If it happens then it's meant to be

// Wrai & Catan tänne, kiitos :------) //

Punatukkainen nuorukainen katseli eksyneenä ympärilleen Los Angelesin Hilton hotellin aulassa. Pojalla oli päällään violetti, v-aukkoinen t-paita sekä mustat pillifarkut, ohut, musta tekonahkatakki sekä ei-enää-niin-valkoiset Vans kopiot, kiinalaista piraattilaatua. Kokonaisuuden kruunasi punaisten hiusten päällä keikkuva pellavahattu. Siniharmaidensilmien katse juoksi ympäri suhteellisen hulppeaa hotellia, samalla kun tuo kohensi kämmenensä otetta mustasta matkalaukusta.

Felix York kuunteli vain toisella korvalla äitinsä ja respan keskustelua huonevarauksesta, avaimista, ravintoloista ja internetyhteyksistä. Hän oli liian kiinnostunut kaikesta muusta tässä suuressa rakennuksesta, jonka kaltaista hän ei ollut koskaan nähnyt sisältä käsin. Ei heillä isän kanssa ollut rahoja tai tarvetta yöpyä hotelleissa. Ja harvemmin Felix äitinsäkään kanssa minnekään matkusti, eiväthän he nytkään millään lomareissulla olleet.

Hän oli nimittäin tullut aivan tavallisesti viikonlopuksi äitinsä luo Los Angelesiin ja olettanut nukkuvansa omassa huoneessaan äidin kerrostaloasunnossa. Mutta sinne tultuaan oli poika löytänyt äitinsä tuon asunnon ulkopuolelta kahden matkalaukun seurasta, juttelemassa isännöitsijän kanssa. Äidin – sekä kaikkien muiden samassa kerroksessa asuvien – asunnoissa oli sattunut vesivahinko, jonka hoitamiseen menisi useita päiviä. Poika oli yrittänyt kääntää äitinsä päätä sen suhteen, ettei heidän tarvisisi mennä mihinkään korkeatasoiseen hotelliin. Nainen oli kertonut haluavansa tarjota pojalleen kokemuksen Hilton hotellista ja korvata sen, etteivät he pystyisi olemaan kotona. Mitä korvattavaa siinä oli?! Hän olisi suostunut nukkumaan vaikka jossain kuuluisassa pedofiilimotellissa LA:n syrjäkaduilla. Mutta äiti oli jääräpäinen – ja halusi yöpyä Paris Hiltonin suvun hotellissa.
Punatukkaisen yllätykseksi tämän kyseisen hotellin kaikki huoneet eivät olleetkaan ihan niin kalliita. Toki siellä pedofiilimotellissa olisi ollut huomattavasti edullisemmat huoneet, mutta ei Felix joutunut sentään tuntemaan, että hänen äitinsä olisi nyhdetty juuria myöten rahattomaksi huoneiden hinnoilla. Vaikka aika paljonhan he saivat parista yöstä pulittaa...Tosin ehkä äiti olisi suostunut maksamaan enemmänkin, kunhan saisi yöpyä hyvällä ja perustellulla syyllä hotellissa. Managerin assistentin ammatti oli nimittäin äidille unelmien ammatti ja nainen halusi kokea samaa glamouria kuin artistit ja näyttelijät. Eikä Felix halunnut kieltää äidiltään sellaista.

"Ottaako nuori mies myös oman avaimen?" kuului pian ylipirteän naisen ääni respatiskin takaa. Vaaleahiuksinen nainen ojensi Felixille pahvipalaa eli toisinsanoen hotellihuoneen avainta.
"Kiitti...", X vastasi hiljaa naisen leveälle hymylle ja otti avaimen sormiensa väliin. Kerros 7. Hissi taitaisi siis tulla tarpeeseen.
"Kiitos loistavasta palvelusta! Niin mukavaa, niin mukavaa", Clarissa sanoi respanaiselle, joka hymyili sydämellisesti takaisin. Felixin olisi tehnyt mieli irvistää.

Huoneen ovella äiti sääti hetken avaimen kanssa, Felixin tuijottaessa vieressä ihmetellen, miten jollakulla saattoi olla tuollaisia ongelmia oven avaamisessa pahvipalan avulla. Parin minuutin jälkeen ovi kuitenkin naksahti avautumisen merkkinä ja sekä äiti että poika pääsivät heittämään laukkunsa sängyille. Poika otti itselleen ikkunaa lähempänä olevan sängyn.
"Eikös täällä olekin mukavaa?" Clarissa kysyi innostuneena, mutta naisen katseesta olisi voinut olettaa tuon puhuvan lähinnä huoneessa olevalla minibaarille ennemmin kuin punatukkaiselle pojalleen.
"Joo, tosi erilaista", Felix myönsi ja tunnusteli takkinsa taskuissa olevia tavaroita; kännykkää, sytkäriä ja tupakka-askia. Hänen inhottava tapansa, tupakointi. Onneksi hän sentään tarvitsi niitä harvoin ja vähän. Housujen taskussa oli seteleitä ja kolikoita, joiden kuluttaminen läheisellä Robertson Boulevardilla tai sen lähistöllä saattaisi olla jossain vaiheessa osa viikonlopun päiväjärjestystä. Vaikka X inhosikin tuhlailla LA:ssa, kun kotona San Diegossa hänellä tai isällä ei ollut rahaa vaivaksi asti.
"Mä taidan käydä kattomassa, onko se alakerran kahvila sen veroinen, mitä se tyyppi siellä respassa kertoi", nörtti sanoi äidilleen, joka nyökytteli poissaolevasti tutkiessaan ilmeisesti kylpyhuonetta.

Napattuaan housujen taskuun vielä avaimensa, oli Felix astellut seitsemännen kerroksen käytävään. Alaspäin mentäessä voisi ehkä käyttää portaitakin, joten punatukkainen lähti laskeutumaan niitä pitkin kohti aulakerrosta.

Catan tuhahti itsekseen ja mulkoili isoveljeään.
"En minä nyt helvetti soikoon niin typerä ole että täällä karkaisin mihinkään. Tahdon vain hieman omaa aikaa, okoo?" Tuolle älistiin, mutta Artair katsoi häntä vain tiukkana. Aivan kuin tuo olisi niin kamalan vastuullinen ja aikuinen. Tuo oli usein pahempi kuin hän itse! Nytkin tuijotteli niin tuimana ja niin äkäisenä häntä...
"Minä tunnen sinun metkut Cat." Tuo vain tuhahti ja asetti kätensä dramaattisesti lanteilleen. Catan teki samoin. Kyllä hän tiesi että isoveli ärsytti aivan uhallaan. Ei tuota oikeasti kiinnostanut paskaakaan mihin hän meni tai mitä teki. Tai sitten vanhemmat olivat patistaneet tuon hänen peräänsä katsomaan.
"C'mon? Ei Catan häivy mihinkään. Mennää me vaa takas kattoo sitä leffaa Arty?" Pitkään hiljaa pysynyt Laise huomautti naputtaen vanhinta veljeään olalle. Sisimmässään Catan oli jälleen kiitollinen pikkuveljelleen, mutta ääneen mitään ei sanottu. Silmät tapittivat edelleen tuimasti isoveljeä.

Sitä tuijotuskilpailua jatkuikin miltei minuutin, kunnes vaaleampi heistä näytti luovuttavan.
"Vitut. Hyvä perhe loma, kun sinä taas huitelen pitkin maita ja mantuja... Tule Laise." Artair tuhahti sitten ja lähti takaisin portaikkoon, mistä he olivat aiemmin tulleet. Catanin huulille nousi virne. Hän oli voittanut! 1-0 hänelle! Otsahiuksia pyyhkäistiin hieman silmiltä ja hotellin aulaan asteltiin syvemmälle. Paikka oli niin hieno ja ei yhtään hänen tyylisenänsä. Olo tuntui hirveän synkältä mustissa pillifarkuissa ja emo aiheisessa T-paidassa. Muutamat häntä vilkuilivatkin ihmeissään ja pari hienosto tyttöä oli hymyillytkin flirttiä ilmassa. Mikä ihme emolookissa oli? Se tuntui vetävän kaikenlaisia TYTTÖJÄ puoleensa...

Poika norkoili hetken aulassa, kunnes talsi hitaasti ulos hotellin ovista. Hän ei todellakaan pysyisi hotellin sisäpuolella. Ensiksi hän polttelisi tupakan ja miettisi minne lähtisi. Koskaan aiemmin hän ei vain ollut käynyt tässä kaupungissa. Mutta Cataninkaltaiselle pojalle seuran etsiminen tuskin olisi vaikeaa. Harmi vain, ettei omaa hotellihuonetta oltu saatu. Pikkuvelii tosin olisi helppo häätää toiseen huoneeseen, jos jonkinlaista seuraa löytyisi. Olisi se sitten pedinlämmittäkää tai muuta. Rauhaa emo kuitenkin kaipasi. Se oli pääasia. Pihalle oltiin nyt päästy ja takataskusta kaivettiin tupakka-aski ja sytkäri. Kääryle tökättiin huulten väliin ja laitettiin palamaan.

//Veljistä löytyy muuten kuvat Catanin profiilist ;D //

Felixin askeleet kuluttivat hotellin portaita hitaaseen tahtiin, lähes maleksien. Hänellä ei ollut minnekään kiire, koska hän ei edes tiennyt tarkalleen, mitä tekisi. Hän tunsi LA:sta vain harvoja ihmisiä ja suurinosa heistäkin oli vain puolituttuja, sillä X vieraili suhteellisen harvoin äitinsä luona eikä ainakaan ehtinyt kehittää syviä ystävyyssuhteita. Joten jos hän tsekkaisisi sen alhaalla olevan kahvilan, olisi hänellä silti koko loppupäivä kulutettavana.

Jonkin ajan kuluttua nörtti oli saavuttanut aulakerroksen ja huomatessaan tilassa suunnilleen samanikäisiä nuoria, kohensi hän päässään keikkuvaa hattua ja veti t-paitansa helmaa suorempaan. Ei Felix uskaltaisi noita lähestyä saati uskonut, että he lähestyisivät häntä, mutta aina oli hyvä näyttää edustavalta. Respatyöntekijän mainostama kahvila näkyi jo portaista, joten poika tiesi minne suunnistaa. Kuten muukin hotelli, oli myös kahvila varsin kehuttavan näköinen. Menukin näytti enemmän ravintolan ruokalistalta kuin kahvilan vaatimattomalta listalta – ainiin, eihän tässä rakennuksessa mikään ollut vaatimatonta.
"Mitä saisi olla?" kuului hyvin pian nuorukaisen saapumisen jälkeen pirteä ääni tiskin toiselta puolen. Ääni muistutti vähintäänkin äänensävyltään respassa puhunutta ääntä, mikä sai Felixin epäilemään koulutettiinko työntekijät puhumaan tietyllä tapaa.
"Kahvi maidolla ja sokerilla. Mukaan", punatukkainen sanoi pian ja kaivoi housujensa taskusta valmiiksi dollarin seteleitä kahvin maksua varten. Olisi ollut varmaan fiksua katsastaa ensin, mihin hintaan oli tuota vähäpätöistä juomaa ostamassa. Varsinkin, kun myyjä sen sitten paljasti...
"Olkaa hyvä – 3,99$, kiitos." X katsoi lyhyen aikaa take away-kuppia, jota myyjä piteli kädessään, ajatellen mielessään vain yhtä asiaa; 4 dollaria kahvikupista?! Hullua. Sekopäistä. Kallista. Siitä huolimatta nörtti ojensi neljä dollarin seteliä tiskin toiselle puolelle ja kiitti kahvista, lähtien sitten kävelemään pois päin kahvilasta ja kohti ulko-ovia. Tämän kahvin olisi kyllä parempi olla hemmetin hyvää.

Tässä kahvissa oli moniin muihin kahveihin verrattuna ainakin sellainen etu, ettei se ollut tulikuumaa, vaan juuri sopivaa nautittavaksi heti. Niinpä kävellessään punatukkainen siemaili kannellisesta pahvimukista sekopäisen kallista kahviaan, jonka tosin sai myös todeta sekopäisen kalliin kahvin makuiseksi. Mikä ei tosin saisi häntä silti ostamaan sitä ainakaan tuohon hintaan uudestaan.

Astuessaan hotellin ovista pihalle, kohtasi nuorukainen pienen ongelman. Hänen tarkoituksenaan oli myrkyttää keuhkojaan tupakaksikin kutsutulla asialla, mutta pahvimukin kanssa se saattaisi käydä hankalaksi ainakin hänen taidoilleen. Tupakointi kun ei ollut Felixille niin jokapäiväistä, että hän taitaisi tupakan noukkimisen housujen taskussa olevasta askista sekä sytyttämisen yhdellä kädellä.
Siniharmaat silmät käännettiin oven vieressä seisovaan vanhemmanpuoleiseen mieheen, joka oli ilmeisesti hotellin henkilökuntaa. Tuo ei kuitenkaan näyttänyt niin mukavalta henkilöltä, että nörtti olisi halunnut lähestyä häntä. Punahiuksinen katseli ympärilleen ja yritti löytää hotellin lähistöllä seisoskelevia henkilöitä. Useat kun heistä näyttivät kiinalaisilta turisteilta odottamassa turistibussejaan lentokentällä, kun taas loput olivat vain hyvin lyhyeksi aikaa hotellin lähelle seisomaan jääneitä.

Hetken kuluttua Felix huomasi lähellä tupakoivan pojan, joka näytti ainakin suunnilleen hänen ikäiseltään. Tummatukkainen poika oli emotyylisen näköinen, mikä ei johtunut ainakaan vähiten pojan tummista, punertavalla shokkivärillä korostetuista, hiuksista. Vaikka X oli koulun ulkopuolella hieman sosiaalisempi ja vähemmän ujo, oli hänen kynnyksensä tuntemattomille puhumisessa kuitenkin melko korkea. Varsinkin kun poika näytti hänen silmäänsä itsevarmalta ja rohkeammalta kuin hän. Silti punatukkainen keräsi hieman rohkeuttaan ja käveli pojan viereen, säilyttäen kuitenkin mielestään hyvän sen rajan, ettei mennyt liian lähelle.
"Hei, voisitko, ehm, pidellä tätä hetken?" nuorukainen kysyi ojentaen kahvikuppia hieman toisen suuntaan, koittaen tavoittaa toiseen varoen katsekontaktia. Hän tunsi olonsa ujoksi, mutta kohotti silti kasvoilleen varsin suloisen hymyn – vaikka suloisuutta hymyyn ei ollut erityisemmin haettu.

Catan oli sivusilmällä huomannut, miten hotellista oli miltei heti hänen perässään astellut hahmo. Tuolle huomiota ei kuitenkaan oltu viitsitty antaa, ennen kuin tuo vaikutti puhuvan emolle itselleen. Katse kääntyi tulijaan ja arvioivasti Catan katsoi poikaa päästä varpaisiin. Tuo oli söpö. Todella söpö. Tosin, henkilö oli pyytänyt Catania pitämään kahviaan. Hieman varovaisen oloisena poika katsoi häntä silmiin ja vaikutti ujolta. Hymy toisella kuitenkin oli syötävän suloinen.
"Tietenkin voin pitää." Punamustahiuksinen emo hymähti ja nappasi toisen kädestä kupin omaansa.

Tupakkaa polteltiin ja toista katsottiin uudelleen. Nyt paljon tarkemmin kuin äsken.
"En uskonut törmääväni sinun näköiseen poikaan näin helpolla." Catan totesi sitten hieman naurahtaen ja hymyili vinosti. Aivan tarkoituksella hän ei kertonut tarkemmin millaista poikaa. Toivottavasti toisella ei ollut kiire mihinkään. Catan ei nimittäin meinaisi päästää toista silmistään enää tänään. Sanoisi toinen siihen mitä sanoisi. Toivottavasti tuo söpöläinen olisi edes mielenkiintoista seuraa. Sitä emo nyt kaipasi. Hyvännäköistä ja kiinnostavaa seuraa.
"Olen Catan." Hän esittäytyi sitten, muttei tarjonnut kättään. Olihan toisessa tupakka ja toisessa söpöläisen kahvikuppi.