Wild and free

//Tänne saa tulla mukaan ihan kuka haluaa :)//

Oli ihana, aurinkoinen iltapäivä. Ainoa ikävä asia oli kuumuus, mutta sekin oli siedettävää, jos siihen oli tottunut. Ja Belle Berkley oli, onnekseen. Nyt tyttö oli pukeutunut tiukkoihin mustiin minishortseihin ja väljempään pinkkiin toppiin. Kädessään tytöllä oli hattara, joka oli jo melkein syöty. Belle istui penkillä tuijotellen pilviä ja söi herkullista sokerimössöä antaumuksella. Hän ei kuitenkaan lihoisi vaikka söisikin hattaroita.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Belle oli tullut yksinään huvipuistoon, ilman muuta tarkoitusta kuin hauskanpito. Hän halusi tuulettaa ajatuksiaan puiston laitteissa, jotka olisivat saaneet olla hurjempiakin. Belle rakasti paikkaa. Hän oli pyytänyt isoveljeään ja jopa velipuoltaan mukaansa, mutta näitä paikka ei kiinnostanut. He olivat sitä mieltä, että se oli liian lapsellista. Ainakin Ryan oli sanonut sen suoraan. Bradley taas oli sanonut menevänsä skeittaamaan. Ja siinä nyt ei ollut mitään uutta.

Mutta se oli typerää, ettei kukaan hänen tyttökavereistaan ollut lähtenyt. Ehkä ne eivät kehdanneet liikkua hänen kanssaan, kun Rebecca oli laittanut hänestä liikkeelle ties mitä huhuja. Belle ei edes tiennyt, eikä välittänyt siitä, mitä entinen paras kaveri hänestä puhui. Sen verran hän tiesi, että tämä puhui, eikä todellakaan mitään myönteistä.
Belle karisti Rebecan pois mielestään ja keskittyi miettimään, mitä tekisi kun saisi hattaransa syödyksi. Ehkä hän menisi vuoristorataan? Tai sitten johonkin muuhun laitteeseen. Siihen kai, mikä ensimmäisenä tulisi vastaan.

//sibbyseni, voisin viskata uuden marionettini tänne seuraksesi! eikö ole hauskaa? (buahaha et pääse minusta eroon)//

Ihanana aurinkoisena iltapäivänä oli Andreas eksynyt kävelyretkillään huvipuistoon. Niin, siellä hän iloisena katseli maailman menoa ja ihmisiä. Ilma oli kerrassaan upea, Andy hymyili tiiraillessaan taivaalle. Poika ei tähän mennessä ollut tehnyt oikeastaan mitään, hän oli kävellyt ympäri ämpäri ja vain nauttinut tästä hetkestä.

Hän oli pukeutunut valkoiseen t-paitaan ja ruutuhameeseen, unohtamatta rusettikoristeisia polvisukkia ja punaisia ballerinoja jaloissa. Hänen olkapäällään keikkui tutuksi tullut vaaleansininen laukku ja toiselta puolelta hiukset oli sidottu saparoille, toiselta jätetty auki.

Niin, olihan Andreas hyvin sievä ja tiesi sen. Hetkeksi katse siirtyi vain maahan ja hän käveli eteenpäin, mutta kohta hän taas katseli ympärilleen. Hän oli toki menossa laitteisiinkin, ehkä kohta, kun vain tietäisi mihin ensiksi. Poika tunsi jokaisen laitteen kuin omat taskunsa, olihan hän ollut Belmont Parkissa kymmeniä kertoja. Silti kaikki tuntui edelleen hauskalta, kun siitä osasi nauttia oikealla tavalla.

Pojan jalkoja kylläkin särki hieman, sääressä oltua kramppi edellispäivänä. Hän huokasi ärsyyntyneesti ja istuutui lähimmän penkin reunalle, jossa näkyi jo olevan joku tyttö, mutta eipä hän siitä liiemmälti välittänyt. Andy hieroi pohjettaan irvistäen pienesti, mutta tiesi säryn pian loppuvan.

//Hihhei heipä taas :D//

Hattara maistui hyvälle. Se maistui aina ihanalle ja siksi tyttö sitä oli sortunut jälleen kerran ostamaankin. Hän kyllä tiesi, ettei liika herkuttelu tekisi hänen ulkonäölleen hyvää, mutta ihan kuin sillä olisi jotain väliä ollut juuri nyt. Hänhän oli sentään huvipuistossa, kaiken hauskuuden alkulähteellä.
Belle kohotti katseensa vaaleanpunaisesta, tahmeasta herkusta. Hän katseli sivulleen, käänsi sitten kiireesti katseensa takaisin ja toivoi saman tien, ettei Anthony huomaisi häntä. Mies nimittäin sattui olemaan huvipuistossa, ainakin takaapäin katsottuna mies oli juuri sama tyyppi, joka oli ajanut hänet ja Rebeccan riitoihin.

Hetken kuluttua Belle vilkaisi taas Anthonyn suuntaan. Se oli tosiaan hän. Belle ei halunnut olla enää missään tekemisissä pojan kanssa. Hän keskittyi taas hattaraansa, kunnes tajusi, että joku oli istuutunut penkille. Hän käänsi katseensa taas samaan suuntaan, jossa Anthony oli näkynyt, peläten että tämä oli tullut siihen. Helpottunut hymy kohosi tytön kasvoille, kun penkille olikin tullut joku aivan muu, peittäen samalla Anthonyn näkyvistä.
"Ootko sä satuttanut sun jalan?" Belle kysyi heti, kun tajusi toisen hieroskelevan jalkaansa. Samalla hän kuitenkin yritti vilkuilla, ettei Anthony tulisi paikalle. Se olisi kamalaa, johtaisi taas ties mihin, ainakin juoruihin ja Rebeccan uusiin piinayrityksiin.

Andyn istuttua ja tohtoroitua jalkaansa aikansa, tyttö kysyi häneltä kyseisestä raajasta.
"En mä varsinaisesti. Se kramppas eilen aika pahasti ja sitä vähän särkee, mut ei muuta. Mä oon ihan kunnossa", poika vastasi hymyillen ja nosti katseensa toiseen, "nyt se särky helpottaa jo. Kiitos silti."

Blondi venytteli vähän käsiään ja käännähti reunalta istumaan niin, että hänellä oli sama rintamasuunta tytön kanssa, käänsi katseensa tähän.
"Yksinkö sä olet? Mä olen myös", hän sanoi halutessaan keksiä jotain juteltavaa. Hiuksia suittiin hieman ja refleksinomaisesti, huulilla värjyi ystävällismielinen hymy.

Andreas alkoi miettiä, että olisi mukava, jos tästä tytöstä saisi seuraa ja tai kaverinkin, eikä se luultavasti ihan mahdotontakaan olisi. Poika risti jalkansa päällekkäin ja laski kädet siististi syliinsä.

Belle katseli vuoronperään vieressään istuvan henkilön jalkaa ja sitten taas tämän taakse kohti Anthonya. Miksi ihmeessä tyypin piti olla täällä juuri nyt, kun hän halusi pitää hauskaa? Nyt tuo mies oli täällä muistuttamassa häntä hänen omasta virheestään. Juuri siitä mitä hän eniten katui koko maailmassa.
"No hyvä." Belle sanoi, kun toinen kertoi olevansa kunnossa. Nyt hän päätti keskittyä saamaansa seuraan, jotta unohtaisi Anthonyn, eikä edes muistaisi tätä enää ennen kuin tämä olisi lähtenyt kotiinsa. Tai minne sitten menisikään.

"Joo, yksin," Belle sanoi. "Ei suostunu velikään tulemaan mukaan. Liian lapsellista touhua muka."
Sanojensa jälkeen tyttö hymyili pirteästi, muttei taaskaan voinut estää itseään vilkaisemasta, ettei hänen pettäjäseuransa vain astellut lähemmäs. Nyt tyttö saattoikin huokaista helpotuksesta. Poikaa ei näkynyt enää siellä missä tämä oli ollut.
"Mun mielestä täällä ei ole yhtään lapsellista. Kivaa vaan," Belle sanoi.

"Veljes taitaa olla vähän pahvi", totesi Andreas virnistäen leveästi, "koska täällä on munkin mielestä pikemminkin hauskaa. Ehkä se vaan isottelee."

Blondi noteerasi kyllä toisen vilkuilun, mutta ajatteli, että ehkä se oli vain refleksi, toisethan vilkuilivat jatkuvasti ympärilleen.
"Mä voin kyllä tarjoutua seuraksi", hän ehdotti hetken hiljaisuuden jälkeen, "kaksin aina kaunihimpi", poika vielä lisäsi naurahtaen kepeästi.

Andreas suki hiuksiaan uudemman kerran, vaikkei ehkä olisikaan ollut tarvis.
"Joo, niin, mä olen Andreas", hän esittäytyi ojentaen kätensä toiselle, hymyili edelleen, "sä muuten näytät tutulta, käytkö sä mitä koulua? Musta nimittäin tuntuu että oon nähnyt sut koulussa."

"No on se välillä vähän," Belle sanoi hymyillen leveästi. "Mut se on kyllä ihanin veli mitä voi olla."
Mielessään tytöllä oli se, että Bradley oli aina koulussakin hänen kanssaan, vielä kaiken sen jälkeenkin mitä oli joutunut siskostaan kuulemaan. Belleähän oli haukuttu ties miksi! Ei ollut varmasti mukavaa kuulla siskostaan ihan perättömiä juttuja. Tai no, ei se ollut perätöntä, että hän oli mennyt harrastamaan seksiä parhaan ystävänsä poikaystävän kanssa.

"No, kyllä mulle seura kelpaa." Belle sanoi innostuneena. Nyt hänen ei enää tarvitsisi olla yksin. Ja se oli hyvä, sillä Anthonyhän saattaisi tulla vastaan vielä. Ja sitä hän ei uskaltaisi kohdata yksin. Anthonyn tapaamisen lisäksi pahempaa olisi ollut vain se, että Rebeccakin olisi täällä. Ja tämähän ei ollut. Toivottavasti.

"Mä olen Belle," tyttö esittäytyi ja puristi reippaasti toisen ojennettua kättä. "Oon Astonissa."
Belle toivoi, ettei hänen nimensä ollut päässyt toisen tietoisuuteen. Hänhän jäisi sitten tietenkin taas yksin ja se jos mikä olisi nyt inhottavaa. Hänen hyvä tuulensa olisi tiessään jos niin tapahtuisi. Ja sitten hän lähtisi keskeyttämään Bradleyn skeittailut.
"Oon kyllä tainnu nähä sut siellä," Belle sanoi sitten ja onnistui olemaan vilkuilematta ympärilleen.

"Mullakin on veli, ja sisko", sanoi Andreas, "ja, no, ne on myös ihan kivoja. Ne ei asu kumpikaan enää kotona, ja sillon kun ne asu, me riideltiin tosi paljon. Mut nykyään se suhde on aivan erilainen, kun ei näe niin usein."

"Hei se on kiva", blondi vastasi vähintään yhtä innostuneesti kuin tyttökin, yksinäisyys ei ollut kivaa etenkään kun huvipuistossa ei Andyn mielestä vain voinut olla yksin.
"Siistiä, täällä ei voi olla yksin. Ei vaan voi."

Belle oli toisen nimi. Jostain sennimisestä kuultiin juoruavan, mutta eivät juorut kiinnostaneet Andya sitten vähääkään. Eivät ne usein olleet tottakaan.
"Astonissa, niin mäkin", hän nauroi, "on se maailma pieni! Hauskaa, että me voidaan nähdä vielä tän jälkeenkin isommalla todennäköisyydellä kuin jos me oltais oltu eri kouluissa."

Belle arveli, että Andreas oli onnekkaampi kuin hän. Kuulosti siltä, että tämän perhe oli pysynyt yhdessä, eikä eronnut niin kuin hänen. Bellellähän oli tavallaan kaksi isää ja kaksi äitiä, kun molemmat olivat uusissa naimisissa. Ja isä- ja äitipuoli molemmat kohtelivat häntä ystävällisesti ja yrittivät kai jopa rakastaakin. Mutta Belle ei näitä rakastanut, sieti vain sen takia, että he rakastivat hänen oikeita vanhempiaan. Eikä hän oikein välittänyt Ryanistakaan, isäpuolensa pojasta, sillä tämä oli aina vain tietokoneensa kanssa. Mutta Brandon ja Leonard olivat mainioita, heitä ei voinut inhota, vaikka nämä eivät olleetkaan isän ja äidin yhteisiä lapsia.
"No, mä nyt nään Bradleyn aina koulussa. Kun se käy siellä myös."

Belle hymyili innostuneena, kun poikakin kertoi käyvänsä Astonissa. Hän oli muistanut aivan oikein arvellessaan nähneensä toisen siellä.
"No niimpä. Ja nyt meillä on ainakin jotain mitä jutella, kun voidaan ylistää meidän huvipuistoreissua toisille." Belle sanoi sitten ja sai viimein syötyä hattaransa loppuun. "No, mennäänkö johonkin laitteeseen?"
Bellen teki mieli mennä johonkin hurjaan laitteeseen, joka sekoittaisi kaikki ajatukset. Hänen mahansa kestäisi kyllä kaiken kieputuksen, ainakin aina ennen oli kestänyt.

"Joo, niinhän me voidaan. Tosin jutunjuurta löytyy aika helposti, äskösestä huomasi", vastasi blondi virnistäen.
"Ja mennään vaan johonkin laitteeseen, sitä vartenhan täällä ollaankin", hän jatkoi virnistys vaihtuen ystävälliseen hymyyn. Hän nousi ja pudisteli hameestaan pölyhiukkasia, joita tuskin oli olemassa oikeasti.
"Eikä mun jalkaakaan särje enää."

"Mihin sä haluaisit ensiksi? Mulle käy mikä vaan", hän sanoi nostaen laukkuaan paremmin hartialle.

//yy se on kyl vähän lyhyt sori//

//Ei haittaa!//

"No hyvä," Belle sanoi, kun Andreas kertoi, ettei hänen jalkaansa enää sattunut. Ei kai sitä olisi kannattanut kipeän jalan kanssa mihinkään lähteäkään. Paitsi kannatti, jos paikka oli sen arvoinen. Niin kuin tämä huvipuisto oli. Hänkin olisi halutessaan tullut tänne vaikka olisikin satuttanut jalkansa. Pystyihän täällä ainakin nauttimaan iloisesta tunnelmasta, jos ei muuta tehnyt.

"No mennäänkö sitten johonkin vuoristorataan. Tai vaikka tuohon mikä on tuossa edessä?" tyttö ehdotti osoittaen laitetta, joka pyöri korkealla ilmassa hurjaa vauhtia. Se näytti hauskalta. "Kumpi mieluummin?"
Belle heitti vastausta odotellessaan hattaransa tikun läheiseen roskikseen. Samassa hän huomasi silmäkulmastaan, kuinka Anthony kulki kohti edessä olevaa laitetta.
"Tai no mennään siihen vuoristorataan mieluummin," Belle sitten sanoi. Hän ei halunnut mennä samaan suuntaan Anthonyn kanssa. Ei sitten ikinä eikä missään tapauksessa.

Okei, Belle taisi olla jonkin sortin tuuliviiri. Tämä muutti äkisti mieltään laitteesta johon hän halusi mennä. Mutta mikäs siinä.
"Joo, mennään vain siihen", sanoi Andy hymyillen. Hän piti kovasti kyseisestä laitteesta, oli pitänyt aina, ja kovin mielellään poika oli siihen menossa.
"Me voidaan mennä tuohon toiseen sitten sen jälkeen, sekin näyttää hauskalta", hän jatkoi ja otti muutamia askeleita kohti vuoristorataa.

"Onneksi se jalka ei enää särje, olisi ollut ikävä lähteä jatkuvasti särkevän koiven kanssa yhtään mihinkään", poika jutteli pirteästi. Hänen kävelytyylinsä oli kovin pikkutyttömäinen, ja monien nuorukaisten katseet kääntyivät hyvinkin söpön Andyn suuntaan. Hän oli oppinut olemaan häiriintymättä noista katseista, hän oikeastaan tunsi itsensä imarrelluksi niistä.

Belle tunsi suurta helpotusta, kun Andreas suostui lähtemään vuoristorataan ilman mitään kysymyksiä. Belle ei olisi missään nimessä halunnut toisen huomaavan, että hän pakoili tiettyä henkilöä. Se olisi ehkä saanut toisen ärsyyntymään, eikä Belle halunnut niin tapahtuvan. Andreas ei siis ollut tajunnut hänen vilkuilleen Anthonya ja hyvä niin. Anthony kun oli urheilija ja kaikenlisäksi komea, niin tämän varmaan tiesi koko koulu, Andreas mukaan lukien. Ja sittenhän poika olisi kai osannut yhdistää Bellen Anthonyyn. Ja niinhän ei saanut käydä.
"Joo, se sopii," Belle sanoi, sillä uskoi Anthonyn häipyvän sillä välin muualle. Mitähän tuo oikeasti edes teki huvipuistossa? Oli varmaan treffeillä tai jotain. Paitsi se ei kai olisi ihan tämän tyylistä.

"No hyvä." Belle sanoi vastaukseksi pojan jalkakommenttiin. Ja katseli sitten nuoria miehiä, jotka loivat katseita häneen ja myöskin Andreakseen. Poika kyllä herättikin huomiota. Näytti ihan tytöltä. Ei Bellekään olisi heti arvannut että tämä oli poika, mutta nimi sen oli paljastanut. Onneksi hän oli ehtinyt kuulla toisen nimen, ettei olisi sanonut häntä vahingossa tytöksi. Se olisi ollut noloa. Mutta kai Andreas oli siihen tottunut? Se ei ainakaan vaikuttanut mahdottomalta.
"Sähän ryöstät kaikki katseet!" Belle naurahti ja vilkaisi Andreakseen.

Belle huomautti Andreaksen ryöstävän kaikki katseet. Poika rävähti iloisesti nauramaan ja kääntyi katsomaan tyttöä.
"Ooks kade?" hän kysyi vitsillä ja virnistäen, "mä oon tottunu siihen. On mua monta kertaa tultu iskemäänkin", kerrottiin ja laukkua nostettiin taas parempaan asentoon.

Hän asettui jonon päähän vuoristoradan eteen ja tiiraili laitetta kiinnostuneena. Se näytti hauskalta. Se oli hänestä hauska. Poika hymähti ja kuin vaistomaisesti oikoi hametta. Nuorukainen, jolla oli maantienväriset hiukset, tuli juttelemaan.
"Hei tytöt", tämä tervehti nojaten aitaan, joka erotti laitteen jonotusalueen muusta alueesta, "haluaisitteks lähteä illalla johonkin?"

Andreasta tämä tuttavuus ei erityisesti viehättänyt.
"Kiitos ei", hän kiirehti sanomaan ja pudisti päätään. Vieras tuhahti, mutisi jonkin aha ei sitten-tyylisen vastauksen, moikkasi ja lähti tiehensä. Ainakaan ei ollut ollut kovin sinnikäs tyyppi, mutta sekös vasta oliskin ollut ärsyttävää, jos tuo olisi ruvennut inttämään.
"Jos tyttö sanoo ei niin sitä pitää totella", totesi Andy virne naamallaan ja nauroi.

"No tietty!" Belle sanoi virnistäen, kun Andreas kysyi oliko hän mahdollisesti kateellinen tämän saamista katseista. Ja oikeastaan tyttö olikin hiukan kateellinen, mutta kukapa tyttö nyt ei olisi halunnut saada osakseen miesten katseita? Tai no, riippuihan se paljon siitäkin kuka katsoi. Ei Belleä ainakaan imarrellut, jos joku keski-ikäinen, lihava mies olisi häntä katsellut sillä silmällä. Sehän oli vain ällöttävää.
Hetken kuluttua kaksikko oli jo vuoristoradan luona ja jonon perässä. Belle katseli ääneti vierestä, kun Andreas kieltäytyi erään pojan kutsusta. Sitten Belle naurahti.

"No niinhän se on," Belle sanoi. "Sä kyllä menet ihan tytöstä, ei millään pahalla," tyttö sitten sanoi, vaikka jotenkin aavisti, ettei toinen voinut tuolla naamalla mitenkään loukkaantua hänen sanoistaan. Eikä varsinkaan niillä vaatteilla jotka tällä oli päällä. Toinenhan ihan selvästi piti siitä, että näytti tytöltä.
"Mut siitähän on hei vaikka mitä hyötyä!" Belle hoksasi sitten. "Tytöillehän pitää aina olla kohteliaita ja muuta mukavaa. Ja pääsee aina ennen miehiä vaikka minne."
Sitten Belle ilahtui, kun vuoristorata näytti pysähtyneen ja edellinen porukka alkoi tulla laitteesta pois.

"Niinpä", nauroi Andreas Bellen alkaessa luetella, mitä kaikkea hyötyä tyttöydestä oli, "ja on aika kätevää että menen ihan tytöstä. Siinä on kakslahkeiset aika monet kyllä polvillaan kun vähän räpsyttää silmiä. On kyllä vähän hassua että aina sanotaan että tytöille pitää olla kiltti, vaik onhan se sillä lailla hyvä. Mut se antaa jotenkin kauhean avuttoman kuvan. Sitä on kyllä kiva käyttää hyväksi. Hyvä, ettei tuo äskeinen ollut kauhean sinnikäs, en olisi jaksanut alkaa väitellä", hän jutteli pilke silmäkulmassaan ja virnistäen. Hän tiesi kuulostavansa itsekehuiselta, mutta ei se oikeastaan ollut, hän puhui yleisesti ottaen.
"Nii siis yleisesti ottaen."

Edellinen porukka purkautui pois laitteesta ja jono alkoi taas liikkua. Se oli hyvä, jonottaminen ei ollut Andyn suosikkiasioita. Ja vauhdilla uutta väkeä laitteeseen saatiinkin, pian oli heidän vuoronsa.
"Ja naiset ensin", sanoi blondi viitaten Belleä menemään edellään.

//yhyy lyhyt sori//

Belle hymyili. Poika kuulosti kyllä todellakin siltä, että olisi voinut vaikka haluta olla mieluummin tyttö kuin poika. Tämä taisi olla aika tyytyväinen ulkonäkönsä suomiin etuihin. Sitten toinen kuitenkin sanoi puhuneensa ihan vain yleisesti, eikä itsestään.
"No, niin se kyllä vähän on," tyttö myönsi. "Jos mä olisin poika, niin varmasti joutuisin tekemään kaikkea raskasta ja likaista. Ja en halua. Mutta kuka tyttö nyt haluaisikaan? Ei kovin moni varmaan."

Viimein jonottajat pääsivät eteenpäin, kohti ihanan houkuttelevaa vuoristoratavaunua.
"Kiitos," Belle sanoi, kun Andreas kohteliaasti päästi hänet menemään ensin. Tyttö olisi halunnut päästä joko etummaisille tai takimmaisille paikoille, mutta ne oli kuitenkin jo vallattu. Sitten hän meni ripeästi vaunujen keskikohtaan ja istuutui sitten siihen odottamaan, että päästäisiin liikkeelle.

"Ei, likaisten asioiden tekeminen ei oo mukavaa", myönteli Andreas naurahtaen. Ehei, ei yhtään mukavaa. Siinä vain tunsi itsensä hölmöksi ja likaiseksi tehdessään kaikkea ällöttävää ja typerää, eikä siitä tunteesta pitänyt erkkikään. Andy hymyili.

Hän meni Bellen perässä vaunuun istumaan ja silmäili rataa toivoen, että pian lähdettäisiin jo liikkeelle. Se olisi hauskaa. Kaikkein ärsyttävintä oli jonotuksen jälkeen turha istuminen vaunussa. Mutta kaikki ihmiset oli saatava kyytiin, tokihan Andy sen tajusi, vaikka kuinka blondi olikin.

Kohta vaunu kolahti liikkeelle ja Andreas vilkaisi Belleä virnistäen. Hän piti tapansa mukaan kiinni kaiteesta, joka heidän eteensä oli laskettu, ja sitten käänsi taas katseensa vilkuilemaan maisemia.

Bellen kasvoilla oli innostunut hymy, kun Andreas astui hänen viereensä vaunuun. Nyt sitten piti vain odottaa, että päästäisiin liikkeelle, mikä tuntui kestävän turhan kauan.
Kun jotain viimein alkoi tapahtua, Belle valmistautui tulevaan vauhdin huumaan. Pelkkä tulevan vauhdin ja kiemuroiden kuvitteleminen sai hänet paremmalle tuulelle ja unohtamaan Anthonyn kokonaan. Tämä ei onneksi ollut vuoristoradassa, sillä silloin tytön päivä olisi ehkä mennyt pilalle.

"Tästä tulee kyllä kivaa!" Belle huikkasi, kun vaunut alkoivat jo saada kunnolla vauhtia alleen. Eikä mennyt kauaa, kun ensimmäinen jyrkkä lasku lähestyi. Se tuntui ihanasti vatsanpohjassa ja Bellen oli pakko kiljua riemusta, aivan kuten pienet tytötkin kuuluivat tekevän. Hän ei ollut ikinä kiljunut vuoristoradassa pelosta, eikä edes tiennyt oliko se mahdollista. Se kun oli niin mahtava kokemus, ettei vain voinut pysyä hiljaa.
Belle piti lujasti kiinni kaiteesta, kun lähestyttiin seuraavaa mutkaa. Hän ei kuitenkaan voinut estää itseään painautumasta lähemmäs Andreasta. Mutta niinhän tällaisissa laitteissa aina kävi, eikä sitä ikinä tullut edes huomattua. Ja oikeastaan se jäi tytöltä tajuamatta nytkin, sillä hän nautti laitteen suomasta vapauden tunteesta täysin siemauksin.