When I'm crying alone, when I'm cold as a dying stone

//Nova feat Liam tänne päin~ Otsikko Poets of the Fallin Roses kappaleesta kuvaamaan Lizbethin mielentilaa ♥

Aivan tavallinen, synkkä päivä San Diegossa. Synkkä päivä uhkaavan mustien pilvien vyörymisen vauhdin vuoksi. Pian alkaisi sataa.
Ikävällä ilmalla oli usein myös vaikutusta ihmisten mielialaan. Ilma oli painostava ja varsin hiostava, sekä ulkona oli aavemaisen synkkää, olihan jo ilta. Kuka nyt jaksaisi vaivautua ulos masentavalla säällä, pikkulapsia lukuunottamatta? Sen vuoksi kadut olivatkin melkein kuolleita, tuon tuosta saattoi auto pyyhältää ohitse ja koiran ulkoiluttaja kävelyttää koiraansa ripeästi takaisin sisälle.
Tällaiset päivät olivat todella helvetillisiä ja tuskallisia, sillä tekemisenpuute ei ollut kenenkään hyvä ystävä, vaan pikemminkin pahin vihollinen, mitä maa päällään kantoi.

Mutta tekemisenpuute ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä Lizbeth Rodriguez joutui paraikaan käymään ja kuulemaan omassa huoneessaan, kietoutuneena päiväpeittoonsa sängyllään ja kaksi koiraa kököttäen emäntänsä vieressä liimautuneena tähän kuin iilimadot konsanaan.
Tyttö vapisi kuin haavan lehti ja kun alakerrasta kuului suljettujen ovien lävitse kovaa huutoa, karjuntaa ja hänen nimensä, hautasi brunette lohduttomana päänsä polviinsa, jotka oli nostanut itseään vasten, hänellä kun oli kylmä. Oman nimen kuuleminen ei ollut koskaan tuntunut yhtä kamalalta ja ahdistavalta, kuin nyt.
Cheerleader yritti ajatella ihania, kauniita muistoja ja asioita, mutta aina kiroilu tai muu vastaava keskeytti hänen kalliit ajatuksensa ja toi takaisin karuun todellisuuteen, jota ei vain päässyt pakoon; Vanhemmat olivat menettäneet hermonsa toisiinsa ja aloittaneet rajun tappelun. Jos jotain lohdullista piti etsiä, niin eivät nämä ainakaan toisiaan alkaneet lyömään, ainakaan isä äitiä. Äiti nyt saattoi tuon tuostakin yrittää tirvaista, mutta satutti siinä vain itseään.
Hiljaista nyyhkytystä kuului paksuun päiväpeittoon painetusta päästä ja hengitys katkoili äkkinäisesti saaden rintakehän painumaan yhtä nopeasti sisään ja ulos kuin raskas hengitys pääsi ulos keuhkoista.
Pienempi koira nukkui tyytyväisenä, mutta vanhempi koira valvoi urhoollisesti ja vilkaisi aina vähän väliä emäntänsä suuntaan ja sitten taas oveen ja kuulusteli pystyyn typistetyillä korvillaan alakerran tapahtumia, jotka eivät tuntuneet johtavan muuhun kuin yhä alati jatkuvaan tappeluun.

Cheerleader nosti päätään ja vilkaisi punertavilla silmillään, jotka tuntuivat uponneen pienesti turvonneisiin, märkiin kasvoihin, yöpöydällään lepäävää iPhoneaan, joka tuntui suorastaan loistavan tytön silmissä pelastavana enkelinä.
Hän voisi soittaa M.A:lle!
Sängyltä noustiin ja lämmin päiväpeite viskaistiin pois ympäriltä koirien päälle, välittämättä moisista raukoista ollenkaan. Kännykkä napattiin hempeän vaaleanpunaisiksi lakattujen kynsien kämmeneen ja lässähtäneitä hiuksia pörrötettiin pienesti samalla, kun suurempi koira kaivautui ulos päiväpeitteen alta. Brunette lupasi koiralle katkeilevalla äänellään tulla kohta takaisin ja pujahti ulos huoneestaan sulkien oven perässään, josta suunnisti huomaamattomasti taistelukentän lävitse eteiseen. Kauniin kukkamekon ylle vetäistiin naulakosta pitsinen jakku, joka sidottiin kiinni edestä ja valkoiset korkokengät ujutettiin kätevästi jalkaan, vaikka Lizbeth näkikin sumeasti kaiken, sillä kyyneleet olivat taas nousseet silmiin riidan merkkien kantautuessa korviin. Vaikka tyttö kuinka yritti sulkea korvansa kaikelta, se ei vain onnistunut. IPhonesta kovennettiin otetta, kun ulko-ovi avattiin hissun kissun ja mahdollisimman hiljaa, ja sitten brunette jo pujahtikin ulos siitä laittaen sen yhtä hiljaa kiinni perässään kuin oli avannutkin.

Onneksi ei ollut vielä alkanut sataa, joten cheerelader päätti lähteä pienelle, toivottavasti piristävälle kävelylle, kunhan porttien läpi oli päästy pois kotipihasta.
Kadut olivat tylsän näköisiä, surullisia, niin kuin kaikki muukin tytön mielestä, mutta ei mikään ihme! Jos joku sattui tulemaan vastaan, siirsi Lizbeth hiuksiaan hieman kasvojensa suojaksi tai sitten käänsi katseensa alas ja teeskenteli olevansa tavattoman kiinnostunut puhelimensa kosketusnäytön näppäilemisestä.
Päästyään pienen kadun kulmaan, mahdollisimman kauas kotoa, avasi tyttö kosketusnäyttönsä näppäinlukon ja etsi sieltä samein silmin Mary-Annen numeron, ja laittoi puhelimen korvalleen. Hän suunnitteli jo mielessään, miten ilmoittaisi rakkaalle ystävälleen asiansa ja pyytäisi päästä itkemään toisen lohduttavaa olkapäätä vasten.

"Tuut..... Tuut...... Tuut....."

Lizbeth rypisti hienosesti kulmiaan. Miksei M.A vastannut heti, niin kuin yleensä? Olihan tällä puhelin mukana aina joka paikkaan mentäessä, oli kyseessä sitten kylpy tai sängyn kuluttaminen hyvännäköisen kundin kanssa. Ehkä hän oli sittenkin soittamassa jollekulle toiselle?
Neito otti puhelimen pois korvansa juuresta ja siirsi sen näytön tarpeeksi lähelle silmiään, että pienellä siristämisellä hän näki lukea näytössä lukevan nimen; Liam.
Mitä hittoa? Miten ihmeessä hän oli soittamassa Liamille, vaikka tarkoituksena oli soittaa Mary-Annelle? Eivätkä L ja M kirjaimet nyt niin lähekkäin olleet! Eivätkä ne edes näyttäneet samalta!
Taivas alkoi repeillä ja pari pientä varoituksen pisaraa tipahti Lizbethin kosketusnäyttöpuhelimelle, jonka tyttö painoi takaisin korvaansa vasten.
"Sano vain, että anteeksi, väärä numero", käskytti Lizbeth itseään ja varustautuen siihen, että Liam vastaisi. Sitten hän soittaisi M.A:lle ja pyytäisi tätä tulemaan hakemaan hänet pois täältä tihkusateesta, joka alkoi pikkuhiljaa yltyä sateeksi.

//Here we come~

Kaiken sen ulkoisen harmauden valaisi lähes jokaisen talon valot, yksi niistä oli Liam Wolflinin talo jossa nuorukainen itse istuskeli takkatulen ääressä sohvallaan selällään maaten, Hyde kaikkein suloisimmillaan makoillen hänen vatsansa päällä, toisella kädellä siliteltiin tuon nukkuvan karvapallon pehmeää turkkia kun taas toisella pideltiin pokkaria kädessä klassisen musiikin soidessa rauhoittavana taustalla.
Tälläisissä päivissä oli oma viehätyksensä, kyllä vain. Sai olla aivan rauhassa, kaikessa hiljaisuudessa kun kaupunki horrostaa lamaantuneena kylmästä ja synkkyydestä.
Muttei poika voinut aavistaakkaan, että eräs Liamille nopeasti tärkeäksi noussut suloinen neito itki ja tärisi tällä hetkellä sängyssään täysin turvattomana kaivaten jonkun lempeän ihmisen parantavaa syleilyä.
Taivas jyrähti uhkaavasti ja sinisen savun väriseksi muuttunut pilvipeite kuroi viimeisetkin sinitaivasta näyttävät raot umpeen ja paljasti kaiken julmuutensa alkamalla sataa vettä kuin viimeistä päivää.

Liam nautti sateesta suunnattomasti. Jos yöllä alkoi sataa hän nousi ylös sängytä avaamaan ikkunan tuuletusaukon kuullakseen sateen paremmin ja voidakseen nukahtaa sen joka kerta erilaisen rytmin rauhoittavaan tahtiin,
nytkin hänen mielensä olisi tehnyt avata ikkuna, mutta tuo pieni valkea karvapallo hänen vatsallaan esti liikkumisen, eikä tälläinen rauhallinen koti-ilta ollut niin jokapäiväinen tapahtuma, että hän olisi sitä viitsinyt rikkoa.
Joten asiat jäivät niin kuten äskenkin.

Klassisen musiikin päälle alkoi kuulua Linkin parkin -The fast and the furious joka tuli hänen soivasta kännykästään, äkkiä noustiin istumaan jotta saataisiin kaukosäätimen avulla mankka pois päältä, Hyde herässi tähän ja hyppäsi pois isäntänsä sylistä juosten omille teilleen jatkamaan uniaan.
Kun musiikki oli laitettu pauselle hän kaapapsi puhelimen nopeasti käsiinsä eikä edes ehtinyt vilkaista kuka soitti, jotta toinen ei löisi luuria korvaan.
''Liam...''
vastattiin ja vasta sitten tarkistettiin kuka soitti, se oli Liz.
''Haloo, Lizbeth?'' Toistettiin kohteliaasti toisen koko nimi ja toinen vain sanoi hiukan nyyhkyttävällä äänellä, ''anteeksi,väärä numero, piti soittaa M.Alle'' ja hänen äänessään oli jotain...
Se ei ollut se sama itsevarma, määrätietoinen ja vahva Liz jonka hän oli oppinut tuntemaan
vaan ihan uusi puoli tästä, Liamin ääni lempeni ja hän kysyi rauhallisesti mikä toisella oli. Ei kuulemma mitään, ja paskat suoraan sanottuna. Kyllä hänellä joku oli ihan varmasti, ei Lizbeth muuten olisi itku kurkussa..

''Hei, Liz.. Jos sulla on joku hätä niin mä tulen hakemaan sua... Siellä sataa, ootko ulkona?'' Noustiin ylös sohvalta ja nappaistiin auton avaimet pöydän päältä, ei edes takkia vaivauduttu ottamaan mukaan.
Eteiseen jäätiin kiskomaan kenkiä jalkaan, hän selitti samalla tytölle olevansa jo tulossa, sanoi toinen mitä sitten tykkäsikään ja hän tarvitsisi osoitteen minne saapuisi, eikä vastaväitteitä otettu kuulevin korviin.
Nyt oli pojan vuoro olla jääräpää.

Voi paska! Liam vastasi juuri ennen kuin tyttö ehti lopettaa puhelun painamalla mukavan näköistä, varoittavaa nappulaa.
Aivan suunnitelman mukaisesti, tyttö ilmoitti juuri ajatuksensa sanasanalta toiselle ja valmistautui sulkemaan puhelun, kun toinen melkein heti kysyi, mikä hänellä oli hätänä. Brunette suivaantui pienesti ja tiuskaisi vakaammalla äänellä, ettei mikään. Miksi tuonkin nyt piti alkaa kyselemään? Eikö jo riittänyt selitykseksi, että hän oli soittanut väärään numeroon? Hänen piti päästä soittamaan M.A:lle ja äkkiä sitten, sillä sade oli jo ehtinyt kastella hänet melkein läpikotaisin. Pientä tuuheutta hiuksissa vielä oli (hyvin minimaalista, tuskin huomattavaa), kengät olivat läpimärät ja inhottavan tuntuiset jalassa ja mekko jakkuineen oli aivan litimärkä ja liimautunut kiinni hänen hoikkaan vartaloonsa.
"Ei tartte. Kyllä mä nyt kotiin osaan mennä", vänkäsi cheerleader toiselle vastaan, mutta puri sitten äkkiä huultaan. Ei hän halunnut kuunnella vanhempien tappelua ja huutoa. Sen vuoksihan hän oli lähtenyt pois.
Hän ei voisi mennä takaisin kotiin!

Tyttö punnitsi mahdollisuuksiaan selviytyä vesisateesta vilustumatta ja menemättä kotiin, mutta mahdollisuudet olivat valitettavan heikot ja pienet. Eikä hän voisi laskea kaikkea sen varaan, että Liamin hätistettyään hän saisi parhaan ystävänsä kiinni ja pääsisi tämän luokse purkamaan sydäntään.
Tätä hän ei olisi halunnut tehdä, ei missään tapauksessa!
Cheerleader niiskaisi hiljaa ja kertoi lopulta tien nimen, jonka näki tienviitasta ja kertoi seisovansa sen varrella, tosin ei tiennyt, että missä kohdin. Hän meinasi alkaa kuvailla, mistä hänet tunnistaa, mutta totesi mielessään, että kyllä hänet nyt kuka tahansa löytäisi autioituneelta tienpenkereeltä.
"Mä..." aloitti kylmästä vapiseva tyttö ja hiljensi sitten itsensä pakottaen silmiin kimpoavien kyynelten painumaan takaisin alas nielaisemalla, mutta pari kyyneltä jäi kuitenkin silmäkulmiin ja ne vierähtivät alas poskelle sekoittuen vesipisaroihin, joita taivas arvottomasti piiskasi häntä vasten. Lähellä ei tainnut olla edes kunnollista sateensuojaa, jonne hän olisi voinut mennä.
"Mä en voi mennä kotiin... En tänään..." sai neiti sanottua purren huultaan vimmatusti, ettei alkaisi taas parkua. Se jos mikä olisi noloa alkaa parkumaan puhelimessa, vielä kundille!

Brunette lupasi odottaa toista, eikä aikoisi karata minnekään, ennen kuin toinen löytäisi hänet. Lizbeth tunsi jalkojensa kohmettuneen niille sijoilleen ja tunsi kovaa tarvetta mennä istumaan vaalealle laatoitetulle tielle, aivan sama oliko se likainen vai ei, hänen jalkansa tarvitsivat nyt lepoa ja toipumista!
Varovaisesti tyttö laskeutui istumaan alas tielle lopettaen puhelun ja veti jalkansa mahdollisimman lähelle rintakehäänsä. Pää painettiin polvia vasten ja kädet laitettiin lepäämään polvien päälle, toisessa kädessä iPhone valmiudessa siltä varalta, että toinen soittaisi ja ilmoittaisi, ettei häntä vain yksinkertaisesti löydy.

Siihen tyttö jäi odottamaan märkien hiusten yrittäessä torjua vesisadetta pääsemään lävitseen iholle.

Toisen tiuskaisu ei vakuuttanut poikaa ollenkaan, se vain vahvisti hänen päättelynsä joka oli harvemmin väärässä. Vahvalla äänellä todettiin suoraan, että hevonpaskat. Tyttö ei ollut todellakaan kunnossa, sillä hänellä oli itkuinen ääni ja vapiseva sellainen. Hän tulisi tytön luone ja veisi hänet pois pahasta tilanteesta oli se mikä hyvänsä, hän tulisi hakemaan ja veisi kotiinsa lämmittelemään, se oli lupaus pojalta tytölle.
Josko toisen vakuuttelu saisi neidon hiukan lauhtumaan tuohtumuksestaan jonka oli juuri aiheuttanut, hän tosiaan halusi lohduttaa.
''Ihan varmaan osaatkin, mutta sieltä sä varmasti olitkin tulossa, koska epäilen, että olisit ollut missään muuallakaan, kaikki on kotona tälläisella ilmalla jopa ne bilehileet.'' vänkättiin puolestaan vastaan, hän ei antaisi periksi tässä asiassa vaan itseasiassa suuntasi jo autolle, ankarasti häntä piiskaavat sadepisarat kostuttivat hänen vaatteensa ja hiuksensa joilta tippui vettä ihoa pisin, avain tynnettiin virtalukkoon ja kaasua painettiin.
Auton kehräävä moottori oli merkki, että hän voisi alkaa kaasuttaa hetkenä minä hyvänsä lizin luone kunhan tämä antaisi oman merkkinsä minne tulla, minne tämä höpönassu uljas ritari voisi saapua.

Tuskallisen pitkältä tuntuvan ajan päästä Lizbeth vastasi missä oli, se oli helpotus pojalle.
Tyttö alkoi puhua vapisevalla äänellä ja kuullosti siltä kuin hänen äänensä katkeaisi hetkellä minä hyvänsä ja vaipuisi itkemään, pojan sydämmessä tuntui ilkeä pistos..
Mikä sai hänet tuntemaan näin vahvoin?
''Sshh....ei mitään hätää... Mä tulen hakemaan sua..'' Hän hyssytteli ja koitti rauhoitella toista samalla kun kaahasi kumit vinkuen pihalta kohti Lizbethin antamaa osoitetta kohden.
''Mun pitää sulkee luuri nyt kun ajan, olen aika pian siellä..''

Eikä siinä kestänytkään kuin vain hetkisen, mutta kyllä se tuntui ikuisuudelta, mielessä kirottiin nopeusrajoituksia joita oli kuitenkin pakko noudattaa, jos kuitenkin epäonnisesti tulisi poliisi vastaan niin siinä ei paljoa auttaisi selitykset, että hänen kaverillaan oli hätä.
Tie oli tasainen, ei pienintäkään kumparetta tai kaarretta missään, joten jo kaukaa Liam näki missä tyttö kyhjötti, siinä vaiheessa hidastettiin hiukan ja hän pysäytti autonsa tämän viereen,takapenkillä oli eilen ostettu viltti Hydeä varten joka oli jäänyt niille sijoilleen joten se nappaistiin käteen ennen kuin auton ovi avattiin ja samantien kastuen urheilija kundi harppasi Lizin viereen,kietoen puna-vihreä skottiruutuisen viltin hänen ylleen, mutta pieni ujo punastus nousi väkisinkin hänen kasvoilleen kun no,
Lizin vaatteet olivat kastuneet litimäriksi ja hän saattoi nähdä mitä toisella oli vaatteiden alla, mutta katse käännettiin äkkiä tytön silmiin, hän sipaisi toisen poskia huolestuneen näköisenä.
''... Tuu niin mennään, sä saat vielä kuolemantaudin jos kökit hetkeäkään sateessa..''

Brunette autettiin pystyyn ja autoon lämmittelemään, Liam asetteli tuulettimet Lizin suuntaan ennen kuin lähti ajamaan kohti omaa asuntoaan.

Sade vain yltyi yltymistään ja pari kertaa ukkonenkin uskalsi jyrähtää, mutta tyttö ei tuntunut ottavan sitä kuuleviin korviinsakaan. Kun aluksi jalat olivat olleet kohmeessa, niin nyt oli koko vartalo ja asennon vaihtaminen tuntui lähes mahdottomalta, joten ei kannattanut muuta kuin istua hiljaa paikoillaan ja kirota hiljaa kuinka paska päivä tämäkin oli.
Pari autoa ajoi ohitse. Toinen ajoi niin läheltä, että reunuksen viereiseen kuoppaan oli kerääntynyt vettä, josta auto ajoi ja roiskautti kaikki vedet Lizbethin päälle, joka nosti päätään ja aivasti. Jos hän olisi täysissä voimissaan, olisi hän lähtenyt auton perään ja haukkunut kuskin aivan lyttyyn, oli tämä sitten isokokoinen tai ei.
Mitäs ajoi niin läheltä?
Ympäristöä alettiin kuunnella tarkemmin, sillä ei haluttu enää saada lisää paskavettä niskaan ja itku unohtui hetkeksi.
Uusi auto lähestyi ja brunette sai liikautettua raajojaan, jotka kuitenkin menivät uudestaan lukkoon, eikä hän pystynyt valmistautumaan väistöliikkeeseen. Päätä painettiin tiukemmin polviin ja valmistauduttiin saamaan jääkylmää vettä niskaan kuin joku kaataisi ämpärillisen vettä hänen päälleen. Auto kuitenkin hidasti äänestä päätellen ja pysähtyi hänen lähelleen.
Varmaankin Liam.

Jep, tuo se oli, sillä autosta harpottiin ulos ja jotain ilmestyi hänen ympärilleen. Jotain pehmeää, lämmintä. Cheerleader nosti päätään ja sai tovin etsiä sameilla silmillään vierelleen tulleen henkilön kasvoja, kunnes sitten silmät törmäsivät kuin seinään toisen vihreisiin silmiin.
Hän varmasti näytti aivan kamalalta, kuin uitetulta koiralta, jolta hän ei ikimaailmassa halunnut näyttää, mutta eipä hänellä ollut paljoa vaihtoehtoja, meikit kun olivat unohtuneet omaan huoneeseen ja sateenvarjo eteisessä kököttävään naulakkoon. Mutta nyt oli väärä aika miettiä, miltä näytti. Oikeastaan tyttö ei edes sen kummemmin jaksanut miettiä ulkonäköään, vaan kellui omassa tuskassaan, jota oli vaikea ajaa pois mielestä.
Katse laskettiin takaisin maahan.
Lämmin ihon kosketus tuntui hänen jääkylmissä poskissaan, jotka alkoivat kihelmöidä levottomaan tahtiin ja sydän alkoi pumpata rivakammin lämmintä verta suoniin, jotka kuljettivat jo hyvää vauhtia lämpöä raukeisiin raajoihin, joiden tunto alkoi pikkuhiljaa palailla.
Kohmeisia huulia liikautettiin pienesti, mutta niitä alettiin taas purra voimakkaasti. Jos hän puhuisi, murtuisiko hän?
Niinpä Lizbeth tyytyi nyökkäämään vaivalloisesti Liamille.

Urheilija auttoi mahdollisimman nopeasti tytön jaloilleen ja johdatti autoon istumaan pelkääjän paikalle laittaen sitten oven kiinni ja kiertäen auton etukautta ajajan paikalle. Kaikkea tätä brunette jaksoi seurata hakana, mutta kun toinen istahti autoon, hänen katseensa kääntyi eteen päin ja jalat nostettiin rintakehää vasten, kunhan turvavyö oli ensin laitettu paikoilleen vaikeimman kautta. Lämmitys hurisi rauhoittavasti auton mukana ja puhalsi lämmittävää ilmaa hänen kasvoihinsa, ja pian hiukset alkoivat liehahdella pienesti viestien sitä, että ne olivat ehtineet kuivua jonkin verran.
Automatka oli hiljaisuutta täynnä. Lizbeth piti tyhjän, kuolleen katseensa edessään, selvästi pohtien pienen pieniä asioita ja yrittäen unohtaa, miksi oli lähtenyt ulos vilustuttamaan itsensä. Autossa oli mukavan lämmin, jonka olisi olettanut kohentavan hänen mielialaansa, mutta ei, mieliala pysyi yhtä synkkänä kuin oli hetki sitten ollut sateessa.

Cheerleaderin olisi vain tehnyt mieli ummistaa silmänsä ja kun hän avaisi ne seuraavan kerran, kaikki olisi taas niin kuin aina ennekin, ja hän voisi todeta, että se olikin vain unta. Tyttö sulki silmänsä hetkeksi ja avasi ne sitten uudestaan, mutta joutui toteamaan, että kaikki oli totta.

Toinen näytti niin surkuteltavalta, että Liamin oli pakko puraista huultaan,
hänestä tuntui pahalta nähdä toinen tälläisessä kunnossa.
Automatka kului tuskallisessa hiljaisuudessa, niin paljon olisi poika halunnut kysyä, mutta jos Liz jotain haluaisi kertoa niin kyllä tyttö sen tekisi ihan itse ilman hänen painostustaan.
Sade paiskoi vettä auton niskaan ja tuulilasin pyyhkijät vinkuivat koittaessaan puskea sitä kaikkea vettä pois näkyvyyden tieltä.
Auton radio oli pois päältä, ainoaa ääntä piti auton tuulettimet jotka hurisivat kovaa päästäen lämmintä ilmaa Liziä kohden, poika itse oli vielä hieman nihkeä sillä hän huolehti enemmän Lizistä kuin tällä hetkellä itsestään.
Välillä vilkaistiin toista ja tämän vointia, mutta jokaisella vilkaisulla tämän ilme oli samanlainen..
Mikä oli saanut tytön järkkymään noin pahasti ja kykenisikö Liam auttamaan?
No, sen näkisi sitten piakkoin..


He kävivät puolijuoksua pihan poikki ovea kohden jonka Liam avasi. Hyde tuli heti nuuhkuttelemaan kuka vieras oli, mutta korkealla ärähdyksellä se älysi, ettei nyt olisi ehkä paras aika..
Tyttö istutettiin hänen olohuoneensa sohvalle ja poika itse kyykistyi hänen eteensä ja siveli lempeästi rauhoittavaa tahtia tämän pehmeää, joskin kuraista poskea.
Mitä hän olisi tähän voinut sanoa? ''Oletko okei?'', ''mitä tapahtui?'' Ehkei hän kuitenkaan, vaikka se osoittaisikin välittämistä, mutta toinen ei välttämättä haluaisi kertoa.. Olipas hankalaa taas kerran..
''Sä varmasti haluut pestä ittes niin laitan kylvyn.. Mulla ei oo tyttöjen vaatteita, mutta koitan ettii mahdollisimman pienen kokoiset vaateet mun kaapista, josko jptkut menis sulle, käykö se?''
Koitettiin olla mahdollisimman lempeitä ja ystävällistä, että toiselle tulisi turvallinen olo.

Hetken mielijohteesta poika avasi lämpimän sekä niin turvallisen sylinsä ja halasi Lizbethiä sulkien vahvat käsivartensa tuon hennon naisen ympärille.
Toisen näkeminen tuossa kunnossa sai Liamin tuntemaan pistoksen sydämessään.
''Älä huoli.. Mikä asia ikinä onkaan kun on saanut sut noin tolaltaan, niin kyllä sekin järjestyy vielä.''
Niin, kyllä kaikki varmasti järjestyisi..

Automatka päättyi aivan liian nopeasti. Lizbeth ei ollut edes saanut kuivateltua tarpeeksi, kun jo taas jouduttiin sateen (joka oli muuttunut rankkasateeksi) armoille, vielä puolijuoksun vauhdittamana, joka oli hänelle vaikeaa jäykkien jalkojensa takia. Parhaansa brunette kuitenkin yritti ja he pääsivät sukkelasti sisään Liamin asuntoon.
Heti ensimmäisenä hänen sievä nenänsä haistoi miellyttävän lempeän tuoksun, joka suorastaan syöksähti häntä vastaan oven avautuessa. Hetkeä myöhemmin köpötteli valkoinen karvapallo heitä vastaan ja nuuhkaisi heti ensimmäisenä tytön jalkoja, jotka kyllä kieltämättä olivat aivan kamalassa kunnossa kenkiä myöten.
Kohteliaisuuttaan brunette meinasi kumartua rapsuttamaan pentua ja yli päätään tervehtimään toista, mutta Liam hätistikin jo tuon pois heidän luotaan ja johdatti hänet istumaan olohuoneen sohvalle, joka tuntui melkein taivaalta takapuolta vasten, verrattuna vaikka tien laatoitukseen.

Liam kyykistyi Lizbethin eteen ja alkoi... Mitä?... Sivellä hänen kuraista poskeaan? Varmaankin rauhoittaakseen häntä?
"Joo, käy oikein hyvin", vastasi neiti hiljaa toiselle ja katsoi tuota urheilijaa suoraan silmiin. Ajatus siitä, että hän saisi käyttää Liamin vaatteita ei oikein miellyttänyt, eiväthän he seurustelleet tai mitään muutakaan. He vain tunsivat toisensa ja sekin oli koirien ansiota, ja erityismaininnan saa Liamin suloinen puolanvuoristokoiran pentu Hyde, joka oli antanut mahdollisuuden tutustua isäntäänsä hieman enemmän. Mutta mielummin hän käyttäisi toisen vaatteita, kuin että märkiä, epämukavan kylmiä, omia vaatteitaan...
Hän oli väsynyt. Hän ei enää jaksanut itkeä minkään asian takia, oli se sitten mikä tahansa. Silmätkin olivat varmasti turvonneet järkyttäviksi, hyvä kun hänen harmaita silmiään edes näkyisi silmäluonten välistä. Okei, ehkä hän liioitteli hieman, mutta hän tunsi niin selvästi, että silmät olivat kaikkea muuta kuin normaalissa kunnossa. Ja vaatteetkin olivat aivan pilalla. Sääli, hän oli ostanut ne pari päivää sitten ja oli käyttänyt niitä tänään ensimmäisen kerran. Eipä ollut vaatteilla pitkää elinikää, elleivät ne sitten toipuisi täydellisesti kastumisestaan. Oikeastaan kaikkein kannattavinta olisi vain pestä ne.
Ja miksi hän murehtii vaatteitaan? Kuinka turhaimainen sitä oikein voi olla?

Täysin odottamattomasti Liam levitti kätensä kutsuvasti ja halasi Lizbethiä, joka ei aluksi tiennyt, miten päin sitä oikein olisi. Hetken oltuaan toimettomana tyttö rohkaisi itseään ja nosti kylmät kätensä pois viltin suojista vastatakseen halaukseen.
Hänelle tuli heti parempi olo ja kädetkin alkoivat mukavasti lämmetä Liamin lämmintä vartaloa vasten, joka suorastaan huokui lämpöä.
Jos cheerleaderi ei olisi jo itkenyt kaikkia kyynelkanaviaan rutikuiviksi, olisi hän vuodattanut pari kyyneltä Liamin sanoille. Hän ei voinut ymmärtää, miksi toinen niin kovasti halusi auttaa häntä.
"Kiitos", pieni ja hiljainen sana hypähti huulilta, jotka olivat jo muuttuneet takaisin heleän vaaleanpunaisiksi, neiti Rodriguez oli lämpenemässä.

Kauaa ei poika kumminkaan viitsinyt olla siinä, ettei toinen alkaisi kummastella mitä vittua hän siihen tuli iholle.
Toinen kiitti häntä johon vastattiin hymyllä.
''lämmittele siinä takan edessä, ei tässä kauaa kestä kun laitan kylpyveden..''
Hän auttaisi mielellään Lizbethiä. Liam suuntasi kohti kylpyhuonettaan kohden ja avasi hanan päästäen kuuman veden täyttämän ammetta, pyyhkeitä oli telineessä joten hyvä. Naisten shampoota tai sun muita pesuaineita, ei. Brunetten piti siis käyttää Liamin pesuaineita.

Kovinkaan suurta punkkaa hänellä ei ollut joten se täyttyi suhteellisen nopeasti ja höyrysi hieman, kädellä rikottiin veden pinta kun kokeiltiin oliko se vähän liiankin kuumaa, mutta ainakin pojan mielestä se olisi ihan sopivaa.
Kylpyhuoneesta pääsi suoraan kakkos-oven kautta hänen kolkkoon makuuhuoneeseensa.
Vaatekaapin ovet avattiin ja hän etsi sopivia vaatteita joita Liz voisi käyttää, sopiva paita löytyi.
Hänen valkea kauluspaitansa oli liian pieni Liamille itselleen, mutta luultavasti tytölle se olisi edes jotain siihen suuntaan. housujakin etsittiin,
mutta valitettavasti ei oikein löytynyt mitään, joten kaikkein pienimmät verkkarit napattiin kouraan ja viikattiin paidan alle.
''Tässä olis vaatteet, ne on varmaan liian isot, mutta housuissa ainakin on nyörit, niin voit kiristää jott ne pysyis ainakin päällä.'' Vaatekasa ojennettiin edelleen apaattiselle tytölle joka suuntasi hiljaa kiittäen suihkuun.

Sohvaan oli jäänyt hiukan kuraa joten sillä välin kun brunette kylpi ja pesi itseään poika kulutti aikaansa putsamalla sohvan parhaansa mukaan, puhtaaksi se onneksi tuli niin ei mitään ongelmaa.
Hydekin tuli uikuttamaan hänen jalkoihinsa kerjäten hellyydenosoituksia joita jaettiinkin tälle karvapallolle, mutta ei se kauaa siinä kestänyt vaan nukahti Liamin syliin tään rapsutusten alle.
Pieni hymy nousi pojan huulille väisinkin ja hän vei sen nukkumaan eteisen patterin vieressä olevaan koiranpunkkaan.

Puolisen tunnin kuluttua kylpyhuoneen ovi aukeni ja hiuksiaan kuivaileva Liz astui ulos.
Mu-mutta mitä ihmettä? tällä oli vain Liamin paita päällä!
Punastus valtasi väkisinkin pojan kasvot kun hän vilkaisi Lizin jalkoja ja kroppaa yleensäkin, puhumattakaan kasvoista, ei kiesus sentään! Katse käännettiin poispäin ja hermostuksissaan hän ryhtyi pörröttämään hiuksiaan, eikö tuolla naisella ollut mitään häpeää tai ujoutta?
Pikainen vilkaus taas brunetten suuntaan joka vain sipsutteli häntä kohden.
Selkeästikään ei ollut mitään ongelmaa tuon suhteen...
Mutta voi luoja miten hyvälle tuo tyttö näyttikään, toinen sai hänen sydämensä pumppaamaan rinnassa, mutta heillä ei ollut mitään juttua yhdessä eikä aika ollut todellakaan mikään oikea, hän koitti saada taas järkeä päähänsä.
Vai oliko? No, ainakin aika oli väärä.
''Sä jätit sitten verkkarit pois jalasta...?'' Kysyttiin hiukan epäsulavasti, kun jätkä ei osannut aavistaakkaan, että tämä tulisi...no, noin ulos kylpyhuoneesta.

Muitta mutkitta Lizbeth liukeni kylpyyn ja vietti siellä kokonaiset puoli tuntia, joka oli hyvin tavanomasita häneltä. Ennen kouluun lähtöä käytiin suihkussa, meikattiin, harjattiin hampaat, ja hiukset laitettiin, eli hän lukittautui vessaan pariksi tunniksi osoittaen, että se oli vain ja ainoastaan hänen valtakuntansa. Vanhemmat eivät siitä pitäneet, mutta turhaan he valittivat, olihan heillä alakerrassa isompi pesuhuone, jonne mahtuisi vaikka kuinka porukkaa, jos vain halusi.
Vanhemmat...
Koko sana sai palautettua ikävät ajatukset mieleen, joiden karkottamiseen taitaisi taas mennä ikuisuus. Mutta kertoisiko hän Liamille, miksi oli allapäin? Olihan urheilijalla periaatteessa oikeus tietää, sillä hänhän oli tullut Liamin kotiin ja käyttänyt jo tämän kylpyhuonetta... Ja vaatteita... Mutta verkkarit olivat liian pitkät ja ne näyttäisivät typeriltä, jos hän käärisi ne, joten ne saivat jäädä kokonaan pois laskuista. Onneksi alushousut olivat pysyneet suht koht kuivina, joten niitä pystyttiin vallan hyvin käyttämään, sen sijaan rintaliivit olikin sitten toinen tarina.
Kylpyhuoneesta asteltiin pois pyyhe olilla makoilemassa, jolla kuitenkin yritettiin vielä kuivata hiuksia. Kauluspaidan hihat tyttö oli käärinyt ylös ja vain pari ylintä nappia oli jätetty kiinnittämättä, syynä oli se, ettei brunette pitänyt kauluspaitojen kauluksesta. Hänellä kun oli runsaasti kokemusta poikaystävien kauluspaitojen käytöstä, ja näin hän näyttäisi paremmalta.

Cheerleader käveli sulavasti huoneen poikki urheilijan eteen ja laittoi tämän tarjoamat verkkarit sohvankarmille samalla, kun toinen esitti kysymyksensä.
"Mä näyttäsin höntiltä, jos mulla olis ylipitkät verkkarit käärittynä isoiks pateiks mun polvien kohdalle", perusteltiin ja hymyiltiin ihan pienesti, kuin osoittaakseen, että hän voisi jo paljon paremmin. Silmätkään eivät olleet enää sameat ja puhettakin lähti enemmän. Mikä mahtava vaikutus lämpimällä kylvyllä ja kundin hyvän tuoksuisella shampoolla ja suihkusaippualla olikaan!
Vasta nyt tyttö tajusi kiinnittää huomiota toisen punaisemmiksi muuttuneisiin kasvoihin ja ehti pohtia asiaa parin sekunnin ajan, kunnes tajusi, mistä kiikasti: Hänen vaatetuksestaan, joka taisi olla Liamin makuun liian... seksikäs?
Brunette kallisti pienesti päätään katsoessaan urheilijaa ja istahti sitten tämän viereen sohvalle ristien jalkansa ja kätensä polvensa ympärille.
"Mun vanhemmat tappeli", Lizbeth aloitti lyhennetyn kertomuksensa, "Ne ei oo koskaan ennen noin paljon huutanu toisilleen... Mä en jaksanu kuunnella sitä tunnista toiseen.. En ees tiiä, et mistä se koko tappelu alko..."
Kostea pyyhe siirrettiin olilta syliin ja sitä katsottiin hyvin pitkään, ilmeettömästi. Sitten katse nostettiin suoraan eteen ja kostutettiin huulia.
"Ne koko ajan jauho mun nimeä.. Liz sitä, Liz tätä, Liz tuota.. Se oli ehkä pahinta. Mut mä en ymmärrä, miks. Kai mä oon tehny jotain..." päätteli neiti, hyväillen sormillaan pyyhettä sylissään.

"Mut kiitos vielä kerran, kun sain tulla tänne. En oikeestaan olis halunnu mennä minnekään muualle", myönnettiin sitten pienen tauon jälkeen, minimaalisen hymyn noustessa vaaleanpunaisille huulille, mutta sitä ei ollut osoitettu Liamille, vaan hänelle itselleen. Miten typerä hän olikaan? Väitti pokkana itselleen, ettei missään nimessä suostuisi menemään Liamin luokse ja tässä sitä nyt oltiin, Liamin kotona istuskelemassa sohvalla, turvassa muulta maailmalta.
Herää jo Liz ja hyväksy tosiasiat!

Syy oli ihan järkeenpäypä, mutta silti se oli yllättänyt pojan täysin. Helpottuneisuus kuitenkin valtasi hänet kun Lizbeth näytti jo paljon, paljon paremmalta.
Ja voi hitto viekööt. Toinen oli ilmeisesti huomannut hänen lievästi kuumottavat poskensa sekä ymmärtänyt ainakin yhden syyn miksi hän näyti niin pölhämistyneeltä kuin nyt näyttikin.
Eli uunolta.
Harvinainen näky Liamin naamalla..

Täysin kysymättä toinen alkoi kertoa syyn minkä takia hän oli oikein lähtenyt sateeseen kävelemään, vanhempien riita.
Ilmeisesti se oli ollut myös kunnon tukkanuottaiset jos Rodriguezit olivat sekoittaneet oman tyttärensäkin riitaansa mukaan joten oliko mikään ihme jos Liz oli halunnut lähteä pois paikan päältä?
Ei kukaan halunnut olla kuulemassa vanhempiensa riitelyä..
''Kai mä oon tehny jotain.. Pojan ilme oli myötätuntoinen sekä mietteliäs. ''En mä usko.. Kaikkien vanhemmilla on välillä riitoja, isoja tai pieniä.. Joskus lapsetkin otetaan mukaan, ihan tiedostamatta.. Kun koittaa satuttaa toista niin siinä yritetään käyttää kaikki kortit.. Mutta kyllä se siitä. Riidat riidellään, annetaan anteeksi ja ne vain vahvistavat suhdetta.''
Poika koitti piristää tyttöä, mutta veikkaili ettei ollut ihan onnistunut sen asian saralla..

''Ei se mitään..'' sanottiin ja kun brunette cheerleader sanoi vielä edellisen lauseen lisäksi ettei olisi halunnut mennä minnekään muualle Liam ei voinut olla hymyilemättä hiukan.
Tytön hymy tuntui hänestä mukavalle ja juuri kun poika oli kertomassa hänelle,
että oli mukavaa kun Liz oli hänen luonaan, vaikkakin.. Omat miinuspuolensa ja kommelluksenssa tässä oli tietenkin ollut, niin kuului kurinaa.
Kumman mahasta sitten lieneekään peräisin, mutta luultavasti molemmilla oli nälkä..
''Krmh... Pitäisiköhän meidän tehdä ruokaa?''
Katse pidettiin tiukasti Lizbethin kasvoissa ettei se vain päässyt vaeltelemaan minnekään.. Epäkohteliaisiin paikkoihin.

Jonkin aikaa he jaksoivat leikkimielisesti kinastella siitä mitä ruokaa tehtäisiin ja kun yksimielisyyteen päästiin Liam alkoi leikata vihanneksia, brunette hänen vierellään hääräten, sitten ajattelemattaan hän vilkaisi mitä toinen teki ja hänen katseensa alkoi harhailemaan jonnekin muualle kuin olisi pitänyt.
Kas vain, Lizillä ei ollut rintaliivejä, hei siis hetkone-- Auh!
Poika oli onnistunut vahingossa viiltämään keittiöveitsellä itseään, eikä edes sormeen vaan jotenkin kierosti sisä-kämmeneen!
Voihan helvetin kuustoista.. Hän otti kädestään kiinni ja pyysi Liziä ojentamaan paperia.

Liamin piristysyritys oli mennyt aivan harakoille. Tyttö kun ei piristynyt yhtään sen enempää toisen sanoista ja alkoi jopa syyttää itseään siitä, että vanhempien riita oli jollain tavalla hänen vikansa. Kyllä se syy pian selviäisi ja hän olisi valmis kuulemaan, kuinka hän oli aiheuttanut sen. Mutta kaikesta huolimatta hän ei saanut mieleensä, mitä hän oli tehnyt aiheuttaakseen vanhemmilleen riidan.
Eikö isä pitänyt siitä, että hän liikkui tuolle täysin tuntemattomien kundien kanssa? Vai oliko kenties kyse hänen ystävistään, joista isä ei varsinkaan pitänyt M.A:sta, jota ei ollut oikeastaan koskaan pystynyt perustelemaan kunnolla. Äiti puolestaan piti Mary-Annesta ja paljon, joten oli selvä ristiriita vanhempien välillä hänen ystäväpiiristään. Mutta eivät vanhemmat nyt niin lapsellisia voineet olla, että aloittivat tappelun HÄNEN ystävistään, jotka eivät olleet tehneet heille mitään..
Oliko heidän avioliittonsa vain yksinkertaisesti viilennyt tytön huomaamatta ja nyt he jo aikoivat erota??
Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä ja kurkkua kuivasi, joka teki nielemisestä vaikeampaa. Ei, ei se niin voinut olla. Eivät he voisi erota!

Kesken bruneten ahdistumisen kuului pientä murinaa ja huomio kääntyi omaan vatsaan, jota väänsi ikävästi. Tytön poskia alkoi kuumottaa ja punaista väriä kerääntyi hänen kasvoilleen silkasta nolostuksesta.
Aivan, hän ei ollut ehtinyt muuta syödäkään kuin aamiaisen, joten ei ihmekään, että vatsa kaipasi jo kipeästi täydennystä, mutta olisi se voinut olla edes hiljaa ja ilmoittaa pelkällä oudolla tunteella, että oli nälkä.
"Joo, ehkä se on hyvä idea", Lizbeth totesi Liamin ehdotukselle ja siirsi katseensa taas toiseen, joka katsoi hyvin tiiviisti hänen kasvojaan.
Oliko niissä taas jotain?

Pieni, leikkimielinen kinastelu oli oikeastaan aika piristävää, varsinkin kun Liz sai tahtonsa läpi perustelemalla hyvin tarkasti haluamansa ja sai vielä käskyttää Liamia leikkaamaan vihannekset sillä välin, kun hän repi salaatista irti sen kauniin vihreitä lehtiä ja pesi ne viileän, juoksevan eden alla.
Se oli tarkkaa puuhaa se, sillä salaatissa ei saanut olla minkäänlaisia ruskeita läiskiä, jotka saivat heti kyytiä jos niitä silmään sattui osumaan.
Keittiöveitsi kuului koko ajan osuvan leikkuulautaan, joka vain kertoi sitä, että veitsi oli hyvässä terässä tai sitten itse leikkaaja vain osasi hommansa. Kuitenkin leikkausääni loppui lyhyeen ja pian Liam pyysikin tyttöä ojentamaan paperia tälle.
Miksiköhän?
Cheerleader repäisi talouspaperia sen rullasta ja ojensi sitä Liamille, kun sitten huomasi tämän kämmenessä olevan, mukavan kokoisen haavan, joka vuoti kuin viimeistä päivää.
"Miten sä onnistuit viiltämään ittees sisäkämmeneen?" kivahdettiin epäuskoisesti ja otettiin kiinni toisen kädestä, johon painettiin paperirykelmä.
"Missä sulla on lääkekaappi? Toi pitää kyllä sitoa, kun laastari ei taida oikeen riittää peittämään tota", sanoi neiti ja katse alkoi harhailla Liamin asunnossa.

Liam irvisti sillä huomasi kyllä, ettei hänen yrityksensä tytön piristämisestä oikein olleet sujuneet sillä toivotulla tavalla vaan ihan päinvastaiseen suuntaan!
Hänhän oli ihan omissa maailmoissaan ja aika järkyttyneen näköisenakin,
hieno homma taas Liam, ääni hänen päässään motkotti.

Hiuksia pörrötettiin kun koitettiin samalla pohtia olisiko parempaa keinoa piristää, tai sitten Liam vain ei oikein osannut auttaa..
Mikä oli luultavimmin se oikea vaihtoehto, häneltä kuin tuo sympaattinen lohduttelu ei oikein luonnistunut.. Tälläisella hetkellä kaivattiin parhaan ystävän tukea, mutta ainakin poika koitti parhaansa.

''gruullrgl..kurrn..
Nolostuneisuuden puna levisi työn kasvoille ja tämä painoi kevyesti vatsaansa kädellään, joten kurina oli lähtöisin hänen vatsastaan.

Auttamatta poju jäi joutui tässä(kin) kinastelussa myöntymään Lizin tahtoon, mutta hymyilee silti hiukan huvittuneesti koska toinen vaikuttaisi olevan ainakin hieman paremmalla tuulella.
Tyttö pesi tarkkaan salaattia ja mulkoili tämän lehtiä niin syyttävällä katseella, että niitä roskikseen heitettyjä lollo rosson lehtiä varmasti hävetti.
Käteen ei sattunut ollenkaan, se oli sen verran siisti viilto, mutta verta alkoi vuotamaan aika kiitettävään tahtia, joten ei siitä tosiaan pelkällä laastarilla korjattaisi.
Lizbeth ojensi hänelle talouspaperin palasen kummastellen mihin poika sitä nyt muka tarvitsisi ja nähdessään syyn miksi, kivahti hänelle kuinka tumpelo voikaan olla,
kun Liam oli onnistunut viiltämään itseään ei sormeen vaan oikein kämmeneen.
''Mä olin vain hiukan ajatuksissani, enkä pitänyt hyvin kiinni..'' Olihan se ollut totta, hän oli vahingossa ajatellut kaikkea muuta kuin mitä piti ja vahinko kävi siinä,
urhelija irvisti kun Lizbeth painoi vielä nelisen paperia lisää haavan päälle ja painoi.
Lääkekaapin ilmoitettiin olevan kodinhoito huoneessa, eteisen vieressä.

Hän kääntyi itse jo valmiina hakemaan jotain sideharson tapaista tytyttävään haavaan, mutta sivusilmällään huomai jotain ruskeaa sujahtavan vierestään ja eikös se ollu kukaan muu kuin Liz joka rivakoin askelin sipsutteli kohti kodinhoitohuonetta, jaahas..
Eipä aikaakaan kun neito jo sieltä palasi mukanaan sideharsoa ja ilmeisesti puhdistusainetta?
Eihän sitä jälkimmäistä nyt ainkaan tarvittaisi..

Cheerleader haki lääkekaapista sideharsoa, sideteippiä ja puhdistusainetta. Sitten hän suunnisti takaisin tapaturmapaikalle, eli keittiöön, jossa Liam seisoi tumput suorana hieman hämmentyneen näköisenä.
"Minne ihmeeseen sun ajatukset karkas kun sait tollasen viillon kätees?" kysyi tyttö ja otti kiinni toisen kädestä, johon kippasi kirvelevää puhdistusainetta, jota alkoi hellästi pyyhkiä paperilla haavan ympäriltä.
Miten joku voi olla niin lahjakas että saa viillettyä itseään sisäkämmeneen ja vielä täysin huomaamattaan? No, Liam. Mutta minne tuon ajatukset oikein olivat karanneet? Se olisi Lizbethistä mukava tietää.
"Pidä kättäs mahollisimman paikoillaan ni saan ton siteen siihen", komennettiin urheilijaa ja alettiin laittaa sidettä käden ympärille niin, että sormet kuitenkin jäivät liikuntakykyisiksi. Ja siinähän olikin työtä!
Ensin piti miettiä, miten saisi laitettua sen mahdollisimman rypyttömästi ja sitten vältellä sormia niin paljon kuin mahdollista. Lopulta tyttö päätyi käyttämään sormienvälejä hyväkseen ja voíla! Valmista tuli!

"Onks sulla muuten hiustenkuivaajaa? Musta nimittäin tuntuu et mun iPhone tais kuolla siellä sateessa..." brunette totesi katsoen keittiönpöydällä makaavaa, elottoman näköistä ja kuuloista kosketusnäyttöpuhelinta.
"Haluisin ees yrittää elvyttää sitä, jos se sittenki olis vielä elossa" vitsailtiin pienesti ja käveltiin keittiönpöydän luokse, napaten puhelimen pöydältä, jonka näyttöä kosketeltiin ja hurraa! Se oli vielä elossa! Tosin vain melko märkä, joten hiustenkuivaajaa tarvittiin ja kipeästi.
Neidin vatsaa alkoi vääntää uudestaan ja hän loi katseensa Liamiin, nolostuen jälleen.
"Tota... Ehkä me voitas tyytyy vaan pizzaan? Koska jos mä yksin alan sähläämään keittiössä, niin ruoka on vasta huomenna valmista.. Oon aika perfektionisti.." ehdotti cheerleader myöntäen myös samalla yhden pienistä paheistaan. Sen vuoksi hän oli niin tarkasti sitä salaattiakin pessyt ja nyppinyt huonoja osia pois lehdistä.
"Ai niin.... Mulla ei oo lompakkoo mukana..." muisti tyttö sitten ja suki pienesti hiuksiaan.
Hän tiesi, että Liam totta kai tarjoutuisi maksamaan, mutta sitten hän olisi vain enemmän velkaa tälle! Oli jo aivan tarpeeksi, että toinen oli tullut hakemaan hänet vesisateesta ja tarjonnut vaatetta ja uhrannut aikaansa hänen surkutteluihinsa!
Miten hän pystyisi korvaamaan edes ne?

Jonkin aikaa mietittiin kuumeisesti, mutta mitään ei tullut mieleen. Ehkä hänen vain pitäisi kysyä Liamilta, mitä tuo haluaisi vastapalvelukseksi. Mutta jos Lizbeth yhtään Liamia tunsi, niin tuo luultavasti sanoisi, ettei sitä tarvitse korvata mitenkään ja että oli ilo auttaa häntä.
Mutta sehän ei käynyt päinsä!
"Miten mä voin maksaa takasin kaiken, mitä sä oot mun eteen tehny?" cheerleader kysyi vilpittömästi ystävällisyyttä huokuvalla äänellään.

Vanhempien riita oli selvästi vaipunut unholaan joksikin aikaa.

Vai, että minnekö hänen ajatuksensa olivat kulkeutuneet? Sitä ei urheilijapoika todellakaan menisi tytölle kertomaan! Ei kyllä...
''Kunhan vaan mietiskelin...vähän kaikkea..'' Tavallaan tuo oli totta ja tavallaan taas, ei ihan totta, mutta saisi kelvata vaikka se ei välttämättä kyllä ollutkaan mennyt aivan läpi.
Ruosteiselta vereltä näyttävä puhdistusaine kirveli inhottavasti, hän olisi ollut mielummin ilman, eihän se veitsi nyt niin likainen ollut..! Tokihan siinä oli tomaatin mehua sekä palasia kurkusta, mutta se ei nyt ollut tärkeää..
''Selvä on..'' Poika piti kättään ojennettuna ja se tosiaan pysyi paikallaan kuin marmoripatsas, niin kauan kunnes Liz sai todella taidokkaasti sidottua tuon ilkeän viiltohaavan.
Hetkisen aikaa poika katseli työn tulosta hiukan yllättynyt katse naamallaan, hän ei kun ollut tiennyt, että Lizbethissä olisi sairaanhoitajan vikaa, kätevää piti myöntää.
Liam kiitti kauniisti avusta ja vei oma-aloitteisesti tarvikkeet takaisin sinne mistä ne oli otettukkin.

Hiustenkuivaajaa?
''....Hetkinen vain.'' Sanottiin salamyhkäisesti ja poika katosi suihkuhuoneeseen, piakkoin sieltä taas saavuttiin ja se mitä Liam ojensi oli kyllä kieltämättä aika huvittava näky.
Nimittäin PINKKI HIUSTENKUIVAAJA.
Naama pokkana poika ojensi sitä Lizbethille kuin asiassa ei mitään kummaa olisi, mutta brunette poika tiesi kyllä vallan mainiosti, että hän saisi ainakin kysyvän katseen osakseen jos ei kysymystä, miksi helvetissä hänellä olisi hiustenkuivaaja näin lyhythiuksisena ja vielä iloisen pinkkiä sellaista!

Ehkäpä brunette oli oikeassa, että olisi helpompaa ja nopeampaa vain tilata pitsa puhelimen kautta, kun sellainen oli tässä parin kilometrin päässä niin se olisi ennemmin pihalla kuin Liz olisi saanut kaikki salaatin lehdet pestyä.
Tyttö paljastui perfektionistiksi, elikkä se oli heille ainakin yhteinen tekijä, molemmat olivat pilkunnussijoita..
Ei poika ollutkaan uskonut, että Lizillä olisi kukkaroa mukana,
jos lähtee pakoon vanhempien riitaa niin rahamassi ei ole ehkä ensimmäinen asia mikä tulee mieleen.
''Joo tilataan vaan, eikä hätää, kyllä mä maksan sen.. Ei kaksi pitsaa paljoa maksa.'' Hän oli jo hakemassa puhelinta käteen kun tyttö esitti hänelle kysymyksen, miten voisi korvata pojan vaivat.
Eihän tässä mitään vaivaa hänelle ollut.
Niin kovin mielellään Liam auttoi Liziä, hetken aikaa mietittiin mitä siihen nyt vastaisi.. Tai mitä kehtaisi pyytää.
''hymyile vähä'' olisi aika klisée, suukkoa ei viitsinyt pyytää..
Lopulta urheilijapoika sai päätöksensä tehtyä ja kääntyi katsomaan Liziä,

''No, tuut mun kanssa treffeille joku kerta niin eiköhän se ole sillä selvä?'' Kysyttiin komeasti hymyillen.

Toinen sanoi omistavansa hiustenkuivaajan, jonka johdosta kulmaa nostettiin hienoisesti. Mihin urheilija kundi tarvitsi hiustenkuivaajaa kun eihän tällä ollut pitkiä hiuksia vaan lyhyet, jotka kuivuivat melko nopeasti?
Kun sitten Liam tuli hiustenkuivaajan kanssa, nousivat tytön molemmat kulmat huippuunsa ja suuta raotettiin hiustenkuivaajaa otettaessa vastaan. PINKKI hiustenkuivaaja?
Mitä se saattoikaan kertoa tuosta kundista? Ei kai tuo ollut homo? Eihän kukaan normaali mies nyt PINKKIÄ hiustenkuivaajaa omistaisi, ainakaan bruneten käsityksen mukaan. Harvat hänen tuntemistaan ylipäätänsä omistivat hiustenkuivaajaa, joten eiköhän ollut aivan odotettavissa, että hänen päänsä sisällä oleilevat hälytyskellot alkoivat soida nähdessään hiustenkuivaajan, joka oli kirkkaan pinkki.
"Tuota... Et kai sä oo..?" kangerreltiin sanoissa ja katsottiin toista hämmentyneenä suoraan silmiin, hieman välttelevästi. Liamin olisi pitänyt kertoa hänelle heti ensikättelyssä, että olisi homo! Voi luoja! Tyttö olisi silloin pidättäytynyt flirttailussa, varmaankin jättänyt sen kokonaan pois laskuista, eikä hän olisi ehkä ollut niin tungettelevakaan.
Mutta olihan hän kuullut, että naisen paras ystävä oli homo. Ja varmasti olisikin, siitä ei olisi epäilystäkään eikä brunette haluaisi edes kyseenalaistaa moista väitettä. Olisihan se kiva omistaa homo ystävä tai vastaavaa, mutta sellaista kun ei ollut sattunut kohdalle.
"Siis.. Eihän sun mulle tartte kertoo, mut olishan se ihan kiva tietää... Tai siis.." jatkettiin kangertelua. Voi kuinka nololta se tuntuikaan!

Ai että treffeille? Miten kundit eivät muuta osanneetkaan ehdottaa? Jokainen oli aina pyytänyt häntä treffeille, eikä Liam tehnyt tässäkään poikkeusta. Tyttöä mietitytti, tekisikö tämä missään asiassa täyttä poikkeusta?
Häntä ei kyllä saisi istumaan hikiseen kahvilaan tai jonnekin tylsälle julkiselle paikalle, esimerkiksi klubiin jossa kännättäisiin umpikänniin ja aamulla olisi kamala olo, eikä koko treffejä edes voinut sanoa treffeiksi.
"Sori, ehkä sun kantsis keksii jotain luovempaa. Toi on niin käytetty loppuun jo", totesi cheerleader urheilijalle pitkittäen niin -sanaa laitettuaan kädet puuskaan.
Aivan niin. Käytä mielikuvitusta, jos sinulle on sellainen luotu! Treffit eivät kuulostaneet houkuttelevilta ja oli ikävää torjua toinen, mutta niin se vain oli Lizin mielestä, sille ei oikein kukaan mahtanut mitään. Ja eikös heidän kahvilareissua voitaisi kutsua jo treffeiksi? Tai ainakin EPÄVIRALLISIKSI treffeiksi?
Mutta mitä jos Liam ei olisikaan sellainen tyyppi, joka ehdottaisi tavanomaisia, tylsiä treffejä? Olisihan se aika ikävää jättää moista tarjousta ottamatta, vai kuinka?
"... Vai millaisia treffejä ajattelit?" brunette sitten kysyi pienen hymyn kareillessa huulille ja harmaiden silmien porautuessa Liamin vihreisiin silmiin.
Kännykkä ja hiustenkuivaaja olivat unohtuneet. Ehkä ihan hyvä niin. Liz ei nimittäin olisi kestänyt täydellistä palaamista todellisuuteen, joten ehkä tämä keskustelunaihe oli hyvä hänelle.

Mielikuvitushan tässä jo alkoi laukata!

Tytöllä oli järkyttynyt ilme kun hän näki sen naurettavan ilmestyksen jonka Liam oli tälle antanut.
Lizbethin aivot selkeästi alkoivat raksuttaa ja kovaa tahtia, poika melkein kuuli tämän ajatukset, tai oikeastaan ne olivat ihan luettavissa tyttösen kasvoilla, hän osasi kyllä lukea hyvin kasvoja.
Brunette takelteli sanoissaan kun aikeina oli kysyä oliko Liam homo.

Se ei ollut kovinkaan yllättävää..

Liam meinasi kertoa ensin tuon esineen alkuperän, mutta toisen nolostunut ilme ja kangerteleva puhe sai hänet vain herkeämään, nauramaan aitoa naurua, joka täyttikin koko huoneen.
Jonkun aikaa poika jaksoi naureskella toisen reagoinnille, lopulta vain hymyillen esitti asian oikean laidan. ''Älä huoli, en oo homo.. Tuo on kipukorvaus.''
Hän sanoi veikeästi, eikä kiusannut toista tuon enempää vaikka veikkailikin, että toinen oli nolostunut hänen naurustaan entistäkin enemmän.
''Entinen tyttöystävä ei tykännyt kun mä jätin sen, ja heitti mua tuolla.. Sanoin, että pidän sen kipukorvauksena. Sain sen lauseen ansiosta samaa settiä olevan kamman kaupanpäälliseksi,ekan kuhmun viereen.''
Mutta ketään ei kiinnostanut puhua tai kuulla omista ja toisten ex:istä joten asia jätettiin siihen kertomatta yhtään enempää.
Toisen nolostuneet kasvot olivat kyllä suloiset.. Ja Liz oli kyllä kovin suloinen muutenkin, se Liamin oli pakko myöntää.

Lizbeth sanoi idean olevan kyllä aika kulunut ja Liamin piti kyllä myöntyä toisen mielipiteeseen.
Kulunut se varmasti olikin ja toisen reaktio vain huvitti häntä, vaikka moni muu olisi varmasti suuttunut Lizin pienestä pilkasta.
Onneksi tämä poju ei ollut herkkänahkainen.
Aiheen vaihto oli kohdillaan kun cheerleader kysyi millaissia treffejä Liam olisi ehdottanut. Toista siis kiinnosti ainakin tietää millaisia treffejä poika oli ehdottamassa, mutta kovinkin valitettavasti koko ehdotus oli ollut hetken mielijohteesta tempaistu,
niin hän ei ollut ehtinyt miettiä vielä sen tarkempaa ideaa.
''En ehtinyt vielä miettiä sen tarkemmin, mutta voin varmasti ruksata samantien pois ne perinteiset tylsät treffit jossa käydään syömässä, leffan kautta, vai mitä?'' Pieni hymy huulillaan.

Tyttö näytti siltä, että kaipaisi jotain menevää ja erikoista jos aikoisi suostua, muttei tietenkään mitään liian kummallista.
Liam oli lukenut lehdestä, että eräässä paikassa kaupungissa järjestettiin sukeltamista delfiinien kanssa, mutta se taisi kuulua kategoriaan, Liian Outoa tai ainakin hillui siinä rajamailla.
Joihinkin se iski ja toisiin ei.
Niin hyvin urheilija ei Liziä tuntenut, että osaisi sanoa millaisesta tämä pitäisi.
''En ole valitettavasti hirveän spontaani tyyppi ja tunnustaudun myös hirveäksi pilkunnussijaksi, joten haluan, että ne olisivat hyvät treffit, joudun sitä miettimään ennen kuin ehdotan. Kuitenkin, haluatko tilata ne pitsat ennen kuin lakastut kokonaan nälästä..''
Poika sanoi kännykkäänsä heilutellen, siinä oli jo numero näpytettynä, kunhan tyttö vain kertoisi hänelle tilauksen niin voitaisiin painaa vihreää luuria.
Aihetta voitaisiin kyllä jatkaa sen jälkeen.

Lizbethin olisi tehnyt mieli alkaa nauraa, kun kuuli, että Liam oli oikein saanut pinkistä hiustenkuivaajasta päähänsä entiseltä tyttöystävältään. Mahtoi olla temperamenttinen tyttönen, kun oikein viskaisi kauniin hiustenkuivaajansa poikaystävänsä päähän. Mutta nyt heräsikin kysymys, miksi Liam oli jättänyt tytön? Eihän se hänelle kuulunut, ei sitten yhtään, mutta koska Lizbeth oli utelias ihminen, oli suun tukkiminen melko mahdotonta, mutta kuitenkin kannattavaa.

"Joo, mua et saa kattomaan tylsää romantiikkaa sisältävää elokuvaa. Mä vihaan sellasii", kertoi brunette.
Turha luulo, että hän alkaisi itkemään sellaisissa roskaelokuvissa, kuten Titanic! Hän ei kertakaikkiaan ymmärtänyt niitä, jotka vetistelivät siinä silmänsä päästä!

Kun Liam sitten olikin jo ottanut puhelimen käteensä, ei Lizbeth muuta voinut todeta, kuin että toinen oli oikeassa. Hänellä oli nälkä ja hirmuinen sellainen.
"Hmm.. Mä voisin ottaa... Americanon, eli kinkku-homejuusto-ananas pizzan", ilmoitettiin urheilijalle ja hymyiltiin pienesti.

Ajatus taisi huvittaa toista sillä järkyttynyt ilme vaihtui pian kikattavaan ilmeeseen, se mielikuva kun Liam sai päähänsä hiustenkuivaajasta taisi olla aika hauska.
Muuta kuitenkaan poika ei ollut kertomassa, vaikka toinen olisi kysynytkin, se oli hänen oma asiansa ja niin edelleen. Vaikka ei tällä mitään slattavaakaan ollut..

''No se on hyvä juttu että vihaat sellaisia, koska mäkään en siedä niitä..'' Sanottiin vain hiukan puolittaista vinoa hymyä huulillaan, romanttinen poika oli ja osasi olla, mutta rakkausleffat vain eivät olleet hänen juttunsa, kyllä niitä voisi katsoa jos rakas pyytäisi, mutteivät ne olisi mitään nautittavaa katsottavaa.
Eikä poika muutenkaan elokuvista välittänyt, parempaakin tekemistä olisi kuin tuijotella telkkaria.
Muutta, sitten oli taas hänen romanttinen puolensa jonka mielestä oli mukavaa katsella joku hauska leffa tai tiettyä ohjelmaa oma kulta kainalossa.

Lizbeth kertoi mitä tilaisi joten Liam vinkkasi tätä menemään istumaan niin hän tilaisi kyllä pitsat, juotavaa ei tarvinnut sillä kyllä sitä löytyi jääkaapista, sen verran moneen lähtöön, että kyllä Lizillekin jotain löytyisi. Hän kyseli vielä ottaisiko Liz mitään muuta, mutta pitsa oli kuulemma ihan tarpeeksi täyttävää. Tilaukset tehtiin ja ruoan pitäisi täten olla karkeasti arvioituna puolen tunnin-tunnin sisällä Liamin pöydällä odottamassa syöntiä.
Sillä välin kun he odottelisivat poika tuli istumaan tämän viereen miettien edelleen sitä treffijuttua, kyllähän aina kannattaisi kysyä mitä mieltä toinen oli hänen ideastaan, se kun ei tuntunut lähtevän pois hänen mielestään joten minkäs teet, ainahan hän voisi keksiä jotain muuta.

''Mitäs mieltä olisit uinnista delfiinien kanssa?'' Kysyttiin ihan tyynesti ja vihreiden silmien katse nostettiin Lizbethiin, hän tavallaan kai hiukan pelkäsi, että Liz alkaisi nyrpistämään nenäänsä hänen ehdotukselleen ja pitäisi poikaa outona kun ehdotti sen verran erikoista ratkaisua, sillä tuskin kovinkaan monet äijät ovat ehdottaneet 'kalan' kanssa uintia.

Urheilijan kehotuksesta brunette istahti tämän sohvalle ja risti jalkansa katellessaan toista, joka teki tilausta puhelimitse johonkin pizzeriaan.
Milloin viimeksi hän oli syönytkään pizzaa? Ei varmaan ikuisuuksiin äidin "linjat ovat hyvin tärkeät" - kampanjan takia. Menihän tuo mallien painohössötys jo liian pitkälle, mutta eihän sille mitään voinut...
Sydämessä tuntui pieni pistos ja huulta puraistiin. Vanhempien riidan tai ylipäätään vanhempien ajattelu ei tehnyt yhtään sen parempaa oloa Lizille, muttei se kuitenkaan enää niin paljoa sattunut, kuin olisi luullut.

Liam ehdotti, että he voisivat mennä treffeille uimaan delfiinien kanssa, mille tyttö nosti huvittuneena kulmaansa ja huulia mutristettiin oikein kunnolla yhteen, joista tyttö saikin tehtyä oikein kunnon pusuhuulet. Ei suinkaan ilkullisesti, vaan pikemminkin liioitellun flirttailevasti.
"Delfiinien kanssa?" brunette varmisti urheilijalta, että oli kuullut varmasti oikein, pitäen ilmeen yhä samana.
"Sehän olis mahtavaa!" suorastaan kiljaistiin vastaukseksi. Hän ei ollut ikinä nähnyt delfiinejä livenä, vain ja ainoastaan televisiosta, joka oli todella latteaa! Ihan oikeastiko? Pääsisikö hän uimaan noiden viisaiden nisäkkäiden kanssa, jotka olivat niin kuuluisia auttavaisesta luonteestaan?

Neidin mietteet kuitenkin keskeytti selkeä ja napakka klonks ääni ja katse käännettiin automaattisesti äänen tulemissuuntaan, josta ilmeni melkein heti, että äänen päästäjä oli postiluukku, josta oli tiputettu pari valkoista kirjekuorta, mainoslehtisiä ja hei, yksi lehti!
"Mä voin hakee, niin sun ei tartte rasittaa ittees", ilmoitti Lizbeth ystävällisesti ja nousi ylös sohvalta suunnistaen eteiseen, jossa postinkantajan tuomat postit olivat nyt levittäytyneet oven eteen. Tyttö kumartui noukkimaan ne käsiinsä ja lajitteli postit seuraavasti; valkoiset kirjekuoret laitettiin keittiön pöydälle omaan pinoonsa, samoin kaikki mainoslehtiset, paitsi esitenumeroinen lehti, jota tyttö alkoi heti selata. Hän käveli takaisin olohuoneeseen ja istahti Liamin viereen sohvalle, turvaväliäkään ei enää pidetty toiseen. Harmaat silmät olivat nauliutuneet lehteen, jota selattiin melko tasaiseen tahtiin oikolukua käyttäen.
Sitten hän pysähtyi katsomaan yhtä sivua, jonka johdosta hänen huulilleen levisi huvittunut hymy.
"Kappas, minähän se siinä. En tiennykää, että tää kuva tuli just tähän lehteen", cheerleader tunnusti katsellen kuvaa, joka oli vielä sangen tuore, pari viikkoa sitten otettu. Voi hän muistaa sen kuin eilisen!
Tyttö oli käymässä äitinsä kuvauspaikalla ja eräs valokuvaaja kiinnostui hänestä niin paljon, että vaatimalla vaati saada ottaa hänestä kuvia joku kerta. Ja se joku kerta olihan aivan nyt lähiaikoina ollutkin.
Toisessa kuvassa tyttö poseerasi äitinsä kanssa, jolle neiti hymyili myös.

Kuvan katsominen ei ainakaan aiheuttanut tuskaa, joten ehkä hän pian voisi soittaa vanhemmilleen iPhonellaan, jota ei kyllä ollut sittenkään kuivannut Liamin tarjoamalla, pinkillä hiustenkuivaajalla, joka nyt kökötti sohvapöydällä toimettomana kuivuvan iPhonen vieressä. Olisihan vanhempien hyvä tietää, että hän oli turvassa ja täysin kunnossa vieläpä, ja että ehkä saattaisi huomenna palata kotiin.
"Kaameeta kuinka iso takapuoli mulla on.." kauhisteltiin sitten ja tarkasteltiin hieman lähemmin lehdessä kököttävää kuvaa, jossa hän poseerasi yksin, ilman äitiään.
"Voi kauheeta, millaset pohkeet mulla on!" tyttö kauhisteli vielä lisää ääneen.

Turhamainenko? Ei kai?

Pizzapaikan omistaja oli stereotypisesti hiukan huonoa englantia puhuva mies joten Liamin piti toistaa tilaukset, ennen kuin miekkonen sai siitä mitään selvää tai saati liam sai tämän sanoista selvää, kun asia oli vihdoin hoidettu kuntoon ja tilaukset tulossa, poika palautti puhelimen takaisin pöydälle, paikkaan missäs e oli ollutkin ja suuntasi istumaan Lizin viereen.
Tyttö vain tuntui olevan niin omissa mietteissään, ettei huomannut kun poika istahti hänen viereensä, takassa oli jäljellä enää hiilet ja se oli sammumaisillaan joten kauaa ei poika ehtinyt istua sohvalla vaan ponnahti ylös sen pehmeältä nahkapäällystältä ja kyykistyi takan eteen avaten mustat luukut, Liam sorkki hiukan tulipunaisia kekäleitä hiukan levälleen ja heitti kuumaan pätsiin muutaman puun lisää. Ne olivat niin kuivia, ettei kestänyt kauaa kun ne jo leimahtivat pieniin liekkeihin, niimpä hän sulki luukut uudelleen ja punaoranssien eri sävyt valaisivat tunnelmallisesti huonetta lasin läpi, sääli vain että sähkövalotkin olivat päällä, joten tunnelmaa ei oikein ollut.

Liz kohotti kulmaansa huvittuneesti, mitäköhän mahtoi ajatella? Liam tunsi selvästi vetoa tätä brunettea kohtaan, mutta valitettavasti Lizin reaktiot eivät ollet itsestäänselvyyksiä ja helposti luettavia, kuten muilla naisilla on ollut, joten pojan oli hankala lukea mitä tyttö oikein todellisuudessa ajatteli joten se sai hänet hieman hermostuneeksi.
Kaiken kun piti olla hyvin, eli täydellisesti...
''Sehän olis mahtavaa!" lause Lizbethin suusta hymyilytti brunettea poikaa, hänen kasvoilleen lankesikin komea vino hymy, joka kyllä sopi pojan kasvoille, hän katseli maanvihreillä silmillään Lizin kasvoja ja silmiä.
''Sehän on hyvä juttu sitten, ajattelin viikonloppua, mutta onko sinulla menoa?''

Metallin kolahdus kanssametalliin kuului hänen oveltaan joten Liam kääntyi katsomaan mitä ihmettä nyt, sillä ei hän olisi uskonut postin kulkevan tässä säässä, mutta näköjään karu totuus oli toisenlainen.
Urheilija oli jo nousemassa sohvalta, mutta Liz käski tämän vain pysyä perseellään sillä hän hakisi sen, rasittaisi itseään? Hän hymähti hiukan hyväntahtoisesti ja kasvot jäivät pieneen virnistykseen, no mikäs siinä.
Mahtoikohan sieltä edes tulla mitään muuta kuin laskuja ja roskapostia?
Tämä tyttönen istahti nyt niinkin lähelle, että molempien polvet koskettivat toisiaan, tämä selaili jotain lehteä ja totesi itsensä olevan siinä, mitäs ihmettä?
Karu totuua iski kuin salama taivaalta kun Liam näki millainen kuva se olikaan, ja voi hyvä luoja! Se oli hyvä, ettei pojan naama lehahtanut punaiseksi kuten takassa olevat kekäleet, toinen näyttii niin helvetin ...no, seksikkäältä, että huhhu! Syötävän hyvän näköinen..
Toisessa kuvassa oli molemmat Rodriguezin naiset, mutta sitä oli hiukan hankala katsoa kun Lizin soolo-kuva oli se vangitseva osapuoli siltä aukeamalta.
Siltikin Liz vain jaksoi valittaa siitä, että hänellä oli paksut pohkeet ja leveä perse tai jotain, eikä se tietenkään pitänyt paskan vertaa paikkaansa, toinen oli niin täydellinen...
''Suoraan sanottuna paskat sulla missään läskiä on, mun mielestä sun kroppa on aikalailla täydellinen..'' Oho. Mitä poika olikaan mennyt nyt möläyttämään? Taas oli suorapuheisuus kukoistanut... ''Krmh, muttei sun luonteessakaan ole, mitään vikaa..'' Katse kohdistettiin pois lehdestä taas Lizin suuntaan.

//tuli aika paska kun se kone vituili ja sammutti ittensä: <

Neiti katseli vielä tovin kuvaa ja käänsi sitten sivua, sillä halusi löytää lehdestä muidenkin naisten kuvia, joita voisi puolestaan solvata mielessään niin paljon kuin haluaisi. Oikeastaan niin paljon, että saisi poistettua mielestään kaikki vartalonsa virheet, joista kärsi muiden naisten tavoin. Aina naisten mielestä heissä oli jotain vikaa, kun se vika oli korjattu, löytyi massoittain uusia, joten niistä ei ikinä päässyt eroon.
"mun mielestä sun kroppa on aikalailla täydellinen" kuului vieressä istuva urheilija sanovan. Siinä vaiheessa Liz ei tiennyt, miten päin sitä pitäisi olla. Muita Liamin sanoja tyttö ei tuntunutkaan kuulevan, vaan toisteli koko ajan mielessään tuota yhtä, pienen pientä ja sangen yksinkertaista lausetta, yrittäen analysoida sitä. Hetken ajan kuluttua hänellä välähti. Tuohan oli aivan selvä kiinnostuksen merkki!
Näytelehti viskaistiin sohvapöydälle kuin mikäkin ällöttävän likainen, bakteeripesäkkeinen pölyrätti, johon ei haluttu koskea kuin vain ja sen yhden kerran. Ei yhtään enempää eikä vähempää. Harmaat silmät käännettiin katsomaan Liamia, liu'uttiin mahdollisimman huomaamattomasti istumaan lähemmäs, ja kosketettiin kädellä olkaa pienen virneen kumpuillessa huulille.
Brunetella oli kaksi vaihtoehtoa; joko ottaisi kohteliaisuuden täysin haltioissaan tai sitten alkaisi huvittaa itseään testatessaan, kuinka tosissaan Liam oli hänen suhteensa.
"Ai että tota mieltä sä oot", kuiskaistiin kehräävästi toisen korvaan. Oikeasti hän jo lenteli seitsemännessä taivaassa, mutta niin kuin Liam ehkä olikin jo huomannut, Lizbethistä ei saanut oikein selkoa.
Pitäisikö hänen antaa edes pieni merkki siitä, että oli kiinnostunut vaikka vaarana saattaisikin olla se, että hän saisi sormilleen. Mutta tässä tapauksessa ei tainnut olla enää sitä vaaraa. Kundit kun olivat niin huonoja puhumaan tunteistaan ja tuo taisi olla jo aikamoinen ponnistus urheilijalle.

Cheerleader hivuttautui vielä ne viimeiset sentit kundin lähelle, kunnes tunsi toisen olevan nyt niin lähellä kuin oli mahdollista.
"Mut aikalailla ei ollu kovinkaan hyvä lisä lauseeseen. Siitä sai sellaisen kuvan, ettei mun vartalo oo täydellinen. Ihan ku siitä puuttus jotain, että se vois olla täydellinen", tyttö selitti, pitäen äänensä samanlaisena kuin se oli puheen alkaessa ollut. Joo-o, kyllä hän voisi antaa toiselle merkin, että oli itsekin kiinnostunut. Mitä hävittävää hänellä muka enää olisi?
"Ja musta", Liamin olalla oleva käsi laskettiin käsivarteen josta otettiin hellä ote, kun päätä nojattiin toisen olkaa vasten ja rintakehää siveltiin pehmeillä sormenpäillä, "sun vartalos on täydellinen jo näin paidan kanssa katsottuna."
Jos se tuntui toisesta liian hyökkäävältä tai lähentelevältä, oli neiti varautunut torjuntaan. Mutta olisiko prinssi Rohkeasta siihen? Ja oliko hän tosiaankin liian lähentelevä? Ei tietystikään omasta mielestään. Eihän hän ollut hävyttömyyksiin sortunut. Vain sanonut oman mielipiteensä, siinä kaikki.
Urheilijan reaktiota tarkkailtiin herkeämättä, varuillaan.
"Mut toi oli aika rohkee ele, jolle nostan hattuu, koska tollasissa on aina se torjumiseks tulemisen vaara. Jos nyt näin tasapuolisuuden vuoks sanoisin, että mua on aina viehättäny prinssi Rohkean tyyppiset miehet ja turhamaisena tykkään myös katella ulkonäköä, joka antaa aina vahvan ensivaikutelman. Ja sä oot ihana, oikee höpönassu", uskalsi tyttö viimeinkin myöntää niin itselleen kuin myös toiselle.

Lizbeth oli ihastunut. Hän viimeinkin myönsi sen itselleen vaikka tiesi, ettei se ihan riittänyt. Ehkä hän oli vieläkin syvemmin kiintynyt toiseen... rakastunut..? Yh! Koko sana kuulosti niin vahvalta ja pelottavalta, ettei hän voinut edes ajatella sitä. Mutta ajatella, millaista se joskus olisi mukava kuulla, kun joku sanoisi ne kaksi sanaa, jotka saisivat hänen sydämensä pysähtymään hetkeksi ja hyppäämään kurkkuun, hengen lopettamaan kulkemisen ja aivojen pysähtymisen totaaliseen black outiin.
Varmasti ihanaa ja jotain niiin kaunista, etteivät edes maailman kauneimmat ja täydellisimmät asiat vetäisi vertoja sille! Ehkä hän taisi leijailla vieläkin ylempänä kuin seitsemännessä taivaassa?

//eij mittee, mulla kävi samoin, että teksti katos xD

Kaikki Lizissä pysähtyi, kun Liam meni tokaisemaan, ettei toisen kropassa ollut mitään, tyttö ei enää selaillut lehteä vaan jäi tuijottamaan eteensä, tuo reaktio ei kai voinut olla hirveän hyvä?
Bruneten pojan kasvoilla oli perusilme, se kuuluisa kuin olisi kokoajan huolissaan-ilme ja se juurikin sopi tähän tilanteeseen vallan hyvin, huulilla tosin oli hieman hymynpuolikasta tilanteen jännittyneisyyttä lieventämässä.
Siinä samassa Lizbeth viskaisi lehden kuin käytetyn tiskirätin pöydälle eikä edes vilkaissut siihen ja pojan oli pakko myöntää itselleen, hän oli hetken aikaa huolissaan siitä mitä tuon reaktion jälkeen oikein tulisi, sillä Lizbeth tosiaankin oli hankala luettava ja lehti oli saanut aika kyytiä, eikä häntä auttanut yhtään se, ettei bruneten ilmeestä saanut mitään selvää.
Mutta hän tunti pientä helpotuksen tunnett kun tunsi tytön pehmeän ja siron kämmenen olkapäällään, toinen otti myös entisestään lyhyttä etäisyyttä kiinni ja tuli nyt kiinni hänen kylkeensä.
Neiti Rodriguezin täydellisille kasvoille kumpusi virnistys, voi eih, mitäköhän nyt oli tulossa?
Tuon äänensävy oli kehräävä, kuin kissalla joka kerjäsi silittelyä, Liam käänsi hiukan päätään tätä kohden ja katseli nyt suoraan Lizin kasvoihin, ne olivat niin lähellä hänen omiaan..
Mutta hänellä ei ollut edelleenkään pienintäkään hajua mitä kaikkea tuon bruneten neidon päässä oikein liikkuikaan, joten kuinkas päin tässä nyt olisi?
Tämä kysyi, tai pikemminkin tokaisi, että hän oli siis sitä mieltä.

Liam tunsi cheerleaderin kropan omaansa vasten, hän rykäisi ihan kevyesti, eipähän poika aavistanut, että tässä näin päädyttäisiin, mutta... Eipähän se häntä oikeastaan haitannutkaan..
Tämän neidon ensimmäinen lause sai pojan nielaisemaan huomaamattomasti, kuinka hankalaa, tuosta ei oikein saanut selvää oliko tämä loukkaantunut vai kiusasiko hän vain Liamia tällä kaikella, mutta ei hän aikoisi pilata tätä hetkeä ja jokseenkin kierolla tavalla miellyttävää hetkeä tokaisemalla tuttuun tyyliin terävästi elämän faktoista joka tällä hetkellä olisi; ''No joo, koska ei ole olemassakaan täydellistä kroppaa'' Ei, ei kyllä sanoisi, vaikka mieli tekisikin..
Tytön käsi laskeutui hänen olaltaan lihaksikasta käsivarttaan pisin ja pysähtyi siinä taipeen kohdalla, kiertyen sen ympärille. Oho? Tätä hän ei ollut odottanut..
Pieni helpotuksen aalto levisi hänen ylitseen jo tässä vaiheessa, mutta sitten Liz alkoi kertoa pojan täydellisestä kropasta jo paita päällä, hän hymyili hiukan kiitokseksi tytölle ja ilmaisi myös tällä tavalla, ettei ollut ottanut sitä mitenkään oudosti, liian hyökkäävänä.
Toisen pää laskeutui hänen olalleen ja sormi silitteli hänen rintalihaksiaan jotka tuntuivat selvästi hieman tiukan paidan läpi, silti toinen tuntui olevan hiukan varuillaan, ihan kuin odottaisi torjuntaa Liamin suunnalta.
Hän oli siis Lizin mielestä ihana höpönassu? Poika naurahti hiukan ja hymyili sitten, hiukan flirttaavasti jopa?

Liam oli hetken aikaa hiljaa ja kääntyi sitten hiukan sivuttain Lizbethiä kohden ja silitteli tämän hiuksia, miettien päänsä sisällä kehtaisiko suudella tätä, toinenhan oli juuri myöntänyt, että piti Liamista ja tämä myös piti Lizistä, rallaudeksi sitä ei vielä voinut kutsua sillä rakkaus ei synny parissa päivässä, ei välttämättä edes kuukausissa.
Voisiko hän suudella Lizbethiä ja tällä tavalla ilmaista, myöskin pitävän tuosta suloisesta brunettesta?
Hetken aikaa hän vielä katseli toista, harkiten mitä tekisi ja lämmin kämmen pysähtyi tytön poskelle, peukalollaan sivellen tämän poskea, ''...Mustakin sä olet ihana..'' Hän sanoi ja kasvot lähenivät tytön omia, mutta sen verran hitaasti, että jos Liz ei niin tahtoiskaan, tuo voisi torjua hänet.
Mitä kyllä poika ei toivonut..

Oli jo odottamatonta, että Liam ei tuntunut välittävän hänen eleistään, jonka hän tulkisti vain hyväksi asiaksi. Ei sitä pahaksi voisi tulkita, useimmat miehet kun vain sattuivat aina olemaan hiljaa ja melkein hievahtamatta kun hän turvautui samoihin kikkoihin, jotka olivat suorastaan pettämättömiä. Vielä kukaan ei ollut torjunut häntä tämän vaiheen takia, ehei, vaan sitä seuraavan.
Mutta oliko liika hiljaisuus hyvä asia? Pieni epävarmuuden aalto lävisti tytön, joka yritti kuitenkin hätistää sen pois ja täyttää itensä itsevarmuudella. Itsevarmuudella, jota hänellä aina jostain syystä sattui olemaan pari yliannostusta koulussa. Hän liikahti levottomasti.
"No niin, hyvä Liz. Miten sinä aina onnistutkaan hämmentämään miehet niin pahasti, etteivät he muuta osaakaan tehdä kuin vain kököttää paikoillaan?" torui brunette itseään ja pyöräytti huomaamattomasti silmiään, pettyneenä itselleen ja alkoi jo katua tekoaan.
Teko ei kuitenkaan ollut osoittautunut huonoksi, sillä Liam käänsi rintamasuuntaansa cheerleaderiin, joka päästi automaattisesti irti tämän kädestä, laittaen kätensä lepäämään syliinsä. Tyttö nosti päänsä pois toisen olalta valmiina erkanemaan, mutta tunsi samassa toisen käden hiuksissaan.
Aikoiko Liam tukistaa häntä? Tekikö hän jotain väärin?
Ymmärtämättömänä Lizbeth nosti jälleen katseensa toisen vihreisiin silmiin ja katseli niitä hämmentyneenä. Ei toinen tukistanut, vaan silitteli niitä? Ele oli ollut täysin odottamaton!

Bruneten vartalo oli mennyt täysin lukkoon ja hän vain katseli tajuamatta yhtään mitään toista. Nyt hänen pääkoppansakin oli pettänyt hänet aivan totaalisesti!
"Ei vielä, älä lopeta", olisi tytön tehnyt mieli sanoa, kun tunsi urheilijan käden karkaavan hiuksistaan, mutta suuremmaksi hämmennyksekseen hän tunsi sen siirtyneen poskelleen. Lämmin ja ainakin suurempi kuin hänen kämmenensä, kökötti hyvin pysyvän tuntuisesti hänen pienipisamaisella poskellaan, sormi sivellen rauhoittavasti sitä.
Mitä ihmettä oli oikein tapahtumassa? Ei hän ollut osannut odottaa tällaista vastaanottoa!
Neiti naurahti heleästi, mutta melko hiljaisella äänellä toisen vastaukselle. Tuntui kuin virta vain veisi häntä mukanaan ilman, että hän saisi itse päättää mistään mitään. Pääkoppa oli poissa pelistä, eikä sen kanssa voitu käydä enää minkäänlaisia pohdintoja, kannattaisiko antaa vain mennä vaiko pidättäytyä.
"Mä tiedän sen", tyttö henkäisi itsekkäästi vastaukseksi, suupielten noustessa hentoon hymyyn.
Niiiiin tyypillistä Lizbethiä sanoa moista tällaisella hetkellä.

Kun Liamin kasvot sitten alkoivat pikkuhiljaa lähentyä, alkoi tytön suu sinkautella paljon puhetta, hermostuksen takia.
"Kauan siitä on menny kun soitit sille pizzapojalle? Onks sulla kevyt maitoo vai ihan tavallista? Kai sulla nyt varmasti on varapeitto ja -tyynyi, et mä voin-" sai Lizbeth sanottua, kun tiedosti toisen kasvojen olevan hälyyttävän lähellä omiaan.
Automaattisesti hän lehahti punaiseksi ja nielaisi kuuluvasti.
"Nukkua.... täällä...." viimeiset sanat tulivat hitaasti ulos suusta ja katse siirtyi toisen huuliin. Siinä vaiheessa alkoivat tytön lamaantuneet aistit tehdä havaintoja; Liamin viileä, melko rauhallinen hengitys eksyi vähän väliä hänen kasvoilleen, heidän kasvonsa olivat vain parin sentin päässä toisistaan, toisen hengitys tuoksui hyvältä.
Suuta raotettiin, jolloin pääkoppa tuntui taas heränneen ja antoi hänelle kaksi vaihtoehtoa: Joko teet sen ja olet valmis haavoittumaan myöhemmin tai sitten pistät hommalle stopin. Oli kuitenkin liian vähän aikaa, eikä tyttö osannut päättää, mitä todella haluaisi.
Brunette päätti ottaa tilanteen hallintaan, täysin itselleen, ja sen sijaan, että olisi suudellut suoraan oikopäätä toista, hän painoi hellästi otsansa urheilijan otsaa vasten sulkien silmänsä. Näin hän sai hieman lisäaikaa päätöksentekoon, joka osoittautui melko helpoksi tapaukseksi. Päätä nostettiin hienoisesti ja raotetut huulet painettiin toisen huulia vasten.

Tytön suojakilpi oli vapaaehtoisesti laskettu alas.

Poika katseli häntä kaikessa rauhassa, mutta pään sisällä jylläsi täyttä häkää kun hän yritti miettiä mitä kaikkea Liz oikein sanoillaan koitti viestiä ja vitsailiko vain toinen hänen kustannuksellaam, tälläiset asiat olivat aina kaksijakoinen piippu.
Hetkisen aikaa tämä vaikutti hiukan hermostuvan kun Liam vain istua kökötti siinä joten poika päästi hymyn huulilleen, rauhoittaakseen toista, sen ilmeen ja pienen liikahduksen ansiosta urheilija alkoi varmistua hiljalleen siitä, ettei tässä nyt ainakaan ollut kauhean pahasti asiat.
Liamin harmiksi Lizbeth siirsi kätensä ja päänsä pois kun hän kääntyi tyttöä kohden, ilmeisesti luuli tämän olleen torjunnan merkki pojan suunnasta, mikä ei voisi olla enempää väärin.
Brunette neitokainen tuntui värähtävän hieman tuntiessaan pojan kämmenen hiuksissaan, mitäköhän toinen oikein mahtoi luulla hänen tekevän?
Liam ei ikinä voisi satuttaa naista, saatikka sitten Lizbethiä.
Neidon kasvot nousivat lattiasta häntä kohden ja herkät siniharmaat silmät kohdistuivat maanvihreisiin silmiin, tämä katseli tyttöä lempeästi, samalla kun siveli tämän hiuksia niiden laineita myötäillen.
Tämän hämmentynyt katse oli jotenkin koukuttava, hitto viekööt.. Liam voisi varmasti katsella toista vaikka koko päivän jos voisi, liioitellusti ehkä, mutta kuitenkin..

Lizbethin poski oli silkkisen pehmeä, se tuntui myös kuumottavan hiukan, olisiko se voinut johtua hänestä? Tämä olisi oikein otettu jos johtuisi, mutta voisihan se lämmöstäkin johtua, Liam kun oli innostunut sitä takkaansa polttelemaan niin koko talo oli pahuksen lämmin paikka.
Pojalla oli leveät ja hiukan karheat kämmenet, mutta tämä vain osoitti ettei ollut pullamössöä nuorisoa, vaan teki myös töitä, vapaa-aikanaan tämä vietti usein aikaa setänsä autokorjaamolla.
Brunette neito tuntui olevan hiukan pihalla tapahtumista, sillä oli niin kovin hiljaa ja katse oli hiukan hämmentynyt, mutta vielä ei ollut tullut ''ei'' tai ''lopeta'' käskyä, niin kyllä se oli hyvä juttu.
Cheerleader naurahti hiukan pojan vastaukselle, se hymyilytti häntä hieman, katse oli kuin naulittu tähän, tummat, kiharat hiukset, ne kehystivät kasvoja, hipiä oli hieman ruskettunut ja poskilla näki ,kun katsoi tarkkaan ,pieniä pisamia ja varsinkin tämän suuret silmät tekivät aina Liamiin vaikutuksen.
''Mä tiedän sen" lause sai pojan vain naurahtamaan hiukan, toinen oli siis hiukkasen omahyväinen, no se ei haitannut.

Olikohan tämä seuraava liike väärä? Toinen osapuoli kun alkoi puhua hiukan hermostuneesti, joten Liam meinasi jo keskeyttää koko touhun ja pyytää hiljaa mumisten anteeksi, mutta kuitenin jatkoi sillä toisen puhe alkoi pätkiä ja kasvot lehahtivat ihan punaisksi, hän jopa kuuli nielauksen, ''...Pitsa tulee kyllä pian, yks purkki tavallista ja avattu purkki kevyttä ja jos haluat jäädä yksi niin kyllä vara-petivaatteet löytyy...''
Heidän kasvonsa olivat vain parin sentin päässä toisistaan, jos Liz aikoisi häntä nyt estää, sen pitäisi tapahtua pian.
Otsat napikkain.
Liam oli jo valmis tyytymään tähän ja sulki myös silmänsä joten hän hiukan yllättyi kun tunsi pehmeät, täyteläiset huulet omillaan ja raotti silmiään hiukan suudellen tätä.

Suudelma oli lempeä, lämmin käsi silitteli toisen poskea, sormenpäät hipaisivat aina välillä ruskeita hiuskiehkuroita, jonkun aikaa näin oltuaan huulet erkanivat taas toisistaan, mutta pojan kasvot jäivät lähietäisyydelle katselemaan Lizin silmiä ja punastuneita kasvoja.

Tunnelma tuntui täsmälleen samanlaiselta, kuin ensisuudelmaa saataessa, mutta toinen osapuoli oli vain hieman erilainen. Ei blondi, ei ruipelo, eikä entinen (ja sattumoisin ensimmäinen) poikaystävä omistanut pinkkiä hiustenkuivaajaa. Eikä tyttö ollut joutunut tämän luokse vanhempien riidan saatettua vesisateeseen ja kirotun puhelimen, joka oli soittanut väärään numeroon. Eihän sitä nyt voitu myöntää, että hän itse oli sen numeron valkannut epähuomiossaan!
Brunette olisi kernaasti kietaissut kätensä harteikkaan nuorukaisen niskan taa, mutta vartalo ei jostain syystä suostunut taipumaan hänen tahtoonsa. Noh, eihän sille sitten mitään voinut. Tuntui vain hyvin epämukavalta ja jollain tavalla epäkohteliaalta kököttää kuin tatt,i takapuoli kiinni sohvassa, kun toinen tuntui hoitavan kaiken hänen puolestaan. Hänen niin itsevarmat huulensakin olivat jähmettyneet niille sijoilleen!
Suudelma tuntui kestävän aivan liian vähän aikaa. Juuri kun hän oli ehtinyt tottua toisen miellyttävään tuoksuun ja suorastaan maukkaisiin huuliin, joita hän olisi kernaasti maistellut kauemmin ja useaan otteeseen.
Harmaat silmät katsoivat urheilijaa hetken, kunnes pieni pakokauhu pääsi valloilleen hänessä. Mitä ihmettä hän oli juuri tehnyt? Oliko hän sekaisin? Miten hän oli voinut laskea puolustuksensa tuosta noin vain, sen suurempia ajattelematta??
"Tuota... Mä käyn... tuolla vessassa..." ilmoitettiin hiljaa, osoittaen olan ylitse peukalolla vessan suuntaan. Jalat pakotettiin heräämään horroksestaan ja niiden päälle noustiin seisomaan. Pari ensimmäistä askelta sujuivat muitta mutkitta ja virheettömästi, mutta sitten hänen jalkansa osui sohvan sivuun (jollain ihmeen konstilla), jolloin hän horjahti seinää vasten, jota ennen tyttö kuitenkin ehti läimäyttää kätensä ensimmäisenä seinään pehmentämään törmäystä.
"Oho", pääsi cheerleaderin suusta, jonka jälkeen katse käännettiin nopeasti Liamiin, pienen, nolostuneen hymyn nousten huulille.

Hetken kuluttua cheerleader tajusi paeta häpeissään vessaan ja lukita oven perässään, johon jäätiin nojailemaan toviksi pitkän huokauksen saattelemana. Hänen olisi tosiaankin tehnyt mieli hakata päätään seinään, kun ei enää edes osannut kävellä oikein.
"Oletko kännissä Liz?" esitettiin haastavasti kysymys turvallisessa pääkopassa.
"En alkoholista, mutta ehkä rakkaudesta?" esitettiin heti perään ehdotus, jolle tyttö pudisti raivokkaasti päätään, kieltäen moisen ajatuksen. Hänen huomionsa kiinnittyi kuitenkin peilikaapista heijastuvaan kuvajaiseen, jossa ruskeahiuksisen neidon kasvot paistoivat melkein yhtä punaisina kuin tomaatti kauniissa auringon paisteessa keskellä viljelykauttaan. Ja voi, kuinka tylsätä tyttö näytti ilman minkäänlaista meikkiä. Olisi nyt voinut olla puuteria tai edes ripsiväriä, sillä ilman mitään, tuo näytti todella tavalliselta. Eikä tyttö varmasti halunnut todellisuudessa olla tylsän näköinen, vaan yhtä kaunis kuin täyttä häkää kukkiva, intohimonpunainen ruusu.
Lizbeth aukaisi pesualtaan hanan, antaen veden laskea jonkin aikaa, kunnes sitten kahmaisi sitä käsiinsä ja kumartui pesualtaan ylle kastamaan viileällä vedellä kuumottavia kasvojaan, jos se vaikka viilentäisi häntä hieman? Parin lappauksen jälkeen hän tunsi ihonsa rauhoittuneen ja uskalsi nostaa katseensa peilikaapin oviin, joista paljastui jälleen tuon tylsän näköisen tytön kuvajainen, mutta tällä kertaa tytön kasvot olivat palautuneet melkein normaaliin väriinsä.
"Hyvä", myhäilitiin itsekseen ja etsittiin katseella kasvopyyhettä, joka löytyi melko nopeasti, heti käsipyyhkeen vierestä. Brunette pyyhki huoletta kasvonsa pehmeään pyyhkeeseen, erehtyen nuuhkaisemaan samalla nuuhkaisemaan sitä. Se tuoksui täsmälleen samalle, kuin Liam, tosin vain hieman miedommin.

"Hyi! Olet sairas!" parkaisi tyttö itselleen ja tarttui kiinni oven lukkoon, jonka käänsi kätevästi auki. Vessan ovi avattiin ja se jätettiin raolleen. Pitiväthän hänen koiransa viileää vessan lattiaa oivana makoilupaikkana, joten mikseipä myös Liamin Hyde. Sitä ajateltuaan cheerleader päätti katsoa tällä kertaa tarkasti, minne käveli, sillä ei halunnut vielä astua hajamielisyyksissään lattialla makaavan karvapallon päälle. Tyttö katsoi lattiaa tarkasti ja käveli normaaliin vauhtiinsa takaisin istumaan sohvalle, kunnes oli viimein varma, ettei tunaroisi enää uudestaan jalkojensa kanssa, joten nosti katseensa edessään istuvaan urheilijaan.
"Piti varmistaa, ettei jalat heittäydy jonkin eteen", kertoi Lizbeth Liamille, katsoen kuitenkin tämän hiuksia, eikä silmiä. Hän ei nimittäin ollut varma, pystyisikö olemaan punastumatta uudestaan, jos katsoisi tuon upean vihreitä silmiä.
Jälleen laskeutui hiljaisuus. Brunette ei tosiaankaan tiennyt, mitä pitäisi puhella suudelman jälkeen, se ei ollut koskaan ollut hänen vahvimpia puoliaan. Katseen annettiin harhailla kundin asunnossa jonkin aikaa, kunnes silmät osuivat tämän stereoihin.
"Millasta musiikkia sä kuuntelet?" karkasi kysymys neidin huulilta, harmaiden silmien siirtyessä hitaasti katsomaan urheilijan kasvoja, lopulta silmät uskallettiin naulita toisen silmiin.

Niin, olisihan se hyvä perehtyä Liamiin muullakin tavalla, kuin suutelemalla ja koskettelemalla. Eihän hän loppujen lopuksi tiennyt tuosta paljoa.