Hot N Cold

Tokaluokkalaisten liikuntatunti oli juuri saamassa päätöksensä. Tänään oli lajina ollut lentopallo, sekä tytöillä että pojilla. Mutta tietenkin nuorten huomio oli vain toisissaan. Tytöt yrittivät näyttää hyviltä poikien silmissä ja pojat taas yrittivät tehdä pelitaidoillaan vaikutuksen tyttöihin. Jep, sitä tämä high school elämä nykyisin oli. Se, kuka sai eniten huomiota, oli voittaja.
Raakaa oli elämä, varsinkin tyttöjen, jotka kävivät kiivasta sotaa keskenään.

Mary-Ann McAllister oli tänä aamuna kihartanut hiuksiaan, ja liikuntatunnin alussa hän oli solminut ne ylös ponihännälle. Hänen hiuksena hulmuhtelivat edelleen viehättävästi, vaikka ne olivatkin kiinni sidottuna. Paidaksi hän oli valinnut yksinkertaisen valkoisen topin, joka ei todellakaan jättänyt kenellekään epäselväksi sitä, missä kunnossa tämän cheerleaderin yläkroppa oli. Mustat minishortsit olivat myös hyvin tiukat, eivätkä pojat malttaneet olla tuijottamatta tytön takapuolta (ja tämä oli osasyynä siihen, miksi suurin osa pojista sai välillä pallon päähänsä).
Oli hienoa saada huomiota, missä tahansa tyttö olikin.

”Noniin, tytöt ja pojat, se oli tässä!” liikunnanopettaja, herra Dawson, huudahti ja oppilaat lopettivat pelaamisen. Tai no, pelaamisen ja pelaamisen. Mary-Ann oli yrittänyt vältellä palloa niin paljon kuin suinkin, sillä hän oli käynyt pari päivää sitten manikyyrissä, eikä tahtonut kynsiensä menevän pilalle jonkin lentopallon takia.
Okei, pari kertaa oli M.A:kin joutunut palloon koskemaan, sillä hänellä oli pari vihamiestä toisella puolella verkkoa, jotka yrittivät tahallaan tähdätä pallon tyttöön. Onneksi Mary-Ann oli kuitenkin ollut tarkkasilmäinen ja onnistunut havaitsemaan nämä ’hyökkäykset’ hyvissä ajoin. Hmph, kateellisia pikkuhuoria vain, jotka kadehtivat M.A:n suosiota. Nuo typyt saisivat vielä jonain päivänä kuulla kunniansa, jos se oli M.A:sta kiinni.
Ja olipa ollut täysi työ yrittää vältellä Danny Wilfredia, joka oli samassa liikuntaryhmässä kuin Mary-Ann. Se oli kuin pahimman luokan kirous, ainakin tälle blondille cheerleaderille. Hyvä on, pari kertaa oli Mary-Ann hairahtunut vilkaisemaan Dannya, mutta vain pariksi nanosekunniksi!

”Tytöt, viekää pallot häkkiin ja kasatkaa toinen verkko. Jätkät, tehkää samoin”, herra Dawson käskytti ja sai aikaiseksi toimintaa. Mary-Ann pysytteli mahdollisimman kaukana näistä hommista, sillä hänen kynsiään ei oltu luotu tähän hommaan. Valitettavasti M.A ei onnistunut huomaamattomasti katoamaan tyttöjen pukuhuoneeseen.
”Herra Dawson, Mary-Ann yrittää livistää!” joku tytöistä huusi, jolloin cheerleader pysähtyi paikoilleen ja kääntyi liikunnanopettajan suuntaan viattomasti hymyillen.
”Enhän yrittänyt. Mulla meni roska silmään, niin ajattelin vain mennä ottaa sen pois”, valehdeltiin heleällä äänellä ja räpsyteltiin vilpittömästi silmiä. Herra Dawson huokaisi ja kääntyi katsomaan lentopalloverkkoa, jota oltiin juuri saamassa kasaan.
”Ja neiti McAllister voikin ystävällisenä viedä verkon paikoilleen välinevarastoon, kiitos”, liikunnanopettaja sanoi ja katsahti vaativasti vaaleaverikköön, jonka suu loksahti auki. Vastaan tyttö ei kuitenkaan sanonut mitään, sillä hänen olisi päästävä tämä kurssi läpi.

M.A kulki tuppisuuna verkon luokse, joka saatiin sopivasti kasaan. Verkko tuupattiin cheerleaderin käsille ja tyttö lähti kuljettamaan painavaa verkkoa nyrpein ilmein välinevarastoon. M.A ei huomannut vihasta leiskuvaa katsetta, joka tuijotti häntä ahnaasti.

Vai että neiti McAllister voi ystävällisenä viedä verkon paikoilleen. Helvetin epäreilua. Miksi hän joutui tekemään jotain tällaista, tällainen homma kuuluisi jollekulle toiselle.
Vaaleaverikkö asteli syvemmälle välinevarastoon, mikä lemahti hyvin epämiellyttävälle, että tyttö koki parhaakseen olla hengittämättä nenän kautta. Mutta eipä se paljon auttanut pitämään tunkkaista hajua loitolla.

M.A asetti verkon seinää vasten, mutta se kaatua rysähti maahan. Tyttö nosti sen turhautuneena pystyyn, mutta ei ehtinyt asettaa sitä uudelleen nojaamaan seinää vasten. Mary-Ann nimittäin onnistui kaatumaan lattialle erään jumppakepin takia, jonka päälle tyttö oli astunut ja se oli kiepsahtanut pois jalan alta. Lentopalloverkko yllään tyttö kohottautui istumaan ja piteli päätään. Hän oli onnistunut lyömään päänsä johonkin reunukseen, ei tyttö nyt siihen sen paremmin ollut huomiota kiinnittänyt. Silmissä oli sumennut hetkeksi ja M.A päästi kivuliaan henkäyksen huuliltaan.
”Ai vittu…” cheerleader kirosi hiljaa ja heitti lentopalloverkon pois yltään. Tosin se ei onnistunut suunnitelmien mukaan; Mary-Annen kallis timanttirannekoru oli jäänyt verkkoon kiinni. Turhautuneena ja vittuuntuneena tyttö yritti irrottaa itseään vapaaksi verkosta.

Jopas tämä sujui hyvin. Kerrassaan mainiosti. Mitä vielä kamalampaa voisi tänään tapahtua? Päähän tulisi mitä ilmeisimmin mustelma päivän mittaan ja illalla takaraivossa kaunistelisi komea kuhmu.

//Lallatilaa

Liikuntatunnit olivat Dannyn mielestä ihan mukavia yleensä, mutta tänään se oli pelkkää sähläystä ja pelleilyä, ainakin hänestä. Olipa typerä idea pistää pojat samalle tunnille tyttöjen kanssa, se sai aikaan pelkästään esittämistä ja muuta turhaa. Niin, ikään kuin se jotenkin normaalisti Dannyä haittaisi, ei hän koulusta välittänyt vittuakaan, ongelmana olikin vain se, että juuri liikuntatunneilla poika osasi käyttäytyä jotenkuten hyvin. Ainoa tunti jolloin hänenkin mielenkiintonsa sai hereille edes vähän. Kyllä hänenkin osalla katse välillä harhaili tytöissä. Hitto vie, mikseivät neidit pukeutuneet aina noin pieniin toppeihin ja pikku pöksyihin? oikeastaan hyvinkin moni pukeutui vähiin vaatteisiin heidän koulussaan, mutta kieltämättä he näyttivät liikkakuteissaan hyviltä.
Eniten häiritsi poikien ja tyttöjen yhteisessä liikuntatunnissa se, että myös Mary-Ann oli paikalla. Ja helvetti kun Danny oli osannut vältellä tuota niin hyvin heidän riitansa jälkeen, mutta nyt se ei ollut mitenkään mahdollista. Hyvin katse kuitenkin pidettiin toisesta erossa, mutta pelkkä läsnäolo häiritsi yllättävän paljon. Ties mistä sekin johtui, eikä Dannyä oikeastaan edes kiinnostanut. Hän yritti vain keskittyä peliin ja osasi hommansa hyvin. Ja se kannatti, oli mukavaa saada misuilta katseita, vaikka tällä hetkellä jätkä ei tehnytkään sitä tyttöjen katseiden vuoksi.

Opettaja sitten ilmoitti, että tunti päättyisi ja käskytti viemään urheiluvälineitä pois. Luojan kiitos, että tämä oli tässä. Liikunnan mukavuudesta huolimatta, tunti oli ihan perseestä. Jätkät olivat niin paljon parempia kuin tytöt. Eivät he osanneet edes kunnolla heitellä mitään, eivät koskaan, muijat aina pelkäsivät jokaista palloa ja huitelivat niitä miten sattui.
Danny vain katseli ympärilleen kun muut keräilivät kamppeita ja lähtivät viemään niitä pois. Ensimmäistä kertaa hänen katseensa osui Mary-Anneen. Se oli väistämätöntä, niin selvästi toisen ääni kuului salin toisesta päästä. Jotakin selitteli opettajalle, ettei yrittänyt livistää vaan ottamaan roskaa pois silmästä. Oikeesti, eikö parempaa keksinyt? opettaja ei kuitenkaan ollutkaan niin tyhmä kuin neiti oli luullut, vaan käski tämän viedä verkon. Danny ei voinut olla nauramatta kun näki blondin neidon ilmeen. No voi jumalauta, olipa kauheeta.

Itse asiassa se oli kauheeta. Nimittäin heti kun poika oli alkanut nauramaan, opettaja kääntyi katsomaan häneen ja kysyi, että mikä niin huvitti. Danny vain pudisteli päätään ja astui kauemmaksi lähteäkseen, mutta tuo mulkku kerkesi kutsua nuorukaisen takaisin ja käski viemään toisen verkon. Blondi etsi katseellaan muutamaa koulu frendiään, jotka olisivat saaneet hänen puolestaan viedä verkon, mutta jätkät olivatkin kerenneet häippästä jo paikalta. Helvetti.
”No, hopi hopi Wilfred!”, opettaja komensi ja vittuuntunein ilmein poika nappasi verkon käsiinsä.

Hetken aikaa Danny kuitenkin oleskeli vain paikoillaan, ihan vain varmistaakseen, että M.A kerkeisi rauhassa viedä oman verkkonsa ja kadota välinevarastosta, niin heidän ei tarvitsisi törmätä toisiinsa. Aina kun he tapasivat toisiinsa, tapahtui jotain kamalaa. Ainakin tätä nykyään, ei ennen, mutta nykyään kyllä.
Aikansa odotettua poika jatkoi matkaansa ja saapuikin pian jo välinevaraston ovelle. Se tyrkättiin auki. Oho, siellähän se Mary-Ann edelleen oli. Hyvää tuuria taas vaihteeksi. Se oli kuitenkin yllättävän hauska näky, M.A:lla taisi olla jotain ongelmia verkon kanssa.
”Mitä sä siellä lattialla räppäät?”, Danny kysyi nauraen ja astui ovesta peremmälle. Verkko jätkän käsistä heitettiin seinälle omalle paikalleen roikkumaan, käännyttiin taas katsomaan neitoa joka selvästikin yritti vapautua omasta vangistaan.
”Se verkko yleensä pistetään tohon seinälle, ei kiedota kropan ympärille”, Danny kertoi huvittuneena. ”Ei sillä, ettei toi pukis sua, ihan hyvältä se näyttää”, virnistettiin vielä perään. Ilkeä Danny ei tällä hetkellä yrittänyt olla, ehkä oikeastaan yritti heittää jotain kevennystä heidän kireän suhteen väliin. Piti vain toivoa, ettei Mary-Ann taas oman tapansa mukaan alkanut kiukuttelemaan ja riehumaan, sitä ei nimittäin tämä jätkä kauaa jaksaisi katsoa.
”Yritätkö sä stailata siitä jotain tosi makeeta mekkoa vai tarvitsetko sä apua?”, kysyttiin ystävällisesti, mutta edelleen naurun kera. Raukka näytti vähän säälittävältä, pakkohan toista olisi autettava, siis, jos se vain kelpaisi tuolle diivalle.

M.A meni kananlihalle kuulleessaan tutun äänen ilkkuvan häntä. Voi ei, älä vain sano sen olevan eräs herra kusipää, jota tyttö oli yrittänyt vältellä parhaansa mukaan..?
Tummansiniset silmät siirrettiin lattialta äänen suuntaan ja nyt tytön kasvoja koristi hyvin turhautunut ilme, kun hän katseli seisovaa Danny Wilfredia happamasti.
"No hei, Danny", Mary-Ann tervehti toista jäätävästi ja otti korun irti ranteestaan, jotta hän pääsisi itse seisomaan.
"Kiva nähä suakin", tyttö sanoi välinpitämättömästi noustessaan, mutta joutuikin ottamaan tukea takana olevasta patjakasasta, sillä päässä pyörähti hyvin ikävästi.

"Mä pärjään hyvin yksinkin, kiitos vain", M.A mutisi ja kyykistyi verkon ylle. Kädet yrittivät irrottaa rannekorua verkosta, mutta se oli helposti sanottu kuin tehty. Miten ihmeessä koru muka niin vaikeasti oli verkkoon kiinni jäänyt? Ja miksi takaraivossa jyskytti edelleen niin vietävästi?
Parempi olisi vain, jos Danny nyt vain poistuisi ja jättäisi Mary-Annen rauhoittumaan yksikseen. Päivä oli jo muutenkin pilalla kaatumisen takia.

Herra Dawson oli pyytänyt erästä tyttöä lukitsemaan välinevaraston ovet, kun kaikki olisivat poistuneet sieltä. Susan, eräs cheerleaderi, oli pyydetty hoitamaan tämä tehtävä. Ja kyllä, hän vihasi Mary-Annea perinpohjin. Hän ei ollut huomannut Danny Wilfredin menneen välinevarastoon, joten hän ei ottanut toista ikävä kyllä huomioon suunnitelmansa toteuttamisessa.
Kun liikunnanopettaja oli poistunut omaan huoneeseensa, kiiruhti Susan sulkemaan välinevaraston ovet. Tyttä veti oven lukkoon ja lähti tyytyväisesti hymyillen kohti tyttöjen pukuhuonetta.
"Siitäs sait, Mary-Ann."

No olipa innostunut katse ja äänensävy Mary-Annella. Olisihan se pitänyt arvata, että tuo ei sitten millään tahtonut olla iloinen, aina piti vain möksätä ja valittaa. Hiiskatti, turhaan Danny varmaan yritti edes olla ystävällinen. Siltikään hän ei nyt vielä aikonut alkaa kiukuttelemaan, hän sentään osaisi käyttäytyä jotenkin järkevästi. Ehkä, ainakin hän yrittäisi. Mutta M.A vain katsoi häntä turhautuneena ja vaikutti siltä, että tahtoi pojan nopeasti pois ja mielellään heti. Kylmä muija, miten tuollainen pystyi edes saamaan Dannyn kuumotuksen partaalle?
Mary-Ann nousi ylös, mutta näytti siltä, että pyörtyisi kohta. Tukeakin toinen joutui ottamaan. Danny kohotti hieman toista kulmaansa ja jopa ehkä hieman huolestuneena katsoi toista. "Ootko sä ihan kunnossa?", kysyttiin, mutta heti sen jälkeen virne palasi kasvoille. Tietenkin, eivät tytöt voineet edes itseään vahingoittamatta kantaa urheiluvälineitä varastoon. Miten toivottomia jotkut osasivatkaan olla.

"Vieläkö sä jaksat kiukutella mulle? Sä sitten osaat aina ottaa avun niin hyvin vastaan", Danny huokaisi ja vaihtoi painoa jalalta toiselle. "Mutta ei väkisin", hymähdettiin ja kohautettiin olkapäitä rentona. Danny tunki kätensä harmaiden gollegehousujen taskuihin, kallisti päätään ja tuijotti neitoa, joka vapautti parhaillaan rannekorua verkosta.
"No, kaipa mä sitten jätän sut tänne rauhaan. Ehkä saat siitä verkosta tehtyä kokonaisen malliston", Danny nauroi kuin olisi heittänyt hyvänkin vitsin, mutta todellisuudessa hän nauroi vain sen takia, että hänestä M.A käyttäytyi niin naurettavasti. Kiukutelkoot rauhassa.
Danny kääntyi kävellekseen takaisin ovelle, mutta se menikin kiinni. "Mitäää - ?", Danny henkäisi ja käveli oven luokse, tarttui kahvasta ja veti. Mutta se ei auennut. "Mitä helvettiä?", hän ärähti ja hakkasi ovea.
Yhtäkkiä hän kääntyi katsomaan takana seisovaa neitoa. "Vittu! Näitkösä? joku pisti tän oven kiinni!", Danny kysyi tulistuneena ja löi muutaman kerran vielä oveen. Miksei se tyyppi tullut aukaisemaan? tuskin oli kerennyt mennä jo niin kauas, ettei kuullut tänne jääneen jonkun.
Ovi oli lukossa. He eivät pääsisi ulos. He, Danny ja M.A jäisivät välinevarastoon kaksin. Apua, se kuulosti karmivalta. Varsinkin kun Mary-Ann oli taas niin ihanan pirteällä tuulella ja niin suostuvainen hieromaan hyviä välejä.

"Ihan ku sua kiinnostais", vastattiin heleästi, eikä tyttö vaivautunut edes vilkaisemaan Dannyyn. Aivan kuin joku yrittäisi sahata hänen päätään halki, siltä se oikeasti tuntui! Eihä M.A nyt niin kovaa ollut päätään lyönyt?
Vai oliko?

"Minkä vitun takia sun pitää ärsyttää mua vaa entistä enemmän? Etkö sä vaan osaa pitää sitä suutasi kiinni?" Mary-Ann kysyi entistä enemmän närkästyneemmin ja nosti tällä kertaa katseensa verkosta Dannyyn, joka seisoi hieman kauempana tytöstä. Niin, oliko Dannylla joku hemmetin pakkomielle vaan alkaa hyppiä ihmisten nenille ja kerjätä turpaansa? Siltä se nimittäin vaikutti.
"Joo, mee vaan... Ei sua täällä kaivattu", M.A mutisi turhautuneena ja keskittyi taas irrottamaan koruaan verkosta, kunnes keskittyminen herpaantui taas. Dannyn takia.
"Mitä sä vielä siinä teet, jätä mut jo rauhaan", cheerleader ehti tuhahtaa ja katsahti Dannyyn raivoissaan. M.A tajusi kuitenkin nopeasti, mitä oli käynyt ja se sai tytön nousemaan rivakasti ylös maasta.
Ah, ihanaa. Huimasi taas.

"Mitä!" Mary-Ann henkäisi ja riensi pojan luokse ovelle. M.A kokeili itsekin, saiko hän ovea auki. Ei, ei liikkunut suuntaan tai toiseen.
"Hei haloo! Täällä on vielä ihmisiä!" blondi huusi hakaten samalla nyrkillään ovea.
Voihan helv....

"Ei oo totta..." tyttö kuiskasi ja kasvoille syntyi varsin epätoivoinen ilme. Ei, ei ei ei! Ja ei, M.A ei jäisi tänne tuon kanssa kahden! Miksi, oi miksi! Mitä pahaa M.A oli muka tehnyt ansaitakseen tämän, hän oli ollut oikein kiltti parin päivän aikana!
"Au", cheerleader älähti sitten, kun oli asettanut kätensä takaraivolleen, ponnarinsa alapuolelle. Käsi vedettiin nopeasti pois takaraivolta, mutta sitten tyttö kokeili sormenpäällään kohtaa, jonka oli lyönyt hetki sitten johonkin. Käsi tuotiin sitten takaisin silmien eteen ja cheerleader inahti inhosta.
"Iyh", jep, verta. Olikohan päähän tullut isokin haava? Ei siihen tosin enää sattunut niin paljon, mutta kyllä se jonkin verran tuntui.
Olivatko tytön kauniit vaaleat hiukset tahriintuneet punaisiksi? Ei!
"Onks mun päässä suurikin haava?" tyttö kysyi vaistomaisesti ja käänsi selkänsä Dannylle, jotta poika voisi sanoa näkemänsä ääneen.
Ei päähän ollut tullut kuin pieni viiltohaava, mutta haava oli onnistunut tahrimaan jo jonkin verran tytön vaaleita hiuksia.

Danny veti terävästi henkeä ja raskas huokaisu päästettiin pian suusta. Totta kai M.A tahtoi käyttäytyä taas mahdollisimman vaikealla tavalla, ihan kuin heidän välit eivät muuten jo olleet ihan perseestä. Ei sillä, että Danny mitenkään siitä välitti erityisemmin, mutta olisi se kuitenkin ihan mukavaa jos he voisivat katsoa toisiaan ilman että heti keskisormet tahdottiin pistää pystyyn.
"Kyllä se mua kiinnostaa", poika tokaisi jo itsekin vähän viileämpään sävyyn. "Mut jos se sua häiritsee, nii voin yrittää olla välittämättä", huokaistii uudemman kerran, silmiä pyöritellen. Tuolle neidin mielestä kaikki muut tekivät aina väärin, eikä mikään kelvannut. Miksi oikeasti vaivautua yrittämään edea? loppujen lopuksi, mitä Danny edes saisi siitä, että he olisivat väleissä? hyvän mielen? tuskinpa hän sellaisella mitään tekisi, hyvä mieli hänellä muutenkin oli! ja tuskinpa hän enää Mary-Annea sänkyynsä saisi, joten eipä ollut edes kunnon syytä tehdä sovintoa.

"Mä en yritä ärsyttää sua. Tajuisit sen ehkä jos osaisit olla vähän avokatseisempi", töksäytettiin, vaikka äänensävyn piti olla mahdollisimman kohtelias. Niin kuin jo aikaisemmin sanottu, ei Dannykään kaikkea jaksanut kauaa katsella. Muuta hän ei toiselle sanonutkaan. Luulkoot tyttö mitä tahtoi. Ei tuo blondi ollut tainnut ansaita kunnon aivoja laskelmoimaan kuka yritti vittuilla ja kuka ei, ja jos toinen ei tiennyt Dannystä edes sitä milloin tämä yritti pistää kevennystä väliin ja sopia jonkinlaista sovintoa, ei M.A tiennyt hänestä vittuakaan. He olivat vain haaskanneet aikaa tavatessaan toisiaan.

Mary-Ann ei pitänyt kuulemastaan, vaan riensi itsekin heti oven luokse ja yritti saada sitä auki, onnistumatta. "No ei toi huutelo auta, mähän hakkasin jo tota ovea. Jos tossa joku ois kuulolla nii se olis jo tajunnu, että täällä on porukkaa", Danny tuhahti ärsyyntyneenä, ei M.A:lle, vaan sen takia, että joku mulkku oli sulkenut heidät välinevarastoon. Miksi he aina tapasivat Mary-Annen kanssa jossain surkeassa tönössä? viimeksi siivouskomero ja nytten tämä. Ja neiti oli yhtä mukavalla tuulella kuin viime kerralla, JES. Ja tällä kertaa he olivat ihan lukkojen takana, isompi JES.
"Sä satutat hani mua henkisesti, älä näytä noin epätoivoselta", Danny kiusoitteli, ihan vain yrittäen saada ärsyyntymisen pois, koska muuten hän menettäisi helposti malttinsa. Jos he joutuisivat olemaan täällä kauan, viihtyisi edes hieman paremmin jos mieliala oli hyvä.
Kuulosti aika epätodennäköiseltä, kerta kun oltiin tuon diivan seurassa. "Olisit tyytyväinen, kelaa jos olisit joutunu tänne jonku nörtin kanssa. Nyt sulla on sentää jotai hyvää silmäruokaa täällä", pieni virne suotiin toiselle. Jos tuo uskaltautuisi nyt taas läiskimään lätäreitä pojan poskelle niin Danny tekisi taatusti samoin. Hän ei suostunut enää ottamaan toisen avokämmentä vastaan, se oli koettu tuon neidon käsistä aivan tarpeeksi monen kerran.
Kauaa virne ei pysynyt kasvoilla, vaan nyt katsottiin toista huolestuneena. M.A oli asettanut kätensä takaravoilleen ja henkäissyt kivusta. Oliko toinen oikeasti satuttanut päänsä pahastikin? no oli, sillä nyt veri oli tuhrinut neidon käden. Ennen kuin Danny käski toisen antaa hänen katsoa haavaa, Mary-Ann oli jo pyytänyt poikaa tekemään niin. Itse tuo kääntyikin, jotta nuorikainen pääsi tutkailemaan. Veri oli tuhrinut toisen hiuksia, ei nyt mitenkään järkyttävän suuri vuoto, mutta turhan iso haava siellä kuitenkin oli.
"No on tää aika iso", Danny myönsi rehellisesti ja tutkaili vielä hetken haavaa. "Sattuuko sua tohon paljonkin? sun varmaa kannattais istua tai käydä makuulteen, toi ei oikeesti näytä kovin hyvältä". Poika ihmetteli itse huolestuneisuuden määrää äänessään. Helkutti miten outoa se oli.
"Joo, istu alas. Onkohan tääl mitää pyyhettä tai jotain... sun pitäis varmaa painella tota haavaa jollai..", Danny pohti, vaikkei mikään lääkäri ollutkaan ja katseli ympärilleen jos jotain vaikka löytyisi.

Mary-Ann ei enää sanonut pojalle mitään, kun jätkä puhui ja sanoi, ettei yrittänyt ärsyttää häntä. Niin varmaan, se olisikin maailman kahdeksas ihme. Koska haloo, he kaksi olivat riidoissa! Ei Danny nyt noin vain alkaisi puhua hempeitä ja hieroa sovintoa. Ei M.A:kaan sellainen ollut. Ja eivätkös hän ja Danny olleet samanlaisia, ja se jos mikä oli Mary-Annea eniten ärsyttänyt.
Mutta silti, tyttö ei sanonut edelleenkään mitään. Aivan pieni ääni nimittäin puhui hänen päässään ja sanoi, että nyt ei olisi hyvä alkaa huutaa täyttä kurkkua. Syytä se pieni ääni ei tosin kertonut, mutta sitä M.A ei tuskin tahtonut kuulla. Ainakaan ääneen. Sillä hän kyllä tiesi syyn, mutta ei tahtonut ajatella sitä. Eihän nyt tällä vaaleaveriköllä mitään tunteita Dannya kohtaan ollut. Jep, se oli jo käsitelty juttu.
Eikö ollutkin?

Ja toiseen kertaan cheerleader ignoorasi pojan sanat nörttiseurasta ja silmänruuasta. Niin tavallista Dannya, että tyttö alkaisi kohta itkeä. No okei, ei nyt ihan itkeä sentään, mutta ainakin kiukutella. Tosin nyt ei ollut voimia alkaa kiukutella, sillä olo tuntui melkoi väsyneeltä ja nuutuneelta.
"Ai mitä!" tyttö parahti järkyttyneen kuuloisena, kun Danny oli kertonut näkemänsä. M.A kääntyi nopeasti Dannyyn päin ja tumamnsinisiin silmiin oli noussut pieni pakokauhu, mikä ei Mary-Annen tapauksessa ollut kovin.. Eh, no... Viisasta. Sillä yleensä tyttö sekosi paniikista ja pelosta tällaisinä hetkinä.
"M-mitä jos tää on vakava juttu? Mitä jos mä saan jonku aivoverenvuodon ja sitten mä joutuisin sairaalaan ja sitten mä vaipuisin koomaan ja ja ja.." tyttö selitti kiireisesti ja tajusi lopulta hengittää. M.A nyökytti päätään Dannyn ehdotukselle siitä, että hänen pitäisi käydä istumaan.

M.A istahti erään paksun, punaisen patjan päälle ja näytti kauhistuneelta. Tyttö ei ollut tajunnut ollenkaan, että oli lyönyt päänsä niinkin pahasti, että alkaisi vertakin valua! Ei se isku niin pahalta ollut tuntunut, ja nyt Mary-Ann vain ajatteli, että haavaan sattuisi koko ajan entistä enemmän. Niin siihen sattuikin, kun sitä niin ajatteli.
"En tosiaankaan oo pyyhkimässä mun päätäni mihinkään... Hikiseen ja käytettyyn pyyhkeeseen", M.A kivahti hiljaa, ääni hitusen särkyen ja tyttö nosti jälleen kättään kokeillakseen haavaansa. Haava tuntui aralta ja herkältä, joten nopeasti tytön käsi palautui takaisin syliin.
"Mä en taho kuolla", Mary-Ann mutisi ja hänen kulmansa olivat vääntyneet niin, että tytön kasvot näyttivät erittäin lohduttomilta. Niin, eniten M.A pelkäsi kuolemaa. Kuolema oli ennen ötököitäkin, ajatella. Tyttö söi terveellisesti, jotta ei lihoaisi, sillä lihoamisen mukana tulivat yleensä verenpainetaudit sun muut sairaudet, jotka aiheuttaisivat pahimmassa tapauksessa kuoleman. M.A liikkui terveellisesti, jotta pysyi kunnossa välttääkseen erilaisia nivelvaivoja ja ehkäistääkseen osteoporoosin tuloa. Hän pyrki välttämään vaarallisia tilanteita mahdollisimman hyvin. Tupakkaa ei poltettu, sillä tyttö ei tahtonut saada keuhkosyöpää.
Jep, eikö tästä jo huomannut, että tämä vaaleaverikkö pelkäsi kuolemaa suunnattomasti? M.A ei tahtonut, että haava tulehtuu tai muuttuu pahemmaksi.
Mary-Ann oli kokonaan unohtanut Dannyn ja heidän välisen välirikon. Niin, kyllä tämä oli vakavampi asia kuin hänen ja Dannyn välinen 'suhde'. Ainakin nyt.

//Varsin laadukasta tekstiä :---)))

Varmaan olisi ollut parempi pitää suu vain kiinni ja huijata, ettei mitään neidon päässä näkynyt, sillä M.A oli parahtanut järkyttyneenä ja kääntynyt katsomaan poikaa kauhusta kankean näköisenä. Okei, tuskin olisi mennyt läpi jos Danny olisi selittänyt, ettei päässä mitään ollut, koska itsehän neito oli veren nähnyt. Mutta ehkä asiaa olisi voinut vähän kuitenkin kaunistella. Ei haava tappava ollut, sen jopa Dannykin tiesi ilman lääkärin koulutusta, mutta oli haava kuitenkin melko suuri, syvyydestä ei tietoa ollut. Joka tapauksessa, se ei kovin kivalta näyttänyt, enemmänkin vain tuskalliselta ja jokseenkin vaaralliselta.
"Älä nyt hikeenny", Danny käskytti ja tarttui toisesta olkapäistä. "Et sä kuole, älä stressaa. Kannattaa vaa kuitenki varmuuden vuoks ottaa ihan iisisti nyt hetki ja yritetää sit vaikka keksiä jotain, että päästään vittuun täältä". Kyllähän jätkä voisi oven rikkoa, mutta se voisi olla aika ikävää touhua, ovi kuitenkin oli aika raskaan näköinen. Ja jos siitä pitäisi jotain korvauksia maksaa niin siinä vaihteessa Danny rikkoisi tavaroiden sijasta jotain aivan muuta.

Mary-Ann näytti edelleen hyvin järkyttyneeltä. Kai se oli parempi kuin se, että he huutaisivat toisilleen pää punaisina. Ehkä tämä verinen pää oli vain hyvä juttu, eipä tarvitsisi stressata jonkun typerän riidan takia.
"Mä vannon ettet joudu koomaa tai mitää", Danny naurahti pienesti ja hymyili toiselle, ihan vain sen takia jos se saisi toisen hieman rauhoittumaan.
Onneksi toinen kuitenkin suostuutui ihan suosiolla istuuntumaan. Danny teki saman perässä, tuijotteli ympärilleen inho katseessaan. Jos hän joutuisi täällä yönsä nukkumaan.. siihen hän ei suostuisi.
Hetken päästä jo pyöriteltiin silmiä. Eikö nyt ollut hieman huono aika nirsoilla? "Mä en pelottele sua, mut kyllä tota jollain pitäis painella", Danny huomautti, vaikka kai M.A sen itsekin tajusi. Mutta niin, tuskinpa toinen suostuisi käyttämään välinevaraston likaisia pyyhkeitä. Hmm, hetkinen.
"Okei, et ehkä pidä ajatuksesta mut parempi vaa suostua", ilmoitettiin, nousten ylös. Hän kiskaisi paitansa päältään ja ojensi sen käskevällä katseella tytölle. Ja nyt hän ei tosiaankaan yrittänyt toista vietellä, vaan ihan ystävällisyyttään yritti toimia. Paita ei ollut likainen, sitä oltiin käytetty vain liikuntatunnin ajan, eikä poika ollut edes hikoillut. Tuntihan oli ollu tpelkkää sähläystä. Ja Danny saisi toisen paitansa heti vain kun he pääsisivät kopista pois, pukuhuoneessa muut vaatteet odottelivat. Kyllä kai pojan paita kuitenkin vähän mielummin otettaisiin vastaan kuin muut liinat, joista ei edes tiedetty mihin niitä oli käytetty. Eikä huoneessa välttämättä edes olisi mitään, millä voisi haavaa painella.
"Ei anneta sun kuolla", Danny virnisti heittääkseen jotain kevennystä väliin ja jäi odottamaan seisten toisen eteen, että neito ottaisi paidan omiin käsiinsä. Nyt olisi paras vain totella ja painella sitä saakelin haavaa.

/tulipaaa kökkö

//....
XDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Danny on ihana <3

M.A näytti edelleen lannistetulta ja avuttomalta patjalla istuessaan. Dannyn naurahtaessa, ettei tyttö joutuisi koomaan, hymähti Mary-Ann hiljaa ja katsahti poikaan hitusen murjottavammin sillä kertaa.
"Älä nyt virnuile siinä, tää on vakava juttu", cheerleader sanoi hiljaa ja laski katseensa lattialle, kun poika istuutui myös aloilleen. M.A:n ajatukset harhailivat vain haavassa ja siinä, miten he kaksi pääsisivät täältä pois. Hän ei tahtonut olla täällä, myöskään haavansa takia että Dannyn takia. Blondi ei tahtonut viettää pojan kanssa aikaa, koska... No, se ei vain tuntunut oikealta. Senkään takia, koska hehän olivat 'riidoissa', eikä kumpikaan ollut halukas sopimaan. Vai oliko?
Cheerleader ei ainakaan olisi se osapuoli, joka tämän sopi. Niin, ei takuulla, koska sehän olisi ollut ennenkuulumatonta! Mary-Anneko muka pyytäisi anteeksi, ei ikinä! Heidän riitansahan ei edes ollut hänen vikansa, se oli vain ja ainoastaan Dannyn vika. Aivan, pojan vika kaikki.
Aivan kaikki...

M.A keskeytti ajattelunsa, kun Danny puhui jotain suostumisesta. Tyttö tuhahti loukkaantuneesti ja katsahti poikaan, kun tämä pomppasi ylös.
"Mä en takuulla tuu pitämään sun ajat-" cheerleader keskeytti puheensa, kun poika tempaisi paitansa pois päältään. Jostain kumman syystä blondi tunsi poskiaan kuumottavan, ja nopeasti tyttö siirsi katseensa pois Dannysta.
"M-miten sä edes kehtaat miettii jotain tollasta! Sä oot kyllä ihan uskomaton tyyppi..." Mary-Annen sanat hiljenivät sana sanalta, kun poika sitten ojensikin paitaansa cheerleaderin suuntaan. Ai, eikö miehenalku sitten ollutkaan ajatellut seksiä?
Oliko Danny riisunut paitansa sen takia, että voisi antaa sen tytölle, joka voisi painaa sillä takaraivossa olevaa haavaansa?

Toisen teko veto Mary-Annen aivan sanattomaksi. Nyt tyttö vain tuijotti Dannya ihmeissään ja hämmentyneenä. Mutta paita otettiin sitten mitään sanomatta toisen käsistä ja tyttö hypisteli paitaa hetken käsissään.
Paita oli yhä lämmin...
M.A taitteli paidan pienenpään kasaan, ennen kuin painoi sen takaraivolleen. Se kirpaisi hieman, mutta nopeasti kipu katosi.
Tummansiniset silmät eksyivät hetkeksi aikaa katselemaan Dannya ja Dannyn yläkroppaa, mutta tajutessaan tekonsa M.A siirsi katseensa nopeasti takaisin lattialle.
"... Eihän sulla oo mitään likaista taka-ajatusta tekos suhteen.." M.A avasi suunsa, josta tuli vaimeaa Mary-Annen tapaista mutinaa. Ei Mary-Ann uskonut, että Dannylla olisi jotain taka-ajatuksia tekonsa suhteen, mutta... Jokin vain pisti tytön epäilemään. Tyttö uskoi, että aina kaikilla oli jonkinlainen taka-ajatus, ei kukaan toiminut pelkästään vaistonvaraisesti. Ei M.A:kään toiminut.

Selvästi Mary-Ann oli kieltäytymässä jo ennen kuin Danny oli saanut edes paitansa pois, mutta kun paita oli saatu käsille, neito katsoi häneen ehkä hieman hämmästyneenä, lopettaen lauseensa kesken. Ehkä toinen oli luullut jotain muuta? ainakin tämä käänsi katseensa muualle, joka oli aika hupaisaa, olihan M.A nähnyt pojan ennenkin ilman paitaa ja oli turha esittää kokematonta neitsyttä, sitä kun Mary-Ann ei ollut taatusti moneen vuoteen ollut. Ehkä Danny sitten näytti vain niin karulta, ettei voinut katsoa. Hällä väliä, sellaiseen oli turha hukata aikaa, tärkeämpää oli varmistaa, että kaunotar oli kunnossa ja pysyisi myös samassa tilassa.
Tytön lause sai Dannyn hämmästymään. Hän kohotti kulmiaan ja ihmetteli, että mitä toinen oikein oli tarkottanut? hän ei kuitenkaan kysynyt mitään, sillä hetken päästä Mary-Ann katsoi häneen lähes yhtä hämmästyneenä kuin Danny katsoi tuota, jonka jälkeen neitokainen sitten otti paidan vastaan. Jonkin aikaa paita pysyi vain toisen käsissä, ikään kuin M.A olisi tutkinyt onko siinä tahroja. Huoh, ei kai vain toinen ollut tosissaan? pitäisihän cheerleaderin nyt tietää, ettei Danny tahraisia paitoja ylleensä pistänyt, ei edes liikuntatunnille.

Kun M.A sitten taitteli paitaa pienempään myttyyn ja alkoi painelemaan sitä haavaa vasten, Danny hymyili tyytyväisenä ja istuutui takaisin tytön vierelle kun oli kuullut mutinat tuon huulilta. "No totta kai on. Aion naida sua niin kauan, että lyöt pääs uudellee ja taatusti menetät tarpeeks verta. Oon aina halunnu panna jotain joka tekee tyylii jotai kuolemaa", Danny sanoi ivallisesti, muttei kuitenkaan liian tylysti. "Ei ole mitään taka-ajatuksia. Kyl mäki osaan välillä ajatella oikeilla aivoilla", huokaistiin. Melkein voisi loukkaantua! Ihan kuin Danny tahtoisi panna jotakin, jonka pää on auki ja tyyliin paniikkikohtauksen alaisena. Eipä Mary-Ann enää hirveän järkyttyneeltä näyttänyt, mutta kuitenkin.

"Sattuuko?", kysyttiin asteen normaalia hiljaisemmalla äänellä. Poika tönäisi olallaan ihan todella hiljaa toista kylkeen ja hymähti. "Mä voin kyllä lyödä sulta tajun kankaalle jos sattuu liikaa. Sitte et ainakaa tunne mitään", nuorukainen virnisti, kyllähän neito tajuaisi pojan vitsailevan. Niin tyhmä kukaan ei voisi olla. Tällä hetkellä jätkä kun ei ollut vihaisella tuulella, oli turha pelätä väkivaltaisia kohtauksia.
Danny huokaisi pitkään ja raskaasti, läsähti sitten selälleen, heittäen kädet olan yli ja asetti ne pään alle. Polvet pistettiin koukkuun ja tuijotettiin vuoroin kattoa, sitten taas cheerleaderia ja taas toisin. Voi kamalaa, jos kukaan ei oikeasti tulisi vielä tarkastamaan välinevarastoa, olisi pakko murtaa tuo saatanan ovi. Täällä jos yön nukkuisi voisi saada vaikka mitä tauteja, eikös tälläisissä tiloissa aina vilissyt jotain pikku olioita, jotka aiheuttivat vaikka astmaa tai jotain. Ei Danny sellaisista asioista tiennyt, mutta tiesi tasan tarkkaan sen, ettei täällä suosiolla tulisi nukkumaan. Ja sama taisi olla Mary-Annen kanssa.

"Senkin pässi", M.A mutisi toisen sanoille naimisesta, mutta ei mahtanut mitään pienelle hymylle, joka pakostakin kohosi kasvoja kaunistamaan. Tyttö vilkaisi Dannyyn, joka oli istuutunut hetki sitten hänen vierelleen ja siitä vilkaisusta olisi pojan pitänyt tajuta se, että Mary-Ann ei ollut toiselle enää niin vihainen. Tai no, määrittele vihainen. Sillä hetkellä tyttö vain ei tahtonut alkaa sotia toisen kanssa tai mitään sellaista. Oli välillä ihan mukavaa olla sovussa ja.. No, näköjään kuulla toisen vitsailuja tällaisellä hetkellä.

Cheerleader oli jo ehtinyt päätään pudistaa, kun poika oli kysynyt, sattuuko tyttöön, mutta Dannyn seuraavat sanat saivat tytön mulkaisemaan poikaa liioitellun happamasti.
"Mikä prinssi uljas tosiaan", M.A huokaisi, mutta hymähti sanojensa perään huvittuneena.
"Et sä vois prinsessaa lyödä", cheerleader ryhtyi myös pieneen vitsailuun, mikä oli kylläkin aika ihme, muttei kuitenkaan aivan mahdoton tämän neitokaisen kohdalla. Mary-Ann hymyili jo Dannylle paljon enemmän, asteen verran viekkaamminkin. Mutta hymy katosi sitten yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin, sillä M.A oli alkanut miettiä suhtautumistaan Dannyyn (jep, se tosiaankin sai hymyn hyytymään).
Hän olisi yhä Dannylle vihainen, kun he pääsisivät täältä pois. Tai ainakin välttelevä, niin. Ei tämä sopuisa yhteiselo mitään muuttanut, ainakin niin neito tahtoi ajatella, koska M.A tosiaan osasi vihata jotakuta vaikka loppuelämänsä, jos tahtoi.
Niin, mitenköhän tämä nyt liittyi Dannyyn? Huoh, blondi näköjään oli menettämässä järkeään tämän pään lyönnin seurauksena. Se tästä nyt olisikin vielä puuttunut, että M.A antaisi Dannylle anteeksi sen sileän tien ja pyytäisi toista luokseensa kylään.
... Jos ei sittenkään ajatella mitään. Ehkä niin olisi tässä tapauksessa parasta. Olisi siis keksittävä jotain tekemistä, mikä piti ajatukset loitolla.

Mary-Ann vilkaisi nopeasti Dannyyn, joka nyt makasi patjalla rentoutuneen oloisena. Hetken aikaa tyttö antoi katseensa levätä toisessa, kunnes hiljainen huokaisi karkasi huulien välistä.
"... Mitä sulle yleensäkin kuuluu?" hienoa M.A, olet todella menettämässä järkesi.
"Tai siis, eihän se mua kiinnosta, mutta... Äh", tyttö puraisi hermostuksissaan huuleensa ja vaikeni. Mitä ihmettä cheerleaderille olikaan tapahtumassa? Toivottavasti hän ei ainakaan jäisi tällaiseksi ainiaaksi...

Pieni hymähdys ja irvistys kohdistettiin tytölle. Ei Danny mikään pässi ollut, mutta tuo oli kuitenkin tyytyväinen siitä, että Mary-Ann ei ottanut ivallista kommenttia pahalla. Hyvä niin, ei sen tarkoitus ollut suututtaa tai mitään. Oli mukavaa nähdä hymy tytön huulilla, vaikkei se nyt mikään kovin suuri ollutkaan, mutta hymy kuitenkin. Ehkä hekin jonain päivänä tulisivat oikeasti ihan hyvin toimeen. Tämän hetken ihan ok hyvät välit johtuivat luultavasti vain siitä, että he olivat lukkojen takia, eivätkä pääsisi hetkeen ulos. Molemmat tiedostivat asian oikein hyvin ja yrittivät taatusti juuri sen takia pysyä kärsivällisenä ja olla mukavia toisilleen. Ainakin Danny näki sen hyvänä syynä heittää väliin typeriä heittojaan, välien kevennykseksi. Tuskinpa pelkkä lukkojen takana oleminen tämän aiheutti, ei toki, kyllä Danny sen pystyi myöntämään, että tuntui ihan mukavalta jos he oikeasti osaisivat pitää välinsä vapaudessakin tälläisinä. Ainahan jonkun kanssa oli mukava riidellä ja aukoa päätä, mutta M.A:n kanssa se oli ainoastaan rasittavaa ja he menivät aina toistensa haukkumisessa ja valittamisessa niin pitkälle, että se oli ainoastaan naurettavaa ja lapsellista.

Melkein edelliset ajatukset kerettiin kumota pois kun cheerleader vilkaisi Dannyä paheksuvasti. Jätkä kerkesi jo epäillä tämän taas suuttuneen, mutta niin ei onneksi kuitenkaan käynyt. Danny vain naurahti toisen sanoille. "Oon mä aika prinssi, annan sun kuitenki tuhria verelläs mun paidan. On se aika kuninkaallinen teko". Tosi suuri ja kuninkaallinen teko, juupa juu.
Danny antoi oman katseensa vajota hetkeksi alas, nosti sen melkein samalla sekunnilla takaisin ja katsahti tytön silmiin. "Ei tää prinssi tosissaan haluisi koskaan prinsessaa lyödä", sanottiin, antaen hiljaisuuden vallata tilan hetkeksi. Danny virnisti toiselle leveästi. Olihan hän meinannut viime tapaamisella siellä siivouskomerossa hyökätä toisen kimppuun, ihan todella meinasi, mutta osasi hillitä itsensä. Se johtui ainoastaan siitä, että poika oli ollut niin raivoissaan. Muuten hän ei ikinä hyökkäisi naispuolisen henkilön kimppuun. Mary-Ann osasi vain niin hyvin suututtaa, että huhhu. Onneksi Danny ei kuitenkaan ollut toista satuttanut, hän olisi kadunnut sitä todella paljon.

"Mm, hyvää. Ei mitään erikoista", Danny vastasi tönön kattoa katsellen. Sitä samaa vanhaa hänelle, samat jutut, baarit, viina ja naiset. Muutama tappelua, ei mitään ihmeellisempää. "Entä sulle?", kysyttiin kohdistaen nyt katse tytön sieviin kasvoihin.
Yhtäkkiä Danny nousikin kyynärpäidensä varaan, ei ihan istumaan mutta jonkiin laiseen istuma-asentoon. "Mitä luulet, yritetäänkö päästä jo ulos vai odotetaako vielä hetki jos joku tulis vaikka viisaana tarkistamaa onks täällä jotain ku pukkareissa on vielä kamoja?", kysäistiin kuin ohimennen. Hassua miten kepeästi blondi osasi olla, normaalisti hän olisi aivan raivona joutuessaan tälläiseen paikkaan. Enemmän yllättynyt Danny oli kuitenkin cheerleaderin rauhallisuudesta. Noooh, aina sattui ja tapahtui hassuja asioita.

Tosi kuninkaallinen teko.
M.A naurahti vaimesti, melkeinpä äänettömästi, mutta kyllä Danny saattoi sen kuulla, jos tarkkana oli. Seuraavat pojan sanat saivat tytön hiljaiseksi, jälleen kerran. Toisen sanat... Ne oli mukava kuulla. Mary-Ann ei ymmärtänyt sitä, miksi hän tunsi olevansa jotenkin iloinen ja onnellinen sillä hetkellä. Käsittömätöntä, tunteet olivat aivan käsittämättömiä. Varsinkin tälle neidolle.

Dannyn suusta tuli juuri sellainen vastaus, mikä oli varsin tyypillinen. Ei kerrottu mitään yksityiskohtia, vaan kerrottiin karun pintapuolisesti kuulumiset.
Mary-Ann kohautti olkiaan hieman, kun poika esitti saman kysymyksen hänelle.
"Mitäs tässä... Hiljaiseloa, koska isi on ollut... Noh, aika vihanen mulle viime aikojen tekemisteni suhteen", blondi kertoi, vilkaisi Dannyyn ja laski katseensa taas patjalle. Harmillista, mutta totta se oli. Isä ei tosiaankaan ollut sen putkareissun jälkeen ollut kovin suopea, kuten oli ennen ollut. Nyt isä oli tiukentanut otettaan, hän oli määrännyt jopa viikonlopuille kotiintuloajat ja pistänyt jopa jonkun agentin tytön perään (jep, se nyt oli ollut aivan ilmiselvää). M.A oli saanut asian selville heti ensimmäisellä kerralla, kun oli tyttöporukalla baariin lähtenyt. Varjoissa heitä oli seurannut joku mies koko illan ajan, ja M.A tiesi, ettei hänellä ollut mitään sellaisia vihamiehiä, jotka varjostivat häntä niin tiukasti. Isälle tyttö ei tosin ollut sanonut tästä mitään, koska tämä rangaistus oli ihan siedettävä. Ainakin jossain määrin. Se ei tosin ollut kovin mukavaa, jos tyttö oli vehtaillut jonkun kanssa ja sitten isä sai tietää siitä.
"Mutta muuten ihan okei kai", tyttö päätyi lopettamaan kuulumiensa kertomiset ja paineli edelleen pojan paidalla takaraivoaan, joka ei enää ollut niin tulessa haavan takia kuin äsken.

"No, mikäs tässä ollessa. Täällähän on varsin viihtyisää, että voisihan tänne pidemmäksikin aikaa jäädä", not. Mary-Ann tahtoi jo pois täältä, vaikkakin... Ei, älä edes ajattele sitä. Vaikka Dannyn kanssa olikin ihan mukavaa viettää aikaa, se ei ollut tarpeeksi hyvä selitys jäädä tänne pidemmäksi aikaa!
"Kyllä mun kaverit varmaa ihmettelee, että minne mä jäin", tyttö puhui ääneen ja nousi rauhallisesti ylös patjalta. Nyt ei enää huimannut, mikä oli jo mukavampi asia.
"Ai niin, se mun koru", M.A muisti yhtäkkiä ja asteli lentopalloverkon luo, missä hänen timanttirannekorunsa yhä tiukasti oli kiinni. Mary-Ann laski pojan paidan maahan ja yritti irrottaa koruaan verkosta.
Äh, miksi se ei nyt vain suostunut irtoamaan.

Oli vaikea päätellä miten M.A oli ottanut vastaan pojan sanat, kun tuo vain piti suunsa kiinni, eikä vastanut siihen mitään. Ehkä vain hyvä, ettei takaisin sanottu mitään. Dannyn ei ollut edes tarkoitus sanoa mitään niin laimeata, mutta kai hän oli sen kuitenkin suustaan päästänyt vain pitääkseen kaunottaren rauhallisena. Tietty neito hänelle jotain merkitsi, mutta rakkaus ei liittynyt asiaan millään lailla. Danny ei uskonut rakkauteen tai mihinkään sellaiseen yhtä typerään, se oli pelkkä luonnon kieroutunut keino pistää ihmisten päät niin sekaisin, että ne kuvitteli haluavansa ruveta lisääntymään ja pitää ne siinä uskossa, kunnes oli myöhäistä enää muuttaa mieltään. Pojalla ei ollut rakkaudelle mitään käyttöä, seksiä pysyi harrastamaan rakastumattakin. Mary-Ann oli hänelle vain tärkeä pienissä määrissä, mutta sekin oli jo tältä jätkältä paljon. Sitä oli turha mainita cheerleaderille, siitä tulisi vain kauhea soppa, neitokainen voisi vaikka käsittää asian väärin. Loppujen lopuksi, Danny halusi vain seksiä toiselta, mutta sekin osuus oli jo saatu, eikä entiseen varmaan ollut paluuta, niin pahasti viime aikoina heidän välit olivat rappeutuneet. Hällä väliä, naisia löytyi joka kulmasta.

Mary-Ann mainitsi jotain isästään ja totesi sitten, että muuten kaikki oli ihan okei kai. "Kai?", Danny toisti tytön viimeisen sanan. Katossa ei ollut enää mitään mielenkiintoista katsottavaa, joten jälleen palautettiin katse johonkin parempaan näkymään, eli tuohon blondiin kaunottareen, joka istui hänen vieressään painellen pojan paitaa haavaansa vasten.
Edelleen nauratti hieman se näky kuinka M.A oli riehunut verkon kanssa, Dannyn tullessa välinevarastoon. Voi miten toivottomalta toinen oli näyttänyt. Hassua, ei se verkon pistäminen nyt niin kamalan vaikeaa voinut olla. Naiset, naiset..

Eipä tyttökään kovin hyvin viihtynyt tönössä, sen kuuli äänestä heti. Danny läsähti takaisin selälleen, mutta tarkkaili samalla kuinka toinen yritti saada jotakin koruaan pois lentopalloverkosta. "Tarvitsetkos apua kenties?", Danny naurahti. Ei hän kyllä jaksaisi mitään korua ruveta näpertämään, joten apua ei tarjottaisi, jos toinen sitä pyytäisi. Pahis, heti kun toisen katse vältti niin oma katse lähti kulkemaan toisen hyvän muotoista kroppaa pitkin. Ei se nyt väärin ollut vähän katsella, eikä Mary-Annen tarvitsisi sitä tietää. Toisaalta oli aika tylsää katsella neitoa, kun tuolla oli vaatteet päällä.
"Hm, kaipa mä voisin katsoa saako tota ovea vaikka tiirikoitua, näin aluksiiii", huokaistiin ja noustiin ylös. Oven luokse käveltiin heti jaloilleen päästyä. Danny katseli ympärilleen, muutaman kerran samalla hän löi nyrkillään ovea. "Ei täällä oo mitää millä tätä vois sörkkiä", tokaistiin.
"Onko sun puhelin pukkarissa?", poika kysyi varmiistaakseen, jos toisella vaikka olisikin se mukana ja oli vain unohtanut. Sillä olisi helppo pyytää apua paikalle.

M.A hymähti vain vaimeasti, kun Danny oli toistanut hänen viimeisen sanansa 'kai'.
"Niin. Saatii Lizin kanssa sovittua ja näin... Tosin siitä reissusta tuli jälki-istuntoreissu, josta äiti ei pitänyt yhtään. Ja oon järjestämässä bileitä, vaan tytöille", M.A painosti viimeistä lausettaan ja hymähti tällä kertaa huvittuneemmin ja vilkaisi Dannyyn merkitsevästi.
"Mutta... Niin. Hyvää kai", tyttö toisti taas sanojaan.
Miksiköhän Mary-Ann yritti ylipäätään keksiä jotain puhuttavaa, vaikka hän voisi yhtä hyvin olla hiiren hiljaa? Niin, tämä 'rauhallisuus' ja 'puheliaisuus' johtuivat aivan varmasti pään lyömisestä.

Tyttö pudisteli päättäväisesti päätään, kun Danny tarjoutui auttamaan.
"En, tää irtoo ihan kohta", Mary-Ann supisi ja näpräsi korunsa kanssa. Se irtoisi aivan kohta, sillä se liikkui jo siihen malliin.
"Joo, siellähän se laukussa mua odottaa..." tyttö vastasi pojan kysymykseen puhelimesta, jolloin hiljainen huokaisu karkasi tytön huulilta. Yleensä Mary-Ann nimittäin kantoi kännykkäänsä mukanaan ihan kaikkialla, mutta nyt se oli jotenkin vain unohtunut. Tai siis, miten ihmeessä Mary-Ann muka unohti oman puhelimensa laukkuunsa? Hänen piti aina olla tavoitettavissa, oli hän missä tahansa.
"Sunki taitaa olla pukkaris- oih!" M.A keskeytti sanansa, kun koru irtosi. Tosin koru ei irronnut aivan tytön toivomalla tavalla; korun lanka meni katki ja nyt korun koristeet timantteineen levisivät kaikkialle välinevarastoon.
"Voi vit..!" cheerleader kivahti ja alkoi keräillä korunsa osia lähettyviltään.
"Hienoa. Tosi hienoa", tyttö mutisi katkerasti. Miten ihmeessä hän onnistuisi keräämään kaikki korun osat talteen? Hän tahtoi ne talteen, joka ikisen osan. Koru oli nimittäin isän antama, jonka tyttö oli saanut 17-vuotissyntymäpäivänään.

Tummansiniset silmät siirrettiin anovasti Dannyyn ja tyttö mutristi hivenen huuliaan näyttääkseen vielä enemmän lohduttomammalta.
"Dannyyy... Voitko auttaa?" kysyttiin niin viattomasti ja anovasti kuin vain osattiin.

Danny oli unohtanut jo koko Lizbethin ja sen inhottavan illan, jolloin poika oli joutunut putkaan tämän hetkisen seuralaisensa kanssa. Se vasta dramaattinen ilta oli ollut, eikä nuorukainen ollut nähnyt luultavasti koskaan kuinka nainen pimahtaa ja rupeaa sekoamaan sillä lailla miten Mary-Ann oli riehunut. Jestas, naiset olivat aina niin kamalan mustasukkaisia, vaikka eivät edes seurustelleet. Mutta oli illassa paljon hyvääkin ollut, kuten esimerkiksi juuri se, että loppujen lopuksi Danny sai suostuteltua Lizin kanssaan tanssimaan, vaikka se olikin aluksi vaikuttanut niin epätodennäköiseltä. Liz nimittäin vaahtosi aluksi kamalasti siitä kuinka kamala ihminen Danny oli ja ettei ikinä voisi pitää pojasta, pelkästään sen takia miten blondi oli neidon ystävää kohdellut. Sitten M.A oli ilmestynyt paikalle ja juomat lentelivät. Se vasta kiihottavaa oli. Olisi kuitenkin ollut varmaan aika riski ehdotella mitään kolmen kimppaa siinä tilanteessa, luultavemmin Mary-Ann olisi lyönyt poikaa pullolla päähän ja tämän pyörryttyä kuristanut kuoliaaksi.
Danny vain äänähti jotakin laimeasti Mary-Annen sanoille ystävästään ja jälki-istunnosta. Ehkä olisi parempi vain sivuuttaa se asia heti, ennen kuin M.A taas suuttuisi niistä kauniista muistoista ja alkaisi uudelleen riehumaan. Ja sitä paitsi asia ei niinkään kiinnostanut poikaa, hänellä oli parempaakin tekemistä kuin kuunnella tyttöjen välisiä sovintoja, se johtaisi pian siihen, että seuraavaksi kerrottaisiin suhteista ja riidoista, tyttöjen salaisuuksista tai jotain muuta yhtä karmivaa.
"Eikö oo vähän tylsää pitää partyt ilman jätkiä?", Danny kysyi kummastuneena, vaikkei suuremmin siihen reagoinut. "Ellei teil oo suunnitelmissa pitää jotain 'lakataa varpaan kynnet ja ollaa pyjamas' juhlia..", se saattaisi olla aika tylsää. Sellaset tyttöjen illat olivat aina vaikuttaneet niin kuivilta. Se olisi eri asia jos neidot vaikka hieroisivat toisiaan, ainakin olisi jotakin katottavaa. Danny kääntyi katsomaan tyttöä, ikään kuin olisi tajunnut jotain suurtakin. "Vai ootko sä ruvennu lesboks?", Danny kysyi virneen kera. Huh, saisikohan hän vanhana petitoverina käydä vähän kyläilemässä kun Mary-Annella olisi joku sievä neito kylässä?

Tietenkin cheerleaderin puhelin oli pukkarissa, ihan niin kuin Dannyn omakin. Mikäs tässä. Ovi oli paksu, eikä sitä helpolla saisi auki, kaksikko ei pystyisi kenellekään soittamaan ilman kännyköitä, eikä koulussa olisi enää tänää liikuntatunteja. Mistä sitä tiesi, mutta kai neito oli ajatellut jotain samaa kuin Danny parhaillaan, koska M.A oli kyselemässä missä pojan kännykkä oli. Kysymyksen perään kuitenkin päästettiin sellainen äännähdys, että Danny kääntyi katsomaan tyttöä hätääntyneenä. Pelkkä koru oli rikkoutunut, voi saatana, poika kerkesi jo luulla toisen satuttaneen itseään lisää tai vaikka pyörtyneen.
Mary-Ann kirosi itsekseen ja taisi jotain valittaakin, jätkä vain pudisteli päätään ja kääntyi katsomaan ovea useamman kerran. Neito saisi kerätä rikkoutuneen korunsa palaset rauhassa. "Mitä vittua me tehää?", hän kysyi kireänä, enemmänkin itsekseen ääneen mietti. Pelkän oven tuijottelu sai hänet vihaiseksi, joten palattiin patjalle takaisin.

Hetken, ehkä muutaman murtosekunnin Danny kerkesi olle perseellään kun cheerleader jo pyyteli apua. Äsken apu ei kelvannut, mutta nyt sitten kelpasikin. Rasittavaa..
"Joo, joo.. toki", huokaistiin huomattua toisen epätoivoiset kasvot. No taatusti toinen vain näytteli, mutta olisi se ihan ystävällistä siitä huolimatta auttaa. Danny pomppasi takaisin jaloillen ja kyyristyi keräilemään korun osia. "Ei millää pahalla prinsessa, mutta olis kannattanu ottaa aikasemmin apu vastaa.. parempi vaa että te tytöt käsittelette sievillä kätösillänne jotain aivan muuta kuin verkkoon sotkeutuneita koruja", poika hymyili toiselle ison virneen kera ja jatkoi palasten noukkimista.
Kun palasia ei enää löytynyt muualta, Danny ojensi täyttä kourallistaan tyttöä kohti. "Mitäs seuraavaks? yritetäänkö keksii jotai vai viihdytetäänkö toisiamme vähän lähemmissä merkeissä?", kysyttiin irstas ilme komeilla kasvoilla. Läppää se vain enemmänkin oli, ja sen äänestäkin hyvin huomasi, vaikka ei se kovin pahalta oikeastaan kuulostanut. Danny ainakin keksi monta eri mukavaa tapaa kuluttaa täällä aikaa, mutta valitettavasti Mary-Annen ajatukset taisivat seilailla ihan muissa jutuissa.

/taaaaaaaas tönkkööäää

//...
Kauhee himopitkä vastaus DX
Ja Danny on ihan kauhee pervo

Se oli kyllä niin Dannyn onnea se, ettei Mary-Ann osannut lukea pojan ajatuksia. Sillä jos tyttö nyt olisi osannut lukea toisen ajatuksia, olisi poika luultavasti jo saanut aimo läimätyksen kasvoihinsa ja M.A olisi luultavasti hakannut ulospääsyn tuohon betoniseinämään, sillä tyttö ei todellakaan aikoisi jäädä kahdestaan tuollaisen... Tuollaisen limanuljaskan kanssa!
Mutta niin, Mary-Ann ei osannut lukea Dannyn ajatuksia, mikä saattoi oikeastaan olla ihan hyvä asia.

"Turpa kii" M.A pyysi kauniisti, kun oli antanut pojan puhua tyttöjenillasta siihen saakka, kunnes poika oli kysynyt, oliko tytöstä tullut lesbo.
"Vitun idiootti", tyttö supisi, mutta ei hänen sanoistaan hehkunut sitä oikeaa vihaa laisinkaan. Pitihän Dannylle kuitenkin välillä sanoa, että toisen lausahdukset olivat olleet erittän epäkohteliaita ja epäsovinnaisia.
Ja jälleen oli Dannyn onni se, ettei tyttö osannut lukea toisen ajatuksia.

Poika ärähti kireästi siitä, että mitä he tekisivät. Mary-Ann aikoisi ainakin keskittyä keräämään rikkoutuneen korunsa osia, jotta voisi viedä ne korjaajalle mahdollisimman pian. Hmm, kukakohan voisi korun korjata? Korjasivatko koruja yleensä koruliikkeissä olevat myyjät? Vai oliko olemassa ihan erillisiä liikkeitä rikkoutuneille koruille, jotka korjataan?
Niin, niin suuria ongelmia Mary-Annella tosiaan nyt oli päässään.
"Kuules Danny... Kyllä meidän tyttöjen sievillä kätösillä tehdään paljon muutakin kuin tyydytetään sun kaltaisia jätkiä", M.A tokaisi näsäviisaasti ja soi pojalle turhautuneen hymyn.
Danny saapui kuin saapuikin auttamaan vaaleaverikkö keräämään korun osia. Nyt työ sujui nopeammin, ja pian poika jo ojensikin tytölle kättään, joka oli täynnä korunosia. M.A otti osat käsiinsä ja mietti, mihin ihmeeseen hän ne osat aikoisi pistää? Okei, oli hänellä taskut, mutta pysyisivätkö ne siellä?
No, kai oli ainakin pakko kokeilla.

Mary-Ann oli juuri saanut tungettua korun osansa pieneen ja ahtaihin taskuihinsa, kun kuuli Danny sanat. Tummansiniset silmät nostettiin Dannyyn mahdollisimman hitaasti, ja nyt tyttö tuijotti Dannya hyvin, hyvin vaarallisella katseella. Kyllä M.A tiesi, että poika oli vain laskenut leikkiä, mutta... Voisi tuo aivoton pojannulikka silti jotain muuta ajatella kuin vain seksiä!
"Että sä osaatkin olla yks ajattelematon paska", blondi tuhahti kyllästyneenä, nousi ylös maasta ja suuntasi vuorostaan ovelle. Hän ei tahtonut enää jäädä kauemmaksi Dannyn kanssa kahdestaan tänne, koska... Koska tilanne vain oli hyvin epämukava ja... Ei, ei ei ei! Älä edes ajattele moista, M.A.
"Hei haloo!" tyttö huusi, kun hakkasi ovea nyrkillään. Lopuksi hän potkaisi ovea, mutta se ei tainnut auttaa sen enempää kuin nyrkillä hakkaaminen.
He olivat loukussa. Se oli sillä hetkellä se suurin ongelma kaikista.

Cheerleader kääntyi Dannyn puoleen, mutta vältti katsomasta nuorukaista. Niin, Dannyhan oli edelleen paidaton, ja tuon paita roikkui yhä tytön käsissä. M.A pyrki välttämään sellaisia ajatuksia, jotka eivät olleet tervetulleita, mutta änkivät pakostakin ajatuksiin, jos tyttö vain vilkaisikin Dannya.
Ihan kuin tyttö olisi helvetissä.
"Jos me vaan jätetään toisemme nyt rauhaan", tyttö mutisi, kun käveli Dannyn ohi ja majoittui istumaan erään patjakasan taakse. Hän ei vain kirjaimellisesti tahtonut enää nähdä tai kuulla poikaa, sillä muuten tapahtuisi jotain sellaista, mitä tyttö juuri tahtoi kuollakseen välttää.

//Laatuvastaus <3

Oli se varmaan todella lapsellista ajattelua, mutta Danny olisi odottanut cheerleaderilta enemmän. Tuo vain käski jätkän pitää turpansa kiinni ja lesbo kysymykseen supisi jotain omaa. Mary-Ann olisi voinut heittää jotain läppää vaikka takaisin, ihan vain pelkästään vaikka sen takia, että pitihän tässä loukussa pitää jotakin viihdettä yllä. No joo, viihdettä Danny sai jo pelkästään ajatuksistaan, tyttöjen keskeiset hieronta sessiot pyörivät edelleen hänen pääkopan sisällä. Hurmaava jätkä, likainen mieli. Piti tässä tönössä jotakin tekemistä olla, jestas! Olihan se kuitenkin varmaan aika huono idea mitään lesbo juttuja kysellä tuolta kaunottarelta, M.A tuskin olisi sillä päällä että sellaista jaksaisi kuunnella. No, aivan sama, kunhan Danny vain saisi pidettyä oman mielialansa tyynenä.

"Miten vain", Danny huokaisi olkiaan kohauttaen, kun Mary-Ann kertoi että sievien kätösten tehtävänä oli muutakin kuin pelkästään jätkien tyydytys. Ja mitä se oli meinaavinaan, että Dannyn kaltaisia jätkiä? oliko muka jotain valittamista? Voi kyllä Danny muisteli niin, että M.A oli ollut enemmän kuin tyytyväinen heidän yhteisistä hetkistään.
Korut tyttö otti heti vastaan ja tunki niitä eksyneen näköisenä taskuihinsa. Jes, kohta he saisivat etsiä palaset uudelleen. Nyt neidon sietäisi olla riehumatta, Danny ei ainakaan osia alkaisi enää lattialta noukkimaan.

Seuraava kysymys ei ollut miellyttänyt kovin kaunotarta, nimittäin nyt tuo tuijotti poikaa murhaava katse kasvoillaan. Nyt jo Dannyä nimiteltiin ajattelemattomaksi paskaksi, selvä ja kiitti hei. Mary-Ann nousi ylös ja marssi ovelle päin. "Hei, ota nyt iisisti. Läppä läppänä, okei? älä vaahtoo", Danny huokaisi ja itse siirtyi patjan päälle, läsähtäen taas selälleen. Silmät etsivät katosta uudemman kerran jotakin mielenkiintoista katseltavaa, vaikka mitään sellaista ei tuntunut löytävän.
Danny ei edes jaksanut reagoida seuraamaan tytön huutoa oven luona, M.A hakkasi ovea ja kaiketi yritti huudollaan saada jonkun tulemaan auttamaan heitä. Turhaa touhua, ei sieltä ketään tulisi.
"Ei siellä oo ketää. Tuhlaat turhaa kaunista ääntäs, prinsessa".

Mary-Ann ei kauaa jaksanut oven luona nortoilla, neitokainen käveli makailevan pojan ohi toisen patjakasan luokse. Danny ei katsonut minne toinen meni, luultavasti tekemään samaa kuin Danny; eli ei mitään.
"Tehää sitte niin jos kerta tahdot", vastattiin hetken myöhässä. Okei, kai se kävisi. Ei Danny yleensä tälleen luovuttaisi, mutta hän oli saanut jo muutamaan otteeseen tahtomansa toisesta, ja sitä paitsi tällä hetkellä mieli kävi aika vaisuna. Tässä kopissa nimittäin todella tuli turhautunut olo.
"Toivottavasti et odota kenenkää prinssin tulevan pelastamaa sua valkoisella ratsulla. Tuskin tässä koko paskassa mestassa on ketää jäljellä, että mä saan kelvata prinssiks jos tarve vaatii", laimea mutina kuului Dannyn huulien välistä, suu tuskin liikku ollenkaan. Hän voisi ottaa pienet nokoset, ei tässä muutakaan voinut tehdä. Ovi oli aivan liian paksu, sitä ei kropan avuin voinut turmella. Ehkä tiirikointia voisi ajatella hetken päästä uudestaan, jos tönöstä sittenkin löytyisi jotain avuksi. Nyt siis toinen ei tehnyt elettäkään yrittääkseen päästä takaisin vapauteen, sulki vain silmänsä ja koukisti polvensa, sormet yhteen liimattuina heittäen jälleen kädet päänsä alle. Jipii, tässähän vietettiin kunnon laatuaikaa. Helvetti.
Liian laiska, liian tympiintynyt ja liian tylsistynyt tekemään mitään. Mary-Ann ei auttanut asiaa, tuo koppava naikkonen vain saisi suututettua jätkän pian, jos ei he eivät kerta pystyneet edes juttelemaan tai heittämään läppää. Danny jätti M.A:n rauhaan, sitähän tyttö itse tahtoi, eikä nyt voinut yhtään kiinnostaa ärsyttää tuota, kun ei kerta edes tiedetty milloin pääsisi täältä pois.

/sorii taas ihan pyyyypystä koko teksti

Mary-Ann teki kaikkensa, jotta ei aloittaisi sanaharkkaa Dannyn kanssa. Tunteiden pidätteleminen tuntui onnistuvan yllättävän helposti, ja pian tyttö jo istui ilmeettömänä patjakasan takana, silmät tuijottaen sokeana edessä olevaa seinää. Tyttö ei enää painanut Dannyn antamaa paitaa takaraivoaan vasten, sillä ei se tainnut enää vuotaa verta, eikä siihen sattunut niin kuin äsken. Olo oli outo. Ahdistavan, hämmentävän ja sekalaisten tunteiden sekoitus, jos yritettäisiin jotenkin saada selkoa tytön olotilasta. Miksi hän tunsikaan olonsa sellaiseksi, siihen yritti myös cheerleader etsiä vastausta kiivaasti mielestään.

Aikaa kului ja Danny että M.A olivat aivan hiiren hiljaa omilla paikoillaan. Hyvä kun tyttö kuuli edes oman hengityksensäkin. Mary-Ann yritti olla niin hiljaa kuin oli mahdollista, koska... Koska hän ei tahtonut tulla paljastuksi. Tai siis... Ei sillä tavalla paljastetuksi, mutta kuitenkin. Hän tahtoi, että Danny unohtaisi hänen olemassaolonsa, jotta M.A voisi unohtaa myös toisen olemassaolon.
Ja jälleen kysymys, miksi tyttö toivoikaan moista? Voi, ei mitään käsitystä. Ei harmainta aavistustakaan.

Mutta silti, vaikka kuinka tyttö yritti pitää ajatuksensa kurissa, ne onnistuivat aina jotenkin eksymään Dannyyn. Tyttö pidätteli hetken ajan hengitystään, jolloin hän kuuli pojan hengityksenä. Toki vaimeana, mutta kuuli silti. Tyttö tunsi sydämensä lyövän pari kertaa nopeasti ja nopeasti posket olivat lehahtaneet lämpimäksi. Voi ei, ei tämä voinut olla totta!
M.A asetti viileäksi muuttuneet kätensä poskilleen ja yritti viilentää poskiaan. Miksi hänellä oli näin hämmentynyt ja kiusallinen olo? Missä oli se varma ja viileä M.A, joka pystyi hallitsemaan tilanteen kuin tilanteen niin?
Se M.A oli todellakin jossain kaukana. Kaukana täältä välinevarastosta. Jonnekin piilotettuna, että Mary-Ann ei pystynyt sitä löytämään.

Mary-Ann oli noussut seisomaan ja tajusi sen nyt vasta itsekin. Hän oli ottanut kenkänsä pois jaloistaan. Tytön askeleita tuskin kuuli, kun hän alkoi sipsutella eteenpäin.
Tummansiniset silmät katselivat lattialla makaavan pojan kasvoja oudon levollisesti. M.A laskeutui äänettömästi polvilleen patjan vierelle ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse. Hän tuijotti Dannyn kasvoja hetken aikaa ilmeettömänä, pohtivana, mutta sitten hän toi kasvojaan hetki hetkeltä lähemmäs pojan kasvoja. M.A antoi silmiensä katsoa pojan kasvonpiirteitä tarkasti. Hänen nenänsä oli koskettaa pojan nenää, mutta tuskin Danny häntä siinä aistisi.
Ja niin vaaleaverikkö mitään varoittamatta painoi huulensa pojan huulille, kevyesti ja varovaisesti. Tässä vaiheessa Dannyn pitäisi viimeistään huomata hänen lähelläolonsa, ellei toinen nyt sitten sattunut nukahtamaan.
"... Anteeks..." Mary-Ann kuiskasi erkanettuaan lyhyestä suudelmasta, tuijotti Dannya samalla silmiin, kun vei kasvonsa kauemmas toisen kasvoilta. Tyttö tunsi sydämensä pamppailevan oudosti rinnassa, ja nyt neitokainen olikin jo tekemässä lähtöä patjakasan taakse, joka oli toiminut hyvänä eristyspaikkana Dannysta.

//... lalalalallala

Paikka eikä tilanne muutenkaan ollut sopiva Dannylle, mutta hän ei jaksanut kerta kaikkiaan välittää mistään. Hän oli niin turhautunut, että se vei kaikki voimat ja väsymys uuvutti koko kropan ja mielen. Eihän siinä jaksanut edes raivota, että loukkuun oltiin jääty. Danny nukkuisi vaikka aamuun asti, kyllä silloin viimeistään jonkun pitäisi heidät löytää. Viimeistään, oikeastaan aikaistaan. Kuka nyt muka tänne illalla enää tulisi, eikä taatusti ainakaan yöllä.
Hiljaisuus oli ja pysyi. Se oli laskeutunut kaksikon ylle, eikä se haitannut. Danny yritti vain rentoutua ja tyhjentää typerän mielensä, unohtaa kaiken ja vain olla. Silmät suljettuina hän keskittyi hiljaiseen hengitykseensä, yritti nukahtaa. Jos hän nukahtaisi aika menisi nopeammin ja ennen kuin poika huomaisikaan, hän pääsisi lähtemään pienestä tönöstä kauniiseen kotiinsa. Suihku olisi taatusti ensimmäinen asia mitä tämän jälkeen tekisi, välinevarasto kun ei kuitenkaan ollut mikään maailman puhtain paikka, ehei.

Danny ei tiennyt mitä Mary-Ann teki, mitä tuo ajatteli. Kaiketi oli itsekin käynyt makuulleen ja käynyt nukkumaan. Turhaan sitä edes mietittiin, miksi vaivata päätä asialla? M.A ei tahtonut olla tekemisissä Dannyn kanssa, eikä jätkä toista voisi siihen pakottaa. Olihan se ikävää, mutta ei sillä niin väliä ollut. Ainakin niin blondi itselleen uskotteli.
Uskomatonta miten mukavalta hiljaisuus tuntui, vaikka yleensä se saisi tälläisillä hetkillä Dannyn vain hermostumaan. Nyt se oli pikemminkin rauhoittavaa. Ja parempi tämä olisi kuin riitely Mary-Annen kanssa. Hm, olikohan tyttö vielä elossa? hiljaisuudesta toinen varmaan nautti, mutta oli kuitenkin hieman karmivaa, tyttö oli kuitenkin lyönyt vain hetki sitten päänsä todella pahasti. Nyt olisi aika paska jos neitokainen olisi kuollut kupsahtanut varastoon, arvatkaa ketä syytettäisiin? nimittäin taatusti monen teki usein mieli pamauttaa M.A tainnuksiin, joten mitään uskottavaa sanottavaa pojalla ei olisi.

Jokin kosketti pojan nenää, se oli hento ja pieni kosketus. Danny vain nyrpisti hieman nenäänsä, ikään kuin yrittäen häätää pölyä. Se nimittäin tuntui siltä kuin roska olisi pudonnut nenän päälle, ehkä höyhen. Tai sitten poika oli kerennyt jo nukahtamaan ja kuvitteli jotain omiaan.
Mutta ei se niinkään mennyt. Se ei ollut unta, vaikka aika järjettömältä vaikuttikin. Danny avasi silmänsä, oho! Hän ei ollut nukahtanut ja hän ei todellakaan kuvitellut mitään. Cheerleaderin kasvot olivat aivan vastakkain pojan omien kanssa, toinen suuteli tätä hennosti. Mitähän helvettiä? eikös hetki sitten M.A ollut selvästi ilmoittanut tahtovansa eroon Dannystä ja mennyt mököttämään yksin. Mukava käänne, taas vaihteeksi.
Ennen kuin Danny kerkesi edes kunnolla vastaamaan suudelmaan, se oli jo ohi. Ilmeettömänä poika katsoi neitokaista. Hän ei tainnut olla ainoa joka oli tilanteesta hämmästynyt.
Nuorukainen ei osannut oikein sanoa tai tehdä mitään, hän vain tuijotti toista välinpitämätön ilme kasvoillaan, vaikka ei sitä tarkoituksella tehnyt. Se vain oli jämähtänyt siihen hetkeksi. Nyt M.A pyyteli jo anteeksi ja oli lähdössä pois, mutta Danny osasikin taas liikkua ja toimia, joten nappasi neitoa ranteesta ja yllättävän nopeasti kiskaisi tuon vierelleen patjalle. Vain sekunnin myöhemmin Danny oli jo kerennyt kiepahtaa toisen päälle ja suuteli tätä vaativana kuin mikäkin kiimainen olento.
Kuinkakohan pahasti Mary-Ann oli lyönyt päänsä? toivottavasti todella pahasti, sillä vahinkojen vaikutus vaikutti vain Dannyn silmissä hyvältä.

Mary-Ann ei ehtinyt nousta kuin vain pari senttiä ylemmäs, kun Dannyn sormet jo kiertyivät tytön ranteen ympäri ja vetivät cheerleaderin patjalle. Tummansiniset silmät ehtivät vain etsiä pojan kasvot, jotka sitten tulivatkin lähemmäs ja Dannyn huulet painautuivat varsin tiiviisti vaaleaverikön huulille.
Okei, tämä ei ollut M.A:n perimmäinen tarkoitus, mutta... Ei tässä muuttuneessa tilanteessa oikeastaan mitään valitettavaa löytynyt.
Eli Danny ja Mary-Ann olivat tehneet sovinnon? Sekö tästä pitäisi päätellä?

Cheerleader lopetti ajattelemisen kuin olisi törmännyt seinään ja kietoi kätensä Dannyn niskan taakse. Huulet hamusivat ahnaina toisen huulia, ja nyt M.A vasta tajusi, miten erilaista Dannyn kanssa suuteleminen olikaan verrattuna muihin miehenalkuihin. Miksi se muka oli erilaista, Danny oli jätkä siinä missä muutkin. Ai niin, eihän vaaleaverikön kuulunut enää ajatella mitään, vaan antautua tunteidensa matkaan. Niin, tunteille täytyi antautua.
Mary-Ann kosketteli Dannyn paljasta niskaa ja selkää sormenpäillään. Miten mukavalta se loppujen lopuksi tuntuikaan, kun sai jälleen kosketella miehenalun lämmintä ja hyvännäköistä yläkroppaa. Olihan siitä tosiaan jo jonkin verran aikaa, kun... Eh, kun he olivat viimeksi näin läheisissä väleissä olleet.
Hetkinen, kauanko siitä oli oikeasti aikaa?

Vaaleaverikkö nosti toisen jalkansa Dannyn ympärille niin, että pakotti pojan vain enemmän vasten itseään. Toisen paino tuntui mukavalta ja Dannyn lämmin vartalo sai vain tytönkin vartalon lämpenemään entistä enemmän. Nyt M.A:n kädet olivat löytäneet paikkansa pojan kylkien luota, ja tyttö alkoi tunnustella selän sijaan etupuolta, eli Dannyn rintakehää.
Hmm, mihinköhän suuntaan tämä tilanne oli taas menossa. Tilanne oli sen verran tuttu ja moneen otteeseen koettu, että vastausta ei tarvinnut pitkään miettiä.
Mutta minkäs näille himokkaille teineille mahtoi. He vain olivat seksin perään, jotta pystyisivät tyydyttämään omat tarpeensa. Ei, eihän tämä missään tapauksessa ollut mitään rakkausmielessä!

Epä Mary-Ann ollut hirveästi pistänyt vastaan kun jätkä oli tämän patjalle vetäissyt ja vanginnut alleen omalla kropallaan. Tätä Danny ei ollut odottanut missään vaihteessa, ei osannut kuvitella, että koskaan edes enää pääsisi cheerleaderin huulia ahmimaan omillaan. Mukavia yllätyksiä tuo M.A sai tehtyä, tulla nyt tällä lailla yhtäkkiä suutelemaan poikaa. Eipä siinä mitään, ihan kuin Danny sellaista halveksuisi. Himoista ja kaikesta Dannymäisistä ominaisuuksista huolimatta, oli tämä nyt kuitenkin aika outoa jos mietti vähän edellisiä tapaamisia. He eivät olleet tehneet mitään muuta kuin tapelleet, haukkuneet ja kaikesta turhasta riidelleet, edes katseet eivät olleet kovin ystävällisiä kun toisensa näkivät. Loppujen lopuksi molemmat olivat alkaneet välttelemään toisiaan ja tässä he nyt olivat.

Kädet kietoutuivat Dannyn kaulan ympärille, poika suuteli neidon huulia kuin viimeistä painaa, jokainen huulten liike tuli vahvana ja vaativana. Nyt oli turha muuttaa mieltään, Dannyhän ei enää suostuisi toisesta irti päästämään. Jos Mary-Ann ei pitäisikään tästä että he taas keskenään säätivät, saisi tuo katua tätä vähän myöhemmin. Vaikka huomenna.
Nyt kaunottaren kädet tuntuivat myös selän luona, Dannyn teki mieli alkaa hyväilemään toisen kroppaa ja vaikka repiä saman tien toisen kuteet pois päältä, mutta uskaltautui vain toisella kädellä lähteä tutkimaan toisen kroppaa. Ei hän uskaltanut koko painoaan toisen päälle heittää, vaan jätti toisen käden tytön kyljen vierelle pitämään painoa. Vapaa käsi muisteli ensin toisen litteän vatsan luona ja sitten kyljille. Hö, tämä oli epäreilua, että Dannyllä ei ollut paitaa, mutta Mary-Annella oli.
Ei hitto, olihan se vähän karmivaa jos mietti, että mihinkin tämä taas johtaisi. He kun eivät osanneet tehdä nähtävästi mitään muuta kuin naida ja tapella. Tämä oli kieltämättä parempi vaihtoehto kuin tappelu, vaikkei sitä vielä tiennyt kuinka pitkälle M.A antaisi Dannyn mennä. Mutta jos Dannyltä kysyttiin.. noh, kaikki tiesivät mitä hän tahtoi.

Cheerleader antoi jalkansa kietoutua Dannyn ympärille, eikä ollut vaikea huomata kuinka toinen yritti samalla saada jätkää lähemmäksi itseään. Mikäpä ettei.. poika painautui tiiviimmin neidon vartaloa vasten, varsinkin alakropallaan. Se oli helppoa kun Mary-Annen toinen jalka oli ikään kuin ilmassa, siinä kietoutuneena pojan kropan ympärille.
Kun M.A:n kädet olivat siirtyneet kyljille, Danny irrotti himokkaat huulensa toisen omilta ja ryhtyi hyväilemään niillä toisen kaulaa. Nyt suudelmia sateli kaulalle, korvan alapuolelle ja takaisin kaulalle. Eikös M.A pitänyt siitä, että häntä suudeltiin kaulan lähettyville? ei sitä voinut muistaa kuka tykkäsi mistäkin, kyllähän noilla naisilla oli aina omat mieltymyksensä. Vaikka yleensä kaikkien muijian mieltymykset oli niin helppo arvata, ha.
Huulet liukuivat alas kaulaa, rinnukselle ja pian jo palattiin huulien luokse. Eihän Danny nyt enää ajatellut mitään muuta kuin tätä ja tahtomaansa. Hetken jo jopa tuntui siltä, etteivät he olleet koskaan tapelleetkaan ja tämä oli heille täysin normaalia. Olivathan he jo aika monesti saman peiton alle joutuneet.

Tämä oli järjetöntä, ihan oikeasti. He molemmat olivat hyvin tietoisia siitä mitä olisi luvassa, kun heidät päästettiin toistensa kimppuun. No okei, järisyttävää mielihyvää ja sen sellaista, mutta se ei ollut pääseikka. Vaan se, että he eivät tehneet juuri muuta kuin vehtailivat keskenään tai riitelivät. Olihan se jo nähty ja koettu. Mutta ei kumpikaan heistä, Danny saatikka Mary-Ann ollut kovinkaan syvällisiä asioita puhelevia henkilöitä. He olivat enemmänkin.. Suoran toiminnan ystäviä, niin. Ja rakastivat läheisyyttä ja tyydystä, kyllä kyllä.
Tätähän piti ajatelle vain seksisuhteena! Niin, se oli vastaus tähän! Todella selkeä ja äänettömästi sovittu vastaus. Mary-Ann muisteli jotain sen tyylistä, että he olivat sopineet jotain sellaista, että eivät välittäisi mistään muusta kuin toisen tyydyttämisestä. Kuitenkin... Tässä oli mukana jotain muutakin, mutta M.A ei vain tahtonut miettiä asiaa sen suuremmin. Hänelle kelpaisi pelkkä seksisuhde, hän saisi olla Dannyn syleilyssä ja toisen huomion keskipisteenä.
Voisivat he kuitenkin ajatella yksityistä paikkaa tällaiseen. Koulun liikuntasalin välinevarasto ei tainnut olla kovin järkevä vaihtoehto tällaiseen.

Danny siirtyi suutelemaan tytön kaulaa, jolloin Mary-Ann henkäisi ihastuksissaan. Tästä hän nautti, ja tätä hän oli ikävöinyt. Nyt kysymys, miksi hän olikaan ollut erossa Dannysta, pomppasi pakostakin mieleen. Danny sai hänet nauttimaan ja tuntemaan mitä ihanampaa mielihyvää. Eikös se jo pitänyt riittää siihen, että tyttö pitelisi Dannysta kiinni vaikka kynsin ja hampain? Aivan, tämän hetkisten tunteiden perässä oli liian helppo ajautua. Eihän M.A ajatellut lainkaan syytä, miksi he olivat päättäneet jättää toisensa rauhaan.
Abortti.
Jep, se muistutti Mary-Annea jostakin aivon kolkasta ja sai vaaleaverikön hetkeksi varuilleen. Abortti oli silloin tuntunut mitä suuremmalta syyltä pysytellä erossa Dannysta, sillä tyttö ei tosiaankaan tahtonut kokea mitään sellaista uudemman kerran. Tosin se oli vain huolimattomuutta, raskaaksi tulo. M.A ei ollut huolehtinut tarpeeksi ajoissa pillereistään. Mutta oli tämä miehenalun syy yhtä lailla, mitäs ei käyttänyt kondomia...
Miksi M.A ajattelikaan jotain tällaistä tällä hetkellä? Niin, pois se mielestä.

Cheerleader raotti hetkeksi silmiään, kun Danny palasi huuliensa kera jälleen suutelemaan tytön huulia. Mary-Ann vastasi suudelmaan kiihkeästi ja pyrki ottamaan kaiken irti tästä. Hänen kätensä olivat hetken aikaa pojan hiusten seassa, kunnes ne laskeutuivat koskettelemaan pojan yläkroppaa.
Sen enempää ei M.A ehtinyt tekemään. Ai miksi, syy selvisi aivan liian pian.
Mary-Ann oli kuulevinaan outoa kolinaa oven suulta, mutta se ei silti saanut tyttöä irrottautumaan Dannyn huulilta. Vasta, kun ovi oli kiskaistu auki ja yskäisy oli kantautunut korviin asti, työnsi vaaleaverikkö Dannyn nopeasti pois päältään ja kohottautui istumaan.
"Neiti McAllister ja herra Wilfred", kuului matala ja pöyristynyt ääni liikunnanopettajan huulien välistä. Mary-Annelta ei kuitenkaan kauaa kestänyt keksiä vastaansanomista.
"Herra Dawson, Danny vain... Hän antoi minulle tekohengitystä. Niin! Niin kun minä kaaduin ja löin pääni, katsokaa vaikka itse", vaaleaverikkö puolustautui muka niin fiksusti ja näytti toiselle takaraivoaan, joka oli edelleen hieman veren peitossa.
Herra Dawson ei kuitenkaan näyttänyt vakuuttuneelta, jolloin M.A huokaisi hiljaa ja raskaasti. Noniin, tämä oli siis tässä. Hienoa, todella hienoa. Tähän tuskin muuta tekosyytä sai keksittyä. Kaksi kiimaista teiniä toistensa kimpussa välinevarastossa. Yritä siihen nyt jotain tekohengitystä parempaa syytä keksiä.
"Olen hyvin... Hyvin järkyttynyt!" liikunnanopettaja totesi pöyristyneenä ja asetti kätensä puuskaan silmäillen molemia nuoria vuoronperään. No kuka muka ei olisi järkyttynyt, kun löytäisi muhinoivat teinit välinevarastosta, haha. Ei tässä kyllä ollut mitään huvittavaa, mutta silti Mary-Annen ajatukset vain nauroivat.

//... Älä kuole jooko. Hiellä ja verellä tän kirjotin ;;__;;
Voit jatkaa tolla liikanmaikalla pelaamista

Tyytyväinen henkäisy kuului tytön huulien välistä, Danny hymyili toisen kaulan ihoa vasten. Hän jatkoi suudelmiaan, näykkäsi vielä pienesti. Mary-Ann vaikutti ehkä hieman poissaolevalta, ehkä kenties omassa ajauksissaan, mutta poika ei jaksanut kiinnittää siihen huomiota enempää, olihan neito muuten ihan hyvin mukana. Sitä paitsi ei Dannykään voinut kaikkiaan ajatuksia heittää pois vaikka tahtoikin, miten hän muka pystyisi unohtaa kaikki heidän kahden väliset ristiriidat ja muut vähemmän ihanemmat kokemukset. Ajatella, että tässä he taas olivat. Mary-Ann oli nimittäin abortin jälkeen ilmaissut hyvin selvästi, ettei aikoisi olla enää missään tekemisissä Dannyn kanssa, eikä Danny edes vaivautunut silloin välittämään. Naisia tuli ja meni, mutta olihan tämä kaunotar aika kultakimpale. Oli siis ainoastaan hyvä, että saatiin taas päästä tätä tuttua neitokaista kähmimään. Toinen paikka olisi ehkä vähän parempi, mutta mitäs väliä sillä nyt niinkään oli. Danny tiesi vain sen, että häntä himotti nyt niin paljon, ettei sillä olisi väliä olisivatko he kunnon sängyssä vai välinevaraston likaisella patjalla.

Katseet kohtasivat hetkeksi ennen kuin poika palasi tytön huulien kimppuun. Mukavan kiihkeästi cheerleader vastasi ahnaisiin suudelmiin, Danny oli valmis jo repimään ylimääräiset vaatteet heidän kimpustaan. Käsi lähtikin taas halun vallassa hyväilemään neidon kroppaa, se olisi paljon kivempaa jos M.A olisi jo ilman vaatteita.
Ennen kuin Danny kerkesi ruveta tekemään jotain vaatteiden eteen, tyttö jo tönäisi pojan pois päältään. "Mitä helv-", hän kähähti ihmeissään, kun sitten huomasikin etteivät he olleet kahdestaan. Oliko Dannyltä jäänyt jotain ohi? miksei hän ollut kuullut miehen saapumista? Hups, kai sen pystyi pistämään himon syyksi, Danny kun oli kerennyt kiimaantumaan jo aika lailla.
Järkyttyneen näköisenä mies sanoi jotain ja Mary-Ann selitteli jotain tekohengityksestä. Se ei mennyt läpi, eikä ihme. Danny pyöritteli silmiään, kyllä hän olisi keksinyt jotain parempaa jos tyttö olisi vain osannut sievästi olla hiljaa ja antaa pojan toimia tuon tilasta.
Liikunnanopettaja ilmaisi järkytyksensä ja nyt käsipuuskassa mulkoili molempia. "Joo, no sori hirveesti", Danny huokaisi. Tuskinpa enää oli turha mitää alkaa selittelemään, M.A kun oli mennyt jo munaamaan sen. Onneksi Danny ei ollut kerennyt vielä kiihottumaan sen vertaa, että se näkyisi päälle päin, se saattaisi olla hieman kiusallista.
"Jos nyt mielummin käsiteltäis sitä, että joku vitun mulkku sulki meidät tänne tönöön", poika sanoi hieman ärsyyntyneenä. Hitto, juuri kun hän olisi saanut Mary-Annelta..
"Kuules, Danny, sinuna siistisin suuni. Eiköhän tässä ole jo muutenkin tarpeeksi syytä antaa teille rangaistusta".
"No joo voi he.. meidänkö vika se on, että joku sekopää lukitsi meidät tänne? mehän vain viihdytettiin toisiamme, ettei kuoltais tylsyyteen.."
Dawson ei edes viitsinyt nähtävästi sanoa siihen enää mitään. Kaipa oli siis parempi siirtyä asiasta toiseen. "Okei, ei väkisin.. me varmaan voidaan lähteä? Mary-Annen olis varmaa hyvä päästä näyttää päätään sairaalassa".
"Ja sinun olisi varmaan hyvä pistää paita päälle", opettaja tokaisi kireästi.

Danny nousi ylös, nappasi paitansa ja näytti sen opettajalle. "Jospa en kuitenkaa tätä. Onko sulla vielä asiaa, vai saanko hakea jo puhtaat kamat pukkarista?", kysyttiin ja vilkaistiin sitten tyttöä. Hmm, ehkäpä Mary-Ann voisi tulla jatkamaan pojan kotiin siitä mihin he jäivät?

Mary-Ann huomasi Dannyn pyörittelevän silmiään, johon tyttö sitten vastasi tuimalla katseella. Olisi itse keksinyt paremman selityksen. Miten tästä tilanteesta pystyi muka keksimään enemmänkin tekosyitä?
Okei, ehkä tyttö ei nyt takertuisi moisiin, vaan yrittäisi puhua itsensä pinteestä. Jos sellaisessa nyt oltiin.

Tällä kertaa se oli cheerleader, joka pyöritteli silmiään Dannyn vastaukselle. Jopa Mary-Ann tiesi, että opettajille oli puhuttava nätisti ja kohteliaasti, ellei tahtonut saada rangaistusta. Opettaja huomauttikin Dannylle tämän kielenkäytöstä, johon Danny taas vastasi. Tähän väliin tyttö päätti sanoa jotain.
"Herra Dawson, Danny on vähän kiihtynyt. Niin, kun meidät tosiaan lukittiin tänne ja-" vaaleaverikkö ei ehtinyt sanoa loppuun, kun liikunnanopettaja jo kehotti Dannya pukemaan paitansa. Paidasta puheenollen...

Danny näytti opettajalle paitaansa, joka oli tahriintunut hieman verestä. Dawson katsoi paitaa epäilevästi, mutta kääntyi sitten katsomaan Mary-Annea, joka koitti näyttää niin viattomalta kuin pystyi.
"Löitkö sinä siis pääsi?" opettaja varmisti, jolloin M.A nyökkäsi. Hetken aikaa liikunnanopettaja oli hiljaa, kunnes hänen kasvoilleen syntyi ilme, joka kertoi hänen keksineen jotain.
"Herra Wilfred voikin sitten saattaa neiti McAllisterin terveydenhoitajalle. Sen jälkeen te molemmat tulette minun toimistooni, jolloin voimme keskustella rangaistuksestanne", opettaja sanoi päätöksensä ääneen ja katsoi nuoria nyt sellaisella katseella, ettei tästä keskusteltu.

Voihan helvetti, eikä! Miksi, miksi opettaja oli noin epäreilu! Mary-Ann ei ollut tehnyt yhtikäs mitään, hän oli aivan syytön. Hän oli vain sattunut lyömään päänsä, kun astui jumppakepin päälle, joka sitten vierähtikin pois jalan alta. Dannyn tullessa asiat nyt vain sattuivat johtamaan toiseen...
Mary-Ann oli vahvasti sitä mieltä, että koko tämä jupakka oli Dannyn syytä.
"Herra Dawson, mä en tosiaankaan voi jäädä pidemmäksi aikaa, mulla on sovittu tapaaminen mun -"
"Neiti McAllister menee nyt vain terveydenhoitajan luokse ja palaa sen jälkeen tapaamaan minua", opettaja puhui vaaleaverikön päälle, jonka jälkeen opettaja vielä mulkaisi nuoriin tiukasti. Sitten tämä poistui välinevarastosta. Ovi jätettiin auki.
Mary-Ann siirsi salamannopeasti katseensa Dannyyn ja nousi samalla ylös patjalta, johon oli jäänyt istumaan.
"Hienoa. Tätä mä odotinkin", tyttö totesi turhautuneena ja lähti lampsimaan painavin askelin pois varastosta. Toivottavasti heidän rangaistuksensa ei olisi jälki-istunto, sillä se olisi jo toinen tämän kuukauden sisällä. Eikä vanhemmat pitäisi siitä ollenkaan.