When I'm crying alone, when I'm cold as a dying stone

Suudelman jälkeen Liz ilmoitti hiukan katkeilevalla äänellä käyvänsä vessassa, hän oli hiukan pakokauhuisan näköinen.
Oliko liam tehnyt kuitenkin jotain väärin vai mikä toisella oli?
Poika sanoi sen perinteisen ,selvä- vastauksen toisen lauseeseen ja jäi katsomaan tämän perään, sillä tyttösen askeleet näyttivät hieman haparoivilta.
Liam oli jo hypähtämässä pois sohvalta Lizin luone sillä jotenkin tämä onnistui kompuroimaan omiin jalkoihinsa, mutta kun toinen vaikutti olevan kunnossa hän pyllähti uudelleen istumaan ja katsoi visusti tämän perään, että tyttö pääsi uudestaan kaatumatta vessaan saakka.
Hänelläpä oli ollut vahva vaikutus tyttöön, mutta lienikö se positiivista vai negatiivista? Hän oli vastannut kyllä suudelmaan ja näin, se oli ollut hetken mielijohde pojalta,
kuitenkin nyt oli hieman hankala tilanne. Mahtanevivatko kumpainkaan tietää miten nyt oikein toiseen reagoisi tämän jälkeen.
Hieman itselleen harmistuneena poika pörrötti hiuksiaan, mutta toisaalta ei katunut sitä yhtään, toisen huule olivat olleet niin pehmeät ja maistuneet makeilta, iho tuoksui hyvälle.

Oho, ajatuksissaan liam oli päätynyt punastuneen Lizin muistikuvaan ja pudisteli nyt päätään keskittyäkseen taas olennaiseen. Esittäisikö hän, että kaikki oli kuten ennen vai mitä.. Häntä ärsytti kun olo ja käyttäytyminen oli kuin teinillä ensirakkauden kanssa, mutta menkööt sitten miten menee, toivon mukaan vain Liz oli kunnossa eikä kovinkaan sekaisin.
Mitäs hän tässä nyt odotellessaan tekisi? Takassa paloi valu, ruoka ei vielä ollut tullut, aika tuntui vielä kuluvan tuskallisen hitaasti vaikka siinä tuskin oli mennyt enempää kuin 10 minuuttia, hän silti odotteli Lizin jo tulevan ulos, vesihanan kuultiin valuvan oven takana.

Eipä aikaakaan kun wc:n lukko avattiin ja Lizbeth kurkisti sieltä, hän hypelehti jalkojaan katsellen takaisin Liamin luone ilmoittaen ettei halunnut kompastua mihinkään, poika hymyili hiukan ja totesi, että jos Liz oli tarkoittanut Hydeä, niin karvapallura veti sikeästi hirttä eteisessä.
Tilanne oli hieman nihkeä, kuten poika pelkäsikin, Liz ei enää katsellut hänen silmiinsä, mutta ei kyllä tiennyt sen johtuvan siitä että toinen pelkäsi punastuvansa jos niin tekisi.
Hiljaisuus rikkoutui kun cheerleader kysäisi millaisesta musiikista Liam oikein piti, tähän kysymykseen oltiin juurikin vastaamassa kun ovikelloa soitettiin. ''Olisikohan se ruoka viimein tullut?'' Tokaistiin itsekseen ja hän nousi hakemaan kukkaroaan, sen jälkeen suunnattiin kohti ovea jonka takana malttamaton kuski pimputteli kiivaasti kelloa.
''Yks americano ja salami, se tekis sitte 21,45 $ kiitos..'' purkkaa mäyläävä pojankloppi totesi ja rahat saatuaan toivotteli illanjatkot ja lähti menojaan.

Pizzapaketit tuotiin olohuoneeseen, kun kukkaro oli heivattu eteisen vieressä olevalle pöydälle, ''Empä kai mä varsinaisesti tykkää mistään tietystä, se on aikalailla kappalekohtaista'' Samalla juteltiin Lizille kun hän kävi hakemassa keittiöstä aterimet ja juotavaa ''Mitä juot?''

//shaaaibaaaaaa

Juuri, kun Liam oli vastaamaisillaan hänen esittämäänsä kysymykseen, soi ovikello. Brunette seurasi toisen bruneten toimia ja kun Liam meni hakemaan pizzoja, alkoi tyttö hiplaamaan hermostuneena hiuksiaan. Pitäisikö hänen teeskennellä, että kaikki oli kuten ennenkin vai mitä?
Huokaus karkasi Lizbethin huulilta. Mitä ihmettä hän tekisi? Sen hän ainakin tiedosti, että M.A:n kanssa oli päästävä juttelemaan ja niin pian kuin suinkin mahdollista. Olihan blondi yksi hänen parhaista ystävistään ja ihme kyllä, tuo myös osasi neuvoa hyvin suhteisiin liittyvissä asioissa, joissa hän itse oli kaikkea muuta kuin ekspertti, vaikka niitä poikaystäviä olikin kerääntynyt sievoisesti vuosien aikana.
Urheilija sulki oven ja toi pizzat olohuoneeseen sohvapöydälle, jota cheerleader oli onneksi tajunnut raivata lehdistä sun muista.
"Kevyt maitoo", vastattiin aika vaisusti, mutta se johtui vain siitä, että tyttö oli keskittynyt ruokkimaan hajuhermojaan ihanan herkullisten pizzojen tuoksulla, joiden tuoksu sai hänen vatsaansa kouraisemaan inhottavasti.
Nyt hän vasta tajusi, kuinka nälkä hänellä oikeasti olikaan!

Liam toi aterimet, jotka Liz otti enemmän kuin mielellään vastaan, ja tyttö avasi sen kummempia ajattelematta pizzalaatikon, jonka sisällä oleva pizza suorastaan huusi tulla syödyksi. Noh, täytyyhän tuon herkullisen pizzan toivetta noudattaa. Aterimista otettiin parempi ote ja ensimmäiseksi haarukka iskettiin kiinni pizzaan, jota alkoi pari sekuntia myöhemmin sahata veitsi pienemmiksi paloiksi.
"Mitä mieltä sä muuten oot tatuoinneista ja lävistyksistä?" kysyttiin kuin ohimennen ja lapattiin ensimmäinen pizzan pala suuhun, jota pureskeltiin hetken ja lopulta nielaistiin, käyden uuden palan kimppuun.
"Sulla kun ei näytä olevan ees korvakoruja", lisäsi brunette hetken kuluttua ja nosti katseensa Liamiin, tällä kertaa katsoen tätä silmiin pienen hymyn kareillessa huulillaan.
Neiti yritti vakuuttaa toiselle, että oli täysin kunnossa ja että suudelma ei haitannut häntä. Ei todellakaan! Päin vastoin! Mutta sitä ei totta kai sanottu ääneen, ainakaan vielä. Ehkä myöhemmin.
Maitolasiin tartuttiin hellästi, josta otettiin pieni kulaus pizzanpalan päälle.

Lävistys ja tatuointi keskustelu ei kuitenkaan ollut kovinkaan mieleinen aihe, ainakaan itse tytölle, joka ei oikeastaan pitänyt tatuoinneista puhumista, olihan hänellä siihen omat, henkilökohtaiset syynsä. Oli oikeastaan virhe ottaa moinen asia esille, mutta parempi se oli kuin hiljaisuus, joka uhkasi tällä hetkellä kaikista herkimmin langeta ylle.
"Mua ei kaduta, et me... suudeltiin", Lizbeth aloitti ja laski katseensa Liamista edessään kököttävään pizzaan, "Jos mä ihan totta puhun, ni mä taidan olla aika lääpälläni suhun. En mä yleensä sählää, varsinkaan jalkojen kanssa, oonhan mä cheerleader. Enkä mä ees muista, koska viimeks oon änkyttäny tai sekoillu puheen kanssa."
Heleän vaaleanpunaista huulta purtiin hermostuneesti, eikä katsetta suorastaan kehdattu nostaa toiseen, joten hän yritti mahdollisimman tyynesti jatkaa pizzansa leikkelemistä.

Olisko hänen sittenkin ollut hyvä pysyä hiljaa ja pitää ajatukset ominaan? Mikä tunnustusten ohjelma tämäkin nyt oli? Ei hän edes avautunut näin ystävilleen, ainakaan kaikille. Edes M.A ei tiennyt, että hän oli iskenyt silmänsä erääseen nuorukaiseen, jonka luona hän paraikaa majaili ja täytti nälästä kärsivää vatsaansa toisen rahoilla. Ja se oli jo harvinaista, ettei hänen blondi ystävänsä tiennyt, missä mentiin. Mutta eihän hän kauheasti ollut Liamille katseita luonutkaan koulussa. Ties mitä kaikkia juoruja siitäkin olisi syntynyt!

//ei munkaa oo sen parempaa~ ♥ :'D

Liam toi aterimet sekä kaksi lasia, toisessa kädessä oli kevyt maito purkki, ne asetettiin tytön eteen joka oli jo syömässä americanoaan katseellaan, toisella oli varmasti nälkä.
Mutta kylläpä pojankin vatsassa jokin heitti pientä volttia kun hän sai ensimmäisen ruuan palan suuhunsa, hitto hän oli unotanut syödä tänään, se muistettiin vasta nyt.

Lizbeth kysyi mitä mieltä hän oli tatuoinneista, hetken aikaa poika mietti miten sanansa asettelisi, mutta Liz jatkoi lausettaan vielä mainitsemalla kun Liamilla itsellään ollut edes korvarenkaita, hän hymyili hiukan ja katsoi nyt poikaa silmiin, se oli helpottvaa huomata joten brunette poika hymyili takaisin Lizille, ''No, ei minulla niitä vastaan mitään ole, mutta en kuitenkaan itse aio sellaista luultavimminkaan ottaa..'' hän sanoi miettivänä, samalla muisteltiin, että hän oli nähnyt Lucrezialla tatuoinnin joten mahtoikohan tyttärelläkin olla, varsinkin kun Liz oli kysynyt hänen mielipidettään tatuoinneista.
''Onko sulla sitten joku tatuointi?'' kysyttiin vuorostaan ja haarukassa ollut pizzan pala koki julman kohtalon tulla syödyksi. Nieltyään juotiin kulaus viileää maitoa.

Taas oli hiljaista, kumpikin oli keskittynyt täyttämään tyhjää vatsaansa, mutta sitten kuului Lizbethin soinnukas ääni, tällä kertaa tyttö ilmoitti hiukan taas änkyttäen, ettei häntä ollut haitannut Liamin suudelma, se hämmästytti hiukan tätä nuorukaista joten hän käänsi kasvonsa Liziä kohden jotta voisi katso tätä.
Jos tämä oli yllättänyt hänet niin seuraava lause vasta niin tekikin!
Lizbeth oli lääpällään häneen?
Tuntuipa hyvältä kuulla se tältä, kasvoille levisi itsevarma, mutta lempeä hymy. Toista alkoi ilmeisesti ujostuttaa hän kun käänai katseensa pois pojasta ja puri huuliaan hermostuneen oloisena.

''No, oon helpottunut kun se ei haittaa sua, hiukkasen pelästyin kun lähdit hoipertelemaan vessaa päin'' Liam sanoi naurahtaen ihan hiukan, toista katseltiin hetkisen aikaa ennen kuin puheen sorinaa jatkettiin, hänellä tosin kesti hiukan aikaa miettiä mitä sanoisi, mutta kyllä se taisi loppujen lopuksi olla ihan selvää mitä hän tunsi ja mitä sanoisi tälle tytölle vieressään. ''Sulosta jos mä aiheutan sussa tollasesen reaktion..'' sanottiin ensin hymyillen ja jatkettiin taas '' ja luulempa, että taidan itsekin olla lääpälläni suhun..'' Olipas laimeaa Liam, olipas laimeaa, mutta ei hän varsinaisesti mikään romantiikan ja siirappisen tunteellisuuden mestari ollutkaan.

Bruneten urheilijan vastaukselle nyökkäiltiin, mutta sitten tämä esitti vastakysymyksen, jolloin tytöstä tuntui, että suuri pizzanpala olisi jäänyt kiinni hänen kurkkuunsa, jota oli vielä mahdotonta niellä pois. Niinpä hän otti maitolasin käteensä ja otti oikein kunnon hörpyn siitä, ennen kuin valmistautui vastaamaan toiselle.
"Joo onhan mulla. Kyljessä", kertoi Lizbeth ja napautti vasenta kylkyeään vasemman käden etusormella.
"Haluutko nähdä?" kysyttiin vielä, mutta Liamin vastausta ei tytön tavan mukaisesti odotettu, vaan kauluspaitaa nostettiin sen verran, että toinen näki vain ja ainoastaan tatuoidun tekstin, ei mitään muuta. Eihän Lizbeth halunnut alkaa paljastella itseään kaiken maailman kundeille, vaikka hän Liamista pitikin. Kyljen tekstinä koreili "there once was a little girl who never knew love until a boy broke her HEART", joka oli tytön omakeksimä kirjoitus.
Cheerleader osasi jo aavistella, että kohta Liam kysyisi, miksi juuri tuollainen teksti. Siinäpä vasta olisikin selittämistä, ehkä niinkin paljon, että toinen ehtisi jo kyllästyä kuoliaaksi! Ei, ei, ei! Hän lyhentäisi tatuointinsa historian vain pariksi lauseeksi. Se saisi luvan riittää.

Liam sanoi, että oli suloista, jos hän kerta aiheutti tytössä tuollaisen reaktion. Lizbeth itse ei ollut täysin samaa mieltä. Se tuntui hullulta ja sekopäiseltä, että hän, monien suhteiden ja ihastusten läpi käynyt, reagoisi moisella tavalla. Ei se tuntunut lainkaan normaalilta. Eikä se normaalia varmaankaan ollut!
"Ai", sanottiin suorastaan värittömästi toisen tunnustukselle.
Se oli töykeää Liz!
"Tai siis... Sen piti oli lähinnä sellanen... iloisesti yllättyny "ai".." tyttö korjasi nopeasti, jottei Liam ymmärtänyt väärin. Ja kamalaa selittelyä hänellä taas! Välillä hänestä tuntui, että hän haluaisi vain ottaa vaatteensa ja karata pois. Tuon ajatuksen takia suuta mutristettiin ja sitten pientä punaa alkoi ilmestyä hänen kasvoilleen, täysin hänen tiedostamattaan. Pizzan syönti oli taas kummasti unohtunut, eikä vatsakaan siitä viitsinyt mitään muistuttaa. Oliko hänellä edes enää nälkä?

//VITUN SAATANAN PERKELEEN KUUSTOISTA 2 KERTAA!!!

Toinen näytti siltä kuin aikoisi tukehtua, mutta se meni ohitse kunhan sai juoka kulauksen maitoa, hyvä niin, nyt kun ei tarvinnut kysyä tönkköä, 'ootsä kunnossa?''-lausetta.
Tytöllä siis oli kuin olikin tatuointi, hän kysyi tahtoiko Liam nähdä sen, mutta juuri kuin tämä mitään ehti sanoa niin tapansa mukaisesti itsenäinen Liz oli ottanut ohjat omiin käsiinsä ja vilautti kyljessään olevaa tatuointiaan nostamalla päällään olevaa Liamin vanhaa hailakkaan siniharmaata kauluspaitaa. Se oli kaunis, yrittämättä vilkuilla yhtään mitään muuta ,vaikka nyt sattumalta näkikin Lizin päivän värin lanteiden kohdilta, hän tarkasteli tatuointia.
Se oli aika synkkä, mutta ehkäpä se vain oli sopinut Lizin silmään ja taas toisaalta Liz ei vaikuttanut niiltä ihmisiltä jotka upottivat pysyvän jäljen ihoonsa vain koska se oli hienon näköinen. Phuh, ihme alanysoinnit taas hänellä.
Nyökättiin ilmoituksena, että hän oli nähnyt sen.
Sitten se seuraava kysymys joka pulpahti Liamin mieleen oli tietenkin, miksi hänellä oli tuollainen tatuointi? Niin mielellään kuin poika sitä olisikin kysynyt hän tuli tulokseen, että jos Liz halusi hänen kuulevan sen tarinan, hän itse sen kertoisi.Nuori neiti Rodriguez melkein pudisteli päätään Liamin väitteelle, että oli suloinen kun änkytti punastuneena, sikäli mikäli sääli vain, että toisen vakuuttelut menivät suoraan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hän oli sitä mieltä mitä oli eikä tyttö siihen voinut vaikuttaa.

Ai.

Ai? No olipas siinä tyhjentävä vastaus kerrakseen, poika jo mietti päänsä sisällä, mutta onneksi Liz oli nopeasti tilanteen tasalla ja korjasi lauseen, kertomalla, että sen piti olla iloinen lausahdus, hän vain naurahti hieman. Toinen kyllä sai pojun pään pyörälle, ilman mitään ongelmaa ja se huvitti häntä hieman.
Mutta entäpä nyt sitten?
Molemmat olivat tunnustaneet pitävänsä toisistaan, kuitenkin olisiko liian aikaista ehdottaa seurustelua? Taisi olla, vaikka he kuitenkin pitivät toisistaan, kylläpäs hän oli taas vaihteeksi tehnyt astiasta hankalan..
Luultavasti olisi parempi vielä käydä ainakin yksillä treffeillä, ennen kuin hän alkaisi mitään ehdottelemaan, siitä taas muistuikin hänen mieleensä, etteivät he olleet sopineet vielä päivää milloin kävisi, vaan asiat olivat menneet hieman..toiseen suuntaan aihealueesta, mutta sillä ei ollut väliä. Liam oli vain oikeastaan tyytyväinen siihen.

Nyt oltiin hiukan jumittuneina paikoillaan, ei kai tämä puheenaihe etenisi sen suuremmin, joten jo puolittain jäähtyneestä pizzasta leikattiin uusi pala ja syötiin, kun pala oli syöty, hän totesi, ettei kylmä pizza ollut kovinkaan hyvää, joten syömingit saisivat jäädä tähän.
''Niin olisiko sulla seuraavana viikonloppuna mitään menoa?'' Samalla katse kääntyi hieman Lizin suuntaan.

Harmaat silmät katselivat brunettea hiuspehkoa, kuin odottaen jotain. Kun Liam sitten nyökkäsi, laskettiin paita takaisin tatuoinnin päälle ja ristittiin jalat, jonka jälkeen kumarruttiin kurottamaan sohvapöydältä maitolasia, joka oli puolillaan täynnä. Melko rauhallisesti tyttö nosti lasin käteensä ja joi sen, voisipa jopa sanoa, pohjanmaan kautta.
Liam ei kysynyt, miksi hän oli ottanut juuri tuon tatuoinnin, joka hieman ihmetytti cheerleaderia. Eikö toista kiinnostanut tietää? Oliko se tosiaankin noin yhdentekevä asia?
Aivan sama. Jos toinen ei halunnut tietää, se on voi voi. Hän kertoo sen silti!
Tyhjä maitolasi sijoitettiin takaisin paikoilleen pöydälle ja sohvalla otettiin parempi istuma-asento.
"Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna toi on muistutus siitä kuinka paskoja miehet on", brunette sanoi, siirtäen hiussortuvan korvansa taa, joka oli inhottavasti karannut häiritsemään suuta, jonne se oli koko ajan kovasti menossa.
Ehkä hänen kommenttinsa kuulosti karskilta ja katkeralta, mitä se todellisuudessa olikin, sekä loukkaavalta miehiä kohtaan, mutta minkä hän sille mahtaa, etteivät miehet ole ikinä hänen silmissä olleet niin sanotusti hyviksiä. Aina vain pahiksia. Juuri kun ehtii ajatella, "hei, tuo saattaa sittenkin olla hyvä tyyppi", joutuu pettymään karvaasti ja kirota nuo toisen planeetan otukset sinne minne aurinko ei paista.
Mutta isää ei voi laskea siihen poppooseen, onhan hän läheistä sukua brunetelle ja hei, isä.

Mitäs nyt? Seurustelu -sana pomppasi koko ajan esille, mutta eikö seurustelun aloittaminen ole vähän liian aikaista? Eikä Lizbeth aikoisi aloittaa seurustelua, ennen kuin olisi edes jollain asteella varma toisesta siinä suhteessa, ettei hänen tarvitsisi katua. Ainakaan paljoa. Ja ennen kaikkea hänen tulisi kysyä itseltään, olisiko hän valmis päästämään jonkun suojakilpensä lävitse vähän niin kuin lopullisesti ja sitten ottaa vastaan sen tuskallisen miekan isku, josta hänen täytyisi selviytyä täysin omin voimin, nimittäin erosta.
Kyllä hän tiesi, että se oli täysin normaalia elämässä ja että elämä ei aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista (joka oli sinänsä sääli), mutta eiköhän hän ole saanut liian monta kertaa kokea samanlaisen karvaan pettymyksen?

Armoa!

Pizza ei enää näyttänyt houkuttelevalta, jolle tyttö nyrpisti vaivihkaa nenäänsä. Siitähän voisi saada väärän käsityksen, jos Liam olisi sen huomannut. Tuo olisi saattanut luulla, että hän ei pitänyt pizzasta, mutta asia ei tosiaankaan ollut niin! Ja silloin hän olisi joutunut taas kovan selittelyn orjaksi, joka olisi ollut vain enemmän noloa.
"Meidän pitäs mennä sillon tapaamaan äidin sukuu Italiaan. Saisin pari päivää vapaata koulusta, kun ei viikonloppu oikeen riitä, kun lentoihin menee aikaa.." kerrottiin, katse nostettuna kattoon.
Äh! Ne ärsyttävät sukulaisämmät! Hän ei kyllä suostuisi lähtemään sinne kirveelläkään, sama olisi isällä. Onneksi hän ei sentään ollut yksin vellomassa sukulaisinhonsa kanssa.
"Mut sovitaan, että treffit on viikonloppuna. Onpahan yks parempi syy olla lähtemättä. Mä kun en kestä niitä saatanan ämmiä solvaamassa mun ulkonäköä ympäri vuorokauden", tokaisi Lizbeth vihaisesti. Pelkkä äidin suvun ajattelu ajoi hänet jo hulluuden partaalle ja sai hänen pinnansa todella lyhyeksi. Hän ei kerta kaikkiaan kestänyt niiden ämmien hölötystä ja ainaista valitusta!
"Ja mä luulen et iskä jäis kans oikeen mielellään kotiin. Sekään ei kestä niitä", neiti lisäsi vielä naurahtaen kuivasti. Isä kun ei ollut kovinkaan ruskeaa porukkaa, eikä ruskettunut helposti, joten siinä oli jo yksi syy sukulaisille solvata toista.
Tytön tekisi oikeasti mieli ottaa ja raahata M.A sukulaisten keskelle, jotta nämä näkisivät, ettei tämä nyt niin vaalea loppujen lopuksi ollut, verrattuna Mary-Anneen, joka oli sentään blondi. Mutta blondi taisi olla täysin "uusi laji" Italiassa, tai no ainakin hänen sukunsa keskuudessa.
Brunette myhäili itsekseen ajatellessaan, millainen helvetti se oli isälle ollut, kun tämä oli ensimmäisen kerran tavannut äidin suvun. Varmasti se oli ollut kahta kamalampaa kuin nykyään! Varmasti ne hirviöt olivat tarkastelleet häntä kuin alkuasukkaat ensimmäisiä eurooppalaisia mantereellaan.

"Niin delfiinien kanssa uiskentelemaan? Pitäiskö mun ostaa itelleni uimapuku sitä varten, kun mä en omista ku bikineitä?" tyttö kysäisi sitten urheilijalta ja hivuttautui istumaan tätä lähemmäs.
Neitiä nimittäin alkoi hieman paleltaa ja Liam nyt sattui olemaan lähempänä kuin takka, ehkä jopa miellyttävämpikin vaihtoehto. Ei hän kyllä olisi uskonut, että ottaisi mielummin lämpöpatterin kuin takan!
Sivusilmällä vilkaistiin ikkunasta ulos synkkään maisemaan, jossa satoi edelleen kaaatamalla ja ukkonen jyrähteli silloin tällöin, mutta hieman harvemmin kuin aikaisemmin. Hienoa, se oli siis jo etenemässä pois päin San Diegosta.

//ja taas kesti mun vastaus:<

Tyhjään lasiin kaadettiin hiukan lisää maitoa, tosin purkki oli jo melkein tyhjä, joten lasi jäi vajaaksi. No, pohjanmaan kautta neste kitattiin kurkusta alas. Hän taitteli maitopurkin lyttyyn ja viskaisi sen puukoriin, se kelpaisi vielä sytykkeeksi.
Poika hieman mietti olisikohan sittenkin pitänyt kysyä liziltä sitä tatuoinnista, mutta tämä neito ehtikin jo aloittaa, tosin lyhyesti ja ytimekkäästi. Liam hymyili hiukan kun pysyvän merkin tarkoitus oli muistuttaa, että miehet ovat sikoja, ''Auts, pitäisikö mun nyt jotenkin hävetä kun olen myös mies?'' todettiin hiukan hymyillen, ehkä hän voisi näyttää, etteivät kaikki olleet sikoja..
Sanojen mustavalkoisuudesta huolimatta, poika ei suuttunut ollenkaan, tämä vain hymyili lempeästi miettien, mitä toinen oli sitten mahtanut joutua kokemaan.

Tarkkasilmäinen nuorukainen huomasi tuon cheerleaderin nenän nirpistyksen ja totesi siitä, ettei kummallekkaan tainnut maistua kylmennyt pitsa, joten hän kysäisi söisikö Liz enää ja kieltävän vastauksen saatuaan hän vei molemmat paketit keittiöön ja lattasi isolle lautaselle, siihen päälle elmukelmua ja koko hela hoito jääkaappiin.
Samalla kun Liam palasi takaisin sohvalle istumaan, Lizbeth kertoi heidän perinteisestä Italianmatkastaan, hum, se voisi olla hieman hankalaa, ajateltiin esin, mutta sitten kävikin ilmi, ettei Liz suinkaan nauttinut sukulointireissuista vaan päinvastoin vihasi niitä, olipa kumma.. Mutta ei hän sitä oikein voinutkaan ymmärtää, kun ei tuntenut toisen sukulaisia ja koska hänen oma sukunsa on niin yhtenäinen sekä läheinen keskenään.
Hämmennystä lisäsi vielä se, kun brunette sanoi sukulaisten valittavan koko ajan hänen ulkonäöstään, mitä ihmettä? Liamin silmissä Lizissä ei ollut mitään vikaa, ei mitään mistä voisi valittaa.. Niimpä oli pakko kysyä, mistä he sitten oikein mäkättivät. ''Niinkö? Hassua, koska ei ainakaan musta sussa oo mitään valittamista, mistä he sitten oikein sinua solvaavat?'' Katseltiin tyttöä kiinnostuneena, hän tahtoi oppia tuntemaan Liziä paremmin.
Poika naurahti hieman kun toinen oikein sihisi kiukusta suvustaan puhellessaan, hän totesi sitten tälle, että ''hyvä on, pidetään treffit viikonloppuna, soittelen vaikka sinulle, kunhan olen saanut sovittua paikan omistajan kanssa.''
''En usko, eiköhän sieltä saa puvut vuokrattua, sillä uskoakseni siinä käytetään märkäpukua, eikö niitä ihan jokaisessa uimapukuliikkeessä myydä..'' Todettiin toiselle.
Lizbeth tuli hänen kylkeensä kiinni, tämän iho oli kananlihalla, mikä varmasti johtui paljaista sääristä, muttei siitä sen enempää. Jos hänelle tulisi vielä kovempi vilu, Liam voisi hakea hänelle viltin lämmittämään.

Puheenaiheet alkoivat kai olla hieman loppu, tai siihen suuntaan ja ukkonen oli menossa ohite, eikä ollut edes katkaissut sähköjä joten eiköhän olisi turvallista vaikka katsoa televisiota, poika aikoi kysyi tätä Liziltä, josko toinen haluaisi katsoa mitä sieltä tulee, mutta puhelimen yllättävä soittoääni esti hänet, urheilija nousi sohvalta ja lähti pyrähtämään eteisen vieressä olevaa pöytää kohden jossa hänen puhelimensa sijaitsi ja tarkistettuaan kuka sieltä soitti vastattiin puheluun.
Tämän ääni oli iloinen kun hän puhui, puheen sorinan seassa nousivat sana äiti ja Emil, hän jutteli hetken, eivätkä henkilöt luurin toisessa päässä meinanneet millään saada lopetettua vaikka tämä kuinka koitti sanoa, että hänellä oli vieras parasta aikaa, mutta kun vihdoin ja viimein saatiin näkemiset sanottua, hän sulki päätään hymysuin pudistellen puhelimensa ja asetti sen takaisin pöydälle.
''Se oli perhe joka soitti, Emil on kuulemma ollut ensimmäistä kertaa luistelemassa, he kun ovat nyt Alaskassa viettämässä lomaa'' Selvennettiin toiselle kun poika taas istui Lizin viereen.

Tyttö katsoi toista melkeinpä kuin vähä-älyistä, joka kertoi hyvin paljon siitä, että hänen mielialansa oli uhkaavasti noussut varoittaviin ylikuumenemislukemiin.
"Mä oon kuulemma kalpee. Ne luulee olevansa niin täydellisii ja sitten jos joku on asteenkin niitä vaaleempi niin on tavattoman kalpee. Iskääkin ne solvaa sen minkä kerkee. Ja se on muaki vaaleempi", vastattiin sitten toisen kysymykseen kulmien kurtistuksen kera.
"Mut mitäköhän ne sanois jos näkis M.A:n? Varmaan sais sydänkohtauksen ja luulis et se on zombi, kun se on vaaleehiuksinen, blondi, niin totta kai se on vaalee", mielikuva kauhistuneista sukulaisnaisista huvitti pienesti Lizbethiä, jonka huulille leveisi hetkellisesti huvittunut hymy, joka kuitenkin hyytyi pian.
Treffiasia ei enää jaksanut huolettaa brunettea, jonka merkiksi toisen sanoille nyökättiin ja keskityttiin lämmittämään lämpimillä ajatuksia niin vartaloa, kuin mieltä.

Hiljaisuus laskeutui nuorten keskuuteen. Ilmeisesti kaikki mieleen tulevat asiat oli jo puhuttu halki, poikki ja pinoon, joten siitä seurasi automaattisesti black out, kun yritettiin mahdollisimman nopeasti keksiä jotain puheenaihetta, mutta aivot olivat valitettavan kankeat ja ajatukset tuntuivat liikkuvan yhtä nihkeästi ja laiskasti kuin viileä siirappi.
Tytön onneksi hiljaisuuden rikkoi soittoääni, jonka hän tunnisti Linkin Parikiksi, mutta kappaletta hän ei tiennyt. Niin, ei hän ollut kyseisen bändin fanittaja, eikä niin välittänyt siitä. Olihan heillä pari hyvää kappaletta, muttei sen enempää. Yhdestä asiasta hän oli kuitenkin varma; tuo ei ollut hänen soittoäänensä.
Pari sekuntia myöhemmin hän tajusi, että lämpöpatteri oli kadonnut hänen viereltään ja pian alkoikin jo kuulua puhetta eteisestä.
"Sinne meni sekin lämpö", tyttö mumisi itsekseen ja näki parhaimmaksi vaihtoehdoksi nostaa jalat rintakehäänsä vasten, estämään lämmön karkaamista ylävartalosta. Kädet puristettiin nyrkkiin. Hän yritti painautua niin pieneksi sykkyräksi kuin vain voi, jotta saisi lämmitettyä itseään, joka hänen onnekseen tehosi ja vähitellen hänelle alkoi taas tulla lämmin.
Vaikka jalat eivät pitäneetkään asennosta (eikä sen kummemmin muu vartalo), oli siinä silti oudon kodikasta.

Cheerleader katseli eteensä kuunnellessaan samalla Liamin iloiseksi muuttunutta ääntä. Se oli suorastaan niin kadehdittavan.... lämmin, että Lizbeth vavahti kylmän aallon pyyhältäessä vartalonsa lävitse tajutessaan toisen puhuvan toiselle vanhemmistaan. Varmaankin äidilleen, sillä harvat isät olivat niin aktiivisia puhumaan, ja äiti -sana nousi turhankin usein esille.
Yh!
Tyttöä alko kylmää aivan suunnattomasti pelkkä vanhempien ajattelu, pahemmin kuin aikaisemmin. Hänkin halusi puhua yhtä lämpimästi äidilleen, joka puhuisi samalla lailla hänelle, mutta se ei ollut mahdollista tällä hetkellä. Hänen olis tehnyt mieli juosta isänsä syliin niin kuin silloin pienenä ja muiskauttaa oikein kunnon suukko tämän poskeen isän nostettua hänet syliinsä. Hänen olisi tehnyt mieli jutella äitinsä kanssa ajankohtaisista asioista samalla, kun laittaisi toisen hiuksia kauniisti. Hänen olisi tehnyt mieli ottaa ja lähteä kotiin, mutta hänen vartalonsa pysyi jähmettyneenä paikallaan kuin marmoripatsas.
Liam lopetti puhelun puheen loppumisesta päätellen, ja tulikin takaisin hänen viereensä kertoen hymyssä suin jostain Emilestä. Kuka Emil oikein oli? Olisiko pikkuveli, kun kerta ensimmäisestä luistelukerrasta puhuttiin äidin kanssa?
"Ai, varmaan kivaa kuulla perheen kuulumisia", todettiin hiljaa suun mennessä mutrulle.
Lizbethiä ei innostanut puhua perheestä. Koko sana tuntui iskevän musertavasti sydämeen yrittäen saada sen särkymään korjaamattomaksi, lopullisesti.
Samassa, kuin tyhjästä, alkoi hänen puhelimensa soida, jota tyttö säikähti niin paljon, että säpsähti. Eikö hänen puhelimensa ollutkaan kuollut sadekylvyn saadessaan?
Jalat laskettiin alas sohvalta, kättä ojennettiin sohvapöydälle ja puheli otettiin käteen, joka tuotiin takaisin vartalon lähelle. Harmaat silmät tarkastivat heti ensimmäiseksi näytöllä lukevan nimen.

"Äiti"

Automaattisesti cheerleader ponkaisi pystyyn painaen hyväksyntä nappulaa, jonka jälkeen vei puhelimen korvalleen.
"Liz! Missä ihmeessä sinä olet?? Säikähdimme aivan kamalasti isän kanssa kun olit yhtäkkiä kadonnut!" nainen tiuski puhelimeen, jonka johdosta tyttö puri vihaisena huultaan ja rypisti otsaansa ärtyneenä.
"Mitä se sua kiinnostaa? Mä en halua puhua sun kanssa! Tajuutsä kuinka kauheelta se tuntui, kun sä koko ajan jauhoit mun nimee ja oikeen korostit sitä? Ootko sä niin lapsellinen että vedät oman lapses mukaan riitaan vaikka se ei oo tehny mitään?!" kivahdettiin takaisin naiselle.
"Kuules nyt neitiseni!" aloitti äiti puhumisensa, mutta Lizbeth keskeytti tämän toivomalla toisen menevän itseensä ja painumaan vittuun, sekä neuvoi toisen pysymään siellä. Tosin se ei auttanut asiaa, vaan pikemminkin pahensi tilannetta, jonka johdosta lopulta molemmat puhelun osapuolet alkoivat karjua ja haukkua toisiaan sen minkä kerkesivät, kunnes miesääni puhelimen toisessa päässä ärähti vihaisesti ja ilmoitti haluavansa puhua itse tyttärelleen, kun äidin ja tyttären puhumisesta ei tuntunut tulevan mitään.
"Meillä on puhelu kesken!" tivaisi nainen ärsyyntyneenä miehelleen.
"Mä haluun puhuu iskän kanssa! En sun kanssas!" karjaisi Lizbeth puhelimeen kyynelten noustessa silmiin, joita hän yritti hätistää pois pyyhkäisemällä alaluomiaan, jotka petollisina päästivät kyyneleet valahtamaan poskille.
Pienen hiljaisuuden jälkeen puhelimesta alkoi taas kuulua jotain.
"Liz, muru, missä sinä nyt olet?" kysyi rauhallisesti miesääni, jolle tyttö niiskaisi hiljaa.
Ei hän tiennyt, missä Liam asui. Ei hän ollut kiinnittänyt huomiota tienviittoihin autossa istuessaan, eikä muutenkaan ympäristöönsä sillä hetkellä.
"Liamin luona. Mut mä en tiedä osotetta, enkä tiiä, haluunko ees antaa sitä teille", brunette vastasi pientä uhmakkuutta äänessään.
"Mitä?!" karjaistiin puhelimen toisesta päästä. Tyttö nauroi hiljaa isänsä reaktiolle samalla pyyhkien poskilleen vierähtäneitä kyyneleitä.
Isän reaktio oli hyvin odotettavissa, eikä Lizbeth olisi uskonut olevansa näin iloinen kuullessaan sen. Isät ja heidän mahtava tytärten suojeluvaisto.

"Ei hätää, isi. Liam on kiltti ja siveellinen mies. Jos mä vaikka huomenna kerron osotteen niin voit tulla hakee mut kotiin?" ehdotettiin suostuttelun haluisesti ja silkkisen pehmeällä äänellä puhelimen toisessa päässä olevalle miehelle, joka ei voinut muuta kuin huokaista luovuttaneena.
"Selvä on. Sovitaan näin. Jutellaan sitten huomenna lisää, kun tulet kotiin... Äitisi vie koirat ulos, kun sinähän tiedät Rossin... Ei se minua tottele."
"Joo, mä tiedän sen. Nähdään huomenna", sanoi tyttö ja valmistautui lopettamaan puhelun.
"Nähdään, muru", puhelin hiljeni ja aloitti pian nopean tuuttauksen, jonka tyttö lopetti painamalla nappia.

//köh köh, vähän venähti :''D

Poika melkeimpä kavahti toisen katsetta, aivan muutamissa sekunneissa mietteliäs Liz oli roimahtanut liekkeihin kuten feenikslintu, eikä hänen kysymyksensä ollut ilmeisesti mikään kaikista viisain.
Tyttö sanoi suvun arvostelevan häntä sen takia koska oli vaalea, ja niin mistä kohdin Lizbeth oli vaalea? Hänellä oli tumma tukka ja kaunis ruskettunut iho, ainoa vaalea osa tytössä oli tämän harmaat silmät.
Liam naurahti kun Liz uhosi, että veisi M.An sukunsa kauhisteltavaksi, tosiaan, jos hänen äidinpuolisensa suku oli jo kohuissaan Lizistä, niin poika kykeni vain mietiskelemään millainen meteli tulisi M.Asta. Pari kertaa Liam oli kyseisen tytön nähnyt, sen verran, että hän tiesi sanoa tämän vaaleaksi.
Noh, ei sillä pojalle ollut niinkään suurta merkitystä, mutta asian ajatteleminen sai pienoisen hymyn bruneten tytön huulille, ainakin hetkeksi.

Puhelu ei kauaa kestänyt, sillä poika ei niinkään viitsinyt puhua, hän kun ei halunnut olla epäkohtelias vierasta, Lizbethiä kohtaan, puhelin jätettiin taas pöydälle kun Liam asteli Lizin viereen, tämä katseli tyttöä ja toisen kananiholla olevaa ihoa, tyttö tarvitsisi kyllä jonkun viltin, varmaan kivaa kuulla perheen kuulumisia-lause sai taas Liamin muistamaan minkä takia hän oli Lizin hakenut, toisella oli riitaa perheensä kanssa, häntä nolotti hieman, mutta ulkokuoren ei annettu hämätä, poika vain nyökkäsi eikä kommentoinut asiaa sen enempää, toivon mukaan aihealue ei tuonut riitaa taas tytön mieleen, nyt se oli juuri unohtunut.

Taasen alkoi jokin soida, närkästyneenä Liam katsahti puhelimensa suuntaan, mutta ääni ei kyllä lähtenyt hänen puhelimestaan, ääni oli aivan eri, hän kääntyi katsomaan keittiön suuntaan, se oli Lizbethin puhelin joka oli hylätty kuivumaan itsekseen, Liz hypähti sohvalta sirosti ja kipitti pikaisin askelin vastaamaan puheluun.
Poika taasen nousi ylös ja lähti hakemaan tälle vilttiä lämmittämään, jalat johdattivat häntä kohti omaa huonettaan, eiköhän jossain kaapeissa nyt olisi jotain peiton puolikasta, mutta pian alkoi toisesta huoneesta kuulua vihamielistä huutoa.
Mitä kummaa?

Nopein harppauksin urheilija oli pian siellä missä Lizbethkin, hän katseli rauhallisesti vierestä puhelun edistymistä ja odotteli, että toinen laskisi puhelimen alas, ruskeahiuksinen cheerleader raivosi kuin häkkiin teljetty peto äidillee, mutta se oli kyllä oikeutettua huutamista, vaikka paljoakaan ei urheilija asioiden kulusta ennen vahinkopuhelua hänelle tietänytkään.

Ensin luurin päässä oli ilmeisesti Lucrezia, sillä Liz vaati saada puhua isälleen, köh, pian tulikin puheenaiheeksi missä Rodriguezien tytär oli.
Liam kuuli ihan omin korvin, miten isä, Peter karjui kun ei saanut tietää missä Liz oli, osasyynä senkin takia, ettei tämä tiennyt osoitetta, poika olisi kyllä lirissä, kun seuraavan kerran näkisi tämän isän. Phehhee.

Siveellinen?

Mikä helvetin siveellinen? Liam katsahti kulmat kurtussa toisen suuntaan ja toivoi, että toinen vain vitsaili, tai yritti vakuuttaa vaahtovaa isukkiaan siitä asiasta, ettei täällä tehty mitään.. No, mitään.


Puhelu taisi päättyä yksimielisyyteen kun Lizbeth painoi punaista luuria ja laski Iphonensa takaisin pöydän kiiltävälle pinnalle, poika nosti katseensa ruskeahiuksiseen neitoon, hän oli huono lohduttamaan toisia, eikä oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa tässä tilanteessa vai olisiko vain pitänyt pysyä hiljaa. ''Oletko kunnossa?'' Tuli sentään pojan suusta ja län nosti kätensä tytön olan tasolle ja laski sen sitten sille.
Hän koitti katsoa Lizbethin silmiin, nähdäkseen kuinka toinen oikein voi. Tyttö oli taas itkuinen, se harmitti nuorukaista, sillä vain hetkeä aikaisemmin hän oli saanut tytön hymyilemään ja rentoutumaan, mieli olisi tehnyt hiukan manata puhelimia, mutta mitäs hyötyä siitä olisi tässä tilanteessa? Liam pyyhki tämän puoliksi kuivuneita kyyneleitä pois ja silitteli hiukan tämän poskea peukalollaan.

Tyttö vietiin takaisin sohvalle istumaan ja poika itse istui toisen viereen, sade pauhasi ja myrskyi kuin Lizbeth äsken, mutta tilanne tytön kohdalta oli sentään lauhtunut ja rauha näytti olevan tuloillaan, olisi varmasti vain parempi koittaa taas puhua jostain muusta aihealueesta. ''Mulla ei ole täällä vierashuonetta, joten sä voit kyllä nukkua mun huoneessa, mä teen pedin tänne olohuoneeseen.'' pieni hymynkare huulilla.

//perkele mä listin sutxD blah, multa ei tuu nyt tekstiä taas vaihteeks;w; ainakaan ton pitustaD:

"No näytänkö mä siltä?" tivaisi Lizbeth kiukkuisesti Liamille, mutta tajusi pian, ettei se Liamin vika ollut, että hänen äitinsä nyt oli tuollainen paskiainen, ainakin tällä hetkellä.
"A-anteeks, eihän tää sun vikas oo.." korjattiin sitten hätäisesti.

Urheilija johdatti tytön takaisin sohvalle istumaan, joka alkoi pyöritellä sormiaan, sillä ei tosiaankaan keksinyt, mitä voisi sanoa. Hiljaisuus oli hyvin ahdistavaa, joten juuri kun cheerleader oli avaamassa suunsa, ilmoitti Liam, että tällä ei ole vieras huonetta ja että Liz saisi nukkua tämän sängyssä.
"Ei kun mä nukun sohvalla", neiti ilmoitti hyvin uhmakkaasti.
Hänhän se oli jo tuppautunut tänne. Hän oli hyvässä lykyssä aiheuttanut Liamille ongelmia, jotka ilmenisivät huomenna, kun tytön isä tulisi noutamaan tätä kotiin. Joten ei millään käynyt päinsä, että hän vielä nukkuisi toisen sängyssä!
"Sohva käy oikein hyvin."
Mutta oikeasti sohvalla nukkuminen ei kauheasti innostanut prinsessana kohdeltua brunettea, joka oli jo niin tottunut pehmeän sileisiin lakanoihinsa, jotka usein silitettiin pesun jälkeen, aivan kuten hotelleissa. Ja ne ihanat untuvatyynyt!

Ei Liz, sinä nukut sohvalla. Opitpahan nukkumaan erilaisilla nukkuma-alustoilla, joista vain yksi on sänky. Ja parempihan sohva nyt on kuin lattia!

Liam sai vastaukseksi kiukkuisen kivahduksen, mutta se oli ihan ymmärrettävää, joten suuttumatta poika pysyi aloillaan ja odotti, sillä hän arveli saavansa pian pikaisen korjauksen, ensin hän kuitenkin sanoi rehellisesti, että ei, Lizeth ei ollut kunnossa, mutta oli kohteliasta kysyä, ehkä hiukan napakkaaseenkin sävyyn, muttei tarkoittanut sillä pahaa, pojan terävä kieli vain usein sai ihmiset luulemaan niin. Hän hymyili hiukan kun Liz pyysi anteeksi ''ei se mitään, ymmärrän kyllä'' Kyllä hän ymmärsi, mutta taas toisaalta ei, sillä hänellä oli oikein lämpimät välit perheensä kanssa.

Tapansa mukaisesti tyttösen oli pakko saada viimeinen sana ja väittää vastaan nuorukaiselle, aivan kuin tästä olisi tulossa tapa? Miksiköhän hänen piti olla niin hankala, mietiskeltiin päässä, eikös Liz voisi nyt vain nukkua hänen sängyssään? Siinä olisi paljon parempi nukkua kuin sohvalla, vaikkakin... Nyt kun Liam alkoi uudelleen miettiä, myyjä oli sanonut, että sohvasta saisi sängyn. Koskaan vain mokomalle ei ole ollut tarvetta, niin hän ei ollut avannut sitä, mutta kaipa asian voisi tarkistaa tänään? Vaikkakin, kyllä hän aikoisi puhua Lizbethin hänen huoneeseensa. Tuskin kyllä onnistuu, sen verran jääräpäinen toinen kun oli. ''Mikset sä nyt voi nukkua mun makkarissa? Se on paljon parempi kuin olohuoneen sohvalla'' Ensin koitettaisiin maanitella hiukan, jos se ei onnistuisi niin otettaisiin käyttöön suora käsky.

Urheilija tarkasteli hetken aikaa vieraansa ilmettä joka oli kyllä niin päättäväinen, että. Sohva kuulemma kävi hyvin hänelle, mutta urheilija oikeasti kyllä epäili moista asiaa... Liz ei kyllä suoraansanotusti vaikuttanut sellaiselta tytöltä joka nukkuisi jollain pedillä joka ei olisi höyhenuntuva patjaa. ..Noh, noh, Liam. Hyi hänen ajatuksiaan, mutta saihan hän nyt olla tuota mieltä, kun se ei hänen käsitystään brunetesta muuttanut, vaan Lizbeth oli ihana juuri noin.
Mutta sitähän ei vielä mentäisi myöntämään. Ehkä hiukkasen myöhemmin sitten...

''Haluaisitko jotain iltapalaa, vai ootko vielä täynnä siitä pitsasta?'' urheilija katsoi Lizbethiä lempeä katse kasvoilla, mutta oli tai, olisi hyvä lähteä sitten hakemaan petivaatteita, kumpa sitten nyt nukkuisikaan sohvalla, vaikka hänelle tulisikin kyllä hiukan huono omatunto mikäli cheerleader nukkuisi olohuoneen puolella,
joten Liam nousi ylös sohvalta ja ilmoitti toiselle hakevansa petivaatteet ja palaavansa sitten takaisin.
Hän suuntasi kohti makuuhuonettaan jonka yksissä kaapeissa oli lakanat, peitto ja toinen tyyny sitten piti käydä metsästämässä kodinhoitohuoneen puolelta.
Pojan vihreät silmät kävivät kaappia läpi ja käteen tarttui aluslakana, tummansininen pussilakana peitolle, sekä samaa sarjaa oleva tyynylakana tyynylle. Nämä olivat viikattu pieniksi suorakaiteiksi, joten ne kulkivat mukavasti kädessä, ilman, että piti koko sylissään kantaa.

Tummahiuksinen nuorukainen toi nämä Lizbethin luokse, ''--Sitten vielä peitto sekä tyyny..'' Selostettiin samalla tekemisiä ja taas suunnattiin pois tytön luota,
Missäs täällä ne taas olivatkaan? mietittiin ja hän kolusi kaappeja kunnes sai käsiinsä ne mitä etsikin. Hyvä, nyt oli kaikki.. Taasen poika saapui tytön luokse ja laski lastin lakanoiden päälle jotka olivat sohvan vieressä lattialla.

"Miks mä en voi nukkua sohvalla?" esitettiin heti toisen kysymyksen perään vastakysymys hyvin napakasti, jonka painavuutta korostaen tyttö laittoi kädet lanteilleen ja katsoi toista loukkaantuneesti.
Miksei hän muka voisi nukkua sohvalla? Pitikö Liam häntä jonain typeränä prinsessana (jota hän ikävä kyllä oli) joka ei pystyisi nukkumaan kuin vain silkkilakanoissa höyhenpatjalla ja vielä kalliin, pöyhityn tyynyn kanssa?
Älä unta nää! Kyllä hän pystyisi nukkumaan sohvalla yhtä hyvin kuin muutkin, ei se olisi ongelma eikä mikään, vaikka hän rikkaan perheen vesana olikin tottunut vain ja ainoastaan parhaimpaan mahdolliseen. Olihan hän syntynyt kultalusikka suussa. Mutta se nyt ei liittynyt tähän mitenkään.

Brunette komistus mittaili tyttöä hetken katseellaan, joka piti saman ilmeen kasvoillaan osoittaakseen, että ei sitten millään antaisi periksi kyseisen asian kanssa. Hän jopa mutristi suutaan mielenosoituksellisesti, joten luulisi nyt, että toinen tajuaisi luovuttaa. Hän ei halunnut suuttua Liamille, eikä haastaa riitaa toisen kanssa. Hän vain halusi nukkua sohvalla, siinä kaikki. Mikä ongelma siinä nyt oli?
Ja tuo samanainen ilme tehosi aina isän kanssa, joten miten se ei muka voisi tehota myös Liamin kanssa? Molemmat olivat miehiä ja vielä melko järkkymättömiä, mutta isä tuntui olevan vieläkin julmempi, oikein julmista julmin mielipiteidensä kanssa.
Lizbeth ei ollut tottunut siihen, että hänelle sanottiin niin usein ei, vaikka eihän tyttö mitään usein pyytänytkään vanhemmiltaan, mutta jos pyysi niin isä oli heti sanomassa ei ja äiti kyllä. Sitten piti ottaa kovat otteet käyttöön ja kiertää isukin pää, joka meni joka kerta saman kaavan mukaan.
Joten älkää luulkokaan, että hän päästäisi kenet tahansa niin helpolla, jos toinen on sanonut ei hänelle!

Cheerleader pudisti rivakasti toisen kysymykselle päätään tarkoittaen, ettei hänellä ollut enää nälkä. Vastahan pizzat oli syöty. Urheilija ilmoitti hakevansa petivaatteet, jonka johdosta Lizbeth istahti sohvalle odottelemaan toista, laatien samalla suunnitelmaa, kuinka saisi asian käännettyä hänen edukseen.
Kun Liam sitten oli tuonut kaiken tarvittavan olohuoneeseen, otti neiti sanaa sanomatta peiton ja alkoi ängetä sitä pussilakanaan hyvin tottuneesti. Näin hän sai usein tehdä ystäviensä luona jos olikin yllättäen jäänyt näiden luokse yöksi tai sitten joku ystävistä oli päättänyt jäädä hänen luokseen viettämään seuraavan yönsä.
Peitto saatiin pussilakanan sisään ja tyttö otti kiinni pussilakanan yhdestä päästä kiinni, molemmilta sivuilta ja nousi sohvalle, sillä tiesi ettei hänen pituutensa riittänyt roikottamaan peittoa kokonaan ilmassa ja ravistelemaan sitä paremmin pussilakanan sisään. Tyttö ravisteli pienesti peittoa ja viikkasi sen sitten kauniisti jonka jälkeen laittoi sen kainaloonsa ja laskeutuis pois sohvalta seisomasta. Seuraavana oli vuorossa tyyny, joka oli paljon helpompi laittaa kuin peitto.

Hän halusi osoittaa, että kyllä nyt itse osasi tuon homman hoitaa, vaikka heillä palvelijat olivat juuri nimenomaan siivoamista, lakanoiden vaihtoa ja muuta varten. Mutta eivät nuokaan nyt heillä olleet 24/7 h töissä.

Änh, eikö toinen nyt vain voinut suostua hänen pyyntöönsä? Ilmeisimmin ei, mutta sehän taisi vain olla Lizmäistä eikö niin? toisen elekieli oli uhmakas ja päättävinen, puolustautuva. Näillä näkymin tämäkin väittely päätyisi Lizbethin voittoon ja Liam saisi suostua toisen pyyntöön vaikkakin nyreästi.
Hänen niin kutsuttu ritarillinen luonteensa ei oikein pitänyt ideasta, että hän itse nukkuisi pehmeässä sängyssään kun Liz rankan päivän jälkeen lepäisi hänen sohvallaan. Mmrh..
Kovasti hän koitti väittää vastaan, mutta ei toinen luovuttanus sitten ei niin millään, Liz oli vakaasti päättänyt nukkua sohvalla ja piste.

Uhmakkaan katseen jatkoksi seurasi vielä täyteläisten huulien mutristus, poika taasen huokais, hänen pitäisi varmaan ottaa ja luovuttaa, mutta mikäli toinen ei daisi nukuttua sohvalla niin hän voisi ihan mielellään vaihtaa paikkoja.
Niin tyypillistä Liamia ajatella muita enemmän kuin itseään.
Tumman ruskeita hiuksia pörrötettiin, käsi laskeutui takaraivola hieromaan niskaansa, hän mietti ettei varmaan ole koskaan ennen tullut törmänneeksi näin itsepäiseen henkilöön kuin Lizbeth oli. Se tavallaan hymyilytti häntä ja poika käänsikin kasvonsa tyttöä kohden, suupielet olivat kääntyneet veikeään, mutta samalla varsin komeaan hymyyn, päätä pudisteltiin hiukan hyväntahtoisesti. Liz oli kyllä aika tapaus ja tälle poika kyllä antoi ihan mielellään periksi.

Olihan se ihan arvattavissa, ettei kummallakaan ollut enää nälkä, mutta kaipa sitä kannatti kuitenkin kysyä, jotain juomista Liam itse ainakin kaipasi ja jotta hän ei olisi hössöttämässä niin tämä antoi Lizille oikeuden käyttää jääkaappia ihan mielensä mukaan jos tulisi jano tai jonkun pienen purtavan tarve.
Juomaan kyllä ehtisi sen jälkeen kun peti olisi laitettu.

Kun poika palasi loppujen lakanoiden parissa hän sattui näkemään bruneten cheerleaderin kurkottelemassa sohvalla ja laittamassa peittoa pussilakanaansa, se oli hauska näky sillä toinen oli aika lyhyt joten hän joutui ojentamaan käsiään ylöspäin ja ravistelemaan tiukasti, siihen hän sitten jäi katselemaan toisen touhuja pieneksi aikaa.
''Tässä olisi nää aluslakanat'' tokaistiin ja jatkettiin ''Mä en ole varma, mutta muistaakseni tästä sohvasta saa tehtyä sängyn, kertaakaan en oo käyttäny joten saa nyt sitten nähdä, että muistanko ihan omiani, nousisitko?''

Lizin noustua, lakavat laskettiin siksi aikaa vohvan vieressä olevalle pöydälle ja poika ryhtyi tutkailemaan sohvaansa, harvemmin hänelle kukaan jäi yöksi niin eipähän tälläisiä ollut ennen tarvinnut miettiä. Mutta ei myöskään hänen muistissaan mitään vikaa ollut, nimittäin tästä sai pedin. Liam aukaisi sohvan levälleen josta kehkeytyi ihan mukavan kokoinen peti. ''Kas niin.. Auttaisitko hiukan lakanan laittamisessa?'' Kysyttiin pieni hymy taas huulillaan ja otettiin jo valmiiksi leveän lakanan toisista kulmista kiinni.

Urheilija kysyi apua aluslakanan laitossa, johon Lizbeth suostui yhteistyöhaluisena ja otti toisesta päästä lakanaa kiinni, jotta sen laittaminen olisi paljon helpompaa. Tyttö asetteli yhdessä Liamin kanssa lakanan patjalle ja kumartui sitten laittamaan lakanan reunat piiloon patjan ja vuodesohvan väliin, jotteivät ne lähtisi liikkumaan hänen nukkuessaan. Ja olihan se paljon siistimmän näköistäkin.
Kauluspaidan hihat olivat kuitenkin jossain välissä päässeet valahtamaan takaisin häiritsemään hänen käsiään, joten ei auttanut muu kuin keskeyttää hetkeksi lakanan laitto ja kääriä hihat uudestaan ylös.
Kun se oli tehty, päästiin jälleen lakanan kimppuun, joka olikin jo pian laitettu. Enää tyyny oli jäljellä, jonka Lizbeth otti hoitaakseen; tyynyliina käteen ja tyyny joka pujautettiin kätevästi sen sisään, ja viimeistelyksi se laitettiin viikatun peiton kanssa vuodesohvalle.
"Täydellistä", sanottiin ja istahdettiin vuodesohvalle, joka ei kyllä tuntunut läheskää yhtä mukavalta kuin ikioma, kallis sänky takapuolen alla. Mutta sitä ei totta kai näytetty urheilijalle, sillä hän halusi olla täysin varma voitostaan ja nauttia siitä.

"Iskä tulee sitten huomenna hakemaan mut, et... varaudu siihen", tyttö muistutti brunettea urheilijaa ja oikoi tyytyväisenä jalkojaan.
"Se saattaa olla aika töykee, mut kyl se oikeesti on kiitollinen sulle vaikkei näytäkään sitä. Sille on vaan niin kauheen vaikeeta hyväksyy, et mä en oo enää se pikkutyttö joka leikki suloisilla barbie-nukeilla ja kieri innoissaan lumihangessa heti kun vain oli tilaisuus", kertoi cheerleader katsellen toista suoraan silmiin ja loi vinon hymyn huulilleen.
Hänestä alkoi kuitenkin tuntua, että tunnelma oli muuttunut erilaiseksi kuin se oli vähän aikaa sitten ollut. Johtuiko se kenties hänen jääräpäisyydestään josta päädyttiin pieneen kinasteluun siitä, missä hän nukkuisi?
Varmasti siitä. Mutta minkä hän sille mahtaa, että on oikea jääräpää ja haluaa aina voittaa väittelyissä?
Kuitenkin yksi ainut kysymys pyöri samaan aikaan tytön päässä, joka tämän olisi tehnyt mieli vain esittää Liamille, mutta ei tiennyt, viitsisikö. Hän tavallaan pelkäsi vastausta ja tavallaan ei. Olisihan se hyvä tietää, ajatteliko toinen tosiaankin niin hänestä, mutta se voisi täysin tahattomasti satuttaa häntä...
Mitä tehdä?
"Tota.... Pidätkö sä mua lellittynä pikkuprinsessana...?" uskallettiin avata suu, jonka huulilta kysymys vähän niin kuin vain lipsahti, täysin ajattelematta vieläpä.
"Mä kyllä tiiän, että koska oon ainut lapsi, niin mulle on annettu kaikki mahdollinen, mitä oon ikinä halunnuu, mut puolustan itteeni sen verran, että en melkeen ikinä pyydä äidiltä ja iskältä mitään. Saatan epähuomiossa sanoa, et tollanen olis kiva saada ja vähän ajan päästä saankin täysin yllätyksenä sellasen. Musta on kiva haaveilla kaikenlaisesta mut musta kannattas vaan hankkia kaikkea käytännönjuttuja", tyttö esitti puolustuspuheensa jonka ohella heilautti hiuksiaan takaisin selkään.

Aivan, olivatkohan hänen rintaliivinsä jo kuivuneet? Ne kun olisi mukaavaa saada ylisuuren kauluspaidan alle, vaikka ne pilkottaisivat sieltä lävitse, mustat kun olivat, mutta ainakin ne pilkottaisivat eikä mikään muu. Jalat ristittiin kauniisti ja sormella alettiin sivellä toisen jalan polvea, lähinnä tarkistus sille että ne olivat vielä sileät, ettei niitä ainakaan tarvitsisi hävetä ja peitellä.

Lizbeth suostui auttamaan lakanoiden autossa ja siinä sivussa kun he asettelivat sitä paikoilleen Liam katsahti tyttöön kysyäkseen jotain, mutta tuli samalla hajamielisesti vilkaisseeksi kaulan alapuolelle ja pääsi näkemään suoraan Lizin, tai no.. oman paitansa sisälle ja pienen hups, efektin jälkeen laski samantien katseensa takaisin, ei hänellä mitään järkevää asiaa edes ollutkaan.
Lakanat laitettiin paikoilleen yhdessä tuumin sekä peitto vuodesohvalle jonka Liam laskosti siististi, ja viimäisenä tyyny jonka Liz heitti peiton päälle, taisipa vielä henkäistä päälle 'täydellistä'.
Perfektionisti poika tarkasteli työn jälkeä ja jos se ei ollut täydellistä niin ainakin helkkarin lähellä sitä ja kelpaisi vallan mainiosti tälle jääräpäiselle neitokaiselle.

Hänelle ilmoitettiin, että herra Rogriguez oli tulossa hakemaan tytärtään aamulla, että hänen ei pitäisi sitten kummastua siitä, no olihan se ihan loogista jota poika olikin jo osannut osottaa vaikka olisi tuo mielellään itsekin tyttösen kotiin tuonut. ''Joo, miettisinkin niin, että joku tulee sua hakemaan.''
Liam naurahti hiukan Lizbethin selittäessä että hänen isukkinsa saattaa olla aika töykeä ja haluaa kuvitella vielä tämän pieneksi barbeilla leikkiväksi tylleröksi, mutta toisaalta. Eivätkö kaikki isät teekin niin tyttärilleen?
Samalla kun toinen puhui hän ajatui kuvittelemaan Lizin pikkuisena pullaposkisena tyttösenä kiljumassa hangessa, hän hymähti hyväntahtoisesti kuvitelmalleen ja hymyili Lizille joka varmaan ihmetteli mitä hän nyt oikein virnuili.
''Eipä se mitään, musta on vaan mukava auttaa..'' Enempää ei hän oikein keksinyt sanottavaa, poika ei kuulunut niihin turhaan höpiseviin.
Neiti Lizbeth Rodriguezin seuraava lause oikeastaan hiukan yllätti Liamin, ''tuota pidätkö sä mua lellittynä pikkuprinsessana?'' sitä ei kun osattu odottaa sinällään vaikka heillä nyt pienimuotoine kina olikin kuka nukkuisi sohvalla. Juuri kun kysymykseen oltiin vastaamassa, brunette cheerleader jatkoi vielä pitämällä pienimuotoisen puolustuspuheen.
''Älä huoli Lizbeth, en mä pidä sua lellittynä..'' Poika sanoi lopulta pienoinen hymynkare huulillaan ja lempeät vihreät silmät tytön omiin kohdistettuna ja vaikka toinen olisikin lellitty hän pitäisi tästä silti, mutta palauttaisi bruneten kyllä vähän väliä takaisin maanpinnalle.

''Päivä on ollut pitkä, joten eiköhän mennä nukkumaan? Kauniita unia Lizbeth.'' urheilija poika sanoi ja nousi sohvalta ylös, mainiten vielä cheerleaderille, että jos tulisi jotain asiaa niin siitä voi tulla sanomaan sitten hänelle vaikka keskellä yötä.

Seuraava aamu, kello 7.05
Liam oli jo noussut aikaisin aamusta kun pikkuinen pimumagneetti Hyde oli tullut valittamaan vessahätäänsä jo kuuden aikaan joten mitäs muutakaan voit tehdä kuin kiskoa vaateet niskaan ja lähteä lenkille? Reilun tai vajaan tunnin miehet viihtyivät ulkona lenkillä, molemmat tietenkin hiipivät niin hiljaa ettei olohuoneessa nukkuva prinsessa ruusunen heräisi unistaan heidän metelöintiinsä.
Liam otti Hyden hihnan irti ja päästi kodinhoito huoneeseen laittaen oven kiinni, vapaana tämä kuitenkin hyppäisi Lizin syliin ja toinen heräisi. Poika itse meni käymään suihkussa, pesemässä hiet pois, kuuma suihku kyllä teki hyvää muuta ei voinut sanoa.

Makuuhuoneessaan pukevan nuorukaisen maha alkoi ikävästi murista tyhjyyttään ja kelloa katsottuaan hän päätti mennä tekemään molemmille aamiasta.
Vään kesyempimuotoinen englantilainen aamiainen voisi olla poikaa, elikkä paahdettua leipää, munakasta, tuoretta mehua ja teetä.
Keittiöön suunnattuaan Liam alkoi sitten valmistaa aamisasta omaan tahtiinsa ja pian keittiön täyttikin herkullinen aamiaisen kutsuva tuoksu.

//saimpas vastattua! alussa se tökki enemmän kuin pahasti ja paikoitellen oikeesti tosi paskaa tekstiä mutta vastasimpa~<3

Kello 8.10

Suuri peittorykelmä liikahti, josta tyttö työnsi päänsä ulos takaisin tyynylle, happi oli nimittäin tuntunut loppuvan kesken pään ollessa peiton alla, joten oli pakko helpottaa hapensaantia hieman. Silmiä ei kuitenkaan avattu, sillä haluttiin vielä nukkua ja elää ihanassa, huolettomassa unimaailmassa jossa kaikki oli täydellistä ja ihanaa. Ja mikä pettymys se olisikaan kun sitten avattaisiin silmät ja jouduttaisiin katkerina toteamaan, että se olikin vain unta. Todellisuus tuntui aina olevan niin mahdottoman masentava, ettei siihen välttämättä halunnut herätä ollenkaan. Mutta pakohan oli joskus herätä, ei kukaan voisi nukkua koko elämäänsä.
Lizbeth kääntyi kyljelleen, selkä Liamia kohden, jolloin peiton alta tipahti toisen lainaama kauluspaita myttyyn lattialle vuodesohvan viereen. Tytöllä oli jossain vaiheessa yötä tullut kuuma hyvin lämpimän ja paksun peiton alla, joten oli pitänyt viilentää oloa ja mitä muutakaan hän olisi voinut riisua kuin kauluspaidan?
Peittoa potkittiin hieman pois ylävartalon yltä, joka valahti tytön lanteille lämmittämään loppua vartaloa, joka jäi vielä sen alle.

Puoli tuntia cheerleader jaksoi siinä nukkua, paikoillaan samassa asennossa, kun nenään kantautui herkullinen tuoksu, joka sai vatsan äännähtämään hiljaa, mutta tuntuvasti. Ilmeisesti olisi aika nousta syömään.
Mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä tytöllä oli niin mahdottoman mukavat oltavat vuodesohvalla, vaikka se ei ollutkaan mitään hänen sänkyynsä verrattuna. Oli siinä nyt kuitenkin ollut paljon parempi nukkua kuin hän olisi osannut kuvitella, joten plussa pisteet siitä.
Harmaita silmiä raotettiin ja vartaloa venyteltiin oikein makeasti, jolloin tyttö kiepsahti makoilemaan vatsalleen laittaen kätensä tyynyn alle ja painaen leukansa sitä vasten. Jalat tyttö nosti ylös joiden päältä peitto valahti hänen takapuolelleen laiskottelemaan ja heilutteli niitä pienesti. Katseen annettiin vaeltaa hetken asunnossa aivojen heräillessä hitaasti ja pian tämä muistikin olevansa Liamin luona.
Vau. Hän oli viettänyt yönsä Liamin luona.
Neidin katse siirtyi sitten keittiössä hääräilevään Liamiin ja pakostakin hänen täyteläisille huulilleen kumpuili kaunis, hurmaava hymy kun hän katseli toista.

Tyttö jaksoi katsella toista jonkin aikaa, kunnes sitten huomasi vilkaista lattialla olevaa myttyä, joka näytti hyvin tutulta.
Jonkin aikaa hän sitä katseli, kunnes tajusi, että se oli hänen kauluspaitansa (tai no oikeasti sehän oli Liamin) jonka hän oli ilmeisesti jossain vaiheessa yöllä riisunut ja laittanut sen jonnekin.
Hänen olisi tehnyt mieli vain nousta ja kahmaista paita otteeseensa, mutta ennen kuin hän ehtisi pukea sitä ylleen, huomaisi Liam aivan varmasti sen, sillä vuodesohvan jouset päästivät sen verran kuuluvan äänen, että kuka tahansa kuulisi sen ja kääntäisi huomionsa häneen.
Voi hittolainen!
Pitäisikö hänen vain teeskennellä, ettei huomaisi kauluspaidan puuttuvan yltään? Olisihan se hauska nähdä Liamin reaktio, kun hänellä ei olisikaan paitaa yllään. Se voisi kummasti piristää aamua ja jostain syystä huomion saaminen juuri Liamilta oli kaikista palkitsevinta.
Brunette pöyhi pienesti hiuksiaan ja totesi että ne olivat vielä tarpeeksi kikkarat näyttääkseen hyviltä ja hänen vartalonsa nyt oli täydellinen lukuunottamatta takapuolta joka olikin oikein sopivasti peiton alla piilossa, joten hän olisi täydellinen.
"Huomenta", Lizbeth sanoi kehräävällä äänensävyllä ja hymyili kauniisti Liamille odottaen, että saisi tältä samanlaista huomiota kuin eilen.
Olisihan se oikein mukava saada näin aamun alkajaisiksi vielä suukkokin, mutta sitä oli turha toivoa tässä vaiheessa. Miksi hän edes ajatteli moista? Se ei todellakaan ollut ajankohtaista!

"Mitä on aamiaiseksi?" kysyttiin sitten samalla äänensävyllä ja väläytettiin valkoista, virheetöntä hammasrivistöä urheilijalle joka jostain syystä näytti tänään erityisen hyvältä. Saattoihan se johtua hänen kohentuneesta mielialastaan tai sitten vain toinen oli ihan oikeasti nähnyt jollain tavalla vaivaa näyttääkseen paremmalta kuin eilen.
Sehän meinasi sitä, että- Liz! Mitä helvettiä? Milloin sinusta on tullut ihminen joka ajattelee samalla tavalla kuin M.A melkein jokaisesta hyvännäköisestä kundista? Tosin eihän hän nyt niin ajattelut kuin vain Liamista mutta kuitenkin, hyi olkoon!
Itsensä torumisen tyttö lopetti kuin seinään haistaessaan paahdettujen leipien tuoksun. Paahdettujen leipien...
Hyh, miten hän kehtaisi sanoa Liamille, että oli niinkin nirso ruoan suhteen, ettei voinut sietää paahdettuja leipiä? Ei mitenkään!

Pojan kokkaileminen keskeytyi kun hänen takaansa kuului kehräävä äänensävy joka toivotti hänelle hyvää huomenta. liz oli siis hereillä, poika kääntyi tätä kohden toivottaakseen itsekin samoin, mutta huomasi että kappas. Lizillähän ei ollut paitaa. Vain alusvaatteet ja helvetti. Hän jäi hetkeksi aikaa katselemaan Lizbethin täydellisiä kasvoja ja tämän upeaa kroppaa, kukapa ei olisi jäänyt tämän näyn nähtyään? Liam nosti katseensa tämän siniharmaisiin silmiin ja hymyili ''Hyvää huomenta Lizbeth, nukuitko hyvin?'' Kysyttiin ja kun kananmuna alkoi ritisisemään pannulla, poika kiinnitti huomionsa taas siihen.

''Aamiaiseksi olisi paahdettuja leipiä, munakasta ja teetä, mutta jos haluat jotain muuta niin voit koluta kaappeja jos löydät jotain. Tuossa kulhossa on myös hedelmiä'' Liam vinkkasi päällään keitiön pöydällä olevaan marmorikulhoon jossa oli omenoita, viinirypäleitä, banaaneja sun muita jokapäiväisiä hedelmiä.
Munakas oli valmis ja Liam otti edessään olevasta seinäkaapista lautasen ja laitti munakkaan siihen, hella otettiin pois päältä.
Sopivasti leivät ponnahtivat paahtimesta jolloin urheilijapoika sipaisi molempien leipien päälle pienen nokaseen voita ja asetti puolikkaan munakkaan leiville. Hänestä tuoksu oli herkullinen ja maku sitäkin parempi.
Teevesi laitettiin kiehumaan ja lautaset vietiin pöydälle vastakkain, poika hääräili kovaa tahtia keittiössä laittaen kaiken kuntoon, ruokailuvälineet,lautaset ja teemukit. Jääkaapista hän noukkaisi mukaansa mehupurkin sekä maidon.

Kaikki oli nyt kunnossa ja aamiaispöytä notkui tavaraa josta luulisi nyt nirsoinmmankin ihmisen löytävän jotain itselleen. ''Sun vaatteet on muuten kuivat, mutta ihan kurassa.'' asia nousi Liamin mieleen ja se ilmoitettiin samalla kun poika pyysi Lizbethiä tulemaan syömään, kun Peter tulisi hakemaan Liziä, olisi herran parempi nähdä tyttärellään vaatteet päällä kuin, no.. pelkissä alusvaatteissa, sillä se tarkottaisi että mr. Peter Rodriguez varmasti vetäisi Liamin roikkumaan munistaan kattoon vaikka eihän se Liamin vika ollut mitenkään. Hyrr..
Ainahan vaatteet voisi heittää pesuun, mutta ne eivät kuitenkaan ehtisi kuivua ennen Lizin isän tuloa.

Liam odotti kohteliaasti, että hänelle nopeasti rakkaaksi noussut neito nousisi ylös sängystä ja tulisi syömään. Toinen kyllä oli kertakaikkisen upea näky... Äh, taas hän oli jäänyt tuijottamaan toista, nyt teet jotain muuta. Brunette poika murisi itselleen ja kumartui pöytää kohden kaatamaan itselleen teetä

--anteeksi kesto ja lyhyys ;w;

Liamin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen asia ja oikeastaan ainut sellainen, jonka Lizbeth halusi tällä hetkellä nähdä. Tyttö kun tuntui saavan jonkinlaisia kiksejä siitä.
Kauan urheilija ei kuitenkaan antanut katseensa kiertää hänen vartalossaan vaan siirsi katseensa cheerleaderin silmiin ja toivotti hyvää huomenta kysyen samalla, nukkuiko hän hyvin. Juuri kun neiti oli vastaamassa siihen, jokin vei tuon komistuksen huomion muualle hänestä.
Hitto.
Brunette huokaisi hiljaa, huomaamattomasti, työntäen kätensä tyynynsä alle, johon katse suunnattiin.
"Ihan hyvin. Paremmin ku osasin odottaa", vastattiin pientä yllättyneisyyttä ja hupia äänessä. Mutta tottahan se oli; ei vuodesohvalla nukkuminen nyt niin kamalaa ollut, ei lainkaan. Mutta kyllä hän haluaisi seuraavan yönsä nukkua rakkaassa, omassa sängyssään, jonka jalkopäähän aina Ross majoittautui viettämään yöuniaan ja Chad änkesi melkein väenpakolla hänen kainaloonsa.
Taas huokaisu karkasi tytön huulilta, tosin tällä kertaa kuuluvampi. Hänellä tosiaankin oli jo ikävä omia koiriaan, sillä ei ollut tottunut olemaan näistä näinkään pitkään erossa, hän kun raahasi näitä aina joka paikkaan.

"Paahdettuja leipiä.... Tota... Mä..." Lizbeth henkäisi hieman nolona ja katsoi samalla pahoittelevasti Liamia silmiin, "mä oon niin nirso, etten syö paahdettuja leipiä."
Nyt jos milloin hänestä sai sellaisen kuvan, että hän oli vanhempiensa pilalle lellimä, sillä mitä enemmän lasta lellittiin, sitä nirsompi tästä tuli. Ja hän jos kuka oli nirso. Ja perfektionisti. Oikeasti, mitä hyvää hänessä muka edes oli? Hän pyöri koulun tunnetusti häijyimmän ja raivostuttavimman ihmisen kanssa, omisti rahaa kuin roskaa (tai no hänen vanhempansa) ja asui turhankin näyttävässä omakotitalossa, joka voisi asuttaa kokonaisen armeijan.
Mutta sitten tyttö kiinnitti enemmän huomiota toisen hedelmä -sanaan, jota alkoi toistaa mielessään, kunnes tajusi, että ehkä tuolla saattaisi olla viinirypäleitä, hänen salainen rakkautensa niihin ja samalla paheensa.
"Myös viinirypäleitä?" brunette kysyi silmät innostuksesta säihkyen, ääni pari oktaavia korkeampana. Hän taisi innostua vähän liikaakin, mutta mitä väliä? Viinirypäleet vain yksinkertaisesti olivat IHANIA!

Urheilija ilmoitti sitten, että neidon vaatteet olisivat kuivat, mutta ikävä kyllä myös mutaiset, joka ei kyllä tämän tytön aamua kirkastanut yhtään, jonka näki hänen ilmeestään.
"Voi hitto..." päästettiin hiljainen kiroaminen suusta, jonka jälkeen kurotettiin nostamaan kauluspaita lattialta. Ei hän nyt alkaisi puolialastomana pitkin asuntoa kävelemään, vielä Liamin edessä. Jotain rajaa sentään!
Brunette käännähti nopeasti vuodesohvalla pitäen tyynyä rintakehäänsä vasten ja käänsi selkänsä Liamille, jonka jälkeen uskalsi tiputtaa tyynyn rintojensa edestä ja vetäistä melko kätevästi kauluspaidan ylleen, jonka napitti samalla tavalla kuin eilen; pari ylintä nappia jätettiin auki.
"Ehkä kannattais hakea rintaliivit..." tyttö ajatteli, mutta silloin hänen iPhonensa soitti tutun lyhyen viestinmerkkiäänen ja siinä samassa neiti jo kahmaisi sen käteensä katsoakseen, kuka hänelle tähän aikaan viestittää. Sitä ei kuitenkaan ollut vaikea arvata; isäpä hyvinkin kyseli osoitetta, jossa hänen tyttärensä majaili.
Lizbeth ei raaskinut kysyä keittiössä hääräilevältä Liamilta tämän osoitetta, joten mietti hetken, miten saisi osoitteen selville kysymättäkin ja piankos hänellä sytytti: Posti. Cheerleader katsoi sohvapöydällä olevaa postipinoa, jonka päällimäisenä oli jonkin sortin lasku tai jotain? No, ainakin siinä luki Liamin nimi ja osoite, jonka hän kirjoitti nopeasti kännykkäänsä ja lähetti sen sopien vielä samalla, mihin aikaan isä tulisi hakemaan hänet.

Kun pieni viestittely oli saatu päätökseen, hipsi tyttö sitten keittiöön Liamin pyynnöstä syömään aamiaistaan.

Oli hyvä juttu kuulla, ettei toisen unet olleet menneet puihin sohvalla nukkumisen takia, mutta toisaalta se olisi ollut vain neitokaisen oma vika, sillä urheilija nimenomaan koitti saada tahtonsa läpi ja luovuttaa sänkynsä tämän käyttöön yön ajaksi joten tuskimpa Liam olisi korvaansa sen suuremmin valitteluille letkauttanut. Ruokien valmistukseen kiinnitettiin taas huomiota vaikka hän kyllä oli koko ajan kuulolla jos Liz sanoisi jotain.

Lizbethin änkyttäminen oli selkeä merkki siitä, että hänelle ei oikein tainnut paahdettu leipä maistua, mutta se ei haitannut urheilijaa ollenkaan, se riski tässä oli otettu kun hän oli ryhtynyt aamupalaa väkertämään tietämättä toisen mieltymyksistä. Onneksi oltiin käyty kaupassa eikä jääkaappi ollut tyhjä vaan sieltä luulisi nirsoimmankin löytävän jotain syötävää. ''Ei se mitään, sä voit vaikka katsoa jääkaapista josko löytöisit jotain muuta itsellesi'' Yleensä hän oli kriittinen ja teräväkielinen ihmisten kanssa ja toisen hieman välttelivät häntä, mutta Lizbethin kanssa ollessaan hän sai oltua rennosti.
''Kyllä vain, myös viinirypäleitä'' Liamin äänessä oli hieman huvittuneisuuttaan kun toinen tuntui olevan innostunut viinirypäleistä kuin lapsi karkkikaupassa, mutta hän piti Liziä vain kertakaikkisen, no.. Ihanana ja suloisena, vikoineen ja hyvine puolineen.

Ehkä olisi pitänyt viedä tytön vaatteet tälle, mutta toisaalta mitä hän olisi niillä tehnyt kun ne olivat melkein kurasta jäykät, pesukoneeseenkaan hän ei ollut niitä viitsinyt kuitenkaan laittaa, eiväthän ne kuitenkaan olisi edes kuivuneet ajoissa.
''Jos haluat kuitenkin hakea ne niin vaatteesi ovat pesuhuoneessa, pyykkinarulla'' Ilmoitettiin nyt kuitenkin mihin suuntaan ne oli laitettu.

Kaikki oli nyt valmista niin enää puuttui Lizbeth aamupala pöydästä, jotenka pitkä urheilija poika käänsi katseensa tähän tummahiuksiseen tyttöön joka näppäili eilisestä hengissä selvinyttä puhelintaan, kirjoitti viestiä kaikista todennäköisimmin.
Pienoinen tovi odotettiin cheerleaderia tulevaksi ja kun Liz sitten istui hänen paitsansa päällään ruokapöydän ääreen, aloitettiin syöminen vasta silloin, hyvät tavat ensin.
''Haluaisitko jotain muuta kuin pelkkiä rypäleitä?'' pojan maan vihreiden silmien katse kohdistui nyt tämän siniharmaisiin silmiin, joita poika olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan, hän voisi myös katsella ja kuunnella tätä ties miten pitkään, mikä kyllä hieman huvitti häntä itseään, näinki nopea kiintyminen johonkuhun häneltä oli aika hassua..
Tosin se ei kyllä haitannut.

Tälläinen aamiainen oli kyllä varsin mukavaa.

''Laitatko ne likaiset vaatteet päällesi vai mitä ajattelit nyt tehdä? En usko että isäsi katsoo minua kauhean hyvällä jos hän hakiessaan huomaa, että tyttärensä onkin vain alushousuissa ja paidassani'' Liam kysyi sitten hymyilen hiukan samalla kun söi aamiaistaan. Poika oli levittänyt aamun lehden vierelleen ja luki sitä samalla kun söi sekä keskusteli Lizbethin kanssa. Olisikohan jotain mielenkiintoista otsikoissa?
Ei ainakaan näkynyt mitään ihmeellistä jota voisi mainita kiinnostavaksi.

--nysäääx'D

Brunette istahti ruokapöytään ja katseli hyvin haastavasti paahdettuja leipiä, jotka koreilivat lautasella. Olisihan se typerää heittää ruokaa hukkaan, mutta hänen järkensä sanoi, että nyt ei olisi oikea aika alkaa leikkiä pahoilla, paahdetuilla leivillä.
Mutta olisi se hyvin epäkohteliasta jättää syömättä, olihan hän sentään muualla kuin kotona. Ja aivan varmasti sai aiheutettua toiselle edes pientä harmittelemista siitä, ettei häneltä, prinsessalta oltu kysytty, mitä hän haluaisi aamiaiseksi.
Nyt Lizbeth nielisit typerät nirsoilusi ja yrittäisit elää edes pari minuuttia kuten ihminen, joka ei asunut aidatun palatsin sisällä piilossa paparazzeilta.
"Ei kun mä syön nää leivät", vastattiin lyhyesti ja ytimekkäästi toisen kysymykseen.
Neiti otti hyvin itsevarmasti leivän käteensä, nuuhkaisi sitä ja nyrpisti nenäänsä. Peli näyttäisi olevan jo menetetty heti ensikättelyssä, jos hän antaisi sen näin mennä. Huulia mutristettiin kovemmin toisiaan vasten, mutta jollain ihmeen konstilla hän sai ne pakotettua irti toisistaan ja haukattua palan paahtoleivästä.
Hänen olisi tehnyt mieli sylkäistä se heti pois, mutta koska Liam oli tehnyt sen, niin, LIAM, hän pureskeli sen huolellisesti pieniksi paloiksi suussaan ja nielaisi.
Hyyyyh, hän ei kyllä ikinä enää söisi paahtoleipää. Se ei vaan ollut hänen juttunsa...
"Mmm, hyvää. Ehkä mä alankin tykkäämään tästä", Lizbeth sanoi hymyillen sädehtivästi ja otti toisen haukun leivästään. Niinpä niin, hän tekisi mitä vain, jotta hän miellyttää muita.

"Pakkohan mun on... Iskä saa sydänhalvauksen, jos näkee tässä asussa.." neiti totesi ja nappasi palkinnoksi itselleen viinirypäleen, josta otti haukun vieden puolet siitä.
Hänen täytyisi varmaankin taas kiittää Liamia siitä, että hän oli saanut jäädä yöksi ja saanut ehkä liiankin hyvää palvelua, mitä oli todellisuudessa ansainnutkaan.
Ylimielinen, koulu-Lizbeth sanoisi, että paskat, hän on ansainnut paljon parempaa kuin tämä, mutta sen ei annettu tulla, ei nyt eikä koskaan. Toivottavasti.
Sitten ovikello soi. Brunette katsoi kummissaan vastapäätä istuvaa urheilijaa.
"Ei iskän vielä pitäny tulla hakemaan", pääsi hämmentynyt henkäis hänen huuliltaan.
Voi ei! Mitä jos se olisi isä? Mitä hän sanoisi? Miten hän voisi selittää tällä hetkellä päällään koreilevan asukokonaisuuden? Voieivoieivoieivoiei! Okei, Liz, ota rauhallisesti. Kyllä sinä jotain järkevää keksit. Ehkä oli vain parhainta kertoa isälle, niin kuin asiat tosiasiassa olivat. Ja jos tilanne pääsisi kärjistymään liikaa, hän lähtisi pikimmiten raivokkaan isänsä kanssa Liamia häiritsemästä.

''Ei sun nyt pakko ole, jos et kerran tykkää..'' Liam katsoi Liziä, ehkä lievästi huvittuneena, toinen tosiaankin oli ihan mahdoton jääräpää. Huvittuneena seurattiin miten nenäänsä nyrpistäen pöydän vastapäässä istuva otti ensimmäisen palansa leivästä. Hauska näky kyllä, muuta ei voinut kyllä sanoa..
Lizbeth taisi syödä vain miellyttääkseen häntä, mikä oli kyllä aika turhaa siinä mielesä, ettei Liamia tarvinnut miellyttää. Varsinkin kun poika oli jo auttamattomasti sidottu Lizin pikkurillin ympäri.
''Ei sun Liz oikeesti tarvitse syödä väkisin..'' Liam ei oikein saanut hillittyä huvittunutta hymyään saatikka sitä, että katseli lempeästi tyttöä.
Teemuki kohotettiin huulille ja siitä otettiin kulaus, vaikka neste olikin niin kuumaa, että hyvä kun se ei polttanut kurkkua. Huh, ehkäpä hän antaisi sen vielä olla ihan rauhassa pöydällä ja odottaa teen jäähtymistä.

''Joo, ihan totta ja siinä vaiheessa kun isäsi tokenee sydänkohtauksestaan se on mun hautajaiset'' Kulmia kohotettiin ylös ja alas.
Leipä oli jo tuhottu, joten poika kurkotti kohti hedelmävatia ja nappasi sieltä itselleen punaisen omenan, josta sitten puraisi palan.
Rauhaisa syöminen tosin keskeytyi, kun kuului ovikellon pimpotus. Siihen Hydekin heräsi ja riensi ovelle räksyttämään, ''Hyde!'' Liamin ei tarvinnut kuin huutaa pimumagneetin nimeä, ja se älysi lähteä lätkimään ovelta huutamasta. Poika ei odottanut vieraita joten ei siellä voinut kukaan muukaan olla kuin Lizbethin isä, voihan. ''Mutta ei mulle ketään nyt pitäisi tullakaan... Öm, no jos sä menet pukemaan vaatteet ja mä käyn avaamassa oven sillä välin?'' Liam nousi ryhdikkäästi seisomaan, muttei kuitenkaan vielä lähtenyt ovelle päin.

''Hetki vain!'' Liam huudahti ovelle, kuuli sitten sen takana oleva henkilö tai ei, urheilija vinkkasi brunettea menemään pesuhuonetta kohden. Hän itse lähti kävelemään rauhallisin askelin ovea kohden ja sinne saakka päästyään avoi oven, ilman mitään kiirettä, jotta Lizbet ehtisi pukemaan päälleen.
Ovi avattiin ja miehen alku nosti katseensa tulijaan.

--pieni hittaus, muttei varmaan haittaa?: )

Brunette sinkaisi suorastaan kuin ohjus pesuhuoneeseen vaihtamaan eilisiä vaatteita ylleen. Mutta kun tyttö sitten näki ne, oli järkytys suuri; nehän olivat aivan pilalla! Hänen yksi lempimekoistaan oli kokenut kovan kohtalon ja kengät näyttivät kyllä vielä pahemmilta. Ei niitä enää voisi käyttää.
Lizbeth varvisti pienesti ylettyäkseen paremmin ottamaan vaatteensa pois kuivumasta pyykkinarulta. No, ainakin ne olivat kuivuneet, jos nyt jotain positiivista pitäisi sanoa. Mutta palataanpa takaisin oleelliseen ongelmaan; hän ei voisi näyttäytyä tässä asukokonaisuudessa isälleen, jota nyt piti yllään, muttei voisi myöskään laittaa karmivan näköistä mekkoaan ja kuolleita korkokenkiä jalkaansa, sillä ne olivat kaikkea muuta kuin mukavan tuntuiset päällä. Ties vaikka isä keksisi nostaa haloon siitä, ettei Liam ollut lainannut hänelle vaatteitaan, mikä ei pitänyt paikkaansa.. Mutta jos hän pitäisi nykyiset vaatteet yllään, voisi ylisuojelevainen isä tulkita, että heillä oli hyvin vilkas yö.
Eli tässä tilanteessa pitäisi valita se pienempi paha. Mutta kumpi vaihtoehdoista on se pienempi paha??

"Hei, Liam", tervehti Peter Rodriguez jäykästi yhteen purtujen hampaiden välistä leukapielten kiristyessä. Äänensävyssä ei ollut kehuttavaa; se oli epäystävällinen ja vihainen, eli kaikkea mikä antoi ilmi sen, kuinka paljon Peter piti siitä, että Liam oli olemassa rakkaan tyttärensä maailmassa ja todennäköisesti tulisi pysymään siinä kauemmin, kuin olisi terveellistä.
"Lizbeth, alahan jo tulla!" tapansa mukaisesti herra Rodriguez aloitti tyttärensä hoputtamisen, jota harjoitti monta kertaa päivässä niin tyttären, kuin myös vaimon kanssa.
Mutta Lizbethille kuitenkin annetaan anteeksi pieni viivästys, sillä hän itse oli tullut sovittua aikaisemmin hakemaan tyttöä kotiin, sillä halusi tuon mahdollisimman nopeasti pois epäilyttävältä Liamilta. Poika aivan varmasti oli Lizbethin kanssa vain seksin takia. Onneksi hänen tyttärensä oli kuitenkin viisas, eikä lähtenyt sellaisiin juttuihin mukaan, ennen kuin oli 100 % varma ja että hänen vanhempansa olivat hyväksyneet poikaystävän.
Eli Liam ei koskaan pääse Lizbethin kanssa etenemään niin pitkälle, jos se hänestä oli kiinni!
"Tullaan, tullaan iskä... Ei tartte hoputtaa..." mumisi Lizbeth tullessaan eteiseen, jonka ilmapiiri tuntui hyvin sähköiseltä ja painostavalta. Hän ei edes uskaltanut nostaa katsettaan isäänsä, sillä osasi jo nähdä sielunsa silmin tämän ilmeen, kun näki tyttärensä moisissa vaatteissa.

Huoneeseen laskeutui painostava hiljaisuus. Peter katsoi järkyttyneenä tytärtään, jolla ei ollut mitään muuta yllään kuin vain alushousut ja liian iso kauluspaita, joka oli aivan selvästi Liamin. Lizbeth puolestaan pörrötti söpösti hiuksiaan ja uskalsi vihdoin ja viimein nostaa katseensa isäänsä, mutta meinasi laskea sen heti takaisin lattiaan. Pahempaa kuin hän oli kuvitellut. Isä näytti siltä, että saattaisi skitsahtaa millä hetkellä hyvänsä.
"Ennen kuin vedät herneet nenääs ja alat karjumaan niin anna mun ensiks selittää", neiti aneli isältään, joka laittoi kätensä puuskaan ja tuimensi ilmettään, tarkoittaen sitä, että paras olla hyvä selitys.
"Mä lähdin sillon teidän huomaamatta ulos soittamaan M.A:lle, mut en tietystikään ollut hiffannu, että siellä saattais alkaa sataa, joten en ottanu sateenvarjoo mukaan. Sitten soitin vahingossa Liamille, vaikka mun piti soittaa M.A:lle ja.... Noh... Liam tuli hakemaan mut vesisateesta kotiinsa ja lainas kuivia vaatteita."
"Et sitten voinut pitää rintaliivejä päällä? Eikä hän voinut lainata hou-"
"Kyllä Liam lainasi!" Lizbeth ärähti vihaisesti isälleen joka hiljeni antaakseen tyttärelleen tilaisuuden jatkaa selittämistä, "Mä en vaan halunnu laittaa verkkareita jalkaan, kun olisin joutunu käärimään niiden lahkeet kauheiksi palloiksi polviin ja se olis ollu epätyylikästä. Ja mä nukuin sohvalla omasta tahdostani, vaikka olisin päässy nukkumaan sänkyyn YKSIN. Rintaliivei en pitäny tietystikään yllä, koska ne oli märät ja yöllä niitä ei kannata pitää. Eihän äitikään pidä."

Uskoisikohan isä häntä? Vai oliko tuo edelleen sitä mieltä, että heidän välillään tosiaankin oli tapahtunut jotain dramaattista ja hänelle täytyisi palkata henkivartija, joka pitäisi Liamin muiden poikien tavoin kymmenen metrin päässä hänestä?
No, olihan heidän välillään JOTAIN tapahtunut, mutta ei mitään maailman vakavinta, eli ei seksiä, joka kaataisi isän maailman.

''Hei, herra Rodriguez'' Tervehdittiin, huomattavasti ystävällisempään sävyyn, mutta sen enempää sanasia ei Peterin kanssa vaihdettu, vaikka olisihan poika ihan hyvin voinut jutustella tämän kanssa vaikkapa säästä. Tai jostain muusta yhtä tyhjänpäiväisestä asiasta. Liam ei ollut tietoinen Lizbethin pohdiskeluista saniteetti tilojen puolella, vaan seisoi nihkeässä ilmapiirissä ovella tytön isän kanssa. Kumpakaan ei puhunut mitään tervehdysten lisäksi, tai ainakaan kumpikaan miehistä ei viitsinyt aloittaa mitään puheenaihetta, lisäksi Peter ei selkeästikään ollut kauhean iloinen siitä, että joutui hakemaan tyttärensä hänen luotaan, ihme kun ei käynyt Liamiin käsiksi. Sen verran kireän oloinen toinen oli, että huhhu.
Sinällään harmittavaa, koska mielellään Liam tulisi toimeen herra Rodriguezin kanssa.
''Hän on pukemassa päälleen'' Poika tokaisi ja käänsi katseensa sisälle. ''Ette varmaankaan ole tulossa sisälle, vai mitä?'' Toista, tummaa kulmaa kohoitettiin hienoisesti, sen verran kun nyt saatiin. Urheilija epäili vahvasti, että mies tuskin aikoisi viipyä hänen kotonaan yhtään enempää kuin olisi tarvis.

Yllätys oli molemminpuolinen, miesten kesken. Liamkin ihmetteli minkä takia Lizbeth ei ollut pukenut vaatteitaan päälleen, no joo.. Olivathan ne ihan kuraiset ja varmasti inhotavat pitää yllä, mutta kuitenkin.
Liam ei sanonut yhtikään mitään, eikä kyllä vanhempikaan mies paikan päällä. Hiljaisuus joka oli langennut huoneen ylle vielä painostavampana kuin aikaisemmin, tämän jälkeen Peter kyllä vihaisi häntä kaksi kertaa pahemmin, sille Liam naurahti päänsä sisällä, nauraminen ääneen nyt voisi olla kohtalokasta.
Bruneten annettiin selittää ihan rauhassa, eikä poika kommentoinut itse mitään, vaan antoi hänelle rakkaaksi tulleen naisen kertoa koko tarina eilisen illan kulusta itse.
Se, että Peter murisi tyttärensä päällishousujen ja rintaliivien puuttumisesta, ei oikeastaan yllättänyt Liamia, vaan se oli melkein odotettavissa ollut asia.
Ensimmäisen kerran suunsa avaava Liam otti osaa nyt keskusteluun tokaisemalla, ''Kuten varmaan huomaatte ilman erillistä kehotusta, olen paljon isokokoisempi kuin Lizbeth. Housuni tippuisivat hänen päältään ja kuten Liz sanoikin, housujen trumput pitäisi kivertää ylös.''
Molempien nuorten katseet olivat Lizin isässä joka selkeästi pohti heidän sanojaan, uskoisiko vaiko ei. Mutta kummin vain, totuus se oli ja Liamilla ainakaan ei ollut mitään syytä valehdella tälle.

Noh.. Olivathan he suudelleet, mutta vain kerran. Eikä mitään sen enempää ollut tapahtunut, muutaman hyväilyn lisäksi. Urheilijan mieleen muistui vasta nyt se, että hän oli jotenkin taidokkaasti onnistunut leikkaamaan itseään käteen eilis iltana ja vilkaisi nyt käteensä jossa edelleen oli side paikalla. Ainakaan mitään ei ollut tullut läpi, sillä sideharso oli edelleen valkea eikä punertava tai kellertävä, joka kertoisi haavan mätivän.
Huomio kiinnittyi jälleen kahteen muuhun henkilöön. Pieni henkäys kävi pojan huulilla ja tämä käänsi nyt katseensa Lizbethiin, ''Otitko kännykkäsi? Tuskin haluat sitä tänne jättää..'' Huulilla oli pieni hymy ja lempeä katse cheerleaderin siniharmaissa silmissä.
Asukokonaisuutta vilkaistiin uudemman kerran, ''Aiotko sä noin lähteä, vai?'' Ääni oli hieman epäuskoinen, ei kai Liz nyt pelkkä kauluspaita päällään kotiinpäin lähtisi...? Toisaalta ei tästä aina tiennyt ja tyttö oli niin jääräpäinen, että tämän tahtoon ei auttanut muuta kuin alistua.

Aamiainen jatkuisi tämän jälkeen yksin ja Liam tiesi nyt jo, että talo tuntuisi huomattavasti tyhjemmältä, yksinäisemmältä heti Lizin lähdettyä pois. Sen sijaan, että jäisi jatkamaan ateriointia, hän voisi vaikka mennä uimaan hallille tai sitten merelle. Se jäisi nyt nähtäväksi.
Poika seisoi suorassa ryhdissä ja odotteli, että jotain alkaisi tapahtua.

--jees, lyhyt ja täyttää paskaa, sorry.

Peter Rodriguez käänsi sitten pitkän mulkoilutuokion jälkeen katseensa Lizbethiin, jolta Liam kysäisi jotain. No, ehkä hän suostuisi uskomaan nuoria tällä kertaa. Molemmat kun olivat niin varmoja ja vakuuttavia siitä, miten olivat asian selittäneet. Se ei voinut olla pelkkää kulissia, sillä Lizbeth nyt saattaisi olla hänen tyttärenään mahtava näyttelijä, mutta ei Liam, joten valehtelu ei toimisi. Elleivät he sitten olleet suunnitelleet koko juttua jo eilen ja harjoitelleet sitä kahvikupposen ääressä ja-
Nyt riittää. Eipäs mennä älyttömyyksiin.

"Joo, en mä sitä vois unohtaa. Se on mulle hyvin rakas, heti perheen jälkeen", virnisti Lizbeth komistukselle leikkisästi, vilkuillen kuitenkin vähän väliä isänsä reaktioita, jotka olivat kumma kyllä jääneet sangen huomaamattomiksi ja raivoamattomiksi. Onneksi. Isällä taisi olla tällä hetkellä muuta ajateltavaa poissaolevasta katseesta päätellen ja hyvä niin.
"Aion. Onks siinä jotain outoa?" kysyttiin liioitellun kauhistuneesti urheilijalta, jolloin Peter rykäisi pienesti peittääkseen tyrskähdyksensä. Hienoa, isä ei siis ollut aivan raivoissaan ja suunnitellut hankkivansa joltain noidalta woodoo-nuken johon laittaisi Liamin hiuksen ja alkaisi piikittää sitä väkivaltaisesti neulalla. Tai pikemminkin leikkaa kahtia moottorisahalla.
"Käyn vaan ottamassa sun housut ni sitten lähden häiritsemästä."
Cheereleader haki Liamin eilen tarjoamat housut ja vetäisi ne liiankin helposti ylleen. Sen jälkeen kääri lahkeita ylemmäs ja kiristi hulluna naruista housuja vyötäisiltä, jotteivät ne pääsisi kesken kaiken tipahtamaan. Siinä kiskoessa housuista kuului pieni rusahdus, josta tyttö ei voinut erehtyä; hän oli tainnut rikkoa housut. Noh, hän ostaisi Liamille uudet, kalliimmat ja tyylikkäämmät, mitä nämä edelliset olivat olleet. Ei siinä, että housut olisivat tyylittömät, mutta.... Hienompiakin löytyisi.
"Mä ostan sulle uudet housut", Lizbeth ilmoitti palattuaan takaisin miesten keskuuteen ja tyrkkäisi isälleen kuraiset vaatteensa, joka otti ne hyvin tottuneesti ja nöyränä vastaan.
"Mun pitää saada uus puhelin. Tää teki kuoleman."
"Selvähän se. Käydään ostamassa, kunhan olet pukeutunut OIKEALLA TAVALLA", myötäili Peter tytärtään ja sai palkinnoksi hurmaavan hymyn, joka kuitenkin katosi liian nopeasti tytön kasvoilta.

Miten hän ikinä voisikaan kiittää Liamia kaikesta, mitä toinen on tehnyt hänen vuokseen? Isän kiitollisuus tulisi ilmi myöhemmin, siitä Lizbeth oli varma.
"Miten mä voin ikinä kiittää tarpeeks?" brunette kysyi kallistaen pienesti päätään ja napitti harmailla silmillään komistuksen omiin.
Ehkä ensimmäinen asia, jonka hän voisi tehdä olisi se, että lähtisi isän kanssa pois, ennen kuin tulee lisää huomautuksia ja letkautuksia, joka ei veisi mihinkään muuhun kuin kukkotappeluun.
"Mennään, Lizbeth", kehotti Peter tytärtään ja lähti jo harppomaan pois päin hidastellen.
"Tullaan, iskä", tyttö huikkasi isälleen ja siirsi sitten huomionsa takaisin urheilijaan laittaen samalla kuivuneita kenkiään jalkaan. Neito varvisti pikaisesti ja muiskautti suukon toisen poskelle, ennen kuin astui ovesta ulos ja lähetti leikillisesti lentosuukon, jolloin Peter ärhäisi painokkaammin tyttärensä nimen. Lizbeth virnisti pienesti ja riensi sitten isänsä perään säteillen.

Turha odottaa, että hän soittaisi. Tällä kertaa olisi Liamin vuoro.

//Liz poistuu~ Kiitos pelistä ♥♥

Kas niin, vihdoin ja viimein Peter Rodriguez uskoi heitä, eihän siihen mennytkään kuin pieni hetki. Liam naurahti hieman Lizbethin kännykkä-lohkaisulle, ei tämä kyllä niin paha rasti ollut, mitä Liam oli kuvitellut (eli Lizin isä olisi tullut höyry sieraimista tupruttaen ja kädet ojennettuna kohti hänen kurkkuaan) vaan oikeastaan ihan hyvin, ellei ottanut huomioon nihkeää hiljaisuutta joka oli tilaa vallinnut kun neiti oli ollut saniteetti tilojen puolella pukemassa päälleen.
Vihertävät silmät katselivat oudoksuen tyttöä edessään ja kohotti toista kulmaansa, ei toinen nyt varmastikaan ollut tosissaan, vai mitä? Eei, kyllä hän nyt leikkisi tässä asiassa. Sen nyt kuuli äänensävystäkin. Päätä nyökyteltiin viisaan oloisena, kuin hän uskoisi koko asian.

''Ei suinkaan ole, nuo vaatteet kelpaisivat vaikka juhlaillalliselle'' vastattiin samalla mitalla takaisin ja pieni, puolittainen virnistys koreili urheilija pojan kasvoilla. Kun puhuttiin häiritsemästä lähtemisestä niin tahtomattaankin pudistettiin päätä ja mielessään poika puheli, ettei Lizbeth missään nimessä ollut häirinnyt häntä, ei lähimaillekaan. Jos sitä oltaisiin häneltä kysytty niin Liam olisi mielellään pitänyt bruneten luonaan, vaikka loppupäivän.
Miehet odottelivat taas keskenään eteisessä, eikä tunnelma ollut yhtään sen parempi. Onneksi tytöllä ei kestänyt kovinkaan kauaa, mutta Lizbet ilmoitti tullessaan taas paikan päälle, että hän ostaisi Liamille uudet housut. Ensialkuun hän ei ymmärtänyt minkä takia, mutta älysi nopeasti ne kaksi vaihtoehtoa. ''Joo, ei niillä nyt niin väliä'' sanottiin.

Molemmat katselivat toisiaan silmiin ja huomaamattaan huokaisi hiljaa, ken sitten tietää johtuiko se tyytyväisyydestä tai harmista kun toinen oli lähdössä pois hänen luotaan, vaiko siitä syystä, että poika sai taas upota toisen lumoaviin silmiin. ''Ei sun tarvitse kiittää, oli vaan ilo auttaa..'' miehen alun ääni oli lempeä, tämä oli sitä mieltä, ettei tarvinnut sen suurempaa kiitosta, pelkkä ''kiitos avusta'' riittäisi hänelle, vallan mainiosti vieläpä.
Sääli, että tämä hetki särkyi isän hoputtaessa tytärtään lähtöön, jälleen kerran. Liamin iloksi neiti Rodriguez varpusti antaen hänelle suukon poskelle, jälleen kerran hän ei voinut muuta kuin hymyillä
Äsken hänen vierellään seissyt tyttö, asteli siroin askelin ovesta ulos, kohti isänsä autoa. Liam sai vielä leikkisän lentosuukon jonka hän nappasi käteensä ja virnisti poikamaisesti. Urheilija heilautti kättään molemmille, niin Lizbethille kuin Peterille, hyvien tapojensa mukaisesti. Kun auto katosi pihalta tien päälle, ruskeahiuksinen sulki oven perässään ja kääntyi katselmaan asuntoaan joka tuntui juuri nyt todella tyhjältä.

Aamiaisen rippeet käytiin siivoamassa pöydältä, jämät roskikseen sekä likaiset astiat pesukoneeseen. Sänkysohvakin oli jo tarkoituksensa täyttänyt, joten siinä olleet lakanat kiskaistiin lattialle kokoamisen tieltä. Sohvalla alun perin olleet tyynyt laitettiin takaisin paikoilleen ja Liam lähti kodinhoito huoneeseen, viemään pyykkejä. Hyde oli jälleen herännyt horroksestaan ja tuli nyt kihnuttamaan isäntänsä jalkoihin, sille naurahdettiin hyväntahtoisesti. Kun lakanat oli heivattu koviin, tämä valkea karvapallero nostettiin vahvoille käsille.
Ehkäpä hän voisi mennä lenkille? ''Mitäs sanot poika jos menisimme juoksemaan koirapuistoon?'' laiska Hyde ei muuta kuin hörmähtänyt hänen ehdotukselleen, sillä tämä nautti rapsutuksista joita sai osakseen.
Lenkki tosin saisi jäädä, sillä Liam muisti juuri, että hänellä oli asioita hoidettavana. Nimittäin piti soittaa puhelu eräälle tuttavalle jonka delfiinien kanssa Liz vietäisiin uimaan, ei sitä sopisi ihan ilman varoittamatta tulla tupsahtaa paikalle. Saisipahan poika nyt tekosyyn soittaa Lizbethille, vaikka ei hän nyt tekosyitä tarvinnutkaan.

---kiitos ihanasta pelistä~<3<3, sääli että tää mun lopetusviesti on ihan täyttä paskaa<3