I'd have to check my mirror to see if I'm still here

// mukaan vapaasti, biisi Silversteinin My Heroine.

Nuoren tytön kasvoja verhosivat tummat, laineikkaat hiukset. Huulet avautuivat välillä, hiljaisten sanojen tipahdellessa niiden välistä. Sormet näppäilivät tytön sylissä lepäävää akustista kitaraa, sointujen kiiriessä pitkin tyhjää musiikin luokkaa.

You taught my heart
A sense I never knew I had
I can't forget
The times that I was lost and depressed from the awful truth
How do you do it?
You're my heroine

Melinda oli saanut luvan tulla kolmen tunnin peräkkäisille hyppytunneilleen musiikin luokkaan soittamaan. Yllään tuolla on tummat farkkucaprit, turkoosi-musta raidallinen niskalenkki toppi ja sen päällä kevyt musta huppari, jonka hihat on kääritty kyynärpäihin. Tummansinisin tennarein peitetty jalka naputti hiljalleen tahtia. Hiukset laskeutuivat vapaina laineille kuten tavallista, taivaansinisten silmien keskittyessä seuraamaan kitaran kielillä liikkuvia sormia.

Lydia käveli koulun käytävällä pirteästi vihellellen. Hyppytunti oli juuri menossa ja tytön matka oli kohti ruokalaa. Pieni nälkä kurni jo tytön vatsassa ja Lydia hieroi mahaansa mutristaen huuliaan.
"Vielä hetki."
Hän puheli mahalleen, nostaen katseensa sitten käytävään joka näytti tyhjältä. Lydia oli juuri ottamassa lautansa esille, kun hänen korviinsa kantautui laulua jostain läheisestä luokasta. Viheltely loppui ja tyttö pyyhkäisi kädellään olkapäiltä valahtaneet hiuksensa takaisin selänpuolelle noustessaan takaisin täyteen pituuteensa. Lydialla oli päällä löysät farkut ja pitkähihainen paita, jossa oli ruutukuviota, mustaa ja valkoista. Lydian laukku roikkui tämän oikealla olalla ja sieltä pilkisti laudan vaaleansininen pää. Lydia laski kätensä laudan päälle ja kuunteli mistä ääni tuli. Sitten Lydia tajusi etsivänsä musiikinluokkaa ja otti muutaman askeleen kohti luokan ovea kurkaten sen takaa sisälle. Sisällä oli tyttö kitaran kanssa soittelemassa. Lydia koputti oveen ja astui sitten sisään katsellen ympärille luokassa.
"Ööh, sulla on hyvä ääni."
Sanoo epävarmasti ja katsoi hymyillen tyttöön. oli tämäkin tapa, tunkea outojen ihmisten seuraan.

Melinda hätkähti kohteliaisiin sanoihin, ja sekä laulu että kitaran soinnut katkesivat kuin seinää. Hitaasti silmät nousivat kitarasta sisään astuneeseen porkkanapäähän. Tyttö siristi hivenen silmiään, antaen kätensä laskeutua lepäämään kitaran päälle.
"Kiitti", vastattiin hetken hiljaisuuden päästä, tytön asettaessa toisen jalkansa paremmin polvensa päälle.

Hetken Mei vain istui, tuijottaen toisen ohi ovesta ulos, kunnes alkoi lopulta rentoutumaan. Hän ei ollut tottunut siihen, että ihmiset pelmahtelivat omasta tahdostaan hänen seuraansa, yleensä halusivat jotain. Kenties tuokin tulokas vain halusi itse tulla soittamaan tai jotain vastaavaa...
"Aiotko sä tulla soittamaan tai jotain?" kysyy sitten siirtäen katseensa toiseen tyttöön, pöyhien hivenen hiuksiaan vain saadakseen jotain tekemistä.

Lydia naurahti ja pudisti päätään puolelta toiselle.
"En. En mä osaa."
Virnistää ja naputteli sormenpäillään lautaansa, joka edelleen kurkki laukusta. Hiljaisuus painosti taas tunnelmaa, kun Lydia tunsi mahassaan uuden kurnauksen. Tyttö illisti itselleen ja taputti mahaansa. Mahtava ajoitus.
"Olin menossa syömää.. Kuten varmaan kuuluu."
Lydia heivasi itseään varpailta kantapäilleen ja tunki kätensä vaivaantuneena taskuihinsa. Katsellen muka kiinnostuneena ulos ikkunasta joka kantoi pihalle, missä ruokatuntilaiset söivät ruokiaan auringonpaisteessa. Muutama pilvi liukui taivaalla, mutta ulkona oli siltikin 20 astetta lämmintä. Lydia oli laittanut liikaa vaatetta päällensä. Mitäs sitten.
"Ettäettä, taidan tästä jatkaa sitten matkaa.."
Jatkaa ja hymyilee toiselle, heilauttaa kättään ja kääntyy sitten takaisin käytävälle. Käytävällä tyttö pamautti itseään kädellä otsaansa
"idiootti.."
mutisee hiljaa itselleen ja alkoi taas kaivaa laukusta lautaansa. Sillä pääsisi nopeammin ruokalaan ja pois tästä painostavasta ilmapiiristä mikä oli yhtäkkiä muotoutunut.

"Ai", kuului tytön huulien välistä toisen vastatessa, ettei hän osannut soittaa. Miksi se sitten oli tänne tullut? Kun tuon maha päästi äänekkään valituksen, Mei naurahti heleästi, virnistäen toispuoleisesti. Vasta nyt hän huomasi toisen repusta pilkottavan skeittilaudan ja neitokainen pudisteli itsekseen päätään – skeittarin sen täytyi olla, ainakin laudasta päätellen..

Melinda katsoi tuon perään tytön kadotessa oviaukosta takaisin käytävälle. Tummahiuksisen vatsa murisi vaativasti, ja Mei loi silmäyksen mahaansa.
"Aha", toteaa ääneen, laskien kitaran lattialle varoen lattialle. Tyttö hyppelehti keveästi luokan poikki, astahtaen kynnyksen yli ja kurkaten käytävään, haeskellen katseellaan äskeistä porkkanapäätä.
"Tota... Kelpaako ruokaseura?" kysyy sitten hivenen epäröivästi nähdessään toisen vielä käytävällä kaivelemassa lautaansa.

Lydia kääntyi nopeasti ympäri kun kuuli toisen äänen ja hymyili toiselle leveästi. Onneksi hän ei ollut kerennyt ottaa lautaa esiin ja karata aamunnousuun. Taino, ei aurinko enää noussut, mutta.. Joo.
"Joo, mikäs siinä."
Tyttö lopetti lautansa kaivelun ja heilautti kättään uudestaan toiselle. Kai tässä pitäisi nyt esittäytyäkkin, kun kerta syömään oltiin menossa.
"Oon Lydia."
Hymyilee ja ottaa molemmin käsin kiinni laukkunsa kantohihnasta. Lydia ottaa askeleen eteenpäin käytävällä ja kaiku liikkui nopeasti eteen ja taakseppäin käytävällä. Lopulta he päätyivät ruokalaan joka aukeni heidän edessään avonaisena ja hälisevänä. Oppilaat istuivat pöydillä ja tuoleilla, huutelivat viereisiin pöytiin tai juoksivat pitkin poikin huonetta. Lydia katsoi kaikkea tätä ja huokaisi syvään. Apinatarha tämä oli eikä mikään koulu. Tyttö nosti laukkunsa paremmin olalleen ja katsoi onko turvallista lähteä ottamaan ruokaa vai ei. Ainakaan tällä hetkellä ei ollut menossa ruokatappeluita, ja tilanne oli normaalia rauhallisempi, ottaen huomioon, että suuurin osa pahiksista oli nyt samaan aikaan suosittujen kanssa syömässä. Lydia kohautti olkapäitään ja lähti kävelemään ruokatiskin luokse.

// siirränkö ruokalaan vai jatketaanko tänne ? :----D

#aaivan sama ::D jos jaksat tehä nii tee#

// aivan yks lysti, jatkan tänne :-----D

Mei astahti luokan kynnyksen yli, ottaen nopeasti Lydiaksi esittäytyneen tytön kiinni.
"Mei", esittäytyy kävellessään toisen rinnalla kohti ruokalaa. Siniset silmät tutkailivat pikaisesti Astonin sirkusruokalan, joka oli kuten tavallista täynnä hälyä. Joku pelokkaalta jänikseltä näyttävä tyttö seisoskeli kädet kiedottuna ympärilleen kerman pöydän läheisyydessä, tuijotellen kattoon, jonkun snobipojan tuijottaessa tuota suun käydessä – ilmeisesti jakoi jonkin sortin kotitehtäviä. Mei lähti huokaisten Lydian perään ruokatiskille.

Tarjottimelle kasautui salaattia ja hivenen pääruokaa, leipä ja lasillinen maitoa. Katse haki tyhjää pöytää, ja sellaisen bongatessaan Mei vilkaisia Lydiaan ja nyökkäsi pöytää kohden.
"Mennään tuonne", toteaa kyselemättä ja lähtee kiirein askelin astelemaan ruokalan poikki – koskaan kun ei tiennyt, milloin ilman halki alkaisi lentää jotakin epämääräistä, joko ruokaa tai nörttejä.

Lydia nyökkäsi pienesti toisen esittäytyessä.
Tyttö lappasi lautaselleen aika reilusti ruokaa, Lydian tapoihin ei kuulunut ruuasta kieltäytyminen. Mutta lautasmalli oli juurrettu tämän päähän pienestä pitäen, joten lautanen oli puolillaan salaattia ja puolet oli pääruokaa, mikä näytti jokapäivä rasvaiselta läntiltä, mutta rasvan takia maistui hyvältä. Terveellistä se ei todellakaan ollut. Tästä välittämättä Lydia nosti tarjottimensa ja lähti pää kyyryssä kävelemään Mein perässä pöydälle. Turvallisesti paikalleen päästyään Lydia laski tarjottimen pöydälle ja nakkasi laukkunsa viereiseen tuoliin.
"Huh. vielä hengissä."
Mutisi ei kenellekkään ja katseli varautuneesti ympärilleen. Ruoka pysyi kaikkien lautasella ja öykkärit näyttivät olevan kiinnostuneempia pöytien sabotoimisesta kuin ihmiset sinkoilemisesta ilman halki viattomien päälle. Tyytyväisenä tilanteeseen Lydia ottaa haarukan käteensä ja alkaa keihästää salaattia.
"Ihmeen rauhallista tänään."
sanoo yli melun pienesti virnistellen ja tunkee sitten haarukallisen salaattia suuhunsa katsoen Meihin.

Mei laski tarjottimen pöydälle istahtaen vastapäätä jo istunutta Lydiaa, joka ihmetteli myös päivän rauhallisuutta.
"Jep. Ihan mukavaa vaihtelua", toteaa kaapaten haarukan käteensä ja alkaen sorkkia epämääräiseltä näyttävää pääruokaa, heitellen muutaman salaatinlehden suuhunsa pureskellen niitä hivenen poissaolevasti. Silmät tarkkailivat ympäristöä hajamielisesti, laittamatta merkille kuitenkaan mitään merkkejä minkäänlaisen tappelun alkamisesta – hienoa, ehkä saisi kerrankin syödä kaikessa rauhassa.

Maidolla täytetty juomalasi käväisi Mein huulilla, tuon laskiessa sen sitten takaisin tarjottimelle. Hiljaa tuo hyräili erään kappaleen melodiaa, kuljettaen lopulta katseensa takaisin Lydiaan.
"Ootko sinä monennella?" kysyttiin sitten, Mei kun ei muistanut nähneensä tyttöä aikaisemmin, joten todennäköisesti tuo ei ollut kolmannella… Vaikkapa mistä sitä koskaan tiesi, hän harvemmin tutki vastaan tulevia ihmisiä niin tarkkaan.

Syötyään salaattinsa loppuun Lydia tökki hetken pääruokaa, todettuaan sitten ettei se lähde kipittämään lautaselta mihinkään laittaa sitä suuhunsa nostaen katseensa sitten Meihin. Nielaisee ruokansa ja hymyilee
"Kolmosella.. Entä sä?"
Kysäisee ja laittaa lisää ruokaa suuhunsa katsoen sitten vielä ympärilleen. Harvinainen rauha oli ruokalassa, ja jotenkin ilmapiiri tuntui siltä, että jos sitä tökättäisiin, se raukeaisi. Kuitenkin vielä kukaan ei ollut tökkinyt tätä ilmapiiriä. Tyytyväisenä tilanteeseen Lydia syö ruokaansa.
"Ootko kauanki laulellu?"
Kysyy ja katsahtaa toiseen.
"Kuulostit aika kokeneelta."
Mutisee ja laittaa lisää ruokaa suuhunsa. Tytön laukku meinasi karata omille teilleen tuolilta, Lydia kiskaisi sen takaisin tuolille ja katsoi sitä vielä hetken, ettei se lähtisi taas valumaan. Kun Lydia totesi laukun pysyvän paikoillaan, kääntyy takaisin pöydän ääreen ja söi ruokaansa.

Neitokainen keihästi salaatinlehden toisensa perään suuhunsa, kulauttaen haaleaksi muuttunutta vettä kurkkuunsa. Lydian vastatessa olevansa kolmannella Mei hämmästyi, muttei näyttänyt sitä millään tavalla ulospäin. Katse kääntyi ruokalautaselta takaisin vastapäätä istuvaan tyttöön, Mein nyökätessä lyhyesti. Hän ei siis vain ollut huomioinut toista koskaan, kaipa hänen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ympäröivään maailmaan.
"Kolmosella minäkin."

Mei laski haarukkansa lautaselleen, antaen sinisten silmiensä katsoa porkkanapäätä. ’Lauleskellut’? Mitä helkkaria?
Ai niin tosiaan, tuo oli sattunut sinne musiikin luokkaan…
"Kokeneelta? No jaa, miten vaan... Laulan vaan omaksi ilokseni", vastaa toiselle napaten haarukan takaisin käteensä, kääntäen huomionsa hetkeksi ruuan puoleen.
"Ootko sä skeitannut kauan?" kysyy sitten toiselta, pitäen katseensa edelleen ruuassa, lapioiden sitä välillä suuhunsa. Ajattelee mielessään lautaa, jota tyttö oli laukustaan kaivanut luokan edustalla, jättäen sen kuitenkin sinne.

#OHO, ei se ollukkaa ::'DD#

Haarukka jäi puolitiehen kun Lydia tajusi virheensä. Nolona nostaa katseensa haarukastaan toiseen ja virnisti.
"Öh, eikun ykkösellähän mä olen.."
Hymähtää ja syö ruokaansa hiljaisena tuijottaen lautasta edessään. Hienoa työtä, aivotyöskentelyä parhaimmillaan. Naurahtaa pienesti omalle mokalleen ja tökki ruokaansa ajatuksissaan.
"jaa, no aika hienolta se kuulosti. Ehkä kannattaa lähettää demo jonnekkin tai jotain.."
Tokaisee katse edelleen ruuassa toiselle, nostaa kuitenkin katseensa takaisin Meihin tämän kysyessä tältä kysymyksen.
"ööm. Jotain 6-7 vuotta. Alotin yhen kaverin kannustamana."
Virnistää ja muistelee skeittauksensa alkutaipalia, millon ei säästytty ruhjeilta eikä kämmeiltä yleensäkkään. Osaamattomuus ja tekniikkavirheet olivat olleet suuria kompastuskiviä Lydian skeittauksen aikana ja luita oli rasahdellut poikki muutamankin kerran. Lydia ei ymmärrä miksi tämän äiti oli antanut hänen jatkaa harrastustaan kaikkien tapaturmienkin jälkeen. Ehkei tuo ollut halunnut pilata pienen tytön iloa.

// sitä minäkin vähän mietin, kun lueskelin tytön esittelyä, että missä on tullut virhe… :----D

Aha, se olikin vain virhe. No, hän ei sitten ollut lopullisesti kadottanut silmiään.
"Ai, okei. Mietinkin miksen ole ikinä nähnyt sinua, jos olet kerran kolmannella..." Mei mutisi tunkiessaan salaattia suuhunsa, maistellen varovasti myös pääruokaa. Vaikkei hän järin nirso ollutkaan ruokien suhteen, niin tämä... Tämä oli kyllä kerrassaan ällöttävää. Tyttönen sorkki pääruokaa hetken haarukallaan, ennen kuin jätti sen rauhaan, juoden lyhyen kulauksen vesilasistaan.

"Öh... Kiitti", mumisee hivenen vaivaantuneena toisen kehuista, kääntäen silmänsä ruokansa puoleen vaikka kuuntelikin Lydiaa. Vai että demo jonnekin? ...Tuskinpa.
Kuullessaan toisen harrastaneen skeittausta niinkin kauan, Mei nyökkäsi. Yleensähän nuo taisivat olla skeitanneet melkein koko ikänsä tai jotain sen suuntaista.

"Joo.."
mutisee nolona ja tökkii ruokaansa. Lydia huomasi toisen tökkivän myös ruokaansa epäilevänä.
"älä huoli, se ei juokse karkuun."
Hymähtää ja ottaa vähän lisää. Mussuttaa sitten ruokaansa hiljaisena eikä tiennyt mitä tehdä. Ihmisiä valui sisään ja ulos ruokalasta tasaiseen tahtiin, hälyn pysyessä samana kokoajan. Lydia ihmetteli miten kestää tämmöistä hälyä jokapäivä ilman päänsärkyä. Lydian katse kierteli ruokalassa ja tyttö söi samalla rauhallisesti jauhaen, kunnes ruoka oli loppu. Kulauttaa loputkin maidot pois lasista. Lydia nosti katseensa tyttöön edessään ja hymyili.
"Kiitos ruokaseurasta."
Kiittää ja nouseee pöydästä. Heilauttaa kättään toiselle ja lähtee viemään astioita palautuspisteelle.

#Kiits, ei vaan yhtää inspaa. eeei oolleeenkaaaaann.#

// joo ei hemmetti, unohin tän pelin kokonaan...
eheh, melinda heivattu hahmoistaki pois niin ei mitään :---------------------D