Uu! Keeps gettin' better

// nova ja lumene liikuttakoot itsensä ja hahmonsa tänne :-----)

San Diegon kuumimpiin klubeihin kuuluva yökerho oli tupaten täynnä. Miksi ei olisi ollut, oli perjantai-ilta ja täysin ihanteellinen ilta ryyppäämiseen, tanssimiseen ja juhlimiseen?
Brandon Moorekin oli lukuisten harhaviikkojensa jälkeen palannut normaalille linjalleen ja lähtenyt yökerhoon, ihan vain vanhojen aikojen kunniaksi. Ja jättänyt kaikki kaveritkin kotiin nyhräämään ja lähtenyt yksin, ihan vain saadakseen tuulettaa päätään omassa rauhassaan.
No, ehkä hänellä oli pieniä taka-ajatuksiakin, mutta niitä ei myönnetty.

Jätkä oli ajellut varta vasten taksilla, ettei tarvitsisi soitella kyytejä ja uhrannut siihenkin jo osan työssään saamistaan palkkarahoista. Mutta rankka työ vaati rankat huvit ja niin edespäin... Tällä verukkeella Brandon oli lähtenyt ulos ja nyt jätkä oli valloittanut paikan baaritiskin luota, melko nurkasta niin, ettei joutunut jäätävän ihmismassan keskelle, vaan oli hieman syrjemmässä.
Eteen oli ehtinyt jo kerääntyä tyhjiä laseja, joiden sisältö oli jo hetkeä aiemmin tyhjennetty parempiin suihin – ja silläkin hetkellä Brandon odotteli seuraavaa juomaa saapuvaksi. Jätkä oli omasta mielessään hyvässä, pienessä sievässä, vaikka väen paljous oli häntä aluksi ehkä jollain tapaa jopa ahdistunut, poika alkoi olla jo nyt vähän enemmän kotonaan.

Brandon Moore oli palaamassa jälleen raiteilleen !

Musta, ainainen nahkatakki oli jätetty narikkaan, ja pojalla oli yllään musta, ihmeen siisti kauluspaita (eipä tänne klubille paljon vähemmässä edes päässyt) sekä yksinkertaiset tummanharmaat farkut. Kaikessa yksinkertaisuudessaan asu oli siisti, ja samalla myös puoleensa vetävä: Brandon näytti... noh, hyvältä. Ainakin mitä nyt ohi kulkevien naisten nälkäisistä silmäyksistä osasi päätellä.

Lopulta baarimikko toi hänen juomansa ja Brandon pääsi jälleen nautiskelemaan juomasta ja samalla katsastamaan klubilla olevaa naistarjontaa. Käsi kävi haromassa ruskeita hiuksia, kun nuorukainen pyörähti baarijakkaralla niin, että pystyi rennosti nojailemaan vaalean baaritiskin laitaan samalla, kun siniharmaat silmät ahmivat tanssilattian vallanneiden neitokaisten paljaita sääriä. Tuoreimpia listahittejä pauhaavien kaiuttimien äänet kantautuivat etäisinä Brandonin korviin, kun mies oli keskittynyt ajattelemaan jotain muuta, siemaillen samalla hitaasti kädessään olevaa drinkkiä.

Ilta oli selvästi nousujohteinen, ja ajatus lämmitti Brandonin mieltä.

//Ja liikun tänne med Lizbeth~ Neidin asukokonaisuus tällä kertaa ♥

Muiden nuorten tavoin, myös Lizbeth Rodriguez oli hakeutunut ystäviensä seuraan ja lähtenyt näiden kanssa viettämään jälleen kerran railakasta perjantai-iltaa hyvin suosittuun yökerhoon. Kaikilla oli totta kai tavoitteena kaapata kainaloonsa joku hyvännäköinen komistus ja siirtyä hieman tiiviimpiin tunnelmiin tämän kanssa, mutta Lizbeth teki selvän poikkeuksen. Ainut syy, minkä takia hän oli yökerhossa, oli se, että hän oli lupautunut taksikuskiksi ystävilleen, tietenkin pientä korvausta vastaan.
Ilmaisia kuskauskeikkoja ei nimittäin tippunut häneltä yhtäkään.

Brunette seisoi naisten vessassa pidellen erään ystävänsä kutreja, joka oli kipannut alkoholia kurkustaan alas aivan liian vilkkaaseen tahtiin ja päätynyt tähän pisteeseen, nimittäin oksentamiseen. Ja hänen velvollisuutensa oli auttaa tätä eli seistä vieressä kun jo nyt umpihumalassa oleva ystävä tyhjensi vatsaansa vessanpönttöön.
Mutta se ei ollut mikään yllätys. Joka ikinen kerta, kun Clarissa lähti mukaan, oli tämä jo alta aikayksikön juonut itsensä oksentamispisteeseen ennen kuin muut olivat edes ehtineet tilata itselleen juotavaa. Ja silti nuori nainen ei ollut ottanut opikseen, vaikka näin kävi jokainen kerta.
Cheerleaderin katse harhaili ympäri vessaa ja vähän väliä huulien välistä pääsi pieniä, rauhoittelevia sanoja, joita tehostettiin hieromalla vapaalla kädellä oksentajan selkää. Onneksi hänen ei tarvitsisi kuskata Clarissaa kotiin, sillä tämän poikaystävä oli lupautunut hoitamaan noudon. Eikä hän päästäisi tätä kyllä kalliiseen autoonsa pilaamaan penkkejä oksennuksellaan.

Jonkin ajan kuluttua Clarissan poikaystävä ilmoitti saapuneensa ja se merkitsi sitä, että Lizbethin oli autettava ystävänsä yökerhon sisäänkäynnille, jottei tämä vahingossakaan tilaisi enää yhtäkään juomaa itselleen ja ties vaikka joku käyttäisi tilaisuuden hyväkseen kaappaamalla pahoinvoivan tytön mukaansa.
"Ja katso, ettei se juo enää yhtään alkoholia," tummaverikkö huikkasi vielä parin perään, ennen kuin lähti valumaan baaritiskille päin. Hän tarvitsisi yhden paukun, se ei vielä hänen päätään sekottaisi ja saisi häntä sellaiseen kuntoon, ettei voisi enää ajaa autoa. Huoliteltujen hiusten latvoja hipelöitiin pienesti huolellisesti lakatuilla kynsillä samaan aikaan, kun baaritiskin yhdelle jakkaroista istahdettiin ja huikattiin baarimikolle tilaus, joka saatiinkin nopeasti nenän eteen. Naisenalku otti drinkin käteensä ja otti pienen kulauksen siitä kääntyessään katsomaan, missä päin maailmaa hänen maksavat asiakkaansa olivatkaan. Olipa vaikeaa arvata, tietysti nämä olivat tanssilattialla tuulettamassa.

Pieni hymy kumpuili heleän vaaleanpunaisille huulille, jonka aiheutti jo pelkkä ajatus siitä, että pian, voisiko sanoa jopa kohta, hänen oma prinssinsä saapuisi pitämään tylsistyneelle prinsessalleen seuraa. Mutta Liam oli kuulemma toisessa yökerhossa ja sanoi tulevansa parin drinkin jälkeen tänne, joten siinä kuitenkin ehtisi vierähtää hyvä tovi.
Drinkistä otettiin jälleen kulaus.

Brandon antoi katseensa levätä tanssilattialla (no, tarkemmin ilmaistuna siellä tanssivissa naispuolisissa henkilöissä) samalla, kun kädessä olevan juoman pintaa tiputettiin tasaista tahtia kohti pohjaa.
Ei kestänyt kovinkaan kauaa, kun sekin lasi oli tyhjennetty ja Brandon tökkäsi sen baaritiskille jonkun muun korjattavaksi ja tietysti heitettiin uusi tilaus baarimikolle. Tämä ilta tulisi varmasti rokottamaan ison osan Brandonin lompakkoa, mutta se ei jaksanut sillä hetkellä huolettaa nuorukaista. Kerrankin hänellä tosiaan oli rahaa, mitä tuhlata, ja hän myös aikoi niin tehdä.

Pari selvästi flirttailevaa silmäystä vaihdettiin erään blondin kanssa, mutta se silmäpeli lopahti, ennen kuin oli kunnolla ehtinyt alkaakaan – tyttö ei kuitenkaan ollut niin kaunis, vaikka tuolla hyvä perse olikin. Tässä yökerhossa oli paljon, paljon paremman näköisiäkin naisia.
Kuten esimerkiksi tuo varsin viehättävän näköinen brunette. Kiinnostunut katse laskeutui tummahiuksiseen kaunottareen, joka siemaili baaritiskillä drinkkiään – ainakin toistaiseksi vielä hyvin yksinäisen oloisena. Oli väärin sanoa tuota edes varsin viehättäväksi, tummaverikkö oli helvetin kuuma.
Hetken aikaa Brandon tyytyi istuskelemaan ja tarkastelemaan välillä tuota kaunotarta johon oli silmänsä iskenyt, ihan vain siltä varalta, että tuolla sattuisi olemaan joku vaatekaapin kokoinen korsto käsipuolessaan, mutta joka olisi tilapäisesti lähtenyt käymään vaikka vessassa.

Leikkisä virne kohosi Brandonin suupieleen, kun hetken odottelun jälkeen brunette näytti edelleen yhtä yksinäiseltä, kuin muutamaa hetkeä aiemmin. Jätkä nappasi tiskille ilmestyneen juomansa ja kohottautui baarijakkaraltaan, lähtien rennon itsevarmasti kävelemään lähemmäs toista. Ei tarvinnut kauaa odotella, että bruneten vieressä ollut humalainen punapää vapautti jakkaran lähteäkseen harhailemaan luoja yksin tietää minne, mutta Brandonille se oli vain onnenpotku.
Nuorukainen istahti jakkaralle, aavistus tyttöön päin, luoden pari silmäystä, mutta keskittyen suurimmaksi osaksi juomaansa. Pitäisihän toinen lähempääkin tarkastella, ennen kuin alkaisi mitään hätiköityjä päätöksiä tekemään.

Brunette kyllä näytti läheltä aivan yhtä hyvältä kuin vähän kauempaakin, ellei jopa paremmalta.

Pienen hetken ajan Lizbethin mielessä ehti jo käväistä ajatus tanssilattialle menemisestä, mutta ne ajatukset kariutuivat siihen kun hän huomasi parin miehen lyöttäytyen mukamasa vaivihkaa hänen ystäviensä seuraan. Ja sitä hän nyt viimeiseksi halusi, jotain kiimaista miestä pörräämään ympärille varsinkin nyt kun häntä ei kiinnostanut sitten yhtään ja kaiken kukkuraksi hän vielä seurusteli.
Joten ei kiitos.
Vieressä istuva mies yritti saada häneen jonkinlaista kontaktia puhumalla niitä näitä, mutta neiti ignoorasi tämän täysin ja keskittyi drinkkinsä juomiseen. Kyllä mies tajuaisi pian, ettei häntä kiinnostanut tämän jutut, varsinkin kun tämä näytti olevan reilusti häntä vanhempi, suorastaan vanhus häneen verrattuna.
Kiitos, mutta ei kiitos.

Miehen laiminlyönti tehosi ja tämä siirtyi iskemään toista tyttöä, joka istui tämän toisella puolella. Näin siitäkin riesasta päästiin ja cheerleader pystyi jatkamaan rauhallista yksinoloaan lipittäen liioitellun hitaasti drinkkiään, jottei se vain vahingossakaan pääsisi nousemaan päähän (ja loppumaan, sillä uutta oli turha tilata, ellei halunnut ajaa päin prinkkalaa).
Sivusilmällään neito huomasi toiselta puoleltaan lähtevän miehen, joka lähti hortoilemaan ihmismassaan kovin huteran näköisesti. Mistä vetoa, että tuo oli jo juonut aivan tarpeeksi tälle illalle? Hän myös laittoi merkille sen, että juuri vapautuneelle paikalle istahti hänen ikäisensä, varsin hyvännäköinen nuorukainen, joka loi vielä pari silmäystä hänen puoleensa.

Brunette puri huultaan pienesti harkiten jo vakavasti sitä, että avaisi sanaisen arkkunsa ja aloittaisi pienen small-talkin tämän kanssa, mutta totesi, ettei se olisi järkevää. Toinen kuitenkin saisi sellaisen kuvan, että hän olisi kiinnostunut tästä, mikä piti osittain paikkansa. Totta kai hän nyt kiinnostui mukavan näköisistä kundeista, sehän oli ilmiselvää. MUTTA hän seurusteli.
Voiko asia mennä enää yhtään sen vaikeammaksi?
"Liz!" huudahti joku cheerleaderin ystävistä kovaan ääneen ja heilutti innoissaan hänelle, mihin Lizbeth vastasi vain pienellä vilkutuksella.
Vau, hänet oli jopa muistettu parin sekunnin ajan.

Enempi vähempi huvittuneena Brandon seurasi vierestä parin keski-iän kriisiä lähentelevien miesten iskuyrityksiä, jotka valitettavasti hyvin usein kohdistuivat puolta nuorempiin naisiin. Pahisjätkä naureskeli itsekseen, kaikkea sitä elämässään pääsi näkemään. Hän ei ymmärtänyt, miten tuollaiset ukot edes kuvittelivat saavansa nuorempia... Toisaalta, rahallahan sai melkein mitä vain, mutta silti. Ehkä naisten suhteen vain jotain erittäin halpaa ja usein käytettyä.

Ihmisjoukosta kuuluva tytön huudahdus, joka ihme kyllä kantoi musiikin yli, keskeytti nuorukaisen ajatuksien virran. Kun vieressä istuva brunette vastasi lyhyellä vilkutuksella, Brandon laittoi nimen mieleensä. Vai että Liz. Hymy käväisi pojan huulilla, kun jätkä kumosi edessään ollen drinkin pohjia myöten kurkkuunsa.
Hetken hän sai odotella, että baarimikko ehti ottamaan vastaan uuden tilauksen. Seuraavan juoman varmaan saisi juoda puolet hitaammin, tai Brandon olisi kohta sellaisessa kaatokännissä, että hänet saisi kantaa täältä baarista ulos...

Odotellessaan juomaansa saapuvaksi jätkä kääntyi tummaverikön puoleen ja katseli tuota avoimen kiinnostuneena.
"Moro", jätkä tervehti sitten hymyillen vinosti toiselle.
"Miksi sä istut yksin täällä, kun sun kaverit on tuolla?" Brandon kysyi sitten keskustelunavaukseksi, nyökäyttäen lyhyesti päällään tanssilattian suuntaan. Oikeasti jätkää ei voinut paljon vähempää kiinnostaa mikä oli syy, että tummaverinen kaunotar oli eksynyt yksikseen baaritiskin lähelle, sehän oli vain hänen onnensa.

Siniharmaat silmät katselivat aavistuksen arvioiden brunettea, ennen kuin se jo äsken nähty vino hymy ilmestyi jälleen Brandonin kasvoille. Olisiko hän voinut enää sattua parempaan paikkaan? Tyttö oli ulkonäöllisesti oikea jumalatar.
Jumalatar, joka ei näyttänyt kovinkaan humalaiselta, ainakaan, kun vertasi sitä noihin tanssilattialla huojuviin neitokaisiin, jotka luultavasti kuuluivat ainakin jollakin tasolla tuon tuttavapiiriin, ainakin siihen malliin ne olivat huudelleet.

Ajatuksiinsa uppoutunut Lizbeth kuuli sitten vierestään tulevan tervehdyksen ja meinasi jo jättää sen huomiotta, mutta kun sama henkilö esitti vielä kysymyksen, ei neito raaskinut tehdä niin. Kai hän nyt tämän kysymykseen voisi vastata, ei se mihinkään tätä 'suhdetta' veisi. Niinpä rintamasuunta käännettiin kokonaan komeaan nuorukaiseen ja tämän kasvoja katseltiin hetken aikaa sormen hyväillessä drinkkilasin reunaa. Tuo näytti tutulta, vaarallisen tutulta.
"Ei oikeen huvita tanssia. Sitä paitsi", cheerleader vastasi ja tarttui drinkkilasiinsa, josta kaatoi viilentävää juomaa suutaan kostuttamaan, "oon taksikuskina."
Kiitos ja näkemiin. Tämä keskustelu voisi olla kutakuinkin tässä, olihan hän tekemisissä Brandon Mooren kanssa, yhden koulun pahiksen kanssa, joka tekisi hallaa hänen maineelleen, jos tämä pelkkä tapaaminen pääsisi leviämään. Ja sitähän hän ei halunnut. Jos joku sattuu näkemään hänet pahiksen kanssa, liikkuisi maanantaina koulussa aivan varmasti juoru siitä, kuinka hän oli flirttaillut tämän kanssa ja pettänyt poikaystäväänsä.

"Kuulehan, mä en ole kiinnostunut pahiksista, joten..." Lizbeth ilmoitti heilauttaen kättään tälle häipymisen merkiksi. "Voit lähtee iskemään jotakuta muuta."
Brunette oli aina ollut sitä mieltä, että hänen kasvokuvamuististaan oli hyötyä ja jälleen kerran se osoittautui oivaksi ystäväksi hänelle. Onneksi M.A:n ystävänä hänen on pakko osata yhdistää jokaisen oppilaan nimi itse ulkonäköön ja hahmottaa, kuka kuuluu mihinkin klikkiin. Näin hän osaa yhdistää juorut kyseiseen henkilöön ilman ongelmia ja totta kai myös aloittaa niitä.
Kulmat hivenen koholla Liz katseli toista odottavasti, mutta totesi, että olisi kaikista helpointa vain itse lähteä tai kääntää selkä tälle. Lähteä hän ei halunnut, joten hän kääntyi baaritiskiä päin ja näin antaen toisen jatkaa keskustelua kylkensä kanssa.

Lizbethin harmiksi vielä yhden kulauksen jälkeen juoma loppui, eikä hän enää kehdannut pyytää toista, vaikka olisikin halunnut. Hän toitotti koko ajan itselleen, että muiden tyttöjen kohtalo oli nyt hänen käsissään, samoin hänen autonsa, joten uuteen drinkkiin ei ole varaa sortua.
Kyllä se Liam kohta saapuisi paikalle, aivan varmasti, ja hän saisi unohtaa koko herra Mooren.

Ai että ihan kuskina. Se syy ei ollut edes käynyt Brandonin mielessä, mutta eipä sillä liiemmin ollut mitään merkitystä. Hetken katse oli tanssilattialla, mutta kukaan naisista ei onnistunut kiinnittämään nuorukaisen jo jonnekin muualle suunnattua huomiota, joten katse kääntyi takaisin tummatukkaan.
Seuraavat sanat saivat Mooren yllättymään – tosin päänsä sisällä, ulospäin jätkä näytti yhä edelleen samalta, vino hymy huulilla ja niin poispäin – sillä ei hän tiennyt, kuka toinen oli. Joku helvetin hyvännäköinen Liz joo, mutta kaikesta päätellen myös Astonin oppilaita, eikä pahisjätkällä kyllä leikannut ollenkaan, kuka toinen oikein oli ja olisiko hänen pitänytkin tietää se. Tämä tosin selittyi sillä, ettei Brandon tosiaan ollut kovinkaan kiinnostunut niistä klikeistä.
Puheesta kyllä pystyi päättelemään, että toinen oli niitä kerman tyttöjä, koska ketkään muut eivät luokitelleet ihmisiä niin tarkasti.

Brandon nauroi matalasti ja loi huvittuneen silmäyksen Liziin, pudistellen päätään ottaessaan kulauksen juomastaan.
"Onneksi mä pidän haasteista", jätkä naurahti ja tarkoitti sanojaan. Ja jos hän ei saisi iskettyä toista, niin Astonin oppilaille oli hauskempi vittuilla kuin kaikille muille yhteensä. Toisaalta, Brandon kyllä mieluummin olisi tälle brunetelle mukava ja veisi vaikka kotiinsa jatkoille (tai ehkä mieluummin tytön omaan kotiin, sillä olisi kuitenkin joku valkea palatsi ja puoli valtakuntaa, jonne ajaisi kahdessa minuutissa tytön vaaleanpunaisella Barbie-autolla).
"Sitä paitsi, pahat pojathan on viehättäviä", nuorukainen jatkoi kulmaansa kohottaen eikä välittänyt siitä, ettei hänen seuraansa selvästikään kaivattu.

Kului hetki ja Brandonin juoma oli siinä ajassa ehtinyt haihtua olemattomiin, joten baarimikon huomio varastettiin taas ja ehkä hivenen tylystikin ohitettiin pari muuta olematonta kaveria, jotka olivat seisseet varmaan viimeiset puoli tuntia siinä tiskin edessä yrittäen saada suunvuoron.
"Saako edes drinkin tarjota?" Brandon kysyi osoittaen sanansa brunetelle, tilaten itselleen samanlaisen kuin kahdella edelliselläkin kerralla. Tyttö oli toki sanonut olevansa kuskina, mutta olihan tuo juonut äskenkin, ja saihan täältä jotain alkoholitontakin... kai.

Lizbeth tuhahti torjuvasti toisen kommentille ja meinasi jo käskeä tätä painua helvettiin, mutta puristi huulensa tiukasti kiinni estääkseen itseään sanomasta sitä. Ei hänellä kuitenkaan ollut oikeus olla ilkeä herra pahikselle, vaikkei ollutkaan millään tavalla kiinnostunut tämän seurasta. Ainahan kantansa voisi ilmaista ystävällisemmin, jonka hän oli jo tehnyt, eikä se ilmeisesti ollut tehonnut.
Noh, hätä ei ole tämän näköinen niin kauan, kunnes toinen alkaa kähmimään häntä.
"Häivyhäivyhäivyhäivy", brunette jauhoi jatkuvasti mielessään ja pinnan alla kiehui, mutta taas pinnalla näkyi vain hivenen vaivaantuneisuuden ja tylsyyden välimuoto, sekä kasvoista paistoi selvä ei-kiinnostuneisuus, mikä oli täysin tarkoitettua.
Okei, hän katsoisi vielä hetken aikaa pahista ja jos tämä ei lähtisi kävelemään niin hän kyllä lähtisi!

Brandonilla oli kyllä pointti siinä mielessä, että pahat pojat kiehtoivat aina jostain syystä tyttöjä, eikä se myöskään tehnyt poikkeusta neiti Rodriguezin kohdalla, mutta pahat pojat eivät loppujen lopuksi olleet kovinkaan hyviä poikaystäviä. Mielummin hän otti kiltimmän tapauksen ja niin oli myös tehnyt ja kaiken lisäksi vielä ylpeä valinnastaan.
Harkitaan pahoja poikia sitten, jos joskus hänelle ja Liamille tulee ero eteen. Silloin hän olisi taas vapailla markkinoilla. Mutta siihen voi mennä vielä kauan... Tai sitten ei. Kuka tietää?

"Ei, mä en laske enää yhtää enempää minkäänlaista juomaa alas kurkusta. Ja onko se nyt noin vaikee tajuta, että mä en ole kiinnostunut susta ja varsinkaan seksistä sun kanssa?" ärähti cheerleader kiukkuisesti heilauttaen kädellään hiuksiaan.
Selvä, nyt riitti. Hän ei pääsisi ikinä eroon tuosta kundista, ellei itse lähde pois tilanteesta. Aivan varmasti tuo löytäisi itselleen jonkun misun, joka oikeasti haluaisi jotain muuta tämän kanssa kuin vain jutella. Ainahan vähänkin komeat kundit löysivät, se oli fakta.
"Hyvää loppuiltaa teille, herra Moore." Lizbeth vielä sanoi, ennen kuin löi maksun drinkistään pöytään sanoen baarimikolle että tämä saisi pitää loput ja tiputtautui alas baarijakkaralta.

"No huhhuh", Brandon puuskahti kovinkin pöyristyneesti, "kuka tässä mistään seksistä on puhunut?" jätkä sanoi pokerinaamalla, vaikka oikeastaan Moore olisi mieluummin nauranut räkäisesti päin Lizin naamaa.
"Ja sä kun vaikutit naiselta, joka ei halua käydä suoraan asiaan", nuorukainen jatkoi piruilevaan sävyyn ja otti tiskille ilmestyneen juomansa käteensä. Parempihan se vain oli, ettei hänen tarvinnut toiselle drinkkejä tarjota, säästyisipähän siltäkin vaivalta ja erityisesti lompakko pysyisi lihavampana. Tai oikeastaan Brandonin oma humala pysyisi tuhdimpana.

Siniharmaat silmät seurasivat bruneten kulkua ja poika virnisti laiskasti toisen tuohtumukselle. Miten se nyt noin vähästä otti itseensä ja näytti suorastaan kiehuvan? Harmi, Brandon kun olisi halunnut tutustua lähemmin.
Siis tietysti ihan vain keskustelun merkeissä.

"Sä olet kyllä mielenkiintoinen tapaus", Brandon totesi kallistaen aavistuksen päätään mietteliääseen sävyyn, "yleensä sun kaltaiset ei pidä klikeistä aivan noin tarkasti kiinni."
Jos Brandon ei saisi naista pysymään charminsa avulla (tätä jätkä ei kyllä ymmärtänyt, mutta omapahan oli menetyksensä, ei hänen), niin ehkä sitten jonkun kuuman juorun takia? Kaikkea sai aina yrittää.
Ja sitä paitsi, ainahan nuo halusivat tietää kaikkein mehukkaimmat jutut, ja Brandon... No, jos joku tietäisi kaiken, mitä hän oli tehnyt kermaan kuuluvien tyttöjen kanssa, sieltä lentäisi useampikin neitokainen suoraan koko klikkipyramidin pohjalle.
"No, ne sentään ymmärsi jotain hyvän päälle", Brandon heitti huolettomasti naurahtaen itsekseen. Ja jos tuo brunette ei jäisi, hän kyllä keksisi jonkun toisen kaunottaren illaksi kaverikseen, kyllä niitä halukkaita aina löytyi.

"Pakko pitää, kun kuuluu Mary-Ann McAllisterin porukkaan", Lizbeth tokaisi kuin ohimennen pahikselle ja ehti jo ottaa pari askelta kauemmas tästä, kunnes kuuli tämä viimeisimmän lauseen, joka sai hänet pysähtymään kuin seinään.
Huoliteltua kulmaa nostettiin ja kasvoille loihdittiin aluksi kysyvä ilme, joka kuitenkin muuttui hyvin nopeasti viekkaaksi hymyksi, kun neiti kääntyi jälleen herra Mooren puoleen ja asteli takaisin istumaan tämän viereen. Kädet laskettiin pöydälle ja ne ristittiin samalla kun kurottauduttiin lähemmäs.
"Mun kaltaiset?" toisti brunette hyvin mairealla äänensävyllä ja nosti toisen kätensä hiplaamaan korvakorua, "Et sattuisi nimiä tietämään?"

Jos Brandon oli puhunut totta sen suhteen, että oli saanut haaviinsa enemmän kuin pari kermalaista, olisi Lizbeth enemmän kuin onnellinen. Hän tekisi paljon sillä tiedolla, että nämä onnettomat olivat päätyneet pelehtimään pahiksen kanssa. Kunhan hän vain saisi tietää nimet, olisi näiden kohtalo sinetöity ja juoru lähtisi kulovalkean tavoin liikkeelle.
... Mutta hetkinen! Jos hän nyt osasi aavistaa oikein, niin nimien saaminen ei tainnut olla aivan ilmaista, koska jos herra Moore olisi ilman minkäänlaista vastinetta mielessään heittänyt repliikkinsä, olisi tämä jo kertonut nimet.

Etusormen kynnellä painettiin raotettua alahuulta ja kissamaiset silmät tarkastelivat arvioivasti komistuksen kasvoja.
"Nää tiedot ei taida olla ihan ilmasia?" vielä varmistettiin. Hänen oli PAKKO saada kuulla nimet. Melkein sama, mitä hän joutuisi tekemään, kunhan hän vain saisi ne!
"Nimeä hintasi", nainen sanoi vakavoittaen kasvonsa, kun oli täysin vakuuttunut siitä, ettei saisi moisia tietoja ilmaiseksi.

Mary-Ann McAllisterin nimi ei herättänyt Brandonissa kovinkaan huomattavaa hilpeyttä – toisaalta, Lizhän ei ollut sama asia kuin Mary-Ann, muttei bruneten kuuluminen sen blondin porukkaan ainakaan nostanut tytön pisteitä tippaakaan.
Mutta ainakin Moore oli saanut Lizin jakamattoman huomion itseensä: vähän tylsää, tämä kävi loppujen lopuksi turhankin helposti. Ja se, että Liz paljastui samalla sekä Mary-Annen ystäväksi että armottomaksi juorulehmäksi sai Brandonin miettimään, olisiko hänen sittenkin pitänyt iskeä tuo punapää tuolta...

Nämä ajatukset katosivat kuitenkin hyvin pian jätkän päästä, kun siniharmaat silmät pysähtyivät viereen palanneeseen Liziin. Toisaalta Brandonilla ei ollut kyllä aikomustakaan Lizille paljastaa yhtään mitään – paitsi ehkä niiden kahden blodin nimet, ne olivat olleet ihan kivoja yhden yön seuralaisia, mutteivät mitenkään erityisen mittavassa asemassa Astonissa. Jotain rikkaita barbieprinsessoja, mitä lie, ei Brandon ollut pahemmin niiden klikkiin perehtynyt.
Mutta jos Brandon alkaisi luetella nimiä, kuten Gisele Kim, seuraisi siitä melkoinen hullun mylly. Asiasta tosin tiesi jo tavallaan se McAllister, mutta koska koululla ei ollut liikkunut mitään järkyttyneitä juoruja neiti Kimin pitäneen seuraa pahikselle, tai tyttö ei ollut vielä menettänyt toisiksi suosituimman oppilaan paikkaa, McAllister ei selvästikään ollut vielä laittanut mitään juttua liikkeelle. Tiedä häntä miksi, mutta Brandon oli vain tyytyväisempi siitä, ettei Gisele ollut menettänyt paikkaansa. Tyttö oli kuitenkin ihan mukava, ja jos tuo tippuisi suosituista, vain luoja tietäisi kuka nousee suosittujen joukkoon.
Joku McAllister suosituissa, ei helvetti. Vaikka Brandon ei niin paljoa klikeistä ollut kiinnostunut, Mary-Ann McAllister oli viimeinen ihminen, jolle pahis olisi suonut suositun paikan. Blondi varmaan jyräisi ensitöikseen koko koulun hirmuvaltansa alle ja...
Jätkä ei halunnut edes ajatella enempää.

Anyway, Brandon Moorella oli joka tapauksessa tiedossaan tapauksia, joiden tietämisestä kerman likat nuolisivat hänen jalkojaan ja palvoisivat maata niiden alla. Liz ei näyttänyt olevan poikkeus.
Eikä brunette tyhmäkään ollut, kun tuo tajusi, ettei Brandon antaisi yhtään nimeä ilman jonkinnäköistä vastapalvelusta.
Nuorukainen virnisti vinosti katsoessaan vakavakasvoiseen tummaverikköön, kulauttaen nopeasti viimeiset rippeet juomastaan kurkkuunsa. Nyt tämä juominen saisi hetkeksi jäädä.
"Mistä arvasit?" Brandon kysyi sarkasmia äänessään ja naurahti rennosti, "sähän et olekaan mikään tyhmä tyttö."
Hetken poika näytti mietteliäältä, mutta hyvin pian vino virnistys koristi jälleen tuon kasvoja, kun huvittuneet silmät olivat suunnattu Liziin.
"Jos mä annan sun ihan itse improvisoida", jätkä sanoi virneen piirtyessä entistä syvempänä, "katsotaan sitten, miten moneen nimeen sun rahkeet riittää..."
Vihjailu useammasta nimestä oli tarkoituksellista ja samalla lausutut sanat olivat haaste Lizille: mitä tyttö olisi valmis tekemään saadakseen nimet Brandonilta?

"Voi kuule, musta on tyhmä kaukana", olisi bruneten tehnyt mieli todeta herra Moorelle, mutta jätti sen välistä, vaikka se olikin totta. Harvalla kerman tytöllä nyt arvosanat liitelivät yli yhdeksikön. Tosin arvosanat eivät todistaneet siitä älystä kuin vain puolet. Kirjaviisas voikin oikeasti olla oikea idiootti tosielämän asioiden suhteen, eikä osaa soveltaa oppimiaan asioita.
Mutta onneksi hän osasi myös senkin taidon.

Harmaat silmät siirtyivät katsomaan baaritiskin pintaa, kun Brandon oli jättänyt hänen käsiinsä koko nimien paljastusasian. Tietenkin hän voisi mennä ties kuinka pitkälle, siinähän ei olisi mitään ongelmaa. Olihan hän ennekin tällaista harrastanut, mutta nyt.. Eikö seurustelu edellyttänyt sitä, että kuherreltiin vain ja ainoastaan sen seurustelukumppanin kanssa, eikä kenenkään muun? Edellytti. Miksi muuten oltaisiin keksitty kaikenlaiset tavat vetää hirveät pultit siitä, kuinka toinen oli pettänyt toista jo pelkästään suutelemalla jotakuta?
... Mitä hän oikeastaan edes tekisi ne nimet saatuaan? Okei, levittelisi tietysti juoruja, mutta mitä muuta? Mitä hän siitä kostuisi? Tulisi hieman ilkeämpi ja tyytyväisempi olo, ei muuta. Ei tämä voinut olla seurustelusuhteen vaarantamisen arvoista.
Sitten neito muistikin, kun hänen rakas ystävänsä, M.A., oli valittanut hänelle ties kuinka monesti siitä, ettei ollut saanut tietää, oliko Brandon Moore ollut ikinä Gisele Kimin kanssa. Ja jos hän saisi rutistettua edes pienen vihjaisun herra pahikselta vahvistamaan kyseistä väitettä, olisi Giselen maine koulun yhtenä suosittuna vain enemmän vaarassa. Ja siitäkös Mary-Ann olisikin iloinen.
Vaikka Lizbeth itse ei niin välittänyt kenenkään maineen tuhoamisesta, saati sitten arvoasteikolla pudottamisesta, halusi hän silti auttaa ystäväänsä 'vaikeina aikoina'.

Vielä pienen hetken pohdittuaan asiaa, siirsi Lizbeth jälleen huomionsa pahikseen. Liamin ei sitten tarvitsisi tietää tästä mitään. Ja jos tämä ikinä saisikaan tietää, voisi hän aina vierittää syyn Brandonin niskoille. Ja kukapa nyt ei uskoisi, että häneen käytäisiin tahtoamattaan pienen alkoholimäärän vaikutuksenalaisena käsiksi? Eikä Liam nyt aivan varmasti vielä voisi tulla. Sehän olisi jo suorastaan kohtalon ivaa.
"Kerrot sitten varteenotettavia nimiä, eikä mitään turhanpäiväisiä", oli vielä cheerleaderin esittämä vaatimus asialle. Vastausta hän ei kuitenkaan jäänyt odottelemaan, sillä oli jo melko varma siitä, että saisi vielä ruhtinaallisen palkkion uhrautumisestaan, vaan ryhtyi tositoimiin. Sirolla kädellä tarrattiin kiinni komistuksen paidankauluksesta, jonka jälkeen tämä riuhtaistiin lähemmäs itseä, ja huulet painettiin tämän omia vasten.
Mutta Lizbeth tiesi, ettei tämä ollut riittävää, joten hän työnsi kielensä herra Mooren suuhun ja aloitti kiihkeiden kielisuudelmien antamisen, kietaisten vielä toisen kätensä herran niskan taa.

--täältä liamin liikuttaja putkahtaa mukaan~ : D liamin asukokonaisuus

''Haahhahah! Voitin!''
Liam nauroi räkäisesti päin häviötä kiroavan Jasin naamaa voitettuaan veljensä biljardissa jo kolmannen kerran putkeen. Samalla he olivat nauttineet muutaman kaljan sekä muutaman lasillisen jotain ylimakeaa liköörilitkua jota Jasper oli baarimikolta tilannut, mikä lie päähänpisto sekin oli. ''Miksi sä haastoi mut tässä pelissä, kun olet niin auttamattoman surkea siinä?'' miekkonen hekoteli ja sai vastaukseksi vain irvistyksen ja jotain epämääräistä mutinaa siitä, että Liamin voitot olivat vain puhdasta moukan tuuria. Jasper oli sitten huono häviämään. Myhäiltyään hetken voitonriemuisesti hän vilkaisi seinällä roikkuvaa kelloa ja totesi mielessään, että ehkäpä olisi hyvä aika lähteä tapaamaan Lizbethiä, ''Hei, mä meen nyt sinne Lizzien luokse, näkyillään taas Jas ja koita olla häviämättä kaikkia rahojas.'' kättä huiskautettiin näkemisiksi ja hän lähti lampsimaan kohti baarin ulko-ovea, kännykkä kaivettiin taskusta tarkoituksena soittaa taksi paikalle. Hän kun ei ajaisi metriäkään ollessaan alkoholin alaisena, eikä hän edes ollut tullut omalla autollaan.
Taksin saavuttua baarin edustalle hän astui sinne sisään ja kertoi kuskille yökerhon osoitteen jonne Liam oli menossa. Hän istui rennosti takapenkillä ja pörrötti hiukan hiuksiaan, matkassa kesti jonkun aikaa sillä hän oli melkein toisella puolella kaupunkia, mutta mikäpäs tässä kiirettä. Hän oli ihan hyvin aikataulussa.

Auton kurvattua määränpään parkkkiin Liam maksoi kuskille, tämän nimeämän hinnan kyydistä jonka jälkeen siirtyi pihalta yökerhon sisätiloihin etsimään kultaansa ja poikkelehti tanssilattian lävitseja totesi koko paikan olevan aivan täynnä porukkaa, joten Lizbethin löytäminen tästä massasta olisi pienoisen työn takana. Mies kuitenkin päätti aloittaa hakemisen baaritistikiltä ja mikäli tätä ei sieltä löytyisi, hän tarttuisi puhelimeen ja soittaisi tälle.

Lizbeth kyllä löytyi tiskin luota, mutta se mitä tämä oli tekemässä sai nuorukaisen raivon partaalle. Liam katsoi tarkemmin, varmistaakseen että se olisi Liz ja valitettavasti oli, hän ei ollut erehtynyt henkilöstä. Liz oli nuoleskelemassa jotain toista miestä, jonka Liam tunnisti Brandon Mooreksi. Hänen olisi tehnyt mieli käydä varoittamatta tuon kimppuun ja lyödä tältä taju kankaalle, mutta ehkäpä hän toimisi hieman järkevämmin. Ehkä.
''Mitä helvettiä Liz?'' tämä huusi vihaisella äänellä ja saapasteli raskain askelin näiden luokse, mikäli tuo jätkä ei tällä sekunnilla irroittaisi käsiään hänen tyttöystävästään niin Liam Wolflin ei vastaisi seurauksista.

--vittu mitä shittii, ihan hävettää .____.'''

// eli vuorot sitten minä, lumene, nova. :---)

Brandon odotti kiinnostuneena, mitä Liz keksisi saadakseen ne nimet. Drinkin tarjoamisella tyttö ei ainakaan tulisi saamaan yhtään mitään, muuta kuin pienen loven lompakkoonsa (ei tosin varmaan bruneten rahojen seassa tuntuisi yhtään miltään), mutta sen luultavasti toinen tajuaisi itsekin – tai sitten tuo ei olisikaan niin fiksu, kuin oli antanut olettaa.

Siniharmaat silmät oli suunnattu odottavina tytön suuntaan, kun tuo lopulta kohotti baaritiskistä katseensa ja sanoi, että nimet sitten saisivat olla kaikkea muuta kuin turhanpäiväisiä. No, Brandonillahan olisi listallaan sellaisia nimiä, kuten Gisele Kim ja Catherine Williams, jotka eivät varmaan Lizinkään mielestä kovin turhanpäiväisiä olleet... Ja pari muutakin kaiken käsityksen mukaan kermassa melko korkeallakin olevaa tyttöä, mutta ei Brandon nyt niihin ollut niin paljoa perehtynyt.

Myöntävä vastaus oltiin juuri antamassa, kun Liz ei jäänyt maksunsa kanssa aikailemaan. Ainakin Brandonin täytyi myöntää, ettei brunette ollut lainkaan hassumpi suutelija.
Pahiksen käsi kietoutui tytön selän taakse, eipähän toisen tarvinnut roikkua hänen parhaan paitansa kauluksessa. Tosin, paidan kaulus oli viimeinen asia, jotka nuorukainen tällä hetkellä edes ajatteli.
Huulet vastasivat suudelmaan ja kieli ujuttautui tytön suuhun vastaten toisen kielen leikittelyyn.

Suudelma jatkui vielä hetken, ennen kuin Brandon siirtyi hieman kauemmas, painaen huulensa vasten Lizin korvaa, naurahtaen siihen käheästi.
"Sähän olet melkein yhtä hyvä suutelija kuin ne koulun korkeimmilla korokkeilla keikkuvat prinsessat..." nuorukainen naurahti tytön korvaan ja oletti tuon fiksuna tyttönä osaavan päätellä, keistä tässä puhuttiin. Brandon ei kyllä ollut päässyt kokeilemaan Cherietä (sekin oli ollut ihan sentin päässä!), eikä Didi Chapplea. Harmi.
Brandon oli juuri sanomassa vielä vakuudeksi ne surullisen kuuluisat nimet, mutta samaan aikaan jostakin kajahti sen verran kova huuto, että se vei Brandonin huomion toisaalle.

Ja kun siihen huutoon vielä liittyi Lizin nimi, ja huutaja oli ollut mies, Brandon tiesi jo varmasti olevansa helvetillisessä kusessa. Oli kolme vaihtoa: joko se oli a) Lizin ylisuojeleva isä, jolloin Brandonilta lähtisi pää irti, b) Lizin ylisuojeleva isoveli, jolloin Brandonilta lähtisi pää irti tai c) Lizin poikaystävä, jolloin Brandonilta ainakin lähtisi pää irti.
Joten oli asia miten päin tahansa, Brandon oli joka tapauksessa vainaa. Ja sen tiedostaessaan Brandon huokaisi raskaasti suunnatessaan silmänsä isokokoiseen nuoreen jätkään (ei siis ainakaan Lizin isä) ja toivoi, että olisi sittenkin ottanut sen punapään. Käsi tosin unohtui edelleen Lizin ympärille.

Lizbethin olisi suorastaan tehnyt mieli alkaa kehrätä kuin ylityytyväinen kissa, kun hän sai kuulla heti ensimmäiseksi, että herra Moore oli päässyt läheisiin tunnelmiin koulun prinsessojen kanssa. Eli toisin sanoen suosittujen, eikä hänelle jäänyt lainkaan epäselväksi, että yksi niistä sattui olemaan Gisele Kim.
Käden annettiin valahtaa pois toisen niskan takaa, mutta toisella kädellä pideltiin vielä kiinni tämän kauluksesta.
Hän tiedosti, että tämä tieto olisi kultaakin kalliimpi ja juuri se, mitä hän oli alunperin havitellut ryhtyessään tähän. Nyt kukaan, ei edes Brandon, pystyisi enää kumoamaan sanomisiaan, sillä ne olivat visusti painuneet hänen pääkoppansa muistin 'tärkeät tiedot'-lokeroon.

Pilkunnussijana neidon korvaan kuitenkin pisti pahiksen lauseessa koreileva 'melkein'-sana. Hän ei toki näyttänyt sitä, että se jäi pienesti ärsyttämään häntä, sillä se kuulosti niin... epätyydyttävältä hänen korvaansa. Jos hän ei seurustelisi ja toimisi kuskina, olisi todennäköisesti jokin pieni sana herran sanomisissa karkoittanut hänet tämän luota. Hänelle kun eivät kelvanneet 'epätäydelliset' lauseet, jotka kertoivat jotain hänestä itsestään.
Ai miten niin hän ei muka ollut omasta mielestään täydellinen joissain asioissa?

Brandon oli ilmeisesti vielä paljastamassa hänelle muutakin, ehkäpä antamassa vielä tarkempaa tietoa, nimittäin nimet, mutta sitten brunette kuuli oman nimensä huudettavan ja siinä vaiheessa hänen hälytyskellonsa alkoivat soida. Ääni oli tuttu, oikeastaan pelottavan tuttu, jota hän ei varmasti ikinä tulisi unohtamaan. Ja se ääni kuului Liamille.
Harmaat silmät kääntyivät oitis katsomaan heidän luokseen harppovaan urheilijaan ja hän päästi hyvin nopeasti irti Brandonin paidan kauluksesta luoden hymyn huulilleen, joka oli tietenkin suunnattu hänen rakkaalle prinssilleen.

Hän tiedosti olevansa pulassa. Erittäin pahassa pulassa. Liam oli puheen äänenpainosta päätellen ottanut alkoholia ja nähnyt, kun hän oli suudellut vieressään olevaa miehenalkua.
Tai siis. Tuohan häntä oli suudellut.
"Liam! Sä tulit" Lizbeth hihkaisi liioitellun innostuneesti ja irrotti pahiksen käden ympäriltään tiputtautuen jaloilleen baarijakkaralta, jonka jälkeen hän halasikin poikaystäväänsä suukottaen tätä vielä poskelle.
Hän enemmän kuin toivoi, että Liamin huomio kääntyisi pois Brandonista. Ei toinen ansainnut näin arvokkaiden tietojen jälkeen saada itselleen ongelmia, vaan päinvastoin, tämän pitäisi olla vapaa niistä, ainakin tämän illan.

Kuullessaan nimeään huudettavan Lizbeth kääntyi katomaan häneen päin ja päästi oitis irti Brandonin paidasta, suoden Liamille kauniin hymynsä johon poika normaalisti lankeasikin. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan siitä välittänyt, hän oli nyt liian vihainen huomioidakseen sen. Oli aika harvinaista, että uimaripoika suuttui näin, mutta se johtui puhtaasti siitä, että Liz oli tärkeä hänelle ja hän rakasti tätä. Noh, toki alkoholillakin oli osansa arpaan, mutta hän ei kuitenkaan ollut humalassa.

Päästyään näiden eteen Liz hypähti pois baarijakkaralta ja halasi häntä, muiskauttaen vielä suukon poskelle. Liam kuitenkin työnsi cheerleaderin pois päin itsestään, katsahtaen tätä tuima ilme kasvoillaan. ''Väisty, mulla on vähän asiaa tolle'' Katse siirrettiin Brandonin puoleen, eikä ollut varmasti epäilystäkään, ketä Liam tällä tarkoitti.
Liam oli jo valmiina tarttumaan vuorostaan toisen kauluksta kiinni ja antamaan tälle pienen maistiaisen nyrkistään, mutta hän hillitsi itsensä vielä toistaiseksi. Hän ei kuitenkaan tiennyt kuinka kauan tämä itsehillintä pysyisi.
''Mitä vittua sä luulet tekeväs mun tyttöystävän kanssa?'' Liam ärjäisi ja totesi itselleen, että mikäli Moorelta tulisi joku edes vähänkin vittuileva vastaus, niin sitten tulisi mitta täyteen ja hän todellakin ottaisi ja löisi tätä.

Se olisikin sitten ensimmäinen kerta ikinä kun Liam Wolflin olisi lyönyt ketään.

Rauhalliseen ja iloiseen Liamiin tottuneet ihmiset varmasti hämmästelisivät tätä uutta puolta hänestä, mikäli olisivat tätä näkyä todistamassa. Miehen alku puri hampaitaan yhteen, jolloin niiden välistä kuului hiljaista narskunaa jonka jälkeen pieni irvistys kohosi suupieliin, tuijottaessaan vihreillä silminnään Brandonia, hän odotti edelleen tämän vastausta. ''No?'' tivattiin vielä. Hän seisoi uhkaavasti tämän edessä ja seisoi selkä suorana täydessä pituudessaan.
Eihän Brandon välttämättä tiennyt Lizin olevan varattu, mutta hän ei tällä hetkellä välittänyt siitä.

Ja miksi Liz oli ollut mukana suudelmassa, eikä koittanut työntää jätkää pois? Äh, helvetin helvetti. Liam tunsi vitutus-tasonsa vain nousevan.

Lizin liian innokas huudahdus sai Brandonin pyöräyttämään silmiään. Tyttö oli taatusti juuri niitä tapauksia, jotka syyttäisivät häntä kaikesta. Ja tuo kaapin kokoinen korsto, ilmeisesti sitten se poikaystävä, oli sitä tyyppiä, joka uskoi mieluummin tyttöystäväänsä kuin sitä totuuden ääntä, joka Brandonin suusta kuului. Hän tiesi kyllä tämän tyyppiset tilanteet, sillä Brandon nyt oli joutunut näihin (valitettavasti) useammin kuin kerran. Perhanan naiset! Melko tylysti tehty, kun ongittiin tietoja nuolemalla toista, vaikka olikin poikaystävä.

Moore tuijotti hetken kaksikkoa ja oli jo hyppäämässä baarijakkaralta ja katoamassa vähin äänin, kun sen jätkän ääni pysäytti hänet seisaalleen baaritiskin eteen. Ai, vähän asiaa? Brandon kohotti kulmaansa siniharmaiden silmien vastatessa toisen lievästi vihaisen näköiseen tuijotukseen. No, ilmeisesti hän ei pääsisi tilanteesta karkaamaan, joten kai tämä oli pakko selvittää. Tosin Brandon ei kyllä liiemmin kaivannut nyrkkiä naamaansa, joten jospa tuo jätkä pistäisi kätensä taskuun ja tämä asia voitaisiin sopia näin poikien kesken lasillisen äärellä...
No, saihan sitä kaikesta aina haaveilla. Lizin poikaystävä ei näyttänyt olevan kovinkaan hilpeällä tuulella. Pojat olivat melkein yhtä pitkiä, Brandon parisen senttiä lyhyempi, ja vaikkei mikään ruipelo todellakaan ollut, täytyi se myöntää, että hän jäi kakkoseksi muskeleissa tuolle. Hiton urheilijat. Mutta Brandon oli taatusti kehittyneempi nyrkkitappeluissa, hän kun käytännöllisesti katsoen oli harrastanut niitä siitä saakka, kun vanhemmat joutuivat mullan alle.

"Itse asiassa, mä en ees tiennyt, että Liz on varattu", Brandon vastasi matalasti jätkän ärjymiseen ja antoi käsiensä laskeutua kylkiensä viereen. Ainakin hän ehtisi toivottavasti edes jotenkin puolustautua, koska tuo kaveri näytti siltä, että hyökkäisi millä hetkellä hyvänsä päälle.
"Et sinäkään jätä vastaamatta, jos kaunis nainen suutelee sua", pahis naurahti virnistäen vinosti, vaikka tiesikin samalla kaivavansa kuoppaa itselleen. Toivottavasti tällä korstolla olisi järkeä päässä, mutta Brandon vähän epäili. Steroidit olisivat kuitenkin tappaneet tuon ainokaiset aivosolut.

Lizbeth osasi aavistaa- ei, oikeastaan tiesi, että hänen pieni harhautusyrityksensä menisi harakoille ja joutuisi tyytymään tulemaan sivuun työnnetyksi, eikä hän saisi yhtään sen enempää huomiota. Liamin tuima ilme sai neidon nielaisemaan hivenen hermostuksissaan, hän kun ei ollut koskaan nähnyt poikaystävällään moista ilmettä ennen, sekä äänensävyssä oli jotain, joka sai hänet jo harkitsemaan pakosalle lähtöä.
Hän oli tosiaankin tainnut tyriä pahimman kerran, vai mitä?

Ei voi olla totta... Miten Mooren pahanen osasi sanoa noin väärin? Kuka tahansa ottaisi tuosta itseensä, enemmän tai vähemmän, ja sehän suorastaan kalskahti siltä, että Liam suutelisi mielellään muitakin kauniita naisia, kuin vain häntä, vaikka he seurustelivat. Eli toisin sanoen tämäkään ei olisi yhtään sen uskollisempi hänelle.
... Kuka oikein päästelee tuollaisia sammakoita suustaan?
"Liam, anna jooko olla?" aneltiin komistusta samalla, kun yritettiin vetää tätä kädestä merkiksi, että lähdetään muualle, "Se ei ollu mitään, joten mennään nyt."
Toinen osapuoli olisi saatava nopeasti pois paikalta, jottei tilanne pääsisi yhtään enempää kärjistymään. Ties vaikka kohta alkaisi paljon rajumpi meno ja siihen pisteeseen hän ei haluaisi, ei todellakaan. Yksi maailman kamalimmista asioista oli katsoa, kun kundit kävivät toistensa kimppuun ja aiheuttaisivat toisilleen ties minkälaisia vammoja. Ja usein tappelut pystyivät lopettamaan vain poliisit.

Sitten bruneten mieleen putkahti muistikuva siitä yhdestä kamalasta illasta, jonka toivoi katoavan ainiaaksi jonnekin muistin perälle. Ei enää yhteenottoja kiitos!

Liam sivuutti täysin sen, ettei toinen tiennyt tytön seurustelevan, sillä hän oli jotenkin osannut arvata sen. Uimari vilkaisi Liziä päin, luoden kiukkuisen silmäyksen tälle jonka jälkeen käänsi katseensa taas pahiksen puolelle.

Brandonin sanat kalskahtivat hänen korviinsa, aika pahasti vieläpä. Miten niin hän ei muka jättäisi vastaamatta mikäli joku kaunis nainen suutelisi? Ei Brandon voinut sellaista tietää, tuo ei tuntenut häntä niin hyvin, että voisi väittää niin. Vastaisiko vai ei. Liam ärsyyntyi vielä entistäkin enemmän tämän väitteen johdosta ja sen seurauksena urheilija puri hampaitaan yhteen niin, että ne narskahtivat hiljaa ja huulille kohosi pieni irvistys.

Häntä koitettiin maanitella unohtamaan koko juttu, antamaan asian olla. Se ei kuulemma merkinnyt mitään Lizille, luultavasti ei merkinnyt mitään Brandonillekaan, mutta hänelle se kuitenkin merkitsi. Liam ei välittänyt, vaikka hänen rakas cheerleaderinsa koitti vetää häntä kädestä. Liam oli kuitenkin tällä hetkellä sen verran vihoissaan, ettei vain saanut annettua olla. Tavallaan hänen teki mieli suostua Lizbethin pyyntöön, mutta sitten toisaalta taas hän oli niin kiivaassa tilassa, että se vaan ei nyt onnistunut.
''Ja mistä sä niin päättelet? Sellanen ei oo ihan mun tyylistä touhua.'' Tämä sai sanottua kireällä äänellä. Hän ei todellakaan ollut sellaista tyyppiä joka ryhtyi imuttelemaan kenen tahansa tytön kanssa ihan noin vaan. Varsinkaan mikäli hän seurusteli jonkun kanssa, sillä Liam oli uskollista sorttia joka sitoutui yhdelle naiselle kerrallaan. Käsi puristui jo nyrkkiin ja tummatukka oli jo valmiina lyömään tätä pahista keskelle naamataulua. Mikäli Brandon vittuilisi edes vähän lisää niin loppu olisi kaikkien arvattavissa.

Hyvin alkanut ilta oli kyllä mennyt täysillä päin metsikköä, eikä se tuntunut paranevan.

Brandon osasi tulkita sen verran tämän Liamiksi kutsutun jätkän ilmeitä ja eleitä, ettei ollut enää kovinkaan kaukana, että tuon nyrkki heilahtaisi ja kalahtaisi Brandonia päähän, tai jonnekin muualle – varmaankin tuolle kelpaisi mikä tahansa Brandonin ruumiinosa.
Ja kokemuksesta pahisjätkä osasi myös kertoa, että yksikin vähänkin vittuileva sana saattaisi katkaista tuon kaapin kokoisen äijän pinnan yhtä helposti, kuin bensiini leimahti liekkeihin.

Jos Brandon Moore olisi ollut fiksu, hän olisi toivottanut pariskunnalle loistavaa ja onnellista loppuelämää. Mutta koska tuon lauseen edessä on tuo surullisen kuuluisa jos, ei liene kovinkaan vaikeaa arvata, mitä Brandon teki? Ei ainakaan poistunut vähin äänin paikalta.
Ei Brandon tietenkään voinut olla kokeilematta onneaan, ärsyttämästä vielä vähän lisää. Ei sitä tiennyt, vaikka Liamin pinna kestäisi vähän pidempääkin... Moore toki epäili sitä, mutta olihan se silti pakko testata!
Vittuilu ja ärsyttäminen oli Brandonille vähän samanlaista, kuin pikkulapselle sen tekeminen, mikä kiellettiin – kun äiti sanoi, ettei jäiseen rautatankoon kannata laittaa kieltä, totta kai sitä pitää kokeilla. Ja kun Brandon Moore tajuaa, että kauniin tytön korstopoikaystävä on hermoromahduksen partaalla, ei hän tietenkään voi vain antaa asian olla, vaan pitää vielä kokeilla vähän lisää kepillä jäätä.

Lizin aneluista huolimatta Liam ei selvästikään antanut asian olla, joten siinä suhteessa tuo sentään oli samalla viivalla Brandonin kanssa.
"Ai, eikö se ole sun tyylistä?" Brandon kysyi kovinkin viattomasti, kohottaen toista kulmaansa vittuilevaan sävyyn. Naurahdus karkasi jätkän huulien välistä.
"Ja mä kun kuvittelin, että se on just sun kaltaisten itseään täynnä olevien steroidipellejen tyylistä. Kai Lizkin näkee vaan lihakset, kun ei muuta nähtävää sitten taida ollakkaan..."

No jaa, Brandon ei koskaan kai ollut arvostanut liiemmin hyvin vointiaan ja terveyttään.

Liamin maanittelu loppui kuin seinään, kun Lizbethin korviin kantautui Brandonin seuraava repliikki, joka sai hänetkin raivostumaan. Ehkei niin pahasti kuin poikaystävänsä, mutta mistä sitä tietää, kumpi kiehui tällä hetkellä enemmän?
Hänen olisi niin mieli tehnyt ottaa ja huitaista tuota kukkoilevaa pahista, mutta hän tiesi sen yhtä hyvin kuin muutkin, etteivät hänen iskunsa varmastikaan tuntuneet juuri missään, vaikka sitä lihasta olikin. Ikävä kyllä sitä oli myös toisella osapuolella.

"Mistä sä tiedät, mitä mä näen?" bruneten olisi tehnyt mieli sihahtaa, mutta piti sanaisen arkkunsa kiinni. Hän kuitenkin kosketti vieressään seisovan komistuksen nyrkkiin puristunutta kättä, ikään kuin pyytäen sitä odottamaan hetken ja sen jälkeen tämä voisi täräyttää pahista oikein kunnolla.
Tietysti. Neito oikeastaan toivoi sitä jossain tajuntansa peräkammiossa, mutta kielsi moisen ajatuksen. Ei väkivaltaa, varsinkaan kundien kesken, sillä siitä ei tulisi mitään muuta kuin kunnon ruhjeita ja poliisit paikalle. Ja poliiseista hän oli saanut jo tarpeekseen.
Mutta vielä siitä väkivallasta.. Niin. Hän oli sainut joka sitä sai käyttää, mutta vain erikoistilanteissa. Ja tämä tosiaankin luokiteltiin sellaiseksi. Yleisöä oli kuitenkin liikaa, joten hän joutui hylkäämään koko ajatuksen, mutta jotenkin hänen olisi annettava takaisin, mutta miten?

Juuri sopivasti baarimikko löi lähellä istuvan nuoren miehenalun eteen drinkin, jonka sen enempää ajattelematta cheerleader nappasi käteensä ja viskaisi drinkkilasin kaiken sisällön Brandonin päälle. Kyllä hänkin sai siitä nyt hieman osakseen, lähinnä kengät, mutta se oli pientä verrattuna siihen, kuinka paljon alkoholia herra Moore oli niskaansa saanut.
Ja pari sekuntia myöhemmin hän tajusi, että se oli ikään kuin ollut lähtölaukaus, lupa juoksijoille lähteä juoksemaan henkensä edestä ympäri stadionia. Ja tässä tapauksessa se taisikin olla lupa aloittaa nyrkkitappelu, mitä hän ei ollut todellakaan tarkoittanut.

//Toivottavasti aimee ei kuole, että Liz nyt viskaisi vähän drinksua Brandonin niskaan :-DDD

Liam meinasi jo lähteä hyökkäämään Brandonia kohden, mutta pysähtyi kuin seinään muistaessaan, ettei Liz pitänyt tappalemisesta. Hän hillitsi itsensä vielä hetkeksi aikaa, vaikkakin pojan koko kroppa oli jännittynyt ja valmiina toimintaan. Rauhoittuminen ei tullut enää kysymykseenkään. Brandon selvästi kerjäsi verta nenästään ja Liam aikoi toteuttaa tämän toiveen.
Ruskeat silmät olivat nauliituneet suoraan pahispoikaan, oli vain hetken kysymys milloin Liamille riittäisi ja tämä antaisi nyrkkien puhua puolestaan. Enää ei huvittanut selvittää asiaa puhumalla.

Mikäli hän ei olisi nauttinut illan aikana yhtään alkoholipitoista juomaa, niin ken tietää. Ehkäpä tästä kärhämästä oltaisiin selvitty varsin nopeasti. Liam olisi pysynyt tyynen viileänä, käskenut Brandonin painua hevon kuuseen häiritsemästä hänen ja prinsessansa illanviettoa ja mikäli mitään asiaa edistävää ei olisi tapahtunut, niin hän olisi todennäköisesti lähtenyt pois, napaten samalla Lizin kainaloonsa.
Mutta, koska Liam oli juonut jonkun verran ja täten menettänyt väliaikaisesti otteensa järkevän ajattelun kannalta, niin se ei ollut mahdollista.

Lizbethin viskatessa juomat Brandonin niskaan, se oli toden totta kuin lähtölaukaus Liamille. Tai sitten vain viimeinen pisara.

Vastoin urheilija pojun normaaleja käytöstapoja, hän suorastaan syöksyi Brandonin kimppuun. Liam tarrasi Brandonin paidan pieluksesta kiinni ja veti käsivartensa taaksepäin, puristaen kämmenensä nyrkkiin ja löi Brandonia suoraan kasvoille, oikeanpuoleisen posken puolelle. Tämän jälkeen käsi kohottautui taas taaksepäin, hakemaan vauhtia uudelle lyönnille. Tällä hetkellä hän ei jaksanut ollenkaan välittää heidän ympärilleen syntyvästä hälinästä, tai siitä että Brandon löisi takaisin.

--jos on liikaa hittiä tai muuten jotain vialla, senkun ilmoittaa ni muoksiskelen vastausta sitten :-----D

// hittailin minäkin, ja saa sanoa jos joku tosiaan häikkää !

Oli kai sanomattakin selvää, että Brandonia tilanne vain huvitti, huolestuttavankin paljon. Siniharmaat silmät siirtyivät Lizistä tuon gorillapoikaystävään ja takaisin, molemmat näyttivät vähintään yhtä kilahtaneilta. Liz ehkä vain sillä henkisellä tasolla, Brandon ei jaksanut uskoa, että tyttö rupeaisi mätkimään häntä laukulla, mutta sillä jätkällä näytti olevan ongelmia hillitä itsensä aggressiivista puolta.

Laukusta Brandon ei saanutkaan, drinkistä sitten senkin edestä. Tahmea, imelä neste imeytyi siihen ainoaan siistiin kauluspaitaan, hiukset olivat saaneet osaansa ja olo oli kaikin puolin... ällöttävä. Jätkä tunsi, miten neste valui pieninä noroina hitaasti pitkin selkää. Brandonin kulmat kurtistuivat, helvetin naiset. Miksei hän ollut jo vuosien saatossa oppinut, että naisista ei yksinkertaisesti koskaan ollut mitään muuta kuin harmia?
Enempää Brandon ei ehtinyt murehtia niin hiustensa kuin paitansakaan puolesta, sillä Lizin poikaystävä kävi melko vihaisestikin päälle. Jätkä ei ehtinyt reagoida ensimmäiseen lyöntiin oikein mitenkään: nyrkki iskeytyi oikeaan poskeen melko kipeästikin. Muutama askel otettiin hoiperrellen taaksepäin, ennen kuin toinen isku tuli, päätyen oikealle puolelle sekin, tällä kertaa tosin enemmän leuan kohdalle. Ilkeä rusahdus lähetti muutaman kivun säikeen kasvoihin, mutta leuka liikkui, ja vaikka se sattui, ainakaan se ei ollut lähtenyt sijoiltaan tai mitään.

Brandonilla ei ollut hirvittävän hyviä kokemuksia baaritappeluista – hän oli ollut tarpeeksi useasti niissä tietääkseen, etteivät ne koskaan päättyneet järin hyvin. Mutta pienessä humalassa olevalle nuorukaisella ei riittänyt jaksamusta saati haluta ajatella sitä, ettei tämä ehkä tekisi hänelle hirvittävän hyvää.
Sen sijaan, että Brandon olisi ollut fiksu, perääntynyt ja lähtenyt suosiolla lätkimään, tuo otti askeleen eteenpäin ja antoi Liamille samalla mitalla takaisin, iskien tuolta luultavasti silmän mustaksi.

Iskuja sateli puolin jos toisinkin, ja Brandon tiesi, etteivät hänen kasvonsa tulisi olemaan kovinkaan kauniissa kunnossa huomenna, mutta ei sen puoleen olisi Liaminkaan.

Ja totta kai Liam oli tulkinnut hänen tekonsa kunnon lähtölaukaukseksi! Miksi kaikki meni taas päin helvettiä? Okei, kyllä Moore nyt ansaitsi saada turpaansa moisen suunsoiton jälkeen, mutta tilanne ei taitaisi jäädä vain pariin nyrkin heilautukseen. Ainakaan siltä se ei näyttänyt.
"Liam!" Lizbeth parkaisi toruvasti, vaikka tiesi, ettei toinen häntä jäisi kuuntelemaan. Ei tietenkään. Silloin kun testosteroni otti vallan niin tuskinpa kukaan nainen pystyisi laittamaan poikki miesten välisen tappelun. Ainoastaan joku toinen kaapin kokoinen mies pystyi siihen, mutta ikävä kyllä hän ei ollut mies, eikä läheskään kaapin kokoinen.

Brunette astui pari askelta kauemmas kahden miehen mittelöstä, jottei vahingossakaan saisi osakseen osumaa (ja verta, koska sitä todennäköisesti alkaisi jossain vaiheessa lentelemään). Hän huusi vielä molemmille kundeille, että nämä käyttäytyivät aivan naurettavasti ja nämä varmaankin halusivat joutua putkaan. Oikeastaan siinä ei ollut mitään järkeä, mutta mitä muuta hän muka voisi tehdä? Mennä väliin ja saada selkäänsä ja sitten isä veisi koko jutun oikeuteen, eikä hän saisi enää ikinä tavata Liamia ja- ...
Eli väliin meneminen ei ollut vaihtoehto.
Ympärille oli ennätysajassa kerääntynyt suuri joukko ihmisiä, jotka seurasivat kahden herran mittelöä ja jotkut loivat paheksuvia katseita paikallaan kököttävään cheerleaderiin, joka ei muuta tehnytkään kuin seisoi paikoillaan aivot raksuttaen.

Joku oli aivan varmasti soittanut poliisit paikalle ja poliisien tulo ei tiennyt hyvää. Ei ainakaan hänelle. Tällä kertaa hän ihan oikeasti joutuisi tekemisiin niiden kanssa, koska ei voisi antaa sinipukuisten miesten viedä Liamia putkaan. Koska hänet pitäisi sinne pistää.

Iskun voimasta hänen hermojaan kiristänyt jätkä otti pari askelta taaksepäin, jolloin Liam otti saman verran eteenpäin ja löi tätä uudemman kerran, tällä kertaa poskeen. Sen sijaan, että Brandon olisi hyytynyt ja antanut hänen vain laittaa läskiä tummumaan, niin ennen seuraavaa nyrkiniskua Brandon otti ja antoi takaisin samalla mitalla. Liam sai nyrkistä suoraan silmäänsä ja ai helvetti kun se sattui, käsi vietiin hetkeksi silmäkulman kohdalle, mutta ei se hidastanut häntä kuin pieneksi aikaa.
Liam kyllä kuuli kuinka Lizbeth huusi hänen nimeään ja karjui molemmille, että heidän pitäisi lopettaa tähän paikkaan, mutta eipä siitä mitään hyötyä ollut. Hän puri hampaitaan yhteen, ettei purisi vahingossakaan kieleensä, sillä sillon tulisi pahaa jälkeä. Ihme, että hän jaksoi tuon vertaa järkeillä, mutta ei sitten niin että lopettaisi tappelun.

Huomiota ei kiinnitetty siihen, että ihmiset kerääntyivät ympärille ja vastaavasti myös astuivat kauemmaksi supisemaan keskemään, pari humalaista jopa löi vetoa siitä, kumpa kaatuisi ensin. Liam sai iskuja niin kasvoihinsa kuin vartaloonsa, mutta vastasi aina samalla mitalla. Kaiken rähinän aikana Liam oli jossain vaiheessa saanut haavan huuleensa ja siitä vuosikin nyt pieni verivana suupieltä pisin. Ihan kiva. Vastalahjaksi Liam löi vasurilla Brandonia nenään. Oli hyvä saavutus, ettei kumpainenkaan heistä ollut vielä kaatunut lattialle, eivätkä ihmiset seuranneet nyt painia, vaan molemmat olivat edelleen pystyssä.

Kenellekään ei varmaan seuraava näky tullut yllätyksenä, nimittän kaksi poliisia asteli baariin sisälle ja ryhtyivät oitis repimään nuorukaisia irti toisistaan. Hetken Liam koitti pyristellä irti tätä kiinni pitelevän poliisimiehen otteesta, muttei ollut niin sekaisin, että olisi jatkanut. Hän otti nyt kunnolla henkeä ja yritti rauhoittaa itsensä, ettei joutuisi tämän pahempiin ongelmiin.