We can stop whenever we want

Rankkaa, vallan rankkaa totta tosiaan. Bianca nyökytteli tälle Robbien toteamukselle rankasta elämästä. Tyttö olisi voinut alkaa luennoimaan elämänsä rankkuudesta jos olisi vain jaksanut, mutta ei hän oikein nyt juuri, hmm, jaksanut.
Niin ja äiti oli itse asiassa saarnannut siitä miten Biancan pitäisi alkaa ottaa opiskelu vakavasti! Mutta eihän BeeBee oikein osannut... ei hän ikinä muistanut kokeissa mitään ja hän ei osannut tehdä esitelmiä viisaista aiheista tai kirjoittaa älykkäitä kirjoitelmia. Rankkaa. Kerrassaan. Robbie ei tiennytkään, toinen ei tosiaankaan tiennyt miten rankkaa oikea elämä oli... BeeBeen ajatukset tavallaan samoilivat samoilla laduilla kuin Robertin sitten kun tyttö oli tulevaisuudenhaaveensa toiselle ilmoittanut.

Väsynyt tyttö ei pahemmin edes tajunnut Robertin ivailua. Ei hän olisi kyllä selvin päin ja pirteänäkään ymmärtänyt, sellaisena hän olisi ehkäpä vain nauraa hihittänyt ja todennut Robin olevan hyvä vitsailussa. Nokkela poika toinen oli. Ja kohtelias. Voi, niin kohtelias totta tosiaan.
"Kiitoskia", tyttö mumisi täysin tietämättömänä sanojensa mahdollisesta epäselvyydestä tai lausumisvirheistä, istuen autoon jonka oven herra Robbie oli niiiin kohteliaasti avannut. Taksikuski tuijotti hieman epäilevästi haukottelevaa, taakse istunutta blondia aasialaistyttöä, pohtien varmaan pitäisikö auton verhoilujen puolesta pelätä. Kuski oli sen verran monia enemmän tai vähemmän humaltuneita ihmisiä kuskannut, että osasi jo aika hyvin sanoa ketkä olivat niillä rajoilla että saattaisivat antaa ylen.

Pehmeälle autonpenkille istuessa Biancaa alkoi väsyttämään vain entistä pahemmin. Niin väsynyt hän ei kuitenkaan ollut, että unohtaisi käytöstavat. Huomatessaan taksikuskin epäilevän katseen peilin kautta, nousi tyttösen huulille aurinkoinen hymy, ja neiti heilutti kättään valtavalla innolla, hihkaisten sitten suloisesti "hei!". Taksikuskin epäilevä ilme muuttui hiukan tyrmistyneeksi. Takapenkin tyttö ei sitten ollutkan niin väsynyt, eh?

Robert istuutui Biancan seuraksi takapenkille ja oli melkein jälleen saanut osuman kasvoihinsa Biancan yli-innostuneesta kädestä, kun tyttö oli sitä keksinyt tervehdykseksi taksikuskille heilauttaa. Sehän tästä puuttuisikin, jos tuo ihme hihhuli onnistuisi lyömään Robertille mustan silmän. Sekös vasta Harleyta huvittaisi, kun Robert kertoisi saaneensa 'turpaan' juopuneelta cheerleaderilta, joka oli melkein reputtanut kaikki kouluaineet. Tytöltä, joka kutsuisi itseään Barbiksi.
Joo, ehkä urheilija vain yrittäisi pysytellä turvallisen välimatkan päästä toisesta, jottei oikeasti saisi mustaa silmää toisen innostuneen käden takia.

Nuorukainen kertoi Biancan osoitteen taksikuskille ja taksikuski lähti sitten hetken mietittyään liikkeelle. Rob vilkaisi nopeasti vieressä istuvaan tyttöön kuin varmistaen, ettei tyttö vain simahtaisi matkan aikana, jolloin Robertin tehtävä saattaa tyttö turvallisesti kotiin vaikeutuisi huomattavasti. Mitä muutkin ajattelisivat, kun Robert kanniskelisi sylissään sammunutta tyttöä? Ja jos he olivat jonnekin kunnon pilvenpiirtäjään matkalla, joka oli täynnä rikasta ja ennakkoluuloista väkeä... Hyrr.
"Pysy hei sitte hereillä, okei?" Robert sanoi vaativalla äänensävyllä ja napsautti sormiaan äänekkäästi tytön kasvojen edessä. Hän ei todellakaan antaisi Biancan nukahtaa taksiin. "Mä en haluis kantaa sua sun kotiis."

Olipa se Robertin viettämä rauhallinen ja syvällinen ilta muuttunut radikaalisti Biancan astuttua kuvioihin. No jaa, ehkä urheilija oli ehtinyt miettiä elämäänsä jo tarpeeksi ja Biacan ilmestyminen oli sattunut hyvään väliin. Ehkä. Ei sillä, että Robert tahtoisi viettää enemmänkin aikaa humaltuneiden cheerleadereiden seurassa, mutta virkistihän se vaihtelu välillä. Sopiko tuollaista edes ajatella tällaisessä tilanteessa? Huoh.. Ehkäpä Robertinkin olisi aika pian käydä nukkumaan selvittämään päätään.

Taksi lähti liikkeelle. Bianca ei tosiaankaan ollut huomannut vetäneensä Robbieta melkein turpaan. Ei hän koskaan huomannut mitään sellaista. Nytkin Bee vain hymyili, tapaillen hiljaa jonkin kipaleen sanoja (taisi olla Rihannan Te Amo), tahdissa huojuen. Radio ei nimittäin ollut päällä, tai sitten se ei edes toiminut. Ei takseista koskaan tiennyt.

Äkkiä nassun eteen ilmestyneet sormet saivat tytön hätkähtämään. Tytön hiljainen laulu keskeytyi, samaten puolelta toiselle huojuminen. Robbie napsutteli sormiaan. Diipadaapa. Olisihan noita voinut napsutella jossain muuallakin kuin tässä, Biancan täydellisten kasvojen edessä, eikö? Blondi ei tajunnut yhdistää napsautusta hereillä pysymiseen, vaikka kieltämättä tuommoinen yhtäkkinen kauhistuttavuus (= tyhjästä ilmestyvät, uhkaavasti napsahtavat sormet) herätti mukavasti.
"Hereillä, hereillä", BeeBee mumisi ja hymyili valloittavasti Robbielle. No, ei ehkä neiti McIntoshin valloittavin hymy. Vähän väsyneenpuoleinen tuo oli. Likka jatkoi Te Amon hyräilyä, kuten puolelta toiselle heilumistakin. Taksikuski naputti sormillaan rytmiä rattia vasten (luultavasti itse tätä tajuamatta).

"Robbie", Betty sanoi yhtäkkiä, auton pysähtyessä joihinkin liikennevaloihin. Ohimennen Biancan pää muisti, että puiston tuolta parkkipaikalta taisi olla vain kahdet liikennevalot kotiin. Jännää mitä kaikkea hänen päässään olikaan tallessa. No, anyway. Suklaasilmät kääntyivät Robbien puoleen kysyvänä, sillä olihan Biancalla ollut jotain asiaakin. "Istutko sä useinkin puistoissa olutpullojen seurana?"
Auto jatkoi matkaansa liikennevaloista. San Diegon keskusta ei tuntunut kovinkaan ruuhkaiselta.

Jostain kumman syystä Biancan mumina hereillä olemisesta ei saanut Robertia vakuuttumaan siitä, että pysyisikö tyttö taksimatkan ajan hereillä. Joten ei tässä muukaan auttanut kuin 'herätellä' Biancaa aina tietyin väliajoin, jottei tästä reissusta tulisi vaikeampaa kuin se jo nyt oli tytön juopuneisuuden takia.
Urheilija huokaisi syvään ja nojautui penkin selkänojaan vasten. Hänen katseensa siirtyi ikkunaan, jonka toisella puolella oli vain hämärää ja katulamppuja. Välillä yksi jos toinen ihminen vilahti, mutta muuten San Diego vaikutti hiljentyneen melko lailla. Mikäpä siinä, ei ainakaan ollut ruuhkia, joihin taksi voisi juuttua pidemmäksikin aikaa.

Rob ehti juuri hieraista silmiään, kun kuuli Biancan lausuvan hänen nimensä ties kuinka monetta kertaa sinä iltana. Katse kääntyi vieressä istuvaan nuoreen naiseen ja miehenalku odotti, mitä toisella oli sanottavaa. Tai no, kysyttäväähän Biancalla oli näköjään ollut. Nyt Robertista kuitenkin tuntui siltä, että hän voisi vallan hyvin hieman 'aukaista' maailmaansa toiselle. No hei, tyttö oli juovuksissa, eikä luultavasti tulisi muistamaan tätä iltaa niin tarkasti kuin Rob tulisi sen muistamaan. Ja hänestä tuntui juuri sillä hetkellä, että hän tahtoi puhua jonkun kanssa. Tosin sitä voitiin miettiä, että oliko Bianca oikea henkilö tähän kuuntelijan työhön, mutta anyway.
"En. Mutta mun tuli tarve miettiä asioita ja no.. Kaljapullo tuli kätevästi mukaan jääkaapista", tummatukka vastasti aluksi ja hieraisi poskeaan. "Mun täytyy välillä pysähtyä miettimään asioita, koska jos koko ajan elämä menee liian nopeasti, ei ehi nauttimaan siitä. Mun moottoripyörä meni paskaks onnettomuudessa ja oon alkanu just seurustella. Kyllä se musta vaatii ajattelua. Kyllä säkin varmasti välillä pysähdyt miettimään asioita, jos elämä on muuttunut yhtäkkiä rajusti. Mutta aina, kun oot suonut pienen hetken ajattelulle, niin mieli kirkastuu ja olo tuntuu kevyemmältä. Tai niin mä ainakin tunnen. Välillä yksin oleminen pelastaa sut tunteiden myrskyltä."
Oho. Mitenkäs Rob oli noin innostunut puhumaan. Nyt urheilija siirsi katseensa Biancasta taksin kattoon ja huokaisi uudemman kerran, tosin nyt huojentuneisuudesta.

"... Äläkä vaan nukahda", Rob muistutteli sitten taas, mutta katsoi yhä taksin kattoa hivenen väsyneen oloisena.

Biancan ruskeat silmät tutkivat Robertia harvinaisen tarkkaavaisesti toisen puhuessa. Jossain alitajunnasaan blondi ymmärsi, mitä toinen tarkoitti sanoillaan. Itse asiassa tytön alitajuntainen ymmärrys vaikutti niinkin paljon, että tyttö nojautui hitaasti takapenkkiä vasten ja kävi ajattelemaan.
"Sä olet aika viisas. Ja oot ihan oikeassa", BeeBee nyökkäsi, joskaan ei ominainen leveä hymy vaaleanpunaisilla huulillaan. Tyttön kasvoja olisi paremmin kuvannut adjektiivilla pohtiva. Bianca Betty McIntoshin vähäiset aivosolutkin liikkuivat joskus, vaikka hänen ajatuksensa olivat silti aika typeriä ja pinnallisia, elihän hän pinnallista ja typerää elämää - joskin huoletonta sellaista. Täysin selväpäisenä ja pirteänä hän lienee myös tyhmempi, kuin näin väsyneenä ja voipuneena (mutta en mene vannomaan tätä todeksi!), mistä johtuen jopa Robbien ajatustyöhön kannustavat sanat saivat Been oikeasti pohtivaksi.

"Kalja on kyllä tosi pahaa", Betty kuittasi hetken kuluttua saatuaan hiljaisesta ajattelusta tarpeeksi, ja nyrpisteli jo nenäänsäkin. Tyttö heitti hiukan paheksuvan katseen herra Pullonystävään. "Sitä kittaamalla et kyllä mieltäsi saa kirkkaaksi." Likka olisi jaksanut pitää vaikka luennon alkoholinkäytön vaaroista, ellei olisi tajunnut taksin pysähtyvän - mutta tällä kertaa ei liikennevaloihin. (Ilmeisesti auto oli ehtinyt jo kahdet valot ohittaa?) Taksikuski kääntyi takapenkille päin, odottavasti.
"Me ollaan jo kotona?" BeeBee kysyi ja ponkaisi seisomaankin. Hän oli vähällä lyödä päänsä matalan auton kattoon, mutta muisti juuri ajoissa että nyt oltiin vielä sisätiloissa. Hän istuutui hitaasti takaisin penkille, vilkaisten rauhoittavasti taksikuskia ja sitten Robertia. "Olen okei, olen okei", blondi toisteli ilmeisen tyytyväisenä itseensä. "Herrat Pullonystävä ja Taksikuskimies, saanko mä pyytää taloudenhoitajani alas maksamaan? Mä olen kohtelias nuori neiti, enkä tietenkään halua rasittaa Robbien kukkaroa turhilla maksuilla, sillä kun miettii missä jamassa mä olisinkaan ilman sitä..." Dramaattinen tauko. "Mä olen varmaan henkeni ja neitsyyteni velkaa sulle, Robert."

"Ei sillä että olisin neitsyt."

Robert ei kyllä ollut aikoihin saanut virnuilla tällä tavoin typerälle ihmiselle. Voi että, Rob ei voinut olla miettimättä sitä, kuinka Biancan ystävät tätä jaksoivat. Ehkä tytöllä oli paljon samankaltaisi tovereita? Lauma bimboja cheerleadereita sai urheilijan melkein pärskähtämään ääneen, mutta hän hillitsi itsensä viime hetkellä. Niin, mihin katosi se viileän rauhallinen ja fiksu nuori mies?
Biancan seurassa ei vain voinut olla viileän rauhallinen, vaikka Robert olisikin halunnut.

"Joo, on se alkoholi välillä sellanen", Rob päätti myötäillä tytön sanoja, vaikka toinen olikin enimmäkseen kaljasta puhunut. Nuorukainen kyllä piti kaljasta ja kyllä hän pystyi sitä juomaan. Ei se ollut hänestä lainkaan pahaa. Tosin tytöt pitivät enemmän siidereistä, joita Robert ei taas voinut sietää juuri ollenkaan. Liian makeita juomia, yh. "Sitä ei pitäiskään nauttia liian usein eikä liian paljon."
Sai nähdä, ottiko Bianca Robertin neuvosta vaarin (jostain syystä repesin, enkä voinu uskoo ton olevan mikään oikea sanonnaks XD mutta sisko vahvisti sen olevan oikein, lol) ja nauttisi jatkossa vähemmän alkoholia, jottei tyttö hävittäisi enää jatkossa tavaroitaan.

Taksi pysähtyi paikoilleen ja Robert katseli ikkunasta ulos. He olivat nähtävästi saapuneet perille Biancan kertomaan osoitteeseen. Bianca alkoi sitten puhua ja urheilija käänsi katseensa tyttöön, joka sitten sanoi olevansa henkensä ja neitsyytensä velkää miehenalulle. Robert virnuili taas huvittuneeseen sävyyn ja heilautti kättään 'mitäs tuosta' -tyyliin.
"Kunhan en joudu joka viikko sua kaitsemaan, niin me ollaan ihan sujut", Robert päätyi sitten tokaisemaan, kun oli saanut itsensä jotenkin hillittyä. Edes Harley ei ollut kännissä noin hilpeä tapaus kuin Bianca ja hyvä niin. "Ei sun oikeesti tartte lähettää mitään tai siis ketään alas. Mä maksan kyllä. Meen iteki vielä tällä taksilla kotiin", Rob herrasmiehenä sanoi ja nousi yllättäen ylös autosta. Hän kiersi auton toiselle puolelle ja avasi Biancan puoleisen oven.

"Hyvää yötä ja.. Kiitos seurasta", nuorukainen pakotti itsensä sanomaan. Noin, nyt hänen omatuntonsa olisi puhdas ja hän voisi palata kotiin kevein mielin.

//Joo, sä voit lopettaa tän pelin :,,,DDDD kiitos seurasta! XD

Bianca meinasi vastustella, melkein ihan vaatimalla vaatia että saisi hoitaa maksamisen, mutta vaatimiset jäivät siihen kun Robbie esitteli herrasmiesmäisyyttään jälleen kerran!
"Hän on aika herrasmies, eikö", BeeBee totesi taksikuskille noustessaan autosta jalkakäytävälle. Robbieta tyttö kiitti, vastasi hyvän yön toivotuksiin ja soi vielä häikäisevän (tai vähemmän häikäisevän...) hymynkin. Hetken blondi ehti miettimään, miten pääsisi ovesta sisään kun oli avaimensa kadottanut, mutta se unohtui tutun äänen kiljuessa tuohtuneena pilvenpiirtäjän ovilta.

"Bianca Betty McIntosh! Sisälle sieltä ja heti, neitiseni."
Se oli talouden-/lastenhoitaja Jungri. Bianca unohti Robbien ja taksin, väsymyksensä ja sen, että oli kadottanut kaiken irtaimen omaisuutensa. Tyttö kipitti uskollisen koiran tavoin ovelle, taloudenhoitajansa luokse, ja halasi tuota kovasti.

"Laske mulle kylpyvesi, en jaksa nukkua vielä", Biancan kuultiin vaativan ylhäisimpään sävyynsä, ennen kuin tyttö seurasi niin kutsuttua taloudenhoitajaansa sisälle. Mennessään likka joutui tukahduttamaan muutaman haukotuksen.

//haah, kiitoksii joo :3