Blow my whistle

//Anteeks kaameesti, et pelin alottamisessa on menny niin kauan! Oon ollu vaan niiiiin laiskalla päällä ettei mtn rajaa :'DD

Päivisin oppilaat ryntäävät usein viettämään aikaansa kahvilaan välttääkseen viimeisen oppitunnin tappavat minuutit, onhan heistä juoruilu ja ystävien kanssa oleilu paljon mukavampaa kuin oppitunnilla istuminen ja asioiden pänttääminen. Tai sitten joillain vain yksinkertaisesti on hyppytunti ja he odottelevat seuraavan tunnin alkua, mutta harvoilla päivät nyt niin pitkäksi venyvät, jos ei oteta huomioon nörttejä jotka ovat oikeita lukutoukkia ja viettävät enemmän aikaa koulussa kuin kotona, näin kärjistetysti sanottuna.

Monique McAdams puolestaan oli mennyt kahvilaan kuluttamaan aikaansa, sillä tänään hänellä ei olisi minkäänlaista menoa, joka oli todella epämukavaa ja jotenkin ahdistavaa. Johtuuko se kenties siitä, että hänellä on yleensä kalenteri täynnä harrastusten tuomia menoja ja illat täynnä baareissa ja yökerhoissa käyntiä? Kuka tietää?
Tänään hänellä ei kerrassaan ole mitään!
Spinning-tunti on tältä päivältä peruttu vetäjän äkillisen sairastumisen takia, eikä sen vuoksi oltu saatu ketään tuon tilalle näin lyhyellä varoitusajalla. Mahtavaa.

Pahis sekoitteli kaakaotaan teelusikalla ja katseli tylsistyneenä sen vaaleanrusehtavaa väriä. Jalat oli ristitty kuin hienolla naisella, olihan hänen kasvatuksensa tarkoitus ollut kasvattaa hänestä hieno nainen vaikka se olikin toteutunut vain osittain, selkä oli nojattu tuolin selkänojaan ja toinen käsi lekotteli laiskasti sylissä.
Yllään neidillä oli tänään musta nahkatakki, jonka oli heivannut tuolin selkänojalle, olihan sisällä tarpeeksi lämmin oleskella valkoisessa, ihonmyötäisessä topissa. Jalassaan hänellä oli perus pillifarkut ja kenkinä olivat tällä kertaa tavalliset, mustat lenkkarit, joihin hän oli jostain syystä kovin mieltynyt.
Hiukset tummaverikkö oli kihartanut vain latvoista suuriksi kiehkuroiksi ja muun osan tehnyt laineikkaaksi, sekä hieman pöyhinyt niitä saadakseen niistä vieläkin kuohkeamman ja paksumman näköiset.
Kokonaisuuden kruunasivat suuret korvarenkaat, sekä kädessä koreileva rannekoru.

Harmaat silmät katselivat tiiviisti kaakaota ja vilkaisivat vähän väliä ympäriltä kuuluvia ääniä, lähinnä kermalaisten, jotka pitivät marttakerhojaan ja puhuivat paskaa kaikista. Taisi hän pari kertaa kuulla omankin nimensä mainittavan, muttei jaksanut sen enempää välittää moisista sättimisistä, antaa noiden itseään täynnä olevien juoruhuorien pitää hupinsa.

Jared Hawkins oli lopen kyllästynyt tyttöön, joka roikkui hänen kannoillaan eikä antanut pienintäkään hengittämisen tilaa. Nuori mies oli pitänyt punahiuksista tyttöä ihan siedettävän sen hetken, kun oli toissa iltaisissa bileissä viihtynyt ja vähän sen jälkeenkin, mutta näin selvin päin toinen ei tuntunut ollenkaan viehättävältä, ainoastaan ärsyttävältä, aivokapasiteetittomalta idiootilta, jollaiset Jared olisi mieluusti kuristanut ja heittänyt kaivoon.

Lopulta mustahiuksinen oli muutaman huolellisesti valitun sanan avulla saanut karistettua naikkosen kannoiltaan ja Jared oli hän päättänyt juhlistaa tilannetta painumalla Dusty’siin. Totta puhuen hän halusi vain pois Astonin rakennuksista ja pihalta, sillä loppujen lopuksi se punapää olisi ilmestynyt kuitenkin jostakin nurkan takaa ja hyökkäisi päälle. Otsa rypistyi hienoisesti, hänen pitäisi kyllä hoitaa se nainen pois hänen päiväjärjestyksestään mitä pikimmiten.

Kahvilan ovi avautui kolahtaen, ja Jaredin huulten välistä karkasi tuohtunut huokaus. Koko paikka oli kuin ammuttu täyteen tyhjäpäisiä cheerleadereita, eikä heidän seuransa jaksanut kohottaa nuorukaisen mielialaa, korkeintaan laski sitä.
Askeleet kulkeutuivat tiskille ja poika tilasi itselleen laten. Takataskustaan lompakkoa esille kaivaessaan sinisilmä saattoi kuulla lähimmässä pöydässä olevien tyttöjen supatuksen ja erottaa pari kertaa oman nimensäkin mainittavan siellä, mutta sen kummemmin hän ei jaksanut kiinnittää huomiota. Puhukoot, ei liikuttanut hänen elämäänsä mihinkään suuntaan.

Maksettuaan juomansa ja käännyttyään ympäri tarkastelemaan pöytiä, pisti hän merkille eräässä pöydässä istuvan tytön, joka ei kermaan kuulunut. Toinen näytti toki epäilyttävän paljon Céline McAdamsilta, mutta oletettavasti kyseessä kuitenkin oli tuon paljon puhuttu kaksoissisko… M-jotain, nimi ei juuri mieleen sattunut muistumaan. Jätkä kuitenkin suuntasi askeleensa bruneten pöytää kohti, väläytettyään ensin hurmaavan hymynsä lähimmässä pöydässä istuville cheerleadereille. Tästä lähtisi tietysti juoruja liikkeelle, Jared saattoi jo silmissään nähdä ne kaikki puheet: Jared Hawkins vehkeilee pahisten kanssa. Just joo ja eipä paljoa kiinnostanut, ainahan hän voisi sanoa olleensa lievässä humalassa ja luulleensa tyttöä Célineksi.

"Tässä näyttäis olevan vapaata", tokaistiin ja jätkä laski kahvikuppinsa pöydän pinnalle, virnisti nopeasti toisella puolella istuvalle tytölle ja sen kummempia kyselemättä istui alas. Saattoihan se olla, että toinen odottaisi jota kuta, mutta mistä lähtien sellainen olisi Jaredia kiinnostanut?

Tummaverikkö otti sitten lopulta kulauksen kaakaostaan ja laski kupin takaisin lautaselleen, jota alkoi taas kilistellä teelusikalla.
Samoihin aikoihin hän erotti etäisesti kuinka kahvilan ovi avautui ja cheerleadereiden marttakerho alkoi kiihkeästi puhua tulijasta. Varmaankin urheilija, kun nuo ämmät siitä niin tohkeissaan olivat.
Moniquea ei kuitenkaan kiinnostanut kääntää katsettaan kaakaostaan tulijaan, olihan hänellä tärkeämpääkin tekemistä kuin katsella itsekeskeisten urheilijoiden machoilua ja flirttailuyrityksiä, jotka eivät kyllä koskaan olleet tehonneet häneen, vaikka sitä oltiinkin annettu ymmärtää toisin.
Mitä eroa koulun kermalla ja pohjasakalla oikein oli? Ehkä niillä itseään täynnä olevilla paskoilla oli enemmän rahaa, mutta siihen se sitten jäikin. Eivät cheerleaderit olleet viisaita vaan tyhmiä kuin saappaat ja juonittelivat katalia pikku juoniaan siinä toivossa, että saisivat enemmän huomiota muilta ja pääsisivät lähemmäs suosittuja. Eivät urheilijat olleet kuin vain kundeja jotka urheilivat, ei muuta.

Pahis puri hellästi huultaan uppoutuneena ajatuksiinsa, kun joku sitten tuli hänen pöytänsä luokse ja totesi, että siinä olisi vapaata. Siinä vaiheessa neiti havahtui ja siirsi ärsyyntyneen, jäätävän katseensa tulijaan.
"Ei, kun mun mielikuvitusystävä istuu siinä", olisi tytön tehnyt mieli sanoa, mutta ei halunnut antaa itsestään maailman oudointa ensivaikutelmaa, joten piti suunsa kiinni.
Kas kas, itse Jared.... Joku... Ei hän voinut toisen sukunimeä muistaa, kun ei ollut koskaan päässyt (eikä todellakaan halunnut) juttelemaan tuon kanssa.
Mutta pitäisi hänen nyt urheilijan sukunimi muistaa, kun rakas Céline aina kerskui kuinka hyvännäköisiä kerman pojat olivat verrattuina kapinallisiin, mikä ei kyllä Monan mielestä pitänyt paikkaansa, mutta ei hän sitä ollut ääneen siskolleen sanonut.
Mitä enemmän hän on hiljaa, sitä nopeammin Céline katoaa hänen ympäriltään pörräämästä.

"No hei kaunis poika. Taisit istahtaa nyt väärään pöytään, cheerleadereiden pöytä on tuolla", tervehti Monique hyvin epäystävällisesti ja nyökkäsi cheerleadereihin päin, jotka tarkkailivat heitä hyvin tiiviisti.
Mahtavaa, tämä tästä vielä puuttuikin. Kohta koko koulu juoruilisi siitä, että hänellä olisi jonkinlaista vipinää vastapäätä istuvan urheilijan kanssa.

Kuten Jared oli saattanut arvata, toinen ei arvostanut hänen seuraansa. Mitäpä nuo nyt hyvän päälle ymmärsivätkään… Jätkä nojasi rennosti tuolinsa selkänojaan pyöritellen mietteissään lusikkaa kahvikupissa, mittailen vastakkaisella puolella istuvaa tyttöä katsellaan, ennen kuin kohotti silmänsä tuon silmien tasolle ja haroi mustia hiuksiaan kuosiin.

Ruskeahiuksinen neitokainen ilmoitti, että hän oli istunut väärään pöytään, kirvoittaen huvittuneen naurahduksen Hawkinsin suusta, ennen kuin tuon silmät levisivät aavistuksen omaisesti, pojan näyttäessä hämmästyneeltä, sinisten silmien katseen harhaillessa cheerleaderien pöydän ja tytön välillä. Kulma kohosi hieman ylemmäs, pojan nojautuessa eteenpäin. Ei syyttä sanottu, että hänellä oli näyttelijänlahjoja – jos ei paremmin tietäisi, saattaisi jopa luulla, että Jared oikeasti oli hämmästynyt kuulemastaan.

"Etkö sä oo muka sitten pompi huutosakissa, säihkysääri?" heitettiin pojan edelleen näyttäessä hämmästyneeltä, vaikka taustalta saattoi erottaa selvästi purevan ja pirullisen sävyn, josta saattoi päätellä, että kyllä hän oikeasti tiesi, ettei toinen mikään cheerleader ollut - oikeastaan sen näki jo tuosta yksinkertaisemmasta pukeutumisesta, johon ei kuulunut lyhyet, juuri ja juuri vesirajan peittävät minihameet ja rinnat selvästi esille tuovat, tuskin mitään peittävät topit, kaksikymmen senttiset korkokengät ja laukut, joiden merkit julistivat "Louis Vuitton" tai jotain muuta vastaavaa.

Kahvikupissa uiskentelevaa lusikkaa pyöritettiin juomassa laiskasti pojan odotellessa nesteen jäähtymistä, sillä kupista kohoava savu kertoi selvästi, että se oli liian kuumaa juotavaksi, eikä Jared halunnut polttaa sievää suutaan. Hetkiseksi tuo siirtyi penkin reunalle istumaan, vain tiputtaakseen harteilla olleen tummanharmaan puolihihaisen takin tapaisen pois päältään, päälle jääden valkea puolipitkähihainen kauluspaita, jonka ylimmät napit oli jätetty häpeilemättä auki, sekä mustat farkut. Hawkins asettui takaisin paremmin tuoliinsa, kääntäen huomionsa takaisin brunetteen hymyillen toisella suupielellään ärsyttävään tapaansa, joka kertoi, ettei hän ainakaan olisi liikuttamassa itseään mihinkään suuntaan, että kaunokainen saisi joko siirtyä muualle tai kiltisti istua hänen seurassaan.

// KESKEYTETTY