When your're looking in the mirror Who do you fear?

Tyylirikkoa ja Blakea odotellaan =)

Cassien asuste

Cassie työnsi ruokalan oven auki ja pienesti korot kopsuen hän asteli peremmälle. Se oli miltei tyhjä. Ehkäpä siksi, että virallinen ruokailuaika ei juuri nyt ollut. Vaalealle tytölle oli kuitenkin annettu lupa mennä nyt syömään, koska vastahan hän oli kouluun saapunut. Myöhässä tietenkin, mutta varmasti ensimmäisen kerran elämänsä aikana luvallisesti myöhässä. Ruokalassa ei ollut väkeä todellakaan paljoakaan, vaikka tilaa olisikin ollut. Eräässä pöydässä vaikutti istuvan muutamia nörttejä ja toisessa todella normaalinoloisia tyyppejä. Kyllä Cassie tiesi, että tässä koulussa hallitsi klikit, joten mihin ihmeeseen hänen kuuluisi istua?

Tyttö ei näyttänyt epävarmuuttaan päällepäin, vaan asteli ottamaan ruokaa, napsien samalla mukaansa tarjottimet ja muut jouto tavarat. Eihän hänen lautaselleen tullut muuta kuin salaattia ja lasi täytettiin vedellä. Ehkä se näytti hieman säälittävältä, mutta tuskinpa kukaan joka hänen ulkomuotoaan katsoi osasi kuvitella hänen syövän jotain yltiö rasvaista ruokaa. Cassie asteli hieman peremmälle pöytiin päin, mutta seisahtui kuitenkin. Hän ei todellakaan tahtonut istua väärään pöytään ja tulla häädetyksi sen takia. Tosin, hän ei suosiolla tai tappelutta paikastaan luopuisi, jos vaikka sattuisikin istumaan johonkin väärään pöytään. Ruokalaan voisi kehitellä viittoja, jotka kertoisivat mitkä pöydät kuuluivat kellekin.

Edellisessä koulussa Cass ei ollut varma mihin hänet oli luokiteltu. Hän kun oli siihen aikaan ollut hieman pahis ja rikas. Oli hän kuullut, että jotkut kutsuivat häntä rikkaaksi pahikseksi, mutta jotenkin se kuvaus ei sopinut. Ei ainakaan hänen itsensä mielestä. Ehkä kukaan ei osannut luokitella itse itseään, vaan toiset tekivät sen toisten puolesta. Varovasti Cassie piteli tarjotinta yhdellä kädellään kiinni ja paransi laukkunsa asentoa toisella. Hieman myös mekkoa laskettiin alaspäin, jottei vahingossa mikään vilahtaisi. Sitten tarjottimesta otettiin taas kiinni molemmilla käsillä.

// täältä tullaan – vihdoin :---D //

"Ihan tavallinen se kai oli."
"En mä tiedä…"
"Ehkä? En mä siitä C:tä parempaa saa."

Valkoisiin Puman tennareihin, tummansinisiin farkkuihin, valkoiseen t-paitaan ja punavalkoiseen baseball-takkiin pukeutunut kolmasluokkalainen käveli kaiteeseen nojaten portaita alas, suuntanaan lukion ruokala. Blake Rhodes oli juuri selvittänyt matematiikan kokeensa – jos siis selvittämisestä voidaan puhua. Nuorukaisen ääni kuulosti väsyneeltä ja kävelynopeudesta päätellen koko pojan sai laittaa samaan kategoriaan. Melkein koko edellisen yön Blake oli koonnut maantiedon geologiakurssilla annettua projektia, jossa piti tutkia jonkin tietyn valtion maa-ja kallioperiä. Palautuspäiväksi oli ilmoitettu tämä päivä ja viime tippaan jättäminen oli tämän rikkaan pennun kohdalla enemmän sääntö kuin poikkeus.

Matematiikan kokeen palautettuaan oli Blakelle oli ilmoitettu, että hän saisi nyt suunnata askeleensa ruokalaa kohti. Aika ei ollut hänen normaali ruokailuaikansa koulussa, mutta ilmeisesti kokeen ajoituksen takia se oli muuttunut. Miten vain.
Melkein heti luokasta ulos päästyään oli nuorukaisen kännykkä alkanut soida sanoen, että Jessy tavoitteli häntä. Vasta puheluun vastattuaan Blake oli muistanut, kuka tyttö oikein oli. Pian poika oli saanut huomata, ettei hänen viime viikonloppuna tapaamallaan tuttavuudella ollut mitään järkevää syytä puhelulle, sillä tuo lähinnä kyseli, miten hänellä meni ja kuultuaan matematiikan kokeesta oli keskustelu kääntynyt siihen, miten koe oli mennyt.

Ruokalaan päästyään sinisilmäinen jutteli yhä Jessyn kanssa, joka tällä hetkellä selitti ensi kuulle suunnitelluista rantabileistä jossain…jossain. Tieto ei oikein tarttunut nuorukaisen päähän, joka samalla otti itselleen tarjottimen ja alkoi sitten silmäillä tarjolla olevia ruokamahdollisuuksia. Blake otti tarjottimelleen lasillisen vettä sekä täytetyn voileivän, joka näytti melko epäilyttävältä sisältä pursuavine kurkkuineen ja tomaatteineen. Epäilyttävältä sikäli, että tomaatin tuoreus oli melko kyseenalainen ja kurkkusiivutkin näyttivät niin kuivilta, että ne olisi varmaan saanut muserrettua kurkkupölyksi paljain sormin.
"Joo, voi olla. Jos sinne on lähdössä porukkaa täältäpäin, niin saatan olla tulossa", sanottiin vastaukseksi puhelimen toisessa päässä olevalle tytölle, samalla kun vaaleahiuksinen asetteli hiuspehkoaan teräksisestä salaatinkastikekannusta peilaten.

Nuorukainen tasapainotteli tarjottimen yhdelle kädelleen, sillä Jessy pulisi yhä puhelimen toisessa päässä. Kuitenkin kääntyessään pöytiin päin varasti yksi ainoa asia hänen koko huomionsa. Pöytien välissä seisova vaaleahiuksinen, mustaan mekkoon ja saappaisiin pukeutunut tyttö nimittäin.
"Jessy, mä taidan olla vielä helvetin paljon väsyneempi kuin luulin…", vaaleahiuksinen totesi poissaolevasti puhelimeensa. Siniset silmät oli yhä luotu tyttöön, jonka näkeminen sai kylmät väreet kulkemaan pojan selkärankaa pitkin aina kalloon asti.
"Näen harhoja…Pitää mennä", Rhodes kuittasi hämmentyneelle tytölle ja työnsi sitten suljetun puhelimensa farkkujen taskuun.

Blake tarttui nyt tarjottimeen molemmin käsin ja yhä ajatellen, että hänen näkemänsä tyttö oli pelkkä harhakuva, lähti kävelemään lähemmäs tuota.
Päästyään tytön luokse, jäi poika seisomaan hieman sivuttain tuon viereen niin, että näki toisen kasvot. Ne nähdessään sinisilmäinen jäätyi hetkeksi, sillä nyt hän oli vielä varmempi, että näki harhoja.
"Tay-?" oli vaaleahiuksinen sanomaisillaan. Tyttö oli todella, todella paljon Taylorin näköinen…Sen päänsä sisällä itselleen sanoessaan nuorukainen tunti itsensä katkeraksi siitä, että sisko oli viety häneltä pois.
Mutta ei kai hän voinut olla niin väsynyt, että todella näkisi harhoja? Jos hän ei nähnyt näkyjä, kuka tämä tyttö sitten oli? Blake ei ollut ikinä nähnyt vieressään seisovaa henkilöä.
"Vaikeuksia pöydän valinnassa?" rikas pentu kysyi tytöltä. Se oli ensimmäinen hänen päähänsä ilmestynyt kysymys, joka oli esitetty sillä perusteella, että toinen oli seissyt niinkin kauan paikoillaan. Jos toisella olisikin ystävä odottamassa jossain pöydässä niin se olisi vain voivoi.

Vaaleatyttö sipaisi hieman hiuksiaan, mutta ei kerennyt ottaa askeltakaan siirtyääkseen pöytiä kohti, kun joku vieras poika puhui hänelle. Meinasi ensin sanoa jotain, mutta muutti ilmeisesti melensä. Cassien siniset silmät nauliutuivat kysyvästi tuohon. Söpö poika oli. Kiltin näköinen tosin, mutta miellytti silti silmää. Onneksi poika alkoikin heti puhua normaalisti. Ei tuo siis mikään kummajainen friikki voinut olla. Pitkiä hiuksia sipaistiin hieman korvanlehden taa.
"Kyllä. Olen uusi ja en ole vielä syömässä aiemmin käynyt." Tyttö hymyili ja katsoi hieman arvioivana poikaa. Tuo ainakin vaikutti tyylikkäältä. Ei ihan miltään...No, nörtiltä.
"Haluatko neuvoa? Tai vaikka istua seuraksi johonkin?" Cassie kysyi ja hymy muuttui pieneksi virneeksi.

Tänään Cassien päivä ei ollut edes pitkä, vaikka tulevaisuudessa lukujärjestys tarjosikin neljään asti koulua useana päivänä. Hän kun ei ollut ilmoittautunut mihinkään clubiin. Ei hän oikeastaan harrastanut mitään. Sama kai se oli istua koulussa ja parannella numeroita, jotka oli aiemmin päässeet valahtamaan. Hänelle riitti tällä hetkellä hyvin koulu ja perhe. Tai lähinnä siskon perhe. Sinne hän varmaan matkaisi suoraan koulusta. Kotona ei huvittanut paljoa oleilla. Mielummin hän asuisi siskonsa ja kummilastensa kanssa pienessä kaksiossa kuin suuressa asunnossa isäpuolen ja typerän äidin kanssa. Sitä paitsi Talyn ja Tacey olivat söpöimmät lapset ikinä!

Cassie otti pari askelta eteenpäin ohittaen pojan. Ei hän kuitenkaan vielä mihinkään pöytään istunut. Hän odottaisi vielä toisen vastausta. Jos tuo vaikka tahtoisi istua hänen kanssaan. Ei Cassie tosin sitä epäillyt. Harvemmin pojat vain kieltäytyivät hänen seurastaan.