I would just stand and stare

((Mukaan Swee sekä Melanie. Oon maailman huonoin keksimään otsikoita :D))

Thane Hart

Ostoskeskus ei kuulunut Thanen lempipaikkoihin maailmassa. Se ei itseasiassa sijoittunut edes kymmenen parhaan joukkoon vaan killui kai melko häntä päässä siinä listassa. Ostoskeskus oli kuitenkin paikka jossa Thanen oli joskus käytävä, sillä hänen isänsä tietokoneisiin, niiden korjaamiseen ja osien tilaamiseen erikoistunut pikkiriikkisen liikkeen tilat sattuivat sijaitsemaan San Diegon ostarilla. Ja totta kai Thanen kannatti hankkia osat, mitä milloinkin nyt sattui tarvitsemaan, isänsä liikkeestä, koska luonnollisesti hän sai perhealennusta. Joku reilumpi olisi ehkä jopa lahjoittanut pojalleen osia ilmaiseksi, vaikka siinä tapauksessa Loyd Hart luultavasti olisi lähellä konkurssia. Sitä paitsi Loyd Hart oli myös sitä mieltä, että ei mitään saanut ilmaiseksi muutenkaan joten lapsien oli hyvä opetella käyttämään omaa rahaa mahdollisimman varhaisesta vaiheesta lähtien.

Joka tapauksessa Thanen oli pitänyt tänään käydä liikkeessä. Hän oli pyytänyt isäänsä tilaamaan uuden emolevyn, ennenkuin kävisi niin ikävästi, että vanha menisi ja kosahtaisi. Poika oli tullut suoraan potkunyrkkeilytreeneistään, joissa kävi kerran viikossa. Ei mitenkään ahkerasti siis, mutta kävi kuitenkin. Uutukainen emolevy oli nakattu muovipussiin käärittynä treenilaukkuun, urheiluvaatteiden ja märän pyyhkeen sekaan ja poika oli juuri kävelemässä rullaportaita kohti joista pääsi toiseen kerrokseen ja siitä taas seuraavilla rullaportailla kolmanteen kerrokseen, josta pääsi sitten parkkialueelle, missä pojan pinkki vespa häntä odotti.

Toisessa kerroksessa Thanen huomio kiinnittyi kuitenkin vasemmalla reunustalla olevaan näyteikkunaan ja hän muutti viime hetkellä suuntaansa, vähän ennen kuin olisi astunut ylöspäin kuljettaviin portaisiin. Ei hän niinkään ikkunan itsensä vuoksi ollut kannoillaan kääntynyt ja tullut miltein lasiin kiinni, Thane oli kuvitellut näkevänsä tutunlaisen vaalean hiuskuontalon ikkunalasin toisella puolen, mutta siinä nyt katsoessaan saikin huomata pettyvänsä. Joku hänen ystävistään olisi voinut puoliksi jopa ilkeälläkin sävyllä todeta, että eikö hän saanut katsella koulussa ihan tarpeeksi Mary-Ann McAllisterin perään ja oliko havaintoja pakko yrittää tehdä vapaa-ajallakin. Thane olisi vastannut siihen kyllä ja luultavasti hänen ystävänsä tuhahtaneet siihen hänen olevan tyhmä.
Mutta ainahan se sama oli.
Tosin oli ehkä ihan hyvä, että Thane oli vain luullut nähneensä M-A:n, sillä hän oli tosiaan pukeutunut mustiin, kuluneisiin vakosamettihousuihinsa jotka oli joskus löytänyt kirpputorilta ja jotka olivat päällä mitä miellyttävimmät (numeron pari liian isot, mutta se nyt hoitui vihreällä kangasvyöllä jolla housut oli pojan lanteille vyötetty) ja ruudullinen huppari, joka varmaan monien mielestä saattoi olla jopa mauton. Ja kyllä, Thane elätteli toivetta siitä, että jos ja kun hän vapaa-ajalla törmäisi M-A:han hän olisi silloin pukeutunut parhaimpiin vaatekappaleihin mitä hänen kaapistaan löytyisi ja onnistuisi hurmaamaan tytön.

Thane saattoi kuitenkin jatkaa matkaansa ja hän antoi ajatustensa harhailla kotona odottavaan projektiin. Urheilulaukku roikkui selässä ja katse oli yhä käännettynä näyteikkunan suuntan. Siksi poika ei nähnyt eteensä. Ja siksi hän käveli suoraan päin jotakuta, josta pääsi hyvin tyttömäinen äännähdys. Poika nosti nopeasti kätensä ylös ja nappasi kiinni siitä mihin oli törmännyt, ettei tuo pienikokoiseksi tyttöihmiseksi osoittautunut henkilö vain menisi ja kaatuisi.
"Sorisorisorisori", Thane sanoi nopeasti, veti sitten henkeä ja päästi irti tytön käsivarsista.
"Mä en yhtään tajunnu katsoa eteenpäin. Ei kai sattunu?", poika kysyi ja soi pahoittelevan hymyn.
Ja älysi sitten katsoa alaspäin. Kai törmäyksestä johtuen oli osa tytön kantamista tavaroista tippunut maahan. Kohteliaana Thane kumartui alas ja nappasi käsiinsä lähimpänä itseään olevia tavaroita.

Korkeahkokorkoisilla mustilla Jimmy Choon kengillä, vaaleatukkainen kaunotar selviytyi täysin mallikkaasti San Diegon ostarin uumeniin. Kauniit sääret kuljettivat neitokaista syvemmälle kauppakeskukseen, määrätietoisen kopinan saattelemana. Melanien vaaleat hiukset hivelivät tytön olkapäitä ja pienehkö hymy koristeli neidon huulia, joille oli sipaistu väritöntä huulikiiltoa. Hymy oli hitusen odottava, sillä blondi oli innoissaan, kuten aina, lähtiessään ostoksille. Koskaan ei tietenkään voinut olla liikaa vaatteita, ja tuo oli jo aika kyllästynyt vanhoihinsa. Ei siinä enempiä selittelyjä tarvittu!

Puolen tunnin kuluttua vaaleaverikkö suuntasi kulkunsa ulos Pradan liikkeestä, roikottaen kyynärtaipeessaan paria kassia. Melanie oli astelemassa uutta liikettä kohti, kun tunsi värinää Cuccin laukun sisältä. Neito kääntyi laukkunsa puoleen ja löysi sormiinsa nätin hopeanvärisen kännykkänsä. Kosketusnäyttö oli varsin näppärä ja hetkessä tyttö olikin saanut tekstiviestin auki. Ostarilla olen... hän vastasi nopeasti, pudottaen sitten puhelimen takaisin laukkuunsa, jatkaen matkaansa.

Kauas Mel ei kuitenkaan kerinnyt mennä, kun joku jo astui suoraan tyttöä päin. Vaaleatukka vinkaisi ja pelkäsi jo menettävänsä tasapainonsa, mutta onneksi toisella oli nopeat reaktiot, ja tuo sai hänestä kiinni.
Joku nuori herra pahoitteli kiivaasti tapahtunutta, päästäen sitten neitokaisen käsivarsista irti.
”E-ei kaiketi...” Melanie vastasi toisen kysymykseen hämillään ja vilkaisi lattialle. Hienoa, tytön avonainen käsilaukku oli päättänyt sylkäistä tavaroita ulos, ja nyt ne lojuivat lattialla. Vaaleatukka vastasi pikaisesti toisen hymyyn, ennen kuin kumartui noukkimaan kalenteriaan, tunkien sen laukkuun. Myös tyttösen meikkikokoelma oli päättänyt osittain pistäytyä valoon, kun meikkipussi oli huolimattomasti jätetty auki.

”Ei kai sinuun sattunut?” neito kyseli mahdollisimman ystävällisellä äänensävyllä, vaikka mielessään haukkui nuorukaisen täysin sokeaksi ja kömpelöksi, joka ei sitten viitsinyt eteensä katsoa. Vaikka... olihan toinen sentään kohtelias ja pahoitteli kovasti tapahtunutta. Mel sai huulilleen hymyn ja kovin anteeksiantavaisen katseen silmiinsä, kun tuo yritti keräillä tavaroitaan. Miten paljon yhteen käsilaukkuun voikaan mahtua tavaraa?

//Sori, tuli aika... no huono//

Thane Hart

Vaaleahiuksinen tyttö sanoi, ettei kaiketi ollut loukkaantunut törmäyksessä. Hyvä. Thane katsahti alaspäin ja näki miten tytön laukku oli tippunut lattialle ja sen sisältö levinnyt ympäriinsä, pyöri jaloissa. Uskomattoman paljon tavaraa yhdessä pienessä veskassa. Oli uskomatonta miten paljon trytöt kantoivat kaikkea mukanaan, oliko kaikki edes tarpeellista? Poika kumartui polvistui alas samaan aikaan, kuin tyttökin kumartui noukkimaan tavaroitaan turvaan. Käsi ojennettiin kohti huulipunaa, tai ainakin sellaiseksi Thane sitä epäili. Hän oli kuitenkin asunut useamman vuoden taloudessa, jossa oli parhaimmillaan ollut kaksi kauneusalalla työskentelevää ja siitä myöskin kiinnostunutta naista, joten hänelle oli tullout erinäiset tyttöjentarvikkeet tutuiksi. Niitä kun oli lojunut milloin missäkin, vessassa ja keittiönpöydällä. Kaikkea meikeistä hiustenlaittovälineisiin.
Käsi johon huulipuna oli suljettu, ojennettiin vaaleahiuksista kohti, niin että tuo sai sen napattua siitä itselleen.
"Ei tässä mitään", Thane vastasi ja soi ystävällisen hymyn tytölle, samalla kun nousi takaisin ylös.

Thane katsahti sitten sivulleen. Hän näki maassa, pienen matkan päässä, jonkun rasian. Oliko se puuterirasia? Thane oli ottamassa askelta sinne päin, poimiakseen purkin turvaan, mutta joku muu ehti ennen häntä paikalle. Ja tuo ei suinkaan kumartunut poimimaan kalliilta näyttävää rasiaa, vaan oli keskittynyt väittelemään kiivaasti puhelimessa jonkun kanssa ja tehostamaan sanojaan raivokkailla kädenheilautuksilla. Niinpä tuo astui eteenpäin, suoraan sen rasian päälle ja vaikka ympärillä kuuluikin paljon ääniä ja melua, oli Thane melko varma, että kuuli kuinka kovasta muovista varmistettu kotelo särkyi. Ja kuin se ei olisi sitten vielä riittänyt, potkaisi seuraava kiireinen ohikulkija rikkoutunutta rasiaa niin, että se liukui lattiaa pitkin kohti sen kerroksen reunamaa, liukui aidatun reunuksen välistä ja tippui alas.
Varmaan särkyen moniksi pikku paloiksi, niin ettei siitä olisi iloa enää kenellekkään.

Poika kääntyi tyttöön päin ja näytti pahoittelevalta kaikesta siitä sotkusta, joka hänen huomaamttomuutensa oli aiheuttanut.
Toivottavasti se rasia ei ollut ollut hirmu tärkeä. Tai kauhean kallis. Poika vilkaisi tyttöä päästä varpaisiin pikaisesti. Ja ostoskassien sekä tytön yllä olevista vaatteista päätellen, Thane arveli puuterirasialle ehkä äkkiä tulevan hintaa useampi sata dollaria, joten ehkä hän ei kuitenkaan tarjoutuisi ostamaan uutta sellaista. Eihän hänellä varmaan ollut kätössään tällä hetkellä edes niin paljoa rahaa.

"Um, sori", hän sanoi taas ja vilkaisi aidattua reunusta päin ja sitten tyttöön.
Olisi kai vähän törppöä siitä seuraavaksi vain lähteä ja jättää toinen mahdollisesti suuttuneena jälkeensä. Kai hän voisi jotenkin kuitenkin korvata tämän.
"Tuota, juotsä kahvia? Tai teetä? Tai jotain?", Thane kysyi ja vei oikean kätensä niskaan, hiusten lomaan. Ja koska se kuulosti pojan omiin korviin hyvin huonolta treffipyynnöltä (miltä sen nimenomaan ei pitänyt kuulostaa), hän kiiruhti lisäämään; "Mä voisin tarjota noin niinku korvauksena."
Käsi laskettiin alas.
"Jos sulla ei siis oo kiire", sanottiin vielä, koska eihän hän voinut tietää kuinka tiukka aikataulu tytöllä oli ja noin tuo saisi mahdollisuuden kieltäytyä jos ei nähnyt asiaa välttämättömäksi.

((Hyvä se oli Mä nyt koitin keksiä jonkun syyn minkä nojalla tää tapaaminen ei ehtis loppuun ennen kun se kunnolla alkokaan ja näin aamutuimaan mun ideat on aika jäässä. Sen mukasta oli tekstikin :D))

Tyttönen katseli huokaisten tavaroitaan, jotka olivat päätyneet lattialle. Niiden noukkimiseen kestäisi tovi, mikä ei kovasti houkutellut vaaleatukkaa, mutta ei niitä lattialle tosiaankaan voinut jättää. Ei tietenkään voinut! Mel hymyili kiitollisena, kun toinen ojensi hänelle huulipunan ja se pudotettiin meikkipussiin nopsakasti. Hän ei tiennyt mitä sanoa, joten pysyi hiljaa, yrittäessään paikantaa kauemmas vierineitä tavaroitaan. Miksi juuri nyt?
Neitokainen oli saanut jo aika hyvin tavaransa kasaan, muutama meikki oli tainnut hukkua. Siniset silmät kävivät lattiaa lävitse päättäväisesti. Ja Melanie sattuikin juuri näkemään kengän painautuvan puuterirasiansa päälle. Tyttö irvisti hienoisesti, ja katseli särkynyttä koteloa, jonka joku potkaisi pois näkyvistä. No, sinne meni. Ei tuolle enää voinut mitään, Mel kohautti pienesti olkapäitään. Olihan hänellä varaa uuteen, mutta tuo oli juuri ollut se paras puuteri, mitä maailmasta löytyi. Eikä sen löytäminen ollut kovin helppoa. No, voisi vaikka pistää äidin asialle...

Kiharatukka hymyili hieman kohauttaen olkapäitään, kun toinen näytti niin pahoittelevalta. Ei sille vain yksinkertaisesti voinut mitään, joten turha kai sitä oli surra.
”Ei se mitään... Aina kaikki ei voi onnistua”, Melanie naurahti pienesti toisen sanoessa sori.
Nuoren herran kysymys yllätti tytön, mutta sitten tämän huulille syntyi hymy. Nopeasti toinen lisäsikin, että voisi tarjota korvauksena.
”Eipä tässä taida mitään kiirettä olla, joten miksikäs ei. Tee kuulostaisi aivan hyvältä”, Mel vastasi ystävällisesti. Toinen sentään osasi olla kohtelias, vaikkei välttämättä osannut aina katsoa eteensä.
”Mutta ennen kuin menemme olisi kai paras esittäytyä. Olen Melanie, tutummin vain Mel”, tyttö sanoi hymyillen mahdollisimman valloittavasti. Hän ei ollut ennen nähnyt tuota... Luultavasti toinen oli kyllä lukiossa, sillä näytti vielä lukioikäiseltä. Neitokainen katsoi odottavan kysyvästi nuorukaista, odottaessaan, että tuokin kertoisi nimensä.

//Joo, ei se mitään... =)//

Thane Hart

Tyttö ei tuntunut lainkaan sellaiselta tiukkikselta joka sai megaluokan raivarit jostain tälläisestä. Thane kun pystyi hyvin kuvittelemaan tilanteen jossa samankaltainen tyttö olisi vetänyt kunnon herneet nenään, jos joku olisi törmännyt tuohon, niin että tuon tavarat levisivät pitkin ostarin lattiaa ja rikkoutuisi. Poika olisi voinut huokaista helpotuksesta, mutta hymymili vain edelleen pahoittelevan oloisena ja ehdotti sitten voivansa tarjota korvauksena aiheuttamastaan vahingosta toiselle jotain juotavaa. Eihän se nyt kalliin puuterirasian veroinen ollut, mutta tyttö otti ehdotuksen hyvin vastaan ja nyt poikakin uskalsi hymyillä jo helpottuneena.
Thane oli kääntymässä katsomaan mitä paikkoja lähellä oli, sellaisia joista saisi jotain piristävää juotavaa, mutta tyttö ehdotti että olisi ehkä hyvä esittäytyä. Tosiaan, eihän tässä edes nimiä tiedetty.

"Hei Mel", Thane sanoi sitten ja soi tuolle hymyn, hän nyt uskaltautui käyttämään tytön lempinimeä, koska tuo sen mainitsi. Ei tyttö ollut sanonut, että vain ystäville Mel.
"Thane", poika osoitti etusormellaa omaa rintaansa kertoessaan nimensä.
Tämä arvioi hetken Melanieksi esittäytynyttä tyttöä, oletti tuon olevan iältään jotain samaa luokkaa mitä poika itse oli. Hän ei kuitenkaan tunnistanut tyttöä. No olihan lukioitakin useampi olemassa, ehkä tyttö ei käynyt Astonia. Tuo saattoi hyvin vaikka olla vain piipahtamassa San Diegossa, eihän sitä voinut varmaksi tietää. Ja toisaaltaan, jos oli niin, että nämä kävivät samaa koulua ei ollut kuitenkaan ihmeellistä ettei siitä huolimatta toista tunnistanut. Astonin käytävillä käveli useita vaaleahiuksisia nuoria naisenalkuja, jotka oli helppo sekoittaa toisiinsa, jos näiden kanssa ei ollut enemmän tekemisissä. Ja sattuneista syistä Thane ei juurikaan ollut suuremmin tekemisissä koulunsa suosittujen tyttöjen kanssa. Ja oman klikkinsä ryhmään tyttö tuskin kuului, sillä siinä tapauksessa Thane olisi varmasti tuon muistanut.

"Mitäs sanot..-", poika kääntyi jälleen katsomaan ympärilleen ja osoitti sitten melko lähellä olevaa kahvilaa; "-tuosta?"
Paikka oli ihan kivan näköinen. Tilat olivat melko pienet, pieniä pyöreitä pöytiä tuoleineen oli aseteltu sen ulkopuolelle, aidatun tilan sisään toki. Sisällä oli muutamia loosheja ja siellä näytti olevan ainakin tilaa.
Saatuan myöntyvän vastauksen Thane lähti kohti kuppilaa.
"Jos sä käyt pöytään istumaan niin mä käyn hakemassa juotavaa. Sulle siis teetä?", poika varmisti vielä hymyillen ja lähti pujottelemaan melko ahtaassa tilassa, urheilukassi olallaan edelleen roikkuen. Tiskillä ei näkynyt jonoa. Työntekijä, nuorehko punatukkainen nainen joka jauhoi purukumia, oli keskittynyt lukemaan aikakauslehteä.

"Hei. Yks kahvi mustana ja sitten tee", Thane sanoi ja nappasi takataskussaan olevan lompakon esille. Työntekijä kohotti kulmaansa, ennenkuin otti kaksi kuppia, jotka laski mustalle tarjottimelle.
"Mitä makua?", nainen kysyi äänensävyllä, joka kertoi ettei tuota paljoakaan kiinnostanut asiakaspalvelutyö.
Thane näytti varmaan hämmästyneeltä, hän kun ei ollut ymmärtänyt kysymystä. Miten niin mitä makua. Kahvia ja teetä.
"Minkä makuista teetä. Tässä on niinku kakskymmentä eri vaihtoehtoo", nainen sanoi ja osoitti takanaan olevaa telinettä jossa tosiaan oli pusseja jos jonkinnäköistä.
"Öö.. Tota voitko sä laittaa vaikka kaikkia, kun mä en tajunnu kysyä..", Thane pyysi ja nainen näytti sitruunaista naamaa.
"Siis niinku vaikka ylimääräseen kuppiin jos laittaisit, mä voin kyllä palauttaa ne mitä ei käytetä, että ei siitä sulle tuu ylimäärästä vaivaa. Ja joo, sitten sokeria ja maitoa kanssa, kun en mä niitäkään tajunnu kysyä", Thane sanoi nopeasti ja loppua kohden hänen äänensä hiljeni. Olipas hän ollut ajattelematon. Hän itse joi kahvinsa mustana. Ilman mitään lisämausteita. Hän ei juonut teetä, joten hän ei ollut tullut edes ajatelleeksi, että makuja oli useamoi vaihtoehto ja että ehkä Melanie tahtoi teehensä sokeria tai tilkan maitoa.
Nainen pudisti päätään, mutta teki kuten Thane oli ehdottanut. Maksettuaan poika lähti pujottelemaan takaisin pöytien välistä, kunnesp ääsi pöytään jonka ääreen Melanie oli asettunut.

Ennen kuin tyttö ehti luoda kummastuneen kahviin kaikkiin niihin ylimääräisiin kippoihin ja keppoihin joita tarjottimella oli, kiiruhti Thane puhumaan: "Niin tota, en tienny mistä tykkäät niin toin nyt vähän kaikkea."

Tuntui mukavalta, kun toinen käytti hänen lempinimeään. Sitten tuo kertoi oman nimensä, Thane. Mel nyökkäsi hymyillen.
Sitten nuorukainen ehdotti aika lähellä sijaitsevaa kahvilaa. Neitokainen käänsi katseensa toisen osoittamaan suuntaan ja nyökkäsi sitten hymyillen.
”Näyttää ihan hyvältä”, Melanie vastasi iloisesti ja tarkisti, että laukku oli tällä kertaa varmasti kiinni. Tyttö lähti seuraamaan poikaa hymy huulillaan.
”Joo”, vaaleatukka vahvisti ja katseli pöytiä.

Hetken kuluttua nuori neiti istuutui kahden hengen pöytään ja jäi odottelemaan Thanen palaamista. Koska tilauksien saamisessa kestäisi luultavasti jonkin aikaa, tuo kumartui laukkunsa puoleen. Hän etsi sen sisuksista meikkipussinsa ja pikkuisen peilinsä. Blondi sipaisi nopeasti ja sirosti huulilleen kiiltoa, ennen kuin työnsi pussukan takaisin laukkuun.
Siniset silmät vaeltelivat kahvilassa. Muutamia vanhoja mummoja, pari nuorta aikuista, sekä yksi Melanien ikäisistä tytöistä koostuva ystäväporukka...

Sitten Thane saapuikin takaisin. Pienehkö huvittunut naurahdus pääsi Melin suusta, kun tuo kuuli toisen selittelyn.
”Anteeksi, en itsekään tajunnut sanoa!” tyttö pahoitteli. Koko asia ei ollut tullut neitosen päähän lainkaan. Olipa hän todellakin ollut hölmö. Eihän Thane tietenkään mikään ajatustenlukija ollut, eikä voinut tietää, mistä tyttö piti.
Odotettuaan, että toinen pääsi istumaan, Melanie kumartui etsimään lempiteetään. Lopulta se vaniljalla maustettu tee löytyi, ja tyttö upotti pussin kuumaan veteen.

Sitten hän nosti katseensa seuralaiseensa pienesti hymyillen.
”Hmm... Mitä sinä oikeastaan täällä teit, ennen kuin törmäsit minuun?” vaaleatukka kyseli kiinnostuneena, saadakseen jonkinlaista puheenaihetta. ”Uskoakseni pojat eivät yleensä harrasta shoppailua”, hän lisäsi vielä naurahtaen leppoisasti.
Mel nosti teepussin vedestä ja asetti sen tarjottimelle. Tuo lisäsi hieman sokeria teehensä, ja kietoi sormensa kupin korvan ympärille. Hän nosti höyryävän kupin huulilleen, hörpäten hieman siitä, katsoen samalla pöydän toisella puolella istuvaan poikaan.

Thane Hart

Poika soi hymyn tytölle, kun tuolle kävi hänen ehdottamansa kahvila ja he lähtivät kohti pientä kuppilaa. Thane ehdotti jos tyttö valitsisi pöydän sillä aikaa , kun hän hakisi juotavaa tiskiltä. Lähtiessään pujottelemaan pienten pöytien välistä, Thane kääntyi katsomaan olkansa yli, nähdäkseen vain mihin Melanie oli käynyt istumaan.
Vaikka luultavasti hän olisi löytänyt työtön ilman tarkistustakin, paikassa kun ei ollut niin hirvittävästi ruuhkaa, ainakaan vielä.

Tehtyään tilauksen ja saatuaan kaiken tarjottimelle Thane lähtikin takaisin päin, piti tarjottimen vakaanaa niin ettei kummastakaan melko täyteen kaadetuista kupeista loiskunut. Toinen sisälsi mustan kahvin ja toinen kuuman teeveden, ja sitten tarjottimella oli siihen teehen kaikkea mahdollista mitä nyt sattui olemaan tarjolla.
Tarjotin laskettiin pöydälle ja nopeasti Thane selitti, miksi se oli niin täynnä kaikkea. Vastaukseksi tuli huvittunut naurahdus ja sitten tyttö pahoitteli.
[i]'Anteeksi, en itsekkään tajunnut sanoa'[i], tuolle lauseelle Thane heilautti vain kättään, niin kuin se ei olisi iso juttu ja eihän se oikeastaan edes ollut.

Ennen kuin Thane kävi istumaan, hän vetäisi urheilukassin hihnan päänsä yli ja asetti sen lattialle. Tuoli vedettiin pöydän alta ja poika kävi siihen istumaan, kahvi nostettiin eteen ja siitä pidettiin vain kiinni hetken aikaa. Juotava oli lämmittänyt mukin ja tuntui sormissa, ei kuitenkaan polttavana, lähinnä vain lämpöiseltä.
Poika seurasi, miten tyttö valitsi kiposta mieleisensä maun ja seurasi miten pussi löysi tiensä kuumaan veteen. Hän ei nähnyt aivan kunnolla, mutta oletti että luultavasti teepussi värjäisi värittömän veden.
Kahvikuppi nostettiin huulille ja Thane otti varovaisen ensisiemauksen, ei hän nyt tahtonut polttaa suutaan seuraavaksi, ehkä tässä kohtaa oli jo tarpeeksi töpeksitty. Juuri kun kahvikuppia kallistettiin, Melanie kysyi mitä hän oli tehnyt ennen kuin oli törmännyt tuohon. Kuppi laskettiin alas pöydälle ja sitä pyöritettiin käsien välissä. Hetken aikaa poika mietti miten ja mitä vastaisi. Eihän totuus ollut paha, vaikkakin se tosiaan oli leimannut hänet klikkiin, jossa hän nyt sattui olemaan. Ei sillä sinänsä ollut merkitystä, ei hänelle, mutta jotkut muut olivat vähän turhan tarkkoja siitä kenen kanssa oli.

Lopulta päädyttiin vastaamaan melko todenmukaisesti, jättämällä vain pois muutama asia, jotka eivät ehkä olleet lopulta niin oleellisia.
"Olin oikeestaan vaan läpikulkumatkalla", Thane aloitti ja pyöräytti kahvikupin korvan toiseen suuntaan, katse pidettiin Melaniessa. Oli kuitenkin kohteliasta pitää katsekontakti henkilöön kenen kanssa keskusteli.
"Lupasin faijalle käydä treenien jälkeen sen liikkeen kautta, joka on tossa pari kerrosta alempana ja olin juuri menossa parkkihalliin, kun satuin kattomaan toiseen suuntaan ja loppu onkin sulle tuttu", poika kertoi ja hymyili perään. Kahvikuppi kohosi taas pöydästä.

Thane vilkaisi sitten itse kaikkia niitä Melanien monia ostoskasseja ja -pussukoita, ja kun kahvikuppi oli jälleen pohjastaan kiinni pöydän pinnassa, hän nyökkäsi niihin päin.
"Mm, sä arvatenkin olit kuluttamassa kivan määrän käteistä?", pojan äänessä ei ollut kuultavissa minkäänlaista katkeruutta, vaikka tuollaiseen lauseeseen se olisi ollutkin helppo yhdistää. Lähinnä poika kuulosti vain huvittuneelta, ehkä jopa iloiselta. Ainakin siitä kieli hymy, joka pojalla oli kasvoillaan.


((Hei anteeks kauheesti kun on kestäny Mulla on ollu kamala määrä kaikkia työjuttuja. Ja sitten tulee tämmönen huonolaatunen vastaus pitkän ajan jälkeen ))