Kun sydän johtaa kättä.

[[Vitsin sadisti! :'D]]

Urheilijapoika tuijotti hetken aikaa epäuskoisena opettajaa mitään sanomatta. Tuolle taisi olla pienoinen järkytys jäädä tällä tavalla rysänpäältä kiinni. Haha, ihan oikein! Ja vaikka Brandi olisi mielellään halunnut juuri tällä hetkellä nähdä tuon korston ilmeen, pysyi hänen katseensa visusti lattiassa. Sen sijaan korvat kyllä havaitsivat askeleet, jotka kuulostivat loittonevan. Ilmeisesti kyseessä olikin sitten hyvinkin lauhkea urheilijatapaus, vaikka muuta voisi olettaa. Varmistaakseen olettamuksensa, nosti tyttö katseensa lattiasta ja suuntasi katseensa urheilijaan, joka tosiaan näytti tottelevan neiti Cartneyn komentoa. Kovinkaan peloissaan ei miehen alku kuitenkaan näyttänyt olevan, sillä heittipä tuo vielä olkansa yli yhden virnistyksen neitikermalaiselle. Kaipa toinen luuli saaneensa tästä episodista vain lisärispektiä kerman keskuudessa. No, niin ehkä saattoikin olla. Valitettavasti jotkut olivat todellakin sitä mieltä, että mitä enemmän hakkaa alempikastilaisia, sen paremmaksi kermalaiseksi tulee.

Elroy passitettiin sitten erääseen luokkahuoneeseen. Eikä rikas pentu oikein tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä. Pitikö hänen nyt poistua paikalta vai jäädä vielä paikalle? Tarvittiinko häntä vielä johonkin? Varmuuden vuoksi tyttö lähti myöskin luokkahuonetta kohti. Ei hän kuitenkaan sisälle astunut, vaan jäi nojailemaan oviaukkoon. Yhh, Elroy ei todellakaan näyttänyt juuri nyt kovin hyvältä. Veri ei totta vie kaunistanut yhtään ketään. Eikä tyttö oikeastaan voinut edes katsoa emoa sen pidempään, sillä kyllä vain tuo punainen aine sai edelleen hänessä aikaan pahoinvointia. Kuulipa hän kuitenkin korkojen kopinan perusteella, että Aurelia oli jälleen liikkeellä.
"Sulkekaa luokan ovi ennen kuin lähdette. Tekisin sen itse, mutta jonkun on varmistettava, että Payton on löytänyt varmasti rehtorin luo ilman karttaa", hän papatti sukkelaan tiukalla äänensävyllä.
Kovin paljon opettaja näyttikin välittävän miten Elroylle kävisi. Poikahan voisi vaikka pyörtyä verenhukkaan tai pyörtyä muuten vain! Brandi ainakin olisi passittanut toisen terveydenhoitajalle. Silti tyttö vain siirsi katseensa punatukkaisen opettajan kasvoihin ja nyökkäsi. Jotenkin neiti Cartneyn kasvoilla oli pieni hämmästynyt ilme. Kai tuonkin oli hiukan vaikea uskoa, että Brandi oli jäänyt tänne hakatun kapinallisen ja opettajan seuraan. Uskottavampaa olisi ollut, että hän olisi kipittänyt hymyillen urheilijan perään. No, niin ei nyt kuitenkaan ollut.
"Ja tyttö hyvä. Onko sinun korvissasi jotain vikaa vai miksi tämä lattia on edelleen tämän näköinen?"
Jaa, näyttävästi oli opettaja päässyt jo käytävälle asti, mistä kuului tuo tiukka kysymys. Brandi oli jo ihan unohtanut Cartneyn käskyn pyyhkäistä lattialta veritahrat pois. Ei tuo kuitenkaan jäänyt odottamaan kermalaisen vastausta, vaan kiirehti jo kovaa kyytiä koripalloilijan jäljissä rehtorin luo.

Opettajan mentyä uskalsi tyttö siirtää katseensa pulpetilla istuvaan emoon.
"Mun ei varmaan tartte kysyä, että ootko sä okei", hän sanoi hiljaisella äänellä.
Ääni kuitenkin kaikui sen verran tyhjässä luokkahuoneessa, että kyllä Elroy sen kuulisi. Ja joo, kyllähän hän näki omillakin silmillään ettei toinen nyt ihan kunnossa ollut.
Kermalaista hävetti. Hänen kuuluisi nyt sanoa jotain todella piristävää ja kannustavaa. Vaan oliko kapinallisen olon kohentaminen tytön tehtävä? Ainakin se tuntui hänen tehtävältään. Olihan hän tämän aiheuttanut.
"Mä oon pahoillani", tyttö sanoi vielä.
Ehkä hänen vain olisi parasta poistua paikalta ennen kuin joku muu urheilija päättäisi tulla jatkamaan koripalloilijan työtä.

(( Haha, toisinaan joo ;P ))

Elroy istui vaalealla pulpetilla ja painoi yhä tiukemmin paperia vuotavaa nenäänsä vasten, ulvahtaen hivenen. Se urheilija ei todellakaan ollut lyönyt mitenkään voimiaan säästellen, vaan oli täräyttänyt kaikilla voimillaan nyrkkinsä emon nenään. Ja tulos oli sitten tässä, joka ei todellakaan miellyttänyt häntä juuri ollenkaan. No, ketä muka olisi miellyttänyt? Ehkä sitä urheilijaa ja tämän kavereita, joille tämä luultavasti pian leveilisi kouluttaneensa jälleen erästä arvoasteikolla alempaa olevaa ihmistä.
Emo vilkaisi neiti Cartneytä, joka käski heitä sulkemaan sitten luokan ovi, sillä tämä lähti varmistamaan koripalloilijan löytävän rehtorin luokse. Elroy ei sanonut siihen muutakaan, kuin ynähti lähes olemattomasti, jota opettaja tuskin edes kuuli. Nainen pyyhälsi pois luokasta, mutta kuitenkin pysähtyi ovella Brandin luokse ja huomautti tälle jälleen veritahroja täynnä olevasta lattiasta. Emopoika vilkaisi tyttöä nopeasti vaaleanvihreillä silmillään, mutta laski katseensa nopeasti takaisin maahan. Hän ei suoraan sanottuna kestänyt katsoa Brandia tämän näköisenä ja poikaa muutenkin hävetti ihan suunnattomasti. Tosin, se koripalloilijahan hänen päälle oli käynyt, eikä päinvastoin ja oikeastaan Elroyn olisi pitänyt olla vihainen tälle kermalaistytölle. Tuo olisi ihan hyvin voinut pyytää urheilijaa lopettamaan pojan hakkaaminen, ettei näin olisi ehtinyt käymään. Tämä olisi voinut vaikka raahata tuon vaikka väkisin pois paikalta tai hakenut jonkun opettajan paikalle. No, asia oli kuitenkin ehtinyt tapahtua ja oli ihan turha olla jälkiviisas.
Elroy värähti hivenen kuullessaan tytön hiljaisen äänen ja painoi paperia paremmin nenäänsä vasten. Ei sillä, että sieltä olisi kauheasti verta enään tullut, mutta Elroylla itsellään oli vain niin huono olo tämän kaiken takia. Miksi tämän kaiken piti tapahtua? Miksi se urheilija oli käynyt Elroyn kimppuun sillä tavalla, vaikka hän vain istui Brandin kanssa samalla penkillä? No, kaiketi tämä uskoi, ettei kermalaisen ja kapinallisen ollut hyvä näyttäytyä kahdestaan missään ja ehkä se oli ihan totta. Mikäli siitä sitten seuraisi tällaista, niin Elroy kyllä alkaisi kiertää kaikki kermalaiset mahdollisimman kaukaa. Sinänsä sääli, sillä Brandi vaikutti aidosti mukavalta ihmiseltä. Oli kurjaa, että poika ei edes voinut tutustua Brandiin kunnolla, vaan tämä urheilija oli tullut väliin.

Elroy kuuli kyllä tytön pahoittelevan, mutta ei vastannut tähänkään aluksi yhtikäs mitään. Hän otti paperin pois nenältään ja käveli sitten luokan perällä olevan lavuaarin luokse, vilkaisten itseään sen yläpuolella olevasta peilistä. Voi, että hän näytti kamalalta. Nenä sinersi uhkaavasti ja ympäri kasvoja oli kuivunutta verta. Kapinallinen kostutti hivenen käsipaperia ja alkoi sitten sillä pyyhkiä kasvoistaan enimpiä veriä pois.
"Ei se mitään... Et sä voinut tietää", Elroy sanoi hiljaa, eikä ollut edes varma, kuuliko tyttö sitä. Poika nieleskeli hyvin tiuhaan, eikä ollut edes kaukana se, että hän olisi alkanut itkemään.

Elroy taisi olla suuttunut Brandille. Tai niin ainakin kermalaistyttö oletti, sillä ei poika tokaissut mitään hänen anteeksipyyntöönsä. Tuollainen hiljaisuus oli paljon pahempaa kuin jokin vihamielinen kommentti. Niin, ennemmin emo olisi voinut vaikka toivottaa Brandille hyvää matkaa omiensa joukkoon, mieluiten säestettynä parilla haukkuma- ja voimasanalla. Joo, se olisi ollut paljon parempi. Tämmöinen vaikeneminen sai vain olon ahdistuneeksi. Hetken aikaa tyttö jo harkitsi lähtevänsä törkeästi paikalta, niin olisi kaikille parasta. Silloin Elroy kuitenkin matkasi pesualtaan luokse. Eikä Brandi voinut olla näkemättä pojan kasvoja peilin kautta. Yhh, ennemmin hän olisi nähnyt jonkun urheilijan kasvot tuon näköisinä. Silloin hän olisi voinut vaikka naurahtaa huvittuneena. Vaan ei nyt. Nyt hän vain tunsi suurta sääliä emoa kohtaan. Ja vielä enemmän tuo sääli kasvoi, kun hän kuuli pojan heikkoa puhetta altaan suunnalta. Voi kuinka tytön teki mieli vain mennä Elroyn luokse ja rutistaa tuota kovaa lohduttaakseen ja saadakseen tuolle paremman mielen, niin kuin jotain vanhaa ystävää. Mutta pois tuollaiset mielestä, sillä edes tuommoisten asioiden ajattelu oli kiellettyä. Joten niinpä rikas pentu vain seisoi edelleen paikallaan.
"Sun pitää varmaan käydä terkkarilla", hän tokaisi sitten.
Ja mieluiten vaikka lääkäriin saman tien. Ties vaikka kapinallisen nenä olisi murtunut. Tai jos vaikka tuolle olisi tullut jokin aivoveren vuoto! No, nenä ehkä saattoi murtua, mutta tuskin nyt mitään vakavampaa. Ja aika hankala Brandin nyt oli mennä analysoimaan yhtään jostain peilin kautta mitä Elroyn kasvoille oli tapahtunut. Ainakaan ei poika kovin hyvältä tällä hetkellä näyttänyt.

Kermalaisen katse käväisi vahingossa luokkahuoneen kellossa. Ja kellohan näytti jo sellaista, että kohta alkaisivat tunnit. Brandilla ei onneksi tunteja nyt ollut. Joten hänellä ei ollut sinänsä kiire mihinkään. Vaan eihän hän kylläkään voinut tässäkään olla silloin kuin porukkaa alkaisi valumaan sisälle. Sitten hän ainakin päätyisi joidenkin luusereiden joukkoon, ja se ei olisi sitten yhtään kivaa ei.
"Ymm... Vissiin parasta, että mä meen", hän kertoi sitten ääneen ajatuksensa.
Hetken aikaa tyttö silmäili vielä emoa ja sitten jälleen kelloa. Aika oli sitten ihmeellistä. Nytkin tuntui, että tuo oli liikkunut ihan luvattoman paljon eteenpäin sitten viime silmäyksen. Oppitunneilla oli toisin päin.
"Pärjäile", hän totesi sitten vielä lyhyesti ja poistui ovensuusta.
Käytävälle päästyään nappasi hän nopeasti laukkunsa penkiltä ja lähti sitten vikkelään kipittämään kohti aulaa kaivaen samalla puhelintaan laukusta. Juuri nyt olisi kiva saada jotain muuta ajateltavaa kuin hakattu Elroy. Niinpä hän soittaisi tosiaan jollekin kaverilleen ja pyytäisi kahville.

Ah, ja se lattia. Se tosiaan jäi sellaiseksi.


||Tää vissiin lienee tässä. Kiitti hirmuisesti pelistä ja seurasta. :>||

Elroy olisi ihan oikeasti voinut suuttua tytölle ihan kunnolla ilman, että tämän olisi tarvinnut tiedustella syytä siihen. Kyllä Brandi luultavasti itsekin tajusi, mitä Elroylle oli käynyt ja se nyt oikeastaan voitaisiin laittaa tämän syyksi. Ainakin siinä mielessä, kun tämä ei ollut tehnyt oikein mitään, että olisi saanut koripalloilijan pois emopojan kimpusta. No, mitäpä tuollainen pieni tyttö olisi voinut tehdä itseään kaksi kertaa kookkaammalle pojalle? Tuskinpa mitään, sillä eihän Elroykaan voinut. Vaikka ei hän edes ollut tuota kovinkaan paljon pienempi. Toki tämä omasi paljon enemmän massaa kuin Elroy, mutta silti. Ehkä se johtui suurimmaksi osaksi pojan jokseenkin alistuvasta luonteesta, sillä toki hän olisi voinut pärjätä, mikäli vain olisi vain halunnut. Elroy vaan ei ollut sellaista tyyppiä, että haluaisi tapella kenenkään kanssa tai satuttaa ketään fyysisesti. Ehkä poika oli sitten aivan liian kiltti, jonka seuraukset hän sai tuntea aika radikaalisti.
Elroy lopetti kasvojensa hinkkaamisen, sillä enimmät veret olivat lähteneet pois, eikä nenäkään enään vuotanut. Poika vain näytti hyvin kalpealta ja siltä, että häntä oli juuri äsken vedetty turpaan ihan kunnolla. Olisi hivenen noloa lähteä näin seuraavalle tunnille, mutta ei poika voisi kotiinkaan lähteä. No miksei muka? Olisihan se helppoa käydä terveydenhoitajan luona pyytämässä lupalappu koulusta poistumiseen. Poika näytti tarpeeksi sairaalta, että se saattaisi mennä täydestä terveydenhoitajaan. Se vain, että Elroy oli sen verran tunnollinen oppilas, että vaikka selitys menisikin läpi, niin hänen omatuntonsa alkaisi kolkuttaa ennemmin tai myöhemmin. Emo huokaisi ja katsoi itseään peilistä, vilkaisten sitten nopeasti sen kautta ovella seisovaa ruskeatukkaista tyttöä. Tämä sanoi, että Elroyn olisi käytävä terveydenhoitajan puheilla, jonne poika olikin ajatellut menevänsä. Ainakin kohta. Ei hän kuitenkaan tuohonkaan sanonut mitään, ynähti vain ja jäi katsomaan itseään peilistä, nojaten molemmilla käsillään lavuaariin.

Hetken päästä Brandi kuitekin avasi jälleen suunsa ja ilmoitti lähtevänsä. Nyt Elroy käänsi päätään tyttöä kohti ja nyökkäsi sitten hivenen arasti. Niin, ehkä tytön lähteminen oli molempien kannalta parempi ratkaisu. Eipä sitten tulisi enää yhtään ahdistavia tilanteita tämän ja muiden kermalaisten välillä.
"Niin kai sitten..." Elroy sanoi hiljaa ja nielaisi. Häntä hävetti olla tällainen nyhverö, joka luultavasti pelkäsi omaa varjoaankin (no ei ihan). Se sai pojan todella surulliseksi ja hän joutui puremaan huultaan, jottei oikeasti olisi itkenyt.
Ei aikaakaan, kun Brandi oli jo poissa, tokaistuaan ensin vain "pärjäile" ja lähti. Elroy huokaisi hivenen ja jäi vielä hetkeksi tyhjään luokkaan. Kellokin olisi luultavasti jo siinä pisteessä, että tunnit alkaisivat ihan pian, joten ehkä pojankin oli parasta lähteä sinne terveydenhoitajalle. Parempi vain, että hän lähtisi kotiin loppupäiväksi, sillä hän oli jo sen näköinen, että saisi luultavasti monet naurut niskaansa.
Elroy käveli laahaavin askelin pois luokasta ja sulki oven, kuten neiti Cartney oli vahvasti painottanut. Hän huomasi, että lattialla oli edelleenkin ne samaiset veritahrat, jotka Brandin olisi pitänyt puhdistaa. No, ehkä Elroyn oli parasta kiirehtiä, ettei vihainen Carney saapuisi paikalle ja laittaisi Elroyn siivoamaan paikat. Emo noutikin nopeasti lattialle pudonneen olkalaukkunsa ja lähti sitten kohti terveydenhoitajan huonetta.

(( Jep, kiitos myös oikein paljon peliseurasta sulle! <: ))