Kun sydän johtaa kättä.

(( Vapaa! Ihan kuka vain Elroyn seuraksi! :> ))

Oli keskiviikko ja suunilleen päivän puoliväli. Koulun käytävät olivat täyttyneet iloisista sekä vähemmän iloisista oppilaista, jotka suuntasivat parhaillaan kohti ruokalaa tai pihaa, jossa viettää ansaitun lounastaukonsa. Elroy ei kuitenkaan ollut tässä joukossa mukana, sillä hänellä ei ollut nälkä eikä oikeastaan rahaakaan mukana. Lisäksi häntä ei huvittanut lähteä uloskaan viettämään välituntia - vaikka siellä ihan moitteettoman aurinkoinen ilma olikin. Poikaa ei vain oikein jaksanut innostaa ajatus mennä pihalle norkoilemaan muiden ihmisten tavoin. Ei sillä, etteikö hän pystyisi - hänen kammonsa muita ihmisiä kohtaan oli parantunut huomattavasti. Se ei vain kiinnostanut ja Elroysta oli tavallaan mukavaa istua yksinään autiolla käytävällä kuunnellen musiikkia korvakuulokkeista. No, eihän käytävä tietenkään aina ihan kokonaan autio ollut, mutta melkein.

Elroy istuskeli käytävän lattialla, nojaili rennosti keltaisensävyiseen seinään ja kuunteli musiikkia suurilla korvakuulokkeillaan. Poika oli tänään vetänyt ylleen valkoisen t-paidan, jossa oli loiva v-kaulus, siniset kulutetut pillifarkut sekä mustat Conversen tennarit. Ruskea tukka oli laitettu tavanomaisesti hiuslakan avulla hivenen pörrölleen ja otsatukka laskeutui hivenen vaaleanvihreille silmille. Ruskea olkalaukku oli jätetty lojumaan aivan hoikkien jalkojen viereen ja sieltä pilkisti muutama oppikirja. Poika katsoi tyhjää ja yritti keskittyä parhaansa mukaan vain ja ainoastaan musiikkiin. Hän ei kuitenkaan mahtanut sille mitään, että jokainen vähänkin liian kovaääninen kolahdus muualla käytävällä sai hänet säpsähtämään. Todettuaan kuitenkin sen olleen aivan vaarattoman ihmisen aiheuttama, Elroy syventyi taas omiin ajatuksiinsa. Oli kieltämättä hyvin häiritsevää säpsähdellä pieniä ja vaarattomia kolahduksia, mutta niin poika oli tehnyt aina. Hän tiesi varsin hyvin, että suurin syy tähän olivat ne muutamien vuosien takaiset tapahtumat, jotka hiipivät hänen mieleensä ihan tahtomatta. Ne olivat sellaisia asioita, joita Elroy ei kovin mielellään muistellut, muttei hän voinut sille mitään. Aina oli jokin asia, mikä muistutti siitä tai sitten joku otti asian ihan suoraan esille. Oli ärsyttävää, etteivät ne voineet vain unohtaa ja antaa asian hautautua ihan omalla painollaan. Aina oli joku typerys, joka otti sen esille, kun kaikki oli jälleen Elroyn elämässä hyvin. No, se hyvä elämä loppui siihen ja tilalle tuli pelkkää ahdistusta. Pahinta tässä oli se, että ne jotkut asiasta muistuttavat ihmiset eivät olleet sitä Elroyn lähipiiriä, vaan pelkästään tuttuja. Tietenkin jonkun samantekevän tyypin suusta kuulleina näm tietenkin päättivät tulla kysymään asiaa suoraan uhrilta itseltään, joka tietenkin koettiin täysin arkipäiväiseksi käytännöksi. Elroyn oli pakko itselleen myöntää, että tällaiset ihmiset vituttivat häntä aivan suunnattomasti - vaikkei sitä ääneen voisi sanoakaan.
Elroy huokaisi raskaasti ja vaihtoi biisin.

(( Hoh. Tulipa siitä kökkö ja lyhyt. Toivottavasti pääsee helposti mukaan.~ ))

||Jospa minä sitten vaikkapa Brandin kanssa tänne sitten. Ja tyttö tänään. :>||

Keskipäivä ja ruokaa. Ja sieltä ruokalasta Brandikin oli siis parhaillaan tulossa, niin kuin muutama muukin. Seuraavaksi hänellä olisi sitten pari tuntia vapaata, eikä tytöllä ollut aavistustakaan miten hän sen käyttäisi. Yksi vaihtoehto olisi tietenkin tehdä aamutunneilta tulleita läksyjä, olisihan sekin eteenpäin. Ja senpä Brandi ehkäpä taitaisikin tehdä, sillä olihan hän erinomainen ja tunnollinen oppilas. Oli hänellä kuitenkin myös muita vaihtoehtoja. Yksi oli ainakin oikein houkuttava: pirauttaa kaverille ja kysäistä, josko ehtisi käväistä Dusty'sillä kahvilla. Aivan, se idea oli paljon parempi kuin läksyt. Hän voisi syventyä koulutehtäviin ihan yhtä hyvin sen jälkeen kun olisi tullut kahvilasta - mikäli ehtisi. Brunette punnitsi noita kahta vaihtoehtoja hetken aikaa mielessään samalla kun hänen korot kopisivat lattiaa vasten. Kahvi kyllä kelpaisi ja läksyt kerkeäisi tehdä kotonakin. Niimpä tyttö tarttui olallaan heiluvaan laukkuunsa ja ryhtyi kaivamaan sieltä puhelintaan. Hänen harmikseen laukku vain oli yllättävänkin täynnä ja epähuomiossa hän oli kännykkänsä tunkenut juuri siihen suurimpaan taskuun, mihin ängettiin kaikki koulutarvikkeet.

Juuri kun tytön silmät havaitsivat laukun pohjalta hänen kaipaamansa kapistuksen ja toinen käsi oli syöksymässä sen kimppuun, tapahtui jotain odottamatonta. Jostain syystä toisen jalan korko ei pitänyt lattialla tai sitten tyttö astui jotenkin ihmeellisesti, sillä hänen tasapainonsa petti. Brandin huulilta pääsi hiljainen ääni ja pian tyttö olikin maassa polvillaan. Avoimesta laukusta tulvi muutama kirja ulos ja hänen kaipaamansa kännykkäkin lennähti jonkun jalkoihin. Ei hitto. Tämä oli juuri neiti Darcyn onnea: milloin hän pakitti autollaan toiseen autoon kopiksi ja nyt hän lennähti nurin tasaisella käytävällä, eikä käytävä todellakaan ollut ihan autio. Vaikka tytön onneksi ei paikalla kovin montaa ihmistä ollut näkemässä tätä, mutta kyllä niiden vähäistenkin ihmisten huulilta oli luettavissa kuinka naurettavalta tilanne näytti. Eikä Brandi sinänsä voinut moittia heitä, sillä kuinka usein näki kuinka normaali tyttö kompastui omiin kenkiinsä? Toisaalta, tilanne ei ollut yhtään koominen, sillä vasempaan nilkkaan sattui.

(( Yep. Sekaan vain :> ))

Elroyn haaleanvihreä katse oli nauliintunut edessä olevaan seinään, eikä hän todellakaan antanut ohi kävelevien ihmisten häiritä itseään, joita parhaillaan lappasi ulos koulun ulko-ovista. Tuskin nämä edes huomasivat tämän ruskeatukkaisen emon olemassaoloa, sillä tämähän istui lattialla ja tuskinpa nyt kovinkaan moni siihen suuntaan katselisi. Tietenkin, Elroy huomasi, että muutama melkein kompastui hänen jalkoihinsa ja siitä johtuen hän sai muutaman vihaisen mulkaisun osakseen. Siksipä hän pisti parhaakseen vetä hoikat jalkansa vasten rintaansa, jotta voisi olla vielä huomaamattomampi tällä nyt lähes autiolla käytävällä.
Pojan kuuntelema biisi oli vaihtunut jälleen ja Elroy laittoi voluumia muutamaa astetta kovemmalle. Se mitä luultavammin kuului jonkin matkan päähän, mutta ei poika ihme kyllä jaksanut välittää. Hän oli monia kertoja saanut kuulla siitä, että kuunteli musiikkia muka aivan liian kovaa ja hänen korvansa tuhoutuisivat tätä menoa, mutta se vain sattui olemaan lähes ainoa tapa paeta tätä elämää johonkin kaukaisuuteen. Ei poikaa voinut siitä rankaista, sillä se oli hänen iänikuinen tapansa. Lisäksi ne olivat hänen korvansa, joten hän sai niiden kunnosta itse päättää.

Elroy ei todellakaan kuullut, että tyhjällä käytävällä kopisivat korot ja joku todella kaatui polvilleen - ei edes tämän hiljaista älähdystä. Ei hän sen sijaan musiikin takia ollut tuntoaistiaan menettänyt ja säpsähti sen takia siihen, kun joku esine osui hänen jalkaansa. Hetken pojan täytyi kylläkin koota itseään ja todeta ihan kunnolla, että tässä lähellä oli tapahtunut jotain. Elroyn silmät ponnahtivat oitis hänen jalkansa vieressä lojuvaan esineeseen ja poika irroitti selkänsä seinästä. Tuo jokin esine oli suhteellisen hieno kännykkä, jota kukaan ei voisi edes erehtyä luulemaan Elroyn omistamaksi. Se oli aivan liian hieno, että hänen isällään olisi ollut varaa ostaa sellaista. Pojan oma kännykkä olikin sitä mahdollisimman halpaa luokkaa, jollaisen voisi löytää jotakin tarjouskorista.
Elroy otti puhelimen käteensä, katsoen sitä hyvin tarkasti ja tajusi vasta sitten vilkuilla ympärilleen. Mikäli puhelin oli sitten tässä, niin tuskinpa tämän omistajakaan olisi kaukana. Nopeasti hän huomasikin, että jonkin matkan päässä oli tyttö, joka oli maassa polvillaan ja tämän laukku oli rojahtanut lattialle avonaisena. Olisiko puhelin sitten tippunut tältä? Elroyn katse haravoi lähipiiriä, eikä ketään muutakaan sopivaa löytynyt, joten puhelin oli ilman muuta tytön. Hyvätapaisena Elroyn tietenkin kuuluisi nousta tästä ylös, palauttaa tavara omistajalleen ja kysyä tämän vointia (kaatuminen nyt tuskin oli koskaan mikään nautinnollinen juttu). Mutta silti jokin esti häntä. Tämä ruskeatukkainen tyttö nyt ei näet näyttänyt ihan sellaiselta, joka voisi hengailla kenenkään Elroyn kaltaisen kanssa. Tai, tämä näytti ainakin kuuluvan siihen kuuluisaan kermaan, vaikka eihän ulkonäkö tietenkään aina todistanut kaikkea.

Poika kuitenkin päätti kerrankin ottaa itseään niskasta kiinni, nousi lattialta ja askeli jokseenkin varovaisin askelin polvillaan olevan tytön luokse, musta puhelin kourassaan.
"Tuota... Oletko sä kunnossa?" Elroy kysyi ja laski korvakuulokkeet kaulalleen roikkumaan - nyt musiikki kuului ympäriinsä vielä selkeämmin.

(( Sori tönkköys, mutta koira terrorisoi parhaillaan mun keskittymiskykyä. ))

Tuskin nilkkaan kovin pahaa vammaa oli tullut. Hieman oli se ehkä vääntynyt tytön kaatuessa, mutta ruskeiden silmien sitä silmäillessä, tuntui ainoastaan vihlontaa ja pientä tykytystä. Eipä tuokaan silti kovin mukavalta tuntunut ja vielä inhottavammilta tuntuivat satunnaiset silmäparit selässä. Oli aika helppo arvata, mitä kenenkin päässä juuri silloin liikkui kun katsoi maahan päätynyttä tyttöä. Brandi huokaisi syvään samalla kun sulki hetkeksi silmänsä rauhoittuakseen. Okei, olihan tämä noloa, mutta paljon nolompaakin hänelle oli sattunut, joten kyllä hän tästä selviytyisi. Silmät avattiin ja tyttö suuntasi katseensa sitten laukkuunsa ja sieltä ulos pyrkiviin kirjoihin. Eivätpähän olleet kirjat kauas laukusta ajautuneet joten brunette sai ne helposti hieman kättään ojentaen takaisin laukkuunsa. Samalla hän myös kuuli äänen yläpuoleltaan. Ennen kuin silmät suuntasivat tapituksensa puhujaan, kuuli rikas tyttö, että kyseessä oli miespuolinen heppu. Ja tosiaan, hän kohtasikin ruskeatukkaisen pojan, joka oli huomattavasti pitempi kuin Brandi. Tyttö nyökkäsi pojan kysymykselle ja rupesi kapuamaan sitten hitaasti ylös lattialtaan laukku kädessään.
"Joo, kaikki on ihan okei", hän kertoi vielä samalla kun kasvoille ilmestyi jostain hailakkaa punaisen sävyä, "paitsi, että nää mun kengät tappaa mut vielä joku päivä."
Tyttö naurahti kepeästi yrittäen parhaansa mukaan olla välittämättä huvittuneista katseista, joita satunnaiset ihmiset loivat häneen. Hitot joistain tuntemattomista, tässä oli heillekin sitten vähän päivän piristettä! Pystyyn päästyään hän suoristi vielä hameensa helmaa katse luotuna alaspäin.

Kun hame oli tytön mielestä ihan kohtuullisen hyvin, nosti hän katseensa takaisin vieraaseen poikaan. Brandi pystyi hyvin päättelemään, että ainakaan kerman sakkiin ei toinen kuulunut. Vaikka eipä tuolla väliä niinkään ollut, Brandille oli ihan sama kenelle hän puhui ja kenelle ei. Vaikka saattoivathan ylemmän kastin edustajat luoda tyttöön hieman paheksuvia katseita, eikä brunette kieltänyt että asia häiritsi häntä. Sillä tietenkin se häiritsi, kyllä hän halusi yrittää säilyttää kasvonsa koulussa. Vaan eipä kukaan ollut häntä kieltänyt vaihtamasta muutamaa sanasta hieman "alempien" ihmisten kanssa. Ja varsinkin pauhaavat kuulokkeet olivat yksi asia, josta tyttö pystyi päättelemään, että poika ei tainnut ihan suosituimpaan päähän kuulua. Myös vaatetuksesta pystyi nopealla silmäyksellä joitain johtopäätöksiä vetämään. Sen kummemmin ei tyttö kuitenkaan halunnut ruveta arvioimaan poikaa vaan loi kasvoilleen ystävällisen hymyn.
"Eikö sulla mee kuulo, kun kuuntelet musiikkia noin kovaa?" hän aloitti keskustelun leppoisasti
Kysymys kuulosti aika mummomaiselta, mutta poika oikeasti kuunteli aika kovaan ääneen musiikkia, sillä Brandi erotti lähes joka sanan. Tyttö ei voinut itse asiassa edes käsittää, miten poika jaksoi kuunnella musiikkia niin kovaa. Tottahan toki Brandikin piti musiikin kuuntelemisesta, mutta pikemminkin siellä taustalla. Musiikkiasiaa pähkäillessään, tyttö huomasi pojassa myös jotain muuta: tutunnäköisen tumman puhelimen keltaisella takakuorella varustettuna toisen kädessä.
"Aaa, sulla on mun puhelin. Saisinko sen?" Brandi kysäisi samalla kättään ojentaen.

Elroy vilkuili aina välillä tyttöä, mutta ei kuitenkaan uskaltanut jäädä tuijottamaan tätä yhtään sen pidemmäksi aikaa. Poika ei näet ollut niitä ihmisiä, jotka uskaltaisivat katsella ihmisiä ihan taukoamatta - joitain yllättäviä poikkeuksia lukuunottamatta, mutta tämä ei todellakaan ollut sellainen. Elroysta näet tuntui, ettei tuo tyttö todellakaan kuulunut samaan kastiin kuin hän, sillä kuinka monella hänenlaisellaan olisi kalliita merkkilaukkuja, hienoja merkkivaatteita tai hienoja kännyköitä? Tuskin kovinkaan monella ja sen takia emo suhtautui tuohon pienellä varauksella. Olihan ne jo nähty ja kerran poika oli jopa saanut todella ilkeät huudot niskaansa, kun oli katsonut erästä koulun kermaan kuuluvaa tyttöä muutaman sekuntia liian pitkään. Eikä pelkästään tältä tytöltä, vaan myös tämän ystäviltä sekä poikaystävältä, joka oli tehnyt todella hyvin selväksi, ettei Elroylla edes olisi varaa nuolla tuon tytön kenkiä. Siitä lähtien Elroy oli parhaansa mukaan vältellyt kyseisen kastin edustajia, joka onkin onnistunut ihan suhteellisen hyvin - tähän asti.
Elroy vaihtoi hermostuneesti painoaan jalalta toiselle ja katseli kenkiään. Hän oli jo valmistautunut henkisesti saamaan tytön huudot niskaansa ja mahdollisesti myös muut olisivat liittyneet siihen mukaan, mutta ei. Kun tyttö puhui Elroylle lähestulkoon normaalilla äänensävyllä ja poika olisi luultavasti tämän takia tukehtunut kieleensä, joka kieltämättä melkein tapahtuikin. Pojan ilme oli luultavasti näkemisen arvoinen, sillä hänen suunsa oli loksahtanut hivenen auki ja kummatkin kulmat olivat kohoneet roimasti ylöspäin. Tyttöhän puhui hänelle, kuin ihan normaalille ihmiselle puhuttiin! Mitä ihmettä?

Elroy kuitenkin tajusi näyttävänsä lähinnä typerältä ja yritti palauttaa kasvonsa mahdollisimman neutraaliksi. "Hyvä juttu", hän tokaisi nopeasti ja puraisi huultaan. Tytön vielä huomauttaessa, että tämän kengät tappaisivat tämän vielä joku päivä, ei emo voinut olla naurahtamatta. Joskin hän läppäisi käden oitis suunsa eteen ja näytti erittäin pahoittelevalta. Ihan vain naurahtamisen takia, että myös tämän huonojen kenkien tähden.
Elroy katseli taas jalkojaan ja nieleskeli. Hän ei yhtään tiennyt, että miksi oli näin ahdistunut joutuessaan vastatusten tämän tytön kanssa, vaikka tuo periaatteessa vaikutti ihan mukavalta. Eipä tämä ainakaan ollut vielä huutanut Elroylle tai piikitellyt ihan muuten vain, mutta ei sitä koskaan tiennyt. Saattoi olla, että tuo vain esitti ja jos poika teki yhdenkin väärän liikkeen, niin se oli heti terävät kynnet lihassa.
Poika säpsähti hivenen toisen kysymykselle ja ihan vaistomaisesti vei kätensä housujensa taskuun, missä soitin sijaitsi, mutta ei sulkenut sitä vielä.
"Niin tota... Se on vain sellanen mun... tapa.." Elroy sopersi hyvin arasti ja pienellä napin painalluksella sulki soittimesta virran. Ei hän sille mitään mahtanut, että kuunteli musiikkia lähes niin kovalla, kuin soitin antoi. Sen avulla oli vain helpompaa unohtaa kaikki ympärillä olevat asiat.
Toisen ilmoittaessa, että Elroyn kädessä oleva puhelin oli hänen, poika ojensi sen nopeasti tälle mahdollisimman nopeasti, ettei vain olisi sormellakaan hipaissut toista. Ei poika tiennyt miksi niin teki, mutta se luultavasti oli jälleen hänen joku oma tapansa.

Tyttö saikin vastauksen kysymykseensä. Brandi kohotti kulmiaan ja samalla hetkellä kuulikin kuinka musiikki taukosi. Ensin hän kuvitteli kappaleen vain loppuvan typerästi ja, että saman tien alkaisi uusi biisi, mutta sitä ei kuulunutkaan.
"Ei sun olis mun takia tarvinnut lopettaa", hän naurahti.
Ei häntä ollut musiikki juuri lainkaan häirinnyt. Mielelläänhän tyttökin kuunteli silloin tällöin samantyylistä musiikkia, vaikkakaan ei niin isolla mitä toinen.

Pian tyttö saikin puhelimensa ojennettuun käteensä. Eikä brunette voinut olla huomaamatta, kuinka nopeasti poika sen hänelle antoi.
"Kiitos", todettiin kuitenkin aivan normaalilla äänensävyllä samalla silmäillen puhelinta siltä varalta, että siihen olisi tullut jotain suurempiakin vaurioita.
Todettuaan, että puheväline voi kerrassaan hyvin, nosti neiti katseensa takaisin poikaan ja kurtisti hieman kulmiaan. Toisen käytös oli kieltämättä aika omituista - ikään kuin Brandissa olisi jotain hullunhirveitä tyttöbakteereja. Kenties tämä heppu oli juuri niitä, jotka pitivät mielellään vähintään kahden metrin hajurakoa hameväkeen. Niin, kenties näin oli ja siitä syystä tyttö ottikin pienen askeleen taaksepäin, ihan varmuuden vuoksi. Huomasi hän myös toisen välttelevän katsekontaktia, mikä antoi sulkeutuneen ja aran kuvan, jotenkin pelokkaan. Oliko Brandi pelottava? Hei haloo, tyttö oli ties kuinka monta senttiä lyhyempi toista, juuri kaatunut ja puheli ainakin omasta mielestään ystävällisesti. Ei hän voinut olla pelottava. Tai sitten hän oli vahingossa käyttänyt liian kovaa tai ylpeää äänensävyä ja tehnyt jotain ihmeellisiä eleitä. Mutta eihän normaali ihminen nyt voinut moisista pikku jutuista säikkyä, vai voiko? Tai sitten kyseessä vain oli tosiaan poika, joka pelkäsi tyttöjä. Jotenkin valkopaitaisen käytös sai Brandin mielenkiinnon kuitenkin heräämään. Hän halusi ottaa selvää oliko toinen luonnostaan tuommoinen. Hän halusi saada toisen vapautumaan ja olemaan oma itsensä. Vaikka kenties nyt saattoi moiseen olla vähän huono ajankohta, oltiinhan sentään koulun käytävällä. Mutta ainakin tyttö halusi saada itsestään vähemmän pelottavan.

"Mikset sä muuten ole ulkona? Siellähän on kaikki muutki", tyttö esitti sitten uuden kysymyksen.
Ei, hän ei noin vain päästäisi poikaa takaisin omiin oloihinsa, vaikka toinen ehkä niin haluaisikin. Ja ihan hyvätapaistahan se oli vaihtaa muutama sana nyt kun oli kerta törmättykin.
"Oon muuten Brandi", hoksasi hän sitten esittäytyäkin, "Darcy."
Kohotti tyttö myös hieman kulmiaan merkiksi, että toinen sai myös antaa kuulua nimensä.

Elroyn suupielillä käväisi pienehkö hymy, mutta vaaleanvihreä katse oli luotu alaspäin. Hän ei haluaisi vaikuttaa näin aralta ihmiseltä, sillä senpä takia ihmiset häntä käyttivätkin hyväkseen ja jättivät sitten yksin. Poikaa oli ihan järjettömän helppo käyttää hyväkseen ihan missä mielessä vain, sillä hän ei yksinkertaisesti uskaltanut väittää ihmisille vastaan. Se oli äärettömän huono piirre, josta Elroy haluaisi mahdollisimman nopeasti eroon, mutta se oli paljon helpommin sanottu kuin tehty. Hän oli ollut jo pienestä asti varsin mukautuvainen erilaisiin tilanteisiin ja antoi ihmisten kävellä helposti ylitseen, mutta se kolmen vuoden takainen raiskaus oli pahentanut asiaa entisestään. Kauhean monet eivät voineet pojan mukautuvaista luonnetta ymmärtää, mutta eihän kukaan voinut. Ei kukaan tiennyt siitä, mitä pojalle oli tapahtunut ja mikä oli romauttanut hänen itsetuntonsa lopullisesti. Niin, ei ainakaan kenenkään pitäisi tietää, mutta kyllä ihmiset edelleen tulivat kyselemään tapauksesta. Olihan siitä ollut muutama pieni maininta lehdessä, mutta sen lööpin uhrin henkilöllisyyden nämä jotkut olivat tonkineet ihan jostain muusta lähteestä.
Elroy kohotti katseensa toiseen, kun tämä kysyi kysymyksensä. Oikeastaan, se yllätti pojan jonkin verran ja sai tämän kulmat kohoamaan aavistuksen. Tietenkin, olihan tuo pelkästään tavallinen sekä ihan kohtelias kysymys, jota ei pitäisi ihmetellä ollenkaan, mutta silti se yllätti. Elroy ei melkein koskaan kuullut moisia kysymyksiä kenenkään suusta - varsinkaan tuollaisen kuin tuo ruskeatukkainen tyttö. Yleensä tuon tyyliset kiersivät hänet kaukaa. Luultavasti pelkäsivät, että Elroyssa oli jokin tarttuva virus, joka saisi kaikista tulemaan samanlainen kuin hänestä.
"No siis kun..." poika aloitti ja yritti mahdollisimman nopeasti keksiä loputkin. Eihän hänellä ollut lainkaan hajua siitä, että miksei hän vain yksinkertaisesti mennyt muiden luokkalaistensa tai samaan kastiin kuuluvien kanssa pihalle. Eivät nämä ainakaan satuttaisi Elroyta, sillä hän oli näiden kanssa samankaltainen. Ei ylempi tai alempi, vaan kaikki olivat samalla aaltopituudella.

"Musta on vain kiva olla yksin.. Tai siis silleen", Elroy sai viimein sanotuksi ja toivoi, että tuo tekosyy menisi neitiin täydestä. Eihän se loppujen lopuksi täysin valetta ollut, sillä hän tykkäsi olla yksin ja kuunnella musiikkia. Se vain, ettei tuo todellakaan ollut koko totuus. Hän ei vain pitänyt sitä mitenkään hyvänä ideana, että kertoisi tytölle sen, että tavallaan pelkäsi ihmisiä. Ties vaikka tuo käyttäisi sitä tietoa hyväkseen ja alkaisi pelotella ihan tahallaan. Vaikkakin... Elroy katsoi tyttöä päästä varpaisiin ja hymähti. Tuo oli häntä luultavasti ainakin kymmenen senttiä lyhyempi, joten olisi hivenen hassua, mikäli tämä alkaisi pelottelemaan Elroyta. Pojan suupielille kohosi pienehkö hymy, mutta poika peitti sen varsin nopeasti.
Tytön esittäytyessä, Elroy nyökkäsi tälle hivenen.
"Elroy Owen", hän sanoi hivenen arastellen ja yritti rauhoittua parhaansa mukaan. Tuskin tyttö häntä purisi..

Elroyn vastaus kuulosti Brandista hieman omituiselta. Kenestä oli kiva olla yksin? Eikö seurassa ollut aina juuri kaikkein mukavinta? Tytöstä ainakin oli! Mikään ei ollut mukavampaa kuin jutella ihan hölynpölyä ystävien kanssa. Tykkäsipä hän myös viettää aikaansa tutustumalla uusiin tuttavuuksiinkin, kuten tähän emoon. Kenties kyse oli vain Elroyn tavasta.
"Okei", hän kuitenkin totesi jälleen ihan normaalisti.
Eikä tyttö voinut olla ajattelematta, mitä pojan päässä mahdollisesti liikkui. Mikäli toinen piti tosiaan ennemmin yksinäisyydestä, toivottikohan tuo mielessään Brandillekin tervemenoja pihalle muiden seuraan?

Sitten sai hän kunnian kuulla toisen nimenkin. Hän nyökkäsi hitaasti ja kasvoille kohosi miettivä ilme. Elroy. Eipä ruskeatukkainen muistanut, että olisi pojasta aiemmin jotain kuullut. Alemmista kastilaisista puhuttiin hyvin vähän, mutta jotkut täysin skitsot olivat kyllä saaneet kunnian kuulua kermankin ruokapuheisiin. Tosin juttuhan oli siinä, että brunette ei noita juttuja niinkään tärkeinä pitänyt, joten hyvin usein häneltä meni kaikki ohi. Ei siis ollut mikään ihme, jos tästä vieraasta emopojasta olisi jotain puhuttu, mutta tyttö ei sitä vain muistanut.
"Me ei varmaan olla samoilla tunneilla?" hän kysäisi sitten.
Ei Brandi muistanut Elroyta ainakaan luokkahuoneiden sisäpuolelta. Saattoihan toki olla, että he olivat ihan eri luokillakin. Normaalisti tyttö nimittäin muisti lähes jokaisen tyypin, joka oli hänen kanssaan samassa ryhmässä, ainakin kasvoilta jos ei nimeltä.


||Yhyhyy, sori tämä tönkköyslyhyys, aivot toimii superhyvin!||

(( Eipä tuo mitään. :3
Sori kun on kestänyt vähän aikaa vastata. ))

Elroyn vaaleanvihreät silmät uskaltautuivat katselemaan tätä Brandiksi esittäytynyttä tyttöä hivenen tarkemmin, joskin suhteellisen arasti. Hän ei todellakaan halunnut kuulla haukkuja siitä, että hän tuijotti. Niin oli käynyt jo liian monta kertaa, ettei Elroy halunut antaa sen tapahtua uudestaan. Vaikka poika olikin arka, niin kyllä hän silloin tällöin jäi tuijottamaan ihmisiä pitemmäksi aikaa, vaikka se hivenen epäkohteliasta olikin. Poika oli opetettu siihen, ettei ihmisiä ollut hyvä tuijottaa taukoamatta ja sitä ohjetta emo pyrki noudattamaan aina. Aina se ei onnistunut, kuten esimerkiksi tässä tapauksessa.
Kummallista kyllä, mutta jotenkin tämä ruskeatukkainen tyttö kiinnosti Elroyta ihan suhteellisen paljon, joka oli todella epätavallista hänelle. Yleensä poika vain halusi unohtaa ympärillään olevat ihmiset mahdollisimman nopeasti ja keskittyä ajattelemaan omia ajatuksiaan, josta johtuen poika olikin kovin syrjäänvetäytyväinen luonteeltaan. Häntä ei kiinnostanut kovinkaan paljoa tutustua toisiin ihmisiin, mutta jos nämä sitten tulivat itse hieromaan tuttavuutta, ei Elroy näitä poiskaan viitsinyt työntää. Niin, mikäli kyse ei ollut sellaisesta tyypistä, joka aukoi kaikille päätään. Tällöin Elroy pyrki poistumaan paikalta mahdollisimman vähin äänin. Mutta entäs sitten, jos tuttavuutta hieromaan tullut ihminen oli tällainen kuin tämä Brandi oli? Tyttö näet vaikutti todella ystävälliseltä ja hyväsydämiseltä, joka tuskin voisi sähähtää Elroylle yhtikäs mitään. Vaikka eihän sitä koskaan tiennyt. Saattoihan tuokin räjähtää ihan milloin vain ja silloin ei ollut enää kivaa kenelläkään.

Elroy pyyhkäisi hivenen ruskeita hiuksiaan pois silmiltään, joskin ne valahtivat oitis takaisin vaalean pojan silmille. Hän kuuli tytön kysymyksen ja yritti hymyillä tälle pienesti - jopa onnistuen siinä suhteellisen hyvin.
"En mä usko. Tai siis. En mä ainakaan muista nähneeni sua samoilla tunneilla mun kanssa", Elroy sanoi ja kallisti hivenen päätään. Totta se oli, ettei Elroy ollut nähnyt tyttöä istumassa samassa luokassa hänen kanssaan. Olisikohan tuo edes samalla luokka-asteellakaan hänen kanssaan? Tosin, mikäli tyttö kuului suosittuihin, niin pitäisihän Elroy tämä edes kasvoilta tietää. Poika tarkasteli tyttöä paremmin ja puraisi sitten alahuultaan. Saattoi olla, että hän oli nähnyt tuon vilaukselta jossakin, mutta ei nyt alkanut vannomaan. Ja oliko sillä sitten niin paljoa väliä? Ainakin hän näki tytön nyt, joka oli ihan mukavaa.

Elroy näytti olevan samoilla reiteillä kuin Brandi: ei muistanut kumpikaan toistansa, joten siitä todellakin voitiin päätellä, että kaksikolla ei tainnut samoja tunteja olla.
"Okei. Niin mäkin vähän aattelin", tyttö kertoikin myös omista mietteistään.
Katse siirtyi sitten tutkailemaan paremmin emopoika, ikään kuin vielä varmistaakseen, että kyseessä oli tosiaan täysin vieras tapaus. Toisen kasvot olivat niin paljon tytön yläpuolella, että pää joutui nojaamaan aika paljon taakse jotta tyttö edes näkisi jotain. Elroy mahtoi olla ainakin kaksi päätä Brandia pidempi, ellei jopa kolme. Tässä kohdin kenties pystyi kiittämään, että tytöllä oli kengissä korkoa.
"Hmm.. Sä et taida olla mun kans edes samalla luokalla", brunette kertoi sitten vielä yhden olettamuksensa ääneen.
Ei hänestä tämä ruskeatukkainen arka nuorukainen oikein 16-kesäisestä menisi. Ainakaan ulkonäön perusteella, käytökseltä ehkä. Vaikka ei Elroy toki huonosti käyttäytynyt, niin kuin moni nuorempi saattoi, mutta sisäänpäin kääntynyt persoona saattoi antaa monelle nuoremman kuvan kuin mitä henkilö oikeasti oli.

Elroysta katse siirtyi sitten ulkoilmaa tarkkailemaan ikkunan läpi. Ilma oli juuri niin houkutteleva kuin se vain pystyi olemaan. Eikä ollut mikään ihme, että käytävä oli lähes tyhjä vaikka juuri tällä hetkellä välituntia vietettiinkin. Sään tutkailusta katse siirtyi takaisin pitkään nuorukaiseen. Brandin olisi tehnyt mieli sanoa jotain, mutta ei tullut tytön mieleen oikein mitään. Tuntemattomien kanssa oli joskus hankala jutella yhtään mistään, varsinkin jos seura oli hieman hiljaisempaa sorttia. Niinpä tyttö keikkui pari kertaa korkojen ja päkiöiden päällä tekemisen puutteen vuoksi, pian kuitenkin muistaen äskeisen tapaturmansa ja lopetti moisen tasapainoilun.
"No", sai tyttö kuitenkin rikottua pienen hiljaisuuden, "hieno ilma ulkona."
Klassinen puheenaihe. Mielessään tyttö hetken aikaa sadatteli itseään: hän puhui säästä. Säästä? Kasvoille muodostui hieman huvittunut ilme. Elroy saisi kaikessa rauhassa pistää paremmaksi jos vain pystyi.


||Nöyyyy prob. :>||

Elroyn katse ei enää seilaillut lattianrajassa, vaan se oli nyt ihan suhteellisen avoimesti suunnattu Brandiin. Tuskin tuo nyt pienestä tuijottamisesta ärsyyntyisi - ei ainakaan toivottavasti.
"Niin kai sitten. Tai, vaikkei mulla nyt kauhean paljon kavereita ole tai en tunne kamalan paljon ihmisiä, mutta kyllä mä nyt suurinpiirtein tiedän keitä mun vuosikurssilla on", Elroy tokaisi pienen hymyn kaarehtiessa suupielillä, kunnes tajusi vasta jälkeenpäin ajatella asiaa tarkemmin. Tiesikö hän todella melkein kaikki, jotka olivat hänen kanssaan samalla luokalla? Aston oli nyt kuitenkin melkoisen suuri koulu ja täällä oli paljon oppilaita. "Tai siis meinasin, että kyllä mä tiedän suurinpiirtein kaikki sun näköiset... Ei sillä, että sä näyttäisit jotenkin oudolta, ihan hyvältä sä näytät.. tai siis!" Elroy selitti melkein yhteen pötköön ja sen seurauksena hän painoin ylähuulen tiukasti vasten alahuulta. Taas poika oli alkanut selittää kaikkea typerää ja melko nopeasti. Tämä oli jo liian tuttua hänelle, mutta aina se oli yhtä kiusallista, sillä pojan poskia alkoi kuumottaa aivan kunnolla. Hänen tosiaankin pitäisi oppia hillitsemään kieltään ja miettimään tarkemmin, mitä kaikkea suustaan päästäisi. Elroy ei kuitenkaan kieltänyt sitä tosiseikkaa - toinen näytti hänestä ihan hyvältä, mutta niin näytti moni muukin. Ei tämä kauheasti muista tytöistä erottunut. Tai niistä, joilla oli hienoja vaatteita sekä kalliita merkkilaukkuja. Niistä kermaan kuuluvista hameväkeä edustavista henkilöistä. Mutta hyvän ulkonäön lisäksi tämä tuntui olevan vielä mukavakin, joka sai Elroyn hämmentymään ihan kunnolla. Yleensä hän oli tottunut, että vähänkin kauniit tytöt olivat koppavia ja töykeitä, eivätkä nämä edes huolisi Elroyta kenkiensä kiillottajaksi.

Ruskeatukkainen poika vaihteli hermostuneena painoaan jalalta toiselle ja kuuli tämän monta senttiä lyhyemmän tytön tokaisevan jotain ulkona olevasta hienosta ilmasta. Emo vilkaisi nopeasti tyttöä nopeasti ja nyökytteli.
"On joo. Tosi nätti", Elroy hymyili jokseenkin hermostuneena ja räpläsi hivenen paitansa helmaa. "Haluisitko sä lähteä mun kanssa ulos? Tai siis, tonne pihalle meinasin? Tai voin mä lähteekin, jos käyn sun hermoille tai jotain", Elroyn sanoi nopeasti ja painoi huulensa taas kiinni. Mikä häntä vaivasi, kun höpötti kaikkea typerää juuri nyt? Poika tiesi, että hermostuessaan hän alkoi höpöttämään kaikkea typerää, mutta... Tätä menoa tytöllä menisi hermot häneen lopullisesti ja lähtisi kävelemään.

No sitten rupesi ujomman sorttisen pojan huulilta tulemaan kunnolla puhettakin! Toisen löpinät saivatkin Brandissa aikaan mukavan naurunpurskahduksen ulkonäkökommentin aikana. Olihan se ihan kiva ettei hän oudolta näyttänyt.
"No kiitos. Et säkään hullummalta näytä", tyttö totesikin huvittuneena naurunsa seasta.
Ehkäpä saattoi Elroy kuvitella rikkaan pennun kommentin olevan pelkkä heitto, mutta ei se niin mennyt. Astonissa monikin kapinallinen saattoi näyttää kermalaisen silmissä ihan yhtä hyvältä kuin urheilija, vaikkei sitä välttämättä myöntäisikään. Eikä Brandista Elroy tosiaankaan pahalta näyttänyt, joten ei siinä mitään.

Ja se ulkoilma, joka sai myös emon suusta kehuja. Eikä Brandi voinut olla huomaamatta myöskään Elroyn hermostuneisuutta tämän esittäessä kysymyksen hänelle. Ja tuo kysymys sai tytön hieman vaivaantuneeksi. Ulos? Siis pihalle, sinne missä on kaikki? Okei, Elroyssa ei ollut mitään vikaa, mutta koulun järjestelmässä kyllä oli. Helppohan tytön oli rupatella tämän nuoren miehen kanssa melkein autiolla käytävällä, mutta ulkona... siihen brunette kaipaisi enemmän rohkaisua. Kuitenkin, vaikka hän pyrki olemaan tasavertainen ja ystävällinen lähes jokaista kohtaan, olivat omat kasvot kuitenkin tärkeät. Ja niin typerältä kuin se kuulostikin, saattoi tämä ruskeatukkainen poika tässä tuhria hänen etukuorensa.
"Et sä käy mun hermoille, mutta kun..." hän aloitti sitten hieman epävarmana.
Äh, hemmetti. Brandista tuntui kamalalta ruveta sanomaan ”ei” tälle aralle nuorukaiselle juuri kun tuo tuntui jo saavan sanoja suustaan. Ei hän halunnut lytätä tätä toista oman kantapäänsä alle. Muttei hän voinut esittäytyä ylemmän kastin edessä käyttäytyen mukavasti Elroyta kohtaan. Niin se vain meni, se oli Astonin laki.
"No, sä varmaan tiedät missä me ollaan", sai neiti sitten sanottua huokaisten ja siirtäen katseensa varpaisiinsa, "en mä niin hirveästi muista mun laisista poikkea."
Katse nostettiin takaisin pojan kasvoihin hieman varovaisesti. Toisen reaktio pelotti Brandia, jotenkin hän pelkäsi että tämä poika menisi nyt rikki. Elroy vaikutti niin helposti särkyvältä.
"Sori", pääsi hiljainen sana vielä huulilta ja kasvoille ilmestyi pahoitteleva, eräällä tavalla säälivä hymy.

Nyt Elroyn teki totisesti mieli potkia itseään ihan kunnolla, mutta päätti jättää sen tekemättä, sillä muutenhan tyttö pitäisi häntä vielä enemmän friikkinä. Vaikka ei poika edes itsensä mielestä käyttäytynyt niin sekopäisesti, kuin jotkut, jotka oli ihan syystä klikitetty friikkeihin. Joistain ihmisistä vain... Emot olivat ikuisia friikkejä, jotka olivat masentuneita ja viiltelivät itseään. Ei kukaan täysijärkinen ihminen satuttaisi itseään ihan vapaaehtoisesti ja sen takia emot olivat friikkejä. Elroy ei nyt suoranaisesti satuttanut itseään vapaaehtoisesti. Mitä nyt joskus jätti jalkansa tahallaan oven väliin tai jotain siihen suuntaan, mutta ei hän nyt koko aikaa sitä tehnyt. Joskus pojalla vain sattui olemaan niin helvetin huono olo, että oli pakko tehdä jotain. Eli tätä masennusta hän ei kieltänyt, sillä Elroy oli hyvin tietoinen omasta henkisestä mielentilastaan. Sen myös tiesi suhteellisen moni, ymmärsi tai ei.
Pojan poskia alkoi kuumottaa hivenen, kun toinen sanoi, ettei hänkään näyttänyt hullummalta. Tuskin Brandi edes sanomaansa kovinkaan vakavasti tarkoittanut, mutta silti se sai Elroyn vaivautumaan. Hän ei vain sattunut olemaan sellainen ihminen, jolle ihmiset antoivat yhtenään myönteistä palautetta tai kehuja. Varsinkaan nyt ulkonäöstä, sillä ei Elroy ollut siitä täysin varma itsekään. Kun emo katsoi peiliin, hän näki vain mitättömän pojanruipelon, jolla oli vääränlainen leuka ja näytti siltä kuin olisi käynyt venyttämässä itseään tai jotain. Elroy kuitenkin hymyili Brandylle jokseenkin epävarmasti.

Elroy vaihteli jälleen hermostuneena painoaan jalalta toiselle, kun tytön vastaus hänen kysymykseensä vain viivästyi. Jotenkin emo vain osasi arvata, että vastaus tulisi olemaan positiivinen. Olisihan se pitänyt jo arvata, etteivät he todellakaan olleet samasta kastista. Tyttö oli näet vastauksensa perusteella aivan varmasti kermasta, joka sai Elroyn jälleen katselemaan kengän kärkiään. Ei tietenkään kukaan kermaan kuuluva halunnut hänenlaisensa kanssa näyttäytyä - sehän oli jo selvä. Näet, monet tuskin katsoisivat sitä hyvällä, että kermaan kuuluva viettäisi aikaansa kapinallisen kanssa. Kyllä Elroy nämä systeemit tiesi, vaikka ei kermaan kuulunutkaan.
"Joo. Kyllä mä ymmärrän... Sori, kun ees ajattelin tuollaista", Elroy mutisi hiljaa, mutta aivan varmasti tyttö sen kuuli. Poika puri lujaa huultaan ja toivoi, ettei nyt ainakaan saisi tyttöä karkaamaan tiehensä. Vaikkakin, miksipä tämä nyt juuri Elroyn seurassa halusi olla, vaikka voisi olla ihan hyvin ulkona muiden kastilaistensa kanssa? Ei poika nyt loppujen lopuksi ollut yhtään kiinnostava persoona, niin mikäli ei sitten kaivannut helppoa kohdetta kiusaamiselle, jota tyttö tuskin etsi. Elroy otti muutaman, lähes huomaamattoman askeleen taaksepäin ja tuijotteli edelleen kengän kärkiään. Pojan olemus oli muuttunut ihan muutamassa sekunnissa jälleen sulkeutuneeksi ja jokseenkin araksi.

Brandia hävetti. Häntä hävetti niin hirveästi! Ei hän ymmärtänyt miksi tyypit, jotka halusivat tehdä jotain koulunkäyntinsä eteen, saivat nörtin leiman otsaansa ja heidät viskattiin luusereiden joukkoon. Sillä juuri tällä hetkellä tummatukkainen tyttö olisi joutunut tavisten ja nörttien joukkoon. Hän oli pelkuri, joka ajatteli liikaa mitä toiset ajattelivat. Pieni ääni innostuikin soimaamaan pään sisällä neiti Darcya kaikilla mahdollisilla nimityksillä. Eikä tilannetta juurikaan parantanut se, että tytön pelot eivät tosiaankaan osoittautuneet turhiksi, sillä Elroy näytti ikään kuin painuvan kasaan. Miksi pojan piti olla tuommoinen? Miksei toinen vain voinut hymyillä ja todeta asian olevan okei? Vaan eipä tyttö voinut syyttää asiasta emopoikaa, toinen nyt vain oli sellainen. Mielelläänhän Brandi olisi voinut lähteä viettämään välituntia auringonpaisteeseen tämän uuden tuttavuuden kanssa, mutta ei kukaan niin tyhmä ollut, että ei olisi tajunnut Elroyn kuuluvan johonkin muuhun joukkoon kuin kermaan. Kaikkea se rikas isä sai aikaan.

"Ei sun pidä pyytää anteeks mistään", tyttö yritti rohkaista hieman reippaammalla äänensävyllä toista, toivoen että pojan katse nousisi edes lattiantasosta ylemmäs.
Sanat tuntuivat kuitenkin ihan mitättömiltä. Tytön teki mieli sanoa jotain lisää, jotain todella mukavaa, mikä saisi Elroyn olemuksen hieman rohkeammaksi. Vaan mitä ruskeatukkainen nyt yllättäen keksisi? Pää löi tyhjää, voi apua! Harvoin hän joutui tällaisiin tilanteisiin. Yleensä hänen juttukumppaninsa koostuivat tyypeistä joilla ei ollut tämmöisiä ongelmia. Eikä Brandillakaan siis ruukannut olla mitään tällaisia tilanteita. Hitto vie kun hän oli kokematon. Vedettiin syvään henkeä ja sitten suu avattiin uudestaan.
"Kuule, paljon ennemmin mä kuluttaisin mun välituntia jonkun sun laisen kanssa, kun menisin tonne pihalle kuuntelemaan cheerleadereiden papatusta", hän yritti vielä ja hymyilikin sen päälle leveästi.
Osittain juttu oli ihan totta, sillä hyvin usein törmäsi liioiteltuihin ja ihan turhanpäiväisiin juttuihin keskustellessa kermalaisten kanssa. Vaan eipä se mitään, sillä suurin osa Brandin kavereista kuului tuohon sarjaan ja silloin tällöin tyttö itsekin. Vaan ei Elroyn sitä tarvinnut tietää, tärkeintä oli, että tämä tilanne saataisiin nyt jollain konstilla ratkottua.

Elroyn katse nousi hivenen laittanrajasta ja hän vilkaisi sitten nopeasti tyttöä. Häntä itseäänkin ärsytti se, että oli näin epäsosiaalinen ja painui kasaan näinkin pienestä asiasta. Eihän tyttö edes ollut sanonut mitään sen erikoisempaa kuin, ettei voisi kävellä hänen kanssaan koulun pihalla ihan noin vain. Ja kyllä sen ymmärsi, mutta silti se sai Elroyn painumaan kasaan. Ei ehkä tämän asian sisällön takia vaan pikemminkin sen, että hän oli mennyt edes ehdottamaan moista Brandille. Vaikka ainakin periaatteessa tiesi pääkopassaan, ettei se ihan noin vain onnistuisi. Eiväthän kermaan kuuluvat voineet oleskella julkisesti kapinallisiin kuuluvien kanssa.
"No pitääpäs... Tai silleen. Kyl mun olisi pitänyt itsekin tajuta, että et sä voi ihan tosta vaan mun seurassa näyttäytyä tuolla pihalla", Elroy sanoi ja vaihtoi sitten hivenen hermostuneena painoaan jalalta toiselle. Voi, että tämänkin tilanteen piti mennä näin. Että Elroy oli saanut heidät kummatkin vaivautumaan typerällä ehdotuksellaan ja puhuminen saattoi olla entistä vaikeampaa. Vaikka hetken oli jopa näyttänyt siltä, että Elroy alkoi tulla ulos kuorestaan, mutta nyt hän oli painunut sinne entistä tiukemmin. Jotenkin vain pojasta tuntui, ettei Brandi ollut sellainen kuin ne muut. Ettei tämä ollut niin ylimielinen, jonka lempi harrastus oli vain painaa Elroyn kaltaisia ihmisiä yhä enemmän kasaan.

Elroysta alkoi hiljalleen tuntua, että tämä tilanne alkaisi olla jo ihan liikaa Brandillekin, joka taas sai hänen olonsa entistä kurjemmaksi. Typeräähän se oli, mutta Elroy koki aina häpeää siitä, että oli saanut jonkun toisen vaivautumaan tai jotain siihen suuntaan. Oli se sitten suoranaisesti hänen vikansa tai ei. Poika oli vain painettu liian alas, että olisi voinut erottaa oliko teko hänen vikansa vai ei.
Seuraavaksi Brandi kuitenkin vielä kertoi, että olisi mieluimmin viettänyt välituntinsa jonkun hänen kaltaisensa kanssa, kuin mennyt ulos muiden kermaan kuuluvien kanssa. Pojan suupielillä käväisi nopeasti arka hymy, mutta se hävisi yhtä nopeasti, kuin oli siihen ilmestynyt. Jotenkin pojasta vain tuo kaikki kuulosti sellaiselta, joka olisi todella vaikea ottaa vakavasti.
"Sori nyt vaan, mut... Mun on vaan vähän vaikee uskoo tota", Elroy sanoi ja laski katseensa takaisin maahan. Oli kummallista, että poika edes uskalsi sanoa sen, mutta totta se oli. Poika huokaisi hivenen ja asteli sitten vähän matkan päässä sijaitsevan penkin luokse, johon kävi sitten istumaan.

Miksi elämän piti olla näin pirun hankalaa? Tai ei minkä tahansa elämän, vaan Astonin elämän? Kuka idiootti oli keksinyt sen, että lapset, joilla olivat rikkaat vanhemmat, eivät saaneet kuluttaa aikaansa hieman vaatimattomammista oloista tulevien kanssa? Mikäli Brandi saisi tämän lain keksineen tyypin kätösiinsä, voisi näky olla ihan hmm... mielenkiintoinen. Ensimmäiseksi tyttö varmaan tarraisi toisen hiuksiin ja sen jälkeen käyttäisi omaa mielikuvitustaan. Lopuksi hän toivottaisi hymyssä suin tuolle mysteerihepulle hyvää matkaa helvettiin. Ah, ja tämä kullannuppu kun oli tunnetusti niin väkivallaton persoona. Vaan Astonin lain keksijä ansaitsisi pienen opetuksen - sitä ei tuskin kieltäsi kukaan. Paitsi ehkä jotkut cheerleaderit, joilla oli noussut kusi päähän. Vaan varmasti moni niistäkin ämmistäkin tuntisi juuri tässä tilanteessa itsensä vaivaantuneeksi mitättömien sanojensa kanssa. Sillä todellakin, tytön sanoilla ei näyttänyt olevan minkään sortin vaikutusta Elroyhin. Toisen sanat saivat tytön huulilta karkaamaan turhautuneen huokaisun. Oliko nuorukaisen pakko inttää hänelle vastaan?
"Sä saat kuulostaan mut joltain... tosi kamalalta", tyttö mutisi hieman takellellen yrittäen löytää oikeita sanoja.
Kun Elroy sanoi ääneen, että Brandi ei voisi kulkea hänen kanssaan pihalla, hänestä tuntui vain entistä hirveämmältä. Pojan sanat todellakin antoivat Brandista ihan kamalan käsityksen. Ja hirveintä sanoissa oli, että ne olivat aivan totta, mutta sitä ei Brandi myöntäisi.

Eikä näyttänyt tytön epätoivoiset rohkaisutkaan auttavan tilannetta millään tavalla. Ehei, Elroy väitti, että ei uskonut häntä. Miksi ei uskonut? Oliko Brandi valinnut sanansa ihan väärin? Pojan kääntäessä selkänsä hänelle ja lähtiessä kulkemaan kohti penkkiä, ei tyttö voinut olla vääntelemättä naamaansa ja päästämättä jälleen hiljaista huokaisua. Puolensekunnin ajan hän oli jo lähtemäisillään paikalta, mutta päätti sitten kuitenkin ottaa ensin pari varovaista askelta kohti tuota penkkiä, jolle Elroy oli istahtanut. Lopulta tyttö kuitenkin päätti noudattaa kapinallisen tapaa istahtaa samalle penkille, kuitenkin jättäen ihan mukavan tilan kaksikon välille. Hetken aikaa tyttö vain silmäili toista mietteliäänä mitään sanomatta.
"Miks sun on vaikee uskoa?" päästi kermalainen sitten suustaan hieman tyhmän kysymyksen.
Äly hoi, älä jätä! Tietenkin pojan olisi vaikea uskoa. Ja Brandi oli ihan tyhmä kun ei sitä tajunnut. Tai ehkäpä tajusi, mutta sitäkään hän ei suostunut myöntämään itselleen.
"Istunhan mä sun kanssa samalla penkilläkin. Huomaatko?" yritti tyttö vielä keventää hieman tunnelmaa.
Suusta pääsi myös yksi lyhyt, hieman liian keveä naurahdus. Ja tuo naurahdus ärsytti Brandia. Miksei hän voinut olla yhtään vakuuttavampi?

Elroy oli täysin samaa mieltä tytön kanssa siinä, että tämä Astonin lain keksineen ihmisen pitäisi saada ihan kunnollinen opetus, sillä eihän poikakaan tästä erityisemmin nauttinut. Oli täysin eriasia niiden kannalta, jotka kuuluivat kermaan ja olivat sen avulla muita korkeammalla. Saaden näin valtuudet kohdella muita kuin pelkkää roskaa. Oli paljon helpompaa naureskella muiden kermalaisten mukana jollekkin rähmälleen lentäneelle tavikselle tai nörtille, kuin kuunnella itse moisia ilkkuja jokainen päivä. Kyllä se luultavasti sai paljon vahvemmankin ihmisen romahtamaan - ainakin Elroysta se oli niin. Tietenkin, näillä käytävillä kuljeskeli niitäkin, joiden itsetunto oli niin hyvä, etteivät nämä järkkyneet melkeinpä mistään. Helppo näillä oli olla, kuin joidenkin itsetunto oli jo ennestäänkin todella huono. Niin kuin Elroylla.
Brandi kuitenkin kertoi seuraavaksi, että poika sai tämän kuullostamaan todella hirveältä ja siihen hän ei voinut muuta kuin kohauttaa olkiaan. Ehkä se oli sitten niin, mutta se oli totta... Ainakin luultavasti.
"Niin... En mä sitä kyllä silleen tarkoittanut. Kyl mä tiedän, että miten tää systeemi täällä Astonissa menee. Älä välitä", Elroy sanoi ja hymyili jokseenkin apeasti, tapittaen tyttöä vaaleanvihreillä silmillään. Miksi hän oli sitten mennyt tekemään tästä asiasta niin suuren numeron, että Brandikin alkoi hämmentyä? Tai ehkei ihan hämmentyä... Mutta kuitenkin. Ei Elroy ollut niin tarkoittanut. Hän vain... Sanoi niin kuin asiat oikeasti olivat ja korjaili sitä aiemmin möläyttämäänsä asiaa.

Elroy nojasi selkäänsä seinää vasten ja siirsi sitten nopeasti hiuksia pois silmiensä edestä. Brandin kysymyksen kuullessaan, poika nosti katseensa takaisin tähän. Niin. Miksi hänen oli vaikea uskoa, vaikka saattaisihan Elroy jopa luottaa tyttöön ihan oikeasti. Ei tuo näet yhtään vaikuttanut sellaiselta, kuin ne muut kermalaiset tytöt. Miksei poika sitten ilmaissut sitä tytölle, että tästäkin asiasta päästäisiin? Ehei. Elroy oli liian ujo ilmaistaakseen mitään tuollaista ääneen.
"Sanotaanko vaikka näin, että... Mun on nykyään vähän vaikea luottaa ihmisiin. Ja muutenkin.." Elroy sanoi ja laski katseensa takaisin jalkoihinsa.
Seuraavaksi kuitenkin tapahtui jotain sellaista, mitä hän ei osannut odottaa. Nimittäin Brandi käveli häntä kohti ja istahti hänen viereensä penkille. Vaistomaisesti Elroy vilkaisi ympärilleen, ettei täällä vain sattuisi olemaan ketään todistamassa tätä. Kermalainen ja kapinallinen istumassa vierekkäin julkisella käytävällä.. Siitä syntyisi luultavasti pienoinen meteli kermalaisten keskuudessa. Ihan toisen takia Elroy huolehti, sillä eihän hänellä nyt ollut mitään väliä... Ainakaan toivottavasti.
"No siis... Joo. Huomaan", Elroy vastasi ja käänsi sitten katseensa tyttöön. Mitähän tästäkin vielä tulisi?

Rupesipa Brandi saamaan Elroysta jotain vastauksiakin, hiphei! Vaikka ei tyttö suinkaan ollut pakottanut, tai edes pyytänyt, toista kertomaan hänelle yhtään mitään itsestään. Ja tämä mitä nuorukainen nyt kertoi, oli kuitenkin melko henkilökohtaista, vaikkakin hyvin suppeaa tietoa. Sen kummemmin ei tyttö halunnut ruveta siis utelemaan mitään, sillä eiväthän Elroyn asiat hänelle kuuluneet. Eikä emo ollut rikkaalle pennulle millään tavalla velvollinen kertomaa, miksi asia oli näin. Niinpä kermalainen siirsi siis mielenkiintonsa kynsiinsä ja teeskenteli niiden olevan hyvinkin mielenkiintoiset.
"Okei", hän totesi lyhyesti, nyökkäsi ja vilkaisi sivusilmällä vierellä istuvaa poikaa.
Vaikka keskittyminen oli ainakin melkein omissa hyvin hoidetuissa kynsissä, tiedosti tyttö hyvin toisen vilkuilut ympärilleen. Eikä Brandi oikein jostain syystä tajunnut mitä varten Elroy niin teki. Tänään tyttö kävi jotenkin poikkeuksellisen hitaasti. Ja olisi kermalainen naurahtanutkin huvittuneesti kapinallisen kommentille, mutta ei kerinnyt, sillä joku muukin oli huomannut tämän kaksikon istuvan samalla penkillä.

"Brandi, mitä hittoa sä siinä teet? Eikö sun pitäs olla ulkona?" kuului jostain päin käytävää huudahdus.
Tytön pään sisällä alkoi soida eräänlainen hälytyskello, joka aiheutti pienen kauhun ruskeisiin silmiin. Ei hitto, hän tunnisti tämän ääneen. Ja nostaessaan katseensa kynsistä huomasi hän omaksi pettymyksekseen olleensa oikeassa. Ruokalan suunnalta marssi eräs kakkosluokan urheilija, Christian Payton, johon Brandi oli tutustunut matematiikan kurssilla, jonka tuo pitkä nuorukainen oli näyttävästi joutunut uusimaan. Ennemmin tyttö olisi jättänyt tutustumatta koko heppuun, sillä ennen pitkää oli hän huomannut, että kyseessä oli täysin idiootti tyyppi, jonka älykkyysosamääräkin oli tuntunut jääneen ruohonjuuritasolle. Tämä tyyppi sai Brandin nielaisemaan hieman normaalia kuuluvammin, mutta onnistuipa hän kuitenkin taikomaan kasvoilleen melko huolettoman näköisen hymyn.
"Ai moi Chris. Mä en ole vielä päässy sinne asti", hän puheli melko huolettomasti ja siirsi laukkunsa sitten Elroyn ja hänen väliinsä siirtyen itse vielä varmuuden vuoksi pari senttiä poispäin kapinallisesta.
Hittohittohitto. Brandin sisällä oli täysi myllerrys menossa. Hän saikin kiittää, että oli valinnut valinnaisekseen draaman, sillä hienosti hän sai peitettyä yltyvää pakokauhuaan tuikkivien silmien ja rennon olemuksensa taakse. Silti, tytön taitavasta esityksestä huolimatta, kohotti urheilija vain kulmiaan.
"Sä et ole päässy sinne asti?" toisti tuo hieman kummastuneena ja siirsi katseensa sitten arvioivasti tytön vieressä istuvaan poikaan.
Huomasi Brandi urheilijan kääntyneen katseen ja hän ryhtyikin vain nyökyttelemään hieman liioitellusti päätään yrittäen saada toisen huomion käännettyä takaisiin itseensä. Elroy tuskin kaipasi yhtään urheilijaa tähän tilanteeseen - eikä kyllä kaivannut tyttökään.
"Niin. Mä kaaduin ja satutin mun nilkan ja oli pakko istahtaa", pulppusi puhetta hieman nopeampaan tahtiin suusta ja samalla tyttö kumartui hieraisemaan nilkkaansakin vakuuttaakseen toisen, että näin oli todellakin käynyt.
Ja eihän Brandi suinkaan valehdellut. Liioittelu ja valehtelu kuuluivat täysin eri luokkiin. Ja olihan tytön nilkkaan hieman sattunutkin. Eivätkä sanat näyttäneet edes epäilyttävän Chrisiä, sillä tuo tyytyi nyökkäämään hyväksyvästi. Sen sijaan pitkän nuorukaisen huomio oli kuitenkin edelleen Elroyssa. Ei hemmetti.
"Ja mitäs vittua sä siinä istut?" kuului urheilijan suusta sanat, jotka olivat ilmiselvästi tarkoitetut tuolle ruskeatukkaiselle emopojalle, eivätkä ne suinkaan tulleet ulos ystävälliseen sävyyn.
Ja näyttipä Christian nostelevan jo hihojaan ylemmäs jostain syystä. Kyllä, tämä heppu kuului juuri niihin, jotka leveilivät tuntien alussa, kuinka olivat jälleen antanet turpiin jollekin vähäpätöiselle.


[[Ahihihii, sovitaan, että toi ihmeheppu on joku ihan v-pää tyyppi ja tosi mahtava koripalloilija. :'DD]]

(( Yep! Oh no... Ei ole kyllä yhtään kiva tilanne Elroyn kannalta.. Eikä kyllä Brandinkaan xDD ))

Elroysta tämä tilanne olisi voinut tuntua ahdistavalle, ihan vain sen takia, että joku täysin tuntematon tyttö yritti tehä tuttavuutta (ainakin luultavasti) ja oli sitten istunut hänen viereensä. Mutta ei hän sitä siksi kuitenkaan kokenut. Brandi vaikutti paljon erilaisemmalta kuin ne muut ja sen takia Elroy yritti parhaansa mukaan rentoutua. Joka kylläkin tuotti vielä hivenen vaikeuksia, mutta kyllä hän uskoi pystyvänsä siihen. Mikäli sitten saisi vain unohdettua sen aiemmin möläyttämänsä asian, eikä Brandi enää ottaisi sitä esille. Eihän he kummatkaan voineet mitään tälle Astonin omalle säädökselle, vaan eihän oli mukauduttava. Elroy kyllä pystyi siihen, sillä hän oli mukautunut jo niin moneen asiaan. Ja tähän Astonin säädökseen hän oli mukautunut ihmeellisen nopeasti. Ehkä se sitten johtui siitä, että pojalle jouduttiin iskemään se päähän ihan vaikeimman kautta, mutta nopeasti se tapahtui.

Elroy nosti katseensa toiseen ja hymyili jokseenkin arasti, mutta ehkä hivenen rohkeammin kuin aiemmin. Poika vakuutteli itselleen, että kyllä tämä tästä etenisi ja hän uskaltaisi ottaa hivenen rennompi tytön seurassa. Ei tästä nyt voisi mitään tulla, sillä olihan tämä käytävä tyhjä, eikä kukaan voisi tulla häiritsemään. Se olikin viimeistä mitä Elroy toivoi, sillä tuskinpa nyt kukaan kermalainen kauheasti innostuisi jos joku samaan kastiin kuuluva juttelisi tällaisen surkimuksen kanssa kuin poika oli. Ja taas sitten päinvastoin, etteivät kapinallisetkaan aina katsoneet hyvällä, mikäli vaihoi pari ystävällistä sanaa kermalaisen kanssa. Harmi vain, että tämä kaikki olisi tietenkin ollut aivan liian hyvää ja onnekasta, ollakseen totta.
Nimittäin seuraavaksi Elroy havahtui jonkun pojan ääneen, joka tuli siltä käytävältä ja aika läheltä heitä kahta. Ei helvetti... Elroy kiroili mielessään ja nosti nopeasti katseensa tulijaan, joka oli - yllätys yllätys - joku urheilija, jonka Elroykin tiesi jopa ulkonäöltä. Voi, mitä maailmalla oli häntä vastaan, kun paikalle piti pamahtaa joku muu kermaan kuuluva? Ja vieläpä poika! Näistä Elroylla ei todellakaan ollut minkäänlaisia hyviä kokemuksia, sillä oli muutamia kertoja saanut näiltä melkein turpaansa ja näillä oli tapana suhtautua poikaan, kuin roskaan.
Elroy katsoi, kuinka tuo käveli heitä päin ja puhui Brandille. Tuskinpa tämä tytöllekään oli kovinkaan mieluinen tilanne, sillä Elroy erotti sen hyvin tuon äänestä. Poika puraisi huultaan ja siirsi sitten katseensa takaisin tähän urheilijanuorukaiseen. Tuo näytti katsovan poikaa hyvin ilkeästi ja sylkäisi viimein jokseenkin äkäisellä äänensävyllä kysymyksensä, jonka takia emo hivenen säpsähti. Ei, tuo ei todellakaan suvainnut sitä, että Elroy istui tässä Brandin seurassa.
"Mä kun siis... Tai en mä mitään..." poika aloitti ja nielaisi hyvin kuuluvasti. Hän huomasi, miten heidän edessään seisova poika nosteli hihojaan, kuin voisi pian aloittaa tapella. Tai sitten se oli Elroylle vinkki siitä, että turpiin tulee mikäli hän ei häipyisi. Pojan jokainen raaja oli kuitenkin lamaantunut, eikä hän pystynyt liikkumaan, vaikka se olisi ollut tässä tilanteessa hänen kannalta parempi.

Urheilijan kysymys Elroylle sai aikaan sen, että Brandin ihokarvat nousivat pystyyn. Katse pomppi vuorotellen kummankin kaksilahkeisen välillä, eikä rikas pentu voinut enää kätkeä pientä pelkoa, joka paistoi jo melko selvästi hänen ruskeista silmistään. Äää, tämä tilanne ei ollut yhtään mieluinen! Nyt hän voisi yllättäen kokea ihmeparantumisen ja hilpaista vähin äänen pois, ettei tarvitsisi jäädä todistamaan tätä tilannetta. Niin, hän voisi ihan hyvin pestä kätensä tästä jutusta. Ja hyvällä tuurillahan toinen kermalainen lähtisi hänen matkaansa. Hei, sehän kuulosti hyvältä suunnitelmalta! Vaan toimisiko se, sillä juuri nyt herra Payton näytti hyvinkin ärsyyntyneeltä, kiitos Elroyn sönkkäyksen.
"Aivan, sä et mitään. Joo mä ymmärrän", kuului tuon tyypin suusta vään turhan imelään sävyyn samalla kun kumartui niin, että kasvot olivat emon kasvojen tasolla.
Mikäli vain mahdollista, hätä Brandin silmissä kasvoi. Yllättäen penkki tuntui todella epämukavalta. Hemmetin hemmetti! Mitä Brandi voisi nyt tehdä pelastaakseen tämän tilanteen ennen kuin se lähtisi ihan lapasesta? Ai niin joo, se suunnitelma.
"Hei kuule, El... se autto mut tähän penkille", tyttö sanoi nopeasti.
Ääni värähti hieman ja pääsipä sanojen lomassa melkein kapinallisen nimikin ilmoille. Ei, sitä ei ihan hyvällä katsottaisi jos Brandi yllättäen tietäisi jopa Elroyn nimen. Elroyhan ei ollut kukaan, pelkkä nobody. Ja nyt neiti Darcyn oli vähän pakko tsempata itseään. Hän veti syvään henkeä valmistautuessaan suunnitelmansa seuraavaan osaan.
"Ja nyt musta tuntuu paljon paremmalta, että lähdetkö sä mun kans samaa matkaa ulos?" oli ääni hieman vakaampi ja nousipa hän jopa ylös penkiltä merkiksi, että joo nyt todella voisi mennä.
Urheilija ei kuitenkaan reagoinut mitenkään tytön sanoihin. Tuo nojasi käsillään polviinsa ja tuijotti vain hiljaa toisen pojan kasvoja. Sitten kuului vaimea murahdus.
"Jos sä et huomaa, mulla on vähän muuta tekemistä."

Sitä hiljaista, painostavaa hetkeä kesti vielä pari sekuntia. Sitten ei ollut Brandi oikein varma mitä tapahtui. Jostain syystä oli tuo hirveä korsto kiinni hintelän Elroyn paidan rinnuksessa ja poika oli väkipakolla nostettu ylös penkiltä. Muuta ei tyttö sitten oikeastaan nähnyt, sillä kädet lyötiin silmien päälle ja jalat ottivat pari askelta taaksepäin. Juuri näinkö tässä nyt sitten kävi? Ruskeatukkainen kuuli ympäriltään kahnauksen ääniä, mutta muuten hän oli lähes sokea ympäristön tapahtumille. Niin, eivät hänen kätensä lasistakaan tehdyt olleet. Hiljalleen hän kuitenkin raotti sormiaan nähdäkseen oliko Elroy-ressu vielä yhtenä kappaleena. Yhh, tämä oli niiin pelottavaa! Eikä hän oikein ollut varma mitä tuo ällö-Chris nyt oikein teki: paiskoiko toista seinille vai mottasiko kliseisesti turpiin. Ihan sama, näköetäisyys oli kuitenkin jälleen peitetty, sillä sormet livahtivat takaisin silmien peitoksi.


||Jebaah. Hihkase jos hittaan liikaa.||

(( Yea! : > ))

Elroysta alkoi hiljalleen tuntua, ettei häntä kaivattu täällä ja olisi ihan pojan oman kunnon takia, että hän lähiti menemään. Mutta minkäs sille mahtoi, kun ei mikään raaja tuntunut liikahtavankaan. Eikä sitä todellakaan edesauttanut tämän urheilijanuorukaisen pistävä tuijotus, johon emopoika vastasi hyvin pelokkaasti. Ei ollut tosin ensimmäinen kerta, kun Elroy joutui vastatusten jonkun, häntä puolet kookkaamman urheilijan kanssa. Ei Elroy lyhyt ollut tai mitään, mutta nukkavieru hän oli ja alistuvan luonteensa takia hän sai yleensä näiltä turpaansa. Ja niin luultavasti kävisi tässäkin vaiheessa, mikäli poika ei tajuaisi juuri nyt lähteä.
Urheilija toi kasvonsa aivan Elroyn omien tasolle ja puhui pelottavan imelään sävyyn, jonka seurauksena poika litisti selkänsä yhä enemmän takana olevaa seinää vasten. Kuin yrittäen päästä siitä läpi, mutta eihän se tietenkään onnistuisi. Ei hän tästä tilanteesta pääsisi muuten kuin kävelemällä pois, joka oli sitten taas ihan oma juttunsa.

Elroy katsahti Brandia kun tämä yritti selittää, että Elroy oli auttanut tämän istumaan penkille ja vakuutti olevansa kunnossa. Liian pitkään poika ei kuitenkaan uskaltanut tyttöä katsella, jottei vain tämä joutuisi minkäänlaisiin hankaluuksiin. Tuskinpa sitä katseltiin kauhean hyvällä, mikäli Brandi istuisi penkillä vieretysten jonkun Elroyn kaltaisen ihmisen kanssa. Ja ehkäpä juuri sen takia tämä urheilijapoika tuli heidän luokseen. Tämä varmaankin ihmetteli tätä tilannetta todella paljon, josta johtuen oli päättänyt iskeä kyntensä Elroyhyn.
Urheilija kuitenkin tokaisi hänellä olevan paljon muuta tekemistä, kuin lähteä Brandin kanssa pihalle ja Elroyn ilme muuttui paljon kauhistuneemmaksi sekä sydän alkoi hakata paljon kovempaa.

Nopeasti tämä toinen poika kuitenkin kävi Elroyhyn käsiksi, jota hän jo oikeastaan osasi odottaa. Äkkiä tuo tarrasi kiinni emon rinnuksista ja kiskoi väkisin ylös, joka sai Elroyn suusta karkaamaan pienehkön voihkauksen.
"Mun näet pitää opettaa tälle luuserille, mikä tämän koulun käytäntö oikein on", tämä urheilijanuorukainen tokaisi ja Elroy inahti hivenen, kunnes sai nyrkin keskelle naamaansa. Nenästä alkoi vuotaa suorastaan tulvimalla verta, jonka maun poika maistoin myös suussaan. Helvetti, ei tämän kaiken näin pitänyt mennä! Elroy ei todellakaan odottanut, että joutuisi vielä tänä päivänä kahakkaan jonkun kanssa. Ja ihan vain sen takia, että sattui istumaan jonkun kermaan kuuluvan kanssa samalla penkillä. No, kai se näiden muiden kermalaisten mielestä olisi ihan oikeutettu rangaistus, mutta Elroy oli kuitenkin täysin erimieltä.
Turpiin vetäminen ei kuitenkaan näyttänyt riittävän tälle toiselle pojalle, sillä seuraavaksi tämä paiskasi Elroyn seinää päin sellaisella voimalla, että emon otsa kolahti siihen todella kipeäsi. Tuo vieläpä tuntui painavan kapinallista sitä vasten, ettei tämä pääsisi liikkumaan mihinkään. Pojasta tämä tilanne alkoi vaikuttaa jo pelottavasti sitä tapahtumaa, joka oli tapahtunut hänelle tässä muutamia vuosia sitten. Jo pelkkä sen ajatteleminenkin sai Elroyn voimaan pahoin ja tärisemään hivenen. Silmät painautuivat kiinni ja hän inahtikin hivenen.
"Ja tää käyköön sitten varoituksena siitä, että ehkä sun on parempi pysyä siellä pohjasakassa muiden kaltaistesi kanssa", urheilija sanoi erittäin matalalla sekä uhkaavalla äänensävyllä, joka Elroyn tärisemään entistä enemmän.

Yyyäähh, kun ei ollut kivaa. Eikä tämä ollut edes oikein. Elroy ei lainkaan ansainnut tällaista, sillä Brandihan se oli ollut joka oli istahtanut samalle penkille ja ylipäänsä aloittanut jutustelun. Eli periaatteessa urheilijan pitäisi motata tyttöä naamaan. Sitä nyt tuskin varmaan tapahtuisi, sillä aika harva kuitenkaan sortui lyömään naista. Mutta kuitenkin, tämä tilanne oli siis Brandin vika. Jos hän vain olisi lähtenyt paikalta silloin kun kapinallinen oli ojentanut hänen puhelimensa tai edes silloin kun toinen oli istunut penkille, oltaisiin tältä tilanteelta vältytty. Ajatus oli hirveä sillä tytön periaatteisiinhan kuului olla mukava kaikille ja nyt hän oli saanut aikaan jotain tällaista. Eihän sellaisen kanssa nyt oikein voinut olla millään tavalla. Eli oli myös Brandin tehtävä saada emopoika pelastettua tuon gorillan nyrkkien seasta. Tärisevät kädet laskettiin alas silmien päältä ja samalla hetkellä tyttö joutui jälleen toivomaan ettei olisi niin tehnyt. Sillä mitäpä ruskeat silmä havaitsivatkaan? Punaista, märkää, jotain mitä tulvi... Elroyn nenästä. Vertahan se. Ja jostain syystä valahti rikkaan pennun naama valkoiseksi ja sydän käväisi vähintäänkin kurkussa saakka. Ei hänelle nyt yleensä tullut tällaisia epämääräisiä olotiloja nähdessään verta, mutta se että sitä tuolla lailla tulvi oli aika hirveää. Sitä suuremmalla syyllä siis tästä välikohtauksesta oli tehtävä loppu. Itsensä kokoamiseen ei oikein ollut aikaa, joten vaikka veri aiheutti pientä heikotusta, oli tytön pakko lähteä marssimaan rivakkaasti kohti urheilijaa ja tuota raukkaparkapoikaa. Älähän pelkää Pikku-Elroy, the Big Sankari-Brandi on tulossa, jiihaa!!

Tyttö saapui juuri parhaaksi paikalle kuullakseen urheilijan sanat seinää vasten olevalle kapinalliselle. Hän tarttui kookkaamman käteen ja ryhtyi varovasti vetämään tuota pois Elroyn päältä.
"Eiköhän toi riitä", ruskeatukka totesi ääni hieman väristen, "hyvä tuli. Sä voit lopettaa."
Sanat eivät olleet kovin vakuuttavia. Ainakaan ne eivät vakuuttaneet tuota kaappia millään tavalla. Sillä pöh, eihän tuo neitikermalaista totellut! Päinvastoin: poika heilautti vain kättään sen verran kovasti, että aiheutti tytön tasapainossa pientä horjumista. Heikotuksesta ja horjumisesta huolimatta onnistui rikas lapsi kuitenkin pysymään pystyssä ja selvisi muutamalla huteralla taaksepäin askelluksella. Eli siis urheilijan mielestä näin ei ollut vielä ihan hyvä. Ja tosiaan, Brandi kerkesi juuri ja juuri ottaa vielä pari askelta taaksepäin, kun herra Payton jo tarttui Elroyta olkapäistä ja heilautti kohti lattiaa. Ja sinnehän Elroy sitten lyyhistyi.

Tytön silmissä alkoi tuntua jotenkin oudolta. Kuin jotain märkää olisi pyrkimässä näkyville. Ei, eihän Brandille ollut mitään pahaa sattunut. Ei hänellä ollut oikeutta ruveta näyttämään heikkouden merkkejä, sillä juuri nyt hänen kuului olla se vahva. Mutta jotenkin veren näkeminen ja pelottava tilanne saivat aikaan sen, että tyttö joutui räpäyttämään pari kertaa silmiään, jotta välttyisi kyyneleiltä. Ei hänellä ollut aikaa tämmöiseen surkutteluun, sillä totta kai hänen pitäisi toimia uudestaan pelastaakseen Elroyn. Jälleen hän otti pari ripeää askelta toisten suuntaan ja tarrasi urheilijaa käsivarresta.
"Oikeesti, lopeta jo", hän käski hieman korkeammalla äänellä kuin piti.
Eikä tämäkään käsky ollut kovin vakuuttava. Ja jälleen tyhmä-Chris vain heilautti kättään saaden Brandin irrottamaan otteensa. Katse kuitenkin siirtyi tyttöön ja huulilta purskahti huvittunut naurahdus.
"Kumman puolella sä oikeen oot?" kuului kysymys.
Öhhhh, vaikea kysymys. Sillä eihän tyttö varsinaisesti ollut kummankaan puolella. Tai enemmän hän oli juuri nyt maassa makaavan Elroyn puolella. Mutta myöntäisikö hän sitä? No, no never. Niinpä tyttö siis nielaisi ja yritti pidätellä silmiin pyrkiviä kyyneleitä sekä otti pari askelta taaksepäin.
"S-sun", kuului hiljainen, epävarma vastaus, mihin näytti Chris olevan ihan suhteellisen tyytyväinen.
Eipä hän muuta voinut sanoa. Nämä ympäristöstä tulevat paineet olivat ihan liian raskaat.

Elroy alkoi jo hiljalleen olla siinä tilanteessa, että hän tekisi ihan mitä vain, kunhan saisi tuon gorillan pois kimpustaan. Hän ei vain yksinkertaisesti jaksanut tapella - mikäli tätä ede varsinaiseksi tappeluksi voisi kutsua. Ehkä Elroy oli toiselle pikemminkin nyrkkeilysäkki, johon tämä sai purattua raivoaan sekä inhoaan alempiklikkiläisiä kohtaan. Ja Elroy nyt vain sattui olemaan oikeaan aikaan paikalla, joten miksipä tämä olisi heittänyt hyvän tilaisuuden hukkaan? Ja sai vieläpä ihan hyvällä verukkeella hakata emosta ilmat pihalle, sillä hän oli tämän mielestä oleskellut ihan vääränlaisten ihmisten kanssa. Niiden, jotka eivät kuuluneet hänen kanssaan samaan kastiin. Hän oli oleskellut Brandin kanssa, joka oli luultavasti ainoa ihminen kermasta, jota Elroy olisi saattanut sietää vähän pitempäänkin. Tai oikeastaan, tämä häntä.
Emopoika kuuli kuitenkin etäisesti, kun tyttö yritti saada poikaa lopettamaan, vaikka ei se tuottanut tulosta. Silti, se sai tuntumaan Elroyn olon edes vähäsen paremmalta, sillä ainakin hän uskoin, että tyttö halusi aidosti tämän urheilijan lopettavan pojan pahoinpitelemisen.

Nopeasti Elroy kuitenkin tajusi, että toinen poika tarttui häntä olkapäästä ja heilautti hänet kohti lattiaa, jolle poika kaatui rymähtäen sekä kivun voihkaisun johdattelemana. Onneksi hän kuitenkin kaatui kyljelleen, eikä esimerkiksi selälleen. Silloin hän olisi luultavasti saattanut kolauttaa takaraivonsa kovaan lattiaan ja se olisi voinut viedä pojalta tajun. Ja mitä hän sitten olisi muka tehnyt? Tuskinpa tuo urheilija olisi lähtenyt ensitilassa hakemaan kouluterveydenhoitajaa paikalle tai mitään muutakaan. Luultavasti Elroy olisi saanut jäädä käytävälle makaamaan tajuttomana siihen asti, kunnes joku olisi ilmestynyt paikalle ja hälyttänyt apua. Ja siihen olisi voinut mennä pienoinen tovi, sillä välituntia oli jäljellä vielä vaikka kuinka kauan.
Elroy ynisi hiljaa lattianrajalla ja käpertyi kerälle, kuin pieni kissanpentu, mikäli urheilija sitten vielä saisi päähänsä potkia häntä. Voisi luulla, että tämä olisi tehnyt on riittävästi pahaa pojalle, mutta ei näistä koskaan tiennyt. Ehkäpä tämä haluaisi hakata Elroyn sairaalakuntoon vain sen takia, että tajuaisi pysyä kermalaisista kaukana. Ja luultavasti tästä lähtien Elroy pysyisikin. Varsinkin Brandista, sillä tällä näytti olevan jonkinmoinen 'turvamies', joka pitäisi kyllä huolen, ettei tämän seuraan liittyisi kukaan ei-toivottu henkilö. Kuten vaikkapa Elroy.

Etäisesti poika kuuli urheilijan naurahduksen sekä kysymyksen ja myös Brandin heikon vastauksen tähän. Tietenkin. Miksipä tämä olisi Elroyn puolia pitänyt, sillä sehän olisi vastoin Astonin lakia. Eikä aikaakaan, kun Elroy tunsi jo muutaman, ihan suhteellisen lujan potkaisun selässään, joka sai pojan ynähtelemään kivusta yhä voimakkaammin.
"Kyllä sunlaisesi raukan pitäisi tajuta, että ei sun kannattaisi yrittää kaveerata tai mitään muutakaan Brandinlaisten kermalaisten tyttöjen kanssa. Ette te koskaan tule saamaan niitä", tämä urheilija nauroi kolkosti ja liiskasi sitten kengällään Elroyn naamaan, joka sai pojan inahtamaan tuskaisesti. Voi, kumpa tämä kaikki loppuisi pian.

Voi apuuuva. Nyt pitäisi sitten keksiä uusi suunnitelma. Selvästikään Elroyn paiskominen maahankaan ei vielä tyydyttänyt urheilijaa. Mikä hitto tuota riepoi? Eihän kapinallinen ollut millään tavalla loukannut tuota ällötystä. Tai ehkäpä kaksikolla oli jotain erimielisyyksiä jo ennestään ja koripalloilija oli sitten päättänyt ratkaista ne tällä tavalla. Miehet. Brandista kuitenkin tuntui, että Elroy oli ennemminkin niitä, jotka vetäytyivät omaan kuoreensa kun vain näkikään jonkun urheilijaa muistuttavan kulkevan kohti. Eli ehkäpä vika vain oli Christian Paytonin korvien välissä ja emo oli täysin syytön. Pohdinnat eivät kuitenkaan auttaneet maassa makaavaa kapinallista millään tavalla. Oikeastaan tuo vain näytti saavat muutaman potkun osakseen. Eikä tyttö voinut jälleenkään katsoa mitä tapahtui. Kylmän rauhallisesti hän vain käänsi katseensa ikkunan suuntaan ja yritti keskittää mielenkiintonsa kauniiseen ulkoilmaan. Tänäänhän sitä voisi tosiaan painua palvomaan aurinkoa, vaikkapa ihan rannalle asti. Tämmöiset ajatuksethan passasivat oikein kivasti tähän tilanteeseen. Hienoa Brandi, tilanteen kärryillä kuten aina. Vaan mitäpä tyttö nyt ylipäänsä voisi tehdä pelastaakseen tämän tilanteen? Elroy-rukka runnoutuisi mitä luultavimmin lattialle hetken päästä, ellei ollut jo runnoutunut. Mikäli Brandi taas puuttuisi asiaan niin paljon kuin oikeasti tahtoi, löytyisi hän mitä luultavimmin huomenna nörttien laarista.

Urheilijan kommentit saivat tytön katseen kääntymään kuitenkin takaisin kaksikkoon. Kasvoille muodostui jotenkin etova ilme. Pystyikö tämä tilanne muuttumaan vielä oksettavammaksi? Elroy tihkui verta ja urheilija oli taas ällöttävän itsevarma ja ylimielinen. Täten oli siis helppo päätellä, että Brandi ei juurikaan näyttänyt kovinkaan terveeltä tällä hetkellä. Itse asiassa tummatukan olotila alkoi jo lähennellä sitä pistettä, että kohtahan voisi jättää koulupäivän kesken sairastumisen vuoksi. Eipä tytön olotila vaan mahtanut olla mitään verrattuna Elroyn oloon. Ja tästä jutusta voitaisiin tehdä jo loppu.
"Chris, kyllä kai toi on tullu jo sille selväks.." tyttö mutisi tuskin edes sen verran kuuluvasti, että sanat olisivat kantautuneet kummankaan miespuolisen korviin.
No, ei ehkä tarvinnutkaan kantautua. Sillä ei käytävä nyt kuitenkaan sitten niin tyhjä ollutkaan.

Juuri kun oli urheilija antamassa vielä yhden potkun kapinallisen suuntaan, kajahti käytävässä huudahdus, äkäinen ja vaativa sellainen.
"Christian Payton!"
Halleluuja! Kerrankin pystyi olemaan onnellinen nähdessään Aurelia Cartneyn! Sieltäpä tuo punatukkainen kireä opettaja saapui totisen näköisenä korot kopisten kovaan ääneen. Ja sen verran vakuuttavasti kaikui urheilijan nimi käytävällä, että koripalloilija jähmettyi niille sijoille ja selvästi pystyi myös näkemään hailakkaa punaa tuon kasvoilla. Brandi taas tunsi suurta helpotusta opettajan pamahtaessa paikalle. Hahaha, siitäs sai tuo kiusaaja!
Cartney pysähtyikin kädet lanteillaan kolmikon luo ja katse kävi vuorotellen jokaisessa jääden hieman pitemmäksi aikaa maassa makaavaan kapinalliseen. Sen jälkeen tiukka katse porautui urheilijaan.
"Sinä. Rehtorin luo", kuului tiukka käsky, jonka jälkeen katse siirtyi jälleen Elroyhin, "Sinä taas, pyyhi kasvosi. Et sovellu tuon näköisenä koulumaailmaan."
Ah, johan oli tälläkin rouvalla hyvin paljon tilannetajua. Lopuksi katse kääntyi vielä Brandiin, jolle oli hieman vaikeampi keksiä jokin tehtävä.
"Pyyhi sinä vaikka lattia. Siihen on päätynyt... ymm verta", annettiin kuitenkin Brandillekin tiukka komento.



|Oli pakko kun rupes käymään Elroyta vähän liikaa sääliks, raasu poika. :')||

(( Haha. Noh, sen siitä saa ku on tuollainen raukka x3 En ole yhtään ilkeä, en.. ))

Nyt Elroy suorastaan uikutti siellä lattianrajassa ja yritti näin mahdollisesti viestittää urheilijalle, että häntä tosissaan sattui ihan riittävästi ja tämä voisi jättää hänet rauhaan. Mutta mitäpä tuo olisi siitä välittänyt? Eikö tällaisissa tilanteissa ollut juuri tarkoituksena satuttaa vastapuolta mahdollisimman paljon, ettei tuo vain enää pystyisi liikkumaan? Ainakin sen Elroy näistä tilanteista tiesi, vaikka ei ikinä ollut ketään sairaalakuntoon hakannut - ehkä pikemminkin hänet oltiin. Ei onneksi kauhean usein, mutta niinhän sitä sanottiin, että yksikin kerta oli liikaa ja voi aiheuttaa pahoja jälkioireita...? Siis ainakin Elroylle, koska poika muutenkin oli äärimmäisen kuoressaan pysyvä ihminen ja tällainen hakkaaminen vain pahensi asiaa entisestään.
Kaiken tämän hakkaamisen lisäksi, tuo urheilija musersi hyvin vahvasti myös Elroyn henkistä itsetuntoa, joka ei kyllä ennen tätäkään ollut mikään hyvä. Mutta tuo sanoi, että hän oli heikko ja muuta sellaista, sai Elroyn vihaamaan itseään ihan kunnolla. Miksi hänen piti olla tällainen? Typerä pikkupoika, joka vain ansaitsi tulla hakatuksi pelkän olemuksensa tähden. Elroy oli jo hiljalleen sisäistänyt sen, etteivät nämä ihmiset välittäneet, vaikka aiheuttaisivat hänelle pysyviä traumoja tai vammoja - ainakin siihen asti, mikäli eivät jää kiinni. Mutta eipä Elroy ikinä uskaltanut kannella kiusaajistaan opettajille, sillä siitä seuraisi vain lisää kiusaamista ja luultavasti vielä pahemmin seurauksin. Jos ei sitten se, josta poika oli kannellut, vaan sitten tämän kaverit. Elroy oli kokenut moisen kohtalon vain kerran, kun oli ala-asteella kertonut kiusaajista opettajalle. Hän oli jo silloin hetken ehtinyt luulla, että saisi olla rauhassa, mutta ehei. Kiusaaminen oli jatkunut koulun ulkopuolella ja entistä pahemmin. Silloin hänen tavaroitaan varastettiin, koululaukkua piiloteltiin, tönittiin, potkittiin, lyötiin ja joskus jopa seurattiin ihan kotiovelle asti. Onneksi pojalla oli maailman paras isä, joka hääsi aina kiusaajat pois ja soitti näiden vanhemmilleen. No, ei se kauheasti auttanut, mutta sen jälkeen kiusaajat eivät enää seuranneet Elroyta ihan kotiin asti, mutta tekivät kaikkea muuta ilkeää.

Emo oli käpertynyt kerälle kuin kissa ja yritti näin suojautua tuon urheilijan potkuilta. Oli jo tipalla, ettei Elroy alkaisi itkeä, sillä niin paljon häneen sattui juuri tällä hetkellä. Emo ei tiennyt yhtään, että missä Brandi oli. Olisikohan tuo jo lähteä pois paikalta, sillä tuskin tämä jaksaisi katsoa, kun tällaista surkimusta vedettiin turpaan. Miksipä olisi? Eihän tässä ollut mitään katsottavaa, sillä näinhän tapahtui lähes jokainen päivä.
Sitten emopoika kuitenkin havahtui siihen, kun käytävää pitkin kiiri todella kova sekä vaativa huudahdus, joka sai Elroyta potkineen urheilijan pysähtymään paikoilleen. Jopa emo itse hämmästyi tätä, sillä hän ei nyt missään tapauksessa odottanut kenenkään opettajan ilmestyvän paikalle ja keskeyttävän tätä tappelua (mikäli tätä Elroyn hakkaamista edes pystyi kutsumaan). Ja ehkä kaikken vähiten poika oli kuitenkan odottanut Aurelia Cartneyn ilmestyvän paikoille, mutta oli toki iloinen, että tämän naisen saapuminen sai urheilijan lopettamaan potkimisen.
Cartey vaikutti todella vihaisesti ja käskikin tätä Christianiksi osoittautunutta poikaa menemään rehtorin kansliaan ja sen jälkeen käski Elroyta siistiytymään. Poika kyllä kuuli moisen käskyn ja pyrki nousemaan mahdollisimman nopeasti ylös - neiti Carteylle ei tosiaankaan parane väittää vastaan. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä emopojan jokaista paikkaa kolotti ja nenästä vuoti verta, joka sai hänet ulvahtamaan. Ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun pojasta vuoti verta, mutta hän oli saanut nyt ensimmäistä kertaa turpaansa keskellä koulun käytävää.
"No, etkö sinä usko? Ylös siitä kuin olisi jo", Cartey käski, käveli sitten avaamaan läheisen luokan oven ja käski sitten Elroyta seuraamaan perässä. Pienesti inahtaen poika nousi ylös edes vilkaisematta Brandia ja käveli askeleitaan laahaten opettajan perässä luokkaan. Tämä istutti kapinallisen pulpetille ja ojensi tälle paperia, tiuskaisten tätä sitten siistiytymään. Elroy painoi paperia nenäänsä vasten ja ulvahti hivenen kivusta.