Pop the beach balls

// Samara & Belmira tänne. Ehkä lievästi sekava, mutta koitetaan elää asian kanssa :---D toivottavasti saat ittes jotenkin mukaan.

Lauantait olivat viikonpäivistä parhaita, koska ei tarvinnut huolehtia kouluun menosta. Hetken saattoi jo kuvitella viettävänsä lomaa, vaikkakin sunnuntaina piti joka tapauksessa herätä karuun todellisuuteen, että Aston High Schoolin käytävät kutsuivat taas, eikä Lucas Romero pitänyt sitä kutsua ollenkaan viehättävänä.

Mutta nyt olikin lauantai keskipäivä, aurinko paahtoi pilvettömältä, täydellisen siniseltä taivaalta korkeimmillaan, eikä nuori mies uhrannut ajatustakaan homehtuneelle koululle, vaan nauroi yhden kaverinsa vitsille. Neljän nuoren miehen porukka käveli kuumalla rantahiekalla Pacific Beachilla, kaikkien hiukset märkinä ja paljaat yläkropat vettä valuvina, jätkät kun olivat juuri käyneet viilentämässä hieman oloaan meressä – vaikkei senkään lämpötila kovin alhaalla ollut, mutta ainakin hieman viileämpää, kuin itse ilma.
Lucaksen valkeat uimashortsit korostivat näyttävästi pojan tummempaa ihoa, eikä jätkä voinut olla kiittämättä sillä hetkellä ihostaan, joka ei palanut koskaan, kun Lucas vilkaisikin kaverinsa Philin suuntaan – irlantilaissyntyinen porkkanapää oli kalpea kuin kalkkilaiva, tosin siellä täällä oli punaisia länttejä, jotka kielivät siitä, että tuo oli jo aiemmin ehtinyt polttaa itsensä. Vahingosta viisastuneena tuo oli tällä kertaa uittanut itsensä aurinkorasvassa, mutta ei tuo muutenkaan kuuman auringon alla liiemmin viihtynyt, toisin kuin muut porukassa – ja siitähän sitä kuultiin Philin suusta vähän väliä valituksen muodossa.

Mutta surffaus oli kaikkein mieleen, ja sitähän he alun perin olivat aikoneet harrastaakin tänään, kunnes olivat saapuneet rannalle ja joutuneet toteamaan, ettei tuon kokoisilla olemattomilla lilliputti-aalloilla ratsastaminen ollut edes hauskaa. Yhteistuumin nelikko oli päättänyt luopua koko surffaushankkeesta ja lähteä etsimään muutamia kavereitaan, jotka olivat tiedottaneet lähtevänsä pelaamaan rantalentopalloa samaiselle rannalle. Ja jätkäporukka oli päättänyt nyt liittyä seuraan, kun surffauksestakaan ei tullut mitään.

"Hei Scott, nakkaatko auton avaimet, niin käyn hakemassa autosta sen kylmälaukun ja pyyhkeet?" Lucas heitti kysymyksen ruskeahiuksiselle kaverilleen, joka vain virnisti vastaukseksi.
"Autonavaimet on siinä vasemman etulokarin alla." Romero nyökkäsi, heilautti kättään ja suuntasi sitten kulkunsa kaverinsa mustan Ford Mustangin luokse. Hetken hapuilun jälkeen avaimet löytyivät, ovet aukaistiin ja pyyhkeet sekä kylmälaukku napattiin mukaan, jätkän lähtiessä kävelemään kauempana edessä kävelevien kaveriensa perässä kohti edessäpäin näkyvää lentopalloverkkoa, jossa peli oli jo ilmeisesti käynnissä, päätellen ilmassa lentävästä pallosta ja hiekalle vähän väliä hyppivistä ihmisistä, jotka pelastivat oman puolensa pisteen menetykseltä.

/coming! :--)
ps. Belmiralla on nyt ne punaiset hiukset!/

Belmira Dion

Viikonloput olivat niitä aikoja, kun lukion oppilaat valtasivat Pasific Beachin kokonaan ja antoivat vain vähän tilaa muille vierailijoille. Näinkin polttavan kuumina päivinä tuntui, että kaikki opiskelijat olivat ängenneet hiekkarannalle, ja lisäksi siihen vielä suuri joukko paikalle mahtuneita muita ihmisiä. Ranta oli siis valehtelematta tupaten täynnä ja sai olla onnellinen, jos onnekkaasti löysi jostakin edes vähän rauhallisen paikan missä ottaa esimerkiksi aurinkoa ilman että joku asteli koko ajan pyyhkeen yli tai potki hiekkaa päälle.

Belmira ei kuitenkaan ollut uhrannut juuri ajatustakaan auringossa makoilulle. Hänellä oli aivan toisenlaiset keinot ruskettumiseen; rantapallon pelaaminen sille tarkoitetulla paikalla suurehkon joukon kanssa. Portugalilaisen ihonsa, jos niin saattoi sanoa, ansiosta tyttö olikin ruskettunut jo mukavasti. Belmira ei kuitenkaan erottunut näkyvästi muusta porukasta, sillä melkein kaikki olivat näyttäneet saavan kiitettävän rusketuksen hellepäivien myötä. Tosiaan kun ulkona oli niin lämmin, ettei tarvinnut pukeutua kuin bikineihin ja farkkushortseihin. Korut kilisivät ranteessa aina kun Belmira löi pallon verkon yli toiselle puolen.
Muukin kuin Belmiran iho oli muuttanut väriään. Punaruskeista hiuksista oli värjätty punaisiksi muutama päivä sitten. Eikä ollut mennyt kauaakaan, kun punatukka oli saanut uuden lempinimen; Pieni merenneito. Belmiran hiukset kun muistuttivat erehdyttävän paljon Arielin hiuksia. Nyt hiukset oli kuitenkin sidottu ponnarille pelin ajaksi.

Joku verkon toiselta puolen löi voimalla palloa niin että se lensi takakentällä olevan Belmirankin yli kiitettävässä kaaressa. Belmira seurasi katseellaan pallon menoa mutta ennen kuin katsoi pallon putoamispaikkaa, tuo heitti virnistyksen ja naurahduksen vastapuolen pelaajille; olivathan nuo lyöneet liian pitkäksi ja pisteet jäivät saamatta.
Sitten punatukka kääntyi lähteäkseen hakemaan palloa takaisin. Hetken ajan tyttö joutui haravoimaan katseellaan rantaa, sillä ihmisiä oli niin paljon. Hetken ajan Belmira haroi hiuksiaan, kunnes vihoin löysi punavalkoisen pallon kolmen pojan jaloista. Pojat olivat pysähtyneet ja yksi heistä noukki pallon käsiinsä. Belmira virnisti ja asteli jonkin verran lähemmäs poikia, nostaen sitten kätensä ilmaan jotta poika huomaisi, kenelle pallo pitäisi palauttaa.
"Heitä tänne!" punatukka vielä huudahti vielä oranssitukkaiselle vaalealle pojalle. Tuo vilkaisi kavereitaan ja heitti pallon takaisin. Belmira kiitti ja oli jo kääntymässä takaisin päin kohti kenttää, mutta pysähtyi sitten äkisti.

Joku heitti nopean kärrynpyörän tytön sisällä kun tuo huomasi kolmen pojan jäljessä kävelevän Lucaksen. Automaattisesti punatukka huiskutti kättään ruskeatukkaiselle ja myös mukavasti ruskettuneelle pojalle.
"Lucas, moi!" Belmira huudahti hymyillen kun Lucas pääsi hiukan lähemmäs.
"Oletko sä, tai te, tulossa pelaan?" punatukka vielä kysäisi ja nyökkäsi kenttää kohti, jossa muut jo odottelivat.

Punavalkea rantapallo lensi korkeassa kaaressa suoraan edellä menevien Philin, Scottin ja Mattin eteen, oranssihiuksinen nuorukaisen poimiessa sen maasta ja heittäessä sen takaisin punahiuksiselle tytölle. Lucas saavutti poikakolmikon noiden pysähdyttyä, sysäten kylmälaukun ja pyyhkeet ruskeahiuksiselle Scottille, virnistäen tuolle pirullisesti, kun jätkä näytti nyrpeää naamaa saamansa lisätaakan takia.
"Eikö haba kestä?" Scott heitti ivaavaan sävyyn, kohottaen kulmaansa aavistuksen ärtyneenä.
"Sähän oot meistä se bodari, että koitahan vaan vahvistaa sitä habaas", Lucas heitti takaisin matkien Scottin äänensävyä, virnuillen kaverilleen leikkimielisesti, naurahtaen sitten matalasti perään.

Nelikko oli jo suuntaamassa lentopalloverkon laidalle, kun Lucaksen pää yhtäkkiä ponnahti ylös, kun korvat rekisteröivät jonkun huutavan hänen nimeään. Ruskeat silmät haeskelivat hetken äänenlähdettä, pysähtyen sitten punahiuksiseen tyttöön. Ääni kyllä kuulosti tytöltä, mutta miksei hän ulkonäöllisesti tunnistanut toista?
"Moi!" Lucas huikkasi vastaukseksi, epävarmuuden kuultaessa jossakin nuorukaisen sanojen takana, käden heilahtaessa nopeassa kaaressa.
"Itse asiassa joo", esitettiin vastaus tytön kysymykseen, Lucaksen lähtiessä kävelemään kaverinsa jäljessään lähemmäs lentopalloverkkoa ja samalla tuota mystistä punahiuksista tyttöä.
Kuuma hiekka poltteli paljaiden varpaiden alla, espanjalaisen ruskeiden silmien pysyessä yhä kiinnittyneinä punapäähän. Lähemmäs päästyään Lucas haroi tummia hiuksiaan, nauraen matalasti.
"Belmira hitto, en ollu ees tunnistaa sua, kun oot pistäny vähän väriä päähän", jätkä naurahti hymyillen tytölle sitten tuttavallisesti.
"Kai me voidaan liittyä peliin?" kysäistiin sitten, pojan suunnatessa katseensa hetkeksi Belmiran ohi lentopallokentälle ja siellä odottelevalla porukalle.

Scott, Phil ja Matt näyttivät jokseenkin hämmästyneiltä seistessään Lucaksen takana, poikakolmikolla kun ei ollut harmainta hajuakaan, miten Lucas tunsi tuon hyvin viehättävän punapään, kun varsinkin kaikista muista erottuva Phil näytti tuijottelevan punapäätä häiritsevän himoitsevasti. Luojan kiitos Lucas ei nähnyt tuota ollessaan selin kaveriinsa, muuten hän olisi todennäköisesti läimäyttänyt irlantilaista kaveriaan.
"Pallo peliin!" kuului huuto lentopalloverkon toiselta puolelta, muutaman odotellessa jo kärsimättöminä pelin jatkumista, Lucaksen suunnatessa kummastuneen katseen noihin, kääntyen sitten takaisin hymyillen Belmiran puoleen.