Its gettin hot in here, so take off all your clothes

# Maddison tänne pahistutkansa ohjaamana, kiitos. >:----)

Oli hyvin lämmin keskipäivä. Aurinko porotti alas suunnilleen keskeltä pilvetöntä taivasta. Ruokavälitunnin aikana ihmiset valloittivat ruohikot ja loikoilivat siellä täällä nauttien mukavasta säästä. Muutama friikki ja muu erilainen kummajainen istui puun varjossa, emojen pitäessä omaa kokoustaan tiukkana ryppäänä. Cheerleaderit puhuivat korkeilla äänillään, kehuen kilpaa ylempiarvoisten vaatteita tai kenkiä sekä levittelivät huhuja muista. Rikkaat pennut olivat vähän hujan hajan siellä täällä, luultavammin vaihtaen kuulumisiaan tai puhuen siitä kenen vanhemmalla oli suurin pankkitili. Nörttiparat pakersivat toisten ihmisten läksyjen parissa tai jotkut onnekkaammat finnipellet pääsivät puhumaan kaltaistensa kanssa tietokoneista ja uusimmista peleistä sekä viime viikolla olleesta matikankokeesta. Oikeastaan koko piha muistutti muurahaispesää kaikessa eläväisyydessään ja siinä, että jokaisella oli oma paikka.
Alex tuhahti kovaäänisesti silmäillessään tätä näkyä koulun katolta. Sinne pahiksiin kuuluva oli kiivennyt lähinnä huvikseen. Ainakin paikka oli suhteellisen rauhallinen, sillä ei kuka tahansa vain paikalle kiivennyt – ainakaan sellaiset jotka pelkäsivät kiinnijäämistä ja siitä seuraavia rangaistuksia. Auringossa paistatteleva nuorukainen ei sellaisista huolehtinut vaan nautti vain olostaan. T-paitansa herra Hunt oli heittänyt jo aikoja sitten pois, sillä sellaisessa vaatetuksessa olisi ollut aivan liian kuuma. Housut olivat sentään pysyneet jalassa joten Alex oli ainoastaan puoliksi alasti. Ei sekään mitenkään ihmeellistä ollut ja kukapa ei katselisi hyvässä kunnossa olevaa nuorukaista joka ei tosiaankaan kuulunut sinne rumien joukkoon. Saattoi pahis tyytyväisenä katsoa peiliin eikä poika ollenkaan häpeillytkään ulkonäköään vaan joskus jopa käytti sitä hyväksi. Oikeastaan aika usein ja varsinkin silloin kun kaipasi jotain toimintaa peittojensa väliin. Ja sitä toimintaa valehtelematta riitti.
Alex hymyili itsekseen itsetietoisesti ja oikaisi jalkansa paremmin, vetäen toisen kätensä päänsä alle. Myöskään seuraaville tunneille ei olisi mikään kiire sillä halutessaan herra Hunt voisi vaikka nukkua loppu päivän katolla (mikä ei varmaan olisi hyvä idea, ajatellen sitä ettei nuorukaisella ollut edes hattua ja lämpöhalvaus tuskin oli mitenkään mukava juttu..), mutta periaatteessahan tämä idea oli mahdollinen. Ei Alex välittänyt kaikista säännöistä, joita jotkut noudattivat orjallisesti.

Tänään oli sellainen päivä, ettei Maddison viihtynyt tunneilla ollenkaan. Edes Kaleigh ei ollut koulussa, joten tunneilla riekkuminen oli entistä tylsempää - ei sillä, että pellavapää olisi pulpetin takana muutenkaan viihtynyt.
Hän oli edellisenä iltana ollut ulkona puolenyön paremmalle puolelle, unet olivat jääneet lyhyiksi ja väsymys oli muuttunut apatiasta suoranaiseksi hilpeydeksi ja seikkailunjanoisuudeksi. Edes Maddison itse ei tiennyt syytä sille, miksi hän kiipesi vaivalla paahtavassa helteessä koulun katolle, eihän siellä ollut koskaan melkein kukaan, varsinkaan kouluaikana. Laukkuunsa puolentoistalitran cokispullon ahtanut cheerleader astui viimeisille askelmille tikkailla ja kurkkasi reunan yli katolle tarkastaakseen, että reitti todellakin oli selvä. Mutta mitäpä hän näkikään? Puolialastoman jätkän paistattelemassa auringossa, ja vielä yksin? Hetken vakoilun ja muutaman johtopäätöksen jälkeen Maddison tunnisti tuon Alex Huntiksi - jos joku väitti, ettei Maddison muistanut Astonin pahisten nimiä ulkoa, oli pahasti väärässä.
Kehtaisiko hän edes mennä tuonne, vai pitäisikö kaikessa hiljaisuudessa päästää ote tikkaidenreunasta kiinni ja tippua muutama metri kovalle asvaltille ja oppia seuraavan kerran ajattelemaan hieman pidemmälle?
Toisaalta, mikä olisi ollut sen mukavempaa, kuin tehdä lähempää tuttavuutta ihmisen kanssa, jonka elämäntyyliä Maddison ihaili.

Perääntymisaikomukset kumottiin suoralta kädeltä turkoosiin, ihonmyötäiseen toppiin ja vaaleisiin farkkuihin sonnustautuneen pellavapään kivutessa vaivalloisesti katolle, mustat korkokengät yhdistettynä painavaan laukkuun eivät olleet käteviä tällaisissa voimaa vaativissa kiipeilytilanteissa.
Maddison huokaisi syvään ja pudotti aurinkolasinsa päälaelta silmilleen.

Neidon päättäessä tulla katolle puolialastomasta pahiksesta huolimatta, kiinnittyi smaragdisilmien huomio puolestaan oitis tähän tulijaan. Ei seura ollut ollenkaan pahasta varsinkaan jos se näytti samalta kuin tämä cheerleader. Alex katsahti varsin viattoman näköisesti tyttöä päästä varpaisiin vaikka tämän vilkaisun aikana kerkesi skannata tulijan melko tarkasti. Tosiaankin – ei ollenkaan epämiellyttävää seuraa.
Nuorukainen nosti käsillään ylävartaloaan hiukan ylemmäs ja loi huulilleen tuttavallisen virneen, silmien tuikkiessa varsin pikkupoikamaisen oloisesti.
”Ilmeisesti en olekaan ainoa, joka päätti olla tarpeeksi kyllästänyt kiivetäkseen tänne.”, Alex ilmoitti ja naurahti sanojensa perään, taputtaen kattoa vierellään selvästi kutsuen Maddisonia istumaan siihen. Ujostelut ja muut punastelut saivat jäädä muille, koska juuri nyt poikahan oli selvästi vain tutustumassa mielenkiintoisen oloiseen ihmiseen. Paikan tarjoaminen ja keskustelun aloittaminen oli kohteliasta sekä useasti herra Huntin toimittavana oikein hurmaavaakin. Ja saattoihan jostakusta virne ja silmien katse näyttää flirttaavalta, mutta sekin kuului vain Alexin perusolemukseen – nuorukainen flirttasi melkein kaikille hyvännäköisille naisille ja tytöille joskus itsekään sitä tajuamatta.

”Joten pelkkä tylsyyskö sinut tänne ajoi? Vai hyvä sää vai oletko kenties sellainen minua tarkkaileva tapaus joka päätti nyt käyttää tilaisuuttaan hyväksi ja tulla tänne, huh?”, herra Hunt kyseli ja virnisti viimeisimmän arvauksensa perään ilkikurisesti näyttäen vielä hyvin aikuismaisesti kieltä hampaidensa välistä neitoselle. Nuorukainen nousi istumaan ja pyyhkäisi käsiään ensin farkkuihinsa ennen kuin ojensi toisen näistä käteltäväksi cheerleaderille.
”Alex Hunt ja kuka on uskaltanut tulla seurakseni tänään?”, oli suorastaan huvittavaa kuinka pahiksiin kuuluva sai sellaista, varsin miellyttävää ja kohteliaan sävyistä puhetta aikaan noin vain. Alexista olisi varmasti tullut mahtava näyttelijä niillä herrasmiestavoilla ja kyvyllä hetkellisesti halutessaan miellyttää jokaista.

Vaikka Maddison oli jo varautunut epäystävälliseen ja töykeään vastaanottoon, olihan hän kuitenkin tunkeutunut häiritsemään toisen auringonpalvontaa, oli silti positiivinen yllätys, ettei häntä tönäisty katon reunalta yhtä nopeasti alas, kuin mitä hän oli sinne päässytkin.
"Et todellakaan ole ainoa", Maddison naurahti ja otti muutaman askeleen lähemmäs Alexia, istuutuen sitten tämän viereen. Olipas näyttävät käytöstavat, sitä ei voinut olla huomaamatta. Tiedä sitten, kuinka vilpittömiä ne olivat, mutta siitähän pellavapää ei vaivautunut huolehtimaan. Jätkä oli sentään pahis, Astonissa kaiken lisäksi tunnetukin... Ja ennen kaikkea hyvännäköinen.
Cheerleaderilla oli vaikeuksia pitää katseensa irti paidattomasta jätkästä ja vaikka hän kuinka yritti katsella taivasta ja maisemia, väkisin sinivihreät silmät valuivat vieressä istuvaan Alexiin; ja erityisesti paljaaseen yläkroppaan.
Toisen kysymykselle naurahdettiin, "Joo, mun miestutka sanoi että täällä on täyden kympin saalis...", Maddison lähti vitsailuun mukaan ja naurahti jälleen.
Ojennettuun käteen tartuttiin ja toisella kädellä nostettiin aurinkolasit takaisin päälaelle, "Maddison Morris, arvon herra", lausuttiin hivenen sarkastisesti katseen tutkiessa Huntin kasvoja. Komeahan tuo oli, sitä ei käynyt kieltäminen sitten ollenkaan.

Maddison tarttui vajaan puolen metrin päässä lojuvaan laukkuunsa ja penkoi sen pohjalta esiin kärsineen savukeaskin. Hän ei ollut mikään nikotiiniriippuvainen, kunhan poltti vain siksi, että se oli tapa ja mukava keino tappaa aikaa. Tupakka nostettiin huulien väliin ja farkkujen taskusta kaivettiin sytkäri, jolla se sytytettiin.
"No, Alex... Onko hyvät maisemat?", cheerleader kysyi kulmaansa kohottaen ja käänsi kasvonsa pahisjätkän puoleen. Toivottavasti tuo olisi maineensa veroinen, eikä paljastuisi tylsäksi seuraksi, jonka kanssa vietetty aika häviäisi parhaillaan alkaville fysiikantunneille.

Kyllä Alex huomasi nämä yläkroppaansa himoitsevat katseet ja tyytyi virnuilemaan tyytyväisesti. Poika pörrötti toisella kädellään hiuksiaan ja katsahti pihan suuntaan ennen kuin antoi katseensa taas liukua cheerleaderiin.
”Miestutka? Mielenkiintoista, mutta voit kyllä olla varma että mua parempaa saalista et mistään löytäisi.”, ilmoitettiin itsevarmalla äänensävyllä, mutta toisaalta kukapa ei olisi itsevarma ollessaan herra Hunt. Nuorukaisella oli mainetta, no ei ehkä välttämättömän paljon rahaa tai omaisuuksia mutta kuitenkin pahis ei ollut mikään klikkinsä pahnan pohjimmainen ja lisäksi jonkinlainen hyvännäköisyyden siunaus oli langennut Alexin ylle. Jotkut saattoivat jopa haluta pojan kenkiin ainakin sellaiset nörtit ja muut tavalliset sekä hyvin tylsät ihmiset, joiden naisonni ei ollut aivan yhtä hyvä.
Arvon herralle pyöräytettiin silmiä ja pahis kumartui yllättäen lähemmäs, mutta vain siksi että saisi napautettua ilkikurisena ja pikkupoikamaisena itsenään aurinkolasit uudelleen blondin nenälle. Ei sillä, ettei Maddisoniksi esittäytyneen silmiäkin olisi voinut katsoa mutta ehkä ”arvon herra” nimitys ansaitsi tällaisen harmittoman liikkeen tekemisen. Lisäksi olisi vain mielenkiintoista nähdä kuinka tyttö reagoisi siihen, kun henkilökohtaiseen tilaan tunkeuduttaisiin yllättävästi – tuskin Alex sentään mitenkään epämiellyttävä tunkeutuja olisi.
”Ja näkymät..”, herra Huntin katse kiersi koulunpihassa, joka hetkenä minä hyvänsä tyhjenisi ihmisistä kun kello soisi ja patistaisi kaikki kuuliaiset tai vähemmän kuuliaiset oppilaat tunneilleen.
”Ehkä parhaat mitä voit tästä koulusta saada, ellei lasketa ihmisiä mukaan.”, sanat lausuttiin hiukan viivyttelevästi ja viimeisen sanan jälkeen silmää iskettiin Maddisonille.

Smaragdisilmä katsahti tupakka-askia sekä äskettäin sytytettyä syöpäkäärelettä, joka nyt lepäsi neitosen huulien välissä. Tehtävä tuntui olevan vähän turhankin helppo, sillä Alex nappasi tupakan hetkeksi itselleen ja imaisi siitä kunnon sauhut. Savu puhallettiin ylös ilmaan ja toinenkin pitkä imaisu nautittiin. Palanut osa karistettiin pois ennen kuin tupakka tökättiin sievästi takaisin cheerleaderin huulien väliin. Nuorukaisen ilme oli tietysti asiaan kuuluvan viaton vaikka ilkikuriset silmät ja huulilla viihtyvä virne muusta kertoivatkin.
”Entä sinä – pidätkö näkymistä vai kaipaatko jo turvallista luokkahuonetta?”, kulmat kohosivat kysymyksen aikana ja herra Hunt kallisti uteliaan oloisena päätään.

# Heitin jotain pikkuhittiä (tupakan ryöstö mm.) Jos häiritsee niin ignoraa ne. >:----)

Maddison sai Alexin toimesta aurinkolasit silmilleen, muttei kuitenkaan saanut tuon toimesta minkään sortin sydänhalvausta. Ei hän edes pelästynyt, olihan tyttö kuitenkin ehtinyt tottua kaikenlaiseen yllättävään ja vähemmän yllättävään - kiittäköön sitten vaaranhakuista luonnettaan ja taipumustaan eksyytyä niiden ihmisten seuraan, jotka aiheuttivat niitä vaaroja ja nauttivat niistä enemmän kuin vaaleaverikkö itse.
Tekoa ei kommentoitu mitenkään muuten, kuin pienellä ja hieman kujeilevallakin hymyllä. Maddison puraisi huomaamattomasti alahuultaan ja haroi hiuksia pois kasvojensa edestä, aurinkolasit löysivät paikkansa jälleen päälaelta, toivottavasti herra Hunt ei vaivautuisi pudottamaan niitä cheerleaderin silmille uudestaan. Toisen vastaukselle maisemista naurahdettiin ääneen, katse viipyi jätkän kasvoissa pidemmän aikaa. Tupakanryöstö oli jo epäkohteliasta, mutta ei Maddison voinut sellaisesta pikkujutusta suuttua. "Tiesitkö, että on todella, todella epäkohteliasta ottaa toiselta kysymättä ensin lupaa", cheerleader huomautti huvittuneeseen äänensävyyn, vaikka hän koitti kuulostaa tiukalta ja toruvalta.

Alex antoi tupakan takaisin ja puolestaan Maddison sai kiskoa keuhkonsa täyteen savua, joka ennen pitkään aiheuttaisi varmasti keuhkosyövän ja monta muuta tupakoinnista aiheutuvaa vaivaa. "Itseasiassa turvallinen luokkahuone taitaa olla mun toivelistani viimesellä sijalla", pellavapää totesi ja nyökähti vakuuttaakseen jätkän sanomisensa suhteen.
"Näkymätkin on... No, ihan okei. Mä olen aina pitänyt paljastavista maisemista", Maddison virnisti ja puhalsi savut vadelmanpunaisten huultensa välistä ulos.
"En olis uskonut, että tää paikka tarjoais näinkin hyviä maisemia. Tosin, näkymä vois olla vähän riisutumpikin... Harvemmin suurkaupunki tarjoaa sellasta, joten ehkä mä olen väärässä paikassa", pellavapää jatkoi ja imi jälleen uuden hatsin tupakastaan. Savut puhallettiin ulos ja cheerleader onnistui muodostamaan muutaman rinkulankin. Toisin kuin Maddison, Alex taisi olla oman klikkinsä huipulla. Se tyyppi, jota omatkin arvostivat. Maddisonia tupattiin katsomaan kieroon väkisinkin, eiväthän muut kermalaiset pitäneet yhtään tytön taipumuksesta viihtyä alemman kastin kanssa. Helvettiäkös se tätä blondia kiinnosti, mielummin hän istuisi likainen ja vanha nahkatakki päällään jossai syrjäisellä huoltsikalla mukavassa seurassa kuin ihastelisi Versacea ja kehuisi koulun kuningatarmehiläisiä.

“Miksi kysyä lupaa jos on selvää, että saa jotakin?”, Alex kysyi smaragdinvihreät silmät tyttöä tutkaillen, huulien ollessa jälleen kapeaan hymyyn vääntyneenä. Niin, miksi odottaa lupaa kun kuitenkin saisi jotain haluamaansa? Miksi odottaa kun jotakin voisi toteuttaa heti sillä samaisella hetkellä. Pahiksiin klikitetty oli aina ollut äärimmäisen huono odottamaan joten poika otti mitä halusi eikä lupia paljoakaan kysellyt.
Luokkahuonevastaus sai leveämmän jopa hampaat paljastavan virneen osakseen ja herra Hunt kellahti laiskasti kuin juuri saalistanut kissapeto selälleen.
”Sinussa on asennetta, cheerleader.”, sanottiin ja sanoja vahvisti hivenen flirttaava hymy. Ei tämä tyttö vaikuttanut ollenkaan tyhjäpäiseltä vaikka oli myös blondi cheerleader-osuuden lisäksi. Moni kakku päältä kaunis, mutta taisi Maddison olla yhtä hyvänmakuinen kuin oli näköinenkin.. Tai sitten tämä tapaus oli äärimmäisen hyvä näyttelemään.
Alex naurahteli maisemakommenteille ja antoi toisen kätensä siirtyä housujensa vyötärölle, käden jäädessä roikkumaan peukalon varassa lenkistä joka pitelisi vyötä paikallaan.
”Ei makeaa mahan täydeltä. Jos saisit aivan riisutun maiseman, voisit täysin hämmentyä innostasi.”, nuorukainen sanoi ja virnisti viattomasti vaikka aihe olikin kaikkea muuta kuin viaton. Ei Maddison olisi tosiaankaan ensimmäinen tyttö, joka näkisi Alex Huntin ilman minkäänlaisia vaatekappaleita. Ei näky kuulemma paha ollut tai ainakaan kukaan ei ollut vielä valittanut tai mitään.
Pahis pörrötti uudestaan lyhyitä, hassun ruskeankirjavia hiuksiaan ja kohottautui uudestaan ylemmäs. Katse siirtyi nyt kunnolla taas cheerleaderiin ja blondin ulkoinen olemus skannattiin taas, eleen ollessa kuitenkin hyvin nopea ja melko viattomaksi muutettu – kokoaikainen tuijottaminen tai sitten suorastaan vaaniminen sekä kuolaaminen olivat vain ällöttävää ja karmivaa.
”Ja voin yhä rehellisesti sanoa, ettet löydä minua parempaa seuraa. Maisematkin saattavat.. paljastua enemmän kun odottaa.”, Alex naureskeli ja kohotti kulmiaan.

Maddie ei kyenyt tukahduttamaan huuliensa välistä kumpuavaa naurahdusta, jonka Alexin lausahdus sai aikaan. Loppuunpoltettu tupakka heitettiin katonreunan yli, samalla vaaleaverikkö toivoi, ettei se putoaisi vahingossakaan kenenkään päähän. Turkoosinvivahteiset silmät vietiin vieressä loikoilevaan pahikseen, joka kuitenkin kohottautui takaisin istumaan. "Mä tuskin hämmentyisin... Pikemminkin hämmästyisin", Maddison lausui teatraalisen miettivään sävyyn ja antoi suupieliensä kohota maireaan hymyyn. Totta kai hänelle kelpaisi riisutummatkin maisemat, mutta yhtä asiaa ei ääneen sanottu; nyt ei puhuttu San Diegon tarjoamista maisemista, vaan jostakin ihan muusta. Naisellisen sirot kädet tarttuivat uudestaan laukkuun, esille kaivettiin kohtalaisen hyvin kylmänä säilynyt cokispullo. Sormet asettuivat korkin ympärille ja kiersivät sen auki, pullo päästi sihahtavan äänen. Maddie nosti pullon huulilleen ja joi aimo kulauksen kylmää virvoitusjuomaa, joka poreili hassuntuntuisesti kurkussa. Nestehukka ei olisi mukava juttu ja cokis hoiti tehtävänsä virvoikkeena kiitettävästi, vaikka kylmä kalja olisi tässä tilanteessa tehnyt todella hyvää.
"Herra Hunt todellakin uskoo omaan luontaiseen viehätysvoimaansa", blondi totesi vakavana ja tutkaili pahiksen kasvoja katseellaan. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö olisi viihtynyt tuon varsin veijarimaisen jätkän seurassa. "Toivottavasti ylität odotukseni ja yllätät mut positiivisesti... Mä olen aika vaativa", Maddison tarkensi hymyillen huvittuneena.

Cokispullo laitettiin takaisin laukkuun ja mielessään cheerleader manasi koko helleaaltoa, joka oli päättänyt - kuten aiempina vuosinakin - iskeä San Diegoon. Maddison laskeutui makaamaan selälleen kattotasanteelle ja tiputti aurinkolasit takaisin silmilleen. Täällä olisi hyvä ottaa aurinkoa, mutta riskit kiinnijäämisestä ja siitä seuraavat seuraumukset olivat sen verran kova panos, ettei tänne ihan joka päivä uskaltanut kiipeillä.
"Uskallanko epäillä, johtuneeko tämä kuumuus kenties paikallaolostasi vai auringosta?", Maddison mumisi ja sulki silmänsä, vaikka eihän sitä aurinkolasien takaa huomannutkaan.

Alex vain virnisti tytön sanoille viehätysvoimasta. Totta helvetissä nuorukainen uskoi olevansa oikea saalis tai ainakin sellainen peto jonka halusi yhdeksi yöksi vähintään makuuhuoneeseensa. Kyllä Alex muutakin tiesi kuin alapää-juttuja ja olihan herra Hunt ihan järkevä ja mukava poika noin yleisestikin ajatellen.
”Ja siitä pettymyksestä, että jos hyvän päälle mitään ymmärrät, niin silloin et kyllä tule pettymään.”, Alex totesi samaan itsevarmaan sävyyn ja iski jälleen toista smaragdista silmäänsä cheerleaderille. Tämän jälkeen farkkujen taskuista kaivettiin ilmeisesti siellä sijaitsevasta tupakka-askista yksi tupakka, joka löysi tiensä nuorukaisen huulien väliin. Perään samaisesta taskusta kaivettu Colt kävi sytyttämässä syöpäkääryleen ja pian jälleen tupakan savu kiemurteli kohti vaaleansinistä taivasta. Sytytin työnnettiin käytön jälkeen piiloon ja miehenalku imi tupakkaansa kuin ei olisi sellaista saanut taas moneen vuoteen vaikka oli juuri muutama minuutti sitten ryöstänyt Maddisoninkin tupakan itselleen. Savut puhallettiin ulos nenästä ja oitis palanut pää karistettiin pois kevyellä napautuksella.
Jätkä nappasi tupakan sormiensa väliin ja kääntyi nyt säätä pohdiskelevan blondin puoleen. Satunnainen katsahdus luotiin korkealta porottavan auringon suuntaan ja tupakka imaistiin, ennen kuin ilkikurinen virne nousi herra Huntin huulille.
”Tiedä sitä, mutta kummin vain sun pitäisi ottaa mallia mun pukeutumistyylistä.”, Alex huomautti ja heilautti toista kättään niin, että cheerleader tajuaisi nuorukaisen tarkoittavan omaa paidattomuuttaan. Huulia lipaistiin satunnaisesti ja tupakkaa imaistiin taas tässä välissä. Vihreät silmät tutkailivat selällään makailevaa Maddisonia pikkupoikamaisen uteliaasti ja kapea virne pysytteli huulilla.
”Katsos liian raskas vaatetus voi aiheuttaa lämpöhalvauksen.”, aiempaa mainintaa jatkettiin tietäväiseen sävyyn ja jätkä naurahti lyhyesti. Pahiksiin klikitetty naksautti niskojaan ja kohottautui vilkaisemaan koulurakennuksen seinällä olevaa kelloa, joka ilmoitti tuntien jo alkaneen. Olihan pihakin jo tyhjä. No kukapa tylsälle oppitunnille halusi, kun saattoi makailla aurinkoa palvomassa tällaisessa seurassa.

Maddisonin tuli Alexin mukaan vähentää vaatetustaan. Vai sellaista oli tuolla pahiksella mielessään, saada nyt rikas tyttörukka riisuutumaan lämpöhalvaus-verukkeella. Eipä sillä, olihan asiassa hyvätkin puolensa; jos topista luovuttaisiin, Maddison saattaisi jopa ruskettua. Hieman vain, ei liikaa, koska liian ruskettuneet ihmiset olivat epäseksikkäitä, eikä cheerleader halunnut kuolla melanoomaan. "Jos mä sattuisin saamaan lämpöhalvauksen, sähän pääsisit elvyttämään mua", Maddison huomautti virnistäen ja kohottautui kyynärpäidensä varaan, tutkien Alexia aurinkolasiensa takaa. Hän ei ollut tyhmä, ei todellakaan. Maddison uskoi olevansa viekas kuin kettu, vaikka silloin tällöin hänen suunnitelmansa ja viisautensa murenivat käsiin huomiotta jääneiden pikkuseikkojen vuoksi. Joka tapauksessa, hän onnistui laskelmoimaan mielessään sen, kuinka nössönä pahis häntä tulisi pitämään, jos cheerleader ei saisi yhtä ainoaa vaatekappaletta yltään pois. Toisaalta, hän ei halunnut kuulua siihen sakkiin, jonka sai sormia napsauttamalla ilkosilleen. Ja sitten taas jälleen kerran toisaalta, hän ei halunnut lukeutua siihenkään sakkiin, jota ei saanut riisuutumaan pakottamallakaan.
Vaaleaverikkö kohottautui istumaan ja sormet tarttuivat topin helmaan. Kädet kiskoivat ylävartaloa peittäneen vaatekappaleen pois ja alta paljastui ihan timmissä kunnossa oleva kroppa. Ja tietenkin se iän ikuisesti häirinnyt, typerä syntymämerkki. Eikä sopinut unohtaa oikein somia, pinkillä pitsillä koristeltuja, mustia rintaliivejä.
Maddison piti söpöistä ja tyttömäisistä alusvaatteista, vaikka hän ei yleensä esiintynytkään puolialastomana niitä näyttelemässä. Enemmänkin niitä pidettiin omaksi iloksi, tottakai.
Toppi aseteltiin laukun päälle ja cheerleader kellahti takaisin selälleen nauttimaan auringosta, "Nyt sä et pääse elvyttämään mua", huomautettiin hivenen voitonriemuisena luomien painuessa kiinni ja kasvojen kääntyessä aurinkoa kohti. Voi harmi, Maddison olisi niin halunnut nähdä, millaiset hengenpelastustaidot pahis omasi.

"Sitähän sä toivoisit, että mä elvyttäisin sua.", Alex virnisti ilkikurisesti ja iski silmäänsä kermalaiselle. Ei ajatus ollut ollenkaan paha ja sen voisi toteuttaa ilman sitä osaa, että Maddison olisi oikeasti hengenvaarassa. Lisäksi poika osasi tehdä suullaan paljon muitakin asioita kuin vain elvyttää ja mielellään tuo myös esitteli näitä taitojaan.
Alex seurasi tiiviisti, kun tyttö lämpöhalvausneuvon mukaan riisui paitansa. Smaragdisilmät ahmivat näkymää ja kulkivat rauhassa pitkin paljastettua ylävartaloa, jota kyllä vielä verhosivat rintaliivit. Jätkä lipaisi huuliaan ja hetken tutkailun jälkeen siirsi katseensa selällään retkottavan cheerleaderin silmiin, jotka oli kuitenkin valitettavasti peitetty aurinkolaseilla.
"Sä et tiedä mitä missaat, toisaalta voithan sä saada lämpöhalvauksen noista farkuista.", huomautettiin edelleenkin hyvin tietäväiseen sävyyn ja virne leveni levenemistään, muuttuen ehdottelevaksi ja likaisen sävyiseksi.
Alex hivuttautui rohkeasti sen verran lähemmäs tyttöä, että pääsi kumartumaan aivan tuon korvanjuureen. Huulet hipoivat lähestulkoon korvanlehteä, melkein muttei silti kuitenkaan.
"Oletko sä aivan varma, ettet ole juuri nyt hengenvaarassa?", jätkän puhuessa tai paremminkin kuiskatessa, hengitys puhaltui vasten korvaa kutittelevaan sävyyn. Sanojensa jälkeen pahis vetäytyi kauemmas, käyden neutraalisti paistattelemaan auringossa. Vihreät, smaragdimaisesti auringon valossa hohtavat silmät kuitenkin silmäilivät "huomaamattomasti" Maddisonia. Alex oli innokas kuulemaan vastauksen ja toivoi sen olevan jotakin sellaista, mikä aiheuttaisi ripeitä toimia. Kuten.. elvytystä tai kaikkea muuta viatonta, muttei tietenkään mitään likaisen sävyistä tai sellaista mikä voisi johtaa johonkin.. vielä likaisempaan. Pois se herra Huntista ja tuon toimintatavoista - jätkähän oli enkeli! Oikeastaan oli joskus joku poikaa kuvannut "enkelikasvoiseksi", mutta enkelien viattomuus ei ollut tainnut tuohon tarttua tai siirtyä. Eipä se ollut Alexia haitannut ennenkään eikä nyt - tuo piti elämäntavoistaan ja omaksumastaan käyttäytymismallista.