonut.
Pojan heittäessä hädin tuskin ääneen sanotun anteeksipyyntönsä, Giselen oli pakko purra huultaan ettei virnistäisi ilkikurisesti. Eihän tuollaista olisi tarvinnut edes pyytää anteeksi...

Tyttö istui sitten toisen kehotuksesta, taistellen edelleen virnettä vastaan. Hän ei kuitenkaan voinut estää sen nousemista kasvoilleen, kun Yas sitten vihdoin pystyi katsomaan hänen suuntaansa. Toinen ohitti äskeisen nätisti arkisella kysymyksellä, mikä sopi Giselelle paremmin kuin hyvin... ainakin hetkeksi.
"Rehellisesti sanoen en oikein tiedä", tyttö vastasi kepeästi, ohimennen ihmetellen hyvää tuultaan. "Ajattelin alkuun jotain kotoisan korealaista, mutta ruokalista on tosi hämmentävä..."
Neiti oli kääntänyt silmänsä siihen ruokalistaan edessään, mutta kohotti nyt tummat silmänsä takaisin Yasiin. Katseessa näkyi se tuttu ilkikurinen pilke, jonka luulisi olevan toiselle jo turhankin tuttu.
"Kaipa menu sopii sinuun, hämmentäviä molemmat", Gisele totesi nostaen kätensä pöydän päälle lepäämään ja nojautuen niiden varaan. Katse tutki toista tarkasti, tytön pohtiessa jatkaako sanoja vielä vaiko eikö. Silmät kävivät nopeasti täydessä lasissa, ja Gisele tyhjensi sen auttaakseen päätöksenteossa.

"Miksi olet niin varovainen?" tyttö tiedusteli. Joo, hän tuli siihen tulokseen että voisi kuitenkin puhua suunsa puhtaaksi. "Jos olisin kenen tahansa muun kanssa, olisi se joku jo iholla jos tajuat mitä tarkoitan... mutta sinä vain pidät etäisyyttä."

Kundi puri kipeästi alahuultaan huomatessaan, ettei prinsessa juonut hänen tapaansa lasiaan tyhjäksi. Tai edes siemaissut juomaansa. Olisi epäkohteliasta täyttää oma lasinsa nyt, sen verran kundikin tajusi käytöstavoista. Ja sen lisäksi hän vaikuttaisi ihan raukkamaiselta ja se vahvistaisi vain sitä, että hän tosissaan haki voimaa sojusta. Hitto, Yas tunsi olevansa ansassa, vaikka kundi suoristikin ryhtinsä ja vilkaisi ruokalistan reunan ylitse Giseleä. Hän jäi tuijottamaan toista, huomioiden kyllä tutuksi tulleen pilkkeen prinsessan silmissä. Yasu huomasi kauhukseen ettei hän enää pystynyt lukemaan tätä naista, sillä hän ei todellakaan ollut varma leikkikö toinen hänen kanssaan. Toki se ajatus pyöri hänen mielessään väkisin. Mutta toisaalta, miksi neiti Kim olisi halunnut hänen seuraansa jos toinen ei olisi jollakin tasolla tosissaan? Miksi toinen näkisi sen vaivan? Miksi hitossa naisten piti olla aina niin vaikeita tulkita? Mutta miksi hitossa Yas edes mietti tällaista? Miksi hän edes välitti siitä seikasta olisiko toinen tosissaan vai ei? Miksei hän voinut vain antaa mennä? Miksi hänen pitäisi välittää neiti Kimin tunteista? Hän voisi ihan hyvin toimia kuten pahisten odotettiin toimivan tässäkin tilanteessa, mutta hän ei kyennyt.

Noiden ajatusten risteillessä kundin mielessä, ei neitokaisen kysymys tullut hänelle yllätyksenä. Silti hän hätkähti sisäisesti. Oliko hän noin läpinäkyvä? Mustanruskeat silmät tarkkailivat toista hetken. Pitäisikö hänen puhua totta vai keksiä jotakin? Hänen imagonsa kärsisi joka tapauksessa. Mutta miksi hemmetissä hän välitti imagostaan? Prinsessalla oli kyky riisua hänen kaikista aseistaan ja se pelotti aasialaispiirteistä kundia.

”…koska kunnioitan sinua sellaisena kuin olet. En ole sellainen kuin useimmat miehet. Jos teen jotakin tahdon, että toinen on siinä mukana täysin ja vain omasta tahdotaan.”
Mustanruskeiden silmien tutkiva katse pysyi toisessa hetken aikaa tutkivana, ennen kuin se pehmeni.
”En tahdo satuttaa sinua, prinsessa. En millään tavalla..”